Julkinen tiedote Kevät 2018 Vapaaajanpalvelut Keravalla Keravan kulttuuripalvelut Taide- ja museokeskus Sinkka Keravan nuorisopalvelut Keravan lukio ja aikuislukio Keravan liikuntapalvelut Keravan kaupungin ohjattu liikunta Keravan Opiston ohjattu liikunta
Ihmisten asialla, asukkaita varten Keravan kulttuuripalvelut Keravan kaupunginkirjasto Keravan kaupungin päätavoitteissa asukas on kunnan palvelujen keskiössä. Asukas, keravalainen, antaa oikeutuksen kaupungin eri toiminnoille. Strategisesti entistäkin tärkeämmäksi on nähty myös ennaltaehkäisevien toimintojen tukeminen ja ennakoiva, perinteistä laajemmin ymmärretty hyvinvointityö. Nämä näkyvät keskeisinä korostuksina kaupungin strategiassa. Myös Keravan kaupungin vapaa-aika- ja hyvinvointitoimialan, eli Vaparin palvelut, ovat jokaista asukasta varten tukien terveyttä ja hyvinvointia, antaen samalla elämyksiä ja välineitä omaan kehittymiseen elämänkaaren eri vaiheissa. Toimialan palvelut ovat myös kovassa käytössä ja asukkaiden suosiossa. Kävijä- ja osallistujamäärät ovat monissa toiminnoissa joko aivan huippuluokkaa tai ainakin hyvässä kasvussa. Uuden, monipuolisen uimahallin valmistuessa saadaan taas yksi kaupunkilaisten, mikseipä lähikunnissakin asuvien suosikkikohde Keravalle. Kulttuurin alueella Taide- ja museokeskus Sinkka pääsi vuonna 2017 uuteen, noin 30.000 näyttelykävijän ennätykseen, ilmeisenä syynä kiinnostavat ja valtavirrasta poikkeavat näyttelyt. Kirjasto jatkaa kaupunkilaisten yhteisenä olohuoneena edelleen kasvavin lainausluvuin ja lukuisin tapahtumin. Määrät eivät toki ole itsetarkoitus vaan niiden syvempi merkitys on siinä, että lukujen kautta saadaan palautetta myös toiminnoissa onnistumisesta ja ihmisten palautteista. Jaloilla äänestäminen on varmasti paras ja käyttökelpoisin asiakastyytyväisyysmittari. Kulttuuri-, sivistys-, liikunta- ja nuorisopalvelujen toiminnoissa ihmiset kohtaavat toisiaan ja tulevat vuorovaikutukseen keskenään. Näin erilaisista ryhmistä ja tilaisuuksista tulee myös yhteisöjä, jotka omalta osaltaan kasvattavat kaupungin yhteisöllisyyttä ja ihmisten osallisuutta. Vaparin vilkas toiminta yhdistyneenä kaupungin elävän kolmannen sektorin, taideoppilaitosten ja kasvavasti myös uudentyyppisten ja väljempien vapaiden ryhmien tarjoamiin osallistumisen mahdollisuuksiin tekevät Keravasta osaltaan myös elävän ja vetovoimaisen kulttuurin, liikunnan ja vapaa-ajan kaupungin, jossa asukkaat viihtyvät. Tervetuloa tutustumaan ja osallistumaan Vaparin kevään 2018 toimintaan! Pertti Rantanen toimialajohtaja Paasikivenkatu 12, 2 krs., 04200 Kerava p. 040 318 2004 kerava.fi/kulttuuri keravankulttuuripalvelut Paasikivenkatu 12, 04200 Kerava kirjasto@kerava.fi 040 318 2157 040 318 2580 Keravan verkkokirjasto osoitteessa kerava.verkkokirjasto.fi Tutustu ja ota käyttöösi sähköinen Kirkes - kirjastokortti. Sisältö: Toimialajohtajan terveiset... 2 Taide, kulttuuri ja opiskelu Kulttuuripalvelut... 3 KreavaKerava... 3 Taide- ja museokeskus Sinkka... 4 Keravan nuorisopalvelut... 6 Keravan lukio ja aikuislukio... 8 Keravan vapaa-aikapalvelujen kevät 2018 kausiohjelma Taitto: Mainostoimisto KMG Turku Kannen kuvat: istockphoto Paino: Savion kirjapaino Oy Painos: 24 000 kpl Liikunta Keravan liikuntapalvelu... 12 Keravan Opiston ohjattu liikunta... 21 Mitä haluaisin oppia vuonna 2018?... 33 Skie (Raw Deal), Värien tanssi, 2016. Kuva: Jouni Väänänen Vielä parempi Kerava syntyy yhdessä tekemällä Hei aktiivinen kaupunkilainen! Osallistumiseen, kaupunkiaktivismiin ja kaupunkitapahtumiin keskittyvä sivusto on avattu www.kreavakerava.fi 3
Taide- ja museokeskus Sinkka Kultasepänkatu 2, 04250 Kerava Pääsymaksu 1.1.2018 alkaen 6/4, alle 18-vuotiaat maksutta info: 040 318 4300 sinkka@kerava.fi Avoinna: ti, to, pe 11 18, ke 12 19, la, su 11 17, ma suljettu sinkka.fi TaideJaMuseokeskusSinkka taidejamuseokeskus_sinkka Yusuke Asai maalauksensa edessä. Hideki Iinuma: Ilmatar, 2017. Kamferipuu, 54x20x60 cm. Tarja Polarin Olispa aina kesä (1998) ja joukko muita taiteilijan Keravan taidemuseolle lahjoittamia teoksia on mukana Värikkään elämän rakastajat -näyttelyssä. Kuva: Pekka Elomaa Kuusivuotias Eino Grönbohm polkupyörineen Asematien varressa. Keravan museon kokoelmat. Taiteilijoiden Kalevala Ajan kaikuja Tokio I Berliini I Kerava 27.1. 15.4. Sinkan kevätkauden aloittava kokonaisuus juhlistaa kymmenen vuotta täyttävää Taiteilijoiden Kalevala -näyttelysarjaa. Sen aikana Kalevalaseura on kutsunut taiteilijoita eri puolilta maailmaa tutustumaan suomalaiseen eepokseen. Nyt Japanissa ja Saksassa asuvien taiteilijoiden tulkinnat kohtaavat myyttisestä ajasta ammentavat suomalaisteokset. Japanin osuuden on koonnut kuraattori Kenji Kubota ja saksalaiset teokset on valinnut tohtori Christine Nippe. Japanilaistaiteilijoista Keravalla vierailee Yusuke Asai (s. 1981). Hänen seinämaalauksensa syntyy eri puolilta Keravaa kerätystä savesta. Saksalaistaiteilijoista tunnetuin lienee kansainvälisessä nousukiidossa oleva Jorinde Voigt (s. 1977). Näyttely on toteutettu yhteistyössä Kalevala seuran, Suomen Japanin Instituutin ja Suomen-Saksan Instituutin kanssa. OPASTUKSET La 27.1. klo 14 15 Kuraattoreiden kierros Kenji Kubota, Christine Nippe ja taiteilija Yusuke Asai, kieli englanti Yleisöopastukset keskiviikkoisin 14.2., 14.3., 4.4. klo 17.30 Opastusvaraukset ryhmille: puh. 040 318 4300; sinkka@kerava.fi LUENNOT Ke 31.1. klo 18 Samuli Isola: Taiteen merkitys nyt ja huomenna. Keravan taidemuseon ystävät ry. Ajan kaikuja -näyttelyyn liittyvät luennot ja työpajat ks. www.sinkka.fi KALEVALAN PÄIVÄN SEMINAARI KE 28.2. klo 14 18 Mitkä ovat suomalaistaiteilijoiden eniten kuvaamat kalevalaiset aiheet? Mitä ne kertovat kulttuuristamme? Entä mitä muiden kulttuurien edustajat Kalevalassa näkevät? Tule ja kuule asiantuntijoiden kiinnostavat näkemykset. LASTEN SUNNUNTAI 18.3. klo 11 16 Naivismin pioneereja Värikkään elämän rakastajat 28.4. 12.8. Kesän kynnyksellä siirrytään pelloille, viidakkoihin, kesäisiin maisemiin ja Lapin kairoille. Mukana on Andreas Alarieston, Martti Huuhaa Innasen ja Alice Kairan kaltaisia naivistisen taiteen mestareita, jotka tuovat väriä, iloa ja huumoria harmaimpaankin kesäpäivään. Osa teoksista jatkaa Naivistit Iittalassa 30 vuotta -juhlanäyttelynä, jolla kerätään varoja Naivistisen taiteen keskuksen perustamiseksi. OPASTUKSET Yleisöopastukset keskiviikkoisin 9.5., 6.6., klo 17.30; ke 11.7., 8.8. klo 14.00. Opastusvaraukset ryhmille: puh. 040 318 4300; sinkka@kerava.fi KERAVAN PÄIVÄ SU 17.6. klo 11 17 Vapaa sisäänpääsy, varttiopastuksia tasatunnein klo 12 15. Valtatien varrella Kerava 100 vuotta sitten 11.11.2017 14.1.2018 Savimaalle syntynyt Kerava oli Suomen itsenäistymisen aikaan 1917 pieni radanvarsitaajama, maaseutua, johon alkoi nousta teollisuuslaitoksia, ensimmäisiä liikerakennuksia, huviloita ja muuta asutusta. Keravan museon näyttely kuljettaa katsojan vanhalle Valtatielle halki vanhan asutuksen ja vuonna 1924 perustetun kauppalan seudun. Historiallinen miljöö levittäytyy myös Keravan kaupunkikuvaan mobiililaitteilla luettavaksi. Mobiilikierrokselle pääsee Taide- ja museokeskus Sinkan kotisivuilta osoitteesta http://www.sinkka.fi/ajankohtaista/ valtatien-varrella-mobiilikierros/. Näyttelyyn vapaa pääsy su 7.1.2018 Yleisöopastus ke 10.1.2018 klo 17.30 4 5
TAMMIKUU Nuorisotyö on nuorten kohtaamista erilaisissa nuoria kokoavissa ympäristöissä ja tilanteissa. Nuorison kevät 2018 Keravan nuorisopalvelut Kevät on täynnä toimintaa! Kuva: istockphoto ti 2.1. Elzu ja Tunneli aukeavat joulutauon jälkeen pe 19.1. Tunnelin DISKO 5 7 -luokkalaisille Muuten tilat palvelevat ja Kerbiili cruisaa normaalisti HELMIKUU la 10.2. Tunnelin tapahtumailta viikko 8. Hiihtoloman erityisohjelma; retket ja teemapäivät erillisen ohjelman mukaan Muuten tilat palvelevat ja Kerbiili cruisaa normaalisti MAALISKUU pe 2.3. Tunnelin DISKO 5 7-luokkalaisille la 24.3. Tunnelin tapahtumailta Muuten tilat palvelevat ja Kerbiili cruisaa normaalisti Kevät on täynnä toimintaa lapsille ja nuorille. Kevät on polku kesään! Nuorisotyö on muutakin kuin biljardia ja pelihetkiä. Nuorisotyö on nuorten kohtaamista erilaisissa nuoria kokoavissa ympäristöissä ja tilanteissa siellä missä nuoret ovat. Keravan nuorisopalvelut tarjoaa nuorille tilaa, ideoita ajanviettoon, tukea harrastusten valintaan ja apua myös silloin kun kaikki ei mene ihan niin kuin toivoisi. Toiminta on kokonaisuus, joka muodostuu avoimesta perustoiminnasta ihan kaikille nuorille, työpajatoiminnasta vähän vanhemmille nuorille ja kohdennetuista palveluista enemmän tukea ja ohjausta tarvitseville nuorille. Vapaa-ajanviettoon liittyvää kasvatuksellista tukea ovat myös leirit ja kerhotoiminta, jotka tarjoavat mahdollisuuksia arki-iltoihin ja loma-aikoihin. Avoimessa toiminnassa nuorisotila Elzu, nuorisokahvila Tunneli ja liikkuva nuorisotyö Kerbiili palvelevat lähes joka päivä. Toimintailtojen lisäksi tarjolla ovat Tunnelin kuukausittaiset tapahtumat, Elzun pelitoiminta ja pienryhmät ja Kerbiilin popup-toiminta eri puolilla kaupunkia. Toiminta jatkuu myös nuorten työpaja Jengassa ja Nuorten talolla, jossa myös uudessa osoitteessa tukikohtaansa pitävät Siepparin etsivät nuorisotyöntekijät. Kevätkautta on myös hiihtoloma viikolla 8. Tuolloin järjestetään päiväretkiä ja toimintaa on tarjolla myös nuorisotiloilla. Väistämättä kevättä seuraa kesä ja toukokuun ulkonuorisotilaviikot ovatkin varmin merkki nuorisopalveluiden siirtymisestä kesäaikaan. Kesäkuussa on tarjolla sekä päiväleirejä kaupungissa, että yöpymiset sisältäviä kesäleirejä Kesärinteen leirikeskuksessa. Tervetuloa mukaan! HUHTIKUU Tilat palvelevat ja Kerbiili cruisaa normaalisti. TOUKOKUU viikko 19. Ulkonuorisotilatoimintaa ympäri kaupunkia viikko 20. Ulkonuorisotilatoimintaa ympäri kaupunkia viikko 21. Ulkonuorisotilatoimintaa ympäri kaupunki KESÄKUU Keravan nuorisopalvelut Kultasepänkatu 2, 04250 Kerava keravannuorisopalvelut.fi @keravannuorisopalvelut @keravannuorisopalvelut nuoriso@kerava.fi viikko 23. päiväleiri Tunnelissa ja kesäleiri Kesärinteen leirikeskuksessa viikko 24. päiväleiri Tunnelissa ja kesäleiri Kesärinteen leirikeskuksessa Kuva: istockphoto 6 7
KULKUYHTEYDET LÄHIALUEILTA Keravan lukio sijaitsee Keravan keskustassa muutaman minuutin kävelymatkan päässä rautatie- ja linja-autoasemalta. *aikatauluihin voi tulla muutoksia ja lisäyksiä Tuusulan kunnan liittyessä 1.1.2018 HSL-alueeseen Saapuminen klo juna/bussi kesto Ainola -Kerava 7.52 7.57 R-juna 5 min Haarajoki -Kerava 7.52 8.00 Z-juna 8 min Hiekkaharju -Kerava 8.01 8.14 K-juna 13 min Hyrylä -Kerava 8.05 8.19 bussi 632 14 min Jokela -Kerava 7.41 7.57 R-juna 16 min Järvenpää -Kerava 8.00 8.07 D-juna 7 min Koivukylä -Kerava 8.04 8.14 K-juna 10 min Korso -Kerava 8.08 8.14 K-juna 6 min Mikkola -Kerava 7.52 8.14 bussi 734 + K-juna 22 min Rekola -Kerava 8.06 8.14 K-juna 8 min Sipoo -Kerava 7.55 8.17 bussi 985 22 min Talma -Kerava 8.09 8.17 bussi 985 8 min Keravan lukio ja aikuislukio kehittyvä ja aktiivinen lukio Keravan lukio ja aikuislukio on monipuolinen nuorten ja aikuisten toisen asteen yleissivistävä oppilaitos, jossa voi suorittaa lukion päättötodistuksen ja ylioppilastutkinnon, aikuisten perusopetuksen päättötodistuksen sekä korottaa ja kerrata perusopetuksen ja lukion aineita aineopiskelijana. Keravan lukio ja aikuislukio on mukana NPDL-yhteistyöverkostossa eli syväoppimisen ohjelmassa, joka on käynnissä vuosina 2018 ja 2019. Ohjelman aikana opettajat ja rehtorit saavat valmennusta ja oppivat hyödyntämään NPDL-ohjelman (New Pedagogies for Deep Learning) materiaaleja ja työkaluja. NPDL-ohjelman taustalla on kanadalaisen pedagogin Michael Fullanin johdolla kehitetty oppimiskulttuurin muutosteoria. Verkoston syväoppimisen ohjelman kautta voidaan taata tuki opettajalle työn ja roolin uudistuessa. Samalla KERAVAN LUKIO PÄHKINÄNKUORESSA tavalla voidaan taata tuki rehtorille koulun toimintakulttuurin uudistamisen johtamiseen. Syväoppimisen ohjelman kautta saavutetaan nuorille yhdenvertaiset mahdollisuudet lukiokoulutuksen opetussuunnitelmien mukaiseen syväoppimiseen ja oppimisen yhteistyöhön kansainvälisesti. Oppilaitos on mukana Liikkuva lukio -hankkeessa, jossa liikunnallistetaan oppitunteja. Hankkeessa lisätään taukoliikuntaa sekä liikunnan houkuttelevuutta, järjestetään liikuntatapahtumia sekä koulutetaan opettajia liikuttajiksi. Liikunnan avulla tuetaan nuorten terveyttä ja hyvinvointia, autetaan heitä tutustumaan uusiin liikuntamuotoihin ja saamaan onnistumisen kokemuksia. Samalla opetetaan nuoria huolehtimaan ympäristöstään kannustamalla heitä käyttämään saastuttamattomia liikkumismuotoja eli kävelyä ja pyöräilyä. Keskiarvoraja 2017 8,0 Opiskelijamäärä n. 520 Sisäänottomäärä kevään 2018 yhteishaussa yhteensä 192, joista 120 lukion yleislinja, 36 luonnontieteellis-matemaattinen linja, 36 esittävän taiteen linja Oppitunnit klo 8.20 14.30 Urheiluvalmennus keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 8.00 9.30 KERAVAN LUKION LINJAT - HAKEMINEN JA VALINTA Lukioon haetaan kevään 2018 yhteishaussa 20.2. 13.3.2018 Opintopolku.fi -palvelussa. Alin hyväksyttävä keskiarvo on 7. Tämä on kasvatus- ja opetuslautakunnan päättämä keskiarvoraja, jonka alittaneita hakijoita ei valita koulutukseen. Opiskelijaksi ottamisen todellinen keskiarvo vaihtelee vuosittain ja voi olla korkeampi. Painotuslinjojen haku- ja valintaohjeet ovat kyseisten linjojen esittelyissä. lukio.kerava.fi @keravanlukioaikuislukio @keravan_lukio Kuva: Kaisu Åström INFOTILAISUUDET KEVÄÄN 2018 YHTEISHAUSSA HAKIJOILLE LUKION AUDITORIOSSA to 11.1.2018 klo 12.00 to 18.1.2018 klo 12.00 to 25.1.2018 klo 12.00 to 8.2.2018 klo 12.00 Luo oma polkusi yleislinjalla! LUKION YLEISLINJA Luo oma polkusi! Oppilaitoksessa on runsas omien soveltavien kurssien kurssitarjonta valtakunnallisten pakollisten ja syventävien kurssien lisäksi. Näistä oman opintopolkunsa rakentamalla opiskelija voi painottaa opintojaan esimerkiksi taito- ja taideaineisiin, kieliin, luonnontieteellis-matemaattisiin aineisiin tai yrittäjyyteen. Urheiluvalmennuksena lukio järjestää yleisvalmennusta, jolla tuetaan lajikohtaisia harjoituksia. Lisäksi on mahdollisuus kytkeä muiden lajien harjoittelu- ja harrastustoiminta osaksi lukio-opintoja. Lukio-opiskelijat voivat osallistua myös erilaisiin oppilaitoksen produktioihin, kansainvälisiin projekteihin ja ulkomailla järjestettäville kursseille. Opiskelija laatii oman opintosuunnitelmansa opinto-ohjaajan, ryhmänohjaajan ja tutor-opiskelijoiden sekä tarvittaessa erityisopettajan avustamana. 8 9
Kuva: Mirka Kleemola Kuva: Hanna Ripatti LUONNONTIETEELLIS-MATEMAATTINEN -LINJA Mikä on LUMA-linja? Luma-linjalla voi painottaa opintoja matematiikkaan, fysiikkaan, kemiaan, biologiaan, maantieteeseen tai tietojenkäsittelytieteeseen oman kiinnostukseni mukaan. Linjalla opiskelu edellyttää pitkän matematiikan valintaa. Luma-aineita opiskellaan linjan omassa ryhmässä, joka pysyy pääsääntöisesti koko lukioajan samana. Linjalla keskitytään aineisiin, jotka luovat hyvän pohjan ylioppilastutkinnon kokeisiin ja jatko-opintoihin luonnontieteissä, lääketieteessä, matematiikassa ja tekniikan aloilla. Linjan erikoiskursseilla vieraillaan yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa ja yrityksissä. Luma-linjan opiskelija voi valita myös muita lukion kursseja. AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSESSA OPINNOT JOUSTAVAT Sovita opintosi elämäntilanteeseesi. Voit opiskella lähi- tai verkko-opiskelijana tai näiden yhdistelmänä monimuoto-opiskelijana oman aikataulusi mukaan nopeasti tai hitaasti edeten. Voit aloittaa opintosi läpi lukuvuoden, viisi kertaa vuodessa jaksojen vaihtuessa. Aikuisten lukiokoulutukseen ilmoittaudutaan ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella, joka löytyy koulun sivuilta. Mikäli sähköistä asiointia ei ole mahdollisuus käyttää, voi opiskelija käydä ilmoittautumassa henkilökohtaisesti opintotoimistossa. Ilmoittautumisen jälkeen opiskelijan tulee osallistua opintojen alkua edeltävään infoiltaan, jonka aikataulut ovat ohessa. ESITTÄVÄN TAITEEN LINJA Eri taideaineiden yhdistetty opetus on ainutlaatuinen suomalaisella lukiokentällä. Opetuksen on tarkoitus tukea opiskelijoiden itsetuntemuksen kasvua sekä luovuutta ja rohkeutta toimia muuttuvan maailman uudistuvissa haasteissa. Esittävän taiteen painotuslinjalla mahdollistetaan myös keravalainen taideopetuksen jatkumo, jossa taideaineisiin suuntautuneet perusopetuksen oppilaat voivat jatkaa opinpolkuaan paikallisessa lukiossa. Esittävän taiteen linjalla on opintojen aluksi kaksi pakollista kurssia, joiden jälkeen opiskelijat voivat valita eri taidemuotojen kursseja ja painottaa opintojaan oman kiinnostuksensa mukaan draamaan, musiikkiin, kuvataiteeseen tai tanssiin. Jokaisen opiskelijan on myös suoritettava opintojensa aikana yhteisiä kursseja oman taidemuotonsa kurssien ohella. Runsaiden koulukohtaisten kurssien lisäksi opiskelija voi suorittaa kuvataiteen, musiikin, draaman ja tanssin lukiodiplomin. Kullakin vuosikurssilla valmistetaan eri taidemuotoja integroiva esitys. Tarjolla olevat kurssimäärät esittävän taiteen linjalla Aine Kurssimäärä Musiikki... 16 Kuvataide... 11 Draama... 10 Tanssi... 9 Taiteiden väliset kurssit / yhteiset opinnot... 6 Hakeminen esittävän taiteen linjalle Opiskelija hakee yhteishaussa Esittävän taiteen linjalle. Linja koostuu musiikin, kuvataiteen, tanssin ja draaman suuntautumisvaihtoehdoista sekä taiteiden välisistä kursseista. Yhteishaun päättymisen jälkeen hakijalta kysytään, minkä suuntautumisvaihtoehdon valintakokeeseen hän aikoo osallistua. Hakija kutsutaan valintakokeeseen, joka on toukokuussa. Uusintakokeita ei järjestetä. Valinta Lukuaineiden keskiarvosta muodostuu puolet ja valintakokeesta puolet hakijan pistemäärästä, joiden yhteispistemäärän perusteella valinta tapahtuu. Linjalle valitaan 36 opiskelijaa ja valituilla opiskelijoilla lukuaineiden keskiarvon tulee olla vähintään 7,00. Valintakokeen kaikille yhteinen osio Kaikki hakijat osallistuvat ryhmätilanteeseen, jossa mitataan hakijan motivaatiota, kiinnostusta ja kykyä toimia yhdessä. Ryhmätilanne ei vaadi erityistaitoja tai etukäteisvalmistautumista. Ryhmätilanteen lisäksi hakija osallistuu valitsemaansa esittävän taiteen suuntautumisvaihtoehdon valintakokeeseen. Kuvataiteen valintakoe Valintakokeessa on piirtämisen ja maalaamisen sujuvuutta, sommittelua, mielikuvitusta, värinkäyttöä ja viestin välittymistä mittaavia tehtäviä. Hakijan ei tarvitse tuoda valintakokeeseen mitään työvälineitä, mutta omat pensselit, vesivärit ja lyijykynät saa tuoda mukanaan. Draaman valintakoe Valintakokeessa on monologiteksti, joka harjoitellaan ja muokataan omaan suuhun sopivaksi. Monologi ilmaistaan draaman ilmaisukeinoilla (liike, ääni, kehonkieli, rytmi, tilankäyttö). Esitystilana toimii tavallinen luokkahuone. Tanssin valintakoe Valintakokeessa on oma tanssisoolo, jonka koreografian hakija on tehnyt itselleen. Soolon tulee edustaa jotain taidetanssin muotoa (baletti, nykytanssi, jazztanssi) tai näiden yhdistelmää. Siinä saa olla vaikutteita myös muista tanssityyleistä. Musiikin valintakoe Musiikin valintakoe on kaksiosainen. Ensimmäisessä osassa annetaan laulunäyte, joka esitetään ulkoa ja ilman säestystä. Sävellaji on vapaavalintainen. Toisessa osassa esitetään omavalintainen laulu- tai soittonäyte. Kuva: Anu Brunila-Kovanen Valinta Opiskelija hakee LUMA-linjalle yhteishaussa. Linjalle valitaan enintään 36 opiskelijaa lukuaineiden painotetun keskiarvon mukaan. Painotettavia aineita ovat matematiikka, kemia, maantieto, fysiikka, äidinkieli ja kirjallisuus ja biologia, joiden arvosanat kerrotaan kahdella. Tarjolla olevat kurssimäärät Luma-linjalla Aine Kurssimäärä pitkä matematiikka... 23 fysiikka... 14 kemia... 8 biologia... 8 maantiede... 5 tietojenkäsittelytiede... 5 teemaopinnot / yhteiset opinnot... 6 Infoillat keväällä 2018 Perehdytystilaisuus Aika ke 24.1.2018... klo 18.00 20.00 ti 27.3.2018... klo 18.00 20.00 Opintojen suunnittelusta ja opinnoista aikuisten lukiokoulutuksessa antaa lisätietoja opinto-ohjaaja Nina Sinkko puh. 040 318 4033 nina.sinkko@kerava.fi. Voit opiskella oman aikataulusi mukaan nopeasti tai hitaasti edeten. LISÄTIETOJA JA YHTEYSTIEDOT Keravan lukio ja aikuislukio www.lukio.kerava.fi Keskikatu 5 04200 Kerava Aikuisille joustava lukio! 10 11
Keravan liikuntapalvelu Keravan liikuntapalvelun tavoitteena on luoda kaikille kaupungin asukkaille edellytyksiä terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan harrastamiselle. Kerava on pieni suuri liikunta- ja urheilukaupunki. Pieni liikuntapalvelut ja liikuntapaikat ovat lähellä ja helposti saavutettavissa. Monipuolisille harrastuspaikoille pääsee helposti. Suuri Keravan kaupungilla on lähes sata liikuntapaikkaa, jotka tarjoavat laajat mahdollisuudet liikkua ja ulkoilla. Keravalla on ilo liikkua! Liikuntapalvelun yhteystiedot etunimi.sukunimi@kerava.fi TOIMISTO Metsolantie 3 (jäähalli) 04200 Kerava liikunta@kerava.fi www.kerava.fi/palvelut/ liikunta-ja-ulkoilu @keravan.liikuntapalvelu Asiakaspalveluajat: ma pe klo 9 15 Fax: 09 294 3215 HENKILÖKUNTA PALVELEE Päivi Valtonen liikuntapalvelujohtaja, liikuntapalveluyksikön johtaminen p. 040 318 2246 Jarmo Vakkila liikuntapäällikkö, liikuntapaikat, liikunta- ja urheiluseurat, käyttövuorot, seura-avustukset p. 040 318 2446 Jarkko Vilhunen liikunnanohjaaja, tapahtumat, liikuntaryhmät, projektit p. 040 318 2840 Katri Keminen hallinnolliset asiat, laskutus p. 040 318 2331 Paula Juhanantti toimistotyöntekijä, asiakaspalvelu p. 040 318 2168 Keravalla on ilo liikkua! LIIKUNNANOHJAUSTOIMINTA Arja Vakkila liikuntaesimies, ohjattu liikuntatoiminta, uinninvalvonta p. 040 318 4443 Pasi Sirolinna liikunnanohjaus, laiteopastus, uinninvalvonta p. 040 318 2242 Tanja Pirtamo erityisryhmät, liikuntaneuvonta, uinninvalvonta p. 040 318 2489 Margit Grönroos liikunnanohjaus, uinninvalvonta p. 040 318 2158 Heidi Pakarinen liikunnanohjaus, uinninvalvonta ja liikuntaneuvonta p. 040 318 4112 Liikuntapaikat JÄÄHALLI Metsolantie 3, 04200 Kerava, p. 040 318 2706 jaahalli@kerava.fi Asiakaspalveluajat: ma pe 7 23, la 7 23, su 7.30 23 MAAUIMALA p. 09 2949 2079 Avoinna kesällä 2018. LIIKUNTAPAIKKOJENHOITAJAT: Kari Ahola, Jari Flyktman Sami-Pekka Manerus, Niko Haatainen, Kai-Erik Sund Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@kerava.fi, p. 040 318 2078 Uimahalli on suljettu. Se peruskorjataan ja laajennetaan asiakkaille nykyaikaan sopivaksi vesiliikuntakeskukseksi. Liikuntapalvelun hinnasto löytyy osoitteesta: www.kerava.fi/palvelut/liikunta-ja-ulkoilu/hinnasto. Liikuntapalvelun muut liikuntapaikat TEKONURMI Metsolantie 3, 04200 Kerava Ikäihmisten talvikävelyt keskiviikkoisin kello 13 14 YLEISURHEILUKENTTÄ Metsolantie 3, 04200 Kerava Varaukset liikuntatoimistosta: liikunta@kerava.fi tai p. 040 318 2168. Pukuhuonevaraukset otteluihin jäähallin valvomosta: p. 040 318 2706 Kentän pelikelpoisuuden tiedustelut: Kaupunkiympäristö p. 040 318 2085 tai 040 318 2270. 1. Ahjon koulun tekonurmi Ketjutie 2, 04220 Kerava Vuorot kouluaikojen ulkopuolella kesäkaudella puh. 040 318 2168 2. Päivölänlaakson pallokenttä Päivöläntie 16, 04220 Kerava 3. Keravan kartanon pallokenttä Kivisillantie 5, 04200 Kerava 4. Kalevan koulun pallokenttä Kalevankatu 66, 04230 Kerava 5. Jaakkolan koulun pallokenttä Jaakkolantie 8, 04250 Kerava 6. Lapilan koulun pallokenttä Jurvalantie 7, 04200 Kerava 7. Keskuskoulun pallokenttä Sibeliuksentie 6, 04200 Kerava SAVION PESÄPALLOKENTTÄ Koivikontie 35, 04260 Kerava ULKOTENNISKENTÄT 1. Koivikon tenniskentät Koivikontie 35, 04260 Kerava 2. Lapilan tenniskentät Paloasemantie 8, 04200 Kerava Tennisseuran sivut: http://www.kets.fi/ TENNISKESKUS Metsolantie 5, 04200 Kerava Lisätietoja sekä linkki Tenniskeskuksen sivuille: www.keravantennishalli.fi/ Liikuntapalvelu myy omia vuorojaan. Lisätietoja ja tiedustelut Liikuntapalvelun vuoroista: liikunta@kerava.fi BUDOSALI Eerontie 1, 04200 Kerava 8. Pihkaniityn pallokenttä Ylikeravantie 107, 04230 Kerava 9. Killan koulun pallokenttä Sarvimäentie 35, 04200 Kerava 10. Kurkelan koulun pallokenttä Käenkatu 10, 04230 Kerava NYRKKEILYSALI JA CITY-VOIMAILUSALI Kauppakaari 11, 04200 Kerava Kulku saleille kaupungintalon takaa. Avoinna: ma pe klo 7 21, la su klo 8 18 Arkipyhinä noudatetaan sunnuntain aukioloaikaa City-salin lipunmyynti Keravan yhteispalvelupisteestä osoitteessa, Kultasepänkatu 7. Muut pallokentät 11. Savion koulun tekonurmi Juurakkokatu 33, 04260 Kerava Vuorot kouluaikojen ulkopuolella kesäkaudella puh. 040 318 2168 12. Sompion koulun pallokenttä Aleksis Kiven tie 18, 04200 Kerava 13. Sompion pallokenttä Luhtaniituntie, 04200 Kerava 14. Kanniston pallokenttä Kannistonkatu 5, 04260 Kerava 12 13
Senioripuisto 1. Kalevan senioripuisto Sijaitsee Keravan jäähallin ja uimahallin välissä. 2. Savion senioripuisto Sijaitsee Savion Salavapuiston välittömässä läheisyydessä. Seniorien lähiliikunta KEVÄTKAUSI ALKAA 8.1.2018 Kalevan koulu, Kalevankatu 66 tuolijumppa keskiviikkoisin klo 14.15 sauvakävely torstaisin klo 12.00 Sompion Hyvinvointikeskus, Aleksis Kiven tie 19 tuolijumppa perjantaisin klo 13.00 Keskusta (lähtö Onnellisen Kanan edestä) sauvakävelyä tiistaisin klo 10.00 ja lauantaisin klo 11.00 Savion Elzu, Juurakkokatu 58 tuolijumppaa keskiviikkoisin klo 13.30 Jaakkola Ali-Keravan koulu, Jokelantie 6 tuolijumppaa maanantaisin klo 14.15 SENIORIVAUNU STARTTAA LIIKENTEESEEN! Sisältää monipuolista ulkoliikuntaa esim. kävelysählyä, tuolijumppaa, sauvakävelyä, pelejä ja leikkejä. Säävarauksella. Savio, Salavapuiston alue (Visatie) maanantai klo 13.00 Lapila, tenniskentän liikuntapuisto, Lapilan kartanon takana (Lapilantie 19) perjantai klo 11.00 Ryhmiin osallistuminen on ilmaista eikä vaadi ennakkoilmoittautumista. Ryhmiä ohjaavat koulutetut vertaisohjaajat. Seniorivaunun liikuntaa ohjaa Margit Grönroos. Tervetuloa mukaan iloiseen ja rentoon menoon! Tiedustelut Arja Vakkila p. 040 318 4443 Ulkoilualueet ja -reitit KUNTORADAT Jokaisen kuntoradan varrella on toimintapiste, jossa on erilaisia kiinteitä kuntoilupisteitä. 1. Pihkaniityn kuntorata 4600 metriä. 2. Ahjon kuntorata 1800 metriä. 3. Sompion kuntorata 1750 metriä. 4. Kalevan urheilupuiston kuntorata 1250 metriä. 5. Koivikon kuntorata 800 metriä. MUUT ULKOILU- JA LIIKUNTAREITIT 1. Keinukallion ja Ahjon reitit Keinukallion pururata ja tekolumilatu 700 m Hiihtostadionin lenkki 1500 m Reitti Jokivarren tielle 3800 m Keinukallion lenkki ja Ahjon lenkki yhdessä 5600 m Juoksuportaat 261 askelmaa street workout teline 2. Keinukallion frisbeegolf Keinukallion frisbeegolfrata on 18-korinen rata. Kaikille avoin ja maksuton. Lisätietoja: http://frisbeegolfradat.fi/rata/keinukallio_kerava/ Kuva: istockphoto Liikuntavaunut Liikuntavaunuja voi vuokrata ympäri vuoden erilaisiin yritystapahtumiin sekä yhdistys- ja talkootilauksiin sovittua korvausta vastaan. Liikuntavaunujen tilaukset ja tiedustelut: jarkko.vilhunen@kerava.fi tai puh. 040 318 2840 1. Liikkari-vaunu Sisältää monia erilaisia pelejä ja pelivälineitä. Heinäkuun liikuntavaunu päivystää ja liikuttaa Keravan maauimalan asiakkaita. Voi tilata erilaisiin tilaisuuksiin korvausta vastaan ja ohjaushenkilön kera. 2. Seniorivaunu Sisältää monia erilaisia pelejä ja pelivälineitä ja on suunnattu senioreille. Voi tilata erilaisiin tilaisuuksiin korvausta vastaan ja ohjaushenkilöllä tai ilman. Lähiliikuntapaikat Kaikissa lähiliikuntapaikoissa on n. 12 x 24 m. kokoinen hiekka-, tekonurmi- tai asfalttipintainen pelikenttä. Kenttä soveltuu esim. jalka- ja koripalloiluun sekä sählyn pelaamiseen. Lisäksi erilaisia kiinteitä liikuntavälineitä ja -telineitä, jotka soveltuvat lasten, nuorten ja aikuisten käyttöön. Lähiliikuntapaikat ovat kaikille vapaassa käytössä. 1. Kalevan lähiliikuntapaikka asfalttialusta, koripallokorit, iso hiekkakenttä vieressä 2. Ahjon lähiliikuntapaikka tekonurmialusta, koripallokorit, iso tekonurmikenttä vieressä 3. Killan lähiliikuntapaikka asfalttialusta, 2 isoa koripallokenttää, palloseiniä ja kiinteitä leikkipaikkoja, koulun toisella puolella 12 x 24 m. tekonurmella päällystetty pelikenttä, iso hiekkakenttä 4. Kanniston lähiliikuntapaikka asfalttialusta, koripallokorit ja kiinteitä leikkipaikkoja, iso hiekkakenttä vieressä 5. Savion lähiliikuntapaikka tekonurmialusta, koripallokorit ja kiinteitä leikkipaikkoja, iso hiekkakenttä vieressä 6. Lapilan lähiliikuntapaikka asfalttialusta, 3 koripallokenttää, skeittipuisto, iso hiekkakenttä vieressä Liikuntapalvelun tapahtumia 24.1.2018 Ice Skating Tour 19.5.2018 Keravan Kunkut Lisätietoja tapahtumista: www.kerava.fi/palvelut/liikunta-ja-ulkoilu 7. Jaakkolan lähiliikuntapaikka tekonurmialusta, koripallokenttä ja kiinteitä leikkipaikkoja, iso hiekkakenttä vieressä 8. Keskustan lähiliikuntapaikka tekonurmialusta, koripallokenttä ja kiinteitä leikkipaikkoja, iso hiekkakenttä vieressä 9. Päivölänlaakson lähiliikuntapaikka tekonurmialusta, koripallokenttä ja kiinteitä leikkipaikkoja, iso hiekkakenttä vieressä, pulkkamäki talvisin 10. Kurkelan lähiliikuntapaikka tekonurmialusta, koripallokenttä ja kiinteitä leikkipaikkoja, iso hiekkakenttä vieressä 11. Keravan yhteiskoulun PANNAfootball 2 pientä aidattua kenttää 12. Keravanjoen koulu Jaakkolan toimipisteen PANNAfootball 13. Savion Freerun-puisto Koivikontie Paljon lähiliikuntapaikkoja! 14 15
Liikuntapalvelun ohjattu liikunta ILMOITTAUTUMINEN OHJATTUIHIN LIIKUNTARYHMIIN Ilmoittautuminen kaikkiin ryhmiin alkaa maanantaina 11.12.2017 klo 10.00 osoitteessa: www.kuntapalvelut.fi/kerava Keravan yhteispalvelupisteessä osoitteessa Kultasepänkatu 7 puhelimitse 040 318 4443 / 040 318 2242 klo 10 13 tiedustelut: arja.vakkila@kerava.fi, tanja.pirtamo@kerava.fi HINNAT Seniori- ja erityisryhmät... 36,00/kurssi Vesijumpat... 36,00/kurssi + Tuusulan uimahallin uintimaksu Työikäisten ryhmät... 56,00/kurssi Erikoiskursseilla eri hinnoittelu (esim. pilates) Ilmoittautumisen jälkeen jokaiselle lähetetään lasku, jonka voi maksaa joko verkkopankissa tai yhteispalvelupisteessä. OHJATUN TOIMINNAN LIIKUNTAPAIKAT Keravan jäähallin kuntosali, Metsolantie 3 Hoivakoti Vomma, Kisapolku 5 Budosali Eerontie, Eerontie 1 Tuusulan uimahalli, Rykmentintintie 1 Keravan terveyskeskus, fysioterapia, Metsolantie 2 Tenniskeskus, Metsolantie 5 Ahjon koulu, Ketjutie 2 PERUUTUSEHDOT Ilmoittautuminen kurssille on sitova. Kurssilta pois jääminen tai laskun maksamatta jättäminen ei ole peruutus. Peruutusta ei voi tehdä ohjaajalle. Kurssin peruutus on aina tehtävä liikuntapalvelun toimistoon kirjallisesti tai sähköpostilla katri.keminen@kerava.fi tai liikunta@ kerava.fi. Ilmoittautumisten peruutukset vähintään 10 päivää ennen kurssin alkua. Kurssin voi myös peruuttaa itse Hellewin kautta. Viivästynyt saatava siirretään kaupungin toimintaohjeiden mukaisesti perintätoimiston hoidettavaksi. Sairaudesta johtuva peruutus on todistettava lääkärin todistuksella, kurssimaksu palautetaan vähennettynä toimistokuluja 10. Liikuntapalvelu voi peruuttaa suunnitellun kurssin noin viikkoa ennen kurssin alkamista, mikäli kurssille ei ole tarpeeksi osallistujia. Ohjaajan yhtä (1) sairastumiskertaa ei pääsääntöisesti korvata ylimääräisellä tunnilla. Muista! Ilmoittautuminen kaikkiin ryhmiin ma 11.12.2017 klo 10.00 www.kuntapalvelut.fi/kerava Keravan yhteispalvelupisteessä osoitteessa Kultasepänkatu 7 puhelimitse 040 318 4443 / 040 318 2242 klo 10 13 tiedustelut: arja.vakkila@kerava.fi, tanja.pirtamo@kerava.fi Keravan liikuntapalvelun lukujärjestys Kevät 2018 // 8.1. 13.4.2018 MAANANTAI 9.00 10.00 409k Woima jäähallin kuntosali Pasi 9.00 10.00 437k Musiikiton kuntosaliharjoittelu Vomma Margit 10.00 11.00 420k Woima jäähallin kuntosali Pasi 10.30 11.15 418k Asahi Vomma Tanja 11.00 12.00 421k Woima jäähallin kuntosali Pasi 11.00 12.00 604k Seniorikahvakuula startti jäähallin kuntosali Margit 11.30 12.15 102k liikuntaraj.tuolijumppa Vomma Tanja 13.00 14.00 417k Sotaveter. +kev.sen. Vomma Pasi 13.00 14.00 422k Kuntojumppa seniorit jäähallin kuntosali Heidi 14.30 15.30 602k Pickleball jatko tenniskeskus Pasi 15.00 16.00 Ohjaaja salilla/vapaa vuoro jäähallin kuntosali Heidi 16.30 17.30 501k Na-Mi jäähallin kuntosali Arja 17.45 18.45 507k Miehet jäähallin kuntosali Arja 19.00 20.00 511k Naiset kiinteytys jäähallin kuntosali Heidi 19.15 20.15 607k Pilates jatko Ahjon koulu Arja 20.15 21.00 516k Kehonhuolto/venyttely jäähallin kuntosali Heidi TIISTAI 8.45 9.45 423k Woima jäähallin kuntosali Margit 10.00 10.45 419k Asahi tenniskeskus Arja 10.15 11.15 402k Kuntoseniorit Vomma Margit 11.15 12.15 424k Tehoseniorit jäähallin kuntosali Arja 11.30 12.30 101k AVH-ryhmä Vomma Tanja 12.30 13.30 104k Sisu-ryhmä Vomma Tanja 13.00 14.00 413k Kuntojumppa seniorit tenniskeskus Arja 13.00 13.30 301k Vesijumppa Tuusulan uimahalli Margit 13.30 14.00 302k Vesijumppa Tuusulan uimahalli Margit 14.00 15.00 601k Pickleball startti tenniskeskus Tanja 15.15 16.15 512k Kuntosali/Naiset jäähallin kuntosali Pasi 16.30 17.30 Ohjaaja salilla/vapaa vuoro jäähallin kuntosali Pasi 18.00 19.00 500k Na-Mi jäähallin kuntosali Pasi 19.00 20.00 508k Miehet jäähallin kuntosali Pasi Keravan kaupungin ohjattu liikunta jatkuu seuraavalla sivulla. 16 17
KESKIVIIKKO 7.00 8.00 513k Aamutreeni jäähallin kuntosali Päivi 8.15 9.00 411k Kevyt aamustartti budosali Tanja 8.45 9.45 425k Woima naiset jäähallin kuntosali Margit 9.00 10.00 606k Pilates alkeiden jatko budosali Arja 9.15 10.15 403k Seniorien kuntosaliharj. Vomma Maija Hotti 10.15 11.15 435k Tuolijumppa seniorit Vomma Margit 10.30 11.30 426k Seniorit startti 3 jäähallin kuntosali Arja 11.45 13.00 429k Senioritanssi jäähallin kuntosali tanssiohjaajat 12.00 13.00 103k MS-ryhmä terveyskeskus Tanja 13.00 14.00 404k Sotaveter.+ kev.seniorit Arja 13.00 14.00 434k Kev. kuntojumppa seniorit tenniskeskus Margit 14.00 15.00 427k Woima jäähallin kuntosali Pasi 15.15 16.15 608k Pilates alkeiden jatko jäähallin kuntosali Arja 17.00 18.00 502k Na-Mi jäähallin kuntosali Pasi 18.15 19.15 505k Bodyjumppa jäähallin kuntosali Pasi 19.15 20.15 506k Bodyjumppa jäähallin kuntosali Pasi TORSTAI 9.00 10.00 405k Woima kevennetty Vomma Heidi 10.00 11.00 428k Woima miehet jäähallin kuntosali Arja 10.00 11.00 605k Seniorikahvakuula jäähalli/ulkona Margit 10.30 12.00 406k Tasapainoryhmä Vomma Raili & Raili 11.15 12.15 436k Rivitanssi alkeis jäähallin kuntosali Eva Suutari 12.15 13.15 436kb Rivitanssi jatko jäähallin kuntosali Eva Suutari 12.00 13.00 107k Liikuntaneuvontaryhmä Vomma Tanja 13.00 14.00 430k Kuntojumppa seniorit tenniskeskus Arja 13.00 14.00 438k Seniorit startti 2 Vomma Margit 13.30 14.30 407k Woima kevennetty jäähallin kuntosali Pasi 15.15 16.15 514k Kehonhuolto/venyttely jäähallin kuntosali Heidi 15.30 16.00 106k Liik.raj.vesijumppa terveyskeskus allas Tanja 17.30 18.30 503k Na-Mi jäähallin kuntosali Pasi 18.30 19.30 509k Miehet vaativa jäähallin kuntosali Pasi PERJANTAI 8.00 9.00 515k Aamun Woimakuntojumppa jäähallin kuntosali Arja 9.00 10.00 431k Woima jäähallin kuntosali Pasi 9.30 10.30 408k Woima Vomma Arja 10.00 11.00 412k Kev.kuntojumppa seniorit budosali Tanja 10.00 11.00 432k Woima jäähallin kuntosali Pasi 10.45 11.45 401k Woima kevennetty Vomma Heidi 12.00 13.00 410k Seniorit startti 1 Vomma Heidi 11.00 12.00 433k Woima jäähallin kuntosali Pasi 13.30 14.30 Ohjaaja salilla/vapaa vuoro jäähallin kuntosali Heidi/Margit 12.00 12.30 105k Liik.raj.vesijumppa Tuusulan uimahalli Tanja 13.00 13.30 303k Vesijumppa Tuusulan uimahalli Tanja 13.30 14.00 304k Vesijumppa Tuusulan uimahalli Tanja 14.00 15.00 603k Pickleball vaativa tenniskeskus Pasi Tuntikuvaukset AAMUN WOIMAKUNTOJUMPPA Aamuvirkuille ohjattu kuntosaliryhmä sisältäen alkulämmittelyn, lihaskuntoharjoittelun ja venyttelyn. Lihaskunto-osuus sisältää vaihdellen kuntojumppaa ja laiteharjoittelua. Sopii työikäisille ja hyväkuntoisille senioreille. AAMUTREENI Aamuvirkuille herätystreenit ennen töihin menoa sisältäen alkulämmittelyn, lihaskuntoharjoittelun ja loppuvenyttelyt. ASAHI Suomalaisten kehittämä terveysliikunta menetelmä, jossa liikkeet ovat helppoja ja rauhallisia. Asahi on suunniteltu kuntouttamaan suomalaisten tavallisia terveysongelmia. Sopii kaiken kuntoisille miehille ja naisille. AVH-RYHMÄ TI KLO 11.30 VOMMA Liikuntaryhmä, jonka tavoitteena on ylläpitää/parantaa liikkumis- ja toimintakykyä auttaen näin jaksamaan arjen askareissa. Tunti sisältää vaihtelevan alkulämmittelyn eri välineillä, kuntosaliharjoittelun ja venyttelyn. BODY-JUMPPA Tehokas lihaskuntopainotteinen tunti välineitä käyttäen. Tarkoitettu hyväkuntoisille naisille ja miehille. KEHONHUOLTO & VENYTTELY Lihasten kevyttä lämmittelyä, tasapaino- ja keskivartaloharjoittelua, pitkiä venytyksiä ja välillä myös rentoutusta. Sopii kaikille! KEVENNETTY KUNTOJUMPPA, SENIORIT Kevennettyä kuntojumppaa senioreille, sisältäen alkuverryttelyn, lihaskuntoharjoittelun/tasapaino-osion ja loppuvenyttelyn. LIIKUNTARAJOITTEISTEN VESIJUMPPA TO 15.30 KERAVAN TERVEYSKESKUS Kevennettyä voimistelua veden vastusta hyväksi käyttäen kivan musiikin tahtiin. Sopii liikuntavammaisille, tuki- ja liikuntaelinsairaille, reumaatikoille jne. Jumppa lämpimässä vedessä, monitoimialtaassa. Huom! kurssimaksun lisäksi Tuusulan uimahallille maksetaan normaali sisäänpääsymaksu. KEVYT AAMUSTARTTI Aamuvirkuille kehon herätystreenit, sisältäen nivelten liikeratojen läpi käyntiä, venyttelyä ja kevyitä lihaskuntoliikkeitä. Tehdään selkää avaavia harjoitteita sekä aktivoidaan keskivartalon tukilihakset päivään mukaan. KIINTEYTYS / NAISET Ohjattu naistenryhmä, jossa n. 20 min alkulämmittely, jonka jälkeen lihaskuntoharjoittelua omankehonpainolla ja eri välineitä käyttäen sekä loppuvenyttely. Sopii työikäisille naisille. KUNTOJUMPPA SENIORIT Kuntojumppaa seniori-ikäisille naisille ja miehille sisältäen reippaan alkulämmittelyn, lihaskuntoharjoittelun ja venyttelyt. KUNTOSALI / NAISET Ohjattu kuntosaliryhmä, jossa 20 min alkulämmittely, jonka jälkeen lihaskuntoharjoittelu ja venyttely. Sopii työikäisille naisille. LIIKUNTARAJOITTEISTEN TUOLIJUMPPA MA KLO 11.30 VOMMA (45MIN) Reipasta tuolijumppaa mukavan musiikin tahtiin. Käytetään myös paljon erilaisia välineitä esim. keppejä, käsipainoja ja palloja. Sisältää alkulämmittelyn, lihaskuntoliikkeitä ja loppuvenyttelyn. Sopii liikuntavammaisille, tuki- ja liikuntaelinsairaille, reumaatikoille jne. LIIKUNTARAJOITTEISTEN VESIJUMPPA TO KLO 15.30 KERAVAN TERVEYSKESKUS Kevennettyä voimistelua veden vastusta hyväksi käyttäen Sopii liikuntavammaisille, tuki- ja liikuntaelinsairaille. Ryhmä on tarkoitettu apuvälineitä käyttäville (pyörätuoli, rollaattori yms.). MS-RYHMÄ KE KLO 14.00 TERVEYSKESKUS Rauhallista tuolijumppaa kepeillä ja muilla välineillä sekä kevennettyä harjoittelua kuntosalilaitteilla omaan tahtiin. Tunti sisältää alkulämmittelyn, laiteharjoittelun ja loppuvenyttelyn. Tervetuloa kaikki yli kuntarajojen! MIEHET Ohjattu kuntosaliryhmä, jossa 20 min alkulämmittely, jonka jälkeen lihaskuntoharjoittelu ja venyttely. Sopii työikäisille miehille. MIEHET VAATIVA Hyväkuntoisille miehille ohjattu saliryhmä, jossa mennään eikä meinata. Nopeatempoinen alkulämmittely ja vaativa lihaskunto-osuus + venyttely. MUSIIKITON KEVENNETTY WOIMA Sisältää helpon alkulämmittelyn ilman musiikkia ja askelsarjoja, lihaskuntoharjoittelun laitteissa ja loppuvenyttelyn. Sopii kaikille kuntosaliharjoittelusta kiinnostuneille! NA-MI Ohjattu ryhmä työikäisille miehille ja naisille. Sisältää 20 minuutin alkulämmittelyn, lihastreenin kuntosalilaitteita tai muita välineitä käyttäen sekä loppuvenytykset. 18 19
PICKLEBALL, STARTTI, JATKO, VAATIVA Pickleball on Amerikassa hyvin suosittu mailapeli. Säännöt ovat yksinkertaiset, ja perustaidot jokainen oppii nopeasti. Pickleball on hellä nivelille ja loistavaa liikuntaa, joka kehittää koordinaatiota ja reaktionopeutta. Tunnilla lämmittelemme jonka jälkeen pelaamme mini otteluita. Tunnille tarvitset sisäliikuntakengät ja liikunta asun. Tule rohkeasti mukaan! PILATES, ALKEIDEN JATKO Pilates on kehonhallintamenetelmä, jolla vahvistetaan keskivartalon syviä tukilihaksia, kehitetään hengitystekniikkaa ja harjoitellaan ergonomista kehonkäyttöä. Pilatesharjoittelu kehittää voimaa, kestävyyttä, liikkuvuutta, kehonhallintaa, tasapainoa sekä kehotietoisuutta. Harjoittelun myötä toiminnallinen ryhti ja selkärangan liikkuvuus paranevat. Kurssi on tarkoitettu alkeiskurssin käyneille ja aamuryhmä soveltuu hyvin myös seniori- PILATES JATKO Jatkokurssi on tarkoitettu niille, jotka hallitsevat pilatesmenetelmän perusteet ja jotka ovat harrastaneet lajia jo pitempään. R I V I TA N S S I S E N I O R E I L L E A L K E I S - J A J AT KO R Y H M Ä Rivitanssi kuuluu kantritansseihin ja on mukaansa tempaava harrastus, joka sopii kaiken ikäisille, miehille ja naisille. Rivitanssissa kaikki tekevät samat liikkeet ja partneria ei tarvita. Askeleet ovat helppoja ja ne toistuvat koko tanssin ajan. Kurssi ja suunnattu ikäihmisille. Vaatetus: sisäliikuntakengät, kevyt vaatetus ja juomapullo. SENIORITANSSI Senioritanssi on ikäihmisille kehitetty eurooppalainen liikuntamuoto, josta voivat nauttia liikkumiskyvyltään erilaiset ihmiset. Senioritanssit ovat rentoja seuratansseja, joilla kullakin on oma nimi, koreografia, luonne ja musiikki. Senioritansseja voi tanssia seisten tai istuen. Askeleet on helppo oppia. SENIORIT STARTTI 1 Kuntoharjoittelua senioreille hankkien monipuolisesti voimaa, kestävyyttä, liikkuvuutta ja tasapainoa, käyttäen eri välineitä. Sopii aloittaneille ja vähemmän harrastaneille naisille ja miehille. SENIORIT STARTTI 2 Sopii Senioreiden Starttiryhmässä aloittaneille tai vähemmän harrastaneille. SENIORIT STARTTI 3 Kuntoharjoittelua senioreille hankkien monipuolisesti voimaa, kestävyyttä, liikkuvuutta ja tasapainoa käyttäen eri välineitä. Sopii Startti 2 aloittaneille ja vähemmän harrastaneille. SENIOREIDEN VESIJUMPPA Reipasta vesijumppaa ikivihreitten/uusien sävelten tahtiin hyppy altaassa (syvyys 5m). Uimataito pakollinen. Tunnilla käytetään omia vesijuoksuvöitä/kenkiä sekä erilaisia välineitä. Huom. Kurssimaksun lisäksi Tuusulan uimahallille maksetaan sisäänpääsymaksu. SISU TI KLO 12.30 VOMMA Kuntosaliryhmä jossa myös jumpataan paljon. Tunti sisältää alkulämmittelyn, lihaskuntoharjoittelun sekä loppuvenyttelyn. Sopii mielenterveyskuntoutujille sekä toimintakyvyltään heikentyneille. Liikuntarajoitteisten vesijumppa pe 12.00 Tuusulan uimahalli SOTAVETER+KEVENNETTY SENIORIRYHMÄ Kevyttä kuntoliikuntaa, jossa ohjattu lämmittelytuokio lattialla, lihaskunto-osuus salilaitteissa ja venyttelyt. TASAPAINORYHMÄ Tasapainoa ylläpitävää ja kehittävää harjoittelua välineitä ja ratoja käyttäen. Parantaa tasapainoa ja vahvistaa alaraajoja. Keravan Opiston ohjattu liikunta ILMOITTAUTUMINEN Kaikille liikunta- ja tanssikursseille sekä Sirkuskouluihin ilmoittautuminen alkaa tiistaina 12.12.2017 klo 8.00 www.opistopalvelut.fi/kerava Sampolan yhteispalvelupisteessä Maanantaina 8.1.2018 voi ilmoittautua myös Opiston toimistossa ja puhelimitse numerossa 09 2949 2352 klo 12. Lukukausi on pääsääntöisesti 14 viikon mittainen. lyhytkurssit kestävät pääsääntöisesti kuusi kertaa. Huomioithan, että kaikissa opetustiloissamme ei ole pukeutumis- ja peseytymistiloja. Kursseilla tarvitaan oma jumppamatto. Osalla kursseilla tarvitaan myös omia välineitä, kuten kuminauha tai pilatespallo. Näistä on mainittu kurssin yhteydessä. Painetussa kurssiesitteessä on lyhyemmät kurssikuvaukset. Pidemmät kurssikuvaukset löytyvät netistä. Pukeudu kurssin mukaiseen vaatetukseen ja ota juomapullo mukaan. Yhtä opettajan sairastumisesta johtuvaa tai opetustilan salivuoron peruutuksesta johtuvaa kurssikerran peruuntumista ei korvata. Opettajan sairastuessa tunnille pyritään löytämään sijainen ja tunnin sisällön tavoitteena on vastata kurssikuvausta. Kahvakuula on erittäin monipuolinen harjoitusväline! Kauden aikana tapahtuvista muutoksista tiedotetaan pääsääntöisesti tekstiviesteillä. Kurssimaksusta ei myönnetä hyvitystä asiakkaan poissaolojen (esim. sairastuminen) vuoksi. Pitkäaikaisen loukkaantumisen tai terveydellisen syyn vuoksi kurssin voi keskeyttää lääkärintodistusta vastaan. Erikoistapauksissa ota yhteyttä opiston toimistoon. Mikäli kurssin kokoontumiskertoja joudutaan peruuttamaan opistosta riippumattomista syistä, korvataan peruutetut tunnit parhaalla mahdollisella tavalla. Liikuntalukujärjestyksen löydät sivulta 30 32. SENIORIEN KUNTOSALIRYHMÄ Seniori-ikäisten naisten ja miesten laiteharjoitteluryhmä, jossa koko tunti harjoitellaan kuntosalilaitteissa. Ei ohjattua jumppaa. Sopii kaiken kuntoisille. SENIORI ULKOILMAKAHVAKUULA Ulkoharjoittelu Senioripuistossa joka sisältää alkulämmittelyn ja vaihtelevan kahvakuulaharjoituksen. Huonolla säällä harjoitellaan jäähallin juoksusuoralla. Omaa kahvakuulaa ei tarvita. SENIORI ULKOILMAKAHVAKUULA, ALOITTELIJAT Ulkoharjoittelu Senioripuistossa joka sisältää alkulämmittelyn ja kahvakuulaharjoituksen, jossa aluksi tutustutaan kuulaan ja harjoitellaan perusliikkeitä ja liikesarjoja. Huonolla säällä harjoitellaan jäähallin juoksusuoralla. Omaa kahvakuulaa ei tarvita. TEHOSENIORIT Tehokasta kuntojumppaa naisille ja miehille sisältäen ohjatun alkulämmittelyn, lihaskuntoharjoittelun välillä eri välineitä käyttäen ja loppuvenyttelyn. Sopii hyväkuntoisille senioreille TUOLIJUMPPA SENIORIT Kevyttä tuolijumppaa seniori-ikäisille. Lihaskuntoharjoittelussa käytetään kuntosalilaitteita ja välineitä. WOIMA / WOIMA KEVENNETTY / WOIMA NAISET / WOIMA MIEHET Senioreille tarkoitettua lihasvoiman kehittämistä ja ylläpitämistä tukevaa voimaharjoittelua. Sisältäen reippaan alkulämmittelyn, voimaharjoittelun laitteissa ja loppuvenyttelyn. 20 21
Liikunnan taitotasot LYHYTKURSSIT TULE JA TUTUSTU! Liikuntakursseille on merkitty tasokuvaukset. Valitse kurssi omien tavoitteidesi ja kuntosi mukaan. TASO 1 = KEVYT Kevyt tunti, jolla tehdään yksinkertaisia liikkeitä ja liikesarjoja. Ei taitovaatimuksia. Sopii aloittelijoille. Yhteistyökurssit TASO 2 = KESKIRASKAS Keravan naisvoimistelijoiden KNV:n kanssa järjestetyille yhteistyökursseille osallistuu sekä Opiston että KNV:n asiakkaita. Lasten tanssikurssit järjestetään yhteistyössä Keravan tanssiopiston kanssa. Yksittäisiä kursseja järjestetään yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Sopii henkilöille, joilla on jonkin verran peruskuntoa. Perusliikkeiden ja liikesarjojen osaaminen on suotavaa. Tunnit sisältävät keskiraskaita liikkeitä ja liikesarjoja, jotka vaativat jonkin verran taitoa ja kehonhallintaa. MUISTA! Ilmoittautuminen Keravan Opiston ohjatuille liikuntakursseille alkaa: ti 12.12.2017 klo 8.00 ilmoittautuminen kaikille liikunta- ja tanssikursseille sekä Sirkuskouluihin alkaa www.opistopalvelut.fi/kerava Sampolan yhteispalvelupisteessä TASO 3 = RASKAS Sopii niille, joilla on hyvä peruskunto ja jotka osaavat perusliikkeet ja liikesarjat. Tunnit sisältävät raskasta liikuntaa ja suuria lihasryhmiä kuormittavia liikkeitä. Kurssineuvontaa Mikä kurssi sopisi sinulle parhaiten? Kurssineuvontaa Sampolan Palvelukeskuksen Yhteispalvelupisteessä ti 12.12. klo 9.00 11.00 & 13.00 15.00 Kuva: istockphoto 830261 AFRIKKALAINEN TANSSI ALKEET (6x55min) to 18.00 18.55, 18.1. 1.3. Sompion koulu juhlasali ohjaaja Taija Kuula, 25 Afrikkalainen tanssi on iloinen ja tehokas liikuntamuoto, joka sopii kaikenikäisille miehille ja naisille. Liikkeet voi tehdä oman kunnon mukaan. Tunti tekee erityisen hyvää niska-hartiaseudulle, luustolle, yläselälle ja lantiolle. Tehokkaan liikunnan lisäksi saat myös hyvän mielen. Kurssilla tanssitaan rennoissa vaatteissa ja paljain jaloin keskittyen länsiafrikkalaisiin tansseihin ja lauluihin. 830255 FLAMENCON TEKNIIKKAKURSSI (6x55min) UUSI ma 20.05 21.00, 12.3. 23.4. Keravan lukio ja aikuislukio tanssisali Sari Pikkarainen, 25 Flamencon tekniikkatunnilla tehdään jalkatyötä ja vartalonhallintaa. Ei tehdä vaikeita kuvioita vaan tehdään voimistuttavia toistoja eri kehon alueella ja aksentoidaan markkeerauksien avulla. 830251 ITÄMAINEN TANSSI ALKEET (6x55min) ke 20.00 20.55, 17.1. 28.2. Keravan lukio ja aikuislukio tanssisali tanssitaiteilija Leena Kallio, 25 Kurssi sopii kaikille kokemuksesta ja lähtötasosta riippu- matta. Löydä vartalosi ilmaisuvoima ja sisäistä helpot perusniksit kukoistavaan ryhtiin! Kun vartalon linjaukset toimivat terveellisesti, on helppo heittäytyä itämaiselle tanssille tyypillisiin naisellisen kaareviin liikkeisiin ja tehostaa niitä terävillä aksenteilla. Tällä kurssilla keskity- tään treenaamaan ja nauttimaan tanssista, ei valmisteta esitystä. Esiintymispainotteinen tiiviskurssi alkaa tämän kurssin päätyttyä. 830253 ITÄMAINEN TANSSI ESIINTYMISKURSSI (6x55min) UUSI ke 20.00 20.55, 7.3. 11.4. Keravan lukio ja aikuislukio tanssisali tanssitaiteilija Leena Kallio, 25 Kurssi sopii kaikille, joille on jo vähänkin kokemusta itämaisesta tanssista. Opettelemme kivan koreografian ja valmistamme esityksen Keravan Opiston 70-vuotis- juhliin 24.4.2018 klo 18.00. Varaudu panostamaan myös esiintymisasuun. TASO 2. 830721 KEHONHUOLTO (4x2t) UUSI la-su 10.00 11.30, 20.1. 28.1 Keravan lukio ja aikuislukio tanssisali tanssitaiteen maisteri, pilatesohjaaja Linda Martikainen, 35 Kurssin ensimmäisenä viikonloppuna on Pilateksen peruskurssi, jossa tutustutaan pilates-menetelmään, joka voimistaa syvien keskivartalon lihasten tukea sekä edesauttaa nivelten hyvinvointia. Pilates keskittyy tuetun pystyasennon löytämisen harjoitteluun yhdessä keskivartalon lihasten sekä tietoisen ja vapaan hengityksen kanssa. Kurssin toisena viikonloppuna tutustutaan Balanceen, joka on lempeää kehon avausta, jossa keskitytään erityisesti rintarangan liikkuvuuden ja yläselän tuen kehittämiseen. Lisäksi kurssilla parannamme lantion alueen verenkiertoa ja aineenvaihduntaa kevyiden pilates- ja yin jooga -harjoitteiden avulla. Kurssilla annetaan aikaa hengitykselle rentouttaa kehoa ja vapauttaa lihasjännityksiä. 830263 KEHON&MIELEN JOOGA JA JOOGA-NIDRA (6x55min) UUSI to 18.00 18.55, 8.3. 26.4. Sompion koulu juhlasali Minna Loponen, 25 Kurssilla pysähdytään hetkeksi kehokokemukseen ja otetaan hetki aikaa itselle - keholle ja mielelle ja tasapainotetaan niitä. Tunnilla siirrytään lempeällä tavalla jooga-asanoista toiseen koko ajan ollen tietoisia hengityksestä ja sen vaivattomuudessa. Tunti on sekoitus lempeää ja liikkuvaa Yang-joogaa sekä rauhallisempaa Yin-joogaa. Jooga-nidra on vanha jooginen harjoitus, jossa tietoisuus kuljetetaan valveillaolon ja unen väliseen tilaan ohjaajan opastuksella. Jooga-nidran tilassa keho on täydellisen rentoutunut. Harjoitus tehdään mukavasti selinmakuulla. Muista ottaa mukaan villasukat ja viltti, sekä oma matto. 830351 MELONNAN PERUSTEET (4t) ma 18.00 21.00, 28.5. 28.5. Mikko Siemann, 35 Koulutettu melontaopas ohjaa sinut alkuopastuksen jälkeen turvallisesti vesille. Illan aikana tehdään retki Tuusulanjärvellä. Kaikki melonnassa tarvittavat välineet saat retken järjestäjältä. Ota mukaan iloista mieltä, kosteutta kestävät vaatteet (mielellään tekokuitua), vesipullo ja varavaatteet vedenpitävässä pussissa. Jos sinulla ei ole vesitiivistä pussia, ilmoita siitä järjestävälle taholle. Mikäli haluat suorittaa melonnan peruskurssin, ilmoittaudu myös kurssille 830353. Nämä kaksi kurssia muodostavat Suomen Melonta- ja Soutuliiton virallisen peruskurssin, jonka suorittamisesta saat kirjallisen todistuksen. ma 8.1.2018 klo 12 voi ilmoittautua myös Opiston toimistossa ja puhelimitse numerossa 09 2949 2352. 23
830353 MELONNAN PERUSKURSSI (9,33t) UUSI ti 18.00 21.00, ke 17.00 21.00, 29.5. 30.5. Mikko Siemann, 65 Kurssi perustuu Suomen Melonta- ja soutuliiton ohjeisiin ja kurssin päävetäjä on saanut melonnanohjaajan koulutuksen. Mikäli haluat suorittaa melonnan peruskurssin, ilmoittaudu myös kurssille 830351. Nämä kaksi kurssia muodostavat Suomen Melonta- ja Soutuliiton virallisen peruskurssin, jonka suorittamisesta saat kirjallisen todistuksen. Mikäli olet suorittanut 4t kurssin Keravan opistossa syksyllä 2016, voit ilmoittautua vain tähän jatko-osaan. Kaikki melonnassa tarvittavat välineet saat kurssin järjestäjältä. Ota mukaan iloista mieltä, kosteutta sietävät vaatteet (mielellään tekokuitua), vesipullo ja varavaatteet vedenpitävässä pussissa. Huomaa, että auringolta suojautuminen on vesillä erityisen tärkeää, joten varaathan mukaan aurinkorasvan ja päähineen. 830641 RASKAUSAJAN JOOGA (6x55min) Keravan lukio ja aikuislukio tanssisali ma 20.05 21.00, 15.1. 26.2. joogaohjaaja Eija Laitinen, 25 Fyysisesti rauhallisesta ja kehoa kunnioittavasta joogasta saa apua raskausajan yleisiin vaivoihin kuten selkäkipuihin ja unettomuuteen. Tunneilla tehdään lantion ja reisien lihaksille ja nivelille avaavia harjoituksia, jotta synnyttäminen olisi helpompaa. Lisäksi tehdään lantionpohjan lihaksia vahvistavia harjoituksia, opetellaan erilaisia rentoutusasentoja ja hengitysharjoituksia. Raskausajan joogan voi aloittaa milloin vain. Kurssilla opetellaan kuuntelemaan omaa kehoa ja mieltä. Peppu liikkeelle Reggaeton ja Twerkkurssilla! 830723 TANSSI (4x2t) UUSI la-su 11.30 13.00, 20.1. 28.1. Keravan lukio ja aikuislukio tanssisali tanssitaiteen maisteri, pilatesohjaaja Linda Martikainen, 35 Kurssin ensimmäisenä viikonloppuna tutustutaan nykytanssin kautta oman kehon toiminnallisuuteen herkistymällä mm. painon siirtojen kautta tapahtuvaan kehon ketjuliikkeeseen. Tarkastellaan spiraaliliikettä ja kuinka sitä seuraamalla voi vapautua kuuntelemaan oman kehon viisautta liikkua. Lopputunnista tehdään koreografiaa tunnin harjoitteiden pohjalta. Toisena viikonloppuna tutustutaan Kontakti-improvisaatioon, jossa tarkastellaan kehoa sen anatomian kautta tunnustellen mm. selkärangan kiertosuuntia ja sen vaikutusta muuhun kehoon. Kontaktissa oleminen aloitetaan kuuntelemalla ensin omaa kehoa sitten kehon liikettä ja painoa suhteessa mm. lattiapintaan. Lopuksi tehdään yksinkertaisia pariharjoitteita, joiden kautta luodaan yhteyttä oman kehon liikkeeseen. 830257 TWERKKAUS JA REGGAETON (6x90min) UUSI ti 19.30 21.00, 16.1. 27.2. Keravan lukio ja aikuislukio tanssisali Tuula Malo, 35 Reggaeton ja Twerk -yhdistelmäkursilla yhdistellään molempien lajien parhaita puolia, joten peppu tulee takuulla liikkumaan! Reggaeton ottaa vaikutteita mm hip-hopista, reggaesta, afrosta ja salsasta ja on rytmikästä, liikekielessä korostuu lantion liikkeet, rintakehän ja olkapäiden liikuttaminen musiikin mukaan joko voimakkaasti aksentoiden tai sitten pehmeämmin variaatioin. Twerk on provosoiva tanssityyli, jossa pääpaino lantion liikkeissä. Peppua pyöritellään ja liikutellaan monin eri tavoin. Twerkissä tehdään paljon liikkeitä myös lattiatasossa, polvien päällä, joten polvisuojat ovat ehdoton varuste mukaan tunnille. Tuntikuvaukset JOOGA JA PILATES ASTANGAJOOGAN ALKEET Kurssilla käydään läpi astangajoogan ensimmäistä asentosarjaa, aurinkotervehdyksiä sekä harjoitellaan ujjayi-hengitystä sekä bandhojen eli lihaslukkojen käyttöä. ASTANGAJOOGAN ALKEISJATKO Astangan alkeisjatko sopii henkilöille, jotka osaavat astangan perusteet. TASO 2. BALANCE Tunnilla yhdistetään Pilates- ja jooga-metodien lihastasapainoa edistäviä liikkeitä, joista osa tapahtuu lattialla matolla ja osa seisaaltaan. Harjoituksissa vahvistetaan heikkoja lihaksia ja haetaan liikkuvuutta kireille lihaksille. Mukaan oma matto ja pilatespallo (n. 20cm). HATHAJOOGA Hathajooga on lempeä, kokonaisvaltainen harjoittelumuoto, joka edistää kehon ja mielen hyvinvointia ja terveyttä. Se uudistaa, eheyttää ja tuo sisäistä rauhaa. Tunti sisältää yksinkertaisia, oman kehon edellytysten mukaan tehtäviä liikeharjoituksia, hiljentymistä ja rentoutumista. JOOGAA MIEHILLE Kurssilla lisätään lihasvoimaa ja parannetaan kehon tasapainoa sekä voimistetaan selkää ja tukilihaksistoa. Tunneilla tehdään yksinkertaisia ja turvallisia, kaikille sopivia liikkeitä jotka kuitenkin tarjoavat sopivasti myös haastetta ja hikoilua. LEMPEÄ FLOWJOOGA Slow flow -tunnilla opit flowjoogan perusasanat. Tunti lisää lämpöä kehossa ja kehittää voimaa, notkeutta, kestävyyttä ja joustavuutta. LEMPEÄÄ PILATESTA STRESSAANTUNEILLE UUSI Kurssilla yhdistyy lempeä harjoittelu ja stressinhallinta. Kurssi sopii henkilöille, jotka kokevat elämän kiireiseksi ja stressaavaksi ja kaipaavat myös ajatuksia stressinhallintaan. Teemme lempeää harjoittelua ja saat vinkkejä, miten saada elämään enemmän tasapainoa ja mielenrauhaa ja millä keinoilla stressiä voi vähentää omassa arjessa. Osallistujilla tulee olla pilateksen perusasiat jo hallinnassa. TASO 2. PILATES Pilates on kehonhallintamenetelmä, joka vahvistaa tehokkaasti kehon syviä vatsa- ja selkälihaksia, kohentaa ja ylläpitää ryhtiä sekä pitää selän terveenä. Menetelmän avulla voi harjoittaa itselleen tasapainoisen ja vahvan lihaksiston, joustavat nivelet sekä hyvän lihasvenyvyyden. PÄIVÄJOOGA Päiväjooga lisää kehosi liikkuvuutta ja poistaa jännitystiloja ja stressiä tehokkaasti. Tunnilla tehdään helppoja flowjoogaharjoituksia ja rentoudutaan pitkäkestoisten, syviin kudoksiin ulottuvien venyttelyjen avulla. kiputiloja. SHINDO JA YIN-JOOGA Yinjooga ja Shindo-meridiaanivenyttelyn liikkeet vaikuttavat kehossa alueisiin, joissa on eniten sidekudosta - selkärankaan ja selän lihaksiin, lantion seutuun, sekä liikuntaelimiin (kädet ja jalat). Tämä tunti vaikuttaa niin fyysiseen, henkiseen kuin energeettiseen tilaamme. Tunti auttaa suoriutujaa rentoutumaan ja hiljentää kihisevän mielen. ÄIJÄJOOGA Tavoitteena on kokonaisvaltainen rentoutuminen ja virkistyminen sekä todellinen itsetuntemus. LEMPEÄ HATHAJOOGA Rauhallisella, lempeällä hathajooga -tunnilla tehdään venytyksiä, taivutuksia ja kiertoja oman hengityksen rytmissä. Lopuksi hiljennytään ja rentoudutaan. YIN-JOOGA Yin -jooga keskittyy lihasten sijaan sidekudosten venyttämiseen ja vahvistamiseen. Erityistä huomiota kiinnitetään lantion alueen kireyden poistamiseen. Lempeä hathajooga auttaa rentoutumaan. 24 25
LIIKUNTA HIIT Tehokas hapenottokykyä ja voimaa lisäävä pääosin kehonpainolla tehtävä intervallitreeni. Tunti sisältää alkulämmittelyn, liikkeiden tekniikan ja eri vaihtoehtojen opettelun, korkeatehoisen intervalliharjoituksen, loppujäähdyttelyn ja rentouttavan venyttelyn. TASO 2. KAHVAKUULA Kahvakuula on erittäin monipuolinen harjoitusväline, jonka avulla voi lisätä voimaa, nopeutta, kestävyyttä ja tasapainoa. Liikkeitä tehdään myös rauhallisella tempolla, jolloin keskitytään harjoittamaan keskivartaloa ja syviä lihaksia. Combat Club Sankukain tiloissa pidettävillä kursseilla et tarvitse omaa kuulaa. Muilla kursseilla tarvitaan oma kahvakuula. KERAVAN KUNDIT KONDIKSEEN Tunnilla tutustutaan monipuolisesti erilaisiin liikuntalajeihin. Tunti sopii kaikille Keravan kundeille! KIINTEYTYSJUMPPA Tunti koostuu helpoista askelista ja lihaskuntoliikkeistä. Tunnin alkuosa askelletaan tehokkaasti ja lihaskunto osuudessa vahvistetaan koko kehoa. KUNTOJUMPPA Rauhallista jumppaa, mikä ei sisällä hyppyjä. Tunti koostuu lämmittelystä, lihaskunto-osuudesta ja venyttelystä. LIHASKUNTO JA VENYTTELY Monipuolinen 60min lihaskuntotunti. Välillä vahvistetaan kehoa painoja käyttäen, välillä käytetään välineenä omaa kehoa. Tunnit ovat erilaisia ja kehoa muokataan monipuolisesti. Lopuksi 30min rentouttavat venytykset. TASO 2. MIESTEN SÄHLY Kurssilla pääset tutustumaan salibandyn erilaisiin harjoitteisiin sekä pelimuotoihin. Tuntiin sisältyy alkulämmittely, erilaisia pelimuotoja sekä loppuverryttely. Mukaan oma maila ja suojalasit. SELKÄ KUNTOON KEPPIJUMPALLA Tunnilla tehdään ryhtiä parantavia harjoituksia niin lihaksia vahvistaen kuin venytellen. Ota mukaan oma keppi ja jumppa-alusta. SENIORIKAHVAKUULA UUSI Kurssi sisältää monipuolista harjoittelua kahvakuulalla ja ilman. Tunti sopii naisille ja miehille. Oma kahvakuula mukaan.. TEEMAMIX UUSI Kurssilla kokeillaan erilaisia liikuntamuotoja ja saat monipuolista harjoitusta kehollesi. Kurssilla tehdään mm. reisi-vatsa-pakarajumppaa, keppijumppaa, kehonhuoltoa ja keskivartalon eli coren vahvistamista. Teema vaihtuu kolmen viikon välein. LIIKU YHDESSÄ LAPSEN KANSSA SISARUSSIRKUS Jokaisesta osallistujasta oma ilmoittautuminen ja kurssimaksu. Kurssille voi osallistua perheen alle kouluikäiset lapset yhdessä aikuisen kanssa. Sisarussirkustunneilla liikutaan ja lorutellaan sirkusteemojen parissa, harjoitellaan tasapainoilua ja pariakrobatiaa, tehdään yhteisiä jumppatemppuja sekä tutustutaan iloisen värikkäisiin liikuntavälineisiin. Harjoitukset ovat yhteisiä lapselle ja vanhemmalle ja ne kehittävät molempien koordinaatiota, kehonhallintaa sekä yhteistä vuorovaikutusta. TAAPERO- NAPERO -JA VAUVASIRKUS Ilmoita lapsesi kurssin osallistujaksi ja itsesi maksajaksi. Kurssimaksu sisältää aikuisen ja lapsen osallistumisen ja maksun. Kurssille voi osallistua yksi aikuinen ja yksi lapsi. Aikuisen ja lapsen yhteisellä sirkustunneilla liikutaan ja lorutellaan sirkusteemojen parissa, harjoitellaan tasapainoilua ja pariakrobatiaa, tehdään yhteisiä jumppatemppuja sekä tutustutaan iloisen värikkäisiin liikuntavälineisiin. Kuva: istockphoto KUNTOPIIRI Tunnin alussa lyhyt lämmittely, jonka jälkeen kuntopiiriosuus sisältäen lihaskunto- ja aerobisia harjoitteita. Lopuksi venyttelyt. TASO 2. VPR Vatsa-pakara-reisi -jumppa. Lyhyen ja helpon lämmittelyn jälkeen keskitytään ainoastaan reisien, pakaroiden ja vatsan tiukaan treenaukseen. KNV. Kuntopiirissä treenaat monipuolisesti lihaskuntoa ja hapenottokykyä! KEHONHUOLTO, VENYTTELY JA TERVEYSLIIKUNTA ASAHI Asahi on kotimaista terveysliikuntaa, joka hoitaa ja ennaltaehkäisee selän ja hartiaseudun vaivoja, kaatumisesta johtuvia murtumia sekä stressiä. Liikkeet ovat yksinkertaisia, hitaita, pehmeitä ja helposti omaksuttavia. Asahi sopii kaikenikäisille miehille ja naisille. FASCIAMETHOD FasciaMethod tunnilla yhdistyvät lihasten ja sidekudosten liikkuvuusharjoittelu, toiminnallinen venyttely kireille lihaksille, liikehallintaharjoittelu ja faskiakäsittely pallolla. TASO 2. KEHONMUOKKAUS Tunnin aikana käydään läpi koko keho vahvistavilla, muokkaavilla, sekä kehon liikeratoja parantavilla liikkeillä. TASO 2. SYVÄVENYTTELY Tunnilla tehdään syviä ja pitkiä venytyksiä koko keholle erilaisten venytystekniikoiden avulla. 26 27
Kuva: David Datzira LASTENTANSSI Lastentanssi on luovaa liikettä, iloisia loruja ja reippaita rytmejä. Monipuoliset tanssiharjoitukset kehittävät lasten perusliikuntataitoja ja tutustuttavat heidät tanssitekniikan alkeisiin. LATINOMIX Tunnilla tutustutaan eri latinotansseihin lyhyiden askelsarjojen muodossa. Opi useita eri latinotansseja hauskasti ja helposti! LAVIS Lavis on lavatanssiaskeleiden ja jumpan välimuoto, jota tanssitaan yksin. Tunnilla tanssitaan tuttuja lavatanssilajeja kuten humppa, jenkka, rock/jive, cha cha ja valssi. SIRKUSKOULU FANFAARI Sirkuskoulu Fanfaarin tunnit pidetään perjantaisin koko perheen liikuntakeskus Pompitissa. Tunneilla tutustutaan sirkukseen liikunta- ja taidemuotona. Tunneilla kehitetään kehonhallintaa ja koordinaatiota mm. akrobatian ja muiden sirkuslajien kautta sekä tehdään ilmaisu- ja esiintymisharjoituksia. Sirkuksen harrastajalta vaaditaan kykyä ottaa vastaan ohjeita sekä omaa motivaatiota käydä tunneilla. PARITANSSIN ALKEET Kurssilla opetellaan rennosti mutta tehokkaasti perustekniikkaa ja -kuvioita yleisimmistä vakio- ja lattaritansseista oman parin kanssa. Jokaisesta osallistujasta oma ilmoittautuminen ja kurssimaksu. Keravan Opiston monipuoliset tanssikurssit! Jokaiselle jotain! PARITANSSIN JATKO, LATTARIT Kurssilla opetellaan edistyneempiä kuvioita ja tanssitekniikkaa oman parin kanssa. (Samba, cha cha, jive ja rumba). Jokaisesta osallistujasta oma ilmoittautuminen ja kurssimaksu. TASO 2. PARITANSSIN JATKO, VAKIOT Kurssilla opetellaan edistyneempiä kuvioita ja vakiotanssitekniikkaa oman parin kanssa. Jokaisesta osallistujasta oma ilmoittautuminen ja kurssimaksu. TASO 2. TANSSI AIKUISBALETTI ALKEISJATKO Kurssilla kerrataan jo opittuja perusliikkeitä ja lisätään uusia haasteita. Tärkeintä on nauttia tanssimisesta klassisen musiikin tahtiin. Tunneilla pääset haastamaan tasapainosi ja koordinaatiokykysi. Kurssi sopii henkilöille, joilla on vähänkin balettitaustaa. TASO 2. AIKUISBALETTI JATKO Kurssi sopii kaikille, joille baletin perusliikkeet ovat jo tuttuja. TASO 2. FOLKJAM FolkJam on suomalainen tanssiliikuntamuoto. Tunnit sisältävät sekä nopeaa ja mukaansatempaavaa menoa että rauhallista tunnelmointia. Liikemateriaali hyödyntää suomalaista tanssiperinnettä. FLAMENCO Kurssilla opetellaan flamencotanssin tekniikkaa ja koreografiaa aloittelijoille ja pidemmälle ehtineille. Mukaan tukevat leveäkorkoiset kengät ja halutessasi leveähelmainen hame. HIPHOP NUORILLE Kurssilla opetellaan hiphopin perustekniikkaa rennosti. Hiphop-tanssiin yhdistyy mm. steppiä, breakdancea, reggaeta, housea, hypeä ja discotanssia. ITÄMAINEN TANSSI JATKO Kurssi sopii kaikille, joilla jo vähänkin itämaisen tanssin kokemusta. Itämaisen tanssin perustekniikkaa syvennetään opettelemalla uusia variaatioita tutuista liikkeistä. TASO 2. KUNTOTANSSI Kuntotanssi on hauskaa tanssiliikuntaa eri tanssityylien mukaan. Helpot askelsarjat tehdään suoraan musiikkiin. KUNTOLATTARIT PÄIVÄLLÄ Tunnilla lämmitellään, käydään läpi perusaskeleet, tehdään lyhyitä tanssisarjoja ja lopuksi lyhyet venyttelyt. TANSSIA ESPANJAKSI Opi latinotansseja ja espanjan perusteita! Kurssilla tanssitaan helppoja lattareita opettajaa seuraten. Ei vaadi aikaisempaa kokemusta tanssista tai osaamista espanjan kielessä. SALSA Salsa on vauhdikas, iloinen tanssi. Kurssilla opetellaan rytmiä, vartalonkäyttöä ja askelkuvioita. TASO 2. SAMBIC Sambic kohottaa kuntoa ja lisää vartalon liikkuvuutta ihanien brasilialaisten rytmien tahdissa. Pehmeät reggaen liikkeet poistavat selän, hartiaseudun sekä rintarangan jäykkyyttä ja samba pistää puolestaan lantioon liikettä! KNV. ZUMBA Zumba on mukaansatempaavaa ryhmäliikuntaa, jonka ideana on liikunnan ilo ja liikkeiden helppous. TASO 2. Keravan Opiston liikuntalukujärjestys sivuilla 30 32 28 29