Uimahyppykerhot Tikkurila ja Myyrmäki toimintakaudella

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uimahyppykerhot Tikkurila ja Myyrmäki toimintakaudella"

Transkriptio

1 Uimahyppykerhot Tikkurila ja Myyrmäki toimintakaudella Uimahyppykerhot ovat tiistaisin ja torstaisin Tikkurilan uimahallilla sekä keskiviikkoisin ja perjantaisin Myyrmäen uimahallilla. Kerho kestää 1t 45min. Kerhosta noin 1t on varattu läksyjen teolle, eväiden syömiselle ja vapaalle leikille. Ohjattu harjoitus kestään n. 45 minuuttia sisältäen uimahyppyjä ja muuta urheilua. Pääsyvaatimus Sujuva liikkuminen vedessä, noin 25 metrin uimataito, sukeltaminen ja rohkeus liikkua syvässä hyppyaltaassa (syvyys 4,5m). Varusteet Uima-asu, kevyt liikuntavarustus kuivaharjoittelua varten (esim. shortsit ja t-paita) sekä juomapullo. Halutessaan voi ottaa mukaan myös uimalasit. Omat eväät. Ryhmän kokoontuminen Kerhoryhmä kokoontuu Tikkurilan ja Myyrmäen uimahallin aulassa klo 14. Kerho loppuu klo Tikkurilan ja Myyrmäen uimahallin aulaan. Kerhon kulku Kerho alkaa uimahallin aulasta. Sieltä siirrytään toiseen tilaan syömään eväitä ja tekemään läksyjä. Tässä yhteydessä on aikaa myös vapaalle leikille. Sen jälkeen siirrytään ohjaajan ohjeiden mukaisesti kuivaharjoittelualueelle uimahallin puolelle. Kuivaharjoitus sisältää verryttelyä, voimistelua ja erilaisia tekniikkaharjoituksia. Kuivaharjoittelun tarkoitus on fyysisten ominaisuuksien (esim. nopeus, voima, liikkuvuus) ja uimahyppyjen liikemallien kehittäminen. Se tuo uimahyppyharjoitteluun monipuolisuutta ja sen myötä kehittyminen uimahypyissä on helpompaa ja nopeampaa. Kuivaharjoittelu kestää noin 15 minuuttia. Suihkussa käydään vasta kuivaharjoituksen jälkeen. Suihkun jälkeen siirrytään hyppyaltaalle. Veteen saa hypätä aina vasta valmentajan luvalla. Altaalla harjoitellaan uimahyppyjen perusteita monipuolisesti altaan reunalta, ponnahduslaudoilta ja kerroksilta. Altaan reunalla harjoittelu kehittää tehokkaimmin aloittelevan hyppääjän ponnistus- ja muuta tekniikkaa. Kerhossa on runsaasti aikaa myös omille tempuille hyppytelineiltä.

2 Allasharjoittelun jälkeen siirrytään pukuhuoneisiin pesulle ja pukemaan. Kerho loppuu, kun lapsi tulee pukuhuoneesta aulaan ja sanoo heipat ohjaajalle. Lopputapaaminen uimahallin aulassa on klo Toimintavuoden aikataulu Kerhot alkavat viikolla 33 ( ) ja jatkuvat syksyn ja kevään ajan. Joululoman jälkeen kevätkausi alkaa viikolla 2. Viimeinen kerhoviikko keväällä on viikko 21 ( ). Kerhoa ei ole: ke 31.8, uimahalli on suljettu viikolla 42, syysloma Itsenäisyyspäivänä, joululomalla viikolla 8, hiihtoloma pääsiäisloma Vappuna, Helatorstaina ja sen aattona Jos seuran puolesta poikkeuksellisesti tulee muita peruutuksia, tiedotamme niistä sähköpostitse, tai kiireelliset tapaukset tekstiviestillä. Esimerkiksi uimahalleissa järjestettävät, muiden seurojen tai Vantaan kaupungin tapahtumat aiheuttavat silloin tällöin Vantaa Divingin vuorojen peruuntumisen. Ilmoittautuminen Ilmoittautuminen kerhoihin tapahtuu Jäsentiedossamme:

3 Hinnoittelu ja Maksuperusteet 1. Kerhotoiminta on jaettu kahteen kauteen Vantaan koulujen lukuvuoden mukaisesti. Syyskausi on elojoulukuu ja kevätkausi tammi-toukokuu. 2. Jokaiseen kauteen sisältyy kertaa. Kertamäärä on epätarkka, sillä satunnaisia peruutuksia saattaa tulla esimerkiksi Vantaan kaupungin peruessa vuoroja. HUOM! Mahdollisista perutuksista huolimatta hinta on sama. Seura sitoutuu kuitenkin järjestämään kerhon minimissään 14 kertaa yhden kauden aikana. 3. Jokaisen kauden 2 ensimmäistä järjestettyä kerhokertaa on täysin ilmaista kaikille osallistujille. 4. Uudet lapset saavat tulla kokeilemaan jokaisen kauden aikana 2 kertaa ilmaiseksi, eli ottakaa kaverit mukaan! 5. Voit varata paikan kerhossa ilmoittautumalla iltapäiväkerhoon jäsentiedon kautta. 6. Huom! Paikkaa ei voi varata etukäteen niin, että kerho aloitetaan kesken kauden. Etukäteen tehtävät varaukset ovat hyväksyttäviä vain kauden alussa ja silloin myös laskutus alkaa kauden alusta riippumatta siitä milloin tulee toimintaan mukaan. 7. Ilmoittautumisen jälkeen osallistumisen voi perua 2 viikon sisällä. Eli kerhossa saa käydä 2 kertaa kokeilemassa ja sen jälkeen päättää jatkamisesta / lopettamisesta. Mikäli jatkaa kerhossa, ei tarvitse tehdä mitään. Jos päättää lopettaa kokeilukertojen jälkeen, on tehtävä peruutus. Peruutus tehdään 2 viikon sisällä ensimmäisestä järjestetystä kerhokerrasta sähköpostilla (kerhot.vantaadiving@gmail.com) tai puhelimella ( nettisivuilla mainittuina aikoina). 8. Lasku tulee ilmoittautumisen yhteydessä tai piakkoin sen jälkeen. Jos peruutus tulee 2 viikon sisällä ensimmäisestä järjestetystä kerhokerrasta, lasku poistetaan ensimmäistä järjestettyä kerhokertaa ovat siis ilmaisia. Jos aloittaa kesken kauden, laskutus alkaa ensimmäisestä järjestetystä kerrasta ilmoittautumisen jälkeen. 10. Kerhoon ilmoittaudutaan koko toimintavuodeksi. Ilmoittautuminen on SITOVA kevätkauden loppuun asti. Jos ei halua jatkaa kerhossa syyskauden jälkeen, voi kerhopaikasta luopua tekemällä lopettamisilmoituksen jäsentiedossa 1.12 mennessä. Kun lopettamisilmoitus on tehty ajallaan, laskutus

4 päättyy syyskauden loppuun ja paikka kerhossa vapautuu jollekin muulle. Mikäli lopettamisilmoitusta ei ole tehty 1.12 mennessä, paikka kerhossa säilyy kevätkaudelle ja laskutus jatkuu kevätkauden loppuun. Eli jos haluat jatkaa kerhossa, ei tarvitse tehdä mitään. 11. Hinnat per kausi (2 ensimmäistä ilmaista kertaa on huomioitu ko. hinnoissa): 1. kerran viikossa kertaa viikossa Hinnat sisältävät: 1. seuran koko toimintavuoden jäsenyyden ( ) 2. yhden huoltajan oikeuden hakea seuran jäsenyyttä ja samalla äänioikeutta syys- ja kevätvuosikokouksiin 3. oikeuden osallistua kerhoon, johon ilmoittautuminen on tehty 4. sisäänpääsyn uimahalliin kerhon yhteydessä (huom. uimahallista on poistuttava kerhon jälkeen) 5. ryhmävakuutuksen 13. Jäsenenä saatte tiedon kaikista seuran tapahtumista 14. Kaikki tiedotteet lähetään pääsääntöisesti sähköpostilla ja kiirellisissä tapauksissa tekstiviestillä. Sen takia on todella tärkeää, että kaikki yhteystiedot, jotka ovat jäsentiedossa, ovat oikeat ja ajan tasalla. Vastuu tiedoista on ilmoittautujalla / huoltajalla. Vakuutus ja sisäänpääsymaksu uimahalliin Kerholaisille on otettu vakuutus ja se on voimassa kerhon ajan. Vakuutus ei kata lapsen irtaimistoa, joten arvotavarat mukaan omalla vastuulla. Ensimmäiset kaksi kertaa kerhossa ovat täysin ilmaisia (ei osallistumismaksua, ei uimahallin sisäänpääsymaksua). Kolmannesta kerrasta eteenpäin tulee myös maksaa osallistumismaksu, joka sisältää sisäänpääsymaksun.

5 Osallistumisen peruutus ja poissaolot Ilmoittautuminen kattaa alun perin koko toimintavuoden Ilmoittautuminen on sitova, ja muutoksista sovitaan seuran sääntöjen mukaan. Olethan tutustunut ilmoittautumisen sääntöihin ja maksuperusteisiin sivuillamme! Syksyn lopussa kerholaisella on mahdollisuus peruuttaa ilmoittautuminen lopettamisilmoituksella. Jatkamis- tai lopettamisilmoitus tehdään 1.12 mennessä. Osallistumisen voi perua kesken kauden kokonaan vain lääkärintodistusta vastaan, jos tauon on todistuksen mukaan oltava 3 kuukautta tai enemmän. Jos hyppääjä sairastuu yli 2 viikon ajaksi, hän saa korvauksen kolmannesta viikosta alkaen lääkäritodistusta vastaan. Sairauden ensimmäistä 2 viikkoa ei korvata, mutta poissaolot voi käydä korvaamassa toisessa kerhossa, jos se on mahdollista. Tällaisesta korvauksesta sovitaan toimiston kanssa. Kerhosähköposti: kerhot.vantaadiving@gmail.com

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minien ryhmät on tarkoitettu 4-6-vuotiaille lapsille. Harjoituksiin sisältyy aina kuivaharjoittelua, jossa verrytellään, jumpataan ja

Lisätiedot

UIMAHYPYT SYKSYLLÄ 2016 Alkeisryhmät ja minarit

UIMAHYPYT SYKSYLLÄ 2016 Alkeisryhmät ja minarit UIMAHYPYT SYKSYLLÄ 2016 Alkeisryhmät ja minarit Alkeisryhmät on tarkoitettu kaikille uusille harrastajalle ja alkeistason harjoitteita kertaaville. Harjoitus kestää 45 minuuttia ja sisältää aina sekä kuivaharjoitusosuuden

Lisätiedot

UIMAHYPYT KEVÄÄLLÄ 2019 Lasten harrastusryhmät

UIMAHYPYT KEVÄÄLLÄ 2019 Lasten harrastusryhmät UIMAHYPYT KEVÄÄLLÄ 2019 Lasten harrastusryhmät Lasten harrastusryhmiin voivat ilmoittautua vain hyppääjät, joille tätä tasoa on suositeltu ilmoittautumisten infoviestissä. Nuorten harrastusryhmistä on

Lisätiedot

Saunalahti. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi

Saunalahti. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi Saunalahti Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

JUNNUJAOSTON UUDEN KAUDEN AVAJAISJUHLAN AJANKOHTA

JUNNUJAOSTON UUDEN KAUDEN AVAJAISJUHLAN AJANKOHTA TIEDOTTEEN SISÄLTÖ - Junnujaoston uuden kauden avajaisjuhlan ajankohta - Muutoksia ohjattuihin harjoituksiin - Harjoitusten perumisesta ja kahden tunnin varoajasta - Ilmoittautuminen harjoituksiin - SMM

Lisätiedot

Leppävaara. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi

Leppävaara. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi Leppävaara Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

Otaniemi. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi

Otaniemi. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi Otaniemi Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

Otaniemi. Ohjeita. Säännöt. Lukkari.

Otaniemi. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. Otaniemi Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

Leppävaara. Ohjeita. Säännöt. Lukkari.

Leppävaara. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. Leppävaara Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

Saunalahti. Ohjeita. Säännöt. Lukkari.

Saunalahti. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. Saunalahti Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

Otaniemi. Ohjeita. Säännöt. Lukkari.

Otaniemi. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. Otaniemi Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

Yleisurheilukoululaisen OPAS

Yleisurheilukoululaisen OPAS Yleisurheilukoululaisen OPAS Tarvitsen yleisurheilukouluun x lenkkarit. x harjoitteluun ja säähän sopivat vaatteet (esimerkiksi t-paita ja shortsit tai verryttelypuku, helteellä päähine). x juomapullon.

Lisätiedot

Yleisurheilukoululaisen OPAS

Yleisurheilukoululaisen OPAS Yleisurheilukoululaisen OPAS Tarvitsen yleisurheilukouluun x lenkkarit. x harjoitteluun ja säähän sopivat vaatteet (esimerkiksi t-paita ja shortsit tai verryttelypuku, helteellä päähine). x juomapullon.

Lisätiedot

Ohjeita MP:n Jaliskouluun

Ohjeita MP:n Jaliskouluun Ohjeita MP:n Jaliskouluun 5.-9.6.2017 1. Päivittäinen toiminta-aika Jaliskoulun päivittäinen toiminta-aika on klo 10.00-13.00 2. Paikka Jaliskoulu järjestetään Mikkelin Raviradalla, Raviradantie 22 Ilmoittautuminen/

Lisätiedot

Saunalahti. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi

Saunalahti. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi Saunalahti Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

Otaniemi. Ohjeita. Säännöt. Lukkari.

Otaniemi. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. Otaniemi Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

Saunalahti. Ohjeita. Säännöt. Lukkari.

Saunalahti. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. Saunalahti Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

Karamalmi. Ohjeita. Säännöt. Lukkari.

Karamalmi. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. Karamalmi Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

Saunalahti. Ohjeita. Säännöt. Lukkari.

Saunalahti. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. Saunalahti Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

Linnainmaan koulupolku

Linnainmaan koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulupolku Linnainmaa - Leinola lv. 2018-2019 1 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.

Lisätiedot

Leppävaara. Ohjeita. Säännöt. Lukkari.

Leppävaara. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. Leppävaara Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

Mäkkylä. Ohjeita. Säännöt. Lukkari.

Mäkkylä. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. Mäkkylä Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA 2017-2018 Sivu 1 YLEISTÄ ILTAPÄIVÄTOIMINNASTA Iltapäiväkerhot on tarkoitettu 1-2-luokan lapsille joidenka vanhemmat käyvät työssä tai opiskelevat. Vanhempi joka on kotona,

Lisätiedot

Jokaisen joukkueen päävalmentajan yhteystiedot löytyvät tämän kirjeen lopusta.

Jokaisen joukkueen päävalmentajan yhteystiedot löytyvät tämän kirjeen lopusta. LOMA Cheerleaders Syyskausi 2018 -alkuinfo Tervehdys kotiväelle! Tämä infokirje jaetaan jokaiselle harrastajalle syyskauden alussa ja jatkossa kaikki info tulee sähköisesti. Kotiväki on velvollinen seuraamaan

Lisätiedot

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2017-2018 Tähän lehtiseen on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien

Lisätiedot

VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA

VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA TERVETULOA MUKAAN POLSKIMAAN! LEIKKI-IKÄISEN LAPSEN UINTI Matkalla uimataitoon on monta eri vaihetta opittavana. Leikki-ikäisillä eli noin 3 5 vuotiailla

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Olkahisen koulu, Olkahisen ja Sorilan koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Olkahisen koulu, Olkahisen ja Sorilan koulutalot. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Olkahisen koulu, Olkahisen ja t lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014

Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014 Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014 Ajankohtaista loka- marraskuussa: Ilmoittaudu mukaan ratanuorten syysleirille! Sileän veden melonnan kilpalajien seuratoiminnan ja

Lisätiedot

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015 Koivukylän Palloseura ry B-juniorit Toimintasuunnitelma kaudella 2015 01.12.2014 Suunnitelma koskee aikaväliä 1.11.2014 31.10.2015. Toimihenkilöt ja yhteystiedot Joukkueenjohtaja: Vastuuvalmentaja: Valmentaja:

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan

Lisätiedot

TANSSIKOULU DCA:N YLEISET SÄÄNNÖT SYYSKAUSI 2015

TANSSIKOULU DCA:N YLEISET SÄÄNNÖT SYYSKAUSI 2015 1 TANSSIKOULU DCA:N YLEISET SÄÄNNÖT SYYSKAUSI 2015 ILMOITTAUTUMINEN Tuntivaihdokset Kaikille tunneille on ilmoittauduttava etukäteen. Ilmoittautuminen tapahtuu ilmoittautumislomakkeella tanssikoulun verkkosivujen

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1

ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1 ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1 ROLLO-UINNIT 13. - 15.6.2014 ROLLO-LEIRI 13. - 18.6.2014 SEURATIEDOTE TOIMITETAAN SEURAN ROLLO-YHTEYSHENKILÖLLE Sivu 1 / 7 ROLLO-LEIRIN YHTEYSTIEDOT ja ROLLO-KISOJEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo

Lisätiedot

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 1 ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 2018-2019 Tähän on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien

Lisätiedot

Kapauksen juoksuklubin infotilaisuus

Kapauksen juoksuklubin infotilaisuus Kapauksen juoksuklubin infotilaisuus 1.9.2016 Juoksuklubin vetäjät Markus Viitaniemi p. 050 511 8342 Esko Hätinen p. 050 358 0821 Pasi Markkanen p. 0500 279 127 Lari Parkkinen p. 050 349 3785 Tero Kuittinen

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Sammon koulupolku. Kissanmaa - Sampo. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Sammon koulupolku. Kissanmaa - Sampo. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Sammon koulupolku Kissanmaa - Sampo lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019. Koulu

Lisätiedot

RAUMAN UIMASEURAN HARRASTEUIMARIT Tiedote syksy 2015

RAUMAN UIMASEURAN HARRASTEUIMARIT Tiedote syksy 2015 RAUMAN UIMASEURAN HARRASTEUIMARIT Tiedote syksy 2015 YLEISTÄ: Valmennus ja ohjaus seurassa Rauman Uimaseuran uintiryhmät on jaettu uimaopetus-, harraste- ja kilpauintiryhmiin. Ryhmien määrä ja tasot vaihtelevat

Lisätiedot

Valmennusryhmien info syksy Järvenpään voimistelijat

Valmennusryhmien info syksy Järvenpään voimistelijat Valmennusryhmien info syksy 2016 Järvenpään voimistelijat Tapahtumat 1.8. Syyskausi alkaa (kesäharjoitukset vko 31-32) 3.-4.9. HJM-kutsuleiri, Järvenpää Liikuntahalli 10.9. HJM-taitokilpailu, Mäntsälä

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

Tule tutustumaan AMK opintoihin! AMK-tutuksi opintojakso (2op) ma 20.- pe Metropolia Ammattikorkeakoulussa

Tule tutustumaan AMK opintoihin! AMK-tutuksi opintojakso (2op) ma 20.- pe Metropolia Ammattikorkeakoulussa Tule tutustumaan AMK opintoihin! AMK-tutuksi opintojakso (2op) ma 20.- pe 24.3.2017 Metropolia Ammattikorkeakoulussa Aika Paikka: Metropolian toimipiste Sisältö (HUOM! Muutokset mahdollisia) Ma 20.3. klo

Lisätiedot

KAUSIKIRJE SYKSY 2015

KAUSIKIRJE SYKSY 2015 KAUSIKIRJE SYKSY 2015 Hei kaikki vanhemmat! Toivotamme kaikki vanhat ja uudet seuralaiset tervetulleiksi treenaamaan kanssamme myös ensi kautena. Tästä kirjeestä löydät tärkeitä tietoja syksyä koskien,

Lisätiedot

Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus

Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus Nivalan varhaiskasvatuspalvelut Hyväksytty Nivalan kaupungin sivistyslautakunnassa 21.6.2016, 58 Tiedote päivähoitomaksuista 1.8.2016 31.7.2018 Välttyäksenne takautuvilta

Lisätiedot

Tule tutustumaan AMK opintoihin! AMK tutuksi opintojakso (2op) ma 9.- pe Metropolia Ammattikorkeakoulussa

Tule tutustumaan AMK opintoihin! AMK tutuksi opintojakso (2op) ma 9.- pe Metropolia Ammattikorkeakoulussa Tule tutustumaan AMK opintoihin! AMK tutuksi opintojakso (2op) ma 9.- pe 13.4.2018 Metropolia Ammattikorkeakoulussa Aika Paikka: Metropolian toimipiste Sisältö (HUOM! Pienet muutokset mahdollisia) Ma 9.4.

Lisätiedot

Uimakoulut SYKSY 20. Kallio Kontula Malmi Mäkelänrinne Pasila Siltamäki Töölö Vuosaari

Uimakoulut SYKSY 20.  Kallio Kontula Malmi Mäkelänrinne Pasila Siltamäki Töölö Vuosaari SYKSY 20 12 Uimakoulut Järjestämme syksyn aikana uimahalleissamme uimakouluja. Ilmoittautuminen alkaa ma 4.6. ja jatkuu niin kauan, kuin paikkoja riittää ja uimakoulut alkavat. Koko uimakoulutarjonta ja

Lisätiedot

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto Kevään 2019 info 12.4.2019 kello 18.00 KankU Voimistelujaosto NTV-kisat Isokyrössä la 13.4 Akron kisat Tampereella: La 27.4 1 lk(akrostara) Su 28.4. 3 lk Tutor-tapaaminen ti 23.4 Nuoret ohjaajat Aiheena

Lisätiedot

Suomen Cheerleadingliitto ry

Suomen Cheerleadingliitto ry Suomen Cheerleadingliitto ry KOULUTUKSET 2016 Apuohjaajakoulutus - UUTUUS! 23.1. Helsinki, 20.2. Tampere, 12.3. Oulu, 6.8. Seinäjoki Active Cheer ohjaajakoulutus 9.1. Jyväskylä, 16.1. Pori, 6.2. Helsinki,

Lisätiedot

Someron Esan uimarin kilpailuohje kilpailumatkoilla pitää käyttää seuran edustusasua aina

Someron Esan uimarin kilpailuohje kilpailumatkoilla pitää käyttää seuran edustusasua aina kilpailumatkoilla pitää käyttää seuran edustusasua aina EDELLINEN PÄIVÄ: pitää syödä hyvin, että jaksaa. KARKIT JA NAPOSTELTAVA OLISI SYYTÄ JÄTTÄÄ POIS. Hyvä tapa varsinkin ennen pääkisoja, on aloittaa

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

Yhteystiedot: Rehtori Minna Palokangas , Tuottaja/toimistosihteeri Maria Tolonen

Yhteystiedot: Rehtori Minna Palokangas , Tuottaja/toimistosihteeri Maria Tolonen OPINTO-OPAS LUKUVUOSI 2017 2018 Kajaani Dancen 40. toimintavuosi Kajaani Dancen tanssikoulu antaa tanssin taiteen laajaa ja yleisen oppimäärän opetusta, ja avointa opetusta. Eri-ikäisille tanssijoille

Lisätiedot

Kallaveden seurakunnan toimintaa LAPSILLE JA PERHEILLE

Kallaveden seurakunnan toimintaa LAPSILLE JA PERHEILLE Kallaveden seurakunnan toimintaa LAPSILLE JA PERHEILLE SYKSY 2015 AVOIMET OVET - TOIMINTA ALAKOULULAISILLE Jynkänvuoren avoimet ovet alkavat tiistaina 18.8. klo 13-16 (Isännäntie 22). Petosen seurakuntatalon

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT

RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT 2016 RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUIDEN TERVEYS- JA SOVELTAVAN LIIKUNNAN RYHMÄT 2016 Raision kaupungin liikuntapalveluiden kevätkausi alkaa pääsääntöisesti viikolla

Lisätiedot

Lielahden koulupolku

Lielahden koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lielahden koulupolku Lentävänniemi - Lielahti lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019 Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Syksy 2018 Kevät 2019 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen

Lisätiedot

Sisällys 1. Vastuuhenkilöt 2. Yleistä valmennuksesta 3. Juniorimaajoukkue: ohjelma Juniorivalmennusryhmän vaatimukset 5.

Sisällys 1. Vastuuhenkilöt 2. Yleistä valmennuksesta 3. Juniorimaajoukkue: ohjelma Juniorivalmennusryhmän vaatimukset 5. Sisällys 1. Vastuuhenkilöt 2. Yleistä valmennuksesta 3. Juniorimaajoukkue: ohjelma 4. Juniorivalmennusryhmän vaatimukset 5. Vuoden junioritapahtumat 6. Ilmoittautuminen valmennukseen 1. Vastuuhenkilöt

Lisätiedot

Liikuntapalveluiden liikuntaryhmien ilmoittautumislomake. Nimi Puhelinnumero Ikä

Liikuntapalveluiden liikuntaryhmien ilmoittautumislomake. Nimi Puhelinnumero Ikä Nimi Puhelinnumero Ikä Yhteystiedot saa luovuttaa Orimattilan kaupungin liikuntapalveluille liikuntaryhmiä koskevien peruutusten/muutosten tiedottamiseen (esim. ohjaajan sairastuminen). Kyllä Ei Oletko

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

Voimistelu- ja urheiluseura Turun Rientävä ry Jäsen- ja kausimaksujen palautusta koskevat laskutus- ja palautusehdot

Voimistelu- ja urheiluseura Turun Rientävä ry Jäsen- ja kausimaksujen palautusta koskevat laskutus- ja palautusehdot 1(5) 7/2017 Voimistelu- ja urheiluseura Turun Rientävä ry Jäsen- ja kausimaksujen palautusta koskevat laskutus- ja palautusehdot Jäsenmaksu Jokaisen seuramme liikuntaharrastustoimintaan osallistuvan lapsen

Lisätiedot

SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU

SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU Tiedotteen sisältö Minimelontaleirin 8.-9.8.2017 kuulumiset... 2 Nuorisomestaruuskilpailuiden 12.-13.8.2017 kuulumiset... 3 Lajikokeilu: iltapurjehdus partiolaisten

Lisätiedot

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolf Nuorten hinnasto 2019 Laukaan Peurunkagolfissa golfin harrastaminen on edullista ja helppoa. Kaikkien nuorten ikäluokkien pelioikeushintoja on alennettu

Lisätiedot

KEVÄTKAUSI 2015 TANSSIKOULU DCA:N YLEISET SÄÄNNÖT KEVÄT- JA KESÄKAUSI 2015 ILMOITTAUTUMINEN

KEVÄTKAUSI 2015 TANSSIKOULU DCA:N YLEISET SÄÄNNÖT KEVÄT- JA KESÄKAUSI 2015 ILMOITTAUTUMINEN 1 TANSSIKOULU DCA:N YLEISET SÄÄNNÖT KEVÄT- JA KESÄKAUSI 2015 KEVÄTKAUSI 2015 ILMOITTAUTUMINEN Tuntivaihdokset Kaikille tunneille on ilmoittauduttava etukäteen. Ilmoittautuminen tapahtuu ilmoittautumislomakkeella

Lisätiedot

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa Tervetuloa lukioon Aloitusinfoa Ryhmänohjaaja Päivi Franzon Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse: paivi.franzon@edukouvola.fi Koulupäivän aikana voit yrittää myös puhelimitse opettajainhuone: 020 615

Lisätiedot

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät.

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät. L e Lisätietoja: Katarina Kiki Norrena puh. 0400 197150 www.hyvinkaa.fi/liikunta Vesijumppa Tuolijumppa Lyhytkurssit Erityisryhmät HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. LIIKKUEN ILOA ARKEEN! Säännöllinen

Lisätiedot

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme

Lisätiedot

Siuntion kunta. Toimintaan hakeminen. Iltapäiväkerhon toiminta. Kerhopäivän ohjelma. Välipala. Koulukuljetus ja iltapäiväkerho

Siuntion kunta. Toimintaan hakeminen. Iltapäiväkerhon toiminta. Kerhopäivän ohjelma. Välipala. Koulukuljetus ja iltapäiväkerho Lukuvuosi 2017-2018 Siuntion kunta Iltapäivätoiminta (ilttis) on monipuolista ohjattua toimintaa 1. ja 2-luokkalaisille sekä erityisen tuen oppilaille koulupäivän jälkeen. Iltapäiväkerhossa lapset voivat

Lisätiedot

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoro / 4 pvm klo rata tapahtuma ilmoittaudu Numero TAMMIKUU Vuoroja pistooli r2 12.1.2013 klo.9-12 pist2 viikkovuoro Ke 9.1 0400 13 12004 1 pistooli

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

OH Hiihtokoulun kausiohjelma ja toimintaohjeet

OH Hiihtokoulun kausiohjelma ja toimintaohjeet OH Hiihtokoulun kausiohjelma ja toimintaohjeet 2016-2017 Ole ystävällinen ja käytä hetki tämän tiedotteen lukemiseen. Tästä tiedotteesta löydät vastauksen useimpiin yleisimpiin kysymyksiin. Mikäli sinulla

Lisätiedot

Uppopallon sarjakutsu

Uppopallon sarjakutsu Uppopallon sarjakutsu 2010-2011 Sukeltajaliiton järjestämät uppopallon sarjat 2010-2011 Palauta osallistumisvahvistus Liiton toimistoon ilmoittautumisaikaan mennessä. Myöhässä tulleita ilmoittautumisia

Lisätiedot

Tervetuloa aloittamaan kilpaurheilu Cetuksessa. Kausi

Tervetuloa aloittamaan kilpaurheilu Cetuksessa. Kausi Tervetuloa aloittamaan kilpaurheilu Cetuksessa Kausi 2017-2018 Uintiurheilu Cetuksessa Cetuksessa kilpaurheillaan kaikissa uintiurheilulajeissa: uinnissa, taitouinnissa, vesipallossa ja uimahypyissä. Kilpaurheilullisesti

Lisätiedot

Kilpauintikoulu luo pohjan seuran kilpauinnin opetukselle. Tavoitteena on saada Vesirallista tullut uimari kilparyhmään maksimissaan neljässä

Kilpauintikoulu luo pohjan seuran kilpauinnin opetukselle. Tavoitteena on saada Vesirallista tullut uimari kilparyhmään maksimissaan neljässä Tampere 18.09.2016 Kilpauintikoulu luo pohjan seuran kilpauinnin opetukselle. Tavoitteena on saada Vesirallista tullut uimari kilparyhmään maksimissaan neljässä kaudessa (2 vuotta.) Kilpauintikoulu tuottaa

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020 Pieksämäen kaupungin erityisliikunta syksy 2019 kevät 2020 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen

Lisätiedot

SUOMEN ITF TAEKWON-DO RY JÄRJESTÄÄ SM-VIIKON YHTEYDESSÄ: ITF TAEKWON-DON SUOMI100 CUP AIKUISTEN BLACK BELT CUP JUNIORIEN BLACK BELT CUP

SUOMEN ITF TAEKWON-DO RY JÄRJESTÄÄ SM-VIIKON YHTEYDESSÄ: ITF TAEKWON-DON SUOMI100 CUP AIKUISTEN BLACK BELT CUP JUNIORIEN BLACK BELT CUP SUOMEN ITF TAEKWON-DO RY JÄRJESTÄÄ SM-VIIKON YHTEYDESSÄ: ITF TAEKWON-DON SUOMI100 CUP 9.7.2017 AIKUISTEN BLACK BELT CUP JUNIORIEN BLACK BELT CUP Tervetuloa! SM-VIIKKO SM-viikko on monilajinen tapahtumakonsepti,

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Sammon koulupolku. Kissanmaa - Sampo. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Sammon koulupolku. Kissanmaa - Sampo. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Sammon koulupolku Kissanmaa - Sampo lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Atalan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Uskomatonta ja ennenkokematonta: Uskomatonta ja ennenkokematonta: LEIRI KESKELLÄ KAUPUNKIA! Oululaiset partiolaiset kokoontuvat yhteiselle leirille Kuusisaareen ensi kesänä. Ohjelmaa merellä, rannalla, keskellä kaupunkia. Uusien ja vanhojen

Lisätiedot

OTTELU / LIIKESARJA SM-kilpailut

OTTELU / LIIKESARJA SM-kilpailut SUOMEN TAEKWONDOLIITTO RY OTTELU / LIIKESARJA SM-kilpailut 19.9.2015 Kuva: Elina Glad Paikka: Euran Urheilutalo Eurantie 33, 27510 Eura www.euranurheilutalo.fi ALUSTAVA AIKATAULU: Perjantai 18.9.2015 20.00-21.00

Lisätiedot

KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI!

KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI! JÄSENKIRJE LOKAKUU 2017 KuPS juniorit myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS:n viimeinen kotiottelu Savon Sanomat Areenalla pelataan

Lisätiedot

SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE

SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE Tiedotteen sisältö Muutoksia SMM Nuorison ohjaajakokoonpanossa... 2 Oman seuran minimelontaleiri... 2 Kesän melontakilpailut... 3 Harjoitusmaksut on laskutettu viikolla

Lisätiedot

ERILLISSAUNAVUOROT PERHESAUNAVUOROT ERITYISRYHMIEN UINTIVUOROT ERITYISRYHMIEN KUNTOSALIVUOROT

ERILLISSAUNAVUOROT PERHESAUNAVUOROT ERITYISRYHMIEN UINTIVUOROT ERITYISRYHMIEN KUNTOSALIVUOROT ERILLISSAUNAVUOROT PERHESAUNAVUOROT ERITYISRYHMIEN UINTIVUOROT ERITYISRYHMIEN KUNTOSALIVUOROT www.vantaa.fi/liikunta SISÄLLYS Erillisaunavuorot 3 Perhesaunavuorot 4 Erityisuintivuorot 5 Erityisryhmien

Lisätiedot

ERILLISSAUNAVUOROT PERHESAUNAVUOROT ERITYISRYHMIEN UINTIVUOROT ERITYISRYHMIEN KUNTOSALIVUOROT

ERILLISSAUNAVUOROT PERHESAUNAVUOROT ERITYISRYHMIEN UINTIVUOROT ERITYISRYHMIEN KUNTOSALIVUOROT ERILLISSAUNAVUOROT PERHESAUNAVUOROT ERITYISRYHMIEN UINTIVUOROT ERITYISRYHMIEN KUNTOSALIVUOROT www.vantaa.fi/liikunta SISÄLLYS Erillisaunavuorot 3 Perhesaunavuorot 4 Erityisuintivuorot 5 Erityisryhmien

Lisätiedot

Vapaa-ajantoiminta 2015-2016 LAHDEN SEUDUN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI RY LAHDENKATU 15 A 6, 15110 LAHTI

Vapaa-ajantoiminta 2015-2016 LAHDEN SEUDUN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI RY LAHDENKATU 15 A 6, 15110 LAHTI Vapaa-ajantoiminta 2015-2016 LAHDEN SEUDUN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI RY LAHDENKATU 15 A 6, 15110 LAHTI Sisällys Tietoja kerholaisille ja lähihenkilöille... 2 Liikuntaa... 4 Erityislasten ja nuorten koulujen

Lisätiedot

Miten mukaan Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry:n toimintaan

Miten mukaan Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry:n toimintaan Miten mukaan Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry:n toimintaan Tässä on lyhyt info, miten pääset mukaan liikkujaksi, harrastajaksi, valmennusryhmään, ohjaajaksi tai seuratoimintaan. Seuran toimintakausi on

Lisätiedot

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT alkaen 1.2.2018 1 Sisällys 1. KÄYTTÖVUOROJEN HAKU... 3 1.1 YLEISTÄ... 3 2. KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA KÄYTÄNTEET... 3 2.1 VAKIOVUOROT...

Lisätiedot

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT alkaen 1.2.2018 1 Sisällys 1. KÄYTTÖVUOROJEN HAKU... 3 1.1 YLEISTÄ... 3 2. KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA KÄYTÄNTEET... 3 2.1 VAKIOVUOROT...

Lisätiedot

Vapaa-ajantoiminta 2014-2015 LAHDEN SEUDUN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI RY LAHDENKATU 15 A 6, 15110 LAHTI

Vapaa-ajantoiminta 2014-2015 LAHDEN SEUDUN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI RY LAHDENKATU 15 A 6, 15110 LAHTI Vapaa-ajantoiminta 2014-2015 LAHDEN SEUDUN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI RY LAHDENKATU 15 A 6, 15110 LAHTI Sisällys Tietoja kerholaisille ja lähihenkilöille... 2 Liikuntaa... 4 Erityislasten ja nuorten koulujen

Lisätiedot

Uppopallon sarjakutsu

Uppopallon sarjakutsu Uppopallon sarjakutsu 2011-2012 Sukeltajaliiton järjestämät uppopallon sarjat 2010-2011 Palauta osallistumisvahvistus Liiton toimistoon ilmoittautumisaikaan mennessä. Myöhässä tulleita ilmoittautumisia

Lisätiedot

Aikuislinjan lukuvuosikalenteri

Aikuislinjan lukuvuosikalenteri Aikuislinjan lukuvuosikalenteri 2017 2018 1. jakso 21.8. 8.10. Ti 15.8. Uusien opiskelijoiden yleisinfo klo 17 Ke 16.8. Opinto-ohjaaja ohjaa uusia opiskelijoita klo 12-18 To 17.8. Opinto-ohjaaja ohjaa

Lisätiedot

SENIORILIIKUNTA SYKSY 2007 ILMOITTAUTUMINEN Harjula-keskuksen toimistoon 20.8.2007 alkaen klo 8-15.30: puh. (03) 8725 130 Ilmoittaudu nyt! HARJULAN KUNTOUTUS Liikuntaryhmiemme tavoitteena on ikääntyvien

Lisätiedot

Aikuisvalmennuksen paikkausjärjestelmän käyttöohje

Aikuisvalmennuksen paikkausjärjestelmän käyttöohje Aikuisvalmennuksen paikkausjärjestelmän käyttöohje Yleistä: Pelaaja sitoutuu harjoittelemaan omassa ryhmässään. Grani Tennis ei korvaa pelaajan omista syistä johtuvia poissaoloja. Mahdollisuuksien mukaan

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Kompassi pajatoiminta syksy 2018

Kompassi pajatoiminta syksy 2018 Kompassi pajatoiminta syksy 2018 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Tuija ja Helena Tanssiryhmä Kirsi.J., Verna, Mia 2.vko Maija ja Ritva Kotitalous klo 9.00-13.00 Kirsi.Ku ja Kirsi.J klo 12.00-13.30 Kotitalouden

Lisätiedot

Kurssihallinta Päätapahtumat ja Jaksot. Pikaohje

Kurssihallinta Päätapahtumat ja Jaksot. Pikaohje Kurssihallinta Päätapahtumat ja Jaksot Pikaohje Pää- ja jaksotapahtumat tapahtumahallinnan etusivulla päätapahtumiksi merkityissä tapahtumissa näkyy P- symboli, jaksotapahtumissa J-symboli Tapahtuman suhde

Lisätiedot

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon. TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNNAN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO

LAPINLAHDEN KUNNAN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO LAPINLAHDEN KUNNAN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO 2013 2014 LAPINLAHDEN KUNNAN LAKISÄÄTEINEN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO Lapinlahden kunnan liikunnallinen iltapäiväkerho on tarkoitettu kaikille kunnan

Lisätiedot

Linnainmaan koulupolku

Linnainmaan koulupolku 1 HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulupolku Linnainmaa - Leinola lv. 2017-2018 9.8.2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä

Lisätiedot

Avointa toimintaa Hattulassa

Avointa toimintaa Hattulassa Avointa toimintaa Hattulassa alle kouluikäisille syksy 2015 Hattulan seurakunnan kerhot Parola, Huilis, Parolantie 37 (Valintatalon päädyssä. Vanhaa apteekkia vastapäätä) 3-5-vuotiaat aamupäiväryhmä: perjantaisin

Lisätiedot

KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE

KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE TAMMELAN URHEILUKENTÄLLÄ Tiistaisin ja torstaina 24.5 alkaen klo 17.30-19.00 Ilmoittautuminen joka kerralla klo 17.25 valmentajalle HUOM! omatoiminen alkuverkka ennen ilmoittautumista!

Lisätiedot