YHDISTYMISSELVITYS JUANKOSKI-KUOPIO YHTEENVETO

Samankaltaiset tiedostot
YHDISTYMISSELVITYS JUANKOSKI-KUOPIO KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUE

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 27/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7127/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 27/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013

Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys. Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen

YHDISTYMISSELVITYKSEN YHTEENVETO

YHDISTYMISSELVITYS TUUSNIEMI KUOPIO KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUE

1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo Kuntajaon muutoksen toteutustapa

YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOS. Punaisella asioita, jotka eivät lain mukaan välttämättä tarvitse olla sopimuksessa Sinisellä asioita joista sovittava

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylitarkastaja VM/659/ /2014 Suvi Savolainen

Elämänkaari-malli ja ikäihmisten palvelut Hämeenlinnassa /suunnittelupäällikkö Päivi Heinonen

Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus

Juankosken kaupungin ja Kuopion kaupungin yhdistymissopimus

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

LEMIN KUNTA PALVELUSTRATEGIA

2 luku

LAPINLAHDEN KUNTA. Luottamushenkilöorganisaatio Viranhaltijaorganisaatio Kunnanvaltuusto. Kunnanhallitus. Sivistys- lautakunta

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

YHDISTYMISSELVITYKSEN YHTEENVETO

Lähidemokratia ja kuntarakenneuudistus (tiivistelmä)

Terveellinen rakennus - kiinteistön omistajan vaihtoehdot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä

Kuntarakenneselvitys Maisemajärjestelmän

Salon kaupunki Organisaation uudistaminen johtava konsultti Jaakko Joensuu

Heinäkuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - seurantaraportista.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Kaupunginhallitus

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 6591/ /2016

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi

Porin seudun kuntajako-selvitys

Uuden sukupolven organisaatio

Aluelautakuntien järjestämistehtävä. Työseminaari Sirpa Salminen

Maaningan kunnan ja Kuopion kaupungin yhdistymissopimus

Lapin sivistysjohtajien syyspäivät

PROSESSIKUVAUKSET. Palveluvaliokunta Pentti Rautakoski

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys työryhmien toimeksianto

Kuntarakenneselvityksistä

KÖYLIÖN JA SÄKYLÄN KUNTIEN YHDISTYMISSOPIMUS

ennusteen Verotulot Käyttömenojen lainamäärä

Tiedote Verkkolaskuoperaattori ja verkkolaskuosoite

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6591/ /2016

Valikko 2: Valikko 3: Jos haluat korvata kokoluokan Jos haluat korvata maakunnan jollain vertailukunnalla, valitse jollain vertailukunnalla, valitse

Yhdistymisselvityksen tavoitteet

Kasvun ja oppimisen palvelualue 2016

Kuntarakenneuudistuksen tavoitteet ja tilannekatsaus

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 7550/ /2015

MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

Asiakasohjaus Siiri -yhden luukun palvelupiste

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Palvelutyöryhmien työn sisältö

PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS

Maakuntauudistus. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Aluetilaisuus Keski-Suomi

LOHJAN KAUPUNGIN ORGANISAATIO

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Demokratiatyöryhmä klo Päijät-Hämeen liitto

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuvat rakenteet Hyvinkään sairaala 40 -vuotta symposium

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Lähidemokratiajaosto Asianro 5348/ /2017

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (1 8) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)

KU-SELVITYS/LOPPURAPORTTI LIITE 3

IDIS- JUANKOSKI YHTEISKUNNALLINEN YRITYS PAIKALLISEN ELINVOIMAN RAKENTAJANA PED-VERKOSTO JUANKOSKI - KUNTAKOKEILU

sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö

Kuntien palvelutuotannon kustannuksia vuosilta Helsinki Suomen Kuntaliitto

Palveluiden yhteensovittamissuunnitelma

VIESTINTÄSUUNNITELMA

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO

Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset

YHDISTYMISSELVITYS JUANKOSKI-KUOPIO VETOVOIMAISUUDEN PALVELUALUE

Tulevaisuuden palvelumalli 2025, kaakon palvelualue (Kaukajärvi, Annala, Haihara, Hervanta, Hervantajärvi, Rusko, Lukonmäki, Vuores, Hallila)

Kohti sivistyskuntaa kunta edistää taiteen perusopetuksen saatavuutta

Nettokäyttökustannukset yhteensä, /as.

Palveluverkkotyöryhmän keskeiset ehdotukset ja niiden vaikutukset

Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet. Selvitysryhmän kokous

Tilinp. Ed.budj Budj. Muutos TS2 tuh. TS3 tuh %

Palveluverkkotyö Jyväskylässä

Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina

OMISTAJUUDEN MERKITYS INFRASTRUKTUURI- JA TILAPALVELUISSA. Tampereen yliopisto Harri Juhola

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 3619/02.02/2013

Hyvinvointikeskuksen palvelut. Elina Anttila, ma. perusturvajohtaja Kuntalaisinfo

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen,

KESKI-UUDENMAAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN PERUSTAMINEN. Palveluiden järjestäminen ja tuotanto kuntayhtymämallissa

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3209/ /2014. Maaningan kunnanvaltuusto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7499/ /2013

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

Selvitysprosessissa otettava huomioon

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut

Liite KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS. Juankoski, Kaavi, Rautavaara

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus

Kaupunkiympäristön palvelualueen johtaminen ja organisointi

Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:

LAPINLAHDEN KUNTA. Luottamushenkilöorganisaatio Viranhaltijaorganisaatio kvalt

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Kuuleminen sotejärjestämislaista

Ohjausryhmän tiedotustilaisuus

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

Viisi kiinnostavinta löytöä Johanna Viita

Kysely kaupungin viestinnästä 2013 Kaupunkikohtainen raportti: Loviisa. FCG Finnish Consulting Group Oy / Tuomas Jalava Päivitetty

Transkriptio:

1 YHDISTYMISSELVITYS JUANKOSKI-KUOPIO YHTEENVETO

2 1. Yhdistymisselvityksen tausta ja toteutus - ja palvelukokonaisuuksittain 2.1. Yhdistymissopimus 2.2. Perusturva ja terveydenhuolto 2.3. Kasvun ja oppimisen palvelut 2.6. Vetovoimaisuuden palvelut 2.7 Talous, hallinto, henkilöstö ja päätöksenteko sekä tukipalvelut

3 1. Yhdistymisselvityksen tausta ja toteutus Juankosken kaupungin ja Kuopion kaupungin yhdistymisselvitys on jatkumo prosessille, jossa Juankosken kaupunki on joutunut hakemaan ratkaisuja taloutensa tasapainottamiseen. Taloudentilan voimakas heikkeneminen on seurausta alueen voimakkaasta elinkeinorakenteen muutoksesta. Kaupungit ovat jo pitkään tunteneet toisensa ja tilanne, jossa oma-aloitteinen selvitystyö aloitettiin, ei ole tullut yllätyksenä. Palvelutuotannon yhteistyöstä on keskusteltu kuluneella vuosikymmenellä säännöllisesti. Nykyisin Kuopion kaupunki tuottaa Juankosken kaupungille kirjasto- ja kansalaisopistopalvelut. Yhteistyötä tehdään myös elinkeinojen kehittämisessä. Uuden valtuustokauden alussa vuonna 2013 alkaneet keskustelut yhdistymisselvityksen toteuttamiseksi johtivat siihen, että osapuolten kaupunginjohtajat valmistelivat esityksen hallituksille prosessista, kuinka tehtävä yhdistymisselvitys toteutettaisiin. Juankosken ja Kuopio kaupunginhallitukset hyväksyivät esityksen selvitysprosessin toteuttamisesta 30.9.2013. Tehty esitys yhdistymisselvityksen tekemisestä hyväksyttiin kummankin osapuolen toimesta yksimielisesti. Hyväksytty selvitysprosessi käsitti selvitystä ohjaavat arvot, kuntalaisten osallistamisen, työn poliittisen ohjauksen, viranhaltijatyön ohjauksen, henkilöstön osallistamisen, viestinnän sekä selvitysprosessin ajallisen etenemisen ja keskeiset vaiheet. Tehty selvitystyö on noudattanut näitä määriteltyjä periaatteita, toimintatapoja ja aikataulua. Selvitystyötä ohjannut hallitusten asettama poliittinen ohjausryhmä kokoontui 4 kertaa. Ohjausryhmän lisäksi hallitukset nimesivät yhdistymissopimusta valmistelevan sopimusneuvotteluryhmän, joka kokoontui prosessin aikana 4 kertaa. Valtuustojen yhteistapaaminen järjestetään ennen selvityksen päätöskäsittelyä. Tärkeän osan selvitystyötä muodostivat kuntalaisten kuulemiset. Selvitystyön aluksi toteutettiin avoin kuntalaisilta, johon osallistui runsaasti juankoskelaisia. Selvitystyön tuloksista pidettiin avoin kuntalaisilta, jossa esille nousseisiin kysymyksiin oli vastaamassa valmistelusta vastanneet työryhmien edustajat. Jokaiseen Juankosken talouteen jaettiin tiedote selvitystyön keskeisimmistä tuloksista. Selvitystyöhön liittyen on kuunneltu ja keskusteltu eri sidosryhmien kanssa sekä huomioitu lähidemokratiaan liittyvä aktiivinen keskustelu ja toimintamallien kartoitus. Käytössä on ollut verkkosivut, josta on ollut saatavilla valmisteluun ja kokouksiin liittyvää aineistoa. Verkkosivuilla on myös voinut käydä keskustelua yhdistymisselvitykseen liittyen.

4 - ja palvelukokonaisuuksittain 2.1. Yhdistymissopimus Esitys yhdistymissopimukseksi sisältää yksitoista asiakokonaisuutta. Sopimuksen mukaan yhdistyminen tulisi tapahtumaan 1.1.2017 alkaen siten, että Juankosken kaupunki lakkaa ja se yhdistyy osaksi Kuopion kaupunkia. Laajentuneen kaupungin nimi on Kuopio. Yhdistymishallituksen kokoonpano määräytyisi siten, että lokakuussa 2012 käytyjen kunnallisvaalien tulosten perusteella jokaisesta vaaleilla valitusta valtuustoryhmästä tulee yksi edustaja ja hänelle varaedustaja. Yhdistymisavustuksesta, joka on käytettävissä Juankosken ja Kuopion yhdistymisessä kohdennettavaksi ( 1,0 ) J 1,0 j kaupungin kohdennettavaksi jää sen yli menevä osuus. Juankosken alueella avustus käytetään kuntarakennelain mukaisesti palveluiden tehostamiseen ja talouden tasapainottamiseen. Palveluiden järjestäminen on esitetty erillisissä luvuissa sekä tämän yhteenvedon liitteinä olevissa teemakohtaisissa selvitysraporteissa. Lähidemokratian osalta osapuolet pitävät tärkeänä lähidemokratian vahvistamista. Lähidemokratiamallin luomiseksi Kuopion kaupunki tulee asettamaan erillisen valmisteluryhmän, johon se kutsuu mukaan edustajat niin Juankosken kaupungin alueelta kuin muidenkin Kuopioon liittyneiden kuntien tai kaupunkien alueilta. Juankosken alueen erityispiirteet otetaan huomioon toimintamallin kehittämisessä. Tehtävän Kuopio mallin lähidemokratian vahvistamiseksi tulee valmistua viimeistään huhtikuun 2016 loppuun mennessä ja valmistelua tullaan osaltaan ohjaamaan yhdistymishallituksen toimesta. Malli tulee hyväksyä osapuolten valtuustoissa kesäkuun 2016 loppuun mennessä. Henkilöstön asema on käyty monipuolisesti läpi. Järjestelyitä ohjaa lainsäädäntö. Tavoitteena on hyvä henkilöstöpolitiikka. 2.2 Perusturva ja terveydenhuolto Juankosken terveyskeskuksen lähipalvelut säilyvät pääosin ennallaan kuntaliitoksen jälkeen. Tämän hetkisillä päivätyöresursseilla (lääkärit ja hoitajat) voidaan vastata hyvin Juankosken alueen haasteisiin. Juankoskella lähipalveluina säilyvät terveydenhuoltopalveluista hoitaja- ja lääkäripalvelut, hammashoitola, hoitotarvikejakelu, fysioterapia, apuvälinepalvelu, laboratoriopalvelut, neuvolat, kouluterveydenhuolto, psykologi, työterveyshuolto, sairaala- ja mielenterveyspalvelut.

5 Juankosken sairaalan on mahdollista profiloitua akuutimpaan hoitoon, jos lääkäriresursseja on saatavilla. Toiminnallinen muutos myös esim. vahvemmin kuntouttavaan suuntaan on mahdollista. Kotipalvelu ja kotisairaanhoito yhdistyvät kotihoidoksi. Kotihoito- ja hoivapalvelut yhdenmukaistuvat. Palvelut tuotetaan jatkossakin Juankoskella lähipalveluina. Ikäihmisten asumispalvelupaikat säilyvät Juankoskella, mutta vanhusten palveluohjaus järjestetään Kuopiosta palveluohjausyksikkö Vanamosta. Kehitysvammaisten työ- ja päivätoiminta säilyvät lähipalveluina. Kehitysvamma- ja vammaispalvelujen palveluohjaus hoidetaan Kuopion vammaispalveluyksiköstä. Kuntaliitoksen myötä Kuopion maaseutualueen lähipalvelut aikuissosiaalityön, avohuollon sosiaalityön, perhetyön ja lapsiperheperheiden kotipalvelun osalta organisoidaan yhden tiimin toiminnaksi. Näin pystytään turvaamaan asiakastyö pienemmissäkin kuntakeskuksissa. Lähipalveluperiaate, asiakaslähtöisyys ja juankoskelaisten arjessa pärjääminen ovat tärkeitä periaatteita myös uudessa Kuopiossa. 2.3. Kasvun ja oppimisen palvelut Kasvun ja oppimisen osalta merkittävin asia on varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen sekä lukio-opetuksen palveluverkko ja sen muodostuminen tulevaisuudessa. Asiaan ei selvityksessä oteta vielä selkeää kantaa tilakysymysten osalta muuten kuin pääperiaatteiden linjauksissa. Palveluverkkoa selvitetään jatkossa pidemmällä aikataululla ja tehdään asiaan liittyviä esityksiä. Varhaiskasvatuksen osalta selkein asia on tilakysymysten ratkaisu tulevaisuutta ajatellen. Nykyisistä useassa paikassa hajallaan olevista toimipisteistä pitäisi päästä samoihin toimitiloihin, jotka toimisivat pääasiassa päiväkoteina. Tilatarkastelussa tulee huomioida perheiden luontaiset työssäkäynti- ja asiointisuunnat, jotta päivähoitopaikat olisivat mahdollisimman luontevasti perheiden luontaisen asiointisuunnan varrella. Tilaratkaisuja tulisi tehdä jo ennen varsinaista kuntaliitosajankohtaa. Esiopetuksen osalta tulee jatkossa miettiä, onko esiopetusryhmän luontevampaa toimia päivähoitoryhmän yhteydessä vai perusopetuksen yhteydessä. Tähän vaikuttavat eniten tulevaisuudessa tehtävät tilaratkaisut päivähoidon ja perusopetuksen osalta. Jos lähialueella perusopetuksen koulua, voi olla perustellumpaa jättää esiopetusryhmä päivähoidon yksikön yhteyteen. Jos taas päivähoito- ja perusopetusyksiköt sijaitsevat vierekkäin, voi olla perustellumpaa säilyttää esiopetusryhmä perusopetuksen yksikössä. Perusopetuksen osalta kouluverkkoratkaisuja tehtäessä tulee lähtökohdaksi ottaa Kuopion nykyiset minimi- ja tavoitekoot kouluyksiköiden osalta. Lisäksi on huomioitava uudistuvan

6 opetussuunnitelman ja tuntijaon vaikutukset koulun arkitoimintaan sekä kaavailtu oppivelvollisuuden pidennys. Nämä tulevat voimaan jo ennen kuntaliitosajankohtaa. Kouluverkkoratkaisuja tulee tehdä jo ennen varsinaista kuntaliitosajankohtaa, sikäli kun tarkastelun tarvetta on. Lukio-opetuksen osalta lähtökohtana on lukiopalveluiden tarjoaminen tulevan Koillis- Kuopion alueella. Järjestämistapa ja rakenteet määrittyvät myöhemmin. Asiaan vaikuttavat paljon valtion linjaukset 2. asteen koulutuksen järjestämiseen. Näillä näkymin järjestämisluvat tulee kaikkien opetuksen järjestäjien hakea vuoden 2015 aikana ja koulutuksen rahoituksen perusteet määritellään uudelleen. Nämä liittyvät valtion rakennepoliittisen ohjelman toimiin, joilla pyritään vähentämään valtion menoja tulevina vuosina. Kasvun ja oppimisen tukipalvelut järjestetään alueellisesti ja toiminta-alueet määritellään tarkemmin riippuen olemassa olevasta oppilaitosverkosta tulevan Koillis-Kuopion alueella. Uuden oppilas- ja opiskelijahuoltolain perusteella oppilaitoksen sijaintikunta järjestää tarvittavat oppilas- ja opiskelijahuollon palvelut myös 2. asteen oppilaitoksille. Koulukuljetusten osalta järjestämisvastuu siirtyy kuntaliitoksen myötä kasvun ja oppimisen palvelualueelta kaupunkiympäristön palvelualueelle. Koulukuljetukset järjestetään edelleenkin voimassa olevien kuljetusperiaatteiden ja lainsäädännön perusteella kaikille sen piiriin kuuluville esi- ja perusopetuksen oppilaille. Muiden kuin esi- ja perusopetuksen piirissä oleville opiskelijoille kaupungin kustantamia koulukuljetuksia ei enää järjestetä. Nuorisotoimen osalta hallinnointi siirtyy kasvun ja oppimisen palvelualueeseen, mutta arkitoiminta nuorten kanssa jatkuu edelleen pääosin nuorisotila Walimossa. Tilojen käyttöä tehostetaan ja toimintoja siirretään sinne, missä nuoretkin ovat. Yhteistyö koulujen kanssa on edelleen tärkeää, koska tätä kautta tavoitetaan hyvin nuoria. Liikunta- virkistys- ja ulkoilupaikat Juankoskella edelleen säilyvät nykyisen kaltaisina. Alueiden ja paikkojen yllä- ja kunnossapidosta vastaavat pääosin kunnalliset liikelaitokset, yritykset ja yhdistykset. Pääosa liikuntapaikka- ja ulkoilu- ja virkistyspalveluista ovat lähipalveluita, joita kehitetään asiakastarpeiden ja käytettävissä olevien resurssien puitteissa. Suuri osa liikuntapaikoista on rakennettu koulujen yhteyteen, joten mahdollisilla kouluverkkoratkaisuilla voi olla vaikutusta liikuntapaikkojen määrään. Liikuntapaikkojen sekä ulkoilu- ja virkistysalueiden varauskäytännöt ja asiakasmaksut yhdenmukaistetaan Kuopion käytännön mukaisiksi. Kaupungin omistamien kiinteistöjen (esim. kylätalot tai vastaavat) osalta hallinta siirtyy Tilapalvelukeskukselle, joka myös perii tilojen käytöstä vuokraa.

7 Kotiseutuarkiston osalta jää vielä pohdittavaksi, siirretäänkö materiaali maakunta-arkiston tai museon yhteyteen vai jääkö materiaali Juankoskelle. Aineiston suurin kysyntä lienee joka tapauksessa paikallinen ja siksi aineiston siirto ei ole välttämätöntä. Asiaan vaikuttaa ehkä eniten Juankosken kaupungintalon jatkokäyttö nykyisten arkistotilojen osalta sekä myös tilojen sopivuus arkistointiin. Yhdistymisen jälkeen turvataan korkeintaan yhdeksi vuodeksi avustusten tason säilyminen samansuuruisena kuin ennen kuntaliitosta olleina vuosina. Nykyinen Juankoskella oleva ns. tilaseteliavustus poistuu, koska Kuopiossa tilojen avustaminen on subventoitu suoraan seuroilta ja yhdistyksiltä perittäviin käyttömaksuihin, jotka ovat alhaisemmat kuin muilla käyttäjillä (yksityiset, yritykset jne.). Juankosken musiikkiopiston osalta avustus maksetaan suoraan Kuopion konservatoriolle (kuten nytkin), mutta on sitten konservatorion asia miten se toimintaa alueittain järjestää. Samoin kuin muiden avustusten osalta, tämäkin avustustaso pyritään turvaamaan vähintään vuodeksi. Jatkossa avustusmäärään Juankosken osalta vaikuttaa toiminnan järjestäminen ja hakeutuvien opiskelijoiden määrä. Kaupungin järjestämien virallisten juhlien osalta järjestetään yksi yhteinen koko Kuopion kaupunkia koskeva juhla. Eri taajamien osalta juhlien järjestäminen jää paikallisten yhdistysten, seurojen ja seurakunnan yhteistyössä toteutettaviksi. Kuntaliitoksen jälkeen tavoitteena on jatkaa Kansalaisopiston tarjonta nykyisellään, mikäli valtionosuuden määräytymisessä ja kurssien kysynnässä ei tapahdu merkittäviä muutoksia. Nykyisessä sopimuksessa on määritelty myös paikallinen asiakaspalvelu, joka pyritään säilyttämään muun paikallisen palvelupisteen yhteydessä. Kirjaston osalta toiminta jatkuu nykyisen palveluostosopimuksen kaltaisena lähikirjastona. Hallinnon osalta on rakennetta kevennettävä jo ennen kuntaliitoksen voimaantuloa, mutta asiakkaan näkökulmasta esim. aukioloaikojen suhteen tällä ei ole vaikutusta. Hallinto, asiakaspalvelu, suunnittelu ja rakennuttaminen Toiminnot kootaan ensisijaisesti Kuopioon. Juankoskelle sijoitettavaan yhteispalvelupisteeseen tarvittaisiin ainakin rakennusvalvonnan, asuntotoimen ja ympäristönsuojelun ohjaus- ja neuvontapalveluja.

8 Katujen ja yleisten alueiden kunnossapito Juankosken alueella katujen, puistojen ja yleisten alueiden hoito järjestetään alueurakointina Kuopion nykyistä käytäntöä noudattaen. Koillis-Savon alueelliset palvelut selvitetään kuntaliitosten yhteydessä. Juankosken pysäköinninvalvonnan hoitaa edelleen Pohjois-Savon poliisilaitos. Yksityistieavustus- ja talkooavustusperiaatteet on yhtenäistettävä. Vesihuolto Yhdistyneen kaupungin kaupunginhallitus vastaa viranomais- ja avustustoiminnasta sekä yleisestä kehittämisestä. Linjaukset haja-asutuksen vesihuollossa on yhtenäistettävä. Juankoskella olevat vesihuoltoyhtiöt (Koillis-Savon Vesi Oy ja Koillis-Savon Ympäristöhuolto Oy), joissa Juankosken kaupunki on yhtenä osakkaana, jatkavat toimintaansa. Toimitusjohtajapalvelujen ja ylläpitopalvelujen järjestämisestä on sovittava yhteistyötahojen kanssa. Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut Lainsäädännöstä johtuva vaatimustason nousu edellyttää myös palvelutason nousua ja taksojen tarkistamista. Toiminnot kootaan Kuopioon. Ainakin rakennusvalvonnalle ja ympäristönsuojelulle on varattava vastaanottopäiviä Juankosken yhteispalvelupisteeseen. Kuopion nykyinen rakennusvalvontamittausten toimintamalli mietitään uudelleen käytännön tarpeen mukaan. Ympäristö- ja rakennuslautakunta toimii alueellisena. Järjestelyt edellyttävät jatkoneuvotteluja Kaavin kunnan kanssa. Eläinlääkintähuolto säilyy pääpiirteissään entisellään. Muu ympäristöterveydenhuolto hoidetaan keskitetysti. (Sopimukset Siilinjärven kunnan kanssa uusittava). Tuleva lainsäädäntö saattaa aiheuttaa muutoksia koko ympäristöterveydenhuollon järjestelyihin. Jätehuolto Viranomais- ja palvelutehtävät hoidetaan jatkossakin alueellisesti kuten nykyisin. Joukkoliikenne Viranomaistehtävät hoidetaan jatkossakin seudullisesti, Kuopio isäntäkuntana. Kaupungin henkilökuljetuksien järjestämisessä noudatetaan Kuopion mallia. Kuopiossa joukkoliikenteen ja henkilökuljetusten järjestäminen on keskitetty kaupunkiympäristön palvelualueelle, joka kilpailuttaa kaikki henkilökuljetukset ja avoimen joukkoliikenteen. Kuopio kuuluu matkojen yhdistelykeskukseen (MYK).

9 Asuntotoimi Asuntopoliittiset linjaukset yhtenäistetään. Päätöksenteossa noudatetaan Kuopion mallia, jonka mukaan vuokrataloyhtiöt suorittavat itse asukasvalinnat. Kuopion asuntoimi valvoo asukasvalintoja. ARA valvoo nykyisin maanlaajuisesti arava- ja korkotukivuokrien lainmukaisuutta. Kuopion asuntotoimi tekee päätökset korjaus- ja energia-avustuksia sekä korko-tukilainoja koskevat päätökset. Neuvonta- ja asiantuntijapalvelut ovat Kuopiossa, jonka ohella ohjausta ja neuvontaa järjestetään myös Juankosken yhteispalvelupisteessä. Kiinteistöyhtiöiden (3 kpl), joissa Juankosken kaupunki on yhtenä osakkaana, organisointi on selvitettävä. Isännöinti- ja kiinteistönhoitopalvelujen järjestämisestä on sovittava yhteistyötahojen kanssa. Tontti- ja paikkatietopalvelut Asiantuntijapalvelut Kuopiossa. Paikallisesti saatavissa aineistoa ym. yhteispalvelupisteestä. 2.6. Vetovoimaisuuden palvelut Markkinointi Markkinoinnin osalta Juankoski organisoituisi osaksi Kuopion kaupungin markkinointia ja toiminta kanavoituisi markkinoinnin kattorakenteiden kautta. Juankosken ominaispiirteet, kuten aktiivinen kulttuuritoiminta, otettaisiin huomioon osana markkinointia. Lisäksi Juankoski saisi käyttöönsä markkinoinnin resurssit ja osaamisen. Viestintä Alkuvaiheessa viestinnässä kiinnitettäisiin huomiota Juankosken alueen omiin palveluihin ja niistä tiedottamiseen. Viestintää tehtäisiin monikanavaisesti yhteistyössä alueen palvelupisteen kanssa. Viestinnässä otettaisiin huomioon myös lähidemokratiatoiminta ja sen tuomat mahdollisuudet. Juankosken verkkosivut yhdistyisivät Kuopion verkkosivustoon ja Juankosken alueen toiminnot tulisivat osaksi kaupungin intranetiä. Kuopio-lehden jakelu laajenisi koskemaan myös liitoskunnan jakelupisteitä. Nykyinen Juankoski.fi verkko-osoite säilytettäisiin kaupunginosasivuston käytössä tai siirrettäisiin sellaiselle toimijalle, joka edistäisi sen kautta Juankosken alueen paikallista kulttuuria, tunnettavuutta, yhteisöllisyyttä ja perinnettä. Asiakaspalvelut Juankosken keskustaajamaan tulisi neuvonta- ja asiakaspalvelupiste, josta olisi saatavissa usein tarvittavia palveluja, esimerkiksi rakennuslupa-asioihin liittyen. Mahdollisuuksien

10 mukaan palvelupisteestä olisi saatavissa myös valtion palveluja. Tarkempi listaus palvelupisteestä saatavista palveluista päätetään yhdistymishallituksessa. Lisäksi Juankoski saisi käyttöönsä keskitetyn kaupunkineuvonnan palvelut puhelimitse sekä sähköisten kanavien kautta. Yritys- ja elinkeinopalvelut Yhdistymisselvityksen tulosten mukaisesti Juankosken alueen yrityspalvelut tultaisiin tuottamaan osana Kuopion kaupungin yrityspalvelun toimintaa siten, että paikallisille yrityksille tarjotaan yritysasiamiespalvelut lähipalveluina. Yrityksillä on lisäksi käytettävissään koko yrityspalvelun resurssit ja osaaminen. Sydän-Savon maaseutupalveluihin yhdistyminen ei vaikuttaisi. Juankosken alue tulisi osaksi Kuopio-Tahko matkailun markkinointiosakeyhtiötä ja sen toimenpiteitä. Sidosryhmä- ja kaupungin edunvalvontapalvelut Juankosken alue tulisi luontaiseksi osaksi Kuopion kaupungin edunvalvonnan toimenpiteitä ja niiden edistäminen olisi yhtenevää kaupungin muiden alueiden kanssa. Osana Kuopion kaupunkia Juankosken alueen erityispiirteet olisivat osa sitä laajaa sidosryhmäyhteistyötä, jota Kuopion kaupunki tekee. Juankosken alueen kannalta tärkeiden asioiden edistämistä tukisivat kaikki kaupungin palvelualueet ja yksiköt oman roolinsa ja vastuualueensa mukaisesti. 2.7 Talous, hallinto, henkilöstö ja päätöksenteko sekä tukipalvelut Juankosken kaupunki täytti vuosien 2010 ja 2011 tilinpäätösten perusteella kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) 63 a :n mukaisen erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan arviointimenettelyn edellytyksenä olevat raja-arvot. Arviointiryhmä on esittänyt Juankosken kaupungin osalta talouden tasapainottamissuunnitelman toteuttamisen lisäksi yhdistymisneuvottelujen käynnistämistä Kuopion kaupungin kanssa kuntalaisten palvelujen järjestämisen turvaamiseksi ja alueen elinkeinojen toiminta- ja kehittämismahdollisuuksien parantamiseksi. Asukaskohtaisesti laskettuna vuoden 2012 tiinpäätöksen mukaan toimintatuotot Kuopiossa J ( 00 / j J 1 00 / ) V asukas-kohtaiset toimintakulut Juankoskella ovat noin 5 % Kuopiota suuremmat (Kuopio 6 6 1 / j J 6 971 / ) S ustannuksista muodostuu sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista, joiden osalta nettokustannukset olivat Juankoskella 4.210 / j 3 6 0 / J ä ä kaikkea väestön ikärakenteeseen ja sairastavuuteen liittyvät tekijät.

11 Vuoden 2013 tilinpäätös oli Kuopiossa ylijäämäinen noin 1 milj. euroa, lainat asukasta kohti olivat 2.339 euroa. Nettoinvestoinnit olivat noin 60 milj. euroa. Taseessa oleva kumulatiivinen ylijäämä on 7,8 milj. euroa. Juankosken vuoden 2013 tilinpäätös oli alijäämäinen, alijäämä oli reilut 5 milj. euroa. Lainat asukasta kohti olivat 4.400 euroa ja taseessa oleva kumulatiivinen alijämä nousi 7,6 milj. euroon. Nettoinvestoinnit olivat noin 0,8 milj. euroa. Tuloveroprosentti v. 2014 on Juankoskella 21,5 % ja Kuopiossa 20,5 %. Kiinteistöveroprosentit ovat myös Juankoskella korkeammat. Yhdistyminen yhdenmukaistaisi verotuksen. Juankosken saamat valtionosuudet ovat yli 90 % suuremmat kuin Kuopiossa. Ero selittyy osin verotulotasauksesta, jota Juankoski saa huomattavasti Kuopiota enemmän. Muita selittäviä tekijöitä ovat erot väestörakenteesta. Konsernirakenne on kuntakoon eroista johtuen hyvin erilainen. Sillä ei ole merkittävää suoraa vaikutusta kaupunkien yhdistymiseen. Myös Kuopion kaupungin kuntatalouden tilanne on haasteellinen. Kuntien talouksien arvioidaan kiristyvän tulevina vuosina mm. valtionosuusleikkauksista ja muista valtion toimenpiteistä sekä palveluiden kasvavasta kysynnästä johtuen. Kuopion kaupungin talousarvion ja -suunnitelman mukaan vuodet 2014 ja 2015 ovat alijäämäisiä, mutta kumulatiivinen alijäämä tulisi katettua vuonna 2017. Juankosken vuoden 2014 talousarvio on alijäämäinen 1,2 milj. euroa. Taloussuunnitelma-vuosien 2015 2016 alijäämät ovat yhteensä noin 2,2 milj. euroa. Taloussuunnitelman mukaan vuoden 2016 lopussa taseen kumulatiivinen alijäämä olisi siten noin 11 milj. euroa. Kuopion kaupunki on pienentänyt investointitasoaan ja lainakannan arvioidaan kääntyvän laskuun vuonna 2016. Juankosken lainakant j 016 100 / Juankosken kaupungin palveluksessa on noin 310 henkilöä. Kuopion kaupunkikonsernissa työskentelee noin 6.000 henkilöä. Juankosken ja Kuopion kaupunkien luottamus- ja viranhaltijaorganisaatiot ovat pääpiirteiltään samanlaiset. Yhdistymisen jälkeen toiminta rakentuisi Kuopion kaupungin organisaatiomallin pohjalle. Kuntaliitoksen toteutuessa Kuopion kaupungin strategia tultaisiin uusimaan vastaamaan Kuopion kaupungin laajentunutta aluetta. Juankosken kaupungin tekemät sopimukset, vastuut ja velvoitteet siirtyisivät kuntaliitoksen seurauksena Kuopion kaupungille 1.1.2017 alkaen. Kuntaliitoksen toteutuessa kuntavaalit syksyllä 2016 järjestettäisiin uuden kuntajaon mukaisesti. Juankosken kaupungin nykyiset äänestysalueet säilyisivät todennäköisesti nykyisellään. Kuopion kaupungin kaupunginvaltuuston valtuutettujen määrä säilyisi nykyisessä 59 valtuutetussa, joten kukin ehdokasasettaja voi asettaa enintään 88 ehdokasta.

Juankosken kaupungin vesihuoltolaitostoiminnot liitetään Kuopion Vesi liikelaitoksen toimintokokonaisuuteen. Juankosken kiinteistönhoito, siivous ja ateriapalvelut toteutetaan liikelaitoskuntayhtymä Servican kautta, edellyttäen, että Kuopion kaupungin ja Servican välinen puitesopimus on nykyisen kaltaisena voimassa. Juankosken kiinteistöomaisuutta hallinnoi Kuopion kaupungin Tilakeskus. Kaupungin palvelutuotantoon kuulumattomat asuin- ym. kiinteistöt siirretään ensisijaisesti soveltuvin osin Kuopion kaupungin vuokrataloyhtiöiden hallintaan. 12