33 KÄYTTÖTALOUSOSA
34
35 TALOUSARVION 2013 TÄYTÄNTÖÖNPANO Kaupunginvaltuuston hyväksymä talousarvio on muita kaupungin toimielimiä sitova toimintaohje. Kaupunginvaltuuston päättämät tehtävät, sitovat tavoitteet ja niiden toteuttamiseen myönnetyt määrärahat ovat muutettavissa sitovuustasoltaan vain kaupunginvaltuuston päätöksellä. Muut tavoitteet ovat toimielimen toimintaa ohjaavia perustelutietoja. Talousarviota täytäntöön pantaessa on erityisesti otettava huomioon, että kaupunginhallituksen ja -valtuuston talousarviokäsittelyssä tekemät erillispäätökset ovat toimialoja sitovia ja ne tulee sisällyttää toimialan käyttösuunnitelmaan. Käyttösuunnitelmien laatiminen Toimialojen on valmisteltava lautakuntien hyväksyttäväksi määrärahojen käyttämisen ja tuloarvioiden toteutumisen seuraamista varten käyttösuunnitelma, joka sisältää tarkistetun toimintasuunnitelman ja määrärahajaon tehtäväalueille, tulosalueille ja yksiköille. Käyttösuunnitelmat esitetään lautakunnissa / johtokunnissa tulosyksiöittäin ja tiliryhmittäin. Toiminta sopeutetaan talousarviossa myönnettyjen määrärahojen sallimiin rajoihin. Kaupunginjohtajan talousarvioesitykseen valmistellut muutokset ja toimialojen väliset siirrot on tehty tulosaluetasolle. Siirroissa vastaanottavana osapuolena olevien toimialojen tulee kohdentaa siirretyt menoja tulomäärärahat käyttösuunnitelmissaan alemmille suunnittelutasoille. Lautakuntien on huolehdittava, että kaupungin päätettävissä olevat maksut tarkistetaan kustannusten nousua vastaavasti ja kaupungille kuuluvat tulot peritään tehtyjen sopimusten ja annettujen ohjeiden mukaisesti. Talousarviovuoden tulot ja menot tulee kohdistaa niille yksiköille, joille ko. tulo- ja menomäärärahat on budjetoitu. Käyttösuunnitelmien laadinnassa on otettava erityisesti huomioon kaupunginvaltuuston päättämät strategiset tavoitteet ja sitovien tavoitteiden toteuttamiseen tarvittavat voimavarat, jotta voidaan varmistua toimialojen ja koko kaupungin strategiatyön yhdensuuntaisuudesta. Tiettyjen asia-alueiden esiin nostaminen strategisten valintojen ja sitovien tavoitteiden muodossa ei kuitenkaan merkitse, että muu palvelutuotanto olisi vähemmän merkityksellistä kaupungin menestymiselle. Tämän palvelutuotannon laadukkuus, paras mahdollinen hinta- ja laatusuhde, on lautakuntien vastuulla. Lautakunnat käsittelevät tehtäväalueittain laaditut käyttösuunnitelmat tammikuun 2013 loppuun mennessä, jonka jälkeen käyttösuunnitelmat viedään kaupunginhallitukselle tiedoksi. Käyttösuunnitelmasta tulee käydä ilmi sitovien erien vastaavuus kaupunginvaltuuston hyväksymään talousarvioon nähden. Kaupunginhallitus hyväksyy talousarviokohtien 10 10, 10 20, 10 40, 10 50, 11 10 ja 11 20 määrärahojen käyttösuunnitelmat. Kaupunginhallitus siirtää keskitetysti varatut määrärahat toimielimille tarpeen mukaan. Liikelaitoksen johtokunnan päättämä liikelaitoksen talousarvio annetaan kaupunginhallitukselle tiedoksi toimielinten käyttösuunnitelmien yhteydessä. Kaupungin talousarviossa määritellään liikelaitoksille sitovat tavoitteet, joita liikelaitosten talousarvioiden tulee noudattaa, ja joiden toteutumisesta tulee raportoida osavuosikatsausten ja tilinpäätöksen yhteydessä. Liikelaitosten sitovia eriä koskevista muutoksista päättää kaupunginvaltuusto liikelaitoksen johtokunnan esityksestä. Kaupunkia eri yhteisöissä edustavien tulee valvoa kaupungin taloudellisia etuja ja ottaa huomioon kaupunginvaltuuston päättämät strategiset tavoitteet ja noudattaa mahdollisesti erikseen annettavia toimintaohjeita. Kaupunginhallituksella on lisäksi oikeus antaa määrärahojen käyttöä ja avustusten jakoa koskevia yksityiskohtaisia täytäntöönpanoa koskevia sitovia ohjeita muille toimielimille. Rahoitus Kaupunginjohtajalla on oikeus tämän talousarvion ja keskushallinnon johtosäännön perusteella ottaa lainaa rahoitusosaan merkityn nettolainanoton lisäksi enintään sama määrä kuin lainoja lyhennetään ja hyväksyä niiden ehdot. Keskushallinnon apulaiskaupunginjohtajalla on oikeus korvata pitkäaikainen lainanotto joko kokonaan tai osittain lyhytaikaisella lainalla ja oikeus tehdä koron- ja valuutanvaihtosopimuksia. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt tuloksenkäsittelyeriä kuten rahastojen muutoksia sekä käyttöomaisuuden poistoja koskevat suunnitelmat talousarvion tuloslaskelmaosan hyväksymisen yhteydessä. Kaupunginhallitus antaa toimintakertomuksessa tai sen käsittelyn yhteydessä esityksen tilikauden tuloksen käsittelystä.
36 Huolehtiessaan oman toimialansa tehtävistä kaikkien lautakuntien, virastojen ja laitosten on oltava selvillä ehdotustensa ja toimenpiteittensä vaikutuksesta kaupungin kokonaistalouteen. Tätä velvollisuutta ne eivät voi siirtää muille elimille. Raportointi Toimialojen on raportoitava lautakunnille talousarvion ja sitovien tavoitteiden toteutumisesta lautakuntien päättäminä ajankohtina. Lautakuntien raporteista toimitetaan vuosikolmanneksittain kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle katsaus talousarvion toteutumisesta taloussuunnittelun ohjeiden mukaisesti. Kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle toimitettavissa raporteissa tulee huomioida kaupunkitason raportoinnin näkökulma. Vuoden 2013 osavuosikatsausten yhteydessä toimielimet raportoivat osaltaan Talouden tasapainottamis- ja velkaohjelman toteutumisesta taloussuunnittelun ohjeistuksen mukaisesti. Sitovien tavoitteiden toteutumisesta raportoidaan 31.8. ja 31.12. tilanteen mukaan. Vuoden 2013 talousarviota koskeva raportointi tapahtuu valtuustossa touko- ja lokakuussa sekä vuoden 2014 toukokuussa. Vuosikolmanneksittain tehtävissä määrärahaennusteissa tulee huomioida jaksotettavat menot ja tulot siten kuin ne esitetään tilinpäätöstä laadittaessa. Osavuosikatsauksissaan toimialojen tulee esittää toimialatasoinen ennuste koko vuoden talouden toteumasta. Mahdolliset valtuustoon nähden sitovien määrärahojen muutosesitykset tulee käsitellä osavuosikatsauksista erillisinä asioina lautakunnissa niin, että kaupunginvaltuusto ehtii käsittelemään muutosesitykset talousarviovuoden aikana. Talousraportoinnin tiedot lautakunnille, johtokunnille, kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle tuotetaan SAP BI-raportoinnin kautta. Talousarvion toteutumisesta raportoidaan kaupunginhallitukselle kuukausittain tulosaluetasolla SAP:in BI-raportoinnin tietojen perusteella talouspalvelukeskuksen kanssa sovitun raportointiaikataulun mukaisesti. Toimialan talousarvion toteumaennusteet päivitetään SAP-järjestelmään kuukausittain taloussuunnittelun antaman aikataulun mukaisesti. Sitovat määrärahat Vuonna 2013 kaupunginvaltuuston päättämä määrärahojen sitovuustaso on seuraava: Käyttötalousosa Talousarviokohta 10 Yleishallinto tulot ja menot 11 10 Keskushallinto tulot ja menot 11 20 Konserni- ja rahoituspalvelut tulot ja menot (ilman vok) 12 Sosiaali- ja terveydenhuolto tulot ja menot 12 20 Erikoissairaanhoito tulot ja menot 13 Opetuslautakunta tulot ja menot 13 70 Ammatillinen koulutus toimintakate 13 80 Aikuisopisto toimintakate 14 Maankäyttö ja rakentaminen tulot ja menot (ilman vok) 14 50 Kuntatekniikan keskus toimintakate 14 51 Joukkoliikenne tulot ja menot 14 52 Varikko toimintakate 14 7 Ympäristö tulot ja menot 14 75 Rakennusvalvonta toimintakate 16 Vapaa-aika ja asukaspalvelut tulot ja menot 16 32 Työllisyyspalvelut toimintakate 16 82 Musiikkiopisto toimintakate 16 83 Kuvataidekoulu toimintakate 16 84 Helsingin seudun asioimistulkkikeskus toimintakate
37 Tuloslaskelmaosa Verotulot Valtionosuudet Korkotuotot liikelaitoksilta Korkotulot Muut rahoitustulot Liikelaitosten peruspääoman tuotto Korkomenot Muut rahoitusmenot tulot tulot tulot tulot tulot tulot menot menot Investointiosa 91 1 Rakennukset investointiryhmä / tulot ja menot 91 2 Perusparannukset investointiryhmä / tulot ja menot 91 3 Vuokra- ja osaketilojen muutostyöt investointiryhmä / menot 92 Aineeton omaisuus investointiryhmä / menot 93 1-93 5 Kunnallistekniset työt investointiryhmä / tulot ja menot 93 7 Kehärata investointiryhmä / menot 94 Irtain omaisuus toimielin / tulot ja menot 95 1 Kiinteän omaisuuden osto toimielin (kh/kala)/ tulot ja menot 95 2 Maa-alueiden kunnostus toimielin (kala/ktj)/ tulot ja menot 97 Osakkeet ja osuudet kohde / tulot ja menot Rahoitusosa Antolainauksen muutokset Nettolainanotto antolainojen lisäys ja vähennys nettolainanotto Liikelaitokset 210 Vantaan Työterveys liikelaitos korvaus peruspääomasta ja lainan korko 211 Keski-Uudenmaan Pelastuslaitos liikeylijäämä ja bruttoinvestoinnit 213 Suun terveydenhuollon liikelaitos korvaus peruspääomasta, lainan korko, liikeylijäämä ja bruttoinvestoinnit Nettobudjetoitujen yksiköiden toimintakatetta heikentävä talousarviomuutos on esitettävä kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi siitä riippumatta, johtuuko poikkeama talousarviosta bruttomenojen ylittymisestä tai bruttotulojen alittumisesta. Muutoksesta, joka ei toteumissa aiheuta talousarviossa esitetyn sitovan toimintakatteen ylittymistä, ei esitetä talousarviomuutosta.
38 Talousarvion määrärahojen ja tuloarvioiden yhteenveto Kaupunki + rahastot Sitovuus Määrärahat Tuloarviot KÄYTTÖTALOUSOSA 10 Yleishallinto B 27 219 1 896 11 10 Keskushallinto B 23 127 3 099 11 20 Konserni- ja rahoituspalvelut B 25 621 1 183 12 Sosiaali- ja terveydenhuolto ilman ESH B 387 654 58 739 12 20 Erikoissairaanhoito B 197 270 0 13 Opetuslautakunta B 356 977 27 982 13 70 Ammatillinen koulutus N 33 959 2 100 13 80 Aikuisopisto N 3 965 2 082 14 Maankäyttö ja rakentaminen B 87 670 172 151 14 50 Kuntatekniikan keskus N 40 670 17 184 14 51 Joukkoliikenne B 43 300 1 180 14 52 Varikko N 4 871 5 569 14 7 Ympäristö B 3 410 383 14 75 Rakennusvalvonta N 2 793 2 930 16 Vapaa-ajan ja asukaspalv.ltk B 32 807 3 639 16 32 Työllisyyspalvelut N 22 555 4 580 16 82 Musiikkiopisto N 3 841 936 16 83 Kuvataidekoulu N 859 300 16 84 Hgin seudun as.tulkkikeskus N 3 975 4 300 Rahastot N 2 890 450 TULOSLASKELMAOSA Verotulot B 902 000 Valtionosuudet B 144 000 Korkotuotot liikelaitokselta B 170 Korkotulot B 14 125 Muut rahoitustulot B 15 218 Liikelaitoksen peruspääoman tuotto B 71 Korkomenot B 18 101 Muut rahoitusmenot B 500 Satunnaiset erät B INVESTOINTIOSA 91 1 Uudisrakennukset B 16 950 91 2 Peruskorjaukset B 26 400 91 3 Vuokra- ja os.tilojen muutostyöt B 4 100 92 Aineeton omaisuus B 5 000 93 Julkinen käyttöomaisuus B 105 500 350 94 Irtain omaisuus B 6 000 95 Kiinteä omaisuus B 5 000 4 000 97 Osakkeet ja osuudet B 5 336 6 000 RAHOITUSOSA Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset B 3 100 Antolainasaamisten vähennykset B 540 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys B 173 040 Pitkäaikaisten lainojen vähennys B 132 000 Lyhytaikaisen lainojen muutos N Oman pääoman muutokset B 0 Muut maksuvalmiuden muutokset 42 000 Vaikutus maksuvalmiuteen/rahavarojen muutos 21 224 TALOUSARVION LOPPUSUMMA 1 633 419 1 633 419
39 Toimielinten väliset siirrot talousarviossa 2013 Talousarviossa 2013 on lautakuntien esitysten jälkeen kaupunginjohtajan esitykseen valmisteltu siirtotaulukon mukaiset toimialojen väliset siirrot. Siirrot on tehty toimialojen kanssa käytyjen neuvottelujen perusteella tulosaluetasolle. Toimielinten tulee käyttösuunnitelmissaan viedä muutokset alemmille organisaatiotasoille. Toimialojen käyttösuunnitelmien tulee vastata valtuuston talousarviossa hyväksymiä sitovia eriä. Näin ollen toimialojen välisiä siirtoja ei tehdä enää käyttösuunnitelmavaiheessa vaan ne käsitellään joko talousarviomuutoksina talousarviovuoden aikana tai toteutetaan seuraavan vuoden talousarvion valmistelun yhteydessä. Vuoden 2013 alussa voimaan tulevat organisaatiomuutokset toteutetaan käyttösuunnitelmien yhteydessä. Siirtyvä kokonaisuus Uimahallien laitosmiesten siirto Mato/ Tilakeskus SITO/ Liikuntapalvelut 65 000 Palvelusihteeri (osa-aika v. 2013) VAPAS KEHA/ Kirjaamo 23 360 Milleniumkirjastojärjestelmä SITO kirjastopalvelut KEHA/ Tietohallintopalvelut 137 000 Fronterlisenssi ja Primus käyttömaksuja SITO yhteiset palvelut KEHA/ Tietohallintopalvelut 129 700 Ilmastoinfon määrärahavaraus Ympäristökeskus KH/ HSY maksuosuudet 80 000 Välinehuollon sisäiset vuokrat siirto SOSTER STH liikelaitos 99 401 Kaupunkitason tuottavuusmittarit Tuottavuusmittarit TP 2010 TP 2011 TA 2012 TS 2013 Vertailukelpoinen menokehitys Vertailukelpoinen toimintakatteen kehitys 3,9 % 0,8 % 2,7 % 0,6 % Suhteutettu menokehitys Asukaskohtainen toimintakatteen muutos % 1,5 % -1,8 % 0,1 % -1,6 % Sairauspoissaoloprosentti Terveysperusteiset poissaolot / työpäivä (2012 on 30.6. tilanne) 4,8 % 4,9 % 4,7 % 4,6 % Tilatehokkuus Toimitilaneliöt / asukasmäärä 3,6 3,7 3,6 3,6 Energiatehokkuus (kwh/rm³) Energiankulutus / tilavuus 72,6 66,8 66,1 65,5
Toimialoittain vertailu 2011-201 ja kehys 1000 euroa TP 2011 KS 2012 KEHYS LTK 2013 TA 2013 TS 2014 TS 2015 TS 2016 2013 Yleishallinto Tulot 2 086 2 772-1 896 1 896 2 203 2 241 1 979 Menot -25 608-28 204 - -27 189-27 219-27 784-28 126-28 315 Toimintakate -23 522-25 432 - -25 293-25 323-25 580-25 886-26 336 Keskushallinto ilman VOK Tulot 2 563 3 784 5 300 4 282 4 282 4 290 4 325 4 404 Menot -40 781-45 424-72 726-48 459-48 749-48 605-49 301-50 058 Toimintakate -38 219-41 640-67 426-44 177-44 467-44 315-44 976-45 654 Sosiaali- ja terveystoimi Tulot 62 449 57 800 58 739 58 739 58 739 58 950 59 834 60 218 Menot -360 069-377 900-587 317-387 203-387 654-393 414-399 309-405 289 Toimintakate -297 621-320 100-528 578-328 464-328 914-334 464-339 475-345 071 40 Erikoissairaanhoito Tulot 29 0-0 0 0 0 0 Menot -184 988-190 650 - -197 270-197 270-200 229-203 232-206 281 Toimintakate -184 959-190 650 - -197 270-197 270-200 229-203 232-206 281 Sivistystoimi Tulot 31 533 28 773 32 163 32 163 32 163 32 536 33 124 33 510 Menot -377 986-381 118-392 727-392 777-394 901-400 558-406 534-412 600 Toimintakate -346 453-352 345-360 564-360 614-362 737-368 021-373 410-379 090 Maankäyttö ja rakentaminen ilman VOK ja Kehä III Tulot 231 084 203 098 203 497 196 084 196 084 188 665 192 399 198 653 Menot -200 715-176 619-183 658-176 575-176 510-180 924-188 446-196 684 Toimintakate 30 370 26 479 19 839 19 508 19 573 7 741 3 953 1 970
1000 euroa TP 2011 KS 2012 KEHYS LTK2013 TA2013 TS2014 TS2015 TS2016 2013 Ympäristö Tulot 3 518 3 063-3 313 3 313 3 348 3 393 3 438 Menot -6 357-6 128 - -6 284-6 204-6 294-6 409-6 504 Toimintakate -2 839-3 065 - -2 971-2 891-2 947-3 016-3 066 Vapaa-aika ja asukaspalvelut Tulot 13 800 14 241 13 075 13 755 13 755 13 125 13 175 13 225 Menot -60 849-60 690-63 539-63 995-64 037-64 455-65 221-65 999 Toimintakate -47 048-46 449-50 464-50 240-50 282-51 330-52 046-52 774 Rahastot yhteensä Tulot 452 425 450 450 450 450 450 450 Menot -2 239-2 842-2 778-2 890-2 890-2 913-2 938-2 963 Toimintakate -1 787-2 417-2 328-2 440-2 440-2 463-2 488-2 513 Käyttötalous yhteensä ilman liikelaitoksia Tulot 347 513 313 955 313 224 310 682 310 682 303 568 308 940 315 876 Menot -1 259 592-1 269 575-1 302 745-1 302 642-1 305 432-1 325 176-1 349 517-1 374 692 Toimintakate -912 078-955 619-989 521-991 960-994 750-1 021 608-1 040 576-1 058 815 41 Rahoitus Tulot 1 004 854 1 037 935 1 073 750 1 075 583 1 098 750 1 135 750 1 185 750 Menot -16 493-22 510-18 600-18 600-25 200-29 900-34 100 Toimintakate 988 361 1 015 425 1 055 150 1 056 983 1 073 550 1 105 850 1 151 650 Investointiosa Tulot 17 806 13 640 8 000 10 380 10 380 5 065 5 375 4 000 Menot -175 633-190 547-167 800-167 581-177 321-139 290-112 516-99 576 Netto -157 827-176 907-159 800-157 201-166 941-134 225-107 141-95 576
1000 euroa TP 2011 KS 2012 KEHYS LTK2013 TA2013 TS2014 TS2015 TS2016 2013 Kaikki yhteensä ilman liikelaitoksia Tulot 1 370 174 1 365 531 321 224 1 394 812 1 396 645 1 407 383 1 450 066 1 505 627 Menot -1 451 718-1 482 632-1 470 545-1 488 823-1 501 353-1 489 666-1 491 933-1 508 368 Toimintakate -81 544-117 101-1 149 321-94 010-104 708-82 283-41 867-2 741 Vantaan työterveys liikelaitos Tulot 4 367 4 765 5 031 6 209 6 209 6 008 6 125 6 244 Menot -4 722-4 732-4 989-5 884-5 884-5 983-6 073-6 164 Toimintakate -355 33 42 325 325 25 52 80 Keski-Uudenmaan Pelastuslaitos Tulot 31 596 33 360 34 712 34 522 34 522 35 154 36 945 37 362 Menot -30 838-32 198-35 516-33 478-33 478-33 767-35 536-35 997 Toimintakate 758 1 162-804 1 044 1 044 1 388 1 409 1 365 42 Suun terveydenhuollon liikelaitos Tulot 20 881 20 509 20 439 21 328 21 328 21 617 21 890 22 215 Menot -20 133-19 893-19 594-20 915-21 015-21 198-21 565-21 910 Toimintakate 748 616 845 413 314 420 325 305 Liikelaitokset yhteensä Tulot 56 844 58 634 60 182 62 059 62 059 62 779 64 961 65 821 Menot -55 693-56 823-60 099-60 277-60 377-60 948-63 174-64 071 Toimintakate 1 151 1 811 83 1 782 1 682 1 832 1 787 1 750
43 Toimintamenot toimialoittain (sisäiset erät mukana, ilman valmistus omaan käyttöön) Sivistystoimi 394 901 30 % Keskushallinto 75 968 6 % Maankäyttö rakentaminen ja ympäristö 182 794 14 % Vapaa-aika ja asukaspalvelut 64 037 5 % Sosiaali- ja terveystoimi 584 924 45 % Toimintamenot menolajeittain kaupunki, rahastot ja liikelaitokset yhteensä (sisäiset erät mukana, sisältää valmistus omaan käyttöön) Avustukset 97 989 6 % Aineet, tarvikkeet ja tavarat 50 010 3 % Muut toimintakulut 167 332 11 % Henkilöstömenot 494 586 33 % Palvelujen ostot 707 791 47 %
44 Toimintamenojen kehitys kaupunki, rahastot ja liikelaitokset yhteensä (sisäiset erät mukana) 1 600 1 400 1 200 milj. 1 000 800 600 400 200 0 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 TA 2012 TS 2013 Toimintatulot tulolajeittain kaupunki, rahastot ja liikelaitokset yhteensä (sisäiset erät mukana) Tuet ja avustukset 35 146 9 % Muut tulot 213 518 57 % Maksutulot 65 430 18 % Myyntitulot 58 647 16 %
45 Toimintatulojen kehitys kaupunki, rahastot ja liikelaitokset yhteensä (sisäiset erät mukana) 500 450 400 milj. 350 300 250 200 150 100 50 0 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 TA 2012 TS 2013 Verotulojen kehitys (kaikki verotulot yhteensä) 1000 900 800 700 milj. 600 500 400 300 200 100 0 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 ENN 2012 TS 2013
46 Väestökehitys 230000,0 225000,0 220000,0 215000,0 väestön määrä 210000,0 205000,0 200000,0 195000,0 190000,0 185000,0 180000,0 175000,0 e n n u s t e 170000,0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022 Työpaikkakehitys 120000,0 110000,0 100000,0 90000,0 alueella työssäkäyvät 80000,0 70000,0 60000,0 50000,0 40000,0 30000,0 20000,0 10000,0,0 1995 4 1996 3 1997 2 1998 1 1998 4 1999 3 2000 2 2001 1 2001 4 2002 3 2003 2 2004 1 2004 4 2005 3 2006 2 2007 1 2007 4 2008 3 2009 2 2010 1 2010 4 2011 3 2012 2 Työpaikat vuoden lopussa, TK Työvoimatutkimus, TK (liukuva vuosikeskiarvo)