Tornitien päiväkodin esiopetussuunnitelma 2011-2012
1.YKSIKKÖ Tornitien päiväkoti, Tornitie 1, 05200 RAJAMÄKI Esiopetusryhmät Kaardemumma ja Huvikumpu 2.TOIMINTA-AIKA 16. 08. 2011 31.05 2012 Päivittäinen toiminta-aika arkisin pääsääntöisesti klo 8.30-12.30 Kokopäivähoidossa oleville esikoululaisille järjestetään myös aamuisin ennen klo 8.30:ä ja iltapäivisin klo 12.30:n jälkeen pienryhmätoimintaa ja yksilöohjausta sekä arjessa oppimista koko esikoululaisen hoitopäivän ajan. Koko lukuvuoden opetuksen kokonaismäärä on vähintään 700 tuntia. lomat: 24.10.2011 30.10.2011 ( vko 43 ) syysloma 22.12.2011 01.01.2012 joululoma 20.02.2012 26.02.2012 ( vko 8) talviloma 06.04.2012 09.04.2012 pääsiäinen 3.TOIMINTAYMPÄRISTÖ Psyykkinen toimintaympäristö: Meille toiminta/oppimisympäristössämme on tärkeää turvallisuus, suvaitsevaisuus ja yhteisvastullisuus. Päiväkodissamme halutaan luoda turvallinen ja terve toiminta/ oppimisympäristö, jossa erilaiset ihmiset voivat oppia toinen toisiltaan erilaisia tietoja ja taitoja. Oman ajatusmaailman ja toimintamallien vertailu ja pohtiminen ovat hyviä keinoja sosiaalisen vuorovaikutuksen harjoittamiseen. On lupa olla itsenäinen ja samalla kuitenkin huomioida omia ja toisten tunne/ olotiloja, miltä oikeasti tuntuu. Esikoululaista autetaan erilaisten tunteiden hillinnässä ja hallinnassa opettamalla ja mallittamalla hänelle keinoja käsitellä tunteita, nimetä, keskustella ja ilmaista niitä. Kaikki tunteet ja tunne/olotilat ovat sallittuja ja niitä harjoitellaan ilmaisemaan oikealla ja rakentavalla tavalla aikuisen toimiessa ohjaajana esim. erilaisissa ristiriitatilanteissa täten koetetaan ennaltaehkäistä kiusaamista. Kiusaaminen on asia johon puututaan aina. Lasten kanssa keskustellaan ja käsitellään kiusaamista eri tavoin yksilö-, ryhmä - ja koko yhteisön tasolla. Pienryhmissä kiusaamistilanteet havaitaan herkästi ja lapsen on helpompi kertoa asiasta tutulle turvalliselle aikuiselle. Koetetaan yhdessä määritellä mikä on kiusaamista ja mikä on vuorovaikutustaitojen / ristiriitatilanteiden harjoittelemiseen kuuluvaa kinastelua, muttei vielä varsinaista kiusaamista. Rajaa on vaikea vetää ja siksi on tärkeää, että aikuinen on aktiivisesti vuorovaikutuksessa esikoululaisen arjessa: näkee, kuulee, tietää ja tuntee lasten välisiä suhteita ja tapoja toimia vuorovaikutuksessa sekä tuntee ja tietää esikoululaisten erilaiset tarpeet. Yhteiset säännöt ja Turvataito-kirja ovat tukena kiusaamistilanteiden ennakoinnissa ja selvittämisessä. Reilu, oikeudenmukainen ja ei-syyllistävä toiminta auttaa esikoululaista oman ajattelunsa kehittymisessä ja toisten huomioimisessa. Päivittäisissä vuorovaikutustilanteissa vanhempien kanssa keskustelemme kiusaamiseen liittyvistä asioista ja niitä käsitellään myös esiopetuskeskusteluissa. On tärkeä saada tietoa esikoululaisten huoltajilta, jos esikoululainen puhuu jotain kiusaamiseen viittaavaa kotona. Varsinaisissa kiusaamistapauksissa keskustelemme asiasta yhdessä esikoululaisen ja hänen huoltajiensa kanssa. Jos kiusaaminen jatkuu, niin sitten tehdään yksilöllinen tuki-, hoito- ja jälkiseurantasuunnitelma sekä kiusaajan että kiusatun osalta.
Päivittäisen esiopetuksen oppilashuollon toteuttamiseen osallistumme yhdessä koko Tornitien päiväkodin henkilökunnan voimin. Jos kiusaamista ei saada huoltajien ja päiväkodin henkilökunnan/ esiopetuksen keinoin ja ratkaisuin loppumaan, niin teemme yhteistyötä esiopetuksen oppilashuollon kanssa: neuvolaterveydenhuolto ja terveyskeskuspsykologi. Luomme yhdessä esikoululaisten huoltajien kanssa kasvun ja oppimisen ilmapiirin, joka mahdollistaa esikoululaista tutustumaan itseensä ja omiin ajatuksiinsa sekä omiin tapoihinsa toimia ja tuntea. Autamme esikoululaista luomaan mahdollisimman hyvät suhteet myös toisiin lapsiin ja aikuisiin. Tarkoituksenamme on sytyttää esikoululaisessamme oppimisen halu ja ilo. Fyysinen toimintaympäristö: Päiväkotirakennus on valmistunut vuonna 1982. Lapsiryhmien (4 ryhmää) omien tilojen lisäksi käytettävissä on myös liikuntasali ja pienryhmätiloja. Aamupala ja välipala valmistetaan Tornitien päiväkodin keittiössä. Lounas kuljetetaan meille Mutkapolun päiväkodin valmistuskeittiöstä. Retkeilymahdollisuudet erilaisiin kohteisiin päiväkotimme lähellä ovat hyvät: metsä, kenttä, koulut, kirkko, uimahalli, leikkipuistot, kirjasto, Rajamäen keskusta ja naapuripäiväkodit ovat kävelyetäisyydellä. Kävelyretkillä voimme antaa luonnollisesti liikenneturvallisuuskasvatusta meidän esikoululaisillemme sanoittamalla ja mallittamalla matkan aikana erilaisia liikennesääntöjä ja muita yleisesti turvallisuuteen liittyviä asioita. On tärkeää noudattaa oikeita toimintatapoja retkillä ja käyttää turvaliivejä esikoululaisilla aina, kun poistumme päiväkodin pihasta. Erilaisilla retkillä on hyvä mahdollisuus kehittää esikoululaisen loogista ajattelua ja syyseuraussuhteita sekä nivoa arkeen eri oppimisen osa-alueita. Myös hyviä käytöstapoja on kätevä opettaa näillä retkillä. Päiväkotimme viereen on luvattu jäädyttää luistelukenttä ( säävaraus) sekä ajaa hiihtoladut, jolloin pääsemme kätevästi omasta pihasta sekä luistelemaan että hiihtämään. Päiväkotimme esiopetusryhmiä on tänä vuonna kaksi: Kaardemumma, jonka ryhmätiloissa opetusmateriaalit ja oppimisympäristö on muokattu esiopetuksen tarpeita vastaaviksi (lelut, pelit, kirjat, omatoimisuuden mahdollistaminen jne.). Esiopetusikäisten lasten varsinainen ulkoilualue on sama kuin päiväkodin 3-5 -vuotiailla. Huvikumpu, jonka ryhmätiloissa opetusmateriaalit ja oppimisympäristö on osittain muokattu esiopetuksen tarpeita vastaaviksi ( leluja, pelejä, kirjoja, pc-kuvia, omatoimisuuden ja omantoiminnanohjaamisen harjoittelun mahdollistaminen, jne.) Esiopetusikäisten lasten varsinainen ulkoilualue on sama kuin päiväkodin 3-5-vuotiailla. Joskus ulkoilemme myös pienten pihassa. Sosiaalinen toimintaympäristö: Esiopetusikäisiä lapsia on Kaardemumman kokopäiväryhmässä 15 sekä Huvikummun integroidussa erityisryhmässä kokopäiväryhmässä 2. Eri tyyppisissä opetustilanteissa esiopetusikäiset lapset toimivat joko kaikki yhdessä, pienryhmissä tai heille annetaan yksilöopetusta. Kaikilla päiväkodin ryhmillä on myös yhteistä toimintaa ja yhteistyötä keskenään. Huvikummun esikoululaiset integroituvat Kaardemumman esikoululaisten kanssa vähintään kaksi kertaa viikossa: tarinapäivän ja tehtäväpäivän merkeissä. Lisäksi käymme mahdollisuuksien mukaan yhdessä leikkimässä, uimassa, retkillä ja luistelemassa ja ulkoilemme samassa pihassa.
4. TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET yhdessä olemisen taidot turvallinen aikuinen vuorovaikutus yhteen aikuiseen pienissä ryhmissä toimiminen oppimisympäristön kehittäminen 5. TOIMINNAN YKSIKKÖKOHTAISET TAVOITTEET Päiväkodissamme lapsi harjoittelee turvallisen aikuisen avulla ilmaisemaan itseään, tunne- ja olotilojaan sekä huomioimaan toiset. 6. MENETELMÄT Kokemuksia, havaintoja ja päivittäisiä tapahtumia käsitellään keskustellen ja perustellen. Opetuksessa ja oppimisessa hyödynnetään lasten omia havaintoja, kokemuksia ja pohdiskelua tuemme oman- ja loogisen ajattelun kehittymistä. Lapset saavat käyttää monipuolisesti eri ilmaisukanavia (puheilmaisu, musiikki, liikunta sekä kuvataide) sekä aistejaan havaintojen teossa ja tietojen analysoinnissa. Lapset oppivat toinen toisiltaan uusia asioita. Heitä kannustetaan leikkimään ja työskentelemään pareittain ja erilaisissa ryhmissä. Opastamme lapsia antamaan asiallista palautetta toisilleen sekä auttamaan toisiaan leikin ja työn lomassa. Käytämme aktiivisen sosiaalisen vuorovaikutuksen menetelmiä sekä positiivisen palautteen mallia. Järjestämme keväällä 2012 toiminnallisia pienryhmiä vuorovaikutusleikin tiimoilta. Pidämme kerran viikossa esikoululaisille varsinaisen leikki- tai pelipäivän. Leikimme omissa ryhmissämme, mutta leikkikavereita haetaan myös yli ryhmärajojen. Asia sovitaan aina tilannekohtaisesti. Leikki on tärkeä kasvatusmenetelmä esikoululaisen arjessa. Esiopetusikäinen lapsi oppii parhaiten toiminnallisesti ja leikinomaisesti. Huomioimme tämän päivittäisessä toiminnassamme siten, että lapsille annetaan mahdollisuuksia tehdä itse, kokeilla ja harjoitella uusia asioita muokkaamalla oppimis/toimintaympäristöä esikoululaista innostavaksi. Tarkoituksena on saada esikoululainen motivoitumaan ja kiinnostumaan erilaisista toiminnoista esim. matematiikka, luonnontiede jne. Toimimme pienryhmissä. Toisto ja kertaaminen ovat tärkeitä menetelmiä jo hankittujen taitojen parempaan hallintaan sekä syventämiseen. Lapsen yksilöllisen kasvun ja kehityksen tukemisen apuna kasvattajat käyttävät esikoululaisten erilaisten tekemisten ja tilanteiden havainnointia ja dokumentointia. Esikoululaisista täytetään oppimissuunnitelma kasvatuskumppanuuden hengessä yhdessä huoltajien kanssa ja näin kartoitetaan esikoululaisten tietoja ja taitoja, sovitaan tavoitteet ja arvioidaan oppimissuunnitelma uudelleen yhdessä huoltajien kanssa tarvittaessa joulukuussa, mutta viimeistään seuraavan kevään lopussa, huhti - tai toukokuussa. Tarvittaessa tehdään pedagoginen arvio ja tehostetun tuen oppimissuunnitelma. Myös pedagoginen selvitys ja erityisen tuen oppimissuunnitelma on mahdollista laatia. Konsultoiva erityislastentarhanopettaja Päivi Luoma tekee kanssamme yhteistyötä. Kivenpuiston koulun erityisopettaja Anna Karjalainen on mukana pidennetyn oppivelvollisuuden HOJKS- suunnitelmien laatimisessa.
Oppimisen tukena käytämme tarinoita ja Pikkumetsän esiopetus- tehtäväkirjaa. Toimimme pääsääntöisesti pienryhmissä, jotka tänä vuonna ovat nimeltään Elsa ja Ossi Pikkumetsän jänisten mukaan. Esikoululaisen on tärkeää opetella myös toimimaan isossa ryhmässä ja harjoitella sen jäsenenä olemista. Tänä vuonna kiinnitämme erityisesti huomioita esikoululaisten erilaisiin tarpeisiin oppia ja sovellamme mm. Bright Start menetelmää ja moniaistista opettamista. Oppimistilannetta ohjaava aikuinen on valmiina vastaamaan lasten kysymyksiin, tunteisiin ja tarpeisiin ja auttaa esikoululaista käsittelemään opetettavana olevan asian. Käytämme myös pc-kuvia ja jonkin verran tukiviittomia. Lisäksi autamme omantoiminnanohjaamisen harjoittelemisessa antamalla tarvittaessa selkeitä ja pilkottuja ohjeita. Vaikka hoidammekin yhteisvastuullisesti esikoululaisiamme on meidän päiväkotimme esikoululasilla ns. lähiaikuinen, omahoitaja, joka on perehtynyt juuri hänen esikoululaisensa asioihin ja hoitaa pääsääntöisesti esikoululaisensa asioita yhdessä esikoululaisen huoltajan/ huoltajien kanssa. 7. ESIOPETUKSEN OPPILASHUOLTO Päiväkodissamme esiopetuksen oppilashuolto on lapsen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtimista, jossa korostetaan koko Tornitien päiväkodin henkilökunnan ja muiden lapsen kasvua tukevien tahojen yhteistyötä lapsen tukemisessa. Tavoitteenamme on terveen ja turvallisen kasvu- ja oppimisympäristön luominen sekä esikoululaisen kehityksen ja oppimisen esteiden varhainen tunnistaminen ja tuen rakentaminen yhdessä kotien kanssa. Esiopetuksessa esikoululaisen saama tuki suunnitellaan ja tarjotaan erilaisin joustavin järjestelyin, kuten samanaikaisopetuksena, pienryhmä- ja yksilötyöskentelynä. Pienryhmämme muodostuvat pitkälle vuorovaikutuksen tukemisen ja vahvistamisen näkökulmasta. Ryhmien esikoululaisia on jaettu kasvattajien kesken, täten pidämme huolen siitä, että jokainen esikoululainen tulee kohdatuksi mahdollisimman yksilöllisesti ja saa kokemuksia osallisuudesta, huolenpidosta ja hyväksytyksi tulemisesta. Aikuisella on suuri vastuu vuorovaikutuksen laadun takaamisesta aktiivinen vuorovaikutus on tärkeää. Turvallinen ja hyväksyvä, erilaisuuden mahdollistava oppimisympäristö edistää oppimisen sujumista. Lastentarhanopettaja on päävastuussa siitä, että jokaista esikoululaista tuetaan esiopetuksen tavoitteiden mukaiseen oppimiseen. Olennaisena osana esikoululaisten hyvinvointia ovat myös liikunta, lepo ja ruokailu. Oppilashuoltotyötä ohjaavat keskeiset lait: perusopetuslaki 6, 10, 16,19,22 perusopetuslaki 29, 31a (628/1998) lastensuojelulaki 7, 8, 9, 25 ( 417/2007) kansanterveyslaki 14 (66/1972) sekä laki kansanterveyslain muuttamisesta (626/2007) laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) 24 kohta 30 henkilötietolaki valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta 28.5.2009/380 Esikoululaisen saama hoiva, kasvatus ja opetus järjestetään kotien ja huoltajien kanssa siten, että jokainen esikoululainen saa oman kehitystasonsa ja tarpeidensa mukaista
opetusta, ohjausta ja tukea. Päiväkodin ja kodin yhteistyön pohjana on molemminpuolinen kuuleminen, kunnioitus, luottamus ja avoin vuoropuhelu, jonka avulla yhdistetään huoltajien ja henkilöstön tiedot ja kokemukset. Jokaisella huoltajalla on ensisijainen vastuu esikoululaisensa kasvatuksesta ja heillä on myös oman lapsensa paras tuntemus. Päiväkodissamme toimii pedagoginen oppilashuoltoryhmä yhdessä Kylänpään päiväkodin kanssa. Oppilashuoltoryhmään kuuluvat päiväkodin johtaja Terhi Joki, konsultoiva erityislastentarhanopettaja Päivi Luoma, lastentarhanopettajat ja erityislastentarhanopettajat Kylänpään päiväkodista ja Tornitieltä. Oppilashuoltoryhmässä käsitellään erilaisia ajankohtaisia asioita liittyen esiopetukseen. Asioita pohditaan yleisellä tasolla ja mietitään toimintatapoja ja menetelmiä. 8. RETKET JA TAPAHTUMAT - metsä- ja lähiseuturetket - luisteluretket Klaukkalan jäähalliin 04.10., 18.11 ja 29.11.2011 - uimaopetus Rajamäen uimahallilla 05.10, 06.10, 12.10 ja 13.10.2011 - pyhäinpäivän retki sankarihaudalle 04.11.2011 - kirkkohetket 1krt/kk ja joulukirkko 13.10.2011, 10.11.2011 ja 14.12.2011 - päiväkodin puurojuhla 25.11.2011 - Tornitien päiväkodin yhteinen joulupolku 12.12.2011 - esikoululaisten kevätjuhlat päiväkodilla toukokuussa 2011 - mahdolliset myöhemmin sovittavat teatteriesitykset ja tapahtumat päiväkodillamme 9. YHTEISTYÖ VANHEMPIEN KANSSA Vanhempien ja henkilöstön yhteistyön pohjana on molemminpuolinen kuunteleminen, kunnioitus, luottamus ja avoin vuoropuhelu eli kasvatuskumppanuus. Yhteistyökäytännöt : 1.Palvelukeskustelut päiväkodin johtajan kanssa. 2.Alkukeskustelut ja nivelpalaverit päiväkodissa aloittavien uusien esikoululaisten vanhempien kanssa. 3.Päivittäiset keskustelut vanhempien kanssa.keskustellaan päivittäin lapsen kuulumisista 4. Esikoululaisen henkilökohtaisen oppimissuunnitelman laatiminen yhdessä esikoululaisen vanhempien kanssa. Oppimissuunnitelmasta käydään keväällä toinen keskustelu, jossa tarkastellaan syksyllä laadittujen esiopetusvuoden tavoitteiden toteutumista (arviointi, lapsen saavuttamat taidot) Tarpeen mukaan keskusteluja ja tapaamisia vanhempien, päivähoitohenkilöstön ja yhteistyökumppaneiden kesken lapsen kuntoutussuunnitelman laatimiseksi.
5.Vanhempainilta sekä syksyllä että keväällä. 6. Päiväkodin/ esikoulun juhlat, joihin perheet kutsutaan mukaan. 7.Henkilökunta keskustelee lapsen huoltajien kanssa kasvatuksesta, vanhemmuudesta, lapsen opetuksen järjestämisestä tai tukimuodoista, joita on tarjolla lapsille tai perheille. Pedagoginen arvio ja tehostetuntuen oppimissuunnitelma. Pedagoginen selvitys ja erityisen tuen oppimissuunnitelma. Näistä keskustellaan lastentarhanopettajan tai erityislastentarhanopettajan kanssa, konsultoiva erityislastentarhanopettaja Päivi Luoma on mukana yhteistyössä, jos siihen on tarvetta. Pidennetyn oppivelvollisuuden esikoululaisille laaditaan HOJKS yhteistyössä erityisopettaja Anna Karjalaisen kanssa. 8. Vanhempaintoimikunta toimii päiväkodissa 2011-2012 -syysnaamiaiset 31.10.2011 päiväkodilla 9.Vanhemmat ovat tervetulleita mukaan retkille ja muuhun esikoulussa tapahtuvaan toimintaan. 10. YHTEISTYÖ KOULUN KANSSA 1.Rajamäen alueen esi- ja alkuopetuksen opettajien yhteistyöpalaveri pidettiin 04.11.2011. Tässä tapaamisessa sovittiin kunkin esiopetusryhmän kanssa yhteistyötä lukuvuoden ajan tekevä alkuopetuksen luokka joka on tänä vuonna 2C ja pienryhmäluokka. 2.Tutustuminen kouluympäristöön eli vierailut Rajamäen koululla 23.11.2011 ja 24.11.2011. Muu yhteistyö sovitun alkuopetusluokan kanssa. 2C- luokka tulee vierailulle päiväkodillemme 09.12.2011 3.Vanhempien kirjallisella suostumuksella lasten henkilökohtaiset esiopetussuunnitelmat lähetetään keväällä lapsen tulevalle opettajalle. 4.Mikäli lapselle laaditaan henkilökohtainen opetuksen ja kasvatuksen suunnitelma (HOJKS) on koulun edustaja mukana suunnitelmaa laatimassa nivelpalaverissa. 5.Mahdollinen muu yhteistyö ja vierailut 6.Työelämään tutustuvia oppilaita koulusta ( 8. ja 9. luokilta) tutustumassa päiväkotityöhön. 7.Kouluun tutustumispäivä 15.05.2011. lapsille ja vanhemmille.
11. ARVIOINTI A. Keskustelut vanhempien kanssa Lapsen itsearviointi ja vertaisarviointi, ohjauskeskustelut -keskustelut ja pohdinnat -kasvun kansioiden seuranta -haastattelut B. Kasvattajan antama palaute lapselle jokapäiväisissä tilanteissa. C.Opetuksen arviointi ja kehittäminen - tavoitteiden kirjaaminen -perheiltä ja lapsilta saadun palautteen ja toiveiden pohjalta - ryhmän henkilöstön viikoittaiset palaverit -kollegiaaliset keskustelut päivähoitohenkilöstön kesken - Rajamäki- Kirkonkylä alueen esiopetusryhmien välinen yhteistyö -henkilöstön oman työn arviointi ja koulutuksiin osallistuminen - kehittämispäivät - OHR (oppilashuoltoryhmä) -yhteistyötahoilta saadun palautteen pohjalta tehty arviointi D.Osallistumistodistus - jaetaan lapsille kevätjuhlassa lukuvuoden päättyessä