TOIVOA TULEVAISUUTEEN TOISIN TAVOIN Yhteiskunnallisesti vaikeimmassa asemassa olevien naisten valmennussuunnitelma

TOIVOA TULEVAISUUTEEN TOISIN TAVOIN Yhteiskunnallisesti vaikeimmassa asemassa olevien naisten valmennussuunnitelma kuntoutumiseen Tuija Ilvonen Opinnäytetyö, kevät 2007 Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak Etelä, Helsingin toimipaikka Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Sosionomi (AMK)

TIIVISTELMÄ Tuija Ilvonen. Toivoa tulevaisuuteen toisin tavoin. Yhteiskunnallisesti vaikeimmassa asemassa olevien naisten valmennussuunnitelma kuntoutukseen. Helsinki kevät 2007, 45 s. 13 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä, Helsinki, Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma, sosionomi (AMK). Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli tuottaa valmennussuunnitelmakansio Naisten Valmennuskeskus Walmalle, joka on Helsingin Diakonissalaitoksen naistyöhön kuuluva kolmivuotinen projekti. Kohderyhmä muodostuu vaikeassa yhteiskunnallisessa asemassa olevista naisista pääkaupunkiseudulla. Valmennussuunnitelma on vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa tehtävä monimuotoinen asiakkaan elämän ja kasvun kuvaus ja tulevaisuuden visio. Vuorovaikutuksellisessa toiminnassa kehiteltiin mahdollisimman paljon asiakkaita itseään palveleva valmennus- ja kuntoutusmalli, jota työstettiin toiminnallisissa Studioissa yhdessä naisten kanssa. Työskentelystä syntyi kaksi valmennuskansiomallia: asiakkaan oma, työskentelyn tuotoksia sisältävä malli sekä työntekijän materiaalikansio ryhmien vetämisen tueksi. Näitä malleja käytetään nyt Naisten Valmennuskeskuksen ryhmätoiminnoissa. Teoreettisena lähtökohtana oli asiakaslähtöinen voimaantuminen. Toiminnallisia ryhmiä havainnoimalla muotoutui toisenlainen, voimaannuttava toimintatapa naisten kuntoutukseen. Havainnointi tapahtui pääasiassa Studio Tulevaisuus- nimisissä ryhmätapaamisissa. Tulokset osoittivat, että tämä voimaannuttava toimintatapa vaikutti naisten elämänlaatuun ja antoi toivoa tulevaisuuteen. Asiasanat: valmennus, kuntoutus, naistyö, voimaantuminen, asiakaslähtöisyys, produkti

ABSTRACT Tuija Ilvonen. Hope and future folder. : Rehabilitation and coaching plan for women with previous mental health and drug problems. Helsinki, Spring 2007. 45 p,13 appendices. Diaconia University of Applied Sciences, Helsinki Unit, Degree Programme in Social Services. My thesis is a product. The aim of this thesis was to produce a coaching plan to Women s Coaching Centre Walma. Walma is a project of Helsinki Deaconess Institute and has continued for three years. Walma s target group is vulnerable women living in Helsinki region. Functional groups at Walma worked out a training and rehabilitation model for these women. The training plan was a folder including future plans and descriptions of women s growth and life. The theory basis in this thesis was empowerment in client-orientedness. Action groups were observed in Walma. With participatory observation of these groups, a different model of women s rehabilitation was created. The groups gathered ten times in autumn 2005. The results showed that this empowerment policy influenced women s quality of life and gave them hope for the future. The rehabilitation and training plan was compiled into a folder to be used at the coaching centre. Key words: training, rehabilitation, empowerment, client-orientedness

SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 6 2 SYRJÄYTYMINEN JA SOSIAALITYÖ... 8 2.1 Sosiokulttuurinen työ... 9 3 ASIAKASLÄHTÖINEN VOIMAANTUMINEN... 10 4 NAISTYÖ... 12 4.1 Helsingin Diakonissalaitoksen naistyö... 13 4.1.1 Diacuro... 13 4.1.2 Naisten Valmennuskeskus Walma... 15 5 SUUNNITTELU... 16 5.1 Prosessi... 16 5.2 Valmennussuunnitelman suunnittelu... 17 5.3 Toiminta... 18 5.4 Havainnointi... 19 5.5 Arviointia, reflektointia... 20 6 TOIMINTA STUDIO TULEVAISUUS... 22 6.1 Ensimmäinen tapaaminen: Maya... 24 6.2. Toinen tapaaminen: Vaakuna... 24 6.3 Kolmas tapaaminen: Terälehdet... 25 6.4 Neljäs tapaaminen: Hyvän sieto... 26 6.5 Viides tapaaminen: Elämän asennetta siivittävät kuvat... 27 6.6 Kuudes tapaaminen: Luovuuden lumous... 28 6.7 Seitsemäs tapaaminen: Omakuva... 30 6.8 Kahdeksas tapaaminen: Torpanranta... 32 6.9 Yhdeksäs ja kymmenes tapaaminen: Tavoitteena raitis mummo... 33 7 REFLEKTOINTI... 34 7.1 Reflektio Walmassa... 34 7.2 Reflektointia ryhmän toiminnasta... 35

8 POHDINTA... 39 8.1 Tuloksien pohdintaa... 39 8.2 Sosionomin osaaminen... 41 8.3 Eettinen pohdinta... 42 LÄHTEET... 44 Liitteet tulostetussa versiossa

1 JOHDANTO Sosiaalityö on uuden edessä eriarvoistuvan kulutusyhteiskunnan ilmapiirissä. Arvot ovat muuttumassa kovemmiksi ja yhä enemmän on ihmisiä putoamassa palveluiden piiristä ja marginalisoitumassa. Tämä on kohtalokasta niille, jotka eivät pysy mukana muutoksen pyörteissä. Kyydistä pudonneet ihmiset päätyvät sosiaalipalvelujen käyttäjiksi. Toisaalla sosiaalityössä selvitellään yhteiskunnassa tehtyjä ratkaisuja seurauksineen. Sosiokulttuurisen työn keinoin etsitään erilaisten kokeilujen ja projektien avulla uusia sosiaalityön muotoja marginaalissa elävien ihmisten kanssa. Sosiokulttuurisessa työssä erilaiset ryhmät määrittelevät itse toimintansa (Toikko 2002, 272.) Voimavaralähtöisen näkemyksen mukaan yksilön kapasiteetti lisääntyy ja vastuu omasta elämästä korostuu (Kuronen 2004, 281 282). Käytännössä toimintavoima kasvaa luovassa yhteistoiminnassa asiakkaan kanssa. Asiakas on tässä työssä itsenäinen toimija, puitteita ei rakenneta hänen puolestaan, vaan hänen kanssaan (Rostila 2001, 41.) Helsingin Diakonissalaitoksen (HDL) naistyön suunnittelu alkoi vuonna 1998. Se on kodittomille ja syrjäytyneille suunnattua tukipalvelua. Sen tarkoituksena oli kehittää uudenlaisia sosiaalityön malleja ja keinoja naisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Tämän pohjalta syntyi kodittomien naisten tukipiste Salli. Vuonna 2002 käynnistyi HDL:n naistyön Diacuro Projekti. Projektin tavoitteena oli puolustaa kohderyhmän ihmisoikeuksia ja parantaa heidän asemaansa yhteiskunnassa. Projektin toiminnallinen toteutuminen alkoi 2002 ja päättyi vuoden 2004 lopussa. Se suuntautui kaikkein vaikeimmassa asemassa oleville naisille. Projektin tuotokset koostuivat pääasiassa koulutuksista, taideproduktioista ja yksilöllisestä asiakastyöstä (Virokannas & Rinta-Panttila 2004, 7.)

7 Naisten Valmennuskeskus Walma on johdonmukainen jatkumo HDL:n naistyössä. Walma on raha-automaattiyhdistyksen rahoittama kolmevuotinen projekti. Walma on matalankynnyksen paikka, joka tuottaa palveluja heikossa psy Voimavaralähtöisen näkemyksen mukaan yksilön kapasiteetti lisääntyy ja vastuu omasta elämästä korostuu. Tämä opinnäytetyö on produkti, jonka tarkoituksena on tuottaa valmennussuunnitelma naisten Valmennuskeskus Walman käyttöön. Valmennussuunnitelmamallista on tarkoitus rakentaa materiaalikansio, joka palvelee naisten valmennuskeskusta työskentelyssä naisten kanssa. Produktio noudattaa toimintatutkimuksen kaavaa, jossa edetään suunnittelu - toiminta - havainnointi - reflektointi kierroksissa. Prosessin aikana pyritään luomaan uutta toimintatapaa näkyväksi (Aaltola ja Syrjälä 1999, 18.) Valmennussuunnitelmamallin on tarkoitus olla luova, kaavakkeista, perinteisistä haastattelukysymyksistä vapaa toimintamalli ja työväline naisten kuntoutukseen, elämänhallinnan ja tulevaisuuden selkiyttämiseksi. Suoritin Walmassa mielenterveys- ja päihdetyön työharjoittelujakson keväällä 2005, silloin, kun projekti alkoi. Syksyllä 2005 kokoontui Studio Tulevaisuus kymmenen kertaa. Tässä opinnäytetyössä kuvaan kuinka valmennussuunnitelmamalli kehittyi osaksi Walman toimintaa.

8 2 SYRJÄYTYMINEN JA SOSIAALITYÖ Maailman ja Euroopan taloudellisen yhdentymisen myötä hyvinvointipolitiikka muuttuu. Valtion ja kuntien vastuu on vähentymässä, ihmisten oikeutta saada palveluja ei enää valvota valtion ja kuntien taholta. Eriarvoisuuden lisääntyessä, sosiaalityön on etsittävä uusia keinoja. Sosiaalipalvelutkin ovat osa talouspolitiikkaa ja palvelevat talouskasvua (Roivainen 2002, 213.) Heikoimmassa asemassa olevien kansalaisten palvelut ovat tuottavuusajattelun ilmapiirissä uhattuina. Syrjäytyminen on prosessi, jossa ihmiset ajautuvat yhteiskunnan laidoille toisiaan seuraavien menetysten seurauksena. Elämänhallinta menetetään, syrjäydytään, eikä enää voida itse vaikuttaa elämän suuntaan. Helne (1994) kirjoittaa epämääräisestä pahan olon tunteesta, jonka useimmat ihmiset kokevat sekä syrjäytymisestä käsitteenä, joka saa ihmisissä aikaan intuitiivisen tunteen siitä mistä on kyse, kun on ulkopuolinen ja vaille osallisuutta (Granfelt 2000, 2.) Kansainvälisen keskustelun myötä syrjäytymiskäsitteen rinnalle on Suomessakin tullut 1990-luvulla marginalisaation käsite. Svedberg (1995) määrittelee marginaalin välitilaksi, jossa ihminen ei kiinnity mihinkään, ei kuulu mihinkään. Se on häilyvä alue, josta helposti syrjäydytään (Granfelt 2000, 21.) Ranskassa taas marginaaliin liitetään hyviäkin puolia. Luovuus, dynaamisuus ja spontaanisuus liitetään siellä marginaalissa elävien ihmisten toimintaan. Syrjäytyneille ihmisille irrallisuus ei ole ongelma, yhteisöllisyys saattaa kuulua heidän elämäänsä omasta takaa. Ongelma on ennemminkin valtakulttuurin mitätöinti ja integraation pakko. Marginaalista käsin voi myös katsoa maailmaa ja yhteiskuntaa eri näkökulmasta ja nähdä uusia mahdollisuuksia (Granfelt 2000, 22.) Marginalisaation käsite voi kuvata erilaisia ilmiöitä. Voi olla kyse pakosta tai valinnasta, valintojen tekemisestä tai rajautuneista tilanteista. Ihminen voi

9 joutua ulkopuolelle, mennä ulos, antaa periksi tai kokea menetyksiä. (Granfelt 2000, 23.) Youngin (1999) mukaan yksilö- ja kulutuskeskeinen ajattelutapa haastaa kaikkia kansalaisia palvelevan hyvinvointivaltion. Tämän ajatussuunnan mukaan ihmiset ovat kuluttajia, jotka tekevät yksilöllisiä valintoja. Kyseisellä eriarvoistumista korostavalla näkemyksellä voi lopulta olla negatiivinen vaikutus marginaalissa eläville ihmisille. Yhteiskunnassa vaikuttavat kuluttamiseen ja individualistisiin valintoihin perustuvat arvot. Jokainen joutuu omalla kohdallaan arvioimaan näitä arvoja ja yhä useampi joutuu kokemaan epäonnistumisia elämässään (Juhila 2002, 12 13.) Sosiaalityötä tekevät ihmiset ovat työssään tekemisissä elämässään epäonnistuneiden ihmisten kanssa. Tässä opinnäytetyössä asiakasryhmänä ovat syrjäytyneet tai sen uhan alla elävät naiset. 2.1 Sosiokulttuurinen työ Sosiokulttuurisen työn keinoin voidaan löytää yhteys marginaalissa elävien ihmisten maailmaan. Sosiokulttuurinen työ käsittää erilaisia kokeiluja ja projekteja valtavirrasta poikkeavien ihmisten kanssa. Se on sosiaalityön muoto, jossa erilaiset ryhmät itse määrittelevät sosiaalisen toimintansa (Toikko 2002, 272.) Sosiokulttuurista työtä on määritelty sen perusteella mihin se kohdistuu joko yksilö-, ryhmä- tai yhteisökeskeiseksi. Jakoa taiteeseen ja ei- taiteeseen vältetään ja korostetaan enemmänkin tekemisen prosessia kuin sen aikana aikaansaatuja tuotoksia. Yhteisen tekemisen prosessissa työntekijät ja asiakkaat hahmottelevat vallitsevia olosuhteita ja omia kokemuksiaan niistä. Sosiaalityö saa näin konkreettisia välineitä ongelmien käsittelyyn taiteen tekniikoista (Toikko 2002, 272 274.)

10 Sosiokulttuurinen työ suuntautuu muutokseen. Muutosta eikä sen suuntaa voi asettaa ulkopuolelta käsin. Sosiokulttuurisessa työtavassa asioita tarkastellaan yksilö- ja yhteisötasolla ja jokaisessa projektissa määrittyy juuri sille kyseiselle projektille ominainen tapa käsitellä asioita. (Toikko 2002, 285.) Tässä opinnäytetyössä sosiokulttuurinen työ näyttäytyy juuri Walman työtavoissa, joissa hyödynnetään yhteistä tekemistä ja taiteen tekniikoita. Sosiokulttuurisen työn keinoin, uusia työtapoja etsien pyritään lähestymään vaikeassa yhteiskunnallisessa asemassa olevia naisia heidän omilla ehdoillaan. Teoreettisena viitekehyksenä tässä työssä on asiakaslähtöinen voimaantuminen. 3 ASIAKASLÄHTÖINEN VOIMAANTUMINEN Sosiaalityössä voimaantuminen (empowerment) ymmärretään monin eri tavoin. Yksimielisiä ollaan kuitenkin siitä, että voimaantuminen on prosessi, jossa ihmisten elämänhallintaa pyritään parantamaan. Voimavaralähtöisen näkemyksen mukaan yksilön kapasiteetti lisääntyy ja vastuu omasta elämästä korostuu. (Kuronen 2004, 281 282.) Käytännössä toimintavoima kasvaa luovassa yhteistoiminnassa asiakkaan kanssa. Asiakas on tässä työssä itsenäinen toimija, puitteita ei rakenneta hänen puolestaan, vaan hänen kanssaan. Asiakkaan aktiivisuutta ja valintoja tuetaan. Hän myös itse määrittelee ongelmansa, tavoitteensa ja vahvuutensa. Yhteiskunnan eriarvoisuuden ja valtasuhteiden sijaan huomio kiinnitetään asiakkaan ja työntekijän yhteistoimintaan (Rostila 2001,41.) Asiakaslähtöinen kohtaaminen on konkreettisesti sitä, että asiakas ja työntekijä yhdessä vertailevat käsitystään todellisuudesta. Vain tällaisen yhteisen tutkimisen kautta voidaan luoda asiakasta auttavaa, uutta kuvaa todellisuudesta. Työntekijä auttaa asiakasta perehtymällä hänen elämän tilanteeseen-

11 sa ja tukee asiakasta hänen pyrkiessä kohti parempaa elämää (Särkelä 2001, 29.) Mennyt elämä ja nykyisyys ovat tärkeitä vain siinä mielessä, miten ne vaikuttavat tulevaisuuden tavoitteisiin. Menneestä elämästä ei aina löydy syitä siihen millaisia nyt olemme. Usein se, miten koemme tulevaisuuden, vaikuttaa enemmän tämän hetken olemassaoloon. Jos tulevaisuus näyttää toivottomalta, on nykyisyyskin toivoton. Innostavat tulevaisuuden näkymät taas antavat sisällön tähänkin päivään. Mennyt elämä on mennyt, se, millaisiksi voimme tulla on mielenkiintoista. (Särkelä 2001, 82.) Kun voimavaralähtöisessä työskentelyssä puhutaan haaveista ja laitetaan niitä kirjalliseen muotoon, niistä muodostuu tavoitteita (Rautakorpi 2001, 53). Psyykkisiä ongelmia voi ymmärtää ilman monimutkaisia oppirakennelmia tai lääketieteellistä tietoa. Ihminen tarvitsee vuorovaikutussuhdetaitoa kyetäkseen hallitsemaan ja ymmärtämään sisäistä maailmaansa. Psyykkinen hyvinvointi voi tarkoittaa liittymiskykyä (Perheentupa 1993, 104.) Kun pyritään olemaan avoimia kiireen ja tuottavuuden sijaan, voi työntekijä asiantuntijan roolissakin kulkea autettavansa rinnalla ja osoittaa, että ymmärtää tilanteen. Tällainen kohtaaminen vaatii työntekijältä itsetuntemusta ja epämukavien tunteiden kohtaamista. Vastauksia ei kuitenkaan tarvitse antaa vaan niitä voi etsiä yhdessä asiakkaan kanssa. (Hietala 2001, 27 28.) Hyvän asiakassuhteen perusta on, että asiakas tuntee olevansa hyväksytty sellaisena kuin on. Asiakkaan itseluottamus ja omanarvontunne kasvavat kun hän saa toteuttaa muutosta omana itsenään, itsensä vuoksi. Tullakseen hyväksytyksi ei tarvitse muuttua, se ei ole hyväksymisen ehto. (Särkelä 2001, 31.) Asiantuntijan voi olla vaikeinta olla tietämättä millaisiin ratkaisuihin asiakkaan tulisi pyrkiä. Työntekijänä pitää välttää ylivoimaisuuden korostaminen ja valmiiden ratkaisujen tarjoaminen. (Hietala 2001, 27)

12 Työntekijä ei voi tietää, miten toiset elämänsä elävät. Ryhmän ohjaajana hän tuntee vastuunsa ja tuo oman tietonsa ja taitonsa ryhmäläisten käyttöön. Näin luodaan toiveikkuutta, annetaan tukea, mutta ei oteta vastuuta ihmisten elämän muuttamisesta vaan asiakas tekee muutoksen itse. (Koskisuu 2004, 171.) Tässä opinnäytetyössä pyritään siihen, että hyvin vaikeissa oloissa elävien naisten kuntoutumista voidaan ohjata ja tukea. Silloin heidän kanssaan työskentelyssä korostuu erityisesti se, että heidät hyväksytään ja heidän kanssaan tehdään työtä heidän omia ratkaisujaan noudattaen. Hyväksyvä kontakti, tarkkaavainen rehellinen, vailla vallankäyttöä oleva kontakti, on inhimillinen kasvuhuone. Kasvu on epäsuora muutos, jolle voidaan korkeintaan luoda hyvät olosuhteet. Sen jälkeen kasvu tapahtuu - jos tapahtuu (Falk 2001, 31.) 4 NAISTYÖ Kodittomien naisten asemaa yhteiskunnassa voidaan kuvata marginaaliseksi. Asunnottomien naisten ongelmina ovat usein myös päihdeongelmat ja psykososiaaliset vaikeudet. Perhekeskeinen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmä jättää helposti syrjään nämä yksinäiset naiset. He ovat usein menettäneet lapsensa, ja kokeneet epäonnistuneensa äiteinä. Granfelt tuo esille käsitteen särkyneestä äitiydestä. Nämä naiset kuuluvat pieneen, vaiettuun äitiryhmään, marginaaliin. (Granfelt 2000, 23.) Granfeltin mukaan marginalisaatioon voi sisältyä kokemuksia elämän merkityksen häviämisestä. Voi tulla tyhjyyden tunteita ja myös tunne, että elämä on hylännyt eikä millään ole mitään merkitystä. Naistyön kautta naisten ongelmat tulevat autetuiksi toisella tavalla ja heitä pystytään auttamaan. Vaikka sosiaali- ja terveydenhuollossa työntekijät ovat enimmäkseen naisia, ei tämä asia ole tullut kuitenkaan esille. Työntekijä ei voi tietää, mitä merkitystä suku-

13 puolella on, mutta asiakkaan kanssa voi miettiä yhdessä vastauksia siihen, mitä on olla mies tai nainen. (Granfelt 2004, 220.) Suomalaisen sosiaalityön kentässä löytyy esimerkkejä sukupuolen huomioonottavista toimintamuodoista, joita on kehitelty eri projekteissa. Naisia huomioon ottavia toiminnan muotoja ovat esimerkiksi Setlementtiyhdistyksen organisoima Tyttöjen talo Helsingissä. Naisiin kohdistuvan väkivallan kohteeksi joutuneille on rakennettu valtakunnallisia toimintamuotoja, kuten Tukinainen ja puhelinpäivystys Naisten linja Helsingissä ja paikallisesti toimivia järjestöjä kuten esimerkiksi Pietarsaaren naispäivystys ja Turun Naislinja (Kuronen, Granfelt, Nyqvist & Petrelius 2004, 41.) Yksi tällainen projekti, joka on osaltaan myös vakiinnuttanut osan toiminnoistaan, on Helsingin Diakonissalaitoksen naistyö. 4.1 Helsingin Diakonissalaitoksen naistyö HDL:n naistyön suunnittelu alkoi vuonna 1998. Työn tavoitteena oli tukipalvelujen kehittäminen syrjäytyneille ja kodittomille naisille. Psyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin edistämiseksi luotiin uusia sosiaalityön malleja. Kriittisimmissä tilanteissa oleville, vaikeasti asutettaville naisille perustettiin naisten tarpeisiin keskittyvä asumisyksikkö ja tukipiste. (Virokannas & Rinta-Panttila 2004, 3.) Tukipiste Salli ja naisten asumisyksikkö perustettiin Helsingin Munkkisaareen. Tukipiste Sallista muodostui vähitellen naisten olohuone, jossa oli luottamuksellinen ilmapiiri. Kaiken ikäiset ja kaikenlaiset naiset mahtuivat joukkoon ja siellä sai olla niin kuin haluaa ja sellaisena kuin on. (Virokannas & Rinta-Panttila 2004, 5.) 4.1.1 Diacuro Vuonna 2002 HDL:ssa käynnistyi Diacuro-projekti. Se suuntautui kaikkein vaikeimmassa asemassa oleville naisille kuten hiv- positiivisille ja asunnot-

14 tomina oleville sekä maahanmuuttajanaisille. Projektin tavoitteena oli puolustaa kohderyhmän ihmisoikeuksia ja parantaa heidän asemaansa yhteiskunnassa. Projektin toiminnallinen toteutuminen alkoi vuonna 2002 ja päättyi vuoden 2004 lopussa. Naiset olivat aluksi pääasiassa Helsingin Munkkisaaren palvelukeskuksen, tukipiste Sallin, naisten asumisyksikön, huumekuntoutuspoliklinikan ja kidutettujen kuntoutuskeskuksen asiakkaita. Projektin edetessä asiakaskunta laajeni koskemaan pääkaupunkiseudulla sijaitsevien naisten asuntoloiden asiakaskuntaa sekä päihdehuollossa asioivia naisia. (Virokannas & Rinta- Panttila 2004, 7.) Diacuro-projektin sosiokulttuurinen toiminta muodostui pääasiassa koulutuksista, taidetapahtumista ja yksilökohtaisesta asiakastyöstä. Jo projektin alussa havaittiin, että työelämään lähteminen oli kohderyhmälle vaikeaa ja sitä tukemaan tarvitaan pitkiä polkuja, jotka johtavat pienin askelin eteenpäin. Työllistämispolun voi esimerkiksi aloittaa ns. koulutuksellisesta aloitusryhmästä, jonka kautta voi edetä valmentavaan ja kuntouttavaan koulutukseen, josta mahdollisesti jatketaan edelleen ammatilliseen koulutukseen ja työelämään. Helsingin Diakonissalaitoksen diakoniatoimi ja Helsingin Diakoniaopisto kehittivät projektin aikana edellisen kaltaisen yhteisen koulutusmallin, naisten valmentavan koulutuksen (NAVA), jota Diakoniaopisto on jatkanut projektin päätyttyä ja josta on tullut osa opiston toimintaa (Virokannas & Rinta- Panttila 2004, 8.) Naistyön tavoitteena oli tarjota naisille tavallisia asioita, mm. osallisuutta ja koulutusta ilman ehtoja. Naisten omanarvontunnetta pyrittiin vahvistamaan ja sitä kautta pyrittiin tavoittelemaan raittiimpaa ja terveempää elämää. Kaikki tämä tapahtui ilman moralisointia tai häpeän lisääntymistä (Virokannas & Rinta-Panttila 2004, 21.)

15 4.1.2 Naisten Valmennuskeskus Walma Diacuro-projekti kokemusten pohjalta on noussut Naisten Valmennuskeskus Walma, jonka kohderyhmänä ovat heikoimmassa fyysisessä, psyykkisessä ja sosiaalisessa tilanteessa olevat naiset pääkaupunkiseudulla. Ryhmään kuuluvat myös asunnottomat tai heikossa asumistilanteessa olevat, palvelujärjestelmän ulkopuolella tai reunamilla olevat, kyvyiltään yhteiskunnallisesta kehityksestä syrjäytyneitä naisia. Kohderyhmän naiset voivat kärsiä psyykkisestä ja fyysisestä turvattomuudesta. Tarkoituksellisesti on pyritty korkealaatuisen ja hyvän ilmapiirin luomiseen: kovia kokenut nainen saa tuntea itsensä arvostetuksi tässä paikassa. Avoimella ja lämpimällä kohtaamisella pyritään luottamuksen ja toivon aikaan saamiseen. Päihteiden käyttö ei rajaa sisääntuloa. Naisten valmennuskeskus Walma avasi ovensa 21.3.2005. Aukioloajaksi oli sovittu klo 10.00 13.00. Sinä aikana naisilla oli mahdollisuus tulla Walmaan aluksi tutustumaan, keskustelemaan, hakemaan suuntaa tulevaisuuden suunnittelulleen. Kiinnostus paikkaa kohtaan oli suurta, sana tällaisen vaihtoehtoisen paikan avautumisesta oli jo jonkin verran kiirinyt puskaradion kautta kaupungille. Tietenkin oli myös tehty markkinointityötä erilaisiin päihde- ja mielenterveyspaikkoihin, sosiaalitoimistoihin, työvoimatoimistoon, esitepostia oli lähetetty yhteistyötahoille ympäri pääkaupunkiseutua. Kävijämäärä ensimmäisen kuukauden aikana oli 70 henkilöä, joista 40 oli potentiaalisia asiakkaita ja 30 yhteistyökumppaneita. Ryhmämuotoiset valmennusstudiot (kädentaito, liikunta, rentoutus) ovat yksi toimintakyvyn kartoituksen käytännön toimintatapa ja niiden painopiste ovat arjen hallinnassa. Keskuksesta jalkaudutaan yhteiskuntaan ja toiminnan lopullinen päämäärä on ulos sosiaalityöstä. Walmassa toteutetaan sosiokulttuurista työtapaa, jossa tekemisen prosessi on tärkeä. Walman toiminta on muutosorientoitunutta, toiminnallista ja reflektiivistä sosiaalityötä. Toivo on se juttu, mitä täällä voi antaa, kyllä kaikille tekemistä löytyy (Harjoittelumuistiinpanot 13.4.05).

16 Walman toimintaideana on valmentaa naisia elämään, työhön ja opiskeluun. Asiakkailla on mahdollisuus henkilökohtaiseen valmentajaan, toimintakyvyn kartoitukseen ja valmennussuunnitelman tekoon työntekijän kanssa. Valmennussuunnitelman on tarkoitus hyvin konkreettisesti ja uusia keinoja etsien paneutua tämän hetken tilanteeseen. 5 SUUNNITTELU 5.1 Prosessi Prosessi on toimintatutkimuksen keskeinen ajatus. Siinä asioiden muuttamiseen ja kehittämiseen tähdätään toimintatutkimuksen kaavaa noudattavalla spiraalimaisella prosessilla, joka etenee suunnittelu toiminta havainnointi reflektointi - kierroksissa (Aaltola ja Syrjälä, 1999, 18.) Se ei pääty ainoastaan entistä parempaan toimintatapaan, vaan uudella tavalla ymmärrettyyn prosessiin. Prosessi voi syntyä myös tekemällä näkymätön näkyväksi, jolloin tavoitetaan sosiaalityön vaikeasti lähestyttävää hiljaista tietoa. Prosessilla ei siis pyritä lopullisiin ratkaisuihin tai kokonaisten prosessien tavoitteluun, vaan siihen mitä prosessin aikana tuotetaan, eli produktiin (Hakala 1998, 55.) Tässä opinnäytetyössä prosessi on työskentelyä, joka tapahtuu ryhmien kanssa luovasti, kaavakkeista, perinteisistä haastattelukysymyksistä ja sosiaalityöstä vapaasti asiakkaan kuntoutumisen, elämänhallinnan ja tulevaisuuden selkiyttämiseksi. Opinnäytetyössä produkti on malli valmennussuunnitelmasta, jota voidaan käyttää naisten valmennukseen ja kuntoutukseen Walmassa. Vastaavanlaista valmennuksellista toimintaa on järjestänyt mm. mielenterveyden keskusliitto, Kapasita - valmennusohjelman (1998 1999) avulla mielenterveyskuntoutujille. Siinä kuntoutujille avautuu mahdollisuuksia uudenlai-

17 sen identiteetin ja sosiaalisen toimijuuden syntymiseen. Osallistujat olivat mukana koulutus- ja valmennusohjelmassa, jonka tavoitteena oli olla työllistymiskykyä lisäävää sekä ammatillisesti ja sosiaalisesti valmentavaa. Yksi valmennusohjelman lähtökohdista oli, että elämään sopeutumista edistää se, miten ihminen suhtautuu tulevaisuutensa ja miten hän kokee voivansa toimia sen toteuttamiseksi. Toiminnasta valmistui tutkimus (Vuorinen 2002), jossa selvitettiin mm. valmennusohjelmaan osallistuneiden työkykyä ja pystyvyysodotuksia, jotka säätelevät toimintaa. Valmennus sisälsi osallistujien 1 2 päivän mittaisia yhteisiä tapaamisia, mahdollisuuden pieniin palkallisiin töihin, sekä koulutusohjelmaan. Kurssijaksot sisälsivät paljon toiminnallisia harjoituksia, rentoutumista ja liikuntaa, sekä erilaisia itsetuntemus-, mielikuva- ja keskittymisharjoituksia. Tutkimus osoitti, että uskoa omiin kykyihin voidaan valmennusohjelmalla vahvistaa ja käsitykset omasta pystyvyydestä kohenivat tutkimusjakson aikana. Samassa tilanteessa olevien keskinäinen tuki on toivoa ja motivaatiota ylläpitävä tekijä. Työn kautta saattoi toteuttaa omia elämän arvojaan, käyttää omaa elämänkokemustaan ja auttaa muita. Toisin kuin Kapasita-valmennusohjelmassa, Walmassa kehiteltävä valmennussuunnitelman perimmäinen lähtökohta on toiminnallisin menetelmin valmentaa ensisijaisesti heikoimmassa yhteiskunnallisessa asemassa olevia naisia elämään ja kiinnostumaan tulevaisuudesta. Heikoista lähtökohdista johtuen tavoitteen asettelu ei suuntautunut alussa työelämään, ennemminkin keskityttiin itsetuntemuksen kasvamisen, elämänkokemusten hyödyntämisen ja toivon löytymisen kautta saaman toivoa ja motivaatiota tulevaa elämää varten. 5.2 Valmennussuunnitelman suunnittelu Valmennussuunnitelmasta päätettiin tehdä kansio johon asiakkaan kanssa yhdessä kerätään asiakkaalle itselleen merkittävää materiaalia. Selkeää mallia aluksi ei ollut ja kaikki vanhat, rajoittavat tavat tehdä suunnitelmia hylättiin.

18 Valmennussuunnitelman toteutus ja hahmotus kellui. Uusille ajattelutavoille haluttiin näin antaa tilaa syntyä. 5.3 Toiminta Naisten Valmennuskeskus Walma tekee tiivistä yhteistyötä naisten valmentavan koulutuksen (NAVA) kanssa. NAVA:n opiskelijoilla oli työharjoittelu huhtikuun ajan ja kaksi opiskelijaa ei ollut saanut harjoittelupaikkaa. Heille räätälöitiin ohjelmaa koululla ja loppuviikon kaksi päivää he olivat Walmassa suorittamassa työharjoitteluaan. Kuva 1. Kansi kansioon valmistuu Hyvin lähti käyntiin kansioiden tekeminen. Kaksi naista vain paikalla mutta työ oli sitäkin intensiivisempää ja innostusta riitti (harjoittelu muistiinpanot 8.4.05.) Työharjoittelun NAVA:n opiskelijat suorittivat siten, että torstaisin he olivat taidekoordinaattorin vetämässä Kädentaito- Studiossa ja perjantaisin oli valmennuskansion suunnittelua ja rakentamista, jonka minä ohjasin. Kerroin naisille mitä olemme tekemässä. Kerroin, että suunnittelemme valmennuskansiota ja, että he olivat pilottiryhmä, joka vaikuttaa suunnitteluun omalla panoksellaan, mielipiteillään ja toiveillaan. He olivat siis tietoisia siitä, että osallistuvat kehitystyöhön ja halusivat osaltaan olla vaikuttamassa siihen.

19 Kuva 2. Valmis, värikäs kansi Valmennussuunnitelman rakentaminen aloitettiin kansioiden tekemisellä, pahvikansien työstämisellä tekijänsä näköiseksi. Kollaasitekniikalla, lehdistä kuvia ja kirjoituksia keräämällä, syntyi oma kansio ja prosessi oli antoisa kaikille. Naisten kanssa keskusteltiin ja yhdessä avattiin kuin huomaamatta uusia mahdollisia väyliä tulevaisuuden suunnitteluun. Naiset pitivät kansioiden tekemisestä ja keräsivät itselleen tärkeitä kuvia ja tekstejä ilmaisemaan toiveita. Keskusteluissa käsittelimme vaikeitakin ja arkoja asioita mikä yllätti minut luottamuksellisuudellaan. Kirjoittamalla tarinan elämästään (liite1) pohtivat he itselleen tärkeitä asioita. Eräs nainen poistui toiseen huoneeseen kirjoittamaan, kun oli kyse niin arasta asiasta, ettei hän halunnut sitä kenellekään näyttää. Myöhemmin hän jakoi tarinan muiden kanssa. 5.4 Havainnointi Havainnoija kirjaa havaintonsa kenttätapahtumista päiväkirjaan. Havainnoija rakentaa kuvaa ja tekee tulkintoja toiminnasta ja toimintaan osallistujista (Huovinen & Roivio 2006, 106.) Naisten ryhmässä oli tarkoitus oppia tunnistamaan ja käyttämään omia voimavaroja luovien harjoitusten avulla. Harjoituksissa etsittiin uusia näkökulmia vuorovaikutustilanteisiin ja omaan toimintaan. Toiminnan tavoitteena oli myös kartoittaa elämäntilannetta tehdä tulevaisuuden suunnitelmia itsetuntemuksen syventämisen ja naiseuden ymmär-

20 tämisen kautta. Toimin ryhmässä ohjaajana ja tein havaintoja kenttäpäiväkirjaan ryhmän toiminnasta. Havainnointia tein joskus tapaamisten aikana, kun naiset tekivät tehtäviään, joskus taas kirjoitin havainnot jälkeenpäin. 5.5 Arviointia, reflektointia Reflektointi on ajatussisältöjen ja kokemusten tarkastelua ja pyrkimystä nähdä ne uudesta näkökulmasta. Totuttuja ajattelutapoja ja käytäntöjä tarkastellaan uudessa valossa ja siten pyritään kehittämään toimintaa (Heikkinen 2006, 16.) Seuraavassa kuvaan refektoivaa arviointia jota käytiin Walmassa valmennussuunnitelman kehitysprosessin aikana. Naisten oman työharjoittelukuukauden lopussa oli työharjoittelijoiden kanssa harjoittelun loppuarviointi. Suunnittelimme Walman ohjaajan kanssa kyselykaavakkeen (liite2), jonka mukaan arvio tehtiin. Arvioinnissa olivat paikalla opiskelijoiden lisäksi NAVA-koulutuksen kouluttaja, Walman projektijohtaja ja minä. Naiset kertoivat kokemuksistaan tämän kaltaisesta työharjoittelusta. Heidän mielestään tällainen työharjoittelu oli hyvä uudenlainen vaihtoehto, sillä voimat eivät olisi riittäneet tavalliseen työhön. Positiivinen kokemus oli myös se, että oli aikaa tehdä harjoituksia rauhassa, ilman suorituspaineita. Työ oli pitkäjänteistä, jolloin keskittymiskyky pääsi kehittymään. Heidän mielestään kansioiden tekeminen oli mielenkiintoista ja sitä haluttiin jatkaa. Työryhmän kanssa pohdimme useaan otteeseen Walman viikoittaisissa työkokouksissa sisältöä ja etenemistä valmennusuunnitelman kanssa. Se tuntui olevan liian abstrakti asia ja liian irti todellisuudesta. Ei ollut mitään mihin kiinnittyä ja miten edetä. Tällaisena suunnitelma ei palvellut ketään, vähiten asiakasta itseään. Työntekijänä oli myös hankalaa toimia näin rajattomassa tilassa. Kansiot syntyivät, mutta sisältöä olikin sitten vaikeampi synnyttää. Miten tästä tilanteesta jatkettaisiin?

21 Kuva 3. Kyvyt piilossa, kansissa? Ainoa mikä oli varmaa tässä vaiheessa, oli, että tekemisen aikana tapahtui aina jonkunlaista uutta avautumista keskusteltavien asioiden sisällöstä. Tapahtumien prosessi oli se olennaisin (Harjoittelumuistiinpanot 15.4.2005.) Suuntaa oli nyt hyvä selventää ja konkretisoida. Mitä tällainen prosessi tuo asiakkaan elämään ja johtaako se mihinkään? Valmennussuunnitelmassa täytyy olla jokin selkeä runko, kiinnekohta todellisuuteen. Tämän hetkinen malli tai paremminkin mallin puute, joka ei palvele asiakasta ja tekee valmentajan työn mahdottomaksi, kun ei ole mitään mihin tarttua asiakkaan auttamiseksi eteenpäin. (Harjoittelumuistiinpanot 15.4.2005.) Uudeksi lähtökohdaksi kartoitimme toimintatapaa, jossa asiakas miettisi yhdessä joko ryhmässä tai valmentajan kanssa omat henkilökohtaiset tavoitteet, vahvuudet: kartoittaisi oman tilanteensa ja voimavaransa (liite3). Koulutuksia, harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita voisi kartoittaa. Keskustelua voisi käydä myös perhesuhteista, asumisesta ja siitä miten taloudelliset asiat hoituvat. Käytäntö oli jo näyttänyt, että tekemisen kautta avautui uusia tapoja käsitellä elämää ja tulevaisuutta. Kansioiden tekeminen oli naisista kiinnostavaa, ja heiltä oli tullut positiivista palautetta.

22 Projektin toteuttamistapoihin kuului valmennussuunnitelman tekeminen asiakkaille ja mahdollisuus henkilökohtaiseen valmentajaan. Jatketaanko tämän valmennussuunnitelmakansion tekemistä henkilökohtaisen valmentajan kanssa, vai muodostetaanko tämän toiminnan ympärille ryhmä tai ryhmiä? Kuka tätä työtä tulisi tekemään, kehittämään hanketta eteenpäin? Entä onko nyt aloitettu kansion suunnittelu menossa oikeaan suuntaan vai pitääkö tarkistaa kurssi? Suunnitelma on ollut liian ilmassa, ilman mitään kiinnekohtaa todellisuuteen. Olemme tulleet sellaiseen tulokseen, että johonkin on kiinnityttävä. Asiakas itse suunnittelee valmennussuunnitelman niissä raameissa mihin se on työntekijöiden toimesta suunniteltu. Asiakas miettii itse tai yhdessä valmentajan kanssa omat henkilökohtaiset tavoitteet ja toiveet ja vahvuudet. (Harjoittelumuistiinpanot 29.4.2005.) Valmennussuunnitelma alkoi kehittyä toiseenkin suuntaan. Erilaisista tehtävistä muodostui vähitellen materiaalia työntekijälle eli työntekijän kansio. Yhdessä naisten kanssa työskennellen kehiteltiin kaksi valmennuskansiomallia: asiakkaan oma, työskentelyn tuotoksia sisältävä malli ja työntekijän materiaalikansio ryhmien vetämisen tueksi. Onnistuneen Nava- ryhmän kokemusten, monien pohdintojen ja suunnittelumietintöjen jälkeen päätimme jatkaa valmennussuunnitelman kehittelyä ja koota syksyllä 2005 toimiva ryhmä, Studio Tulevaisuus, ja kokoontua kahdeksan kertaa, mutta ryhmän lopullisia kokoontumiskertoja oli kuitenkin kymmenen naisten toivoessa jatkoa. Studion vetäjäksi tuli Walmasta työvalmentaja, minä olin mukana osallistuvan havainnoijan roolissa. 6 TOIMINTA STUDIO TULEVAISUUS Studio Tulevaisuus koottiin ilmoittamalla (liite 4) Studion alkamisesta Walman ilmoitustaululla ja kertomalla siitä Walmassa käyville naisille. Myös keväällä

23 pilotti-ryhmässä olleet naiset kiinnostuivat ryhmän jatkamisesta. Naisilta pyydettiin suostumus tutkimukseen (liite 5). Osanotto Studio Tulevaisuuteen oli vaihtelevaa, jolloin tutustuminen ja ryhmäytyminen sujuivat hitaasti. Loppukerroilla ryhmä vakiintui neljäksi. Naisia oli vaikea saada sitoutumaan näihin toimintoihin ja kellonaikoihin, sillä elämä oli ollut usean kohdalla pitkän aikaa epäsäännöllistä, eikä heillä ollut ollut mitään järjestystä elämässä, rutiinit puuttuivat. Pitkäjänteinen toiminta oli vierasta. Lähtökohtiin nähden katsoimme kuitenkin, että osallistuneiden määrä oli hyvä ja että sekin oli myönteistä, että ne, jotka eivät tulleet, olivat ilmoittaneet poissaolostaan. Tehtävät, joita Studiossa tehtiin, olivat osittain itse kehitettyjä. Jotkut tehtävät poimittiin Mannerheimin Lastensuojeluliiton aineistosta Mä oon jees, jotka on tarkoitettu tukioppilasohjaajille työn tueksi ja antaa näiden harjoitusten avulla oppilaille perustietoa itsetunnosta ja itsetuntemuksesta. Käytimme myös Koffertin ja Kuusisen (2006) depressiokoulu-työkirjan harjoituksia, jotka on tarkoitettu mm. uupumusryhmien ohjaajille. Joitakin tehtäviä poimittiin R Vance Peavyn teoksesta Elämäni työkirja (2001), jossa on erilaisia konstruktivistisia ohjausperiaatteita noudattavia tehtäviä ja harjoituksia. Peavyn mukaan ihminen elää monien todellisuuksien maailmassa ja jokaiselta löytyy vastaus olemassaolon kysymyksiin. Ihminen on myös vastuussa siitä, miten hän tulkitsee olosuhteitaan ja miten hän toimii eri tilanteissa. Vaikeiden tilanteiden ja olosuhteiden yli voi aina päästä. Uuden itsen luominen on mahdollista mielikuvituksen, tahdon ja toiminnan avulla. Ohjauksen avulla voidaan luoda varmuutta muutoksen maailmassa. Ohjaus tarjoaa ihmiselle mahdollisuuden tehdä suunnitelmia, luoda uusia ideoita ja mielikuvia, jotka vievät kohti asetettuja tavoitteita. Ohjaus on prosessi, jossa selvitellään ja pohditaan asioita ja se tuo uutta toivoa elämään (Peavy 2001, 32 33.)

24 6.1 Ensimmäinen tapaaminen: Maya Ensimmäisellä kerralla oli paikalla vain yksi nainen. Sillä kerralla oli tarkoitus tutustua, mutta päätimme sen sijaan lähteä liikenteeseen Didrichsenin museossa olevaan Maya- näyttelyyn. Näyttely oli mielenkiintoinen ja ainoa asiakkaamme oli hyvin tyytyväinen saamaansa erikoiskohteluun. 6.2. Toinen tapaaminen: Vaakuna Kahdella seuraavalla kerralla oli jo kaksi osallistujaa, joka olivat innostuneita ja kiinnostuneita. Teemana olivat minäkuva sekä oman ja toisten näkemyksien erot. Näitä tutkittiin vaakuna- harjoituksen avulla (liite 6). Siinä vaakunan alapuolella oli alue, johon kirjoitetaan oma motto. Usean kohdalla se liittyi raittiina pysymiseen. Jokainen teki henkilökohtaisen tavoitteen. Tauon jälkeen oli rentoutusharjoitus (liite 7), jossa ohjaajan johdatuksella matkattiin mielikuvissa paikkaan, jossa on hyvä ja rentouttava olo. Lopuksi tehtiin omakuvaa rakentava harjoitus jatkolauseilla (liite 6). Vaikeat asiat, jotka oli saavutettu elämässä, saivat aikaan pohdintaa, joka selvästi kohotti mieltä. Useinkaan vaikeissa elämäntilanteissa ollessaan ei ehkä tule miettineeksi, mikä asia on mennyt hyvin ja mitä on saavuttanut. Kaikki kokivat viettäneensä hyvän päivän. Tyytyväisyyden tunnetta saatiin syvällisestä mielen syvyyksistä kumpuavien asioiden esiintuomisesta ja pohdinnasta. Eniten ihmetystä herätti se, miten vaikeaa on ottaa vastaan positiivista arviointia. Kun on tottunut ottamaan vastaan niin paljon negatiivista palautetta ja elämä on täynnä vastoinkäymisiä, on vaikeaa kääntää suuntaa parempaan. Tottumus on toinen luonto.( Päiväkirjamuistiinpanot 22.9.2005.)

25 6.3 Kolmas tapaaminen: Terälehdet Kolmannen tapaamisen teemana oli luottamus. Tuolloin jatkettiin edellisen kerran positiivisen arvioinnin teemaa ja läheisverkoston merkitystä. Tämän kerran aluksi sovimme tehtävien säilytyksestä kunkin omassa kansiossa lukitussa toimiston kaapissa. Tehtäviä ei tarvitse purkaa ryhmässä jos ei halua. Luottamus ryhmän toiminnassa on tärkeää. Tämän kerran jälkeen ei myöskään oteta uusia jäseniä ryhmään. Seurasi harjoitus, jossa opittiin kertomaan myönteisiä asioita itsestä ja opittiin myös kuuntelemaan, kun toiset puhuvat itsestä hyvää. Tarkoitus on oman itsetuntemuksen kautta oppia hyväksymään myös toiset. Toteutettiin kukkatehtävä, jossa piirrettiin kukka, jossa 10 terälehteä (liite 8). Jokaiseen terälehteen kirjoitettiin jokin positiivinen ominaisuus itsestä. Vaikeuksia tuotti löytää hyvää sanottavaa itsestä. Sen sijaan keväällä Walman toimintaan osallistunut nainen alkoi kirjoittaa ja hänellä hyvät ominaisuudet syntyivät helposti. Uusi, ensimmäistä kertaa mukana oleva nainen ei saanut aluksi kirjoitettua mitään. Hänen kanssaan pohdimme sitä, miten ajatuksien suuntaa on vaikea kääntää: tulee jopa tehtyä sellaisia asioita, jotka vaikuttavat siihen, ettei että elämä vain muuttaisi totuttua suuntaansa. Hän kertoi, että oli joskus tietoisesti jättänyt lääkkeet ottamatta, jotta olisi saanut lääkkeiden poistamat kohtaukset takaisin ja elämän totutulle radalleen. Lopuksi oli vuorossa tehtävä, jossa mietittiin läheisverkoston merkitystä: onko sitä olemassa (liite 9). Esimerkiksi, kun tarvitsen hyvää kuuntelijaa, kehen otan yhteyttä. Tehtävät herättivät antoisia keskusteluja. Elämä voi viedä itsetunnon niin nollaan, että ei pysty sanomaan mitään itsestään. Jos on jotain pakko sanoa, saa ilmaistuksi vain huonoja ominaisuuksia ja piirteitä. Suunnan kääntäminen parempaan päin vaatii harjoitusta. Läheisverkosto on elämän varrella monen kohdalla kaventunut. On hyvä pysähtyä miettimään läheisten ihmisten merkitystä ja sitä, kuka on tärkeä itselle.

26 6.4 Neljäs tapaaminen: Hyvän sieto Neljännen tapaamisen teemana oli myönteisen ajattelun löytyminen elämään. Tehtiin harjoitusta, jossa listattiin päivän positiivisia tapahtumia ja pyrittiin hahmottamaan arjen todellisuutta sekä sitä mikä on hyvin kaikesta huolimatta (liite 10). Tavoitteiden asettamista muokattiin harjoituksella, jossa vaelletaan kohti tähteä, tavoitetta (liite 11). Elämän tärkeitä ihmisiä ja heidän merkitystään itselle pohdittiin harjoituksessa (liite 12) Ihminen ei yleensä huomaa, että hyviä asioita tapahtuu päivän mittaan Ei varsinkaan silloin, kun masentavat asiat painavat päälle. Tällä kerralla Hyviä asioita löytyy yllättävän paljon, kun aukaisee tietoisuuden niille. Positiiviset luonteen piirteet osoittautuivat niin henkilökohtaisiksi ja omanlaisikseen, esimerkiksi hyvä leipoja, hyvä löytämään tavaroita, hyvä kuuntelija, rehellinen jne. Tavoitteiden muokkaamisessa todettiin, että jos et itse muokkaa tulevaisuuttasi, muut tekevät sen puolestasi eivätkä tulokset välttämättä ole sinulle mieluisia. Eräs nainen oli asettanut tavoitteen itselleen ja halusi pitää sen omana tietonaan, koska hän koki tavoitteensa niin henkilökohtaiseksi ja araksi asiaksi, että ei halunnut sitä muille kertoa. Jollekin ihan vaan kasassa pysyminen riittää tämän hetken tavoitteeksi. Se vaatii asioiden laittamista tärkeys järjestykseen, ei stressaavia asioita, vähän kerrallaan elämää eteenpäin, armollisuutta itseä kohtaan, retkahdusvaaran huomaaminen. Elämäni ihmisten arvokkuutta pohdittaessa esille nousi ystävyyttä ja yhteyttä näiden arvojen mukaan: rehellisyyttä, rohkeutta, kunnioitusta, jakamista ja yhteyttä luonnon kanssa. Kenen kanssa osallistujat jakoivat kyseiset arvot? Ihmissuhdeverkostoa jokainen kirjoitti antaumuksella ja täytyy vaan ihmetellä miten he jaksoivat työstää vaativien asioiden kanssa monta tuntia kerrallaan. Näissä ihmissuhteissa tuli tärkeitä arvoja esille. He arvostivat raittiutta, samalla aaltopituudella olemista, luotettavuutta, avoimuutta ja läheisyyttä.

27 6.5 Viides tapaaminen: Elämän asennetta siivittävät kuvat Teemana olivat tavoitteet ja päämäärät elämässä. Harjoituksena oli Walmassa käytetty Sinulla on päämäärä/tavoite- harjoitus, jossa piirtämällä, maalaamalla tai leikkaamalla lehdistä kuvia tehdään kollaasi. Kuva 4. Kollaasia Kollaasitehtävä tehtiin tavoitteiden, päämäärien mukaan. Koottiin sellaisia kuvia, jotka liittyvät päämäärän saavuttamiseen. Syntyi persoonallisia kollaaseja. Teokset ripustettiin seinälle näyttelyksi ja otsikoksi: Elämää siivittävät kuvat (Päiväkirjamerkintöjä 27.10.05.) Keskustelua käytiin kuvien tekemisen aikana ja ripustuksen jälkeen. Kuvat olivat paljon puhuvia ja täynnä symboleja. Esimerkiksi avain, jonka tekijä sanoi kuvaavan kotia, sen puuttumista ja toivetta saada oma avain ja oma koti. Kissa oli lähes kaikissa kuvissa mukana ja naiset antoivat sille merkityksiä; itsenäisyys, pehmeys, seuraa antava kehrääjä. Jos on koti voi olla myös kissa tai joku muu lemmikki.

28 Kuva 5 Tunnekuva Myös poliittista kannanottoa näkyi kuvista mm. joukkovoiman etsimisenä. Tehtävä tehdessä pohdittiin, mikä asia nousisi viikon tapahtumista voimaa tuottavaksi teoksi? Yleensä tällaisia tekijöitä ovat asioiden kuntoon saattaminen tai ihmissuhteiden toimiminen, varsinkin jos oli itse osannut toimia tyydyttävällä tavalla. 6.6 Kuudes tapaaminen: Luovuuden lumous Tämän kerran teema oli itsetuntemuksen lisääntyminen. Toinen ohjaaja toi Walmassa käytetyn tehtävän ryhmään (liite 13). Harjoituksessa erilaisista materiaaleista kuten kankaista ja naruista leikkaamalla, liimaamalla, vesivärejä tai kyniä käyttäen rakennettiin kuumailmapallo. Tulkinta paljastettiin vasta pallojen valmistuttua. Tulkinnan oli tarkoitus kertoa tekijälle asioita hänestä itsestään. Kuvien valmistuttua kerrottiin mitä mikin tehtävän mukaan symboloi. Taustalla soi delfiinien laulu.

29 Kuva 6. Ilmassa Ollaan koko päivä täällä, tehdään tällaista kivaa, syödään vaan välillä (päiväkirja merkintöjä 27.10.05.) Voisi sanoa, että luovuus oli huipussaan. Musiikki, delfiinien laulu vaikutti, kaikki olivat hiljaa. Keho toimi, mieli teki matkaa, mentiin syvälle sisäisiin maailmoihin. Lopulta esille alkoi tulla syvimpiä tuntoja: ulkopuolisuuden tunne, en kuulu tänne, tähän maailmaan, niin vähän ihmisiä kenelle avautua, ihmiset niin luonnottomia, persoonattomia (päiväkirjamerkintöjä 27.10.05) Kuvat laitettiin seinälle ja syntyi pohdintaa, keskustelua ja tulkintaa: ankkuri, hiekkasäkit pitämässä maassa kiinni, ilmassa huterassa korissa pelottaa, SPR korissa kuvasi turvaa. Naiset löysivät yhteisen tekijän itselleen: liekit. Studiolle päätettiin antaa oma nimi: Tulevaisuuden liekit. Ankkurin; hiekkasäkkien, symbolinen merkitys oli itse kullekin omanlainen, ja kuvasi siksi, mihin voi kiinnittyä tässä kovassa maailmassa. Kiinnekohta oli oltava. Huterassa ilmassa heiluminen pelotti.

30 6.7 Seitsemäs tapaaminen: Omakuva Naisille annettiin tehtäväksi maalata/piirtää oma kuva. Tehtävä oli yhteisen suunnittelun tulos. Se annettiin sanallisesti ja oli vapaamuotoinen. Omakuvan tekeminen sai aikaan itsen pohdintaa, tähän oli tultu. Siitä seurauksena oli omaa tulkintaa: Kuva 7. Koko vartalo kädet selän takana, ujona, lapsi, en ole kasvanut aikuiseksi, olen sitä mieltä. Hyvä vai huono, mielestäni olen huono. Tasapainon löytyminen helpottaa kasvua aikuiseksi, mutta, kun yhteiskunta luo malleja (Päiväkirjamerkintöjä 27.10.05.)

31 Kuva 8. Minä näen ja kuulen, minä osaan olla myös hiljaa, huuleni ovat sinetöidyt Vain pään kuva. Naista esineellistetään, en osaa pukeutua, aina pojan vaatteet päällä, naisellisuus? Äidin kohtelu, miehet ei komentele mutta miehet hallitsee elämää, ristiriitaista (Päiväkirjamerkintöjä 27.10.05.) Haikailen nuoruutta, raittiutta nuoruudesta, koitan hyväksyä sen, että elämä on mennyt niin kuin on mennyt (Päiväkirjamerkintöjä 27.10.05.) Sitten oli vuorossa harjoitus, jossa pyrittiin irrottautumaan ajatusten kahleista. Annettiin utopioiden vallata mieli. Taustalla soi meditatiivinen musiikki. Vaikka naiset kokivat vaikeaksi irrottautua ajatusten kahleista, nousi kuitenkin päällimmäisiksi ja tärkeimmiksi asioiksi: nousta korkealle ja asua kommuunissa. Yksin ei ole hyvä olla, yhteisyyttä kaipasivat kaikki, taustalla oli paljon jätetyksi tulemisen ja yksin jäämisen kokemuksia. Studion loppua kohti alkoi myös naiseuden kokeminen nousta tärkeäksi teemaksi ja siksi tärkeäksi asiaksi, joka oli aina läsnä mutta josta ei puhuttu. Nyt, kun luottamus ryhmässä oli saatu aikaan, alettiin päästä syvimpään yhteiseen kokemiseen, naiseuteen meissä. Miksi se on aina niin uhattuna? Miksi sitä pitää peitellä miesten vaatteilla? Päätettiin kokoontua vielä kaksi kertaa, koska naiset kokivat, että nyt päästiin tärkeiden asioiden äärelle eli naiseu-