262 Kuva 10-10 23. Suurpetohavainnot Kolarin ja Muonion kuntien alueella vuonna 2011.
Kuva 10-10 24. Saukkoselvityksen alueet sekä hankealueella ja sen läheisyydessä tehdyt saukkohavainnot. 263
Rauhoitetut ja uhanalaiset lajit Saukko Suomessa saukko on luokiteltu silmälläpidettäväksi lajiksi (NT) ja se on listattu myös luontodirektiivin liitteen IV(a) lajiksi. Tästä syystä sen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen on kiellettyä (luonnonsuojelulaki, 49 ). Saukon talviaikainen reviiri käsittää yleensä noin 20 40 km jokivartta (Sulkava 2007). Saukkoselvitys tehtiin 27.2. 15.4.2008 ja 4. 11.4.2011 (Lapin Vesitutkimus Oy 2008b ja 2011d). Molemmissa selvityksissä käytettiin lumijälkilaskentamenetelmää. Havaintopaikoiksi valittiin virtavedet, koska saukko käyttää pääasiallisena ravintonaan kaloja ja sammakoita ja laji on talviaikaan riippuvainen vesistöjen sulista kohdista. Havaintopaikat ja selvityksen tulokset on esitetty seuraavassa kuvassa (Kuva 10-10-24) ja nisäkässelvitys kokonaisuudessaan liitteenä 27 ja saukkoselvitys kokonaisuudessaan liitteenä (Liite 28). Vuonna 2008 tehdyn selvityksen perusteella Äkäsjoen vesistössä esiintyy kaksi saukkoyksilöä, joiden reviirit käsittävät tutkituilla alueilla Mannajoen, Äkäsjoen, Valkeajoen ja Kuerjoen. Vuoden 2011 lumijälkilaskennan tulokset tukivat myös käsitystä, että Äkäsjoessa ja sen sivujoissa elää kaksi saukkoyksilöä. Lisäksi Niesajoessa, Rautuvaaran alueesta lounaaseen havaittiin yhden saukkoyksilön jälkiä. Todennäköisesti tämä Niesajoella elävä saukko on eri kuin Äkäsjoen pääuomassa ja siihen laskevissa jokisuissa liikkunut yksilö. Muonionjoessa ei tavattu saukon jälkiä vuonna 2011 (Lapin Vesitutkimus Oy 2008b ja 2011d). Selvityksien tulokset osoittavat, että Äkäsjoki ja sen sivujoet ovat saukkojen säännöllisesti käyttämiä reviirejä. On kuitenkin huomattava, että talvinen lumijälkilaskenta ei kerro kokonaisuudessaan saukkojen ympärivuotista elinpiirin sijoittumista. Vaikka laji on talvella sidoksissa varsin tiukasti virtaaviin vesiin ja niiden sulapaikkojen ravintovaroihin, niiden elinalueet ovat todennäköisesti talvialueita laajemmat kesäisin, jolloin ne hyödyntävät ainakin satunnaisesti myös pienempien vesistönosien ravintovaroja. Liito-orava Liito-orava on luokiteltu vaarantuneeksi lajiksi (VU) ja se on listattu myös luontodirektiivin liitteen IV(a) lajiksi. Liito-orava on yöeläin ja sitä ei ole helppo havaita. Levinneisyysalueensa pohjoisosissa, johon myös hankealue kuuluu, liito-orava suosii kuusivaltaisia, vanhoja metsiä, joissa on myös paljon lehtipuita, erityisesti haapaa. Hankealueella suoritettiin liito-oravaselvitys Oulun yliopiston toimesta vuonna 2008 (Oulun yliopisto 2008). Menetelmänä selvityksessä käytettiin liito-oravan jätösten havainnointia. Liitooravan jätöksiä etsittiin sopiviksi katsotuilta alueilta hankealueella ja sen läheisyydessä. Jätöksiä ei kuitenkaan havaittu hankealueella ja siten aluetta ei voida pitää liito-oravan tärkeänä elinalueena. Lepakot Hankealueella suoritettiin lepakkoselvitys 8. 12.8.2011 välisenä aikana Ramboll Finland Oy:n toimesta. Lepakoiden ääniä kuunneltiin sekä aktiivisesti että passiivisesti yöaikaan klo 22:00 03:00 välisenä aikana. Passiivista monitorointia varten Äkäsjoen rannalle jätettiin lepakkodetektori kahdeksi yöksi (Kuva 10-10- 25). Lepakoiden äänten aktiivista tarkkailua tehtiin kolmena perättäisenä yönä hankealueella ja sen lähiympäristössä. Aktiivista tarkkailua tehtiin auton avulla sekä kävellen hankealueen teillä ja poluilla. Pohjanlepakosta tehtiin havaintoja kolmessa eri paikassa (Kuva 10-10-25). Rautuvaaran alueella yhden lepakon nähtiin lentävän rakennusten yläpuolella. Kaksi muuta havaintoa saalistavista yksilöistä tehtiin lähellä Saivojärveä. Passiivisen tarkkailun avulla ei tehty havaintoja lepakoista. Selvitysten perusteella hankealue ei ole pohjanlepakon tärkeä elinalue. Lepakot Suomessa Kaikki lepakkolajit on listattu luontodirektiivin liitteen IV(a) lajeiksi. Lepakot on suojeltu myös Suomen luonnonsuojelulain nojalla. Luonnonsuojelulain 49 :n mukaisesti luontodirektiivin liitteessä IV(a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. EUROBATS sopimuksen (Lepakoiden suojelusopimus) mukaisesti lepakoiden tärkeät elinalueet pitäisi tunnistaa ja suojella vaurioilta ja häiriöiltä. Yleisin lepakkolaji Suomessa on pohjanlepakko, jonka levinneisyysalue ulottuu aina Suomen etelärannikolta Hangosta Pohjois-Norjaan Ruijan alueelle. Muiden lepakkolajien levinneisyys rajoittuu Etelä-Suomeen. Pohjanlepakko suosii avoimia alueita ja se voidaan havaita saalistamassa teiden, polkujen ja vesistöjen yläpuolella. Päiväpiiloina pohjanlepakot käyttävät todennäköisesti rakennuksia. 264
Kuva 10-10 25. Pohjanlepakkohavainnot ja passiivisen tarkkailun sijoittuminen hankealueella. 265
Viitasammakko Viitasammakko on luontodirektiivin liitteen IV(a) laji. Hankealueella tehtiin viitasammakkoselvitys ihanteellisena kenttätutkimusaikana keväällä 2011 (Lapin Vesitutkimus Oy 2011e). Selvitys suoritettiin kuuntelemalla urosyksilöiden soidinääniä pienillä lammilla. Hankealueelta tutkittiin seuraavat: Rautuvaaran kaivosaltaat, Rautujärvi, Sotkavuoma, Vittajärvi ja Hannukaisenjärvi, Rytilampi, Liikaniva ja Saivojärvi. Hannukaisen alueella tutkittiin alueen länsiosassa sijaitsevat kala-altaat sekä Pakarovanjänkkä. Lajia ei tavattu selvityksen aikana. Viitasammakkoselvitys on kokonaisuudessaan liitteenä (Liite 30). Viitasammakon esiintymistä tutkittiin myös vuonna 2008 laajemman selkärangattomien tutkimuksen yhteydessä (Oulun yliopisto 2008). Tutkimuksessa tehtiin havaintoja hyönteisansoihin jääneiden yksilöiden perusteella sekä nähtyjen yksilöiden perusteella. Kaikki tunnistetut yksilöt olivat tavallisia sammakoita, eikä viitasammakoita havaittu. Molempien selvitysten perusteella voidaan todeta, että hankealue ei ole viitasammakon tärkeää elinaluetta. Linnut Lintuja suojellaan lukuisien eri säännösten nojalla, niistä on kerrottu tarkemmin alla (Taulukko 10-10-9). Kattavat linnustoselvitykset tehtiin hankealueella vuosina 2007, 2008, 2011 ja 2012 (Lapin Vesitutkimus Oy 2009, 2011b, 2011c ja 2012a) ja, ne sisälsivät: Linjalaskenta suoritettiin Rautuvaaran ja Hannukaisen alueilla siten, että kullekin linjalle osui suhteessa samansuuruinen alue eri elinympäristöjä kuin hankealueella todellisuudessakin on. Rautuvaaran linjojen pituus oli yhteensä 17,9 km ja Hannukaisen alueen linjojen 15,9 km. Suolinnustoselvitys (esim. sorsat ja kahlaajat) tehtiin sopivilla elinalueilla (suot, järvet, lammet jne.). Pöllöselvitys ja suurpetolintujen arviointi tehtiin aikaisin keväällä vuonna 2008 sekä 2011. Muuttolintuselvitys tehtiin vuonna 2011, Ristimellanjänkän alueella suoritettiin vuonna 2012 linjalaskenta, sekä vesilintujen pistelaskenta. Laskentalinjan pituus oli yhteensä 6 km. Maalintujen laskenta suoritettiin Koskimies ja Väisäsen (1988) linjalaskentaohjeistoa noudattaen. Vesilintuja ja rantalintuja laskettiin havainnoimalla niitä useista paikoista. Pöllöjen laskenta tehtiin kuuntelemalla niiden soidinääniä yöaikaan. Lepääviä lintuja sekä pesiviä vesilintuja laskettiin käyttäen piste- ja kiertolaskentamenetelmiä (Luonnontieteellinen keskusmuseo 2011, Koskimies 1994). Muuttolintuja havainnoitiin hyviltä näköalapaikoilta paljain silmin ja kiikarin avulla. Seuraavassa kuvassa (Kuva 10-10-26) on esitetty selvityksissä käytetyt laskentareitit ja -pisteet. Laskentamenetelmistä on kerrottu tarkemmin selvityksissä (Liitteet 25, 32, 33 ja 34). Hannukaisen, Rautuvaaran ja Ristimellanjänkän alueiden melko monipuolinen pesimälinnusto koostuu tyypillisistä pohjoisen havumetsävyöhykkeen ja pohjoisten suoalueiden lajeista. Yhteensä yhdeksän uhanalaisen lajin (IUCN-luokituksessa CR, EN ja VU) havaittiin pesivän alueella; yksi erittäin uhanalainen (suokukko) ja kahdeksan vaarantunutta lajia (törmäpääsky, kivitasku, jouhisorsa, vesipääsky, pohjansirkku, tukkasotka, koskikara ja keltavästäräkki) (Taulukko 10-10-10). Edellä mainittujen lajien lisäksi hankealueen lähistöllä sijaitsee kolmen vaarantuneen suurpetolinnun reviirit 5 (alle 5 km). Petolintujen varsinaiset pesäpaikat sijaitsevat hankealueen ulkopuolella, mutta näiden pesivien yksilöiden on yleisesti nähty saalistavan Hannukaisen ja Rautuvaaran alueilla. Nämä lajit ovat erityisesti suojeltavia lajeja Suomen luonnonsuojelulain luvun 47 mukaisesti. Selvitysten mukaan Rautuvaaran allas on merkittävä lisääntymisalue monille vesi- ja kosteikkolinnuille. Alueella on monia uhanalaisia ja silmälläpidettäviä lajeja. Altaille kerääntyy myös muuttoaikoina keväällä ja syksyllä vesilintuja ja kahlaajia. Aluetta käyttävien lintujen määrän perusteella aluetta voidaan pitää Kolarin kunnan tasolla tärkeänä lintualueena. Rautuvaaran altaista lounaaseen sijaitsevalla Sotkavuoman suoalueella elää runsaasti suolintuja, mm. erittäin uhanalainen suokukko. Rautuvaaran altaiden ja Sotkavuoman lisäksi altaiden eteläpuolella ja Niesajokivarressa on vanhojen metsien alueita, joilla on myös paljon lintuja, kuten pesiviä tikkoja. Hannukaisen alue koostuu pääosin yhtenäisistä talousmetsistä ja niukkaravinteisista soista, mistä syystä lintukantakaan ei ole kovin runsas. Pienellä alueella Lamunjänkällä on kuitenkin monimuotoinen kahlaajalinnusto. Ristimellanjänkän alue on tyypillistä pohjoissuomalaista luontoa, jossa vaihtelevat suot, havumetsät ja pienet lammet. Alueen metsät ovat talouskäytössä. Alueen linnusto koostuu pääosin tyypillisestä metsä- ja suolajistosta, mutta joukossa on muutamia uhanalaisia ja silmälläpidettäviä lajeja. Luettelo havaituista tärkeistä lintulajeista Hannukaisen, Rautuvaaran ja Ristimellanjänkän alueilla on esitetty seuraavana (Taulukko 10-10-11). Linnustoselvitykset on esitetty kokonaisuudessaan liitteinä (Liitteet 25, 32, 33 ja 34) joissa arviointimenetelmät ja alueen linnusto on esitetty tarkemmin. Rautuvaaran altaat ja Sotkavuoman suoalue ovat maakunnallisesti merkittäviä lintualueita, sillä alueella lepää yli 250 kahlaajalintua samanaikaisesti. Rautuvaaran altailla on myös merkitystä vesilintujen sulkasadon aikaan. Rautuvaaran altailla on linnustollista arvoa myös siinä mielessä, että pesintäaikana linnut etsivät ravintoaan alueelta. Muuttolintuselvityksen tulokset on esitetty tarkemmin liitteenä (Liite 33) (Lapin Vesitutkimus Oy 2011c). 5 tarkat pesimäpaikat ja lajitieto ovat salassa pidettäviä (laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 621/1999). 266
Kuva 10-10 26. Linnustoselvityksiä tehtiin linjalaskentoja käyttäen. Lisäksi suunnitellulla hankealueella tehtiin erillisiä suolinnustoselvityksiä. 267
Taulukko 10-10-9. Muutamia määritelmiä EU:n lintudirektiivin, Suomen luonnonsuojelulain ja IUCN:n punaisen listan luokitteluista. Suomen vastuulajit Suomen vastuulajit ovat lajeja, jotka ovat kotoperäisiä Suomelle tai Pohjois-Euroopalle. Vastuulajeiksi on myös valikoitunut lajeja, joiden kokonaislevinneisyys on suppea ja kanta kaikkialla harva. Suomen osuus Euroopan kannasta (lukuun ottamatta Venäjää) on 15 30 % (luokka I), 30 45 % (luokka II), ja yli 45 % (luokka III). Käytännössä vastuu merkitsee sitä, että lajin seurantaa ja tutkimusta on tehostettava ja että lajien elinympäristö tulee ottaa huomioon maankäytön suunnittelussa. Lintudirektiivi EU:n lintudirektiivin liitteessä I luetellaan lajit, jotka ovat erityisesti suojeltavia Euroopan Unionissa. Liitteessä I luetellut lajit edellyttävät erityisiä suojelutoimenpiteitä EU:n jäsenmailta. Lajien luontainen ympäristö tulee säilyttää, jotta taataan lajien säilyminen ja lisääntyminen niiden luontaisella levinneisyysalueella. Uhanalaiset lajit (46 ) ja erityisesti suojeltavat lajit (47 ) luonnonsuojelulaissa Luonnonsuojeluasetuksessa luetellaan 1 418 uhanalaista lajia, joista 616 on erityisesti suojeltavia lajeja luonnonsuojelulain 47 luvun mukaisesti. Erityisesti suojeltavan lajin säilymistä varten tärkeän elinalueen heikentäminen tai tuhoaminen on kielletty. IUCN:n mukainen uhanalaisten lajien luokittelu Punaisen kirjan luokitus kuvaa sukupuuttoriskiä, esim. lajien häviämistodennäköisyyttä tiettynä ajanjaksona. Ylemmän tason luokitus tarkoittaa korkeaa riskiä kuolla sukupuuttoon. Ilman tehokkaita suojelutoimenpiteitä on todennäköisempää, että ylemmissä luokituksissa olevat lajit kuolevat sukupuuttoon verrattuna alempiin luokkiin. Lajit, jotka on luokiteltu äärimmäisen uhanalaisiksi (CR), erittäin uhanalaisiksi (EN) tai vaarantuneiksi (VU), pidetään uhanalaisina. Taulukko 10-10-10. Uhanalaisten lajien esiintymät Hannukaisen ja Rautuvaaran alueilla. Lajit Suokukko (Philomachus pugnax), EN Törmäpääsky (Riparia riparia), VU Kivitasku (Oenanthe oenanthe), VU Jouhisorsa (Anas acuta), VU Vesipääsky (Phalaropus lobatus), VU Pohjansirkku (Emberiza rustica), VU Tukkasotka (Aythya fuligula), VU Koskikara (Cinclus cinclus), VU Keltavästäräkki (Motacilla flava), VU Esiintymä Muutamia yksilöitä alueen märillä soilla, kaksi havaintoa tehtiin Sotkavuoman suoalueella. Muutamia yksilöitä erityisesti Äkäsjoen rannoilla. Yleinen laji ruokailemassa Rautuvaaran altailla. Muutamia yksilöitä (vähintään 1 2 pesivää paria) Rautuvaaran altaiden reunakivillä. Muutamia yksilöitä alueen vesistöillä, vähintään yksi pesivä pari Rautuvaaran altailla. Muutamia yksilöitä alueen märillä soilla, yksi havainto tehtiin Sotkavuoman suoalueella. Muutamia yksilöitä alueen metsäisillä soilla, keskimääräinen tiheys 2,2 paria/km2 Hannukaisen ja 4,0 paria/ km2 Rautuvaaran alueella. Muutamia yksilöitä erityisesti Rautuvaaran altailla (4 10 pesivää paria) Talvehtivia yksilöitä (n. 20 50 yksilöä) Äkäsjoella. Saattaa satunnaisesti pesiä lähellä talvehtimispaikkoja. Muutamia yksilöitä alueen avoimilla ja puoliavoimilla soilla, keskimääräinen tiheys Hannukaisessa 10,4 paria/ km2 ja Rautuvaarassa 5,7 paria/km 2. 268