EUROOPAN PARLAMENTTI 2009 2014 Ulkoasiainvaliokunta 25.5.2012 2012/2005(INI) TARKISTUKSET 1 12 (PE486.143v01-00) yhtenäistä eurooppalaista ilmatilaa koskevan lainsäädännön täytäntöönpanosta (2012/2005(INI)) AM\900883.doc PE488.035v01-00 Moninaisuudessaan yhtenäinen
AM_Com_NonLegOpinion PE488.035v01-00 2/11 AM\900883.doc
1 Krzysztof Lisek 3 kohta 3. painottaa, että sotilaskäyttäjät ovat keskeisiä toimijoita yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan yhteydessä ja että ne on otettava mukaan kaikilla tasoilla; panee merkille toteutuneen edistymisen yhtenäistä eurooppalaista ilmatilaa koskevan lainsäädännön täytäntöönpanossa ja kehottaa jäsenvaltioita vauhdittamaan pyrkimyksiään koordinoinnin toteuttamiseksi sotilaspuolella; tunnustaa kansalliset erityispiirteet siviilien ja armeijan suhteissa, mutta kehottaa jäsenvaltioita keskittymään siviilien ja armeijan yhteistyön vahvistamiseen ja soveltamaan alan parhaita käytäntöjä; 3. painottaa, että sotilaskäyttäjät ovat keskeisiä toimijoita yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan yhteydessä ja että ne on otettava mukaan kaikilla tasoilla ja hyvin varhaisessa vaiheessa; panee merkille toteutuneen edistymisen yhtenäistä eurooppalaista ilmatilaa koskevan lainsäädännön täytäntöönpanossa ja kehottaa jäsenvaltioita vauhdittamaan pyrkimyksiään koordinoinnin toteuttamiseksi sotilaspuolella; tunnustaa kansalliset erityispiirteet siviilien ja armeijan suhteissa, mutta kehottaa jäsenvaltioita keskittymään siviilien ja armeijan yhteistyön vahvistamiseen ja soveltamaan alan parhaita käytäntöjä; 2 3 kohta 3. painottaa, että sotilaskäyttäjät ovat keskeisiä toimijoita yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan yhteydessä ja että ne on otettava mukaan kaikilla tasoilla; panee merkille toteutuneen edistymisen yhtenäistä eurooppalaista ilmatilaa koskevan lainsäädännön täytäntöönpanossa 3. painottaa, että sotilaskäyttäjät ovat keskeisiä toimijoita yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan yhteydessä ja että ne on otettava mukaan kaikilla tasoilla; panee merkille toteutuneen edistymisen yhtenäistä eurooppalaista ilmatilaa koskevan lainsäädännön täytäntöönpanossa AM\900883.doc 3/11 PE488.035v01-00
ja kehottaa jäsenvaltioita vauhdittamaan pyrkimyksiään koordinoinnin toteuttamiseksi sotilaspuolella; tunnustaa kansalliset erityispiirteet siviilien ja armeijan suhteissa, mutta kehottaa jäsenvaltioita keskittymään siviilien ja armeijan yhteistyön vahvistamiseen ja soveltamaan alan parhaita käytäntöjä; ja kehottaa jäsenvaltioita vauhdittamaan pyrkimyksiään koordinoinnin toteuttamiseksi sotilaspuolella; tunnustaa kansalliset erityispiirteet siviilien ja armeijan suhteissa, mutta kehottaa jäsenvaltioita keskittymään siviilien ja armeijan yhteistyön ja yhteentoimivuuden vahvistamiseen ja soveltamaan alan parhaita käytäntöjä; 3 Petru Constantin Luhan 4 kohta 4. panee merkille, että vaikka sotilaallista asiantuntemusta on edustettuna eri tasoilla eri sidosryhmäinstituutioissa, kuten yhtenäisen ilmatilan komiteassa, Eurocontrolissa ja SESARyhteisyrityksessä, tarvitaan edelleen koordinoitua ja kattavaa sotilaallista arviointia yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan ja SESARin vaikutuksista; 4. panee merkille, että vaikka sotilaallista asiantuntemusta on edustettuna eri tasoilla eri sidosryhmäinstituutioissa, kuten yhtenäisen ilmatilan komiteassa, Eurocontrolissa ja SESARyhteisyrityksessä, tarvitaan edelleen koordinoitua ja kattavaa sotilaallista arviointia yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan ja SESARin vaikutuksista; panee merkille, että Euroopan unionin sotilaskomitean (EUSK) on tarpeen osallistua prosessiin, jotta puolustusvoimien komentajat voidaan pitää asianmukaisesti ajan tasalla; panee lisäksi merkille, että EUSK:n osallistuminen voisi olla hyödyksi arvioitaessa yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan vaikutuksia toiminnallisella tasolla; Or. ro 4 PE488.035v01-00 4/11 AM\900883.doc
4 kohta 4. panee merkille, että vaikka sotilaallista asiantuntemusta on edustettuna eri tasoilla eri sidosryhmäinstituutioissa, kuten yhtenäisen ilmatilan komiteassa, Eurocontrolissa ja SESARyhteisyrityksessä, tarvitaan edelleen koordinoitua ja kattavaa sotilaallista arviointia yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan ja SESARin vaikutuksista; 4. panee merkille, että vaikka sotilaallista ja siviili- ja sotilastoiminnan asiantuntemusta on edustettuna eri tasoilla eri sidosryhmäinstituutioissa, kuten yhtenäisen ilmatilan komiteassa, Eurocontrolissa ja SESARyhteisyrityksessä, tarvitaan edelleen koordinoitua ja kattavaa arviointia yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan ja SESARin sotilaallisista vaikutuksista; 5 Krzysztof Lisek 5 kohta 5. tunnustaa Euroopan puolustusviraston (EDA) luontevat tehtävät puolustusyhteisön ja komission välisenä yhdyssiteenä sekä välittäjänä sotilaallisten sidosryhmien välillä; kannattaa EDA:n aseman vahvistamista poliittisen tietoisuuden lisäämisessä, verkostoitumisessa ja SESARin käyttöönottovaiheessa avustamisessa; panee merkille, että EDA:lla on hyvät edellytykset ottaa osaa yhtenäistä eurooppalaista ilmatilaa koskevien tulevien haasteiden ratkaisemiseen esimerkiksi laitteiden ja koulutuksen aloilla; on tyytyväinen jäsenvaltioiden päätökseen osallistaa Euroopan unionin sotilasesikunta (EUSE) EDA:n tukemiseen SESARin osalta; on tyytyväinen EDA:n sponsoroiman yhtenäisen eurooppalaisen 5. tunnustaa tässä yhteydessä Euroopan puolustusviraston (EDA) luontevat tehtävät puolustusyhteisön ja komission välisenä yhdyssiteenä sekä välittäjänä sotilaallisten sidosryhmien välillä; kannattaa EDA:n aseman vahvistamista poliittisen tietoisuuden lisäämisessä, verkostoitumisessa, SESARin käyttöönottovaiheessa avustamisessa ja jäsenvaltioiden tukemisessa talous- ja riskianalyysissä; panee merkille, että EDA:lla on hyvät edellytykset ottaa osaa yhtenäistä eurooppalaista ilmatilaa koskevien tulevien haasteiden ratkaisemiseen esimerkiksi laitteiden ja koulutuksen aloilla; on tyytyväinen jäsenvaltioiden päätökseen osallistaa Euroopan unionin sotilasesikunta (EUSE) EDA:n tukemiseen SESARin osalta; on AM\900883.doc 5/11 PE488.035v01-00
ilmatilan / SESARin sotilaallisten toteutushankkeiden foorumin perustamiseen, sillä sen vahvana ansiona on kaikkien puolustusyhteisön eri toimijoiden saattaminen yhteisen pöydän ääreen; korostaa, että NATO-yhteistyö on välttämätöntä; tyytyväinen EDA:n sponsoroiman yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan / SESARin sotilaallisten toteutushankkeiden foorumin perustamiseen ja kannustaa toiminnan tehokasta jatkamista, sillä sen vahvana ansiona on kaikkien puolustusyhteisön eri toimijoiden saattaminen yhteisen pöydän ääreen; korostaa, että NATO-yhteistyö on välttämätöntä, ja suhtautuu myönteisesti asiaa koskevaan edistykseen; 6 5 kohta 5. tunnustaa Euroopan puolustusviraston (EDA) luontevat tehtävät puolustusyhteisön ja komission välisenä yhdyssiteenä sekä välittäjänä sotilaallisten sidosryhmien välillä; kannattaa EDA:n aseman vahvistamista poliittisen tietoisuuden lisäämisessä, verkostoitumisessa ja SESARin käyttöönottovaiheessa avustamisessa; panee merkille, että EDA:lla on hyvät edellytykset ottaa osaa yhtenäistä eurooppalaista ilmatilaa koskevien tulevien haasteiden ratkaisemiseen esimerkiksi laitteiden ja koulutuksen aloilla; on tyytyväinen jäsenvaltioiden päätökseen osallistaa Euroopan unionin sotilasesikunta (EUSE) EDA:n tukemiseen SESARin osalta; on tyytyväinen EDA:n sponsoroiman yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan / SESARin sotilaallisten toteutushankkeiden foorumin perustamiseen, sillä sen vahvana ansiona on kaikkien puolustusyhteisön eri toimijoiden saattaminen yhteisen pöydän 5. tunnustaa Euroopan puolustusviraston (EDA) luontevat tehtävät puolustusyhteisön ja komission välisenä yhdyssiteenä sekä välittäjänä sotilaallisten sidosryhmien välillä; kannattaa EDA:n aseman vahvistamista poliittisen tietoisuuden lisäämisessä, verkostoitumisessa ja SESARin käyttöönottovaiheessa avustamisessa; panee merkille, että EDA:lla on hyvät edellytykset ottaa osaa yhtenäistä eurooppalaista ilmatilaa koskevien tulevien haasteiden ratkaisemiseen esimerkiksi laitteiden ja koulutuksen aloilla; on tyytyväinen jäsenvaltioiden päätökseen osallistaa Euroopan unionin sotilasesikunta (EUSE) EDA:n tukemiseen SESARin osalta; on tyytyväinen EDA:n tukeman yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan / SESARin sotilaallisten toteutushankkeiden foorumin perustamiseen, sillä sen vahvana ansiona on kaikkien puolustusyhteisön eri toimijoiden saattaminen yhteisen pöydän ääreen; korostaa, että NATO-yhteistyö on PE488.035v01-00 6/11 AM\900883.doc
ääreen; korostaa, että NATO-yhteistyö on välttämätöntä; välttämätöntä; 7 Michael Gahler 6 kohta 6. vaatii toteuttamaan pikaisesti perusteellisen arvioinnin yhteistä eurooppalaista ilmatilaa koskevan lainsäädännön vaikutuksista sotilasilmailuun, ja tässä on otettava huomioon myös taloudelliset ja toiminnalliset riskit sekä kustannukset, joita seuraa viivästyksistä tai synkronoimatta jättämisestä, ja panee merkille EDA:n alustavat työt alalla; painottaa sotilasilmailun ennakoitua taloudellista taakkaa, joka on lähes 25 prosenttia kokonaismäärästä*, eli 7 miljardia euroa 30 miljardista eurosta investointeina SESARin käyttöönottoon ilmatilan käyttäjien, lentoasemien ja lennonvarmistuspalvelujen tarjoajien osalta; kehottaa komissiota ottamaan EDA:n täysimääräisesti mukaan unionin lainsäädännön ja toimien mahdollisiin ennakkoarviointeihin, kun niillä on merkitystä sotilaallisiin valmiuksiin tai ne koskevat puolustusalaa; 6. vaatii toteuttamaan pikaisesti perusteellisen arvioinnin yhteistä eurooppalaista ilmatilaa koskevan lainsäädännön vaikutuksista sotilasilmailuun, ja tässä on otettava huomioon myös taloudelliset ja toiminnalliset riskit sekä kustannukset, joita seuraa viivästyksistä tai synkronoimatta jättämisestä, ja panee merkille EDA:n alustavat työt alalla; pahoittelee sitä, että EDA suunnittelee toimittavansa puolustusministereille korkean tason riskianalyysiraportin yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan vaikutuksista puolustukseen vasta marraskuun 2012 jälkeen, ja suosittelee toimittamaan raportin tätä aikaisemmin; kehottaa EDA:ta tiedottamaan samalla Euroopan parlamenttia riskien arvioinnin tuloksista; painottaa sotilasilmailun ennakoitua taloudellista taakkaa, joka on lähes 25 prosenttia kokonaismäärästä 1, eli 7 miljardia euroa 30 miljardista eurosta investointeina SESARin käyttöönottoon ilmatilan käyttäjien, lentoasemien ja lennonvarmistuspalvelujen tarjoajien osalta; kehottaa komissiota ottamaan EDA:n täysimääräisesti mukaan unionin lainsäädännön ja toimien mahdollisiin 1 Komission tiedonanto yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan teknologisen pilarin, SESAR-järjestelmän, käyttöönoton hallinto- ja kannustinjärjestelmistä, annettu 22. joulukuuta 2011, COM (2011)0923. AM\900883.doc 7/11 PE488.035v01-00
ennakkoarviointeihin, kun niillä on merkitystä sotilaallisiin valmiuksiin tai ne koskevat puolustusalaa, ja pitämään Euroopan parlamentin asiasta ajan tasalla; 8 6 kohta 6. vaatii toteuttamaan pikaisesti perusteellisen arvioinnin yhteistä eurooppalaista ilmatilaa koskevan lainsäädännön vaikutuksista sotilasilmailuun, ja tässä on otettava huomioon myös taloudelliset ja toiminnalliset riskit sekä kustannukset, joita seuraa viivästyksistä tai synkronoimatta jättämisestä, ja panee merkille EDA:n alustavat työt alalla; painottaa sotilasilmailun ennakoitua taloudellista taakkaa, joka on lähes 25 prosenttia kokonaismäärästä 1, eli 7 miljardia euroa 30 miljardista eurosta investointeina SESARin käyttöönottoon ilmatilan käyttäjien, lentoasemien ja lennonvarmistuspalvelujen tarjoajien osalta; kehottaa komissiota ottamaan EDA:n täysimääräisesti mukaan unionin lainsäädännön ja toimien mahdollisiin ennakkoarviointeihin, kun niillä on merkitystä sotilaallisiin valmiuksiin tai ne koskevat puolustusalaa; 6. vaatii toteuttamaan pikaisesti perusteellisen arvioinnin yhteistä eurooppalaista ilmatilaa koskevan lainsäädännön vaikutuksista sotilasilmailuun, ja tässä on otettava huomioon myös taloudelliset ja toiminnalliset riskit sekä kustannukset, joita seuraa viivästyksistä tai synkronoimatta jättämisestä, ja panee merkille EDA:n alustavat työt alalla; painottaa sotilasilmailun ennakoitua taloudellista taakkaa, joka koskee investointeja SESARin käyttöönottoon ilmatilan käyttäjien, lentoasemien ja lennonvarmistuspalvelujen tarjoajien osalta; kehottaa komissiota ottamaan EDA:n täysimääräisesti mukaan unionin lainsäädännön ja toimien mahdollisiin ennakkoarviointeihin, kun niillä on merkitystä sotilaallisiin valmiuksiin tai ne koskevat puolustusalaa; 1 Komission tiedonanto yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan teknologisen pilarin, SESAR-järjestelmän, käyttöönoton hallinto- ja kannustinjärjestelmistä, annettu 22. joulukuuta 2011, COM (2011)0923. PE488.035v01-00 8/11 AM\900883.doc
9 Petru Constantin Luhan 6 a kohta (uusi) 6 a. pyytää tyyppihyväksyntää yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan vaatimukset täyttävälle olemassa olevalle sotilasteknologialle, mikäli mahdollista, sillä hyväksyntä toisi puolustusministeriöille merkittäviä säästöjä; huomauttaa tästä syystä olevan tärkeää etsiä ratkaisuja, jotka vähentäisivät puolustusministeriöille aiheutuvia taloudellisia vaikutuksia rajoittamatta kuitenkaan yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan täytäntöönpanolle asetettujen tavoitteiden toteuttamista; Or. ro 10 Tarja Cronberg Verts/ALE-ryhmän puolesta 7 kohta 7. korostaa, että näistä merkittävistä investoinneista huolimatta yhdenmukaistamisesta koituu useita merkittäviä ja kouriintuntuvia etuja, kuten lennonoptimointi, polttoainetehokkuus sekä yhtenäisemmän ilmatilan joustava ja turvallinen käyttö; korostaa, että siviili- ja sotilasilmailun paremmalla koordinoinnilla voidaan saavuttaa enemmän tehokkuutta, sillä yhteisen infrastruktuurin käyttö 7. korostaa, että näistä merkittävistä investoinneista huolimatta yhdenmukaistamisesta koituu useita merkittäviä ja kouriintuntuvia etuja, kuten lennonoptimointi, polttoainetehokkuus, melun ja ilmansaasteiden väheneminen, ilmastonmuutoksen torjuminen sekä yhtenäisemmän ilmatilan joustava ja turvallinen käyttö; korostaa, että siviili- ja sotilasilmailun paremmalla koordinoinnilla AM\900883.doc 9/11 PE488.035v01-00
vähentäisi kustannuksia; painottaa, että yhteentoimivuuden parantaminen jäsenvaltioiden välillä toisi etuja myös rajat ylittävän toiminnan osalta; voidaan saavuttaa enemmän tehokkuutta, sillä yhteisen infrastruktuurin käyttö vähentäisi kustannuksia; painottaa, että yhteentoimivuuden parantaminen jäsenvaltioiden välillä sekä toiminnallisten ilmatilan lohkojen toteuttaminen toisivat etuja myös rajat ylittävän toiminnan osalta; 11 7 kohta 7. korostaa, että näistä merkittävistä investoinneista huolimatta yhdenmukaistamisesta koituu useita merkittäviä ja kouriintuntuvia etuja, kuten lennonoptimointi, polttoainetehokkuus sekä yhtenäisemmän ilmatilan joustava ja turvallinen käyttö; korostaa, että siviili- ja sotilasilmailun paremmalla koordinoinnilla voidaan saavuttaa enemmän tehokkuutta, sillä yhteisen infrastruktuurin käyttö vähentäisi kustannuksia; painottaa, että yhteentoimivuuden parantaminen jäsenvaltioiden välillä toisi etuja myös rajat ylittävän toiminnan osalta; 7. korostaa, että tästä tarpeellisesta ja merkittävästä investoinnista huolimatta yhdenmukaistamisesta koituu useita merkittäviä ja kouriintuntuvia etuja, kuten lennonoptimointi, polttoainetehokkuus sekä yhtenäisemmän ilmatilan joustava ja turvallinen käyttö; korostaa, että siviili- ja sotilasilmailun paremmalla koordinoinnilla voidaan saavuttaa enemmän tehokkuutta, sillä yhteisen infrastruktuurin käyttö vähentäisi kustannuksia; painottaa, että yhteentoimivuuden parantaminen jäsenvaltioiden välillä toisi etuja myös rajat ylittävän toiminnan osalta; 12 Michael Gahler 8 kohta 8. korostaa, että näköpiirissä on kriittinen 8. korostaa, että näköpiirissä on kriittinen PE488.035v01-00 10/11 AM\900883.doc
käyttöönottovaihe, jota on tarkasteltava oikea-aikaisesti, synkronoidusti ja koordinoidusti; korostaa, että sotilasilmailun kannalta suurin haaste on täytäntöönpanon rahoittaminen ja varhainen investoiminen uuteen teknologiaan; kiinnittää huomiota siihen, että on pikaisesti löydettävä keinoja ja välineitä tähän haasteeseen vastaamiseksi. käyttöönottovaihe, jota on tarkasteltava oikea-aikaisesti, synkronoidusti ja koordinoidusti; korostaa, että sotilasilmailun kannalta suurin haaste on täytäntöönpanon rahoittaminen ja varhainen investoiminen uuteen teknologiaan; kiinnittää huomiota siihen, että on pikaisesti löydettävä keinoja ja välineitä tähän haasteeseen vastaamiseksi; kehottaa EDA:ta ja komissiota tukemaan jäsenvaltioita, kun ne uusivat EU:n ulkopuolella valmistetut valtion ilmaaluksensa, ja varmistamaan samalla korkeat vaatimukset keskeisten mahdollistavien teknologioiden ja EU:n teollisuuden taitotiedon suojelussa; kehottaa komissiota etsimään keinoja rahoittaa suoraan tai yhteisrahoittaa EU:n talousarviosta hankkeita, joilla on vaikutusta sotilasilmailuun tässä yhteydessä, jotta taataan SESARin oikeaaikainen käyttöönotto sotilasilmailussa. AM\900883.doc 11/11 PE488.035v01-00