PÖYTÄKIRJA /2014

Samankaltaiset tiedostot
PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2014

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2014

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2014

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen seuraavaan kokoukseen.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: kello Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2013

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Sihteeri Hiltunen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hiltusta ruuasta.

Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta.

PÖYTÄKIRJA /2014

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2014

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 06/2015. Aika: klo Paikka: Porthaninkatu 4 c 48

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PÖYTÄKIRJA /2013

Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn.

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2012

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta.

PÖYTÄKIRJA /2014

Yleisvastaava Sukura kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Sukuraa ruuasta.

Yleisvastaava Kutvonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kutvosta ruuasta.

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta.

Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: kello Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

Tiedotusvastaava Kritsos kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kritsosta ruuasta.

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1)

Yleisvastaava Krootila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin yleisvastaava Krootilaa ja häntä avustanutta tiedotusvastaava Malea ruoasta.

PÖYTÄKIRJA /2012

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 07/2015. Aika: klo Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1)

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2011

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 03/2015. Aika: Maanantai klo Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2011

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2011

Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi.

Kiitettiin Yleisvastaava Kutvosta ja jäsen Mark Turusta kokouspaikan tarjoamisesta.

Puheenjohtaja Karvinen ilmoitti havainneensa paikalleen jäämisen aiheuttavan sairastumista.

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2007

Puheenjohtaja Karvinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Karvista ruoasta.

PÖYTÄKIRJA /2013

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2013

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo Paikka: Lönnrotinkatu 5

Tilavastaava Viherkenttä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruuasta.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Puheenjohtaja Tirkkonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tirkkosta ruoasta.

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2012

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kiitettiin Asianajotoimisto Bird & Birdiä kokouspaikasta ja -tarjoiluista.

Tiedotusvastaava Takalo kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Takaloa ruuasta.

Opintovastaava Teittinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Teittistä ruuasta.

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2012

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2013

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2009

PÖYTÄKIRJA /2011

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2012

PÖYTÄKIRJA /2007

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PÖYTÄKIRJA /2013

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

PÖYTÄKIRJA /2013

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.4 Haalaritoimikunnan puheenjohtajan vierailu.

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Sihteeri Hellgrén, ulkoasiainvastaava Viherkenttä ja opintovastaava Tukiainen kertoivat saaneensa opintopisteitä.

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.

Yleisvastaava Hieta-aho kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hieta-ahoa ruoasta.

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2014

Transkriptio:

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 10.2.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt Katariina Järvi 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja Rapola avasi kokouksen kello 18:39. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Esityslistan hyväksyminen työjärjestykseksi Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1) 4. Ilmoitusasiat Todettiin hallituksen vierailleen asianajotoimisto Castrén & Snellmanilla yrityssuhdevastaava Koveron kanssa. Todettiin Codex-sitsejä vietetyn ja Pykälän olleen tilaisuudessa voitokas. Yleisvastaava Parkkisenniemi kertoi saaneensa opintopisteitä. Taloudenhoitaja Nousiainen kertoi hiihtokauden avatun. Onniteltiin sihteeri Hiltusta nimipäivän johdosta. Yleisvastaava Hjelt kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hjeltiä ruuasta. 5. Edellisen pöytäkirjan tarkistaminen Päätettiin siirtää pöytäkirjan 6/2014 hyväksyminen seuraavaan kokoukseen. 1

6. Tiedotusasiat 6.1 Nettisivujen päivitys Todettiin nettisivuja päivitetyn. 6.2 Muut tiedotusasiat Hyväksyttiin OptimeSys Oy:n palvelintarjous. (Liite 2) Tiedotusvastaava Tervo kertoi Pykälän liittyneen Twitteriin ja jäsenistön olleen asiasta innoissaan. Keskusteltiin yhdistyksen Twitterissä ja Facebookissa tiedotettavista asioista. Tervo kertoi jäsentiedotteen ilmestyvän seuraavana päivänä. Tervo kertoi valiokuntien tiedottajien työskentelyn sujuneen hyvin. 7. Yleisasiat 7.1 Laskiainen Yleisvastaava Hjelt kertoi Laskiaisen lipunmyyntijärjestelyistä. 7.2 Kertun kepittäjäiset Yleisvastaava Hjelt kertoi Kertun kepittäjäisten haalarimerkkitilauksesta ja lipunmyyntijärjestelyistä. 7.3 Pykälä-viikon tapahtumat Keskusteltiin Pykälä-viikon tapahtumien bussikuljetuksista. 7.4 Sillis Keskusteltiin sillisilmoittautumisen käytännön järjestelyistä. 7.5 Kerhohuoneiston vaatimat toimenpiteet ja hankinnat Keskusteltiin hallituksen huoneen oven kunnostamisesta. Keskusteltiin kaiuttimien kunnostamisesta. Keskusteltiin hallituksen huoneen valaistuksesta. 7.6 Vappu Keskusteltiin vapun käytännön järjestelyistä. 7.7 Muut yleisasiat Yleisvastaava Parkkisenniemi kertoi kerhohuoneiston keittiöön tehdyn hankintoja. 2

Puheenjohtaja Rapola kertoi Haalaribileiden järjestelyjen sujuvan hyvin. 8. Talous 8.1 Tilavuokrat Keskusteltiin tulevista tilavuokrista. 3 PÖYTÄKIRJA 10.2.2014 Vahvistettiin pe 14.2 yksityishenkilölle myönnetyksi vuokra-ajaksi kello 12:00-04:00. (Liite 3) Myönnettiin kerhotilojen vuokraoikeus yksityishenkilölle pe 7.3. kello 18:00-04:00. (Liite 4) 8.2 Yhdistyksen kevätkokous Taloudenhoitaja Nousiainen kertoi tilinpäätöksestä. 8.3 Muut talousasiat Keskusteltiin omavaraisuussuunnitelmasta ja taloustoimikunnasta. 9. Opintoasiat 9.1 Seminaarivapaapaikat Opintovastaava Järvi kertoi päivittäneensä yhdistyksen nettisivuja seminaarivapaapaikkojen osalta. 9.2 Studia Iuridica Opintovastaava Järvi kertoi Studia Iuridicaa suunniteltavan opintovaliokunnan kokouksessa ja Opinto-oluilla. 9.3 Oppiaineiden suunnittelukokoukset Opintovastaava Järvi kertoi oppiaineiden suunnittelukokouksissa käsitellyistä asioista. 9.4 Muut opintoasiat Keskusteltiin Lakimiesliiton uraillasta. Keskusteltiin Vuoden opettajan valintamenettelystä. Siirryttiin kohtaan 11. Yrityssuhdeasiat. 10. Ulkoasiat 10.1 Tulevat KV-viikot Todettiin ilmoitusviestin Lex ry:n KV-viikosta lähetettävän Pykälä-infoon. 10.2 Ystävänpäiväsitsit

Todettiin Ystävänpäiväsitsien järjestettävän ke 13.2. 10.3 LKS- -sitsit Todettiin LKS- -sitsien järjestelyjen sujuvan hyvin. 10.4 NESU-KY-sitsit Todettiin NESU-KY-sitsien järjestelyjen sujuvan hyvin. 10.5 Pykälän KV-viikko Keskusteltiin Pykälän KV-viikon järjestelyistä. 10.6 Muut ulkoasiat Velvoitettiin tiedotusvastaava Tervo ottamaan tiedotusankka syliin. Vastaanotettiin Rinnerikollisten tervehdys Bad Gasteinista. Vastaanotettiin Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry:n hallituksen esittelykirje. Vastaanotettiin Juristklubben Codex r.f.:n hallituksen esittelykirje. Vastaanotettiin kutsu Karjalaisen osakunnan juristikerhon Kevätkäräjille 22.3.2014. Päätettiin yhdistystä lähtevän edustamaan taloudenhoitaja Nousiainen. Siirrettiin kutsu toisen edustajan osalta valiokunnille. Vastaanotettin Vapaa Boomari -lehti 1/2014. Vastaanotettiin Advokaatti-lehti 1/2014. 11. Yrityssuhdeasiat 11.1 Vuosijuhlat Keskusteltiin vuosijuhlien juhlapuhujasta, avainhenkilöistä ja ilmoittautumisesta. 11.2 Yritystapaamiset Sihteeri Hiltunen kertoi menneistä yritystapaamisista. Hiltunen kiitti hallitusta läsnäolosta yritystapaamisissa. 11.3 Muut yrityssuhdeasiat Sihteeri Hiltunen kertoi Pykälä-viikon sponsoriryhmän kokoustaneen edeltävänä päivänä. Keskusteltiin Pykälä-Ky Syysklassikon yritysyhteistyöasioista. Kokoustauko alkoi kello 20:18. 4

12. Muut esille tulevat asiat 12.1 Dekaanin illallinen Todettiin Dekaanin illallisen järjestettävän seuraavana päivänä. Keskusteltiin tilaisuuden tarjoiluista ja muista käytännön järjestelyistä. 12.2 Yhteiselintapaaminen Keskusteltiin tapahtuman järjestäjistä. 12.3 Muut asiat Puheenjohtaja Rapola kehotti hallitusta päivittämään Google-kalenteria. Keskusteltiin Vuoden Pykälä-teko -palkinnosta. Keskusteltiin kerhotilojen ulkopuolisista varastotiloista. Todettiin yhdistyksen puheenjohtaja Kaikkosen, Inter Vivosin päätoimittaja Juvosen sekä haalaritoimikunnan edustajien kutsuttavan vierailulle hallituksen seuraavaan kokoukseen. 13. Seuraava kokous Päätettiin pitää seuraava kokous ma 17.2. kello 18:30. 14. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Rapola päätti kokouksen kello 21:19. Pöytäkirjan vakuudeksi Eero Rapola Hallituksen puheenjohtaja Ella Hiltunen Sihteeri 5