Tiehallinnon suunnitelmat Kehä III:n liikenneongelmien
Kehä III on osa E 18 tietä 2 Vanhasen II hallituksen ohjelma: "Suomi on sitoutunut toteuttamaan Helsinki Vaalimaa -moottoritien E 18 vuoteen 2015 mennessä, jonka varmistamiseksi sen puuttuvista osista tehdään koko yhteysvälin kattava toteutuspäätös. Osa hankkeesta voidaan toteuttaa PPP -rahoitusmallilla". Vuoden 2008 talousarvioehdotus: Ei rahoitusta Kehä III:n pikaparannuksille liikenteen hallintaa lukuun ottamatta, jonka toteuttamiseen on esitetty 3,6 M. Liikennepoliittista selontekoa valmisteleva ministerityöryhmä arvioi E18 - osuuksien toteuttamisedellytyksiä ja aikataulua ja valmistelee asiasta ehdotuksen.
Ongelmat kasautuvat E18 -tien keski- ja itäosalla liikennekysyntä on kehittynyt selvästi muita valtateitä nopeammin. Kehä III:lla koko liikenne kasvoi 10 vuodessa 50% ja raskas liikenne 65%. 3 Lisätekijöitä liikenteessä ovat jatkuvasti kasvanut autonkuljetusrekkojen määrä sekä vuonna 2008 avattava Vuosaaren satama, joka kuormittaa erityisesti Kehä III:a. Helsingin ja Turun välille valmistuu vuonna 2008 yhtenäinen moottoritie, mikä lisää osaltaan E18-reitin suosiota. Helsingin ja Vaalimaan välisellä osuudella sekä Kehä III:lla liikenteen ennustetaan edelleen kasvavan keskimäärin 50% nykyisestä noin 20 vuoden kuluessa. Kehä III:lla liikenne ruuhkautuu arkipäivisin, syynä ovat erityisesti muutamat liikennevalo-ohjatut liittymät sekä myös muut tiejärjestelyjen ja -verkon puutteet.
10.12.2007 / Rita Piirainen 4 E18 hankekokonaisuudesta tehdään toteuttamis- ja rahoitussuunnitelma Kehä III Vanhakartano Lentoasemantie ja Porvoonväylän liittymä Haminan ohikulkutien rakentaminen Koskenkylä Loviisa Kotka mo-tien rakentaminen Hamina Vaalimaa mo-tien rakentaminen
Tiehallinnon ehdotus E 18 investointiohjelmaksi Jäljellä olevien investointikohteiden toteuttamisesta tulisi liikennepoliittisessa selonteossa tehdä periaatepäätös, joka kirjataan myös valtion talousarvioon. Ehdotettava hankkeiden toteutusjärjestys, vuoden 2010 arvioidun hintatason mukaiset (maarakennuskustannusten indeksi = 150) investoinnin kustannusarviot sekä ehdotus talousarviopäätösten ajankohdasta on seuraava: Inv. Sop.valt TA-päätös Tie Hanke Milj. Milj. vuosi Huom --------------------------------------------------------------------------------------------------------- Suunnittelu 10 10 2008-09 Kt 50 Kehä III 1. vaihe 160 160 2009 1) Vt 7 Haminan ohikulkutie 130 130 2009 Vt 7 Koskenkylä-Kotka 225 510 2010 2) Kt 50 Kehä III 2. vaihe 75 75 2011 Vt 7 Hamina-Vaalimaa 140 315 2011 2) 1) Vain valtion osuus, Kehä III:n keskiosalla kunnan kustannusosuus on noin 20 M 2) Hankkeet Koskenkylä-Kotka sekä Hamina-Vaalimaa elinkaarihankkeina 5
10.12.2007 / Rita Piirainen 6 E18 Kehä III Vanhakartano - Lentoasemantie ja Porvoonväylän liittymä E18:n vilkkain osa, jolla liikennevalot vielä ruuhkauttavat liikennettä, vakavia peräänajoja usein Erityisesti raskaan liikenteen määrä lisääntyy Vuosaaren sataman myötä tukkoisuus ja onnettomuusriski kasvaa entisestään Parantamisen tulisi ajoittua viimeistään Kehä-radan rakentamisen yhteyteen Kustannusarvio 255 milj. euroa
7
8
Suunnitelmatilanne 9 Vantaankoski-Lentoasemantie (180 M ) tiesuunnitelma hyväksytty valmiudet käynnistää pikaparannuksen (47 M ) rakennussuunnittelu vuoden 2008 alussa Vanhakartano-Vantaankoski (45 M ) toimenpideselvitys vuodelta 1999 jatkosuunnittelu käynnistyy 2008 Lahdenväylä-Porvoonväylä (30 M ) yleis/tiesuunnittelu vuonna 2008
10
11
Kehä III:n parantaminen välillä Vantaankoski Lentoasemantie 12 Suunnitellut parannushankkeet, tiesuunnitelma Pohjakartta: Vantaan kaupungin mittausosasto
NYKYTILA JA ONGELMAT Kehä III:n vuorokausiliikennemäärä Hämeenlinnanväylän ja Tuusulanväylän välisellä osuudella on arkisin 65-70 000 ajon/vrk ja välillä Hämeenlinnanväylä 12.12.2007 / Maarit Saari Vihdintie noin 50 000 ajon/vrk. Arvioiden mukaan liikennemäärä kasvaa vuoteen 2030 mennessä lähes 50%. Nykyisin nopeustaso Pakkala Tuupakka Petikko -välillä vaihtelee iltahuipputunnin aikana arviolta 40 60 km/h:n välillä. Ruuhkatuntien liikenteen ajonopeudet romahtavat lähes päivittäin pääosin jaksoilla olevien liikennevaloohjattujen liittymien kapasiteetin riittämättömyydestä johtuen. Kehä III:n suuret liikennemäärät ja tarkastelujakson valoliittymät aiheuttavat sekä toiminnallisia että turvallisuusongelmia. Kehä III:n suunnittelujaksolla tapahtuu n. 12 henkilövahinko onnettomuutta vuodessa. SUUNNITELLUT ENSIMMÄISEN TOTEUTUSVAIHEEN RAKENTAMISTOIMENPITEET Hankkeen sisältö on väylärakentamisen osalta seuraava: Tasoliittymät välillä Raappavuorentie Lentoasemantie poistetaan ja rakennetaan välttämättömimmät eritasojärjestelyt. Hämeenlinnanväylän ja Kehä III:n eritasoliittymään rakennetaan idästä etelään kääntyvälle suurelle liikennevirralle puolisuora ramppi ja muille kääntyville virroille silmukkarampit, sekä näihin liittyvät rinnakkaisrampit. Vantaanlaakson eritasoliittymä muutetaan suuntaisliittymäksi itään ja Vanha Nurmijärventie toteutetaan normaalilla alikulkukorkeudella. Kalliosolan eritasoliittymä toteutetaan yksinkertaisena. Liittymään järjestetään korkealuokkainen pysäkkipari. Erilliset kevyen liikenteen alikulut rakennetaan Voutilanpuiston ja Ansatien kohdalle. VANTAANKOSKI Investointikustannukset yhteensä 34,2 M Kehä III 5,0 M Muut yleiset tiet 1,3 M Eritasoliittymät 5,6 M Sillat 12,3 M Meluesteet 6,4 M Kevyen liikenteen väylät 1,9 M Kadut ja yksityistiet 1,7 M KALLIOSOLA - PAKKALA Investointikustannukset yhteensä 12,6 M Kehä III 2,6 M Muut yleiset tiet 0,0 M Eritasoliittymät 1,9 M Sillat 3,0 M Meluesteet 0,0 M Kevyen liikenteen väylät 1,4 M Kadut ja yksityistiet 3,7 M
Pikaparannustoimenpiteet 14
15
16
Erikoiskuljetusreitit 17 Vuonna 2008 parannetaan Brobölen silta rakennetaan keskikaistan ylityskohdat Kehä III:lle Hakunilan ja maantien 170 kohdille Lisäksi vuonna 2008 rakennetaan telematiikkaa Vt 1:n ja Vuosaaren välille 4-11/2008