T I L I N P Ä ÄT Ö S



Samankaltaiset tiedostot
ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

TULOSLASKELMA

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

TIEDOTE TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA Yleistä

Vakinaiset palvelussuhteet

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI

Tilinpäätös Timo Kenakkala

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

Uusi liikekeskus City-marketteineen avattiin marraskuussa Torinrannassa. Palvelualan työpaikat lisääntyivät Valkeakoskella merkittävästi.

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

Turun seudun kuntien taloudesta. Kuntajakoselvityksen aloituskokous kello Turun kaupungintalo

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille

Tilinpäätös Jukka Varonen

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

KUUMA-johtokunta Liite 12a

KUUMA-johtokunta Liite 11a

KUUMA-johtokunta / LIITE 5a

Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus

Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007

Rahoitusosa

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

Julkaisuvapaa klo kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta

Kuntatalouden tunnusluvut Kouvola ja vertailukaupungit

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

TIEDOTE VUODEN 2013 TILINPÄÄTÖS. 1 Yleistä. Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015

RAHOITUSOSA

TILINPÄÄTÖS Helena Pitkänen

TALOUSARVION SEURANTA

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus

Pelastusjohtaja Jari Sainio

Seinäjoen kaupunki Seinäjoen kaupunkikonserni Aaro Honkola

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TA 2013 Valtuusto

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Pohjois- Savon kun/en /linpäätökset v Lähde: Kysely Pohjois- Savon kunnilta, huh9kuu 2017

TIEDOTE VUODEN 2011 TILINPÄÄTÖS. 1 Yleistä. Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI. JULKAISTAVISSA klo 13.00

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ

Mitä numerot kertovat kaupungin taloudesta. Luottamushenkilökoulutus Laskentapäällikkö Merja Uuttu

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus Talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016

Väestömuutokset 2016

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Väestömuutokset 2016

Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2016

KONSERNITULOSLASKELMA

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Kuntien talous. Työllisyys ja elinkeino seminaari Savonlinna Pääekonomisti Juhani Turkkila Suomen Kuntaliitto

Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta sekä rahavarat , mrd.

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta sekä rahavarat , mrd.

Transkriptio:

PAIMION KAUPUNGIN T I L I N P Ä ÄT Ö S 1.1.-31.12.2013 1

1

T I L I N P Ä Ä T Ö S 1.... 2 1.1. Olennaiset tapahtumat toiminnassa ja taloudessa vuonna 2013... 2 1.1.1. Kaupunginjohtajan katsaus... 2 1.1.2. Kaupungin hallinto ja siinä tapahtuneet muutokset... 4 1.1.3. Yleinen ja oman alueen taloudellinen kehitys... 12 1.1.4. Olennaiset muutokset kaupungin toiminnassa ja taloudessa... 16 1.1.5. Henkilöstö... 21 1.1.6. Arvio merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä muista... 22 toiminnan kehittymiseen vaikuttavista seikoista... 22 1.2. Selonteko kunnan sisäisen valvonnan järjestämisestä... 24 1.3. Tilikauden tuloksen muodostuminen... 26 1.4. Toiminnan rahoitus... 28 1.5. Rahoitusasema ja sen muutokset... 30 1.6. Kokonaistulot ja menot... 33 1.7. Kuntakonsernin toiminta ja talous... 34 1.8. Tilikauden tuloksen käsittely ja talouden tasapainottamistoimenpiteet... 41 2. TALOUSARVION TOTEUTUMINEN... 42 2.1. Toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden sekä käyttötalouden toteutuminen... 42 2.2. Yhteenveto käyttötalouden toteutumisesta... 108 2.3. Tuloslaskelmaosan toteutuminen... 111 2.4. Investointien toteutuminen... 113 2.5. Rahoitusosan toteutuminen... 115 2.6. Yhteenveto määrärahojen ja tuloarvioiden toteutumisesta... 116 3. TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 117 3.1. Tuloslaskelma... 117 3.2. Rahoituslaskelma... 118 3.3. Tase... 119 3.4. Konsernilaskelmat... 121 4. LIITETIEDOT... 125 4.1. Kunnan tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot... 125 4.2. Konsernitilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot... 126 4.3. Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot... 128 4.4. Taseen liitetiedot... 132 4.5. Vakuuksia ja vastuusitoumuksia koskevat liitetiedot... 138 4.6. Henkilöstöä koskevat liitetiedot... 140 5. ERIYTETYT TILINPÄÄTÖKSET... 141 5.1. Vesihuoltolaitos... 141 6. ALLEKIRJOITUKSET JA MERKINNÄT... 144 7. LUETTELOT JA SELVITYKSET... 145 1

P A I M I O N K A U P U N G I N T O I M I N T A K E R T O M U S V U O D E L T A 2 0 1 3 1

1. 1.1. Olennaiset tapahtumat toiminnassa ja taloudessa vuonna 2013 1.1.1. Kaupunginjohtajan katsaus Kaupungin talouden tila Paimiossa on ymmärretty, että kaupungin talouden tasapainoon saattaminen edellyttää määrätietoisia omia ratkaisuja varsinkin, kun koko Suomen julkisen talouden rahoitusvajeen ja talouden taantuman vuoksi kaikkien kuntien talouteen kohdistuu jatkuvia paineita. Lisäksi edellisten vuosien myötä kaupungin talouden rasitteeksi oli kertynyt jo kriisikuntarajan ylittävä yli 7 miljoonan euron alijäämä. Ratkaisuksi tähän tilanteeseen otettiin kaupungin vesihuoltolaitoksen yhtiöittäminen, jossa kaupungin vesihuoltolaitoksesta muodostettiin Paimion Vesihuolto Oy. Kaupunki omistaa yhtiön osakkeet 100 %:sesti, joten kysymys ei ollut yksityistämisestä. Vesihuoltolaitoksen yhtiöittämisen tavoitteena oli kaupungin taloudellisen aseman parantaminen kirjanpidollisesti arvostamalla vesihuoltolaitoksen omaisuus käypään arvoonsa. Tämä tapahtui elinkeinoverolain ja tuloverolain määräysten mukaisesti siten, että kaupunki liiketoimintakaupalla myi vesihuoltolaitoksen liiketoiminnan ja omaisuuden perustamalleen Paimion Vesihuolto Oy:lle. Tällä liiketoimintakaupalla kaupunki sai 22.440.134 euron tuoton (ylijäämän) ja sen myötä kaupungin tilinpäätös vuodelta 2013 on 21.142.697 euroa ylijäämäinen. Näin ollen kaupungin taseessa ollut yli 7 miljoonan euron alijäämä katetaan ja kaupungille jää ylijäämää taseeseen 14.047.767 euroa. Vesihuoltolaitoksen yhtiöittämisen toinen tavoite oli saada ko. toiminta läpinäkyväksi ja itsessään kannattavaksi. Kaupungin laitoksena toimiessaan palveluiden hinnoittelusta eli vesi- ja jätevesikuution hinnoista ei oltu kannettu riittävää huolta ja näin vesilaitos ei saanut myymästään vedestä riittävää maksutuloa. Ts. veden ja jäteveden hintaa subventoitiin kaupungin verotuloilla. Nyt osakeyhtiönä toimiessaan yhtiön on hinnoiteltava vesi- ja jätevesikuution hinnat läpinäkyvästi ja oikein niin, että maksutulot kattavat kaikki yhtiön toiminnasta aiheutuvat menot ja yhtiö voi siten toimia pitkäjänteisesti ja kestävästi kaupunkilaisia palvellen. Itse asiassa pitkässä juoksussa tämä voikin osoittautua ratkaisun tärkeimmäksi saavutetuksi eduksi. Muutoin vuosi 2013 oli kaupungille jälleen kerran taloudellisesti raskas toiminnallisen tuloksen ollessa noin 1,3 milj. alijäämäinen. Tämä selittyy käytännössä kokonaan sillä, että joulukuun kaupunginvaltuuston oli myönnettävä sosiaali- ja terveyslautakunnalle yhteensä 2,7 milj. :n lisämäärärahat, joista erikoissairaanhoidon osuus oli 900.000, perusterveydenhuollon osuus 600.000 ja sosiaalipalveluiden osuus 1.200.000. Tämä kertoo sekä paimiolaisten kasvaneesta terveyspalveluiden tarpeesta ja käytöstä, että valitettavasti myös paimiolaisten perheiden kasvaneesta pahoinvoinnista ja työttömyyden kasvusta. Muutoin kaupungin toiminta toteutti tiukan menokurin mitä kuvastaa se, että henkilöstömenojen vertailukelpoinen kasvu oli alle sopimuskorotusten. Kuntarakenneuudistus ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Pääministeri Jyrki Kataisen hallitus on ohjelmansa mukaisesti jatkanut v. 2013 kuntauudistuksen ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen toteuttamista. Kuntien kuulemisen jälkeen hallitus jatkoi kuntauudistusta käynnistämällä kuntajakolain korvaavan kuntarakennelain valmistelun. Luonnos kuntarakennelaiksi valmistui v. 2012 loppuun mennessä ja toimitettiin kunnille lausuntoa varten. Paimion kaupunki antoi siitä lausuntonsa valtuuston kokouksessa 28.2.2013. Eduskunnan hyväksymä kuntarakennelaki astui voimaan 1.7.2013. Kuntarakennelain 15 :n mukaan kuntajaon muuttamista koskevan asian laajuuden tai vaikeuden johdosta taikka muusta perustellusta syystä ministeriö voi määrätä toimitettavaksi erityisen kuntajakoselvityksen, jota varten ministeriö asettaa yhden tai useamman kuntajakoselvittäjän. Valtiovarainministeriö määräsi 9.12.2013 toimitettavaksi erityisen kuntajakoselvityksen Auran, Kustavin, Liedon, Maskun, Mynämäen, Nousiaisten, Paimion, Pöytyän, Ruskon, Sauvon, Taivassalon, 2

Tarvasjoen ja Vehmaan kuntien sekä Kaarinan, Naantalin, Raision ja Turun kaupunkien välillä sekä nimesi tätä varten kolme kuntajakoselvittäjää. Päätöksen mukaan kaikkien selvitykseen osallistuvien kuntien osalta tehtävänä on toimittaa kuntarakennelain 16 :n mukainen selvitys. Selvityksen tulee tuottaa tiedot, joiden perusteella voidaan arvioida edellytyksiä yhdistää em. kunnat tai osa niistä useammaksi kuin yhdeksi kunnaksi. Varsinainen selvitystyö on alkanut vuoden 2014 alussa. Kuntauudistuksen rinnalla ja sen tärkeänä osana on hallituksen käynnistämä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus. Hallitusohjelman mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämis- ja rahoitusvastuu säilytetään kunnilla. Hallitus katsoo, että laadukkaiden sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden saatavuuden ja rahoituksen turvaamiseksi on muodostettava vahvat peruskunnat tai useamman kunnan muodostamat vahvat alueet. STM:n asettaman sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportista Paimion kaupunki antoi pyydetyn lausunnon 2.10.2013. Edellä olevien lisäksi hallitus on käynnistänyt kuntien valtionosuusjärjestelmän uudistamisen, jonka on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2015 sekä kuntalain kokonaisuudistuksen, jonka on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2017 (joiltakin osin jo aikaisemmin). Lisäksi hallitus on luvannut vuoteen 2017 ulottuvalla normien ja palveluvelvoitteiden karsinnalla saavansa aikaan kunnissa noin 1.0 miljardin euron säästövaikutuksen. Kuntakenttä on siten kokonaisuudessaan hyvin suurten muutosten kohteena lähivuosien aikana ja monilta osin nämä muutokset ja niiden vaikutus Paimioon on vaikeasti ennakoitavissa. Poimintoja vuodelta 2013 Vuoden 2013 talousarvion hyväksyessään kaupunginvaltuusto ja hallitus päättivät, että kaupunki panostaa oman alueensa elinkeinotoiminnan edistämiseen palkkaamalla yritysasiamiehen kolmen vuoden määräajaksi. Tämä käynnistyi, kun yritysasiamieheksi valittu Eija Kairimäki aloitti tehtävässä toukokuussa 2013. Maaseutuhallinnon osalta 1.1.2013 käynnistyi lain mukainen yhteistoiminta-alue Paimion, Kaarinan ja Paraisten kaupunkien sekä Kemiönsaaren ja Sauvon kuntien välillä. Paimio toimii yhteistoiminta-alueen isäntäkuntana. Merkittävimpinä paikallisen elinkeinoelämän investointeina on mainittava Mesera Paimio Oy:n hallilaajennuksen valmistuminen, mikä mahdollistaa yhtiön toiminnan laajentamisen nosturituotantoon ja siten vahvistaa yhtiön toimintaa Paimiossa. Toinen paimiolaisittain iso investointi oli GreneNoramaa Oy:n päätös sijoittaa toimintansa Paimioon ja sen myötä rakennuttaa uudet toimitilat YksYkkösen yritysalueelle 110-tien läheisyyteen. Paimion Lämpökeskus Oy aloitti noin 1,2 milj. :n pellettikattilainvestoinnin. Työttömyys oli lievässä nousussa ja työttömyysaste ylitti vuoden lopussa 7 %:n tason, mikä oli kuitenkin edelleen maakunnan alhaisimpia. Kaupungin nettoinvestoinnit viime vuonna olivat alhaiset. Kaupungin taloudellisesta tilanteesta johtuen nettoinvestointien määrä ei tulevina vuosinakaan voi olla merkittävästi poistoja suurempi, vaan se asettuu 2 milj. :n tasolle. Merkittävimpiä investointeja v. 2013 olivat Hanhijoen koulun laajennus 576.000, Timperintien parantaminen 216.000 ja Kiirulantien alueen kunnallistekniikka 155.000. Kaupunki luovutti viime vuonna yhteensä 17 ao-tonttia. Vuoden aikana valmistui yhteensä 35 omakotitaloa, 8 asuntoa paritaloihin ja 20 kerrostaloasuntoa. Vuonna 2013 Paimion väkiluku väheni yhdellä henkilöllä edelliseen vuoteen verrattuna ja oli vuoden lopussa 10.590. Lopuksi Lausun vuoden 2013 osalta parhaimmat kiitokset kaupungin hyväksi tehdystä työstä niin kaupungin henkilökunnalle kuin luottamushenkilöille. Ammattitaitoisen ja osaavan henkilöstön toimiva ja luottamuksellinen yhteistyö vastuullisten päättäjien kanssa luo pohjaa kaupungin kehittymiselle. Jari Jussinmäki 3

1.1.2. Kaupungin hallinto ja siinä tapahtuneet muutokset Kaupungin hallinto-organisaatio on hallinnon johtosäännön mukainen. Kaupungissa on 7 lautakuntaa, 12 toimikuntaa ja työryhmää sekä muutamia muita kaupungin tai valtion hallintoon kuuluvia toimielimiä. Kaupungin hallinto-organisaatio 4

Kaupunginvirasto Virasto jakaantuu neljään toimialaan. Viraston henkilökunta kertomusvuoden lopussa ilmenee alla olevasta taulukosta: Kaupunginjohtaja Hallintopalvelut Sosiaali- ja terveyspalvelut Sivistyspalvelut Tekniset ja ympäristöpalvelut Yritysasiamies Hallintojohtaja Sosiaali- ja terveysjohtaja Sivistysjohtaja Tekninen johtaja, rakennuttajainsinööri Henkilöstöpäällikkö Hallintosihteeri Vapaa-aikatoimen johtaja Kaavoitusinsinööri Palkkasihteeri (4) Johtava sosiaalityöntekijä Opetuspäällikkö Mittausteknikko Tietohallintopäällikkö Sosiaalityöntekijä (3) Ruokapalvelupäällikkö Kiinteistöpäällikkö Atk-tukihenkilö Sosiaaliohjaaja Kulttuuriasiainhoitaja Ympäristönsuojelusihteeri Atk-suunnittelija Perheohjaaja (2) Vapaa-aikasihteeri Yhdyskuntateknikko Atk-asiantuntija Lapsiperheiden kotipalvelutyöntekijä Erityisliikunnanohjaaja Kaupunginpuutarhuri Johtava maaseutuasiamies Avopalveluohjaaja (2) Nuoriso-ohjaaja Rakennustarkastaja Maaseutuasiamies (4,6) Toimistosihteeri (1,6) Erityisnuorisotyöntekijä Apulaisrakennustarkastaja Laskentapäällikkö Päivähoidonohjaaja Siivoustyönjohtaja Kirjanpitäjä (2) Perhepäivähoidonohjaaja Siivoustyönohjaaja Laskentasihteeri (1,6) Kiertävä erityislastentarhanopettaja Suunnitteluavustaja Arkistosihteeri Toimistosihteeri (2) Paikkatietokäsittelijä Tekstinkäsittelijä Kanslisti Palvelusihteeri (2) Toimistovirkailija (0,6) 5

Kaupunginviraston tehtävänä on avustaa kaupungin hallinto-organisaatioon kuuluvia hallintokuntia valmistelemalla käsiteltävät asiat, laatimalla erilaisia suunnitelmia ja selvityksiä, hoitamalla asioiden esittely hallintokunnissa, panemalla päätökset täytäntöön ja suorittamalla hallinnon valvontaan liittyviä tehtäviä. Lisäksi kaupunginvirastolle kuuluvat lukuisat kaupunkilaisiin kohdistuvat asiakaspalvelutehtävät. Kaupunginviraston toimintaa valvoo kaupunginhallitus. Viraston päällikkönä toimii kaupunginjohtaja, jonka tehtävänä on johtaa ja valvoa viraston toimintaa siten, että viraston osastot hoitavat niille määrätyt tehtävät annettujen määräysten mukaisesti. Kukin toimialajohtaja vastaa osaltaan siitä, että kyseiselle toimialalle asetetut tehtävät tulevat suoritetuksi. Kaupunginviraston organisaatiossa työskentelee vakinaisessa virka- tai työsuhteessa 70 henkilöä. Pääosa tästä joukosta suorittaa hallinnollisia asiakaspalveluun liittyviä tehtäviä. Paimiosalissa 8.5.2013 pidetyssä tilaisuudessa kaupunki jakoi luottamushenkilöille ja henkilökuntaan kuuluville Suomen Kuntaliiton myöntämiä ansiomerkkejä sekä Tasavallan presidentin 6.12.2012 myöntämät kunniamerkit. 6

KAUPUNGINVALTUUSTO - kokouksia 7 Suku- ja etunimi Arvo tai ammatti Puolue Läsnäolokerrat Puheenjohtaja: Hallisto Reijo tullivirkailija Kesk. 6 I varapuheenjohtaja: Hörkkö Jaana talouspäällikkö SDP 7 II varapuheenjohtaja: Kallio Jarkko aluepäällikkö, restonomi Kok. 7 III varapuheenjohtaja: Laakso Pasi yrittäjä PS 7 Jäsenet: Alander Eira konttorinjohtaja Kesk. 6 Aro Pekka maanviljelijä Kok. 7 Erälinna Leena yritysasiamies, maatalousyrittäjä Kesk. 6 Heino Sini sairaanhoitaja, TtK Vihr. 6 Heurlin Eeva terveydenhoitaja KD 5 Hongisto Jukka hammaslääkäri Kok. 7 Ilola Timo edustaja Kok. 7 Kuparinen Heikki maatalousyrittäjä Kesk. 7 Kuusela Mervi hoitaja SDP 6 Lahti Tapani herastuomari, työvoimaohjaaja SDP 7 Lehikoinen Jouni kirkkoherra Kesk. 6 Lindroos Päivi hoitaja Kok. 7 Mäentaka Asko insinööri AMK, katsastusmies SDP 7 Mäkinen Carita KTM, myynti- ja markkinointipäällikkö SDP 5 Määttänen Markku yritysasiamies Kesk. 6 Nieminen Tomi pääluottamusmies, kokooja Vas. 6 Nurmi Satu puutarhuri Kesk. 3 Paasonen Jaana aluetyöntekijä, sosionomi (ylempi AMK) Kok. 7 Pajala Matti palomestari, eläkeläinen SDP 6 Rannikko Sari sairaanhoitaja SDP 7 Rautio Rauno konduktööri, luottamusmies Vas. 7 Salminen Toni sähköisen tiedonsiirron konsultti Kok. 6 Santala Seppo toimitusjohtaja, yrittäjä Kok. 5 Suominen Janne myyntipäällikkö KD 6 Toivonen Jarmo KM, opettaja PS 7 Tuomasjukka Saska toimitusjohtaja, FT Vihr. 4 Turpeinen Heikki rehtori Kok. 7 Uusitalo Joona opiskelija Kesk. 3 Valkonen Ville KTK, eduskuntaryhmän poliittinen sihteeri Kok. 6 Virta Timo laskujen käsittelijä SDP 7 Vuontela Tarja FM, aineen- ja luokanopettaja Kesk. 6 7

Kaupunginvaltuusto Suku- ja etunimi Arvo tai ammatti Puolue Läsnäolokerrat Kokouksiin osallistuneet varajäsenet: Berg Rauno toimitusjohtaja, maanmittausteknikko Kok. 4 Jalonen Kimmo opiskelija KD 2 Kakkonen Jorma diakoni, eläkeläinen KD 1 Kallio Markus rengasmyyjä, asentaja SDP 2 Klapuri Tintti tohtorikoulutettava, FM Vihr. 1 Kronbäck Pirkko-Liisa luokanopettaja Vihr. 3 Kuopila Juha maanviljelijä Kesk. 1 Lindberg Mikko maatilayrittäjä, agronomi Kesk. 7 Mannisto Heikki veturinkuljettaja, eläkeläinen Vas. 1 Pärssinen Jouni kaupunginjohtaja emeritus, HTM Kesk. 3 Pöri Pasi osastopäällikkö Kesk. 3 Salo Tapani varastonhoitaja SDP 2 Asiantuntijat: Hulkkonen Eila henkilöstöpäällikkö 3 Kylén Markku tekninen johtaja, rakennuttajainsinööri 7 Talka Jukka sivistysjohtaja 4 Valindas Merja sosiaali- ja terveysjohtaja 3 Sihteeri: Hölsö Jaana hallintojohtaja 7 Jussinmäki Jari kaupunginjohtaja 7 Kaupungin ylintä päätösvaltaa käyttää kaupunginvaltuusto. Vuoden 2012 kunnallisvaaleissa valittiin kaupunginvaltuustoon vuosiksi 2013 2016 yhteensä 35 valtuutettua, jotka jakaantuivat puolueittain seuraavasti: Kansallinen Kokoomus 10 valtuutettua, Suomen Keskusta 9 valtuutettua, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 8 valtuutettua, Suomen Kristillisdemokraatit 2 valtuutettua, Vasemmistoliitto 2 valtuutettua, Vihreä liitto 2 valtuutettua ja Perussuomalaiset 2 valtuutettua. 8

Kaupunginvaltuusto käsitteli vuonna 2013 mm. seuraavat asiat: 24.1. - Valittiin kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi vuosiksi 2013-2014 valtuutettu Reijo Hallisto, I varapuheenjohtajaksi valtuutettu Jaana Hörkkö, II varapuheenjohtajaksi valtuutettu Jarkko Kallio ja III varapuheenjohtajaksi valtuutettu Pasi Laakso - Valittiin lautakuntiin ja muihin toimielimiin luottamushenkilöt - Vahvistettiin Saaren 5. vaiheen omakotitonttien myyntiehdot 28. - Valittiin kaupungin tilintarkastusyhteisöksi valtuustokaudeksi 2013-2013 BDO Audiator Oy - Myytiin yritystontti Valtaite 1:n teollisuusalueelta Optiwert Oy:lle 25.4. - Päätettiin myydä PL-tontti Saaren asemakaavan laajennusalueelta Verkanappulat Oy:lle, jonka tarkoituksena on toteuttaa tontille 100-120-paikkainen päiväkoti - Päätettiin ottaa käyttöön 1.1.2014 alkaen päivähoidon palveluseteli, joka koskee yksityistä päivähoitoa pois lukien Preitilän ostopalvelupäiväkoti sekä päätettiin palvelusetelin kattohinnat 13.6. - Hyväksyttiin Paimion kaupungin vuoden 2012 tilinpäätös ja myönnettiin vastuuvapaus tilivelvollisille tilikaudelta 1.1.-31.12.2012 - Hyväksyttiin ohjeellisena Paimion pohjavesialueiden suojelusuunnitelma - Hyväksyttiin seudullinen kotouttamiohjelma - Päätettiin perustaa vammaisten asumispalveluyksikkö osoitteeseen Tillintie 4, Paimio 29.9. - Valittiin Paimion-Sauvon kansanterveyskuntayhtymän tilintarkastusyhteisöksi BDO Audiator Oy kaudeksi 2013-2016 - Päätettiin käynnistää palvelustrategian laadinta vuosille 2014-2017 - Päätettiin perustaa Paimion Vesihuolto Oy niminen yritys ja sijoittaa siihen 10.000 euron osakepääoman, hyväksyttiin yhtiölle yhtiöjärjestys sekä hyväksyttiin kaupunginhallituksen arvopapereiden kustannuspaikalle investointimäärärahoihin 10.000 euroa. 14.11. - Vahvistettiin vuoden 2014 tuloveroprosentiksi 20,25 % - Vahvistettiin kiinteistöveroprosentit vuodelle 2014 - Hyväksyttiin kaupungin ja Paimion Vesihuolto Oy:n välinen liiketoimintakauppa. - Annettiin kaupunginhallitukselle oikeus myöntää kaupungin kokonaan omistamalle Paimion Vesihuolto Oy:lle 500.000 euron suuruisen käyttöpääomalainan, jonka takaisinmaksuaika on kaksi vuotta ja korko 2 %. 12.12. - Vahvistettiin Kiirulantien alueen omakotitonttien myyntiehdot - Yhtenäistettiin myynnissä olevien rivitalotonttien myyntiehtoja - Hyväksyttiin vuoden 2014 talousarvio ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelma - Päätettiin pitää vuonna 2014 luottamushenkilöiden kokous- ja vuosipalkkiot vuoden 2013 tasossa. 9

KUNTAYHTYMÄT, JOIHIN PAIMION KAUPUNKI KUULUU JA KAUPUNGIN EDUSTAJAT TOIMIELIMISSÄ VUONNA 2013: Paimion-Sauvon kansanterveyskuntayhtymän hallitus Paasonen Jaana, aluetyöntekijä puheenjohtaja Valtakoski Jaakko, rakennusmestari, eläkeläinen varajäsen Laakso Sanna, lähihoitaja Toivonen Jarmo, opettaja Lehto Olli, opettaja Pöri Pasi, osastopäällikkö Salminen Hannu, toimitusjohtaja, eläkeläinen Oinas Inkeri, sairaanhoitaja, eläkeläinen Ruohonen Marjaleena, kuluttajaoikeusneuvoja Rannikko Sari, sairaanhoitaja Tuomasjukka Saska, toimitusjohtaja, FT Heino Sini, apulaisosastonhoitaja Vuontela Tarja, luokanopettaja, FM Järvelä Heli, markkinointi- ja viestintäjohtaja jäsen varajäsen jäsen varajäsen jäsen varajäsen jäsen varajäsen jäsen varajäsen jäsen varajäsen Salon seudun koulutuskuntayhtymän valtuusto Riipinen Hannu, erityisluokanopettaja, eläkeläinen Kylén Päivi, varhaiskasvatuksen erityisopettaja Turpeinen Marja, rehtori, vapaa-aikatoimen johtaja Jätinvuori Marita, opettaja Uuttu Hilkka, osastonsihteeri Lujala Tanja, myyntiedustaja jäsen varajäsen jäsen varajäsen jäsen varajäsen Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän valtuusto Huhtala Päivi, pääluottamusmies Laitinen Seppo, taksiyrittäjä, eläkeläinen Vuontela Tarja, luokanopettaja, FM Alander Eira, konttorinjohtaja jäsen varajäsen jäsen varajäsen Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymän yhtymävaltuusto Rannikko Sari, sairaanhoitaja Valkonen Ville, KTK, eduskuntaryhmän poliittinen sihteeri jäsen varajäsen 10

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuusto Alander Eria, konttorinjohtaja Hallisto Reijo, tullitarkastaja Nurmi Janne, kirkkoherra Kuusela Mervi, lähihoitaja Paasonen Jaana, aluetyöntekijä Lindroos Päivi, hoitaja jäsen varajäsen jäsen varajäsen jäsen varajäsen Varsinais-Suomen liiton edustajainkokous Mäkinen Carita, myynti- ja markkinointipäällikkö Virta Timo, laskujen käsittelijä Nurmi Satu, puutarhuri Kuparinen Heikki, maatalousyrittäjä Valkonen Ville, KTK, eduskuntaryhmän poliittinen sihteeri Turpeinen Heikki, rehtori jäsen varajäsen jäsen varajäsen jäsen varajäsen Peimarin koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto Turpeinen Marja, rehtori, vapaa-aikatoimen johtaja Vesalainen Ossi, kaupunginpuutarhuri Kuparinen Heikki, maatalousyrittäjä Toivola Kirsi, maatalousyrittäjä Lahti Tapani, herastuomari, työvoimaohjaaja Kylén Päivi, KTM, varhaiskasvatuksen erityisopettaja Nuotio Minna, laskentapäällikkö Lehtonen Pekka jäsen varajäsen jäsen varajäsen jäsen varajäsen jäsen varajäsen 11

1.1.3. Yleinen ja oman alueen taloudellinen kehitys Yleinen taloudellinen kehitys Maailman talouden kasvu on hitaasti palautumassa. Elpymisestä vastaavat lähinnä Yhdysvallat ja Iso-Britannia. Suhdanteita kohentaa teollisuusmaiden erittäin löysä rahapolitiikka ja aiempaa kevyempi finanssipolitiikan sopeuttaminen. Euroalue ja EU ovat olleet taantumassa puolentoista vuoden ajan, vuoden 2013 lopulla euroalue kääntyi hyvin hitaaseen kasvuun. Yhdysvaltain elpyminen on historiallisen hidasta. Kasvua rajoittavat alhaiset investoinnit ja kotitaloussektorin taseiden tervehdyttäminen. Maltillisen kysynnän vuoksi työllisyys kohenee hitaasti. Kiinan kasvua vaimentaa teollisuusmaiden laimea kysyntä. Kasvu pysyttelee kuitenkin 7 %:n tuntumassa, jos maan elvytyspolitiikka onnistuu. Venäjän kasvuvauhti on puolittunut noin kahteen prosenttiin. Jatkossa korkeana pysyttelevä öljyn hinta ei enää tuo vastaavaa kasvua kapasiteettipulan ja vähäisten investointien vuoksi. Euroalueen hitaan kasvun taustalla on toipuminen velka- ja finanssikriisin vaikutuksista. Kasvua vaimentavat useiden jäsenvaltioiden heikko kilpailukyky sekä teollisuusmaiden tuontikysynnän heikkous. Talous- ja rahoituskriisin kanssa painivien maiden taloudet kääntyvät vain hitaaseen kasvuun vuonna 2014, mutta esimerkiksi Espanjan vienti on vahvaa. Rahamarkkinoilla näkyvät inflaatio-odotukset ovat maltilliset, mikä tarjoaa keskuspankeille mahdollisuuden epätavallisen rahapolitiikan jatkamiseen. Teollisuusmaissa sekä lyhyet että pitkät korot pysyvät poikkeuksellisen matalina, lukuun ottamatta kriisimaita. Vuonna 2013 EU-alueen bruttokansantuote kasvoi 0,1%. Suomen bruttokansantuote jatkoi supistumistaan ja vuosi 2013 oli siten toinen taantumavuosi Suomen taloudessa. Vuonna 2013 bkt väheni 1,4 % (2012-0,2%). Vuoden 2013 talouskehitys oli tasaisen heikkoa. Kansantalouden kokonaiskysyntä kääntyi laskuun, sen volyymi pieneni 0,9%. Kysyntää asensivat erityisesti yksityisen sektorin vähäiset investoinnit ja yksityisen kulutuksen supistuminen. Yksityisen kulutuksen volyymi väheni 0,8 % ja julkisen kulutuksen kasvoi 0,8 %. Investoinnit vähenivät 4,6 %. Huolimatta siitä, että viennin volyymi kasvoi 0,3% ja tuonnin volyymi väheni 1,8%, niiden erotus (tavaroiden ja palveluiden tase) oli alijäämäinen 222 milj. euroa. 12

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisten määrä oli vuoden 2013 lopulla lähes sama kuin vuoden 2012 lopulla, mutta työttömyysaste oli noussut vuoden takaisesta. Työllisyysaste eli työllisten osuus 15-64 vuotiaista oli vuoden lopussa 66,9 %, kun se vuotta aiemmin oli 68,8 %. Työllisiä oli joulukuussa 2013 2.409.000, mikä oli 3000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Vuoden 2013 työttömyysasteen vuosikeskiarvo oli 8,2 %, kun vuotta aiemmin oli 7,7 %. Joulukuussa miesten työttömyysaste oli 8,4 ja naisten 7,3 %. 15-24-vuotiaiden nuorten työttömyysaste oli 16,6 %, mikä on 0,2 %-yksikköä suurempi kuin edellisen vuoden joulukuussa. Kuluttajahintojen keskimääräinen vuosimuutos (inflaatio) oli vuonna 2013 1,5 %, kun se vuonna 2012 oli 2,8 %. Vuoden 2014 helmikuussa inflaatio oli hidastunut 1,3 %:iin. Myös vuosien 2015-2016 inflaation arvioidaan pysyvän 1,5-1,6%:ssa. Kotitalouksien reaalitulot alenivat vuonna 2013. Kotitalouksien käytettävissä oleva tulo kasvoi nimellisesti 1,3 %, mutta aleni reaalisesti -0,3 % (vuoden 2013 vastaavat luvut: 2,8 ja 0,2). Kotitalouksien saama palkkasumma kasvoi 1 % ja sosiaalietuudet 5,5 %. Kotitalouksien maksamat verot sen kasvoivat 4,6 % eli enemmän kuin tulot. Kulutusmenot kasvoivat 0,8 %, joka on vähemmän kuin tulojen kasvu, näin ollen säästämisaste eli säästön suhde käytettävissä olevaan tuloon oli positiivinen, 1,2 %:a. Kotitalouksien kiinteät investoinnit supistuivat nimellisesti 1,7 %, koska asuntorakentaminen väheni. Viennin volyymi kääntyi niukasti nousuun, kahden lasku vuoden jälkeen. Vuoden 2013 aikana viennin volyymi kasvoi 0,3%, kun vuonna 2012 volyymi laski 1,4 %. Tavaroiden vienti kasvoi 0,3 % ja palveluiden vienti 0,5 %. Tuonnin volyymi väheni vuoden aikana 1,8 %. Tavaroiden tuonti pieneni 0,5 % ja palveluiden 5,1%. Investointien volyymi väheni vuoden 2013 aikana 4,6 % (2012-2,9%). Asuinrakentamisinvestoinnit vähenivät 3 %, toimitilarakentaminen 6,8 % sekä kone- laite ja kuljetusvälineinvestoinnit 5,3 %. Maa- ja vesirakennusinvestointien volyymi väheni 2,7%. Korkotaso oli vuoden 2013 aikana historiallisen alhainen. Sekä lyhyet että pitkät korot olivat poikkeuksellisen alhaisella tasolla ja reaalikorot ovat olleet monissa teollisuusmaissa negatiivisia jo neljä vuotta. EKP:n ohjauskorko laski 0,25%:iin ja Tanskan keskuspankin talletuskorko laski negatiiviseksi 0,1%:iin. Euroalueella sekä korot että rahoitusmarkkinat ovat eriytyneet voimakkaasti ja kriisimaissa korot ovat monta %-yksikköä korkeammat kuin parhaan luokituksen maissa. Suomessa yleisesti lainojen viitekorkona käytetty 12 kk euribor oli lokakuun alussa 2008 5,53 %, 2.1.2009 3,025 %, 31.12.2009 1,248 %, 31.12.2010 1,507 %, 30.12.2011 1,947 %, 31.12.2012 0,542 % ja 31.12.2013 0,556%. 13

Kunnallistalouden kehitys Manner-Suomen kuntienvuosikatteet paranivat, mutta lainakanta jatkoi kasvuaan. Tilastokeskuksen keräämien tilinpäätösarvioiden mukaan kuntien yhteenlaskettu vuosikate parani edellisestä vuodesta 669 milj. eurolla. Tätä selittää toimintamenojen kasvun taittuminen sekä verotulojen ja valtionosuuksien edellistä vuotta voimakkaampi kasvu. Kuntien yhteenlaskettu lainakanta jatkoi kasvuaan vajaalla 1,6 miljardilla eurolla (13,4 %), ollen vuoden lopussa 13,8 miljardia euroa. Lainakannan kasvu oli jo toista vuotta peräkkäinen (2012: +1,4mrd/12,x%) lähes kaksinkertaista vuoteen 2011 verrattuna (+741 milj. / 7,2 %) Tilastokeskuksen keräämien kuntien tilinpäätösarvioiden perusteella kuntien toimintamenojen kasvu oli edellisvuosia hitaampaa. Toimintamenot kasvoivat toimintatuloja enemmän ja toimintakate heikkeni 0,9 miljardilla eurolla. Verotulot kasvoivat edellisestä vuodesta 6,8% ja valtionosuudet 2,8%. Tämä 1,5 miljardin verorahoituksen lisäys riitti kattamaan toimintakatteiden heikkenemisen, mikä näkyy vuosikatteiden paranemisena. Kuntien toimintamenot (ilman kuntien liikelaitoksia) kasvoivat 3 % vuoden 2013 aikana, vuotta aiemmin kasvu oli 5%.. Suurin yksittäinen erä, palkat ja palkkiot, kasvoi 2,2 % edellisen vuoden vastaavasta ajasta. Toimintamenoista palvelujen ostot kasvoivat 3,4 %. Kunnista 36 arvioi, että toiminta- ja rahoitustulot eivät riitä toiminta- ja rahoitusmenoihin, vaan vuosikate jää negatiiviseksi, vuotta aiemmin vastaavia kuntia oli 84. Vuonna 2013 vuosikate kattoi 99,5 % kuntien poistoista ja 51 % investoinneista. Tunnusluvut parantuivat edellisestä vuodesta, vaikka sekä poistoissa että investointimenoissa oli kasvua. Kuntien investointimenot kasvoivat 3,7%. Kuntien yhteenlaskettu lainakanta vuoden lopussa 2013 oli 13,8 miljardia, kasvua edelliseen vuoteen 13,4 %, noin 1,6 miljardia. Asukasta kohti lasketun lainakannan keskiarvo oli 2.553 euroa, kun vastaava luku oli edellisenä vuonna 2.262 euroa. Vuonna 2013 kuntien keskimääräinen verotuloilla painotettu tuloveroprosentti oli 19,38 (19,24 2012). Aritmeettinen keskiarvo oli 20,01 (19,81). Tuloveroprosenttiaan nosti vuodelle 2013 119 kuntaa. Yleisimmin käytetty veroprosentti on 20,50, vuonna 2013 se oli käytössä 51 kunnassa. Korkein tuloveroprosentti 22,00 oli käytössä yhdessä kunnassa, samoin alhaisin eli 16,50 yhdessä. (lähde: Valtiovarainministeriö, Tilastokeskus, Kuntaliitto) Oman talousalueen työllisyyden kehitys Varsinais-Suomen työttömien määrä jatkoi nousuaan vuoden 2013 aikana. Joulukuun lopulla työttömänä oli 3.500 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömien osuus työvoimasta oli joulukuun lopussa 12,8 % (11,3 % 12/2012). Varsinais-Suomen työttömyysaste oli vuoden 2013 lopulla koko hieman koko maata suurempi (12,6 %), mutta edelleen maan neljänneksi pienin. Työttömien määrä kasvoi vuoden aikana lähes kaikissa Varsinais-Suomen kunnissa, poikkeuksena Vakka- Suomi jossa työttömien määrä väheni 2,3%.. Työttömyysaste oli vuoden lopussa korkein Salossa 16,8% (16,2%) ja Turussa 15,8% (13,9%). Alhaisimmat työttömyysasteet olivat Paraisilla 6,9% (5,5%) ja Ruskolla 7,1% (6,2%). Alueen 28 kunnasta työttömyysaste oli yli 10 % kahdessatoista kunnassa, kun se vuotta aiemmin oli ollut vain neljässä kunnassa (Salo, Turku, Uusikaupunki ja Somero). 14

Paimion kaupungin talouden kehitys Paimion kaupungin yleinen kehitys jatkui myönteisenä. Kaupungin asukasluku pysyi käytännössä muuttumattomana, vähennystä yksi asukas, ollen vuoden lopussa 10.590 henkilöä, josta naisia 5.352 ja miehiä 5.238. Kaupungin väkiluku on kasvanut kymmenessä vuodessa yhteensä 799 asukkaalla eli keskimäärin noin vajaan yhden prosentin (0,8%) vuodessa. Työvoiman, työttömien ja avointen työpaikkojen määrä lisääntyi Paimiossa vuoden aikana. Työvoiman määrä kasvoi vuoden aikana 82:lla, ollen vuoden lopussa 5.204 työllistä. Vuoden 2013 lopussa avoimia työpaikkoja oli 20, kun niitä vuotta aiemmin oli kahdeksan. Vuoden 2013 lopussa työttömiä työnhakijoita oli 404, kun heitä oli vuotta aiemmin 352. Työttömistä alle 25-vuotiaita oli 64 (2012: 38) ja yli vuoden työttömänä olleita oli 71 ( 2012: 56). Työttömyysaste nousi vuoden aikana 0,9 prosenttiyksiköllä ollen vuoden lopussa 7,8%. Vuoden 2013 aikana valmistui 35 omakotitaloa, kun niitä edellisenä vuotena valmistui 43. Paritaloja valmistui neljä ja yksi 20 huoneiston kerrostalo. Vuoden aikana kaupunki myi yhden rivitalotontin ja 15 omakotitonttia, joista suurin osa oli Saaren alueelta. Saaren alueelta asetettiin myyntiin 8 tonttia helmikuussa 2013. 15

1.1.4. Olennaiset muutokset kaupungin toiminnassa ja taloudessa Olennaiset muutokset toiminnassa Varhaiskasvatuksessa palvelujen kysyntä jatkui: elokuussa 2012 avatun Lepolan väliaikaisyksikön lisäksi avattiin vuoden 2013 alussa Tikankolon tilapäinen yksikkö ja loppuvuodesta valmisteltiin Kyysilän tilapäisen päiväkodin avausta tammikuulle 2014. Vuoden 2013 alusta Kemiönsaaren, Paraisten ja Sauvon maaseutuasiamiehet siirtyvät Paimion työntekijöiksi. Paimio toimii isäntäkuntana edellä mainittujen kuntien lisäksi myös Kaarinan kaupungille. Vuoden aikana valmisteltiin vesihuoltoyhtiön yhtiöittämistä. Kaupunginvaltuusto päätti 26.9.2013 93 kokouksessaan yhtiöittää vesihuoltolaitoksen Paimion Vesihuolto Oy:ksi. Marraskuun kokouksessa kaupunginvaltuusto hyväksyi liiketoimintakaupan ehdot, joiden mukaan yhtiöittäminen toteutettiin 31.12.2013. Paimion Vesihuolto Oy:n palvelukseen siirtyi 1.1.2014 alkaen neljä työntekijää ja lisäksi yhtiö ostaa kaupungilta palveluja n. 2,7 henkilötyövuoden verran. Olennaiset tuloperusteiden muutokset Vuoden 2013 tuloperusteissa ei tapahtunut olennaisia muutoksia. Vuoden 2013 veroprosentit säilyivät vuoden 2012 tasolla. Investoinnit Vesihuoltolaitoksen yhtiöittäminen vaikuttaa myös investointeihin. Bruttoinvestoinnit ovat yhteensä 13,0 milj. euroa, josta Paimion Vesihuolto Oy:n osakkeiden osuus on 10,8 milj. euroa, näin ollen normaalin/muun toiminnan bruttoinvestoinnit olivat 2,1 milj. euroa. Vuoden 2013 nettoinvestoinnit olivat ilman vesilaitoksen yhtiöittämistä alle 1,9 milj. euroa, joka merkittävästi alle viime vuosien tason. Vuosina 2005-2012 nettoinvestoinnit olivat yhteensä 29,8 milj. euroa eli keskimäärin 3,3 milj. euroa vuodessa. Vuoden 2014 talousarviossa nettoinvestoinnit ovat 3,3 milj. euroa ja suunnitelmavuosien 2015-2018 nettoinvestointien keskiarvo on 2,7 milj. euroa vuodessa. Vuoden 2013 aikana toteutettiin useita pieniä investointihakkeita. Tehdyistä investoinneista suurimmat olivat Hanhijoen koulun laajennus, Timperintien parantaminen ja Preitilän vedenottamon saneeraus, joiden osuus oli vajaa puolet investoinneista. Vuosikate (0,7 milj. euroa) ei riittänyt kattamaan investointeja, joten lainamäärä kasvoi investointien johdosta 1,2 milj. euroa. Tilinpäätöksen vaikutus kuluvan vuoden talousarvioon ja arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä. Vuoden 2013 tilinpäätös on poikkeuksellinen vesihuoltolaitoksen yhtiöittämisestä johtuen. Yhtiöittämisen myötä kaupungin taseesta poistui kumulatiivinen alijäämä ja ylijäämäksi jää 13,9 milj. euroa. Yhtiöittämisestä johtuen vuoden 2014 talousarvioon hyväksyttiin 13.2.2014 valtuustossa muutokset, joilla teknisen lautakunnan vesilaitoksen tehtäväalue nollattiin ja hallintoon lisättiin Paimion Vesihuolto Oy:lle myytävistä palveluista 84.500 euroa sekä tuloihin, että menoihin. Talousarviomuutosten johdosta käyttötalouden toimintatuotoista vähennettiin 1.742.500 euroa ja toimintamenoista 1.102.600 euroa, joten muutokset heikentävät tulosta 639.900 eurolla. Vastaavasti yhtiöittäminen vähentää vuosittaisia poistoja noin 275.000 eurolla. Edellä kerrottujen tulosvaikutus on yhteensä noin -364.900 euroa, joten tilikauden tulos jää talousarviossa alijäämäiseksi 366.200 euroa. Investointipuolelta poistettiin menoja 297.000 eurolla ja tuloja 45.000 eurolla, joten nettovaikutus on 252.000 euroa. Huolimatta alijäämän poistumisesta tarkka budjettikuri ja toiminnan kehittäminen jatkuvat edelleen, jotta toiminta pystyttäisiin rahoittamaan tulorahoituksella (toimintatuotot, verot ja valtionosuudet) ja lainamäärän kasvu saataisiin taitettua. 16

Yleistä Vuosi, josta Paimion ikä lasketaan 1325 Väkiluku 31.12.2013 10.590 Pinta-ala 240,2 km 2 - maapinta-ala 239,4 km 2 - vesipinta-ala 0,8 km 2 Veroprosentti 2013 19,75 % Hallinnollinen asema Aluehallintovirasto Käräjäoikeus Verotoimisto Kansaneläkelaitos Metsäkeskus Maanmittaustoimisto Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Sairaanhoitopiiri Sotilaslääni Lounais-Suomen Varsinais-Suomen Varsinais-Suomen Länsi-Suomen alue, Varsinais-Suomen vakuutuspiiri Lounais-Suomen Varsinais-Suomen Varsinais-Suomen Varsinais-Suomen Länsi-Suomen Väestö Vuodenvaihteessa 2012/2013 kaupungin väestö oli 10.591 henkeä. Vuodenvaihteen 2013/2014 ennakkoväkiluku oli 10.590, joka on 1 henkilö vähennän kuin edellisenä vuodenvaihteena. Väestön ikärakenne 31.12.: v. 2012 v. 2013 Ikäryhmä Lukumäärä % Lukumäärä % 0-14 1.996 18,9 2.041 19,3 15-64 6.706 63,3 6.597 62,3 65-1.889 17,8 1.952 18,4 Yhteensä 10.591 100,0 10.590 100,0 17

Väestömuutokset v. 2001-2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 LUONNOLLISET VÄESTÖN- MUUTOKSET Syntyneet 100 98 116 80 103 92 106 98 118 125 120 124 135 Kuolleet 92 76 93 83 90 75 72 85 68 74 88 75 123 Netto 8 22 23-3 13 17 34 13 50 51 32 49 12 KUNTIEN VÄLINEN MUUTTOLIIKE Kuntaan 427 496 421 482 555 626 568 640 617 539 587 573 486 Kunnasta 458 427 537 462 498 523 602 535 487 528 575 522 504 Netto -31 69-116 20 57 103-34 105 130 11 12 51-18 MAAHAN- JA MAASTAMUUTTO Kuntaan 21 16 20 7 11 22 16 23 31 18 31 37 19 Kunnasta 19 10 15 7 15 15 12 7 20 9 11 14 18 Netto 2 6 5 0-4 7 4 16 11 9 20 23 1 VÄESTÖNLISÄYS YHTEENSÄ Henkilöä -21 97-88 17 66 127 4 134 191 71 64 123-5 % -0,2 1,0-0,9 0,2 0,7 1,3 0,0 1,3 1,9 0,7 0,6 1,2 0,0 Korjaus -2-9 -1-2 -3 6 1-2 -3 5-4 VÄKILUKU 9.792 9.880 9.791 9.808 9.876 10.000 10.010 10.145 10.334 10.402 10.471 10.591 10.590 18

Elinkeinoelämä Elinkeinoelämässä on palveluelinkeinoilla hallitseva osuus, mutta myös teollisuuden osuus on merkittävä. Paimion suurimmat työnantajat vuosina 2007-2013: JULKISET TYÖNANTAJAT 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Paimion kaupunki (ml.osa-ja määräaikaiset,yli 3kk ) 515 554 548 505 522 552 582 KTO Kehitysvamma-alan tuki -ja osaamiskeskus V-S erityishuoltopiiri 377 389 389 389 412 460 528 Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri/ Paimion sairaala 325 325 325 160 160 160 123 Paimion-Sauvon Terveyskeskus 116 128 126 123 124 121 70 Maaseutuopisto Livia Paimio 24 25 24 26 24 27 27 Paimion seurakunta 25 26 27 28 27 26 25 Paimion Posti 22 22 20 17 25 22 19 Kelan paikallistoimisto 5,5 4,5 5,5 6,5 6 10 10 Varsinais-Suomen Kansanopisto 20 10 9 9 9 9 10 Varsinais-Suomen työ-ja elinkeinotoimisto 5 5 5 5 5,5 4,6 3 Yhteensä 1434,5 1488,5 1478,5 1268,5 1314,5 1391,6 1397 Yhteisöjä, kpl 10 10 10 10 10 10 10 19

YKSITYISET TYÖNANTAJAT 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 SteraTechnologies Oy 120 100 100 95 90 92 Ansion Sementtivalimo 72 60 50 60 70 70 70 Meseran eri yksiköt 57 59 55 52 47 47 62 Amomatic Oy 32 37 32 33 33 38 50 GaV Group Oy 61 61 53 40 39 46 47 Eltel Networks Oy 60 70 47 47 42 41 39 Paimion Teurastamo 35 30 31 35 34 34 35 S-Market Paimio 25 25 25 26 33 31 33 ABC-Tammisilta 40 40 40 40 40 40 32 Navix Oy 39 40 22 27 29 30 30 Vistan Pesula Oy 40 35 32 32 28 28 30 Jonator Oy 30 30 23 23 26 30 28 Electric Power Finland OY 15 16 20 23 25 TLT Connection Oy 25 Hiven Oy 24 25 26 26 23 24 22 Maanrakennusliike Kivelä Oy 14 14 15 20 22 Care componet Oy Veikkari 21 21 Lounais-Suomen Osuuspankki 25 26 25 21 21 20 21 Maanrakennusliike Isomäki 22 22 22 22 20 20 20 K-Supermarket Paimio 17 17 18 18 18 20 19 Villa Luohti, Aihki, Sara 19 TSS Group Oy 18 Siwat 6 15 12 17 Paimion Kuljetus Oy 19 16 15 16 17 17 16 Neste Motorest 21 20 18 14 14 16 16 Jokioinen yhtiöt Oy 15 15 Vistan Kauppa Oy 15 12 15 15 15 15 15 Peimarin Liikenne Oy 18 13 Kotileipomo Tanniset 17 17 19 16 16 13 13 Fortumin eri yksiköt 50 45 31 13 12 12 13 Verkanappulat Paimio 12 12 Petrimed oy 12 0 14 14 13 13 11 Paimion Apteekki 11 11 11 11 12 11 11 TiliWahlsten Oy 11 Paimion Puupojat Oy 25 20 12 10 10 10 10 Rakennusliike Jalo & Fagerström Oy 13 10 10 9 9 9 10 Yhteensä 762 848 775 756 766 846 943 Yrityksiä, kpl 24 25 27 28 28 32 36 Vuosi 2011 työpaikkaomavaraisuus omassa kunnassa työssä käyvien osuus Kaarina - S:t Karins 66,2 % 28,7 % Lieto - Lundo 70,1 % 29,0 % Paimio - Pemar 74,4 % 43,4 % Sauvo - Sagu 55,6 % 38,2 % Keskimääräinen työttömyysaste oli vuonna 2013 6,5 %. 20

1.1.5. Henkilöstö Paimion kaupungin henkilökunnan määrä 31.12.2013 oli 582. Tämä on 30 henkilöä (eli 5,4 %) enemmän kuin vuotta aiemmin. Vakinaisen henkilökunnan määrä lisääntyi vuoden aikana 10 henkilöllä ollen vuoden lopussa 464 henkilöä. Määräaikaisia työntekijöitä oli vuoden lopussa 113, mikä on 21 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin. Vakinaisen henkilökunnan määrä lisääntyi mm. hallintopalveluissa (maaseutupalveluiden muutos 1.1.2013) ja sosiaalilautakunnan alaisissa tehtävissä. Laajemmin kaupungin henkilöstön tilannetta kuvataan vuoden 2013 henkilöstökatsauksessa. 21

1.1.6. Arvio merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä muista toiminnan kehittymiseen vaikuttavista seikoista Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston edellyttämän ohjeen mukaan kaupunginhallitus esittää arvionsa merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä muita toiminnan kehittymiseen vaikuttavia seikkoja. Talouden epävakauden vaikutukset Vuonna 2014 talouden kehittyminen tulee olemaan edelleen hidasta maailmanlaajuisesti, Euroalueella ja myös Suomessa. Kansainvälisen politiikan kriisit, Venäjään mahdolliset kohdistuvat talouspakotteet ja rahoitusmarkkinoiden riskit voivat hidastaa kasvua. Suomen kokonaistuotannon kasvu jää vaatimattomaksi (+0,5-0,8 %), kansainvälisen kysynnän heikkous ja viennin rakennemuutos alentavat vientiä. Kulutuksen kasvun edellytykset ovat heikentyneet ja kotitalouksien velkaantuminen jatkuu käytettävissä olevia tuloja nopeammin. Työttömyys on ennätyksellisen korkealla tasolla. Sopeutustoimista huolimatta julkisentalouden alijäämä kasvoi vuoden aikana, sen arvioidaan jatkavan kasvuaan vuoden 2014 aikana. Turun ja Salon seudulla työttömyys on valtakunnallista keskiarvo korkeampi ja haasteet seutukunnilla jatkuvat edelleen ja vaikuttavat myös Paimioon. Kuntasektorin toimintaan vaikuttavia uudistuksia Kuntasektorilla on monia keskeneräisiä kuntien olemassaoloon, palveluiden tuottamiseen ja talouteen vaikuttavia uudistuksia meneillään. Kuntarakenneuudistukseen liittyvä tammikuussa 2014 alkanut Turun seudun erityinen kuntajakoselvitys aiheuttaa epävarmuutta seudun tulevasta kuntarakenteesta ja vie paljon aikaa sekä viranhaltijoilta että luottamushenkilöiltä monine kokouksineen ja selvityksineen. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa hallitus- ja oppositio puolueet julkistivat 23.3.2014 yhteiset linjaukset sote-palveluiden uudistamiselle. Uusi malli rakentuu viiden alueellisen järjestäjän varaan ja kuntarakenteinen malli katoaa. Ratkaisu oli yllättävä kuntien näkökulmasta ja muuttaa kuntien roolia suuresti. Tässä vaiheessa on vielä useita avoimia kysymyksiä miten uudistuskäytännössä toteutetaan. Valtionosuusuudistuksessa järjestelmää yksinkertaistetaan ja selkeytetään sekä lisätään järjestelmän kannustavuutta. Useiden kuntien, myös Paimion osalta, uudistus pienentää valtionosuuksien määrää. Tämän hetkisen tiedon mukaan vaikutus on noin 71 / asukas eli vuositasolla vähennys on reilu 750.000 euroa. Henkilöstöriskit Epävarmuus meneillään olevista ja tulevista uudistuksista sekä tiukka taloudellinen tilanne ml. lomautukset ja niukentuvat resurssit vaikuttavat henkilöstön työssäjaksamiseen ja motivaatioon. Toiminnan kehittämiseen omien töiden ohella ei tahdo riittää aikaa ja voimavaroja. Joillakin toimialoilla pätevän henkilöstön saatavuus on vaikeaa. Lisäksi pitäisi pystyä panostamaan henkilöstön ammattitaidon ja esimies- ja johtamistaidon kehittämiseen. Rahoitusriskit Kaupungin korollinen lainamäärä vuodenvaihteessa oli 36,2 milj. euroa. Tästä lainamäärästä pitkäaikaisten velkakirjalainojen osuus oli 20,7 milj. euroa. Vuoden 2009 finanssikriisin muutettua markkinatilannetta pitkäiset lainat on nostettu vaihtuvakorkoisina, mutta koronvaihtosopimuksilla lainojen korko on muutettu kiinteäksi viideksi tai kymmeneksi vuodeksi. Pitkäaikaisista lainoista kiinteäkorkoisten lainojen osuus on 10,9 milj. euroa eli vajaa kolmannes. Lyhytaikaisten lainojen (kuntatodistus) määrä on 15,5 milj. euroa ja ne ovat kaikki vaihtuvakorkoisia. Kaupungin maksuvalmius on jo pitkään ollut heikko, investoinnit on jouduttu rahoittamaan lainarahalla. Korkotaso on edelleen alhainen. Toistaiseksi rahan saatavuus ei ole ollut Paimiolle tai kunnille haaste. Lainatarjouspyyntöihin on saatu useampia tarjouksia, joskin 2009 jälkeen marginaalit ovat monikertaistuneet. Vuonna 2013 nostetun lainan marginaali oli alle 1 %-yksikköä. Mahdollinen korkojen nousu on riski kaupungille korkeasta lainamäärästä johtuen. 22

Takausvastuut Kaupungin omavelkaisten takausten pääoma samaan konserniin kuuluville yhtiöille oli 2013 lopussa 9,3 milj. euroa. Paimion Yrityskehitys Oy:n lainojen pääoma oli 6,3 milj. euroa, Paimion Palvelukeskussäätiön 1,6 milj. euroa ja Paimion Lämpökeskuksen 1,4 milj. euroa. Paimion Yrityskehitys Oy:n lainoilla on rahoitettu yhtiön omistamien teollisuusrakennusten rakentamista. Rakennuksissa toimivat yritykset lunastavat kiinteistöä omakseen tehdyillä lunastusvuokrasopimuksilla. Lainojen lyhennykset toteutuvat yritysten lunastusvuokrasopimusten aikataulussa. Takaukseen liittyy markkinariskiä, joka saattaa realisoitua yritysten taloudellisen tilanteen heikentyessä. Paimion Palvelukeskuksen lainalla on rahoitettu säätiön tilojen laajennus. Tiloissa toimii kaupungin vanhuspalvelujen yksikkö, joten takaukseen ei sisälly markkina- tai ulkopuolista riskiä. Paimion Lämpökeskuksen lainalla rahoitettiin pellettikatti-investointi, joka valmistui alkuvuodesta 2014. Investoinnin myötä Lämpökeskuksen tavoitteen on leikata ¾ yhtiön vuotuisesta öljyn kulutuksesta ja siirtyä käyttämään lähes kokonaan (95%:sesti) kotimaista puuraaka-ainetta. Investointi parantaa yhtiön kannattavuutta. Takauksen markkinariski on vähäinen. Kaupungin vastuusitoumukset muille kuin konserniyhtiölle olivat 2013 lopussa 8,3 milj. euroa. Suurimman yksittäisen summan (2,8 milj. euroa) muodostaa Kunta-aravat Oy:n lainojen täytetakaus, joka väheni vuoden aikana 0,7 milj. eurolla, kun Kunta-Aravat myi kerrostaloja Paimiosta. Seudullisten takausvastuiden suuruus on 4,0 milj. euroa (Turun Seudun Puhdistamo Oy 2,7 milj euroa ja Rouskis Oy 1,3 milj. euroa). Takausvastuut paikallisille vesi- ja jätevesiosuuskunnille myönnetyistä lainoista olivat vuoden lopussa 0,5 milj. euroa. Vastuumäärä on alentunut lainojen lyhentyessä maksusuunnitelmiensa mukaisesti. 23

1.2. Selonteko kunnan sisäisen valvonnan järjestämisestä Sisäisen valvonnan järjestäminen Sisäisestä valvonnan järjestämisestä vastaa kaupunginhallitus. Kaikki toimielimet ja viranhaltijat, joille on annettu toimivaltaa kaupungin varojen käytössä ja toimivat viranomaisina, vastaavat sisäisen valvonnan toteuttamisesta. Sisäisen valvonnan tarkoituksena on varmistaa, että kaupungin toiminta on taloudellista ja tuloksellista, päätösten perusteena oleva tieto on riittävää ja luotettavaa ja että lain säännöksiä, viranomaisohjeita ja toimielinten päätöksiä noudatetaan ja että omaisuus ja voimavarat turvataan. Toiminnassa ja päätöksenteossa tiedostetaan erilaisia toimintaan ja talouteen liittyviä riskejä. Tilivelvolliset viranhaltijat ja esimiehet ovat velvollisia johtamaan, suunnittelemaan ja ohjaamaan toimintaa tavoitteiden saavuttamiseksi ja riskien hallitsemiseksi toiminnan luonteen mukaisesti. Toiminnan ja talouden seurannan ja arvioinnin perusteella heidän tulee myös reagoida merkittäviin riskeihin ja poikkeamiin. Sisäinen valvonta ja siihen sisältyvä riskien hallinta voi kuitenkin tuottaa vain kohtuullisen varmuuden yllä mainittujen sisäisen valvonnan tavoitteiden saavuttamisesta ja erilaisten riskien hallinnasta. Sisäisen valvonnan arviointi Kaupungin johtoryhmän jäsenet arvioivat hallituksen sisäisen valvonnan selonteon perustaksi sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimivuutta ja riittävyyttä vastaamalla Audiator Kehittämispalveluiden laatimaan kyselylomakkeeseen vuoden 2011 tilinpäätöstä varten. Kysely lähetettiin laajennetulle johtoryhmälle (11 kpl) ja vastausprosentti oli 64%. Kyselyä ei ole uudistettu toistamiseen, mutta tunnistettuja kehittämiskohteita on pyritty huomioitaan johtoryhmän ja toimialojen toiminnassa. Arviointi kohdistui seuraaviin sisäisen valvonnan osa-alueisiin: - Johtamisen ja hallinnon järjestäminen Hyvä hallintotapa, arvot Organisaatiorakenne, tehtävien ja vastuiden jakaminen Tietoisuus sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta Henkilöstöperiaatteet - Tavoitteiden asettaminen ja toteutumisen seuranta Strategiset tavoitteet ja niiden seuranta Toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet ja niiden seuranta - Riskienhallinta Riskienhallinnan politiikka, vastuut ja tehtävät Kokonaisvaltaisuus Jalkauttaminen Riskien ja mahdollisuuksien arviointi, hallinta - Tieto ja tiedonvälitys tai kulku Tiedonvälitys ja tieto - Seurantamenettelyt Jatkuva seuranta Itsearvioinnit Tunnistetut keskeiset sisäisen valvonnan osa-alueiden kehittämisalueet (puutteet) Tehdyn arvioinnin perusteella keskeisimmiksi kehittämisalueiksi nousivat: Riskienhallinta kokonaisuus: riskien hallinnan politiikka, vastuut ja tehtävät, kokonaisvaltaisuus ja jalkauttaminen sekä yksiköiden systemaattisten riskikartoitusten tekeminen 24

Olennaisimmat toimintaan ja talouteen liittyvät riskit Tehdyn arvioinnin perusteella olennaisimmiksi toimintaan ja talouteen liittyviksi riskeiksi nousivat: 1. Henkilöstöriski: pätevän henkilöstön saatavuus, työssäjaksaminen, nykyisen henkilöstön ammattitaidon kehittäminen, 2. Onnettomuudet ja luonnonilmiöt (tulipalot, myrskyt, sähkökatkot) 3. Tietojärjestelmiin ja tietoturvaan liittyvät riskit (järjestelmien häiriöttömyys, käytettävyys, ohjeistus) 4. Kaupungin talous ja korkoriski Toteutetut ja suunnitellut kehittämistoimet Riskienhallinnan kokonaisuuteen ja kuntalain uusiin määräyksiin, jotka tulivat voimaan 1.7.2012, liittyen marraskuussa 2012 järjestettiin koulutusta henkilökunnalle. Ensimmäisessä ryhmässä olivat lautakuntien esittelijät ja johtoryhmän jäsenille eli ne, joiden vastuulle ohjeistuksen valvonta ja raportointi kuuluu ja toinen ryhmä oli tarkoitettu kaikille esimiehille. Koulutuksiin osallistui yhteensä 61 henkilöä. Koulutukset olivat yhteiset Paimion-Sauvon kansanterveyskuntayhtymän kanssa ja kouluttajana oli JHTT, CGAP Markus Kiviaho Audiaprosta. Helmikuussa 2013 Markus Kiviaho piti Kuntalain uudet riskienhallinnan ja valvonnan säännökset - koulutuksen luottamushenkilöille. Koulutukseen osallistui 27 luottamushenkilöä. Vuoden 2013 lopulla käynnistetyn ja kevään 2014 aikana toteutetun palvelustrategian laadinnassa yhdeksi palvelujen tarkastelunäkökulmaksi valittiin riskienhallinnan ja sisäisen valvonnan näkökulma. Kuntalain uusien määräysten johdosta vuoden 2014 aikana tulevat laadittavaksi kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeistus sekä päivitettäväksi hallinto- ja johtosäännöt. Henkilöstölle järjestetään koulutusta, jolla pyritään konkretisoimaan ja avaamaan sisäisen valvonnan, riskienhallinnan ja hyvän johtamis- ja hallintotavan järjestelmän merkitystä ja tarkoitusta. Selvitys sisäisen tarkastuksen järjestämisestä Paimion kaupungin koko huomioiden ei ole katsottu tarpeelliseksi perustaa erillistä sisäisen valvonnan yksikköä. Tarvittaessa kaupunginjohto on antanut tilintarkastusyhteisölle erillisiä toimeksiantoja. Kannanotto sisäisen valvonnan asianmukaisuudesta ja riittävyydestä Hallitus esittää kannanottonaan, että sisäinen valvonta kokonaisuutena käsiteltynä välttävällä tasolla. Sisäinen valvonta tuottaa pääosin kohtuullisen varmuuden toiminnan tuloksellisuudesta, lain- ja hyvän hallintotavan mukaisuudesta sekä johtamisen edellyttämän luotettavan toiminnallisen ja taloudellisen informaation tavoitteiden arviointiin ja hallintaan. Marraskuussa 2012 henkilökunnalle ja helmikuussa 2013 luottamushenkilöille järjestetyt sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan koulutukset olivat hyvä aloitus, joka valitettavasti ei edennyt vuoden 2013 aikana. Koska sisäinen valvonta ei vielä perustu systemaattiseen riskien tunnistamiseen, arviointiin ja hallintaan, tulee osana laadittavan ohjeistuksen jalkauttamista järjestää henkilökunnalle koulutusta sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista, tavoitteena järjestelmällinen toimintatapa. 25

1.3. Tilikauden tuloksen muodostuminen Toimintakertomuksessa esitettävästä tuloslaskelmasta on eliminoitu kaupungin sisäinen laskutus ja luvut lasketaan näistä ulkoisista luvuista. Tuloslaskelmassa on mukana Vesihuoltolaitoksen luvut. Tuloslaskelmassa selvitetään tilikaudelle jaksotettujen tulojen riittävyyttä tilikaudelle jaksotettuihin menoihin välitulosten eli toiminta-, käyttö- ja vuosikatteen sekä tilikauden tuloksen avulla. Tuloslaskelma ja sen tunnusluvut - ulkoiset tuotot ja kulut, kaupunki, ml. VHL 2013 2012 2011 2010 2009 2008 2007 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 450,5 8 540,6 7 503,5 7 239,3 6 228,8 7 122,5 7 625,5 Toimintakulut -60 166,9-54 892,9-53 248,4-51 655,5-50 780,5-55 384,5-46 502,8 Toimintakate -51 716,4-46 352,3-45 744,9-44 416,2-44 551,6-48 262,0-38 877,3 Verotulot 39 256,7 36 251,5 34 534,5 35 012,6 33 008,5 33 202,5 31 960,1 Valtionosuudet 13 161,0 12 538,9 12 907,3 12 267,7 9 536,3 15 087,3 10 143,5 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot 12,4 26,0 26,7 34,2 48,1 86,5 93,8 Muut rahoitustuotot 511,4 583,8 545,8 232,2 193,1 311,5 299,1 Korkokulut -541,4-565,7-610,4-558,5-626,6-990,8-791,8 Muut rahoituskulut -9,5-22,2-4,7-764,4 5,1-3,2-10,6 Vuosikate 674,1 2 459,9 1 654,3 1 807,5-2 387,2-568,2 2 816,8 Poistot ja arvonalentumiset -2 055,6-2 028,0-1 931,8-1 862,2-1 855,9-1 536,7-1 467,8 Satunnaiset tuotot 22 440,1 619,2 0,0 0,0 0,0 184,1 62,4 Satunnaiset kulut 0,0-1 123,7 0,0-2 166,9 0,0-17,8-189,3 Tilikauden tulos 21 058,6-72,5-277,6-2 221,6-4 243,1-1 938,5 1 222,1 Poistoeron lis (-), väh (+) 84,1 90,0 91,6 82,3 92,9 92,9 92,9 Tilikauden yli-/alijäämä 21 142,7 17,5-186,0-2 139,3-4 150,1-1 845,6 1 431,8 Tuloslaskelman tunnusluvut Toimintatuottojen %-osuus toimintakuluista 14,0 15,6 14,1 14,0 12,3 12,9 16,4 = 100 x Toimintatuotot/toimintakulut Vuosikate prosenttia poistoista 32,8 121,3 85,6 97,1-128,6-37,0 191,9 = 100 x Vuosikate/Poistot Vuosikate /asukas 63,7 232,3 158,0 173,7-231,0-56,0 281,5 Asukasluku 10 590 10 591 10 472 10 408 10 334 10 149 10 007 26

Toimintakate ilmoittaa paljonko toimintamenoista jää katettavaksi verotuloilla ja valtionosuuksilla. Toimintatuottojen %-osuus toimintakuluista osoittaa paljonko toimintakuluista saadaan katetuksi palvelusuoritteiden myynti- ja maksutuloilla sekä muilla varsinaisen toiminnan kuluilla. Vuosikate osoittaa tulorahoituksen, joka jää käytettäväksi investointeihin, sijoituksiin ja lainan lyhennyksiin. Vuosikate on keskeinen kateluku arvioitaessa tulorahoituksen riittävyyttä. Mikäli vuosikate on alijäämäinen on kunnan tulorahoitus heikko. Vuosikate prosenttia poistoista Kun tunnusluvun arvo on 100% oletetaan kunnan tulorahoituksen olevan riittävä. Oletusta voidaan kuitenkin pitää pätevänä vain mikäli poistot vastaavat kunnan keskimääräistä vuotuista investointitasoa. Investoinneilla tarkoitetaan tällöin poistojen alaisten investointien omahankintamenoa, joka saadaan vähentämällä hankintamenosta valtionosuudet, liittymismaksut ja muut rahoitusosuudet. 27

1.4. Toiminnan rahoitus Toiminnan rahoitusta tilikaudella tarkastellaan rahoituslaskelman ja siitä laskettavien tunnuslukujen avulla. Rahoituslaskelma ja sen tunnusluvut Kaupunki, ml. VHL 2013 2012 2011 2010 2009 2008 2007 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toiminnan rahavirta Vuosikate 674,1 2 459,9 1 654,3 1 807,5 5,1-596,0-409,5 Satunnaiset erät netto 22 440,1-504,5 0,0-2 166,9 0,0 166,4-126,8 Tulorahoituksen korjauserät -308,3-866,8-410,5-628,5-261,6-136,9-997,1 Investointien rahavirta Investointimenot -12 950,0-3 337,8-3 403,5-7 954,5-6 166,6-5 581,6-4 065,1 Rahoitusosuudet investointeihin 172,2 323,1 155,3 1 872,1 1 977,3 284,8 367,2 Pysyvien vastaavien hyöd. luovutustulot 7 869,9 1 118,6 1 578,1 855,7 467,7 269,9 1 225,0 Toiminnan ja investointien rahavirta 17 898,1-807,3-426,3-6 214,5-3 978,1-5 593,4-4 006,4 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset 0,0 0,0 0,0-20,0-9,8 0,0-62,4 Antolainasaamisten vähennykset 0,0 10,6 10,6 460,6 18,1 580,6 33,5 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys 3 000,0 7 000,0 0,0 6 500,0 0,0 5 400,0 2 144,0 Pitkäaikaisten lainojen vähennys -2 807,7-2 807,7-2 807,7-4 850,9-3 505,9-2 355,0-2 174,6 Lyhytaikaisten lainojen muutos 2 500,0-500,0 3 500,0 0,0 3 100,8 4 199,6 668,8 Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset -85,5-24,9-50,5-15,1 87,6 116,9 127,8 Saamisten muutos -17 175,1 209,5 206,3 435,1 11 522,0-3 298,1-1 886,2 Korottomien velkojen muutos -1 811,2-4 267,3 282,6 2 812,5-4 173,5 1 869,5 1 179,6 Rahoituksen rahavirta -16 379,5-379,8 1 141,3 5 322,3 7 039,3 6 513,4 30,5 Rahavarojen muutos 1 518,6-1 187,1 715,0-892,2 3 061,2 920,0-3 975,9 Rahavarojen muutos 1 518,6-1 187,1 715,0-892,2 668,9 947,9-749,6 Kassavarat 31.12. 2 184,9 666,2 1 853,4 1 138,3 2 030,5 1 361,6 413,7 Kassavarat 1.1. 666,2 1 853,4 1 138,3 2 030,5 1 361,6 413,7 1 163,3 28

Rahoituslaskelman tunnusluvut 2013 2012 2011 2010 2009 2008 2007 Toiminnan ja investointien rahavirrankertymä 5 vuodelta, 1000 17 898,1-807,3-426,3-6 214,5-3 978,1-5 593,4-4 006,4 ilman konsernin sisäisiä järjestelyjä -867,6 Investointien tulorahoitus, % 5,3 81,6 50,9 29,7 0,1-11,3-11,1 =100 x Vuosikate/Investointien omahankintameno ilman konsernin sisäisiä järjestelyjä 34,3 Lainanhoitokate 0,1 0,8 0,5 0,3-0,1 0,1 0,1 =(vuosikate+korkokulut)/(korkokulut+lainanlyhennykset) Kassan riittävyys, pv 10 4 11 6 13 8 3 = 365 pv x kassavarat 31.12./ kassasta maksut tilikaudella Asukasluku 10 590 10 591 10 472 10 408 10 334 10 149 10 007 Toiminnan ja investointien rahavirta ja sen kertymä, Jos rahoituslaskelman välitulos toiminnan ja investointien rahavirta on positiivinen, ilmaisee se, kuinka paljon rahavirrasta jää nettoantolainaukseen, lainojen lyhennyksiin ja kassan vahvistamiseen. Negatiivinen määrä ilmaisee sen, että menoja joudutaan kattamalla joko olemassa olevia kassavaroja vähentämällä taikka ottamalla lisää lainaa. Toiminnan ja investointien rahavirran kertymä ei saisi muodostua pysyvästi negatiiviseksi. Investointien tulorahoitus -% kertoo kuinka paljon investointien omahankintamenosta on rahoitettu tulorahoituksella (=vuosikate) Tunnusluku vähennettynä sadasta osoittaa prosenttiosuuden, mikä on jäänyt rahoitettavaksi pääomarahoituksella eli käyttöomaisuuden myynnillä, lainalla tai kassavarojen määrää vähentämällä. Pääomamenojen tulorahoitus-% kertoo kuinka paljon investointien omahankintamenon, antolainojen lisäyksen ja lainanlyhennysten yhteismäärästä on katettu tulorahoituksella (=vuosikate) Lainanhoitokate kertoo kunnan tulorahoituksen riittävyyden vieraan pääoman korkojen ja lyhennysten maksuun. Tulorahoitus riittää lainojen hoitoon, jos tunnusluvun arvo on 1 tai suurempi. Kun arvo on alle 1, joudutaan vieraan pääoman hoitoon ottamaan lisälainaa, realisoimaan kunnan omaisuutta tai vähentämään kassavaroja. Tunnuslukua on syytä tarkastella useamman vuoden jaksolla. Kassan riittävyys (pv) ilmaisee monenko päivän kassasta maksut voidaan kattaa kassavaroilla. 29

1.5. Rahoitusasema ja sen muutokset Tase ja sen tunnusluvut VASTAAVAA 2013 2012 2011 2010 2009 A PYSYVÄT VASTAAVAT I Aineettomat hyödykkeet 1 Aineettomat oikeudet 71,2 25,5 16,6 43,2 72,2 2 Muut pitkävaikutteiset menot 157,2 222,2 306,2 206,2 264,0 228,4 247,7 322,8 249,4 336,2 II Aineelliset hyödykkeet 1 Maa- ja vesialueet 6 584,0 6 619,1 6 721,5 6 476,8 6 573,4 2 Rakennukset 18 030,9 18 410,1 17 880,6 18 314,9 15 774,4 3 Kiinteät rakenteet ja laitteet 4 487,1 11 633,8 11 127,6 10 662,6 10 075,1 4 Koneet ja kalusto 353,9 474,2 420,6 518,0 548,8 5 Muut aineelliset hyödykkeet 27,3 27,3 27,3 27,3 20,1 6 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat 158,6 69,4 207,0 330,2 2 447,9 29 641,8 37 233,9 36 384,7 36 329,8 35 439,7 III Sijoitukset 1 Osakkeet ja osuudet 23 882,5 13 110,6 13 149,9 13 129,4 9 939,9 3 Muut lainasaamiset 20,0 20,0 30,6 41,2 481,8 4 Muut saamiset 88,7 38,8 38,8 38,8 38,8 23 991,2 13 169,4 13 219,3 13 209,3 10 460,4 A PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ 53 861,4 50 651,0 49 926,8 49 788,6 46 236,3 B TOIMEKSIANTOJEN VARAT 1 Valtion toimeksiannot 53,7 59,4 72,7 88,3 110,8 2 Lahjoitusrahastojen erityiskatteet 200,8 198,1 237,4 234,3 1 125,8 254,5 257,5 310,1 322,6 1 236,7 C VAIHTUVAT VASTAAVAT II Saamiset Pitkäaikaiset saamiset 3 Muut saamiset 17 116,5 95 000,0 0,0 143,8 287,6 Lyhytaikaiset saamiset 1 Myyntisaamiset 892,3 804,9 921,9 880,6 619,1 2 Lainasaamiset 4,9 7,3 9,6 12,0 14,3 3 Muut saamiset 381,0 446,1 591,9 641,9 1 305,5 4 Siirtosaamiset 592,0 458,4 497,8 549,3 436,1 18 986,8 1 811,7 2 021,2 2 227,5 2 662,6 IV Rahat ja pankkisaamiset 2 184,9 666,2 1 853,4 1 138,3 2 030,5 C VAIHTUVAT VASTAAVAT, YHTEENSÄ 21 171,6 2 477,9 3 874,6 3 365,8 4 693,1 VASTAAVAA YHTEENSÄ 75 287,6 53 386,4 54 111,4 53 477,0 52 166,1 30

VASTATTAVAA 2013 2012 2011 2010 2009 A OMA PÄÄOMA I Peruspääoma 16 891,8 16 891,8 16 891,8 16 891,8 16 891,8 V Edellisten tilikausien yli/alijäämä -7 094,9-7 112,4-6 572,2-4 432,9-282,7 VI Tilikauden ylijäämä 21 142,7 17,5-186,0-2 139,3-4 150,1 A OMA PÄÄOMA, YHTEENSÄ 30 939,6 9 796,9 10 133,7 10 319,6 12 458,9 B POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET 1 Poistoero 1 683,4 1 767,4 1 857,4 1 949,0 2 031,3 1 683,4 1 767,4 1 857,4 1 949,0 2 031,3 D TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT 1 Valtion toimeksiannot 53,1 57,2 68,8 85,3 102,6 2 Lahjoitusrahastojen pääomat 280,2 290,6 326,4 322,6 1 235,5 3 Muut toimeksiantojen pääomat 139,2 213,2 243,3 293,6 292,6 472,5 561,0 638,6 701,6 1 630,8 E VIERAS PÄÄOMA I Pitkäaikainen 2 Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta 18 052,7 17 710,4 13 668,0 16 975,7 12 958,4 6 Liittymismaksut ja muut velat 0,0 2 509,3 2 285,6 1 986,9 1 771,3 18 052,7 20 219,6 15 953,6 18 962,6 14 729,6 II Lyhytaikainen 2 Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta 18 157,7 15 807,7 16 157,7 12 157,7 14 525,9 5 Saadut ennakot 327,1 277,5 219,3 262,2 50,1 6 Ostovelat 2 201,8 1 722,1 3 362,9 3 401,8 2 974,6 7 Muut velat 918,9 848,2 806,8 759,8 854,7 8 Siirtovelat 2 534,0 2 386,0 4 981,5 4 962,7 2 910,3 24 139,4 21 041,4 25 528,1 21 544,2 21 315,5 E VIERAS PÄÄOMA, YHTEENSÄ 42 192,1 41 261,1 41 481,8 40 506,8 36 045,1 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 75 287,6 53 386,4 54 111,4 53 477,0 52 166,1 TASEEN TUNNUSLUVUT Omavaraisuusaste, % 43,5 21,8 22,3 23,1 27,8 ilman konsernin sisäisiä järjestelyjä 19,4 Suhteellinen velkaantun., % 68,8 71,5 75,1 72,1 73,8 Kertynyt ylijäämä (alijäämä) 14 047 767-7 094 932-6 758 140-6 572 171-4 432 857 ilman konsernin sisäisiä järjestelyjä -8 392 367 Kertynyt ylijäämä (alijäämä), /as 1 327-670 -645-631 -429 ilman konsernin sisäisiä järjestelyjä -792 Lainat /as 3 419 3 165 2 848 2 799 2 660 Lainakanta 31.12, 1000 36 210 33 518 29 826 29 133 27 484 Lainasaamiset 31.12., 1000 20 20 31 41 482 Asukasmäärä 10 590 10 591 10 472 10 408 10 334 31

Taseen tunnusluvut Taseesta laskettavat tunnusluvut kuvaavat kunnan omavaraisuutta, rahoitusvarallisuutta ja velkaisuutta. Omavaraisuusaste, % = 100 * (Oma pääoma + Poistoero ja vapaaehtoiset varaukset)/koko pääoma saadut ennakot) Omavaraisuusaste mittaa kunnan vakavaraisuutta, alijäämän sietokykyä ja sen kykyä selviytyä sitoumuksista pitkällä tähtäyksellä. Suhteellinen velkaantuneisuus = 100 *(Vieras pääoma Saadut ennakot)/ Käyttötulot (=toimintatuotot + verotulot + valtionosuudet) Tunnusluku kertoo, paljonko käyttötuloista tarvittaisiin vieraan pääoman takaisinmaksuun. Suhteellinen velkaantuneisuus on omavaraisuusastetta käyttökelpoisempi tunnusluku kuntien välisessä vertailussa, koska käyttöomaisuuden ikä, käyttöomaisuuden arvostus tai poistomenetelmä eivät vaikuta tunnusluvun arvoon. Mitä pienempi velkaantuneisuuden tunnusluvun arvo on, sitä paremmat mahdollisuudet kunnalla on selviytyä velan takaisin maksusta tulorahoituksella. Kertynyt ylijäämä (alijäämä) = Edellisten tilikausien ylijäämä (alijäämä) + Tilikauden ylijäämä (alijäämä) Kertynyt ylijäämä (alijäämä), /as = [Edellisten tilikausien ylijäämä (alijäämä) + Tilikauden ylijäämä (alijäämä)]/ Asukasmäärä Lainakanta 31.12. = Vieras pääoma (saadut ennakot + Ostovelat + liittymismaksut ja muut velat + siirtovelat) Lainakannalla tarkoitetaan korollista vierasta pääomaa. Lainasaamiset 31.12. = Sijoituksiin merkityt jvk-lainasaamiset ja muut lainasaamiset Lainasaamisilla tarkoitetaan pysyviin vastaaviin merkittyjä antolainoja kunnan omistamien ja muiden yhteisöjen investointien rahoittamiseen. 32

1.6. Kokonaistulot ja menot Kaupungin ulkoiset kokonaistulot ja -menot vuonna 2013 TULOT 1000 % MENOT 1000 % Toiminta Toiminta Toimintatuotot 10 191,5 10,3 Toimintakulut 61 908,0 78,8 Verotulot 39 256,7 39,6 Korkokulut 541,4 0,7 Valtionosuudet 13 161,0 13,3 Muut rahoituskulut 318,2 0,4 Korkotuotot 12,4 0,0 Satunnaiset kulut 0,0 0,0 Muut rahoitustuotot 820,1 0,8 Satunnaiset tuotot 22 440,1 22,6 Tulorahoituksen korjauserät -Pakollisten varausten muutos 0,0 0,0 Tulorahoituksen korjauserät -Pysyvien vast. hyöd. luovutustappiot 0,0 0,0 -Pysyvien vast. hyöd. luovutusvoitot -308,3-0,3 Investoinnit Investoinnit Rahoitusosuudet investointimenoihin 172,2 0,2 Investointimenot 12 950,0 16,5 Pysyvien vastaavien hyöd. luovutustulot 7 869,9 7,9 Rahoitustoiminta Rahoitustoiminta Antolainasaamisten vähennykset 0,0 0,0 Antolainasaamisten lisäykset 0,0 0,0 Pitkäaikaisten lainojen lisäys 3 000,0 3,0 Pitkäaik. lainojen vähennys 2 807,7 3,6 Lyhytaikaisten lainojen lisäys 2 500,0 2,5 Lyhytaikaisten lainojen vähenn. 0,0 0,0 Kokonaistulot 99 115,7 100,0 Kokonaismenot 78 525,2 100,0 33

1.7. Kuntakonsernin toiminta ja talous PAIMION KAUPUNGIN KONSERNIRAKENNE 31.12.2013 Paimion Vesihuolto Oy mukana 1.1.2014 alkaen 34

Konsernin toiminnan ohjaus Paimion kaupungin konserniin kuuluvat Paimion Lämpöyhtiö Oy, Paimion Yrityskehitys Oy (entinen Kiinteistöosakeyhtiö Paimion Sähkökurssikeskus), Mäntykankareen Vesi Oy, Paimion- Sauvon terveyskeskuskuntayhtymä, Lyyli Tuomolan säätiö ja Paimion Palvelukeskussäätiö. Kaupunginvaltuuston 29.9.2011 hyväksymillä konserniohjeilla on luotu puitteet omistajaohjaukselle kaupungin tavoitteiden mukaisesti. Paimion kaupunki toteuttaa elinkeinopolitiikkaansa Paimion Yrityskehitys Oy:n kautta. Paimion Yrityskehitys omistaa teollisuus- ja tehdaskiinteistöjä, jotka on vuokrattu edelleen yrityksille. Yhtiön toimitusjohtaja on Timo Piispa. Yhtiön palveluksessa ei ole yhtään henkilöä. Paimion Lämpöyhtiö Oy tuottaa kaukolämpöä Paimion kaupungin alueella. Yhtiön toimitusjohtaja on Pekka Vihervuori ja yhtiön palveluksessa on hänen lisäkseen 3 henkilöä. Mäntykankareen Vesi Oy:n tehtävä on tuottaa raakavettä osakaskunnilleen eli Paimiolle ja Sauvolle. Yhtiön käytännön johtamisesta vastaa Paimion kaupungin yhdyskuntateknikko Pekka Salo. Kolmejäsenisen hallituksen puheenjohtaja on Paimion kaupunginjohtaja ja jäseninä ovat Paimion teknisen lautakunnan puheenjohtaja ja Sauvon kunnan johtaja. Paimion-Sauvon kansaterveyskuntayhtymä tuottaa Paimion kaupungille perusterveydenhuollon palvelut tilaaja-tuottaja sopimuksen mukaisesti. Kevään aikana käydään osakaskuntien ja kuntayhtymän väliset tilaajaneuvottelut ja kesän jälkeen pidetään neuvottelu, jossa käydään läpi budjetinvalmistelu tilanne ja tehdään tarvittavat tasapainottamistoimenpiteet. Tähän neuvotteluun osallistuvat kuntajohtajat ja sosiaali- ja terveysjohtajat. Lyyli Tuomolan säätiön tarkoituksena on Paimion kaupungille testamentilla tulleiden Lyyli Tuomolan suvun käsitöiden säilyttäminen ja näyttelytoiminta sekä siihen liittyvän käsityö- ja taidemuseon perustaminen. Kaupunginhallitus nimeää kaikki säätiön hallituksen jäsenet, joten säätiön on kaupungin määräysvallassa ja kuuluu kaupunkikonserniin tytäryhteisön asemassa. Palvelukeskussäätiön toiminta keskittyy omistamiensa rakennusten ylläpitoon. Kaupungilla on oikeus nimittää viisijäseniseen hallitukseen kolme jäsentä. Koska kaupungilla on oikeus nimittää enemmistö (3/5) säätiön hallituksen jäsenistä, on kaupungilla määräysvalta säätiössä ja se kuuluu kaupunkikonserniin tytäryhteisön asemassa. Kaupunginhallitus käsitteli 18.12.2013 kokouksessaan omalta osaltaan säätiön sääntömuutosta koskien hallitusten jäsenten nimeämistä. Esityksenä ja tarkoituksena on, että jatkossa kaupunki nimeää hallitukseen kaksi jäsentä, Paimion seurakunta kaksi jäsentä ja Paimion Seudun vanhustenkotiyhdistys ry yhden jäsenen. Sääntömuutoksen jälkeen säätiö ei olisi enää kaupungin määräysvallassa, eikä olisi tytäryhteisön asemassa. Konsernia koskevia olennaisia tapahtumia 2013 Paimion Yrityskehitys Oy:n Wattitie 2 sijaitsevan teollisuusrakennuksen laajennus 720 m 2.lla valmistui alkuvuoden 2013 aikana. Kaupunginvaltuusto myönsi 11.4.2012 21 omavelkaisen takauksen hankkeen 1,0 milj. euron suuruiselle lainalle. 35

Kaupunginvaltuusto myönsi 13.6.2013 77 Paimion Lämpökeskus Oy:lle 1,4 milj. euron suuruisen omavelkaisen lainatakauksen uuden pellettikattilan hankintaan. Pellettikattilainvestointi valmistui helmikuun lopulla 2014. Yhtiön tavoitteena on jatkossa tuottaa kaukolämpöä 95%:sti kotimaisella, uusiutuvalla puuraaka-aineella. Paimion kaupunginvaltuusto päätti 26.9.2013 93 kokouksessaan yhtiöittää vesihuoltolaitoksen Paimion Vesihuolto Oy:ksi. Marraskuun kokouksessa kaupunginvaltuusto hyväksyi liiketoimintakaupan ehdot, joiden mukaan yhtiöittäminen toteutettiin 31.12.2013. Yhtiö aloitti toimintansa 1.1.2014 ja yhtiön palvelukseen siirtyi neljä työntekijää, lisäksi yhtiö ostaa palveluja noin 2,7 henkilötyövuoden verran. Selonteko konsernivalvonnan järjestämisestä Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 29.9.2011 Paimion kaupungin konserniohjeet. Konserniohjeilla luodaan puitteet omistajaohjaukselle kaupungin tavoitteiden mukaisesti. Konserniohjeiden etuna on yhteisöjen ohjauksen yhtenäistäminen, toiminnan läpinäkyvyyden lisääminen ja kaupungin yhteisöstä saaman tiedon laadun parantaminen ja tiedonkulun tehostaminen. Konsernijohto (kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja) on ohjeistanut yhtiökokous- ja yhtymäkokousedustajia. Annetut ohjeet ovat olleet riittäviä ja annettuja ohjeita on noudatettu. Konserniyhtiöiden edustajat kävivät vuoden aikana raportoimassa yhtiönsä toiminnasta kaupunginhallitukselle seuraavasti: 3.4.2013 tilinpäätös 2012 raportointi: Paimion Lämpökeskus Oy, toimitusjohtaja Pekka Vihervuori Paimion Yrityskehitys Oy, toimitusjohtaja Timo Piispa Lyyli Tuomolan säätiö, toiminnanjohtaja Jouni Lehtiranta 17.4.2013 Paimion Lämpökeskuksen toimitusjohtaja Pekka Vihervuori kertoi pellettikattilan investointihankkeesta 28.8. puolivuotisraportointi: Paimion-Sauvon kansanterveyskuntayhtymä, yhtymäjohtaja Leena Pesu Paimion Yrityskehitys Oy, toimitusjohtaja Timo Piispa 18.9. kahdeksan kuukauden toteuma Paimion Lämpökeskus Oy, toimitusjohtaja Pekka Vihervuori Kaupungin henkilöstö-, talous- ja tietohallintoyksiköt huolehtivat kaupungin ja Paimion-Sauvon kansanterveyskuntayhtymän talous- henkilöstö- ja tietohallinnosta. Muilta osin ei ole keskitettyjä konsernitoimintoja. 36

Konsernin tuloslaskelma 2013 2012 2011 2010 2009 2008 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 30 084 36 368 34 517 32 035 25 185 25 245 Toimintakulut -85 532-80 781-77 897-73 080-67 748-71 860 Osuus osakkuusyhteisöjen voitosta (tappiosta) -8-4 -3-58 166 173 Toimintakate -55 455-44 417-43 382-41 103-42 397-46 442 Verotulot 39 257 36 252 34 535 35 013 33 009 33 203 Valtionosuudet 20 568 12 539 12 907 12 268 9 536 15 087 Rahoitustuotot ja -kulut: Korkotuotot 23 63 88 48 55 129 Muut rahoitustuotot 84 121 131 569 97 241 Korkokulut -886-947 -969-869 -1 096-1 457 Muut rahoituskulut -32-111 -82-1 056-56 -188 Vuosikate 3 559 3 500 3 228 4 869-853 573 Poistot ja arvonalentumiset: Suunnitelman mukaiset poistot -4 236-3 957-3 775-3 656-3 116-2 320 Tilikauden yli- ja alipariarviot 0,0 0,0-1 930 18 0,0 Arvonalentumiset -7 0,0-26 0,0 0,0 0,0 Satunnaiset erät -504 21-2 166 0,0 166 Tilikauden tulos -684-961 -552-2 883-3 951-1 580 Tilinpäätössiirrot 68 601 45 48-20 8 Vähemmistöosuudet -6-0,4-0,2 0,0 13 0,0 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) -622-361 -508-2 835-3 958-1 572 Konsernituloslaskelman tunnusluvut 2013 2012 2011 2010 2009 2008 T oiminta tuottoje n %-osuus toiminta kuluista = 100*Toimintatuotot/ toimintakulut 35 45 44 44 37 35 Vuosika te prose nttia poistoista = 100*Vuosikate/ Poistot 84 88 86 133-27 25 Vuosika te / a s 336 330 308 468-83 56 Asuka sluku 10 590 10 591 10 472 10 408 10 334 10 149 37

Konsernin rahoituslaskelma 2013 2012 2011 2010 2009 2008 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toiminnan rahavirta Vuosikate 3 558,6 3 499,9 3 228,2 4 869,1-852,8 572,7 Satunnaiset erät 0,0-504,5 20,8-2 165,7 0,0 166,4 Tulorahoituksen korjauserä -223,9-695,0-531,5-1 588,4-556,7-119,1 Toiminnan rahavirta yhteensä 3 334,7 2 300,5 2 717,5 1 115,0-1 409,5 620,0 Investointien rahavirta Investointimenot -7 464,6-7 079,6-7 167,5-9 874,1-9 055,7-10 823,0 Rahoitusosuudet investointi menoihin 395,6 488,5 234,7 1 877,6 2 025,2 299,4 Pysyvien vastaavien luovutusvoitot 433,7 1 050,0 1 492,6 930,9 637,0 898,1 Investointien rahavirta yhteensä -6 635,3-5 541,1-5 440,2-7 065,6-6 393,5-9 625,5 Toiminnan ja investointien rahavirta -3 300,7-3 240,6-2 722,7-5 950,6-7 803,0-9 005,6 Rahoituksen rahavirta Antolainojen muutokset Antolainojen lisäykset -,6-2,2-9,2-20,0-2,8-5,9 Antolainojen vähennykset 0,0 2,8 10,6 460,6 18,1 580,6 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys 5 715,9 9 962,5 1 394,0 7 747,2 1 189,4 8 621,2 Pitkäaikaisten lainojen vähennys -3 576,5-3 838,8-3 593,1-5 737,5-4 266,6-2 874,3 Lyhytaikaisten lainojen muutos 2 852,5-37,3 3 619,1-163,8 6 008,1 4 421,4 Oman pääoman muutokset (korjaukset) -40,2-7,8 886,2-142,2-46,5-60,3 Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen po. ja varojen muutokset -83,6-36,3-44,6-5,2 97,6 101,3 Vaihtomaisuuden muutos -10,9 15,9 66,6-190,0 40,5-34,3 Saamisten muutos -606,6 88,7 393,9 278,5 5 180,0-3 368,2 Korottomien velkojen muutos 933,5-3 598,7 826,9 3 193,8 26,7 2 094,6 Rahoituksen rahavirta yhteensä 5 183,5 2 548,9 3 550,6 5 421,3 8 244,6 9 476,1 RAHAVAROJEN MUUTOS 1 882,9-691,7 827,8-529,2 441,6 470,5 Rahavarojen muutos Rahavarat 31.12 6 930,0 5 047,2 5 640,0 3 823,8 3 676,2 3 132,1 Rahavarat 1.1. 5 047,2 5 826,0 4 725,3 4 348,8 3 147,6 2 661,6 1 882,9-778,9 914,7-524,9 528,6 470,5 Rahoituslaskelman tunnusluvut Toiminnan ja investointien rahavirran kertymä 5 vuodelta, 1000-3 300,7-3 240,6-2 722,7-5 950,6-7 803,0-9 005,6 Investointien tulorahoitus, % 50,3 53,1 46,6 60,9-12,1 5,4 Lainanhoitokate 1,0 0,9 0,9 0,9 0,0 0,5 Kassan riittävyys, pv 25,9 19,9 22,9 15,4 16,3 13,1 38

Konsernitase ja sen tunnusluvut VASTAAVAA 2013 2012 2011 2010 2009 2008 PYSYVÄT VASTAAVAT 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet 353 210 81 105 48 102 Muut pitkävaikutteiset menot 194 263 432 331 375 274 Ennakkomaksut 5 67 64 48 35 20 551 540 578 484 459 395 Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet 8 733 8 506 8 573 8 453 8 551 8 714 Rakennukset 45 529 41 787 36 426 37 361 33 657 32 468 Kiinteät rakenteet ja laitteet 13 913 11 879 14 257 13 704 10 363 8 168 Koneet ja kalusto 3 084 2 433 2 379 2 491 2 152 1 891 Muut aineelliset hyödykkeet 112 154 106 42 36 39 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat 1 547 5 274 3 724 1 893 3 793 4 232 72 919 70 034 65 465 63 944 58 552 55 513 Sijoitukset Osakkuusyhteisöt 334 77 401-18 1 547 1 639 Osakkeet ja osuudet 4 224 4 207 4 245 4 322 4 249 4 328 Muut lainasaamiset 20 20 23 26 458 500 Muut saamiset 40 40 76 29 64 23 4 619 4 343 4 745 4 359 6 319 6 490 PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ 78 089 74 917 70 787 68 787 65 330 62 399 TOIMEKSIANTOJEN VARAT Valtion toimeksiannot 107 144 170 185 250 278 Lahjoitusrahastojen erityiskatteet 213 209 452 246 1 136 1 121 Muut toimeksiantojen varat 129 115 5 247 249 264 449 468 627 678 1 636 1 663 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Aineet ja tarvikkeet 367 345 372 473 136 172 Valmiit tuotteet/tavarat 49 60 48 0 23 27 416 405 421 473 158 199 Saamiset Pitkäaikaiset saamiset Lainasaamiset 95 2 0 0 0 121 Muut saamiset 7 10 15 163 339 515 Lyhytaikaiset saamiset -95 Myyntisaamiset 2 394 2 282 2 233 2 164 1 308 2 048 Lainasaamiset 5 7 10 12 14 68 Muut saamiset 1 134 1 214 1 233 1 045 1 748 6 088 Siirtosaamiset 1 480 898 974 1 208 914 811 5 019 4 413 4 464 4 591 4 324 9 651 Rahoitusarvopaperit Osakkeet ja osuudet 12 12 12 0 0 2 Sijoitukset rahamarkkinainstrumentteihin 1 128 587 587 0 457 632 Muut arvopaperit 32 32 32 650 1 173 631 631 650 457 634 Rahat ja pankkisaamiset 5 758 4 416 5 009 3 174 3 219 2 499 VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ 12 365 9 865 10 525 8 888 8 158 12 982 VASTAAVAA YHTEENSÄ 90 903 85 249 81 939 78 353 75 124 77 044 39

VASTATTAVAA 2013 2012 2011 2010 2009 2008 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 OMA PÄÄOMA Peruspääoma 16 892 15 702 15 747 16 892 16 892 16 892 Yhdistysten ja säätiöiden peruspääomat 1 190 1 190 1 145 0 0 0 Arvonkorotusrahasto 1 255 1 255 1 209 1 339 1 339 1 339 Muut omat rahastot 544 544 313 303 303 359 Edell tilikausien yli-/alijäämä -6 738-5 628-3 987-2 635 3 316 5 844 Tilikauden yli/alijäämä -622-361 -508-2 835-3 958-1 573 12 521 12 702 13 919 13 064 17 892 22 860 VÄHEMMISTÖOSUUDET 28 22 22 13 1 13 POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET Poistoero 3 418 3 450 3 531 3 573 2 484 2 496 Vapaaehtoiset varaukset 41 80 83 86 110 75 3 459 3 530 3 614 3 659 2 593 2 571 PAKOLLISET VARAUKSET Eläkevaraukset 6 8 8 9 8 8 Muut pakolliset varaukset 360 282 239 226 271 238 366 290 247 234 279 246 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT Valtion toimeksiannot 109 136 174 179 231 251 Lahjoitusrahastojen pääomat 429 320 355 355 1 265 1 285 Muut toimeksiantojen pääomat 143 328 451 541 542 432 681 784 979 1 075 2 038 1 968 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen korollinen vieras pääoma 35 156 33 389 25 249 28 003 23 666 28 474 Pitkäaikainen koroton vieras pääoma 6 435 6 127 5 858 5 179 2 419 1 875 Lyhytaikainen korollinen vieras pääoma 21 221 17 996 17 997 13 816 16 104 8 157 Lyhytaikainen koroton vieras pääoma 11 034 10 408 14 053 13 311 10 132 10 880 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ 73 846 67 921 63 158 60 308 52 320 49 386 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 90 903 85 249 81 939 78 353 75 124 77 044 Tunnusluvut 1000 Omavaraisuusaste, % 18,0 19,4 21,8 21,7 27,5 33,3 Suhteellinen velkaantuneisuus, % 80,2 77,9 75,4 74,5 76,1 66,4 Kertynyt alijäämä -7 360-5 989-4 495-5 470-642 4 271 Kertynyt alijäämä, /asukas -695-566 -429-526 -62 421 Konsernin lainakanta 31.12. 56 377 51 385 43 246 41 818 39 770 36 631 Konsernin lainat /as 5 324 4 855 4 130 4 018 3 848 3 611 Konsernin lainasaamiset 31.12. 20 20 23 26 458 500 Konsernin henkilöstömäärä 582 552 522 511 548 554 Asukasmäärä 31.12. 10 590 10 591 10 472 10 408 10 334 10 145 Saadut ennakot 1 762 1 600 1 434 1 231 759 578 Koroton lainakanta 31.12. 12 398 16 669 19 942 18 584 12 581 12 755 40

1.8. Tilikauden tuloksen käsittely ja talouden tasapainottamistoimenpiteet Kaupunginhallituksen esitys tilikauden tuloksen käsittelystä Kaupunginhallituksen on kuntalain 70 :n mukaan tehtävä toimintakertomuksessa tai sen antamisen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä sekä talouden tasapainottamistoimenpiteistä. Tilikauden tuloksella tarkoitetaan tuloslaskelman tulosta ennen varauksia ja rahastosiirtoja. Tilikauden tulosta voidaan käsitellä poistoeron ja varausten muutoksilla ja rahastosiirroilla Poistoerokirjauksia tehdään niiden investointien osalta, joiden kattamiseen on käytetty investointivarausta. Poistoeroa puretaan hankkeen poistoa vastaavasti Tilikauden tulos on 21.058.640,87 euroa, vastaava vuoden 2012 tulos oli 72.531,62 euroa. Tilikauden tulokseen sisältyy vesihuoltolaitoksen yhtiöittämisestä muihin satunnaisiin tuottoihin kirjattu 22.440.133,85 euron myyntivoitto. Tilikauden vuosikate oli 674.103,77 euroa. Tilikauden tulos, 21.058.640,87 euroa, muodostuu kaupungin tilikauden tuloksesta 21.276.125,27 euroa ja vesihuoltolaitoksen tuloksesta -217.484,40 euroa. Tilikauden tulokseen on kirjattu poistoeron vähennystä + 84.057,73 euroa. Edellä esitettyjen tuloksen käsittelyerien jälkeen syntyvä koko kaupungin tilikauden ylijäämä on 21.142.698,60 euroa. Kaupunginhallitukselle ehdotetaan 2.4.2014 kokouksessa, että kaupunginhallitus päättää tilikauden tuloksen käsittelystä seuraavaa: o tuloutetaan tehtyjä poistoeroja suunnitelman mukaisesti 84.057,73 euroa o kirjataan tilikauden ylijäämä, 21.142.698,60 euroa, taseen tilikauden yli-/alijäämä tilille hyväksyä ja allekirjoittaa tilinpäätöksen vuodelta 2013 valtuuttaa kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja kaupunginjohtajan allekirjoittamaan kaupunginhallituksen puolesta vahvistusilmoituskirjeen tilintarkastajalle. lähettää sen tarkastuslautakunnalle ja tilintarkastajille 41

2. TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 2.1. Toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden sekä käyttötalouden toteutuminen Talousarvion sitovuus määritellään hallintosäännön 26 pykälässä. Käyttötalousosa Valtuusto hyväksyy määrärahat kullekin tehtävälle. Niille lautakunnille, joilla on useita tehtäviä, on talousarvio sitova tehtävätasolla. Kaupunginhallitus voi lautakunnan esityksestä suorittaa tehtävien välisiä määrärahamuutoksia edellyttäen, että se ei aiheuta muutoksia lautakunnan saamien määrärahojen kokonaissummaan. Määrärahaan liittyvät meno- ja tuloerät ovat sitovia. Poikkeuksena edellä mainitusta sitovuusperiaatteesta on myönnetty nettomääräraha sivistys- ja vapaa-aika lautakunnalle. Lisäksi nettositovuus koskee koulutuslautakunnan alaista ruokapalvelu-yksikköä, kaupunginhallituksen alaista tietohallintoa sekä teknisen lautakunnan johdolla toimivaa vesilaitosta ja Kiinteistöpalvelut määrärahaan sisältyviä Liedon Säästöpankilta vuokrattua huoneistoa, joka on edelleen vuokrattu TE-toimistolle. Investointiosa Investointien määrärahat ovat sitovia kustannuspaikkatasolla. Kustannuspaikkatason alapuolella esitetyt yksityiskohtaisemmat erittelyt ovat luonteeltaan perusteluita ja alustavia käyttösuunnitelmia. Tuloslaskelma- ja rahoitusosa Tuloslaskelmaosassa valtuusto vahvistaa sitovat tavoitteet verotuloihin, valtionosuuksiin, korkotuottoihin, korkokuluihin, muihin rahoitustuottoihin ja muihin rahoituskuluihin. Rahoitusosassa valtuustoon nähden sitovia erät ovat antolainasaamisten lisäys ja lainakannan muutokset. Lainakannan muutos asettaa ylärajan lisä lainanottoon. Toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden seuranta Tehtäväalueista ja investoinneista vastaavat toimielimet ja viranhaltijat ovat laatineet toteutumisvertailut, joissa on arvioitu myös toiminnallisten tavoitteiden saavuttamista. Talousarvion toteutuminen käy selville jäljempänä olevista toimielinten toimintakertomuksista sekä niiden yhteenvedosta. 42

TOIMIELIN TEHTÄVÄALUE VASTUUHENKILÖ TEHTÄVÄKUVAUS Keskusvaalilautakunta Vaalit Lautakunnan puheenjohtaja Pasi Pöri Keskusvaalilautakunta vastaa valtiollisten ja kunnallisten vaalien sekä erikseen päätettävien kansanäänestysten toimittamisesta kunnassa voimassa olevien lakien mukaisesti. KESKUSVAALILAUTAKUNTA - ei kokouksia Pöri Pasi, osastopäällikkö, pj. Inkinen Sari, toimistonhoitaja, vpj. Kyynäräinen Ulla, eläkeläinen, j. Mäenpää Erkki, ylikonstaapeli, eläkeläinen, j. Päätalo Seppo, eläkeläinen, j. Kallin-Aalto Hannele, eläkeläinen, vj. Sahlström Jari, rehtori, eläkeläinen, vj. Virtanen Jari, prosessityöntekijä, vj. Kerkola Olli, eläkeläinen, vj. Ilola Mona, opiskelija, vj. Vihervirta Armi, arkistosihteeri, sihteeri Kertomusvuonna ei ollut vaaleja. Keskusvaalilautakunta Alkuperäinen talousarvio TAmuutokset TA muutosten jälkeen Toteuma Poikkeama Toteuma % Toteuma 2012 Tot. 2013/ Tot. 2012 muutos-% Toimintatuotot 0 0 0 0 0 0,0 % 31 049-100,0 % ulkoiset tuotot 0 0 0 0 0 0,0 % 31 049-100,0 % sisäiset tuotot 0 0 0 0 0 0,0 % 0 0,0 % Toimintakulut 0 0 0 44-44 0,0 % 46 506-99,9 % ulkoiset kulut 0 0 0 1-1 0,0 % 46 031-100,0 % sisäiset kulut 0 0 0 43-43 0,0 % 475-91,0 % Toimintakate 0 0 0-44 44 0,0 % -15 457-99,7 % Käyttötalousosan toteutumisvertailu 43

TOIMIELIN TEHTÄVÄALUE VASTUUHENKILÖ TEHTÄVÄKUVAUS Tarkastuslautakunta Tilintarkastus Lautakunnan puheenjohtaja Leena Erälinna Tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien vuosien hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämistä varten. Lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja. Valtuusto valitsee toimikauttaan vastaavien vuosien hallinnon ja talouden tarkastamista varten yhden tai useamman tilintarkastajan, joka toimii tehtävässään virkavastuulla. Tilikaudesta 2013 alkaen tilintarkastajan toimikausi ei ole sidottu valtuuston toimikauteen, vaan valtuusto voi valita tilintarkastajan enintään kuudeksi tilikaudeksi. Tilintarkastajan tulee olla julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajalautakunnan hyväksymä henkilö (JHTT-tilintarkastaja) tai yhteisö (JHTT-yhteisö). Valtuusto on valinnut Oy Audiator Ab:n vastuulliseksi tilintarkastusyhteisöksi. Tarkastajina ovat toimineet JHTT, HTM Sinikka Niitynperä (vastuullinen), JHTT Anne Arvola, Leena Ahonen ja Mark Lassfolk. Tarkastuslautakunnan vuoden 2013 arvioinnin painopistealueena on ollut kaupunginhallituksen alainen toiminta. Tarkastuslautakunta esittää erikseen kertomuksen vuoden 2013 hallinnosta ja taloudenhoidosta. Kuntalain 71 :n mukaan valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien vuosien hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämistä varten. Tarkastuslautakunnan tehtävä jatkuu siihen saakka kunnes toimikauden viimeisen tilikauden tilintarkastus on suoritettu. TARKASTUSLAUTAKUNTA valtuustokausi 2009-2012 - kokouksia 3 Läsnäolokerrat Kuparinen Heikki, maatalousyrittäjä, pj. esteellinen Härmälä Perttu, DI, maatalousyrittäjä, vj. 2 Tuomasjukka Saska, tj., FT, vpj. esteellinen Päätalo Seppo, maanviljelysteknikko, eläkel., vj. 3 Alitalo Ulla-Maija, tuotantopäällikkö, j. 3 Rantanen Kristina, sairaanhoitaja, eläkel., vj. - Nieminen Tomi, kokooja, pääluottamusmies, j. 3 Rautio Rauno, konduktööri, luottamismies, vj. - Hörkkö Jaana, talouspäällikkö, j. 3 Marsala Marko, OTM, yhteyspäällikkö, vj. - Sevón Anneli, opettaja, eläkel., j. 3 Vartiainen Lisa, FM, rehtori, vj. - Niitynperä Sinikka, tilintarkastaja/oy Audiator Ab 3 Nuotio Minna, pöytäkirjanpitäjä 3 Käyttötalousosan toteutumisvertailu 44

TARKASTUSLAUTAKUNTA valtuustokausi 2013-2016 - kokouksia 4 Läsnäolokerrat Erälinna Leena, yritysasiamies, maatalousyr., pj. 4 Heimo Jarmo, kaupunkisuunnittelujohtaja, vj. - Nieminen Tomi, kokooja, pääluottamusmies, j. 3 Virtanen Hannele, laitoshuoltaja, vj. 1 Alitalo Ulla-Maija, tuotantopäällikkö, j. 4 Valtakoski Jaakko, rakennusmestari, vj. - Mäkelä Matti, laatupäällikkö, j. 3 Laiho Jenni, lähihoitaja, vj. - Mäkilä Tytti, yrittäjä, eläkeläinen, j. 3 Hakala Ari, linja-autonkuljettaja, vj. - Päätalo Seppo, maanviljelysteknikko, eläkel., j. 4 Lehtonen Henna-Maria, FT, vj. - Salo Tapani, varastonhoitaja, j. 4 Jokinen Maija, sosiaalityöntekijä, eläkel., vj. - Niitynperä Sinikka, tilintarkastaja/oy Audiator Ab 3 Nuotio Minna, pöytäkirjanpitäjä 4 Tarkastuslautakunta Alkuperäinen talousarvio TAmuutokset TA muutosten jälkeen Toteuma Poikkeama Toteuma % Toteuma 2012 Tot. 2013/ Tot. 2012 muutos-% Toimintatuotot 0 0 0 0 0 0,0 % 207-100,0 % ulkoiset tuotot 0 0 0 0 0 0,0 % 207-100,0 % sisäiset tuotot 0 0 0 0 0 0,0 % 0 0,0 % Toimintakulut 23 820 0 23 820 17 221 6 599 72,3 % 22 692-24,1 % ulkoiset kulut 23 820 0 23 820 17 053 6 767 71,6 % 22 474-24,1 % sisäiset kulut 0 0 0 168-168 0,0 % 218-22,7 % Toimintakate -23 820 0-23 820-17 221-6 599 72,3 % -22 485-23,4 % Käyttötalousosan toteutumisvertailu 45

TOIMIELIN TEHTÄVÄALUE VASTUUHENKILÖ TEHTÄVÄKUVAUS KAUPUNGINHALLITUS Konsernijohto ja hallintopalvelut Jari Jussinmäki / Jaana Hölsö Konsernijohto (kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja) vastaa konserniohjauksesta, valvoo kaupungin etua ja, jollei johtosäännössä toisin määrätä, edustaa kaupunkia ja käyttää sen puhevaltaa. Konsernijohto vastaa yhdessä hallintopalvelujen kanssa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Hallintopalvelut vastaa kaupungin talous-, henkilöstö- ja tietohallinnosta, arkistosta sekä palvelupisteestä. KAUPUNGINHALLITUS - kokouksia 23 Suku- ja etunimi Arvo tai ammatti Puolue Läsnäolokerrat Puheenjohtaja Hongisto Jukka hammaslääkäri Kok. 23 vj. Paasonen Jaana aluetyöntekijä, sosionomi (ylempi AMK) Kok. - I varapuheenjohtaja Nurmi Satu puutarhuri Kesk. 20 vj. Alander Eira konttorinjohtaja Kesk. 3 II varapuheenjohtaja Virta Timo laskujen käsittelijä SDP 22 vj. Mäentaka Asko insinööri AMK, katsastusmies SDP 1 j. Heino Sini sairaanhoitaja TtK Vihr. 20 vj. Tuomasjukka Saska toimitusjohtaja, FT Vihr. 3 j. Heurlin Eeva terveydenhoitaja KD 17 vj. Suominen Janne myyntipäällikkö KD 6 j. Ilola Timo edustaja Kok. 23 vj. Lindroos Päivi hoitaja Kok. - j. Kuparinen Heikki maatalousyrittäjä Kesk. 19 vj. Vuontela Tarja FM, aineen- ja luokanopettaja Kesk. 4 j. Mäkinen Carita KTM, myynti- ja markkinointipäällikkö SDP 13 vj. Pajala Matti palomestari, eläkeläinen SDP 10 j. Määttänen Markku yritysasiamies Kesk. 18 vj. Lindberg Mikko maanviljelijä, agronomi Kesk. 5 j. Santala Seppo toimitusjohtaja, yrittäjä Kok. 20 vj. Valkonen Ville KTK, eduskuntaryhmän poliittinen sihteeri Kok. 2 Kaupunginvaltuuston puheenjohtajisto: pj. Hallisto Reijo tullivirkailija Kesk. 21 I vpj. Hörkkö Jaana talouspäällikkö SDP 22 II vpj. Kallio Jarkko aluepäällikkö, restonomi Kok. 20 III vpj. Laakso Pasi yrittäjä PS 19 Esittelijä Jussinmäki Jari kaupunginjohtaja 23 Pöytäkirjanpitäjä: Hölsö Jaana hallintojohtaja 23 Käyttötalousosan toteutumisvertailu 46

Toiminnalliset tavoitteet Tavoite Mittari Tunnusluku Tehokas tonttimarkkinointi Myytyjen omakotitonttien määrä TP 12 TA 13 TP 13 20 20 15 Elinkeinotoiminnan tuloksellisuus Myytyjen yritystonttien määrä - >2 2 Sijoittuminen maakunnallisessa yrittäjäkyselyssä Järjestettyjen tilaisuuksien määrä (omat & yhteistyössä muiden kanssa) (ei riittävästi vastauksia Paimiosta) 2 5.parhaan joukossa >2 (ei riittävästi vastauksia Paimiosta) 10 Rekrytointiprosessin tehostaminen Kuntarekryn käyttö käyttöönotto, OK käytön laajentaminen On käytössä, muttei suunnitellussa laajuudessa, työ jatkuu Ostolaskuprosessin sähköistäminen ja rutiinien vähentäminen Asiakaslähtöinen hallintopalvelujen palvelutuotannon kehittäminen Verkkolaskujen osuus laskuista Asiakastyytyväisyyskysely (asteikko 1-5) 49 % 60 % 53 % ei toteutettu 2012 >4 ei toteutettu 2013 Tietohallintostrategian täytäntöönpano Aikataulutettujen tavoitteiden toteutuminen (numerot tietohallinto-strategiasta) tavoitteet: 3) tuotteistus& hinnoittelu, OK 5) yhteistyö hallintokuntien investoinneissa & hankinnoissa,ok tavoitteet : 1) vuorovaikutteisia sähköisiä asiakaspalveluita lisätään yhdessä hallintokuntien kanssa 1) Käyttöönotettuja sähköisiä palveluja: päivähoito- ja toimeentulotukihakemus, Paimionopiston kursseille ilmoittautuminen ja verkkomaksu 6) tihajoryn toiminnan kehittäminen, OK 3) TH tuotteistaa ja hinnoittelee omat palvelunsa 3) Tuotehintoja tarkennettiin, laskutusta kehitetiin 7b) osallistuminen seudullisiin hankkeisiin & yhteistyöfoorumeihin, OK 4) TH:n riittävästä resurssoinnista huolehditaan 4) Ei toteutunut: ruuhka-aikojen lisäresurssina tukityöllistettyjä ja opiskelijoita. Resurssikriittisten palveluiden teknisen ylläpidon ulkoistamista valmisteltiin. Käyttötalousosan toteutumisvertailu 47

KAUPUNGINHALLITUKSEN ASETTAMAT TOIMIKUNNAT JA TYÖRYHMÄT - Elinkeinotoimikunta - Kunniamerkkiesityksiä valmisteleva toimikunta - Maapoliittinen toimikunta - Senioritalohanketta valmisteleva työryhmä - Terveyttä edistävä toimikunta - Turun itäisten kuntien välistä yhteistyötä koordinoiva ohjausryhmä - Turvallisen ja kestävän liikkumisen ryhmä - Työpolkuprojektin ohjausryhmä - Vammaisneuvosto - Vanhusneuvosto - Vesihuoltolaitoksen yhtiöittämistä selvittävä työryhmä - Ystävyystoimikunta Käyttötalousosan toteutumisvertailu 48

Konsernijohto ja hallintopalvelut Alkuperäinen talousarvio TAmuutokset TA muutosten jälkeen Toteuma Poikkeama Toteuma % Toteuma 2012 Tot. 2013/ Tot. 2012 muutos-% Toimintatuotot 1 517 876 0 1 517 876 1 362 486 155 390 89,8 % 1 574 952-13,5 % ulkoiset tuotot 1 517 876 0 1 517 876 968 778 549 098 63,8 % 1 512 882-36,0 % sisäiset tuotot 0 0 0 393 708-393 708 0,0 % 62 070 534,3 % Toimintakulut 3 328 086 0 3 328 086 3 458 638-130 552 103,9 % 3 279 430 5,5 % ulkoiset kulut 3 271 451 0 3 271 451 3 395 687-124 236 103,8 % 3 255 139 4,3 % sisäiset kulut 56 635 0 56 635 62 951-6 316 111,2 % 24 291 159,2 % Toimintakate -1 810 210 0-1 810 210-2 096 152 285 942 115,8 % -1 704 478 23,0 % Toimintatuotot eivät toteutuneet talousarvion mukaisesti, talousarvioista jäätiin 170.000 euroa. Suurin selittävä tekijä on käyttöomaisuuden myyntivoittojen jääminen 500.000 euron talousarviosta 191.700 eurolla. Käyttöomaisuuden myyntivoitot olivat 308.300 euroa, joka kertyi lähes pelkästään tonttien myyntituloista ja ovat vain reilu 1/3 edellisen vuoden myyntituotoista. Toimintakulut ylittivät talousarvion 131.000 eurolla, tästä sisäisten kulujen (mm. uimahalli, ruokapalvelut, kulttuuritoimi) on 6.000 euroa ja ulkoisten vajaa 125.000 euroa. Ulkoisten kulujen ylitykseen on useampia syitä, joista merkittävimmät olivat: yhteistoimintaosuuksien (ympäristöterveydenhuolto, V-S liiton ja Kuntaliiton jäsenmaksut, Paimionjoki-yhdistys jne) budjetointivirhe (59.000 ), eläkemenoperusteiset eläkevakuutusmaksut (50.900 ) ja kokouspalkkiot (23.200 ). Käyttötalousosan toteutumisvertailu 49

Matkailutyö vuonna 2013 Paimion kaupungin matkailuneuvonnan toteuttamisesta vastasi kulttuuriasiainhoitaja, jonka kokonaistyöajasta matkailun ja markkinoinnin osuus on noin 1/3. Matkailuneuvonta toimi Sähkömuseon tiloissa 1.6. 31.8. ja muina aikoina kaupungintalolla sivistysvirastossa. Kaupunki jatkoi Paimion Opaspalveluiden kanssa kesätyöntekijäjärjestelyä, jossa sekä kaupunki että Opaspalvelut palkkaavat kesäkuukausiksi yhden työntekijän, jonka tehtävänä on sekä Paimion Sähkömuseossa sijaitsevan matkailuneuvontapisteen hoitaminen että Paimion sairaalan päivittäin toistuvat ja säännölliset opastustehtävät. Kesäkauden ulkopuolella Paimion Opaspalvelut huolehti aiempien vuosien tapaan Paimion sairaalan opastuksista. Matkailuneuvontapisteessä työskenteli lisäksi kesän aikana kaksi kaupungin palkkaamaa lyhytaikaisempaa kesätyöntekijää. Matkailutyön tavoitteena on ollut suora neuvontatyö, tiedottaminen ja markkinointi eri kanavia käyttäen sekä suoramarkkinointi ryhmämatkanjärjestäjille. Paimion matkailutarjontapalveluista tiedotettiin Paimion oman suomi-englanti -matkailuesitteen sekä kaupungin yleisesitteen avulla. Matkailuinformaatiota tuotettiin myös Paimion kaupungin uusille internet-sivuille englanniksi ja ruotsiksi. Tiiviit matkailukohteita esittelevät esitteet on lisäksi tarjolla saksan-,venäjän- ja rankankielisinä. Muista markkinointijulkaisuista voidaan mainita Ryhmämatkaopas sekä kuudella kielellä ilmestyvä karttoja sisältävä SuomiOpas nettiversioineen. Myös Turun seudun opaskartassa Paimio on mukana, samoin joissakin pienemmissä julkaisuissa. Syyskaudella aloitettiin paikallisten matkailutoimijoiden kanssa aiempaa tiiviimpi ja säännöllisempi yhteistyö, jonka puitteissa ryhdyttiin kehittämään markkinointia, ryhmäpakettien luontia sekä kaksikielisen matkailuesitteen uusimista. Ystävyyskuntatoiminta 2013 Paimion ystävyyskuntatoiminta vilkastui alkuvuonna 2013 entisestään, kun uusimman kumppanin, Saksan Odenthalin lukiosta otettiin yhteyttä jo ennen alkuperäisen aikataulun mukaan sovittua matkaa ja ehdotettiin musiikin erikoistujien Sibelius-Fahrt -retkeä Paimioon. Kohtalaisten etsintöjen jälkeen oppilaille löytyi isäntäperhe ja matka toteutettiin 13. 17.5.2013. Odenthalin lukion opettajat Christina Schowe ja Tim Schneider toimivat saksalaisten matkanjohtajina. Vieraat pääsivät Vistan koulun pihapäivänä tutustumaan eri kohteisiin ja muun muassa sahaamaan justeerilla Livian kohteessa. Paimion nähtävyyksien lisäksi ryhmä kävi Turun tuomiokirkossa ja Sibelius-museossa, opettajat lisäksi Turun linnassa. Saksalaiset pitivät kolme konserttia Jokelan koulun salissa. Odenthalin Finnfriends-yhdistyksen edustajat vierailivat Paimiossa 10.9.2013 ja tutustuivat kaupungintaloon, kirjastoon, Vistan kouluun, Pyhän Jaakobin kirkkoon, valtuuston puheenjohtaja Reijo Halliston kotiin, uusiin omakotialueisiin sekä savusaunaan. Lisäksi he vierailivat Turussa, Naantalissa ja Helsingissä. Paul Kalkbrenner kirjoitti Bergischer Bote-lehden joulu- ja tammikuun numeroihin pitkän matkakertomuksen, joissa Paimio sai runsaasti myönteistä julkisuutta. Paimiolaiset oppilaat kävivät Odenthalissa vastavierailulla 23. 27.9. lukion saksanopettaja Sari Hollménin ja Kari Kaunismaan johdolla. Matka onnistui erinomaisesti ja ryhmä tutustui Odenthalin lisäksi Bonnin Haus der Geschichteen ja Beethoven-kotimuseoon sekä Kölnin tuomiokirkkoon, kaupunginmuseoon ja suklaamuseoon. Kari Kaunismaa osallistui marraskuussa Åbo Akademissa pidettyyn seminaariin, joka käsitteli Turun ja ympäristökuntien ystävyystoimintaa Saksan kanssa. Kriivarin koulun yhteistyö Viron Audrun Jõõpren koulun kanssa jatkui: virolaiset oppilaat vierailivat Paimiossa 22. 26. huhtikuuta Käyttötalousosan toteutumisvertailu 50

Venäläinen Johanneksen eli Sovjetskin kunta kutsui Kaarinan, Paimion ja Liedon edustajat kunnan vuosijuhlaan 15. 17.6. Paimiosta osallistuivat kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki, kaupunginhallituksen jäsenet Jaana Hörkkö, Timo Virta ja Seppo Santala, Johannes-seuran edustajana Kyösti Vuontela sekä sihteeri Kari Kaunismaa. Johanneksessa näimme uuden vierasvenesataman sekä Villin lännen kylän Valkoinen villiruusu ja Viipurissa kiertelimme kaupunkia laajalti. Pohjoismainen ystävyyskuntakonferenssi pidettiin Ruotsin Ljungbyssa 21. 23.8. Paimiosta mukana olivat hallituksen jäsenet Sini Heino ja Seppo Santala, toimikunnasta Helena Lahti ja Kari Kaunismaa, hallintojohtaja Jaana Hölsö sekä nuorisoneuvoston edustajina Karri Lehtiranta, Emily Hernandez, Sofi Lehto, Matias Lämsä ja Suvikukka Tuomi. Paimiolaisten lisäksi mukana oli Norjan Åsin edustajia, jotka lupasivat lähettää koulun edustajat pohjoismaiseen leirikouluun vuoden 2014 syksyllä. (Ås ei ole muutamaan vuoteen osallistunut). Pohjoismainen leirikoulu pidettiin Paimiossa 9. 12.9. pelkästään suomalaisten ja ruotsalaisten edustajien kesken. Vastaavina opettajina olivat Kristiina Hellén ja Piia Sammal. Ystävyystoimikunta piti vain yhden kokouksen 4.6. Kuitenkin kaikkia vierailuja varten käytiin varsin runsas sähköpostien vaihto avoimien kysymysten selvittämiseksi. Käyttötalousosan toteutumisvertailu 51

TOIMIELIN TEHTÄVÄALUE VASTUUHENKILÖ TEHTÄVÄKUVAUS Kaupunginhallitus Maaseutupalvelut Taina Wirberg Maaseutupalvelut pyrkii huolehtimaan maaseudun elinolosuhteiden tasapuolisesta kehittämisestä ja säilyttämisestä. Lisäksi maaseutupalveluiden tehtävänä on osoitetuilla voimavaroilla ylläpitää ja edistää kunnassa kestävän kehityksen periaatteiden mukaista, luonnonympäristöltään monimuotoista, terveellistä, viihtyisää ja laadukasta elinympäristöä. Tätä toteutetaan ohjaamalla ja neuvomalla kuntalaisia yhdenveroisesti sekä tasapuolisesti. Paimion maaseutupalvelut hoitaa maataloushallinnon yhteistoiminta-alueella, joka käsittää Kaarinan, Kemiönsaaren, Paimion, Paraisten ja Sauvon kunnat. Maaseutupalvelut Tavoitteet: Tiedottamisella ja koulutuksella pyritään ohjaamaan ja vaikuttamaan siten, että viljelijät palauttavat kaikki mahdolliset hakemukset määräaikana niin, että saavutetaan taloudellinen ja ympäristön huomioiva tulos. Toteutuneet tavoitteet: Tilaluku 2013 Maksettu tuki, Ympäristötukeen sitoutuneet tilat, % Sähköisesti tukea hakeneet, % Kaarina 93 2.113.664 92,5 54,8 Kemiönsaari 192 5.986.812 99,0 80,2 Paimio 158 5.595.298 99,4 68,4 Parainen 239 5.579.242 92,9 68,2 Sauvo 141 5.817.535 98,6 66,0 Yhteensä 822 25.092.551 96,6 69,1 Maksetun tuen osuus vuodesta 2012 laski noin 10 %. Tähän oli syynä ympäristötuen jaksotus kahdelle vuodelle sekä rahoituskuri (2,453658 %). Viljelijöille järjestettiin ympäristötuesta ja muista tukijärjestelmistä useita eri koulutustilaisuuksia. Viljelijäkoulutus- Osallistujia tilaisuuksia Kaarina 1 19 Kemiönsaari 1 30 Paimio 1 88 Parainen 1 31 Sauvo 2 75 Kaarina, Paimio, Sauvo 1 115 yhteinen koulutusristeily Yhteensä 7 358 Käyttötalousosan toteutumisvertailu 52

Henkilöstö Viljelijäkoulutustilaisuus 29.1.2013 (Kuva: E.Ekman) Maaseutupalveluiden vakinaisen henkilökunnan määrä oli 31.12.2013 yhteensä 6. Maaseutuasiamiehet työskentelivät yhteensä viidellä eri paikkakunnalla. Kemiönsaarella yksi, Sauvossa yksi, Paraisilla kaksi (toinen Korppoossa ja toinen keskustassa) ja Paimiossa kaksi. Maaseutupalvelut Alkuperäinen talousarvio TAmuutokset TA muutosten jälkeen Toteuma Poikkeama Toteuma % Toteuma 2012 Tot. 2013/ Tot. 2012 muutos-% Toimintatuotot 245 415 0 245 415 222 823 22 592 90,8 % 49 340 351,6 % ulkoiset tuotot 245 415 0 245 415 222 823 22 592 90,8 % 49 340 351,6 % sisäiset tuotot 0 0 0 0 0 0,0 % 0 0,0 % Toimintakulut 298 880 0 298 880 306 349-7 469 102,5 % 88 241 247,2 % ulkoiset kulut 289 780 0 289 780 299 638-9 858 103,4 % 88 049 240,3 % sisäiset kulut 9 100 0 9 100 6 711 2 389 73,7 % 192 3395,4 % Toimintakate -53 465 0-53 465-83 526 30 061 156,2 % -38 901 114,7 % Käyttötalousosan toteutumisvertailu 53

KAUPUNGINHALLITUS YHTEENSÄ Alkuperäinen talousarvio TAmuutokset TA muutosten jälkeen Toteuma Poikkeama Toteuma % Toteuma 2012 Tot. 2013/ Tot. 2012 muutos-% Toimintatuotot 1 763 291 0 1 763 291 1 585 309 177 982 89,9 % 1 624 292-2,4 % ulkoiset tuotot 1 763 291 0 1 763 291 1 191 601 571 690 67,6 % 1 562 222-23,7 % sisäiset tuotot 0 0 0 393 708-393 708 0,0 % 62 070 534,3 % Toimintakulut 3 626 966 0 3 626 966 3 764 986-138 020 103,8 % 3 367 671 11,8 % ulkoiset kulut 3 561 231 0 3 561 231 3 695 324-134 093 103,8 % 3 343 188 10,5 % sisäiset kulut 65 735 0 65 735 69 662-3 927 106,0 % 24 483 184,5 % Toimintakate -1 863 675 0-1 863 675-2 179 678 316 003 117,0 % -1 743 379 25,0 % Käyttötalousosan toteutumisvertailu 54

TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Vastuuhenkilö Sosiaali- ja terveyslautakunta Hallinto Pentti Taimen Toiminta-ajatus Sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtävänä on vastata tarpeellisten sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä paimiolaisille. Keskeistä on palvelujärjestelmän kehittäminen niin, että se vastaa kohtuukustannuksin asukkaiden tarpeisiin, edistää omatoimista selviytymistä, ehkäisee syrjäytymistä sekä ylläpitää ja edistää heidän terveyttään. SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA - kokouksia 10 Läsnäolokerrat Rannikko, Sari, pj. 9 Kylén, Päivi, vj. 1 Valkonen, Ville, vpj. 7 Rannikko, Piia, vj. 2 Aro, Pekka, j. 9 Syrjälä Antti, vj. 1 Hjerp, Paula, j. 10 Nieminen, Sirpa, vj. - Ketola, Jonna, j. 6 Haapanen, Arttu, vj. - Lahti, Tapani, j. 9 Kallio, Markus, vj. - Lindberg, Mikko, j. 6 Kuhasalmi, Minna, vj. 2 Vairinen-Salmela, Johanna, j. 9 Paasonen, Jaana, vj. - Vuontela Tarja, j. 7 Kuparinen, Heikki, vj. 2 Virta Timo, kh:n edustaja 7 Hongisto Jukka, kh:n pj. - Jussinmäki Jari, kaupunginjohtaja 3 Valindas Merja, sosiaali- ja terveysjohtaja, esittelijä 10 Taimen Pentti, hallintosihteeri, sihteeri 10 Käyttötalousosan toteutumisvertailu 55

Tavoitteet Talousarvion toteutumisseurantaa tehostetaan keskeisten suoritteiden määrien seurannalla määrärahaseurannan ohessa. Tehtäväalueet raportoivat neljännesvuosittain suoritteiden toteutumisesta; raportit viedään lautakunnan käsittelyyn. Kustannuslaskentaa kehitetään yhteistyössä kaupungin taloushallinnon kanssa. Tietotekniikan ja järjestelmien käyttöä tehostetaan yhteistyössä kaupungin tietohallinnon kanssa. Sähköisten toimintamallien avulla voidaan saavuttaa toiminnan järkiperäistämistä, henkilöstöresurssien optimaalista hyödyntämistä, toimintavarmuuden lisäämistä ja taloudellista säästöä. Lautakunta selvittää yhdessä tietohallinnon kanssa mahdollisuudet ottaa toimialallaan käyttöön sähköisiä toimintamalleja. Toteutuminen Talousarvion toteutumisesta raportoitiin lautakunnalle neljännesvuosittain. Samalla selvitettiin määrärahaylitysten taustalla olevat muutokset palveluiden kysynnässä. Uusia kustannuslaskentahankkeita ei aloitettu vuoden aikana. Toimeentulotuen sähköinen hakemus otettiin käyttöön syyskuussa 2013. Hallinto Alkuperäinen talousarvio TAmuutokset TA muutosten jälkeen Toteuma Poikkeama Toteuma % Toteuma 2012 Tot. 2013/ Tot. 2012 muutos-% Toimintatuotot 50 370 0 50 370 43 297 7 073 86,0 % 36 131 19,8 % ulkoiset tuotot 50 370 0 50 370 43 297 7 073 86,0 % 36 131 19,8 % sisäiset tuotot 0 0 0 0 0 0,0 % 0 0,0 % Toimintakulut 365 500 0 365 500 362 340 3 160 99,1 % 349 709 3,6 % ulkoiset kulut 354 890 0 354 890 352 268 2 622 99,3 % 347 974 1,2 % sisäiset kulut 10 610 0 10 610 10 072 538 94,9 % 1 735 480,4 % Toimintakate -315 130 0-315 130-319 043 3 913 101,2 % -313 578 1,7 % Käyttötalousosan toteutumisvertailu 56

TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Vastuuhenkilö Toiminta-ajatus Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaalityö Jussi Mattila Sosiaalityön tavoitteena on auttaa ja tukea yksilöitä ja perheitä selviytymään erilaisista ongelmatilanteista, edistää asiakkaiden itsenäistä selviytymistä ja ehkäistä syrjäytymistä ja turvattomuutta. Tavoitteet Tavoite Aikuissosiaalityö Mittari Tunnusluku TP11 TP12 TA13 Tot. Toimeentuloturva Toimeentulotuen pitkäaikaisasiakkaiden (yli 6 kk) määrän väheneminen Toimeentulotuen määrä /ruokakunta Asiakkaiden/pitkäaikaisasiakkaiden määrä 2555 369/141 2629 339/136 2500 360/130 3342 370/130 Toimintakeskus Pitkäaikaistyöttömien määrän vähentäminen - Tehokas yhteistyö työvoimahallinnon kanssa. - Työmarkkinoille ohjautuminen - Poistuminen sosiaalityön asiakkuudesta Aktivointisuunnitelmat kaikille yli 500 pv työmarkkinatuella olleille / % Asiakasmäärä (yli 500 pv) 76 15 90 19 21 19 19 Päihdehuolto Työikäisten päihdeongelmaisten kuntoutus ja aktivointi - Vaikuttavuusseuranta Kuntouttava hoito/asiakkaat 6 6 9 12 Vammaishuolto Vammaishuollon suunnitelmallisuuden lisääminen - Asiakaskohtaiset palvelusuunnitelmat Tehty ja pidetään ajan tasalla. 98 98 69 6 Käyttötalousosan toteutumisvertailu 57

Tavoite Lastensuojelu Mittari Tunnusluku TP11 TP12 TA13 Tot. Avohuollon keinot mahdollisimman tehokkaiksi - Varhaiseen puuttumiseen panostaminen - Yhteistyö lastenneuvolan ja päivähoidon kanssa - Vertaistukiryhmät osana perhetyötä Lastensuojeluilmoitukset Avohuollon tukitoimet / lasten määrä Säännölliset työntekijätapaamiset / vuosi Ryhmien osallistujamäärät - nuorten ryhmät/osallist. - perheryhmät/osallist. 165 4 15 10 258 117 4 15 10 171 96 3 15 10 220 176 6-20 Sijaishuollossa perhehoito ensisijainen Hoitopäivät: - perhehoito - laitoshoito 5099 3405 3830 2005 2466 2041 3004 2470 Kaupunginhallituksen käsittelyssä lisätty tavoite: Toteutuminen Kaupunginhallitus edellyttää, että vuoden 2013 alusta voimaantulevan Nuorisotakuulain vaikutukset huomioidaan kaupungin eri yksiköiden yhteistoiminnassa. Sosiaaliohjaajan työtä ohjattiin alle 30-vuotiaiden asiakkaiden kanssa työskentelemiseen. Työnkuvana oli keinojen etsiminen ja asiakkaiden tukeminen omatoimisuuteen ja ratkaisujen löytymiseen arkielämässä. Asiakkaiden toimeentulotuen tarpeeseen vastaaminen ja sopivan työ-, koulutus tai kuntoutuspaikan etsiminen yhdessä asiakkaiden kanssa yhteistyössä kaupungin nuorisotoimen ja TE-toimiston kanssa. Tehtäväaluetta kuvaavat tunnusluvut: Tunnusluvut 2010 2011 2012 2013 Asiakkaat yhteensä: Ruokakuntien lukum. 861 941 1024 1033 - toimeentulotuki 366 369 339 370 - lastensuojelu 95 112 128 176 - vammaishuolto 175 185 260 222 - päihdetyö 35 85 112 105 - muu sos.työ 190 190 185 160 Käyttötalousosan toteutumisvertailu 58

Tunnusluvut 2010 2011 2012 2013 Vammaishuolto Kuljetuspalv. saajia 142 159 157 168 Työtoiminnan piirissä: - erityishuoltopiiri 15 15 5 16 - kaupunki 25 26 14 2 Erityishuoltopiirin palvelut: - laitoshoito - asumispalvelut - päivähoito - työtoiminta Hoitopäivät 1714 3317 1059 2313 2113 2720 766 2242 1825 4015 720 3360 2372 4015 720 3840 Yks. hoitokodit ja tukiasunnot Hoitopäivät 7683 7863 8030 7665 Omaishoidontuen saajat 23 25 27 25 Päihdehuolto A-klinikka Asiakkaat Asiakaskäynnit 56 514 43 381 38 41 311 Katkaisuhoito Asiakkaat Hoitopäivät 16 33 17 199 26 229 24 207 Kuntoutushoito Lastensuojelu ja perhetyö Perhehoito Yksityiset perhekodit Laitokset Asiakkaat Hoitopäivät Hoitopäivät 7 8 4380 395 2622 6 142 5099 473 3405 11 220 3783 52 1645 12 200 3004-2470 Tukiperhe + perhetyö Lapsia 82 82 80 120 Toimeentulotuki Tukea saaneet Ruokakunnat 366 369 339 370 Sosiaalityö Alkuperäinen talousarvio TAmuutokset TA muutosten jälkeen Toteuma Poikkeama Toteuma % Toteuma 2012 Tot. 2013/ Tot. 2012 muutos-% Toimintatuotot 584 410 120 000 704 410 757 301-52 891 107,5 % 578 055 31,0 % ulkoiset tuotot 564 495 0 564 495 745 982-181 487 132,2 % 565 781 31,8 % sisäiset tuotot 19 915 120 000 139 915 11 320 128 596 8,1 % 12 274-7,8 % 1 000 Toimintakulut 5 303 800 000 6 303 800 6 647 763-343 963 105,5 % 5 464 513 21,7 % ulkoiset kulut 5 274 910 1 000 000 6 274 910 6 618 702-343 792 105,5 % 5 450 953 21,4 % sisäiset kulut 28 890 0 28 890 29 061-171 100,6 % 13 560 114,3 % Toimintakate -4 719 390-880 000-5 599 390-5 890 462 291 072 105,2 % -4 886 459 20,5 % Asiakasmäärän kasvu toimeentulotuessa, lastensuojelussa ja vammaishuollossa aiheutti talousarvion ylityksiä ko. kustannuspaikoilla. Käyttötalousosan toteutumisvertailu 59

TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Vastuuhenkilö Sosiaali- ja terveyslautakunta Vanhuspalvelut ja kotihoito Merja Valindas Toiminta-ajatus Kotihoidon ja sitä tukevien palveluiden avulla pyritään käytettävissä olevin voimavaroin tukemaan kotona asumista mahdollisimman pitkään. Jos asiakas ei näiden palveluiden turvin enää selviydy kotona, järjestetään hänelle sopiva hoitopaikka asumispalveluista tai laitoshoidosta. Tavoitteet Tavoite Mittari Tunnusluku TP11 TP12 TA13 Tot. Vanhusten kotona asumisen tukeminen (suositus 91-92 %) Kotona asuvien määrä, % yli 75-v. 89,1 89,3 91 91,5 Kotihoidon saatavuuden turvaaminen (suositus 13-14 % säännöllisen kotihoidon piirissä) Kotihoidon kattavuus; % yli 75-vuotiaista Palveluseteliasiakkaat Palvelusetelitunnit 12,7 22 1306 13 22 1400 13,2 33 2991 13,6 39 5291 Päivätoiminnan kehittäminen Hoitopäivät 1897 1800 1772 1594 Oikea hoidon porrastus Rava-mittaus suoritetaan kahdesti vuodessa. Tulokset raportoidaan lautakunnalle Rava-mittarin tavoitearvo: Kotihoito 1.50-2.80 Omaishoito 2.50-4.02 Askala 2.00.-4.02 Paltanpuisto 2.50-4.02 Vanhainkodin alakerta 3.00-4.02 Vanhainkoti laitoshoito 3.00-4.02 Vuodeosasto 3.50-4.02 Seurataan Ravaluokittaista jakaumaa Käyttötalousosan toteutumisvertailu 60

Tavoite Mittari Tunnusluku TP11 TP12 TA13 Tot. Palveluasuminen vastaa tarvetta (5-6 % 75 vuotta täyttäneistä) Askala Paikat Hoitopäivät Paltanpuisto Paikat 12-15 4777 27-30 12-15 4049 27-30 12-15 4500 26-29 4305 Hoitopäivät 10218 10226 10100 9713 Yksityiset asumispalvelut Paikat Hoitopäivät 8 3899 6 2820 7 2544 Hoivakoti Jokilaakso Paikat Hoitopäivät 19 7045 20 7187 20 7200 7050 Tehostetun palveluasumisen kattavuus% 75 vuotta täyttäneistä 8,3 8,3 5-6 6,9 Vanhusten laitoshoito vastaa tarvetta (max 3 % 75-vuotta täyttäneistä) Vanhainkodin hoitopäivät Paikat Laitoshoidon kattavuus % yli 75-vuotiaista 5590 16 2,6 5623 16 2,4 5760 16 3 5464 1,6 Henkilöstön hyvinvoinnista ja saatavuudesta huolehtiminen - Täydennyskoulutusta järjestämällä Koulutukseen osallistuneet 52 80 60 Vanhuspalvelut ja kotihoito Alkuperäinen talousarvio TAmuutokset TA muutosten jälkeen Toteuma Poikkeama Toteuma % Toteuma 2012 Tot. 2013/ Tot. 2012 muutos-% Toimintatuotot 1 096 600-55 000 1 041 600 1 029 624 11 976 98,9 % 1 003 346 2,6 % ulkoiset tuotot 1 096 600-55 000 1 041 600 1 029 624 11 976 98,9 % 1 003 346 2,6 % sisäiset tuotot 0 0 0 0 0 0,0 % 0 0,0 % Toimintakulut 5 413 890 200 000 5 613 890 5 625 297-11 407 100,2 % 5 353 242 5,1 % ulkoiset kulut 5 227 650 200 000 5 427 650 5 453 598-25 948 100,5 % 5 221 694 4,4 % sisäiset kulut 186 240 0 186 240 171 699 14 541 92,2 % 131 548 30,5 % Toimintakate -4 317 290-255 000-4 572 290-4 595 673 23 383 100,5 % -4 349 896 5,7 % Käyttötalousosan toteutumisvertailu 61

TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Vastuuhenkilö Sosiaali- ja terveyslautakunta Terveydenhuolto Merja Valindas Toiminta-ajatus Tavoitteena on hoidon ja palvelujen oikea porrastaminen perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalipalvelujen kesken hoitoprosesseja kehittäen. Lähtökohtana on, että oikeat potilaat hoidetaan oikeissa paikoissa oikea-aikaisesti. Toiminnalliset tavoitteet Erikoissairaanhoidon palvelut ostetaan sairaanhoitopiirin tekemien arvioiden ja sopimusneuvottelujen mukaisina. Täydentäviä palveluita (erikoislääkärikonsultaatioita ja tutkimuksia) ostetaan edelleen yksityisiltä lääkäriasemilta. Perusterveydenhuollon palvelut ostetaan Paimion - Sauvon ktky:ltä tilaaja-tuottaja sopimuksen mukaisesti. Psykiatrian ja päihdehuollon palvelujen kokoaminen yhteen terveyskeskuksessa. Lääkärivastaanoton sairaanhoitajan toimista siirretään 1 sairaanhoitajan toimi psykiatrian ja päihdehuollon tiimiin, jolloin tiimi muodostuu 2 psykiatrisesta sairaanhoitajasta, 0,5 psykologista, 0,2 lääkäristä. Kiinteä yhteistyö sosiaalitoimeen, Salon A-klinikkaan sekä Kaarinan mielenterveystoimistoon. Vuodeosaston nimen muuttaminen terveyskeskussairaalaksi, keskimääräinen paikkaluku 25. Päivystyksen siirron jälkeen lääkäri-hoitaja työparimallin käyttöönotto. Resurssimuutokset: 0,2 lääkärin virka (psykiatri) psykiatrian ja päihdehoidon tiimiin 3 hoitajan ja 0,5 laitoshuoltajan tointa terveyskeskussairaalasta. Toteutuminen Päivystyspalvelut: Päiväaikainen päivystys klo 8-16 tuotetaan Paimion-Sauvon terveysasemilla. Virka-ajan ulkopuolinen päivystys tuotetaan 2.4.2013 alkaen Turun alueen yhteispäivystyksessä VSSHP:n ensihoidon- ja päivystyksen liikelaitoksen toimintana. Mielenterveys- ja päihdepalvelut: Toiminta on käynnistynyt vuoden 2013 aikana siten, että toinen psykiatrinen sairaanhoitaja aloitti maaliskuussa 2013 ja osa-aikainen psykiatri (0,4) syyskuussa 2013. Lääkäri-hoitaja työparimalli: Työparimallia kehitetään erillisellä hankkeella. Toiminta on osittain käynnistynyt keväällä 2014. Käyttötalousosan toteutumisvertailu 62

Tavoite Perusterveydenhuolto Väestö saa lakisääteiset ja hoitotakuun edellyttämät terveydenhuollon palvelut kattavasti ja laatusuositusten mukaisesti. Hoidonporrastusta kehitetään siten, että minimoidaan erikoissairaanhoidon viivepäivät ja vuodeosastolta jatkohoitopaikkaa odottavien viivepäivät Erikoissairaanhoito Erikoissairaanhoidon palvelujen tarkoituksenmukainen käyttö ja oikea hoidon porrastus Mittari Lain toteutuminen Siirtoviivepäivien määrä Poliklinikka käynnit Hoitojaksot Tunnusluku TP11 TP12 TA13 Tot. Toteutunut Keskimääräinen jonotusaika lääkärille 10 pv, hammaslääkärille 2 kuukautta ja suuhygienistille 4-5 viikkoa, fysioterapiaan 22 päivää. 30 3 Viivepäivät; Salo 27 pv ja TYKS 14 pv 16311 1502 19801 1619 Terveydenhuolto Alkuperäinen talousarvio TA muutosten jälkeen Toteuma Poikkeama Toteuma % Toteuma 2012 Tot. 2013/ Tot. 2012 muutos-% Toimintatuotot 0 0 0 0 0 0,0 % 0 0,0 % ulkoiset tuotot 0 0 0 0 0 0,0 % 0 0,0 % sisäiset tuotot 0 0 0 0 0,0 % 0 0,0 % Toimintakulut 16 619 050 1 500 000 18 119 050 18 334 735-215 685 101,2 % 15 277 540 20,0 % ulkoiset kulut 16 619 050 1 500 000 18 119 050 18 334 735-215 685 101,2 % 15 277 540 20,0 % sisäiset kulut 0 0 0 0 0 0,0 % 0 0,0 % Toimintakate -16 619 050-1 500 000-18 119 050-18 334 735 215 685 101,2 % -15 277 540 20,0 % SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ: Alkuperäinen talousarvio TAmuutokset TAmuutokset TA muutosten jälkeen Toteuma Poikkeama Toteuma % Toteuma 2012 Tot. 2013/ Tot. 2012 muutos-% Toimintatuotot 1 731 380 65 000 1 796 380 1 830 223-33 843 101,9 % 1 617 532 13,1 % ulkoiset tuotot 1 711 465-55 000 1 656 465 1 818 903-162 438 109,8 % 1 605 258 13,3 % sisäiset tuotot 19 915 120 000 139 915 11 320 128 596 8,1 % 12 274-7,8 % Toimintakulut 27 702 240 2 700 000 30 402 240 30 970 136-567 896 101,9 % 26 445 004 17,1 % ulkoiset kulut 27 476 500 2 700 000 30 176 500 30 759 303-582 803 101,9 % 26 298 161 17,0 % sisäiset kulut 225 740 0 225 740 210 833 14 907 93,4 % 146 844 43,6 % Toimintakate -25 970 860-2 635 000-28 605 860-29 139 913 534 053 101,9 % -24 827 473 17,4 % Erikoissairaanhoidon käyttö ja kustannukset ylittivät ennakkoon tehdyn arvion. Käyttötalousosan toteutumisvertailu 63

TOIMIELIN TEHTÄVÄALUE VASTUUHENKILÖ TEHTÄVÄKUVAUS KOULUTUSLAUTAKUNTA Hallinto Jukka Talka Paimion kaupunki edistää kaupunkilaisten oppimista, henkistä kasvua ja hyvinvointia tarjoamalla sekä perusopetuksen että lukion koulutuspalveluja. Lakisääteisiä ja oppilaiden tarpeiden mukaisia palveluja tuotettaessa huolehditaan erityisesti laadusta, oikeudenmukaisuudesta, joustavuudesta ja oppijakeskeisyydestä. KOULUTUSLAUTAKUNTA - kokouksia 10 Läsnäolokerrat Lehikoinen Jouni, pj. 9 Lehto Olli, vj. 1 Mäentaka Asko, vpj. 8 Riipinen Hannu, vj. 1 Alander Eira, j. 9 Lujala Tanja, vj. 1 Jalonen Kimmo, j. 9 Kakkonen Jorma, vj. - Jätinvuori Marita, j. 10 Oinas Inkeri, vj. - Länsimies Minna, j. 9 Ruohonen Marjaleena, vj. - Lehtonen Henna-Maria, j. 9 Klapuri Tintti, vj. 1 Reunanen Kristiina, j. 8 Vairinen-Salmela Johanna, vj. 1 Tanninen Eetu, j. 7 Salminen Toni, vj. 2 Hongisto Jukka, kh:n pj. - Santala Seppo, kh:n ed. 3 Kuparinen Heikki, kh:n varaed. 1 Salminen Roni, nuorisoneuvoston edustaja 6 Heino Säde, nuorisoneuvoston varaedustaja 1 Jussinmäki Jari, kaupunginjohtaja 1 Koret Hilkka, pöytäkirjanpitäjä 10 Talka Jukka, sivistysjohtaja, esittelijä 10 Käyttötalousosan toteutumisvertailu 64

Paimion kaupunki edistää kaupunkilaistensa kehitystä, oppimista, henkistä kasvua ja hyvinvointia tarjoamalla varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja lukion koulutuspalveluja. Lakisääteisiä ja lasten sekä nuorten tarpeiden mukaisia palveluja tuotettaessa huolehditaan erityisesti laadusta, oikeudenmukaisuudesta, joustavuudesta sekä lapsi- ja nuorisokeskeisyydestä. Koulutuslautakunta käyttää ylintä päätösvaltaa vastuualueella. Sen alaisuudessa toimii varhaiskasvatus, peruskoulut ja lukio sekä sivistyspalvelujen koulutoimen henkilöstö, joka valmistelee asiat lautakunnalle ja huolehtii päätösten täytäntöönpanosta. Paimion varhaiskasvatus esiopetuksineen siirrettiin koulutuslautakunnan alaiseksi toiminnaksi vuoden 2012 alusta lukien. Samaan aikaan perusopetuksessa toimi Tehostetun ja erityisen tuen hanke sekä Resurssiopettajahanke, joten varhaiskasvatuksen siirto tapahtui hyvään aikaan. Yhteistyö varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen kanssa lähti liikkeelle suotuisissa merkeissä. Vuoden 2012 aikana alkoi eritasoinen yhteistyö ja koulutus, joka konkretisoitui syksyllä 2012 esiopetuksen ja 1.-luokkien suunnitelmallisena ja tavoitteellisena yhteistoimintana, joka jatkui vuonna 2013 resurssiopettajarahoituksen avulla. Paimion kouluverkkoa muutettiin vuonna 2010. Lukio siirtyi Fortumin konttoritiloihin saneerattuun uuteen lukiorakennukseen, jolloin koulukeskuksessa vapautui lisätiloja perusopetuksen käyttöön. Kun lukuvuonna 2008-2009 alakouluissa oli 33 yleisopetuksen ryhmää, joista 8 ryhmässä oli 25 oppilasta tai enemmän, niin lukuvuoden 2014-2015 alussa suuria ryhmiä ei enää ole lainkaan. Jokelan koulusta on kasvanut lyhyessä ajassa 2-sarjainen koulu. Lukuvuosi 2013-14 on viimeinen, jolloin koulusta vielä puuttuu yksi ryhmä, 12. ryhmä. Kuluvan vuosikymmenen aikana Vistan alakoulusta kasvaa 3-sarjainen. Lukuvuonna 2013-14 alakoulussa on kaksi ikäluokkaa kolmessa rinnakkaisluokassa. Ryhmien lisääntymiseen on syynä kouluverkkomuutosten ja ryhmäkokojen tasaantumisen lisäksi oppilasmäärän kasvu, kun ikäluokat tulevat suurenemaan noin 10-15 %. Lisäksi luokkamuotoinen erityisopetus vähenee ja tehostetun tuen ryhmät lisääntyvät. Opetusmenetelmien kehittyessä on tarpeen myös tehdä muutoksia koulutiloihin. Vistan koulun Alatalon suunnittelussa on lähdetty siitä, että kiinteitä seiniä on mahdollisimman vähän. Tilojen on oltava muunneltavissa. Myös ryhmätyötiloja tarvitaan. Seinät hoidetaan siirrettävillä sermeillä ja pulpetteja korvataan ryhmätyöpöydillä. Alataloon tulee lukuvuoden 2014-15 alusta alkaen esikouluryhmän lisäksi 1. ja 2. luokkien yleisopetusta sekä yksi pienryhmä. Tiloja suunniteltiin opettajien avustuksella vuonna 2013. Kouluverkon muutokset tehtiin vuonna 2010 ja nyt muutokset tapahtuvat toiminnallisuudessa. Keittiöverkon uudistus päättyi vuonna 2012, joten vuoden 2013 kustannuksissa pitäisi näkyä muutoksen vaikutukset. Varhaiskasvatusverkoston uudistukset on aloitettu suunnittelulla ja päätösten teolla. Paimiossa on paljon pieniä ja tehottomia varhaiskasvatusyksiköitä. Paimion opisto siirtyi vuonna 2010 samoihin tiloihin lukion kanssa, jolloin yhteistyötä voitiin suunnitella ja toteuttaa halutulla tavalla. Yhteistyö etenkin musiikkiopiston kanssa on lisääntynyt jatkuvasti. Samaan aikaan kansalaisopiston yhteistyö erityisliikunnan kanssa on vakiintunut. Myös yhteistyötarpeita vapaa-aikatoimen, sivistystoimen ja koulutoimen kesken on olemassa. Vuoden 2013 alusta alkaen lautakuntarakenteita uudistettiin. Perusopetuslain muutokseen liittyy myös resurssiopettajahanke, joka sai jatkorahoitusta lukuvuodelle 2013-2014 273 000 euroa. Koulutuksen alueella Paimio on mukana myös Turun Seudun Opetustoimen foorumissa (TSO), joka on 12 sivistysjohtajan keskustelufoorumi. Käyttötalousosan toteutumisvertailu 65

Suurimmat investointihankkeet ovat Vistan koulun koko kiinteistömassaa kattava peruskorjaus, Jokelan koulun peruskorjausten jatkaminen ja Hanhijoen koulun laajennuksen valmistuminen vuonna 2013. Lisäksi varhaiskasvatuksessa uusien päiväkotitilojen saaminen. Tavoitteet Tehostetun ja erityisen tuen-hankkeen konkretisoiminen. Hankkeen vaikutuksista on raportoitava koulujen toimintakertomuksissa ja suunnittelusta koulujen työsuunnitelmissa. Hankkeen jalkauttaminen on jatkunut resurssiopettajahankkeen rahoituksella. Opettajien yhteistyö on lisääntynyt, nivelvaiheyhteistyö esi-alkuopetuksen kanssa jatkuu, pienryhmien yhteistyö yleisryhmien kanssa laajenee, jne. Kolmiportainen tuki, ryhmäkoot, laadun seuranta, Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen, Oppilashuollon käsikirja on päivitetty Opiskeluhuollon hyvinvointisuunnitelmaksi, jne ovat osa hankkeiden konkretisointia yhdessä koulujen toimintakertomusten ja työsuunnitelmien käyttökelpoisuuden lisääntymistä.. Edellä mainitun hankkeen ja resurssiopettajahankkeen keskeinen painopiste on lukuvuonna 2012-2013 esi- ja alkuopetuksen yhteistyö. Painopisteen valinta oli onnistunut. Loppuvuodesta 2013 painopistettä siirrettiin yhteisopettajuuden seurantaan. Perusopetuslain muutoksen edellyttämien toimenpiteiden jatkaminen, seuranta ja konkreettisten muutosten valvonta. Laatu-hankkeen hyödyntäminen. Opetusministeriön tavoitteet eduskuntakaudelle ovat pääsääntöisesti joko toteutuneet tai toteutumassa Paimion koulutoimessa. Säädöksissä ja ohjeissa tapahtuvat muutokset eivät aiheuta suuria muutoksia toimintaan tai rahoitukseen. Peruskorjausten suunnittelussa ja varhaiskasvatuksen lisätilojen suunnittelussa mukana olo. Sivistyspalveluiden mukanaolo on huomioitu asiallisesti suunnittelussa. Kaupunginhallituksen käsittelyssä lisätty tavoite: Kaupunginhallitus edellyttää, että vuoden 2013 alusta voimaantulevan Nuorisotakuulain vaikutukset huomioidaan kaupungin eri yksiköiden yhteistoiminnassa. Kaupunginhallitus perusti 20.02.2013 paikallisten viranomaisten monialaisen ohjaus- ja yhteistyöverkoston, jonka puheenjohtajana toimii sivistysjohtaja ja sihteerinä erityisnuorisotyöntekijä. Verkosto toimii nuorisolain mukaisena nuorisotakuun toteuttamisen ohjausryhmänä. Ohjausryhmä toimii myös oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä lastensuojelulain mukaisena ohjausryhmänä. Ryhmä kokoontui kerran syksyllä 2013. Hallinto Alkuperäinen talousarvio TAmuutokset TA muutosten jälkeen Toteuma Poikkeama Toteuma % Toteuma 2012 Tot. 2013/ Tot. 2012 muutos-% Toimintatuotot 19 200 0 19 200 18 362 838 95,6 % 107 546-82,9 % ulkoiset tuotot 19 200 0 19 200 18 362 838 95,6 % 107 546-82,9 % sisäiset tuotot 0 0 0 0 0,0 % 0 0,0 % Toimintakulut 225 810 0 225 810 213 184 12 626 94,4 % 288 329-26,1 % ulkoiset kulut 221 650 0 221 650 208 972 12 678 94,3 % 287 762-27,4 % sisäiset kulut 4 160 0 4 160 4 212-52 101,2 % 568 641,8 % Toimintakate -206 610 0-206 610-194 822-11 788 94,3 % -180 783 7,8 % Käyttötalousosan toteutumisvertailu 66

TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Vastuuhenkilö Koulutuslautakunta Varhaiskasvatus Hilkka Koret Varhaiskasvatuspalvelujen tehtävänä on järjestää korkeatasoista hoitoa, kasvatusta ja opetusta sekä tarvittaessa pedagogista kuntoutusta. Varhaiskasvatuksessa tuetaan perheiden kasvatustehtävää ja edistetään lapsen persoonallisuuden tasapainoista kehitystä yhdessä kotien kanssa. Lapsella on mahdollisuus tutkia asioita ja ilmiöitä sekä hankkia tietoja, taitoja, kokemuksia ja elämyksiä sekä fyysisesti että psyykkisesti turvallisessa kasvatusympäristössä. Päivähoidon piirissä oli vuonna 2013 n. 77 % kaupungin alle kouluikäisistä lapsista. Paimiossa on viisi päiväkotia, jotka sijaitsevat eri puolilla kaupunkia: Ala-Vistan, Jokelan, Hanhijoen, Lempilän ja Kriivarin päiväkodit. Lapsia kaupungin päiväkodeissa oli 238. Kasvatushenkilöstön määrä päiväkodeissa oli 37 + 5 erityispäivähoidon lastenhoitajaa. Kaupungissa toimii kolme yksityistä päiväkotia: Preitilän ostopalvelupäiväkoti, Verkanappuloiden Nappulamäen päiväkoti ja päiväkoti Viidakkovekarat. Päivähoitotarjontaan kuuluu vielä yksi yksityinen ryhmäperhepäiväkoti Vistan Vauhtivarpaat sekä 5 yksityistä perhepäivähoitajaa. Paimiolaisia lapsia oli hoidossa myös muiden kuntien päivähoitoyksiköissä ja yksityisissä päivähoitopaikoissa. Lapsia em. päivähoitopaikoissa oli yhteensä 186, josta ostopalveluna 70 lasta. Yksityisessä hoidossa olevien lasten perheille (muille kuin ostopalvelussa olevat) maksetaan Kelan maksaman yksityisen hoidon tuen lisäksi kuntalisää. Kuntalisän suuruus oli vuonna 2013 alle ja yli 3- vuotiaille: - päiväkodit 350 / 320 - ryhmäpph 275 / 225 - pph 225 / 195 Kotona työskenteleviä perhepäivähoitajia oli 43 ja heidän hoidossaan oli n. 184 lasta. Vuorohoitoa tarjotaan ryhmäperhepäivähoitoyksikkö Aliisassa, jossa työskentelee 5 hoitajaa ja kirjoilla oli 20 lasta. Ryhmäperhepäivähoitoyksiköissä Iivari ja Tikankolo, jotka tarjoavat myös iltahoitoa, työskentelee 8 hoitajaa, lapsia oli kirjoilla yhteensä 28. Iivari toimi myös perhepäivähoidon varahoitopaikkana. Esiopetuksessa oli lähes 100 % ikäluokasta. Erityistä tukea tarvitsevat lapset on sijoitettu tavalliseen päiväkotiryhmään ja osittain myös perhepäivähoitoon. Erityispäivähoidossa työskentelee kiertävä erityislastentarhanopettaja ja 5 vakituista avustajaa. Jokelan päiväkodissa toimii 13 lapsen integroitu erityisryhmä. Ryhmässä työskentelee erityislastentarhanopettaja, lastentarhanopettaja ja kaksi lastenhoitajaa. Kaupunki on tukenut MLL:n Paimion yhdistyksen perhekeskuksen toimintaa 27000 eurolla. Kotihoidontuen kuntalisää maksetaan alle 2-vuotiaista kotona hoidettavista lapsista. Kuntalisän suuruus oli 200 /kk. Kotihoidon tuen piirissä oli 143 lasta, joista 93:lle maksettiin Paimio-lisää. Päivähoitoa tarvitsevien lasten määrä on kasvanut vuoden 2013 aikana. Perheet käyttävät yhä enemmän osaviikkoista päivähoitoa. Vuorohoidon tarve on ollut myös kasvussa. Kunnallista päivähoitotarjontaa on laajennettu yhden ryhmäperhepäivähoitoyksikön (Tikankolo) verran. Perhepäivähoitoryhmien määrä on vaihdellut hoidon tarpeen mukaan vuoden alun 39 ja 44 ryhmän välillä siten, että vuoden lopussa perhepäivähoitoryhmiä oli 43. Yksityisen päivähoidon osuus päivähoitopalveluissa on kasvanut noin 6 %. Päivähoitopalvelujen tarjonnassa on tehty yhteistyötä Turun seudun muiden kuntien kanssa ostamalla päivähoitopalveluja yli kuntarajojen seudullisen yhteistyösopimuksen mukaisesti. Käyttötalousosan toteutumisvertailu 67

Vuoden 2013 aikana lasten kasvun ja oppimisen tukea on kehitetty edelleen. Varhaiskasvatuspalveluissa perustettiin työryhmä valmistamaan opasta monikulttuuristen perheiden kohtaamiseen päivähoidossa. Oppaan työstäminen on loppuvaiheessa. Esi- ja alkuopetuksen nivelvaiheyhteistyö on vakiinnuttanut paikkansa päiväkotien ja alakoulujen toimintakentässä. Seudullisten varhaiskasvatuspalvelujen kehittämisessä Paimio on ollut aktiivisesti mukana Turun Seudun Opetustoimen foorumin (TSO) varhaiskasvatustyöryhmässä. Paimion varhaiskasvatuspalvelujen edustajat ovat osallistuneet useisiin työryhmän alaryhmiin. Varhaiskasvatuspalveluissa haettiin Opetushallitukselta valtionavustusta esiopetuksen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöön sekä laite- ja tietoverkkohankintoihin. Avustusta saatiin 18 000 euroa 22 500 euron hankkeeseen vuosille 2013-2014. Toiminnalliset tavoitteet Sähköinen päivähoitoon hakeminen ja esiopetukseen ilmoittautuminen otetaan käyttöön. Sähköinen päivähoitoon hakeminen ja esiopetukseen ilmoittautuminen otettiin käyttöön 1.9.2013. Selvitetään yksityisen hoidon tuen kuntalisän korvaajaksi päivähoidon palvelusetelin mahdollista käyttöönottoa vuoden 2014 alusta lukien. Palvelusetelin toimintamallia selvitettiin keväällä 2013. Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 13.4.2013 ottaa päivähoidon palvelusetelin käyttöön vuoden 2014 alusta lukien. Tavoitteet Tavoite Mittari Tunnusluku TP11 TP12 TA13 Tot. Vastataan kasvavaan päivähoidon kysyntään - Tukemalla yksityistä päivähoitopalvelua - Maksamalla kotihoidon tukeen liittyvää kuntalisää alle 2- v lapsesta Hoitopaikkojen lukumäärä Hoitopäivät Yks. hoidon tuki, lapsia Paimio-lisä, lapsia Ilta-, yö- ja viikonloppuhoito, lapsia 443 78850 109 90 25 475 78380 119 86 26 460 9800 0 112 105 25 496 84480 116 75 30 Tarjotaan perheille monipuolista ja kunnalle päivähoitoa edullisempaa viriketoimintaa, kun päivähoidon tarve ei ole kokopäiväistä - Tukemalla MLL:n järjestämää toimintaa (perhekerhot, perhekahvila, ym.) Käyntejä toimintavuoden aikana 6012 6061 Päivähoitopalvelujen laadun ylläpitäminen ja kehittäminen - TAK-kyselypistetavoite TAK-kyselyn pisteet ei tot. ei tot. >3,5 4,1 Päiväkotien hoitopaikkojen tehokas käyttö Käyttöaste % 90 90 92 91 Käyttötalousosan toteutumisvertailu 68

Varhaiskasvatus Alkuperäinen talousarvio TAmuutokset TA muutosten jälkeen Toteuma Poikkeama Toteuma % Toteuma 2012 Tot. 2013/ Tot. 2012 muutos-% Toimintatuotot 876 330 0 876 330 871 703 4 627 99,5 % 751 351 16,0 % ulkoiset tuotot 876 330 0 876 330 871 703 4 627 99,5 % 751 351 16,0 % sisäiset tuotot 0 0 0 0 0 0,0 % 0 0,0 % Toimintakulut 6 223 430 0 6 223 430 6 294 917-71 487 101,1 % 5 822 125 8,1 % ulkoiset kulut 5 931 880 0 5 931 880 5 971 415-39 535 100,7 % 5 564 391 7,3 % sisäiset kulut 291 550 0 291 550 323 502-31 952 111,0 % 257 734 25,5 % Toimintakate -5 347 100 0-5 347 100-5 423 214 76 114 101,4 % -5 070 774 7,0 % Käyttötalousosan toteutumisvertailu 69

TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Vastuuhenkilö Koulutuslautakunta Perusopetus Jukka Talka Opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvamista hyviksi ja tasapainoisiksi ihmisiksi sekä yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Opetuksen korkea laatu on keskeisellä sijalla. Erityistä huomiota voimavarojen kohdentamisessa kiinnitetään siihen, että oppilaat saavat mahdollisimman tasavertaiset oppimismahdollisuudet koko kaupungin alueella. Paimion perusopetukseen kuuluu neljä koulua, jotka antavat yleisopetusta. Näistä kahdessa koulussa annetaan myös pienryhmäopetusta. Perusopetuksessa työskentelee n. 80 opettajaa, kaksi koulupsykologia, kaksi koulukuraattoria sekä n. 30 koulunkäyntiavustajaa/kouluavustajaa. Toinen psykologi ja kuraattori työskentelevät 60 % Paimiossa ja 40 % Sauvossa. Vuonna 2004 hyväksyttyihin opetussuunnitelmiin tuli muutoksia vuonna 2011. Erityisesti oppilashuolto uudistui ja siihen on saatu hankerahaa runsaasti. Toiminnalliset muutokset ovat alkaneet käytännössä. Tämä vaikuttaa mm. opettajien toimenkuviin voimakkaasti. Kaavoitus, tonttien myynti ja rakentaminen vaikuttavat koulun oppilaspaikkojen kysyntään siten, että ns. lähikoulusta ei aina ole pystytty tarjoamaan oppilaspaikkaa kaikille alueen oppilaille. Saaren alueen laajuus tuo paineita varhaiskasvatukselle ja alkuopetuksen järjestämiselle alueen läheisyydessä. Rakenteellisista ja toiminnallisista muutoksista johtuen luokanopettajien tarve on toistaiseksi muuttuva. Jokelan koulu siirtyy asteittain 2-sarjaiseksi, jolloin keskimääräiset luokkakoot pienenevät. Koulu on valmistautunut hyvin tuleviin muutoksiin. Uusia opettajia palkattaessa on edellytetty kaksoispätevyyttä. Esim. englannin tuntien pätevä opetus voidaan varmistaa sillä, että ne pitää kaksoispätevät luokanopettajat. Koulun 12 opettajalla kuudella on kaksoispätevyys. Vistan koulun 2. ja 4. luokka ovat 3-sarjaisia. Kun vuosina 2009, 2010 ja 2011 syntyneet ikäluokat tulevat kouluun, muuttuu Vistan koulun samalla näiden ikäluokkien kohdallaan 3-sarjaiseksi. Koulun 6. luokilla on vielä yli 25 oppilaan ryhmiä, jotka poistuvat vuonna 2014. Vuoden 2014 syksyllä koulutoimessa ei ole enää yhtään yli 25 oppilaan ryhmää. Tämä on ollut myös rahoittajan tavoitteena eri hankkeissa. Kouluverkkomuutoksen jälkeen ryhmäkoot ovat tasoittuneet, sekä ylisuuret että pienet ryhmät ovat poistuneet. Pieniä ryhmiä, ns. tehostetun tuen ryhmiä, perustetaan nyt suunnitelmallisesti ja hallitusti aloittaen yläkoulun luokista. Tavoitteena on, että erityisen tuen ryhmät vähenevät ja tilalle tulee tehostetun tuen ryhmiä. Tehostetussa tuessa oppilaan kotiluokka voi olla yleisen tuen ryhmä. Oppilaan sijoittuminen johonkin luokkaan tulee olemaan joustavaa, koska eri tukimuodoista halutaan saada ns. täsmätukia, jotka kohdistuvat tarvittavaan ongelmaan. Atk:n käyttö on lisääntynyt: - Vuonna 2011 aloitettiin kouluun ilmoittautuminen netin kautta. Aloitus onnistui hyvin ja sen käyttöä jatketaan myös jatkossa. - Vuonna 2011 hankittiin Lexia 4 kuntalisenssi. Ohjelma toimii eri oppiaineissa ja taidoissa apuvälineenä tukea tarvitsevalle oppilaalle. Se on erityisesti esi- ja alkuopetuksen sekä erityisopetuksen apuväline, mutta soveltuu myös muille opettajille työkaluksi. - Pedagogisen tuen sähköiset lomakkeet (pedagoginen arvio, pedagoginen selvitys, henkilökohtainen oppimissuunnitelma ja HOJKS-lomakkeet) ovat käytössä. - Vistan koulu on mukana pilotoimassa Naantalin vetämässä hankkeessa Juuno-oppimisalustan kehittämiseksi. Juunon tavoitteena on yhdistää moderni oppimisalusta sekä kouluportaali siten että kaikki palvelut löytyisivät sieltä yhdellä kirjautumisella. - ZEF-Solutionsin arviontiohjelman lisenssi hankittiin hankerahoilla vuoden 2013 alusta yhdessä Sauvon kunnan koulutoimen kanssa. Käyttötalousosan toteutumisvertailu 70

Toiminnalliset tavoitteet KiVa-koulu hankkeen aikaansaama turvallinen kouluympäristö ja hankkeen raportoinnin kehittäminen. Vistan koululla on harkittava myös muita toimenpiteitä nivel-vaiheeseen alakoulusta yläkouluun siirryttäessä. Hanke on vähentänyt koulukiusaamista, mutta edellyttää jatkuvasti aktiivisuutta henkilökunnalta. oppilas- ja opiskelijahuollon käsikirjan ylläpitäminen ajan tasalla yhdessä Sauvon koulutoimen kanssa. Tavoite on toteutunut. Käsikirjasta on muokattu opiskeluhuollon hyvinvointisuunnitelma vuosille 2014-2017. henkilökunnan fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen. Hankerahoitus mahdollistaa normaalia tilannetta paremmat kouluttautumis- ja yhteistyötapahtumat. Vuosina 2011-12 oli kaikilla opettajilla mahdollisuus käydä koulutuksissa, seminaareissa, messuilla, tutustumismatkoilla, jne. Käyntejä ei rajoitettu. Vuonna 2013 tarvittava koulutus on ollut tarpeeseen kohdistuvaa ja riittävää. uuden laadukkaamman ja taloudellisemman toimintaympäristön hallinnointi ja suunnittelu kouluverkkoratkaisun perusteella. Aloitettujen konkreettisten toimien jatkaminen ja uusien kehittäminen omista tarpeista lähtien. Toiminnallisten muutosten lisäksi painopiste on myös rakennusten peruskorjaushankkeissa mukana oleminen ja pedagogiset tarpeet huomioiden. riittävän ammattitaitoisen ja vakituisen henkilöstön saaminen. Rekrytoinneissa ei ole ollut ongelmia. henkilöstöresursseihin panostaminen oppilashuollon sektorilla. Varhaisen ja läheisen tuen puutteiden korjaaminen. Kouluterveys-2013 tutkimuksen mukaan Paimion oppilashuolto on suhteellisesti hyvin toimivaa ja saatavilla olevaa. Ryhmäinterventioita ja toimintatapoja kehitetään jatkuvasti. arvioinnin hyödyntäminen kunta- ja koulutasoilla. Huoltajakysely tehtiin syksyllä 2013. Tulokset antoivat hyvän kuvan perusopetuksen koulujen toiminnasta. Myös muuta tietoa pyritään hyödyntämään aiempaa tehokkaammin. Ongelma on suurempi tiedon hyödyntämisessä kuin tiedon saamisessa. Kaupunginjohtajan käsittelyssä lisätty tavoite: Vakauttamisohjelmassa mainittu 3 vuosiviikkotunnin vähentäminen ja 3-5 koulunkäyntiavustajan vähennys selvitetään huhtikuun loppuun mennessä. Kaupunginhallituksen kokouksessa muutettu tavoite: Koulunkäyntiavustajaselvitys tehdään huhtikuun loppuun mennessä, mutta vuosiviikkotunteja ei vähennetä eli 10.280 euroa kaupunginjohtajakäsittelyssä vähennettyä määrärahaa palautetaan talousarvioon. Koulunkäyntiavustajaselvitys tehtiin ja sillä oli vaikutusta avustajien sijoitteluun ja määrään syksyllä 2013. Taloudelliset tavoitteet Perusopetuksessa tehtiin vuonna 2010 rakenteellisia muutoksia, otettiin koulukuljetuksissa käyttöön koulu-liitu-ohjelma, muutettiin toimintatapoja sekä lomautettiin henkilöstöä. Tämä jatkui myös vuonna 2011. Vuonna 2012 ei ollut lomautuksia, mutta muut muutokset olivat nähtävillä. Käyttötalousosan toteutumisvertailu 71

Opetushallituksen nettisivuilla on julkisesti nähtävillä erilaisia talouteen liittyviä kuntakohtaisia raportteja vuosittain. TA-2014 kirjassa on tuotu esille tilastotietoja aiemmilta vuosilta niin perusopetuksesta kuin lukiokoulutuksesta. Näitä taulukoita ei uudisteta, mutta lähestytään asiaa toisesta näkökulmasta. Onko vuosina 2010 ja sen jälkeen tehdyillä päätöksillä ollut taloudellisia vaikutuksia sekä niiden suuruus. Viimeinen tilastotieto julkaistiin joulukuussa 2013 vuodelta 2012. Oheisessa taulukossa verrataan Paimion kaupungin perusopetuksen oppilaskohtaisia kokonaiskustannuksia vastaaviin kaikkien kuntien keskimääräisiin oppilaskohtaisiin kokonaiskustannuksiin. Kustannusten ero on kerrottu Paimion perusopetuksen yleisopetuksen oppilasmäärällä, jolloin on saatu laskennallinen suhteellinen ero kaikkien kuntien kustannuksiin. Suhteellinen siksi, että myös muissa kunnissa on tehty säästötoimenpiteitä, mutta Paimiossa ne ovat olleet suurempia. Paimio / kunnat / ero / oppilas ero / Paimio 2004 5 323 5 228-95 -114 665 2005 5 394 5 485 91 109 974 2006 5 690 5 752 62 74 214 2007 6 132 6 057-75 -89 100 2008 6 567 6 512-55 -64 295 2009 6 716 6 790 74 84 878 2010 6 662 7 714 1 052 1 198 228 2011 7 305 8 025 720 819 720 2012 7 427 8 343 916 1 044 240 Vuodesta 2004 vuoteen 2009 Paimion perusopetuksen kokonaiskustannukset ovat olleet samaa suuruusluokkaa kuin kunnissa keskimäärin. Vuodesta 2010 alkaen säästöt ovat olleet merkittäviä ja suhteessa suurempia kuin muissa kunnissa keskimäärin. Säästöjä ei ole saatu aikaan palveluita heikentämällä. Laadullisia muutoksia vuosina 2010- on saatu aikaan mm seuraavasti: - on saatu toinen koulupsykologi ja kuraattori. Kouluterveys 2013 kyselyn mukaan oppilashuollon henkilöstön saatavuus sekä peruskoulussa että lukiossa ovat hyvin saatavilla, huomattavasti paremmin kuin muualla Varsinais-Suomessa tai koko valtakunnassa - alkuvuonna 2010 perusopetuksessa oli 8 ryhmää, joissa oli yli 25 oppilasta. Syksyllä 2014 tällaisia ryhmiä ei ole lainkaan - pienryhmätoimintaa kehitetään jatkuvasti joustavammaksi. Integroinnista on tullut todellista, joka toimii myös käytännössä - yläasteen pienryhmätoiminta alkaa syksyllä 2014 kaikilla luokka-asteilla. Painopistettä siirretään erityisestä tuesta tehostettuun tukeen, joka ennakoi entistä paremmin tulevia ongelmia ja tavoittaa useampia oppilaita - esi- ja alkuopetuksen yhteistyö alkoi suunnitelmallisesti vuonna 2012 ja se on saanut erityisesti esioppilaiden huoltajilta kiitosta - Alatalon peruskorjaus mahdollistaa uusien pedagogisten toimintatapojen käyttöönoton entistä helpommin. Tämä jatkuu myöhemmin Vistan peruskorjauksen edetessä myös muihin tiloihin - syksyllä 2013 tehdyn huoltajille suunnatun laatuarvioinnin kyselyn mukaan huoltajat ovat hyvin tyytyväisiä peruskoulujen toimintaan - koulukuljetusedut ovat edelleen paremmat Paimiossa kuin keskimäärin muissa Varsinais- Suomen kunnissa - jne. Rakenteelliset ja toiminnalliset muutokset ovat lisänneet koulutuksen laatua ja tuoneet taloudellista hyötyä. Käyttötalousosan toteutumisvertailu 72

Perusopetus Alkuperäinen talousarvio TAmuutokset TA muutosten jälkeen Toteuma Poikkeama Toteuma % Toteuma 2012 Tot. 2013/ Tot. 2012 muutos-% Toimintatuotot 733 770 61 300 795 070 843 913-48 843 106,1 % 639 272 32,0 % ulkoiset tuotot 713 730 61 300 775 030 826 079-51 049 106,6 % 620 948 33,0 % sisäiset tuotot 20 040 0 20 040 17 835 2 206 89,0 % 18 324-2,7 % Toimintakulut 8 243 570 61 300 8 304 870 8 321 169-16 299 100,2 % 7 848 181 6,0 % ulkoiset kulut 7 527 340 61 300 7 588 640 7 591 344-2 704 100,0 % 7 179 497 5,7 % sisäiset kulut 716 230 0 716 230 729 825-13 595 101,9 % 668 685 9,1 % Toimintakate -7 509 800 0-7 509 800-7 477 256-32 544 99,6 % -7 208 909 3,7 % Käyttötalousosan toteutumisvertailu 73

TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Vastuuhenkilö Koulutuslautakunta Lukio Jukka Talka Toiminta-ajatus Paimion lukion tavoitteena on tarjota opiskelijoille laadukasta ja monipuolista opetusta, jotta heillä olisi mahdollisuudet menestyä oppimisedellytystensä mukaisesti. Paimion lukion oppilailla on mahdollisuus opiskella myös yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Oppimisympäristö on avoin, laadukas, turvallinen ja ajanmukainen. Paimion lukiossa opiskeli syyslukukauden 2013 alkaessa yhteensä 237 opiskelijaa. Opettajan virkoja lukiossa on 15 sekä hallintohenkilökuntaa yksi henkilö. Tuntiopettajina on yläasteen viranhaltijoita sekä muita yhteensä 6. Paimion lukio on yleislukio, joka lukioiden ensisijaisen tehtävän mukaisesti pyrkii antamaan opiskelijoilleen hyvän yleissivistyksen. Lukion tarjoama valinnaisten kurssien valikoima on niin laaja, että opiskelijoilla on mahdollisuus painottaa opintojaan suuntautuneisuutensa mukaisesti esimerkiksi reaaliaineissa. Lukiossa on mahdollista suorittaa lukiodiplomeja taito- ja taideaineissa. Yhteistyö avoimen yliopiston kanssa mahdollistaa yliopistotasoiset opinnot tietojenkäsittelyssä. Media-kasvatukseen panostetaan lehtityön kerhon ja koululehden toimittamisen kautta. Lukion oma nettilehti on alkanut ilmestyä osoitteessa http://pailulehti.blogspot.fi. Paimion lukio on kilpailukykyinen ja korkeatasoinen lukio, joka toimii yhteistyössä alueen muiden oppilaitosten, mm. Salon Seudun Ammatillisen Koulutuskuntayhtymän ja Livia-ammattiopiston kanssa. Yhteistyötä on myös avoimen yliopiston ja Turun seudun lukioiden kanssa etä- ja verkko-opiskelussa. Paimion lukio on mukana Vihreä lippu-ohjelmassa, jonka periaatteet ovat lasten ja nuorten osallisuus vaikuttajina, ympäristökuormituksen vähentäminen, kestävän kehityksen kasvatus osana jokapäiväistä arkea, pitkäjänteisyys ja suunnitelmallisuus sekä yhteistyö ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Paimion musiikkiopisto on saanut omat tilat samasta rakennuksesta, jossa lukio toimii. Yhteistyö musiikkiopiston kanssa tiivistyy. Lukion soveltaviksi kursseiksi sekä joissain tapauksissa musiikkidiplomin suorituksiksi voidaan hyväksyä musiikkiopistossa suoritettuja kursseja. Musiikkiopisto käyttää myös lukion tiloja opetuksessa ja erilaisissa esiintymistilaisuuksissa. Lukion teemoina ovat turvallisuus, kansainvälisyys ja kestävä kehitys, vihreä lippu, tiedottaminen sekä uudet opetusmenetelmät. Lukion toisen vuoden opiskelijat ovat pitäneet keväällä ohjausryhmittäin leirikoulut eurooppalaisissa kohteissa. Paimion lukio on saanut uuden ystävyyskoulun Odenthalista Saksasta ja oppilasvaihto on aloitettu. Ennestään lukion ystävyyskoulu on alun perin Unescotoiminnan kautta Arpad-lukio Budapestissa. Lukio sai Opetushallitukselta 40000 hankerahaa tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön lisäämiseksi. Kaupungin kustannusosuus hankkeessa on 10200. Hankkeen loppuraportti on annettava helmikuussa 2014. Hankkeen puitteissa on kahden ensimmäisen vuoden opiskelijoille luovutettu minikannettavat, joista he itse ovat kustantaneet 100/130 /kone. Käytännön soisi jatkuvan, sillä uusiin toimintatapojen ja oppimisalustojen käyttö vaatii sitä. Hankerahoilla on myös opettajia koulutettu. Lisäksi tietokoneiden käyttö ylioppilaskokeissa toteutuu muutaman vuoden kuluttua. Käyttötalousosan toteutumisvertailu 74

Toiminnalliset tavoitteet Oppilashuollon käsikirjan saattaminen käytäntöön. Tavoitteessa on edetty hyvin, sillä olemme saaneet enemmän koulupsykologin ja kuraattorin palveluja. Koulupsykologi ja opiskelunohjaaja ovat toteuttaneet voimavarakurssin, jonka tarkoituksena on auttaa stressistä kärsiviä. Oppilashuoltoryhmä kokoontuu säännöllisesti kerran kuussa tai tarvittaessa. Henkilöstön osaamisen lisääminen painottaen erityisesti uusia opetusmenetelmiä. Olemme käyttäneet Opetushallituksen hankerahaa tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön lisäämiseksi. Opettajia on koulutettu sekä Turun Seudun Opetusfoorumin järjestämissä seminaareissa että omissa koulutuksissa. Opiskelijoiden tiedonhakuvalmiuksien parantaminen. Koska opiskelijoilla on käytössä henkilökohtaiset PC:t, asiassa on voitu edetä. Turvallinen kouluympäristö. Koulussa on rauhallinen ilmapiiri, eikä tapaturmia ole sattunut. Kouluterveyskysely 2013 osoittaa monilla mittareilla myönteistä kehitystä Henkilökunnan fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen. Lukion opettajat ovat käyttäneet kaupungin tarjoamia palveluja. Tiedottamisen lisääminen ympäristökuntiin Paimion lukion tarjoamista opiskelumahdollisuuksista Paimion lukion tarjoamista opiskelumahdollisuuksista on tiedotettu lähiympäristön yläkouluille. Rehtori on vieraillut Sauvon yläkoulun vanhempainillassa. Lukion mainos on ollut Oma aika kalenterissa ja Opintomaailma-lehden Länsi-Suomen painoksessa. Lukio on ollut hyvin esillä paikallisessa Kunnallislehdessä ja koululla on oma nettilehti. Kotisivut on uusittu. Kehitetään diplomien suorittamismahdollisuuksia lukion kilpailukyvyn parantamiseksi. Lukion diplomivalikoimaan on lisätty teatteri-ilmaisun lukiodiplomi ja musiikin diplomeissa on voinut hyödyntää Musiikkiopiston kursseja. Lukio Sähköisten toimintamallien avulla voidaan saavuttaa toiminnan järkiperäistämistä, henkilöstöresurssien parempaa hyödyntämistä, toimintavarmuuden lisäämistä ja taloudellista säästöä. Lautakunta selvittää yhdessä tietohallinnon kanssa mahdollisuudet ottaa toimialallaan käyttöön ja kehittää sähköisiä toimintamalleja. Alkuperäinen talousarvio TAmuutokset TA muutosten jälkeen Toteuma Poikkeama Toimintatuotot 3 100 0 3 100 38 373-35 273 Toteuma % 1237,8 Toteuma 2012 Tot. 2013/ Tot. 2012 muutos-% % 28 777 33,3 % 1730,7 % 27 089 34,2 % ulkoiset tuotot 2 100 0 2 100 36 346-34 246 sisäiset tuotot 1 000 1 000 2 027-1 027 202,7 % 1 688 20,1 % Toimintakulut 1 447 500 0 1 447 500 1 403 064 44 436 96,9 % 1 347 155 4,2 % ulkoiset kulut 1 294 940 0 1 294 940 1 239 763 55 177 95,7 % 1 234 937 0,4 % sisäiset kulut 152 560 0 152 560 163 302-10 742 107,0 % 112 218 45,5 % Toimintakate -1 444 400 0-1 444 400-1 364 692-79 708 94,5 % -1 318 377 3,5 % Käyttötalousosan toteutumisvertailu 75

TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Vastuuhenkilö Koulutuslautakunta Paimion kaupungin ruokapalvelut Jukka Talka Toiminta-ajatus Ruokapalvelujen tavoitteena on tuottaa kaikille asiakasryhmille laadukkaita aterioita, jotka vastaavat kunkin ikäkauden ravinnontarvetta. Tarjottavat ateriat suunnitellaan vastaamaan kunkin ikäkauden mieltymyksiä siten, että ruoalla on myönteinen vaikutus asiakkaiden hyvinvointiin. Ruokapalvelujen tavoitteena on myös vastata taloudellisesta ja asiakaslähtöisestä toiminnasta ja sen kehittämisestä yhteistyössä tilaajan, asiakkaiden ja henkilöstöryhmien kanssa. Toimipisteiden ajatusta tuetaan säilyttämällä eri asiakasryhmien erityispiirteet. Toimintakuvaus Ruokapalvelujen tehtäviin kuuluu tuottaa ruokapalveluja kahdeksaan (8) päiväkotiin, kolmeen (3) vuororyhmäperhepäivähoitoyksikköön, seitsemään (7) kouluun, vanhainkotiin, Askalan palvelutaloihin, ateriapalveluun, Paltanpuiston palvelukeskukseen sekä kuntayhtymän terveyskeskukseen. Päiväkodeissa tarjotaan aamupala, lounas ja välipala, kouluissa lounas ja iltapäiväkerhon välipala. Vanhainkodissa, Askalan palvelutaloissa, Paltanpuistossa sekä terveyskeskuksessa tarjotaan aamupala, lounas, päiväkahvi, päivällinen ja iltapala. Ateriapalveluun kuuluu lounas. Päiväkotien ja vuororyhmäperhepäivähoidon keittiöt ovat palvelukeittiöitä, joihin lounasruoka sekä välipala valmistetaan LukionPadan valmistuskeittiössä. Aamupalat valmistetaan päiväkodeissa. Kriivarin ja Hanhijoen koulun keittiöt ovat palvelukeittiöitä ja niiden lounasruoka sekä välipala valmistetaan LukionPadan valmistuskeittiössä. Vistan koulun keittiö on valmistuskeittiö, jossa valmistetaan Vistan ja Myllyhaan koulujen lounas ateriat sekä iltapäiväkerhon välipala. PaltanPata toimii valmistuskeittiöinä, jossa valmistetaan vanhainkodin Askalan palvelutalojen, Paltanpuiston, ateriapalvelun sekä Paimio-Sauvon kuntayhtymän terveyskeskuksen ateriat. Ruokapalvelussa on henkilökuntaa yhteensä n. 25,29 henkilöä (1.8.2010 alkaen). Ruokapalveluiden suoritteiden kustannusjakauma: PaltanPata Koulut ja päiväkodit henkilöstökulut 2,13 1,44 elintarvikkeet 1,66 0,92 palvelujen ostot 0,20 0,12 muut toimintakulut 0,87 0,09 Perussuorite on ateria, jonka arvo lounaan osalta on yksi. Ympäristöanalyysi Ruokapalvelut toimivat koulutuslautakunnan alaisuudessa. Ruokapalvelut muodostuvat Vistan koulun, lukion ja PaltanPadan keittiöistä. Joulukuussa 2007 kaupunginhallitus hyväksyi toimintamallin ruokapalvelujen kehittämiseksi. Toimintamallissa kaupungin ruokapalvelut toimivat kolmen valmistuskeittiön periaatteella. Elokuussa 2012 siirryttiin kokonaisuudessaan tähän toimintamalliin Käyttötalousosan toteutumisvertailu 76

Toiminnalliset tavoitteet Ruokapalvelut Alkuperäinen talousarvio Asiakaspalautekyselyn luominen ja toteuttaminen kaikille asiakasryhmille o Asiakaspalautekyselyn lomakkeet on luotu syksyllä 2011 ja niitä kehitettiin/muutettiin keväällä 2013 o Asiakaspalautekysely toteutettiin vuonna 2013 ikäihmisille, mutta niiden analysointi on kesken o Asiakaspalautekyselyn suorittamista on hidastanut sähköisen järjestelmän puuttuminen. Kysely suoritetaan vuoden 2014 aikana ulkopuolisen toimittajan toimesta. Jamix -toiminnanohjausjärjestelmän hyödyntäminen ruokapalvelujen kehittämisessä (esim. asiakastilaukset, kustannuslaskelmat) o Keväällä 2013 päiväkodit siirtyivät tilamaan ateriat Jamix fpm-ohjelman kautta o Keväällä 2013 ruokalistat saatiin Jamix-ruokaohjelmasta suoraan kaupungin nettisivuille. Ruokalistalta voi käydä lukemassa annoksen aineosat, ravintoarvot sekä viitteellisen GDA:n (viitteellinen päivänsaanti-merkinnästä eli GDA:sta voi lukea minkä verran annos sisältää energiaa, sokeria, rasvoja, tyydyttyneitä rasvoja, natriumia, proteiinia, kuitua ja suolaa) o Ohjelmien hyödyntäminen jatkuu edelleen vuonna 2014 Ruokapalvelujen tuotteistaminen o Syksyllä 2013 tehtiin ruokapalveluhenkilöstön työajanseuranta, jota hyödynnetään 2015 ateriahintojen laskennassa Ruokapalvelun omavalvonta o Keväällä 2013 kilpailutettiin ruokapalvelun omavalvontajärjestelmä. Omavalvontajärjestelmä hankittiin EskimoFinland Oy:ltä. Omavalvontajärjestelmän avulla seurataan valmistuskeittiöiden kylmiöiden, pakastehuoneiden- ja kaappien lämpötiloja, astianpesukoneiden esipesu, pesu- ja huuhtelulämpötiloja, lämpötiloja elintarvikkeiden vastaanotossa sekä lämpötiloja aterioiden lähettämisessä palvelukeittiöihin ja vastaanotossa palvelukeittiössä TAmuutokset TA muutosten jälkeen Toteuma Poikkeama Toteuma % Toteuma 2012 Tot. 2013/ Tot. 2012 muutos-% Toimintatuotot 1 881 159 0 1 881 159 2 004 479-123 320 106,6 % 1 933 899 3,6 % ulkoiset tuotot 762 059 0 762 059 833 258-71 199 109,3 % 796 644 4,6 % sisäiset tuotot 1 119 100 0 1 119 100 1 171 221-52 121 104,7 % 1 137 254 3,0 % Toimintakulut 1 881 159 0 1 881 159 1 966 297-85 138 104,5 % 1 886 240 4,2 % ulkoiset kulut 1 850 340 0 1 850 340 1 938 755-88 415 104,8 % 1 872 824 3,5 % sisäiset kulut 30 819 0 30 819 27 542 3 277 89,4 % 13 416 105,3 % Toimintakate 0 0 0 38 182-38 182 0,0 % 47 659-19,9 % Käyttötalousosan toteutumisvertailu 77

KOULUTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ Alkuperäinen talousarvio TAmuutokset TA muutosten jälkeen Toteuma Poikkeama Toteuma % Toteuma 2012 Tot. 2013/ Tot. 2012 muutos-% Toimintatuotot 3 513 559 61 300 3 574 859 3 776 830-201 971 105,6 % 3 460 846 9,1 % ulkoiset tuotot 2 373 419 61 300 2 434 719 2 585 747-151 028 106,2 % 2 303 579 12,2 % sisäiset tuotot 1 140 140 0 1 140 140 1 191 082-50 942 104,5 % 1 157 267 2,9 % Toimintakulut 18 021 469 61 300 18 082 769 18 198 631-115 862 100,6 % 17 192 030 5,9 % ulkoiset kulut 16 826 150 61 300 16 887 450 16 950 249-62 799 100,4 % 16 139 410 5,0 % sisäiset kulut 1 195 319 0 1 195 319 1 248 382-53 063 104,4 % 1 052 620 18,6 % Toimintakate -14 507 910 0-14 507 910-14 421 802-86 108 99,4 % -13 731 185 5,0 % Käyttötalousosan toteutumisvertailu 78

TOIMIELIN TEHTÄVÄALUE VASTUUHENKILÖ TEHTÄVÄKUVAUS Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Kulttuuri- ja kirjastopalvelut, Paimion opisto (kansalais- ja musiikkiopisto), nuoriso- ja liikuntapalvelut. Marja Turpeinen Vapaa sivistystoimi tarjoaa Paimion asukkaiden tarpeita tyydyttäviä kulttuuripalveluja ja harrastusmahdollisuuksia sekä mahdollisuuksia itsensä sivistämiseen. Vapaalla sivistystyöllä on rooli ja mahdollisuus luoda hyvinvointia yhteiskuntaan. Vapaan sivistystyön tehtävänä on yksilöiden persoonallisuuden monipuolinen kehittäminen, elinikäinen oppiminen/fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi sekä mahdollisuus panostaa tasa-arvoa, kansanvaltaa, moniarvoisuutta, monikulttuurisuutta ja kestävää kehitystä tukevaa toimintaa sekä sosiaalisen median taitojen hallintaa. Vapaaaikapalvelut järjestävät tarkoituksen mukaisia hyvinvointi- ja selviytymispalveluja kaikille kuntalaisille. Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan toimikausi alkoi 1.1.2013 kaupungin valtuuston 13.6.2012 tekemällä päätöksellä. SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA kokouksia 9 Läsnäolokerrat Salminen Toni, pj. 9 Murto Sari, vj - Uusitalo Joona, vpj. 1 Seppä Jouni, vj. 8 Berg Rauno, j. 8 Tanninen Eetu, vj. Klapuri Tintti, j. 5 Kronbäck Pirkko-Liisa, vj. 1 Kuisma Karoliina, j. 5 Riipinen Hannu, vj. 3 Mannisto Heikki, j. 8 Virtanen Jari, vj. 1 Nisu Teemu, j. 7 Ristilä Pasi, vj. 1 Pirhonen Henna, j. 7 Mäenpää Marja, vj. 1 Rantanen Riitta, j. 8 Heino Outi. vj. 1 Mäkinen Carita, kh:n ed. 4 Heurlin Eeva, kh:n ed, vj 1 Turpeinen Marja, esittelijä, 9 Pohjola Kari, pöytäkirjanpitäjä 8 Hongisto Jukka, kh:n pj. Jussinmäki Jari, kaupunginjohtaja Käyttötalousosan toteutumisvertailu 79

TOIMIELIN TEHTÄVÄALUE VASTUUHENKILÖ TEHTÄVÄKUVAUS Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Hallinto Marja Turpeinen Hallinnon tehtävänä on vastata tehokkaasti ja taloudellisesti sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan tehtäväalueiden asioiden valmistelusta, huolehtia päätösten täytäntöönpanosta sekä hakea ja raportoida laatu- ja kehittämishankerahoitusta sekä opintosetelihankerahoitusta OPH:lta toiminnan laadun parantamiseksi. Aluehallintoviraston Osaava-ohjelman hankerahoituksella yhdessä Ilo Oppia -verkoston kanssa on tarjottu maksutonta koulutusta opistojen opettajille. Tavoitteet Jokainen sektori on laatinut tuloskortin asiakas-, prosessi-, henkilöstö-, arviointi- ja talousseurannan helpottamiseksi. Toteutuminen Tavoitteet ovat toteutuneet resurssien puitteissa. Tuloskortit luettavissa TA 2014 ja TS 2015-2016 kirjassa. Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen henkilöstö Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta käyttää ylintä päätösvaltaa vastuualueella. Sen alaisuudessa toimii kuusi sektoria: Kulttuuripalvelut Kirjasto Paimion opisto Musiikkiopisto Liikuntapalvelut Nuorisopalvelut joilla kullakin on oma toimialueestaan vastaava. Henkilöstömäärät tehtäväalueittain: Kulttuuripalvelut 0,76 Kirjasto 5 Paimion opisto 3,5 sekä 54 sivutoimista opettajaa Musiikkiopisto 3 sekä kuusi tuntiopettajaa Liikuntapalvelut 6,5 Nuorisopalvelut 4 Tavoitteet Jokainen sektori on laatinut tuloskortin asiakas-, prosessi-, henkilöstö-, arviointi- ja talousseurannan helpottamiseksi. Toteutuminen Tavoitteet ovat toteutuneet resurssien puitteissa. Tuloskortit luettavissa TA 2014 ja TS 2015-2016 kirjassa. Käyttötalousosan toteutumisvertailu 80

Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen henkilöstö Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta käyttää ylintä päätösvaltaa vastuualueella. Sen alaisuudessa toimii kuusi sektoria: Kulttuuripalvelut Kirjasto Paimion opisto Musiikkiopisto Liikuntapalvelut Nuorisopalvelut joilla kullakin on oma toimialueestaan vastaava. Henkilöstömäärät tehtäväalueittain: Kulttuuripalvelut 0,76 Kirjasto 5 Paimion opisto 3,5 sekä 54 sivutoimista opettajaa Musiikkiopisto 3 sekä kuusi tuntiopettajaa Liikuntapalvelut 6,5 Nuorisopalvelut 4 Käyttötalousosan toteutumisvertailu 81

TOIMIELIN TEHTÄVÄ (Tulosalue) VASTUUHENKILÖ Tavoitteet Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Paimion kaupungin kulttuuripalvelut Jouni Lehtiranta Kulttuuripalvelujen tehtävänä on paikallisten kulttuuri-identiteetin osatekijöiden yhteen kokoaminen. Paikalliskulttuuri on yhteinen puu, jonka oksia kasvattavat taide eri muodoissaan, museo- ja kotiseututyö, rakennuskulttuurin vaaliminen, ammatti- ja vapaaehtoistyön yhdistäminen sekä yhteistyö oppilaitosten kanssa. Kulttuuripalveluja kehitetään laaja-alaisesti yhteistyössä valtakunnallisten, maakunnallisten ja paikallisten yhteisöjen kanssa. Tuetaan paimiolaisen kulttuuri-identiteetin esilletuontia museoiden, kotiseutuarkiston ja erilaisten kulttuuritapahtumien ja matkojen kautta. Toteutuminen Kulttuuripalveluiden palvelut on pyritty saamaan kaikkien saavutettavissa oleviksi, järjestämällä mahdollisuuksien mukaan maksuttomia tapahtumia sekä hinnoittelemalla pääsymaksut kohtuullisiksi. Kulttuuritarjonta on sovitettu onnistuneesti niihin henkilöstö- ja taloudellisiin resursseihin, joita on ollut käytettävissä. Paimiosalin kuukausikonserttisarjaa toteutettiin sekä keväällä että syksyllä. Konsertteja järjestettiin yhteensä kuusi. Myös kaupungintalon näyttelyparven näyttelyt ovat vakiintuneet osaksi kulttuuritarjontaa. Vuoden aikana parvella oli 14 näyttelyä. Vuosittain toistuvista tapahtumista toteutuivat Kulttuurinelikon kevättapahtuma, Kansallisen veteraanipäivän tapahtuma, Varsinais-Suomen museopäivä, Lasten kulttuuripäivät, Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet sekä Kulttuurinelikon joulu. Elokuun viimeisenä viikonloppuna vietettiin museopäivän lisäksi Kulttuuri liikuttaa tapahtumaa, jossa tehtiin yhteistyötä kaupungin liikuntapalvelujen, Sähkömuseosäätiön ja paikallisten yhdistysten kanssa. Kaupungintalo-kirjastossa järjestettiin yhteisvoimin useita tapahtumia, joihin kulttuuripalvelut osallistui joko päävastuullisena tai osavastuullisena tahona. Kulttuurimatkoja järjestettiin v.2012 neljä, joista yhdessä tehtiin yhteistyötä Sauvon kulttuuritoimen ja toisessa Paimion liikuntapalvelujen kanssa. Kesäkuussa järjestettiin viidettä kertaa kulttuuripainotteinen Viva Vista kaupunkitapahtuma, jolla oli oma erillinen budjettinsa. Kulttuuripalvelut toimivat tapahtuman organisaattorina. Erittäin hyvin onnistuneessa tapahtumassa oli kahden päivän aikana noin 4500 kävijää ja yli 40 esiintyjää. Paimion kotiseutumuseo jatkoi yhteistyötä Paimion Kesäteatterin kanssa ja oli avoinna kesäteatterin näytöskauden kesä-heinäkuussa. Esillä oli kotiseutumuseon kansantieteellinen näyttely sekä Tarja- Maija Mussaaren taidenäyttely. August Pyölniitun museo oli avoinna heinäkuun sunnuntaisin vapaaehtoisvoimin. Heinäkuussa järjestettiin perinteinen Pyölniittupäivä. Kulttuuripalvelut jatkoi yhteistyötä 2010 perustetun Lyyli Tuomolan säätiön kanssa. Samoin jatkettiin yhteistyötä Paimion Sähkömuseosäätiön, Paimion kirjaston, musiikkiopiston sekä liikuntapalvelujen kanssa. Kesällä toteutettiin Maurits Perkonojan rahaston varojen turvin Paimion kaunein kotipiha kilpailu. Sen säännöt hyväksyttiin keväällä sivistystyön lautakunnassa. Kilpailu järjestetään jatkossa joka toinen vuosi. Käyttötalousosan toteutumisvertailu 82

Vuoden aikana aloitti toiminta asiakasraati, johon paimiolaisilla oli mahdollisuus ilmoittautua ja kommentoida sivistystyön lautakunnan ja vapaa-ajan lautakunnan alaisia palveluita. Asiakasraati kokoontui vuoden aikana kaksi kertaa. Ylikunnallista yhteistyötä on toteutettu mm. Turun seutukunnan kuntien kulttuurivastaavien Oikeesti jotakin verkoston kesken. Konkreettista yhteistyötä on ollut esimerkiksi kesätapahtumien yhteismarkkinoinnissa sekä Kummitaiteilija-toiminnan luomisessa. Käyttötalousosan toteutumisvertailu 83

TOIMIELIN TEHTÄVÄ (Tulosalue) VASTUUHENKILÖ Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Kirjastopalvelut Kari Pohjola Tavoitteet Kirjasto palvelee kaikenikäisiä paimiolaisia osana lähes koko Varsinais-Suomen kattavaa kirjastoyhteistyötä, Vaski-kirjastoja. Kirjasto hankkii aineistoa lukuharrastuksen edistämiseksi, opiskelun ja työn tekemisen tukemiseksi ja vapaa-ajan virkistykseksi. Kirjasto tarjoaa myös tiloja ja laitteita opiskeluun ja erilaisten tapahtumien järjestämiseen. Paikallisen aineistokokoelmien taso ja laajuus pidetään aikaisempien vuosien tasolla, ja samalla hyödynnetään Vaski-yhteistyön mukanaan tuomia mahdollisuuksia yhä kattavamman aineistokokoelman tarjoamisessa asiakkaille. Paimion kirjasto ylläpitää Terho-pistettä kirjastossa yhteistyössä kaupungin ympäristötoimen kanssa. Kirjaston vitriineissä on esillä yhdistysten ja yksityishenkilöiden näyttelyitä. Aikuisille järjestetään lukupiiri ja varttuneille Internetin käytön opetusta yhteistyössä Paimion opiston kanssa. Musiikkiopiston kanssa järjestetään pienimuotoisia oppilaskonsertteja kirjastossa. Kirjaston tarjoamien palveluiden yhtenä painopisteenä ovat lapset ja nuoret. Aamupäivisin lapsille järjestetään satutunteja kahdesti kuukaudessa. Lapsille järjestetään mahdollisuuksien mukaan myös teatteri- ja elokuvaesityksiä. Ala-asteikäisille järjestetään kirjastokäytön opetusta ja ekaluokkalaisille tehdään kirjastokortit. Toteutuminen Vuoden 2012 keväällä Paimion kirjasto liittyi mukaan lähes koko Varsinais-Suomen kattavaan Vaskiyhteistyöhön. Tämä tarkoitti myös uuteen kirjastojärjestelmään siirtymistä, minkä vuoksi kirjasto oli järjestelmänvaihdoksen yhteydessä viisi viikkoa suljettuna. Kesällä kirjasto oli suljettuna neljä viikkoa kaupungintalon henkilökunnan vuosilomien yhteydessä. Edellä mainitut asiat yhdessä kirjaston syyskuussa tapahtuneiden aukioloaikasupistusten kanssa aikaan saavat sen, että vuodelle 2012 asetetut tavoitteet kävijä- ja lainausmäärien pitämisestä ennallaan eivät ole toteutuneet. Kokonaislainaus putosi vuoden 2011 tasosta (154 596) noin 14 % (133 346:een; erotus 21 250 lainaa). Lisäksi kouluyhteistyöstä vastanneen kirjastonhoitajan opintovapaa vähensi huomattavasti koulujen kanssa tehtävää yhteistyötä. Käyttötalousosan toteutumisvertailu 84

TOIMIELIN TEHTÄVÄ (tulosalue) VASTUUHENKILÖ Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Paimion opisto (kansalais- ja musiikkiopisto) Marja Turpeinen Tavoitteet Kansalaisopisto tarjoaa alueensa asukkaille kykyä ja halua elinikäiseen oppimiseen, uusien asioiden omaksumiseen, itsensä kehittämiseen sekä vireytensä ylläpitämiseen monipuolisia koulutus-, liikunta ja kulttuuripalveluja. Paimion opisto on osaavana lähipalvelun oppilaitoksena kaikille kuntalaisille avoin ja joustava oppimisympäristö Opetusta pyritään antamaan kustannustehokkaasti, sekä lisäämään liikuntapalvelujen että kolmannen sektorin kanssa tehtävällä yhteistyöllä. Kuvataiteen perusopetusta annetaan kaikille kuvallisesta ilmaisusta kiinnostuneille 6-18-vuotiaille lapsille ja nuorille. Opisto etsii roolia koko kaupungin täydennyskoulutuksen tarjoajana eri yhteistyökumppanien kanssa. Musiikkiopisto tarjoaa korkeatasoista musiikin perusopetusta, sekä nivoutuu oleelliseksi osaksi Paimion kulttuurielämää edistämällä musiikkikulttuuria sen eri aloilla. On menestyvä, vetovoimainen ja vahva vaikuttaja. Musiikkileikkikoulun tehtävänä on herättää lapsissa myönteinen asenne musiikkia kohtaan ja antaa virikkeitä jatkuvan musiikin harrastuksen syntymiseen. Yhteistyö Paimion lukion kanssa kurssitarjonnan laajentamiseksi etenee opintosuunnitelmien mukaisesti. Opiston avainprosessi on laadukkaan opetuksen ja vetovoimaisuuden vahvistaminen sekä paikallisen ja alueellisen sivistystarpeen turvaaminen. Toteutuminen Opetusta on annettu resurssien puitteissa. Opisto on pystynyt tarjoamaan tietoja ja taitoja, sekä harrastusmahdollisuuksia kaiken ikäisille, sekä alhaisen pohjakoulutuksen saaneille opiskelijoille. Yhteistyö eri sektorien välillä, sekä hanke- että opintosetelirahoitus ovat mahdollistaneet toiminnan monipuolistamisen ja osittain maksuttomankin opiskelun seniori-ikäisille. Opetus on ollut laadukasta ja tuloksellista. Yhteistyö ja verkostoituminen muiden opistojen kanssa on toiminut hyvin. Paimion opisto on ollut hyvin esillä sosiaalisessa mediassa ja pyrkii kehittämään sitä asiakaspalvelun suhteen edelleen. Opetushenkilöstölle on tarjottu pedagogista ja hankeyhteistyön koulutusta Osaava-hankkeen rahoituksella sekä koko opiston toiminnan arviointi on aloitettu CAF ( Common Assessment Framework) julkisen sektorin organisaatioiden arviointimallilla. Opintosetelihankerahoituksella on pystytty tarjoamaan edullista opetusta seniori-ikäisille ja alhaisen pohjakoulutuksen omaaville opiskelijoille. Laatu- ja kehittämisrahoituksella yhdessä Naantalin ja Kaarinan opistojen kanssa on kehitetty asiakasraatitoimintaa kuntalaisten yhteydenpidon helpottamiseksi. Paimion opisto (musiikkiopisto) Tavoitteet Taiteen perusopetuksen musiikin laajan ja yleisen oppimäärän mukaisen opetuksen tavoitteena on luoda edellytyksiä hyvän musiikkisuhteen syntymiselle ja musiikin itsenäiselle ja elämänikäiselle harrastamiselle. Tavoitteena on myös tukea aikuisten omaehtoista musiikin harrastamista. Lukioyhteistyö musiikin valinnaisuuden lisäämiseksi ja lukiokursseiksi etenee opintosuunnitelmien mukaisesti. Opetuksen tavoitteet muodostuvat oppilaiden henkilökohtaisten tavoitteiden pohjalta, ja opiskelussa korostuvat musiikin harrastamisen ilo ja oppilaan vapaus toteuttaa itseään oman kokemisen ja tekemisen kautta. Opetuksen tulee edistää luovuutta ja sosiaalisia taitoja. Tehtävänä on kansallisen musiikkikulttuurin säilyttäminen elinvoimaisena sekä sen kehittäminen antamalla opiskelijoille laaja-alaista musiikillista yleissivistystä. Tärkeää on myös vuorovaikutus muiden Käyttötalousosan toteutumisvertailu 85

musiikinopetusta ja muuta taideopetusta antavien oppilaitosten ja tahojen kanssa sekä myydä palveluja lähikunnille. Toteutuminen Taloudelliset ja määrälliset tavoitteet Kulttuuripalvelut /as. (netto) Viva Vista /as. Kulttuuritapahtumat, joissa kultt.palveluilla kesk. rooli (määrä) Kulttuurimatkat Näyttelyt Kirjastopalvelut lainat /as. (netto) /laina (netto) Kansalaisopisto opetustunnit, sis TPO:n kurssilaisia /op.tunti (netto) /kurssil. (netto) asiakastyytyväisyys (1-5) Musiikkiopisto opetustunteja oppilaita /oppilas (netto) /op.tunti (netto) asiakastyytyväisyys (1-5) TP-12 TA-13 TOT-13 TA 14 TS 15 6,11 2,25 19 3,5 15 154 596 32,23 2,17 7368 3733 40,31 79,56 4,5 4953 299 541,00 32,00 9,17 2,48 18 3 12 154 000 28,52 1,96 6800 3600 40,88 77,23 4 4900 305 464,00 29,00 8,04 2,26 21 4 15 147065 28,90 2,08 7523 3640 39,05 81,23 4,4 4784 276 664,00 51,00 7,71 2,49 18 3 12 150 000 28,86 2,04 6800 3600 43,14 81,49 4 4900 310 676,00 42,00 Paimio opiston opetustunti/kurssilainen (netto) ei ole huomioitu valtionosuustuloja. Sivistystyö Alkuperäinen talousarvio Opetukselliset tavoitteet annetun laajan oppimäärän mukaisen opetuksen mukaan ovat toteutuneet resurssien puitteissa. Opetustunteja on pystytty lisäämään musiikkileikkikoulun, nuorten kuorotoiminnan sekä lukioyhteistyön lisääntyneinä tunteina. Musiikkileikkikouluopetusta on myyty myös yksityisille päiväkodeille sekä annettu englannin kielistä opetusta. Kaikkia musiikkiopistoon pyrkijöitä ei resurssipulan vuoksi ole voitu ottaa opiskelijoiksi..arviointi on toteutettu ensisijaisesti asiakaspalautteen perusteella. TAmuutokset TA muutosten jälkeen Toteuma Poikkeama Toteuma % 7,71 2,51 18 3 12 154 000 30,91 2,10 6800 3600 42,30 79,90 4 4900 310 440,00 42,00 Toteuma 2012 Tot. 2013/ Tot. 2012 muutos-% Toimintatuotot 251 682 0 251 682 241 889 9 793 96,1 % 384 985-37,2 % ulkoiset tuotot 251 682 0 251 682 241 274 10 408 95,9 % 384 286-37,2 % sisäiset tuotot 0 0 0 616-616 0,0 % 699-11,9 % Toimintakulut 1 088 162 0 1 088 162 1 146 298-58 136 105,3 % 1 228 329-6,7 % ulkoiset kulut 1 054 989 0 1 054 989 1 114 652-59 663 105,7 % 1 214 629-8,2 % sisäiset kulut 33 173 0 33 173 31 646 1 527 95,4 % 13 700 131,0 % Toimintakate -836 480 0-836 480-904 408 67 928 108,1 % -843 344 7,2 % Käyttötalousosan toteutumisvertailu 86

TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Vastuuhenkilö Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Liikuntapalvelut ja nuorisopalvelut Soini Santala Toiminnalliset tavoitteet Liikuntapalvelut Asiakasryhmä: Kaikenikäiset paimiolaiset sekä liikuntajärjestöt ja työyhteisöt Avaintavoite: Liikkumaan aktivointi ja terveysliikunnan kehittäminen sekä tietotekniikan hyödyntäminen palveluissa. Sitova tavoite Huolehditaan kaupunkilaisten kansalaiskunnosta soveltavanliikunnan ja terveys-liikunnan keinoin, herättämällä ja aktivoimalla liikuntaharrastuksen kehittymistä. Luodaan riittäviä ja tarkoituksenmukaisia liikuntamahdollisuuksia sekä tuetaan liikuntajärjestötoimintaa. Toiminnan painopisteenä on terveysliikuntapalvelujen kehittäminen ja ennaltaehkäisevä työ. Toteutuminen Paimiolaisia on aktivoitu liikkumaan liikuntapaikkojen käytön mahdollistamisella jakamalla kenttävuoroja noin 70 vakiovuorolla, noin 180 salivuorolla sekä noin 130 uimahallivuorolla. Uimahallin kävijämäärä on pysytellyt yli 60 000. Aktivointia on toteutettu myös seuraavin tapahtumin; Immaisin hiihto, Paimio-juoksu. Paimion Polkupolkuretki, ui kesäksi kampanja, ikäihmisten olympialaiset, miniolympialaiset, Syys- ja talvirieha, Loska- ja muurahaiskävely, sekä VivaVistassa. Seuraparlamentin toiminnalla tehdään yhteistyötä seurojen kanssa sekä pyöritetään LastenPeuhis tapahtumia. Saattajakortilla mahdollistetaan vammaisten ja pitkäaikaissairaan liikunnan ja kulttuurin harrastaminen. 70+ ja 65+ seniorikorteilla lisätään ikääntyneiden liikunta-aktiivisuutta. Rajattomasti liikuntaa 11 kunnan yhteishankkeella mahdollistetaan laajempi liikuntamahdollisuuksia ja kehitetään toimintoja. Hellewi-Ilmoittautumisohjelmalla on parannettu asiakaspalvelua. Mittareita: 2011 2012 2013 Nettokustannukset/asukas 9,97 10,33 12,62 Avustukset/ asukas 3,65 3,84 3,78 Järjestöjä 30 31 31 Uimahallissa kävijöitä 66528 61424 62356 Nuorisopalvelut Asiakasryhmä: Alle 29-vuotiaat paimiolaiset nuoret sekä nuorisojärjestöt. Käyttötalousosan toteutumisvertailu 87

Avaintavoite: Etsivä nuorisotyö ja nuorten osallisuus Sitova tavoite: Tarjotaan paimiolaisille nuorille monipuolista, kasvattavaa ja mielekästä yhdessäoloa vapaa-ajalla erilaisten toimintojen ja tekemisen kautta. Luodaan edellytyksiä monipuoliselle nuorisotyölle perusnuorisotyön ja erityisnuorisotyön keinoin. Ennaltaehkäistään nuorten kokonaisvaltaista syrjäytymistä mm. etsivällä nuorisotyöllä sekä kannustetaan päihteettömään elämäntapaan. Kiinnitetään huomiota varhaiseen puuttumiseen. Nuorten osallisuutta turvataan mm. nuorisoneuvostotoiminnalla ja aloitekanavalla. Toteutuminen: Etsivää nuorisotyötä ja nuorten pajatoimintaa on voitu jatkaa ja näin tavoitettu nuoria, joilla koulutus ja työnhaku vaatii tukea ja kannustusta. Nuoret ovat päässeet osallistumaan omien asioidensa hoitoon mm. nuorisoneuvoston kautta ja nuorisotalotoiminnalla. Lisäksi nuorille ja lapsille on järjestetty kesäleirejä ja retkiä sekä erilaisia tapahtumia ja sporttibaanaa. Kouluilla on järjestetty nuorisotyöntekijöiden kahvilatapaamisia ja tukaritoimintaa. Parkkitoimintaa on myös jatkettu. VivaVistassa on oltu mukana musiikin voimalla. Itsenäisyyspäivän soihtukulkue ja nuorten itsenäisyysjuhla ovat myös kuuluneet perinteiseen toimintaa. Hellewi-Ilmoittautumisohjelmalla on parannettu asiakaspalvelua. Mittareita: 2011 2012 2013 Nettokustannukset/alle 29v asukas 35,54 36,19 37,69 Avustukset/alle 29v asukas 3,37 3,37 3,02 Järjestöjä 7 7 7 Vapaa-aikatoimi Alkuperäinen talousarvio TAmuutokset TA muutosten jälkeen Toteuma Poikkeama Toteuma % Toteuma 2012 Tot. 2013/ Tot. 2012 muutos-% Toimintatuotot 268 100 0 268 100 285 612-17 512 106,5 % 230 142 24,1 % ulkoiset tuotot 246 050 0 246 050 262 521-16 471 106,7 % 212 043 23,8 % sisäiset tuotot 22 050 0 22 050 23 092-1 042 104,7 % 18 099 27,6 % Toimintakulut 576 004 0 576 004 590 759-14 755 102,6 % 507 052 16,5 % ulkoiset kulut 553 519 0 553 519 566 289-12 770 102,3 % 492 060 15,1 % sisäiset kulut 22 485 0 22 485 24 470-1 985 108,8 % 14 992 63,2 % Toimintakate -307 904 0-307 904-305 147-2 757 99,1 % -276 910 10,2 % SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA YHTEENSÄ Alkuperäinen talousarvio TAmuutokset TA muutosten jälkeen Toteuma Poikkeama Toteuma % Toteuma 2012 Tot. 2013/ Tot. 2012 muutos-% Toimintatuotot 519 782 0 519 782 527 502-7 720 101,5 % 615 127-14,2 % ulkoiset tuotot 497 732 0 497 732 503 794-6 062 101,2 % 596 329-15,5 % sisäiset tuotot 22 050 0 22 050 23 707-1 657 107,5 % 18 798 26,1 % Toimintakulut 1 664 166 0 1 664 166 1 737 057-72 891 104,4 % 1 735 381 0,1 % ulkoiset kulut 1 608 508 0 1 608 508 1 680 941-72 433 104,5 % 1 706 689-1,5 % sisäiset kulut 55 658 0 55 658 56 116-458 100,8 % 28 692 95,6 % Toimintakate -1 144 384 0-1 144 384-1 209 555 65 171 105,7 % -1 120 254 8,0 % Käyttötalousosan toteutumisvertailu 88

TOIMIELIN TEHTÄVÄALUE VASTUUHENKILÖ TEHTÄVÄKUVAUS Tekninen lautakunta Tekniset palvelut Markku Kylén Teknisen lautakunnan tehtävänä on huolehtia kaupungin toimesta tapahtuvasta rakentamisesta sekä kunnossapito- ja käyttötehtävistä sekä näihin liittyvistä suunnittelu- ja hankintatehtävistä. TEKNINEN LAUTAKUNTA - kokouksia 11 Läsnäolokerrat Pajala Matti, palomestari, eläkeläinen, pj. 11 Silver Jarmo, työnjohtaja, vj. - Vesalainen Ossi, kaupunginpuutarhuri, vpj. 10 Jätinvuori Marita, opettaja, vj. 1 Järvi Leena, ylihoitaja, eläkeläinen, j. 7 Tuominen Otto, maanrakakennusalan työnt., vj. - Kaarela Outi, lastenhoitaja, j. 10 Laitinen Seppo, taksiyrittäjä, eläkeläinen, vj. 1 Lindroos Päivi, hoitaja, j. 11 Saloranta Aija, opiskelija, vj. - Lujala Tanja, myyntiedustaja, j. 9 Pirhonen Irja, perushoitaja, emäntä, vj. 2 Mäkelä Timo, yrittäjä, insinööri, j. 11 Ilmasti Heikki, yrittäjyysneuvoja, insinööri, vj. - Rautio Rauno, konduktööri, j. 11 Aarnio Pirjo, eläkeläinen, vj. - Suominen Janne, myyntipäällikkö, j. 5 Ylitalo Jouni, erikoismaalari, vj. 6 Ilola Timo, edustaja, khall.ed. 7 Määttänen Markku, yritysasiamies, kh:n varaed. - Hongisto Jukka, hammaslääkäri, kh:n pj. - Jussinmäki Jari, kaupunginjohtaja 1 Kylén Markku, tekninen johtaja, esitt., sihteeri 11 Violín Eila, kanslisti, pöytäkirjanpitäjä 11 Salo Pekka, yhdyskuntateknikko, as.tunt. 5 Koivukangas Olli, kiinteistöpäällikkö, as.tunt. 5 Sundvall Santeri, nuorisoneuvoston edustaja 4 Alboga Bilgehan, nuorisoneuvoston edustaja 1 Suominen Juha, kaavoitusinsinööri 1 Ekman Eero, maaseutuasiamies 4 Summanen Oskari, Atk-asiantuntija 2 Lindvall Virpi, mittausteknikko 1 Heltelä Henri, kaupunginpuutarhuri 1 Uuttu Mari, siivoustyönjohtaja 1 Käyttötalousosan toteutumisvertailu 89

TOIMIELIN OSATEHTÄVÄALUE VASTUUHENKILÖ TEHTÄVÄKUVAUS Tekninen lautakunta Hallinto Markku Kylén Hallinnon tehtävänä on vastata teknisen lautakunnan tehtäväalueen asioiden valmistelusta, täytäntöönpanosta ja valvonnasta sekä osaltaan henkilöstön toimintaedellytysten turvaamisesta. Toiminnalliset tavoitteet Tavoite Mittari Tunnusluku TA13 Tot 13 Palvelutason säilyttäminen Asiakaspalvelukysely 0-5 4,1 (2012) kyselyä ei toteutettu 2013 Vuoden 2013 alusta teknisen toimen hallintoon sisältyivät myös yksityisteiden hallinnolliset asiat ja teknisen lautanunnan alaisuudessa toimii yksityistiejaosto. Yksityistieasioita on hoitanut maaseutuasiamies. Yksityistieavustushakemuksia jätettiin vuonna 2013 152 kpl ja näiden yhteispituus oli 192 tie-km. Kunnossapitoavustusta myönnettiin keskim. 479,4 /km. Yksityistiejaosto piti 2 kpl tietoimituksia ja tieyksiköt laadittiin viidelle tiekunnalle. Viranhaltijapäätöksiä (tekninen johtaja/ rakennuttajainsinööri) tehtiin vuonna 2013 yht. 47 kpl. Tuloja lähinnä sijoituslupapäätöksistä kertyi 4.945. Jo monen vuoden ajan talousarvioiden laadinnassa noudatettu tiukka menokuri (kustannustason nousua ja kunnossapitomäärien kasvua ei ole täysimääräisesti voitu huomioida) ei salli poikkeuksellisten ja ylimääräisten menoerien sisällyttämistä hyväksyttyyn talousarvioon, vaan ne ja kustannustason todellinen nousu aiheuttavat menojen ylitystä joillakin tehtäväalueilla. Teknisen lautakunnan alaisessa toiminnassa, kuten myös koko teknisellä toimialalla on tapahtunut rakenteellista muutosta 2010-luvulla. Toimialalle on siirtynyt muilta toimialoilta tehtäviä henkilöstöineen. Kun ei huomioida muilta toimialoilta siirtyneitä henkilöitä on teknisen toimialan (ja lautakunnan) vakituinen henkilöstö vähentynyt viidenneksellä. Henkilöstö Tekninen johtaja + kanslisti 0,5 Hallinto Alkuperäinen talousarvio TAmuutokset TA muutosten jälkeen Toteuma Poikkeama Toteuma % Toteuma 2012 *) Tot. 2013/ Tot. 2012 muutos-% Toimintatuotot 5 000 0 5 000 4 945 55 98,9 % 2 790 77,2 % ulkoiset tuotot 5 000 0 5 000 4 915 85 98,3 % 2 790 76,2 % sisäiset tuotot 0 0 0 30-30 0,0 % 0 0,0 % Toimintakulut 270 450 0 270 450 263 154 7 296 97,3 % 226 085 16,4 % ulkoiset kulut 265 520 0 265 520 259 400 6 120 97,7 % 225 506 15,0 % sisäiset kulut 4 930 0 4 930 3 753 1 177 76,1 % 579 548,0 % Toimintakate -265 450 0-265 450-258 209-7 241 97,3 % -223 295 15,6 % *) Vertailutieto TP 2012 sisältää yksityistieavustuksia lakkautetusta ympäristönsuojelu ja maaseutultk:sta 127.802. Käyttötalousosan toteutumisvertailu 90

TOIMIELIN OSATEHTÄVÄALUE VASTUUHENKILÖ TEHTÄVÄKUVAUS Tekninen lautakunta Liikelaitokset Pekka Salo Vesilaitos: Laitoksen tehtävänä on tuottaa ja jakaa toiminta-alueellaan asiakkailleen laatuvaatimukset täyttävää talousvettä. Laatuvaatimukset määräytyvät valvontaviranomaisten asettamien vaatimusten mukaan, veden jakelu ja verkoston kunnossapito/toimivuus on laitoksen vastuulla. Jätevesilaitos: Laitoksen tehtävänä on huolehtia jätevesien poisjohtamisesta, pumppaamisesta ja puhdistamisesta toiminta-alueellaan. Toimintaa säätelee ja ohjaa valvontaviranomaisten laitokselle asettamat lupaehdot. Paimion jätevedet pumpataan kahden siirtopumppaamon kautta puhdistettavaksi Turun Seudun Puhdistamo Oy:n Kakolan jätevedenpuhdistamoon. Toiminnalliset tavoitteet Tavoite ja keinot Mittari Tunnusluku T13 TOT 13 Taloudellinen ja tehokas toiminta Käyttötalousosan keinot: 1) taksa ajan tasalla 2) vesimittarihuolto tarkistettu 150 tarkistettu 140 Investointiosan keinot: 1) Kehittämissuunnitelman päivitys Jaksava ja motivoitunut osaava henkilöstö 1) henkilöstöä koulutetaan 2) kehityskeskustelut käydään koul.pv/kpl/v toteuma% TS 12 valt. hyv. 4 100 4 100 Hyvä palvelutaso Käyttötalousosan keinot 1) toiminnan varmuus - vesikatkokset - putkirikot - viemäritukokset 2) valvontaviranomaisten lupaehdot Investointiosan keinot: 1) verkoston laajentaminen ajantasaisen kehittämissuunnitelman mukaan - puhdas vesi - jätevesi kpl/v kpl/v kpl/v lupaehtojen raja-arvot liittymis% <5 <6 <5 täytetään 86 79 2 2 4 täytetty 86 80 Käyttötalousosan toteutumisvertailu 91

Vesihuoltolaitoksen investointiohjelman mukaiset hankkeet toteutettiin. Ylimääräisenä hankkeena talousarvion ulkopuolelta toteutettiin Muurassuontien vesijohdon siirto (pois Optiwert Oy:n tontilta). Suurimpana hankkeena toteutettiin Preitilän vedenottamon saneeraus, joka saatiin käyttöön muutaman vuoden tauon jälkeen syksyllä. Muina hankkeina toteutettiin Kiirulantien muutosalueen vesihuolto, vesihuoltolinjat Hanhentien tonteille 1429/2-4 ja hankittiin vesijohtoverkoston mittarikaivoja. Jätevesiverkoston saneerauksessa tehtiin vuotovesiselvityksiä sekä korjattiin kaivoja ja tulppauksia. Kameravalvontaan liittyvät työt saatettiin loppuun. Hankkeet toteutuivat talousarvion puitteissa. Toimintaa kuvaavia tunnuslukuja/ puhdasvesilaitos 2009 2010 2011 2012 2013 Verkostoa km 187,79 190,56 203,44 210,0 210,3 Kulutuspaikkoja kpl 2290 2358 2450 2492 2576 Myyty vesimäärä m 3 558007 576322 535976 571642 534263 Pumpattu vesimäärä m 3 638834 659199 644676 644499 614 067 Vuotovesi %/ sis.huuhtelut, palovesi 12,7 12,6 16,9 12,4 13,0 Veden käyttömaksu /m 3, Alv 0% 1,09 1,09 1,09 (1.4.)1,20 (1.4.) 1,28 Vesimittarihuolto/vaihdot kpl 181 104 58 42 140 Putkirikot / kpl 5 6 2(9) 3(3) 2 Tehtäväaluetta kuvaavat tunnusluvut, puhdasvesilaitos, veden hankinta ja myynti Vuosi Omat laitokset Mäntykankare TSV Puhtaan veden myynti, m 3 2000 173 975 103 800 291 925 569 700 2001 157 196 99 601 294 760 551 557 2002 170 305 107 485 290 549 568 339 2003 197 844 69 901 290 359 558 104 2004 153 783 104 249 290 954 548 986 2005 188 687 91 978 290 199 570 864 2006 207 834 86 552 290 934 585 320 2007 190 205 101 090 292 170 583 465 2008 192405 99 970 292 035 584 410 2009 2010 2011 2012 2013 165053 200221 250124 265723 233522 102475 63462 100293 99931 92953 290479 312639 294259 286752 288439 558 007 576 322 535 976 571642 534263 Käyttötalousosan toteutumisvertailu 92

Vedenkulutus jakautui seuraavasti: 2009 2010 2011 2012 2013 Asutus 62,7 % 62,7 65,2 % 63,4% 66,6 % Teollisuus 5,3 % 5,6 % 6,0 % 6,2% 6,4 % Maatalous 9,3 % 9,0 % 7,0 % 8,5 % 8,4 % Kauppa ja palvelut 3,6 % 3,7 % 4,0 % 3,6 % 4,0 % Julkinen palvelu 11,3 % 12,6 % 12,4 % 12,8 % 8,8 % Kaupunki 7,8 % 6,4 % 5,5 % 5,5 % 5,8 % Kulutuspaikkoja oli yhteensä 2.576 kpl. Vesijohtoverkoston runkolinjan pituus 210,3 km, lisäystä 311 m. Verkostoon pumpattiin 614.067 m 3. Vuotovesi % n.13. Toimintaa kuvaavia tunnuslukuja/ jätevesilaitos 2009 2010 2011 2012 2013 Kulutuspaikkoja kpl 1839* 2010* 2206* 2250 * 2326* Puhdistettu/pumpattu vesimäärä m 3 878782 896 332 1209760 1237726 958873 Laskutettu jätevesimäärä m 3 488 618 503 297 473 834 501 935 472316 Vuotovesi % / laskuttamaton jv. 44 44 60 59 51 Verkostoa km 112,99 116,0 118,1 121,9 122,2 JV käyttömaksu /m 3, Alv 0% (1.4)1,65 1,65 (1.4)1,85 (1.4.)2,00 (1.4.)2,21 * Luku sisältää 4 kpl JV-osuuskuntia, joissa kulutuspaikkoja yht. 278 kpl TSP Oy:lle Kakolaan pumpattiin jätevettä 958 873 m3. Viemärijohtoverkoston runkolinja pituus 122,2 km, lisäystä 397 m. Vuotovesien vähentämiseksi viemärikaivoja tarkistettiin/korjattiin 21 kpl. Käytöstä poistettujen viemäriosuuksien tulppauksia tarkistettiin/korjattiin 2 kpl. Tehtäväaluetta kuvaavat tunnusluvut, jätevesilaitos, puhdistettu JV ja lietteet vuosi puhdistettu / TSP jätevesi, m 3 sakokaivoliete, m 3 kuivattu liete, m 3 2002 876 914 3804 2494 2003 698 012 3888 1970 2004 1023 610 4697 2048 2005 968 512 5128 2151 2006 1 026 589 4636 2090 2007 1 071 437 4901 2052 2008 1 211 385 4475 1750 2009 878 782 547 230 2010 896 332 2011 1 209 760 2012 1 237 726 2013 958 873 Käyttötalousosan toteutumisvertailu 93

Henkilöstö Henkilökuntaa 3 laitosmiestä, yhdyskuntateknikko 0,5 ja kanslisti 0,5. Lisäksi omajohtoisena työnä tehtävissä vesihuollon investointihankkeissa on työskennellyt 2 henkilöä. Talous Tekninen lautakunta on asettanut vuoden 2013 talousarviossa liikelaitokset tehtäväalueella määrärahat: Vesihuoltolaitos Alkuperäinen talousarvio TAmuutokset TA muutosten jälkeen Toteuma Poikkeama Toteuma % Toteuma 2012 Tot. 2013/ Tot. 2012 muutos-% Toimintatuotot 1 691 290 0 1 691 290 1 692 020-730 100,0 % 1 667 115 1,5 % ulkoiset tuotot 1 569 870 0 1 569 870 1 595 677-25 807 101,6 % 1 568 816 1,7 % sisäiset tuotot 121 420 0 121 420 96 344 25 076 79,3 % 98 299-2,0 % Toimintakulut 1 153 250 0 1 153 250 1 309 375-156 125 113,5 % 1 339 281-2,2 % ulkoiset kulut 1 143 980 0 1 143 980 1 286 968-142 988 112,5 % 1 321 400-2,6 % sisäiset kulut 9 270 0 9 270 22 407-13 137 241,7 % 17 881 25,3 % Toimintakate 538 040 0 538 040 382 646 155 394 71,1 % 327 834 16,7 % Veden kulutus laski niin puhtaan veden kuin jäteveden osalta, kuitenkin tulojen suhteen asetetut tavoitteet saavutettiin. Toimintamenot ylittyivät, asetettuun toimintakatteeseen ei päästy. Menojen ylitys aiheutui pääosin TSV Oy:n veden hinnan noususta vuodesta 2012 (sisältää Halisten käyttömenoja johtuen tekopohjavesihankeen vajaakäytöstä) n. 41.000, TSP Oy:n menoylitystä 124 000 viime vuonna. (TSP laskutus perustuu v. 2012 tietoihin) Vastaavasti säästöjä tuli muusta toiminnasta siten että menot kokonaisuudessaan ylittyivät 139 000. Vesihuoltolaitoksella on interaktiivisia asiakaspalveluja käytössä, mm. mittarinlukemien ilmoittamiseen Kulutus-Web. Myös vesihuoltolaitoksen tiedottamista kaupungin internet-sivuilla etenkin jakeluhäiriötilanteissa kehitettiin edelleen. Käyttötalousosan toteutumisvertailu 94

TOIMIELIN OSATEHTÄVÄALUE VASTUUHENKILÖ TEHTÄVÄKUVAUS Tekninen lautakunta Infrapalvelut Markku Kylén "Liikenneväylät" - osatehtäväalueen toiminta-ajatuksena on tuottaa tienpitäjänä yhdyskunnan tarvitsemat liikenneväylien ja muiden alueiden kunnossapitopalvelut mahdollisimman hyvätasoisina ja kokonaistaloudellisuus huomioon ottaen. Palvelut järjestetään sekä omana työnä että ostopalveluna. Muut yleiset alueet osatehtäväalueen toiminta-ajatuksena on taata paimiolaisille monimuotoisia, niin henkisesti kuin ruumiillisesti mielihyvää tuottavia viheralueita, jotka muodostuvat puistoista, leikkikentistä, uimarannoista, ulkoliikuntapaikoista, puistometsistä, pelloista ja talousmetsistä. Puistojen ja muiden alueiden ylläpitohoito ja uusien alueiden rakentaminen tehdään kestävän kehityksen periaatteilla kuntalaisten tarpeet huomioiden. Toiminnalliset tavoitteet Tavoite ja keinot Mittari Tunnusluku TA 13 TOT 13 Jaksava, motivoitunut ja ammattitaitoinen henkilökunta 1. Kehityskeskustelut käydään toteutuma % 100 100 Yleisten alueiden turvallisuus ja hyvä ympäristökuva Käyttötalousosan keinot: 1. Liikenneväylien kunnossapitolain mukaiset velvoitteet täytetään 2. Viheralueiden hoitoluokituksen mukaisen hoitotason toteutuminen 3. Leikkikentät turvallisuusmääräysten mukaisia 4. Metsänhoitosuunnitelman toteuttaminen palvelukysely 1-5 toteutuma-% toteutuma-% toteutuma-% 3,3 80 100 100 ei tehty 80 100 100 Investointiosan keinot: 1. Huonokuntoiset päällysteet uusitaan 2. Uusien kaava-alueiden liikenneväylien päällystys tonttien rakentumisen mukaan 3. Uuden katuvalaistuksen rakentaminen tonttien rakentumisen mukaan 4. Vanhan katuvalaistuksen saneeraus 5. Vanhojen asuntoalueiden sadevesiviemäröinti 6. Leikkikenttä uudelle asuntoalueelle samanaikaisesti kunnallistekniikan rakentamisen ohella m 2 /vuosi vuosia siitä kun 90% tonteista rakentunut vuosia siitä kun 50 % tonteista rakentunut valopisteitä/a sv-viemäröinti tie-km/a toteutuma 10000 Tiilitehtaantie 170 0,5 12500 toteutui 195 0,65 Käyttötalousosan toteutumisvertailu 95

Toimintaa kuvaavia lukuja 2009 2010 2011 2012 2013 Tiepituudet km - kaavatiet 64,3 66,6 67,3 68,3 68,6 - kevytväylät 25,6 26,4 27,4 28,5 29,1 - rakennetut polut 1,8 1,8 1,8 2,3 2,5 -muut tiet 3,4 3,9 3,9 3,9 3,9 yhteensä 95,1 98,7 100,4 103,0 104,1 Tievalaistus, km 85,6 85,6 87,0 88,2 88,2 Talvikunnossapito, ko..vuonna päättynyt talvi - liukkaudentorjunta materiaali, t 305 155 470 417 522 - aurauskierroksia 15 22 29 20 24 Leikkikentät kpl 23 23 24 25 25 Uimapaikat kpl 3 3 3 3 3 A2-luokan puistoa ha 23 24,5 24,5 26 26 Maisemaniittyjä ha 10 10 10 5,5 5,5 Puisto-/ taajamametsiä ha 240 240 285 286 286 Talousmetsiä ha 265 260 245 225 225 Peltoa ha 45 43 46 34,5 34,5 Toiminta Julkisen käyttöomaisuuden investointiohjelman hankkeet toteutettiin Kerholantien valaistusta lukuun ottamatta. Suurimpina hankkeina olivat Timperintien parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen väylä (ml. valaistuksen uusiminen ja päällystys), Isolompakontien alueen hulevesiviemäröinti ja katuvalaistuksen uusiminen sekä Kiirulantien muutosalueen kadunrakennus ja kaapeloinnit. Lisäksi uusintapäällystettiin Vistantietä välillä Pussitie Kisatie, päällystettiin Tiilitehtaantie ja Vähäjoentietä, uusittiin tievalaistuksessa vanhaa elohopeavalaistusta sekä rakennettiin Paimionjokipuistoa, jonka toteuttamiseen Varsin Hyvä ry. myönsi myös avustusta. Leikkikenttiä, uimapaikkoja ja ulkoliikuntapaikkoja ylläpidettiin edelleen EU-normien mukaisina. Viheralueiden, puistometsien ja leikkikenttien hoito ja kunnossapito on tehty omana työnä. Pellot on annettu vuokralle. Metsähakkuut on pääosin tehty urakoitsijoiden toimesta. Kaupunginpuutarhuri suoritti rakennusvalvonnan puunkaatolupien katselmuksia 70 kpl. Liikenneväylien ja omien kiinteistöjen pihojen kunnossapito tapahtui kaupungin omalla sekä urakoitsijoiden kalustolla. Katuvalaistuksen kunnossapidosta on yksinomaan huolehtinut urakoitsija. Katuvalojen energiakulutus oli n. 0,8 milj. kwh. - Liikenneväylien kunnossapito (sis. tiet ja kevytväylät, ei valaistusta) 2.410 /km - Tievalaistuksen kokonaiskustannukset 1.380 / valaistu tie-km - Leikkikenttien kunnossapitomenot 660 /kpl. Henkilöstö Muutaman viime vuoden aikana tehtäväalueen vakituinen henkilöstö on vähentynyt. Vakituista henkilökuntaa viime vuoden lopulla liikenneväylät - osatehtäväalueella 0,5 + 3 ja muut yleiset alueet osatehtäväalueella (ml. ulkoliikuntapaikat) 1 + 5. Lisäksi omajohtoisena työnä tehdyissä julkisen käyttöomaisuuden investointihankkeissa on työskennellyt 2 henkilöä. Käyttötalousosan toteutumisvertailu 96

Talous Tekninen lautakunta on asettanut vuoden 2013 talousarviossa "Liikenneväylät ja yleiset alueet"- tehtäväalueelle määrärahat: Infrapalvelut Alkuperäinen talousarvio TAmuutokset TA muutosten jälkeen Toteuma Poikkeama Toteuma % Toteuma 2012 Tot. 2013/ Tot. 2012 muutos-% Toimintatuotot 105 000 0 105 000 81 806 23 194 77,9 % 162 304-49,6 % ulkoiset tuotot 105 000 0 105 000 81 806 23 194 77,9 % 162 304-49,6 % sisäiset tuotot 0 0 0 0 0 0,0 % 0 0,0 % Toimintakulut 1 085 469 0 1 085 469 1 151 967-66 498 106,1 % 1 245 087-7,5 % ulkoiset kulut 1 083 135 0 1 083 135 1 149 459-66 324 106,1 % 1 244 727-7,7 % sisäiset kulut 2 334 2 334 2 508-174 107,4 % 360 596,6 % Toimintakate -980 469 0-980 469-1 070 161 89 692 109,1 % -1 082 784-1,2 % Tehtäväalueen toimintatuottojen arvioitua pienempi kertymä johtuu mm. puunmyyntitulojen osittaisesta kirjautumisesta kuluvalle vuodelle. Menojen ylitys johtui asfalttikartelliasian oikeudenkäyntikuluista (n. 30.000 ) ja ylimääräisenä työnä tehdystä Muurassuontien loppuosan päällystyksestä ja valaistuksesta. Merkitystä ylitykseen on myös yleisen kustannustason nousulla ja kunnossapitomäärän kasvulla, jota viime vuosien talousarvioiden laadinnoissa ei ole voitu huomioida. Käyttötalousosan toteutumisvertailu 97

TOIMIELIN OSATEHTÄVÄALUE VASTUUHENKILÖ TEHTÄVÄKUVAUS Tekninen lautakunta Kiinteistöpalvelut Olli Koivukangas Kiinteistöt Kiinteistötoimen toiminta-ajatuksena on käyttäjiä palvelevien tilojen osoittaminen ja ylläpito, niiden tarkoituksenmukainen käyttötarkoitus ja kokonaistaloudellisuus huomioiden. Palvelut järjestetään omana työnä sekä ostopalveluna. Toiminnalliset tavoitteet Siivous Siivouksen toiminta-ajatuksena on kaupungin eri tilojen siivoaminen, puhtaanapito sekä hygieniasta huolehtiminen omana työnä ja osittain ostopalveluna. Tavoite ja keinot Mittari Tunnusluku TA13 TOT 13 Tavoite: Kaupungin kiinteistöt ovat kunnossa ja palvelevat käyttäjiä. Keinot: 1) kiinteistöt kuntokartoitetaan kunnostustarpeen kartoittamiseksi. 2) palaverit käyttäjien kanssa 3) siivoustyönmitoitus ajan tasalla (nykyisellä mitoitusohjelmalla) 4) asiakastyytyväisyyskysely 5) investointihankkeiden toteutuminen valmius-%/r-m3 kpl/v valmius-%/h-m2 arvostelu 0-5 % 60 >14 90 tehdään 100 61 ~50 89 Ei tehty 95 Tavoite: Kiinteistöpalvelut toimii taloudellisesti ja tehokkaasti Keinot: 1) pääoma-arvon määrittäminen sisäisen vuokran määrittämiseksi 2) rakennusten korjausvelan määrittäminen valmius-%/r-m3 valmius-%/r-m3 17 5 20 3 Tavoite: Jaksava, motivoitunut ja osaava henkilöstö Keinot: 1) Henkilöstöä koulutetaan 2) Kehityskeskustelut käydään vuosittain kurssit/hlö/v toteutuma-% >1 100 2-4 70 Käyttötalousosan toteutumisvertailu 98

Toimintaa kuvaavia lukuja 2010 2011 2012 2013 Rakennuksia (kpl) 133 122 115 115 Rakennuksia (r-m3) 289396 276245 273405 274125 Rakennuksia (k-m2) 66011 63409 62584 61990 Kaukolämpöön liitetty (kpl/r-m3) 38/ 211848 39/ 218616 37/ 217044 37/ 217764 Kaukolämmön ominaiskulutus (kwh/r-m3/v) 39,6 47,07 40,6 38,7 Öljylämmitys (kpl/r-m3) 13/ 26011 6/ 6258 6/ 6258 6/ 6258 Öljylämmön ominaiskulutus (kwh/r-m3/v) 36,97 43,5 48,5 45,7 Sähkö (kwh/r-m3/v) 13,75 13,29 11,2 19,4 Vesi (m3/r-m3/v) 0,15 0,12 0,11 0,10 Kiinteistöjen käyttökulut (lämpö+sähkö+vesi) ( /v) 1022817 1010971 1008633 995602 Siivottavaa lattiapinta-alaa (h-m2) 33388 33890 36936 38668 Siivousalasta mitoitettu (%/h-m2) 79/ 26543 79/ 26543 82/ 30398 89/ 34308 Siivousmateriaalikulut ( /m2) 1,42 1,04 0,97 1,32 Siivoustyövoimakulut ( /m2) 22,37 22,40 22,78 20,52 Kiinteistötilavuuksien %-osuudet eri lämmitysmuotojen välillä: 2012 2013 - Kaukolämpö 79 % 79 % - Öljylämpö 2 % 2 % - Sähkö- / puulämpö 8 % 8 % - Ei lämmitystä 10 % 10 % Kiinteistöjen hoidossa sopeudutaan edelleen entistä liikkuvampaan työskentelyyn ja laajempiin toiminta-alueisiin. Saneerauksien ja korjauksien myötä lisääntynyt talotekniikan automaatio edellyttää kiinteistönhoidossa uusien järjestelmien opettelua ja hallintaa. Erityyppisten järjestelmien hallinta siten, että organisaatioista löytyy riittävät resurssit myös erityistilanteissa on todettu haasteelliseksi. Vain osa käytettävissä olevista resursseista voidaan sitouttaa kyseisten ohjelmien pääkäyttäjiksi, koska perinteistä talonmiespalveluakin edelleen tarvitaan. Toisaalta panostus automaation lisäämiseen ja käytönhallintaan tuo kustannussäästöjä ylläpidossa sekä helpottaa tilojen monikäyttöisyyttä. Edelleen kiinteistöjen sisäilmaongelmat työllistävät kiinteistönhoitajia, siivoushenkilöstöä sekä kunnossapitoryhmää. Syitä esitettyihin ongelmiin etsitään pääosin omin voimin ja löydetyt epäkohdat pyritään korjaamaan mahdollisimman nopeasti. Sisäilmatyöryhmän kokouksissa käsitellään työterveyshuollon, sekä eri työyhteisöjen edustajien esille tuomia epäkohtia. Sisäilmatyöryhmässä keskustellaan mihin selvityksiin ja toimenpiteisiin kiinteistöpalvelut ryhtyy ongelmien ratkaisemiseksi. Kiinteistöpalvelut tekee sovitut selvitykset ja laatii korjaussuunnitelmat seuraavaan sisäilmatyöryhmän kokoukseen, mutta selkeät puutteet korjataan viivytyksettä ja tarvittaessa tilataan erillinen sisäilmatutkimus ilmanlaadun selvittämiseksi. Sisäilmatyöryhmän toimialueeseen kuuluvat kiinteistöt, jotka ovat kaupungin oman henkilökunnan käytössä, joten ulkopuolisille vuokratut toimitilat käsitellään edelleen suoraan vuokranantajan ja vuokralaisen välisissä neuvotteluissa. Kiinteistöjen kuntokartoitusta ja energiatodistusten laadintaa on suoritettu pääasiassa kohteissa joiden saneeraustarve on ollut ajankohtaisin. Kaikkia pienempiäkin korjaushankkeita edeltää korjaustarpeen ja laajuuden määrittäminen huomioiden kustannus- sekä energiatehokkuus. Sijoitus korjaus- ja kunnossapitotöihin heijastuu energiankulutusmenoihin säästöinä. Rakennusten pääoma-arvon sekä korjausvelan määrittämisessä olemme vielä alkutaipaleella. Käyttötalousosan toteutumisvertailu 99

Siivottavat m² kasvoi vuoden aikana Hanhijoen koulun laajennuksen valmistuttua ja Kyysilän väliaikaispäiväkodin käyttöönoton vuoksi 661,50². Tilahuoltajien poissaolot ovat 2012 tasolla, yhteensä 907pvä (17.12.2013 ajettu keskeytysraportti). Poissaoloista johtuvat siivoustyöt on kevennetysti hoidettu oman työn ohella, joten vuokratyövoimaan ei ole tullut tarvetta. Kohteiden mitoituksia ja siivoustarvetta on tarkasteltu kriittisesti kaikissa kohteissa ja näiden mukaan tehty muutoksia siivoustaajuuksiin ja menetelmiin. Entistä taloudellisempia toimintatapoja on kehitetty yhteistyössä henkilöstön kanssa ja näistä on järjestetty perehdytystä ja opastusta tilahuollon yhteisissä koulutustilaisuuksissa. Henkilöstövajaus on pitkistä sairauslomista, sisäisistä siirroista ja irtisanoutumisista johtuen kasvanut merkittävästi. Siivousmateriaalien hankinta hoidetaan Turun hankintarenkaan, sekä KL- kuntahankintojen kautta. Sisäisen ylläpitovuokran määrittämiseksi kiinteistöpalveluiden henkilöstö kirjasi työtuntinsa toteutumien mukaisesti suoraan oikeille kustannuspaikoille vuoden 2012 alusta lähtien. Syksyllä 2013 TA-14 laadinnassa hyödynnettiin TP-12:n toteutumia sisäisten ylläpitovuokrien määrittämiseksi jotka myös käyttöön otettiin. Sisäisen pääomavuokran määrittämisessä ei edetty. Vesihuoltolaitoksen kiinteistöjen arvonmääritys tehtiin vesihuoltolaitoksen yhtiöittämisen yhteydessä. Koko Paimion kaupungin vesihuoltolaitoksen kiinteistökanta siirtyi vuoden 2014 alusta Paimion Vesihuolto Oy:lle. Talonrakennuksen investointiohjelman hankkeet toteutettiin suunnitellusti. Ylimääräisinä hankkeina uusittiin Lukion keittiön lattian akryylibetonipinnoite, jonka työn maksoi kohteen pääurakoitsija. Kuten vuosi sitten, nytkin syksyllä ilmeni tarvetta uusille päivähoitotiloille. Kaupungin omien mahdollisesti kysymykseen tulevien kiinteistöjen kartoituksessa ainoaksi vaihtoehdoksi todettiin Kyysilän entinen koulukiinteistö. Väliaikaisen päiväkodin suunnittelu, luvitus sekä toteutus aloitettiinkin välittömästi loppu syksystä. Kaupungin omalla kunnossapitoryhmällä pääosin toteutettu hanke ajoittui marrasjoulukuulle ja toiminta 45-paikkaisessa Kyysilän päiväkodissa pääsi alkamaan 7.1.2014. Paimion kaupungin mittavin talonrakennusinvestointihankkeen, Vistan koulun peruskorjauksen suunnittelu aloitettiin ja hankkeen ensimmäisen urakan (Alatalon muutostyö) kilpailutus tehtiin loppuvuonna niin, että urakoitsijavalinnat voitiin tehdä lautakunnassa 17.12. Muina hankkeina toteutettiin Hanhijoen koulun laajennus (1 opetustila ja teknisen työn opetustilan laajennus), Jokelan päiväkodin ikkunoiden uusiminen, Sähkönkulman kiinteistön autokatoksen ja huoltorakennuksen vesikattojen uusimiset ja ilmastoinnin vedenjäähdyttimen uusimistyön aloitus sekä Kriivarin ja Lepolan päiväkotien pihaleikkivälineiden uusiminen. Kurssikeskuksen suunnitellut korjaukset eivät toteutuneet sisätilojen osalta kokonaisuudessaan koska TuAKK ja Paimion kaupunki eivät päässeet yhteisymmärrykseen tilojen jatkokäytöstä. Rakennuksen paloilmoitinjärjestelmä ja ilmanvaihtolaitteistojen ohjaus- ja valvontajärjestelmät kuitenkin uusittiin, sadevesi- ja salaoja verkostot huollettiin ja vesikaton kunto tarkastettiin sekä elementtisaumat tiivistettiin. Suunnitteluhankkeista valmistui kaupungintalon ja Ala-Vistan päiväkodin salaojien sekä vesieristeiden saneeraussuunnitelmat. Kokonaisuudessaan talonrakennushankkeiden budjetoidut määrärahat alittui ~4%. Kiinteistöpalvelut saavutti talousarvionsa toimintatuottotason, hieman sen ylittäenkin. Ulkoiset tuotot on säilynyt runsaan 0,5 M :n tasolla jo vuosia joten vuokrausaste on hyvä ja vakiintunut. Henkilöstömenoissa saavutettiin koko tulosalueen osalta ~10%:n säästö. Henkilöstösäästöt saavutettiin talkoovapailla, omana työnä toteutetuilla investointihankkeilla sekä tilahuollon sijaistyöntekijöistä luopumalla. Pitkällä aikavälillä tilahuollosta säästäminen tulee näkymään siivoustasossa ja kulutuspintojen heikkenemisellä joten tilanne on kestämätön. Kiinteistönhoidossa ja kunnossapidossa haetaankin taukoamatta pitkäkestoisia energiatehokkaampia ratkaisuja, esim. uimahallin allasvesien kierrätyspumppujen optimaalisen toimintatavan saavuttaminen ohjaamalla pumppujen kierrosnopeutta taajuusmuuttajilla. Jo pelkästään sähköenergian säästöt on laskelmilla todistettu olevan vuositasolla Käyttötalousosan toteutumisvertailu 100

3500 euroa. Kun mukaan arvioidaan pumppujen vaihtovälin piteneminen sekä putkiston tiivisteiden korjaustarpeen väheneminen saavutetaan vuositasolla ~8000 euron säästöt. Toki kehitys edellyttää investointeja ja innovatiivisuutta, esimerkkitapauksessa investoinnit kuolettuvat ensimmäisenä toimintavuotena ja innovatiivisuus lähtee motivoituneesta ja ammattitaitoisesta kiinteistöhoitohenkilöstöstä. Tilinpäätöksessä toimintakulut alittui ~4 %: (132t ). Säästöä saavutettiin lämmityskuluissa ~18 %: (110t ) ja vesikuluissa ~16 % (16t ) mutta ylitystä syntyi sähkökuluissa ~2 % (8t ) ja jätehuoltokuluissa ~6 % (4t ). Muutokset ovat osittain seurausta kausivaihteluista, osittain taksojen vaihteluista mutta myös panostuksesta kunnossapitoon. Kunnossapidon varaukset ylittyikin ~20 % (81t ), ainakin osan ylityksestä voi tulkita energiansäästöinvestoinniksi. Edelleen eri viranomaistahojen lakeihin nojaavat korjausmääräykset edellyttävät myös välittömiä toimenpiteitä. Henkilöstö Kiinteistöpalveluissa on 7,5 vakinaista kiinteistönhoitajaa sekä yksi iltavahtimestari toimialueenaan Vistan koulu. Toimintakeskus Apilalta ostetaan kiinteistöjen ulkoalueiden hoitoa. Kiinteistöjen kunnossapitotöissä on 5 rakennusammattimiestä. Siivoustoimessa vakinaista henkilöstöä on 27. Tilahuoltajia on 25 joista osa-aikaisina 5, siivoustyönohjaaja sekä siivoustyönjohtaja. Kiinteistöpalvelut Alkuperäinen talousarvio TAmuutokset TA muutosten jälkeen Toteuma Poikkeama Toteuma % Toteuma 2012 Tot. 2013/ Tot. 2012 muutos-% Toimintatuotot 533 843 0 533 843 551 732-17 889 103,4 % 587 685-6,1 % ulkoiset tuotot 513 293 0 513 293 530 530-17 237 103,4 % 572 377-7,3 % sisäiset tuotot 20 550 0 20 550 21 202-652 103,2 % 15 308 38,5 % Toimintakulut 3 352 630 0 3 352 630 3 227 614 125 016 96,3 % 3 407 810-5,3 % ulkoiset kulut 3 227 035 0 3 227 035 3 113 957 113 078 96,5 % 3 315 651-6,1 % sisäiset kulut 125 595 0 125 595 113 657 11 938 90,5 % 92 159 23,3 % Toimintakate -2 818 787 0-2 818 787-2 675 882-142 905 94,9 % -2 820 125-5,1 % TEKNINEN LAUTAKUNTA YHTEENSÄ Valtuusto on asettanut vuoden 2013 talousarviossa tekniselle lautakunnalle seuraavat sitovat määrärahat ja tuloarviot: Alkuperäinen talousarvio TAmuutokset TA muutosten jälkeen Toteuma Poikkeama Toteuma % Toteuma 2012 *) Tot. 2013/ Tot. 2012 muutos- % Toimintatuotot 2 335 133 0 2 335 133 2 330 503 4 630 99,8 % 2 419 893-3,7 % ulkoiset tuotot 2 193 163 0 2 193 163 2 212 927-19 764 100,9 % 2 306 287-4,0 % sisäiset tuotot 141 970 0 141 970 117 576 24 394 82,8 % 113 607 3,5 % Toimintakulut 5 861 799 0 5 861 799 5 952 109-90 310 101,5 % 6 218 263-4,3 % ulkoiset kulut 5 719 670 0 5 719 670 5 809 784-90 114 101,6 % 6 107 284-4,9 % sisäiset kulut 142 129 0 142 129 142 325-196 100,1 % 110 979 28,2 % Toimintakate -3 526 666 0-3 526 666-3 621 606 94 940 102,7 % -3 798 370-4,7 % *) Vertailutieto TP 2012 sisältää yksityistieavustuksia lakkautetusta ympäristönsuojeluja maaseutultk:sta 127.802. Tekninen lautakunta on taloudessaan vuonna 2013 pysynyt varsin hyvin valtuuston asettamissa tavoitteissa sekä käyttötalouden että investointien osalta. Käyttötalousosan toteutumisvertailu 101

TOIMIELIN TEHTÄVÄALUE VASTUUHENKILÖ TEHTÄVÄKUVAUS Ympäristölautakunta Ympäristötoimi Juha Suominen Ympäristötoimen toiminta-ajatuksena on paimiolaisten tarpeiden mukaisesti ja osoitetuilla voimavaroilla taata kestävän kehityksen periaatteiden mukainen, viihtyisä, virikkeinen, turvallinen, laadukas ja taloudellinen yhdyskunnan elinympäristö ohjaamalla alueiden käyttöä ja rakentamista, harjoittamalla ennaltaehkäisevää ympäristönhuoltoa ja laatimalla luotettavaa rekisteri- ja paikkatietoaineistoa. Lautakunnan alaisen vakinaisen henkilökunnan määrä oli 31.12.2013 yhteensä 6,6. 2010-luvulla lautakunnan alainen vakituinen henkilöstö on vähentynyt 23 %. YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA kokouksia 11, asioita 122 Läsnäolokerrat Turpeinen Heikki, rehtori pj. 11 Jätinvuonri Marita, opettaja, vj. Kuusela Mervi, hoitaja, vpj. 11 Huhtala Päivi, pääluottamusmies, vj. - Heimo Jarmo, kaupunkisuuntjoht. j 7 Tuominen Markku, projektipäällikkö, vj. 1 Heurlin Eeva, terveydenhoitaja, j. 6 Aho Sini-Päivi, kirjastonhoitaja, vj. 4 Kinnunen Ari, yrittäjä, j. 11 Kyynäräinen Ulla, eläkeläinen, vj. - Kuopila Juha, maanviljelijä, j. 10 Määttänen Markku, yritysasiamies, vj. - Murto Sari, aineenopettaja, j. 11 Berg Rauno, toimitusjohtaja, maanmittaustekn., vj. - Mäenpää Marja, suurtalousesimies, j. 11 Vuontela Tarja, FM aineen- ja luokanopettaja, vj. - Ristilä Pasi, VM, johtava yrityspalveluasiantuntija, j. 11 Mäkinen Juha, laitosmies, työsuojeluvalt., vj. - Nurmi Satu, puutarhuri, kh:n ed. 6 Kuparinen Heikki, maatalousyrittäjä, kh:n varaed. 3 Hongisto Jukka, hammaslääkäri, kh:n pj. - Jussinmäki Jari, kaupunginjohtaja 2 Suominen Juha, kaavoitusinsinööri, esittelijä 11 Taimen Raija, toimistovirkailija, ptk. pit. 11 Virta Jarmo, rakennustarkastaja, as.tunt. 7 Kylén Markku, rakenuttajainsinööri, as.tunt. 8 Uusimäki Merja-Hannele, apulaisrakennustark., as.tunt. 5 Koponen-Laiho Sinikka, ympäristönsuojelusiht., as.tunt. 10 Lindvall Virpi, mittausteknikko, as.tunt. 3 Summanen Oskari, as.tunt. 1 Käyttötalousosan toteutumisvertailu 102

Kaavoitus Kaavoituksen tehtävänä johtosäännön mukaisesti on maankäytön suunnittelun valmistelutyöt tavoitteenaan kaupungin kehitystä tukeva ja edullinen yhdyskuntarakenne sekä ajan tasalla oleva kaavoitustilanne (ajantasa-asemakaava). Maankäyttö- ja rakennuslaki ja asetus ohjaavat kaavoitusta ja maankäytön suunnittelua. Ympäristölautakunnan toiminta kaavoituksen osalta kuluneen vuoden aikana keskittyi omana työnä tehtyihin yritystonttialueiden päivittämisiin Muurassuontien varrella. Kaupunginvaltuusto hyväksyi kesäkuussa Muurassuontien asemakaavan muutoksen korttelia 1006 ja marraskuussa Muurassuontien asemakaavan muutoksen koskien korttelia 1002 ja osakorttelia 1008. Vistan osayleiskaava ei ole saanut vielä lainvoimaa kaavasta tehtyjen valituksien johdosta. Eri käsittelyvaiheissa joulukuussa 2013 oli seuraavat kaavat: Koivulinnan asemakaavan muutos (kaavoituspäätös), Kisatien asemakaavan muutos (kaavoituspäätös), Hanhijoen asemakaavan muutos (ehdotus), Juliuksentien asemakaavan muutos (kaavoituspäätös), Apilatien asemakaavan muutos (ehdotus) ja Puranpojantien asemakaavan muutos (kaavoituspäätös). Kisatien, Juliuksentien ja Apilatien asemakaavan muutokset tehdään kaupungin omana työnä. Jatkossakin pyritään asemakaavoitusta ja asemakaavan muutoksia tekemään kaupungin omana työnä. Huso-Pöylän tuulivoimapuiston osayleiskaavaehdotus oli nähtävillä 20.12.2013 20.1.2014 välisenä aikana. Kaupunki myi vuoden 2013 aikana yhteensä 15 omakotitonttia ja yhden palvelurakennusten tontin Saaren asemakaava-alueelta sekä YksYkkösen yritystonttialueelta yhden yritystontin. Lisäksi seurakunnan kanssa suoritettiin maanvaihto. Toiminnalliset tavoitteet Tavoite Tehokkaan, laadukkaan ja kustannustietoisen toiminnan kautta tuotettu viihtyisä ja turvallinen elämänympäristö Mittari Tunnusluku TA13 TA13 toteuma 1. Kaavakkeiden ja lomakkeiden uusiminen ja kehittäminen kpl/v 2 2 Ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilöstö 1. Koulutuspäivät pv/v 2 2 2. Kehityskeskustelut käydään toteut. % 100 100 Hyvä tiedonkulku ja yhtenäiset toimintatavat 1. Kuntien väliset palaverit kpl/v 2 2 2. Kaavoituskatsaus on laadittu laadittu laadittu laadittu 3. Internet-sivuille kaupungin kaavoitustilanne (pdf) vireillä olevat kaikki kaavat Monipuolinen tonttitarjonta kysyntää vastaavasti 1. Kaupungin tonttivaranto kpl/v 90 109 Käyttötalousosan toteutumisvertailu 103

Paikkatieto Paikkatietopalveluiden tehtävänä on ylläpitää ja vastata kaupungin maastomittaus- ja paikkatietopalveluista sekä tuottaa luotettavaa paikka- ja rekisteritietoa päätöksentekoa varten. Paikkatietopalvelut hoitaa kaupungin maaomaisuuden lainhuudatuksen ja paikkatiedollisen ylläpidon, tonttien luovutukset ja vastaa asemakaava-alueiden kiinteistöjen muodostamistehtävistä. Paikkatietopalveluissa ylläpidetään rakennus-, kiinteistö- ja osoiterekisteriä. Paikkatietopalveluiden uusi hinnasto tuli voimaan 1.10.2012 ja hinnoittelun selkeyttäminen on tuonut lisätuloja. Kartanpiirtäjien panos asiakaspalvelussa on saatu näin esille. Ulkopuolisia mittaustöitä on myös tuloutunut hinnaston myötä. Mittausteknikko on vastannut rakennuspaikan merkinnöistä ja mittaustehtävistä kaupungin hankkeissa. Ulkopuolista konsulttia on käytetty vain kerran. Yleisten alueiden haltuunottoja lopetettiin neljä kappaletta, jotka olivat laajoja ja kaksi niistä jo useamman vuoden vireillä olleita. Kiirulantien kaavaalueen ja Muurassuontien pään tonttien lohkomismaastotyöt tehtiin omana työnä. Mittausteknikko toimii kaupanvahvistajana, josta tuloutus paikkatietoon. Pohjakarttaa on päivitetty sekä konsulttien toimesta että omana työnä. Jatkossa pyritään päivitykset tekemään itse. Johtokarttaa kartoitettiin kesällä projektityöntekijän voimin. Toiminnalliset tavoitteet Tavoite Mittari Tunnusluku TA13 TA13 toteuma Tehokkaan, laadukkaan ja kustannustietoisen toiminnan kautta tuotettu ajantasainen ja informatiivinen toimintaympäristö 1. Hinnaston ja lomakkeiden pitäminen ajan tasalla päivitys päivitys päivitetty 2. Pohjakartan täydennys ja päivitys alue/v 2 2/konsultti 2/oma työ 3. Yleisten alueiden lohkominen alue/v 2 4 Ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilöstö 1. Koulutuspäivät pv/v 3 5 2. Kehityskeskustelut käydään toteut. % 100 100 Hyvä tiedonkulku ja yhtenäiset toimintatavat 1. Lähikuntien mittaushenkilöiden väliset palaverit kpl/v 2 2 2. Internet-sivujen päivitys ja tiedottaminen tarvit. tarvit. päivitetty Rakennusvalvonta Rakennusvalvonnan osatehtäväalueen tehtävänä on johtosäännön mukaisesti valvoa rakennustoimintaa kaupungissa sen mukaan kuin maankäyttö- ja rakennuslaissa tai muutoin on säädetty ja määrätty. Tavoitteena on mahdollisuuksien mukaan taata yleinen turvallisuus, terveellisyys, viihtyvyys, ympäristönsuojelu ja asuinympäristön laatutekijät sekä huolehtia kaavoituksella määrättyjen asioiden toteutumisesta asianmukaisesti ja kenenkään etua loukkaamatta. Käyttötalousosan toteutumisvertailu 104

Tavoitteiden saavuttamiseksi ovat apuna mm. rakennusjärjestys ja rakentamisohjeet sekä ohjaus ja neuvota. Toimintavuonna lautakunta on käsitellyt ja myöntänyt 4 rakennuslupaa, 2 poikkeamislupaa ja 6 suunnittelutarveratkaisua. Tarkastajat ovat myöntäneet yhteensä 185 rakennus- tai toimenpidelupaa ja ilmoituksen mukaisia hankkeita on hyväksytty 66 kpl. Jatkoaikapäätöksiä on tehty 49 kpl ja pidetty maankäyttö ja rakennuslain 128 :n mukaisia puidenkaato- ja maankaivuukatselmuksia 19+ kpl. Rakennusten purkuilmoituksia on käsitelty 3 kpl. Rakentamiseen liittyviä katselmuksia on tehty n. 1083 kpl ja maa-ainesten ottoon liittyviä 4 kpl. Lisäksi on suoritettu rakenne- ja LVI-piirustusten tarkastukset sekä rakennus-, kvv- ja ilmastointitöiden vastaavien työnjohtajien hyväksynnät. Sosiaali- ja terveyspalvelujen vammaislain mukaisia katselmuksia 23 kpl. Korjausavustusten mukaisia katselmuksia 14 kpl. Maankäyttö ja rakennuslain edellyttämiä aloituskokouksia on pidetty 66 kpl. Haja-asutusalueelle nimetty uusia teitä 4 kpl. Vuonna 2012 käsiteltiin 209 rakennus- ja toimenpidelupaa ja 2013 189 lupaa. Keskeneräisten ja aloittamattomien hankkeiden määrä oli vuoden vaihteessa 517 kpl (käyttöönottovaihe). Vuonna 2013 valmistuneet asunnot: - Omakotitalot 35 kpl - Paritalot, asunnot 8 kpl - Kerrostaloasunnot 20 kpl Yhteensä 63 kpl ==================== Tavoite Tehokkaan, laadukkaan ja kustannustietoisen toiminnan kautta tuotettu viihtyisä ja turvallinen elämänympäristö Mittari Tunnusluku TA13 toteuma TA13 1. Rakennusluvan käsittelyaika vko/lupa 3 3 2. Asukaskyselyt 1-5 kpl/v - - 3. Kaavakkeiden ja lomakkeiden uusiminen ja kehittäminen kpl/v 2 2 4. Rakennusvalvonnan taksat tarkistetaan säännöllisesti tarkistettu tarkistettu - 5. Koko toiminnan nettokustannukset /as 34 34 6. Keskeneräiset rakennushankkeet kpl/v 550 517 Ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilöstö 1. Koulutuspäivät pv/v 2 2 2. Kehityskeskustelut käydään toteut. % 100 100 Hyvä tiedonkulku ja yhtenäiset toimintatavat 1. Kuntien väliset palaverit kpl/v 2 3 Käyttötalousosan toteutumisvertailu 105

Ympäristönsuojelu Ympäristönsuojelutoimen tehtävänä on ylläpitää ja edistää kunnassa kestävän kehityksen periaatteiden mukaista, luonnonympäristöltään monimuotoista, terveellistä, viihtyisää ja laadukasta elinympäristöä. Tätä toteutetaan harjoittamalla ennaltaehkäisevää ympäristönsuojelutyötä, valvomalla luvanvaraisia toimintoja ja jakamalla tietoa asukkaille. Vuoden 2013 alusta kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtäviä on hoitanut ynpäristölautakunta. Lautakunta myönsi kaksi ympäristölupaa ja käsitteli erilaisia ilmoituksia (mm. rekisteröinnit ympäristönsuojelun tietojärjestelmään) 14 kpl sekä yhden anomuksen poiketa ympäristönsuojelumääräyksistä. Lautakunta antoi 5 lausuntoa erilaisissa ympäristönsuojelun alaan liittyvissä asioissa (mm. Paimionjoen ja lahden hoito- ja käyttösuunnitelmista, sikalahankkeen YVA:sta, luonnonsuojelualueista). Lisäksi käsiteltiin muutamia pitkään kestäneitä valitusasioita, mm. kallion louhinnasta tehtyjä valituksia. Moottoriratojen pitkään kestäneet ympäristölupavalitusprosessit saatiin päätökseen Vaasan hallinto-oikeuden päätösten myötä. Paimion pohjavesialueiden suojelusuunnitelma, joka laadittiin yhteistyössä ELY-keskuksen ja teknisen toimen kanssa, valmistui keväällä. Kaupunginvaltuusto hyväksyi sen ohjeellisena kesäkuussa 2013. Suojelusuunnitelman toimenpide-ehdotusten pohjalta lautakunta valmisteli kaupungin hakemuksen V-S ELY-keskukselle maastoliikennelain mukaisen kiellon määräämiseksi Saari- Nummensuon I-luokan pohjavesialueella ja anomuksen II-luokan pohjavesialueiden poistamiseksi pohjavesialueluokituksesta. Pintavesien tarkkailua jatkettiin Paimionjoen ja lahden osalta konsultin toimesta. Muuhun ympäristön tilan seurantaan resurssit eivät riittäneet. Yhteistyö Valonian (V-S kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus) kanssa jatkui jätevesineuvontahankkeen merkeissä. Asukkaita ohjattiin ottamaan yhteyttä Valonian jätevesiasiantuntijoihin haja-asutusalueen jätevesikysymyksissä. Lautakunta aloitti Paimion oman kestävän kehityksen ohjelman päivitystyön. Kuntalaisten luonto- ja ympäristötietoisuutta heräteltiin perinteisellä linnunpönttöjen rakennustapahtumalla, joka järjestettiin keväällä yhteistyössä toimintakeskus Apilan kanssa. Toiminnalliset tavoitteet Tavoite Tehokkaan, laadukkaan ja kustannustietoisen toiminnan kautta tuotettu viihtyisä ja terveellinen elämänympäristö Mittari Tunnusluku TA13 TA13 toteuma 1. Ympäristölupien ja ilmoitusten joutuisa käsittely käsittelyaika/lupa 2-3 kk 2.5 kk 2. Lupien valvonnan tehostaminen kpl /vuosi luvitetut 50 % 3. Osallistuminen Valonian jätevesineuvontapalveluun osallistum. osallistutaan osallistuttu Ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilöstö 1. Koulutuspäivät pv/v 2 2 Hyvä tiedonkulku ja yhtenäiset toimintatavat 1. Kuntien väliset palaverit ymp.suojelutehtävissä kpl/v 2 2 2. Internet-sivujen päivitys ja tiedottaminen tarvitt. tarvitt. tarvitt. Käyttötalousosan toteutumisvertailu 106

Talousarvion toteuma: Alkuperäinen talousarvio TAmuutokset TA muutosten jälkeen Toteuma Poikkeama Toteuma % Toteuma 2012 *) Tot. 2013/ Tot. 2012 muutos-% Toimintatuotot 146 590 0 146 590 141 158 5 432 96,3 % 137 111 3,0 % ulkoiset tuotot 146 590 0 146 590 137 496 9 094 93,8 % 135 656 1,4 % sisäiset tuotot 0 0 0 3 661-3 661 0,0 % 1 455 151,7 % Toimintakulut 567 840 0 567 840 525 004 42 836 92,5 % 515 115 1,9 % ulkoiset kulut 554 570 0 554 570 511 480 43 090 92,2 % 513 957-0,5 % sisäiset kulut 13 270 0 13 270 13 524-254 101,9 % 1 158 1067,9 % Toimintakate -421 250 0-421 250-383 846-37 404 91,1 % -378 004 1,5 % *) Vertailutieto TP 2012 sisältää lakkautetusta ympäristönsuojelu- ja maaseutultk:sta ympäristönsuojelun toimintatuottoja 11.770 ja toimintakuluja Käyttötalousosan toteutumisvertailu 107

2.2. Yhteenveto käyttötalouden toteutumisesta Vuoden 2013 käyttötalouden toteutuminen tehtävittäin mukaan lukien sisäiset erät Toimielin/tehtävä 10 KESKUSVAALILAUTAKUNTA Alkuperäinen talousarvio TAmuutokset TA muutosten jälkeen Toteuma Poikkeama Toteuma % Toteuma 2012 Tot. 2013/ Tot. 2012 muutos- % Toimintatuotot 0 0 0 0,00 0,00 0,0 % 31 049-100,0 % Toimintakulut 0 0 0 43,62-43,62 0,0 % 46 506-99,9 % Toimintakate 0 0 0-43,62 43,62 0,0 % -15 457-99,7 % 11 TARKASTUSLAUTAKUNTA Toimintatuotot 0 0 0 0,00 0,00 0,0 % 207-100,0 % Toimintakulut 23 820 0 23 820 17 220,90 6 599,10 72,3 % 22 692-24,1 % Toimintakate -23 820 0-23 820-17 220,90-6 599,10 72,3 % -22 485-23,4 % 12 KAUPUNGINHALLITUS 14 KONSERNIJOHTO JA HALLINTOPALVELUT Toimintatuotot 1 517 876 0 1 517 876 1 362 485,85 155 390 89,8 % 1 574 952-13,5 % Toimintakulut 3 328 086 0 3 328 086 3 458 637,53-130 552 103,9 % 3 279 430 5,5 % Toimintakate -1 810 210 0-1 810 210-2 096 151,68 285 942 115,8 % -1 704 478 23,0 % 16 MAASEUTUPALVELUT Toimintatuotot 245 415 0 245 415 222 823,00 22 592 90,8 % 49 340 351,6 % Toimintakulut 298 880 0 298 880 306 348,87-7 469 102,5 % 88 241 247,2 % Toimintakate -53 465 0-53 465-83 525,87 30 061 156,2 % -38 901 114,7 % 12 KAUPUNGINHALLITUS YHTEENSÄ Toimintatuotot 1 763 291 0 1 763 291 1 585 308,85 177 982 89,9 % 1 624 292-2,4 % Toimintakulut 3 626 966 0 3 626 966 3 764 986,40-138 020 103,8 % 3 367 671 11,8 % Toimintakate -1 863 675 0-1 863 675-2 179 677,55 316 003 117,0 % -1 743 379 25,0 % 16 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 20 HALLINTO Toimintatuotot 50 370 0 50 370 43 297,45 7 072,55 86,0 % 36 131 19,8 % Toimintakulut 365 500 0 365 500 362 340,46 3 159,54 99,1 % 349 709 3,6 % Toimintakate -315 130 0-315 130-319 043,01 3 913,01 101,2 % -313 578 1,7 % 22 SOSIAALITYÖ Toimintatuotot 584 410 120 000 704 410 757 301,17-52 891,17 107,5 % 578 055 31,0 % Toimintakulut 5 303 800 1 000 000 6 303 800 6 647 763,24-343 963,24 105,5 % 5 464 513 21,7 % Toimintakate -4 719 390-880 000-5 599 390-5 890 462,07 291 072,07 105,2 % -4 886 459 20,5 % 26 VANHUSPALVELUT JA KOTIHOITO Toimintatuotot 1 096 600-55 000 1 041 600 1 029 623,89 11 976,11 98,9 % 1 003 346 2,6 % Toimintakulut 5 413 890 200 000 5 613 890 5 625 296,89-11 406,89 100,2 % 5 353 242 5,1 % Toimintakate -4 317 290-255 000-4 572 290-4 595 673,00 23 383,00 100,5 % -4 349 896 5,7 % 28 TERVEYDENHUOLTO Toimintatuotot 0 0 0 0,00 0,00 0,0 % 0 0,0 % Toimintakulut 16 619 050 1 500 000 18 119 050 18 334 735,01 215 685,01 101,2 % 15 277 540 20,0 % Toimintakate -16 619 050-1 500 000-18 119 050-18 334 735,01-215 685,01 101,2 % -15 277 540 20,0 % 16 SOSIAALILAUTAKUNTA YHTEENSÄ Toimintatuotot 1 731 380 65 000 1 796 380 1 830 223-33 843 101,9 % 1 617 532 13,1 % Toimintakulut 27 702 240 2 700 000 30 402 240 30 970 135,60-136 525,58 101,9 % 26 445 004 17,1 % Toimintakate -25 970 860-2 635 000-28 605 860-29 139 913,09 102 683,07 101,9 % -24 827 473 17,4 % Käyttötalousosan toteutumisvertailu 108

Toimielin/tehtävä Alkuperäinen talousarvio TAmuutokset TA muutosten jälkeen Toteuma Poikkeama Toteuma % Toteuma 2012 Tot. 2013/ Tot. 2012 muutos-% 19 KOULUTUSLAUTAKUNTA 32 HALLINTO Toimintatuotot 19 200 0 19 200 18 361,87 838,13 95,6 % 107 546-82,9 % Toimintakulut 225 810 0 225 810 213 183,53 12 626,47 94,4 % 288 329-26,1 % Toimintakate -206 610 0-206 610-194 821,66-11 788,34 94,3 % -180 783 7,8 % 33 PÄIVÄHOITO Toimintatuotot 876 330 0 876 330 871 702,79 4 627,21 99,5 % 751 351 16,0 % Toimintakulut 6 223 430 0 6 223 430 6 294 917,05-71 487,05 101,1 % 5 822 125 8,1 % Toimintakate -5 347 100 0-5 347 100-5 423 214,26 76 114,26 101,4 % -5 070 774 7,0 % 34 PERUSKOULUT Toimintatuotot 733 770 61 300 795 070 843 913,42-48 843,42 106,1 % 639 272 32,0 % Toimintakulut 8 243 570 61 300 8 304 870 8 321 169,09-16 299,09 100,2 % 7 848 181 6,0 % Toimintakate -7 509 800 0-7 509 800-7 477 255,67-32 544,33 99,6 % -7 208 909 3,7 % 36 LUKIO Toimintatuotot 3 100 0 3 100 38 372,54-35 272,54 1237,8 % 28 777 33,3 % Toimintakulut 1 447 500 0 1 447 500 1 403 064,26 44 435,74 96,9 % 1 347 155 4,2 % Toimintakate -1 444 400 0-1 444 400-1 364 691,72-79 708,28 94,5 % -1 318 377 3,5 % 38 RUOKAPALVELUT Toimintatuotot 1 881 159 0 1 881 159 2 004 479,04-123 320,04 106,6 % 1 933 899 3,6 % Toimintakulut 1 881 159 0 1 881 159 1 966 297,27-85 138,27 104,5 % 1 886 240 4,2 % Toimintakate 0 0 0 38 181,77-38 181,77 0,0 % 47 659-19,9 % 19 KOULUTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ Toimintatuotot 3 513 559 61 300 3 574 859 3 776 829,66-201 970,66 105,6 % 3 460 846 9,1 % Toimintakulut 18 021 469 61 300 18 082 769 18 198 631,20-115 862,20 100,6 % 17 192 030 5,9 % Toimintakate -14 507 910 0-14 507 910-14 421 801,54-86 108,46 99,4 % -13 731 185 5,0 % 21 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 40 SIVISTYS Toimintatuotot 251 682 0 251 682 241 889,33 9 792,67 96,1 % 384 985-37,2 % Toimintakulut 1 088 162 0 1 088 162 1 146 297,70-58 135,70 105,3 % 1 228 329-6,7 % Toimintakate -836 480 0-836 480-904 408,37 67 928,37 108,1 % -843 344 7,2 % 42 VAPAA-AIKA Toimintatuotot 268 100 0 268 100 285 612,46-17 512,46 106,5 % 230 142 24,1 % Toimintakulut 576 004 0 576 004 590 759,20-14 755,20 102,6 % 507 052 16,5 % Toimintakate -307 904 0-307 904-305 146,74-2 757,26 99,1 % -276 910 10,2 % 21 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA YHTEENSÄ Toimintatuotot 519 782 0 519 782 527 501,79-7 719,79 101,5 % 615 127-14,2 % Toimintakulut 1 664 166 0 1 664 166 1 737 056,90-72 890,90 104,4 % 1 735 381 0,1 % Toimintakate -1 144 384 0-1 144 384-1 209 555,11 65 171,11 105,7 % -1 120 254 8,0 % Käyttötalousosan toteutumisvertailu 109

Toimielin/tehtävä Alkuperäinen talousarvio TAmuutokset TA muutosten jälkeen Toteuma Poikkeama Toteuma % Toteuma 2012 Tot. 2013/ Tot. 2012 muutos-% 24 TEKNINEN LAUTAKUNTA 44 HALLINTO Toimintatuotot 5 000 0 5 000 4 945,00 55,00 98,9 % 2 790 77,2 % Toimintakulut 270 450 0 270 450 263 153,66 7 296,34 97,3 % 226 085 16,4 % Toimintakate -265 450 0-265 450-258 208,66-7 241,34 97,3 % -223 295 15,6 % Vertailutieto TP 2012 sisältää yksityistieavustuksia lakkautetusta ympäristönsuojelu- ja maaseutultk:sta 127.802. 46 VESIHUOLTOLAITOS Toimintatuotot 1 691 290 0 1 691 290 1 692 020,46-730,46 100,0 % 1 667 115 1,5 % Toimintakulut 1 153 250 0 1 153 250 1 309 374,85-156 124,85 113,5 % 1 339 281-2,2 % Toimintakate 538 040 0 538 040 382 645,61 155 394,39 71,1 % 327 834 16,7 % 48 INFRAPALVELUT Toimintatuotot 105 000 0 105 000 81 806,01 23 193,99 77,9 % 162 304-49,6 % Toimintakulut 1 085 469 0 1 085 469 1 151 967,07-66 498,07 106,1 % 1 245 087-7,5 % Toimintakate -980 469 0-980 469-1 070 161,06 89 692,06 109,1 % -1 082 784-1,2 % 50 KIINTEISTÖPALVELUT Toimintatuotot 533 843 0 533 843 551 731,59-17 888,59 103,4 % 587 685-6,1 % Toimintakulut 3 352 630 0 3 352 630 3 227 613,65 125 016,35 96,3 % 3 407 810-5,3 % Toimintakate -2 818 787 0-2 818 787-2 675 882,06-142 904,94 94,9 % -2 820 125-5,1 % 24 TEKNINEN LAUTAKUNTA YHTEENSÄ Toimintatuotot 2 335 133 0 2 335 133 2 330 503,06 4 629,94 99,8 % 2 419 893-3,7 % 6 218 Toimintakulut 5 861 799 0 5 861 799 5 952 109,23-90 310,23 101,5 % 263,380-4,3 % Toimintakate -3 526 666 0-3 526 666-3 621 606,17 94 940,17 102,7 % -3 798 370-4,7 % 26 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Toimintatuotot 146 590 0 146 590 141 157,60 5 432,40 96,3 % 137 111 3,0 % Toimintakulut 567 840 0 567 840 525 003,96 42 836,04 92,5 % 515 115 1,9 % Toimintakate -421 250 0-421 250-383 846,36-37 403,64 91,1 % -378 004 1,5 % Vertailutieto TP 2012 sisältää lakkautetusta ympäristönsuojelu- ja maaseutultk:sta ympäristönsuojelun toimintatuottoja 11.770 ja toimintakuluja 73.814. 29 ALUEPELASTUSPALVELU Toimintatuotot 0 0 0 0,00 0,00 0,0 % 0 0,0 % Toimintakulut 740 000 0 740 000 742 777,63-2 777,63 100,4 % 715 743 3,8 % Toimintakate -740 000 0-740 000-742 777,63 2 777,63 100,4 % -715 743 3,8 % KÄYTTÖTALOUSOSA YHTEENSÄ Toimintatuotot 10 009 735 126 300 10 136 035 10 191 523,47-55 488,47 100,5 % 9 906 056 2,9 % Toimintakulut 58 208 300 2 761 300 60 969 600 61 907 965,44-938 365,44 101,5 % 56 258 405 10,0 % Toimintakate -48 198 565-2 635 000-50 833 565-51 716 441,97 882 876,97 101,7 % -46 352 349 11,6 % Käyttötalousosan toteutumisvertailu 110

2.3. Tuloslaskelmaosan toteutuminen Toimielin/tehtävä Toimintatuotot Alkuperäinen talousarvio TA-muutokset TA muutosten jälkeen Toteuma Poikkeama Toteuma % Toteuma 2012 Tot. 2013/ Tot. 2012 muutos-% Myyntituotot 5 325 841 0 5 325 841 5 516 720,01-190 879,01 103,6 % 4 808 077 14,7 % Maksutuotot 2 137 955-55 000 2 082 955 2 015 036,92 67 918,08 96,7 % 1 888 266 6,7 % Tuet ja avustukset 935 970 181 300 1 117 270 1 223 321,77-106 051,77 109,5 % 1 035 824 18,1 % Muut toimintatuotot 1 609 969 0 1 609 969 1 436 444,77 173 524,23 89,2 % 2 173 889-33,9 % Toimintakulut 10 009 735 126 300 10 136 035 10 191 523,47-55 488,47 100,5 % 9 906 056 2,9 % Henkilöstökulut 23 433 514 287 300 23 720 814 23 395 323,92 325 490,08 98,6 % 22 310 610 4,9 % Palvelujen ostot 28 053 584 2 220 000 30 273 584 30 921 945,57-648 361,57 102,1 % 27 122 994 14,0 % Aineet, tarvikkeet, tavarat 3 016 842 0 3 016 842 3 354 568,60-337 726,60 111,2 % 2 922 686 14,8 % Avustukset muille 3 237 130 254 000 3 491 130 3 731 815,25-240 685,25 106,9 % 3 232 780 15,4 % Muut toimintakulut 467 230 0 467 230 504 312,10-37 082,10 107,9 % 669 335-24,7 % 58 208 300 2 761 300 60 969 600 61 907 965,44-938 365,44 101,5 % 56 258 405 10,0 % Toimintakate -48 198 565-2 635 000-50 833 565-51 716 441,97 882 876,97 101,7 % -46 352 349 11,6 % Verotulot 37 800 000 0 37 800 000 39 256 674,57-1 456 674,57 103,9 % 36 251 527,54 8,3 % Valtionosuudet 12 956 000 0 12 956 000 13 160 972,00-204 972,00 101,6 % 12 538 899,00 5,0 % Käyttökate 2 557 435-2 635 000-77 565 701 204,60-778 769,60-904,0 % 2 438 077,11-71,2 % Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot 26 000 0 26 000 12 372,69 13 627,31 47,6 % 25 993,00-52,4 % Muut rahoitustuotot 645 000 0 645 000 511 402,87 133 597,13 79,3 % 583 755,75-12,4 % Korvaus peruspääomasta taseyksiköltä 309 000 0 309 000 308 709,83 290,17 99,9 % 220 507,02 40,0 % Korkokulut 600 000 0 600 000 541 352,47 58 647,53 90,2 % 565 659,07-4,3 % Muut rahoituskulut 318 000 0 318 000 318 233,75-233,75 100,1 % 242 743,72 31,1 % Vuosikate 2 619 435-2 635 000-15 565 674 103,77-689 668,77-4330,9 % 2 459 930,09-72,6 % Poistot käyttöomaisuudesta 2 050 000 0 2 050 000 2 055 596,75-5 596,75 100,3 % 2 028 004,62 1,4 % Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot 0 0 0 22 440 133,85-22 440 133,85 0,0 % 619 246,20 3523,8 % Satunnaiset kulut 0 0 0 0,00 0,00 0,0 % 1 123 703,29-100,0 % Tilikauden tulos 569 435-2 635 000-2 065 565 21 058 640,87-23 124 205,87-1019,5 % -72 531,62-29133,7 % Poistoeron lisäys (-) tai vähennys (+) 91 000 0 91 000 84 057,73 6 942,27 92,4 % 90 005,98-6,6 % Varausten lisäys (-) ta vähennys (+) 0 0 0 0,00 0,00 0,0 % 0,00 0,0 % Rahastojen lisäys (-) tai vähennys (+) 0 0 0 0,00 0,00 0,0 % 0,00 0,0 % Tilikauden yli-/alij 660 435-2 635 000-1 974 565 21 142 698,60-23 117 263,60-1070,8 % 17 474,36 120892,7 % Tilinpäätöslaskelmat 111

Verotulojen erittely vuonna 2013 Alkuperäinen TA talousarvio muutokset jälkeen TA muutosten Toteuma Poikkeama Tot-% Tulovero 34 700 000 0 34 700 000 36 497 802,48-1 797 802,48 105,2 Osuus yhteisöveron tuotosta 1 600 000 0 1 600 000 1 191 351,72 408 648,28 74,5 Kiinteistövero 1 500 000 0 1 500 000 1 567 520,37-67 520,37 104,5 Yhteensä 37 800 000 0 37 800 000 39 256 674,57-1 456 674,57 103,9 Tulovero-% Verotettava ansiotulo (1000 ) Muutos % Vakituinen asuinrakennus Muu kuin vakituinen asuinrakennus Yleinen kiinteistövero % Rakentamaton tontti** Verovuosi 2006 18,75 141 766-16,4 % 0,22 0,70 0,50 0 Verovuosi 2007 18,75 153 870 8,5 % 0,22 0,70 0,50 0 Verovuosi 2008 18,75 162 341 5,5 % 0,22 0,70 0,50 0 Verovuosi 2009 18,75 164 559 1,4 % 0,22 0,82 0,50 0 Verovuosi 2010 19,50 166 462 1,2 % 0,35 0,95 0,80 3,00 Verovuosi 2011 19,50 174 160 4,6 % 0,35 0,95 0,80 0 Verovuosi 2012 19,75 182 677 4,9 % 0,35 0,95 0,80 3,00 Verovuosi 2013* 19,75 188 372 3,1 % 0,35 0,95 0,80 3,00 Verovuosi 2014* 20,25 191 398 1,6 % 0,35 0,95 0,80 3,00 * arvio/ennuste ** erikseen määrätty, muulloin verotettu yleisen kiinteistöveroprosentin mukaan Valtionosuudet vuonna 2013 Kiinteistövero% Alkuperäinen TA TA muutosten Toteutunut Poikkeama Tot % talousarvio muutokset jälkeen Kunnan peruspalvelujen valtionosuus ml. tasaukset 14 236 000 0 14 236 000 14 455 481,00-219 481,00 0,0 Opetus- ja kultturitoimen muut valtionosuudet -1 280 000 0-1 280 000-1 294 509,00 14 509,00 0,0 Harkinnanvarainen valtionosuuden korotus 0 0 0 0,00 0,00 0,0 Yhteensä 12 956 000 0 12 956 000 13 160 972,00-204 972,00 101,6 Tilinpäätöslaskelmat 112