PIEKSÄMÄEN SEUDUN ELINVOIMA

Samankaltaiset tiedostot
MIKKELIN SEUDUN ELINVOIMA ALUEIDEN VÄLISESSÄ KILPAILUSSA

SAVONLINNAN SEUDUN ELINVOIMA

KAUPUNKISEUTUJEN VÄLISET EROT YRITYSDYNAMIIKASSA VUOSINA

LIIKENNE KAUPUNKISEUTUJEN TUKENA. Valtiotieteen tohtori Timo Aro EK:n logistiikkaseminaari , Helsinki

Toiveena alueellistaminen käytäntönä keskittyminen

ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA

MISTÄ ON VAHVAT KUNNAT TEHTY?

TURUN SEUDUN ELINVOIMA JA KILPAILYKYKY ALUEIDEN VÄLISESSÄ KILPAILUSSA

SEUTUKUNTIEN ELINVOIMAINDEKSI. Valtiotieteen tohtori Timo Aro & Valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Helmikuu 2016

Nopea apu. Haasteita kunnanjohtajan näkökulmasta. Turvallisempi huominen. Hyvinkää Seppo Rajala Kunnanjohtaja Puolanka

Kymenlaakson asema aluerakenteen muutoksessa. Valtiotieteen tohtori Timo Aro Kymenlaakson maakuntavaltuusto Kouvola

SUOMEN KASVUKOLMIO. Kasvukolmion alueen merkitys aluetalouden tunnusluvuilla

VÄKILUKU JATKAA TURUSSA KASVUAAN JA SALOSSA LASKUAAN

SEUTUKUNTIEN ELINVOIMAINDEKSI. Valtiotieteen tohtori Timo Aro & Valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Helmikuu 2016

ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä Pekka Myrskylä Tilastokeskus

ALUE- JA VÄESTÖRAKENTEEN ISOT MUUTOSTRENDIT. VTT Timo

TURUN SEUDUN ELINVOIMA JA KILPAILYKYKY ALUEIDEN VÄLISESSÄ KILPAILUSSA

FORSSAN SEUDUN ELINVOIMA SUHTEESSA VERROKKISEUTUIHIN VUOSINA

KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa?

Toimintaympäristön muutokset

TILANNEKUVA ETELÄ-POHJANMAAN VÄESTÖNKEHITYKSESTÄ. Valtiotieteen tohtori Timo Aro Seinäjoki

Kaupunkiseutujen tulevaisuus! Valtiotieteen tohtori Timo , Tampere

ALUE- JA VÄESTÖRAKENTEEN MUUTOS KAUPUNGISTUMISEN NÄKÖKULMASTA. VTT Timo syyskuu 2017

KAUPUNKISEUTUJEN KILPAILUKYKY JA ELINVOIMA Case Jyväskylän seutu

SUOMALAISEN YHTEISKUNNAN MUUTOKSET

Seutukuntien kilpailukyky ja resilienssi

Yritykset ja yrittäjyys maakunnat

Miten väestöennuste toteutettiin?

Alle 18-vuotiaiden määrän suhteellinen muutos (%) seutukunnittain Manner-Suomen tilanne ja (Tilastokeskus 29.3.

Seutukunta- ja maakuntakatsaus 2013

MUUTTOLIIKE KAUPUNGISTUMISEN MUUTOSAJURINA. Valtiotieteen tohtori Timo

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA

SUOMEN KASVUKOLMIO. Helsingin, Tampereen ja Turun kolmion 11 seudun kansallinen merkitys

Alueellista tilastoa 2006 Vammala kärjessä

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä

PORIN SEUDUN KILPAILUKYKY ALUEIDEN VÄLISESSÄ KILPAILUSSA

SATAKUNTA NYT JA KOHTA. Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa)

JYVÄSKYLÄN SEUDUN KILPAILUKYKYANALYYSI

VOIKO TAMPERE KASVAA RAJATTA JA KIVUTTA, PYSYYKÖ PIRKANMAA KYYDISSÄ?

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA

Alueiden rakennemuutos ja työmarkkinat. Suomen Kuntaliitto/Jaana Halonen

MUUTTOLIIKE. Suhteessa kaupungistumiseen, työn murrokseen ja digitalisaatioon. VTT, asiantuntija Timo Aro

KAUPUNKIVERKKOTUTKIMUS 2015 TILASTOT SISÄLLYSLUETTELO

MIKKELIN DEMOGRAFINEN KILPAILUKYKY JA MUUTTAJIEN PROFIILI. VTT, Timo Aro

Kuopion seudun elinvoima ja kilpailukyky

Toimintaympäristön muutokset

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma

Seutukunta- ja maakuntakatsaus 2014

METSÄSEKTORIN MERKITYS MAAKUNNISSA JA SEUTUKUNNISSA VUONNA 2002

uhka vai mahdollisuus?

Saarijärven-Viitasaaren seutuedustajiston kannanotto, yhteenveto liitteistä

Etelä-Savon, Etelä-Karjalan, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Kainuun maakuntaliitot sekä Kouvolan ja Porvoon kaupungit

LOURAN ELINVOIMA- JA KILPAILUKYKYANALYYSI. Valtiotieteen tohtori Timo Aro

Toimintaympäristö. Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Jukka Tapio

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

ITÄ SUOMI Aluekehityksen musta aukko vai elinvoimainen suuralue? Valtiotieteen tohtori Timo Aro Itä Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2014

RAUMAN SEUDUN JA VAKKA-SUOMEN KUNTIEN ELINVOIMA- JA ALUEANALYYSI VUOSINA VTT Timo Aro ja Valt.yo Rasmus Aro Joulukuu 2016

FORSSAN SEUDUN ELINVOIMA. Valtiotieteen tohtori Timo Aro , Eerikkälän Urheiluopisto Tammela

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA

POHJOIS-POHJANMAAN ELINVOIMA ALUEIDEN VÄLISESSÄ KILPAILUSSA

Julkisten tutkimustoimijoiden verkosto. Lähde: Tekes ja EK

Kuva: Anniina Korpi. Osaamiskehitys

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

LAPIN VÄESTÖN TILA JA TULEVAISUUS. Valtiotieteen tohtori Timo Maaliskuu 2017

ANALYYSI YSIVÄYLÄN KEHITYSKÄYTÄVÄN ELINVOIMASTA JA MERKITYKSESTÄ ERÄILLÄ TUNNNUSLUVUILLA

KIRURGIAN EDISTÄMISSÄÄTIÖN SEMINAARI, SITRA, Minkälaiseen terveydenhuoltoon meillä on varaa Valtiosihteeri Raimo Sailas

Kuntien yritysilmasto Kuopion seutukunta

Elinvoima ja kilpailukyky kaupunkiseudulla

PORVOON MUUTTOLIIKEANALYYSI

LIIKENNEVÄYLIEN JA ALUEKEHITYKSEN VÄLINEN PYHÄ YHTEYS

MUUTTOLIIKKEEN VOITTAJAT, HÄVIÄJÄT JA VÄLIINPUTOAJAT. VTT Timo Aro Asuntomarkkinaseminaari Helsinki

Miehikkälä. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -5,7 % VÄESTÖENNUSTE (%) -12,5 %

FORSSAN SEUDUN MUUTTOLIIKEANALYYSI

Kuntien yritysilmasto Oulun seutukunta

Kuntien yritysilmasto Vaasan seutukunta

Kuntien yritysilmasto Helsingin seutukunta

EK:n Kuntaranking Keskeiset tulokset

LUOVIEN ALOJEN TILASTOT. -katsaus Suomen seutukuntien luoviin aloihin tilastojen valossa

KYMENLAAKSON ALUEELLINEN POSITIO ALUEKEHITYKSEN TUNNUSLUVUILLA

Virolahti. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -4,8 % VÄESTÖENNUSTE (%) -6,3 %

Palveluverkot alue- ja yhdyskuntarakenteessa

MULLISTAAKO MUUTTOLIIKE SUOMEN?

Kuntien yritysilmasto Helsinki Asiantuntija Jari Huovinen

Kuntien yritysilmasto Lappeenrannan seutukunta

KUOPION MUUTTOLIIKEANALYYSI. Valtiotieteen tohtori Timo Aro Huhtikuu 2015

Kuntien yritysilmasto Lahden seutukunta

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA

Kouvolan elinvoima-analyysi

Muutoksen suunnat Porissa III neljännes/2013. Timo Aro ja Timo Widbom,

Kuntien yritysilmasto Jyväskylän seutukunta

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2013

KANTA-HÄMEEN ALUEELLLINEN KILPAILUKYKY VERRATTUNA MUIHIN MAAKUNTIIN

Kuopion muuttoliike 2015 Tilastotiedote 8 /2016

ALUEIDEN ROOLI NYT JA TULEVAISUUDESSA

Kuntien yritysilmasto Kotkan-Haminan seutukunta

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016

KAUPUNKIEN JA KAUPUNKISEUTUJEN MERKITYS ITSEHALLINTOALUEITA MUODOSTETTAESSA

Kuntien yritysilmasto Tampereen seutukunta

Muuttoliike Janne Vainikainen

Satakunnan alueprofiili 2025

Transkriptio:

PIEKSÄMÄEN SEUDUN ELINVOIMA Valtiotieteen tohtori Timo Aro Pieksämäki 7.10.2015

SISÄLTÖ 1. Aluerakenteen muutosvoimat pähkinänkuoressa 2. Pieksämäen seudun elinvoima ja mahdollisuudet alueiden välisessä kilpailussa

Aluerakenteen muutosvoimat pähkinänkuoressa

Aluerakenteen isoja muutosvoimia Kaupungistuminen Keskittyminen Vyöhykkeisyys 1. 2. 3. Liikkuvuus Demografia Pirstoutuminen 4. 5. 6.

Kaupungistuminen ja keskittyminen Työ, asuminen, liikkuvuus ja demografinen muutospaine sekä elämäntapoihin, arvoihin ja asenteisiin liittyvät muutokset vauhdittavat kaupungistumis- ja keskittymiskehitystä 15 km 50 km Suomi on myöhäiskaupungistunut maa, mutta nopeasti kaupungistunut maa: kaupungistumis- tai taajamoitumiskehitys 70-84 % tilastointitavasta riippuen Suurten kaupunkien vaikutusalueet laajenevat vyöhykemäisesti: esimerkiksi Helsingin vaikutusalueella asuu 1,8 miljoonaa tai Helsinki-Tampere kasvukäytävän vaikutusalueella 2,1 miljoonaa ihmistä. Suurten kaupunkiseutujen vaikutusalueilla asuu yli neljä viidesosaa väestöstä. Suurten kaupunkien/kaupunkiseutujen kasvua vauhdittavat muun muassa korkean arvonlisäyksen työpaikkojen sijoittuminen, keskittymien ja solmupisteiden syntyminen, korkeakoulujen sijainti, kilpailu ja valikoiva muuttoliike 30 km 30 km 30 km 30 km 15 km 50 km 15 km 50 km 15 km 30 km 30 km 100 km 15 km 30 km 15 km 15 km 15 km 30 km 15 km 30 km Lähde: Tilastokeskus, väestötilastot Analyysi: Timo Aro 2014, tulevaisuuden kunta Kartta: Timo Widbom 2014

Kaupungistumis- ja keskittymiskehitys tilastojen perusteella Tilannekuva keskittymisen vauhdista viiden irrallisen tilastofaktan perusteella 1Kaupunkialueiden väestö kasvoi 645 000 henkilöllä ja työpaikkojen määrä 190 000:lla vuosina 1990-2013 2Neljä viidestä suomalaisesta asuu 20 ja kolme viidestä 10 suurimmalla kaupunkiseudulla (70 seutua). 10 suurimman kaupunkiseudun väkiluku kasvoi 384 000 henkilöllä vuosina 2000-2014 eli yhtä paljon kuin Tampereella ja Turussa on asukkaita 3Enemmän kuin neljä viidestä suomalaisesta (85 %) asuu tilastollisissa taajamissa. Yli 90 % maapinta-alasta on poismuuttoaluetta 4Kuntien välisestä muuttoliikkeestä sai muuttovoittoa vain joka neljäs kunta tai kaupunkiseutu vuosina 2010-2014: muuttovoittoiset alueet olivat suuria keskuskaupunkeja, niiden kehyskuntia tai sijaitsivat niiden laajemmalla vaikutusalueella 5Suurten kaupunkiseutujen (10) osuus on keskeisillä makromuuttujilla enemmän kaksi kolmasosaa koko maan osuudesta: 61 % väestöstä, 64,8 % työpaikoista, 67,4 % yksityisen sektorin työpaikoista, 67,2 % BKT:sta, 69 % korkea-asteen tutkinnon suorittaneista ja 83,6 % TK-menoista

Vyöhykkeisyys Sijainti, saavutettavuus, sujuva liikkuminen ja nopeat yhteydet alueiden menestymisen tai menestymättömyyden taustalla Aluerakenteeseen muodostuu vähitellen liikennekäytävien ohjaamaan suonistoon perustuvia laajoja suuralueita / työssäkäyntialueita, jotka eivät perustu olemassa oleviin maantieteellisiin, hallinnollisiin ja ohjelmallisiin aluejakoihin Kaupunkiseutujen välillä korostuu liikkumisen edistäminen ja erityisesti nopeat liikenneyhteydet työssäkäyntialueiden välillä. Liikenneyhteyksien parantuminen ja nopeutuminen tuovat liikenneväylien varrella olevia kaupunkeja lähemmäksi toisiaan ja luovat myönteisiä muutosvaikutuksia ei-liikenteellisille sosiaalisille ja taloudellisille vaikutuksille: avainroolissa aikaetäisyys matkaetäisyyden sijaan ja tunnin juna -konseptit keskeisiin asutus- ja työpaikkakeskittymiin Kaupungeissa korostuu jalankulku-, kevyen liikenteen ja joukkoliikennevyöhykkeen kehittäminen. Yksityisautoilu säilyttää asemansa pienemmissä kaupungeissa ja maaseudulla

Liikkuvuus Kasvavien alueiden ja nopeiden rautatie- ja maantieyhteyksien välillä vahva ja kasvava riippuvuus Kuntien välinen muuttoliike on ollut yksi keskeisimmistä aluekehitystä eriyttävästä tekijästä 2000-luvulla. Maahanmuuton lisääntyminen lisää alueellista eriytymistä, koska maahanmuuttajien muutot keskittyvät kantaväestöä voimakkaammin harvemmille kaupunkiseuduille. Helsingin neljän sormen malli suhteessa Turkuun, Tampereelle, Lahteen ja Kotkaan: kaikki liikenne- ja kasvukäytävät sekä niiden vaikutusalueet vahvalla kasvu-uralla pl. Helsingin ja Porin välinen yhteys Muuttoliike ja pendelöinti muovaavat aluerakennetta keskittävään suuntaan: Kuntien välinen muuttoliike oli positiivinen vain joka neljännessä kunnassa (79 kuntaa) ja negatiivinen 241 kunnassa vuosina 2010-2014 Joka kolmas suomalainen pendelöi. Suurten kaupunkiseutujen pendelöintialueet laajenevat. Esimerkiksi Helsingin pendelöintialue laajenee noin 20-25 km vuosikymmenessä Lähde: Tilastokeskus, väestötilastot Kartta ja analyysi: Timo Aro 2015

Demografinen muutospaine Väestön ikärakenteen muutos, työikäisen väestön määrän väheneminen, huoltosuhteen heikkeneminen = kestävyysvaje Nuorten (15-24-vuotiaiden) muuttoliikkeestä sai vain 18 kuntaa (317) muuttovoittoa vuosien 2010-2014 välisenä aikana Yli 65-vuotiaiden määrän kolminkertaistuminen ja yli 75-vuotiaiden nelinkertaistuminen vuoteen 2030 mennessä: ikäsidonnaisten sosiaali- ja terveysmenojen nopea kasvu Työikäisen väestön määrä vähenee noin 58000 henkilöllä ja samanaikaisesti koko väestön määrä kasvaa noin 250 000 henkilöllä vuoteen 2025 mennessä. Työikäisten väestön määrä kasvaa vain 74 kunnassa (317) vuosina 2013-2023. Väestöllinen huoltosuhde ylittää rajapyykin 100 joka kolmannessa kunnassa. Taloudellinen huoltosuhde vielä armottomampi muutoksen mittari Lähde: Tilastokeskus Kartta: Timo Widbom 2015 Analyysi: Timo Aro 2015

Ikärakenteen kehitys väestöennusteen mukaan kaupunkiseuduittain vuosina 2011-20140 Lähde: Tilastokeskus; Suomen ympäristökeskus 2015; Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050

Pirstoutuminen Elämäntapaan, arvoihin ja asenteisiin liittyvä polarisoituminen ja erilaiset arkipäivän todellisuudet eri puolilla Suomea Painopisteen siirtyminen hyvinvointivaltiosta kilpailuvaltioon (1990-2000 ) ja edelleen kilpailuvaltiosta metropolivaltioon (2010 -) Yhtenäisvaltiosta ja yhtenäiskulttuurista kohti pirstoutunutta, lohkoutunutta ja jakautunutta Suomea. Alueiden, väestöryhmien, ikäryhmien jne. väliset taloudelliset, sosiaaliset ja terveydelliset erot kasvaneet 2000-luvun aikana Suomessa eletään monessa todellisuudessa riippuen asuinpaikasta, iästä ja viiteryhmästä: sosiaalisten etäisyyksien ja todellisuuksien väliset erot pikemmin kasvamassa kuin supistumassa

Pieksämäen seudun elinvoima ja mahdollisuudet alueiden välisessä kilpailussa

Alueen elinvoiman osatekijät Alueen sisäinen elinvoima Alueen mainekuva Alueen ulkoinen elinvoima

Alueen ulkoinen ja sisäinen elinvoima Elinvoima on kasvua, hyvinvointia, energisyyttä, kilpailukykyä, tuloksellisuutta, dynaamisuutta, ketteryyttä, notkeutta, muutosherkkyyttä jne. Ulkoinen elinvoima (kovat tekijät): Alueen isot ulkoiset toimintaympäristöön vaikuttavat makrotekijät, jotka liittyvät mm. elinkeino- ja toimialarakenne-, väestö-, työllisyys-, yritys- ja osaamiskehitykseen tai saavutettavuuteen ja etäisyyksiin. Muutokset tapahtuvat keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä: muutosten alku- tai päätepistettä vaikea todentaa Riippuvuus on suuri alueen ulkopuolisista päätöksistä ja resursseista Sisäinen elinvoima (pehmeät tekijät): Alueen sisäisen toimintaympäristön mikrotekijät, jotka liittyvät alueen tekemiin strategisiin valintoihin, kykyyn tehdä päätöksiä, muutosherkkyyteen, kuntien sisäiseen yhteistyö- ja luottamuskulttuuriin, yhteistyörakenteisiin, sopimusjärjestelyihin jne. Muutoksia tapahtuu kaikilla aikaväleillä ja niitä on mahdollista ennakoida ja vaikuttaa omin toimenpitein: muutoksen hallinta omissa käsissä Alueen mentaalinen etu avainroolissa: tulevaisuususko, myönteinen kasvuretoriikka, onnistumiset ja positiiviset tarinat, identiteetti, ilmapiiri, fiilistekijät ja alueen kehitystä vahvistavat yhdistävät tekijät

2. Työllisyysdynamiikka 1. Aluetalousdynamiikka 3. Yritysdynamiikka PIEKSÄMÄEN SEUDUN ULKOINEN ELINVOIMA 7. Muu dynamiikka 4. Väestödynamiikka 5. Osaamis- ja TKI-dynamiikka 6. Kuntatalousdynamiikka

Pieksämäen seudun elinvoima alueiden välisessä kilpailussa Muuttuja I-viidennes II-viidennes III-viidennes IV-viidennes V-viidennes BTV-indikaattori 2000-2013 41. Bruttokanstantuote /as. 2013 49. Arvonlisäyksen muutosindeksi 2000-2012 24. Asukkaiden mediaanitulot /as. 2013 51. Kunnallisverotettavat tulot /as. 2013 37. Pitkäaikaiset velat (lainat) /as. 2013 42. Työpaikkaomavaraisuusaste % 2012 50. Työllisyysaste % 2013 42. Työllisyysasteen muutos % 2008-2013 28. Työpaikkojen määrän muutos% 2007-2012 26. Avoimen sektorin työpaikkojen muutos 2007-2012 14. Asukasluvun suhteellinen muutos % 2000-2014 56. Kuntien välinen nettomuutto 1000 as. 2010-2014 45. Väestöllinen huoltosuhde 2014 42. Taloudellinen huoltosuhde 2013 45. Koulutustasomittain 2013 42. Korkea-asteen suorittaneiden osuus % 2013 43. Tutkimus- ja tuotekehitysmenot /as. 2013 Yksityisen sektorin osuus T&K-menoista % 2013 Yritysten määrä 1000 as. kohden vuonna 2012 40. Yrityskannan muutos% vuonna 2008-2012 18. Yritysperustanta % suhteessa yrityskantaan 2008-2012 34. Yritysten uusiutumisaste % 2008-2012 39.

Kaiken perusta kasvussa!

Positiivisen kasvun kehä 1. Uusia työpaikkoja 7. Alue entistä houkuttelevampi 2. Muuttoa alueelle 6. Alueen markkinat laajenevat 3. Alueen markkinat kasvavat 5. Lisää muuttoa alueelle 4. Lisää uusia työpaikkoja

BKT euroa asukasta kohden vuonna 2012 (käyvin hinnoin) Muuttuja kuvaa alueella tuotettujen palveluiden ja hyödykkeiden arvoa käyvin hinnoin BKT ylitti 40 000 euron rajan vain viidessä seutukunnassa: Maarianhaminan, Helsingin, Vaasan, Rauman ja Tunturi-Lapin seutukunnassa BKT:n keskiarvo oli 28 359 euroa ja mediaani 29 293 euroa (Kajaanin seutukunta) asukasta kohden Pieksämäen BKT oli 25 885 euroa asukasta kohden vuonna 2012: Pieksämäen seutu kuului neljänneksi parhaaseen viidennekseen ja oli sijaluvulla 47 kaikkien seutujen joukossa Etelä-Savon seuduista Savonlinnan seutu Pieksämäen tavoin neljänneksi ja Mikkelin seutu kolmanneksi parhaassa viidenneksessä Kyrönmaan seutukunta Koillis-Savon seutukunta Sisä-Savon seutukunta Saarijärven-Viitasaaren seutukunta Joutsan seutukunta Oulunkaaren seutukunta Keski-Karjalan seutukunta Kehys-Kainuun seutukunta Haapaveden-Siikalatvan seutukunta Kaustisen seutukunta Itä-Lapin seutukunta Suupohjan seutukunta Kuusiokuntien seutukunta Torniolaakson seutukunta Salon seutukunta Pielisen Karjalan seutukunta Lounais-Pirkanmaan seutukunta Etelä-Pirkanmaan seutukunta Loimaan seutukunta Järviseudun seutukunta Savonlinnan seutukunta Koillismaan seutukunta Pieksämäen seutukunta Raaseporin seutukunta Ylivieskan seutukunta Ylä-Savon seutukunta Keuruun seutukunta Nivala-Haapajärven seutukunta Raahen seutukunta Ylä-Pirkanmaan seutukunta Luoteis-Pirkanmaan seutukunta Pohjois-Satakunnan seutukunta Kajaanin seutukunta Vakka-Suomen seutukunta Forssan seutukunta Joensuun seutukunta Mikkelin seutukunta Varkauden seutukunta Jämsän seutukunta Åboland-Turunmaan seutukunta Lahden seutukunta Riihimäen seutukunta Porvoon seutukunta Sydösterbottenin seutukunta Rovaniemen seutukunta Porin seutukunta Jyväskylän seutukunta Kouvolan seutukunta Imatran seutukunta Kotkan-Haminan seutukunta Kemi-Tornion seutukunta Seinäjoen seutukunta Pohjois-Lapin seutukunta Hämeenlinnan seutukunta Kuopion seutukunta Kokkolan seutukunta Loviisan seutukunta Oulun seutukunta Lappeenrannan seutukunta Jakobstadsregionen Turun seutukunta Tampereen seutukunta Tunturi-Lapin seutukunta Rauman seutukunta Vaasan seutukunta Helsingin seutukunta Mariehamns stads ekonomiska region Savonlinnan seutu: Sijoitus 49. / IV-viidennes Pieksämäen seutu: Sijoitus 47/ IV-viidennes Mikkelin seutu: Sijoitus 31. / III-viidennes 0 10000 20000 30000 40000 50000 60000 70000 80000 Lähde: Tilastokeskus, aluetilinpito

BKT euroa asukasta kohden muutos % vuosina 2000-2012 Muuttuja kuvaa BKT:n suhteellista muutosta (%) vuosien 2000-2012 välisenä aikana BKT:n muutos oli positiivinen 68 seudulla ja negatiivinen kahdella seudulla (Salon ja Äänekosken) BKT:n muutos euroina asukasta kohden oli ylivoimaisesti suurin TunturiLapin seudulla (+163,5 BKT:n muutoksen keskiarvo oli +42,2 % ja mediaani 51,4 % Pieksämäen seudun BKT:n muutos oli 68,4 % %: seutu kuului muutoksen osalta parhaaseen viidennekseen ja sijoittui sijaluvulle 10. Etelä-Savon seuduista Savonlinnan ja Mikkelin seudut sijoittuivat toiseksi parhaaseen. Salon seutukunta Äänekosken seutukunta Jämsän seutukunta Kouvolan seutukunta Kemi-Tornion seutukunta Etelä-Pirkanmaan seutukunta Oulun seutukunta Sydösterbottenin seutukunta Raahen seutukunta Varkauden seutukunta Porvoon seutukunta Koillis-Savon seutukunta Keski-Karjalan seutukunta Itä-Lapin seutukunta Mariehamns stads ekonomiska region Imatran seutukunta Raaseporin seutukunta Helsingin seutukunta Saarijärven-Viitasaaren seutukunta Kotkan-Haminan seutukunta Lappeenrannan seutukunta Tampereen seutukunta Vakka-Suomen seutukunta Joensuun seutukunta Kyrönmaan seutukunta Porin seutukunta Loimaan seutukunta Jakobstadsregionen Lahden seutukunta Haapaveden-Siikalatvan seutukunta Jyväskylän seutukunta Kajaanin seutukunta Luoteis-Pirkanmaan seutukunta Åboland-Turunmaan seutukunta Forssan seutukunta Hämeenlinnan seutukunta Rauman seutukunta Ålands skärgård Turun seutukunta Kuusiokuntien seutukunta Ylä-Pirkanmaan seutukunta Kaustisen seutukunta Mikkelin seutukunta Keuruun seutukunta Savonlinnan seutukunta Oulunkaaren seutukunta Lounais-Pirkanmaan seutukunta Suupohjan seutukunta Pohjois-Satakunnan seutukunta Rovaniemen seutukunta Kuopion seutukunta Ylivieskan seutukunta Loviisan seutukunta Joutsan seutukunta Järviseudun seutukunta Sisä-Savon seutukunta Seinäjoen seutukunta Riihimäen seutukunta Ylä-Savon seutukunta Koillismaan seutukunta Pieksämäen seutukunta Kokkolan seutukunta Vaasan seutukunta Kehys-Kainuun seutukunta Pielisen Karjalan seutukunta Torniolaakson seutukunta Nivala-Haapajärven seutukunta Pohjois-Lapin seutukunta Ålands landsbygd Tunturi-Lapin seutukunta Mikkelin seutu: Sijoitus 28 / II-viidennes Savonlinnan seutu: Sijoitus 26. / II-viidennes Pieksämäen seutu: Sijoitus 10/ I-viidennes -100,0-50,0 0,0 50,0 100,0 150,0 200,0 Lähde: Tilastokeskus, aluetilinpito

Asukkaiden mediaanitulot vuonna 2013 Mediaanitulolla tarkoitetaan seudun kaikkien tulonsaajien keskimmäisen tulonsaajan tuloa. Mediaani ei ole yhtä herkkä muuttuja ääriarvoille kuin esimerkiksi keskiarvo Asukkaiden mediaanitulot vaihtelivat Helsingin seudun 26 132 eurosta Kehys- Kainuun 17 800 euroon Asukkaiden mediaanitulot olivat korkeimmat Ahvenanmaan seuduilla, Helsingin vaikutusalueen seuduilla, Hämeenlinnan ja Vaasan seuduilla Pieksämäen seudun mediaanitulot olivat 20 573 euroa asukasta kohden: seutu kuului neljänneksi parhaaseen viidennekseen ja sijoittui sijaluvulle 44. Etelä-Savon seuduista Mikkelin seutu sijoittui kolmanneksi ja Savonlinnan seutu neljänneksi parhaaseen viidennekseen kaikkien seutujen joukossa Kehys-Kainuun seutukunta Koillis-Savon seutukunta Saarijärven-Viitasaaren seutukunta Joutsan seutukunta Keski-Karjalan seutukunta Pielisen Karjalan seutukunta Sisä-Savon seutukunta Järviseudun seutukunta Oulunkaaren seutukunta Itä-Lapin seutukunta Torniolaakson seutukunta Pohjois-Satakunnan seutukunta Haapaveden-Siikalatvan seutukunta Suupohjan seutukunta Nivala-Haapajärven seutukunta Kuusiokuntien seutukunta Ylä-Savon seutukunta Luoteis-Pirkanmaan seutukunta Savonlinnan seutukunta Keuruun seutukunta Koillismaan seutukunta Ylä-Pirkanmaan seutukunta Kaustisen seutukunta Joensuun seutukunta Lounais-Pirkanmaan seutukunta Pieksämäen seutukunta Sydösterbottenin seutukunta Varkauden seutukunta Salon seutukunta Loimaan seutukunta Forssan seutukunta Tunturi-Lapin seutukunta Ylivieskan seutukunta Mikkelin seutukunta Äänekosken seutukunta Pohjois-Lapin seutukunta Jämsän seutukunta Kajaanin seutukunta Imatran seutukunta Porin seutukunta Lahden seutukunta Kemi-Tornion seutukunta Jyväskylän seutukunta Kotkan-Haminan seutukunta Vakka-Suomen seutukunta Raahen seutukunta Loviisan seutukunta Lappeenrannan seutukunta Rovaniemen seutukunta Jakobstadsregionen Seinäjoen seutukunta Kokkolan seutukunta Etelä-Pirkanmaan seutukunta Åboland-Turunmaan seutukunta Kouvolan seutukunta Kuopion seutukunta Rauman seutukunta Turun seutukunta Kyrönmaan seutukunta Oulun seutukunta Tampereen seutukunta Raaseporin seutukunta Ålands skärgård Vaasan seutukunta Hämeenlinnan seutukunta Riihimäen seutukunta Mariehamns stads ekonomiska region Porvoon seutukunta Helsingin seutukunta Ålands landsbygd Savonlinnan seutu: Sijoitus 51. / IV-viidennes Pieksämen seutu: Sijoitus 44. / IV-viidennes Mikkelin seutu: Sijoitus 37 / III-viidennes 15000 16000 17000 18000 19000 20000 21000 22000 23000 24000 25000 26000 27000 28000 29000 30000 Lähde: Tilastokeskus, kaupunki- ja seutuindikaattorit

Työpaikkojen määrän kehitys vuosina 2007-2012 Muuttuja kuvaa yksityisen ja julkisen sektorin työpaikkojen määrän muutosta vuosien 2007-2012 välisenä aikana Työpaikkojen määrä väheni koko maassa noin 29 000 työpaikalla vuosina 2007-2012 Työpaikkojen määrä kasvoi vain 14 seudulla : eniten Helsingin, Kuopion, Oulun, Jyväskylän, Vaasan ja Tunturi- Lapin seutukunnissa Työpaikkojen määrä väheni yli tuhannella työpaikalla 18 seudulla: eniten Salon, Lahden ja Kotkan-Haminan seuduilla Pieksämäen seudun työpaikat vähenivät 380 työpaikalla vuosina 2007-2012: seutu kuului kolmanneksi parhaaseen viidennekseen ja sijaluvulle 35 (mediaani). Etelä-Savon seuduista Mikkelin seutu sijoittui neljänteen viidennekseen ja Savonlinnan seutu heikoimpaan viidennekseen. Salon seutukunta Lahden seutukunta Kotka-Haminan seutukunta Kouvolan seutukunta Etelä-Pirkanmaan seutukunta Varkauden seutukunta Raaseporin seutukunta Rauman seutukunta Savonlinnan seutukunta Forssan seutukunta Ylä-Savon seutukunta Imatran seutukunta Ylä-Pirkanmaan seutukunta Turun seutukunta Saarijärvi-Viitasaaren seutukunta Mikkelin seutukunta Kemi-Tornion seutukunta Kuusiokuntien seutukunta Porin seutukunta Jämsän seutukunta Keski-Karjalan seutukunta Itä-Lapin seutukunta Pohjois-Satakunnan seutukunta Sydösterbottens ekon. reg. Äänekosken seutukunta Vakka-Suomen seutukunta Kehys-Kainuun seutukunta Loimaan seutukunta Lounais-Pirkanmaan seutukunta Järviseudun seutukunta Nivala-Haapajärven seutukunta Mariehamns stads ekon. reg. Lappeenrannan seutukunta Riihimäen seutukunta Pielisen Karjalan seutukunta Suupohjan seutukunta Koillis-Savon seutukunta Pieksämäen seutukunta Luoteis-Pirkanmaan seutukunta Haapavesi-Siikalatvan seutukunta Oulunkaaren seutukunta Tampereen seutukunta Raahen seutukunta Joutsan seutukunta Porvoon seutukunta Koillismaan seutukunta Hämeenlinnan seutukunta Sisä-Savon seutukunta Åboland-Turunmaan seutukunta Loviisan seutukunta Keuruun seutukunta Kyrönmaan seutukunta Jakobstadsregionens ekon. reg. Torniolaakson seutukunta Kaustisen seutukunta Ylivieskan seutukunta Kokkolan seutukunta Ålands skärgårds ekon. reg. Kajaanin seutukunta Pohjois-Lapin seutukunta Joensuun seutukunta Rovaniemen seutukunta Seinäjoen seutukunta Ålands landsbygds ekon. reg. Tunturi-Lapin seutukunta Vaasan seutukunta Jyväskylän seutukunta Oulun seutukunta Kuopion seutukunta Helsingin seutukunta Savonlinnan seutu: Sijoitus 62. / V-viidennes Mikkelin seutu: Sijoitus 52./ IV-viidennes Pieksämäen seutu: Sijoitus 35. / III-viidennes -7000-6000 -5000-4000 -3000-2000 -1000 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 9000 100001100012000130001400015000 Lähde: Tilastokeskus, työssäkäynti

Työpaikkojen määrän suhteellinen muutos% vuosina 2007-2012 Muuttuja kuvaa yksityisen ja julkisen sektorin työpaikkojen määrän suhteellista (%) muutosta vuosien 2007-2012 välisenä aikana Työpaikkojen määrän suhteellisessa muutoksessa oli merkittävää hajontaa seutujen välillä vuosina 2007-2012 Työpaikkojen määrä kasvoi suhteellisesti eniten Manner-Suomen seuduista Tunturi- Lapin, Kuopion, Oulun ja Vaasan seutukunnissa Työpaikkojen määrä laski suhteellisesti eniten Salon, Joutsan, Varkauden, Itä-Lapin ja Ylä-Pirkanmaan seuduilla Pieksämäen seudun työpaikkojen muutosprosentti oli -3 % vuosina 2007-20012: seutu kuului toiseksi parhaaseen viidennekseen ja sijaluvulle 26. Etelä-Savon seuduista Mikkelin seutu sijoittui kolmanneksi ja Savonlinnan seutu neljänneksi parhaaseen viidennekseen Salon seutukunta Joutsan seutukunta Varkauden seutukunta Itä-Lapin seutukunta Ylä-Pirkanmaan seutukunta Etelä-Pirkanmaan seutukunta Keski-Karjalan seutukunta Kuusiokuntien seutukunta Raaseporin seutukunta Forssan seutukunta Saarijärvi-Viitasaaren seutukunta Koillis-Savon seutukunta Jämsän seutukunta Sydösterbottens ekon. reg. Kotka-Haminan seutukunta Imatran seutukunta Savonlinnan seutukunta Kehys-Kainuun seutukunta Pohjois-Satakunnan seutukunta Äänekosken seutukunta Kouvolan seutukunta Järviseudun seutukunta Torniolaakson seutukunta Ylä-Savon seutukunta Haapavesi-Siikalatvan seutukunta Sisä-Savon seutukunta Luoteis-Pirkanmaan seutukunta Oulunkaaren seutukunta Kyrönmaan seutukunta Rauman seutukunta Lahden seutukunta Pielisen Karjalan seutukunta Lounais-Pirkanmaan seutukunta Vakka-Suomen seutukunta Keuruun seutukunta Mariehamns stads ekon. reg. Kemi-Tornion seutukunta Nivala-Haapajärven seutukunta Suupohjan seutukunta Loimaan seutukunta Koillismaan seutukunta Mikkelin seutukunta Åboland-Turunmaan seutukunta Loviisan seutukunta Pieksämäen seutukunta Riihimäen seutukunta Kaustisen seutukunta Raahen seutukunta Porin seutukunta Porvoon seutukunta Lappeenrannan seutukunta Turun seutukunta Jakobstadsregionens ekon. reg. Hämeenlinnan seutukunta Ylivieskan seutukunta Tampereen seutukunta Kokkolan seutukunta Joensuun seutukunta Kajaanin seutukunta Seinäjoen seutukunta Rovaniemen seutukunta Helsingin seutukunta Jyväskylän seutukunta Pohjois-Lapin seutukunta Ålands skärgårds ekon. reg. Vaasan seutukunta Oulun seutukunta Kuopion seutukunta Tunturi-Lapin seutukunta Ålands landsbygds ekon. reg. Savonlinnan seutu: Sijoitus 53. /IV-viidennes Mikkelin seutu: Sijoitus 31./ III-viidennes Pieksämäen seutu: Sijoitus 26. / II-viidennes -25,0-20,0-15,0-10,0-5,0 0,0 5,0 10,0 15,0 Lähde: Tilastokeskus, työssäkäynti

Pieksämäen seudun työpaikkakehitys yksityisellä ja julkisella sektorilla vuosina 2000-2013 6300 6000 5700 5400 5100 4986 Yksityinen sektori Julkinen sektori 5398 Yksityisen sektorin työpaikkojen määrä kasvoi 412:lla (+8,3 %) vuosina 2000-2013 4800 4786 4500 4200 3900 3600 3300 3780 Julkisen sektorin työpaikkojen määrä väheni -1106:lla (-23,1 %) vuosina 2000-2013 3000 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Yrittäjien määrän kehitys Etelä-Savon seuduilla vuosina 2000-2012 4663 Mikkelin seutu Pieksämäen seutu Savonlinnan seutu 4002 Savonlinnan seudun yrittäjien määrä väheni 580:lla (-17,6 %) vuosien 2000-2012 välisenä aikana 3290 2363 2710 1879 Etelä-Savon yrittäjien määrä väheni 1 725:lla (-16,7 %) vuosina 2000-2012 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Yritysten määrä tuhatta asukasta kohden vuonna 2012 Muuttuja kuvaa toimivien yritysten määrää (yrityskanta) suhteessa alueen keskiväkilukuun (1000 asukasta kohden) Toimivien yrityksiä suhteessa asukaskuun oli eniten Maarianhaminan, Tunturi-Lapin, Suupohjan, Pohjois- Satakunnan ja Turunmaan seuduilla: erot olivat kaksinkertaiset ääripäiden välillä Pieksämäen seudulla oli 60,9 yritystä tuhatta asukasta kohden: seutu kuului kolmanneksi parhaaseen viidennekseen ja oli sijaluvulla 40. kaikkien seutujen joukossa Etelä-Savon kaikki seudut sijoittuivat kolmanteen viidennekseen kaikkien seutujen joukossa: Mikkelin seutu oli joukon mediaanialue Kehys-Kainuun Raahen Äänekosken Pielisen Karjalan Kajaanin Oulun Kuopion Varkauden Imatran Joensuun Kouvolan Itä-Lapin seutukunta Oulunkaaren seutukunta Kotkan-Haminan Haapaveden-Siikalatvan Kemi-Tornion Etelä-Pirkanmaan Nivala-Haapajärven Jyväskylän Koillis-Savon Rovaniemen Ylä-Savon Lappeenrannan Ylivieskan Kokkolan Hämeenlinnan Savonlinnan Vaasan Pieksämäen Keuruun Lahden Porin Koillismaan Keski-Karjalan Mikkelin Kyrönmaan Jämsän Rauman Riihimäen Saarijärven-Viitasaaren Tampereen Sisä-Savon Ylä-Pirkanmaan Jakobstadsregionens Forssan Kuusiokuntien Turun Torniolaakson Seinäjoen Kaustisen Salon Helsingin Pohjois-Lapin s Porvoon Joutsan Lounais-Pirkanmaan Suupohjan Järviseudun Raaseporin Vakka-Suomen Loviisan. Luoteis-Pirkanmaan Loimaan Åboland-Turunmaan Pohjois-Satakunnan Sydösterbottenin Tunturi-Lapin Mariehamns. Savonlinnan seutu: Sijoitus 42. /III-viidennes Pieksämäen seutu: Sijoitus 40. / III-viidennes Mikkelin seutu: Sijoitus 34./ III-viidennes 0,0 20,0 40,0 60,0 80,0 100,0 120,0

Yrityskannan muutos % vuosina 2008-2012 Muuttuja kuvaa toimivien yritysten määrän muutosta (%)vuosien 2008-2012 välisenä aikana Yritysten määrä kasvoi suhteellisesti eniten Oulun, Tampereen, Maarianhaminan, Turun, Salon ja Jyväskylän seuduilla vuosina 2008-2012: yritysten määrä kasvoi kahdeksalla seudulla yli 10 % viiden vuoden ajanjakson aikana Pieksämäen seudun yrityskanta kasvoi 7,9 % vuosien 2008-2012 välisenä aikana. Pieksämäen seutu kuului yrityskannan muutoksessa toiseksi parhaaseen viidennekseen ja oli sijaluvulla 18. Etelä-Savon muista seuduista Mikkelin seutu kolmanneksi parhaaseen ja Savonlinnan seutu huonoimpaan viidennekseen Pielisen Karjalan Kehys-Kainuun Joutsan Järviseudun Saarijärvi-Viitasaaren Ylä-Pirkanmaan Varkauden Sisä-Savon Savonlinnan Oulunkaaren Lahden Pohjois-Lapin Kouvolan Torniolaakson Itä-Lapin Joensuun Kuusiokuntien Forssan Sydösterbottens Rauman Ylä-Savon Etelä-Pirkanmaan Äänekosken Jämsän Kotka-Haminan Kaustisen Raaseporin Mikkelin Kajaanin Tunturi-Lapin Pohjois-Satakunnan Porin Koillis-Savon Loviisan Raahen Haapavesi-Siikalatvan Kemi-Tornion Imatran Luoteis-Pirkanmaan Kuopion Koillismaan Nivala-Haapajärven Keuruun Vaasan Keski-Karjalan Kyrönmaan Kokkolan Lounais-Pirkanmaan Suupohjan Vakka-Suomen Pieksämäen Hämeenlinnan Riihimäen Loimaan Rovaniemen Seinäjoen Åboland-Turunmaan Ylivieskan Porvoon Jakobstadsregionens Lappeenrannan Helsingin Jyväskylän Salon Turun Mariehamns Tampereen Oulun Savonlinnan seutu: Sijoitus 61. /V-viidennes Mikkelin seutu: Sijoitus 41./ III-viidennes Pieksämäen seutu: Sijoitus 18. / II-viidennes -4,0-2,0 0,0 2,0 4,0 6,0 8,0 10,0 12,0 14,0 16,0

Yritysperustanta % suhteessa yrityskantaan vuosina 2008-2012 Muuttuja kuvaa yritysten nettoperustantaa suhteessa alueen yrityskantaan vuosien 2008-2012 välisenä aikana Koko maassa aloitti noin 37 000 yritystä enemmän kuin lopetti vuosien 2008-2012 välisenä aikana eli keskimäärin 7 400 yritystä vuodessa Yritysperustanta suhteessa olemassa olevaan yrityskantaan oli suurin korkeakouluseuduilla, Maarianhaminan ja Ylivieskan seuduilla Pieksämäen seudun yritysperustanta oli 8,2 % suhteessa alueen yrityskantaan. Pieksämäen seutu kuului kolmanneksi parhaaseen viidennekseen ja oli sijaluvulla 34 (mediaaniseutu). Pielisen Karjalan Kehys-Kainuun Sisä-Savon Joutsan Järviseudun Saarijärvi-Viitasaaren Varkauden Savonlinnan Itä-Lapin Torniolaakson Ylä-Pirkanmaan Ylä-Savon Lahden Pohjois-Lapin Oulunkaaren Kouvolan Jämsän Nivala-Haapajärven Luoteis-Pirkanmaan Koillismaan Rauman Joensuun Kaustisen Mikkelin Raahen Kuusiokuntien Forssan Porin Keski-Karjalan Etelä-Pirkanmaan Haapavesi-Siikalatvan Kotka-Haminan Kemi-Tornion Sydösterbottens Koillis-Savon Pieksämäen Keuruun Vaasan Imatran Kuopion Kyrönmaan Kajaanin Raaseporin Pohjois-Satakunnan Lounais-Pirkanmaan Vakka-Suomen Tunturi-Lapin Loviisan Äänekosken Suupohjan Kokkolan Åboland-Turunmaan Hämeenlinnan Riihimäen Seinäjoen Loimaan Porvoon Lappeenrannan Salon Jakobstadsregionens Ylivieskan Rovaniemen Turun Helsingin Mariehamns Jyväskylän Tampereen Oulun Savonlinnan seutu: Sijoitus 62. /V-viidennes Mikkelin seutu: Sijoitus 46./ IV-viidennes Pieksämäen seutu: Sijoitus 34. / III-viidennes Etelä-Savon muista seuduista Mikkelin seutu neljänneksi parhaaseen ja Savonlinnan seutu heikoimpaan viidennekseen vuosina 2008-2012 -2,0 0,0 2,0 4,0 6,0 8,0 10,0 12,0 14,0 16,0 18,0

Yritysten uusiutumisaste % (luova tuho) vuosina 2008-2012 Muuttuja kuvaa aloittaneiden ja lopettaneiden yritysten yhteismäärää suhteessa yrityskantaan vuosina 2008-2012 eli niin sanottua luovaa tuhoa Yrityskanta uusiutui dynaamisemmin korkeakouluseuduilla ja rakennemuutosseuduilla vuosien 2008-2012 välisenä aikana Pieksämäen seudun yritysten uusiutumisaste oli 14,3 %, joka oli vähän alhaisempi kuin koko maan mediaani: Pieksämäen seutu kuului kolmanneksi parhaaseen viidennekseen ja sijoittui sijaluvulle 39. kaikkien seutujen joukossa Kaikki Etelä-Savon seudut sijoittuivat kolmanneksi parhaaseen viidennekseen kaikkien seutujen joukossa Järviseudun Koillismaan Sydösterbottens Suupohjan Joutsan Kehys-Kainuun Pielisen Karjalan Torniolaakson Kaustisen Kuusiokuntien Itä-Lapin Vakka-Suomen Sisä-Savon Luoteis-Pirkanmaan Pohjois-Satakunnan Pohjois-Lapin Tunturi-Lapin Lounais-Pirkanmaan Ylä-Pirkanmaan Saarijärvi-Viitasaaren Ylä-Savon Åboland-Turunmaan Jakobstadsregionens Haapavesi-Siikalatvan Keuruun Kyrönmaan Loimaan Seinäjoen Savonlinnan Keski-Karjalan Pieksämäen Mikkelin Ylivieskan Loviisan Rauman Nivala-Haapajärven Mariehamns Vaasan Koillis-Savon Jämsän Joensuun Raahen Forssan Porin Salon Kemi-Tornion Kokkolan Oulunkaaren Kajaanin Lappeenrannan Raaseporin Imatran Etelä-Pirkanmaan Porvoon Hämeenlinnan Lahden Riihimäen Varkauden Kouvolan Kotka-Haminan Äänekosken Kuopion Turun Rovaniemen Tampereen Jyväskylän Helsingin Oulun Savonlinnan seutu: Sijoitus 41. /III-viidennes Pieksämäen seutu: Sijoitus 39. / III-viidennes Mikkelin seutu: Sijoitus 38./ III-viidennes 10,0 11,0 12,0 13,0 14,0 15,0 16,0 17,0 18,0 19,0 20,0 21,0 22,0

1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Kaupunki- ja maaseutualueilla asuvien määrä Etelä-Savossa vuosina 1990-2013 Etelä-Savossa asui kaupunkialueilla 38,2 % asukkaista vuonna 1990 ja 44,5 % vuoden 2013 lopussa Etelä-Savossa asui maaseutualueilla asui 60,6 % asukkaista vuonna 1990 ja 54,9 % vuoden 2013 lopussa Etelä-Savon väkiluku vähentyi -21686 henkilöllä vuosien 1990-2013 välisenä aikana Etelä-Savossa väkiluku kasvoi kaupunkialueilla 845 henkilöllä ja väheni maaseutualueilla yhteensä 22 554 henkilöllä Harvaan asutun maaseudun väki väheni peräti -14 257 henkilöllä 56000 52000 48000 44000 40000 36000 32000 28000 24000 20000 16000 12000 8000 4000 0 Sisempi kaupunkialue Kaupungin kehysalue Kaupungin läheinen maaseutu Harvaan asuttu maaseutu Ulompi kaupunkialue Maaseudun paikalliskeskus Ydinmaaseutu

Pieksämäen seudun väestönkehitys osatekijöittäin 2000-2014 100 50 0-50 -100-150 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Pieksämäen seudun väkiluku väheni -5 199 hlöä vuosina 2000-2014 -200-250 -300-350 -400-450 Luonnollinen väestönlisäys Kuntien välinen nettomuutto Nettosiirtolaisuus Pieksämäen kehityksen suurin ongelma on väestön vähenemiskierre!

Pieksämäen seudun kuntien välinen nettomuutto ikäryhmittäin vuosina 2000-2014 500 300 100-100 -300-500 -700-900 -1100 Pieksämäen seudun muuttotappio perustuu 15-34-vuotiaisiin nuoriin ja nuoriin aikuisiin -1300-1500 -1700-1900 -2100-2300 -2500-2700 -2900-3100 -3300-3500 YLI 35-VUOTIAIDEN TULOMUUTTO 2010-2014 (N=1876) - Helsingin seutu 18,5 % - Mikkelin seutu 18,2 % - Varkauden seutu 15,5 % - Savonlinnan seutu 6,3 % - Jyväskylän 5,7 % Pieksämäen seutu sai muuttovoittoa kaikista yli 35- vuotiaiden ikäryhmästä -3700 Alle 15 15-24 25-34 35-44 45-54 55-64 65-74 Yli 75 Nettomuutto 35-3321 -351 59 166 282 75 0

35000 30000 Tulomuuttajien keskimääräiset tulot ( /v) ikäryhmittäin vuonna 2012 29.967 32.508 30.746 25000 23.577 24.508 20000 15000 10000 10.937 5000 0 15-24 25-34 35-44 45-54 55-64 65-

Etelä-Savon seutujen nettomuutto työmarkkina-aseman mukaan vuosina 2008-2012 TYÖMARKKINA- ASEMA MIKKELIN SEUTU PIEKSÄMÄEN SEUTU SAVONLINNAN SEUTU ETELÄ-SAVON MAAKUNTA Työllinen -265-609 -845-1719 Työtön -42-29 1-70 Lapsi (0-14 v.) 101-2 15 114 Opiskelija -390-433 -395-1218 Varusmies -5-17 -36-58 Eläkeläinen 160 50 148 358 Muu työvoimaan kuulumaton -29 14-9 -24 Tuntematon -9-11 -41-61 YHTEENSÄ 2008-2012 -479-1037 -1162-2678

Alueen vetovoiman kaava Kovat Kovat vetovoimatekijät* vetovoimatekijät* + + Pehmeät Pehmeät veto- Vetovoimatekijät** Identiteettiin Identiteettitekijät*** liittyvät tekijät*** Sijainti Sijainti suhteessa suhteessa kasvukeskuksiin kasvukeskuksiin + Ulkoinen ja ja sisäinen saavutettavuus sisäinen saavutettavuus X Alueen Alueen ulkoinen mainekuva ulkoinen mainekuva *Kovat vetovoimatekijät =alueen työpaikkakehitys, alue- ja paikallistalouden yleinen kehitys, (korkea)koulutustarjonta, innovaatio-, osaamis- ja toimialakeskittymät, globaalit veturiyritykset ja niiden verkostot, yritysilmasto jne. **Pehmeät vetovoimatekijät = henkinen ilmapiiri, tapahtumat ja elämykset, kulttuuri, museot ja galleriat, matkailu- ja luontokohteet, puistot, vetovoimapalvelut jne. ***Identiteettitekijät = kotipaikka, identiteetti, perhe, ystävät, sukulaiset, juuret jne.

Pieksämäen sijainti ja saavutettavuus Pieksämäki elämäsi asemapaikka (Pieksämäen elinkeinostrategia 2014-2024) Kaupunki sijaitsee saavutettavuuden näkökulmasta periaatteessa keskellä Suomea Noin 100 km säteellä asuu noin puoli miljoonaa ihmistä: kasvavat Kuopion ja Jyväskylän kaupunkiseudut kehän molemmilla reunoilla Logistisen aseman hyödyntämiseen sisältyy suuri potentiaalikerroin: logistiikka-alueet ja terminaalit mahdollisuus Liikenneväylät leikkaavat ja pääliikenneväylät välittömässä läheisyydessä

Kohti monikeskuksista ja vyöhykemäistä aluerakennetta? Asukkaiden ja työpaikkojen kasvu keskittyy suuriin kaupunkeihin, niitä ympäröiville kaupunkiseuduille ja edelleen vyöhykemäisesti niiden asteittain laajenevalle vaikutusalueelle Kaupungit ja kaupunkiseudut muodostavat nauhamaisia toisiinsa kiinnittyviä kaupunkivyöhykkeitä. Liikennekäytävät ja yhteydet kaupunkiseutujen sisällä ja kaupunkiseutujen välillä ovat keskeisessä roolissa aluerakenteen muutoksessa. Muuttoliike ja pendelöinti muovaavat aluerakennetta käytävien ja vyöhykkeiden sisällä ja niiden välillä. Metropolialueen vaikutusalue laajenee vähitellen koko Etelä- ja Lounais-Suomen käsittäväksi suuralueeksi. Muut kaupunkikeskittymät ja niiden vaikutusalueet toimivat alueellisina keskittyminä ja kasvuvyöhykkeinä. Maaseutualueet erilaistuvat ja niiden menestyminen on sidoksissa alueellisen työnjaon kehittymiseen sekä yhteyksien ja vuorovaikutuksen kiinteyteen suhteessa kasvaviin kaupunkiseutuihin. Biotalous saattaa nostaa esille pistemäisesti paikallisia menestystarinoita. Lähde: Kartta: Tilastokeskus; Suomen ympäristökeskus 2015; Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050 Analyysi: Timo Aro 2015

Lisätietoja: Valtiotieteen tohtori Timo Aro timokaro@gmail.com www.timoaro.fi @timoaro 045 6577890