RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 231: Tokolan teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos 91/10.1002.100203/2015 TELA 3 Tokolan teollisuusalueen asemakaavan ja asemakaavamuutoksen tavoitteena on saada käyttöön Raahen keskeisten taajama-alueiden osayleiskaavassa osoitetutut SSAB:n tehdasalueen lähialueiden teollisuusaluevaraukset. Uudet teollisuusalueet palvelisivat ensisijaisesti suurteollisuuden jatkojalostusta, logistiikkapalveluita sekä varastointia. Tavoitteena on, että suunnittelualueella sijaitsevat asuinkiinteistöt voivat tulevaisuudessa toimia alueella osana pienyritysten toimitilakortteleita. Näin turvataan kiinteistöjen arvon säilyminen sen jälkeen, kun asuinkäyttö on päättynyt. Suunnittelualueen itäosassa on asemakaavoitettu alue, jonka ajantasaisuutta tarkastellaan ja selvitetään mahdolliset tehostamistarpeet. Suunnittelutyön pohjaksi laaditut ympäristöselvitykset ovat valmistuneet ja alueella olevat luonto-, maisema- ja historialliset arvot pyritään säilyttämään osana työpaikka-alueiden monimuotoisuutta. Alueen suunnittelussa otetaan huomioon vireillä oleva valtatien 8 kehittämissuunnittelu. Suunnittelualue on pääosin Raahen kaupungin omistuksessa lukuun ottamatta E Helaakoski Oy:n ja muiden yksittäisten kiinteistöjen omistussuhteita. Asemakaavatyö on käynnistetty logistiikkayritys E Helaakoski Oy:n aloitteesta, koska yritys on keskittämässä alueelle Pohjois- Suomen toimintonsa. Suunnittelualueen kokonaispinta-ala on noin 50,6 hehtaaria. Alueen suunnittelutyö on käynnistynyt alustavasti kaavarunkotasolla, jotta suunnittelualueen maanomistuksen edellyttämien maanvaihtojen neuvottelut ovat voitu hoitaa oikea-aikaisesti. Arkkitehti Esko Puijola Arkkitehtistudio EMP Oy:stä esittelee asian kokouksessa.
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 2 Tokolan teollisuusalueen asemakaavan ja asemakaavan muu-toksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.1.2015, liite 1/4. Pöytäkirjaote/ kaupunginhallitus 134 18.3.2013, liite 2/4. Valmistelija: kaavoituspäällikkö Kaija Seppänen. Päätösesitys (vt. palvelukeskuksen johtaja): tekninen lautakunta päättää merkitään osallistumis- ja arviointisuunnitelma tiedoksi ilmoitetaan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä kaavan vireilletulosta Raahelaisessa, kaupungin internetsivuilla ja kaupungin ilmoitustaululla ilmoitetaan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä kaavan vireilletulosta postitse suunnittelualueella sijaitsevien kiinteistöjen omistajille, suunnittelualueeseen rajautuvien kiinteistöjen vuokramiehille ja yksityisille maanomistajille Tekninen lautakunta: Hyväksyi esityksen. Arkkitehti Esko Puijola esitteli asian lautakunnalle. Esko Puijola poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 18.15. TELA 41 Akm 231: Tokolan teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos Raahen kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 30.3.2015 114 Tokolanperän kaavarungon (Tokolan teollisuusalueen kaavarungon) tulevien maanvaihtojen ja asemakaavoituksen pohjaksi. Tokolan teollisuusalueen asemakaavaluonnos ja asemakaavan muutosluonnos on valmisteltu kaupunginhallituksen päätöksen mukaisen kaavarunkotarkastelun pohjalta.
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 3 Tokolanperän alue on osoitettu Raahen keskeisten taajama- alueiden osayleiskaavassa teollisuusalueeksi TY, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia. Alue on esitetty varattavaksi "sellaiselle teollisuustoiminnalle, josta ei aiheudu ympäristöön kohtuutonta melua, ilman pilaantumista tai muuta haittaa". Tokolanperän Kinnapotinalankoon sijoittuva alue on osoitettu em. taajamayleiskaavassa teollisuus ja varastoalueeksi T, joka "varataan teollisuustoiminnalle ja siihen liittyvälle varastoinnille". Lisäksi alueelle saa sijoittaa pääkäyttötarkoitusta palvelevia muita tiloja, kuten toimisto ja terminaalitiloja. Uudella Tokolan teollisuusalueella luodaan entistä parempia edellytyksiä olemassa olevan teollisen yritystoiminnan kehittämiseen ja laajentamiseen. Tällä parannetaan yritystoiminnan kilpailukykyä ja turvataan Raahessa työpaikkojen säilymistä. Tokolan teollisuusalue sijoittuukin laajojen teollisuusalueiden viereen. Ympäristön infrastruktuuri on valmista ja mitoitettu teollista toimintaa palvelemaan. Alueen käyttöönotto on edullista ja yrityksille ympäristö tarjoaa monipuolista kumppanuutta. Tokolan alueen keskeinen 3,35 hehtaarin alue sopii laajaa yhtenäistä aluetta tarvitsevalle esim. logistiikka-alan yritykselle, jolle sataman ja suurteollisuuden läheisyys on tärkeää. Tähän alueeseen voidaan liittää toimitilakorttelialueen sekä viereisiä pienempiä teollisuustontteja. Korttelialueiden rakennusoikeudet ovat kauttaaltaan suurehkoja. Nykyisin vaativa yritystoiminta tapahtuu pääosin sisätiloissa ja siten laajoja piha-alueita ei monella toimialalla tarvita. Rakennusoikeudet vaihtelevat e=0,60-0,30 riippuen korttelin olosuhteista. Suunnittelualueen halkaisevat voimansiirtolinjat vaativat laajoja avoimia johdinkatuja, joita voidaan kuitenkin hyödyntää tonttien liikenne- ja ulkovarastointitarpeisiin. Alueen tonttikoko on vaihteleva ja tarjoaa myös pienempiä teollisuustontteja niitä haluaville yrittäjille. Tonttijako laaditaan ohjeellisena, jotta sitä voidaan tarkistaa vastaamaan aina kysynnän tarpeita. Asemakaavassa on otettu huomioon vireillä oleva valtatien 8 kehittämissuunnittelu. Pääliikenneverkko, (kantatie 88, Rautaruukintie ja Satamajärventie) on hyvin toimiva ja sillä on kapasiteettia raskaan liikenteen lisääntymiselle.
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 4 Tokolan teollisuusalue liittyy olemassa olevaan valtakunnan päätieverkkoon kantatielle 88 kahden liittymän kautta. Pohjoiskulmauksen liittymän kohdalla on varauduttu yhteyden jatkumiseen kantatien toisen puolen teollisuusalueille ja edelleen Pajuniityntielle. Alueen liittyminen suurteollisuuden toimintaan tapahtuu Satamajärventien liittymästä siten, että yhteydet SSAB:n teollisuusalueen eri puolille ovat sujuvat. Arkkitehti Esko Puijola EMP Oy:stä esittelee asian kokouksessa. Tokolanperän maaperä- ja rakennettavuusselvitys, 27.6.2013, liite 1/3. Tokolanperän luontoselvitys, 30.9.2013 ja 26.6.2014, liite 2/3. Tokolanperän muinaisjäännösinventointi 31.8.2013, liite 3/3. Tokolan kaavarunkokartta KH 30.3.2015 114, liite 4/3. Tokolan teollisuusalueen asemakaavaluonnos ja asemakaavan muutosluonnos, selostus 8.4.2015, liite 5/3. Tokolan teollisuusalueen asemakaavaluonnos ja asemakaavan muutosluonnos 8.4.2015, liite 6/3. Valmistelija: kaavoituspäällikkö Kaija Seppänen. Päätösesitys (palvelukeskuksen johtaja): tekninen lautakunta merkitsee tiedoksi Tokolanperän alueen ympäristöselvitykset ja Tokolanperän kaavarunkokäsittelyn KH 30.3.2015 114 liitteiden 1/3-4/3 mukaisesti hyväksyy asemakaavaluonnoksen ja asemakaavan muutosluonnoksen asettaa asemakaavaluonnoksen ja asemakaavan muutosluonnoksen nähtäville 30 vrk ajaksi tekniseen palvelukeskukseen ja kaupungin internetsivuille
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 5 pyytää asemakaavaluonnoksesta ja asemakaavan muutosluonnoksesta lausunnot Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Pohjois-Pohjanmaan liitolta, Liikennevirastolta, Pohjois-Pohjanmaan museolta, Jokilaaksojen pelastuslaitokselta, Raahen Vesi Oy:ltä, Raahen Energia Oy:ltä, Elisa Oy:ltä, Elenia Verkko Oy:ltä sekä Raahen kaupungin ympäristölautakunnalta. ilmoittaa asemakaavaluonnoksen ja asemakaavan muutosluonnoksen nähtävillä olosta Raahelaisessa, kaupungin ilmoitustaululla sekä kaupungin internetsivuilla ilmoittaa asemakaavaluonnoksen ja asemakaavan muutosluonnoksen nähtävillä olosta postitse suunnittelualueeseen rajautuvien kiinteistöjen yksityisille maanomistajille ja vuokramiehille. Tekninen lautakunta: Hyväksyi esityksen. Arkkitehti Esko Puijola esitteli asian lautakunnalle. TELA 55 Tekninen lautakunta hyväksyi 16.4.2015 Tokolan teollisuusalueen asemakaavaluonnoksen ja asemakaavan muutosluonnoksen ja päätti asettaa sen nähtäville 30 vrk ajaksi. Asemakaavaluonnoksesta on pyydetty lausunnot Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Pohjois-Pohjanmaan liitolta, Liikennevirastolta, Pohjois-Pohjanmaan museolta, Jokilaaksojen pelastuslaitokselta, Raahen Vesi Oy:ltä, Raahen Energia Oy:ltä, Elisa Oy:ltä, Elenia Verkko Oy:ltä sekä Raahen kaupungin ympäristölautakunnalta. Kaavaluonnoksen nähtävillä olosta on ilmoitettu Raahelaisessa, kaupungin ilmoitustaululla sekä kaupungin internetsivuilla. Luonnos on ollut nähtävillä teknisessä palvelukeskuksessa ja internetsivuilla 20.4. 21.5.2015 välisen ajan. Nähtävänä olon aikana on jätetty kuusi mielipidettä.
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 6 Lausuntonsa ovat antaneet Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus, Liikenneviraston hankesuunnitteluosasto, Pohjois-Pohjanmaan museo, Raahen Energia Oy, Raahen Vesi Oy ja Elenia Oy. Lausuntojen johdosta on asemakaavaluonnosta tarkistettu seuraavasti: Kopsalan pihapiiri esitetään ympäristöineen kaavamerkinnällä VP/s. Asemakaava-alueen luoteisosan vanhan pihapiirin arvokas kasvillisuus on esitetty VP/s -kaavamerkinnällä Kaavaselostukseen lisätään liitekartta alueen rakennuskannasta. Vanhimmat rakennukset inventoidaan nykyistä tarkemmin ja arvotetaan niiden arkkitehtuuri ja säilyneisyys. Tämän perusteella harkitaan suojelumääräysten tarve. Rakennettavuusselvityksen suositukset lisätään kaavan yleismääräyksiin. Pohjanmaan rantatien arvoluokitus valtakunnallisesti merkittävänä rakennettuna kulttuuriympäristönä RKY 2009 lisätään asemakaavamääräykseen sekä kaavaselostukseen. Kaavamerkintä mahdollisesta muinaismuistosta poistetaan. Raahen Vesi Oy:n päärunkovesijohdon linjaus merkitään asemakaavaan 10 metriä leveänä aluerajauksena siten, että sen päälle ei saa rakentaa. Elenia Oy:n voimajohdot on huomioitu asemakaavassa. 20 kv ilmajohto kulkee vanhastaan kaavoitettujen tonttien halki. Se voidaan kaapeloida tiealueelle, kuten lausunnossa mainitaan. Myös puistoalueita voi käyttää johtoja kaapeloitaessa. Mielipiteiden pohjalta asemakaavaluonnosta on tarkistettu seuraavasti: Finn Urakointi Oy:n tontin istutettavia osia kavennetaan tontinkäytön parantamiseksi.
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 7 Maija-Liisa ja Jorma Honkalan mielipiteen johdosta korttelin 3722 ja tasapuolisuuden nimissä myös korttelin 3721 tehokkuusluvuksi muutetaan e= 0,50. Korttelin käyttötarkoitukseen lisätään ympäristöystävällisen teollisuusrakentamisen mahdollistava lisämääräys. Saloisten Reipas Ry:n puheenjohtaja Timo Tiluksen, Pentti Poluksen, Pentti Polus Kauppalainen Oy:n puolesta, Tmi Severin Juha Oravan ja Seuranmäen Kirpputori Oy:n Veikko Vilmingon ja 1016 allekirjoittaneen mielipiteet koskevat samaa asiaa, joten niihin vastataan yhteisesti: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Raahen kaupungin yhteistyö "Valtatien 8 kehittäminen Raahen kohdalla, maankäytön ja liikenneverkon yhteensovittamisen uudelleenarviointi ja liikennesuunnittelu" on parhaillaan meneillään. Työssä tutkitaan sekä lähivuosien että tulevaisuuden maankäytön liikenneverkosto valtatien 8 ympäristössä. Maankäytön ja liikenneverkon suunnittelun ratkaisut elävät vielä, joten tässä vaiheessa on syytä rajata käsillä olevan asemakaavan ulkopuolelle korttelit, joissa on odotettavissa liittymämuutoksia. Asemakaavan muutosalueen rajausta tarkistetaan siten, että korttelit 3708 ja 37011 sekä liittymäalueet valtatielle 8 jäävät käsillä olevan asemakaavan ulkopuolelle. Näiden kortteleiden asemakaavan muutokseen palataan siinä vaiheessa, kun valtatien 8 ympäristön liikenneverkon suunnitelmat ja suuret suuntaviivat on vahvistettu. Asemakaavaehdotus on laadittu siten, että saatu palaute on huomioitu vastineiden mukaisesti. Asemakaavaehdotuksen eteläosassa on tarkistettu korttelimuotoja, jotta alueelle voidaan muodostaa aikaisempaa pienikokoisempia tontteja. Näillä on ollut lisääntynyttä kysyntää. Lisäksi kaavaan on lisätty kerroslukumääräyksiä. Selostusta on täydennetty olevan rakennuskannan inventointitiedoilla ja selostukseen on liitetty kartta olevasta rakennuskannasta.
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 8 Arkkitehti Esko Puijola Arkkitehtistudio EMP Oy:stä esittelee asian kokouksessa. Palaute ja vastineet, 25.5.2015, liite 1/4. Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen kaavaehdotus, pienennös A3, 25.5.2015, liite 2/4. Asemakaavan ja asemakaavan muutosehdotuksen selostus, 25.5.2015/ liite 3/4. Rakennushistoriallinen selvitys, 25.5.2015, liite 4/4. Valmistelija: kaavoituspäällikkö Kaija Seppänen Päätösesitys (palvelukeskuksen johtaja): tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle hyväksytään Tokolan teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutosehdotus liitteiden 2/4 ja 3/4 mukaisessa muodossa asetetaan asemakaavaehdotus MRL 65 :n mukaisesti julkisesti nähtäville 30 vrk ajaksi tekniseen palvelukeskukseen, Ruskatie 1 Pattijoki ja kaupungin internetsivuille. pyydetään asemakaavaehdotuksesta lausunnot Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Pohjois- Pohjanmaan liitolta, Liikennevirastolta, Pohjois-Pohjanmaan museolta, Jokilaaksojen pelastuslaitokselta, Raahen Vesi Oy:ltä, Raahen Energia Oy:ltä, Elisa Oy:ltä, Elenia Verkko Oy:ltä sekä Raahen kaupungin ympäristölautakunnalta. ilmoitetaan asemakaavaehdotuksen nähtävillä olosta Raahelaisessa, teknisen palvelukeskuksen ilmoitustaululla ja kaupungin internetsivuilla ilmoitetaan asemakaavaehdotuksen nähtävillä olosta postitse suunnittelualueen yksityisille maanomistajille ja vuokramiehille
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 9 sekä kaava-alueeseen rajautuville maanomistajille ja vuokramiehille Tekninen lautakunta: Hyväksyi esityksen. Arkkitehti Esko Puijola esitteli asian lautakunnalle. Kaavoituspäällikö Kaija Seppänen ja arkkitehti Esko Puijola poistuivat kokouksesta tämän asian esittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 18.50. Kokous keskeytettiin kahvitauon ajaksi klo 18.50. Kokousta jatkettiin klo 19.10. KH 251 Tokolanperän maaperä- ja rakennettavuusselvitys, 27.6.2013. Liite 1/4. Tokolanperän luontoselvitys, 30.9.2013 ja 26.6.2014. Liite 2/4. Tokolanperän muinaisjäännösinventointi 31.8.2013. Liite 3/4. Tokolan kaavarunkokartta KH 30.3.2015 114. Liite 4/4. Palaute ja vastineet, 25.5.2015. Liite 5/4. Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen kaavaehdotus, pienennös A3, 25.5.2015. Liite 6/4.
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 10 Asemakaavan ja asemakaavan muutosehdotuksen selostus, 25.5.2015. Liite 7/4. Rakennushistoriallinen selvitys, 25.5.2015. Liite 8/4. Valmistelija: kaavoituspäällikkö Kaija Seppänen. Päätösesitys (kaupunginjohtaja Karjalainen): kaupunginhallitus hyväksyy Tokolan teollisuusalueen asemakaavan ja asemakaavan muutosehdotuksen liitteiden 6 ja 7 mukaisessa muodossa asettaa asemakaavaehdotuksen MRL 65 :n mukaisesti julkisesti nähtäville 30 vrk ajaksi tekniseen palvelukeskukseen, Ruskatie 1 Pattijoki ja kaupungin internetsivuille pyytää asemakaavaehdotuksesta lausunnot Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Pohjois- Pohjanmaan liitolta, Liikennevirastolta, Pohjois-Pohjanmaan museolta, Jokilaaksojen pelastuslaitokselta, Raahen Vesi Oy:ltä, Raahen Energia Oy:ltä, Elisa Oy:ltä, Elenia Verkko Oy:ltä sekä Raahen kaupungin ympäristölautakunnalta ilmoittaa asemakaavaehdotuksen nähtävillä olosta Raahelaisessa, teknisen palvelukeskuksen ilmoitustaululla ja kaupungin internetsivuilla ilmoittaa asemakaavaehdotuksen nähtävillä olosta postitse suunnittelualueen yksityisille maanomistajille ja vuokramiehille sekä kaava-alueeseen rajautuville maanomistajille ja vuokramiehille. Kaupunginhallitus: Hyväksyi esityksen.
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 11 Merkittiin pöytäkirjaan, että kaavoituspäällikkö Kaija Seppänen esitteli asian kaupunginhallitukselle kokouksessa. Merkittiin pöytäkirjaan, että tämän asian esittelyn aikana paikalla olivat myös kaavasuunnittelija Mathias Holmén ja teknisen palvelukeskuksen johtaja Pasi Alatalo. TELA 99 Akm 231: Tokolan teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos Tokolan teollisuusalueen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen ehdotus on ollut nähtävillä teknisessä palvelukeskuksessa ja kaupungin internetsivuilla 22.6. 21.7.2015 välisen ajan. Asemakaavaehdotuksesta on pyydetty lausunnot Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Liikennevirastolta, Pohjois-Pohjanmaan liitolta, Pohjois-Pohjanmaan museolta, Jokilaaksojen pelastuslaitokselta, Raahen Vesi Oy:ltä, Raahen Energia Oy:ltä, Elisa Oyj:ltä, Elenia Verkko Oy:ltä sekä kaupungin ympäristölautakunnalta. Nähtävillä olon aikana on jätetty kolme muistutusta. Lausuntonsa ovat antaneet Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus, Pohjois-Pohjanmaan museo ja Raahen Vesi Oy. Elenia Verkko Oy on ilmoittanut, että sillä ei ole huomautettavaa asemakaavaehdotuksesta. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen lausunnon johdosta on 18.8.2015 pidetty asemakaavaehdotusta käsittelevä 2. viranomaisneuvottelu. Neuvottelussa olivat mukana Raahen kaupungin kaavoitusyksikön lisäksi ELY-keskuksen alueidenkäyttö sekä liikenne ja infrastruktuuri vastuualueiden edustajat. Neuvottelun päätösten mukaan asemakaavaehdotuksen tulee toteuttaa Raahen kaupungin ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen yhteistyössä laatimaa valtatien 8 kehittämissuunnitelmaa. Kehittämissuunnitelma on valmistunut syyskuussa 2015. Asemakaava toteuttaa osaltaan kehittämissuunnitelman tavoitteita. Tämän vuoksi ehdotuk-
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 12 seen on liitetty luonnosvaiheessa mukana olleet teollisuuskortteli 3708 ja palvelurakennusten kortteli 3711, Saloisten Reippaan Seurantalo. Entisen 1900-luvun alkupuolelta olevan Saloisten Nuorisoseuraintalon rakennushistoria on inventoitu. Rakennus on luokiteltu arvottamisen ja säilyneisyyden mukaan Museoviraston ohjeiden mukaisesti. Luokituksen mukaan talo on arkkitehtonisilta, historiallisilta ja ympäristöarvoiltaan tavanomainen rakennus, mikä ei edellytä suojelutoimenpiteitä. Selostusta on täydennetty olevan rakennuskannan inventointitiedoilla ja selostukseen on liitetty kartta olevasta rakennuskannasta. Liikenneselvitys -osaan on päivitetty syyskuussa 2015 valmistunutta valtatien 8 kehittämissuunnitelmaa selventävä kartta. Valtatien 8 kehittämissuunnitelmassa on esitetty Satamajärventien ja Koksaamontien välille SSAB:n alueen kautta tieyhteyttä. Tämän yhteyden suunnittelu ei ole edennyt niin, että muutokset Satamajärventiehen olisivat selvillä. Tämän vuoksi Satamajärventie on rajattu asemakaavaehdotuksen ulkopuolelle. Muistutusten ja lausuntojen johdosta asemakaavaehdotusta on tarkistettu seuraavasti: Korttelin 3705 rakennusalat väljennetään ja etuistutusalue poistetaan olevan asemakaavan mukaisiksi. Pohjois-Pohjanmaan museon löytämä kiinteä muinaisjäännös merkitään asemakaavakarttaan. Selostukseen ja määräyksiin liitetään muinaismuiston suojelua koskevat tekstit. Ehdotukseen on liitetty luonnosvaiheessa mukana olleet teollisuuskortteli 3708 ja palvelurakennusten kortteli 3711, Saloisten Reippaan Seurantalo. Satamajärventie on rajattu asemakaavaehdotuksen ulkopuolelle.
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 13 Asemakaavan vahvistusalueen muutokset edellyttävät asemakaavaehdotuksen asettamista uudelleen nähtäville MRL 65 :n ja MRA 32 :n mukaisesti. Asia esitellään kokouksessa. 2.viranomaisneuvottelun muistio 18.8.2015, liite 1/4. Palaute ja vastineet 9.9.2015, liite 2/4. Kaavaselostus 9.9.2015, liite 3/4. Kaavakartta 9.9.2015, liite 4/4. Saloisten nuorisoseuraintalon inventointi 2015, liite 5/4. Tokolan rakennusten säilyneisyys ja arvottaminen 2015, liite 6/4. Valtatien 8 kehittämissuunnitelma 2015, liite 7/4. Valmistelija: kaavasuunnittelija Mathias Holmén Päätösesitys (palvelukeskuksen johtaja): tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle hyväksytään Tokolan teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutosehdotus liitteiden 3/4 ja 4/4 mukaisessa muodossa asetetaan asemakaavaehdotus MRL 65 :n ja MRA 32 :n mukaisesti uudelleen julkisesti nähtäville 30 vrk:n ajaksi tekniseen palvelukeskukseen, Ruskatie 1 Pattijoki ja kaupungin internetsivuille pyydetään asemakaavaehdotuksesta lausunnot Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Pohjois- Pohjanmaan liitolta, Liikennevirastolta, Pohjois-Pohjanmaan museolta, Jokilaaksojen pelastuslaitokselta, Raahen Vesi Oy:ltä, Raahen Energia Oy:ltä, Elisa Oy:ltä, Elenia Verkko Oy:ltä sekä Raahen kaupungin ympäristölautakunnalta
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 14 ilmoitetaan asemakaavaehdotuksen nähtävillä olosta Raahelaisessa, teknisen palvelukeskuksen ilmoitustaululla ja kaupungin internetsivuilla ilmoitetaan asemakaavaehdotuksen nähtävillä olosta postitse suunnittelualueen yksityisille maanomistajille ja vuokramiehille sekä kaava-alueeseen rajautuville maanomistajille ja vuokramiehille Tekninen lautakunta: Hyväksyi esityksen. Kaavasuunnittelija Mathias Holmén esitteli asian lautakunnalle. KH 466 2.viranomaisneuvottelun muistio 18.8.2015. Liite 1/4. Palaute ja vastineet 9.9.2015. Liite 2/4. Kaavaselostus 9.9.2015. Liite 3/4. Kaavakartta 9.9.2015. Liite 4/4. Saloisten nuorisoseuraintalon inventointi 2015. Liite 5/4. Tokolan rakennusten säilyneisyys ja arvottaminen 2015. Liite 6/4. Valtatien 8 kehittämissuunnitelma 2015.
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 15 Liite 7/4. Kaavasuunnittelija Mathias Holmén esittelee asian kaupunginhallitukselle kokouksessa. Valmistelija: kaavasuunnittelija Mathias Holmén. Päätösesitys (kaupunginjohtaja Karjalainen): kaupunginhallitus hyväksyy Tokolan teollisuusalueen asemakaavan ja asemakaavan muutosehdotuksen liitteiden 3 ja 4 mukaisessa muodossa asettaa asemakaavaehdotuksen MRL 65 :n ja MRA 32 :n mukaisesti uudelleen julkisesti nähtäville 30 vrk:n ajaksi tekniseen palvelukeskukseen, Ruskatie 1 Pattijoki ja kaupungin internetsivuille pyytää asemakaavaehdotuksesta lausunnot Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Pohjois- Pohjanmaan liitolta, Liikennevirastolta, Pohjois-Pohjanmaan museolta, Jokilaaksojen pelastuslaitokselta, Raahen Vesi Oy:ltä, Raahen Energia Oy:ltä, Elisa Oy:ltä, Elenia Verkko Oy:ltä sekä Raahen kaupungin ympäristölautakunnalta ilmoittaa asemakaavaehdotuksen nähtävillä olosta Raahelaisessa, teknisen palvelukeskuksen ilmoitustaululla ja kaupungin internetsivuilla ilmoittaa asemakaavaehdotuksen nähtävillä olosta postitse suunnittelualueen yksityisille maanomistajille ja vuokramiehille sekä kaava-alueeseen rajautuville maanomistajille ja vuokramiehille. Kaupunginhallitus: Hyväksyi esityksen. Merkittiin pöytäkirjaan, että kaavasuunnittelija Mathias Holmén esitteli asian kaupunginhallitukselle kokouksessa.
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 16 Merkittiin pöytäkirjaan, että Tarja Ollanketo poistui kokouksesta esteellisenä tämän asian päätöksenteon ajaksi. Merkittiin pöytäkirjaan, että pykälät 466, 467 ja 468 esiteltiin peräkkäin. Merkittiin pöytäkirjaan, että Hanna-Leena Mattila poistui kokouksesta edellä mainittujen asiakohtien esittelyjen jälkeen kello 18.35. KH 36 Tokolan teollisuusalueen asemakaavaehdotus on ollut uudelleen nähtävillä 23.11. - 22.12.2015 välisen ajan. Asemakaavaehdotuksesta on pyydetty lausunnot Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Pohjois-Pohjanmaan liitolta, Liikennevirastolta, Pohjois-Pohjanmaan museolta, Jokilaaksojen pelastuslaitokselta, Raahen Vesi Oy:ltä, Raahen Energia Oy:ltä, Elisa Oy:ltä, Elenia Oy:ltä sekä Raahen kaupungin ympäristölautakunnalta. Lausuntonsa ovat antaneet Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus, Pohjois-Pohjanmaan museo, Jokilaaksojen pelastuslaitos ja Raahen kaupungin ympäristölautakunta. Raahen Energia Oy, Raahen Vesi Oy ja Elenia Oy ovat ilmoittaneet, että heillä ei ole huomautettavaa ehdotuksesta aikaisemmin lausutun lisäksi. Nähtävänä olon aikana on jätetty yksi muistutus. Saadun palautteen perusteella asemakaavaehdotusta on tarkistettu seuraavasti: Pohjakartan nimiö korjataan MRL 54a mukaiseksi. Vt 8 liittymäkieltomerkintä poistetaan, sillä merkintää ei käytetä liikennealueiden yhteydessä. Lähivirkistysalueelle VL osoitetaan teleliikenteen tukiasema et-1 merkinnällä Selostuksen lähtökohdat osiota täydennetään kaavatyön kuluessa löytyneellä muinaismuistokohteella. Selostuksen Korttelialueet -lukuun lisätään maininta olevista asuinkiinteistöistä. Toimitilarakennusten korttelialueilla KTY olevat asuinrakennukset voivat säilyä sellaisenaan tai osana muuttuvaa maankäyttöä. Selostuksen kaavamerkintöjen perusteluita täydennetään.
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 17 Raahen kaupungin ja alueen suurimpien maanomistajien kanssa on sovittu tulevista maanvaihdoista ja -kaupoista. Tämän vuoksi asemakaavan tontit osoitetaan vahvistuvilla merkinnöillä. Asia esitellään kokouksessa. Palaute ja vastineet 12.1.2016. Liite 1/4. Kaavaselostus 9.9.2015, täydennetty 12.1.2016. Liite 2/4. Kaavakartta 9.9.2015, tarkistettu 12.1.2016. Liite 3/4. Valmistelija: kaavasuunnittelija Mathias Holmén. Päätösesitys (kaupunginjohtaja Karjalainen): kaupunginhallitus hyväksyy asemakaavaehdotuksen. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, hyväksytään Tokolan teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos, Akm 231, liitteiden 2 ja 3 mukaisena. Raahen kaupungin 37. kaupunginosan (Tokola) asemakaava. Kortteleiden 3703 3711 ja 3712 sekä viher-, erityis- ja katualueiden ja kaupunginosan rajaa koskeva asemakaavan muutos. Asemakaavalla ja asemakaavan muutoksella muodostuvat Raahen kaupungin 37. kaupunginosan (Tokola) korttelit 3703 3711 ja 3716 3724 sekä viher-, erityis- ja katualueet.
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 18 Asemakaavan muutoksella poistuu kortteli 3712. Tonttijaolla muodostuvat: 37. kaupunginosan (Tokola) kortteleiden 3703, 3706 3711 ja 3716 3724 tontit. Kaupunginhallitus: Hyväksyi esityksen. Merkittiin pöytäkirjaan, että arkkitehti Esko Puijola Arkkitehtistudio EMP Oy:stä esitteli asian kaupunginhallitukselle kokouksessa. Merkittiin pöytäkirjaan, että Esko Puijola poistui kokouksesta tämän asian esittelyn jälkeen. Merkittiin pöytäkirjaan, että Tarja Ollanketo poistui kokouksesta esteellisenä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. TELA 65 Kaupunginhallitus on esittänyt kaupunginvaltuustolle Tokolan teollisuusalueen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen hyväksymistä kokouksessa 1.2.2016 36. Kaupunginhallituksen kokouksen jälkeen Fingrid Oyj:ltä tulleen tiedon mukaan alueelle ollaan suunnittelemassa uutta kolmatta 110 kv voimajohtoa, joka tulee kantaverkkoyhtiön mukaan huomioida vireillä olevassa asemakaavassa. Asemakaavaehdotusta on tarkistettu Fingrid Oyj:n tarpeesta johtuen ja Fingrid Oyj:ltä on pyydetty ennakkolausunto ennen kaavaehdotuksen uudelleen nähtäville asettamista. Koska kaavaehdotukseen on tehty olennaisia muutoksia sen jälkeen, kun se on asetettu julkisesti nähtäväksi, on se asetettava uudelleen nähtäville. Jos kaavaehdotukseen tehdään olennaisia muutoksia sen jälkeen, kun se on asetettu julkisesti nähtäväksi, on kaavaehdotus asetettava uudestaan nähtäville (MRA 32 ). Asia esitellään kokouksessa.
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 19 Kaavaselostus 24.3.2016, liite 1/3. Kaavakartta 24.3.2016, liite 2/3. Fingrid Oyj:n ennakkolausunto 28.4.2016, liite 3/3. Valmistelija: kaavasuunnittelija Mathias Holmén Päätösesitys (palvelukeskuksen johtaja): tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle hyväksytään Tokolan teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutosehdotus liitteiden 1/3 ja 2/3 mukaisessa muodossa asetetaan asemakaavaehdotus MRL 65 :n ja MRA 32 :n mukaisesti uudelleen julkisesti nähtäville 30 vrk:n ajaksi tekniseen palvelukeskukseen, Ruskatie 1 Pattijoki ja kaupungin internetsivuille pyydetään asemakaavaehdotuksesta lausunnot Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Pohjois- Pohjanmaan liitolta, Liikennevirastolta, Pohjois-Pohjanmaan museolta, Jokilaaksojen pelastuslaitokselta, Raahen Vesi Oy:ltä, Fingrid Oyj:ltä, Raahen Energia Oy:ltä, Elisa Oyj:ltä, Elenia Verkko Oyj:ltä sekä Raahen kaupungin ympäristölautakunnalta ilmoitetaan asemakaavaehdotuksen nähtävillä olosta Raahelaisessa, teknisen palvelukeskuksen ilmoitustaululla ja kaupungin internetsivuilla ilmoitetaan asemakaavaehdotuksen nähtävillä olosta postitse suunnittelualueen yksityisille maanomistajille ja vuokramiehille sekä kaava-alueeseen rajautuville maanomistajille ja vuokramiehille Tekninen lautakunta: Hyväksyi esityksen.
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 20 KH 231 Kaavaselostus 24.3.2016. Liite 1/6. Kaavakartta 24.3.2016. Liite 2/6. Fingrid Oyj:n ennakkolausunto 28.4.2016. Liite 3/6. Asia esitellään kaupunginhallitukselle kokouksessa. Valmistelija: kaavasuunnittelija Mathias Holmén. Päätösesitys (kaupunginjohtaja Karjalainen): kaupunginhallitus hyväksyy Tokolan teollisuusalueen asemakaavan ja asemakaavan muutosehdotuksen liitteiden 1 ja 2 mukaisessa muodossa asettaa asemakaavaehdotuksen MRL 65 :n ja MRA 32 :n mukaisesti uudelleen julkisesti nähtäville 30 vrk:n ajaksi tekniseen palvelukeskukseen, Ruskatie 1 Pattijoki ja kaupungin internetsivuille pyytää asemakaavaehdotuksesta lausunnot Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Pohjois- Pohjanmaan liitolta, Liikennevirastolta, Pohjois-Pohjanmaan museolta, Jokilaaksojen pelastuslaitokselta, Raahen Vesi Oy:ltä, Fingrid Oyj:ltä, Raahen Energia Oy:ltä, Elisa Oyj:ltä, Elenia Verkko Oyj:ltä sekä Raahen kaupungin ympäristölautakunnalta ilmoittaa asemakaavaehdotuksen nähtävillä olosta Raahelaisessa, teknisen palvelukeskuksen ilmoitustaululla ja kaupungin internetsivuilla
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 21 ilmoittaa asemakaavaehdotuksen nähtävillä olosta postitse suunnittelualueen yksityisille maanomistajille ja vuokramiehille sekä kaava-alueeseen rajautuville maanomistajille ja vuokramiehille. Kaupunginhallitus: Hyväksyi esityksen. Merkittiin pöytäkirjaan, että kaavasuunnittelija Mathias Holmén esitteli asian kaupunginhallitukselle kokouksessa. Merkittiin pöytäkirjaan, että Tarja Ollanketo poistui kokouksesta esteellisenä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Merkittiin pöytäkirjaan, että tämän asiakohdan osalle toiseksi pöytäkirjan tarkastajaksi Tarja Ollankedon tilalle valittiin Aimo Karppinen. Otteen allekirjoitetusta ja tarkastetusta pöytäkirjasta oikeaksi todistaa 2.6.2016