LÄHDE: Kaukinen, L. 2003. Ajatuksia käsityötieteen ontologiasta. Virta, A & Marttila, O.(toim.) Opettaja, asiantuntijuus ja yhteiskunta. Ainedidaktinen symposiumi 7.2.2003. Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan julkaisuja B: 72. Turku: Turun opettajankoulutuslaitos. AJATUKSIA KÄSITYÖTIETEEN ONTOLOGIASTA Tiivistelmä Tässä artikkelissa käsitellään käsityötieteen ontologisia tiedon alueita, jotka ovat välttämättömiä, jotta käsityöllisten suunnittelu- ja valmistusprosessien elementit saada kuvatuksi tieteellisen tutkimuksen lähtökohtina. Kirjoituksessa lähdetään liikkeelle perusoletuksista ja edetään yleisistä tieteellisistä viitekehyksistä substanssispesifin kehykseen. Tässä kerroksellisessa lähestymistavassa otetaan esille myös valmistusmateriaali, jonka asema on välttämätön ihmisen käsityöllisessä toiminnassa kulttuurin tulkkina. Tämä johtaa pelkistettyyn malliin, joka käsityötieteen ontologisina lähtökohtina tuo esille ihminen-materiaali-työväline suhteen eli teknologisen ulottuvuuden sekä kulttuuri-aika-paikka suhteen kulttuurisena ulottuvuutena. Malli muodostaa näistä ulottuvuuksista toisiinsa kietoutuneen viitekehyksen käsityöntekijän maailmankuvan tulkinnallisiksi lähtökohdiksi. Tässä kentässä dialogiset suhteet voivat esiintyä kaikkien mainittujen parametrien välillä. Käsityöntekijän ja tuotteen käyttäjän välinen dialogi on käsityöllisen suunnittelu- ja valmistusprosessin kannalta merkityksellinen. Kehitetyssä ajattelussa tuotteen tekijän ja käyttäjän maailmankuvat kohtaavat samankaltaisista mallinmukaisissa viitekehyksistä. Ihmisen käsityötaito kehittyy toistuvissa sisäisissä ja ulkoisissa materiaalisissa prosesseissa ja tuotteissa samanaikaisesti syntyvänä ja kehittyvänä kokemus- ja elämystietona. Avainsanat: käsityötiede, ontologia, käsityökulttuuri, käsityöllinen teknologia, käsityötaito. Tieteenalan kehittyminen Käsityötieteen piirissä on ollut nähtävissä useita pyrkimyksiä kuvata tieteenalan sisältöjä, käsitteitä ja niistä muodostuvia suhteita tieteenalalla tehtävän tutkimuksen pohjaksi. Käsityönopetuksen siirryttyä yliopistoihin 1970-luvulla (Laki 1971) muodostettiin käsityönopettajakoulutuksen tarpeisiin tieteenala ja sitä vastaava oppituoli (Asetus 1981). Nuoren tieteenalan sisältöön ovat merkittävästi vaikuttaneet tieteenalaa käynnistäneet professorit. Ensimmäisen professorin nimittäminen oli kivulloinen prosessi, sillä oikealla tavalla pätevää henkilöä ei tahtonut löytyä vaan oppituolin syntyvaiheen jälkeen kaksi henkilöä, professorit Iija Pietikäinen ja Pirkko Anttila kamppailivat nimityksestä lähes seitsemän vuotta (Pietikäinen 1999, 20). Tämä ei voinut olla jättämättä jälkiä käsityötieteen kehittymiseen. Kasvatustieteissä väitellyt Anttila on tieteenalansa tarkasteluissa pyrkinyt laajaalaisen tieteellisen taustan luomiseen (Anttila 1988,1992,1996). Sitä on pidettävä uuden tieteenalan luomisen kannalta onnistuneena strategiana, sillä alkuvaiheessa on mahdotonta tietää mihin tieteellinen tutkimus tulee suuntautumaan ja kuinka omat ontologiset ja epistemologiset lähtökohdat muodostuvat. Tieteenalan kehityksen tässä vaiheessa löydettiin lukuisia yhteyksiä ja erilaisia liittymäkohtia erittäin monien tieteiden puitteissa ja ne koettiin oikeiksi tai ainakin käyttökelpoiseksi. Tälle vaiheelle oli tyypillistä, että tieteenalaa kutsuttiin monitieteiseksi ja poikkitieteelliseksi tiedon alueeksi, kun otetaan huomioon, että tutkimuskohteena oli tieteenalan oppituolin täsmennyksen mukaiset kuvaukset. Professuurin viranalan täsmennys kun kuului käsityötiede, erityisesti käsityönä tehtävien tekstiilituotteiden suunnittelu- ja valmistusprosessit.
Ensimmäisen kymmenen vuoden aikana käsityötiede ei kuitenkaan ollut nimeltään käsityötiede vaan tekstiilioppi. Prof. Anttila koki nimikkeen liian ahtaaksi ja vaati yleisyystason kohottamista ja siitä tuloksena syntyi nykyinen tieteenalan nimike vuonna 1991. Tämän tieteenalan nimikkeen alle voisivat mahtua kaikki materiaalit ja niinpä tieteenalaa ajateltiin pitkään materiaaliin sitoutumattomana, laajana ja metatasoon pyrkivänä kaikista suunnista (Anttila 1992, 12-13). Tieteenalan toinen suuntaus, tekstiilialan tekniikan tohtoriksi väitelleen Pietikäisen johdolla, suuntautui syvällisesti tekstiileihin ja pysytteli lähemmin kuitu- ja materiaalitekniikan sekä tekstiili- ja vaatetusteknologian jalanjäljissä, vaikka perspektiivi oli suunnattu edelleen käsityötieteeseen ja käsityönä tehtävien tekstiilituotteiden suunnittelu- ja valmistusprosesseihin (Pietikäinen 1997,177). Kolmas käsityötieteen professori, Ulla Suojanen, hänkin kasvatustieteessä väitellyt, korosti professorikautenaan (1994-2000) käsityötä ekologisena, esteettisenä, taloudellisena ja sosiaalisena ympäristönä. Keskeiselle sijalle nousivat kestävä kehitys ja yrittäjyysnäkökulmat. Käsityötieteen sisällä on siis lyhyen olemassaolonsa aikana on ollut nähtävissä jo selkeitä tieteellisiä suuntauksia. Seuraavana järjestyksessä on tämän artikkeli kirjoittaja ensimmäinen käsityötieteessä väitellyt professori (1996 -). Kuinka käsityötiede ja sen ontologiset kysymykset avautuvat tarkastelussani, on tämän kirjoituksen tavoite. Koska edeltäjieni ajattelu oli moneen suuntaan ulottuvaa, ei ollut muuta mahdollisuutta kuin perehtyä käsityötieteessä tehtyyn tutkimukseen tutkimalla tehtyä tutkimusta (Kaukinen 1999, 60-78). Tarkastelussa olivat mukana kaikki suomalaisessa käsityönopettajan koulutuksessa tehdyt syventävien opintojen tutkielmat tieteenalan yhdeltätoista alkuvuodelta (1984-1995). Tutkimuksen kvalitatiivisena tutkimusmenetelmänä käytettiin grounded theoryä, jonka puitteissa analysoidun tiedon käsitteellistäminen on mahdollista erilaisten ulottuvuuksien kehittämiseen saakka.. Tutkimustuloksena käsityötieteellinen tieto voitiin tiivistää kahdeksi erilaiseksi ulottuvuudeksi, kulttuuriseksi ja teknologiseksi, joka heijasteli kuvaavasti aikaisempien professorien lähestymisiä käsityötieteisiin. Tutkimustulos oli mielenkiintoinen myös ajassa liikkuneen muun keskustelun kanssa. Tieteenaloista oli alettu keskustella tieteellisinä kulttuureina, jotka jakoivat tieteenalat kahteen tieteelliseen kulttuuriin, humanistiseen ja teknis-luonnontieteelliseen. Kysymyksenasetteluun nostettiin kysymys siitä, millainen olisi kolmas tieteellinen kulttuuri (Brockman 1995) Mitä sellainen tieteellinen lähestyminen voisi olla? (Niiniluoto 2000, 12-15). Käsityötieteellisten tutkimusten tutkiminen ja keskustelut kolmannesta tieteellisestä kulttuurista ei voinut olla osumatta käsityötieteeseen, sillä koska juuri humanistisen tiedon (kulttuurinen ulottuvuus) yhdistäminen teknistieteellisen (teknologinen ulottuvuus) tietoon oli osoittanut olevan oleellinen käsityötieteessä. Goel 1995 ja Simon 1969 ovat osoittaneet, että suunnittelussa, käsityön ja muotoilun taiteellisen (kulttuurinen ulottuvuus) ja teknisen osaamisen (teknologinen ulottuvuus) yhdistyminen asiantuntija-alueina nähdään nykyään yhtenä kognitiivisesti vaativimmista asiantuntijuuden muodoista (Seitamaa-Hakkarainen 1999, 106) Tällä kohdalla oli pakko pysähtyä miettimään kuinka käsityötiede sijoittuisi kolmannen kulttuurin tieteenä. (Kaukinen 2001,159-165). Käsityötieteen ontologisia lähtökohtia Pohdittavaksi jäi se, miten pitkälle ja mitä kehitettyjen dimensioiden tietoa olisi otettava mukaan, jotta oleellinen tieto seuloutuisi niin pitkälle, että mitään ei olisi otettavissa pois eikä lisättävä, jotta käsityötieteellisen tiedon olemus voitaisiin saada esiin. Näkökulma kulttuurin ontologiaan noudattelee tässä emergentin materialismin mukaista näkemystä. (Niiniluoto 1990, 11). Ensin oli luoto (Popperin 1. maailma), jossa materiaalit olivat runsaina tarjolla, sitten ihminen tuli maailmaan. Ihminen totesi
tarvitsevansa erilaisia tarve-esineitä ja alkoi mielessään suunnitella niitä ja suuntasi katseensa toimintaympäristöönsä ja sieltä löytyviin materiaaleihin (Popperin 2. maailma). Hän alkoi työstää materiaaleja joko käsin tai työvälinein tuotteiksi (Popperin 3.maailma). Materiaali määritteli työvälineet ja työprosessin ihmisen toiminnan suunnittelu- ja valmistusprosesseissa tuotteiksi tai teoksiksi. Kun tätä käsityöllistä alkukohtaa pelkistetään, voidaan todeta, että jos materiaalia ei ole, ei ole ihmisen näkyvää aktiviteettiä käsityöllisenä toimintana eikä sitä voisi tutkia. Silloin ei työvälineitä tarvita eikä valmista tuotetta synny. Ihmisen toiminta ja materiaali ovat käsityöllisen teknologian vähin ehto. Mutta edelleen, jos ihmisen aktiviteetti ei suuntaudu materiaaleihin, ei silloinkaan synny tuotteita, vaan pellava kasvaa pellossa ja lampaat juoksevat vapaina. Käsityössä voidaan käyttää soveltuvia työvälineitä, mutta käsityö eroaa insinööritieteiden teknologioista siinä, että tavoitteena ei ole inhimillisen aktiviteetin minimoiminen materiaalisista valmistusprosesseista. Käsityöllisen prosessin ehtoja ovat siis ihmisen sisäiset ja ulkoiset prosessit, materiaali ja sen työstämiseen tehdyt työvälineet, joilla materiaali muokataan tuotteiksi sopivaa tekniikkaa käyttäen. Siinä vaiheessa, kun ihminen kuitenkin alkaa luoda jotakin, syntyy aineellisia ja aineettomia teoksia, jotka edustavat aina jotakin kulttuuria (Popperin 3. maailma). Kun aika kului ja ihmiset asettuivat paikoilleen, he muodostivat erilaisia sosiaalisia rakenteita ja instituutioita ja he muodostivat ajallis-paikallisia kulttuureja, joilla on omat filosofiansa, arvonsa, norminsa, asenteensa ja merkityksensä. Kulttuurit sisältävät myös uskonnolliset, taloudelliset ja poliittisen järjestelmät. Nämäkin ulottuvuudet siirtyivät tuotteisiin, joista ne on tunnistettavissa, jos tulkitsijan tieto ja taito riittävät tunnistamiseen. Voisimme jälleen kysyä kuinka hyvin ihmisen voi irrottaa ajasta ja paikasta sekä kulttuurista materiaalisina teoksina ja sen sisältämistä uskonnollisista, poliittisista ja taloudellisista järjestelmistä käsityön tekijänä? Täällä tuntuisi ainakin, että kulttuuri, aika ja paikka jäävän jäljelle. Kuviossa 1 visualisoidaan näiden ajatusten pohjalta käsityöllisen suunnittelu- ja valmistusprosessien olemusta pelkistetysti kahdella sisäkkäisellä kolmiolla, jossa ihminen asettuu kulttuurinsa ja materiaalisten prosessiensa keskiöön. Kuvassa esitetyillä muuttujilla voidaan olettaa olevan erilainen painotus ja ne olisi otettava huomioon keskeisinä aspekteina käsityötieteellisessä tutkimuksessa. KULTTUURI. IHMINEN AIKA PAIKKA TUOTE MATERIAALI Leena K.Kaukinen 2003 (käsityöllinen teknologia) TYÖVÄLINE Kuvio 1. Käsityöllisten tuotteiden suunnittelun- ja valmistuksen ontologisia lähtökohtia käsityötieteessä. Kuviossa 1 voidaan nähdä myös dialogisia suhteita, jossa ihmisen tekemä tuote syntyy. Jokaisessa kulmassa on ainakin viisi erilaista huomioonotettavaa dialogia, jotka voivat tulla
kysymykseen tutkimuksen kohteina. Tärkein dialoginen suhde, jota käsityötieteessä on tutkittu, on ollut tekijän ja kuluttajan välinen dialogi (Koskennurmi- Sivonen 1998). Silloin sekä tekijä että kuluttaja ovat molemmat samanlaisessa vuorovaikutusten kentässä eri ulottuvuuksien suhteen, jolloin tekijällä ja kuluttajalla täytyy olla riittävän yhdenmukainen sisäinen ja ulkoinen käsitys työn toteutuksesta ja lopputuloksesta, jotta tuote voidaan kokea molemminpuolisesti onnistuneeksi. KULTTUUR I TEKIJÄ AIK A MATERIAALI MATERIAALI AIK A TUOTE KULUTTAJA PAIKKA TYÖVÄLINE PAIKKA Leena K. Kaukinen 2003 KULTTUUR I Kuvio 2. Kuvio esittää käsityöllisen tuotteen tekijän ja tuotteen kuluttajan välisessä vuorovaikutuksessa vaikuttavia dialogeja kulttuurin, ajan, paikan sekä materiaalin, tekijän ja työvälineiden muodostamassa suhteessa. Kuviosta 2 voidaan havaita, että sekä käsityöntekijä että tuotteen kuluttaja ovat kommunikaatiossa suunnittelu- ja valmistusprosesseissa omien maailmakuviensa, kokemustensa ja odotustensa ehdoilla (Uotila 1996,45). Tosiasiassa tuotteen tekijä edustaa suunnittelu- ja valmistusprosessissa sisäistä ja ulkoista materiaalista dialogia sekä itsensä ja tunnetun tai tuntemattoman kuluttajan kanssa. Tällaisessa vuorovaikutuksellisessa prosessissa tekijän taidossa yhdistyvät yhtä aikaa tietty kulttuuri, ajalliset ja paikalliset vaatimukset suunnittelutehtävän esteettisiin ja teknisiin ongelmanratkaisuihin. Tekijä päättää esteettisistä piirteistä ja tulkitsee sosiaalista symbolista interaktiivista tietoa muuttaen sen visuaaliseksi muodoksi, väriksi ja materiaalirakenteeksi, päättää valitun materiaalin kemiallisista ja fysikaalisista ominaisuuksista ja yhdistää nämä proseduraaliseksi tiedoksi valmistusprosesseissa. Jokainen näistä alueista voidaan järjestää erilliseksi tieteelliseksi tutkimusalueeksi käsityötieteessä. Olisi kohdallista puhua käsityötieteistä kuin vain käsityötieteestä. Substanssispesifi tieto käsityötieteessä Edellä esitetty tieto liikkuu kuitenkin yleisillä tiedonalueilla. Näitä samoja ilmiöitä on tutkittu myös toisten tieteiden alueilla. Kulttuurista kohoavaa tietoa on tutkittu esimerkiksi kulttuuritai sosiaaliantropologiassa, taidehistoriassa ja kansatieteessä. Ihmisen kognitiiviset prosessit ja inhimillinen toiminta tunnemaailmoineen ovat olleet perinteisesti psykologian ja sosiologian tutkimuskohteita. Materiaalisten suunnittelu- ja valmistusprosessien tutkimus on ollut hyvin edustettuna taiteissa ja insinööritieteissä. Mutta tilanteessa, jossa materiaali astuu mukaan
tutkimukseen, se ei sulje pois yleisen tiedon tarvetta, mutta silloin sekä tutkimus, että tiedon käsittely siirtyy niin sanotulle substanssispesifille alueelle. Enää ei puhuttaisi kulttuurin, ajan ja paikan yhteydestä, vaan jos materiaaliksi valitaan tekstiili, tekstiilikulttuurista ja tekstiilihistoriallisesta ja tekstiilien etnisestä tutkimisesta. Esiin olisi nostettava tekstiilituotteet spatio-temporaalisessa kontekstissä. Käsityöllisen teknologian komponenteiksi tulevat tekstiilimateriaalit, ihmisen käyttämät tekstiilitekniikat ja niihin tarvittavat tekstiilejä työstävät koneet, laitteet ja työvälineet. Jos materiaali muuttuu, muuttuu tutkimuksen viitekehys. Käsityössä materiaali on niin hallitseva elementti, että se määrää tekniikan ja sen työstämiseen soveltuvat laitteet. Tieteellisenä tutkimuskohteena on huomattava, että jokaisella materiaalilla on erilaiset tieteelliset lähtökohdat ja ne muodostavat omia tieteellisiä tutkimusalueita, ajatellaan vaikka puuta, metallia, savea, kiveä, lasikuitua. Edellä esitetyn perusteella selkiytyy myös se, että tieto käsityötieteessä järjestyy metatasoisen tiedon lisäksi substanssispesifin tiedon mukaan eivätkä ne voi korvata toisiaan, vaikka varmaan joitakin yleistyksiä voitaneen tehdä. Tekstiilimateriaali näyttäisi olevan varsin ilmaisukykyinen materiaali, joka tekijänsä täytyy tuntea hyvin. Jokaiseen kuituun, lankaan, kankaaseen ja tekstiilirakenteeseen sisältyy informaatiota, jonka perusteella voidaan päätellä mistä kulttuurista, miltä ajalta ja paikalta tuote on lähtöisin. Samoin tekstiilituotteesta on pääteltävissä työvälineet, tekniikka ja tekijä (Kaukinen 2001, 164). Tekijän taito käsityöllisissä prosesseissa Tähän samaan ontologiseen tarkasteluun voidaan tuoda käsityötaidon tarkastelu ja sijoittaa se aikaisemmin kuviossa 1 esitettyyn viitekehykseen. Käsityötaidolla voidaan tarkoittaa tekijän psyko-motoristen ja kognitiivisten taitoja sekä kulttuurisensitiivistä ilmaisua suunnittelu- ja valmistusprosesseissa. Kuviossa 3 käsityötaito asettuu kehälle, joka on yhteydessä käsityöllisen tiedon eri kentille. aika kulttuuri paikka yksilöt, sosiaaliset yhteisöt, sosiaaliset instituutiot SISÄISET PROSESSIT TAITO prosessi ja artefakti ULKOISET PROSESSIT TAITO kognitiiviset prosessit ihmine n ihmisen toiminta teknologia materiaali affektiot KOKEMUKSELLISET PROSESSIT TAITO työväline Leena K.Kaukinen Kuvio 3. Käsityötaidon tiedolliset kentät ja käsityötaidon alueet, ihmisen sisäisinä, ulkoisina ja kokemuksellisina prosesseina, joissa tuote syntyy.
Johtopäätökset Käsityötiede on monitieteinen tutkimusalue, jonka tutkimuksen kohteina ovat kulttuurisen, ajallisen ja paikallisen tiedon yhdistäminen materiaaleihin, työvälineisiin ja inhimillisen toiminnan henkisiin ja fyysisiin suunnittelu- ja valmistusprosesseihin. Käsityötiede käsittelee yleistä tietoa tuotteistamisesta materiaalisena kulttuurina, mutta substanssispesifi tieto muodostuu oleelliseksi tutkimuksessa, kun tietty materiaali on valittu tuotteistukseen. Jokaisella materiaalilla on erilaiset tieteelliset lähtökohdat tutkimusalueena. Teoreettisesti voidaan osoittaa, että kulttuurin-ajan-paikan ja ihmisen-materiaalin ja työvälineen välillä on useampia dialogeja, kun tällä hetkellä on tunnistettu. Kaikkien mallissa esitettyjen parametrien välillä ovat monenlaiset dialogit mahdollisia. Oletetut dialogit kaipaavat lisää tutkimusta. Käsityöntekijän ja kuluttajan välinen vuorovaikutus on tulkittava kommunikaatioksi, jossa otetaan huomioon kulttuuri, aika ja paikka sekä ihmisten sisäiset ja ulkoiset prosessit ja affektiot sekä tuotteistamisen materiaalit ja työvälineet. Käsityötaito kehittyy tuotteistamisprosesseissa tekijän sisäisinä, ulkoisina sekä kokemuksellisina ja elämyksellisinä prosesseina kulttuurisissa ja teknologisissa ympäristöissä. LÄHTEET Anttila, P. 1988. The scientific approach to the study of textiles, clothing and related arts. Opettajankoulutuslaitos. Tutkimuksia 58. Helsinki: Helsingin yliopisto Anttila, P. 1992. Käsityön ja muotoilun teoreettiset perusteet. Porvoo-Helsinki-Juva: WSOY Anttila, P. 1996. Tutkimisen taito ja tiedon hankinta. Artefacta 2. Helsinki: Akatiimi Oy. Asetus 1981. Asetus Helsingin yliopiston eräistä virkajärjestelyistä 13.11.1981/753. Brockman, C. (toim.) 1995. The Third Culture. Beyond the Scientific Revolution. New York: Simon & Schuster Kaukinen, L. 1999. Dimensions of research reflected by masters thesis in textiles, clothing and craft design in Finnish universities between the years 1984 1995. Teoksessa Porko, M. (red.) Slöjd I informationssamfundet konflikt eller konsesnsus. Arbejdseminar på slöjdhöjskolen i Esjberg 1. 3.oktober 1998. Vaasa: Åbo Akademi Kaukinen, L. 2001. Craft Science as a Reflection of the Third Culture. Teoksessa: Nygren- Landgärds, C. & Peltonen, J. (toim.) Visioner om slöjd och slöjdpedagogik. Vaasa: Åbo Akademi, 159 165. Kojonkoski-Rännäli, S. Ajatus käsissämme. Käsityön käsitteen merkityssisällön analyysi. Väitöskirja. Annales Universitatis Turkuensis Serie C 109. Turku: Turun yliopisto Koskennurmi Sivonen, R. 1998. Creating a Unique Dress A Study of Riitta Immonen s Creations in the Finnish Fashion House Tradition. Väitöskirja. Helsinki: Akatiimi Oy Laki 1971. Opettajankoulutuslaki 10.12.1971/844 Niiniluoto, I. 1990. Maailma, minä ja kulttuuri. Keuruu: Otava Niiniluoto, I. 2000. Kulttuuri: yksi, kaksi vai kolme? Tieteessä tapahtuu 2/2000. Helsinki: tieteellisten seurain valtuuskunta.12 15.
Pietikäinen, I. 1997. Käsityötieteen viitekehys. Teoksessa: Seitamaa-Hakkarainen, P. & Uotila, M (toim.) Produkt, Fenomen, Upplevelse. Proceedings of a Nordic Symposium Helsinki 7 9 November 1996. Research in Sloyd Education and Craft Science B no. 3 1997 Helsinki: Helsingin yliopisto, 168 179. Pietikäinen, I. 1999. Käsityötiede valukauhassa. Teoksessa: Raunio, A-M. and Seitamaa- Hakkarainen, P. (toim.) Liitteitä Attachments. Kirjoituksia käsityötieteestä. Taitemia 16. Saarijärvi: Helsingin yliopisto and Kuopion käsi- ja taideteollisuusakatemia, 19-26. Seitamaa- Hakkarainen 1999. Suunnittelu, kognitio ja uusi tieto- ja viestintätekniikka. Teoksessa: Raunio, A-M. and Seitamaa-Hakkarainen, P. (toim.) Liitteitä Attachments. Kirjoituksia käsityötieteestä. Taitemia 16. Saarijärvi: Helsingin yliopisto and Kuopion käsi- ja taideteollisuusakatemia. 103-117. Seitamaa - Hakkarainen, P. 2000. The weaving-design process as a dual-space search. Väitöskirja. Kotitalous- ja käsityötieteiden laitos. Raportti no 6. Helsinki: Helsingin yliopisto. Suojanen, U. 1993 From a Technical Crafts Student into a Critical One a Process of Development through Reflective Teaching. Kasvatus. Supplement 1/1993,24, 61-66. Uotila, M.1997. Maailmankuvat meissä, käden työssä. Teoksessa: Heinonen, S. and Periäinen, T (toim.) Käsityö- mitä se on? Raportti tilanteesta Suomessa. Helsinki: Suomen käsityöneuvosto. 94-96.