Sivistyslautakunta 71 30.09.2015 Sivistyslautakunnan talousarvioehdotus 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 567/02.02.00/2015 SL 71 Valmistelijat: sivistysjohtaja Thomas Grönholm puh. 0440 555 250, vt. päivähoidon ja varhaiskasvatuksen päällikkö Pia Nyström puh. 0440 555 325, koulutuspäällikkö Timo Tenhunen puh. 0440 555 332 ja taloussuunnittelija Siv Mårtens puh. 040 568 5526 Loviisan kaupunginhallitus on kokouksessaan 15.6.2015 170 hyväksynyt talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotuksen suunnitteluohjeen vuosille 2016-2018. Talousarviovuonna 2016 tavoitteena on tuottavuusohjelmien jatkojalostaminen ja toimeenpaneminen sekä hyvän tuottavuuskehityksen aikaansaaminen kaikissa keskuksissa ja vesiliikelaitoksessa. Keskuksilta edellytetään tuottavuutta parantavien ja kustannusten kasvua hillitsevien tuottavuusohjelmien käytännön toteuttamista ja jatkojalostamista vuoden 2016 talousarvion yhteydessä siten, että uudet toimenpiteet voidaan osittain toimeenpanna jo talousarviossa 2016 ja kokonaan suunnitelmakauden loppuun mennessä. Talousarviovuosina 2016 ja 2017 tavoitellaan vuositasolla 1 miljoonan euron sopeutusta. Merkittävä osa sopeuttamisesta tulee saavuttaa organisaatiomuutoksen kautta. Sivistyskeskuksen osuus on 300 000 euroa. Ohjeissa todetaan edelleen että tavoitteena on, että tuottavuuden lisäämisen avulla Loviisan kaupungin kulut tulevat edelleen pienenemään asiakaspalvelun kuitenkaan suuremmin heikentymättä. Henkilöstösuunnittelussa keskeinen tavoite on, että kaupungin henkilöstömäärä supistuu hallitusti vuosille 2016-2018 asetettujen tuottavuustavoitteiden mukaisesti. Tämä edellyttää toimintojen uudelleenjärjestelyä, palvelumallien muuttamista sekä toimintojen kokoamista. Henkilöstön vähentäminen ei kuitenkaan saa lisätä ulkoisten palveluiden ostoa. Talousarvion suunnitteluohje sisältää keskuskohtaiset raamit sopeutussummineen. Raami on laskettu vuoden 2015 talousarvion ulkoisista määrärahoista. Vuonna 2016 keskusten toimintakate on valtuustoon nähden sitova. Talousarvioesitys sisältää ainoastaan ulkoiset erät. Sisäiset erät budjetoidaan
keskitetysti. Sivistyskeskuksen raami on seuraava: Ta 2015 Raami 2016 Ta-ehdotus Erotusraamiin Tulot, E 2 415 621 2 818 000 2 639 665-178 335 Menot, 25 390 570-25 619 000 Sopeutus, 300 000 Uusi menoraami, 25 319 000 25 510 355 191 355 Toimintakate, - 22 974 949-22 501 000-22 870 690-369 690 Taloussuunnitelmavuodet Taloussuunnitelmavuodet on kaupungin taloushallinnon ohjeiden mukaan laskettu keskustasolla kaavamaisesti. Toimintatuotot on korotettu 1 %:lla vuodelle 2017. Tuotot ovat samalla tasolla vuonna 2018. Toimintakulut on korotettu 1,4 %:lla vuonna 2017. Summasta on vähennetty 300 000 euroa mikä on sivistyskeskuksen osuus kaupungin 1 miljoonan sopeuttamissummasta. Vuonna 2018 toimintakuluja on korotettu 1,8 %:lla. Sivistyslautakunnan vastuualueiden talousarvioehdotus, sopeuttamistoimenpiteet ja niiden vaikutus ihmisiin Sivistyslautakunnan vastuualueet ovat: Hallinto ja kehittäminen, Varhaiskasvatus, Koulutus, Lukio- ja ammatillinen koulutus sekä Vapaa sivistystyö. Sivistyslautakunnan vastuualueiden yhteenlaskettu talousarvioehdotus on: Ta 2015 Ta-ehdotus Erotus Rae 2016 ja Ta 2015 Tulot, 2 136 917 2 338 361 201 444 Menot, 23 151 319 23 252 927 101 608 Toimintakate, - 21 014 402-20 915 566 99 836 Sivistyslautakunnan vuoden 2016 talousarvioehdotusta on valmistelussa sopeutettu seuraavilla toimenpiteillä: Vuonna 2015 hyväksytyt toimenpiteet Tuntikehysleikkaus (vuosiluokat 7-9), kevät 2016 40 000 Rehtorijärjestelyt, Lovisa Gymnasium, kevät 2016 20 000 Lasten viikonloppuhoito, kevät 2016 20 000 Vuodelle 2016 ehdotetut toimenpiteet Tuntiopettajien palkkaaminen lukuvuoden työpäivien ajaksi 10 000
Iltapäivätoiminnan maksujen korotus 6 000 Yhteensä 88 000 Sivistyskeskuksen lautakuntien sopeutumistoimenpiteiden yhteenlaskettu summa on 115 000 euroa. Yllämainittujen sopeuttamistoimenpiteiden vaikutus kuntalaisiin ja palvelutasoon on yleisesti katsottuna vähäistä. Yläkoululaisten määrä väheni joten tuntikehysleikkaus oli mahdollista toteuttaa vähentämällä opetusryhmien lukumäärää siten, että opetusryhmien koot eivät kasvaneet. Rehtorijärjestelyt eivät vaikuta oppilaisiin. Lasten viikonloppuhoidon keskittäminen yhteen päiväkotiin vaikutti muutaman yksittäisen perheen päivähoitojärjestelyyn. Päätöstä edeltäneen käyttöseurannan mukaan viikonloppuhoidon käyttö oli hyvin vähäistä ja satunnaista niissä kahdessa päiväkodissa jossa viikonloppuhoitoa annettiin. Tuntiopettajien viranhoitomääräysten aloittamispäivän ja loppupäivän siirtämisellä ei ole vaikusta oppilaisiin. Aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuja ei ole korotettu uuden Loviisan aikana. Maksuja esitetään korotettavaksi viidellä eurolla. Korkein maksu olisi tämän jälkeen 80 euroa kuukaudessa. Silloin lapsi osallistuu toimintaan klo 17 asti. Maksut ovat kiinteät riippumatta huoltajien tuloista mikä voi vaikuttaa toimintaan hakemiseen. Koulutuspäälliköllä on kuitenkin oikeus päättää maksujen huojentamisesta tai vapauttamisesta. Toimintakulujen suurimmat muutokset verrattuna vuoden 2015 talousarvioon kohdistuvat seuraaviin kulueriin: Eläkekulut kasvavat n 230 000 eurolla joista suurin osuus tulee KuEl -eläkemenoperusteisista maksuista sekä varhemaksuista n 173 000 euro. Oppilaskuljetukset arvioidaan nousevan n 104 000 eurolla. Kuljetussopimukset kilpailutetaan vuonna 2016. Oppilaskuljetuskustannukset riippuvat kilometrihinnan lisäksi myös kuljetettavien kuljetustarpeesta, teiden luokituksesta vaarallisiksi kouluteiksi ja mahdollisuudesta hyödyntää reittiliikennettä. Vuoden 2015 käytön ja vuonna 2015 syntyneiden perusteella lasten kotihoidon tukeen ja tuen kuntalisään varattuja määrärahoja on pienennetty 155 000 eurolla. Loviisalaisoppilaita jotka käyvät muiden perusopetuksen järjestäjien
kouluissa on vähemmän kuin edellisenä tilastointivuonna joten Loviisan maksamat kotikuntakorvaukset pienenevät n 174 000 eurolla. Investoinnit Koulutoiminnan kokonaistarkastelu valmistuu vuoden 2015 loppuun mennessä ja sen perusteella kaupunginvaltuusto päättää Loviisan päiväkotija kouluverkosta ja siihen tehtävistä mahdollisista muutoksista ja tulevista investoinneista keväällä 2016. Investointisuunnitelmassa on kuitenkin huomioitu koulu- ja päiväkotiverkon investointikustannukset jotta suunnitelma antaa oikean kuvan kaupungin investointitarpeesta. Investointien priorisointi, yksilöityminen ja toteuttamisaikataulu käsitellään koulutoiminnan kokonaissuunnitelman yhteydessä. Suunnitelmassa ehdotetut kouluinvestoinnit ovat tarpeellisia toteuttaa kouluverkkopäätöksestä riippumatta. Henkilöstösuunnitelma Henkilöstösuunnitelman mukaan sivistyskeskuksen täytetyt virat ja tehtävät vähenevät 9,1 henkilötyövuodella vuodesta 2015 vuoteen 2016. Sivistyslautakunnan vastuualueiden vähennys on 8,1 henkilötyövuotta. Suunnitelman alaviitteissä on henkilöstömuutosten perustelut. Päätös koulutoiminnan kokonaissuunnitelmasta vaikuttaa sivistyskeskuksen tulevien vuosien henkilöstösuunnitelmaan. Vaikutukset lasketaan kokonaissuunnitelmaan eivätkä sisälly tässä vaiheessa henkilöstösuunnitelmaan. Sivistyskeskuksen henkilökunnasta n 40 henkilöä täyttää 63 -vuotta vuosina 2016-2018. Tämä luku ei vastaa eläkkeelle jäävien lukua koska henkilö voi itse päättää vanhuuseläkkeen alkamisen ajankohdasta 63-68 ikävuoden välistä. Suurin osa edellä mainituista (n 30 henkilöä) työskentelevät kouluissa ja päivähoidossa. Vapautuvien virkojen ja tehtävien täyttämättä jättäminen vaatii muutoksia mm olemassa olevaan palveluverkkoon, lainsäädäntöön ja palveluiden kysyntään. Liitteet: - vastuualueiden talousarvioehdotukset (3) - sivistyslautakunnan vastuualueiden henkilöstösuunnitelma (4) - sivistyskeskuksen investointisuunnitelma (5) Oheismateriaalia
Yksityiskohtaisemmat talousarvion valmisteluraportit Esittelijä: sivistysjohtaja Thomas Grönholm, puh. 0440 555 250 Ehdotus: Sivistyslautakunta hyväksyy -talousarvioehdotuksen 2016 ja taloussuunnitelman 2016 2018 liitteen 3 mukaisesti - henkilöstösuunnitelman liitteen 4 mukaisesti - investointisuunnitelman sivistyslautakunnan hankkeet liitteen 5 mukaisesti Käsittely Thomas Rosenberg ehdotti Cosmo Metherin kannattamana seuraavan lisäyksen talousarvioehdotuksen sivun 3 loppuun: Ottaen huomioon, että Loviisaankin mitä todennäköisimmin lähiaikoina saapuu pakolaisia, joista osa on lapsia ja nuoria, sivistyskeskuksen on suunnittelukauden aikana valmistauduttava tarjoamaan heille sivistyskeskuksen eri alueiden palveluja (päivähoito, koulutus, vapaa sivistystyö, vapaa-aika ja kulttuuri) yhteistyössä viranomaisten ja kolmannen sektorin kanssa." Thomas Rosenbergin muutosehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Otto Andersson ehdotti Thomas Rosenbergin kannattamana Varhaiskasvatus -vastuualueen Asiakas ja kuntalainen taulukon Toimintasuunnitelma -laatikkoon seuraavan lisäyksen: Aloitetaan kielikylpyryhmän perustamisen valmistelu. Otto Anderssonin muutosehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Otto Andersson ehdotti Cosmo Metherin kannattamana Koulutus vastuualueen Vetovoimaisuus ja kilpailukyky taulukon Toimintasuunnitelma laatikon avaintavoitteen Luoda positiivinen kuva Loviisan kouluista kohdalla seuraavan lisäyksen: Aloitetaan kielikylpytoiminnan perustamisen valmistelu. Otto Anderssonin muutosehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Thomas Rosenberg ehdotti Päivi Melamiehen ja Otto Anderssonin kannattamana Vapaa sivistystyö vastuualueen Toimintaympäristön muutokset suunnittelukaudella ja käynnissä olevat hankkeet otsikon loppuun seuraavan lisäyksen: Opistot tehostavat yhteistyötä kaupungin lukioiden kanssa. Thomas Rosenbergin muutosehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Esittelijä tarkensi investointiliitteessä seuraavat kohdat: Harjurinteen koulu, sisätilojen peruskorjaus vuosi 2021; oikea luku on 1 000
Avustus Koskenkylän lähiliikuntapaikka; sarakkeessa TS 2015 pitää lukea -50 Avustus Valkon lähiliikuntapaikka; sarakkeessa TAE 2016 pitää lukea -30 Päätös: Sivistyslautakunta päätti yllämainituilla muutoksilla ja tarkennuksilla hyväksyä -talousarvioehdotuksen 2016 ja taloussuunnitelman 2016 2018 liitteen 3 mukaisesti - henkilöstösuunnitelman liitteen 4 mukaisesti - investointisuunnitelman sivistyslautakunnan hankkeet liitteen 5 mukaisesti Vesa Peltoluhta poistui kokouksesta klo 19.29. Leena Lindfors poistui kokouksesta klo 20.13. ---