Talousarvion 2017 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille

Samankaltaiset tiedostot
Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Suunnittelukehysten perusteet

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Talousarvio vuodelle 2018 ja taloussuunnitelma vuosille /04.

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015

Kaupunginhallitus Talousarvio vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille /04/041/2015 KH 403

Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Valtuusto Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma

Yleistä vuoden 2019 talousarviosta

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ Kaupunginhallitus AIKA klo 16:00-19:30

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Kemijärven kaupungin taloustilanne ja talousarviosuunnittelun lähtökohdat

Kuntatalouden tila. Hailitusohjelmaneuvottelut kevät Minna s

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2017

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE. Eeva Suomalainen Talousjohtaja

Talousarvion toteutuminen

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TP INFO. Mauri Gardin

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus

Tilausten toteutuminen

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA Tulosennuste 7 / 2014

Tilausten toteutuminen

Vuoden 2017 talousarvion laadintatilanne

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Kemijärven kaupungin talouden tasapainottamisohjelma vuosille

Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016

Talousarviokehys vuoden 2019 talousarvioksi

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Raamit kaupunki Ohjeistus liikelaitokset

TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Korjauslista vuoden 2019 talousarvioon,

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Talousarvio vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille /04/041/2015

Tilinpäätösennuste 2014

Kuntalain 112 :n mukaan kunnan tilinpäätöksestä on lisäksi voimassa, mitä kirjanpitolaissa säädetään.

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kuntien tilinpäätökset 2017

Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus


ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Valtionosuudet Miten arviointi on tehty? Esitys valtion vuoden 2018 talousarvioksi julkaistu (

Tilinpäätösennuste. Alavieskan kunta Tilivuosi 2017 Esitetyt ovat vielä arvioita, tilinpäätöksen laadinta on kesken

Kuntatalousohjelma vuodelle 2019, syksy Kunta- ja aluehallinto-osasto

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Iisalmen kaupungin talousarvioesitys vuodelle Valtuuston talousseminaari

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA

Yhteenveto vuosien talousarviosta

Talousarvion toteuma kk = 50%

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Tilinpäätös Jukka Varonen

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2018

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2017

Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI SYYSKUULTA 2017

Talousarvio toteutuminen

Valtion talousarvio 2018

Talouskatsaus

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Jyväskylän kaupunki TALOUSARVIO 2004 Taloussuunnitelma

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016

Valtionosuudet. Ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle Kuntamarkkinat Sanna Lehtonen, kehittämispäällikkö

Transkriptio:

Kaupunginhallitus 249 20.06.2016 Kaupunginhallitus 342 19.09.2016 Talousarvion 2017 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille 2017-2020 310/04.041/2016 KH 20.06.2016 249 Valtuuston talousarvioseminaari pidettiin 26.5.2016 ja siellä esiteltiin talouden tunnuslukuja ja arviota vuoden 2016 tilanteesta määrärahojen käytön suhteen. Vuoden 2016 talousarvio laadittiin mahdollisimman realistisesti ottaen huomioon sosiaali- ja terveyspalvelujen muutosten viivästymä ja siitä johtuvat kustannuserät. Verotulokehitys Kemijärven osalta on ollut positiivinen. Tähän kehitykseen vaikuttaa vuoden 2016 osalta suoraan valtuuston hyväksymät tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien korotukset, joiden kautta kasvu on toteutunut. Valtionosuusuudistuksen vaikutukset ovat merkittävät Kemijärvelle, sillä vos-leikkaus näkyy suoraan tulopohjaa heikentävästi. Vuosittainen leikkaus on pelkästään tästä johtuvana n. 0,4 miljoonaa euroa ja lisäksi toteutuvat muut maan hallituksen päätösten mukaiset kuntiin kohdennetut leikkaustoimenpiteet lähes samansuuruisina. Menetystä kompensoi verotulojen tasaus, minkä vaikutus Kemijärvelle on 4,3 miljoonan euroa tänä vuonna. Valtuuston syyskuussa 2015 hyväksymän organisaatiorakenteen mukainen uudistus on viivästynyt uusien virkojen täyttöprosessin viivästyessä sekä palvelualueiden alarakewnteisen määrittelyn viivästyessä. Kaupungin alijäämä on kasvanut 5,24 miljoonaan euroon ja alijäämävuosia on jo neljä peräkkäistä. Alijäämän kattamisvelvollisuus koskee taloussuunnittelukautta ja siten vuoden 2017 talousarviossa on pyrittävä vakauttamaan kehitystä ja lisäämään toimenpiteitä, joilla saadaan aikaan tuottavuutta ja kustannussäästöjä. Vesi- ja viemärilaitoksen liiketoimintakaupalla taseeseen kertyneitä alijäämiä saadaan vähennettyä 4,3 miljoonalla eurolla. Vuodelle 2016 on asetettu lisäsäästötavoitteita käyttötalousmäärärahojen osalta -2 % ja lisäksi henkilöstömenojen vähennystavoitteena on 0,45milj. euroa - 1,15 miljoonaa euroa (palkattomien vapaiden pitäminen ja henkilöstöjärjestelyt). Tavoitteena oli vuosille 2015-2016 saada yhteensä 5 %:n leikkaus toimintakatteeseen, mutta sosiaali- ja terveysosaston menojen kehityksen vuoksi tämä tavoite jäänee toteutumatta. Alla olevassa taulukossa on tehty valtuuston hyväksymän sitovuustason mukaisesti raamijako kolmelle palvelualueelle ja eritelty vielä hahmottamisen helpottamiseksi v. 2016 rakenteen mukaisesti lasten-, nuorten ja perheiden

pelvelujen osuus sekä yhteisten hyvinvointipalvelujen osuus erikseen (ent. sivistys- ja sote-palvelut). Hallinnon tukipalveluhenkilöstön henkilöstökustannukset on sisällytetty keskitettyihin hallinto- ja tukipalveluihin henkilöstökustannusten osalta, mutta koska ao. henkilöstö työskentelee palvelualueiden yksiköissä, muut kustannukset toimintaan liittyen ao. yksiköissä. Elinkeinopalvelut -yksikkö on omana yksikkönään valtuuston toiveen mukaisesti. Keskitetyissä hallinto- ja tukipalveluissa on eriteltynä 0,4 miljoonan euron varaus ammatillisen koulutuksen kustannuksiin, josta on sovittu yhdistymissopimuksessa Rovaniemen koulutuskuntayhtymän kanssa. Työllisyydenhoito määrärahavarauksineen on siirretty hyvinvointipalveluista keskitetyihin hallinto- ja tukipalveluihin. Vuosien 2019-2020 tarkastelu on tässä vaiheesssa haastavaa valtakunnallisten rahoituslinjausten ja päätösten puuttuessa, siksitaloussuunnitteluvuosille on arvioitu määrärahatarve kaupungin nykytoimintojen mukaisesti. Kun päätökset valtionosuusmuutoksista ja sote-alueiden järjestämisestä rahoituksineen saadaan, voidaan osana talousarviovalmistelua korjata suunnitelmavuosien raami ao. linjauksia vastaavaksi. MIkäli kaupungin toiminnoille asetetaan lisässästötavoitteita tai valtakunnallisen valmistelun kautta tulee sellaista rahoitukseen oleellisesti vaikuttavia seikkoja, tuodaan tarkennettu raamijako hallituksen hyväksyttäväksi syys-lokakuussa, kun uusimmat verotulo- ja valtionosuustiedot ovat käytettävissä.

Vuodelle 2017 esitetään toimintakateraamiksi -53 658 540 euroa. Tämä tarkoittaa vuodelle 2017 vuosikatteeksi 2,1 miljoonaa euroa ja poistojen jälkeen alijäämien kasvua. Investointeihin ei jää omaa rahoitusta, vaan kaikki investoinnit rahoitetaan lainalla ja saaduilla avustuksilla tai muilla tuilla. (Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236) Päätösehdotus (kaupunginjohtaja): Kaupunginhallitus hyväksyy talousarvion 2017 pohjaksi edellä esittelyn mukaisen toimintakateraamin keskitetyille hallintoja tukipalveluille, elinkeinopalvelut-yksikölle, hyvinvointipalveluille ja teknisille palveluille. Päätös: Kaupunginhallitus päätti, että vuoden 2017 talousarviossa tavoitteena on nolla tulos.

Tiedoksi: palvelualueet KH 19.09.2016 342 Kuntien verotuloennusteet on päivitetty 9/2016 ottaen huomioon budjettiriihessä linjatut verotuksen muutokset ja tarkentuneet arviot kilpailukykysopimuksen vaikutuksista kuntien verotuloihin. Kuntien kunnallisverotulot pienenevät arviolta 330 miljoonaa euroa. Kemijärvellä tämä tarkoittaa kunnallisverotulon vähentymistä 0,66 miljoonalla eurolla. Verotulot v. 2017 ovat ennusteen mukaan yhteensä 28,31 miljoonaa euroa aiemman 28,97 miljoonan euron sijaan. Kuntaliitto on julkaissut uudet laskelmat valtionosuuksista kunnittain. Laskelmiin on päivitetty perustoimeentulotuen kunnlta vähennettävä osuus ja verotulomenetysten kompensointi valtionosuuksissa. Kemijärven saama valtionosuus v. 2017 on arviolta 25,8 miljoonaa euroa. Valtionosuuslaskelma ei sisällä maahanmuuttajien kotouttamiseen myönnettävää laskennallista korvausta. Kunnallisverotulomenetys kmpensoidaan pääosin lomarahaleikkauksesta aiheutuvilla henkilöstömenosäästöillä. 30 % lomarahaleikkaus tarkoittaa kaupunkitasoisesti n. 0,4-0,45 miljoonana euron vähennystä henkilöstökuluissa. (Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236) Päätösehdotus (kaupunginjohtaja): Kaupunginhallitus hyväksyy talousarvion

2017 pohjaksi edellä esitetyn mukaisen toimintakateraamin keskitetyille hallintoja tukipalveluille, elinkeinopalvelut-yksikölle, hyvinvointipalveluille ja teknisille palveluille. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Tiedoksi: palvelualueet, talouspalvelut