ESIMIESOSAAMINEN ESIMIESVALMENNUKSEN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (30 op) 13.1. 16.12.2011
KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU 2 ESIMIESOSAAMINEN ESIMIESVALMENNUKSEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tervetuloa päivittämään ja kehittämään osaamistasi Kajaanin ammattikorkeakoulun järjestämiin esimiesosaaminen esimiesvalmennuksen ammatillisiin erikoistumisopintoihin. Tavoite Kenelle Toteutus Kysy lisää! Perehdyt eri johtamiskulttuureihin, saat valmiuksia toimia esimiestehtävissä ja perustietoa ihmisten johtamisesta ja itsetuntemuksesta sekä välineitä kehittää työyhteisösi toimintaa. Osaat soveltaa koulutuksessa käytettyjä ryhmätyömenetelmiä omassa esimiestyössäsi. Esimiestehtävissä vasta aloittaneet tai aloittavat henkilöt, jotka haluavat kehittää esimiestaitojaan. Myös pitempään esimiestehtävissä toimineet, jotka haluavat vahvistaa perusjohtamistaitojaan. Pohjakoulutusvaatimuksena on korkeakoulututkinto tai opistoasteen tutkinto tai vaihtoehtoisesti muutoin vahva työelämäkokemus. Koulutus toteutetaan monimuoto-opiskeluna. Lähiopetusta on kahtena päivänä kuukaudessa torstaisin ja perjantaisin sekä lauantaisin. Lisäksi hyödynnetään verkko-opiskelua ja muuta itsenäistä työskentelyä. Voit aina kysyä opiskeluusi liittyvistä asioista koulutuksesi yhteyshenkilöiltä, kehitysjohtaja Rauni Yli-Houhalalta, 044 7101 630 ja kurssisihteeri Merja Kinnunen, 044 7101 370. Sähköpostit muotoa: etunimi.sukunimi@kajak.fi. Osoite ja puhelin Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut AIKOPA Kajaanin korkeakoulukonsortio, Kajaanin ammattikorkeakoulu ja Oulun yliopisto PL 52 (Linnankatu 6) 87101 KAJAANI Puhelinvaihde +358 8 618 991 Faksi +358 8 6189 9639 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kajak.fi Kehitysjohtaja Rauni Yli-Houhala puh. 044 7101 630 Kurssisihteeri Merja Kinnunen puh 044 7101 370 TOIVOTAMME SINULLE MENESTYSTÄ OPINNOISSASI!
OPINTOJEN RAKENNE 30 OP 3 JOHTAMINEN JA ESIMIEHENÄ KEHITTYMINEN Strateginen ajattelu ja johtaminen Yhteistoiminnallinen johtaminen ja osallistava vuorovaikutus Itsetuntemus ja johtaminen Työtapana jatkuva toiminnan kehittäminen ja laatu 7,5 op YRITYSTALOUS 3 op Johdon laskentatoimi - Mitä esimiehen tulee tietää taloudesta? VIESTINTÄ JA VUOROVAIKUTUS Esimiehen viestintä ja vuorovaikutus HYVINVOINTI JA TYÖKYKY Kuinka huolehdin omasta ja työyhteisön hyvinvoinnista ja myönteisestä ilmapiiristä? MARKKINOINTI Markkinointi osana liiketoimintastrategiaa ja asiakastyytyväisyys KEHITYSPROJEKTI HENKILÖKOHTAINEN OHJAUS / MENTOROINTI VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT 3 op 6 op 6 op
4 ORIENTAATIOJAKSO Ajoitus: To 13.1.2011 klo 9.00 11.30 Johdatus esimiesvalmennukseen, ohjelman esittely, käytännön järjestelyt * kehitysjohtaja Rauni Yli-Houhala, Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut AIKOPA / Kajaanin ammattikorkeakoulu Kokemuksia johtajana toimimisesta johtajuus löytyy itsestä * koulutustoimialan johtaja Anssi Tuominen, Kainuun maakunta -kuntayhtymä JOHTAMINEN JA ESIMIEHENÄ KEHITTYMINEN 7,5 op Strateginen ajattelu ja johtaminen Ajoitus: To - pe 20. 21.1.2011 klo 9.00 16.00 Toimitusjohtaja, muutoskonsultti, KTM Hans-Henry Hasse Kvist, Performance Power Associates Perehdyt nykyaikaiseen strategiseen ajatteluun ja johtamiseen sekä tutustut erilaisiin strategian tekemisen sekä strategian toteuttamisen työkaluihin. Johdanto strategiseen ajatteluun ja strategiseen johtamiseen Strategisen johtamisen keskeiset työkalut Sinisen meren malli omaksi työkaluksi Strategia toimeksi viisastenkivet Strategian viestiminen muutostarinan avulla Yhteinen analyysi osanottajien organisaatioiden kyvystä toteuttaa strategiaa Opetusmuoto: Luennot ja harjoitukset Aktiivinen osallistuminen valmennuspäiviin ja tentti Yhteistoiminnallinen johtaminen ja osallistava vuorovaikutus Ajoitus: To - pe 24.- 25.2.2011 klo 9.00 16.00 Työyhteisökouluttaja, konsultti Asko Leppilampi, Asko Leppilampi Oy Perehdyt osallistavaan johtajuuteen osana organisaation sisäistä vuorovaikutusta Käyt keskustelua tiimien rakentamisen kulmakivista (hyvät kokouskäytänteet) Tutustut ristiriitojen rakentavaan käsittelyyn Etsit menetelmiä ja työkaluja osallistavaan johtajuuteen (kehityskeskustelut) Työyhteisön sisäinen viestintä Vuorovaikutusfoorumit Kehityskeskustelut Työyhteisön dynamiikasta
Tiimityöskentely Palaverikäytännöt 5 Opetusmuoto: Vuorovaikutteinen ja yhteistoiminnallinen työskentely Suositustapa: Osallistuminen lähiopetukseen ja etukäteistehtävä Itsetuntemus ja johtaminen Ajoitus: Pe - la 10. 11.6.2011 klo 9.00 16.00 Msc, emba Seniorikonsultti Jyrki Tuhkanen, Psycon Oy Syvennät esimiestyössä tarvittavaa itsetuntemusta ja kehität itsesi johtamista ja ajanhallintaa Oman työtilanteen ja työotteen kehittäminen, arviointi ja ajanhallinta Henkilökohtainen johtajuus Itsensä tunteminen ja kehittäminen (työvälineenä käytetään Myers Briggs tyyppiindikaattoria) Muutoksen johtaminen Tunneälyosaaminen johtamisessa ja työryhmätyöskentelyssä Yritysvierailu: Kokemuksia johtajana toimimisesta, yritys sovitaan myöhemmin Opetusmuoto: Alustukset, harjoitukset ja ryhmätyöt Osallistuminen lähiopetukseen, oman MBTI:n laatiminen ja henkilökohtainen kehittämissuunnitelma Työtapana jatkuva toiminnan kehittäminen ja laatu Ajoitus: Syksy 2011 Ilmoitetaan myöhemmin Ymmärrät laadun merkityksen organisaation toiminnalle ja menestykselle sekä jatkuvan parantamisen periaatteen. Saat valmiuksia laadun kehittämiseen omassa työyhteisössäsi ja tunnet laatujärjestelmän rakenteen ja laadun sertifioinnin järjestelmät. Organisaation laatujärjestelmä Prosessien ja laadun kehittäminen Laatukustannukset Laatufilosofiat Laadunvalvonta Opetusmuoto: Lähiopetus ja itsenäinen tehtävä Osallistuminen lähiopetukseen ja itsenäinen tehtävä
6 YRITYSTALOUS Johdon laskentatoimi Mitä esimiehen tulee tietää taloudesta? 3 op Ajoitus: Voit suorittaa oman aikataulusi mukaan (esim. huhti-toukokuu tai elo-syyskuu 2011) KTM, lehtori Raija Jormakka, Kajaanin ammattikorkeakoulu Perehdyt yrityksen johdon päätöksentekoa tukevaan laskentatoimeen, taloutta ja kannattavuutta koskeviin laskelmien laadintaan ja hyväksikäyttöön. Kannattavuus ja talouden hallinta Päätöksentekoa tukevat laskelmat Liiketoiminnan suunnittelu Kirjallisuutena Jormakka-Koivusalo-Lappalainen-Niskanen: Laskentatoimi Opetusmuoto: Itsenäinen työskentely Moodle-alustalla internetin välityksellä. Itsenäinen opiskelu ja tehtävät MARKKINOINTI Markkinointi osana liiketoimintastrategiaa ja asiakastyytyväisyys Ajoitus: Pe - la 18. 19.3.2011 klo 9.00 16.00 Toimitusjohtaja, KM Riitta-Liisa Väisänen, Fame and Facade Co. Perehdyt nykyaikaiseen markkinointiajatteluun, asiakaslähtöisyyteen ja palvelukykyyn ja saat välineitä kehittää omaa työtäsi. Strateginen markkinointi Markkinoinnillinen liikeidea Tuloksellisten asiakassuhteiden aikaansaaminen Asiakastyytyväisyys Vaativa asiakas Opetusmuoto: Vuorovaikutteinen opetus ja harjoitukset Osallistuminen lähiopetukseen ja etätehtävä
7 VIESTINTÄ JA VUOROVAIKUTUS Esimiehen viestintä ja vuorovaikutus 3 op Ajoitus: Pe - la 9.-10.9.2011 klo 9.00-16.00 FM, puheviestinnän kouluttaja Teija Lukkari Saat perustietoja esimiesviestinnästä sekä välineitä kehittää työyhteisöäsi. Osaat soveltaa erilaisissa vuorovaikutustilanteissa koulutuksessa käytettyjä ryhmätyömenetelmiä omassa esimiestyössäsi. Viestinnän ja vuorovaikutuksen osatekijöitä Sanallinen ja sanaton viestintä Vuorovaikutuksen perustaitoja Työyhteisöviestinnän pelisäännöt Rakentava palautteen antaminen ja vastaanottaminen Rakentava konfliktien käsittely vaikean asian tai huolen puheeksiotto Supportiivinen viestintä (tuki) Työhyvinvoinnin ja viestinnän yhteydet Opetusmuoto: Luennot, harjoitukset Osallistuminen lähiopetukseen, harjoitukset, kaksi kirjallista oppimistehtävää HYVINVOINTI JA TYÖKYKY Kuinka huolehdin omasta ja työyhteisön hyvinvoinnista ja myönteisestä ilmapiiristä? Ajoitus: Pe - la 20.- 21.5.2011 klo 9.00 16.00 Toimitusjohtaja, TtM Ari Erkkilä, Hyvinvointi-Idea Erkkilä Oy Saada opiskelija motivoitumaan ja huolehtimaan omasta ja työyhteisönsä työhyvinvoinnista, antaa konkreettisia esimerkkejä ja malleja toteuttaa tyhy-toimintaa, sekä siirtää ja käynnistää opittua työhyvinvointiosaamista työpaikalle. Johdanto työhyvinvointiin ja työkykyisyyteen Työkyvyn merkitys ja mahdollisuudet Stressin monet kasvot yksilön ja yhteisön tasolla Kuntoprofiilimittaukset Kuntoprofiilin perusteet ja laadinta Toimintakyvyn muutokset iän myötä Harjoituksia Kuinka hoidan omaa kuntoani? Tyhy-toiminta osaksi työelämää Myönteinen ilmapiiri työpaikalla haaste ja mahdollisuus Kuinka jatkan omaa ja työyhteisön tyhy-toimintaa Etätehtävän opastus ja loppukeskustelu
Luennot, ryhmätyöskentely, toiminnalliset harjoitukset ja terveysliikuntaa. Sinulla on myös mahdollisuus saada henkilökohtaista ohjausta oman työkykysi huoltamiseen. Voit osallistua kuntotestiin, jonka tulkinnasta kukin saa palautteen lisäksi ohjausta. Opiskelijat laativat henkilökohtaisen suunnitelman oman fyysisen kuntonsa hoitamiseen. 8 KEHITYSPROJEKTI 6 op KTM, koulutussuunnittelija Sanna Kemppinen, Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut AIKOPA Kehitysprojekti tehdään omaan työyhteisöön. Haetaan vaihtoehtoja ja ratkaisuja työyhteisöä askarruttaviin ongelmiin tai laaditaan työyhteisöä hyödyntäviä kehittämissuunnitelmia. Projektitehtävän anto ja projektin tekemisen ohjaus (to 14.4.2011 klo 12.30 16.00), projektitehtävien purku 2 3 pv (loka - marraskuu 2011), ajat sovitaan myöhemmin. YRITYSVIERAILUT Tutustuminen eri yrityskulttuureihin ja niiden johtamismenetelmiin, aikataulu sovitaan myöhemmin. HENKILÖKOHTAINEN OHJAUS / MENTOROINTI Esimiehenä kehittyminen ja mentorointi johtamisen apuvälineenä Työssä oppimisen, koulutuksen ja kehityskeskustelujen lisäksi kokemuksista oppiminen eli mentorointi on yksi johtajan ja asiantuntijan oppimisen menetelmiä ja mahdollisuuksia. Mentorointi on ohjausta ja tukea, jota osaava, kokenut ja arvostettu mentori (johtaja tai asiantuntija) antaa mentoroitavalle tukeakseen hänen osaamistaan ja ammatillista kehitystä. Työtapa: Hyödyt : Kokemuksen, näkemyksen, osaamisen siirtyminen ja jakaminen osapuolten kesken Luottamuksellinen parikeskustelu Nopeutunut, syvällinen oppiminen ja omaksuminen Tapaamiset oman mentorin kanssa koulutuksen aikana 20.9. - 9.12.2011 sopimuksen mukaan 3 kertaa 1½ tuntia / kerta. Ota yhteys suoraan omaan mentoriisi ja sovi tapaamisesta. Tapaamiset + etätehtävä.
9 Työskentelyperiaatteita: Jokainen mentorisuhde on aina erilainen. Ohjattavalähtöisyys ja tavoitteellisuus lähtee mentoroitavan tarpeista ja tähtää hänen kehittymiseensä Avoimuus ja luottamuksellisuus mentorointisopimus (suullinen / kirjallinen) Mentorit ilmoitetaan myöhemmin. VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT 6 op Opintoihisi kuuluu 6 opintopistettä vapaasti valittavia opintoja, jotka valitset Kajaanin ammattikorkeakoulun järjestämistä avoimen ammattikorkeakoulun kursseista oman kiinnostuksesi ja aikataulusi mukaan (sis. esimiesvalmennuksen hintaan). Tarkemmat tiedot löydät kansiossa olevista esitteistämme tai osoitteesta http://www.kajak.fi > hakijalle > jatko- ja täydennyskoulutus > kurssitarjotin > avoin ammattikorkeakouluopetus. Tarjolla on monia vaihtoehtoja esim. verkkokursseina johtamiseen liittyviä kursseja, joita voit suorittaa oman aikataulusi mukaan, esim. organisaatiopsykologia 3 op, johtamisen uudet suuntaukset 5 op, johtamisen menetelmät ja strategiat 5 op ja riskienhallinta 3 op. Tarkemmat ohjeet löydät aina ko. kurssin kohdalta. Vapaasti valittavien opintojen tulisi mieluummin olla opiskelijalle kokonaan uusia opintoja, koska koulutuksen tavoitteena on opiskelijan henkilökohtainen kehittyminen. Kaikki opintosuoritukset on joko tentittävä tai raportoitava. Vapaasti valittavina opintoina voidaan hyväksyä aikaisemmin suoritettuja opintoja enintään 3 opintopistettä ajalta 12.1.2008-12.1.2011. Vapaasti valittavia opintoja on mahdollista suorittaa 9.12.2011 asti. Tärkeänä kriteerinä koulutuksissa on se, että kysymyksessä on henkilön ammatillisen osaamisen kehittäminen ja opintojen hyödyntäminen suoraan työtehtävissä. Lisäksi koulutukseen liittyy arviointi / näyttö + todistus. Jo sinulla on em. kriteerit täyttäviä opintoja, niin lähetä niistä hakemus opintojen hyväksilukemisesta liitteineen Rauni Yli-Houhalalle. Lomakkeen löydät extranetistämme http://extranet.kajak.fi/extranet/opiskelijoille/lomakkeita.iw3.