Pirkanmaan Erikoiskuntoutus Oy Itsenäisyydenkatu Tampere puh
|
|
- Ilona Laaksonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kelan aivohalvauspotilaiden ( vuotiaat) tehostetun kädenkäytön kuntoutuksen ja painokevennetyn kävelykuntoutuksen kehittämishanke vuosina Pirkanmaan Erikoiskuntoutus Oy Itsenäisyydenkatu Tampere puh Kela toteuttaa geriatrisen kuntoutuksen kehittämiseen liittyvä hanke vuotiaille aivohalvauspotilaille, joiden toimintakyky on heikentynyt aivohalvauksen vuoksi niin, että kotona selviäminen on uhattuna aivohalvauspotilaiden laitos- ja avomuotoisia kuntoutuskursseja vuosina yhteensä 320 kuntoutujaa puolet osallistuu tehostetun kädenkäytön kuntoutukseen puolet painokevennetyn kävelyn kuntoutukseen. kehittämishankkeeseen liittyy tutkimus, josta saadaan tuloksia vuoteen 2011 mennessä
2 Tavoitteena on aktivoida kuntoutujaa parantamaan ja ylläpitämään toimintakykyä parantamaan kävelyä ja/tai käden käyttöä intensiivisen harjoittelujakson avulla kehittää kuntoutuksen tuloksellisuuden arviointia ja mittaamista arvioida kuntoutuksen kohdentamisen tuloksellisuutta iäkkäillä aivohalvauspotilailla ajoittaa kuntoutus varhaiseen vaiheeseen vaikuttavuuden tehostamiseksi tiivistää verkostoyhteyksiä sairaanhoitopiirien ja kuntien kanssa tarkastella mittareiden soveltuvuutta kuntoutuksen vaikuttavuuden arviointiin ja raportointiin Laitos- ja avomuotoiset kurssit Pirkanmaan Erikoiskuntoutus Oy:n kohdealue: Pirkanmaan shp (Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kunnat, jotka sijaitsevat noin km etäisyydellä Tampereesta) Kuntoutuskeskus Kankaanpään kohdealue: Satakunnan, Etelä-Pohjanmaan, Varsinais-Suomen shp (Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri ja osa Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä) Kruunupuisto Oy Punkaharjun kuntoutuskeskuksen kohdealue: Etelä-Savon, Itä-Savon,Kymenlaakson, Etelä-Karjalan shp Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin eteläosa Suomen Aivotutkimus- ja kuntoutuskeskus Neuronin kohdealue: Pohjois-Savon,Keski-Suomen Pohjois-Karjalan (osittain) shp Kainuun maakunta
3 Tehostetun käden käytön kuntoutus henkilö voi käyttää apuvälineitä sairastumisesta on kulunut 3 kuukaudesta 3 vuoteen keskeisin vajaakuntoisuutta aiheuttava tekijä on halvaantuneen käden merkittävä käytönvajaus kuntoutuksen tavoitteena on käden käytön parantuminen. ranteessa on liikkuvuutta dorsifleksioon 20 astetta ja sormissa on liikkuvuutta extensioon 10 astetta. halvaantuneessa yläraajassa on toiminnallista aktiviteettia niin paljon, että tarttuminen ja irrottaminen onnistuu halvaantuneessa yläraajassa ei ole kuntoutusta toiminnallisesti haittaavaa kipua kuntoutuja on motivoitunut tiiviiseen ja tavoitteelliseen harjoitteluun kuntoutukseen ei valita, jos hakijalla on akuutti tai vaikea sairaus (esim. vaikea tasapainohäiriö ja suurentunut kaatumisriski vakava, nopeasti etenevä sairaus keskivaikea tai vaikea muistiohäiriö (MMSE<18) tai muita kognitiivisiin toimintoihin tai ko-operaatioon heikentävästi vaikuttavia sairauksia, esim. sekavuustila, vaikeahoitoinen epilepsia tai vaikea neglect Painokevennetty kävelykuntoutus henkilö voi käyttää apuvälineitä sairastumisesta on kulunut 3 kuukaudesta noin 3 vuoteen keskeiset vajaakuntoisuutta aiheuttavat tekijät ovat itsenäisen kävelyn ja tasapainon vaikeudet henkilön toimintakyvyn tulee olla FAC-luokissa 0-4. itsenäinen kävely apuvälineen avulla tai ilman on saavutettavissa kuntoutuksen avulla kuntoutuja on motivoitunut tiiviiseen, tavoitteelliseen harjoitteluun kuntoutukseen ei valita, jos hakijalla on toiminnallisesti haittaavaa kipua akuutti tai vaikea sairaus (esim. oireileva sydänsairaus), joka estäisi selviytymisen kuntoutuksessa vakava, nopeasti etenevä sairaus keskivaikea tai vaikea muistiohäiriö (MMSE<18) tai muita kognitiivisiin toimintoihin tai ko-operaatioon heikentävästi vaikuttavia sairauksia, esim. sekavuustila, vaikeahoitoinen epilepsia tai vaikea neglect
4 Kursseille hakeminen Kuntoutujat hakevat kuntoutuskursseille täyttämällä Kelan kuntoutushakemus-lomakkeen KU102 ja KU104. liitteenä ajankohtainen terveydentilaa kuvaava hoitotahon laatima kuntoutussuunnitelma tai lääkärin B- lausunto, jossa on selvitetty hyvin kuntoutujan nykytilanne, valintakriteerien täyttyminen ja kuntoutuksen tavoitteet Hakemuslomakkeet liitteineen lähetetään esivalintaa varten ensin palveluntuottajille vähintään 3 kk ennen kurssin alkamista, joka toimittaa ne edelleen lopullista valintaa varten Kelan toimistoon, johon kyseisten päätösten tekeminen on keskitetty Kuntoutuksen toteutus Tehostetun kädenkäytön kuntoutus: perusjakso, laitosmuotoinen 14 vrk, avomuotoinen 13 vrk omaisen/läheisen osallistuminen perusjakson lopussa 2 vrk kotikäynti; mukana omainen + kotipaikkakunnalta hoidosta vastaavan tahon edustaja seurantajakso I: 6 vrk omaisen/läheisen osallistuminen seurantajakson lopussa 2 vrk kotikäynti seurantajakso II: 2 vrk
5 Tehostetun kädenkäytön kuntoutus: kuntoutuspäivien kesto on 7 h, joka sisältää tehostettua halvaantuneen käden käyttöä, ryhmätoimintaa, luentoja, ruokailun ja kahvitauon, sekä tarvittavat lepohetket jokaisella kuntoutujalla on omaohjaaja, joka on fysioterapeutti tai toimintaterapeutti moniammatilliseen kuntoutustiimiin kuuluu: fysioterapeutteja, toimintaterapeutti, lääkäri, neuropsykologi sekä avustavaa henkilöstöä, tarvittaessa sairaanhoitaja, sosiaalihoitaja, hieroja ja jalkojenhoitaja
6
7 Kuntoutuksen toteutus Painokevennetty kävelykuntoutus: perusjakso, laitosmuotoinen 20 vrk, avomuotoinen 18 vrk omaisen/läheisen osallistuminen perusjakson lopussa 2 vrk avofysioterapiat x hankitaan yhteistyössä kunnan terveydenhuollon tai sairaanhoitopiirin kotikäynti ; mukana omainen + avofysioterapeutti + kotipaikkakunnalta hoidosta vastaavan tahon edustaja seurantajakso I: 6 vrk omaisen osallistuminen seurantajakson lopussa 2 vrk kotikäynti seurantajakso II: 2 vrk
8 Painokevennetty kävelykuntoutus: kuntoutuspäivien kesto on 7 h, joka sisältää painokevennettyä kävelyä 1 h, muuta kävelyharjoittelua 1-1½h, muuta harjoittelua, ryhmätoimintaa, luentoja, ruokailun ja kahvitauon, sekä tarvittavat lepohetket jokaisella kuntoutujalla on omaohjaaja, joka on fysioterapeutti moniammatilliseen kuntoutustiimiin kuuluu: fysioterapeutteja, toimintaterapeutti, lääkäri, neuropsykologi sekä avustavaa henkilöstöä, tarvittaessa sairaanhoitaja, sosiaalihoitaja, hieroja ja jalkojenhoitaja
9 Kustannukset Kuntoutus- ja matkakustannukset Kuntoutujille ei tule laitos- ja avoterapiasta aiheutuvia kustannuksia. Kuntoutujille ja omaisille maksetaan tarpeelliset ja kohtuulliset matkakustannukset omavastuun ylittävältä osalta. Omavastuu on 9,25 euroa yhdensuuntaista matkaa kohden. Kuntoutusraha Kuntoutujille voidaan maksaa kuntoutusraha, mikäli kuntoutusrahan maksamisen edellytykset täyttyvät. Kuntoutusrahan omavastuuosuus on yksi päivä, koska kyse on KKRL 25 :n 3 kohdan tarkoittamasta kehittämishankkeesta
Kävelyn ja tehostetun käden käytön kuntoutus ikääntyneillä aivoverenkiertohäiriöpotilailla
Kävelyn ja tehostetun käden käytön kuntoutus ikääntyneillä aivoverenkiertohäiriöpotilailla Mauri Kallinen LT, dosentti, Ylilääkäri OYS, lääkinnällinen kuntoutus 27.11.2014 Tampere Tutkimuksen lähtökohdat
Muutos-hanke/ AVH-kuntoutuksen osatutkimus. Alustava tutkimussuunnitelma. 1. Johdanto
Muutos-hanke/ AVH-kuntoutuksen osatutkimus Alustava tutkimussuunnitelma 1. Johdanto Tässä alustavassa tutkimussuunnitelmassa esitetään tutkimustehtävä, joka koskee Kelan järjestämiä aivoverenkiertohäiriön
Aikuisten reuman kuntouttava hoito Kruunupuistossa, esitys Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus yhteistyökokouksissa johtava ylilääkäri Matti
Aikuisten reuman kuntouttava hoito Kruunupuistossa, esitys Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus yhteistyökokouksissa johtava ylilääkäri Matti Nykänen Kruunupuisto Punkaharjun kuntoutuskeskus toimii Duodecim-seuran
KELAN TULES-AVOKURSSIT
KELAN TULES-AVOKURSSIT KUNTOUTUSTA TYÖELÄMÄSSÄ OLEVILLE TUKI- JA LIIKUNTAELINOIREISILLE HERTTUAN KUNTOUTUSKESKUKSESSA Tules-avokursseja selkäoireisille niska-hartiaoireisille lonkka-polviniveloireisille
Kuntoutuslaitoksen rooli AVHsairastuneen
Kuntoutuslaitoksen rooli AVHsairastuneen kuntoutuksessa Kuntoutuspolku Moniammatillinen intensiivinen laitoskuntoutus Moniammatillinen kuntoutus jatkuu päiväkuntoutuksena tai polikliinisenä kuntoutuksena
Tules-kurssit ja Tules-avokurssit 2016-2019
1 Tules-kurssit ja Tules-avokurssit 2016-2019 Tuleskurssit ja avokurssit 2016-2019 2 KEHITTÄMISTYÖN TAUSTA Kelan rahoittaman TULES- eli tuki- ja liikuntaelinsairauksien kuntoutuksen standardien kehittämistä
Kelan tukema ja järjestämä työikäisten kuntoutus. Marja-Liisa Kauhanen Ylilääkäri
Kelan tukema ja järjestämä työikäisten kuntoutus Marja-Liisa Kauhanen Ylilääkäri Yleistä Kelan työikäisten kuntoutuksesta Kuntoutukseen hakeutuminen Hoitavan lääkärin laatima B-lausunto tai vastaava, jossa
Kelan kehittämishanke: Aivohalvauspotilaiden tehostetun käden käytön kuntoutus KOTIKÄYNTILOMAKE. omakotitalo rivitalo kerrostalo palvelutalo
1 Kelan kehittämishanke: Aivohalvauspotilaiden tehostetun käden käytön kuntoutus KOTIKÄYNTILOMAKE Pvm Kuntoutujan nimi: Sos.turvatunnus: Palveluntuottaja Kurssinumero: Kunta: Kotikäynti nro Kohdat 1-4
KUNTOUTUSTA JA TUETTUJA LOMIA OMAISHOITAJILLE
KUNTOUTUSTA JA TUETTUJA LOMIA OMAISHOITAJILLE 26.3.2018 MERJA JÄNTTI TOIMINNANSUUNNITELIJA TALOUDEN JA TOIMINNAN TUKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA KELAN KUNTOUTUSKURSSIT KENELLE: KAIKENIKÄISILLE OMAISHOITAJINA
Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus alkavat uudet palvelut. Palvelujen toteutus
Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus 1.1.2019 alkavat uudet palvelut Palvelujen toteutus Elina Kulmanen Suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä @ElinaKulmanen Sisältö
MS liitto 17.1.2013. Arja Toivomäki, avokuntoutuspäällikkö, Avokuntoutus Aksoni. MS liiton kuntoutuspalvelut. Maskun neurologinen kuntoutuskeskus
MS liiton kuntoutuspalvelut Arja Toivomäki, avokuntoutuspäällikkö, Avokuntoutus Aksoni MS liiton kuntoutuspalvelut Maskun neurologinen kuntoutuskeskus Avokuntoutus Aksoni Valtakunnallinen laitoskuntoutus
Avomuotoiset ammatilliset kuntoutuskurssit. Kelan ammatillista kuntoutusta 2014-2017
Avomuotoiset ammatilliset kuntoutuskurssit Kelan ammatillista kuntoutusta 2014-2017 Leila Tauriainen, koulutuspäällikkö 26.8.2015 1 Esitteet löytyvät kotisivuiltamme http://www.kiipula.fi/fi/koulutustarjonta/
Traumaattinen aivovamma Lasten ja aikuisten kurssit
Traumaattinen aivovamma Lasten ja aikuisten kurssit Palveluntuottajien koulutus 14.11.2018 Pirjo K. Tikka Vastaava suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä Aivovammakurssit vuoden 2019 alusta alkaen
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2019 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa 50 Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2018 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen
Lasten perhekuntoutuksen etämallin kehittämishanke (Etä-LAKU) vuosina 2013 2015/2018
Kansaneläkelaitos Terveysosasto Kuntoutusryhmä TIEDOTE 02.10.2012 Terveydenhuolto / Lähettävät tahot Lasten perhekuntoutuksen etämallin kehittämishanke (Etä-LAKU) vuosina 2013 2015/2018 Yleistä hankkeesta
Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk
Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk Kohderyhmä: Kurssi on tarkoitettu Pohjois-Suomessa asuville 16-25 vuotiaille, joille sairaus tai vamma aiheuttaa työkyvyn olennaisen heikentymisen tai työkyvyttömyyden
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI KUNTOUTUSTARVESELVITYKSEN PALVELULINJA Voimassa 1.1.2011 alkaen SISÄLLYS Sivu I YLEISET PERIAATTEET Kuntoutustarveselvitys...1
Nuoren kuntoutusraha. Nuoret ja mielenterveys Tampereen ammattiopisto Irma Leppänen, Kela
Nuoren kuntoutusraha Nuoret ja mielenterveys Tampereen ammattiopisto 24.11.2017 Irma Leppänen, Kela Sisältö Nuoren kuntoutusrahan myöntöedellytykset Hakeminen Määrä Nuoren kuntoutusrahan maksaminen Seuranta
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2018 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen
Kelan kuntoutukseen haku ja kuntoutuskurssit vuonna 2016
Kelan kuntoutukseen haku ja t vuonna 2016 o keskustele lääkärin tai hoitajan kanssa kuntoutuksen mahdollisuudesta o kysy sopivinta kurssia esim. hoitavalta lääkäriltä, Kelasta, kuntoutuslaitoksesta tai
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2019 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa 50 Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen
Ikääntyneiden kuntoutujien yhteistoiminnallisen kuntoutuksen kehittämishanke IKKU vuosina 2009 2012
Kansaneläkelaitos Terveysosasto Kuntoutusryhmä TIEDOTE 7.4.2011 Yhteistyötahot Ikääntyneiden kuntoutujien yhteistoiminnallisen kuntoutuksen kehittämishanke IKKU vuosina 2009 2012 Kela kehittää gerontologista
Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren Suunnittelija Anneli Louhenperä
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Reumaa ja muita TULE-sairauksia sairastavien lasten ja nuorten yksilöllinen kuntoutusjakso Alueelliset yhteistyökokoukset
ALS-sopeutumisvalmennuskurssit,
ALS-sopeutumisvalmennuskurssit, parikurssit Palveluntuottajien koulutus Merja Pouttu suunnittelija Kela, Työ ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus, Kuntoutuspalvelujen ryhmä ALS-kurssit Mikä on muuttunut
Kelan rooli ammatillisessa kuntoutuksessa. Hanna-Mari Raittinen työkykyneuvoja Kela Keskinen vakuutuspiiri
Kelan rooli ammatillisessa kuntoutuksessa Hanna-Mari Raittinen työkykyneuvoja Kela Keskinen vakuutuspiiri 9.2.2017 Kelan kuntoutus nuorille Esityksessä keskityn Kelan ammatilliseen kuntoutukseen Myöntöedellytykset
Ääreishermo- ja lihassairaudet -kurssi
Ääreishermo- ja lihassairaudet -kurssi Palveluntuottajien koulutus Anita Ketola suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä Ääreishermo- ja lihassairaudet -kurssi Lasten perhekurssi Nuorten osittainen
Kuntoutusryhmä Palveluntuottajan vuosiraportti 2013
Kuntoutusryhmä Palveluntuottajan vuosiraportti 2013 Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella vain ja ainoastaan yhdestä linjasta Täyttäkää jokaisen linjan tiedot
Sopeutumisvalmennuskurssit 2014. Aivoverenkiertohäiriöt
Sopeutumisvalmennuskurssit 2014 Aivoverenkiertohäiriöt Kurssipaikat Erityisosaamiskeskus Suvituuli Suvilinnantie 2, 20900 Turku p. 02 2138 200, f. 02 2138 210, www.aivoliitto.fi Kuntoutuskeskus Kankaanpää
Ray. Kunnat. Valtiokonttori
IKÄÄNTYNEIDEN KUNTOUTUKSEN UUSIA TUULIA / VANHUS-KASTE / KESKI-SUOMI GERONTOLOGINEN KUNTOUTUS UUTTA, VANHAA VAI LAINATTUA? AILA PIKKARAINEN JAMK /KELA IKÄÄNTYNEIDEN KUNTOUTUJIEN YHTEISTOIMINNALLISEN KUNTOUTUKSEN
Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016
Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua (TYP) koskeva laki (1369/2014) tuli täysimääräisesti voimaan
Sopeutumisvalmennuskurssit 2015. Aivoverenkiertohäiriöt
Sopeutumisvalmennuskurssit 2015 Aivoverenkiertohäiriöt Kurssipaikka Erityisosaamiskeskus Suvituuli Suvilinnantie 2, 20900 Turku p. 02 2138 200, f. 02 2138 210, www.aivoliitto.fi Lisätietoja (ma pe klo
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2016 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen
Työuupumus -kuntoutuskurssit
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Työuupumus -kuntoutuskurssit Tiedotustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? Kelan Käpylän toimitalo 29.8.2012 Kurssikokonaisuus vuoden 2013 alusta Työuupumus
Kela kuntouttaja 2009
Kela kuntouttaja 2009 1 Kelan kuntoutuspalvelut työ- ja toimintakyvyn Pohjois-Suomen vakuutusalue näkökulmasta Työ- ja toimintakyky Terveet työntekijät Työkykyongelmia ennakoivat merkit 100 % Kelan palvelut
Sopeutumisvalmennuskurssit 2019 Aivoverenkiertohäiriöt
Sopeutumisvalmennuskurssit 2019 Aivoverenkiertohäiriöt Sopeutumisvalmennus Aivoliitto ry järjestää sopeutumisvalmennuskursseja henkilöille, jotka ovat sairastaneet aivoverenkiertohäiriön sekä heidän läheisilleen.
Työn kaari kuntoon. Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä
Työn kaari kuntoon Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä 2 Keva tukee työssä jatkamista työkyvyn heikentyessä Jos sinulla on sairaus, jonka vuoksi työkykysi on uhattuna, Kevan tukema ammatillinen
Onko kuntoutus kannattava investointi? Avo?kuntoutusfoorumi 27.11.2014 Tampere Mikko Jaakonsaari
Onko kuntoutus kannattava investointi? Avo?kuntoutusfoorumi 27.11.2014 Tampere Mikko Jaakonsaari Ikääntyvien AVH:n sairastaneiden kuntoutus Kävely- ja käsikuntoutuksen kehittämishanke, osa Kelan GERI -hanketta
Avokuntoutuksen toteutus ja kustannukset. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 27.11.2014
Avokuntoutuksen toteutus ja kustannukset Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 27.11.2014 Kuntoutustilastot, Kelan järjestämä kuntoutus vuonna 2013 2 Kelan avomuotoinen kuntoutus 2014 3 Vajaakuntoisten ammatillinen
Sopeutumisvalmennuskurssit 2016. Aivoverenkiertohäiriöt
Sopeutumisvalmennuskurssit 2016 Aivoverenkiertohäiriöt Kurssipaikka Erityisosaamiskeskus Suvituuli Suvilinnantie 2, 20900 Turku p. 02 2138 200, f. 02 2138 210, www.aivoliitto.fi Lisätietoja (ma pe klo
Ikääntyminen on mahdollisuus. Ministeri Helena Pesola
Ikääntyminen on mahdollisuus Ministeri Helena Pesola Väestö iän ja sukupuolen mukaan 2000, 2020 ja 2050 2 Kela/Aktuaariryhmä 14.6.2013 Yli 80-vuotiaat ja yli 100-vuotiaat 3 Kela/Aktuaariryhmä14.6.2013
Sopeutumisvalmennuskurssit 2013. Aivoverenkiertohäiriöt
Sopeutumisvalmennuskurssit 2013 Aivoverenkiertohäiriöt Kurssipaikat Erityisosaamiskeskus Suvituuli Suvilinnantie 2, 20900 Turku p. 02 2138 200, f. 02 2138 210, www.aivoliitto.fi Kuntoutuskeskus Kankaanpää
Mielenterveyden häiriöitä sairastavien kuntoutuskurssit
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Mielenterveyden häiriöitä sairastavien Tiedotustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? Kelan Käpylän toimitalo 29.8.2012 Kurssikokonaisuus vuoden 2013 alusta
Teh-Kev päätösseminaari. Avaus. Tiina Huusko
Teh-Kev päätösseminaari Avaus Tiina Huusko 04102013 Human development model mukaeltu Patric Fougeyrollas 2012 Yksilö Ympäristö Vuorovaikutus Osallistuminen, elämänlaatu Kuntoutustarpee n havaitseminen
Kuntoutuskustannusten laskutus
Kuntoutuskustannusten laskutus Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus 1.1.2019 alkaen Kati Salonpää Suunnittelija Kela, Lakiyksikkö, kuntoutusryhmä Sisältö Laskutuksen yleiset
Vaikeavammaisen kuntoutus ja Kela
16.04.2008 Heikki Hemmilä, asiantuntijalääkäri Kela Länsi-Suomen aluekeskus Vaikeavammaisen kuntoutus ja Kela Seinäjoki KUNTOUTUPÄÄTÖSTEN VALVONTA Kohde: Kelan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvat
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2015 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi ASLAK ja TYK Kelan kurssinro.
Kelan kuntoutus ja sopeutumisvalmennuskurssit reumapotilaille. Kuntoutusohjaaja Janne Österlund HYKS Reumaklinikka 1.10.2015
Kelan kuntoutus ja sopeutumisvalmennuskurssit reumapotilaille Kuntoutusohjaaja Janne Österlund HYKS Reumaklinikka 1.10.2015 Kela Kansaneläkelaitos hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri
!!!!!!!!!!!!!!! SILMÄNPOHJAN!IKÄRAPPEUMAN!ALUEELLINEN! ESIINTYVYYS!SUOMESSA!1998!!2012!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Elias!Pajukangas!
SILMÄNPOHJANIKÄRAPPEUMANALUEELLINEN ESIINTYVYYSSUOMESSA1998 2012 EliasPajukangas Syventävienopintojenkirjallinentyö Tampereenyliopisto Lääketieteenyksikkö Elokuu2015 Tampereenyliopisto Lääketieteenyksikkö
Lasten perhekuntoutuksen (LAKU-) kehittämishankkeen varsinainen hankevaihe vuosina 2012 2015/2018
Kansaneläkelaitos Terveysosasto Kuntoutusryhmä TIEDOTE 02.10.2012 Terveydenhuolto / Lähettävät tahot Lasten perhekuntoutuksen (LAKU-) kehittämishankkeen varsinainen hankevaihe vuosina 2012 2015/2018 Yleistä
Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Aikuisten reumaa sairastavien kuntouttava hoito. Alueelliset yhteistyökokoukset
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Aikuisten reumaa sairastavien kuntouttava hoito Alueelliset yhteistyökokoukset 24.8.-7.9.2010 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren
Vuoden 2016 kurssit. Meillä jälleen! MS-tauti
Vuoden 2016 kurssit MS-tauti Parkinsonin tauti Avh Epilepsia Omaishoitajat Primaarinen ataksia ALS Lihassairaus ja/tai dystrofia Myastenia gravis (MG) CP-oireyhtymä Kehitysvammat ja -häiriöt sekä monivammat
Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa. Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto
Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto Kelan kuntoutustoiminta Subjektiivinen oikeus kuntoutukseen edellytysten
Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit
Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Asiantuntija- ja keskustelutilaisuus narkolepsialasten vanhemmille ja aikuispotilaille 4.2.2011 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren,
3 kk - 3 vuotta sitten AVH:n sairastaneet alle 65-vuotiaat omaisineen. Kurssille valitaan 8 AVH:n sairastanutta ja 8 omaista. Kurssin kesto 6 vrk.
Hakijan nimi SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT 2014 AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖN SAIRASTANEET JA HEIDÄN OMAISENSA Vastasairastaneet alle 65-vuotiaat omaisineen 3 kk - 3 vuotta sitten AVH:n sairastaneet alle 65-vuotiaat
Keskeiset muutokset. kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskursseissa
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Keskeiset muutokset kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskursseissa Tiedotustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän toimitalo Mielenterveyden
Syksyn 2018 kurssit. MS-tautia tai harvinaista neurologista sairautta sairastaville. kuntoutukseen.fi
Syksyn 2018 kurssit MS-tautia tai harvinaista neurologista sairautta sairastaville kuntoutukseen.fi Neuroliitto tarjoaa valtakunnallisesti kursseja MStautia ja harvinaisia neurologisia sairauksia sairastaville,
Vuoden 2015 kurssit. Omaishoitajat
Vuoden 2015 kurssit Omaishoitajat Avh-kommunikaatio Parkinsonin tauti Primaarinen ataksia Epilepsia Downin oireyhtymä CP-oireyhtymä Kehitysvammat ja -häiriöt sekä monivammat Myastenia gravis (MG) ALS Lihassairaus
Palautus: Toimintakeskus Porkkapirtti
HAKEMUS KUNTOUTUSRYHMIIN / VETERAANIKUNTOUTUKSEEN Palautus: Toimintakeskus Porkkapirtti Porkkatie 2 B, puh. 0400 169 904 Hakemus saapunut: / 20 Henkilötiedot Nimi: Henkilötunnus: Osoite ja puh: Lähiomaisen
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus alkaen
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus muuttuu Uusi laki tulee voimaan 1.1.2016 (HE 332/2014) Vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta
Harkinnanvaraiset yksilölliset
Harkinnanvaraiset yksilölliset kuntoutusjaksot Linjat ja muutokset Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Suunnittelija Anneli Louhenperä 18.- 19.1.2012 Yleistä 1/2 Uudet Kelan avo- ja laitosmuotoisen
Suuntaviivoja kuntoutuskurssipalvelujen toteutukseen
Suuntaviivoja kuntoutuskurssipalvelujen toteutukseen Kelan kuntoutuskurssien palveluntuottajien koulutus 22.1., 23.1., 29.1. ja 6.2.2013 Vastaukset koulutuspäivien aikana tulleisiin yleisiin kysymyksiin.
NYT! Mitä uuttaa Kelan kuntoutuksessa
NYT! Mitä uuttaa Kelan kuntoutuksessa 2.12.15 Kelan kuntoutuksen tavoitteet Oikea-aikainen kuntoutus Vaikuttavat kuntoutustoimenpiteet Kuntoutujan tukeminen elämäntilanteen edellyttämällä tavalla 2 Seuraavaksi
Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa
Tiedosta hyvinvointia 1 Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa tilanne 31.8.2008 Tiedosta hyvinvointia Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien määrä ja odotusajat 31.8.2008 2 Joista odottaneet
Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain
Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/9 ja 2015/9 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa -1000 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 6271 678 6949 3597 798 4395 2848
Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain
Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/6 ja 2015/6 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa 6255 696 6951 3602 860 4462 3621 482 4103 2632 340 2972 2289 306 2595 2103 460 2563
Sopeutumisvalmennuskurssit Aivoverenkiertohäiriöt
Sopeutumisvalmennuskurssit 2017 Aivoverenkiertohäiriöt Kurssipaikka Erityisosaamiskeskus Suvituuli Suvilinnantie 2, 20900 Turku p. 02 2138 200, www.aivoliitto.fi Lisätietoja (ma pe klo 9 15) Kurssisuunnittelija
2013 KURSSI-info 16-24v. nuorille
2013 KURSSI-info 16-24v. nuorille www.lahdenkuntoutuskeskus.fi Kuntoutusta 16-24 vuotiaille nuorille SE ON siistii olla kimpassa
Kelan kuntoutusraha - toimeentuloturva kuntoutuksen aikana Anne Flak suunnittelija
Kelan kuntoutusraha - toimeentuloturva kuntoutuksen aikana 23.11.2016 Anne Flak suunnittelija Kuntoutusrahan myöntämisedellytykset Kuntoutuksella työelämätavoite Kuntoutuja on 16 67-vuotias Kuntoutus estää
Hakijoiden maakunnat, kevät 2015 %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista
%-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista Tilastotietojen lähteenä Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen. Koko Oamkia koskevien prosenttiosuuksien perustana on kokonaishakijamäärä 12 409.
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 2.3.2010
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2010 1 59 LAUSUNTO KAHDESTA VANHUSTEN KUNTOUTUSPALVELUJEN KOKONAISUUTTA KOSKEVASTA TOIVOMUSPONNESTA Terke 2009-2185 Esityslistan asia TJA/15 TJA Terveyslautakunta päätti
Moniammatillinen kipuselvitys
Moniammatillinen kipuselvitys 1 Tutkimus- ja kuntoutuspalvelut Kuntoutus suunnitellaan yksilöllisesti Kuntoutuksen tavoite on parantaa oireen- ja elämänhallintaa. Tavoitteet määritellään yhteistyössä kuntoutujan
KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava
KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 20.10.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖN SAIRASTANEIDEN AIKUISTEN KUNTOUTUSKURSSIEN PALVELULINJA Aivoverenkiertohäiriön
2011 KURSSI-info 16-24v. nuorille
...talking to You! 2011 KURSSI-info 16-24v. nuorille Invalidiliiton Lahden kuntoutuskeskus Kuntoutusta 16-24 vuotiaille nuorille siistii olla kimpassa Nuoruudessa tunne-elämä, fyysiset ominaisuudet ja
Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat
Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden
Kuntoutusraha toimeentulo kuntoutuksen aikana. Anne Flak Suunnittelija
Kuntoutusraha toimeentulo kuntoutuksen aikana Anne Flak Suunnittelija 17.4.2019 Kuntoutusrahan myöntöedellytykset 16 67 vuoden ikä Kuntoutuspäätös Työstä estyminen kuntoutuksen vuoksi, vähintään 4h matkoineen
Kelan kuntoutuspalvelut. Vakuutuslääketiede, perusopetuksen L4-kurssi Asiantuntijalääkäri Riitta Aropuu, KELA
Kelan kuntoutuspalvelut Vakuutuslääketiede, perusopetuksen L4-kurssi 4.5.2015 Asiantuntijalääkäri Riitta Aropuu, KELA Kelan järjestämä kuntoutus Lakisääteinen vaikeavammaisen lääkinnällinen kuntoutus
GAS-menetelmää käytetty
PALVELUNTUOTTAJAN KOKEMUKSIA TAVOITEASETTELUSSA GAS-MENETELMÄÄ KÄYTTÄEN Anne Huuskonen Sanna Toivonen GAS-menetelmää käytetty Vaikeavammaisten MS-kuntoutujien moniammatillinen avokuntoutus eli Vake-hanke
NÄKÖVAMMAISTEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT 2014
NÄKÖVAMMAISTEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT 2014 Toiminta- ja palvelukeskus MERI-KARINA Seiskarinkatu 35, Turku www.lssy.fi Tervetuloa sopeutumisvalmennuskursseille Meri-Karinan toiminta- ja palvelukeskukseen
1. Millä alueella toimit? 2. Mihin avomuotoisen ryhmäkuntoutuksen palveluista osallistuit työntekijänä kuluneen lukukauden aikana (syksy 2011)?
1 TÄYTTÖOHJE Tällä kyselylomakkeella kerätään tietoa elokuussa 2010 alkaneen moniammatillisen avokuntoutusmallin kuntoutuspalveluista palvelujen toteuttajien näkökulmasta. Kaikki palvelujen toteuttajat
Kelan tuet osatyökykyisille tapausesimerkkien valossa
Kelan tuet osatyökykyisille tapausesimerkkien valossa 1.12.2017 Sari Linna Ratkaisuasiantuntija, Kela, Kajaanin toimisto Pohjoinen vakuutuspiiri Esimerkki 1; sairauspäiväraha, osasairauspäiväraha ja kuntoutus
Standardit kuntoutuksen toteutuksen tukena ja raamina / / Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren
Standardit kuntoutuksen toteutuksen tukena ja raamina 22.1.2013 / 23.1.2013 29.1.2013 / 6.2.2013 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren Standardit kuntoutuksen tukena ja raamina - esityksen sisältö Standardin
SOPEUTUMISVALMENNUS-KURSSIHAKEMUS 2015
Sivu 1 / 7 SOPEUTUMISVALMENNUS-KURSSIHAKEMUS 2015 Kirjoittakaa vastauksenne selvästi sille varattuun tilaan tai merkitkää x teihin sopivaan vastausvaihtoehtoon Hakijan koko nimi: Syntymäaika ja sosiaaliturvatunnus:
NÄKÖVAMMAISTEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT 2014
NÄKÖVAMMAISTEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT 2014 Toiminta- ja palvelukeskus MERI-KARINA Seiskarinkatu 35, Turku Tervetuloa sopeutumisvalmennuskursseille Meri-Karinan toiminta- ja palvelukeskukseen
Kelan etuudet erityisnuorta tukemassa
Kelan etuudet erityisnuorta tukemassa Lapin keskussairaala 14.9.2016 Arja Törmänen, Kela Pohjoinen vakuutuspiiri NUOREN KUNTOUTUSRAHA Myöntämisedellytykset Ikä 16-19 vuotta Työ- ja opiskelukyky tai mahdollisuudet
Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010. Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1
Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010 Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1 Aikuis-, nuoriso- ja lastenpsykiatrian erikoisaloilla hoitoa odottaneiden lukumäärä
KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava
KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)
LÄÄKINNÄLLINEN KUNTOUTUS
LÄÄKINNÄLLINEN KUNTOUTUS Kuntoutuspsykoterapia: Kohderyhmänä ovat 16-67-vuotiaat, jotka tarvisevat kuntoutusta työ- tai opiskelukyvyn turvaamiseksi tai parantamiseksi. : Kohderyhmänä ovat alle 65-henkilöt,
Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa. Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, maaliskuu 2008
Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, maaliskuu 28 Suun terveydenhuollon hoitotakuukysely maaliskuussa 28, vastanneet terveyskeskukset
AVH-POTILAAN JATKOHOIDON SUUNNITTELU JA TOTEUTUS
AVH-POTILAAN JATKOHOIDON SUUNNITTELU JA TOTEUTUS Avh-potilaista joka toiselle jää pysyvä haitta, puolelle heistä vaikea-asteinen. Toisaalta joka neljäs toipuu oireettomaksi, yli puolet omatoimisiksi ja
Hoitopolkutarinoita Kotihoidon asiakas
Hoitopolkutarinoita Kotihoidon asiakas Outi Iharvaara Rai- seminaari 3.4.2013 Asiakkaan taustatiedot 78- vuotias yksin asuva mies, jolla todettu lievä Alzheimerin tauti. Aivoinfarkti x 2 Vaimo kuollut
Mikä muuttui projektin tuloksena?
Mikä muuttui projektin tuloksena? Laki nuoren ammatillisesta kuntoutuksesta Milla Kaitola Suunnittelija Kela, Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus, Kuntoutusryhmä Mitä projekti toi tullessaan kuntoutuksen
TERAPIAAN HAKEUTUMINEN
TERAPIAAN HAKEUTUMINEN Kelan kustantamaan kuntoutuspsykoterapiaan hakeutumisesta sekä mahdollisista etuuksista terapiakustannuksia koskien MTKL Tietopalvelu Propelli, kuntoutusneuvoja Milla Ristolainen
Standardit esimiestyön tukena
Standardit esimiestyön tukena 21.1.2016 Anneli Louhenperä Pääsuunnittelija Kela, Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus Kuntoutuksen kehittämisryhmä Esityksen sisältö Esitykseen on otettu sellaisia
Mielenterveyskuntoutuksen kysymyksiä järjestönäkökulmasta - erityiskysymyksenä syömishäiriöt
Mielenterveyskuntoutuksen kysymyksiä järjestönäkökulmasta - erityiskysymyksenä syömishäiriöt Kirsi Broström, toiminnanjohtaja, Syömishäiriöliitto SYLI ry KUVE 19.3.2019 Mielenterveyskuntoutus mistä on
2. Minkä ammatin edustaja olet ja mihin organisaatioon kuulut? 3. Mikä on roolisi suhteessa tähän avokuntoutukseen?
1 TÄYTTÖOHJE Tällä kyselylomakkeella kerätään tietoa elokuussa 2010 alkaneen ja keväällä 2012 päättyvän moniammatillisen avokuntoutusmallin kuntoutuspalveluista yhteistyötahojen näkökulmasta. Vastaa kyselyyn
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2014 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi ASLAK ja TYK Kelan kurssinro.
Sopeutumisvalmennuskurssit Aivoverenkiertohäiriöt
Sopeutumisvalmennuskurssit 2018 Aivoverenkiertohäiriöt Kurssipaikka Erityisosaamiskeskus Suvituuli Suvilinnantie 2, 20900 Turku p. 02 2138 200, www.aivoliitto.fi Lisätietoja (ma pe klo 9 15) Kurssisuunnittelija
Palvelulinjakohtaiset standardit
kansaneläkelaitos Kysymykset ja vastaukset 1(7) Kelan kuntoutuksena toteutettava harkinnanvarainen aikuisen moniammatillinen yksilökuntoutus, yleis- ja neurologinen palvelulinja vuosina 2016 2019 Tarjoajat