Vastaanottaja Föreningen Konstsamfundet r.f. Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 20.9.2013 FÖRENINGEN KONSTSAMFUNDET OLOFSGÅRDIN METSÄKANALINTUJEN SOIDINPAIKKASELVITYS
FÖRENINGEN KONSTSAMFUNDET Laatija Tarkastaja Kuvaus Kansi Heli Lehvola Kirsi Lehtinen Olofsgårdin tuulivoimahankealueen metsäkanalintujen soidinpaikkaselvitys Teeren tuoreita jälkiä aamuisella keväthangella Viite 1510001016
SISÄLTÖ 1. JOHDANTO 1 2. METSO 2 2.1 Menetelmät 2 2.2 Yleistä metsosta 2 2.3 Tulokset 3 3. TEERI 5 3.1 Menetelmät 5 3.2 Yleistä teerestä 5 3.3 Tulokset 6 4. JOHTOPÄÄTÖKSET JA SUOSITUKSET MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN 7 4.1 Metso 7 4.2 Teeri 7 LÄHTEET
1. JOHDANTO Föreningen Konstsamfundet r.f. suunnittelee enintään 15 voimalan laajuisen maatuulivoimapuiston rakentamista Kemiönsaaren kunnan eteläiseen osaan Olofsgårdin alueelle. Hankealue sijaitsee Kemiönsaaren kunnassa 2,5 km Taalintehtaan taajamasta koilliseen ja 14 km Kemiön kirkonkylästä. Hankealueen kokonaispinta-ala on noin 900 hehtaaria. Hankealueen kasvillisuutta luonnehtivat eri-ikäiset mäntyvaltaiset kasvatusmetsät ja niiden välissä notkelmissa sijaitsevat kuusivaltaiset pienehköt suoalueet. Vanhoja kalliomänniköitä esiintyy monin paikoin sekä muutamia laajahkoja mäntyvaltaisia soita. Tämä metsäkanalintuselvitys on laadittu Föreningen Konstamfundet r.f.:lle Olofsgårdin tuulivoimahankkeen tarpeisiin. Metsäkanalintuselvityksen tarkoituksena oli selvittää, onko suunnittelualueella metsolle ja teerelle soveliaita soidinpaikkoja. Selvityksen maastotöistä ja selvityksen raportoinnista vastasi FM biologi Heli Lehvola Ramboll Finland Oy:stä. Kuva 1-1 Suunnittelualueen sijainti ja rajaus. 1
2. METSO 2.1 Menetelmät Metsojen soidinpaikkoja selvitettiin kahdella erillisellä käyntikerralla, joista toinen sijoittui huhtikuun puoleen väliin ja toinen toukokuun alkuun. Ennen ensimmäistä käyntikertaa selvitettävät potentiaaliset soidinpaikka alueet arvioitiin ilmakuvien ja peruskartta-aineistojen perusteella sekä metsätaloussuunnitelmia hyväksi käyttäen, joiden perusteella suunniteltiin päivittäiset hiihtoreitit. Ensimmäisellä käyntikerralla maastokäynnit aloitettiin aamuisin, jolloin tarkoituksena oli saada selville mahdollisia aikaisin alkaneita soitimia. Suunniteltu reitti hiihdettiin läpi metsoja havainnoiden ja metsojen jättämiä jälkiä kuten siivenvetoja, jalanjälkiä, jätöksiä ja ruokailupuita etsien. Havaittujen jälkien tuoreutta arvioitiin ja havainnot merkittiin GPS-paikantimeen sekä muistikirjaan. Toisen käyntikerran maastotyöt aloitettiin ennen auringonnousua. Maastotöissä tarkastettiin ne alueet, jotka ensimmäisen käyntikerran havaintojen perusteella vaikuttivat potentiaalisilta soidinpaikoilta. Havainnointi aloitettiin noin kello 03.30 ja päätettiin viimeistään kello 10. Mahdolliselle soidinpaikalle saavuttiin hiljaa kävellen, jotta saapumisesta aiheutunut häiriö olisi mahdollisimman vähäistä. Soidinpaikalla metsot laskettiin soidinnäppäilyn ja lentoonlähtöjen perusteella. Soidinalue pyrittiin kiertämään, jotta kaikki soitimen metsokukot havaittaisiin. Myös koppeloita havainnoitiin. Kukkojen ja koppeloiden sijainti havaitsemishetkellä merkittiin peruskarttapohjille. Kuva 2-1 Vasemmalla metson tuoreita ja vanhoja jälkiä suolla sijaitsevalla kumpareella ja oikealla metson jätöksiä hakomispuun tyvellä. 2.2 Yleistä metsosta Metsoa tavataan lähes koko maassa Tunturi-Lappia ja saaristoa lukuun ottamatta. Sen kanta on pysynyt melko vakaana parin viimeisen vuosikymmenen ajan, kannan taannuttua sitä ennen noin 70 % 1960- ja 1990-lukujen välisenä aikana. Lajin vähenemisen syynä on ollut etenkin ikääntyneiden metsien määrällinen väheneminen ja laajojen metsäalueiden pirstoutuminen. Myös metsästyksen on ajateltu vaikuttaneen kantoihin. Metso on paikkauskollinen lintu ja herkkä elinympäristönsä muutoksiin. Metso karttaa metsiä, joiden kenttä- ja pensaskerros ovat liian tiheitä tai vastaavasti liian aukeita. Metson ihanneympäristöä ovat laajat, ikärakenteeltaan monipuoliset vanhat mäntyvaltaiset sekametsiköt, jossa esiintyy pieniä lampia, soita sekä muita pieniä avoimia ympäristöjä. Maasto ihanneympäristössä on kumpareista ja kenttäkerroksessa esiintyy runsaasti varpuja, erityisesti mustikkaa. Poikasille mustikka on tärkeä suojan ja ravinnon tarjoaja. Talvisaikaan metso syö yksinomaan männynneulasia ja ruokailu- eli hakomispuiden täytyy kestää linnun paino. Ikääntyneet männiköt ovatkin ihanteellisinta metson elinympäristöä, mutta linnut käyttävät myös noin 30-vuotiaita ja sitä vanhempia mäntyvaltaisia metsiä ruokailu- ja soidinpaikkoinaan. Laji on EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji ja kuuluu Suomen kansainvälisen linnustonsuojelun erityisvastuulajeihin. Metso on myös luokiteltu valtakunnallisesti silmälläpidettäväksi (NT) sekä alueellisesti uhanalaiseksi (RT) suuressa osassa Etelä- ja Länsi-Suomea. 2
Metsolla on ryhmäsoidin. Koiraat alkavat alkukevään iltoina kokoontua soidinpaikan ympärille omille soidinreviireilleen. Soitimen huippuaikana kukot aloittavat soimisen yöpymispuissaan ja laskeutuvat sitten aamuhämärässä maahan soimaan. Soidin on aktiivisimmillaan heti auringonnousun aikoihin, mutta aktiivisuus laskee heti auringonnousun jälkeen ja tavallisesti soidin hiljenee ennen puolta päivää. Huhti- toukokuun vaihteessa soidin on kiihkeimmillään ja kukot kokoontuvat reviireiltään soidinkeskukseen ottamaan mittaa toisistaan. Myös koppelot tulevat tällöin arvioimaan kukkojen esiintymistä ja parittelemaan. Toukokuussa soidin vähitellen hiljenee ja koppelot hajaantuvat maastoon munimaan. Keski-Suomessa vuosina 2001-2003 tehdyssä metsojen soidinpaikkakartoituksessa soitimien keskikoko oli kolme kukkoa. Ihanteellisella soidinpaikalla on varttuneita mäntyjä ruokailupuiksi, nuorta kuusikkoa ja pensaikkoa suojapaikoiksi sekä kumpareita soitimen esittämistä varten ja paikan ympärillä laajalti yhtenäistä, korkeintaan pienten aukkojen pirstomaa, varttunutta havumetsää päiväreviireiksi ja ruokailualueiksi. Metson paikkauskollisuuden takia soidinpaikat säilyvät samoina vuodesta toiseen, eivätkä vanhat kukot välttämättä siirry reviireiltään muualle, vaikka soidinpaikka tuhoutuisi. Nuoret kukot sen sijaan voivat siirtyä muualle soitimelle tai perustaa uudenkin soidinpaikan soveliaammalle paikalle. Keski-Suomen Metsoparlamentin mukaan nuorten metsien ja rämeiden osuus soidinpaikoista on kasvanut viime vuosikymmeninä. 2.3 Tulokset Hankealueelta havaittiin yksi kukkomäärältään suurehko soidinpaikka, joka sijaitsee hankealueen keskiosissa kallioalueiden reunamilla ja niiden muodostamassa notkelmassa ojitetulla ja puustoisella suoalueella (kuva 2-3). Soidinpaikka havaittiin ensimmäisellä maastokäynnillä kahdesta pakenevasta metsosta, useista hakomispuista ja niiden tyviltä havaituista ulosteista sekä metsojen hangille jättämistä jalanjäljistä, joita havaittiin runsaasti. Alueelta havaittiin toisella käyntikerralla yhteensä ainakin seitsemän soivaa metsokukkoa. Naaraita havaittiin 6-9 yksilöä, jotka olivat kaikki kerääntyneet yhden kukon lähelle pieneen avokallioiden muodostamaan notkelmaan. Soidinpaikan reunamilla kasvaa harvaa ja paikoin vanhaa kalliomännikköä. Avokallioiden rinteillä esiintyy lisäksi kuusta. Kallioalueiden muodostaman notkelman suoalueella kasvaa varttunutta kasvatusmännikköä. Kenttäkerros puuttuu kallioalueilta paikoitellen kokonaan, paikoitellen esiintyy kanervaa, puolukkaa, lampaannataa, metsälauhaa sekä mustikkaa. Suoalueella lajisto koostuu pääasiassa suopursusta, mustikasta ja puolukasta. Alue oli maastonmuodoiltaan kumpuilevaa, johon suoalueet muodostivat pieniä notkelmia (kuva 2-2). Alueelta havaittiin yksi selkeästi erottuva pieni kumpare, jolta myös havaittiin kevään maastokäynnillä runsaasti metsojen jalanjälkiä (kuva 2-1). Soidinkeskus sijaitsee mahdollisesti kallioalueiden notkelmassa ja ulottuu pienelle rämeelle soidinpaikan länsipuolelle ja soidinpaikan keskelle sijaitsevalle suuremmalle ojitetulle suolle. Suon laidassa sijaitsee kaksi pientä kumparetta, joista toisella havaittiin ensimmäisellä maastokäynnillä runsaasti metson jälkiä. Tällä alueella havaittiin myös yksi kukko ja naaraat. Soidinkeskus ja kukkojen suuntaa antavien soidinreviirien sijainnit on esitetty kuvassa 2-4. Kuva 2-2 Metsojen soidinpaikka huhtikuun lopussa. Vasemmalla soidinpaikan itäreunan kangasmaan ja kallioalueen vaihettumisvyöhykettä ja oikealla soidinkeskuksen länsilaidan pieni räme. 3
Kuva 2-3 Metson soidinpaikat hankealueella. Kuva 2-4 Metson soidinpaikan suurpiirteinen rakenne sekä kukkojen ja koppeloiden havaintopaikat toisella maastokäynnillä. 4
3. TEERI 3.1 Menetelmät Teerien soidinpaikkoja etsittiin maastossa aamuisin hiihtämällä potentiaaliksi arvioiduilla alueilla sekä ajaen laajojen peltoalueiden läheisyydessä ja kiikareilla tarkkaillen. Kukkojen ääntely kantaa kuulaalla ilmalla parinkin kilometrin päähän ja helpottaa soidinpaikkojen arviointia. Soidinpaikkahavainnot vahvistettiin jäljistä lumenpinnalla tai näköhavainnoin joko soitimella olevista tai sieltä pakenevista linnuista (kuva 3-1). Kuva 3-1 Teerien tuoreita ja vanhoja jälkiä Olofsgårdin suunnittelualueella. 3.2 Yleistä teerestä Teeri lukeutuu havumetsävyöhykkeen lajistoon ja sen levinneisyys Suomessa ulottuu lähes koko maahan Tunturi-Lappia lukuun ottamatta. Teeren kannankehitys on ollut samansuuntaista kuin metsolla; teeren kanta pieneni 1990-luvulle asti voimakkaasti ja on siitä lähtien pysynyt melko vakaana, ehkä jopa hieman kasvanut 2000-luvulla. Teeri suosii nuorempia ja aukkoisempia metsiä kuin metso: soidenlaiteita sekä peltojen ja hakkuuaukeiden reunuksia. Kannan pienenemisen syyksi on esitetty mm. teeren talviaikaisina ruokailupaikkoina käyttämien koivikoiden vähenemistä sekä metsästystä. Myös ojitukset vaikuttavat kantaan. Varsinkin vanhat teerikukot voivat olla hyvin paikkauskollisia soidinreviirilleen, mutta teeri ei ole yhtä herkkä ympäristönsä muutoksiin kuin metso. Teeri on luokiteltu silmälläpidettäväksi (NT) lajiksi ja lukeutuu EU:n lintudirektiivin liitteen I lajeihin ja Suomen kansainvälisen linnustonseurannan erityisvastuulajeihin (nk. EVA-laji). Teeren ryhmäsoidin käynnistyy maaliskuussa ja pääsee täyteen vauhtiin huhtikuussa. Teeren soidin käynnistyy auringonnousun jälkeen ja kiihkeimpään soidinaikaan linnut voivat jatkaa soidintaan läpi päivän. Kukoilla soidinkäyttäytymiseen kuuluvat rituaaliset liikkeet ja pulputtava ääntely. Kullakin kukolla on oma pieni alueensa, jota se puolustaa muita kukkoja vastaan. Soidinpaikkojen vaatimukset vaihtelevat soitimen koon myötä, mutta ovat kuitenkin melko joustavia. Tavallisia soidinpaikkoja ovat avoimet suot, niityt, pellot, paljaat kalliot ja järvien jäät, joilla kaikilla on avointa maastoa ja tasainen pohja. Teeret kokoontuvat vuodesta toiseen samoille soidinpaikoille, mutta voivat vaihtaa soidinpaikkaansa häirittäessä. Teerisoitimille onkin tavallista, 5
että soidinpaikkoja on useita lähellä toisiaan. Hyvän soitimen raja-arvona pidetään kymmentä alueella pysyvästi oleilevaa kukkoa. 3.3 Tulokset Hankealueella havaittiin yksi teerien käyttämä soidinpaikka. Soidinpaikka sijaitsee Bomossaträsket-lammen luoteispuolella laajan hakkuuaukean laidalla (kuva 3-1, 3-2). Todennäköinen teerien käyttämä soidinpaikka sijaitsee Hertsbölen peltoalueilla, jolta tehtiin kuulohavaintoja. Jälkihavaintoja tehtiin suunnittelualueen eteläosan ojittamattoman suoalueen itälaidalta sekä useilta avokallioalueilta, mutta näissä paikoissa ei havaittu lintuja eikä kuultu teerien soidinpulputusta. Lisäksi on mahdollista, että teeret pitävät soidintaan suunnittelualueen ulkopuolella Stormossenin laajalla avosuoalueella, joka sijaitsee lähimmillään vajaan puolen kilometrin etäisyydellä suunnittelualueesta. Soivia teerikukkoja havaittiin myös Galtarbyn peltoaukeilla, mutta parvi oli hyvin hajanainen ja teerikukot soivat kaukana toisistaan. Teerien käyttämiä soidinpaikkoja on myös meren jäällä sekä mahdollisesti Tynglaxin peltoalueilla. Suunnittelualueen ja sen lähialueiden havaitut teerien soidinparvet ovat pienehköjä, jälki- ja näköhavaintojen perusteella noin 3-7 kukon parvia. Parvia havaittiin kolme. Kuva 3-2 Teerien havaittu soidinpaikka sekä todennäköiset soidinpaikat suunnittelualueella ja sen läheisyydessä. 6
4. JOHTOPÄÄTÖKSET JA SUOSITUKSET MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN 4.1 Metso Hankealueelta havaittiin yksi suuri metsojen soidinpaikka. Metso on EU:n lintudirektiivin liitteen I laji ja se on myös luokiteltu uhanalaisuustarkastelussa silmälläpidettäväksi (NT) ja Lounaismaalla alueellisesti uhanalaiseksi (RT). Arkana ja paikkauskollisena lintuna metsojen lisääntyminen on soveliaista soidinpaikoista riippuvaista. Havaitun soidinpaikan maasto on pinnanmuodoiltaan, puustoltaan ja kenttäkerrokseltaan metsojen soidinpaikaksi soveltuvaa. Tuulivoimapuistoista ja niiden rakentamisesta aiheutuvat uhat liittyvätkin metsoille sopivien elinympäristöjen pirstoutumiseen ja rakentamisesta sekä voimaloiden huollosta aiheutuvaan häiriöön. Törmäysriski on sitä vastoin vähäinen, sillä metsot karttavat laajoja aukeita alueita eivätkä ne juurikaan lennä puiden latvojen yläpuolella. Havaittu soidinpaikka suositellaan otettavaksi huomioon siten, ettei rakentamista osoiteta soidinpaikalle tai sen lähialueille. Soidinpaikan säilymisen kannalta kukkojen päiväreviirien soidinpaikkaan rajautuvia alueita tulisi jättää rakentamisen ulkopuolelle, sillä päiväreviirien tuhoutuessa kukkojen lukumäärä soidinpaikalla voi laskea sopivien elinympäristöjen vähentyessä alueelta. 4.2 Teeri Hankealueelta havaittiin yksi teerien käyttämä soidinpaikka, joka sijoittui hakkuuaukealle. Teeri on EU:n lintudirektiivin liitteen I laji ja lisäksi se on uhanalaisuustarkastelussa luokiteltu silmälläpidettäväksi (NT). Teeri on metson tavoin hyvin arka, mutta ei ehdottoman paikkauskollinen yhdelle soidinpaikalle. Teerien soidinpaikoiksi soveltuvia alueita on suunnittelualueella ja sen läheisyydessä useita. Teerien törmäysriski saattaa erityisesti talvella olla suurempi, sillä parvet liikkuvat enemmän. Teeret viihtyvät talvella kuitenkin koivikoissa, joissa niille on paremmin ravintoa tarjolla kuin havupuuvaltaisissa metsissä. Suunnittelualueen metsiköt ovat havupuuvaltaisia ja törmäysriskin voidaan siten arvioida olevan melko pieni. Teerien soidinpaikat suositellaan jätettävän rakentamisen ulkopuolelle. 7
LÄHTEET Koskimies P. 1994: Linnustonseuranta ympäristöhallinnon hankkeissa Ohjeet alueelliseen seurantaan. Vesi ja ympäristöhallinnon julkaisuja sarja B18. Helsinki. 83 s. Koskimies P. & Väisänen R.A. 1988: Linnustonseurannan havainnointiohjeet. Helsingin yliopiston eläinmuseo. 143 s. Leivo M., Asanti T., Koskimies P., Lammi E., Lampolahti J., Mikkola-Roos M. & Virolainen E. 2002: Suomen tärkeät lintualueet FINIBA. BirdLife Suomen julkaisuja nro 4. Suomen graafiset palvelut. Kuopio. 142 s. Metsänen, T. (toim.) 2012: Lahden II Lintuatlas. Lahden seudun ympäristöpalvelut. Lahti, s. 191. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010. Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus. Sierla, L, Lammi, E., Mannila, J. & Nironen, M. 2004: Direktiivilajien huomioon ottaminen suunnittelussa. Suomen ympäristö 742, Luonto ja luonnonvarat, s. 114. Söderman, T. 2003. Luontoselvitykset ja luontovaikutusten arviointi kaavoituksessa, YVAmenettelyssä ja Natura-arvioinnissa. Suomen ympäristökeskus 109. Helsinki. Virtanen V.-M. 2006: Metson ja teeren soidinpaikat Pirkanmaalla soidinpaikkakartoituksen tuloksia. Tutkintotyö. Tampereen ammattikorkeakoulu. 8