JULKAISUJA 7/2001 LUOMUTUOTANTO TÄNÄÄN JA HUOMENNA Toimittanut Ulrica Gabrielsson
Tutkijoiden ja kansanedustajien seura - TUTKAS - järjesti 10.10.2001 keskustelutilaisuuden "Luomutuotanto tänään ja huomenna". Tilaisuudessa alustajina toimivat ylijohtaja Ilkka Ruska maa- ja metsätalousministeriöstä, johtaja Pirjo Siiskonen ja erikoistutkija Marita Leskinen Helsingin yliopiston maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskuksesta, tutkija Juha Grönroos Suomen Ympäristökeskuksesta, elintarvikeasiantuntija Riitta Tainio Suomen Kuluttajaliitosta, luomuviljelijä Kimmo Tiilikainen sekä pääsihteeri Sirpa Hertell Naisjärjestöjen Keskusliitosta. Tilaisuuteen osallistui noin 40 henkilöä. Tähän julkaisuun sisältyy vain osa tilaisuudessa pidetyistä alustuksista.
0 SISÄLLYS Tilaisuuden avaus 1 Kansanedustaja Martti Tiuri Luomutuotannon ja tavanomaisen tuotannon ympäristövaikutusten vertailu Tutkija Juha Grönroos, SYKE 2 Luomutuotanto kuluttajajärjestön näkökulmasta Elintarvikeasiantuntija Riitta Tainio, Suomen Kuluttajaliitto 5 Käytännön kokemuksia luomuviljelystä ja markkinoinnista Luomuviljelijä Kimmo Tiilikainen, Ruokolahti 8
1 Kansanedustaja Martti Tiuri TILAISUUDEN AVAUS Arvoisat Tutkaksen kokouksen osanottajat, tervetuloa tähän tilaisuuteen, jossa on tarkoitus käsitellä luomutuotantoa tänään ja huomenna. Tutkaksen periaatteiden mukaisesti meillä on tutkijoita selvittämässä asioita. Näyttää kuitenkin siltä, että Suomessa tällä alueella on aika vähän tutkimusta, joten mukana on myös muita tahoja kuten kuluttajat ja varsinaiset luomuviljelijät. Ohjelmassa on vielä yksi hankaluus. Lappeenrannasta tuleva lentokone vielä kentällä ja yksi alustajista on siellä. Alustus voidaan joutua siirtymään loppuun. Suomessa on parhaillaan tai onko se jo päättynyt, luomuviikko. Viime viikolla eduskunnassa oli monta luomuviljelijää, ja kansanedustajille tarjottiin erilaisia maistiaisia. Aika hyvältä maistuivat, mutta meillä on myös ollut puutarhaviljelijöiden tilaisuus, ja sielläkin saa aika hyvää tavaraa. En tiedä, olivatko ne tavallisia vai luomuviljeltyjä. Aloitetaan Suomen luomustrategiasta ja sen jälkeen verrataan luomutuotteiden ja tavanomaisten tuotteiden tuotantoa ja muita ominaisuuksia. Kun täällä edessä on paljon tilaa, suosittelen, että ne, jotka ovat siellä takapenkillä, tulevat eteen. Silloin näkee paremmin esitettäviä kuvioita. Tervetuloa vielä kerran ja luovutan puheenvuoron ylijohtaja Ilkka Ruskalle maa- ja metsätalousministeriöstä. Hän tulee esittämään luomustrategiaa.
2 Tutkija Juha Grönroos Suomen Ympäristökeskus LUOMUTUOTANNON JA TAVANOMAISEN TUOTANNON YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN VERTAILU Hyvä puheenjohtaja, arvoisa yleisö, olen Juha Grönroos ja toimin tutkijana Suomen Ympäristökeskuksessa. Olen työskennellyt maatalouden ympäristönsuojeluasioiden parissa 1990-luvun alkupuolelta lähtien, muun muassa selvittämässä maatalouden ympäristötuen vaikutuksia ympäristöön, ja viime aikoina elinkaariarviointi-tyyppiset työt ovat tulleet yhä enemmän tähän toimenkuvaan mukaan. Viime syksynähän julkaistiin tutkimusraportti, jossa olin itse yhtenä päätekijänä. Kyseisessä tutkimuksessa käsiteltiin tavanomaisen ja luonnonmukaisen maataloustuotannon ympäristövaikutuseroja elinkaariarvioinnin keinoin. Tutkimuksen kohteena olivat tavanomaisesti ja luonnonmukaisesti tuotettu maito ja ruisleipä. Voitaisiin sanoa, että tutkimuksen julkistamisen jälkeen keskustelu tästä aiheesta on käynyt välillä aika vilkkaanakin. Se on ollut tietenkin ihan hyvä, että asiasta on puhuttu, koska aikaisemmin tästä asiasta ei ole paljon keskusteltu. Maatalouden aiheuttamista ympäristövaikutuksista muutama sana. Päällimmäisenä tulevat rehevöittävät päästöt vesiin, mistä on taas tänä kesänäkin keskusteltu paljon. Maatalous aiheuttaa myös positiivia vaikutuksia kuten maisemavaikutuksia. Ilman maataloutta maisema olisi todennäköisesti toisennäköinen kuin mitä se nykyään on. Pelkästään ympäristövaikutusten pohjalta ei voida sanoa, että miten maatalous pitäisi Suomessa järjestää. Siihen vaikuttaa hyvin moni muukin asia, kuten esimerkiksi mitä halutaan, kuinka paljon, minkä laatuista, mitä kuluttajat haluavat tai mitä maaseutupolitiikka sanoo asiasta. Itselläni on se peruslähtökohta tässä ajattelussa, että Suomessa maataloustuotanto tulee säilymään jatkossakin ja kuluttajat haluavat kotimaista ruokaa. Maatalous ei Suomesta häviä. Se tarkoittaa sitä, että maataloutta on kehitettävä ympäristön kannalta kestävämpään suuntaan. Tämän on tapahduttava pelkästään sen takia, että maatalous yleensä pystyy jatkossa toimimaan, mutta myös ympäristökuormituksen takia. Maatalouden kuormitukseen vaikuttaa tuotantotavan lisäksi se mitä tuotetaan. Esimerkiksi kasvitai lihatuotteiden tuottaminen aiheuttaa aivan erityyppistä kuormitusta ja kuormituksen tasokin on eri tasoilla. Ympäristövaikutukset maataloudessa ovat vuosien myötä muuttuneet. Jos ajatellaan ravinnekuormitusta, niin muutosta on tapahtunut parempaan suuntaan 1980-luvun lopulta lähtien. Suuri muutos tapahtui myös 1990-luvun puolivälissä, kun Suomi liittyi Euroopan unioniin. Sen seurauksen lannoitteiden ja torjunta-aineiden käyttö on tarkentunut, ja eräs hyvin merkittävä vaikutus on ollut se, että luomutuotannon määrä on lisääntynyt hyvinkin paljon. Vuonna 1994 luonnonmukaisesti viljeltyä peltoa oli 25 000 hehtaaria, nykyään ala on suunnilleen 150 000 hehtaaria.
Luomutuotannon perusidea liittyy muun muassa luonnonvaroja edistävään käyttöön ja maaperästä huolehtimiseen. Ne ovat kaikki sellaisia asioita, jotka meistä jokainen varmasti allekirjoittaa ja pitää niitä kannatettavina asioina. Luomussa joudutaan kuitenkin toimimaan alhaisemmalla intensiteettitasolla kuin tavanomaisessa tuotannossa ilman kemiallisia apuvälineitä. Sen takia satotaso yleensä kärsii ja myös laadun kanssa voi olla ongelmia. Tämä asia on yksi lisäsäväyksen antaja keskustelussa tavanomaisen ja luomutuotannon eroista. Siitä vähän tarkemmin myöhemmin. Palaan jälleen varsinaiseen aiheeseeni, eli eri tuotantotapojen ympäristövaikutuksiin. Oman elinkaaritutkimuksemme ja muidenkin tutkimusten kautta minulle on muodostunut voimakkaasti se käsitys, että jos tarkastellaan ympäristövaikutuksia hehtaaria kohti, niin kyllä luomu tavanomaisen päihittää. Tosin, ihan tarkkaa tutkimustietoa esimerkiksi rehevöittävistä päästöistä luomun ja tavanomaisen välillä ei vielä tällä hetkellä ole. Tällä hetkellä MTT:ssä on meneillään tähän liittyvä hanke. Sitä kautta asiasta saadaan muutaman vuoden sisällä uutta tietoa. Hehtaarikohtaisesti tarkasteltuna tilanne on tämä, mutta tuossa aikaisemmin viittasin satotasoihin. Tosiasiahan on se, että luomussa satotasot jäävät alhaisemmalle tasolle kuin tavanomaisessa, ja kun tarkastellaan vaikutuksia tuoteyksikköä kohti, niin tulos saattaa muuttua toisenlaiseksi. Muun muassa omassa tutkimuksessamme, jossa tarkastelimme vaikutuksia ruisleivän osalta, kävi niin, että vaikka hehtaaria kohti vaikutukset olivatkin luomussa pienempiä, tuoteyksikköä kohti tilanne saattoi olla päinvastainen. Se johtuu siitä, että jotta voitaisi tuottaa vaikka 1000 kiloa ruisleipää, siihen tarvitaan suurempi pinta-ala luomussa kuin tavanomaisessa tuotannossa. Kumpi tarkastelutapa sitten on oikeampi, hehtaari- vai tuoteyksikkökohtainen? Siitäkin on keskusteltu tutkimuksemme julkistamisen jälkeen aika paljon. Kumpikaan ei ole yksin oikein tai väärin, ne ovat vain erilaisia tapoja lähestyä tätä ongelmaa. Hehtaarikohtainen tapa on paikallaan silloin, kun ei ole niinkään väliä sillä, kuinka paljon tuotetaan, tai minkä laatuista se on, mitä tuotetaan. Tuoteyksikkökohtainen tarkastelutapa taas on silloin kohdallaan, kun tuotetaan tietty määrä vaikkapa ruisleipää Suomessa. Silloin kannattaa tarkastella sitä, mikä on tuoteyksikkökohtaisesti tarkasteltuna paras tapa tuottaa. Tähän asiaan liittyy myös tuotannon tehokkuustaso yleensä. Esimerkiksi tavanomainen rukiintuotanto voi olla hyvin tehokasta tai toisaalta hyvin laajaperäistä. Suomen kaikki ruis voitaisiin tuottaa hyvin intensiivisesti jollakin pienellä alueella, jolloin tuoteyksikkökohtaiset päästöt olisivat pienet. Mutta sillä tietyllä alueella kuormitus hehtaaria kohti olisi varmaankin aika suurta. Jos tuotetaan hyvin laajaperäisesti, saavutetaan mm. se, että maaseutumaisema säilyy paremmin kuin tehotuotannossa. Kummallakin tavalla on omat puolensa. Meidän elinkaaritutkimuksessamme otettiin koko tuotantoketju huomioon alkaen lannoitteiden valmistamisesta ja päätyen kaupan hyllylle. Tutkimuksessa nousi hyvin voimakkaasti esiin se, että maatilan toiminnoilla on hyvin suuri vaikutus siihen, millaiseksi tuotteen kokonaisympäristövaikutus muodostuu. Nimenomaan rehevöittävillä maatalouden päästöillä on kokonaisuuden kannalta hyvin suuri merkitys. Tämä tarkoittaa sitä, että kun maatalouden kuormitusta tai kokonaisympäristövaikutusta halutaan vähentää, niin nimenomaan rehevöittäviin päästöihin kannattaa ensi sijassa kiinnittää huomiota. Toisaalta, tämä elinkaariarvioinnin mukainen ympäristövaikutusten arviointimenetelmä ei pysty ottamaan huomioon esimerkiksi maisemavaikutuksia tai luonnon monimuotoisuusvaikutuksia. Ei voida suoralta kädeltä sanoa myöskään sitä, onko torjunta-aineiden käytön vähentäminen tärkeämpää kuin ravinnehuuhtomien vähentäminen. Jos tarkastellaan vähän lähemmin niitä asioita, joita tässä meidänkin tutkimuksessamme tuli esille liittyen luonnonmukaiseen tuotantoon ja sen ongelmakohtiin. Tutkimuksessa kohdattiin se 3
problematiikka, että tuoteyksikköä kohti luomuruisleipä voi olla jopa huonompi ympäristön kannalta kuin tavanomainen. Siihen liittyy luomutuotannon jo aikaisemmin mainittu tehottomuus eli alhaiset hehtaarisadot tavanomaiseen tuotantoon verrattuna. Edelleenkin luomutuotanto on hyvin riippuvainen fossiilisista polttoaineista, vaikka se ei käytäkään väkilannoitteita, joiden valmistaminen on hyvin energiaintensiivistä. Fossiilisista polttoaineista ollaan riippuvaisia muun muassa silloin, kun tehdään tavallisia peltotöitä. Myös viljankuivaus vaatii paljon energiaa. Näissä luomu ja tavanomainen eivät juurikaan eroa toisistaan. Yksi ongelmakokonaisuus luomutuotannossa on se, että ravinteiden kierrätys yhdyskunnista käsin takaisin pellolle ei tällä hetkellä toimi. Monet näkevät tämän hyvin suurena ongelmana, nimenomaan maan fosforipitoisuuden kannalta. Jotkut puhuvat luomusta jopa riistoviljelynä, koska se ottaa maasta siinä olevia käyttökelpoisia fosforivarantoja, muttei pysty niitä sinne kuitenkaan palauttamaan samassa suhteessa. Karjanlannan mukana palautuu pellolle vain osa sadon mukana pellolta lähteneistä ravinteista. Muut luomufosforilannoitteet, mm. kivijauheet, pitävät sisällään lyhyellä tähtäimellä huonosti kasveille käytettävissä olevaa fosforia. Johtopäätös siitä, miten luomua kannattaisi kehittää, on se, että luomuviljan tuotanto - ja miksei tavallinenkin viljantuotanto - kannattaa kytkeä kotieläintuotantoon. Tässä meidän tapauksessamme tutkimme ruisleipää ja maitoa, eli rukiin tuotanto kannattaisi kytkeä maitotilan yhteyteen. Tällöin päästään peltopinta-alan hyödyntämisessä parempaan tulokseen. Jos ruista tuotetaan erikoistuneena tuotantotapana, irrallaan kotieläintuotannosta, joudutaan hyvin pitkälti turvautumaan typen takia viherlannoitukseen ja se puolestaan taas lisää tuotantoyksikkökohtaista pintaalan tarvetta ja edelleen tuoteyksikkökohtaista kuormitusta. Eikä pelkästään pinta-alan käytön tehostamisen kannalta integroituminen kotieläintuotantoon ole järkevää vaan myös lannan käytön rationalisoinnin kannalta. Onnistuakseen luomutuotanto vaatii monipuoliset viljelykierrot. Jotta tämä toteutuisi myös luomuviljatilalla, integroitumisesta olisi hyötyä myös tässä mielessä. Alussa tuli jo todettua se, että maataloustuotantoa olisi syytä kehittää jatkuvasti ympäristömyönteisempään suuntaan. Tällä hetkellä puhutaan hyvin paljon siitä, miten kustannuksia saadaan painettua alas. Mielestäni asia koskee myös luomutuotantoa. Myös luomu vaatii kehittämistä. On olemassa tietyt perusperiaatteet, minkä mukaan luomussa pitäisi toimia, mutta käytännössä niiden toteuttamisessa on vielä varsin paljon tekemistä. Mielestäni luomun pitäisi tarttua tähän asiaan kunnolla ja ottaa edelläkävijän rooli kestävän maataloustuotannon kehittämisessä. Sen tulisi lähteä kehittämään aivan ensimmäiseksi itse itseään. Sitä ennen sen täytyy havaita ja hyväksyä ne ongelmat, mitä tuotantotapaan liittyy. Aikaisemmissa puheenvuoroissa on puhuttu visioista ja strategioista. Minulla on sellainen visio, että luomutuotanto on maatalouden ympäristömyötäisyyden kehittämisessä edelläkävijä, ja vieläpä dynaaminen edelläkävijä. Visiossani luomu toimii esimerkkinä myös tavanomaiselle tuotannolle. Vision toteutuminen vaatii strategian, mikä liittyy myös tähän viime kesänä julkaistuun luomustrategiaan. Sille, että luomu pystyy kehittämään itse itseään kestävämpään suuntaan, kohti omia päämääriään, on tietenkin annettava eväät. Luomustrategiatyöryhmän mietinnön pohjalta asia lähtee nyt vähän uudelta pohjalta pyörimään ja toivottavasti siinä saavutetaan hyviä tuloksia jo lähiaikoina. Kiitoksia paljon. 4
5 Elintarvikeasiantuntija Riitta Tainio Suomen Kuluttajaliitto LUOMUTUOTANTO KULUTTAJAJÄRJESTÖN NÄKÖKULMASTA Hyvät kuulijat, Minun esitykseni lähtee täältä aikatavalla ruohonjuuritasolta ja aika pitkäaikaisesta kokemuksesta järjestötyössä, jossa luomu aina tulee vastaan eri käänteissä. Kuluttajaliitto on ollut mukana luomustrategiahankkeessa, Finfood Luomun johtoryhmässä ja maa- ja metsätalousministeriön luomujaostossa. Voidaan sanoa, että näiden luomukuluttajien lisäksi minun havaintojeni mukaan kuluttajat, jotka haluavat säästää ympäristöä, välittävät eläinten hyvinvoinnista, lisäaineita karttavat kuluttajat, geenitekniikkaa vastustavat kuluttajat ovat luomutuotteiden nykyisiä ja tulevia käyttäjiä. Kokemukseni mukaan suomalaiset rakastavat valvontaa ja valvottu luomutuotanto on sellainen, joka vetoaa epäuskoisiin suomalaisiin kuluttajiin. Sitten mielestäni olen nähnyt sen, että luomu vetää perässään tavanomaista viljelyä ja tavanomaista viljelyä harjoittavat maanviljelijät, maataloustuottajat, ovat luomusta saaneet pitkälle vauhtia ympäristöratkaisuihinsa. Näitä ihan kuluttajakysymyksiä, jotka tulevat aina aika useinkin vastaan. Yksi on saatavuus. Saatavuus on sellainen kysymys, että luomutuotteita pitää olla marketeissa. Niitä pitää olla siellä, missä kuluttajat suorittavat pääasiallisen elintarvikehankintansa ja kukaan järkevä kuluttaja ei lähde ajamaan esimerkiksi ympäri Uuttamaata etsimään luomutuotteita. Valikoima on kasvanut, ja se on jopa runsas. Mielestäni se on kurja, se on niukka tai erittäin niukka. Tässä luomustrategiahankkeessa kartoitettiin Keskon ja Inexin, jotka ovat meidän suurten ketjujen keskusliikkeitä, luomuelintarvikenimikkeet. Tämä on tapahtunut noin vuosi sitten, silloin näitä nimikkeitä oli 147. Se on minusta erittäin vähän. Huomiota herätti myös se, että näistä ainoastaan 59 oli kotimaista alkuperää. Koko nimikkeistöstä 40 % on kotimaista. Kotimaiset ovat pitkälti volyymituotteita, joita kulutetaan enemmän: viljaa, maitoa, kasviksia, juureksia. Ulkomainen tuonti on varmastikin sitten juuri tällaista vähemmän kulutettavaa, ei mitään varsinaisia volyymituotteita. Tavoitteena oli Ilkka Ruskan alustuksessa, että kauppaan pitäisi saada 500 nimikettä. Nyt näiden luomuviikkojen aikana helsinkiläisissä S-marketeissa on vähän marketista riippuen 250-500 nimikettä luomutuotteita. Samaisessa S-marketissa on 8000 tavanomaisesti tuotetun elintarvikkeen nimikettä. Nämä luomuelintarvikkeet, joita on kaupan eniten, ovat pitkälti raaka-aineita. Ja kuitenkin selvä suuntaus on siihen, että kuluttajat haluavat puolivalmisteita, valmisruokia. Lapsiperheiden elämä on sellaista, että ostetaan valmisruokia ja näin hoidetaan arkisin tämä ruokahuolto. Joku täällä ravisteli päätään, ja nämä lapsiperheetkin ravistelevat päätään. Ne ovat sitä mieltä, että joo, joo, pitäisi valmistaa itse raaka-aineista ruoka, mutta koska käytännön arkielämän tilanteissa tähän ei ole mahdollisuuksia, niin ostetaan teollisia elintarvikkeita.
Lihavalikoima, se niukka lihavalikoima, mikä on, on pitkälle nautaa ja sikaa. Ja kuitenkin koko ajan siipikarjan kulutus kasvaa ja siipikarjan lihaa ei juurikaan ole saatavilla. Broilertalohan Suomessa on jonkun erän tuottanut luomubroileria, mutta tällä hetkellä sitä ei ainakaan näytä olevan kaupoissa. Kalaa ei ole ollenkaan tarjolla, ja sitten jos ajatellaan esimerkiksi juustovalikoimia, jotka tämän strategiatyöryhmän arvion mukaan niiden valikoima oli kohtuullinen, niin S- marketissa, jossa kävin tarkemmin tutustumassa näihin asioihin, oli kahta luomujuustolaatua. Ne olivat feta ja mozzarella. Tällainen tavallinen arkipäiväinen juusto puuttui kokonaan. Se johtui siitä, että luomuviikkojen takia saatavuus on ollut heikompi ja tässä myymälässä ei mitään edam-, emmental- ja muuta tavallista juustoa ollut tarjolla. Haastateltuani myymälähenkilökuntaa yhdeksi ongelmaksi todettiin se, että saatavuus on epävarmaa. Pientuottajilta tavara loppuu yksinkertaisesti ja ei voida sillä tavalla pitkällä tähtäimellä kaikkien elintarvikkeiden kohdalla varmistua siitä, että tarjontaa on jatkuvasti. Laatu on tuoreitten luomutuotteiden - kasvisten, hedelmien, juuresten - kohdalla ongelma. Laatu on epätasainen. Se osittain johtuu siitä, että kierto on myymälöissä hitaampaa ja tuotteiden laatu myymälässä huononee kaupanpidon aikana. Laatuun liittyy myös tuoreitten luomuelintarvikkeiden myynti. Näyttää siltä, että ne ovat valtaosalta pakattuja ja muovi on pakkausmateriaalina, ja jotenkin luomuun liittyen muovipakkaus ei oikein tuo sitä luomun imagoa. Tätä pidetään ongelmana. Tässä on aika raadolliset syyt, minkä vuoksi näitä pakataan. Kuluttajat kuulemma ovat vilpillisiä. Tarjolla on luomutomaatteja, mutta kassan kautta ei niitä mene ulos juuri ollenkaan. Jos ne ovat irtomyynnissä, niin helposti punnitaan sitten näiden tavanomaisten hinnoilla. Pakkaus ylläpitää myös tuoreutta, kun kierto on hidasta. Sitten luomusta ravitsemuksessa. Luomuelintarvikkeesta tässä olikin jo hyvä alustus, mutta lisäisin siihen sen, että luomuelintarvikkeita ei saa täydentää. Luomuelintarvikkeisiin ei saa lisätä vitamiineja eikä kivennäisaineita. Lastenruoat ovat tästä poikkeus, koska lastenruokia koskee muu lainsäädäntö, joka pakottaa täydentämään lastenruoat lapsen ravitsemukseen sopiviksi. Luomun kohdalla jodi on ongelma, tai saattaa olla. D-vitamiini, meillä lisätään D-vitamiinia kaikkiin vähärasvaisiin maitovalmisteisiin ja seleeni, jonka yhtenä merkittävänä lähteenä on vilja tavallisessa ruokavaliossa ja viljan seleeni tulee keinolannotteista, joita luomussa ei saa käyttää. Yleensä nämä puutteet voidaan helposti korjata. Jodin kohdalla on käynyt vahingossa sillä tavalla, että lainsäätäjä ei ole huomannut, että on jodilla täydennettyä suolaa. Tämä jodilla täydennetyn suolan käyttö on sallittua luomussa. Kun kysyin valvontaviranomaisilta, niin hän totesi, että tällainen pikku kömmähdys on käynyt, mikä ei ole sinänsä mikään huono asia. Kun luomutuotanto kasvaa ja kuluttajaryhmät laajenevat, mielestäni luomuruokavalio pitää ottaa huomioon suomalaisissa ravitsemussuosituksissa. Meillähän valtion ravitsemusneuvottelukunta laatii määräajoin suomalaista kansanravitsemusta koskevat suositukset. Tällä hetkellä voimassa olevat ovat vuodelta 1997 ja kun seuraavia laaditaan, niin varmasti joudutaan pohtimaan sitä, että tuleeko siihen luomuelintarvikkeet, tuleeko niistä erikseen maininta näihin suosituksiin. Varsinkin jos tämä yleistyy lasten päiväkodeissa tai tämän tyyppisessä joukkoruokailussa, silloin tämä olisi ehkä aiheellista. Tuotekehitystarpeet minusta tarvittaisiin näiden luomuelintarvikkeiden tuotekehitystä. Täällä mainittiin esimerkiksi luomumakkaroissa kansallisin päätöksin sallittu nitriitti. Nitriittihän on sellainen lisäaine, että jos tätä 300:a tavanomaisessa tuotannossa hyväksyttyä lisäainetta tarkastellaan, niin nitriitti on niistä niitä ainoita, joiden suositeltu enimmäissaanti saattaa tietyillä riskiryhmillä ylittyä. Samat riskiryhmät ovat luomuelintarvikkeiden kuluttajissa. Siellä tulevat pienet lapset, jotka syövät usein makkaraa, he ovat tällainen riskiryhmä. On joitakin teollisuuden aloitteita tullut lausunnolle luomujaoston kautta, missä näkyy selvästi, että teollisuus haluaisi 6
käyttää erilaisissa prosesseissa kovia, perinteisiä menetelmiä, koska ne ovat helppoja ja makeisteollisuudessa esimerkiksi luomuisoglukoosin valmistus, joka on makeis- ja virvoitusjuomateollisuudessa tärkeä raaka-aine, haluttaisiin perinteisin menetelmin ja kuitenkin meidän kannanotossamme olimme sitä mieltä, että luomulta viedään pohjaa jos aina kun tulee uusi teollinen tuote, halutaan vanhoja teollisia menetelmiä käyttää, vaikka raaka-aine onkin luomua. Sitten vielä opetuksesta. Strategiassa oli neuvonta. Kahlasin läpi meidän peruskouluopetuksessa käytettyjen oppikirjojen sisältöä ja ajattelin, että ne ainoat kalvot, jotka esitän, ovat oppikirjoista. Nämä ovat aivan uusia, 1999 ja 2000 painettuja, ja nämä ovat nyt käytössä. Kaikissa näissä luomu esiintyy ainoastaan siinä yhteydessä, kun käsitellään ympäristömerkkejä. Tässä on viranomaisten luomumerkki ja Luomuliiton luomumerkki, mutta esimerkiksi EU:n luomumerkki, joka tällöin on ollut jo käytössä, ei ole. Tämä on Otavan oppikirjasta. Otava mainitsee sitten erikseen luomumaidon, ja siellä todetaan näin: Aluomumaitovalmisteita käsitellään meijereissä vain vähän. Niitä ei esimerkiksi homogenoida, joten tölkkiä on ravistettava ennen käyttöä.@ Nämä ovat ainoat maininnat luomusta tässä oppikirjassa. Tammen oppikirja vuodelta 2000, täällä on luomumerkki, demeter-merkki ja Luomuliiton merkki. Joka tapauksessa ympäristömerkkien yhteydessä käsitellään luomuasiat. Luomua sietäisi käsitellä myös ainakin jonkun verran laajemmin näissä oppikirjoissa. Ja sitten on hinta, joka suomalaisilla kuluttajilla on merkittävä valintoihin vaikuttava tekijä. Siellä on varmasti tietty kipukynnys, jonka yli, vaikka olisi kuinka motivoitunut kuluttaja, ei halua maksaa luomutuotteista. Hinta on tullutkin muun muassa Ruskan alustuksessa esille. Ihan lopuksi näytän, kun täällä oli puhetta, että on paljon luomumerkkejä, niin nämä luomumerkit ovat ne, jotka varmaan yleisimmin näkyvät. Tätä EU:n luomumerkkiä ei juuri näe, ruotsalaista krav-merkkiä on jonkun verran ja näissähän, esimerkiksi Luomuliiton merkki, on ainoastaan kotimaisilla tuotteilla ja näitä kahta muuta merkkiä voidaan käyttää myös ulkomaisissa tuotteissa. Mielestäni tämä viranomaisten luomumerkki on nimenomaan antanut vauhtia tälle luomuelintarvikkeiden tuonnille. Kiitoksia. 7
8 Luomuviljelijä Kimmo Tiilikainen Ruokolahti KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LUOMUVILJELYSTÄ JA MARKKINOINNISTA Hyvä yleisö, päivää minunkin puolestani, olen Tiilikaisen Kimmo ja tulen Ruokolahdelta, jossa viljelen pientä vihannestilaa. Meillä on viljelyssä viitisen hehtaaria peltoa, ja siitä noin kolmella hehtaarilla kasvatamme myyntiin avomaankurkkua, sipulia, porkkanaa ja kesäkurpitsaa. Loput pellot ovat viljelykierrossa viherlannoituksella. Luomuun siirtymisen aloitimme vuonna 1988, vuodesta 1991 koko tilan tuotanto on voitu myydä luomuna. Meidän tilalla luomuun siirtymiseen oli kaksi pääsyytä. Ensinnäkin ympäristösyyt, halu harjoittaa omaa elinkeinotoimintaa sillä tavalla, että luonnon kuormitus, kemikaalien leviäminen luontoon on mahdollisimman pieni. Toisaalta sitten pienellä tilalla houkutus siitä, että voi kasvattaa jotain, missä markkinahinta voi olla parempi kuin viljelyssä keskimäärin. Vaikka meillä ei ole hehtaareita paljon, niin nykyisin tilamme tarjoaa kuitenkin pääasiallisen toimeentulon minulle ja vaimolle ja sen lisäksi kesäaikana meillä on kolmesta viiteen harjoittelijaa/kesätyöntekijää/opiskelijaa sesonkiapuna. Jos tilasta joku haluaa lisätietoja, niin osoitteessa www.tiilikainen.org vierailemalla saa lisätuntumaa, miltä meillä näyttää. Luomuun siirtymistä pohtiessaan moni viljelijä miettii, miten viljely käytännössä onnistuu. Miten ravinteet riittävät, kasvaako pelloilla satoa? Nämä olivat minullakin päällimmäiset huolet, kun luomuun lähdimme. Tässä matkan varrella on oppinut, että ravinnehuolto ei todellakaan ole luomussa ongelma, jos viherlannoituskasvustojen kasvatus vain onnistuu. Paljon ravinteita vaativille kasveille voi toki antaa myös karjanlantakompostitäydennystä, niin ravinnehuolto on kunnossa. Suurimmat ongelmat meillä käytännön viljelytekniikassa on ollut rikkakasvien hallinnassa. Mielestäni siihen täytyisi kaikkien luomuviljelijöiden suhtautua vakavasti suhtautua alusta alkaen. Markkinakokemuksia on luomuviljelyhistorian myötä noin kymmeneltä vuodelta. Tutuksi ovat tulleet suoramyynti, toimitukset vähittäiskauppoihin, toimitukset tukkuliikkeisiin, sopimukset jalostavan teollisuuden kanssa ja sitten myös viljelijöistä lähtevä markkinointiyhteistyö. Olin vuonna 1995 yhtenä kuudesta Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon luomuvihannesviljelijöistä perustamassa Saimaan Luomu osakeyhtiötä. Samaan aikaan syntyi eri puolille maata luomutuotteisiin erikoistuneita viljelijöiden markkinayhtiöitä toista kymmentä. Saimaan Luomu on näistä edelleen hengissä, kuten on ehkä puolenkymmentä muutakin, osa on matkan varrella tippunut pois. Saimaan Luomu on keskittynyt pelkästään vihanneksiin, ja se on oikeastaan ollut yksi menestyksen avain. On selkeä tuotevalikoima ja selvät vastapelurit, joille myydään. Helppo toimia yhdellä alalla eli vihanneksissa. Piirtelin tähän kalvolle luomumarkkinaketjun. Toisessa päässä on viljelijä lippalakki vinossa, ja
täällä on sitten kuuluisa kuningaskuluttaja. Nämä kaksi päätä kohtaavat suoramyynnissä, välillä ei ole mitään. Mutta pisimmillään ketjussa on lukuisia lenkkejä. Viljelijää seuraavana lenkkinä on joko tuotteita jalostava yritys tai sitten markkinointiyhtiö, joka myy tuoretuotteita eteenpäin. Seuraavana portaana on kaupan keskusliike ja viimein vähittäiskauppa, johon kuluttaja saapuu katselemaan, minkälainen luomuvalikoima on. Luomumarkkinoilla vallitsee voimakas vaihtelu kauppojen kesken esimerkiksi luomuvihannesten myynnissä. Joissain myymälöissä ehkä prosentti vihannesmyynnistä on luomun osuus. Jossain toisessa kaupassa jollain tuotteella kyseisen tuotteen myynnistä luomun osuus voi olla vaikkapa 20 prosenttia. Kyse ei ole välttämättä siitä, että kaupassa olisi erilaiset kuluttajat, vaan jostain syystä toisissa paikoin kuluttajan valinta kohdistuu selvästi enemmän luomuun ja jossain poljetaan paikallaan, markkina ei tunnu kasvavan laisinkaan. Jos mietitään luomun edistämistä ja katsotaan asiaa viljelijän kannalta, niin totta kai sellaiset kaupat ja esimerkit ovat kiinnostavia, missä mahdollisimman moni kuluttaja valitsee luomua. Jotta koko ketju voisi toimia, jokaisen osapuolen täytyisi olla tyytyväinen, toiminnan täytyisi olla kannattavaa. Meidän on helppo mieltää, milloin viljelijälle toiminta on kannattavaa: silloin, kun siitä tulee tuloja ja elinkeino. Samalla tavalla muut jalostavat tai myyvät portaat voivat mitata kannattavuuttaan vaikkapa liiketuloksena. Mutta miten kuluttaja mittaa kannattavuutta? Mielestäni hän mittaa sitä niin, että saako hän rahoilleen vastinetta valitsemalla luomutuotteen. Kuluttajan on tunnettava hyötyvänsä luomua käyttäessään. Tuleepa hyöty sitten siitä, että tuotteen laatu on ylivertainen tai sitten jotkut muut ominaisuudet miellyttävät, tai että taustalla on ympäristöä säästävä tai eettinen tuotantotapa. Joka tapauksessa kuluttajan on tunnettava, että rahalle saa tosiaan vastinetta. Mitä voidaan tehdä, että luomumarkkinat toimisivat paremmin? Tavoitteenahan tietenkin pitää olla, että kaikki ketjun osapuolet ovat tyytyväisiä. Saimaan Luomussa on lähdetty rakentamaan kumppanuutta markkinaketjun sisällä. Markkinointiyhteistyö alkoi siitä, että katsottiin, mitä yhtiön osakkaat viljelivät ja yritettiin myydä tuotteet eteenpäin. Nyt se on sitä, että kuunnellaan, mitä kaupat tukkuliikkeitten välityksellä arvelevat, että tulevalla kaudella markkinoille menisi. Viljelijät laativat keskenään viljelysuunnitelmia ja päättävät, että kuka keskittyy mihinkin ja millä tuotteilla on kysyntää. Kysyntä määrää tuotannon laajuuden. Jotta kuluttaja olisi varmasti tyytyväinen, laatuun määritellään tukusta laatuspesifikaatiot keskeisille tuotteille. Lähtien ulkoisista laatuvaatimuksista aina siihen missä lämpötilassa tuotteen täytyy olla koko ketjun matkalla. Sitten taas yhtiö omissa viljelyohjeissaan ja laatujärjestelmien, laatukoulutuksen järjestämisessä osakkaille ulottaa laatuajattelun viljelytekniikkaan asti. Jostain kumman syystä minulla on sipuli taskussani. Kun minä viljelijänä pistän sipulin liikkeelle ketjun alkupäästä ja toivon mukaan se joskus päätyy kuluttajalle, niin sen laatu ei koskaan parane matkalla, mutta se voi monessa kohtaa huonontua. Se, että saamme laadukkaita tuotteita ja luomun markkinaosuus voi kasvaa, on pitkälti kiinni viljelijästä ja viljelytekniikasta, kuinka hyvin hommat osataan. Yksi haaste luomutuotteiden viljelylle ja markkinoinnille on markkinaketjun toimivuus: kumppanuus kaupan, tukun ja viljelijän välillä. Toinen haaste on viljelijöiden osaaminen, se että pystytään kohentamaan kannattavuutta satotasoja nostamalla, tuotteiden laatua parantamalla, jotta viljeltäisiin mahdollisimman paljon vain sitä ensiluokkaista tavaraa. Kolmas haaste on jalostuksen lisääntyminen, jotta valikoima olisi laajempi. 9
10 Lopuksi haluaisin vielä nostaa esiin yhden asian. Se on viljelijän ja kuluttajan yhteys. Se on ollut luomussa tärkeä, periaatteellinen asia. Markkinaketjussa yhteys helposti häviää. Miten kuluttaja ja tuottaja kohtaavat, vaikka tuotteet kulkisivat pitkänkin ketjun kautta? Omalla tilalla asia on ratkaistu siten, että kaikissa tilalta lähtevissä pakkauksissa on vinkki kuluttajalle, että käypä kurkkaamassa tilamme kotisivuilta, missä tuotteet ovat kasvaneet. Tehokkaan luomuvalvonnan lisäksi kuluttajan saama tieto tuotteen alkuperästä, tuotantotavasta ja viljelijästä lisää uskottavuutta ja parantaa luomun markkinoita.
11 TUTKAKSEN julkaisusarjassa on ilmestynyt: 1980 Syntyvyyden kehitys maassamme 1981 Alkoholin taloudelliset vaikutukset 1981 Budjetti ja tutkimus 1982 Arvofilosofia ja politiikka 1983 Aikakauslehtikatsaus 1983 Pienet radioaktiiviset annokset 1983 Eri energiamuotojen vaikutukset ympäristöön 1984 Suomalaisen kansanvallan kasvot tänään 1984 Energia, kehitys, elämänlaatu 1984 Suurvoimalan valintapäätös 1985 Nainen kansanedustajana 1985 Vaihtoehtoinen sosiaalipolitiikka 1986 Aids - uusi tartuntatauti 1986 Suomalainen yhteiskunta - tekniikka, työ, tulevaisuus 1986 Kansallinen suvereniteetti ja kansainvälisyys 1987 Onko tulevaisuus eduskunnan käsissä? 1988 Biotekniikka tänään ja huomenna 1989 Rooman klubi: Ajattele maailmanlaajuisesti - toimi paikallisesti 1989 "Oot sä mukana" 1989 Hyvinvointi - toimintakykyisyys - yhteiskuntapolitiikka - Liikunta ihmisen ja yhteiskunnan palvelijana 1989 "Muuttuva Eurooppa" 1989 "Julkinen kuuleminen metsänkasvatuksen tutkimuksesta" 1990 Väkivalta yhteiskunnassamme - onko torjuntakeinoja? 1990 Maailman väestöräjähdys ja Suomi 1990 Säteilyriskit ja kemialliset ympäristöriskit 1990 Kierrätys ja säästävä teknologia 1991 Valtiomiestekoja vai kilpalaulantaa: ns. suomettumisilmiö 1970-luvun Suomessa 1992 Tutkaksen tulevaisuusseminaari 1993 "Nuoret lama-suomessa" 1993 Väestö ja kehitys kansainvälisen yhteistyön kohteena 1994 OECD:n arviointi Suomen korkeakoulupolitiikasta 1995 Matematiikan ja luonnontieteiden oppiminen - portti osaamisen Suomeen 1995 Peruskoulun ja lukion arvioinnista 1996 Hullun lehmän tauti 1996 Työllisyyden harhakuvat 1996 Ilmansaasteiden terveysriskit 1996 Työllisyys ja yhteiskunnalliset innovaatiot 1996 Eutanasia - elämän loppuvaiheen etiikka 1996 Liikkuvuus, kuljetukset, liikenne; kasvun, kilpailukyvyn ja työllisyyden näkökulmasta 1997 Elinikäisen oppimisen kansallinen strategia - mitä se voi olla? 1997 Geeniteknologia ja ihminen 1997 Teollisuuden sähköntarve ja ilmastosopimukset - selviääkö Suomi? 1997 Keinoalkuinen lisääntyminen 1997 Uudet materiaalit ja lähitulevaisuus 1997 Mihin tiedepolitiikkaa tarvitaan? - Suomalainen tiede 2017 1998 Mitä uutta suomalaisessa aivotutkimuksessa 1998 Globaalistuminen luo paineita ja tarjoaa mahdollisuuksia Suomen metsäsektorille 1998 Huipputekniikan tutkimus - Suomen kehityksen moottori? 1998 Kipu - hoitamaton ongelma terveyden-huollossamme 1999 Energia ja ilmastonmuutos - selviääkö Suomi Kioton tavoitteista? 1999 Biotieteiden tutkimus ja soveltaminen. Tulevaisuuden odotuksia ja kehittämistarpeita 2000 Suomen tutkimuksen rahoitus - tarpeet ja suuntaus 2000 Laatuyhteiskuntaseminaari 2000 Kaksi tietä asiantuntijuuteen - mihin kahden väylän korkeakoulutusta tarvitaan? 2000 Tutkimuspolitiikan merkitys globalistuvassa maailmassa 2000 Liikenneväylät; kustannus- vai menestystekijä? 2000 Nuoret perheet tänään 2001 Globaalitalouden hallinnan keinot - ohjataanko markkinoita kaduilta vai kabineteista? 2001 Suomalainen avaruustutkimus 2001 Vihreä kaupunki? 2001 Eturauhassyöpä lisääntyy - diagnostiikka ja hoito 2001 Opettajuus - kriisissä? 2001 Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimus - investointi tulevaisuuteen Tutkijoiden ja kansanedustajien seura TUTKAS on perustettu vuonna 1970. Seuran tarkoituksena on luoda edellytykset kansanedustajien ja tutkijoiden väliselle yhteydelle ja tiedonvaihdolle. Osoite: Tutkijoiden ja kansanedustajien seura - TUTKAS - Föreningen för forskare och riksdagsmän, 00102 EDUSKUNTA, puh. (90) - 432 2183, s-posti ulrica.gabrielsson@eduskunta.fi.