IKÄPISTE - Yhteistyöverkoston näkemyksiä Ikäpisteen tehtävästä Tuija Laakso Tanja Tuunainen Opinnäytetyö Maaliskuu 2006 Sosiaalialan koulutusohjelma Sosiaaliturvan- ja palvelujen suuntautumisvaihtoehto Pirkanmaan ammattikorkeakoulu
TIIVISTELMÄ Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Sosiaalialan koulutusohjelma Sosiaaliturvan ja palveluiden suuntautumisvaihtoehto LAAKSO TUIJA JA TUUNAINEN TANJA: IKÄPISTE; Yhteistyöverkoston näkemyksiä Ikäpisteen tehtävästä Opinnäytetyö 50 s. Maaliskuu 2006 Opinnäytetyömme on tilaustutkimus Ikäpisteelle. Tarkoituksena on selvittää ikäihmisten parissa toimivien tahojen näkemyksiä Ikäpisteen tehtävästä palveluverkostossa sekä tutkia toimijoiden kokemuksia yhteistyöstä Ikäpisteen kanssa. Ikäihmisten määrä kasvaa merkittävästi seuraavien vuosikymmenten aikana. Ikääntyneiden palvelut ja palveluntarjoajat monipuolistuvat ja vastaavasti käyttäjät haluavat vaihtoehtoja. Tietoa ja neuvontaa tarvitaan entistä enemmän. Palvelun tarpeen kasvaessa verkostoituminen on entistä tärkeämpää. Keskitetty neuvonta palvelee ikääntyneiden lisäksi verkoston toimijoita sekä kaupunkia ohjaamalla palvelun tarvitsijoita juuri heille parhaiten sopiviin palveluihin. Haastattelimme puhelimitse tutkimustamme varten 20 eri toimijaa, jotka edustivat tasapuolisesti Tampereen kaupungin palveluja, yksityisiä vanhuspalveluyrityksiä sekä yhteisöjä ja järjestöjä. Liitimme tutkimukseemme myös Ikäpisteen työntekijöiden ajatuksia Ikäpisteen toiminnan uhista ja mahdollisuuksista. Perehdyimme työssämme sosiaali- ja terveysministeriön vanhustyötä koskeviin laatusuosituksiin sekä Tampereen kaupungin vanhuspalvelujen strategiaan ja hallinnon toimintamallin uudistukseen. Väestön ikääntyminen, hyvinvointipalvelujen muutos ja ikääntyneiden kotona asumisen tukeminen strategisena päämääränä tekevät Ikäpisteen toiminnan tutkimisesta ajankohtaista ja muodostavat työmme teoreettisen lähtökohdan. Ikäpiste neuvoo ja tiedottaa keskitetysti ikäihmisten arkipäivää tukevista palveluista sekä ikääntyville tärkeistä asioista. Neuvontapiste toimii yhteistyössä kaupungin toimialojen sekä kolmannen sektorin ja yksityisten yritysten kanssa. Palvelun tavoitteena on neuvonnan keinoin tukea ikäihmisten omatoimista elämää ja kotona selviytymistä. Avainsanat: Ikäihminen, Vanhus, Vanhuspalveluverkosto, Palveluneuvonta, Tiedottaminen, Ikääntyminen
ABSTRACT Pirkanmaa Polytechnic School of Social Services Degree Programme in Social Services The option of social security and welfare services LAAKSO TUIJA JA TUUNAINEN TANJA: IKÄPISTE; How do the representatives of elderly people`s services see the role of Ikäpiste Bachelor s thesis 50 pages. March 2006 The purpose of our study is to find out what kind of experience the representatives of the elderly people`s services have from the collaboration with Ikäpiste and how do they see the role of Ikäpiste in the complex of the elderly people services. We interviewed 20 representatives of elderly people s services. We attached also opinions of the staff of the Ikäpiste to our study by using qualitative method. Ikäpiste offers counselling for aged people about benefits, services and activities. Ikäpiste also organizases different kind of events and seminares about the things that are interesting to aged people. Co-operating with the third and the private sector is essential part of the work. The number of aged people is going to grow really fast in the next few decades. There are going to be more people who need services and people also want to have more optiones in their services.the importance of the services which the third and the private sector are offering increase all the time. Centralized counseling and collaboration between different producers of services are indispensable. Ikäpiste benefits - not only aged people but also the commune and different producers of services- by helping people to find just the right services for them. The theoretical background of our study consists of the latest gerontological studies, reports and strategies of Tampere city for elderly people s services and recomentadions on the quality of the work with the elderly written by the Ministry of Social Affairs and Health, and the National Research and Development Centre of Wellfare and Health (STAKES). Keywords: Aged people, elderly, counselling, aging, services for the elderly
Sisällys: 1. Johdanto...2 2. Ikäpisteen toiminta ja perustamisen taustaa...3 2.1 Neuvonta ja palveluohjaus Ikäpisteessä...4 2.2 Vastaavia neuvontapisteitä muualla Suomessa...6 3. Tutkimuksen tavoitteet ja menetelmät...9 3.2 Tutkimusaineistot...10 3.3 Tutkimuskysymykset...11 3.4 Triangulaatio...12 4. Näkökulmia yksilölliseen ikääntymiseen...14 4.1 Ikääntymisen moninaisuus...15 4.2 Verkostot ikääntyneen tukena...18 5. Ikääntyminen yhteiskunnan näkökulmasta...20 5.1 Ikärakenteen muutos...20 5.2 Hyvinvointipalvelujen kehittyminen...21 6. Valtakunnallinen laatusuositus ikääntyneiden hoidosta ja palveluista...24 6.1 Tampereen kaupungin vanhuspalvelujen strategia...25 6.1.1 Tampereen kaupungin hallinto...27 6.1.2 Ikäihmisten palveluverkosto Tampereella...28 7. Yhteistyöverkoston näkemyksiä Ikäpisteen tehtävistä...30 7.1 Toimijoiden yhteistyö Ikäpisteen kanssa...32 8. Ikäpisteen toiminnan laatu...34 8.1 Ikäpisteen tunnettavuus...34 8.2 Ikäpisteen palvelujen saatavuus...35 8.3 Osaaminen Ikäpisteessä...37 9. Ikäpisteen toiminnan uhat ja mahdollisuudet...40 10. Pohdinta...43 11. Oman työn arviointia...45 Lähteet:...47
1. Johdanto Ikäpiste on Tampereen kaupungin ikäihmisille suunnattu neuvontapiste, josta ikäihmiset saavat tietoa ja neuvontaa laaja-alaisesti. Ikäihmisten määrä kasvaa, tietoa ja neuvontaa tarvitaan entistä enemmän. Palvelut ja palveluntarjoajat monipuolistuvat, vastaavasti käyttäjät haluavat vaihtoehtoja. Neuvontapisteiden perustaminen on valtakunnallisesti ajankohtainen aihe. Ikäpiste teki kesällä 2004 asiakaskyselyn viestinnän kehitysprojektiin liittyen. Lomakehaastatteluna toteutetussa asiakastutkimuksessa selvitettiin Ikäpisteen tunnettavuutta, asioinnin onnistumista ja asiakastyytyväisyyttä. Nyt - kahden toimintavuotensa jälkeen - Ikäpiste halusi selvittää, millaisena muut ikäihmisten palveluverkoston toimijat näkevät Ikäpisteen tehtävän. Aineistoa tutkimukseen olemme keränneet sekä laadullisia, että määrällisiä menetelmiä käyttäen. Tutkimme Ikäpisteen yhteistyökumppaneiden näkemyksiä ja kokemuksia Ikäpisteen toiminnasta. Hyödynsimme myös Ikäpisteen työntekijöiden asiantuntemusta ja näkemystä aiheesta. Opinnäytetyössämme tarkastelemme ikääntymistä ja siihen liittyviä ilmiöitä monesta eri näkökulmasta. Toisessa kappaleessa selvitämme Ikäpisteen taustaa ja toimintaa, minkä jälkeen kerromme tutkimuksen toteutuksesta. Neljännessä ja viidennessä kappaleessa tarkastelemme ikääntymisen muutoksia ja moninaisuutta sekä yksilön, että yhteiskunnan näkökulmasta. Perehdymme myös nykyiseen vanhuspalvelujärjestelmään, sen muutoksiin, tulevaisuuden näkymiin sekä Ikäpisteen tehtävään muuttuvassa hyvinvointipalvelujen verkostossa. Kuudennessa kappaleessa luomme katsauksen ikäihmisten palvelua ja hoitoa koskevaan laatusuositukseen ja sitä kautta Tampereen kaupungin vanhusten palvelujen strategiaan sekä vanhusten palvelujen verkostoon. Kappaleessa seitsemän esittelemme ikäihmisten palvelu - verkoston toimijoiden näkemyksiä Ikäpisteen tehtävästä sekä heidän kokemuksiaan yhteistyöstä Ikäpisteen kanssa. Kappaleessa kahdeksan kerromme Ikäpisteen työntekijöiden ajatuksia Ikäpisteen toiminnan uhista ja mahdollisuuksista sekä vertailemme niitä verkoston toimijoiden näkemyksiin. Kappaleessa yhdeksän pohdimme tutkimuksemme tuloksia ja kappaleessa kymmenen arvioimme omaa työtämme prosessina. 2
2. Ikäpisteen toiminta ja perustamisen taustaa Tampereen Eläkeläisneuvoston valtuuston kokouksessa 31.10.2002 tuotiin esille, että Tampereella on paljon ikäihmisiä, jotka eivät tiedä palveluista, joihin he olisivat oikeutettuja. Eläkeläisneuvoston valtuuston jäsenet korostivat puheenvuoroissaan sitä, että ikäihmisille suunnattua tietoa on saatavilla kovin hajanaisesti ja sen löytäminen vaatii hakijalta huomattavaa aktiivisuutta. Valtuuston kokouksessa paikalla ollut Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveystoimen vanhusten palvelujen sosiaalipalvelupäällikkö Erkki Teinilä totesi, että tietämättömyys palveluista aiheuttaa paljon kustannuksia. Teinilä yhtyi Eläkeläisneuvoston valtuuston näkemykseen infopisteen perustamisen tarpeellisuudesta. Eläkeläisneuvoston valtuusto teki ehdotuksen kunnanvaltuustolle ja sosiaali- ja terveyslautakunnalle ikäihmisten info-pisteen perustamisesta Tampereelle. (Oksanen & Somppi 2002, 47-48.) Ikäpiste neuvoo ja tiedottaa keskitetysti ikäihmisten arkipäivää tukevista palveluista sekä ikääntyville tärkeistä asioista eri elämän alueilla. Neuvontapiste toimii yhteistyössä kaupungin toimialojen sekä kolmannen sektorin ja yksityisten yritysten kanssa. Palvelun tavoitteena on neuvonnan keinoin tukea ikäihmisten omatoimista elämää ja auttaa heitä mahdollisimman hyvin löytämään omia tarpeitaan vastaavat palvelut. Ikäpisteen toiminta tukee osaltaan ikäihmisten kotona selviytymistä, mikä on Tampereen kaupungin vanhuspalvelustrategian keskeinen tavoite. Henkilökohtaisen neuvonnan lisäksi Ikäpisteen toimintaan kuuluu tiedotustyö erilaisin tilaisuuksin, vierailuluennoin ja teematapahtumin. Ikäpiste toimii kaupunginkanslian viestintäyksikön alaisena. Uutta neuvontapistettä ei haluttu sitoa mihinkään tiettyyn toimialaan. (Willberg 2004, 2-3.) Ikäpisteen neuvontaan voi tulla käymään ilman ajanvarausta tai soittaa aukioloaikoina. Neuvonnassa voi asioida nimettömänä eikä neuvonnan asiakkaista synny asiakasrekisteriä. Kysymyksiä voi lähettää myös sähköpostilla. Vuonna 2005 neuvontaa sai 6474 asiakasta, joista 69 prosenttia asioi neuvonnassa henkilökohtaisesti, 29 prosenttia otti yhteyttä puhelimitse ja kaksi prosenttia lähetti kysymyksiä sähköpostilla. Asiakasryhmästä suurin osa oli 65-85 -vuotiaita ikäihmisiä sekä heidän omaisiaan ja 3
läheisiään. Neuvontaan ottivat yhteyttä myös Tampereella toimivat vanhustyön ammattihenkilöt ja opiskelijat, näiden osuus kaikista asiakkaista oli viisi prosenttia. Neuvonnan tueksi Ikäpiste julkaisee Ikäihmisten palveluopas kirjasta. Palveluopas on saatavilla Ikäpisteessä sekä sähköisessä muodossa Ikäpisteen Internet-sivuilla. Palveluoppaan lisäksi Ikäpiste julkaisee useita muita esitteitä ja tiedotteita ikäihmisiä koskevista asioista. (Willberg 2006, 1-2.) Kunnan viestinnässä ja sen suunnittelussa on otettava kaikki viestinnän eri kohderyhmät huomioon. Viestintä on myös pyrittävä kohdentamaan niin, että tieto tavoittaa mahdollisimman hyvin sitä tarvitsevat. Erityisen tärkeää tämä on palveluista ja etuisuuksista tiedotettaessa. Viestintä tavoittaa parhaiten, kun käytetään useita erilaisia viestinnän välineitä. Erilaisia kanavia ovat muun muassa tiedotuslehdet, esitteet, Internet ja muu sähköinen viestintä sekä yleisötilaisuudet. Suoran palveluneuvonnan lisäksi Ikäpiste hyödyntää kaikkia näitä viestinnän kanavia. (Tyry-Salo 2004, 19.) 2.1 Neuvonta ja palveluohjaus Ikäpisteessä. Neuvonnalla tarkoitetaan erityisesti ammattineuvojan suorittamaa neuvontaa. Neuvonta on siis viestintää, jossa neuvojalla on ammattimainen rooli. Neuvojalta edellytetään asiantuntemusta niissä asioissa, joissa asiakas kääntyy hänen puoleensa. Neuvojalla ei kuitenkaan ole päätäntävaltaa neuvoja kysyvän asioissa. Neuvonnan tarkoituksena on yhdessä asiakkaan kanssa etsiä ongelmakohdat ja löytää ratkaisut niihin. Olennaista on asiakkaan tunne siitä, että häntä on pyritty aktiivisesti auttamaan, vaikka hänen odotuksiaan ei aina pystytä täyttämään. Neuvonta voi olla myös myytävä tuote. (Kangas & Hellstedt 1995, 5-6.) Hallintolain mukaan viranomaisella on neuvonta- ja opastamisvelvollisuus myös muissa kuin asian käsittelyyn suoraan liittyvissä kysymyksissä. Jokainen kunnan työntekijä on velvollinen opastamaan asukkaita oikeiden tietojen ja palvelujen äärelle. (Hallintolaki 8 ) Tiedon perille meno ja palautteen saanti on tehokkainta, kun viestintä on henkilökohtaista. Asiakaspalvelussa on tunnettava hyvin kunnan organisaatio, palvelut ja erilaiset palveluntuottajat, myös palvelualttiuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota. (Tyry-Salo 2004, 21.) 4
Palveluohjaus on käsitteenä laajempi kuin neuvonta. Palveluohjauksella tarkoitetaan niitä toimintoja, joilla palveluja suunnitellaan, organisoidaan sekä yhteensovitetaan yhdessä asiakkaan kanssa. Palvelujen kohdentumista arvioidaan palveluohjauksen avulla. Palveluohjaus on toimintamalli ja tapa tehdä työtä jäsentyneesti ja suunnitellusti ottaen huomioon asiakkaan elämäntilanne kokonaisvaltaisesti. Palveluohjaus on prosessi, jolla on alku ja loppu. Se on tavoitteellista yhteistyötä työntekijän ja asiakkaan kesken, siinä pyritään konkreettiseen tulokseen ja edetään vaiheesta toiseen. (Pietiläinen & Seppälä 2003, 10-12.) Palveluohjaus on sekä asiakkaan kanssa tehtävää työtä, että palveluiden yhteensovittamista organisaatioiden tasolla. Sen tavoitteena on saavuttaa kompromissi asiakkaan tarpeiden, eri palvelujen ja toimintaehtojen välillä siten, että asiakasnäkökulma korostuu. (Valppu-Vanhainen 2002, 10.) Ikäpisteen neuvontatyö eroaa palveluohjauksesta siten, että Ikäpisteessä ei koskaan laadita asiakkaille palvelu- ja hoitosuunnitelmaa, eikä asiakasneuvontaan sisälly seurantaa tai arviointia. Ikäpisteessä ei myöskään tehdä päätöksiä palvelujen hankinnasta. Toisinaan tämä on asiakkaan kannalta valitettavaa, koska hänelle sopivimman palvelun saatavuutta ei voida taata. Erityisen tärkeää neuvonnassa onkin tuoda selvästi esille, että neuvojat voivat vain kertoa eri vaihtoehdoista. Palvelujen saatavuuteen he eivät voi vaikuttaa. (Piironen 2004, 3.) Pietiläinen & Seppälä (2003) toteavat, että palveluohjauksessa asiakkaan asia ratkaisee sen käsittelyyn tarvittavan panostuksen. Asia voi olla yksinkertainen ja selkeärajainen ja se on hoidettavissa yhdellä tai kahdella tapaamiskerralla ja yhden työntekijän toimenpiteillä, tällöin täysimittaista palveluohjausprosessia ei tarvitse käynnistää. (Pietiläinen & Seppälä 2003, 12.) Ikäpisteessä eniten kysyttyjä aiheita vuonna 2005 olivat erilaiset kotiin saatavat, arkea helpottavat palvelut, erityisesti kaupungin kotihoidon palvelut ja yksityiset siivouspalvelut. Asumiseen liittyviä asioita kysyttiin myös paljon. Neuvontaa kaivattiin yleisimmin tilanteessa, jossa siirtyminen nykyisestä kodista palvelutaloon tai vanhainkotiin oli tulossa ajankohtaiseksi. Lisäksi haluttiin tietää laitoshoidon ja palveluasumisen kustannuksista. Kiinnostusta herättivät myös omistuspohjaiset senioritalot. (Willberg 2006, 1.) 5
Erilaisten etuuksien hakemisessa Ikäpisteessä avustettiin asiakkaita runsaasti. Eniten opastusta kaivattiin vammaispalvelulain mukaisen kuljetustuen, eläkkeensaajien hoitotuen, omaishoidon tuen sekä tavallisimpien verovähennysten hakemisessa. Ikääntyvien liikuntamahdollisuuksista tiedusteltiin kaupungin senioriliikuntaryhmien aloittaessa kevätkautensa tammikuussa sekä erityisesti elo-syyskuussa, jolloin Ikäpisteessä oli mahdollista ilmoittautua näihin ryhmiin. Virkistysmahdollisuuksiin liittyen myös erilaiset tuetut lomat kiinnostivat asiakkaita. (Willberg 2006, 2.) Henkilökohtaista neuvontaa tarjottiin Ikäpisteessä myös eri alojen asiantuntijoiden avulla. ATK-Seniorit Mukanetti ry:n vertaisohjaaja päivysti keväällä 2005 kuukausittain Ikäpisteessä tietokoneen käyttöä opastamassa. Syksyllä 2005 Ikäpisteessä päivystivät kuukausittain kaupungin dementianeuvoja, Tampereen Huonokuuloiset ry:n kuulolähipalvelu, kaupungin liikunnanohjaajat, asianajaja sekä tietokoneen käytön opastaja. Ikäpiste järjesti myös erilaisia teematapahtumia niistä aiheista, joita neuvonnassa kysytään runsaasti tai jotka muutoin olivat ajankohtaisia. (Willberg 2006, 2.) 2.2 Vastaavia neuvontapisteitä muualla Suomessa Neuvontapisteiden perustaminen on hyvin ajankohtainen asia valtakunnallisesti. Pisteitä on viime vuosina perustettu tai suunnitellaan perustettavaksi useille paikkakunnille. Ensimmäinen Suomeen perustettu ikäihmisille ja heidän läheisilleen tarkoitettu neuvonta- ja tiedotuspiste on Helsingissä toimiva Seniori-info. Seniori-info tarjoaa kattavasti tietoa erilaisista ikääntyneiden palveluista ja harrastusmahdollisuuksista. Seniori- infon toimintaan on myös kytkeytynyt ennaltaehkäisevään toimintaan ja tiedon saannin edistämiseen liittyviä projekteja, kuten kuntoutusneuvolatoiminta, Elli-projekti ja ehkäisevät kotikäynnit. (Excell 2004, 2.) Seniori-infon kautta koordinoitava ikäihmisten kuntoutusneuvola-projekti käynnistyi Helsingissä vuonna 2000. Projektin tavoitteena on kehittää kuntoutusneuvola-toimintaa ylläpitämään ja parantamaan ikääntyvien fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista selviytymistä. Projektin toimintapisteet sijaitsevat eri puolilla kaupunkia. Elli-projekti oli Huoltoliitto Ry:n ja Helsingin kaupungin yhteistyöhanke, jolla pyrittiin löytämään ja 6
kehittämään masentuneisuutta parantavaa ja ehkäisevää ryhmätoimintaa. Seniori-infon kautta koottiin Elli-ryhmät sekä seurattiin ryhmien vaikuttavuutta. Ehkäisevien kotikäyntien kokeilu toteutettiin keväällä 2002 Viiskulman ja Kontulan terveysasemien alueilla. Ehkäisevällä kotikäynnillä tarkoitetaan tietyn ikäisille vanhuksille suunnattua sosiaali- ja/tai terveydenhuollon henkilöstön tekemää kartoitusta asiakkaan toimintakyvystä ja palveluiden nykyisestä ja tulevasta tarpeesta. Kotikäynnillä arvioidaan asunto-oloja sekä ikäihmisten selviytymistä elinympäristössään. (Ecxell 2004, 7-8.) Seinäjoen Ikäkeskus on RAY:n tuella rahoitettu, 1.4.2004 alkanut kolmivuotinen projektihanke. Projektin tarkoituksena on luoda eläkeikäistä väestöä palveleva osaamiskeskus. Toiminnan päätavoitteena on kotona asumisen tukeminen. Ikäkeskuksen palveluihin kuuluvat ennaltaehkäisevät kotikäynnit. Kotikäyntien kohderyhmänä ovat 75-vuotiaat, kotona asuvat henkilöt, jotka eivät kuulu minkään säännöllisen sosiaali- tai terveystoimen palvelun piiriin, sekä ikäihmistä kotona hoitavat omaishoitajat. Ohjaus- ja neuvontapalvelujen lisäksi Ikäkeskuksen toimintaan kuuluvat terveyskeskuksen muistihoitajan palvelut. Ikäkeskus järjestää myös eläkeikäisille tarkoitettuja ryhmiä ja teematapahtumia. Ryhmien tarkoituksena on muun muassa aktivoida ikäihmisiä sosiaalisten kontaktien ylläpitämiseen ja yhdessä tekemiseen. Toimintaa järjestetään myös yhteistyössä eri yhdistysten, oppilaitosten, seurakunnan ja kaupungin kanssa. (Kontturi 2005.) Lahdessa toimiva seutukunnallisen palvelunvälityskeskuksen PalveluSantran toiminnan tavoitteena on tukea ikäihmisten kotona selviytymistä välittämällä tietoa yritysten ja kolmannen sektorin palveluista. Asiakkaita ohjataan myös kunnallisten palvelujen piiriin. Tavoitteena on lisäksi tukea palveluntuottajien verkostoitumista ja palvelun laadun kehittämistä. Lahden kaupunkiseudun kunnat vastaavat toiminnan rahoituksesta yhdessä RAY:n ja PalveluSantran rekisterissä olevien palveluntuottajien kanssa. (http://www.palvelusantra.info/) Lappeenrannan IsoApu on kotiin tuotettavien yksityisten palvelujen välitys- ja varauspiste, jossa asiakkaalle räätälöidään hänen tarpeidensa ja elämäntilanteensa mukainen palvelu. IsoApu tarjoaa tietoa muun muassa yksityisten ja järjestöjen hoito-, siivous- ja asiointipalveluista. (http://www.isoapu.fi/) Pieksämäellä toimii palvelujen välityskeskus Apuluuri, josta löytyy ajankohtaista tietoa Ikääntyvien palveluista. (http://www.apuluuri.net) 7
Uusin Suomessa ikäihmisille tarkoitettu tuki- ja kohtaamispaikka Poiju aloitti toimintansa Turussa syyskuussa 2005. Poijun palvelujen tarkoituksena on palveluneuvonnan ja erilaisten teemapäivien keinoin tukea ikäihmisten kotona selviytymistä. Palvelut tuottaa sosiaali- ja terveystoimi sekä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä. (http://www.turku.fi/public/default.aspx?contentid=11729) Lohjalla ja Vantaalla keskitettyä neuvontaa ikäihmisille on kehitetty Ikäihmisten palvelutoriprojekteissa. Neuvontapisteiden toiminta vaihtelee laaja-alaisesta erikoistuneeseen palveluun. Kaikkien palvelupisteiden toiminta-ajatuksen taustalta löytyy kuitenkin ikääntyvien kotona asumisen tukeminen. 8
3. Tutkimuksen tavoitteet ja menetelmät Tutkimuksemme tavoitteena oli selvittää, millaisia kokemuksia Tampereen kaupungin ikäihmisten palveluverkoston toimijoilla on Ikäpisteestä ja millaisena he näkevät Ikäpisteen tehtävän ikäihmisten palvelujen verkostossa. Ikäpisteen toiminta kohderyhmälle suunnattu neuvonta on Suomessa suhteellisen uusi malli, jonka toimivuutta ja tarpeellisuutta tutkimme muiden ikäihmisten parissa toimivien tahojen näkökulmasta. Verkostojen keskinäinen yhteistyö on entistä tärkeämpää, niinpä Ikäpiste halusi palautetta toiminnastaan yhteistyöverkostolta. Halusimme myös tutkia, miten Ikäpiste istuu muuttuviin palvelutarpeisiin. Ikärakenteen ja palvelutarpeen muutokset sekä vanhuspalvelustrategian keskeinen tavoite - kotona asumisen tukeminen - ovat asioita, jotka tekevät Ikäpisteen toiminnan tutkimisesta ajankohtaista ja muodostavat työmme teoreettisen lähtökohdan. Vanhuspalvelujen verkosto on hyvin laaja. Halusimmekin tutkimukseemme suhteellisen suuren otoksen, ja päädyimme määrälliseen tutkimusmenetelmään. Haastattelimme toimijoita puhelimitse käyttäen haastattelun pohjana puolistrukturoitua kyselylomaketta. (Liite 1) Lähetimme haastatelluille sähköpostilla etukäteen lyhyen tiedotteen tutkimuksen aiheesta ja pyysimme heitä halutessaan ilmoittamaan sopivan ajankohdan haastattelulle. (Liite 2) Näin halusimme myös varmistaa, että he olisivat tavoitettavissa ajankohtana jolloin teimme haastattelut. Kun aineisto kerätään suurelta hajallaan olevalta joukolta, käytetään yleensä kyselylomaketta johon vastataan kirjallisesti. Kyselylomakkeen haittapuoli on se, että riski vastausprosentin alhaisuuteen on suuri. Tutkimusaineiston mahdollinen kato oli yksi syy, miksi valitsimme kyselylomakkeen sijasta puhelinhaastattelun. (Vilkka 2005, 74.) Tämä puhelinhaastatteluaineisto on työssämme nimetty aineisto A:ksi. Määrällisen tutkimusaineiston keräämiseen on siis valittavissa joko kyselylomake, systemaattinen havainnointi tai valmiiden rekistereiden ja tilastojen käyttö. Kyselylomake on tavallisin määrällisessä tutkimusmenetelmässä käytetty aineiston keräämistapa. Siitä käytetään myös nimitystä postikysely, informoitu kysely tai joukkokysely riippuen toteutustavasta. (Vilkka 2005, 73.) Heikkilän (2004) mukaan informoitu kysely on kyselylomakkeen ja henkilökohtaisen haastattelun välimuoto, 9
jossa tutkija saattaa tehdä myös lisäkysymyksiä. Hirsjärven ym. (2005) mukaan informoitu kysely tarkoittaa sitä, että tutkija tapaa vastaajat jakaessaan tai noutaessaan kyselylomakkeet ja samalla selvittää heille tutkimuksen tarkoitusta. Käyttämäämme tutkimusmenetelmää voi kutsua informoiduksi kyselyksi, koska se oli nimenomaan kyselylomakkeen ja haastattelun välimuoto. (Heikkilä 2004, 18; Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2005, 182) Halusimme liittää tutkimukseemme myös Ikäpisteen työntekijöiden ajatuksia Ikäpisteen tehtävästä palveluverkostossa. Käytimme Eskolan (1997) eläytymismenetelmää kerätessämme työntekijöiden ajatuksia. Eläytymismenetelmä on laadullinen tutkimusmenetelmä ja sillä tarkoitetaan lyhyehköjen tarinoiden kirjoittamista tutkijan antamien ohjeiden mukaan. Vastaajille annetaan kehyskertomukseksi kutsuttu orientaatio, jonka antamien mielikuvien mukaan heidän tulee kirjoittaa pieni tarina. Tarinassa kirjoittaja joko vie kehyskertomuksessa esitetyn tilanteen eteenpäin tai sitten kuvaa, mitä kehyskertomuksessa esitettyä tilannetta ennen on täytynyt tai voinut tapahtua. Keskeistä menetelmän käytössä on variointi: samasta peruskehyskertomuksesta on kaksi tai useampia versioita, jotka poikkeavat jonkun keskeisen seikan suhteen. Menetelmän käytössä olennaista onkin selvittää mikä vastauksissa muuttuu, kun kehyskertomuksessa muutetaan jotain keskeistä elementtiä. (Eskola 1997, 5-6.) Tämä aineisto on nimetty aineisto B:ksi. 3.2 Tutkimusaineistot Valitsimme tutkimukseemme haastateltavat listasta, johon Ikäpiste oli koonnut Tampereen kaupungin palvelujen-, yksityisten vanhuspalveluyritysten-, sekä yhteisöjen toimijoita. Valitsimme listalta 20 henkilöä, jotka edustivat näitä kolmea tahoa tasapuolisesti. Haastatelluista seitsemän edusti yhdistyksiä ja järjestöjä, viisi yksityisiä palvelun tuottajia, kuusi kaupungin sosiaali- ja terveystoimea, yksi kulttuuritoimea ja yksi liikuntatoimea. Haastatelluista neljä oli miehiä ja 16 naisia. Harkitsimme ensin, että olisimme valinneet haastateltavat satunnaisesti, tutkimuskysymyksemme kuitenkin edellyttivät, että haastateltavat tunsivat Ikäpisteen toimintaa ainakin jonkin verran. Lisäksi Ikäpisteen laatima lista verkoston toimijoista oli niin kattava, että emme pitäneet tarpeellisena etsiä haastateltavia listan ulkopuolelta. 10
Aineisto A:n keräämiseen jaoimme haastateltavat niin, että kummallekin tuli kymmenen haastateltavaa. Sähköpostiviestissä mainitsimme päivät, jolloin tulisimme ottamaan haastateltaviin yhteyttä. Vain kolme haastatelluista oli ilmoittanut sähköpostitse heille sopivan ajan, muiden kanssa sovimme haastatteluajan puhelimitse. Viisi haastattelua tehtiin heti ensimmäisellä yhteydenotolla. Haastattelun ajankohdan sopimiseen vaikutti haastateltavien aikataulu sekä meidän aikataulumme. Kukaan ei kieltäytynyt haastattelusta. Aineisto B:n keräsimme Ikäpisteen työntekijöiltä. Esitimme työntekijöille Elina Willbergille ja Riikka Piiroselle kaksi erilaista skenaariota kehyskertomuksen muodossa siitä, miten Ikäpisteen tehtävä lähitulevaisuudessa kehittyy vanhuspalvelujen verkostossa. (Liite 2) Toisessa kehyskertomuksessa kehitys oli ollut positiivista ja toisessa negatiivista. Työntekijät saivat ensin luettavakseen positiivisen skenaarion sisältävän kertomuksen. Tämän jälkeen heille annettiin rajoitettu aika kirjoittaa mitä oli tapahtunut ennen kuin Ikäpiste oli saavuttanut vakiintuneen roolin palveluverkostossa, mitkä syyt siihen olivat vaikuttaneet ja millainen tuo rooli olisi. Saatuaan ensimmäisen tarinan valmiiksi he saivat luettavakseen negatiivisen skenaarion, jonka jälkeen he kirjoittivat, mitkä syyt vaikuttivat siihen, että Ikäpisteen rooli ei ollut selkeytynyt ja toiminnan tulevaisuus oli epävarmaa. 3.3 Tutkimuskysymykset Analysoimme aineisto A:n asettamiemme tutkimuskysymysten kautta, joiden tarkoituksena on selventää Ikäpisteen tehtävää ikäihmisten palvelujen verkostossa. Taulukoimme kaikki saamamme vastaukset, sekä kirjoitimme avointen kysymysten vastaukset auki. Kävimme läpi jokaisen haastattelun ja vertasimme niitä keskenään etsien mahdollisia yhtäläisyyksiä ja asioita, jotka toistuivat kaikissa haastatteluissa. Haastattelut eivät löydy työstämme kokonaisina, vaan nostamme esiin haastateltujen näkemyksiä ja kehitysideoita kappaleessa: Yhteistyöverkoston näkemyksiä Ikäpisteen tehtävistä. 11
Aineisto A:n tutkimuskysymykset: 1. Minkälaisena vanhuspalveluverkoston toimijat näkevät Ikäpisteen tehtävän omasta organisaatiostaan käsin? 2. Minkälaisia kokemuksia toimijoilla on yhteistyöstä ikäpisteen kanssa ja miten he näkevät Ikäpisteen palvelevan omaa asiakaskuntaansa? 3. Mitä mieltä toimijat ovat palvelujen laadusta ja miten heidän mielestään palveluja voisi kehittää? Työntekijöiden tarinat (Aineisto B) analysoimme käyttämällä kaksikenttäjaottelua. Tarinat eivät myöskään löydy työstämme kokonaisina, vaan tarkastelimme niissä esiin nousseita uhkia ja heikkouksia sekä mahdollisuuksia ja vahvuuksia, jotka esittelemme kappaleessa: Ikäpisteen toiminnan uhat ja mahdollisuudet. Analysoituamme molemmat aineistot vertasimme niiden tuloksia keskenään. 3.4 Triangulaatio Olemme käyttäneet työssämme triangulaatiota, jolla tarkoitetaan erilaisten aineistojen, teorioiden ja/tai menetelmien käyttöä samassa tutkimuksessa. Triangulaation käyttöä perustellaan sillä, että yksittäisellä tutkimusmenetelmällä on vaikea saada kattavaa kuvaa tutkimuskohteesta. Lisäksi uskotaan, että useammalla tutkimusmenetelmällä lisätään tutkimuksen luotettavuutta. Silloin kun samaa kohdetta tutkii useampi tutkija, puhutaan tutkijatriangulaatiosta. Tutkijatriangulaatiossa tutkijoiden on neuvoteltava havainnoistaan ja näkemyksistään suhteellisen paljon. Heidän on myös päästävä yksimielisyyteen erilaisista tutkimuksen ratkaisuista, kuten aineiston hankinnasta, sen luokittelusta ja tulkinnasta sekä raportin kirjoittamisesta. Näissä kysymyksistä voi hyvinkin tulla tutkijaryhmässä ongelmallisia. Toisaalta kaksi tai useampi tutkija monipuolistaa tutkimusta ja tarjoaa laajempia näkökulmia, usein olennaisella tavalla. (Eskola & Suoranta 1998, 69-70.) Työssämme näkyy tutkijatriangulaatiota, koska olemme neuvotelleet toistuvasti aineistojen tulkinnasta. Kahden erilaisen aineiston tuomat näkemykset edustavat työssämme aineistotriangulaatiota. Aineistotriangulaatio tarkoittaa sitä, että yhdessä tutkimuksessa yhdistellään useammanlaisia aineistoja keskenään. Menetelmätriangulaatiossa 12
tutkimuskohdetta tutkitaan useilla eri aineistohankinta ja - tutkimusmenetelmillä. Menetelmien yhteiskäytössä toimitaan yleensä niin, että kvantitatiivisilla menetelmillä kerätään eräänlainen tutkimuksen runko, yleinen kuvaus tutkittavasta ilmiöstä. Sen jälkeen kvalitatiivisilla menetelmillä syvennetään saatua kuvaa. (Eskola & Suoranta 1998, 69-73.) 13
4. Näkökulmia yksilölliseen ikääntymiseen Teollisen yhteiskunnan aikana oli tavallista, että vanhuuden katsottiin alkavan sosiaalipoliittisessa iässä eli yleisessä vanhuuseläkeiässä, joka useissa teollistuneissa maissa on ollut 65 vuotta. Gerontologisen tietämyksen lisääntyessä on varsinaisen vanhuuden ja siihen liittyvän palvelujen tarpeen todettu alkavan noin 80-85 vuoden iässä. Näiden ikäpyykkien kohdalla fyysisen toimintakyvyn aleneminen, liikkumisvaikeudet ja sairastavuus lisääntyvät selvästi. Samoin 85. ikävuoden jälkeen tapahtuu dementian vallitsevuudessa oleellinen hyppäys ylöspäin. Subjektiivista ikäkokemusta koskevan seurantatutkimuksen perusteella näyttää siltä, että suurin osa ikääntyneistä ihmisistä kokee edenneensä vanhuuteen juuri 80 ja 85 ikävuoden välillä. Vanhenemista ja vanhuutta määritetään kronologisen iän lisäksi sosiaalisten roolien avulla, mistä esimerkkeinä käyvät leskeytyminen, isovanhemmaksi tulo tai eläkkeelle siirtyminen. Kolmas vanhenemisen kriteeri on funktionaalinen ikä, joka viittaa siihen, mitä ikääntyneet ihmiset kykenevät tekemään fyysisesti, millainen on heidän psyykkinen tilansa ja millainen esimerkiksi heidän sosiaalinen verkostonsa on. Neljäs vanhenemisen määrittämisen mitta on subjektiivinen ikäidentiteetti. (Koskinen 2004, 30-31.) Ikääntymisen modernisaatioteorian mukaan ikäihmisten asema ja arvostus ovat heikentyneet sitä mukaa, kun yhteiskunnat ovat nykyaikaistuneet. Teollistuminen ja sen jälkeinen kehitys talous- ja tuotantoelämässä sekä erilaisten terveysteknologioiden eteenpäinmeno ovat johtaneet iäkkäiden määrän kasvuun sekä ikäryhmien väliseen kilpailuun, jossa iäkkäiden mahdollisuudet menestyä ovat heikommat kuin nuorempien. Teoriaan on kohdistettavissa monenlaista kritiikkiä. Nykyhetken näkökulmasta keskeinen kritiikki on, että enää ei voi jos koskaan on voitukaan puhua yhdestä ikäihmisten asemasta tai statuksesta. Tämä seikka usein peittyy, kun ikääntyneiden elinoloja tarkastellaan yleisten mittareiden avulla keskimääräislukuina. Tosiasiassa ikääntyneiden väestöryhmä sijoittuu erilaisiin asemiin ja sillä on erilaisia statuksia suhteessa yhteiskuntaan ja ympäristöönsä. On perusteltua sanoa, että nyky-yhteiskunta tuottaa uudenlaisen vanhusväestön topografian. Olennaisia muutosilmiöitä tuottavat muuttuva työelämä, uudenlaiset tavat ja ajat jäädä eläkkeelle, muuttuva muuttoliike ja sen mukanaan tuomat alueelliset erot sekä vaikkapa kolmas ikä uutena 14
yhteiskunnallisena ja yksilöllisenä elämänkulkuoppina, ennakointina siitä, mitä elämässä tietyssä vaiheessa on odotettavissa. (Jyrkämä 2003, 19.) Vanhusbarometrissa kysyttiin vuonna 1998 ikääntyneiltä itseltään, millä ilmaisulla varttuneempia ikäryhmiä tulisi kutsua. Tämä tutkimus osoitti, että erilaisia ikääntymiseen liittyviä termejä pidettiin parhaina ilmaisuina kuvaamaan yli 60- vuotiaita. Kolmannes käyttäisi ilmaisua eläkeläinen, joka kuudennes kutsuisi yli 60- vuotiaita seniorikansalaisiksi. Vaikka ikääntyviin ihmisiin liittyvät ilmaisut ovatkin edelleen suosittuja, niiden kannatus on laskenut merkittävästi vuodesta 1994 vuoteen 1998. Samanaikaisesti ilmaisu seniorikansalainen on kaksinkertaistanut kannatuksensa. Näyttää siltä, että tämä muissa EU-maissa yleinen käsite on nousemassa Suomessakin varteenotettavaksi kuvaamaan ikääntyneempiä ikäryhmiä. (Vaarama, Hakkarainen & Laaksonen 1999, 4-5.) Selvitettäessä parasta ilmaisua kuvaamaan yli 80-vuotiaita ihmisiä, sai nimitys vanhus jo selvästi enemmän tukea. Vaikka käsite on edelleen suosituin, sen kannatus on kuitenkin laskenut merkittävästi vuodesta 1994 vuoteen 1998. Samalla erilaiset ikääntymiseen liittyvien termien suosio on kasvanut. Näyttää siis siltä, että vanhusnimike on menettämässä suosiotaan uusien, ikääntymiseen liittyvien termien tullessa sen rinnalle. (Vaarama ym. 1999, 4-5.) Aamulehdessä ja muissa medioissa käytettiin vuoden 2005 aikana nimityksiä ikäihminen ja ikääntyvä väestö. Julkishallinnollisessa yhteydessä Suomessa puhutaan ja kirjoitetaan kuitenkin vielä vanhuspolitiikasta ja vanhusten palveluista. Tampereen kaupunki käyttää nimitystä ikäihminen puhuessaan vanhusten palveluiden käyttäjistä. Myös Ikäpiste käyttää nimitystä ikäihminen. Tutkimuksessamme puhumme ikäihmisistä, mutta heille suunnatuista palveluista ja muista aiheeseen liittyvistä käsitteistä käytämme julkishallinnossa yleisesti käytettyjä ja virallisia käsitteitä. 4.1 Ikääntymisen moninaisuus Vanhuudelle ja ikääntymiselle on tunnusomaista monimuotoisuus, erilaisuus ja monikasvoisuus. Vanhuus muotoutuu sukupuolen, kulttuurin, etnisen taustan, 15
elämäntyylin, perherakenteen, työuran, sosioekonomisen aseman ja paikallisuuden pohjalta hyvin eriytyneesti ja yksilöllisesti. (Vanhusten palvelujen strategia 2001, 5.) Ikärakenteen muutoksessa seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana on kyse nimenomaan 65 vuotta täyttäneiden vaan ei vielä hoitoa ja hoivaa tarvitsevien määrän absoluuttisesta kasvusta. Tämä väestöryhmä on myös edeltäjiään koulutetumpi, vauraampi ja terveempi. Odotettavaa on, että nykypäivän ikääntyneet eivät jää toimettomina odottamaan, mitä yhteiskunta heille tarjoaa. He tulevat aktiivisesti vaikuttamaan siihen, millaiseksi heidän palvelunsa muodostuvat. (Kautto 2004, 7.) Eläkeläisneuvoston tekemä aloite Ikäpisteen perustamisesta onkin osoitus siitä, että nykyajan eläkeläiset osaavat kysyä ja vaatia tarvitsemiaan palveluita. Ikääntyneet ihmiset tulisi nähdä nykyistä enemmän resurssina ja voimavarana. Ikääntymistutkimuksissa on jo pitkään puhuttu muun muassa kolmannesta iästä, terveestä vanhenemisesta, tuottavasta ikääntymisestä ja voimavaroista. Näiden käsitteiden taustalta löytyvät muuttuneet ikäkäsitykset, vanhempien ihmisten erilaisuuden tunnistaminen sekä parantunut terveys ja toimintakyky. Ymmärretään, että ikääntyneet voivat olla voimavara monilla tavoin ja eri alueilla, kuten työelämässä, vapaaehtois- ja järjestötyössä, omaishoidossa ja muussa hoivassa, koulutuksessa ja kokemuksen siirtämisessä. (Kautto 2004, 11-13.) Puhuttaessa eri tutkimuksissa kolmannesta iästä sillä tarkoitetaan yleensä vaihetta, joka sijoittuu työnjätön ja varsinaisen vanhuuden väliin. Sen mielletään siis alkavan eläkkeelle jäämisestä, eli noin 60:stä ikävuodesta, ja kestävän 75-80:neen ikävuoteen saakka. Osittain kolmannessa iässä on kysymys keski-iän laajentumasta, aktiivisenioriteetistä tai nuorista vanhoista. Kolmanteen ikään ajatellaan kuuluvaksi työnjätön lisäksi aineellisten ja urapaineiden väheneminen, vapaus, nautinto, itsensä toteuttaminen, harrastukset, kulttuurisuus, terveyden kuntoon saattaminen, vapaus, kuluttaminen ja persoonallinen valinta. Kolmas ikä käsitteellistetään usein jatkuvana sitoutumisena palkkatyön ja perheen ulkopuolisiin alueisiin. Siinä tunnustetaan ikääntyneitten ihmisten mahdollisuudet olla hyödyksi yhteiskunnassa. (Koskinen 2004, 32-33.) 16
Tuottava ikääntyminen liittyy vahvasti kolmannen iän sisältöön. Tuottavan ikääntymisen keskeisenä sisältötekijänä on näkemys ikääntyneen ihmisen käyttämättömistä, arvokkaista voimavaroista. Tuottavalla ikääntymisellä tarkoitetaan nimenomaan ikääntyvien henkilöiden erilaisia aktiviteetteja, joilla he tuottavat palkkatyönä tai ei- palkkatyönä, hyödykkeitä tai palveluita kuten kotitöitä, lastenhoitoa, vapaaehtoistyötä, sekä omaishoitoa. Usein myös vapaa-ajan erilaiset harrastukset, jäsenyys vapaaehtoisjärjestöissä, opiskelu, uskonnollinen ja poliittinen osallistuminen sekä toimiminen eläkeläisten omissa järjestöissä sisällytetään tuottavaan ikääntymiseen. On kuitenkin syytä muistaa, että vanheneminen on yksilöllistä, eikä kaikilla ole mahdollisuutta nauttia kolmannesta iästä tai olla tuottavia. Sairaudet, pienet tulot, kulkuvaikeudet ja yksinäisyys ja suuret elämänmuutokset vaikeuttavat ja estävät osallistumista. (Koskinen 2004, 33-35.) Hyvää ikääntymispolitiikkaa on ihmisten aktiivisuuden ja voimavarojen tukeminen, sekä toimintakykyyn panostaminen ehkäisevän työn avulla. Aktiivisen ikääntymisen tukemisella voidaan saavuttaa yhteiskunnan kannalta tärkeitä kustannussäästöjä hoitoja hoivapalveluissa, sekä saada lisääntyneestä aktiivisuudesta koituvaa hyötyä monilla yhteiskuntaelämän alueilla. (Kautto 2004, 7-10.) Ehkäisevä työ on myös yksi Tampereen kaupungin vanhusten palveluja ohjaava periaate. Ehkäisevän vanhustyön tavoitteena on hidastaa ikääntymisen voimavaroja kuluttavia vaikutuksia, torjua sairauksien ja oireiden syntyä ja niiden rappeuttavia seurauksia sekä edistää iäkkäiden ihmisen toimintakykyä. Ennaltaehkäisevällä työllä vaikutetaan niihin syihin, jotka voivat heikentää ikääntyneiden ihmisten terveyttä, elinoloja, elämänlaatua ja elämänhallintaa. Ikääntyneiden toimintakykyä tuetaan yhteisöllisillä toiminta- ja osallistumismahdollisuuksilla, kaupallisilla ja kolmannen sektorin palveluilla sekä yksilölliseen tarpeeseen suunnitelluilla huolenpito- ja hoitopalveluilla. (Vanhusten palvelujen strategia 2001, 7-8.) 17
4.2 Verkostot ikääntyneen tukena Myöhäismodernissa yhteiskunnassa henkilökohtaiset elämänprojektit ja kilpailukyky korostuvat yhteisön toiminnan kustannuksella. Palvelujärjestelmien pirstoutuminen monien palveluntuottajien verkostoksi voi myös hämärtää vastuuta sosiaalisten suhteiden ylläpitämisestä, ja ikäihminen saattaa jäädä lähiverkoston ulkopuolelle. Palveluissa voi olla sekä päällekkäisyyksiä että selkeitä puutteita. Ikäihmisen sosiaalinen turvaverkko voi siten olla määrällisesti hyvinkin laaja, mutta se ei välttämättä tarjoa laadullisia aineksia sosiaalisen identiteetin ja toimintakyvyn ylläpitämiseen ja kehittämiseen. (Suomi 2003, 196.) Hiljattain toteutetun tutkimuksen mukaan jopa noin 40 prosenttia kotona tai palvelutaloissa asuvista yli 75-vuotiaista suomalaisista kärsii yksinäisyydestä. Tutkimuksessa todettiin myös, että yksinäisyys lisääntyy iän myötä. (Routasalo & Pitkälä 2005, 19.) Yksinäisyyden kokemus iäkkäiden kohdalla saattaa usein johtua toimintakyvyn heikkenemisestä ja toisaalta kokemuksista siitä, että oman sukupolven edustajista suurin osa saattaa olla jo kuollut. Toisaalta iäkäs ihminen voi tuntea itsensä yksinäiseksi vaikka olisi monien ihmisten ympäröimä. Yksinäisyyden onkin sanottu riippuvan enemmän ihmissuhteiden laadusta kuin määrästä. (Saarenheimo 2003, 103.) On tärkeää, että niin iäkkäällä kuin nuoremmallakin ihmisellä on sosiaalinen verkosto, jonka hän on itse valinnut. Esimerkiksi kotihoidon käynnit eivät korvaa ihmisen luontaisia sosiaalisia kontakteja. Omaisten vastuu ikääntyneen ainoana sosiaalisena tukiverkostona taas voi aiheuttaa ristiriitoja perheen sisällä, toisaalta niin, että lapset kokevat vastuun liian raskaana tai ikääntynyt puolestaan kokee olevansa taakkana perheelleen. Vaikka perhe huolehtisikin ikääntyneen päivittäiseen selviytymiseen liittyvistä tarpeista, jo pelkästään se, että ikääntyneellä on muita sosiaalisia suhteita helpottaa perheen huolta. Tutkimuksen mukaan ikäihminen kokee elämänsä täydeksi ja elämisen arvoiseksi vain silloin, kun siinä on itse hankittua sisältöä. (Seetula 1999, 18.) Yksinäisyys aiheuttaa ikääntyneelle turvattomuuden tunnetta ja lisää tätä kautta palveluntarvetta. Ikäpisteestä ikääntyneet ja heidän omaiset saavat tietoa erilaisesta virkistystoiminnasta ja harrastusmahdollisuuksista. Näiden parissa ikäihmiset voivat 18
kohdata samassa elämäntilanteessa olevia ja pystyvät solmimaan luontevasti uusia sosiaalisia kontakteja esimerkiksi eläkkeelle jäätyään. Ennaltaehkäisevään työhön tulisi panostaa mahdollisimman varhain. Eläkkeelle jäämisen jälkeen työn tarjoaman sosiaalisen verkoston tilalle on tärkeätä löytää uusia sosiaalisia verkostoja sekä toimintamuotoja. On oleellista, että ihmisen sosiaalinen osallisuus ja aktiivisuus säilyvät työn jätön jälkeen katkeamattomina. (Saarenheimo 2003, 43-44.) Willberg (2005) toteaa, että yksinäisyys, masentuneisuus ja alavireisyys tulevat Ikäpisteen neuvonnan asiakkaiden osalta usein esille, vaikka asiakkaat olisivat lähestyneet neuvojia jossain muussa asiassa. Näissä tilanteissa neuvojat kertovat aktiivisesti asiakkaille mm. Senioripysäkin palveluista. (Willberg 2005, 2.) Ammattihenkilöllä on taito tunnistaa se, milloin henkilö on riskissä eristäytyä ja jättäytyä ulkopuoliseksi, tarttumalla asiaan ajoissa hän voi ehkäistä alkavan yksinäisyyden kokemuksen. Ammattihenkilön tehtävänä on tarjota apua ja tukea henkilön omien voimavarojen esille saamiseksi ja käyttöön ottamiseksi. (Routasalo & Pitkälä 2005, 31.) 19
5. Ikääntyminen yhteiskunnan näkökulmasta 5.1 Ikärakenteen muutos Väestön ikärakenne maassamme muuttuu merkittävästi seuraavien vuosikymmenten aikana. Vuonna 2030 Suomessa tulee olemaan 600 000 enemmän 65 vuotta täyttäneitä kuin vuonna 2004. Tuolloin joka neljännes väestöstämme on täyttänyt 65 vuotta. Vastaavasti työikäisten määrä tulee laskemaan 300 000:lla ja alle 15-vuotiaiden määrä tulee olemaan 70 000 vähemmän nykyisestä. On selvää, että tämän seurauksena sukupolvien väliset suhteet ja yhteiskunnan luonne muuttuvat. Väestön ikääntyminen vaikuttaa työllisyyteen, talouden kehitykseen ja sillä on mittavia julkistaloudellisia seurauksia. (Kautto 2004, 7.) Taulukko 1. Väestön ikäryhmittäiset prosenttiosuudet ja ennuste vuoteen 2030. Vuosi 1950 1990 2000 2010 2020 2030 Ikäryhmät, %- osuudet 0-14 30 19 18 16 16 15 15-64 63 68 67 67 61 59 65-7 14 15 17 23 26 (Tilastokeskus, väestötilastot) Ikärakenteen muutosta tarkastellessa keskitytään usein ikääntyneiden määrän kasvun aiheuttamiin kustannuksiin, siksi se nähdään uhkana ja suurena kansantaloudellisena ongelmana. Ikärakenteen muutoksella on kuitenkin myös myönteisiä vaikutuksia, joita ei ole riittävästi tuotu esille. Täytyy muistaa, että kyse on koko ikärakenteen muutoksesta, ja siksi ilmiön seurauksia tulee tarkastella myös työikäisten, nuorten ja lasten kannalta. Työikäisten määrän vähetessä on odotettavissa, että myös työttömyys ja siitä aiheutuvat kustannukset laskevat. (Kautto 2004, 12-13.) Ikärakenteen muutosta ei voida arvioida ainoastaan sen aiheuttamien kustannusten näkökulmasta. Kustannuksia lisäävät kasvava palvelujen, ja nimenomaan kalliin laitoshoidon tarve. Suurin osa tämän päivän ikääntyneistä kokee kuitenkin terveytensä hyväksi ja ikääntymisen myönteiseksi ja yhä useampi 80 vuotta täyttänyt asuu kotona itsenäisesti, vaikkakin 75 ikävuoden jälkeen alkaa ilmetä avun tarvetta. Tutkimusten mukaan päivittäistä avun tarvetta arvioidaan esiintyvän noin joka kolmannella yli 75-20
vuotiaalla ja joka toisella 85-vuotiaalla. Korkea ikä ei kuitenkaan ole palvelujen käytön ainoa kriteeri, vaan merkittävä tekijä palvelujen tarpeen kannalta on ikääntyneen voimavarat. Palvelujen tarpeelle altistavat vakavat sairaudet, sosiaalisten lähi- ja tukiverkostojen puute sekä puutteelliset asuinolosuhteet. (Vaarama 2004, 136.) 5.2 Hyvinvointipalvelujen kehittyminen Sektorijakoinen, rationalisoitu, ongelma- ja asiantuntijakeskeinen järjestelmä on tuottanut pohjoismaista hyvinvointia ja jopa selvinnyt ankarasta lamasta. Palvelurakenteen muutostoimenpiteet on tehty kuitenkin pikemminkin hallinnollisina siirtoina kuin henkilöstön taitoja tukien ja hyödyntäen. Korjailutyyppisen kehittämisen ohella ajankohtaista on selvä paradigmaattisen muutoksen tarve. Tarvitaan siirtymää ongelmakeskeisestä voimavarakeskeiseen palvelutoimintaan, sektorikeskeisestä verkostomaiseen organisointiin, palveluiden massatuotannosta palveluelementtien joustavaan yhteistoimintaan sekä asiantuntijakeskeisestä dialogiseen palveluun. Tällainen palvelujärjestelmä on kyettävä kytkemään kunta- ja kaupunkipolitiikkaan, sen sosiaaliseksi ulottuvuudeksi siten, että laatua ja kustannuksia on mahdollista tarkastella toistensa yhteydessä. (Arnkil, T., Arnkil, R & Eriksson 2000, 29.) Stakes ja Sosiaalikehitys Oy toteuttivat Palmuke-projektin yhteistyössä Hämeenlinnan ja Raision kaupunkien kanssa 1.1.1996-31.12.1998, tavoitteinaan kehittää voimavarakeskeisiä menetelmiä, verkostosuuntautunutta työotetta ja ylisektorisia palvelurakenteita. Projektin yhteenvedossa Arnkil ym. (2000) toteavat, että palveluita kehittämään tarvitaan kokoavia ohjelmia, joita toteuttamaan yksittäiset projektit ohjataan. Yksi tällainen strateginen ohjelma voisi olla vanhuspolitiikka, ja siinä erityisesti itsenäisen selviytymisen tuki. Vanhuspolitiikassa löytyy selvää kysyntää verkostomaisille ja dialogisille käytännöille. Palmuke-projektin kokemuksien mukaan käytännöt kaipaavat tuekseen ylisektorista toiminnan ohjausryhmää, verkostokoordinaattorien käyttöä sekä linjaorganisaatioiden käyttöä verkostoyhteistyötä suosivien priorisointien tekemiseksi. (Arnkil ym. 2000, 226.) Jotta ylisektorinen johtamisjärjestelmä ja ruohonjuuritason verkostot saadaan hyvään yhteistoimintaan, olisi hyödyllistä asettaa koordinaattoreita, jotka tukisivat ja ohjaisivat monitoimijaisen verkoston toimintaa vanhuspolitiikassa. Strategista priorisointia 21
tehdessään kuntien tulisi tarkastella yksiköitä ja toimintoja kokonaisten palveluketjujen osina ja antaa myös henkilöstölle mahdollisuus tarkastella yksikköään laajemmassa palvelukokonaisuudessa. Jotta linjaorganisaatiot saadaan verkostomaisen yhteistyön tueksi, olisi hyödyllistä kokeilla ylisektorisia koordinaatioelimiä ei vain ohimenevien projektien ajaksi, vaan osaksi jatkuvaa kehittämistä. Vanhuspolitiikassa tällainen koordinaatioelin ohjaisi ja koordinoisi vanhuksiin liittyvien palveluiden yhteistyötä paikallisesti tai seudullisesti. (Arnkil ym. 2000, 227-228.) Arnkil ym. (2000) mukaan Suomessa on selvästi tapahtumassa siirtymää ammattikunta-, yksikkö- ja sektorikeskeisestä tarkastelusta verkostomaisempaan näköalaan. Suomalainen asiantuntijajärjestelmä on kuitenkin vielä hyvin virkavaltainen. Avaukset dialogeihin kansalaisyhteiskunnan kanssa ovat lupaavia, mutta kovin alustavia. Esimerkiksi senioripolitiikan valmistelu tarjoaisi erinomaisen mahdollisuuden työstää priorisointeja kansalaisten kanssa ja näin kehittää kunnallisen demokratian uusia, yhteiskunnan toista modernisaatiota vastaavia avauksia. (Arnkil ym. 2000, 228.) Kunta-alan tuloksellisuusprojektin arvioinnissa yhteiskunnan muutosta hahmoteltiin siirtymänä ensimmäisestä modernista toiseen moderniin seuraavalla tavalla (Karjalainen & Sarvimäki 2005, 29). Taulukko 1. Siirtymä ensimmäisestä modernista toiseen moderniin. (Arnkil 2005, 29) Ensimmäinen moderni Siirtymätilat Toinen moderni Hierarkkinen Hierarkioiden Verkkomainen madaltuminen Kansallinen Kansallisen tason Glokaali heikkeneminen Sisäisesti lokeroitunut ja sektoroitunut, julkinen, yksityinen ja kolmas sektori omissa maailmoissaan Sisäisten ja ulkoisten rajojen ylityksiä Uusia rajalla olevia yhteistyömuotoja Ennustettava ja hallittavissa oleva Ennustettavuuden ja hallittavuuden heikkeneminen, riskien kasvu Epävarmuus, hallitsemattomuus, ennustamattomuus, riskien kasvu 22
Vanhuspalvelurakenteen muutoksen taustalla olevat keskeiset syyt ovat kasvava palvelutarve, palvelutarpeen moninaistuminen ja julkisen sektorin menojen hillintä. Tavoitteena on siis vastata kasvaviin ja erilaistuviin tarpeisiin parantamalla palvelujärjestelmän taloudellisuutta, tehokkuutta ja joustavuutta. (Lehto 1998, 5-6.) Palvelurakenteen muutos näkyy muun muassa laitospaikkojen vähenemisenä ja kotihoidon sekä pienten hoitoyksiköiden yleistymisenä. Laitos- ja avopalveluiden välinen raja on hämärtymässä ja niiden välimaastoon on syntynyt uusia palvelumuotoja. (Aalto, Hakonen, Koskinen, & Päivärinta 1998, 249-250.) Suhteessa ikääntyneiden määrän kasvuun vain omaishoidon tuki ja palveluasuminen ovat lisääntyneet vuosina 1988-2002. Kotipalvelujen tarjonta puolestaan on vähentynyt eikä vastaa tarvetta. Kuntien väliset erot palvelutarjonnassa ovat suuret. Vastuuta ikääntyneiden kotona selviytymisestä on siirretty omaisille, ja palveluasumista on priorisoitu. Erikoissairaanhoidon pitkäaikaishoitoa on supistettu kehitystä linjanneen palvelurakennetyöryhmän tavoitteiden mukaisesti. Tuloksena ovat niukentuneet palvelut, mutta perustaltaan edelleenkin laitosvaltainen palvelurakenne. (Vaarama 2004, 135, 171.) 23
6. Valtakunnallinen laatusuositus ikääntyneiden hoidosta ja palveluista Valtakunnallinen suositus ikääntyneiden hoidon ja palvelujen sekä niiden laadun kehittämiseksi on osa valtioneuvoston vuosia 2000 2003 koskevan tavoite- ja toimintaohjelman mukaista laatusuositusten laadintaa. Valtakunnallisen suosituksen avulla kunnat voivat kehittää palvelurakenteitaan paikallisista tarpeista ja voimavaroista lähtien. Suosituksen tavoitteena on edistää asiakkaiden, omaisten ja muiden kuntalaisten osallistumista tavoitteiden asettamiseen ja toiminnan arviointiin. Suosituksen käytännön toteuttamiseksi tarvitaan valtakunnallista, alueellista, ja paikallista yhteistyötä. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2001.) Laatusuosituksen tavoitteena on, että mahdollisimman moni ikääntynyt voi elää itsenäisesti omassa kodissaan ja tutussa asuin- ja sosiaalisessa ympäristössään. Kotona asumista tuetaan nopeasti saatavilla, ammattitaitoisilla sosiaali- ja terveyspalveluilla. Hoidon tulee olla asianmukaista ja asiakasta kunnioittavaa. Tavoitteen saavuttamiseksi jokaisessa kunnassa tulee olla ajantasainen vanhuspoliittinen strategia. Strategiaan tulee sisältyä palvelurakenteen kehittämisohjelma. Palvelurakenteen kehittämisohjelman tulee perustua paikallisiin tarpeisiin ja voimavaroihin. Ikääntyneiden omatoimisen selviytymisen tueksi tarvitaan yhteistä palvelunäkemystä, jossa sosiaalitoimi, perusterveydenhuolto- ja erikoissairaanhoito sekä muut palveluja tuottavat tahot tuntevat tehtävänsä ja toimivat saumattomasti. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2001.) Palvelurakenteelle asetetaan kunnan olosuhteiden pohjalta iäkkäiden tarpeisiin perustuvat määrälliset ja toiminnalliset tavoitteet, joiden toteuttamiseen osoitetaan riittävät voimavarat. Ensisijaisesti ikäihmiset vastaavat itse ja lähiverkostonsa avulla omasta hyvinvoinnistaan ja käyttävät samoja palveluja kuin muutkin kuntalaiset. Vasta kun niiden käyttäminen ei onnistu, turvaudutaan ikääntyneille tarkoitettuihin palveluihin. Palvelutarjonta perustuu ikääntyneiden tarpeisiin ja muuttuu niiden myötä. Palvelujen eettisenä lähtökohtana on ikäihmisten arvostaminen ja itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen sekä heidän yksilöllisiin tarpeisiinsa vastaaminen. Ikääntyvien hyvä hoito ja palvelu ovat heidän yksilöllisten voimavarojensa ylläpitämistä ja tukemista. Kuntouttava työote otetaan käyttöön 24