TYTTÖJEN TALO - TYTÖN JA NAISEN KOHTAAMISPAIKKA

TYTTÖJEN TALO - TYTÖN JA NAISEN KOHTAAMISPAIKKA Minna Mikkola - Noora Reunanen Opinnäytetyö Kevät 2001 Diakonia-ammattikorkeakoulu Alppikadun yksikkö

ABSTRACT The Diaconia Polytechnic in Finland, Alppikatu Training Unit Authors: Mikkola, Minna and Reunanen, Noora Title: The Open House For Girls as a Meeting Place for Girls and Women Pages: 47, Appendices: 3 The aim of this thesis is to depict the experiences of group leader meetings with girls at The Open House For Girls in Helsinki. The aim is also to find out about the importance and significance of The Open House For Girls. This subject was seen as important because girls problems have appeared increasingly in the media and in professional dialogue. Also that youth work is in need of new working methods. The Open House For Girls is a three-year project which supports young girls as they are growing up. At the House it is possible to participate in different kinds of groups or just spend time with or without activities. The main aim in The House is that girls will learn something new about themselves and how to take care of themselves. The theoretical section concentrates on girls growth to womanhood and the purpose of The House and it s activities, plus previous studies and, finally, a brief history of girl s work and studies. The thesis is qualitative and the information was gathered from 7 questionnaires to group leaders and an interview with one group leader at The Open House For Girls in Helsinki. The material was analysed using classification methods. The results show that it is important to have the kind of working method which considers and emphases only girls. Furthermore, in looking at the relationships which are built by women group leaders and girls, the results suggest that there is indeed something special in the connection between girls and women. In other words, a male group leader may prevent optimal guidance from taking place. The findings also showed that girls need the kind of support that The House provides, but, on the other hand, that it also had great significance for the women group leaders. Keywords: working with girls, adolescent girls, The Open House For Girls Stored and filed at: Diaconia Institute library, Alppikatu, Helsinki

PÄÄTTÖTYÖN TIIVISTELMÄ DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU Alppikadun yksikkö Mikkola, Minna ja Reunanen, Noora TYTTÖJEN TALO - TYTÖN JA NAISEN KOHTAAMISPAIKKA Toukokuu 2001 47s. 3 liitettä Tässä tutkimuksessa tarkastellaan ohjaajina toimivien aikuisten naisten näkemyksiä tytön ja naisen maailmojen kohtaamisesta Tyttöjen Talolla. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitä erityistä on tytön ja naisen kohtaamisessa sekä mikä merkitys Tyttöjen Talolla on paikkana. Tutkimuksen teoreettisessa osuudessa käsitellään tytön kasvua nuoreksi naiseksi sekä historian kautta sitä, mitä tyttökulttuuri on. Tutkimuksessa käsittelemme myös aikaisemmin Suomessa tehtyjä tyttötutkimuksia, tyttötyötä sekä Tyttöjen Taloa esimerkkinä tyttötyöstä Suomessa. Tutkimus on toteutettu Tyttöjen Talolla Helsingin Hakaniemessä. Tiedonkeruumenetelmänä on käytetty kyselylomaketta ja teemahaastattelua. Tutkimusaineistoksi muodostui seitsemän kyselyvastausta ja yksi teemahaastattelu. Vastaukset on analysoitu teemoittelemalla. Tutkimusaineistoa analysoidessa käytimme mallina Marjatta Bardyn (1996) nelikenttää. Nelikentän tehtävänä on osoittaa, kenen näkökulmasta lapsuuden ja aikuisuuden välisiä suhteita tarkastellaan ja, miten aika virtaa näissä suhteissa. Analysoinnin lähtöasetelmaksi muodostui se, että aikuiset naiset kuvailevat omasta aikuisuudestaan käsin tyttöjä sekä heidän ja tyttöjen välisiä suhteita Tyttöjen Talolla. Tutkimustulokset osoittavat, että tytön ja naisen kohtaamisessa oli jotain erityistä. Tärkeäksi koettiin se, että kohtaamistilanteissa oli tyttö ja nainen, koska vain toinen nainen voi ymmärtää toista samaa sukupuolta olevan tilannetta. Ohjaajat kokivat, että Tyttöjen Talo paikkana tukee tyttöä nuoreksi naiseksi kasvamisessa ja mahdollistaa tytön ja naisen kohtaamisen. Tutkimustulokset osoittavat, että tarvitaan sukupuolen mukaan eriytettyä nuoristotyötä muun nuorisotyön rinnalle. Asiasanat: tytöstä naiseksi, tyttötyö, Tyttöjen Talo Säilytyspaikka: Diakonia-ammatikorkeakoulun Helsingin Alppikadun kirjasto.

SISÄLLYS 1 JOHDANTO..2 2 TYTÖN KASVU AIKUISEKSI NAISEKSI.3 2.1 Tyttöys ja naiseus 3 2.2 Tytön identiteetin kehitys 5 2.3 Tyttö matkalla aikuisuuteen 6 3 TYTTÖTUTKIMUKSESTA TYTTÖTYÖHÖN..9 3.1 Tyttötutkimuksen historiaa..9 3.2 Tyttötutkimuksia Suomessa...12 4 TYTTÖJEN TALO TUKENA NAISEKSI KASVAMISESSA..15 4.1 Tyttöjen Talo.15 4.2 Vuorovaikutteiset tyttöryhmät Tyttöjen Talolla 18 5 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA METODOLOGISET LÄHTÖKOHDAT..20 5.1 Tutkimuksen tarkoitus...20 5.2 Kvalitatiivinen tutkimus 21 5.3 Kohderyhmä ja aineiston keruu.22 5.4 Aineiston analysointi.23 5.5 Tutkimuksen eettisyys ja luotettavuus...24 6 TUTKIMUSTULOKSET.27 6.1 Ohjaajan kokemus tytön ja naisen maailmojen kohtaamisesta.27 6.2 Kohtaamistilanteet ohjaajan oman naiseuden kannalta.32 6.3 Ohjaajan näkemys Tyttöjen Talosta paikkana ja sen tarkoituksesta.33 7 TUTKIMUSTULOSTEN TARKASTELUA JA JOHTOPÄÄTÖKSET 35 8 POHDINTA..39 LÄHTEET...44 LIITE 1: Tutkimuslupahakemus LIITE 2: Kyselylomakkeen kysymykset LIITE 3: Teemahaastattelun runko

2 1 JOHDANTO Tyttöjen erilainen oirehtiminen on tänä päivänä lisääntynyt ja noussut julkisuuteen. Tytöt reagoivat rajustikin, pääsevät otsikoihin ja herättävät huomiota. Kaikki tytöt eivät irtaudu, eivätkä haluakaan irtautua perinteisestä kiltteyskulttuurista näin näkyvästi. Suurin osa tytöistä kohtaa aivan uusia paineita ja malleja elämässään. Tyttöys ei ole sitä, mitä se on ollut muutama vuosikymmen sitten. (Nitovuori 2001, 10-11.) Useimmat tytöt ja naiset tarvitsevat muita löytääkseen ne moni-naiset rakennusaineet, joita yhteiskunnassa selviytyminen vaatii. Erilaiset naisen mallit tarjoavat tytöille varsin ristiriitaisen kasvualustan. Naiseksi voi kasvaa monella tavalla. (Uusitalo 2001, 31.) Tänä päivänä yhteiskunnan muuttuessa tyttöjen tarpeet ja huoli tiettyjen tyttöryhmien tulevaisuudesta on tuottanut useita eri tapoja tehdä työtä tyttöjen kanssa. Tyttöjen tarpeet on huomattu ja niihin on pyritty vastaamaan eri tavoin. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan nuorisotyössä on kaikki toiminta ollut kaikille avointa. Tytöt ja pojat kohtaavat kuitenkin erilaisia asioita yhteiskunnassa, eikä ole ollenkaan pahitteeksi välillä toimia myös sukupuolen mukaisissa ryhmissä ja käsitellä tyttöjä tai poikia koskettavia asioita. Tyttöryhmät ovat näin ollen olleet se uusi työtapa, joka on houkutellut tyttöjä. Tytöt ovat kokeneet nämä tyttöryhmät erittäin mielekkäiksi itselleen. Tyttökulttuureja on kuitenkin monia, on myös vähemmän pärjääviä tyttöjä sekä tyttöjä, jotka kokevat, etteivät he saa olla heikkoja - heidän on koko ajan pärjättävä ja osoitettava olevansa tarpeeksi hyviä. Tasa-arvossa on päästy vihdoin niin pitkälle, että uhkaamatta tasa-arvoa uskalletaan puhua myös eroista, joita jokainen lapsi ja nuori sukupuolensa kautta tässä yhteiskunnassa kohtaa. (Uusitalo 1999, 6-8.) Tässä opinnäytetyössä keskitytään tarkastelemaan tytön kasvua aikuiseksi naiseksi sekä tyttötutkimuksen historian kautta, mitä tyttökulttuuri on ja, mitä tyttötyö ja tyttötutkimus on viime vuosina ollut Suomessa. Opinnäytetyön idean kehittely lähti liikkeelle kiinnostuksestamme tyttöjä ja tyttötyötä kohtaan jo koulutuksemme alkuvaiheessa. Opinnäytetyön lopullinen idea muodostui, kun olimme Tyttöjen Talolla käytännönharjoittelussa syksyllä 2000. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää tytön ja naisen maailmojen kohtaamista Tyttöjen Talolla ja sen kautta luoda merkitystä Tyttöjen Talolle paikkana. Olemme tutkineet aihetta Tyttöjen Talolla ohjaajana toimivan aikuisen naisen näkökulmasta.

3 2 TYTÖN KASVU AIKUISEKSI NAISEKSI 2.1 Tyttöys ja naiseus Mistä on pienet tytöt tehty? Mistä on pienet tytöt tehty? Sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista. Niistä on pienet tytöt tehty. Engl. kr., suom. Kirsi Kunnas Tyttö on myönteinen sana. Se tuo mieleen kuvia nuoruudesta, viehkeydestä ja viattomuudesta. Tyttöjä ovat yhtä hyvin tyttövauvat, koulutytöt kuin muutkin nuoret neidot. Tyttö käsite on siirretty kuvaamaan myös varsinaisen tyttöiän ohittaneita naisia. Vielä useammin tyttönimitys on naimattomuuden merkki, tyttöjä ollaan kunnes avioidutaan tai tullaan vanhoiksi piioiksi. Osa tyttöydestä kuuluu lapsuuteen, osa aikuisuuteen. (Aromaa 1994, 91.) Tyttöys on myös ystävyyssuhteiden, seuraelämän ja tyttöjen omien juttujen muotoutumisen aikaa (Aromaa 1994, 132). Tytöt kertovat salaisuutensa, uskoutuvat toisilleen, käyttäytyvät toistensa tavoin, pukeutuvat samalla tavalla ja harrastavat samoja asioita. Tämä samastuminen toiseen tyttöön lujittaa tyttöyttä ja paras ystävä on myös merkittävä tuki murrosiän myllerryksessä. Ystävyyssuhteet kehittävät tytön naisellista identiteettiä äidistä riippumatta. (Salo & Tuunainen 1996, 164-165.) Sinikka Aapola toteaakin ystävyyssuhteiden merkityksestä, että ystävyyssuhteistaan tytöt pyrkivät muodostamaan läheisiä, joiden turvin he voivat heijastella omaa identiteettiään ja kokeilla niiden avulla uudenlaisten tilanteiden hallintaa. Tytöt tasapainoilevat ystävyyssuhteissaan kuin keinulaudalla. Tytöt tavoittelevat ystävyyksissään läheistä, vastavuoroista ymmärrystä ja tukea, mutta samalla he pyrkivät niiden avulla selvittämään omaa identiteettiään ja saavuttamaan autonomisen aseman maailmassa. (Aapola 1992, 83-88.) Tyttöiän luonteeseen on katsottu kuuluvan väliaikaisuus. Jokaisesta tytöstä tulee nainen. Tämä on merkinnyt sekä täysi-ikäisen velvollisuuksien että etujen vastaanottamista.

4 Kaikkien tunnettujen kulttuurien piirissä tyttöjen on katsottu avioituvan. Aikuistuminen on siis merkinnyt tytölle mahdollisuutta tai pakkoa mennä naimisiin. Avioituminen on ollut yleensä tavoittelun kohde. Nykytytöt ovat nyt uuden tilanteen edessä. Nykyään avioliitto ei ole enää yhtä tärkeä tytöille. Ennen tytöt ottivat etäisyyttä perheeseensä avioitumalla, mutta nykytytöt tekevät sen toisin. Useimmat saavat oman elämänsä muuttamalla pois kotoa töihin ja hakeutumalla opiskelemaan. (Aromaa 1994, 116-130.) Tyttöjen sosialisaation ja identiteetin rakentumisen keskiössä on seksuaalisuus. Usein tytöt ja naiset määritellään pitkälti seksuaalisuutensa, miehet pikemminkin toimintansa kautta. Tyttöjen yksilöityminen muovautuu olennaisesti heidän ruumiillisuutensa välityksellä ja se voidaankin tulkita rinnakkaisena prosessina sukupuolistumiselle ja ruumiin seksuaalistumiselle. (Lähteenmaa & Näre 1992, 13.) Naissukupuolelle on ollut äärimmäisen tyypillistä tulla aina määritellyksi muiden ihmisten kautta, kuten tyttärenä, ystävänä, vaimona, äitinä - oman persoonansa ohella, joskus jopa sen ylitse (Nitovuori 2000, 20). Naiseksi tulemisesta puhutaan monessa yhteydessä. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että tytölle tulee ensimmäiset kuukautiset tai hän on ensi kertaa sukupuoliyhteydessä tai hän synnyttää ensimmäisen kerran. Tämä sanonta on yleinen monissa eri kielissä. (Rautala 1994, 215.) Näiden myötä hän kiinnittyy naisyhteisöön. Tytön kasvaessa aikuisen naisen ruumiiseen hän kokee mielikuvien tasolla tuotetun yhteyden muiden tyttöjen kanssa. (Yesilova 2000, 39.) Naiseuden määritteleminen täysin irrallaan tyttöydestä on vaikeaa, koska rajat tyttöyden ja naiseuden välillä tuntuvat olevan häilyvät. Suomalaisen yhteisön naisihanne korostaa niin sanottuja naisellisia ja pehmeitä arvoja. Nainen on se, joka ottaa muut huomioon, omaa empatiakyvyn ja kärsivällisyyttä. Naiseuteen on liitetty myös voimakkaasti tietynlainen hoivaamisen tarve, joka liitetään niin perheeseen kuin ammatinvalintaankin. Naiselle erityisiä mahdollisuuksia on katsottu olevan äitiys, raskaus ja lapsen syntyminen. Nämä äidilliset piirteet on nähtävissä jo pikkutyön tavasta leikkiä nukeilla. (Aalberg & Siimes 1999, 82.) Käsitykset äitiydestä ja naisellisuudesta liittyvät kiinteästi toisiinsa. Äitiys on ollut patriarkaalisen kulttuurin määrittämä naisen rooli, joka on sosiaalisesti, kulttuurisesti ja biologisesti liitetty naisellisuuteen. Äitiyttä on pidetty naisen kutsumuksena ja

5 naiseuden täyttymyksenä. (Saarikangas 1991, 234.) Tytöt yhdistävät kulttuurissaan modernia yksilöllisyyttä luovaan yhteisöllisyyteen. He suuntautuvat elämässään pikemminkin sekä/että - kuin joko/tai - asetelmiin. Mutta mistä on suomalaiset tytöt tehty? Mielihyvän, seksuaalisuuden ja aggression säätelystä, vastuurationaalisuudesta, luovasta yhteisöllisyydestä ja yksilöllisyydestä, monen kirjavista kyvyistä. (Näre & Lähteenmaa 1992, 329.) 2.2 Tytön identiteetin kehitys Kun lapsi syntyy, häneen usein huomaamattaan aletaan suhtautua eri tavoin riippuen siitä, onko hän tyttö vai poika. Pojasta puhutaan potrana poikana, veijarina ja reippaana. Tytöt ovat taas kaunokaisia, sieviä ja prinsessoja. (Uusitalo 2001, 30.) Kuitenkaan tytöt ja pojat eivät synny sukupuoleensa valmiina, vaan kasvavat siihen kehitysympäristössään (Huopainen 1992, 37). Vanhempien parisuhde on se kehitysympäristö, jossa tytölle problematisoituvat sukupuolten ja sukupolvien väliset erot. Lapsen ja vanhemman suhde on samaan aikaan sekä somaattinen että psykologinen. Somaattisella kontaktilla tarkoitetaan tässä sekä fyysistä huolenpitoa, että kehitysvaiheen mukaista ruumiillista läheisyyttä. Vähitellen somaattinen kontakti korvautuu lähes kokonaan psykologisella, sanallisella ja symbolisella vuorovaikutuksella. (Huopainen 1992, 38-43.) Vanhempien parisuhde toimii tytölle toisaalta kehitysympäristönä, jossa hän voi koetella mahdollisuuksiaan suhteessa kumpaankin vanhempaan. Isä on tyttärelleen suunnannäyttäjä, jonka avulla tyttö rakentaa myönteistä miehiä koskevaa arvomaailmaansa. Äiti puolestaan on tyttärelleen rakentavalla tavalla samastumismalli: hän on äiti ja seksuaalinen nainen. Äitiä tarvitaan myös ulkoisena henkilönä - oppaana, lohduttajana ja auttajana tulevina vuosina. Tytön psykologinen turvallisuus ja omanarvontunne voi suotuisissa olosuhteissa rakentua niin, että tyttö voi kasvaa monipuolisesti luovaksi naiseksi. (Huopainen 1992, 38-43.) Tytön identiteetin perusasetelmaksi on nähty tasapainoilu itseen ja muihin suuntautuneisuuden välillä. Tämä tasapainoilu on usein se olotila, jossa naiset meidän yhteiskunnassa kokevat voivansa hyvin. Tasapainoilulla tarkoitetaan, että perinteiset vaateet ovat edellyttäneet naiselta epäitsekkyyttä ja itsensä

6 uhraamista, kun taas modernit vaateet korostavat yksilöllisyyttä ja itsensä toteuttamista. Näitä ristiriitoja tytöt joutuvat sovittelemaan yhteen elämässään. (Uusitalo 2001, 31.) Tytöt tekevätkin paljon identiteettityötä työstäessään omaa elämäänsä ja minuuttaan, jotta he voivat elää itselleen tyydyttävällä tavalla. Työstäessään näitä ristiriitaisia viestejä ja keskustelemalla niistä, he kehittävät modernin yhteiskunnan edellyttämiä valmiuksia, kuten joustavuutta ja itsereflektiivisiä kykyjä. (Näre & Lähteenmaa 1992, 329.) On varottava, ettei tasapainoilu ristiriitojen välillä johda ns. supertyttöyteen ja supernaiseuteen, jossa tyttöjen ja naisten tulisi aina olla täydellisiä. Tytön pitäisi saada lupa olla heikko, villi, hullu ja vapaa ilman, että aina tarvitsee järkeväsi ajatella olevansa hillitty ja muut huomioiva. (Uusitalo 2001, 31.) 2.3 Tyttö matkalla aikuisuuteen Tarkasteltaessa lapsuutta ja aikuisuutta on huomioitava se, mistä näkökulmasta niitä käsitellään. Marjatta Bardy on kehittänyt nelikentän (kuvio 1), jossa kuvataan neljä näkökulmaa, joista lapsuuteen ja aikuisuuteen voi katsoa lasten ja aikuisten asemista. Nelikentän tehtävä on tuoda näkyväksi se, kenen näkökulmasta lapsuuden ja aikuisuuden välisiä suhteita tarkastellaan, ja mihin huomio näissä suhteissa kohdistuu, esimerkiksi lasten lapsuuden ja heidän tulevan aikuisuutensa väliin vai aikuisten aikuisuuden ja heidän lapsuutensa väliin. (Bardy 1996, 200.) Nelikentässä lapsuus ja aikuisuus sekä lapsi ja aikuinen on irrotettu toisistaan omiksi kategorioiksi. Lapsi on tyttö tai poika (t/p) ja aikuinen on nainen tai mies (n/m). Jokaisesta paikasta katsottuna näkymä on erilainen, mutta on huomattava, että lapsuus on läsnä jokaisessa paikassa. Lapsuutta voi määritellä mistä ruudusta tahansa. Kaikkein tavallisinta se on siten, että aikuinen tekee havaintoja lapsista ja heidän lapsuudestaan. Aikuinen voi katsoa myös omaan ja oman sukupolvensa lapsuuteen tai lasten tulevaan aikuisuuteen ja myös aikuisten aikuisuuteen. (Bardy 1996, 201.) Kirjallisuudessa lapsuus ja aikuisuus määritellään usein aikuisen näkökulmasta. Tämä tarkoittaa sitä, että lähtökohtana on ollut kirjoittajan oma aikuisuus, joka Bardyn nelikentän mukaan vaikuttaa tulkintaan ja määrittelyyn. Nelikentän tehtävänä on myös havainnollistaa sitä, miten aika virtaa lapsuuden ja aikuisuuden välisissä suhteissa. Aika liittyy nelikenttään kolmena ulottuvuutena. Tällä tarkoitetaan, että lasten lapsuus ja aikuisten aikuisuus ovat samanaikaisesti läsnä reaalitodellisuudessa tässä ja nyt - tilanteina. Eriaikaisuus aukeaa aikuisten menneeseen lapsuuteen, joka on läsnä nykyhetkessäkin, mutta ei sellaisenaan, eikä sellaisena kuin se kerran oli. Nelikentästä avautuu myös näkymä aikaan, jota ei vielä ole, mutta jota jo tehdään eli tulevaisuuteen. Sitä muokataan toistuvilla nykyhetkeä koskevilla valinnolla. Menneisyys ja

7 tulevaisuus ovat nykyisyydessä. Nelikentällä osoitetaan, että kaikki neljä paikkaa ja kolme aikaulottuvuutta ovat läsnä siellä, missä lapsuutta hahmotetaan siitä riippumatta, että eksplisiittinen huomio rajoitetaan johonkin tiettyyn paikkaan. (Bardy 1996, 201-202.) Elämänvaihe Yksilö Lapsi tyttö/poika Aikuinen nainen/mies Lapsuus lasten lapsuus aikuisten lapsuus 1 2 Aikuisuus lasten aikuisuus aikuisten aikuisuus 4 3 Kuvio 1. Bardyn (1996) nelikenttä. Lapsuus ja aikuisuus lapsen ja aikuisen näkökulmista. Bardyn nelikenttä näyttää, mitä lapsuus ja aikuisuus on lapsen ja aikuisen näkökulmista. Nuoruuden sijoittuminen lapsuuden ja aikuisuuden välimaastoon on myös yksi tärkeä osa nuoren elämää, koska nuoruus on aikaa, jolloin pitää ikään kuin uudestaan oppia elämään. On opittava ohjaamaan elämäänsä oman yksilöllisyytensä kautta yhä tietoisemmin suhteessa muihin ihmisiin, luontoon ja koko maailmankaikkeuteen. Oppiminen jatkuu koko elämän ajan, mutta nuoruudessa se on erityisen kiihkeää. Nuorena ihmisen yksilöllisyys ei voi vielä puhjeta täyteen kukkaan, mutta sen valmistelu- ja kokeiluaika alkaa nuoruudessa. (Dunderfelt 1998, 93.) Nuoruus määritellään usein siirtymävaiheeksi aikuisuuteen. Nuoruus ei ole kuitenkaan vain välitavoite täydelliseen aikuisuuteen, vaan elämänvaihe, jolloin nuori kasvaa niin fyysisesti, psyykkisesti kuin sosiaalisestikin. Tänä aikana hänelle tarjoutuu mahdollisuus muokata itseään ja ympäristöään aikuisuuteen sopivaksi. Myös aikuisuuteen kuuluu kasvua ja kehitystä siinä missä lapsuuteen ja nuoruuteenkin. Joku saattaa kokea aikuisuuden kehityskriisit (esim. kolmenkympin tai keski-iän kriisin) jopa voimakkaammin kuin nuoruuden kriisin. Näiden kriisien seurauksena voi olla yksilön psyykkisen ja sosiaalisen elämän uudenlainen jäsentyminen, vaikka nuoruusvaiheelle tyypilliset voimakkaat fyysiset muutokset puuttuisivatkin. (Aaltonen, Ojanen, Vihunen, Vilén 1996: 13.) Aikuisuutta luonnehtii normaali, kokonainen, ristiriidaton ja jakamaton identiteetti, kun taas nuoruuteen kuuluvat hormonaaliset ja psykologiset häiriöt ja hämmennykset (Puuronen 1997, 161). Murrosikäisen tytön kuva on perustunut vuosikymmenestä toiseen pysyviin elementteihin: kehittyvään ja mieltä hämmentävään ruumiiseen, ulkonäköpulmiin, heilahteleviin mielialoihin, konflikteihin vanhempien kanssa,

8 heräävään seksuaalisuuteen ja seurusteluun poikien kanssa. (Aapola 1999, 199). Nuoruus on tytölle tärkeä ajanjakso elämässä, sillä juuri nuoruuden kehityksellinen kriisi mahdollistaa siirtymisen lapsuudesta aikuisuuteen (Salo & Tuunainen 1996, 135-136). Kehityskriisillä tarkoitetaan normaaliin elämänkulkuun kuuluvaa tapahtumaa, jolloin yksilö hakee omia voimavarojaan ja tarpeitaan suhteessa ympäristöönsä. Hän punnitsee mennyttä ja tulevaa ja hakee tarkoitusta elämälleen (Aaltonen ym. 1999, 13.) Nuoruuden perusongelmana onkin mahdollisuus löytää oma arvonsa ja profiilinsa: nuoren tulee saavuttaa tunne itsestään ja paikastaan maailmassa sekä selvittää kuka hän on, mitkä ovat hänen vahvuutensa ja heikkoutensa ja missä on hänen paikkansa ja arvonsa tässä maailmassa. (Salo & Tuunainen 1996, 136-137.) Nuori tyttö tarvitsee aikuisen tukea ajoittain kivuliaassakin kehitysprosessissaan. Nuoren luovuutta, itsenäisyyttä ja kasvamista vastuullisuuteen tulee tukea ja muuttuvan kehonsa ja epävarman minänsä tueksi nuori tarvitsee aikuista lähelleen. Aikuisen ja nuoren välisessä suhteessa molemmilla osapuolilla on oikeus tulla kuulluksi ja huomioon otetuksi. Aikuisen tehtävä on auttaa nuorta oivaltamaan omat vahvat puolensa ja löytämään näin itseluottamusta onnistumisen kokemusten kautta. Nuori tarvitsee jatkuvasti turvalliset ja lämpimät ihmissuhteet ja kehitystään monipuolisesti ohjaavia haasteita sekä suotuisan kasvuympäristön. (Aaltonen ym. 1999, 15.) Vaikka tyttö on kehittymässä naiseksi, vie aikuisen minuuden etsiminen aikansa. Tyttö ailahtelee vahvan aikuisen naisen ja pikkutytön välimaastossa ollen vuoroin kummallakin puolella. Välillä hän on pikkutyttö, joka hakee turvaa vanhemmistaan, ja välillä hän on iso, vastuullinen ja osaava aikuinen. (Salo & Tuunainen 1996, 166.) Nuoruus on askel aikuisuuteen, siihen elämään, jota aikuinen elää yhteiskunnan jäsenenä (Salo & Tuunainen 1996, 135-136). 3 TYTTÖTUTKIMUKSESTA TYTTÖTYÖHÖN 3.1 Tyttötutkimuksen historiaa Tyttötutkimuksessa liikutaan nuoriso- ja naistutkimuksen välimaastossa, ja siinä tarkastellaan tytön

9 kasvua lapsesta nuoreksi naiseksi niin tytön itsensä kuin häntä ympäröivän yhteiskunnan asettamien ehtojen näkökulmasta. Tutkimusalana se on syntynyt alunperin nuorisotutkimuksen piirissä, jossa tytöt ovat pitkään jääneet poikien varjoon ja pojista on toisinaan tehty koko nuorisoa koskevia yleistyksiä. Tyttöjen kulttuurin ja sosialisaation esiin nostaminen on näin osa sitä näkymättömän näkyviin tuomista, joka on naistutkimuksen keskeisiä tehtäviä. (Lähteenmaa & Näre 1992, 9.) Tyttöjen maailmassa elävät sekä perinteiset että modernit naisen mallit ja viestit, jotka ovat keskenään ristiriitaisia ja vaikeasti yhteen sovitettavia (Uusitalo 1998, 4). Tarve tyttötutkimukseen, nais- ja nuorisotutkimuksen soveltamiseen nimenomaan tyttöjen tilanteeseen sopivaksi, on noussut paljolti brittiläisten ns. Birminghamin koulukunnan piirin kuuluvien naispuolisten tutkijoiden esittämänä. Iso-Britanniassa tyttötutkimusta on tehty nimenomaan kulttuurin tutkimuksen yhteydessä. (Topo 1988, 16-18.) 1970-luvulla birminghamilaiset tyttötutkijat huomasivat tyttöjen olevan marginaalisessa suhteessa poikavaltaisiin alakulttuureihin ja alkoivat etsiä piilossa olevaa tyttökulttuuria. Se löytyi tyttöjen kamareista, haaveiden, meikkailun ja teinipoplevyjen kuuntelun täyteisestä tilasta. Birminghamilaiset naistutkijat tulkitsivat tyttökulttuurin syntyneen ennen kaikkea miesten hallitseman yhteiskunnan (patriarkaalinen valtajärjestelmä) tuloksena eli tyttöjen vastauksena itseensä kohdistuvaan sortoon ja suojautumiseen tätä vastaan. Vaikka näiden tutkijoiden mukaan tyttökulttuuri tarjosikin suojaa poikien harjoittamalta sukupuolen perusteella tapahtuvalta syrjinnältä (seksismi) ja auttoi tyttöjä työstämään elämänsä rajoituksia, tulivat nämä omassakin kulttuurissaan sidotuiksi perinteiseen naisrooliin, jota luonnehdittiin kotikeskeiseksi. (Lähteenmaa & Näre 1992, 10.) Birminghamilaisessa tyttötutkimuksessa on korostunut pyrkimys sukupuolen ja yhteiskuntaluokan yhdistämiseen. Tutkijoiden keskeisimpiä tutkimusalueita tytöissä ovat olleet seksuaalisuus, seksismi, feminiinisen kulttuurin paikantaminen ja sen sisällön analyysi, koulu, työ ja työttömyys, poikaystävän, avioliiton ja äitiyden merkityksen tarkastelu sekä kaupallinen nuorisokulttuuri ja kulutus. (Topo 1988, 16-18.) 1980-luvun alussa pohjoismaisessa tutkimuksessa pyrittiin tarkastelemaan tyttökulttuuria ja -sosialisaatiota vertaamalla niitä poikiin. Pohjoismaisessa tyttötutkimuksessa välittyi näkemys sukupuolten olemuksellisesta erilaisuudesta, kun taas birminghamilaisessa tyttötutkimuksessa oli olettamus sukupuolten olemuksellisesta samankaltaisuudesta. Pohjoismaisessa tyttötutkimuksessa arvostettiin naisten taitoja elämän uusintajina ja ylläpitäjinä. Kuitenkin myös pohjoismaiset tutkijat löysivät kotikeskeisen kulttuurin. Huomattavissa oli, että tyttökulttuuria ei ollut enää kodin piirissä, tyttökamareissa. Sen katsottiin syntyvän perinteisen naiskokemuksen ja yhteiskunnan odotusten välisissä suhteissa. Keskustelu tyttönä olon reunaehtojen murenemisesta ja tämän seurauksista tyttöjen kulttuurisille käytännöille on jatkunut

10 pohjoismaisessa tyttötutkimuksessa 1990-luvulle tultaessa. (Lähteenmaa & Näre 1992, 10-11.) Suomalaisesta näkökulmasta birminghamilaisen tyttökulttuurin tutkimusotteen ongelmana voidaan pitää liian vahvaa sitoutumista olettamukseen patriarkaatista, josta seuraa edelleen tyttöjen kulttuurin hahmottaminen turhin synkin vedoin. Hedelmällisenä taas voidaan pitää sitä, että tytöille tyypilliset käytännöt ja kulttuuriset piirteet liitetään laajempiin yhteyksiinsä: tyttöjen asemaan kulttuurissa ja yhteiskunnassa sekä myös tyttöjen tulevaisuudenvisioihin ja todennäköiseen tulevaisuuteen. (Lähteenmaa 1989, 25.) Tyttökulttuurin tutkimuksen historiaan perehtyessämme osoittautui, että ei ole täysin mahdollista soveltaa birminghamilaisen koulukunnan tyttötutkimusperinnettä suoraan suomalaiseen yhteiskuntaan ja tyttötutkimukseen. Birminghamilainen tyttötutkimus on selvästi brittiläiseen yhteiskuntaan sidottua, ja siten sen suora sovellus Suomeen on mahdotonta. Naisen asema poikkeaa Suomessa merkittävästi siitä, millainen se on Iso- Britanniassa (Topo 1988, 27). Suomalaisessa yhteiskunnassa naiset ovat kuuluneet kiinteämmin työelämään kuin brittiläiset (Lähteenmaa 1989, 24). Oletus yhteiskunnasta, jossa on selviä, voimakkaita ja perinteikkäitä luokkakulttuureita, ennen kaikkea selkeä työväenkulttuuri, ei istu suomalaiseen yhteiskuntaan (Lähteenmaa 1996, 98). Brittiläinen tyttötutkimus on keskittynyt tutkimaan työväenluokkaisia tyttöjä ja siitä avautuu näköala vain työväenluokkaisten tyttöjen elämään (Topo, 1988, 27). Tyttötutkimuksen historiaa pohtiessa voidaan todeta, että brittiläinen tyttötutkimus on tarjonnut kuitenkin monia ideoita, ja se on tuonut nuorisotutkimukseen tarpeellisen näkökulman korostaen yksityisyyden merkitystä nuorisokulttuurien muodostumisessa. (Topo 1988, 27.) Pohtiessa brittiläistä tyttökulttuurin kotikeskeisyyttä ja verratessa sitä tähän päivään on mielestämme huomattavissa selkeä muutos. Haluammekin tässä opinnäytetyössä hahmottaa sitä, mitä tyttöjen elämä on tänä päivänä ja millainen tyttöjen asema on yhteiskunnassa.

11 3.2 Tyttötutkimuksia Suomessa Yhteiskuntamme kehittyessä järjestelmiltään ja rakenteiltaan entistä monimutkaisemmaksi ja nopeammin muuttuvaksi sen jäseniltä edellytetään yhä monimuotoisempia kykyjä ja suurempaa joustavuutta. Tähän vaikuttaa myös sukupuolijärjestelmän muutokset, joilla on syvälle ulottuvia seurauksia erityisesti tyttöjen elämässä. Samaan aikaan yhteisten normien hajoaminen ja kasvatuskäytäntöjen kriisi jättävät nuoret yhä enemmän yksin näiden kykyjen kehittämisessä. Näyttää kuitenkin siltä, että tyttösosialisaatio ja tyttökulttuuri saattavat erityisellä tavalla jopa tukea näiden kykyjen kehittymistä, joita modernissa yhteiskunnassa selviytyminen edellyttää. (Lähteenmaa & Näre 1992, 11.) Tämän päivän yhteiskuntaa kuvataan moderniksi tai postmoderniksi, minkä on väitetty merkitsevän elämän ristiriitaisuutta ja epävarmuutta. Postmodernilla viitataan myös suurten totuuksien katoamiseen ihmisten arvomaailmasta sekä elämän ristiriitaisuuden ja epävarmuuden lisääntymiseen. Samalla myös eettisten kysymysten merkitykset lisääntyvät. (Uusitalo 2000, 64-65.) Suomessa tyttötutkijat ovat osaltaan halunneet tuoda esille sitä, mistä nykypäivän tyttökulttuurin on katsottu muodostuneen. Tutkimuksissa, joita opinnäytetyössämme käsittelemme, on tyttökulttuurin ilmenemistä tutkittu eri tavoin. Tutkimuksissa on tutkittu tyttöjen ajatuksia ja mielipiteitä heidän omasta tulevaisuudestaan ja elämästään. Tutkimuksen kohteena on myös ollut tyttöjen kanssa tehtävän työn uudet menetelmät ja näistä nuorisotyölle syntyvät haasteet. Päivi Topon tutkimus 1980-luvun loppupuolella tyttöjen elämäntavoista ja tulevaisuudenkuvista oli ensimmäisiä tyttötutkimuksia Suomessa. Tutkimuksessa keskityttiin pohtimaan tyttöjen elämäntapoja ja suhdetta tulevaisuuteen. Tutkimuksen peruskysymys oli, mikä on 15-vuotiaille tytöille keskeistä heidän elämässään sillä hetkellä ja mitä he olettavat sen olevan tulevaisuudessa. Tytöt puhuivat arkielämästään koulun, ihmissuhteiden sekä perheen kautta. Pohtiessaan aikuisuutta tytöt usein näkivät ansiotyön tylsänä tai vastenmielisenä. Merkittävällä sijalla arkielämän kuvauksissa olivat usein myös ystävät ja harrastukset. Tulevaisuuden kuvissaan tytöt korostivat toisaalta perhe-elämää ja toisaalta työelämää. (Topo 1988, 76-79.)

12 Mielestämme Topo pohtii tutkimuksessaan Tyttöjen elämäntavat ja tulevaisuudenkuvat hyvin keskeistä asiaa nais- ja tyttötutkimuksen perusperiaatteissa. Tyttö- ja naistutkimuksella on se perusero, että naistutkimuksessa naiset tutkivat naisia ja tyttötutkimuksessa naiset tutkivat tyttöjä. Tämä on merkittävä ero, sillä se liittää tyttötutkimuksen nuorisotutkimuksen problematiikkaan: aikuiset tutkivat nuoria. Tyttötutkimuksen ehdot asettavat usein aikuiset naiset, eivätkä tytöt itse, ja näin iän merkitys tulee esiin. (Topo 1988, 39.) Tämän asetelman voi todeta myös näkyvän muissa käsittelemissämme tyttötutkimuksissa. Kuten Topon tutkimuksesta ilmeni, ystävyyssuhteilla on tärkeä osa tyttöjen arjessa. Suomalaisessa tyttötutkimuksessa Sinikka Aapola on tutkinut helsinkiläistyttöjen ystävyyskulttuuria ja nykysuomalaisen, kaupunkilaisen tyttökulttuurin piirteitä. Seuraavaksi tarkastelemme Sinikka Aapolan pro gradu-työtä Ystävyyden keinulauta - Helsinkiläistyttöjen ystävyyskulttuurista (1992), koska katsomme, että opinnäytetyömme kannalta on tärkeää selvittää ystävyyssuhteiden merkitystä tyttökulttuurissa. Sinikka Aapola on tarkastellut nuorten tyttöjen ystävyyssuhteita sosiologisen kulttuuritutkimuksen näkökulmasta. Tutkijan tavoitteena on ollut etsiä tyttöjen ystävyyskäytännöistä ja ystävyyden määritelmistä jaettuja kulttuurisia merkitysrakenteita. Tutkimuksessa on haluttu kiinnittää huomiota ystävyyssuhteiden merkitykseen tyttöjen sosialisaatioprosessissa. Nuoret tytöt joutuvat kasvaessaan yhdistämään kulttuurisen naiseuden määrittämät läheisten ihmissuhteiden muodostumisen tavoitteet ja nuoruuden itsenäistymispyrkimykset. Tämä tapahtuu ystävyyksien kautta. (Aapola 1992, 106.) Tutkimuksessa todettiin ystävyyssuhteiden olevan keskeisellä sijalla tyttöjen elämässä. Aikaisemmissa tutkimuksissa korostunut paras ystävä-myytti mureni. Suurin osa tytöistä ylläpiti vaihtelevia, rinnakkaisia ystävyyksiä. Tyttöjen ystävyyskulttuurissa tasapainoteltiin riippuvuuden ja itsenäisyyden, rehellisyyden ja miellyttämisen sekä valtapyrkimysten ja tasa-arvoisuuden välillä. Näiden ystäväsyyssuhteiden tutkimisen Aapola katsoo olevan perusedellytys heidän elämäntilanteensa ymmärtämiselle. (Aapola 1992, 1.)

13 Tyttöjen ystävyyssuhteita Aapola vertaa keinulautaan, koska niissä tasapainoteltiin monien vastakkaisten, vaikeasti yhteen sovitettavien pyrkimysten välillä. Tytöt tavoittelivat ystävyyksissään läheisyyttä toisiin ihmisiin, mutta opettelivat samalla itsenäisyyttä ja tutkiskelivat itseään. Ystävät tarjosivat tytöille tukea heidän kokeiluissaan uusilla elämänalueilla, mutta ystävät saattoivat myös kontrolloida ja rajoittaa toisiaan. Tytöt arvostivat valinnanvapautta ja itsenäisyyttä ja pyrkivät riippumattomuuteen ylläpitämällä samanaikaisesti useita rinnakkaisia, mutta läheisiä ystävyyssuhteita. (Aapola 1992, 49.) Yhtenä tekijänä siihen, että tyttötyön suosio on noussut, voi olla se, että aika jota elämme vaatii perinteisten ja totuttujen nuorisotyön ja kasvatuksen keinojen rinnalle uusia. Kyse ei voi olla vain ongelmista tai tytöistä muuttuneiden mallien uhreina. Olennaisinta on huomata, että tyttöys ei ole sitä, mitä se on ollut muutama vuosikymmen sitten. Tyttötyön nousun myötä voidaan nyt uusin eväin keskittyä tyttöihin, sekä puuttua ongelmiin ja kehittää voimavaroja. (Nitovuori 2001, 11.) Mielestämme muuttunut aika voidaan nähdä myös mahdollisuutena ja haasteena nuorisotyölle ja kasvatukselle. Tiina Muukkosen ja Hanna Tulensalon (1997) pro gradutyössä on tutkittu tyttöjä sekä heidän kanssaan tehtävän työn menetelmiä. Työssä käy selkeästi ilmi, kuinka yhteiskunnan muuttuminen on vaikuttanut tyttöihin sekä heidän kanssaan tehtävän työn menetelmiin. Tutkijat toteavat, että tyttöihin kiinnitetään edelleenkin niin sosiaali- kuin nuorisotyössäkin silmiin pistävän vähän huomiota. Kirjallisuudessa ja tutkimuksissa puhutaan usein yleensä nuorista ilman sukupuolijakoa. Erityisesti sosiaalityössä, mutta myös nuorisotyössä, huoli ja toimenpiteet kohdistuvat varhaisnuoriin ja murrosikäisiin poikiin, kun tytöt jäävät huomioimatta. Syitä tähän saattaa olla monia. Erääksi syyksi tutkijat näkevät palvelusektoreiden ongelmalähtöisyyden. Työskentelysuhteen aloittaminen nuoren tai asiakkaan kanssa vaatii yleensä jonkin ongelman, jonka pitää olla näkyvä, kuuluva tai ainakin häiritsevä. Ongelman nähdään usein olevan ihmisessä itsessään, ja tästä johtuen nuoren auttaminen on usein pyrkimystä muuttaa nuori tietynlaiseksi, yhteiskunnan ja auttamisinstituution normien mukaiseksi. (Muukkonen & Tulensalo 1997, 99-103.)

14 Tutkielmassa todetaan, että ongelmalähtöisyydestä on aika siirtyä vuorovaikutuskeskeisyyteen, jolloin lapsiin ja nuoriin haetaan aktiivisesti kontaktia, toimintaa ja ollaan heidän kanssaan, eikä odotella ongelmien ilmaantumista. Tutkijoiden mukaan tällainen näkökulman muuttuminen mahdollistaisi myös tyttöjen paremman huomioimisen. Tällöin tytöt saisivat tarvitsemansa aikuisen huomion ja tuen kasvuprosessilleen. (Muukkonen & Tulensalo 1997, 102-103.) Mitä tyttötyö oikeastaan on? Tyttötyön kohde on iältään nuori - sekä sukupuoleltaan nainen. Tyttötyö on siis nuorisotyötä ja samalla naisiin kohdistuvaa työtä. Siinä on kyse erityisesti juuri tytöille tarkoitetusta, heidän kasvuaan tukevasta, sukupuolen mukaan eriytetystä toiminnasta. Feministit ja naistutkimus ovat tyttötyön tärkeä taustatekijä. Niiden ansiosta on päästy pohtimaan yhteiskunnallisen sukupuolen merkityksestä. Naistutkimuksen myötä sukupuoli käsitteenä on saanut uuden merkityksen. Sukupuoli on eroteltu kahdeksi näkökulmaksi: sosiaaliseksi (gender) ja biologiseksi (sex). Gender -käsitteellä on haluttu korostaa, että niin sanotut sukupuolierot linkittyvät paljolti yhteiskunnalliseen todellisuuteen, biologian selitysvoiman ulkopuolelle. Jokainen lapsi kasvatetaan ja kasvaa maailmassa, jossa toimintamallit, säännöt ja sosiaalinen todellisuus eivät ole eri sukupuolille läheskään aina samat. Tarvitsemme ja käytämme kulttuurisia käsityksiä siitä, millaisia naiset ja miehet ovat. (Nitovuori 2001, 9-10.) 4 TYTTÖJEN TALO TUKENA NAISEKSI KASVAMISESSA 4.1 Tyttöjen Talo Tyttöjen Taloon sisään sukeltaessaan löytää tiensä siniseen, tunnelmalliseen kahvioon. On luettavan lehtiä, kirjoja, talon päiväkirjaa. Voi kirjoittaa vaikka kortteja pikkupurtavaa napostellessaan, omaa mielimusiikkia kuunnellen tai uppoutua oman mielitelevisiosarjan maailmaan. Yhdessä muiden kanssa voi ideoida sisustusta, haaveilla ja unelmoida ja vieläpä toteuttaa niitä... Tyttöjen Talon esite, 2000

15 Idea Tyttöjen Talosta lähti liikkeelle vuonna 1998 Helsingissä pidetyssä Valtakunnallisessa tyttöseminaarissa puhuneen Tukholman Tyttöjen talon, Xist - tjejforumin, johtajan Lotta Gustermanin kokemuksista heidän talonsa toiminnasta. Taustalla oli huoli siitä, että monien tutkimusten mukaan tytöt jäävät vähemmälle huomiolle niin nuorisotyössä kuin päiväkodeissa ja kouluissakin. Lisäksi viime vuosina jotkin tyttöjen ongelmat ovat kenties tulleet näkyvämmiksi, kuten lisääntynyt päihteiden käyttö ja syömishäiriöt, ja tätä kautta niihin on myös kiinnitetty huomiota. (Uusitalo 1999, 6.) Tyttöjen Talo avasi ovensa Helsingin Hakaniemessä 17.10.1999. Tyttöjen Talo on kolmivuotinen kumppanuushanke, jota perustamassa oli useita eri alojen toimijoita, kuten Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus, Setlementtinuorten liitto ry, Kalliolan Nuoret ry ja Helsingin NNKY. (Tyttöjen Talo 2000, 3.) Tyttöjen Talo on kehittämisprojekti, joka on syntynyt Setlementtinuorten liiton Upea Minä -projektin tuloksena. Vuonna 1998 alkanut kolmivuotinen valtakunnallinen Upea Minä -projekti syntyi vastauksena kentältä nousseeseen tarpeeseen keskittyä tyttöihin. Upea Minä - projekti keskittyy tyttöjen elämänhallinnan, itsetunnon ja itsetuntemuksen tukemiseen sekä tyttötietouden lisäämiseen. Tarkoituksena on tehdä tyttöjen elämää koskettavia asioita näkyväksi meidän yhteiskunnassamme. Projekti on myös lisäkouluttanut nuorisotyöntekijöitä sekä muita nuorten kanssa työskenteleviä, ja ollut mukana järjestämässä tapahtumia paikallisille tyttöryhmille. (Uusitalo 1999, 5.) Tyttöjen Talo on myönteinen ja turvallinen, tyttöydestä kiinnostunut tyttöjen oma kohtauspaikka. Tyttöjen Talon tavoitteena on tyttöjen identiteetin tukeminen eri ikävaiheissa ja itsensä näköisen naiseuden löytäminen. Kaikkeen toimintaan sisältyy itsetunnon tukeminen siten, että jokainen voisi kokea olevansa hyvä ja hyväksytty sellaisena kuin on ja saada tukea omien unelmiensa löytämiseen ja toteuttamiseen. (Tyttöjen talo 2000, 3-4.) Tyttöjen Talon toiminta on suunnattu 10-20 - vuotiaille tytöille. Tyttöjen Talossa eriikäiset ja eri kulttuureista kotoisin olevat tytöt voivat kohdata toisiaan ja olla mukana vuorovaikutuksellisissa ryhmissä ja toiminnoissa. Taloon voi tulla oleilemaan, rentoutumaan, juttelemaan, harrastamaan ja viihtymään tai liittyä tyttöryhmään. Paikalla

16 on aina aikuinen, jolla on aikaa kuunnella ja jolta saa tukea, kun sille on tarvetta. (Tyttöjen talo 2000, 3-4.) Tyttöjen Talossa pääpaino on suorittamisen sijaan keskittymisessä oman itsensä kuuntelemiseen, itsestä huolta pitämiseen, itse hoivaan ja yhdessä olemiseen. Ajatuksena on, että jokaisen tunteet ovat tärkeitä ja arvokkaita, sillä tunnekulttuuri on tärkeä osa-alue tyttöjen elämässä, mutta sitä ei yleisesti juuri tueta eikä arvosteta. Tyttöjen Talossa jokainen voi olla aktiivisesti luomassa ja toteuttamassa erilaisia ideoita ja osallistua erilaisiin toimintoihin halunsa mukaan. Jatkossa on tarkoitus, että Tyttöjen Talosta voi myös saada asiantuntija-apua eri sosiaali- ja terveysalan ammattilaisilta, jolloin kynnys tuen hakemiseen on mahdollisimman matala. (Tyttöjen talo 2000, 3-4.) Tyttöjen Talo tarjoaa erilaisia harrastusmahdollisuuksia, jotka tukevat tyttöjä positiivisella tavalla. Tarjolla on erilaista itseilmaisua, kuten teatteri-, tanssi- ja maalaustaidetta. Muita harrastuksia, joita taloon voi tulla harrastamaan ovat mm. ompelu ja taidetoiminta. Lisäksi talossa on tietokonehuone, toiveissa myös kirjasto ja lueskeluhuone. Tyttöjen Taloon on suunniteltu myös tapahtumia, teemailtoja ja viikonlopputoimintaa. (Tyttöjen talo 2000, 3-4.) Tyttöjen Talon toiminnan osana on talolla tapahtuva seksuaalikasvatus. Seksuaalikasvatuksessa käsitellään tyttöyttä, naiseutta ja seksuaalisuutta sekä kaikkea sitä, mitä näihin aiheisiin liittyy. Seksuaalikasvatuksen osana Talolla järjestetään teemailtoja, joissa työstetään eri aiheita liittyen seksuaalisuuteen. Teemaillat ovat avoimia kaikille ja ne ovatkin olleet suosittuja. (Tyttöjen Talon esite, 2000.) Tunnepolku on Tyttöjen Talon järjestämää vaihtoehtoista viikonlopputoimintaa. Tunnepolun tavoitteena on antaa tytöille erilaisia elämyksiä, uusia kokemuksia sekä lisätä tyttöjen kosketuspintaa omiin tunteisiin. Tyttöjen Talossa jokaisen tunteet ovat tärkeitä ja arvokkaita. Tunnepolulla, Matkalla Ruusulaaksoon, viritellään sekä herkistytään erilaisille tunteille. Tunnepolku ei ole vain seikkailua ja tekemistä, vaan enemmänkin tunnelmointia ja yhdessäoloa. Polkua kierretään Tyttöjen Talon ympäristössä ja kaikkia sen herättämiä kokemuksia ja tuntemuksia käydään läpi yhdessä muiden tyttöjen ja naisten kanssa iltapalan kera. Mukaan matkalle ovat tervetulleita niin tytöt kuin myös äidit, tyttöporukat sekä nuoriso-ohjaajat, opettajat ja muut kiinnostuneet

17 tyttöryhmineen. (Tyttöjen Talon esite, 2000.) 4.2 Vuorovaikutteiset tyttöryhmät Tyttöjen Talolla Tyttöjen Talossa kokoontuu tyttöryhmiä eri teemojen ympärillä, erilaisten tyttöjen tarpeisiin vastaten. Ryhmissä on yleensä 6-8 samanikäistä tyttöä/nuorta naista, jotta niissä säilyy intiimiys, turvallisuus ja läheisyys. Näissä ryhmissä tytöt oppivat tuntemaan itseään, tutkivat oman elämänsä kasvua ja etsivät uusia eväitä selvitä elämässään. (Tyttöjen Talo 2000, 3-5.) Vuorovaikutteisessa tyttöryhmässä voi konkreettisesti ilmaista itseään eri harrastusmahdollisuuksien kautta, mutta pääpaino ryhmissä ei kuitenkaan ole tekemisessä. Ryhmissä pääpaino keskittyy suorittamisen sijaan yhdessä olemiseen ja tytön positiiviseen tukemiseen. Tärkeää on antaa ryhmäläisille mahdollisuus keskustella itseään koskettavista asioista ja ryhmä itse päättää tapaamisten sisällöstä. Ryhmän on oltava pieni, jotta kaikki tuntevat olonsa turvalliseksi ja saavat tilaa keskusteluissa. Jo alkaneeseen ryhmään ei kesken kaiken oteta uusia jäseniä. Tärkeää on myös, että ryhmä on jäsenilleen houkutteleva. Sisältöä ei tule muotoilla ongelmakeskeiseksi silloinkaan, kun tytöt kootaan sosiaalisten ongelmien perusteella. Toiminta on tukevaa, ja kontaktien, keskustelujen ja positiivisten kokemusten kautta vahvistetaan tyttöjen omia voimavaroja. (Uusitalo & Nitovuori 2000, 4-6.) Tyttöryhmätoiminta on erityinen, pääasiassa teini-ikäisille tytöille suunnattu työmuoto. Työmuodossa painotetaan sosiaalista kanssakäymistä, mutta myös toiminnallisuus on kunniassa. Työmuodon yhtenä lähtökohtana on, että tytöillä on joitakin tarpeita, joihin voi vastata vain tyttöryhmissä. Ryhmät tukevat tyttöjen aikuistumista ja naiseutta tytöistä lähtöisin. Lähtökohtana toiminnalle on myös sukupuolen tiedostaminen ja naiseuden ja mieheyden rohkaiseminen tässä ristiriitaisessa ja pirstaleisessa yhteiskunnassa. Tyttöryhmien idea on tullut Ruotsista, Englannista ja Tanskasta, ja metodia on kehittänyt erityisesti ruotsalainen vapaa-ajanohjaaja Mia Hanström. (Uusitalo & Nitovuori 2000, 1.)

18 Työmuoto huomioi sen, että tytöt kääntävät helposti ongelmat sisäänpäin. Ryhmässä tytöt voivat vapaasti kertoa omista kokemuksistaan ja tunteistaan toisille tytöille ja saada heiltä palautetta. Tyttöjä tuetaan ottamaan tilaa itselleen ja hoivaamaan itseään. Tyttötoiminta auttaa myös näkemään nuorison moninaisuuden ja sen, että kaikki eivät ole samanlaisia. (Uusitalo & Nitovuori 2000, 1.) Tyttöryhmän tarkoitus voi vaihdella ryhmästä toiseen. Kaikki ryhmät kuitenkin perustuvat tyttöjen kasvun tukemiseen heidän omat lähtökohdat huomioiden. Lähtökohtia tyttöryhmille on useita. Ryhmissä tytöillä on esimerkiksi mahdollisuus vahvistaa itsetuntoaan, lisätä heidän itsetuntemustaan ja itseluottamustaan, mikä auttaa heitä tulemaan aktiiviseksi omaa elämäänsä koskevissa ja yhteiskunnallisissa kysymyksissä. Ryhmässä pyritään löytämään tyttöjen vahvuuksia ja osoittamaan ne heille itselleen ja muille. Ryhmässä tytöillä on mahdollisuus käyttää kykyjään ja mahdollisuuksiaan parhaalla mahdollisella tavalla, kasvaa ihmisenä, kehittää omaa persoonallisuuttaan ja luovaa kapasiteettiaan. Ryhmässä myös autetaan tyttöjä hallitsemaan tyttönä ja murrosikäisenä olemiseen liittyviä paineita ja stressiä. On kuitenkin hyvä tunnistaa tyttöryhmän päämäärät ennen kuin työ aloitetaan. (Nitovuori 2001, 61-62.) Tyttöryhmätoiminta sopii periaatteessa kaikille tytöille. Tytöt voivat olla aivan tavallisia tyttöjä, jotka osallistuvat nuorisotalon tai yhdistyksen toimintaan, mutta joilla ei vielä ole siellä toivomansa kaltaista tekemistä. (Nitovuori 2001, 61-62.) Ryhmä voidaan perustaa vaikkapa ns. tavallisille tytöille tai jotenkin rajatuille ryhmille, kuten hiljaisille tytöille, kovistytöille, monikulttuurisille tytöille sekä kouluongelmaisille tytöille. (Uusitalo 2000, 73.) Tyttöjen keskinäiset erot yleensä rikastuttavat toimintaa. On kuitenkin viisasta ottaa ryhmään vain samanikäisiä ja/tai samalla kehitysasteella olevia tyttöjä. On huomioitava, että joka tapauksessa tytöt tulevat ryhmiin kukin omine taustoineen. Ohjaajan tehtävänä on pitää huolta siitä, että jokaiselle yksilölle on tilaa ryhmässä.. Tyttöryhmää ei ole tarkoitettu terapiaksi, vaikka sillä voikin olla terapeuttisia elementtejä. (Nitovuori 2001, 61-62.) Ohjaaja on tyttöryhmän tärkein työkalu. On tärkeää, että ohjaaja tutkii ja pohtii omat näkemyksensä eri kysymyksistä, kuten kasvamisesta, murrosiästä, rakkaudesta, seksistä, oikeasta ja väärästä. Tyttöryhmän ohjaajalla on hyvä olla tietoa tyttöjen kehitykseen

19 liittyvistä asioista sekä naiseuteen liittyvistä ristiriidoista. Hyvä ohjaaja on hyvä kuuntelija ja huomaa, milloin tytöt haluavat tukea ja mitkä asiat tyttöjä askarruttaa. Työ nuorten kanssa ei pelkästään ole helppoa oleskelua, vaan ohjaajan tulisi myös pohtia ja arvioida omaa työtään suhteessa nuoriin. (Uusitalo & Nitovuori 2000, 5.) Ryhmän ohjaajana Tyttöjen Talolla toimii aikuinen nainen, mutta on myös mahdollista ohjata ryhmää työparina. Ohjaaja on ryhmässä tyttöjä varten ja tytöt itse vaikuttavat ryhmän toimintojen sisältöihin. Ryhmissä jutellaan kaikesta mahdollisesta tyttöjä kiinnostavasta ja tehdään erilaisia asioita, joista tytöt yhdessä päättävät. Ohjaaja tukee ja auttaa tyttöä kasvun mukanaan tuomissa muutoksissa. (Uusitalo & Nitovuori 2000, 5.) Tyttöjen Talon tavoitteena on osaltaan saada mukaan myös sellaisia tyttöjä, jotka eivät muuten osallistu. Tarpeen mukaan talossa järjestetään myös erilaisia ryhmiä, joissa voidaan keskittyä jonkin tietyn vaikeuden tai ongelman voittamiseen. Ryhmiä on suunniteltu muun muassa päihteiden käytön ennaltaehkäisemiseksi niille, joilla siihen selvästi on tarvetta, syömishäiriöisille, sosiaalitoimistojen ja koulukuraattorien kanssa yhteistyössä kootuille tyttöryhmille sekä vammaisille tytöille. (Tyttöjen Talo 2000, 4.) 5 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA METODOLOGISET LÄHTÖKOHDAT 5.1 Tutkimuksen tarkoitus Tämän opinnäytetyön tavoitteena on selvittää Tyttöjen Talolla toimivan ohjaajan näkökulmasta ohjauksessa tapahtuvaa tytön ja aikuisen naisen kohtaamista. Tähän päädyimme, koska halusimme selvittää tytön ja naisen suhdetta toisiinsa ja sen merkitystä. Opinnäytetyössä pohdimme, tarvitaanko tällaisia sukupuolen mukaisia, naisen ja tytön vuorovaikutuksellisia kohtaamisia, joita Tyttöjen Talo mahdollistaa. Opinnäytetyössä pohdimme myös, mikä merkitys Tyttöjen Talolla on tytön ja naisen

20 kohtaamisessa. Opinnäytetyöllemme muodostui yksi päätehtävä, joka on selvittää, mitä on: 1. Tytön ja naisen kohtaaminen ja sen merkitys Tyttöjen Talolla. Päätehtäväämme olemme selventäneet aiheesta nousseiden ja valitsemiemme teemojen kautta. Näiden teemojen avulla haluamme valottaa työssämme ohjaajan omia kokemuksia ja näkemyksiä tyttöydestä, naiseudesta ja heidän maailmojensa kohtaamisesta Tyttöjen Talolla. Teemojen avulla selvitämme myös ohjaajan näkemyksen Tyttöjen Talon tarkoituksesta. Valitsemiemme teemojen avulla saamme syvempää tietoa ohjaajan ajatuksista ottaen huomioon sen, että hän toimii talolla aikuisena ja naisena. Päätehtäväämme syventävät teemat ovat a) ohjaajan kokemus tytön ja naisen maailmojen kohtaamisesta b) kohtaamistilanteet ohjaajan oman naiseuden kannalta c) ohjaajan näkemys Tyttöjen Talosta paikkana ja sen tarkoituksesta. 5.2 Kvalitatiivinen tutkimus Tämä opinnäytetyö on metodologiselta luonteeltaan laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus. Lähtökohtana laadulliselle tutkimukselle on todellisen elämän kuvaaminen sekä pyrkimys tutkia kohdetta mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 1997, 161.) Tämä lähestymistapa pyrkii tulkitsemaan ja ymmärtämään ihmisten ainutlaatuisia ajatuksia, merkityksiä, kokemuksia ja käyttäytymistä eri ympäristöissä (Krause & Kiikkala 1996, 78). Tutkimusaineistoamme tulkitsemme teorian, esiymmärryksemme sekä oman naiseutemme pohjalta. Tulkintaamme vaikuttaa siis teoriassa käsittelemämme aiheet, joihin peilaamme aineistostamme nousseita teemoja. Tulkintaamme vaikuttaa myös se, että meillä on olemassa esiymmärrys tutkittavasta aiheesta. Esiymmärrykseemme vaikuttaa se, että olemme itse olleet Tyttöjen Talolla ja osallistuneet sen toimintaan. Lisäksi tulkintaamme vaikuttaa myös se, että tarkastelemme aihetta oman naiseutemme sekä aikuisuuden näkökulmasta. Tulkitsemme aineistosta saatuja tuloksia

21 vuoropuhelussa teorian kanssa. 5.3 Kohderyhmä ja aineiston keruu Tutkimusta varten lähetimme tarvittavat lupahakemukset Kumppanuushanke Tyttöjen Talosta vastaaville tahoille eli Helsingin kaupungin Nuorisoasiainkeskukselle, Kalliolan Nuoret ry:lle ja Setlementtinuorten liitolle. (Liite 1) Tutkimuksen kohderyhmäksi valitsimme Tyttöjen Talolla ohjaajina toimivat aikuiset naiset, joita oli 11. Useimmilla tutkimukseen osallistuneista ohjaajista oli joko opistoasteen- tai korkeakoulututkinto liittyen sosiaali-, terveys- tai kasvatusalaan. Kohdejoukkomme valintaan eli päätökseen miksi halusimme tutkia juuri ohjaajana toimivia naisia eikä tyttöjä vaikutti se, että tutkimusprosessimme alkaessa talon toiminta oli vasta lähtenyt käyntiin. Ryhmätoiminta oli käynnistynyt talolla, mutta muita tyttöjä ei vielä silloin käynyt kovinkaan paljon ja tiettyä vakioporukkaa ei ollut muodostunut. Valintaamme tutkia Tyttöjen Talon ohjaajia vaikutti myös se, että oman ammatillisuuden huomioon ottaen pystyimme paremmin samaistumaan heihin ja siten saimme tukea myös koulutuksellemme. Tutkimusaineistoksi muodostui lopulta seitsemän kyselyvastausta ja yksi teemahaastattelu sekä omat kokemuksemme ja havaintomme ollessamme käytännönharjoittelujaksolla Tyttöjen Talolla. Tiedonkeruumenetelmänä käytimme puolistrukturoitua kyselylomaketta sekä teemahaastattelua. Puolistrukturoidussa kyselylomakkeessa kysymykset ovat kaikille samat, mutta valmiita vastausvaihtoehtoja ei ole annettu. Kyselylomakkeen kysymykset ovat liitteessä 2 sekä teemahaastattelun runko liitteessä 3. Kyselylomaketta laatiessamme käytimme apuna Hirsjärven - Remeksen - Sajavaaran (1997) kirjaa Tutki ja kirjoita. Tarkoituksenamme oli saada kyselystä mahdollisimman selkeä ja johdonmukainen niin, että se olisi kaikille vastaajille ymmärrettävä. Perusohjeena käytimme mm. sitä, että yleisemmät kysymykset sijoitimme lomakkeen alkupuolelle ja yksityiskohtaisemmat kysymykset lomakkeen loppuun. Kyselyä laadittaessa on huomioitava, että se vaatii huolellisen valmistelun sekä motivoivan ja selkeän ohjeistuksen (Krause & Kiikkala 1996, 107). Kyselyt jaoimme vastaajille henkilökohtaisesti, joka mahdollisti sen, että samalla pystyimme vielä