Laaja asukasyhteistyöryhmä LAUSUNTO JA EHDOTUS sivu 1 (11) Uudenmaan liitto Esterinportti 2 B 00240 Helsinki maakuntakaava@uudenmaanliitto.fi U U D E N M A A N L I I T O L L E J a l i s ä j a k e l u n a e n n a k k o - j a t a u s t a t i e d o k s i p ä ä t t ä j i l l e EHDOTUS PÄÄKAUPUNKISEUDUN VIHERKEHÄKSI (katso visio sivulla 10) JA SEN OTTAMISESTA MAAKUNTAKAAVAAN VIHERKEHÄ KULKEE PORKKALASTA JA NUUKSIOSTA LUOTEIS-VANTAAN RAJAA PITKIN KOHTI KESKI-UUTTAMAATA, SIPOONKORPEA JA EDELLEEN SAARISTOON
Laaja asukasyhteistyöryhmä LAUSUNTO JA EHDOTUS sivu 2 (11) JOHDANTO Uudenmaan maakuntakaavan uudistaminen on käynnissä. Samalla kun tarkastellaan Uudenmaan ja pääkaupunkiseudun aluerakenteiden ja liikennejärjestelmien täsmentämistä, on varmistettava ja turvattava myös muuttuvien kohtien ekologiset yhteydet, keskeisimpänä varaus ja merkintä pääviheryhteydestä pääkaupunkiseudun viherkehästä. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) ohjaavat maakuntakaavoitusta. VAT luku 4.4. kulttuuri- ja luonnonperinnöstä, virkistyskäytöstä ja luonnonvaroista velvoittaa huomioimaan luontoalueiden ekologiset yhteydet. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet puoltavat suoraan pääkaupunkiseudun viherkehän linjaamista ja aseman vahvistamista. Ekologisten yhteyksien säilymistä suojelualueiden sekä tarpeen mukaan niiden ja muiden arvokkaiden luonnonalueiden välillä edistetään. Alueidenkäytön suunnittelussa on otettava huomioon ekologisesti tai virkistyskäytön kannalta merkittävät ja yhtenäiset luonnonalueet. Alueidenkäyttöä on ohjattava siten, ettei näitä aluekokonaisuuksia tarpeettomasti pirstota. Maakuntakaavoituksessa on luotava alueidenkäytölliset edellytykset ylikunnallisesti merkittävien virkistyskäytön reitistöjen ja verkostojen muodostamiselle. Maakuntakaavoituksella ja yleiskaavoituksella on luotava alueidenkäytölliset edellytykset seudullisten virkistysalueiden muodostamiselle erityisesti Etelä-Suomessa ja suurilla kaupunkiseuduilla. Lähde: Ympäristöministeriö, http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=376770&lan=fi Aluerakenteiden tiivistyminen ja muut tehtävät ylikunnalliset linjaukset antavat tämän ajan päättäjille viimeiset mahdollisuudet varmistaa pääkaupunkiseudun viherkehä maakunnallisella tasolla, ylikunnallista ohjausnäkemystä käyttäen. Pääkaupunkiseudun viherkehän turvaaminen ja ottaminen maakuntakaavaan on ajankohtaista seudulla tapahtuvan muun infrastruktuurin kehityksen ja voimakkaiden muutospaineiden vuoksi. Erityisesti Vantaan ja Nurmijärven rajaseudulla, sekä Vantaan ja Tuusulan välisellä rajaseudulla, on paljon hankkeita ja linjauksia käynnissä, ja myös eri kuntien omia suunnitelmia (Kehä IV, Marja-Vantaa, Klaukkalan ohikulkutie, mahdolliset ratavaraukset, Klaukkalan OYK, Luoteis-Vantaan maankäyttö, Tuusulan Focus jne.), ja siten muutospaineita. Vantaan, Tuusulan ja Nurmijärven raja-alueiden maankäyttöön kohdistuukin huomattavia odotuksia kuntien ja yritysten taholta. Näin ollen, viherkehän ja ekologisten yhteyksien turvaaminen on erittäin ajankohtaista nyt, aluerakenteiden ja liikennejärjestelmän tarkistamisen yhteydessä, ennen kuin epäselvyys ja muut linjaukset ja päätökset, esimerkiksi alueen eri kuntien toimesta, johtaisivat hallitsemattomaan kehitykseen ja ekologisten kokonaisuuksien pirstoutumiseen. Pääkaupunkiseudun viherkehän turvaaminen maakuntakaavassa on tärkeää myös siksi, että Suomi on sitoutunut luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen estämiseen. Suomi on sitoutunut tavoitteeseen pysäyttää luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen vuoteen 2020 mennessä (http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=368943&lan=fi). Maakuntatasolla turvattu pääkaupunkiseudun viherkehä tukee tätä yhteistä tavoitetta. EU:n luontodirektiivi (etenkin luontodirektiivin artikla 10) velvoittaa jäsenmaita toimiin maidensa ekologisten yhteyksien turvaamiseksi ja edistämään ekologista yhtenäisyyttä maankäytön suunnittelussa ja kehittämispolitiikassa (liitteenä artikla 10 ja Ympäristö-lehden artikkeli). Vanhojen metsien %-osuus Etelä-Suomen metsämaan alasta on vain 0,5%. EU:n suositus on 2%.
Laaja asukasyhteistyöryhmä LAUSUNTO JA EHDOTUS sivu 3 (11) METROPOLIALUEEN KEHITYS- JA MUUTOSPAINEET EDELLYTTÄVÄT PÄÄKAUPUNKISEUDUN VIHERKEHÄN TURVAAMISTA JA SELVENTÄVÄÄ HUOMIOIMISTA 2. VAIHEMAAKUNTAKAAVASSA Espoon, Luoteis-Vantaan, Nurmijärven, Tuusulan ja Keski-Uudenmaan asukasjärjestöt tunnistavat etuoikeutetun ja luonnontilaisen lähiympäristönsä kulttuuri- ja luonnonperinnön ja virkistysmahdollisuuksien arvon koko Uudellemaalle. Suunnittelun on säästettävä luontoa on myös tuleville polville. Allekirjoittaneet esittävät, että maakuntakaavoitus selventäisi tärkeimmän viherväylän, pääkaupunkiseudun viherkehän, asemaa ja tulevaisuutta ottamalla pääkaupunkiseudun viherkehän maakuntakaavan aiheeksi. Erityiseen selventävään tarkasteluun tulisi ottaa keskisen pääkaupunkiseudun pohjoisosassa kulkevat osat pääkaupunkiseudun viherkehää, koska nykyiset maakuntakaavan viheryhteysmerkinnät ovat katkonaisia juuri pohjoisessa. Esitämmekin, että tarkasteltaessa aluerakenteita ja liikennejärjestelyjä, maakuntakaavoituksen prosessissa määriteltäisiin samanarvoisesti, mikä olisi pääkaupunkiseudun viherkehä ja että se kirjattaisiin osaksi maakuntakaavaa. Lähivirkistys on kiinteä osa yhteiskuntasuunnittelua. Maakuntakaavan tämänhetkiset viheryhteysmerkinnät katkeilevat pääkaupunkiseudun pohjoispuolella. Tarkasteltuamme alueemme nykyisiä luonnonvaraisia alueita, luonnonsuojelualueita ja myös kulttuurimaisemallisesti arvokkaita alueita, näimme tärkeäksi saada ne liitetyksi osaksi laajempaa viherkehää, joka voisi olla ns. määritelty pääkaupunkiseudun viherkehä. Termi on SLL ry:n käyttämä, mutta asiaa ei ole konkretisoitu yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Etenkin Pohjois- Vantaan ja Tuusulan alueen nykyisistä SL-, LUO- ja viheralueista olisi syytä nostaa ohjaten maakuntakaavaan ne, jotka ovat elintärkeitä kuntarajat ylittävien viheryhteyksien säilyttämiseksi. Vielä nykytilanteessa on mahdollista päättää viherkehästä ja selventää kuntien alueiden käyttöä. Voimakkaasti kasvavat ja kehittyvät alueet, esimerkkeinä Nurmijärvellä kasvava Klaukkala ja Luoteis-Vantaalle rakennettava Marja-Vantaa ja näiden kymmenet tuhannet asukkaat lisäävät painetta paitsi muun infrastruktuurin, myös lähivirkistysmahdollisuuksien turvaamiseen. Esimerkiksi Vantaan ja Nurmijärven välisellä viherväylällä on useita peräkkäisiä suojelualueita (Lamminsuon luonnonsuojelualue, Riipilän vanha metsä, Josvaholmin rehevä korpipainanne). Tällä Nuuksioon yhteydessä olevalla, Luoteis-Vantaan rajaa mukailevalla tärkeällä maakunnallisella ekologisella käytävällä ja yhteydellä on paitsi suuria suojeluarvoja, myös suuri lähivirkistyspotentiaali koko ympäröivän laajemman pääkaupunkiseudun tarpeisiin. Nuuksiosta ja Vestrasta tuleva SL-, Natura-, LUO- ja viheralueiden ketju kulkee kohti Keski-Uuttamaata Vantaan ja Nurmijärven rajan pinnassa. Ketjumaisesti samalle viheryhteydelle sijoittuvilla suojelu- ja viheralueilla on maakunnallinen merkitys ylikunnallisena kokonaisuutena, minkä vuoksi ne tulisi tulee merkitä myös maakuntakaavassa näkyviksi luonnonsuojelualueiksi (nykyisin merkinnät puuttuvat). Ominaista esittämällemme pääkaupunkiseudun viherkehälle on monipuolisuus: samalla reitillä on sekä korpia ja luonnonsuojelualueita, soita, jylhiä kallioita sekä viljeltyjä kulttuurimaisemia ja jokilaaksoja, sekä asutuksen lomassa kulkevia ulkoilupolkumaisia viherreitistöjä. Ympäröivät maisemat, kuten Vantaanjokilaakson suojeltu maisema-alue(1), ja Nurmijärven Palojoelle vievän Metsäkyläntien varren miljööt edustavat uusmaalaista kulttuurimaisemaa. Esitämme, että maakuntakaavassa selvitetään pääkaupunkiseudun viherkehän kulku Luoteis- Vantaalta keskisen Uudenmaan taajamien eteläosien kautta koti itää. Visioluonnoksessamme (liite) esitämme, että pääkaupunkiseudun viherkehä kulkisi Tuusulasta ja Kylmäojan korven luonnonsuojelualueelta edelleen Koillis-Vantaan tiiviiden alueiden lomitse kulkevia suosittuja virkistys- ja viherväyliä Kuusijärvelle ja Sipoonkorpeen. 1 Lähde: Mansikkapaikat Uudellamaalla ja Itä-Uudellamaalla, Uudenmaan liiton julkaisuja E 108 2010. Julkaisussa todetaan, että Vantaanjoen kulttuuriympäristö on valtakunnallisesti arvokas maisema-alue ja asukkaille tärkeä virkistysalue. Tällaista aluetta voidaan pitää asumisen kannalta erityisen vetovoimaisena kun viehättävän ympäristön lisäksi alueella on helppokulkuisia ulkoilureittejä.
Laaja asukasyhteistyöryhmä LAUSUNTO JA EHDOTUS sivu 4 (11) Eheä pääkaupunkiseudun viherkehä yhdistää lännessä sijaitsevan Nuuksion, Luoteis-Vantaan rajaa pitkin kulkevan maakunnallisen viherväylän, keskisen Uudenmaan metsä- ja viljelysmaat ja Koillis- Vantaan viherväylät ja ulkoilureitit idän Kuusijärvelle ja Sipoonkorpi-Östersundomiin. Sekä lännessä että idässä on elimelliset yhteydet merenrantaan ja saaristoon. Pääkaupunkiseudun viherkehän turvaamiseksi maakuntakaavoituksessa on turvattava Helsingin seudun ekologisen verkoston tärkein ylikunnallinen reitistö myös pääkaupunkiseudun pohjoisosien lomassa yhdistämään Nuuksio ja Sipoonkorpi paitsi elimellisesti, myös maakuntakaavassa selventyvällä viheryhteyden turvaavalla merkinnällä. Turvattu viherkehä edistää paitsi ekologisten yhteyksien säilymistä ja eläin- ja kasvilajien siirtymistä, myös luonnon virkistyskäyttöä sekä lähivirkistymistä suoraan sadoilta tuhansilta kotiovilta. Maakuntakaavan selventämä suojelualueverkosto ja arvokkaiden maisemaalueiden ketju on ekologisesti kestävä tulevaisuuden ratkaisu. Pääkaupunkiseudun viherkehä turvaa luonnon ja eläimistön säilymistä asuttujen seutujen lomassa ja edistää kansalaisten terveyttä ja lisää koko pääkaupunkiseudun viihtyisyyttä ja vetovoimaisuutta. Pääkaupunkiseudun viherkehä runkoreittinä, yhdessä muun ekologisen verkoston ja maakuntakaavan muiden viheryhteystarpeiden kanssa, muodostavat lähivirkistysverkoston Suomen väkirikkaimmalle alueelle. Pääkaupunkiseudun viherkehään liittyy monin kohdin useita osareitistöjä, kuten Nuuksio, Luukin ulkoilupolut, Petikko, Keimola ja Vestra, Klaukkalan Palomäki, Palojoen Seitsemän veljeksen ulkoilureitti, ja visiona esimerkiksi Luoteis-Vantaan järjestöjen ideoima aloite Königstedtin kunnailla ulkoilu- ja kulttuurireitistä Nurmijärven Klaukkalan ja kasvavan Marja- Vantaan välissä. Esimerkiksi mainittu Königstedtin kunnailla ulkoilureittialoite sijoittuu erittäin keskeiselle paikalle: ympärille piirrettävä 15 kilometrin säde tavoittaa kahdeksan eri kuntaa (Vantaa, Helsinki, Espoo, Nurmijärvi, Vihti, Tuusula, Kerava ja Järvenpää) satoja tuhansia uusmaalaisia: http://www.konigstedt.info/20090923_ulkoilureittilaloite_jpg.jpg Pääkaupnkiseudun Viherkehä alkaa Sipoonkorpi-Östersundomista ja kaartuu mm. Petikon, Nuuksion järviylängön ja Meikonsalon kautta Porkkalanniemelle ja lähisaariin. Pääkaupunkiseudun kiertävä Viherkehä kiertyy maan tiiveimmän asutuksen ympäri tarjoten hengähdyspaikan niin ihmisille kuin luonnollekin. Lähde: Suomen Luonnonsuojeluliitto http://www.sll.fi/uusimaa/sipoonkorpi/viherkeha Allekirjoitettu 15. päivään maaliskuuta 2011 mennessä tähän lausuntoon yhtyen SYVÄOJAN OMAKOTIYHDISTYS RY Pj. Niina Ihalainen-Airaksinen SEUTULAN KYLÄYHDISTYS RY Pj. Kaj Bäckström KEIMOLAN OMAKOTIYHDISTYS RY Pj. Rauno Saarela REUNAN OMAKOTIYHDISTYS RY Pj. Jukka Kataja MÄNNIKKÖLÄISET RY Pj. Jukka Vartiainen METSÄKYLÄN JA LAMMINTIEN ASUKKAAT Pj. Jari Ahola
Laaja asukasyhteistyöryhmä LAUSUNTO JA EHDOTUS sivu 5 (11) LISÄKSI TÄHÄN LAUSUNTOON YHTYVÄT LIITTEET Nimilista tähän lausuntoon yhtyvistä henkilöistä ja muista tahoista. Muita viitattuja dokumentteja. LISÄTIEDOT Toimikunta Pj. Niina Ihalainen-Airaksinen, Syväoja 040 760 9035 niina@niina.info Juha Lapinkivi, Reuna 040 574 8566 juha.lapinkivi@pp.inet.fi Jukka Kataja, Reuna 0400 311 710 Jukka Vartiainen, Männikkö 050 368 2408 jukka.vartiainen@windowslive.com Kaj Bäckström, Seutula 040 725 0258 kaj.backstrom@elisanet.fi Jan Laaksonen, Syväoja 040 419 7090 jan.laaksonen@ajoneuvokoripalvelu.fi Harri Suominen, Syväoja 040 552 9392 suominen.h@gmail.com Antti Nupponen, Syväoja 0400 708 433 antti.nupponen@mediasolution.fi Ritva Virta, Riipilä 045 678 6777 Ismo Pohjantammi, Keimola 050 561 3426 pohjanta@mappi.helsinki.fi Rauno Saarela, Keimola 0400 849 984 rauno.saarela@elisanet.fi Päivi Karvinen, Metsäkylä 050 337 0617 karvinen.paivi@gmail.com Jari Ahola, Metsäkylä, Lammintie 0400 463 174 jari.ahola@iki.fi Pia Ristolainen, Metsäkylä, Lammintie 050 598 6853 piakr@kolumbus.fi LIITE: EU:N LUONTODIREKTIIVIN ARTIKLA 10 Jäsenvaltioiden on, siinä määrin kuin ne katsovat sen tarpeelliseksi, edistettävä maankäytön suunnittelussa ja kehittämispolitiikassa, erityisesti Natura 2000 -verkoston ekologista yhtenäisyyttä silmällä pitäen, luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston kannalta erityisen merkittävien maiseman piirteiden huomioon ottamista. Näihin tekijöihin kuuluvat ne, jotka ovat pituussuuntaisen ja jatkuvan rakenteensa (kuten joet penkereineen ja perinteiset tilusten rajamerkintäjärjestelmät) vuoksi tai levähdyspaikkoina (kuten lammet tai metsiköt) olennaisia luonnonvaraisten lajien muutolle, maantieteelliselle leviämiselle ja geneettiselle vaihdannalle.
Laaja asukasyhteistyöryhmä LAUSUNTO JA EHDOTUS sivu 6 (11) LIITE: VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET EKOLOGISISTA YHTEYKSISTÄ Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ohjaavat maakuntakaavoitusta. VAT luku 4.4. kulttuuri- ja luonnonperinnöstä, virkistyskäytöstä ja luonnonvaroista velvoittaa huomioimaan luontoalueiden ekologiset yhteydet. TARKISTETUT VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET Annettu julkipanon jälkeen Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 2008 4.4 Kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat Yleistavoitteet Alueidenkäytöllä edistetään kansallisen kulttuuriympäristön ja rakennusperinnön sekä niiden alueellisesti vaihtelevan luonteen säilymistä. Alueidenkäytöllä edistetään elollisen ja elottoman luonnon kannalta arvokkaiden ja herkkien alueiden monimuotoisuuden säilymistä. Ekologisten yhteyksien säilymistä suojelualueiden sekä tarpeen mukaan niiden ja muiden arvokkaiden luonnonalueiden välillä edistetään. Alueidenkäytöllä edistetään luonnon virkistyskäyttöä sekä luontoja kulttuurimatkailua parantamalla moninaiskäytön edellytyksiä. Suojelualueverkoston ja arvokkaiden maisema-alueiden ekologisesti kestävää hyödyntämistä edistetään virkistyskäytössä, matkailun tukialueina sekä niiden lähialueiden matkailun kehittämisessä suojelutavoitteita vaarantamatta. Alueidenkäytössä edistetään kyseiseen tarkoitukseen osoitettujen hiljaisten alueiden säilymistä. Alueidenkäytöllä edistetään luonnonvarojen kestävää hyödyntämistä siten, että turvataan luonnonvarojen saatavuus myös tuleville sukupolville. Alueidenkäytössä ja sen suunnittelussa otetaan huomioon luonnonvarojen sijainti ja hyödyntämismahdollisuudet. Alueidenkäytössä edistetään vesien hyvän tilan saavuttamista ja ylläpitämistä. Erityistavoitteet Alueidenkäytössä on varmistettava, että valtakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöjen ja luonnonperinnön arvot säilyvät. Viranomaisten laatimat valtakunnalliset inventoinnit1 otetaan huomioon alueidenkäytön suunnittelun lähtökohtina. Maakuntakaavoituksessa on osoitettava valtakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöt ja maisemat. Näillä alueilla alueidenkäytön on sovelluttava niiden historialliseen kehitykseen. 1 Näillä tarkoitetaan kulttuuriympäristöä ja luonnonperintöä koskevia viranomaisten laatimia valtakunnallisia inventointeja, jotka perustuvat riittävän laajaalaiseen valmisteluun. Tätä päätöstä tehtäessä ovat olemassa seuraavat inventoinnit: Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (Ympäristöministeriö, ympäristönsuojeluosasto, mietintö 66/1992), Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt (Museovirasto, rakennushistorianosasto, julkaisu 16, 1993) ja Valtakunnallisesti merkittävät esihistorialliset suojelualuekokonaisuudet (Sisäasianministeriö, kaavoitus- ja rakennusosasto, tiedotuksia 3/1983). Alueidenkäytön suunnittelussa on otettava huomioon ekologisesti tai virkistyskäytön kannalta merkittävät ja yhtenäiset luonnonalueet. Alueidenkäyttöä on ohjattava siten, ettei näitä aluekokonaisuuksia tarpeettomasti pirstota. Maakuntakaavoituksessa on otettava huomioon vesi- ja rantaluonnon suojelun tai virkistyskäytön kannalta erityistä suojelua vaativat vesistöt. Maakuntakaavoituksessa on luotava alueidenkäytölliset edellytykset ylikunnallisesti merkittävien virkistyskäytön reitistöjen ja verkostojen muodostamiselle. Maakuntakaavoituksella ja yleiskaavoituksella on luotava alueidenkäytölliset edellytykset seudullisten virkistysalueiden muodostamiselle erityisesti Etelä-Suomessa ja suurilla kaupunkiseuduilla. Maakunnan suunnittelussa on tuettava matkailukeskusten ja alueiden verkottumista sekä vapaa-ajan käytön vyöhykkeiden kehittämistä niin, että muodostuu toimivia palvelukokonaisuuksia. Ensisijaisesti on kehitettävä olemassa olevia matkailukeskuksia ja alueita. Alueidenkäytön suunnittelussa matkailualueita tulee eheyttää ja osoittaa matkailun kehittämiselle riittävät alueet. Alueidenkäytön suunnittelussa rantaan tukeutuva loma-asutus on suunniteltava siten, että turvataan luontoarvoiltaan arvokkaiden ranta-alueiden säilyminen sekä loma-asumisen viihtyisyys..... Ilman erityisiä perusteita ei hyviä ja yhtenäisiä peltoalueita tule ottaa taajamatoimintojen käyttöön eikä hyviä ja laajoja metsätalousalueita pirstoa muulla maankäytöllä. Lähde: Ympäristöministeriö, http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=376770&lan=fi
Laaja asukasyhteistyöryhmä LAUSUNTO JA EHDOTUS sivu 7 (11) LIITE: ARTIKKELI, Ympäristö-lehti 5/2010, EU edellyttää, tutkimukset tukevat, Luonto kytkettävä yhteen ympäristötoimittaja Ismo Tuormaa http://www.environment.fi/default.asp?contentid=364569&lan=fi&clan=fi Arvokkaiden luontokohteiden kytkemisestä toisiinsa erilaisten ekologisten yhteyksien ja verkostojen avulla on tulossa 2000-luvun megatrendi EU-Euroopassa. Keski-Euroopan monissa maissa on asiassa ryhdytty jo toimiin. Suomi vasta miettii, mitä kytkeytyneisyys täällä tarkoittaa. Outo luonnon kytkeytyneisyyden termi on loppujen lopuksi aika helppo selittää kansantajuisesti. Erilaisissa tutkimuksissa on huomattu, että erilleen muista suojelualueista ilman kelvollisia ekologisia yhteyksiä jäävien alueiden lajisto taantuu vähitellen köyhemmäksi verrattuna toisiinsa verkostoutuneiden suojelualueiden lajistoon. Näin tapahtuu, vaikka alueiden suojelu olisi miten tiukkaa tahansa. Suomessa tämä ilmiö on havaittu erityisen selvästi monilla lajeilla, kun on verrattu Venäjän laajoihin metsiin kytköksissä olevien Itä- Suomen suojelualueiden lajistoa pitkään erityksissä olleisiin ja tehokkaan maankäytön ympäröimiin länsisuomalaisiin suojelualueisiin. Myös tutkija Jenni Hottolan Helsingin yliopiston biotieteelliseen tiedekuntaan tekemän väitöskirjan mukaan paikallisen, maisema- ja alueellisen tason kytkeytyneisyydellä on erityisen suuri merkitys uhanalaisille, herkille lajeille (tässä tutkimuksessa lajistona olivat sienet). Tutkijat yllättyivät tuloksen voimakkuudesta: uhanalaiset lajit esiintyivät rungoilla viisi kertaa yleisemmin, jos metsikkö oli osa laajempaa kokonaisuutta, eikä yksittäinen sirpale. Sen sijaan ei-uhatuilla lajeilla tällaista eroa ei havaittu, tutkijat korostavat. Luonnossa on siis kaiken aikaa käynnissä luonnon vähittäinen köyhtyminen myös suojelualueilla, ellei alueita saada eri tavoin kytkettyä toisiinsa. Kytkeminen olisi järkevää toimintaa kaikin tavoin, sillä näin suojelun tuotto kasvaisi ja myös ihmisten luonnon virkistyskäytölle ja luontoturismille luotaisiin vahvempi pohja, kun luontokohteesta toiseen kulkeminen helpottuisi. Euroopassa toimitaan jo * Myös EU-liturgiassa luonnon kytkeytyneisyys on noussut yhä tärkeämmälle sijalle, mutta termi ei suinkaan ole uusi. Ympäristöministeriön luonnonsuojeluvalvoja Pekka Salmisen mukaan EU:n luonto- ja lintudirektiivit, erityisesti artiklat 10 ja 3 velvoittavat jäsenmaita toimiin maidensa ekologisten yhteyksien turvaamiseksi. Tämä tavoite on tähän asti jäänyt aika lailla kuolleeksi kirjaimeksi, mutta ei suinkaan kaikkialla Euroopassa. Suomen ympäristökeskuksen vieraileva tutkija Marianne Kettunen (Institute for European Environment Policy - IEEP) kertoi viime vuonna tieteiden talolla pitämässään esitelmässä, että luonnon pirstoutuminen, jatkuva lajikato, ilmastomuutoksen uhat ja YK:n biodiversiteettisopimuksen pykälien toteutumattomuus on herättänyt monia EU:n jäsenmaita uudenlaiseen ajatteluun. Esimerkiksi Saksa, Hollanti, Belgia, Liettua ja Slovakia ovat kehittäneet kansallisia ekologisia verkostoja. Iso-Britannia aikoo puolestaan ryhtyä toimin suojelualueiden ulkopuolisten alueiden ekologisen tilan parantamiseksi ja eliölajien paremman liikkuvuuden turvaamiseksi. Mitä tekee Suomi? * Luonnonsuojeluvalvoja Pekka Salminen kertoo, että myös Suomi hyväksyi jo joulukuussa 2006 ekologisten verkostojen kehittämisen kun valtioneuvosto päätti Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytän strategiasta vuosille 2007-2016. Strategian mukaan suojelualueiden luonnontilaa, suojelualueverkoston kytkeytyneisyyttä ja luontaisia yhteyksiä täydennetään luonnonhoidon, ennallistamisen, maisematason maankäytön suunnittelun ja luonnonvarojen kestävän käytön avulla. Alueidenkäytön suunnittelun ylimmällä tasolla ovat valtioneuvoston hyväksymät valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT), joilla mm. pyritään edistämään elollisen ja elottoman luonnon kannalta arvokkaiden ja herkkien alueiden monimuotoisuuden säilymistä (ml. ekologisten yhteyksien säilyminen). Suomeksi tämä poliittinen virkamiesliturgia tarkoittaa sitä, että ekologiset yhteydet eri suojelualueiden välillä olisi turvattava ja luotava niitä tarpeen mukaan lisää. Luonnon aluekokonaisuuksien tarpeettoman pirstomisen olisi loputtava. Miten nämä hienot tavoitteet ovat sitten toteutuneet käytännössä? * Uudenmaan vaihemaakuntakaavassa on esimerkiksi kehitetty merkintätapa ja määräys laajoille, yhtenäisille ja ekologisen verkoston kannalta merkittäville alueille. Myös suo- ja pienvesikokonaisuuksien sekä virtavesijatkumoiden säilyttämisessä alueiden käytön suunnittelulla voisi olla merkittävämpi, ohjaava rooli, Salminen pohtii. Teoriat mitataan käytännössä * Käytännössä EU:n kiristyvä direktiivitulkinta ja Uudenmaan vaihemaakuntakaavan lauseiden merkitys koetellaan mm. Sipoonkorven suunnitellun kansallispuiston toteuttamisessa. Helsinki on kuitenkin tähän asti vähätellyt nykyisten Naturaalueiden ja suunnittelun metsämantereen kansallispuiston välisten yhteyksien tärkeyttä. EU-direktiivien perusteella tämän ei pitäisi olla mahdollista ja myös rannikon neljän olemassa olevan Natura-alueen väliset yhteydet olisi säilytettävä. Laajemmin sama periaate koskee koko pääkaupunkiseutua ympäröivää Viherkehää. Viherkehä on suojelu- ja virkistysalueiden muodostama, noin 20 000 hehtaarin suuruinen verkosto, joka koostuu Sipoonkorvesta, Vestra-Petikon suojelualueista, Nuuksiosta, Meikosta, Porkkalasta, Störsvikistä ja monista pienemmistä suojelualueista sekä näitä yhteen liittävistä vesireiteistä ja metsäalueista. Keski-Suomen yhteyskaava kaatui * Keski-Suomessa tehtiin uraauurtavaa työtä luonnon kytkeytyneisyyden säilyttämiseksi jo vuosia sitten maakuntakaavaa laadittaessa. Kaavaan ehdotettiin selvitysten perusteella kahdeksaa kappaletta luonnon monimuotoisuuden kannalta keskeistä vyöhykettä, jotka oli tarkoitus viedä kaavaan kehittämisperiaatemerkinnällä. Keski-Suomen maakuntahallitus kuitenkin tyrmäsi vyöhykkeet jo luonnosvaiheessa ja ne poistettiin kaavasta, Pekka Salminen kertoo. Toki jotain on asiassa tehty myös Suomessa. Esimerkiksi Tapio ja WWF julkaisivat jo vuonna 2006 oppaan luonnon kytkeytyneisyyden parantamisesta metsänhoidossa. Oppaan periaatteiden siirtyminen käytäntöön onkin jo paljon monimutkaisempaa. Kaikkineen uuden käsitteen omaksuminen vaatisi tutkijoiden mukaan aivan uudenlaista, luonnosta lähtevää maankäytön suunnittelua nykyisen pirstalesuojelun ja yksittäisten rakennushankkeiden arvioinnin sijasta.
Laaja asukasyhteistyöryhmä LAUSUNTO JA EHDOTUS sivu 8 (11) LIITE: HS ARTIKKELI 5.3.2011
Laaja asukasyhteistyöryhmä LAUSUNTO JA EHDOTUS sivu 9 (11) LIITE: HS, LAINAUS HELSINGIN SANOMIEN PÄÄKIRJOITUKSESTA 24.2.2011, VIITATEN EDUSKUNNAN YMPÄRISTÖVALIKUNTAAN 22.2.2011 Hyvään maankäytön suunnitteluun kuuluu se, että tehokkaan rakentamisen nimissä ei pirstota arvokkaita luontokokonaisuuksia. Myös eduskunnan ympäristövaliokunta totesi tiistaina hyväksymässään Sipoonkorven kansallispuistoa koskevassa mietinnössä, että metropolialueen luonnonsuojeluun ja virkistyskäyttöön tarkoitettujen alueiden viherkehää on tarpeen täydentää tulevaisuudessa myös kaavoituksen avulla. LIITE: HS, LAINAUS HELSINGIN SANOMIEN SIPOONKORPEA KOSKEVASTA ARTIKKELISTA 22.10.2010 "Kuuluu jo hyvään maankäytön suunnitteluun, että samalla kun rakennetaan tehokkaasti yhdyskuntia, ei pirstota luontokokonaisuuksia" - ympäristöneuvos Jukka-Pekka Flander, ympäristöministeriö LIITE: HS, LAINAUS HELSINGIN SANOMIEN MIELIPIDEKIRJOITUKSESTA 26.7.2010 ekologisten yhteyksien, puskurivyöhykkeiden sekä alueen muiden luonto- ja virkistysalueiden säilyminen tulisi turvata kaavoituksella - Juhis Ranta ja Sini-Pilvi Saarnio
Laaja asukasyhteistyöryhmä LAUSUNTO JA EHDOTUS sivu 10 (11)
Laaja asukasyhteistyöryhmä LAUSUNTO JA EHDOTUS sivu 11 (11)