SAMMATTI KIRKONKYLÄ TEOLLISUUSTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 9.6.2008 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 26.3.2007. Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 29.2.-14.3.2008 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) 9.5.-9.6.2008 Hyväksytty kunnanvaltuustossa... Pertti Hartikainen Kellosilta 10, 00520 Helsinki p. 09-1481943, 0400-425390 sähköp: phartikainen@kolumbus.fi
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Kaava-alueen sijainti Suunnittelualue sijaitsee Sammatin Kirkonkylän pohjoisosan teollisuusalueella Paikkarintien ja Teollisuustien risteyksen tienoolla (viereinen kuva). Etäisyys taajaman keskustaan on alle 1,5 km. 1.2 Kaavan nimi ja tarkoitus Kaavan nimi Teollisuustie. Kaavan tarkoitus Tarpeeton Korjaamotien varaus poistetaan. Voimassa olevassa asemakaavassa on teollisuusalueen tarvetta varten osoitettu tarpeeton palvelutontti ja tarpeeton yleinen pysäköintialue, jotka muutetaan teollisuusalueeksi. Paikkarintien ja Teollisuustien risteysalueen teollisuusaluevaraus on tarkoitus muuttaa ympäristöön paremmin soveltuvaksi toimitilarakentamisen alueeksi, johon voi sijoittua myös teollisuusalueen ja taajaman palveluita. Alueen sijainti antaa tämäntyyppiselle monipuoliselle yritystoiminnalle hyvät edellytykset. 1. Sisällysluettelo 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 1 1.1 Kaava-alueen sijainti... 1 1.2 Kaavan nimi ja tarkoitus... 1 1. Sisällysluettelo... 1 2 TIIVISTELMÄ... 2 2.1 Kaavaprosessin vaiheet... 2 2.2 Asemakaava... 2 2.3 Toteuttaminen... 3 3 LÄHTÖKOHDAT... 4 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista... 4 3.11 Alueen yleiskuvaus... 4 3.12 Luonnonympäristö... 4 3.121 Luonnonolot ja maisema... 4 3.122 Pohjavesi... 4 3.13 Rakennettu ympäristö... 4 3.131 Väestö ja palvelut... 4 3.132 Rakennettu ympäristö... 4 3.133 Liikenne... 5 3.134 Ympäristön häiriö- ja riskitekijät... 5 1
3.135 Rakennettu kulttuuriympäristö ja muinaismuistot... 5 3.136 Tekninen huolto... 5 3.14 Maanomistus... 5 3.2 Suunnittelutilanne... 5 3.21 Maakuntakaava... 5 3.22 Yleiskaava... 6 3.23 Asemakaava... 6 3.25 Pohjakartta... 6 4 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET... 6 4.1 Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset... 6 4.2 Osallistuminen ja yhteistyö, suunnitteluvaiheet... 7 4.3 Asemakaavan tavoitteet... 7 5 ASEMAKAAVAN KUVAUS... 7 5.1 Kaavan rakenne... 7 5.2 Ympäristön laatua koskevien tavoitteiden toteutuminen... 7 5.3 Aluevaraukset... 7 5.31 Korttelialueet... 7 5.32 Tieverkko ja kevyen liikenteen yhteydet... 8 6 KAAVAN VAIKUTUKSET... 8 6.1 Vaikutus rakennettuun ympäristöön... 8 6.11 Yhdyskuntarakenne... 8 6.12 Liikenne ja tekninen huolto... 9 6.13 Vesihuolto... 9 6.2 Vaikutus luonnonympäristöön... 9 6.3 Taloudelliset vaikutukset... 9 7 TOETEUTTAMINEN... 9 2 TIIVISTELMÄ 2.1 Kaavaprosessin vaiheet Kaavoitus on käynnistetty Sammatin kunnan sekä alueen omistajan aloitteesta. Taajamaan tehdään yhtä aikaa useita pieniä asemakaavan muutoksia. Käsillä oleva hanke on osa niistä. Kunnanhallitus valitsi Karttaako Oy:n kaavan laatijaksi 5.2.2007. Kaavan käynnistysvaiheessa laadittiin osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Kaavoituksen valmisteluvaiheessa suoritettiin maanomistajien kuuleminen 9.2.2008 Kotokontupäivän yhteydessä ja 13.2.2008 kunnantoimistolla, joissa kaavan laatija oli tavattavissa. Kaavaluonnos pidettiin MRA 30 mukaisesti valmisteluvaiheen kuulemista varten nähtävänä 4-18.4.2008. Luonnosta koskeva viranomaistyöneuvottelu pidettiin 11.4.2008. Asemakaavaehdotus pidettiin MRA 27 :n mukaisesti nähtävänä 9.5.-9.6.2008. 2.2 Asemakaava 2
Teollisuusalue (T/pv) Voimassa olevassa asemakaavassa Teollisuustien ja Yrittäjäntien risteykseen on osoitettu palvelutontti (ALS) ja yleinen pysäköintialue (LP). ALS-alue on myyty ja rakennettu teollisuuskäyttöön poikkeamisluvalla. LP-alue on käyttämätön ja tarpeeton. Alue on osoitettu teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueeksi ympäristön maankäytön mukaisesti (T/pv). Alue sijaitsee tärkeällä pohjavesialueella, minkä vuoksi kaavaan sisältyy tiukat pohjaveden suojelua koskevat kaavamääräykset. Rakennusoikeus on ympäristön maankäytön mukaisesti 40 % tontin pinta-alasta (e=0,40). Enimmäiskerrosluku on kaksi. Toimitilarakennusten alue (KTY/pv) Teollisuustien ja Paikkarintien risteyksessä sijaitseva voimassa olevan kaavan mukainen teollisuusaluevaraus on muutettu toimitilarakennusten korttelialueeksi (KTY/pv). Alueen liikenteellinen sijainti on edullinen. Aluevaraus mahdollistaa monipuolisen yritystoiminnan sekä myös liiketoiminnan. Korjaamotien varaus on poistettu tarpeettomana. Alueelle voidaan rakentaa toimisto- ja myymälärakennuksia sekä ympäristöhäiriötä aiheuttamattomia teollisuus- ja varastorakennuksia tai niiden yhdistelmiä. Korttelialueelle ei saa sijoittaa laitosta, joka aiheuttaa ympäristöä häiritsevää melua, tärinää, ilman pilaantumista tai muuta häiriötä. Rakennuspaikalle saa sijoittaa kiinteistön hoidon kannalta tarpeellisen asunnon. Piha- ja oleskelualue on erotettava rakennuspaikan muista toiminnoista riittävillä suojaistutuksilla. Alue sijaitsee tärkeällä pohjavesialueella, minkä vuoksi kaavaan sisältyy tiukat pohjaveden suojelua koskevat kaavamääräykset. Rakennusoikeus on 40 % tontin pinta-alasta (e=0,40). Enimmäiskerrosluku on kaksi. Paikkarintie Paikkarintie on osoitettu yleisen tien alueeksi (LT). Tiealueeksi lunastettua tiealuetta on levitetty muutamalla metrillä, jotta tien viereen voidaan sijoittaa erillinen kevyen liikenteen väylä. AOtontille on osoitettu yksi tonttiliittymä olemassa olevan tilanteen mukaisesti. 2.3 Toteuttaminen Alueen rakentamisesta ei ole päätöksiä. Tiepiiri on lausunnossaan todennut, että kevyen liikenteen väylän toteuttaminen ei sisälly sen ohjelmiin. 3
3 LÄHTÖKOHDAT 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 3.11 Alueen yleiskuvaus Alue sijaitsee teollisuusalueen sisääntulotien solmukohdassa. Alueen sijainti yhdyskuntarakenteessa ja luonnonympäristössä hahmottuu viereisestä maastokartasta. 3.12 Luonnonympäristö 3.121 Luonnonolot ja maisema Alue on hiekkapohjaista kangasmaastoa. Metsiä on hoidettu talousmetsänä. Yrittäjäntien ja Teollisuustien risteysalue on nuorta koivikkoa. Paikkarintien ja Teollisuustien risteysalue on varttunutta kuusikkoa. 3.122 Pohjavesi Koko kaava-alue on vedenhankinalle tärkeää pohjavesialuetta. 3.13 Rakennettu ympäristö 3.131 Väestö ja palvelut Taajaman palvelut ovat noin 1,5 km:n etäisyydellä. 3.132 Rakennettu ympäristö Korttelin 39 tontilla 8 on arviolta 1950 luvulla rakennettu omakotitalo, jonka pihapiirissä on verstas. Myös en eteläpuolisella tontilla, joka ei sisälly kaavaan, on saman ikäinen omakotitalo. Molemmilta tonteilta on Paikkarintielle suora tonttiliittymä. 4
Korttelin 39 tontilla 2 on poikkeamisluvalla rakennettu teollisuushalli. 3.133 Liikenne Paikkarintie on yhdystieluokan maantie. 3.134 Ympäristön häiriö- ja riskitekijät Paikkarintien meluvaikutus Paikkarintien liikennemäärä (KVL) on tällä hetkellä noin 850 ajoneuvoa. Raskaan liikenteen osuus on noin 8 %. Tien liikennemäärän oletetaan kehittyvät seuraavasti: KVL ajoneuvoa Raskaan liikenteen osuus v. 2000 850 8 % v. 2020 1200 8 % Päivällä (7.00-22.00) 55 dba:n melualue ulottuu vuonna 2020 noin 20 m:n etäisyydelle ajoradasta. Laskenta perustuu seuraaviin lähtökohtiin. v.2000 v. 2020 Liikennemäärä (KVL) 850 1200 Päiväliikenne 90 % KVL:sta 740 1080 Nopeus 50 km/t 50 km/t 3.135 Rakennettu kulttuuriympäristö ja muinaismuistot Sammatin Kirkonkylän keskeinen alue sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaassa kulttuurihistoriallisessa ympäristössä (Ympäristöministeriö ja Museovirasto: Rakennettu kulttuuriympäristö, 1993). Käsillä oleva alue sijaitsee sen ulkopuolella, mutta raitin jatkeella. Alueella ei ole tiedossa muinaismuistoja. 3.136 Tekninen huolto Alue on vedenjakelun ja viemäröinnin piirissä. Tonttien 7 ja 8 itärajalla on uusi vesijohto ja viemäri (kaavassa johtovaraus). 3.14 Maanomistus Tontti 6 on kunnan omistuksessa. Muut korttelialueet ovat yksityisessä omistuksessa. 3.2 Suunnittelutilanne 3.21 Maakuntakaava Maakuntakaavassa (viereinen kuva) alue on osoitettu taajamatoimintojen alueeksi. Kaava on vahvistettu 8.11.2006. Alue on pohjavesialuetta (pv). Merkinnällä osoitetaan pohjavesialueet, jotka ovat ominaisuuksiltaan arvokkaita ja jotka voivat olla tai ovat yhdyskuntien vedenhankinnan kannalta tärkeitä. 5
3.22 Yleiskaava Alueella ei ole laadittu oikeusvaikutteista yleiskaavaa. 3.23 Asemakaava Ote voimassa olevassa asemakaavasta on esitetty seuraavassa kuvassa. Alue on pääosin teollisuusaluetta (T1), jossa sallitaan myös asunto. Kortteliin 38 on Paikkarintieltä suora tonttiliittymä AO-tontille. ALS-alue on varattu teollisuusalueen palvelualueeksi ja LP-alue yleiseksi pysäköintialueeksi. 3.24 Rakennusjärjestys Kunnan uusittu rakennusjärjestys on tullut voimaan. 3.25 Pohjakartta Pohjakartta on laadittu v. 1963 ja hyväksytty 27.9.1963. Kartalta puuttuu tontin 2 teollisuushalli. Muuten pohjakartta on pääpiirteissään ajan tasalla. Koordinaattijärjestelmä on vanha valtion järjestelmä ja korkeus-järjestelmäkin on vanha N43- järjestelmä. Pohjakartta on oleellisilta osin ajan tasalla. 4 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 4.1 Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset 6
Kaavoitus on käynnistetty Sammatin kunnan sekä alueen omistajan aloitteesta. Taajamaan tehdään yhtä aikaa useita pieniä asemakaavan muutoksia. Käsillä oleva hanke on osa niistä. Kunnanhallitus valitsi Karttaako Oy:n kaavan laatijaksi 5.2.2007. 4.2 Osallistuminen ja yhteistyö, suunnitteluvaiheet Kaavan käynnistysvaiheessa laadittiin osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Kaavoituksen valmisteluvaiheessa suoritettiin maanomistajien kuuleminen 9.2.2008 Kotokontupäivän yhteydessä ja 13.2.2008 kunnantoimistolla, joissa kaavan laatija oli tavattavissa. Kaavaluonnos pidettiin MRA 30 mukaisesti valmisteluvaiheen kuulemista varten nähtävänä 4-18.4.2008. Yhtään huomautusta ei esitetty. Luonnosta koskeva viranomaistyöneuvottelu pidettiin 11.4.2008. Uudenmaan tiepiirin edustajan kannanoton perusteella rakennuspaikalta 8 poistettiin suora ajoneuvoliittymä Paikkarintielle. Ratkaisu perustuu siihen, että liittymän käyttö voi kaavan perusteella lisääntyä merkittävästi nykytilanteeseen verrattuna. Asemakaavaehdotus pidettiin MRA 27 :n mukaisesti nähtävänä 9.5.-9.6.2008. Yhtään muistutusta ei jätetty. Tiepiirin lausunnon perusteella Teollisuustien alkuun lisättiin liittymiskielto. Lausunnoissa ei esitetty muuta huomautettavaa. 4.3 Asemakaavan tavoitteet Tarpeeton korjaamotien varaus poistetaan maanomistajan toivomuksesta. Voimassa olevassa asemakaavassa on teollisuusalueen tarvetta varten osoitettu tarpeeton palvelutontti ja tarpeeton yleinen pysäköintialue, jotka muutetaan teollisuusalueeksi. Paikkarintien ja Teollisuustien risteysalueen teollisuusaluevaraus muutetaan ympäristöön paremmin soveltuvaksi toimitilarakentamisen alueeksi, johon voi sijoittua myös teollisuusalueen ja taajaman palveluita. Alueen sijainti antaa tämäntyyppiselle monipuoliselle yritystoiminnalle erinomaiset edellytykset. Paikkarintien viereen on tarpeen varata tilaa kevyen liikenteen väylää varten. 5 ASEMAKAAVAN KUVAUS 5.1 Kaavan rakenne Kaavan rakenne säilyy olemassa olevan tilanteen mukaisena. 5.2 Ympäristön laatua koskevien tavoitteiden toteutuminen Alueeseen ei liity erityisiä luontoarvoja. 5.3 Aluevaraukset 5.31 Korttelialueet 7
Teollisuusalue (T/pv) Voimassa olevassa asemakaavassa Teollisuustien ja Yrittäjäntien risteykseen on osoitettu palvelutontti (ALS) ja yleinen pysäköintialue (LP). ALS-alue on myyty ja rakennettu teollisuuskäyttöön poikkeamisluvalla. LP-alue on käyttämätön ja tarpeeton. Alue on osoitettu teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueeksi ympäristön maankäytön mukaisesti (T/pv). Alue sijaitsee tärkeällä pohjavesialueella, minkä vuoksi kaavaan sisältyy tiukat pohjaveden suojelua koskevat kaavamääräykset. Rakennusoikeus on ympäristön maankäytön mukaisesti 40 % tontin pinta-alasta (e=0,40). Enimmäiskerrosluku on kaksi. Toimitilarakennusten alue (KTY/pv) Teollisuustien ja Paikkarintien risteyksessä sijaitseva voimassa olevan kaavan mukainen teollisuusaluevaraus on muutettu toimitilarakennusten korttelialueeksi (KTY/pv). Alueelle voidaan rakentaa toimisto- ja myymälärakennuksia sekä ympäristöhäiriötä aiheuttamattomia teollisuus- ja varastorakennuksia tai niiden yhdistelmiä. Korttelialueelle ei saa sijoittaa laitosta, joka aiheuttaa ympäristöä häiritsevää melua, tärinää, ilman pilaantumista tai muuta häiriötä. Rakennuspaikalle saa sijoittaa kiinteistön hoidon kannalta tarpeellisen asunnon. Piha- ja oleskelualue on erotettava rakennuspaikan muista toiminnoista riittävillä suojaistutuksilla. Tontille 8 on osoitettu olemassa olevan tilanteen mukaisesti ajoneuvoliittymä Paikkarintielle. Tontin 7 liikenne hoidetaan Teollisuustien kautta. Alue sijaitsee tärkeällä pohjavesialueella, minkä vuoksi kaavaan sisältyy tiukat pohjaveden suojelua koskevat kaavamääräykset. Rakennusoikeus on 40 % tontin pinta-alasta (e=0,40). Enimmäiskerrosluku on kaksi. 5.32 Tieverkko ja kevyen liikenteen yhteydet Paikkarintie on osoitettu maantien alueeksi (LT). Tiealueeksi lunastettua tiealuetta on levitetty muutamalla metrillä, jotta tien viereen voidaan sijoittaa erillinen kevyen liikenteen väylä. Tielle on osoitettu kaksi tonttiliittymää olemassa olevan tilanteen mukaisesti. Teollisuustien alkupäähän osoitettu liittymiskielto (hakaviiva). 6 KAAVAN VAIKUTUKSET 6.1 Vaikutus rakennettuun ympäristöön 6.11 Yhdyskuntarakenne Kaavaratkaisu tukeutuu olemassa olevaan yhdyskunta-rakenteeseen ja voimassa olevaan kaavaan eikä merkitse niihin nähden oleellisia muutoksia. 8
6.12 Liikenne ja tekninen huolto Yritystoiminnan liikenne Paikkarintielle johdetaan katuliittymän (Teollisuustie) kautta. Olemassa olevalta AO-tontilta on osoitettu nykytilanteen mukaisesti suora tonttiliittymä Paikkarintielle. Paikkarintien viereen on varattu tilaa kevyen liikenteen väylää varten. Tieverkon järjestelmä on osoitettu viereisessä kuvassa. 6.13 Vesihuolto Alue on vedenjakelun ja viemäröinnin piirissä. 6.2 Vaikutus luonnonympäristöön Luonnonympäristö Alueeseen ei liity erityisiä luonnonarvoja. Pohjavesi Koko kaava-alue, samoin kuin koko Sammatin taajama, on vedenhankinnalle tärkeää pohjavesialuetta. Aluetta koskee seuraavat kaavamääräykset: Koko kaava-alue on vedenhankinnalle tärkeää pohjavesialuetta. Alueen käyttöä saattavat rajoittaa vesilain 1 luvun 18 (pohjaveden muuttamiskielto), sekä ympäristönsuojelulain 1 luvun 7 (maaperän pilaamiskielto) ja 8 (pohjaveden pilaantumiskielto). Alueelle ei saa sijoittaa sellaisia laitoksia ja rakenteita, jotka aiheuttavat pohjaveden likaantumista ja muuttumista. Jätevesiä ei saa päästää pohjavesiin eikä vesistöön. Korttelialueella ei saa säilyttää irrallaan tai varastoida nestemäisiä polttoaineita tai muita pohjavettä likaavia aineita. Öljysäiliöt sekä pohjavedelle vaaralliset kemikaalit on sijoitettava rakennuksen sisätiloihin tai maan päälle vesitiiviiseen suoja-altaaseen, jonka tilavuus tulee olla suurempi kuin varastoitavan öljyn tai muun nesteen enimmäismäärä. 6.3 Taloudelliset vaikutukset Kaavaratkaisu on edullinen, sillä alue on valmiin kunnallistekniikan piirissä 7 TOETEUTTAMINEN Alueen rakentamisesta ei ole päätöksiä. 9
Tiepiiri on lausunnossaan todennut, että kevyen liikenteen väylän toteuttaminen ei sisälly sen ohjelmiin. Helsingissä 22.4.2008. Täydennetty 9.6.2008 KARTTAAKO OY Pertti Hartikainen dipl. ins. Liitteet 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2. Seurantalomake 10
SAMMATTI KESKUSTAN ASEMAKAAVAMUUTOKSET Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Vireillä olevat hankkeet Sammatin keskustassa on vireillä useita asemakaavan muutoksia, jotka on käynnistetty maanomistajan tai kunnan aloitteesta. Esitettyjen muutosten johdosta suoritettiin maanomistajien kuuleminen 9.2.2008 Kotokontupäivän yhteydessä ja 13.2.2008 kunnantoimistolla (erillinen muistio). Hankkeet, joita esitetään vietäväksi eteenpäin, on rajattu ja numeroitu oheisessa kartassa. Kustakin alueesta on kuvattu maaomistajan esittämät tavoitteet ja alueista on esitetty kaavoitukseen liittyviä näkökohtia. Kaavahankkeet muodostuvat useasta erillisestä alueesta. Näitä käsitellään useana erillisenä kaavana, joita kuitenkin pyritään viemään eteenpäin samanaikaisesti. 2. Aluekohtaiset kuvaukset Alue 1 Alueella on päivittäistavarakauppa, varasto alueen länsilaidassa, erillinen pieni kahvila/baari sekä polttoaineen kylmäjakeluasema. Varastolle on purkulupa. Alueen omistaja Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on ostanut nykyisen kaupan takaa osan rakentamattomasta rivitaloalueesta (AR). Tavoitteena on rakentaa alueelle uusi päivittäis-tavarakauppa, jonka kerrosala on 1050 m 2 ja laajennus-vara 260 kerrosala-m 2. Yritys on selvittänyt liikerakennuksen vaihtoehtoisia sijoitusmahdollisuuksia ja on päätynyt siihen, että ainoa 1
kysymykseen tuleva ratkaisu on sijoittaa rakennus olemassa oleva liikerakennuksen taakse siten, että se sijoittuu osin AL-alueelle ja osin AR-alueelle. Vanha kaupparakennus puretaan uuden ra- kennuksen valmistumisen jälkeen. Lönnrotintien ja uuden liikerakennuksen välinen alue varataan pysäköintialueeksi ja uudehko polttoaineen kylmäjakeluasema säilytetään. Länsilaidan varastora- kennus puretaan ja sille on jo purkulupa. Kaavamuutosalue sijaitsee keskeisellä ja näkyvällä paikalla Sammatin kirkonkylän valtakunnalli- sesti merkittävässä kulttuurihistoriallisessa ympäristössä. Kirkonkylän raitin (Lönnrotintie) raken- tällä nukset sijaitsevat perinteisen rakentamistavan mukaisesti lähelle tietä. Tämä on vaalittavan raitin ympäristökuvan keskeinen piirre. Suunniteltu rakentaminen poikkeaa tästä oleellisesti ja johtaa alueella ratkaisuun, jossa pysäköintialue hallitsee raitin maisemaa. Lönnrotintiehen rajautuvan va- rastorakennuksen purkaminen korostaa vielä tilannetta. Kaavoituksen yhteydessä on tarpeen selvittää maankäyttö- ja rakennuslain tavoitteiden pohjalta kysymykseen tulevat vaihtoehdot. Näistä koskeva vaikutusten arvioinnin ja kuulemisten perusteella kunnanhallitus tekee päätöksen kehitettävästä vaihtoehdosta. Lönnrotintiehen rajoittuvaa varastora- kennusta ei pitäisi purkaa ennen kuin kaavallinen ratkaisu on selvinnyt, koska se voi vaikuttaa ko- konaisratkaisuun. Alue2 Jos osa rivitaloalueesta (AR) muutetaan liikerakentamisen alueeksi, jää AR-alue sillä tavalla epätar- koituksenmukaiseksi, että se ei enää täytä tarkoituksenmukaiselle rakennuspaikalle asettavia vaatimuksia. Kaava tulisi tältä osin kumota tai muuttaa esim. maa- ja metsätalousalueeksi. Alue 3 Heinon perikunnan osakas Päivi Lindstedt ilmoitti 9.2.2008 aikaisemmasta perikunnan toiveesta poiketen, että perikunnalla ei ole tarvetta uusiin tontteihin. Toiveena on, että voimassa olevan asemakaavan APtonttia, laajennetaan siinä tarkoituksessa, että alueelle voidaan rakentaa omakotitalo kauemmaksi Lönnrotintiestä. Muutos on tarkoituksenmukainen eikä aiheuta kunnallistekniikan investointitarvetta. Alue 4 Paloaseman tai koulun tuntumaan on tarkoitus sijoittaa pääosin puupohjaisella polttoaineella toimiva lämpökeskus. Kaavoituksen yhteydessä selvitetään sopiva paikka oheisessa kartassa likimääräisesti rajatulta alueelta. Samassa yhteydessä yleisille rakennuksille varattua aluetta on tarkoitus laajentaa ennalta arvaamattomia tarpeita varten. Samassa yhteydessä laaditaan rakentamatonta ympäristöaluetta koskeva kaavarunko, jotta voidaan 2
varmistaa lämpökeskuksen soveltuminen ympäristön tulevaan maankäyttöön. Alue 5 Ritva Saihila esittää, että AO- tontti muutetaan asuinliiketontiksi omistajan nykyisen pienimuotoisen käsityötyyppisen yritystoiminnan turvaamiseksi. Lisärakentamisen tarve koskee autotallia ja sen yhteyteen pientä verstastilaa, joiden tarkoituksenmukainen sijoituspaikka on tontin länsiosassa. Hanke vaikuttaa tarkoituksenmukaiselta, koska liiketoiminta voidaan kaavamääräyksellä rajata yrittäjän todellista tarvetta vastaavaksi. Siitä ei ole nähtävissä haittaa ympäristölle. Alue 6 Matti ranta esittää, että tarpeeton ja kunnalle kustannuksia aiheuttava Korjaamotien katuvaraus poistetaan. Tarpeen tullen jokaiselle tontille voidaan tehdä oma liittymä Korjaamotielle. Voimassa oleva asemakaavan Korjaamotien katuvaraus on tehty sillä perusteella, että olemassa olevat suorat tonttiliittymät Paikkarintielle voidaan tarvittaessa poistaa. Esitetty muutos on taloudellisesti kunnan edun mukainen. Olemassa olevien Paikkarintien liittymien säilyttämisen edellytykset selviävät kaavan kuulemisten yhteydessä. Paikkarintien viereen on tarpeen varata tilaa kevyen liikenteen väylää varten. Alue 7 Voimassa olevassa asemakaavassa on teollisuusalueen tarvetta varten osoitettu palvelutontti (ALS) ja yleinen pysäköintialue (LP). ALS-alue on myyty ja rakennettu teollisuuskäyttöön poikkeamisluvalla. LP-alue on käyttämätön ja tarpeeton. Koko alue on tarkoituksenmukaista suunnitella teollisuusalueeksi ympäristöalueiden mukaisesti. 3
3. Suunnittelun lähtökohdat, selvitykset ja aiemmat suunnitelmat 3.1 Kaavoitustilanne Maakuntakaava Maakuntakaavassa (viereinen kuva) alue on osoitettu taajamatoimintojen alueeksi. Ympäristöministeriö vahvisti kaavan 8.11.2006. Alue on pohjavesialuetta (pv). Merkinnällä osoitetaan pohjavesialueet, jotka ovat ominaisuuksiltaan arvokkaita ja jotka voivat olla tai ovat yhdyskuntien vedenhankinnan kannalta tärkeitä. Alue sisältyy kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeään alueeseen (turkoosi vaakaviivoitettu alue) Yleiskaava Alueelle ei ole laadittu oikeusvaikutteista yleiskaavaa Asemakaava Voimassa olevan asemakaavan sisältö on selvitetty kohdassa 2. 3.2 Alueen olosuhteet ja selvitykset Kaavoituksen yhteydessä selvitetään kunkin alueen luonnonolot, maisema, rakennuskanta ja asema kulttuuriympäristössä. Alue sijaitsee vedenhankinnan kannalta tärkeällä pohjavesialueella. Muinaismuistojen osalta nojaudutaan Museoviraston selvityksiin. 5. Osalliset Osallisia ovat alueen omistajat sekä ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin laadittava kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Lisäksi osallisia ovat viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimi- alaa suunnittelussa käsitellään. Osallisilla on oikeus ottaa osaa kaavan valmisteluun, arvioida sen vaikutuksia ja lausua kaavasta mielipiteensä (MRL 62 ). Osallisia ovat ennen muuta: 1. Osalliset maaomistajat ja asukkaat Alueiden maanomistajat Taajaman asukkaat 2. Osalliset viranomaiset Uudenmaan liitto Uudenmaan ympäristökeskus Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo Museoviraston esihistorian osasto Uudenmaan tiepiiri Kunnan hallintokunnat 6. Selvitettävät vaikutukset 4
Kaavan vaikutuksia arvioidaan ennen muuta seuraavien ominaisuuksien osalta. 1. Vaikutus yhdyskuntarakenteeseen Palveluiden saatavuus. Rakentamisen suhde rakennettuun ympäristöön. 2. Taloudelliset vaikutukset. Yhdyskuntatekniikka. Palveluiden järjestäminen. Maanomistajan toteuttamisvastuu. 3. Ympäristölliset vaikutukset Vaikutus maisemakuvaan. Vaikutus luontoarvoihin. Melu. Vaikutus pohjaveteen. 4. Kulttuurivaikutukset Vaikutus rakennettuun kulttuuriympäristöön 5. Liikenteelliset vaikutukset Liittymät. Tieverkon toimivuus. Kevyen liikenteen yhteydet. 6. Sosiaaliset vaikutukset Turvallisuus. Viihtyisyys. 7. Kaavan käsittelyvaiheet 7.1 Työn käynnistäminen ja asemakaavaluonnos Kunnanhallitus asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä asemakaavaluonnoksen nähtävil- le 30 päivän ajaksi MRA 30 :n mukaisesti yhtä aikaa muiden vireillä olevien asemakaavamuutos- ten kanssa (3/2008). Pyydetään lausunto osallisilta viranomaisilta. Järjestetään MRL 66 :n ja MRA 26 :n tarkoittama viranomaisneuvottelu. Neuvottelu pyritään hoi- tamaan samalla kertaa muiden vireillä olevien asemakaavamuutosten osalta. Todennäköinen ajan- kohta 3/2008. Tiedottaminen Kuulus kunnan ilmoitustaululla ja niissä lehdissä, joissa kunnan kuulutukset ilmoitetaan. Lehdistötiedote. Kirje alueen maanomistajille. Nähtävänä kunnantoimistolla sekä kunnan internetsivuilla. Luonnosta koskeva yleinen esittelytilaisuus yhtä aikaa muiden vireillä olevien asemakaavamuu- tosten kanssa. Osallisella on mahdollisuus antaa kunnanhallitukselle osoitettu kirjallinen huomautus nähtävänä- oloaikana. Kaavan laatija valmistelee vastineen esitettyihin huomautuksiin. Kunnanhallitus päättää huomautus- ten huomioon ottamisesta. 7.2 Asemakaavaehdotus 5
Kunnanhallitus asettaa asemakaavaehdotuksen nähtäville MRA 27 :n mukaisesti 30 päivän ajaksi (4/2008). Tiedottaminen Kuulus kunnan ilmoitustaululla ja niissä lehdissä, joissa kunnan kuulutukset ilmoitetaan. Tiedote ulkopaikkaikunnalla asuville alueen maanomistajille (MRA 27 3 mom.). Kaavaehdotus on nähtävänä kunnantoimistolla sekä kunnan internetsivuilla. Osallisilta viranomaisilta pyydetään lausunto (MRA 28 ). Osallisilla on mahdollisuus kirjallisen muistutuksen jättämiseen nähtävänäoloaikana. Kunnan perusteltu vastine muistutuksiin ja lausuntoihin. 7.3 Hyväksyminen Asemakaava on tarkoitus hyväksyä kunnanvaltuustossa arviolta kesäkuussa 2008. Osallisella ja kunnan jäsenellä on mahdollisuus valittaa hyväksymispäätöksestä Helsingin hallintooikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. 8. Yhteystiedot Kaavan laatija Sammatin kunta KARTTAAKO OY, Pertti Hartikainen Kellosilta 10, 00520 Helsinki p. 09-1481943 tai 0400-425390, sähköposti:phartikainen@kolumbus.fi Kunnajohtaja Hanna-Maria Grandell p. 019-3573730, 044-3573730, sähköposti: hanna-maria.grandell@sammatti.fi 9. Palaute osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta Tätä osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa on saatavissa Sammatin kunnantoimistosta. Osallistu- mis- ja arviointisuunnitelmasta voi antaa palautteen kunnanjohtajalle. 6
Liite 2 Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 737 Sammatti Täyttämispvm 10.06.2008 Kaavan nimi Teollisuustie Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta ilm. pvm 26.03.2007 Hyväksymispykälä Kunnan kaavatunnus Generoitu kaavatunnus Kaava-alueen pinta-ala [ha] 2,7548 Uusi asemakaavan pinta-ala [ha] Maanalaisten tilojen pinta-ala [ha] Asemakaavan muutoksen pinta-ala [ha] 2,7548 Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 2,7548 100,0 8807 0,32 0,0000 1597 A yhteensä -0,3247-1261 K yhteensä 1,6173 58,7 6469 0,40 1,6173 6469 T yhteensä 0,5845 21,2 2338 0,40-0,9028-3611 L yhteensä 0,5530 20,1-0,3898 Alamerkinnät Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 2,7548 100,0 8807 0,32 0,0000 1597 A yhteensä -0,3247-1261 AO -0,0250-62 AL -0,2997-1199 K yhteensä 1,6173 58,7 6469 0,40 1,6173 6469 KTY 1,6173 100,0 6469 0,40 1,6173 6469 T yhteensä 0,5845 21,2 2338 0,40-0,9028-3611 T 0,5845 100,0 2338 0,40-0,9028-3611 L yhteensä 0,5530 20,1-0,3898 Katuauk./torit -0,1580 Kev.liik.kadut -0,0450 LT 0,5530 100,0 0,1000 LP -0,2868