Kielten järjestelmien vertailusta kieltenvälisen vaikutuksen tutkimukseen Annekatrin Kaivapalu 1 Lähdekielen vaikutus kohdekielen oppimisen keskeisenä tekijänä Lähdekielen vaikutus on toisen kielen omaksumiseen ja vieraan kielen oppimiseen vaikuttavista monista tekijöistä tutkimushistorialtaan vanhin, keskeisin ja eniten tutkittu. Lähdekielen vaikutus kohdekielen omaksumiseen on kieltenvälisen vaikutuksen yksi ilmenemismuoto samoin kuin kohdekielen vaikutus lähdekielen käyttöön. Lähdekielenä voivat oppijan äidinkielen lisäksi toimia muutkin aikaisemmin opitut kielet. Termiä lähdekielen vaikutus käytetään nykyään toisaalta transferin eli kielen rakenteellisten elementtien siirtovaikutuksen synonyyminä, toisaalta sen avulla käsitellään kieltenvälisiä vaikutusyhteyksiä laajemmin, myös kognitiivisessa, psykolingvistisessä ja sosiokulttuurisessa kontekstissa. Vaikka lähdekielen osuudesta on esitetty vastakkaisia näkemyksiä eri aikoina, kohdekielen oppimisen tutkimuksessa ollaan nykyään yksimielisiä siitä, että oppijankielessä esiintyy systemaattisia eroja, jotka riippuvat muun muassa erilaisista lähde- ja kohdekielen välisistä suhteista. Lähdekielen vaikutusta pidetään jopa tärkeimpänä kohdekielen omaksumiseen vaikuttavana tekijänä (Ellis 1994: 343; Granger 1996) tai ainakin yhtenä erittäin tärkeänä tekijänä, joka yhteistoiminnassa ja kilpaillen muiden tekijöiden kanssa muokkaa kohdekielen omaksumista oppimisen eri vaiheissa ja kielen eri osa-alueilla (MacWhinney 2005; Kaivapalu 2005). Lähdekielen vaikutus on siis yksi oppijankielen universaaleista piirteistä, jota esiintyy huolimatta siitä, mikä on oppijan ensikieli ja mikä oppimisen kohdekieli (Jantunen 2008). Kielten järjestelmien vertailusta kieltenvälisen vaikutuksen tutkimukseen 293
Lähdekielen vaikutuksen tutkimisen perinteinen paradigma rajoittui ilmiön identifiointiin ja kvantifiointiin. Nykyinen tutkimus taas tähtää sen lisäksi lähdekielen vaikutuksen syiden ja rajoitusten selvittämiseen, teoreettisten selitysten kehittämiseen ja aivotoiminnan kuvaukseen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana tutkimus on laajentunut koskemaan alueita, joiden aikaisemmin väitettiin olevan kokonaan immuuneja lähdekielen vaikutukselle: taivutus- ja johtomorfologia, aika ja aspekti, morfeemien omaksumisjärjestys ja sanajärjestys. Lisäksi on tullut uusia tutkimusalueita kuten leksikaalisen ilmaisemisen, tapahtumien rakentamisen, työmuistin ja kädenliikkeiden tutkimus. (Jarvis 2010.) Empiirinen tutkimus keskittyy kieltenväliseen samankaltaisuuteen, lähdekielen positiiviseen vaikutukseen, lähdekielen vaikutuksen ja kielitaidon tason suhteeseen, kielellisten ilmiöiden ja yksiköiden siirrettävyyteen, psykologisiin ja sosiokulttuurisiin aspekteihin sekä oppijoiden henkilökohtaisiin eroihin. Lähdekielen vaikutuksen osoittaminen on usein vaikeaa, erityisesti siksi, että tiedämme vielä kovin vähän siitä, miten kieli elää ihmisen mielessä. Lähdekielen vaikutuksen tutkimisen lopullisena tavoitteena onkin selvittää, miten ihmisen osaamat kielet, sekä äidinkieli että muut myöhemmin opitut tai omaksutut kielet, toimivat vuorovaikutteisesti aivoissa (Jarvis & Pavlenko 2008: 111). Päämäärän tavoittamiseen tarvitaan empiirisen tutkimustiedon, teoreettisten perustelujen sekä aikaisempaan tutkimukseen pohjautuvien ja uusien hypoteesien testauksen lisäksi eri lähestymistapojen kuten esimerkiksi psykolingvistiikan ja korpuspohjaisen tutkimuksen tulosten vertailua ja yhdistämistä. Lähdekielen vaikutuksen tutkimus on kautta aikojen perustunut ensisijaisesti vertailuun. Vaikka vertailun kohteet ovat vuosien kuluessaan vaihtuneet, vertailu on jatkuvasti pysynyt alan keskeisenä tutkimusmenetelmänä. Tämän luvun tavoitteena on kuvata, miten vertailua on sovellettu ja sovelletaan lähdekielen vaikutuksen tutkimisessa, sekä pohtia erityyppisten vertailuaineistojen etuja ja rajoituksia. 294 Annekatrin Kaivapalu
2 Lähde- ja kohdekielen rakenteiden ja/tai järjestelmien vertailu Toisen kielen omaksumisen teoreettiseksi viitekehykseksi nousi 1950-luvulla kontrastiivinen kielentutkimus. Ensimmäinen systemaattinen yritys ratkaista toisen ja vieraan kielen oppimisen ongelmia ja parantaa kielikoulutuksen tuloksellisuutta oli luonnollinen seuraus oman aikakautensa oppimis- ja kielikäsityksistä. Kielitiedettä hallitsi strukturalismi ja kielen oppimisen teoriaa behaviorismi. Näkökulma kieleen oli keskeisesti analyyttinen, ja pohdiskelussa korostuivat ratkaisevalla tavalla muodolliset kieliopilliset seikat. Kieli nähtiin rakenteiden järjestelmänä ja oppiminen ärsykkeitä seuraavan toistamisen tuloksena. Oppijoiden ajateltiin kohdekielen tuottamisprosessin aikana siirtävän oman kielensä rakenteet ja merkitykset opittavaan kieleen. Behavioristisen oppimisteorian mukaan aikaisemmin omaksuttu ensikielen aines häiritsi uuden omaksumista. Näiden kahden teoreettisen lähestymistavan yhteisvaikutuksesta kohdekielen oppimisen ongelmien nähtiin johtuvan ensisijaisesti äidinkielen rakenteiden ilmenemisestä opittavan kielen rakenteiden sijasta. Lähdekielen vaikutus koettiin siis kohdekielen omaksumisen esteenä. Varhaiset pyrkimykset kieltenväliseen vertailuun johtuivat halusta tuottaa kielitieteellisesti perusteltua aineistoa kielenopetuksen tarpeisiin. Kielenopetuksen katsottiin hyötyvän ratkaisevasti siitä, että käytettävissä olisi lähde- ja kohdekielen tieteellisten kuvausten huolellinen vertailu (Fries 1945: 9). Kontrastiivisen kielentutkimuksen klassikon Linguistics across cultures (Lado 1957) mukaan kielten väliset eroavaisuudet ja kielenoppimisen vaikeus ovat keskenään suoraan verrannollisia (käännös Sajavaara 2006 mukaan): Voimme ennustaa ja kuvata ne järjestelmät, jotka aiheuttavat ongelmia, ja ne, jotka eivät aiheuta ongelmia, vertaamalla systemaattisesti opittavaa kieltä ja kulttuuria opiskelijan äidinkieleen ja kulttuuriin. Kaikkein vaikeimpia oletettiin olevan tapausten, joissa lähdekielen ilmiölle oli kohdekielessä enemmän Kielten järjestelmien vertailusta kieltenvälisen vaikutuksen tutkimukseen 295
kuin yksi vastine. Myös sellaisten kohdekielisten ilmiöiden oppimisen arveltiin osoittautuvan hankalaksi, joilla ei ole vastinetta lähdekielessä. Helpompina pidettiin tapauksia, joissa lähdekielen monelle ilmiölle oli kohdekielessä yksi vastine. Käsitystä, että vieraan kielen oppimisen ongelmia voitaisiin ennustaa kontrastiivisen analyysin avulla, on kutsuttu kontrastiivisen analyysin vahvaksi hypoteesiksi. Vahvan hypoteesin rinnalle kehitetyn heikon hypoteesin mukaan läheskään kaikki oppimisvaikeudet eivät ole ennustettavissa lähde- ja kohdekielen rakenteita vertaamalla, vaan vertailu auttaa ainoastaan osittain selittämään vaikeuksia ja virheitä. (Paunonen 1991: 23 24.) Terrence Odlinin (2006) mukaan kontrastiivisen analyysin edelläkävijät eivät todellisuudessa ehdottaneet kahta hypoteesia, vaan eri versiot syntyivät 1970-luvulla, kun Ladon ajatuksia tulkittiin väärin 1. Vertailemalla lähde- ja kohdekielen rakenteita ja painottamalla kielten välisiä eroja arveltiin siis voitavan ehkäistä oppijoiden virheitä, joiden ensisijaiseksi aiheuttajaksi katsottiin lähdekieli. Samoja periaatteita noudattivat lukuisat tutkimukset, myös 1980-luvun alussa käynnistynyt suomen ja viron kieliopillisen vertailun tutkimushanke: läheisten sukukielten rakenteiden vertailun arveltiin ennakoivan ja selittävän oppijoiden vaikeuksia (Remes 2009: 34). Behavioristinen ja strukturalistinen painolasti elää nykyäänkin melko sitkeästi kielentutkimuksessa ja -opetuksessa: oppijoiden kohdekielisiä tuotoksia selitetään usein vain kielten järjestelmien välisillä eroilla, mutta unohdetaan oppijan näkökulma ja oppimisen psykososiaalinen ulottuvuus. Syitä, miksi kontrastiivinen analyysi ei päässyt kielenopetusta palveleviin tavoitteisiin, on runsaasti. Ratkaisevin on se, että puhtaasti teoreettiseksi katsottavan kielten vertailun odotettiin antavan tulokseksi aineistoa, jota voitaisiin käyttää hyväksi kielenopetuksessa. Teoreettisesti suuntautuneessa analyysissä kieliä verrataan keskenään ilman kielten ulkopuolelta haettuja sovelluskohteita tavoitteena saada yksittäiskielten kuvauksia varten sellaista tietoa, jota ei ehkä muuten saataisi (ks. myös Järventaustan artikkeli tässä kirjassa). Teoreettisen 296 Annekatrin Kaivapalu
kontrastiivisen analyysin tulokset voivat olla sovellettavissa käytännön tarpeisiin, mutta varsinaisena tavoitteena on avaus uusiin teoreettisiin näkökulmiin ja yksittäisten kielten tutkimukseen. (Fisiak 1971; Sajavaara 1977.) Soveltava kontrastiivinen tutkimus sen sijaan pyrkii tavoitteisiin, jotka ovat verrattavien kielten ulkopuolella, ja lähtee liikkeelle sovellustarpeista. Kun teoreettinen kontrastiivinen analyysi perustuu kielten samalta pohjalta lähteviin kuvauksiin, soveltava analyysi edellyttää sellaisten metodien käyttöä, joilla päästään käsiksi sovelluskohteisiin, toisen kielen omaksumisen tutkimuksessa siis kielenoppijan ongelmiin. (Sajavaara 2006: 13 14.) Kontrastiiviseen kielentutkimukseen kohdistuneesta kritiikistä huolimatta kieltenvälinen kontrastiivinen analyysi ei ole kohdekielen oppimisen tutkimuksen näkökulmasta tarkoituksetonta. Myös kielijärjestelmiin pohjautuvalla kontrastiivisella tutkimustiedolla on jatkuvasti tärkeä rooli lähdekielen vaikutuksen tutkimisessa. Kielet voivat vaikuttaa toisiinsa oppimis- tai käyttöprosessissa vain, jos molemmissa kielissä on rakenteellisesti, semanttisesti tai funktionaalisesti samanlaista ainesta. Muutoin kielenkäyttäjän mielessä ei synny sitä assosiatiivista tai analogista siltaa, joka on kieltenvälisen vaikutuksen edellytys (Martin 2006: 46). Ellei käytettävissä ole riittävää vertailevaa tietoa lähde- ja kohdekielen järjestelmistä, ei myöskään ole käsitystä kielten järjestelmien kosketuspinnasta, jonka kautta sekä kielen elementtien että prosessien siirto lähdekielestä kohdekieleen voisi tapahtua. 3 Todellinen kieltenvälinen samankaltaisuus ja erilaisuus jatkumona Lähde- ja kohdekielen rakenteiden ja järjestelmien vertailu edustaa lingvististä näkökulmaa. Kyseessä on siis kieltenvälinen todellinen eli objektiivinen samankaltaisuus (Ringbom 2007: 7 8). Todellinen samankaltaisuus on kielitieteen aluetta, ja sen pitäisi kielijärjestelmien vertailun pohjalta olla ainakin teoreettisesti määriteltävissä (ks. Kielten järjestelmien vertailusta kieltenvälisen vaikutuksen tutkimukseen 297
esim. Remeksen (2009) viron ja suomen taivutusjärjestelmien vertailu). Määritelmien kriteerit ovat kuitenkin vaihdelleet (ks. esim. Ard & Homburg 1983: 165; Ellegård 1978), eivätkä esitetyt ehdotukset ole merkittävästi vaikuttaneet toisen kielen omaksumisen tutkimukseen. Yhtenä mahdollisena yleisesti hyväksyttävänä kieltenvälisen todellisen samankaltaisuuden kriteerinä voisi toimia symmetrisyys: jos lähde- ja kohdekielen välinen todellinen samankaltaisuus on olemassa, se on symmetristä (Ringbom 2007: 7). Niinpä esimerkiksi Hannu Remes (2009: 94 95) on kielijärjestelmiä vertailemalla osoittanut, että suomen ja viron hyvin rinnastuvat monikkomuodot kuten sm. punaiset: punaisten ja vir. punased: punaste, sm. kielet: kielten ja vir. keeled: keelte, sm. puita ja vir. puid tai sm. hampaita, murteissa, huoneista, kuninkailla ja vir. hambaid, murdeis, hooneist, kuningail ovat samankaltaisia symmetrisesti, toisin sanoen molempien kielijärjestelmien näkökulmasta katsoen. Sen sijaan jaksossa 5 käsittelemäni havaittu ja oletettu samankaltaisuus eivät välttämättä ole symmetrisiä. Kieltenvälisen samankaltaisuuden ja erilaisuuden raja ei ole jyrkkä, vaan se nähdään pikemmin jatkumona (esim. Kaivapalu 2005; Tokowicz & MacWhinney 2005; Ringbom 2007; Bochnacker & Rosén 2008; Trofimowich ym. 2008; Jarvis 2010), johon sijoittuvat samankaltaisuussuhteet, kontrasti- eli erilaisuussuhteet ja nollasuhteet (Ringbom 2007: 5 6). Kieltenvälinen samankaltaisuus eli konvergenssi tarkoittaa, että kielellinen ilmiö tai malli hahmotetaan lähde- ja kohdekielessä rakenteellisesti, semanttisesti ja/tai funktionaalisesti samanlaiseksi. Muodon, leksikaalisen merkityksen ja funktion täydellinen samanlaisuus eli identtisyys on kuitenkin harvinaista ja ilmenee vain vastavuoroisesti ymmärrettävissä olevien lähisukukielten välillä. Viron ja suomen välillä täydellistä samanlaisuutta esiintyy esimerkiksi yhteisessä sanastossa: sen lisäksi, että puu, maa, meri, veri, uni ja lumi ovat samanlaisia muodoltaan, ne ilmaisevat samaa leksikaalista merkitystä ja nominatiivin funktiota. Lähde- ja kohdekielen välinen samankaltaisuus, varsinkin kun se on samanaikaisesti rakenteellista, semanttista ja funktionaalista, luo 298 Annekatrin Kaivapalu
edellytykset lähdekielen positiiviselle vaikutukselle. On huomattava, että lähdekielen vaikutus ei sinänsä ole positiivista eikä negatiivista, vaan ainoastaan sen lopputulosta kohdekielessä voi pitää myönteisenä tai kielteisenä. Vironkielisen suomenoppijan ja suomenkielisen vironoppijan on siis esimerkiksi helppo havaita, että kahden lähisukukielen taivutusjärjestelmä toimii samalla tavalla, ja melko suuri osa taivutussuffikseista on molemmissa kielissä samankaltaisia. Samankaltaisuus saattaa olla yhtä aikaa rakenteellista (fonologista ja morfologista), syntaktista, semanttista ja funktionaalista, kuten esimerkiksi partitiivi- ja elatiivimuodoissa: vir. laine : laine + i +d : laine + i + st sm. laine : laine + i + ta : laine + i + sta. Viron ja suomen kontekstissa kielen eri osa-alueiden samankaltaisuus ja erilaisuus voivat kuitenkin myös muodostaa erilaisia yhdistelmiä. Kieltenvälinen samankaltaisuus saattaa olla rakenteellista ja funktionaalista, muttei semanttista: vir. kitsas kapea : kitsa + i + d : kitsa + i + st sm. patsas : patsa +i + ta : patsa + i + sta Viron kitsas ja suomen patsas ovat molemmissa kielissä fonologiselta ulkoasulta (tavuluku ja -rakenne) samankaltaisia, taipuvat saman mallin mukaan ja ilmaisevat saman sijamuodon kieliopillista funktiota, vaikka kyseessä ovat eri leksikaalisia merkityksia ilmaisevat sanat. Toisaalta semanttinen ja funktionaalinen samankaltaisuus sekä morfologinen erilaisuus voivat yhdistyä keskenään: vir. kool : koole : kooli + de + st sm. koulu : koulu + j + a : koulu + i + sta Kielten järjestelmien vertailusta kieltenvälisen vaikutuksen tutkimukseen 299
Viron kool ja suomen koulu taipuvat eri taivutusmallien mukaan mutta ilmaisevat samaa leksikaalista merkitystä ja funktiota. Kun kielten välillä vallitsee kontrasti- eli erilaisuussuhde, lähde- ja kohdekielen mallit eroavat keskenään merkittävästi huolimatta siitä, että erilaisuuden taustalla piilee myös kieltenvälistä samankaltaisuutta: vir. skulptuur veistos : skulptuure : skulptuuri + de + st sm. veistos : veistoks + i + a : veistoks + i +sta Skulptuur ja veistos ilmaisevat samoja leksikaalisia merkityksiä ja kieliopillisia funktioita, vaikka sanamuotojen fonologisen ja morfologisen erilaisuuden takia yhtäläisyydet eivät ole oppijalle ilman eksplisiittistä opetusta tai omaa havaintoa huomattavissa. Kieltenvälinen erilaisuus on lähdekielen negatiivisen vaikutuksen edellytys. On myös tilanteita, jossa oppijat eivät luota todellisiin kieltenvälisiin samanlaisuuksiin ja siten tekevät virheitä pelkästään siinä uskossa, ettei kohdekieli voi olla samankaltainen kuin lähdekieli (Kaivapalu 2005: 210 211). Kieltenvälinen nollasuhde (Ringbom 2007: 6) ei tarkoita, ettei oppija havaitsisi kielten välillä mitään yhteistä, kun oppimisprosessi edistyy. Kaikille tai monille kielille yhteisten piirteiden abstraktiotaso on vain niin korkea, ettei oppija yleensä pysty havaitsemaan yhteyksiä kohdekielen täysin erilaisen kielellisen ilmiön ja lähdekielen piirteiden välillä. Viron ja suomen välistä nollasuhdetta havainnollistaa esimerkiksi suomen kieliopillinen potentiaali, jolle ei ole vastinetta viron modusjärjetelmässä, vaan vastaava sisältö ilmaistaan leksikaalisesti. Kielijärjestelmien vertailun tärkeys korostuu erityisesti, kun tarkastellaan lähdekielen positiivista vaikutusta. Kieltenvälinen erilaisuus ja siitä johtuvat oppijoiden virheet ovat melko helposti tutkijan havaittavissa, kun taas samankaltaisuus ja siitä aiheutuva lähdekielen positiivinen vaikutus edellyttävät sekä lähde- että kohdekielen rakenteiden perusteellista tuntemusta ja huolellista vertailua mahdollisen kielten- 300 Annekatrin Kaivapalu
välisen kosketuspinnan selvittämiseksi. Lähde- ja kohdekielen järjestelmien vertailuun perustuu myös yksi lähdekielen vaikutuksen tutkimisen yhteisen metodologisen viitekehyksen neljästä todistetyyppistä, kielensisäiset kontrastit. 4 Yhteinen metodologinen viitekehys lähdekielen vaikutuksen tutkimiseksi Toisen ja vieraan kielen oppimisen tutkimushistoriassa oletukset lähdekielen vaikutuksesta kohdekielen oppimiseen ovat vaihdelleet sen mukaan, millaisista teoreettisista perusteista asiaa on pohdittu. Myös vaihteleva terminologia ja määritelmien runsaus ovat ratkaisevasti vaikuttaneet tutkimusalan tuloksiin, jotka ovat osin olleet keskenään ristiriitaisia. Lähdekielen vaikutuksen tutkimisen menetelmäerojen ratkaisemiseksi on kehitetty yhteinen metodologinen viitekehys (Jarvis 2000; 2010), joka koostuu kolmesta komponentista: 1) teoreettisesti neutraali lähdekielen vaikutuksen määritelmä, 2) taustamuuttujien kontrolloiminen ja poissulkeminen, 3) riittävän tiiviit, mutta perusteelliset todisteet lähdekielen vaikutuksen puolesta tai sitä vastaan. Transfer-termiä ja sen myöhemmin korvannutta termiä kieltenvälinen vaikutus on käytetty monenlaisten käyttäytymisten, prosessien ja rajoitusten yleistermeinä. Koska molemmat termit kattavat suuren joukon erilaisia näkökulmia kielten välisiin vaikutusyhteyksiin, on lopullisen määritelmän muotoileminen osoittautunut haasteelliseksi. Viimeisen vuosikymmenen aikana on lähdekielen vaikutuksen tutkimisen työmääritelmänä käytetty melko laajasti (ks. esim. Jarvis & Odlin 2000; Kaivapalu 2005; Rasier & Hiligsmann 2007) seuraavaa yleisesti hyväksyttyä määritelmää (Jarvis 2000: 250): Lähdekielen vaikutusta ovat ne oppija-aineiston tapaukset, joissa oppijoiden kohdekielisen käyttäyty- Kielten järjestelmien vertailusta kieltenvälisen vaikutuksen tutkimukseen 301
misen jonkin piirteen ja heidän lähdekielisen taustansa välillä voidaan osoittaa olevan tilastollisesti merkitsevä tai todennäköisyyteen perustuva korrelaatio. Määritelmä luonnehtii lähdekielen vaikutusta ja ohjeistaa alustavasti, miten sitä pitäisi tutkia. Koska lähdekielen vaikutus on yhteistoiminnassa ja kilpailee monien muiden oppijoiden prosessointia muokkaavien tekijöiden kanssa, sen tutkimisessa on ensisijaisen tärkeää taustamuuttujien kontrolloiminen ja poissulkeminen. Yhteistä metodologista viitekehystä varten Jarvis (2000: 260 261) on esittänyt Ellisin (1994: 315) taustamuuttujien perusteella seuraavan kontrolloitavien taustamuuttujien listan: ikä; persoonallisuus, motivaatio, kielellinen kyvykkyys; sosiaalinen sekä koulutus- ja kulttuuritausta; kielitausta (kaikki edelliset lähde- ja kohdekielet); kohdekielen osaamisen taso; syötöksen tyyppi ja määrä; tehtävätyyppi ja kielenkäyttöalue, lähde- ja kohdekielen välinen lingvistinen etäisyys; lingvistisen piirteen prototyyppisyys ja tunnusmerkkisyys. Jokainen lähdekielen vaikutuksen yhteydessä toimivista taustamuuttujista saattaa vaikuttaa tulosten tarkasteluun. Ideaalitapauksessa kaikki taustamuuttujat olisi kontrolloitava eli joko pidettävä muuttumattomina tai tutkittava aktiivisesti, sillä ne voivat syrjäyttää tai piilottaa lähdekielen vaikutuksen, vaikka se muuten olisi havaittavissa. Vain jos taustamuuttujat on kontrolloitu, voidaan tehdä johtopäätöksiä lähdekielen vaikutuksesta. Mikäli tämä on mahdotonta, on tutkimuksen olosuhteiden ohjattava, millaisia tekijöitä kontrolloidaan ja millaisia ei. Kieltenvälisellä vaikutuksella on neljä potentiaalista seurausta tai ilmenemismuotoa, jotka ovat käsitettävissä kieltenvälisen vaikutuksen todistetyyppeiksi tai sen toimimisen edellytyksiksi: (a) ryhmänsisäinen homogeenisuus samaa lähdekieltä puhuvien oppijoiden kohdekielen tuotoksissa; (b) ryhmienvälinen heterogeenisuus eri lähdekieliä puhuvien oppijoiden kohdekielen tuotoksissa; 302 Annekatrin Kaivapalu
(c) yhteys samaa lähdekieltä puhuvien oppijoiden lähdekielen ja kohdekielen tuotosten välillä; (d) kohdekielen sisäiset kontrastit. Nämä neljä todistetyyppiä yhdessä muodostavat vertailupohjaisen argumentin lähdekielen vaikutuksen esiintymisen puolesta tai sitä vastaan, ja niiden tutkiminen vaatii kielenkäytön vertailua henkilöiden, ryhmien ja kielten välillä. Kun esiintymien taustalla on yhtenäinen ilmiö, joka tarjoaa kuitenkin neljää tutkimusmahdollisuutta, on kokonaiskuvan kannalta välttämätöntä tutkia kaikkia suhteessa toisiinsa. Ensimmäinen ilmenemismuoto (a) osoittaa, että saman lähdekielen käyttäjät prosessoivat kohdekieltä samalla tavalla, toinen (b) todistaa, että oppijankieli ei ole riippumaton lähdekielestä, kolmas (c) valaisee ja perustelee suhteita lähdekielen vaikutuksen ja sen lähteen välillä; neljäs (d) selvittää sekä positiivisen että negatiivisen lähdekielen vaikutuksen lähtökohtia ja luonnetta. Samaa lähdekieltä puhuvien oppijoiden kohdekielen tuotosten homogeenisuus (a) saattaa tietyissä olosuhteissa olla heikko todiste. Oppijat voivat päästä ilmaisutavoitteeseen eri tavoin välttämällä tiettyjä valintoja, eikä samaa lähdekieltä puhuvien oppijoiden tuotosten homogeenisuus näy. Homogeenisuus samaa lähdekieltä puhuvien oppijoiden tuotoksissa saattaa olla pieni myös niillä kielenkäytön alueilla, jotka ovat alttiita henkilökohtaiselle vaihtelulle (Odlin 1989: 42, 130 136). Tämä on ongelmallista, sillä lähdekielen vaikutus ja henkilökohtainen vaihtelu eivät ole aina ristiriidassa toistensa kanssa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että sosiaaliset ja pedagogiset taustamuuttujat saattavat aiheuttaa lähdekielen vaikutuksen erilaisuuden saman kohdekielen prosessoinnissa. Tällaisessa tilanteessa homogeenisuuden puutetta saman lähdekielen puhujien tuotoksissa ei voi tulkita lähdekielen vaikutuksen poissaolona. Usein lähdekielen vaikutus ilmenee lähde- ja kohdekielen tuotosten vertailussa. On kuitenkin huomattava, että homogeenisuus samaa läh- Kielten järjestelmien vertailusta kieltenvälisen vaikutuksen tutkimukseen 303
dekieltä puhuvien oppijoiden tuotoksissa voi johtua myös kohdekielen rakenteesta ja kielenoppimisen universaaleista piirteistä. Tämä on hyvin yleistä varsinkin luonnollisessa toisen kielen oppimisympäristössä. Homogeenisuus samaa lähdekieltä käyttävien oppijoiden tuotoksissa ei ole siten yksin riittävä todiste lähdekielen vaikutuksesta, vaan sitä on täydennettävä muilla mahdollisilla todistetyypeillä. Heterogeenisuus eri lähdekieliä puhuvien oppijoiden kohdekielisissä tuotoksissa (b) on edellistä vahvempi todiste. Se vahvistaa väitettä, että tietty kaikille samankielisille oppijoille yhteinen kohdekielen muoto on lähdekielen vaikutuksen seurausta, mutta se saattaa johtaa myös harhaan. On mahdollista, että eri lähdekielten edustajien kohdekielisissä tuotoksissa on sattumanvaraisia samanlaisuuksia. Siitä syystä tämäkään todistetyyppi ei ole yksin riittävä, sillä sattumanvaraiset samanlaisuudet erikielisten oppijoiden tuotoksissa saattavat aiheuttaa johtopäätöksen, että lähdekielen vaikutus puuttuisi, vaikka se voi olla joissakin tilanteissa hyvinkin tärkeä. Lähde- ja kohdekielen ilmiöiden yhdenmukaisuus (c) on kyseessä silloin, kun samaa lähdekieltä käyttävien oppijoiden lähde- ja kohdekielen tuotoksissa esiintyy selviä ja toistuvia vastaavuuksia. Tämä on ilmeisesti vahvin todistetyyppi, mutta saattaa samoin johtaa harhaan, sillä oppijoilla on taipumus käyttää prototyyppisempiä ja yleisempiä ilmaisuja kuin äidinkielisillä kielenkäyttäjillä. Lisäksi on mahdollista, että lähdekielen vaikutusta esiintyy, vaikka lähde- ja kohdekielen tuotoksissa on erilaisuuksia. Kohdekieli ei ole vertailussa lähdekieleen homogeeninen (d). Lähde- ja kohdekielen ilmiöiden välillä vallitsee sekä konvergenssi- että divergenssisuhteita. Kohdekieli koostuu siis monista osakohdekielistä, jotka tarjoavat lähtökohdan sekä positiiviselle että negatiiviselle lähdekielen vaikutukselle sen mukaan, ovatko lähde- ja kohdekielen ilmiöt samankaltaisia vai erilaisia. Kuten jaksossa 2 kävi ilmi, kieltenvälisen samankaltaisuuden aste vaihtelee jatkumona samanlaisuudesta erilaisuuteen, ja kielen eri osa-alueiden (esim. fonologinen, morfologi- 304 Annekatrin Kaivapalu
nen jne.) samankaltaisuus ja erilaisuus saattavat muodostaa erilaisia yhdistelmiä. Minkäänlaisen aineiston perusteella ei näin ollen voi tehdä vakuuttavia johtopäätöksiä lähdekielen vaikutuksen esiintymisestä, mikäli tutkitaan vain yhtä neljästä todistetyypistä. Seuraavassa havainnollistan yhden testisanaesimerkin avulla viitekehyksen todistetyyppien soveltamista viron- ja venäjänkielisten suomenoppijoiden taivutusmorfologian tuottamista käsittelevässä tutkimuksessa (Kaivapalu 2005), jonka kohderyhmät ja vertailuryhmät on esitetty kuviossa 1. Vironkieliset Venäjänkieliset edistyneet edistyneet suomenoppijat suomenoppijat (n = 10) (n = 20) Vironkielinen Venäjänkielinen vertailuryhmä vertailuryhmä (n = 12) (n = 25) Vironkieliset Venäjänkieliset aloittelevat aloittelevat suomenoppijat suomenoppijat (n = 20) (n = 10) Kuvio 1. Tutkimuksen kohderyhmät ja vertailuryhmät. Samaa lähdekieltä puhuvien oppijoiden tuotosten ryhmänsisäistä homogeenisuutta on mahdollista tutkia sekä kvalitatiivisesti että kvantitatiivisesti. Kvalitatiivinen analyysi osoittaa, mitä taivutusmalleja oppijat käyttävät, ja kvantitatiivinen, miten yleinen malli on ryhmän kielellisessä tuotoksessa. Edistyneiden vironkielisten oppijoiden taivutustestistä ilmeni, että sanasta vieras seitsemän oppijaa kymmenestä käytti moni- Kielten järjestelmien vertailusta kieltenvälisen vaikutuksen tutkimukseen 305
kon partitiivin muotoa vieraita, kaksi vieraja ja yksi vierasja. Kaikki kymmenen oppijaa käyttivät monikon elatiivimuotoa vieraista. Vironkielisten oppijoiden ryhmän sisäinen homogeenisuus testisanan vieras osalta oli siis suuri, sillä käytettyjä taivutusmalleja esiintyi vain muutama. Suomen kielen sisäinen vertailu suhteessa viroon osoitti, että monikkomuotojen vieraita ja võõraid, vieraista ja võõraist konvergenssi lähdeja kohdekielen välillä on maksimaalinen: samuus koskee semantiikkaa, morfologiaa ja fonologiaa. Viron monikon elatiivissa esiintyy i-monikollisen vokaalivartaloisen muodon võõraist rinnalla myös te-monikollinen konsonanttivartaloinen muoto võõrastest, joka on i-monikolliseen muotoon verrattuna yleisempi. Sen takia oli kolmannen todistetyypin avulla vahvistettava, että vironkielisen vertailuryhmän kielenkäytössä todellakin esiintyy i-monikon muoto. Vertailusta oppijoiden lähdekieliseen käyttäytymiseen ilmeni, että kaikki vertailuryhmän jäsenet käyttivät elatiivimuotoa võõraist joko yhtenä rinnakkaismuotona tai ainoana mahdollisuutena. Vertailu venäjänkieliseen kohderyhmään toi ilmi kahden eri lähdekielisen ryhmän kohdekielisen käyttäytymisen heterogeenisuuden: 20 venäjänkielisestä edistyneestä suomenoppijasta vain kahdeksan käytti monikon partitiivimuotoa vieraita ja seitsemän elatiivimuotoa vieraista. Näiden lisäksi venäjänkielisten oppijoiden taivutustestissä esiintyi kuusi eri partitiivi- ja seitsemän eri elatiivimallia. Venäjänkielisten oppijoiden taivutustulosten ryhmänsisäinen homogeenisuus on siis vironkielisiin oppijoihin verrattuna huomattavasti pienempi, sillä taustalla ei ole positiivisesti vaikuttavaa lähdekielen mallia. Näin ollen kaikki lähdekielen vaikutuksen neljä todistetyyppiä osoittautuivat tutkimusasetelman kannalta relevanteiksi ja myös positiivisiksi todisteiksi vaikutuksen puolesta. Tutkimuksen tuloksia kokoavasti kuvaavassa kuviossa 2 on edustettuina kolme todistetyyppiä neljästä: tutkimustuloksia kuvaavat käyrät ilmaisevat toisaalta vironja venäjänkielisten kohderyhmien sisäistä homogeenisuutta, toisaalta ryhmienvälistä heterogeenisuutta; testisanaryhmät SVST (virossa ja 306 Annekatrin Kaivapalu
suomessa sama vartalo, sama taivutus), EVST (eri vartalo, sama taivutus), SVET (sama vartalo, eri taivutus) ja EVET (eri vartalo, eri taivutus) kuvaavat kohdekielen sisäisiä kontrasteja. Oikeiden vastausten prosenttiosuus 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 SVST vi EVST vi SVET vi EVET vi SVST ve SVST ve SVET ve EVET ve 0 1 2 3 4 Monikon Monikon Monikon Keskiarvo partitiivi illatiivi elatiivi Kuvio 2. Vironkielisten (n = 30) ja venäjänkielisten (n = 30) suomenoppijoiden kirjallisen irtosanatestin taivutustulokset sanaryhmittäin Edellä kuvaamastani lähdekielen vaikutuksen tutkimisen metodologisesta viitekehyksestä puuttuu oppijoiden näkökulma (ks. myös Jarvis 2010: 171), heidän kuvauksensa ja pohdiskelunsa lähdekielen vaikutuksesta prosessoinnissaan. Ne saattavat tarjota erityyppistä evidenssiä lähdekielen vaikutuksen toimimisesta. Seuraavassa käsittelen oppijoiden introspektio- ja retrospektioaineiston pohjalta kieltenvälisen todellisen sekä havaitun ja oletetun samankaltaisuuden suhdetta. Kielten järjestelmien vertailusta kieltenvälisen vaikutuksen tutkimukseen 307
5 Kielen omaksumisen psykolingvistiikka: havaittu ja oletettu samankaltaisuus Edellä jaksoissa 2 ja 3 kuvailtu lähde- ja kohdekielen typologinen etäisyys ei ole sama asia kuin kielenoppijan käsitys tai havainto niiden välisestä etäisyydestä. Kielten aito kontrastiivisuus toteutuu kielenoppijan kognitiivisessa järjestelmässä, jossa se on kieleen liittyvien ja muiden prosessien tuote (Sajavaara 2006: 15). Kieltenvälisen samankaltaisuuden tarkastelussa on siis ensisijaisen tärkeää selvittää ero todellisen, havaitun ja oletetun samankaltaisuuden välillä. Kontrastiivisen kielentutkimuksen valtakautena ei kielten rakenteellisen samankaltaisuuden psykolingvististä pohjaa kovinkaan usein pohdittu (ks. kuitenkin Kühlwein 1990; Sajavaara 1987). Kielija oppimiskäsityksestä johtuen kieli nähtiin staattisina rakenteina, jotka kielenoppijan on opittava. Kahden kielijärjestelmän rinnastaminen pelkästään struktuurien tasolla ei kuitenkaan riitä kielen oppimisen tutkimuksessa, sillä kontrastiivisuus ei ole kielen struktuureissa sinänsä, vaan siinä, miten kukin kielenkäyttäjä kokee kyseiset struktuurit (Sajavaara 2006: 15). Kieltenvälinen vaikutus pohjautuu nimenomaan näihin kielellisiin ilmiöihin, jotka oppija havaitsee lähde- ja kohdekielessä samankaltaisiksi (Kellerman 1977). Oppimisprosessissa ratkaisevia ovat siis havaittu ja oletettu samankaltaisuus (Ringbom 2007: 7 8, 24 26), jotka ovat todellista samankaltaisuutta huomattavasti laajempia ja enemmän variaatiota sisältäviä psykolingvistisiä käsitteitä. Sen takia on havaitusta ja oletetusta samankaltaisuudesta käytetty myös termejä psykotypologia (psychotypology) (esim. Eckman 2004: 517; García Mayo & Rothman 2012) ja samankaltaisuuden psykolingvistinen todellisuus (Kaivapalu 2004: 65 70; 2006; Sajavaara 2006: 14). Havaittu samankaltaisuus riippuu paljolti oppijoiden henkilökohtaisista ominaisuuksista ja aikaisemmista kielenoppimiskokemuksista. Kyseessä on siten melko sumea käsite, joka on kuvailtavissa ilmenemis- 308 Annekatrin Kaivapalu
muotojensa ja esiintymisensä olosuhteiden tutkimisen kautta. Samankaltaisuuden havaitseminen on potentiaalisesti tietoinen prosessi: oppijat pystyvät yleensä verbaalisesti kuvaamaan havaitsemisprosessiaan, vaikka eivät aina välttämättä kieliopillista käsitteistöä käyttäen. Vaikka tutkijat saattavat olla eri mieltä siitä, kertooko oppijoiden näkökulma paljoakaan kielijärjestelmien samankaltaisuuden psykolingvistisestä todellisuudesta, käytetään psykotypologian mittamiseen yhtenä mahdollisena välineenä melko laajasti typologisen havaitsemisen kyselyitä (typological perception questionnaire, ks. esim. Hall ym. 2009). Havaitsemiskyselyt tähtäävät oppijoiden käsityksiin (beliefs) kieltenvälisestä samankaltaisuudesta sekä holistisesti, tarkastelemalla lähde- ja kohdekieltä kokonaisuuksina (Hammarberg 2009), että modulaarisesti, keskittymällä tiettyihin kielilauseisiin (Cenoz 2003). Havaitulla samankaltaisuudella on tärkeä rooli varsinkin kohdekielen ymmärtämisessä. Tutkimustulokset osoittavat, että suomenkieliset kielenkäyttäjät ymmärtävät melko vaativan vironkielisen tekstin sisältöä ilman mitään aikaisempaa kokemusta viron kielestä ja pystyvät jopa kääntämään lyhyempiä tai pitempiä tekstipätkiä. Tässä tapauksessa ymmärtämisprosessi pohjautuu oppijoiden havaitsemaan lähde- ja kohdekielen leksikaalisen ja rakenteelliseen (varsinkin taivutusmorfologian, johto-opin ja lauserakenteen) samankaltaisuuteen. (Kaivapalu & Muikku-Werner 2010: 78 84.) Toisin kuin todellisen samankaltaisuuden, havaitun samankaltaisuuden ei välttämättä tarvitse olla symmetristä: kielen X käyttäjille saattaa kielen Y ymmärtäminen olla joistakin syistä helpompaa kuin kielen Y puhujille kielen X ymmärtäminen. Skandinaavisten kielten oppijat, opettajat ja tutkijat tietävät kokemustensa pohjalta, että tanskankielisen kielenkäyttäjän on helpompaa ymmärtää ruotsia kuin ruotsinkielisen tanskaa (Zeevaert 2007). Melko yleisesti vallalla olevien maallikkomielipiteiden mukaan vironkielisen oppijan on helpompaa ymmärtää suomea kuin päinvastoin. Tutkimusta tämän vahvistamiseksi ei kuitenkaan toistaiseksi ole. Kielten järjestelmien vertailusta kieltenvälisen vaikutuksen tutkimukseen 309
Aikaisempi tutkimus viron ja suomen todellisen ja havaitun samankaltaisuuden suhteista (Kaivapalu 2004; Kaivapalu & Martin 2012) osoittaa, että suomen ja viron nominien monikkomuotojen todellinen ja havaittu samankaltaisuus korreloivat keskenään vain osittain. Tutkimuksissa, jossa pyydettiin sekä viron- että suomenkielisiä oppijoita alleviivaamaan heidän mielestään monikon muodostuksen kannalta samankaltaiset muotoparit, vertailtavat monikkomuodot perustuivat kielten morfologisten järjestelmien vertailuun (Remes 1995: 113 115, vrt. myös 2009: 94 95). Vertailuparien todellinen samankaltaisuus vaihteli jatkumona samankaltaisuudesta kontrastiin (vrt. Ringbom 2007: 5 7): samankaltaisuudet (esim. vir. siniste sm. sinisten; vir. kuningail sm. kuninkailla), läheisyydet (vir. noote sm. nuotteja; vir. soomlasi sm. suomalaisia), erilaisuudet (vir. teoseis sm. teoksissa; vir. tühje sm. tyhjiä), isot erilaisuudet (vir. paikadest sm. paikoista; vir. peresid sm. perheitä). Viron- ja suomenkielisten oppijoiden käsitys monikkomuotojen samanlaisuudesta on esitetty taulukossa 1. Erotukset on laskettu siten, että muotoparia samankaltaisena pitäneiden suomenkielisten oppijoiden prosenttiosuudesta on vähennetty vironkielisten kielenkäyttäjien prosenttiosuus. Miinusmerkkiset erotukset ilmaisevat siis tilanteita, joissa vironkieliset kielenkäyttäjät kokivat muotoparin enemmän samankaltaisena kuin suomenkieliset kielenkäyttäjät. Ensimmäisessä samankaltaisten monikkomuotojen ryhmässä havaittu ja todellinen samanaltaisuus korreloivat varsinkin suomenkielisten kielenkäyttäjien osalta melko hyvin, vaikka yksittäisten monikkomuotoparien välillä on isojakin eroja. Muissa ryhmissä tulokset ovat huomattavasti heterogeenisempia: oppijoiden havaitsema samankaltaisuus vaihtelee. Läheisten, erilaisten ja erittäin erilastenkin monikkomuotojen ryhmässä on pareja, joita pidettiin samankaltaisina, mutta 310 Annekatrin Kaivapalu
Taulukko 1. Vironkielisten (n = 24) ja suomenkielisten (n = 10) oppijoiden havaitsema viron ja suomen monikkomuotojen samankaltaisuus. Viron ja suomen monikkomuodot Sm (%) Vir (%) Erotus Viron ja suomen monikkomuodot Sm (%) Vir (%) Erotus Samankaltaisuudet Läheisyydet punased punaiset 100 87,5 12,5 pesi pesiä 50 62,5 12,5 korrused kerrokset 80 62,5 17,5 silmis silmissä 100 70,8 29,2 siniste sinisten 90 66,6 23,4 kohti kohtia 40 54,2 14,2 keelte kielten 90 45,8 44,2 soomlasi suomalaisia 70 58,3 11,7 puid puita 80 83,3 3,3 lehti lehtiä 70 41,7 28,3 hambaid hampaita 90 62,5 27,5 noote nuotteja 20 45,8 25,8 murdeis murteissa 100 45,8 54,2 laudu lautoja 10 37,5 27,5 kuningail kuninkailla 100 79,1 20,9 võlgu velkoja 10 29,2 19,2 raamatuis raamatuissa 100 70,8 29,2 seeni sieniä 50 58,3 8,3 kuusikuis kuusikoissa 80 58,3 21,7 pabereis papereissa 100 58,3 41,7 sedeleid seteleita 100 70,8 29,2 Erilaisuudet Isot erilaisuudet kuulsais kuuluisissa 80 25 55 koolides kouluissa 40 41,7 1,7 lugejaid lukijoita 60 37,5 22,5 laevadel laivoilla 30 54,2 24,2 suuremail suuremmilla 50 41,7 8,3 paikadest paikoista 40 62,6 22,2 soolaseist suolaisista 70 50 20 keskustesse keskuksiin 0 33,3 33,3 teoseis teoksissa 60 33,3 26,7 sademeid sateita 10 29,2 19,2 lube lupia 0 37,5 37,5 saarte saarien 40 25 15 varje varjoja 10 25 15 teistel toisilla 40 45,8 5,8 linde lintuja 0 37,5 37,5 peresid perheitä 0 54,2 54,2 mände mäntyjä 0 29,2 29,2 kolmandatesse kolmansiin heinu heiniä 0 33,3 33,3 tühje tyhjiä 10 41,7 31,7 kurje kurjia 0 50 50 nelju neljiä 0 50 50 0 29,2 29,2 Kielten järjestelmien vertailusta kieltenvälisen vaikutuksen tutkimukseen 311
samoin myös pareja, jotka olivat oppijoiden mielestä erilaisia. Voidaan siis todeta, että mitä suurempi on kielten rakenteiden konvergenssi, sitä enemmän todellinen ja havaittu samankaltaisuus korreloivat keskenään. Mitä vähemmän lähde- ja kohdekielen rakenteissa on samankaltaista, sitä enemmän on tilaa muille tekijöille ja henkilökohtaiselle vaihtelulle. On mielenkiintoista, että monet oppijat havaitsivat suffiksien agglutinaatioprosessin samankaltaiseksi riippumatta siitä, millaiset monikon tunnukset vartaloon yhdistetään. Vaikka kielijärjestelmien vertailun näkökulmasta viron de- ja suomen i-monikon muodot edustavat eri monikkotyyppejä (Remes 2009: 86 94), merkittävä osa viron- että suomenkielisistä oppijoista piti muotoja koolides kouluissa, paikadest paikoista, laevadel laivoilla samankaltaisina. Näiden muotojen samankaltaisuuden havaitsemiseen vaikuttanee vartalon ja sijapäätteiden samankaltaisuuden ohella se tosiasia, että kyseiset monikkotyypit esiintyvät molemmissa kielissä, vaikka niiden jakauma ja frekvenssi ovat erilaiset. Oppijoille olennaista on kohdekielen kielellisen ilmiön tuttuus eikä vain se, että tietty morfologinen tunnus tai pääte esiintyisi tietyssä sanamuodossa tai taivutustyypissä. Erittäin erilaisia vartalovaihteluja ja sijapäätteitä (keskustesse keskuksiin, kolmandatesse kolmansiin) sisältäviä monikkomuotoja pidettiin erilaisina. Tutkimustulokset vahvistavat myös, että havaittu samankaltaisuus ei välttämättä ole symmetristä. Viron ja suomen monikkomuotojen havaitun samankaltaisuuden symmetrisyyden kannalta näyttää olevan ratkaiseva viron vartalomonikko 2, joka on yhteisestä historiallisesta taustasta (ks. Remes 2009: 86 95) huolimatta kehittynyt virossa suomenkieliselle oppijalle melko läpinäkymättömäksi. Suomenkielisille oppijoille sanamuodon monikollisuutta ilmaisee ensisijaisesti i-tunnus. Samankaltaisiksi tajutaankin viron i-loppuisia vartalomonikon muotoja (pesi pesiä, silmis silmissä, soomlasi suomalaisia, lehti lehtiä) sekä a- ja e-vartaloisia i-monikon muotoja (kuulsais kuuluisissa, lugejaid lukijoita, suuremail suureimmilla, soolaseist suolaisista, teoseis teoksissa) ja 312 Annekatrin Kaivapalu
niiden suomen vastineita. Viron e- ja u-loppuiset (noote nuotteja, laudu lautoja, lube lupia, linde lintuja) vartalomonikon muodot sen sijaan ovat suomenkielisten oppijoiden mielestä heidän lähdekieleensä verrattuna erilaisia. Vironkielinen oppija taas on lähdekielensä pohjalta tottunut siihen, että monikkoa saattaa ilmaista i:n lisäksi muukin vartalovokaali ja sen takia useat oppijat tajuavat virossa ja suomessa samankaltaisiksi muodot linde lintuja, kurje kurjia, nelju neljiä. Lähdekielen järjestelmä vaikuttaa siten yhtenä ratkaisevana tekijänä kieltenvälisen todellisen samankaltaisuuden havaitsemiseen. Tärkeä kriteeri on lähde- ja kohdekielen kielellisten ilmiöiden suhde. Kun lähdekielessä on saman kieliopillisen tai leksikaalisen merkityksen ilmaisemiseksi kohdekieltä enemmän keinoja, eli lähde- ja kohdekielen välillä vallitsee moni yksi-suhde, voidaan rakenteellisesta näkökulmasta melko erilaisiakin muotoja pitää samankaltaisina. Lähdekielen pienempi keinojen määrä eli yksi moni-suhde taas rajoittaa samankaltaisina havaittavien muotojen määrää. Samankaltaisuus on oppijoille myös helpommin havaittavissa tilanteessa, jossa kohdekielen muodossa on lähdekieleen verrattuna jotain ylimääräistä (esim. vrt. vir. noote ja sm. nuotte + ja). Se ilmeisesti lisää samankaltaisuuden läpinäkyvyyttä. Olennaisempaa kohdekielen tuottamisprosessissa on oletettu samankaltaisuus, joka kuten havaittu samankaltaisuuskin on psykolingvistinen käsite. Oletettu samankaltaisuus pohjautuu usein, vaikka ei aina, havaittuun samankaltaisuuteen. Varsinkin opintojen alkuvaiheessa oppija olettaa, että kohdekieli toimii suunnilleen samalla tavalla kuin lähdekieli tai -kielet ja kokeilee kaikkia mahdollisia siirtovaikutusmuotoja. Lähisukukielen osalta tämä oletus päteekin usein ja oppijat pääsevät tuottamaan kohdekieltä huomattavasti nopeammin kuin ne oppijat, jotka joutuvat opintojen ensi askeleilla hahmottelemaan ja sen jälkeen opettelemaan, miten kohdekielen järjestelmä toimii. Seuraavat havaitun ja oletetun samankaltaisuuden suhdetta kuvaavat ääneenajatteluja haastatteluesimerkit ovat osa vironkielisten oppijoiden suomen nominien monikkomuotojen tuottamisprosessia käsittelevää laajem- Kielten järjestelmien vertailusta kieltenvälisen vaikutuksen tutkimukseen 313
paa tutkimusta (Kaivapalu 2005), jossa oppijoita pyydettiin taivutustestin täyttämisen aikana kommentoimaan ääneen omaa toimintaansa tai testin jälkeen perustelemaan valintojaan haastattelussa: (1) toinen toisia, see võiks nüüd olla selle järgi, et eesti keeles on teine ja teisi. Sisseütlev on toisiin ja seestütlev on toisista. toinen toisia tämä voisi nyt olla sen mukaan, että viroksi on teine ja teisi. Illatiivi on toisiin ja elatiivi on toisista. Jos samankaltaisuus ei ole havaittavissa, se ei voi myöskään toimia oletetun samankaltaisuuden pohjana. Lähde- ja kohdekielen erilainen vartalo saattaa piilottaa oppijalta taivutusmallien samankaltaisuuden ja johtaa käyttämään tuottamisprosessissa kohdekielen sääntöjä eikä lähdekielen taivutusmallin analogiaa: (2) hyinen hyi/neis- Tähendust jälle ei tea. Osastav võiks olla kuidagi hyineja, sisseütlev hyi/niin. Jälle selle mitmuse osastava järgi, ainult teine lõpp. Ja seestütlev hyi/neista. hyinen hyi/neis- Merkitystä en tiedä taaskaan. Partitiivi voisi olla jotain hyineja, illatiivi hyi/niin. Taas tämän monikon partitiivin mukaan, vain eri pääte. Ja elatiivi hyi/neista. On myös mahdollista, että havaittu samanlaisuus ei välttämättä toteudu oletettuna samanlaisuutena oppijan psykologisista esteistä johtuen. Läheisen sukukielen oppimisen alkuvaiheessa saattaa usein esiintyä rentoa opiskeluasennetta, jonka mukaan läheisssä sukukielessä ei ole paljon opittavaa. Tästä voi ensimmäisten kokemusten jälkeen seurata pelko käyttää lähdekieltä apuna: (3) K.: vieras. vier- oota kohe. See peaks võõras olema, see on natuke sarnane. Ma ei tea, kas kaob see -s ära või ei kao. Aga mis vorm see näiteks oleks, kui ma ütlen vieraita? 314 Annekatrin Kaivapalu
A. K.: Täiesti õige vorm. K.: Aga siis ee ma mõtlesin juba alguse poole niimoodi, aga siis ma olen ikkagi kõik valesti teind. vieraita, vieraissa vieraista. K.: vieras. vier- odotapas. Se voisi olla võõras, se on vähän samankaltainen. En tiedä, häviääkö tämä -s vai ei. Mutta mikä muoto se esimerkiksi olisi, jos sanon vieraita? A. K.: Ihan oikea muoto. K.: Mutta siis ee minä ajattelin jo alussa näin, mutta silloin olen kuitenkin tehnyt kaikki väärin. vieraita, vieraissa vieraista. Aloittelevat oppijat eivät aina uskalla turvautua lähde- ja kohdekielen samankaltaisuuteen ja yrittävät keksiä tilalle jotain erilaista: (4) A. K.: Miks just veulia? Kas sa teed mõne sõna järgi või? Või võtad eesti keele appi? P.: Eesti keelt ma ei võta peaaegu kunagi appi, ma ei tea, ei oska A. K.: Miksi nimenomaan veulia? Teetkö jonkun sanan mukaan? Vai käytätkö viron kieltä apuna? P.: Viron kieltä en käytä juuri koskaan apuna, en tiedä, en osaa (5) A. K.: Kas sa mõnikord mõtled ka niimoodi, et ma teen sellepärast selle vormi niimoodi, et eesti keeles on ka nii? T.: Jaa, loomulikult. Jah, aga samas ma muudan meelega midagi, et ta ei oleks täpselt nagu eesti keeles. A. K.: Ajatteletko joskus myös siten, että teen tämän muodon sen takia sillä tavalla, että viron kielessä on myös näin? T.: Joo, tietysti. Joo, mutta samalla muokkaan tahallaan jotain, jotta se ei olisi tarkkaan samoin kuin viron kielessä. Havaittuun samankaltaisuuteen pohjautuva oletettu samankaltaisuus saattaa johtaa norminmukaiseen tuotokseen kohdekielessä. Esimerkissä (6) oppija havaitsee lähde- ja kohdekielen sanan samankaltaisuuden. Kielten järjestelmien vertailusta kieltenvälisen vaikutuksen tutkimukseen 315
Tuottamisprosessin aikana hän hakee apua lähdekielen te-monikollisesta elatiivimuodosta kangastest, joka aktivoi viron- ja suomen yhteisen i-monikon vartalon kangai- ja tämä puolestaan suomen monikon elatiivin: (6) kangas, see on eesti keelega sarnane. kangaita kangastest kangai- kangista ei kangaista kangas, tämä on viron kielen kaltainen. kangaita kangastest kangai- kangista ei kangaista Esimerkissä (7) aktivoituu lähdekielen malli sen jälkeen, kun on palattu lähde- ja kohdekielen yhteiseen nominatiivimuotoon, mutta voiton vie kuitenkin oletettuihin kohdekielen sääntöihin perustuva tuotos. Opetetut säännöt estävät lähdekielen mallin soveltamisen siellä, missä se johtaisi kohdekielessäkin norminmukaisiin tuotoksiin, eikä oppija uskalla turvautua lähde- ja kohdekielen taivutusmallien havaittuun samankaltaisuuteen: (7) kangas, eestikeelne sõna kango- kangoia kanga- kan/goi/sse kangas kangaista kangoista kangas, vironkielinen sana kango- kangoia kanga- kan/goi/sse kangas kangaista kangoista Mainitut esimerkit osoittavat, että havaittu ja oletettu samankaltaisuus pohjautuvat lähinnä lähde- ja kohdekielen paradigmojen, ei yksittäisten sanamuotojen samankaltaisuuteen (Anttila 1989: 89). Tämä ei ole yllättävää, sillä analogialle on ominaista noudattaa ns. paradigmaattista säännönmukaisuutta (Hint 1998: 242). Sama ilmenee vironkielisen oppijan tuottamisprosessin kuvauksesta: (8) A. K.: Kas sa võtad ikkagi eesti keele appi ka? E.: Jah võtan. Peab võtma. Siis kui ma tean eesti keeles tähendust, siis mul on juba ma tean eesti keeles, mida ta tähendab, siis ma võin 316 Annekatrin Kaivapalu
mõtelda, et mis ta mingis muus käändes või vormis on. Siis hakkan mõtlema, et kuidas ta siin võiks tulla niimoodi normaalselt, et kõlaks. A. K.: Sind aitavad teised käänded ka? E.: Jah. A. K.: Käytätkö kuitenkin apuna viron kieltä? E.: Joo, käytän. Täytyy käyttää. Kun tiedän viroksi merkityksen, sitten mulla on jo mä tiedän viroksi, mitä se tarkoittaa, sitten mä voin ajatella, että mikä se jossakin muussa sijamuodossa tai muodossa on. Sitten rupean ajattelemaan, että miten se tässä voisi tulla sillä tavalla normaalisti, jotta kuuluisi. A. K.: Auttavatko sinua toiset sijamuodot myös? E.: Joo. Lähde- ja kohdekielen havaittuun samankaltaisuuteen pohjautuvan oletetun samankaltaisuuden ilmeneminen oppijoiden tuotoksissa viittaa varsinaisesti pikemminkin tuottamisprosessien eikä lähdekielen rakenteiden siirtymiseen kuten näkyy esimerkistä (9). Vaikka virossa on mahdollista muodostaa sanasta laine monikon elatiivissa kolme norminmukaista rinnakkaismuotoa (vokaalivartaloinen te-monikko laine/ te/st, konsonanttivartaloinen te-monikko lain/te/st ja i-monikko laine/i/st), oppija hyödyntää suomen i-monikon laine/i/sta tuottamisessa mallisanana viron konsonanttivartaloista te-monikkoa lain/te/st: (9) laine laineja laineista ei laineista laineista. laineista, selle sõna puhul ma oletan, et see tähendab lainet ja siis ja siis laintest oleks eesti keele seestütlev. Ma teen siis seestütleva eesti keele järgi: laineista. laine laineja laineista ei laineista laineista. laineista, tämän sanan kohdalla minä oletan, että se tarkoittaa lainetta ja sitten ja sitten laintest olisi viron elatiivi. Minä teen siis elatiivin viron kielen mukaan: laineista. Oppija siis käyttää monikon elatiivimuodon prosessoinnissa lähdekielestä tuttua vartalon, tunnuksen ja päätteen agglutinaatioprosessia, Kielten järjestelmien vertailusta kieltenvälisen vaikutuksen tutkimukseen 317
eikä hänelle ole tärkeää, mikä rakenteellinen elementti, monikon te- vai i-tunnus, on kyseessä. Vaikka todellinen, havaittu ja oletettu samankaltaisuus ovat osittain päällekkäisiä, on lähdekielen vaikutuksen tutkimisessa varmistettava, että kielijärjestelmien samankaltaisuus on myös psykolingvistisesti todellinen. Neuro- ja psykolingvististen menetelmien (ks. esim. Jeong ym. 2007; Kotz 2009), joita tässä artikkelissa ei käsitellä, lisäksi yhtenä mahdollisena ikkunana psykolingvistiseen todellisuuteen voi toimia oppijoiden näkökulma, josta introspektio- ja retrospektioaineisto saattaa tarjota relevantteja todisteita. Lähdekielen vaikutuksen tutkimisessa olisi siis otettava huomioon oppijoiden havainnot siitä, miten lähdekieli vaikuttaa heidän kohdekielen omaksumiseensa ja käyttöönsä. Tämäntyyppisen todistusaineiston heikkoutena on subjektiivisuus, mutta sitä on mahdollista vahvistaa tarkastelemalla saman lähdekielen käyttäjien kuvauksia ja vertailemalla näitä eri lähdekielisten kielenkäyttäjien kuvauksiin, kuten on toimittu tämän kirjoituksen pohjana olevassa vironja venäjänkielisten suomenoppijoiden taivutusmuotojen prosessointia käsittelevässä tutkimuksessa (Kaivapalu 2005: 264 272; 2006). Vertailupohjaisen lähestymistavan neljä todistetyyppiä, varsinkin ryhmänsisäinen homogeenisuus samaa lähdekieltä puhuvien oppijoiden kohdekielen tuotoksissa ja ryhmienvälinen heterogeenisuus eri lähdekieliä puhuvien oppijoiden kohdekielen tuotoksissa, ovat siis sovellettavissa myös intro- ja retrospektioaineiston analyysiin. 6 Lopuksi Toisen kielen omaksumisen ja vieraan kielen oppimisen tutkimushistoriassa suhtautuminen lähdekielen vaikutukseen on vaihdellut ääripäästä toiseen: ilmiön olemassaolon kieltämisestä näkemykseen lähdekielen vaikutuksesta kaikkien oppijan ongelmien selittäjänä. Nykyisen käsityksen mukaan lähdekielen vaikutus on kieltämättä yksi keskeisimmistä kohdekielen oppimista muokkaavista tekijöistä. 318 Annekatrin Kaivapalu
Lähdekielen vaikutuksen tutkiminen on aina perustunut oppijan äidinkielen ja opittavan kielen vertailuun. Lähde- ja kohdekielen järjestelmien vertailu hallitsi varsinkin alan alkuaikoina. Myöhemmin sen pohjalta on kehitetty lähdekielen vaikutuksen tutkimisen yhteinen metodologinen viitekehys, jossa edellytetään kielten järjestelmien vertailun rinnalle henkilöiden ja ryhmien välistä vertailua. Vertailupohjainen lähestymistapa lähdekielen vaikutuksen tutkimiseen ei siis enää ole avoin todistetyyppien luettelo, vaan systemaattinen kokonaisuus, jonka soveltaminen mahdollistaa tutkimustulosten paremman vertailtavuuden ja yleistettävyyden. Sekä kansainvälisessä että virolais-suomalaisessa lähdekielen vaikutuksen tutkimuksessa keskityttiin alkuaan lähinnä lähdekielen negatiiviseen vaikutukseen, ja positiivinen vaikutus sai sangen vähän huomiota. Alan viimeisen vuosikymmenen kehitys sen sijaan on nostanut huomion keskipisteeseen lähdekielen positiivisen vaikutuksen, josta nykyään alkaa olla melko runsaasti tutkimusta. Virolais-suomalaisessa kontrastiivisessa kielentutkimuksessa puhutaan silti vieläkin valitettavan usein enemmän lähdekielen negatiivisesta vaikutuksesta, vaikka viron vaikutus suomen kielen oppimiseen on ensisijaisesti positiivinen. Typologisesti tai geneettisesti läheiset kielet ovat toisen ja vieraan kielen oppimisessa eri asemassa kuin toisilleen etäiset kielet. Läheisissä sukukielissä, kuten viro ja suomi, on asioita, jotka oppijat tavallaan jo osaavat valmiiksi lähdekielensä perusteella ja joita hyödynnetään erityisesti kielen vastaanottamisessa ja ymmärtämisessä, mutta myös tuottamisessa. Kohdekielelle läheisen (lähde)kielen kieliopillisesta kompetenssista on oppijalle kohdekielen oppimisessa apua: lähdekielen mallin hyödyntäminen voi hyvinkin johtaa hyväksyttävään tulokseen kohdekielessä. Kielten geneettinen ja typologinen tausta luo odotuksia, joihin liittyvät oppijan käsitykset ja kokemukset samankaltaisuudesta ja erilaisuudesta. Olennaisia vertailukohteita ovat siis rakenteellisen samankaltaisuuden lisäksi myös psykolingvistinen, havaittu ja oletettu samankaltaisuus. Kielten järjestelmien vertailusta kieltenvälisen vaikutuksen tutkimukseen 319