PRIDE-kotitehtävä VIIDES TAPAAMINEN. Lapsen oikeus perhesuhteisiin PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Kotitehtävä 5 / Sivu 1
|
|
- Taisto Katajakoski
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kotitehtävä 5 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä VIIDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus perhesuhteisiin Perhe ja perhesuhteiden ylläpitäminen ovat tärkeitä mm. lapsen itsetunnon, identiteetin ja kulttuurisen yhteenkuuluvuuden tunteen kehittymisessä. Sijoitettu tai adoptoitu lapsi tarvitsee aikuisten tukea säilyttääkseen yhteydet juuriinsa ja ihmisiin, jotka ovat hänelle tärkeitä. Sijaisvanhempana sinun tulee tarvittaessa olla valmis solmimaan elinikäinen suhde perheeseesi sijoitettuun lapseen. On myös mahdollista, että lapsi asuu luonasi vain vähän aikaa, jolloin sinun tehtäväsi on tukea lapsen paluuta syntymäperheeseen. Sinua voidaan tarvita lapsen ja perheen tukena myöhemminkin. Adoptiovanhempana sitoudut pysyvästi perheeseesi tulevaan lapseen. Mieti omaa elämänhistoriaasi ja vastaa seuraaviin kysymyksiin: 1. Ajattele päivää, jolloin synnyit. Jos joku olisi ottanut valokuvan perheestäsi silloin, keitä henkilöitä kuvassa on? Missä sinä olet kuvassa? (Piirrä hahmoina tai ympyröinä, millaiselta valokuva olisi näyttänyt.) 2. Jos joku olisi ottanut valokuvan perheestäsi, kun sinä olit kahdeksanvuotias, keitä henkilöitä kuvassa on? Missä sinä olet kuvassa? (Piirrä hahmoina tai ympyröinä, millaiselta valokuva olisi näyttänyt.)
2 Kotitehtävä 5 / Sivu 2 3. Jos joku olisi ottanut valokuvan perheestäsi, kun olit 15-vuotias, keitä henkilöitä kuvassa on? Missä sinä olet kuvassa? (Piirrä hahmoina tai ympyröinä, millaiselta valokuva olisi näyttänyt.) 4. Ajattele nykyistä perhettäsi. Jos joku ottaisi valokuvan perheestäsi tänään, keitä valokuvassa on? Miten asetutte kuvaan? (Piirrä hahmoina tai ympyröinä, millaiselta valokuva näyttäisi.) 5. Lapsi, joka sijoitetaan perheeseesi, ottaa mukaansa omia valokuviaan omasta perheestään (joko todellisia tai kuviteltuja). a) Kuinka autat lasta käsittelemään tunteita, joita nämä kuvat hänessä herättävät? b) Millaisia tunteita kuvittelisit kuvien sinussa herättävän?
3 Kotitehtävä 5 / Sivu 3 Verkostokartta Verkostokartan avulla voidaan havainnollistaa perheen (tai yksittäisen perheenjäsenen) yhteyksiä ja suhteita muihin ihmisiin ja ympäröivään yhteiskuntaan. Verkostokartta antaa kuvan siitä, keitä perheen verkostoon kuuluu ja millaiseksi perhe kokee suhteet verkostonsa ihmisiin. Verkostokartan avulla voi myös arvioida suhteiden vakautta ja vahvuutta sekä mistä perhe saa tarvitessaan tukea ja apua. Verkostokarttaan merkitään ihmisiä, jotka perhe tavalla tai toisella kokee itselleen tärkeiksi ja omaan verkostoonsa kuuluviksi. Ihmissuhteet voivat olla joko myönteisiä tai kielteisiä, vahvoja tai heikkoja. Kartan ei ole tarkoitus kuvata vain hyviä ja toimivia suhteita. Karttaa voidaan käyttää tukena arvioitaessa muutoksia, joita sijoitettavan lapsen tulo aiheuttaa perheessä ja sen vuorovaikutussuhteissa. Ohjeet verkostokartan piirtämiseksi Keskellä oleva suuri ympyrä kuvaa perhettäsi. Piirrä ison ympyrän sisälle pienempiä ympyröitä, jotka kuvaavat perheenjäseniäsi. Kirjoita kunkin ympyrän sisälle henkilön nimi. Piirrä vasempaan ylälaitaan ympyröitä kuvaamaan ystäviäsi ja alalaitaan sukulaisiasi. Oikeaan ylälaitaan tulee tukiverkostoksi nimetyt perheesi hyvinvoinnille ja kehitykselle tärkeät yhteisölliset palvelut, kuten terveyskeskus, koulu, päiväkoti tms. Seuraava alue on työ/yhteisöt. Merkitse siihen toimeentulon lähteet tai työpaikat. Yhteisöt kuvaavat vapaaehtoistoimintaa, yhteisöjä tai kerhoja. Tähän ryhmään merkitään esimerkiksi seurakunta, vapaaehtoistyö tai erilaiset yhdistykset, joihin te kuulutte. Suhteiden laadun kuvaaminen: Ympyröitä yhdistävät suorat viivat kuvaavat myönteisiä, vahvistavia ihmissuhteita. Aaltoviivat tarkoittavat hankalia ja katkoviivat etäisiä suhteita. Kokonaan katkennut suhde merkitään piirtämällä kaksi poikkiviivaa suhdetta kuvaavan viivan yli. Tässä näet mallin verkostokartan piirtämisestä: YSTÄVÄT TUKIVERKOSTOT Suhteiden laadun kuvaaminen: PERHEYMPYRÄ myönteinen suhde etäinen suhde hankala suhde SUKU TYÖ/YHTEISÖT katkennut suhde
4 Kotitehtävä 5 / Sivu 4 6. Piirrä tähän verkostokarttasi.
5 Kotitehtävä 5 / Sivu 5 Tarkastele verkostokarttaasi ja vastaa seuraaviin kysymyksiin: 7. Mitkä suhteistasi ovat vakaita ja myönteisiä, mitkä heikkoja tai ristiriitaisia? 8. Kenen/keiden verkostossasi ajattelet tukevan sinua myös sijais- tai adoptiovanhempana? 9. Keiden verkostosi ihmisistä ajattelet haluavan muodostaa suhteen lapseen, jos sinusta tulee sijais- tai adoptiovanhempi? 10. Mikä kuormittaa sinua verkostossasi, mikä/kuka vie voimavarojasi? 11. Onko sinulla jokin uskonnollinen, poliittinen tai muu aatteellinen vakaumus? 12. Kuulutko johonkin uskonnolliseen, poliittiseen tai muuhun aatteelliseen yhteisöön? Mihin?
6 Kotitehtävä 5 / Sivu Miten vakaumuksesi näkyy sinun ja perheesi elämässä? 14. Miten perheesi tai perheenjäsenesi uskonnollinen tai muu aatteellinen vakaumus vaikuttaisi kotiisi sijoitettavan lapsen elämään? 15. Kerro elämänarvoistasi ja asioista, jotka ovet sinulle tärkeitä. Lapsen perhesuhteiden tukeminen 16. Kuvittele, että perheestäsi tulee sijais- tai adoptioperhe. Kuvittele, että tänään on se päivä, jolloin lapsi sijoitetaan perheeseesi. a) Millainen lapsen syntymäperhe on? b) Millainen lapsen ja hänen vanhempiensa suhde on?
7 Kotitehtävä 5 / Sivu Mitä ajattelet yhteistyöstä vanhempien kanssa a) joilla on alkoholi tai muu päihdeongelma? b) joilla on psyykkinen sairaus? c) joiden lasta on käytetty seksuaalisesti hyväksi, vanhempi tai joku muu? d) joilla on erilainen kulttuuritausta tai uskonto? Mikä edellä olevista vaihtoehdoista tuntuu sinusta kaikista helpoimmalta, kun mietit rinnakkaista vanhemmuutta? Mikä tuntuu vaikealta?
8 Kotitehtävä 5 / Sivu Ajattele tilannetta, jossa perheeseesi sijoitettu lapsi palaa takaisin syntymäperheeseensä. a) Millaisia valmiuksia sinulla olisi auttaa lasta palaamaan? b) Millaista tukea tarvitsisit siinä tilanteessa? 19. Kirje lapsen vanhemmille Vaihtoehto a) sijaisvanhemmuutta harkitseville Vaihtoehto b) adoptiovanhemmuutta harkitseville a) Sijoitettavan lapsen vanhempien on tärkeää saada tietää, mihin ja kenen luokse heidän lapsensa muuttaa asumaan. On tietenkin parasta, jos sinä sijaisvanhempana voit tavata lapsen vanhempia ja tutustua heihin ennen sijoitusta. Joskus tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Silloin voisi auttaa, jos kirjoittaisit kirjeen lapsen vanhem mille. Kirjoita kirje kuvitelluille vanhemmille ja kerro asioita, joita ajattelet heidän haluavan tietää sinusta sijaisvanhempana. Kerro mitä haluat antaa lapselle ja mikä on mielestäsi tehtäväsi sijaisvanhempana. TAI b) Adoptiovanhemmilla ei yleensä ole mahdollisuutta tavata lapsen vanhempia, mutta lapsen vanhemmat haluavat yleensä tietää, millaiseen perheeseen heidän lapsensa sijoitetaan (ainakin kotimaan adoptioissa, joskus myös kansainvälisessä adoptiossa). Kuvittele, mitä vanhemmat haluaisivat tietää sinusta. Mitä haluaisit kertoa heille itsestäsi ja perheestäsi sekä tehtävästäsi adoptiovanhempana. Kirjoita kirje vanhemmille.
9 Kotitehtävä 5 / Sivu 9 Kirje lapsen vanhemmille
10 Kotitehtävä 5 / Sivu 10 Ajatuksia viidennestä tapaamisesta sekä vahvuuksistani ja tarpeistani sijais- tai adoptiovanhempana 20. Viides tapaaminen herätti minussa seuraavia ajatuksia ja kysymyksiä: 21. Vahvuuteni tukea sijoitetun tai adoptoidun lapsen perhesuhteita ovat: 22. Asiat, joissa minun tulee kehittyä voidakseni tukea sijoitetun tai adoptoidun lapsen perhesuhteita: Kiitos, että olet tehnyt PRIDE-kotitehtävät liittyen lapsen perhesuhteisiin. Pyydämme sinua jättämään ne kouluttajille seuraavassa tapaamisessa.
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 5 Sivu 1 / 11
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 5 Sivu 1 / 11 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät VIIDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus perhesuhteisiin Perhe ja perhesuhteiden tukeminen ovat tärkeitä muun muassa lapsen
Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 2 Sivu 1 / 15 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät TOINEN TAPAAMINEN Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen Sijais- ja adoptiovanhemmat tekevät
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 3 Sivu 1 / 14
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 3 Sivu 1 / 14 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät KOLMAS TAPAAMINEN Lapsen tarve kiintymykseen Sukupuu Sukupuu kuvaa perhettäsi ja sukuasi. Se kertoo, keitä perheeseesi
Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta
Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Toivomme, että PRIDE-valmennuksen ensimmäinen tapaaminen vastasi odotuksiasi ja rohkaistuit jatkamaan pohdintojasi. PRIDE-kotitehtävien
PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Piirrä sukupuuhun lapsuuden perheesi. Kirjaa myös sisarustesi syntymävuodet, perhesuhteet ja asuinpaikat.
Kotitehtävä 3 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä KOLMAS TAPAAMINEN Lapsen tarve kiintymykseen Sukupuu Sukupuu kuvaa perhettäsi ja sukuasi. Se kertoo keitä perheeseesi ja sukuusi kuuluu. Sukupuuhun voidaan
Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 1 Sivu 1 / 7 Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta PRIDE-valmennuksen ryhmätapaamissa käsitellään sijoitetun lapsen kokemuksia ja tarpeita.
Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin
Kotitehtävä 6 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä KUUDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Lapsen kehitystä tukevat kasvatusmenetelmät ovat yksi sijais- ja adoptiovanhemmuuden
PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Seuraavat kysymykset auttavat sinua tunnistamaan omia kokemuksiasi ja tiedostamaan niiden vaikutuksia.
Kotitehtävä 4 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä NELJÄS TAPAAMINEN Lapselle mahdollisuus selviytyä menetyksistä PRIDE-valmennuksen neljännessä tapaamisessa puhuimme siitä, miten vaikeat kokemukset voivat
Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen
Kotitehtävä 2 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä TOINEN TAPAAMINEN Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen Perhehoidossa tarvitaan yhteistyötä monien eri tahojen kanssa. Kukaan ei
Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-
Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 4 Sivu 1 / 9
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 4 Sivu 1 / 9 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät NELJÄS tapaaminen Lapselle mahdollisuus selviytyä menetyksistä PRIDE-valmennuksen neljännessä ryhmätapaamisessa
Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 6 Sivu 1 / 12 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät KUUDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Lapsen ja nuoren kehitystä tukeva
KOHTAAMINEN. Kotimaisen adoption kehittämishanke 2010-2013
KOHTAAMINEN Kotimaisen adoption kehittämishanke 2010-2013 KOHTAAMINEN hankkeen lähtöajatus Pysyvyyden turvaaminen ja oikeus perheeseen pitkäaikaista sijaishuoltoa tarvitsevalle lapselle LOS 20 artikla
1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?
1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin
RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?
RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa
Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus
Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi
SIJAIS- JA ADOPTIOPERHEIDEN KOHTAAMINEN JA TUKEMINEN NEUVOLASSA
SIJAIS- JA ADOPTIOPERHEIDEN KOHTAAMINEN JA TUKEMINEN NEUVOLASSA Valtakunnalliset neuvolapäivät 9.-10.10.2013, Helsinki Sanna Mäkipää, terveydenhoitaja, TtM, kouluttaja, työnohjaaja (koulutuksessa) Tmi
raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry
#MUNPERHEET? Ketä kuuluu sun perheeseen? 27.6.2018 Kello 13.00 18.00 MUKANA: J Ä R J E S TÄ J ÄT : 13 15-vuotiaat Perhehoitokumppanit Suomessa Oy:n nuoret raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry # M u n p
Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa
Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä
Liite 3 LA1. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1.
Liite 3 LA1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Osallistut narkolepsiaa sairastavien lasten sopeutumisvalmennuskurssille.
Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat?
Raskauden alussa mielen täyttävät raskauden fyysiset muutokset ja ajatukset itse raskaudesta tunteellisuus huoli lapsen menettämisestä stressaantuminen väsymys Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä
Tampereen kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämisaamupäivä
Tampereen kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämisaamupäivä 21.11.2018 klo 9.00-11.00, Tipotien sosiaali- ja terveysasema, Tipotie 4, Tampere Ohjelma 9.00 Tervetuloa kehittämisaamupäivään Palvelupäällikkö
Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?
TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.
Sukulaissijaisvanhempien valmennus. Vahvuudet ja kehittämistarpeet YHTEISEN ARVIOINNIN LOPPURAPORTTI
1 Sukulaissijaisvanhemmuus sosiaalityöntekijän käsikirja Loppuraportti Sukulaissijaisvanhempien valmennus Vahvuudet ja kehittämistarpeet YHTEISEN ARVIOINNIN LOPPURAPORTTI 2 Sukulaissijaisvanhemmuus sosiaalityöntekijän
Mummot, muksut ja kaikki muut
Mummot, muksut ja kaikki muut Keitä perheeseen kuuluu? Mikä on perheessä pyhää? Perhekerho- ja pikkulapsityön neuvottelupäivät 17.-18.3.2011 Meillä siihen kuuluu meidän lisäksi mun vanhemmat ja sisarukset,
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
Hyvä lasten huostaanottopäätöksentekoon osallistuva!
1 of 9 03.02.2015 14:47 JUDGES_EXPERTMEMBERS_FINLAND_3_12_2014 Hyvä lasten huostaanottopäätöksentekoon osallistuva! Tämä tiedonkeruulomake on osa neljän maan verlututkimusta Legitimacy and Fallibility
raportti Reetta Peltonen, Pia Lahtinen, Onni Westlund Pesäpuu Ry
#MUNPERHEET? Ketä kuuluu sun perheeseen? 10.3.2018 Kello 10.00-16.00 MUKANA: J Ä R J E S TÄ J ÄT : 13-21-vuotiaat perhehoidossa asuvat tai joskus asuneet nuoret raportti Reetta Peltonen, Pia Lahtinen,
Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa. 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy
Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy Kyselyllä haluttiin tietoa Millainen toiminta kiinnostaa
Minun arkeni. - tehtäväkirja
Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi
Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake
Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake 1. Hakijan nimi ja tämän lomakkeen täyttäjän tiedot Pyydämme antamaan tässä vanhemman / huoltajan, jonka haluatte antaa ensisijaiseksi YFU:n yhteyshenkilöksi, tiedot
Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja
Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Ajoissa liikkeelle reseptejä ehkäisevään työhön 12.6.2012 Iisalmi Mika Ketonen eroperhetyöntekijä, Eroperheen kahden kodin lapset projekti, Lahden ensi- ja turvakoti
*1459901* A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni
PK4_plus 1 *1459901* PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI Tämä on perheselvityslomake sinulle, jonka alle 18-vuotias naimaton lapsi on hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen. Sinä olet lapsen
Uusparisuhteen vaiheet tietoa ja työkaluja uusparisuhteen vahvistamiseksi LIITTO RY
Uusparisuhteen vaiheet tietoa ja työkaluja uusparisuhteen vahvistamiseksi FM, UUSPERHENEUVOJA KIRSI BROSTRÖM, SUOMEN UUSPERHEIDEN LIITTO RY Uusperheen määrittelyä uusperheellä tarkoitetaan perhettä, jossa
Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011
Lapset palveluiden kehittäjiksi! Maria Kaisa Aula Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 1 YK-sopimuksen yleiset periaatteet Lapsia tulee kohdella yhdenvertaisesti eli lapsen oikeudet kuuluvat
Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1.
Liite 8 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. VN1 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista, jollaiseen
Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet
Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?
1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä.
OHJEET TUOKION TOTEUTTAMISTA VARTEN Tarvitset - tarinan ja kuvan - joko seinälle kiinnitettävät rastitehtävät ja niihin liittyvät materiaalit tai jokaiselle lapselle oman tehtäväpaperin - piirustuspaperia
PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014
Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kyselyn taustaa - Toiveet ja tarpeet yhteistyön tiivistämiseen ja yhteiseen toimintamalliin
Tehtävät. stressiin liittyvät tehtävät 1 5. Minun stressini. Stressin monet puolet
Tehtävät 1 Minun stressini stressiin liittyvät tehtävät 15 A. Mikä sinua stressaa? Voit ajatella, mitkä asiat tämänhetkisessä arjessasi, elämäntilanteessasi tai vaikkapa yksittäisissä tilanteissa aiheuttavat
Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE
Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien
Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa
Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa Tarja Janhunen Psykologi, työnohjaaja Psykologipalvelu MIELLE Koti ja perhe Koti on paikka, jossa on läheisiä ja luotettavia ihmisiä, joilta hakee (ja
Sateenkaari-ihmisten perhesuhteet kirkon perheneuvonnassa
Sateenkaari-ihmisten perhesuhteet kirkon perheneuvonnassa Projektipäällikkö Sanna Nevala Perhetyöntekijä, perhe- ja paripsykoterapeutti Terhi Väisänen 7.2.2018 Vaasa Sateenkaari-ihmiset? Sukupuolen ja
Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa?
Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Materiaali hoitosuhdekeskusteluihin Selkomukautus Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Opas on tehty Arjen mieli -hankkeessa,
Kysely kotona asuville kehitysvammaisille. Seutu III
Kysely kotona asuville kehitysvammaisille Seutu III Tietoja Vastausmäärä seuduittain 80 60 40 20 0 Seutu I Seutu II Seutu III Kaikki vastaukset 70 44 41 Seutu I Seutu II Seutu III Yhteensä Kotona asuvat
Haastattelun suorittaja (1.kerta) Päivä Haastattelun suorittaja (2.kerta) Päivä
TULOHAASTATTELU Nimi Nuoren nro Haastattelun suorittaja (1.kerta) Päivä Haastattelun suorittaja (2.kerta) Päivä Tulohaastattelun tarkoituksena on nuoren mielipiteiden kuuleminen ja nuoren tilanteen laajempi
Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?
Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Vastaa sen pohjalta, millaista Ruotsin paras vanhustenhoito sinun mielestäsi olisi. Yritä pohtia, miten haluaisit asioiden olevan
Uudenmaan piiri. Yhdessä vanhempana toiminnan koulutus 4.6
Uudenmaan piiri Yhdessä vanhempana toiminnan koulutus 4.6 Ohjelma Tervetuloa Tietoa Yhdessä vanhempana - toiminnasta Perustietoa parisuhteesta Tauko Toimintamallien esittely Ryhmätyöskentelyä Jatkosta
Adoptiomaatapaamisen järjestäminen
Adoptiomaatapaamisen järjestäminen 2016 Aina tulee yllätyksiä. Hyvällä suunnittelulla turvaa paljon, reagointikyvyllä ja hyvillä hermoilla pelastaa kaiken. Tekijä: Julia Kurki 2 Vapaaehtoistyö tapahtuman
Kela OT 15. Muutosilmoitus Opintotuki. 1. Hakijan tiedot Henkilötunnus. 270896-123A Matti Meikäläinen. 00000 Helsinki Puhelinnumero
Kela Muutosilmoitus Opintotuki OT 15 Voit tehdä tämän ilmoituksen ja lähettää sen liitteet myös verkossa /asiointi Lisätietoja /opiskelijat Voit kysyä lisää opiskelijan tukien palvelunumerosta 020 692
Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke
Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke SOS-LAPSIKYLÄ RY Vuonna 1962 perustettu SOS-Lapsikylä ry on osa maailmanlaajuista SOS Children
Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015
Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015 Tytti Solantaus 2014 1 LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELU 1. Esittely, tutustuminen, menetelmän tarkoituksen ja keskustelun kulun selvittäminen
Mitä on kotimainen adoptio?
Mitä on kotimainen adoptio? 20.5.2014 Perheaikaa.fi Yhteistyössä Adoptioperheet ry:n kanssa www.adoptioperheet.fi Projektivastaavat Heli Reinikainen Päivi Partanen Kohtaaminen - kotimaisen adoption kehittämishanke
YHTEYDENPITOON LIITTYVÄT EPÄILYKSET JA PELOT
12 Vierailut lapsen aikaisemmilla asuinpaikoilla (kansainvälisessä adoptiossa vierailut syntymämaassa). Vanhempien rohkaiseminen osallistumaan huoltosuunnitelmaneuvotteluihin. Kerro vielä, että tapaamiset
AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK)
AKTIIVINEN VANHENEMINEN Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) Luennon sisältö: Suomalaisten ikääntyminen Vanheneminen ja yhteiskunta Aktiivinen vanheneminen
Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 2
Liite 9 LA2 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 2 Hyvä kurssilainen! Osallistut narkolepsiaa sairastavien lasten sopeutumisvalmennuskurssin
PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ
VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus
*1459901* A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni
PK4_plus 1 *1459901* PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI Tämä on perheselvityslomake sinulle, jonka alle 18-vuotias naimaton lapsi on hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen. Sinä olet lapsen
Adoptio ja nuoruusikä. HELSINKI 26.1.2016 Pirkko Lehto-Salo psykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, FT
Adoptio ja nuoruusikä HELSINKI 26.1.2016 Pirkko Lehto-Salo psykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, FT Luennon sisältö Yleisesti nuoruusiästä Adoptiolapsen kehityksen tiettyjä ominaispiirteistä
lehtipajaan! Oppilaan aineisto
Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja
IHMEET TAPAHTUVAT ARJESSA
IHMEET TAPAHTUVAT ARJESSA - tukea sijoitetun koulupolulle Työpaja 12.11.2014 klo 13-14.30 VI Valtakunnalliset perhehoidon päivät Marssijärjestys Viisasten kerho - speed dating SISUKAS mallin esittely Tapauskuvauksia
Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin
Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Hyvää Ikää Kaikille seminaari Seinäjoella 18.9.2014 Marjut Mäki-Torkko Vammaispalvelujen johtaja, KM Mitä ajattelet ja sanot minusta Sitä luulet minusta Sinä olet
Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 VESILAHTI VESILAHTI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016
Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 VESILAHTI VESILAHTI Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere,
SUOKI TOIMINTA PASSI
I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:
Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 YLÖJÄRVI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016
Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 YLÖJÄRVI Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti,
Äiti lähtee päihdekuntoutukseen. Maija mukana. Sekä äiti että Maija viihtyvät. elo -95. marras -95 maalis -96
Liite 4 Sukulaissijaisvanhemmuus sosiaalityöntekijän käsikirja 1 LIITE 4 1. Kotitehtävä (Elämäntapahtumat): Lapsen elämänjana Elämänjanalla tarkoitetaan janaa, jolle kootaan aikajärjestyksessä, syntymästä
Saa mitä haluat -valmennus
Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen
SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA
SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA KUN NÄET NÄITÄ KUVIA KIRJASSA, NIIN TIEDÄT MISTÄ ON KYSE: Pilviin voit kirjoittaa vastauksia kysymyksiin Huom! Tärkeää tietoa Onneksi olkoon uudesta sisaruksesta, jonka
Toivon tietoa sairaudestani
Liite 4 LY1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan yläasteella olevan nuoren kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssille.
LAKIALOITTEIDEN PUOLESTA. www.isätlastenasialla.fi
LAKIALOITTEIDEN PUOLESTA Isät lasten asialla ry Isät lasten asialla on yhdistys, joka koostuu joukosta eronneita vanhempia, isovanhempia, siskoja ja veljiä. Jäseniä yhdistää lapsen osittainen tai kokonaan
Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut
Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille
4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA /LUOTTAMUKSELLINEN
1 Posion neuvola/päivähoito 4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA /LUOTTAMUKSELLINEN Lapsen nimi: Syntymäaika: Vanhemmat / huoltajat: Päivähoito-/kerhopaikka: Hoitaja: Terveydenhoitaja: 1. SOSIAALISET
PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ
VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus
Toivon tietoa sairaudestani
Liite 5 N1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssille. Tämä kyselylomake
Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013
Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tämä on esimerkki tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutuksesta.
Maahanmuuton prosessi ja stressi
Maahanmuuton prosessi ja stressi Tavoite: Käydä läpi maahanmuuton psyykkistä prosessia, stressiin vaikuttavia tekijöitä ja selviämiskeinoja. Normalisoida kuormittavia tilanteita ja keskustella niistä.
Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta !
Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta 20.11.2019! YK:n lapsen oikeuksien sopimus takaa lapselle oikeuden olla oma itsensä Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Ketään ei saa syrjiä. Jokaisella lapsella
ADOPTIOKOULUTUS
6.2.2014 ADOPTIOKOULUTUS 30.1.2014 ADOPTIOLAUTAKUNNAN NÄKÖKULMIA LAINSÄÄDÄNNÖN SOVELTAMISESTA KÄYTÄNNÖSSÄ / Ylitarkastaja, adoptiolautakunnan sihteeri, Jonna Salmela 6.2.2014 1. Adoptionhakijan ikärajat
Investointi sijaisvanhempaanparas
Investointi sijaisvanhempaanparas sijoitus Sijaisvanhemman hyvinvointi hyvän sijoituksen perustuksena Sijaishuollon päivät Lahti 29.9. 2015/Virpi Vaattovaara Oikea investointi sijaisvanhempaan tuottaa:
Lahden kaupunki Lastensuojelupalvelut Perhehoito. Tietopaketti sijaisvanhemmuudesta kiinnostuneille perheille
Lahden kaupunki Lastensuojelupalvelut Perhehoito Tietopaketti sijaisvanhemmuudesta kiinnostuneille perheille 2 Onko perheessäsi tilaa lapselle? Joku lapsi voi tarvita juuri sinua sijaisvanhemmakseen. Lapsi
Kehittäjäsosiaalityöntekijä Marja Leena Nurmela
Tukeva2 Rovaseudun pilotti Kehittäjäsosiaalityöntekijä Marja Leena Nurmela Koulukuraattorien kehittämispäivä 6.6.2012 Ryhmä on tarkoitettu vanhempiensa eron kokeneille 12-15 vuotiaille, yläkouluikäisille
HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus
HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus Outi Ståhlberg outi.stahlberg@mtkl.fi 050 3759 199 Laura Barck laura.barck@mtkl.fi 050 4007 605 Mielenterveyden keskusliitto, kuntoutus ja sopeutumisvalmennus
Sijaishuoltopaikkaan tulo
Sijaishuoltopaikkaan tulo Mikä on sinun käsityksesi mukaan syy sille, että et voi asua biologisten vanhempiesi kanssa? Miksiköhän sinut sijoitettiin juuri tähän sijaisperheeseen/laitokseen? Kerro siitä,
Arvojen tunnistaminen
Arvojen tunnistaminen Viikko 2 Arvojen tunnistamisen neljä ilmansuuntaa ovat työ, ihmissuhteet, vapaa-aika, terveys. Näiden isojen otsakkeiden alle alat jäsentää tarkentavia huomioita. Arvoja ei voi tunnistaa
MITEN SUHTAUDUN MUUTOKSEEN?
MITEN SUHTAUDUN MUUTOKSEEN? Miniopas - Itsearvio Miten suhtaudut muutokseen? Arvioi omia ajattelu- ja toimintamallejasi. Verratkaa arviointejanne yhdessä työkavereidenne kanssa. Ohje tämän oppaan käyttöön
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
Lääkärin kokemuksia ensitiedon antamisesta. Kaija Mikkola Neonatologian erikoislääkäri HUS/LaNu/Neonatologian yksikkö/jorvin sairaala
Lääkärin kokemuksia ensitiedon antamisesta Kaija Mikkola Neonatologian erikoislääkäri HUS/LaNu/Neonatologian yksikkö/jorvin sairaala SAIRAALA KOTI Lapsi Lääkäri Vanhemmat Hoitohenkilökunta Suku ja ystävät
Suhdetyö. Vertikaaliset suhteet aikuiset. Vaakasuuntaiset suhteet lapset
Suhdetyö Vertikaaliset suhteet aikuiset Vaakasuuntaiset suhteet lapset Muutamia käsitteitä Syrjintä Halventaminen Kiusaaminen Ahdistelu Yhdenvertaisen kohtelun suunnitelma Edistä lasten yhdenmukaisia oikeuksia
MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!
MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,
Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 ORIVESI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016
Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 ORIVESI Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti,
Miten löytää itselle sopiva ala? (dia 3) Tuntiin voi virittäytyä pohtimalla dian kysymyksiä yhdessä ryhmän kanssa.
17. Löydä oma alasi Keskeiset sisällöt eri ammattialoihin tutustuminen omien kiinnostuksen kohteiden tunnistaminen Tuntitehtäviä Miten löytää itselle sopiva ala? (dia 3) Tuntiin voi virittäytyä pohtimalla
KENELLE PAHOINVOINTI KASAUTUU? Korkeakouluopiskelijoiden pahoinvointi Opiskelijabarometrissa
KENELLE PAHOINVOINTI KASAUTUU? Korkeakouluopiskelijoiden pahoinvointi Opiskelijabarometrissa Elina Lavikainen Kehittämispäällikkö, tutkija Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Terveyden edistämisen
Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ. Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen
Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen Arjen asioita ja muistoja Oma kansioni -kirjaa voi käyttää apuna erilaisissa ryhmissä tai osallistujat
Sosiaaliset suhteet - ohje
Sosiaaliset suhteet - ohje Tähän osa-alueeseen kuuluu erilaisia ihmissuhdeverkostoon liittyviä tehtäviä. Perhesuhteet ja tähän liittyvät huolenaiheet on hyvä käydä läpi nuoren näkökulmasta. Verkostokartan
Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015
RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna
1. Lapsen oikeuksien julistus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsen oikeuksien julistuksessa lapsiksi kutsutaan sekä lapsia että nuoria.
Lapsen oikeuksien julistus Barnkonventionen på finska för barn och ungdomar YK:n lapsen oikeuksien julistus annettiin vuonna 1989. Lapsen oikeuksien julistuksessa luetellaan oikeudet, jotka jokaisella
Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa.
Ykkösklubi 2015 Ykkösklubi Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa. Ryhmiä ohjaavat koulutetut kummit. Ykkösklubitoiminta on yhteistyötä terveydenhuollon,
VOIMAUTTAVA VALOKUVA
VOIMAUTTAVA VALOKUVA Voimauttava valokuva on taide- ja sosiaalikasvattaja Miina Savolaisen kehittämä sosiaalipedagoginen menetelmä, jonka avulla valokuvaa voidaan käyttää yksilön ja erilaisten ryhmien
TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV
TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV TAVOITTEET Annetaan tietoa ja valmiuksia työnhakuun liittyvistä taidoista ja menetelmistä, mukaan lukien simuloitu työhaastattelu. Työnhakuun liittyvien
Perhehoito: Perhehoito on tärkeä osa lastensuojelua.
20.11.2013 1 Perhehoito: Perhehoito tarkoittaa lapsen hoidon, kasvatuksen ja muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä sosiaalilautakunnan tehtävään hyväksymässä sopivassa perheessä. Perhehoito