Projektiyhdistys ry Talent Vectia Oy, joulukuussa 2016 jori.kosonen@talentvectia.com YHDESSÄ KOHTI MAAILMAA, JOSSA KAIKKI PROJEKTIT ONNISTUVAT
Kyselytutkimuksen tausta eteneminen Tausta tavoite Eteneminen Talent Vectia toteutti yhteistyössä Projektiyhdistyksen kanssa lokakuussa 2016 neljännen kerran projektijohtamisen kyselytutkimuksen (aiemmat 2007, 2009 2011) Tavoitteena oli kartoittaa projektijohtamisen tulevaisuuden suuntauksia suomalaisissa yrityksissä julkisella sektorilla Aineisto kerättiin alla 4.10.2016-18.10.2016 Organisaatiot valittiin mukaan mahdollisimman kattavasti erikokoisista eri toimialo edustavista organisaatioista Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Projektiyhdistyksen kanssa Vastausten määrä Kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 251 henkilöä niin julkishallinnosta kuin yksityissektorilta. 2
Sisältö 1) Johtopäätökset 2) Taustamuuttut 3) Projektijohtaminen 4) Ohusryhmätyö johdon rooli 5) Projektipäällikkyys ammattina 6) Lean projektitoiminnassa 3
Kyselytutkimuksen tavoite Tutkimuksella haettiin vastauksia seuraaviin näkökulmiin: 1 2 3 Projektijohtamisen osaamisen merkitys organisaatioiden menestystekijänä Millä tavoin yritykset organisaatiot suhtautuvat projektijohtamiseen johtamismuotona? Mitkä ovat projektijohtamisen tulevaisuuden suuntaukset suomalaisissa organisaatioissa? 4 Mitkä ovat projektitoiminnan kriittiset osaamiset kyvykkyydet? 5 Millaisia oppe olisi havaittavissa suomalaisista megahankkeista? 4
Sisältö 1) Johtopäätökset 2) Taustamuuttut 3) Projektijohtaminen 4) Ohusryhmätyö johdon rooli 5) Projektipäällikkyys ammattina 6) Lean projektitoiminnassa 5
Näkemyksiämme kehityssuuntia Strategisten projektien johtaminen on vakiinnuttanut asemansa merkittävänä tuloksellisena johtamismuotona, joita johtavat ammattiprojektipäälliköt Kyselytutkimuksessa tunnistettu kehityssuuntia Kehitys kohden selkeämpiä hankkeita projekte, pois verkostorakenteista matriiseista Yhä useammin strategiset projektit johdetaan nyt ammattilaisen projektipäällikön toimesta, aiemmin johtoryhmän jäsen Ammattiprojektipäälliköiden osaaminen sekä arvostus on kasvanut erityisesti kehitysjohto sekä esimiehet näkevät sen strategisen merkityksen Projektiosaaminen integroituu organisaation johtamisosaamisen kanssa projektipäälliköiden urapolut lähentyvät esimiesurapolku Kansainvälisten standardien merkitys kasvaa osana urapolku, joista merkittävin standardi Suomessa on IPMA Räätälöidyt modulaariset valmennusohjelmat uskottavin tuloksellisin osaamisen kehittämisen muoto Lean hyödyt saavutetaan kehityssprinttien visuaalisen suunnittelun menetelmien käyttöönotolla Projektien ohusryhmätyö on integroitumassa normaaliin johtamiseen osaksi johtamisjärjestelmää, ohusryhmän puheenjohtan merkitys korostuu Muutoksen johtaminen selkeämmin projektipäällikön vastuulla Projektiryhmän jäsenten taidoissa korostuvat kyky ymmärtää oma vastuualue tehtävät, yhteistyötaidot oman työn suunnittelu 6
Sisältö 1) Johtopäätökset 2) Taustamuuttut 3) Projektijohtaminen 4) Ohusryhmätyö johdon rooli 5) Projektipäällikkyys ammattina 6) Lean projektitoiminnassa 7
Taustamuuttut Vastaaryhmistä suurimmat olivat: Projektijohto 49,8 % Kehittämisjohto 27,8 % Organisaation johto 11,3 % Vastaajista merkittävin osa edusti: Iso organisaatioita (yli 1000 henkilöä) Keskisuuria organisaatioita (yli 251 henkilöä) Suurimmat toimialaryhmät olivat: Julkinen sektori 24,7 % ICT 22,7 % Teollisuus rakentaminen 18,6 % Koulutus tai konsultointi 10,3 % Rahoitus vakuutus 9,8 % 8
Tehtäväkenttä 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% Vastaan projektitoiminnan kehittämisestä Vastaan projektien johtamisesta Toimin projekteissa ohusryhmän jäsenenä Toimin projekteissa projektiryhmän jäsenenä Projektityö ei kuulu tehtäväkenttääni 2016 2011 2009 Suurin osa vastaajista vastaa projektien johtamisesta tai projektitoiminnan kehittämisestä. 9
Organisaation henkilöstön lukumäärä 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 1-50 henkeä 51 250 henkeä 251 500 henkeä 501 1000 henkeä Yli 1000 henkeä 2016 2011 2009 Puolet vastaajista edustaa yli 1000 hengen organisaatioita. 10
Organisaation liikevaihto 0% 10% 20% 30% 40% 50% Alle 50 M 50 100 M 100 250 M 250 500 M Yli 500 M 2016 2011 Suurin vastaajista tulee yli 500 miljoonan euron omaavista organisaatioista. 11
Organisaation toimiala Teollisuus rakentaminen Kauppa palvelut Media ICT Energia Rahoitus vakuutus Logistiikka Maa- metsätalous Julkinen sektori Liikelaitos Koulutus konsultointi Muu 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 2016 2011 2009 Suurimmat toimialat ovat : 1) julkinen sektori, 2) ICT 3) teollisuus rakentaminen. 12
Sisältö 1) Johtopäätökset 2) Taustamuuttut 3) Projektijohtaminen 4) Ohusryhmätyö johdon rooli 5) Projektipäällikkyys ammattina 6) Lean projektitoiminnassa 13
Projektijohtaminen näkemyksemme Strategisten projektien johtaminen on vakiinnuttanut asemansa merkittävänä tuloksellisena johtamismuotona, joita johtavat ammattiprojektipäälliköt 1 2 3 4 5 6 Strategiset projektit ovat merkittävämmässä roolissa kasvun uudistamisen mahdollistajina; valtaosa esimiehistä johdosta allekirjoittaa näkemyksemme. Projektijohtamisen kehitys on kohden selkeämpiä hankkeita projekte, pois verkostorakenteista matriiseista Suurimmassa osassa projekte prosessit ovat kunnossa. Strategisissa projekteissa hyötyjen johtaminen on noussut keskiöön. Yhä useammin strategiset projektit johdetaan nyt ammattilaisen projektipäällikön toimesta. Raportointikäytännöt ovat kehittyneet yhä yhtenäisemmiksi. PMO:n rooli on jämähtänyt portfolio- raportointikanavaksi. 14
Projektijohtamisen prosessit ovat kunnossa Vapaissa kommenteissa erityisesti toimiviksi asioiksi nostettiin seuraavat tekijät: 1. Yhtenäiset standardoidut projektiprosessit toteutusmallit 2. Projektien organisointi sekä rooli- vastuukuvaukset 3. Projektien raportointi ohuskäytännöt 4. Projektitoimintamallien soveltuvuus yksittäisissä projekteissa Sertifioidut projektipäälliköt saavuttavat parempia tuloksia 15
Projektijohtamisen kehittämisen kohteita Vapaissa kommenteissa kehittämiskohteiksi nostettiin seuraavat tekijät 1. Projektijohtamisen tkuva kehittäminen - lkauttaminen 2. Lean-attelun tuominen projektijohtamiseen 3. Projektisalkun hallinnan toimintamallin lkauttaminen Projektijohtamisen tkuva kehittäminen Leanmenetelmien laajempi käyttö projektityössä on merkittävä mahdollisuus. 16
Projektikulttuurin kehittämisen painopisteet Vapaissa kommenteissa painopisteiksi nostettiin seuraavat tekijät: 1. Projektin jäsenten ymmärrys projekteissa toimimisesta osaaminen kehittäminen 2. Ammattiprojektipäälliköiden määrän osaamisen kasvattaminen 3. Projektipäälliköiden johtamistaidot - ammattimaisuus Ammattiprojektipäälliköiden määrän osaamisen kasvaessa, johtamiskyvyt on noussut projektitoiminnan kilpailukykytekijäksi NRO 1 4. Lean ketterä kehittäminen, erityisesti projektihenkilöstön osalta 17
Projektiosaamisen merkitys organisaatiossanne tulevaisuudessa 1-3 vuoden sisällä 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% Vähenee merkittävästi Vähenee merkittävästi Pysyy samana Kasvaa Kasvaa merkittävästi En osaa sanoa 2016 2011 Projektiosaamisen merkitys tulee kasvamaan tulevaisuudessa 1-3 vuoden sisällä. 18 18
Projektiosaamisen merkitys organisaatiossanne tulevaisuudessa 1-3 vuoden sisällä 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% Vähenee merkittävästi Vähenee merkittävästi Pysyy samana Kasvaa Kasvaa merkittävästi En osaa sanoa Vastaan projektitoiminnan kehittämisestä Toimin projekteissa ohusryhmän jäsenenä Projektityö ei kuulu tehtäväkenttääni Vastaan projektien johtamisesta Toimin projekteissa projektiryhmän jäsenenä Erityisesti kehitysjohto sekä esimiehet näkevät projektijohtamisosaamisen merkityksen kasvavan. 19 19
Jos arvioit toimialasi tulevaisuutta, niin miten projektimainen johtamismuoto kehittyy suhteessa linjohtamiseen? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% Linjohtamisen merkitys korostuu suhteessa projektijohtamiseen Projektijohtamisen merkitys korostuu suhteessa linjohtamiseen Ei merkittävää muutosta nykyisestä Kummankin merkitys vähenee. Verkostot asiantuntiyhteisöt korostuvat. En osaa sanoa 2016 2011 2009 2007 Projektijohtamisen merkitys tulee korostumaan suhteessa linjohtamiseen. 20 20
Jos arvioit toimialasi tulevaisuutta, niin miten projektimainen johtamismuoto kehittyy suhteessa linjohtamiseen? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% Linjohtamisen merkitys korostuu suhteessa projektijohtamiseen Projektijohtamisen merkitys korostuu suhteessa linjohtamiseen Ei merkittävää muutosta nykyisestä Kummankin merkitys vähenee. Verkostot asiantuntiyhteisöt korostuvat. En osaa sanoa Vastaan projektitoiminnan kehittämisestä Toimin projekteissa ohusryhmän jäsenenä Projektityö ei kuulu tehtäväkenttääni Vastaan projektien johtamisesta Toimin projekteissa projektiryhmän jäsenenä Projektijohtamisen merkitys korostuu linjohtamiseen kehitysjohdon, projektipäälliköiden esimiesten mielestä. 21
Strategisten projektien merkitys tulevaisuudessa 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% Vähenee merkittävästi Vähenee Pysyy samana Kasvaa Kasvaa merkittävästi Emme erittele strategisia projekte erikseen En osaa sanoa 2016 2011 Strategisten projektien merkitys kasvaa tulevaisuudessa. 22 22
Strategisten projektien merkitys tulevaisuudessa 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% Vähenee merkittävästi Vähenee Pysyy samana Kasvaa Kasvaa merkittävästi Emme erittele strategisia projekte erikseen En osaa sanoa Vastaan projektitoiminnan kehittämisestä Toimin projekteissa ohusryhmän jäsenenä Projektityö ei kuulu tehtäväkenttääni Vastaan projektien johtamisesta Toimin projekteissa projektiryhmän jäsenenä Esimiehet näkevät strategisten projektien merkityksen korostuvan merkittävästi. 23 23
Miten strategiset hankkeet toteutetaan organisaatiossanne? Yksittäisinä projekteina (oman toimen ohella projektipäällikkö) Vastuuttamalla ammattiprojektipäällikölle /tai hankejohtalle (pääsääntöinen työrooli) 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% Linorganisaatiotyönä Vastuuttamalla johtoryhmän jäsenelle Useammasta projektista koostuvana strategisena ohjelmana Keskitetysti projektitoimistossa (PMO) En osaa sanoa 2016 2011 2009 Suurin osa strategisista projekteista toteutetaan vastuuttamalla ammattiprojektipäällikölle /tai hankejohtalle. 24 24
Seurataanko projektien onnistumista mittaamalla projektin toteutumista suunnitellun aikataulun, budjetin, kustannusten tai asiakas-/sidosryhmätyytyväisyyden suhteen? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% Ei koskaan Satunnaisesti Useimmiten Lähes aina En osaa sanoa 2016 2011 2009 Projektien onnistumista mitataan lähes aina suunniteltujen asioiden suhteen. 25 25
Millaisia projektien seuranta- raportointikäytäntöjä organisaatiossanne on? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% Ei yhtenäisiä käytäntöjä Joissain projekteissa yhtenäisiä käytäntöjä Suurimmassa osassa yhtenäiset käytännöt Kaikissa projektisalkussa olevissa projekteissa yhtenäiset käytännöt En osaa sanoa 2016 2011 Vastaajien mukaan suurimmassa osassa projekteista organisaatioissa on yhteiset seuranta- raportointikäytännöt. 26
Seurataanko organisaatiossanne strategisten projektien tuottamia hyötyjä suhteessa panostukseen projektin päätyttyä? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% Ei koskaan Satunnaisesti Useimmiten Lähes aina En osaa sanoa 2016 2011 2009 2007 Strategisten projektien tuottamien hyötyjen seurannassa on havaittavissa merkittävä parannus aikaisempaan tutkimukseen 27 27
Sisältö 1) Johtopäätökset 2) Taustamuuttut 3) Projektijohtaminen 4) Ohusryhmätyö johdon rooli 5) Projektipäällikkyys ammattina 6) Lean projektitoiminnassa 28 28
Ohusryhmätyö johdon rooli Ohusryhmän rooli toimintatavat ovat pääosin hyvällä mallilla - omistajuus on kuitenkin enemmän sisältökeskeistä, ei strategista asiakasarvoa tuottavaa. Johtopäätökset: Yhteisille ohusryhmäkäytännöille ei pääosin ole esteitä. Esimiehet tunnistavat roolinsa merkityksen, mutta omistajuus sisältökeskeistä ei strategista asiakasarvoa tuottavaa. Ohusryhmän tehtäviksi koetaan päätösten tekeminen, resurssien varmistaminen, muutoksen johtaminen projektipäällikön tukeminen. Haastealueet: Käytäntöjen vaihtelevuus Rooli selkeä, mutta näkyy kapeana sisältökeskeisenä roolina Sitoutuminen vaihtelee ankäyttö ei riitä Kehityssuunta: Muutoksen johtaminen selkeämmin projektipäällikön vastuulla Projektin omistan merkitys korostuu 29 29
Organisaatiossamme on selkeä omistajuus projekteille 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% Ei Kyllä, joskus Kyllä, aina En osaa sanoa 2016 2011 2009 Yli 60 prosentilla vastaajista projekteilla on aina selkeä omistajuus. 30
Mitkä ovat projektien ohusryhmän tärkeimmät tehtävät? Valitse 3 tehtävää Tehdä päätöksiä 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% Varmistaa resurssit projektille Tukea muutoksen johtamisessa käyttöönotossa Tukea projektipäällikköä Raportoida projektisalkkuun Varmistaa projektin pysyminen aikataulussa Viedä projekti loppuun Vastata budjetista Jokin muu 2016 2011 2009 2007 Projektin ohusryhmän kolmen tärkeintä tehtävää ovat: 1) tehdä päätöksiä, 2) tukea projektipäälliköitä 3) varmistaa resurssit projektille 31 31
Mitkä ovat projektien ohusryhmän tärkeimmät tehtävät? Valitse 3 tehtävää 0% 20% 40% 60% 80% 100% 120% Tehdä päätöksiä Varmistaa resurssit projektille Tukea muutoksen johtamisessa käyttöönotossa Tukea projektipäällikköä Raportoida projektisalkkuun Varmistaa projektin pysyminen aikataulussa Viedä projekti loppuun Vastata budjetista Jokin muu Vastaan projektitoiminnan kehittämisestä Toimin projekteissa ohusryhmän jäsenenä Projektityö ei kuulu tehtäväkenttääni Vastaan projektien johtamisesta Toimin projekteissa projektiryhmän jäsenenä Johto- esimiehet kokevat, että muutoksen johtaminen selkeästi projektipäällikön vastuulla 32
Miten ohusryhmätyön merkitys projektien läpiviennissä muuttuu tulevaisuudessa? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% Vähenee Pysyy samana Kasvaa En osaa sanoa 2016 2011 2009 2007 Vastaajien mielestä ohusryhmätyön merkitys joko kasvaa tai pysyy samana tulevaisuudessa. 33
Mikä estää yhteisten ohusryhmäkäytäntöjen käyttöönoton organisaatiossanne? Valitse 1-2 vaihtoehtoa 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% 50% Ei ole aikaa luoda yhteisiä ohusryhmätapo Projektit ovat keskenään liian erilaisia Ohusryhmätyö sisäinen yhteistyö ei toimi Palkitsemiskäytäntöjen puute An puute Ei ole selkeätä omistajuutta Ei ole esteitä Jokin muu 2016 2011 2009 2007 Suurimpia syitä ovat keskenään liian erilaiset projektit, selkeän omistajuuden an puute yhteisten ohusryhmäkäytäntöjen luontiin. 34
Mikä estää yhteisten ohusryhmäkäytäntöjen käyttöönoton organisaatiossanne? Valitse 1-2 vaihtoehtoa 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% 50% Ei ole aikaa luoda yhteisiä ohusryhmätapo Projektit ovat keskenään liian erilaisia Ohusryhmätyö sisäinen yhteistyö ei toimi Palkitsemiskäytäntöjen puute An puute Ei ole selkeätä omistajuutta Ei ole esteitä Jokin muu Vastaan projektitoiminnan kehittämisestä Toimin projekteissa ohusryhmän jäsenenä Projektityö ei kuulu tehtäväkenttääni Vastaan projektien johtamisesta Toimin projekteissa projektiryhmän jäsenenä Esimiehet tunnistavat roolinsa merkityksen, mutta omistajuus sisältökeskeistä ei strategista asiakasarvoa tuottavaa. 35
Onko strategisten projektien onnistuminen kytketty ohusryhmän palkitsemiseen? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% Kyllä, projektien onnistuminen palkitaan rahalla Kyllä, projektien onnistuminen on tuloskorteissa mukana Kyllä, projektien hyötyä mitataan palkitseminen on kytketty hyötyihin Ei ole kytketty palkitsemiseen En osaa sanoa 2016 2011 2009 2007 Valtaosa vastaajista on todennut, ettei strategisten projektien onnistumista ole kytketty ohusryhmän palkitsemiseen 36
Kuinka paljon organisaationne ylin johto varaa omaa aikaansa projektien ohamiselle? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 10% eli n. 4 h/vko 20% eli n. 8 h/vko 30% eli n. 12 h/vko 40% eli n. 16 h/vko En osaa sanoa 2016 2011 2009 2007 Harva vastaa osaa sanoa, kuinka paljon ylin johto varaa aikaansa projektien ohamiselle. 37
Sisältö 1) Johtopäätökset 2) Taustamuuttut 3) Projektijohtaminen 4) Ohusryhmätyö johdon rooli 5) Projektipäällikkyys ammattina 6) Lean projektitoiminnassa 38
Projektipäällikkyys ammattina Projektipäälliköiden tärkeimmät osaamisalueet Projektiryhmän jäsenten tärkeimmät osaamisalueet 1. Kommunikointihalu- taidot 2. Ihmisten johtaminen 3. Ihmisten motivointi sitouttaminen 4. Verkostojen sidosryhmien johtaminen 5. Ongelmanratkaisutaidot 6. Hyvä hallintotapa projektihallinnan prosessit 7. Asioiden johtaminen 8. Neuvottelutaidot 9. Muutosjohtaminen 1. Ymmärtää tunnistaa oma vastuualue tehtävät 2. Yhteistyötaidot joustavuus projektityypistä riippuen 3. Pitää kiinni sovituista tavoista raportoida / työskennellä 4. Oman työn suunnittelu 5. Kommunikointihalu taidot 6. Ymmärtää oman työn muutosten riskien vaikutuksen koko projektiin 7. Ymmärtää projektin luonteen 8. Oman ankäytön hallinta 9. Oikean laadun tekeminen 39
Miten kuvaisit projektipäällikkyyden merkitystä siihen liittyvää kyvykkyyttä organisaatiossanne? 0% 10% 20% 30% 40% 50% Selvästi heikkous Korkeintaan tyydyttävällä tasolla Kohtuullisen vahvaa Selvästi vahvuus Strateginen kilpailuetu En osaa sanoa 2016 Suurin osa vastaajista kuvaa projektipäällikkyyden merkityksen kyvykkyyden olevan kohtuullisen vahvaa. 40 40
Miten kuvaisit projektipäällikkyyden merkitystä siihen liittyvää kyvykkyyttä organisaatiossanne? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% Selvästi heikkous Korkeintaan tyydyttävällä tasolla Kohtuullisen vahvaa Selvästi vahvuus Strateginen kilpailuetu En osaa sanoa Vastaan projektitoiminnan kehittämisestä Toimin projekteissa ohusryhmän jäsenenä Projektityö ei kuulu tehtäväkenttääni Vastaan projektien johtamisesta Toimin projekteissa projektiryhmän jäsenenä 50 % johdosta esimiehistä arvioi projektijohtamisen osaamisen olevan selvä heikkous tai olevan korkeintaan tyydyttävällä tasolla, projektipäälliköistä 71 % arvioivat osaamisen olevan kohtuullisen vahvaa tai selvästi vahvuus? 41
Keneltä projektipäällikkö saa ensisiisesti tarvittavaa tukea organisaatiossanne? 0% 10% 20% 30% 40% 50% Projektin ohusryhmältä Projektin omistalta Linorganisaatiolta Esimieheltä Projektipäällikkö ei saa tarvittavaa tukea PMO:lta En osaa sanoa Joltain muulta 2016 2011 2009 Projektipäällikkö saa ensisiisesti tarvittavaa tukea projektin ohusryhmältä, esimieheltä projektin omistalta sekä PMO:lta 42
Mitkä ovat projektipäällikön tärkeimmät osaamisalueet vaatimukset? Valitse 5 tärkeintä. 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% Hyvä hallintotapa projektinhallinnan prosessit Verkostojen sidosryhmien johtaminen Itsensä johtaminen Kommunikointihalu - taidot Ihmisten johtaminen Asioiden johtaminen Neuvottelutaidot Liiketoiminta- talousosaaminen Muutosjohtaminen Ihmisten motivointi sitouttaminen Avoimuus luottamus Ongelmanratkaisutaidot Jokin muu 2016 Projektipäällikön tärkeimmät osaamisalueet vaatimukset ovat kommunikointihalu taidot, ihmisten johtaminen sekä ihmisten motivointi sitouttaminen. 43
Mitkä ovat projektiryhmän jäsenen tärkeimmät osaamisalueet vaatimukset? Valitse 5 tärkeintä. Ymmärtää tunnistaa omat vastuualueet tehtävät (kirkas tavoite) Ymmärtää projektityön luonteen Pitää kiinni sovituista tavoista raportoida / työskennellä Ymmärtää oman työn muutosten riskien vaikutuksen koko projektiin Oman työn suunnittelu (työmäärä aikataulut) Olla projektipäällikön aktiivinen tuki Oman ankäytön hallinta Yhteistyötaidot - joustavuus projektityypistä riippuen Kommunikointihalu -taidot Oman työn etenemisen seuranta Avoimuus Oikean laadun tekeminen 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 2016 Projektiryhmän jäsenen tärkein osaamisalue vaatimus on ymmärtää tunnistaa omat vastuualueet tehtävät. 44
Onko organisaatiossanne määritellyt toimintatavat työkalut hautetun projektiryhmän johtamiseen? 0% 10% 20% 30% 40% Toimintatavat työkalut on määritelty Toimintatavat on määritelty, työkalu ei Työkalut määritelty, toimintatapo ei Kumpaakaan ei ole määritelty Meillä ei ole tarvetta toimintatapojen määrittelyyn En osaa sanoa 2016 2011 2009 Hautetun projektiryhmän johtamisen toimintatapojen työkalujen määrittelyn aste vaihtelee hyvin paljon organisaatioiden välillä. 45 45
Pohutuuko organisaatiossanne projektien johtaminen johonkin seuraavaan metodologiaan? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% IPMA PMI PRINCE2 ISO 21500 Ei En osaa sanoa Joku muu 2016 2011 2009 IPMA on Suomen tunnistetuin kansainvälinen standardi 46
Millaisia menetelmiä haluaisitte tkossa hyödyntää organisaatiossanne osaamisen kehittämisessä? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% Räätälöidyt koulutusohjelmat Yleiset/julkiset koulutusohjelmat Räätälöity verkkokoulutus Yleinen sertifiointiin tähtäävä verkkokoulutus Kansainväliset (vakioidut) koulutusohjelmat Modulaariset oppimisratkaisut 2016 Räätälöidyt modulaariset koulutusohjelmat ovat suosituin osaamisen kehittämisen muoto. 47
Ovatko organisaationne projektipäälliköt sertifioitu? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% Kyllä Ei En osaa sanoa 2016 40 % vastaajista kertoo organisaationsa projektipäälliköiden olevan sertifioitu. Projektiammattilaisten määrässä on kasvupotentiaalia. 48
Miten sertifiointi/ammattimaisuus näkyy organisaatiossanne projektipäällikön työroolissa? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% Antaa uramahdollisuuden edetä projektitehtävissä Antaa uramahdollisuuden edetä esimiestehtäviin Vaikuttaa palkkaukseen Antaa mahdollisuuden systemaattiseen osaamisen kehittämiseen Parantaa työllistämismahdollisuuksia Muuten Projektipäällikot on sertifioitu Projektipäälliköt eivät ole sertifioitu Vastaajien mukaan sertifiointi parantaa uramahdollisuuksia edetä projektitehtävissä työllistymismahdollisuuksia verrattuna sertifioimattomiin projektipäällikköihin. 49
Sisältö 1) Johtopäätökset 2) Taustamuuttut 3) Projektijohtaminen 4) Ohusryhmätyö johdon rooli 5) Projektipäällikkyys ammattina 6) Lean projektitoiminnassa 50
Lean projektitoiminnassa Johtopäätökset: Lean- ketterien menetelmien tarve lisääntyy merkittävästi projektityössä. Kuitenkin vasta pieni osa yrityksistä käyttää menetelmiä. Lean projektityössä on näkyväksi tekemistä työskentelyn sujuvoittamista niin projektin sisällä kuin projektin sidosryhmien välillä. Leanin merkittäviä hyötyjä ovat mm. projektien läpimenoaikojen nopeutumisena, hukan turhan tekemisen poistamisena, riskien parempi hallinta sekä viestinnän yhteistyön paraneminen. Lean mahdollisuuksien hyödyntäminen - nopean oppimisen tkuvan parantamisen kulttuuri. Näkemyksemme: Lean projektityössä toimintamallin käyttöönotto voi lähteä liikkeelle joko ylhäältä johdettuna ohjelmana tai pilottien kokeilujen kautta Nopeimmat hyödyt saavutetaan kehityssprinttien visuaalisen suunnittelun menetelmien käyttöönotolla Leanin merkittäviä hyötyjä ovat projektien läpimenoaikojen nopeutuminen, hukan turhan tekemisen poistaminen, riskien parempi hallinta sekä viestinnän yhteistyön paraneminen. 51
Lean-menetelmien laajempi käyttö projektityössä on merkittävä mahdollisuus Parhaiden käytäntöjen pohlta on hyvä rakentaa Lean-työkalupakki hyödynnettäväksi erilaisissa projekteissa, joissa voidaan hyödyntää erilaisia ketteriä konsepte kehittämisen kiihdyttämiseen 1. Lean-kiihdyttämö valitse priorisoi sopiva projekti tai pilottiprojekte 2. Osallista projektitiimi mukaan alusta saakka visuaalisen suunnittelun avulla 3. Tunnista projektin asiakasarvo asiakashyödyt sekä johda niitä alusta loppuun 4. Tunnista projektityön hukat pullonkaulat poista ne Kaizen-työpajojen avulla 5. Hyödynnä visuaalista johtamista myös muutosten hallinnassa, seurannassa sekä raportoinnissa 6. Osallista myös projektin avainsidosryhmät mukaan visuaalisen suunnittelun avulla 7. Kytke nopea oppiminen, kokemusten kaminen tkuva parantaminen osaksi projektin toimintaa 8. Hyödynnä sprintti-tyyppistä kehittämistä työprosessien nopeuttamiseen 9. Sitouta projektin avainihmiset visuaaliseen suunnitteluun Gemba-pikakokousten sekä Kaizentyöpajojen kautta 52
Mitä Lean menetelmiä/työkalu käytetään organisaationne projektitoiminnassa? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% Visuaalinen suunnittelu Sprintit Kaizen työpat Gemba kokoukset 5S menetelmät Muita 2016 Eniten käytössä olevat Lean-menetelmät työkalut ovat sprintit visuaalinen suunnittelu. 53
Mikä on mielestänne kehityssuunta Lean/Agile menetelmien käytön suhteen? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% Ketterien menetelmien merkitys korostuu projektijohtamisessa Lean osaaminen tuo merkittävää hyötyä projektijohtamiseen Ei merkittävää muutosta nykyisestä Kummankin merkitys vähenee 2016 Kehityssuuntana on ketterien menetelmien merkityksen korostuminen leanosaamisen hyödyntäminen projektijohtamisessa. 54
Millä projektitoiminnan alueilla mielestänne Leanin avulla saadaan parhaita hyötyjä? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% Tuotekehitysprojektit ICT hankkeet Projektiliiketoiminta Tuotannon tehostamis-/kehityshankkeet Palveluliiketoiminta Prosessien/toimintamallien kehityshankkeet Kulttuurimuutos/transformaatiohankkeet Toimintamallien tkuva kehittäminen 2016 Lean soveltuu hyvin useille erilaisille alueille. 55 Projektiyhdistys ry
Mitkä ovat mielestänne Leanin merkittävimmät hyödyt projektin johtamisen näkökulmasta? Asiakasnäkökulman parempi huomiointi 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% Projektin läpimenoaikojen lyheneminen Resurssien tehokkaampi käyttö kustannussäästöt Työn/tekemisen laadun parantaminen Hukan pullonkaulojen poisto Systemaattinen ongelmanratkaisu Yhteistyön paraneminen Visuaalinen johtaminen parantaa viestintää sitoutumista Muu 2016 Lean tuo monia hyötyjä projektin johtamiseen, tärkeimpinä hukan pullonkaulojen poistaminen, resurssien tehokkaampi käyttö kustannussäästöt sekä projektin läpimenoaikojen lyhentäminen. 56
Ota yhteyttä: v Timo Saros timo.saros@pry.fi 0400 623 171 Projektiyhdistys ry Eteläranta 10 00130 Helsinki 57