MAKUASIOISTA EI VOI KIISTELLÄ? ESTEETTISTEN ARVOSTELMIEN OBJEKTIIVISUUDESTA JA SUBJEKTIIVISUUDESTA 18.11.2008 FM Jussi Tuovinen Hgin työväenopisto
ESTETIIKKA Estetiikka on filosofian osa-alue, joka tutkii kauneutta, taidetta ja esteettistä eli kauneusarvoihin liittyvää eri esiintymismuodoissaan. Estetiikka voidaan jakaa kahteen osaan: (1) taidefilosofiaan ja (2) esteettisen tai kauneuden filosofiaan eli esteettisen kokemuksen ja esteettisen arvon filosofiaan. Nämä kaksi ovat kuitenkin osittain päällekkäisiä, eikä niitä voida selkeästi erottaa toisistaan tai asettaa toistensa alaisuuteen.
ESTETIIKAN MÄÄRITELMÄ Termi estetiikka tulee kreikan kielen sanasta aisthetike (αισθητική), ja sen kehitti filosofi Alexander Gottlieb Baumgarten vuonna 1735 merkitsemään tiedettä siitä, kuinka asiat tunnetaan aistien kautta. Keskustelua kauneudesta ja taiteesta käytiin jo ennen käsitteen vakiintumista esimerkiksi David Humen termistöllä, puhuen maun standardeista tai maun arvostelmista.
ESTEETTINEN ARVOSTELMA Estetiikka tutkii sitä, mikä tekee jostakin esimerkiksi kaunista, ylevää, vastenmielistä, humoristista, traagista, sievää, viihdyttävää, mahtailevaa tai epäsointuista. Kauneutta koskeva arvostelma eroaa pelkästä subjektiivisesta mielipiteestä siinä, että se tavoittelee jotain objektiivista. Esteettiset arvostelmat riippuvat selvästi kyvystämme tehdä erotteluja aistitasolla. Ne menevät kuitenkin pelkkiä aisteja pidemmälle (kognitiivinen arvioiva komponentti).
ANTIIKIN ESTETIIKKA Monet antiikin kreikkalaiset filosofit katsoivat, että esteettisesti viehättävät kohteet ovat kauniita itsessään. Platonin ideaopin mukaisesti kaikki kaunis oli osallisena ikuisesta Kauneuden ideasta. Pythagoralaisilta Platon puolestaan omaksui harmoniaopin, jonka mukaisesti kauneus muodostui osien harmoniasta ja ykseydestä. Aristoteleelle kauneus oli teoreettinen käsite, ja siksi hän käsitteli sitä paitsi varsinaisissa estetiikan alan teoksissaan myös Metafysiikassaan. Hänen mukaansa kauneuden universaalit osatekijät olivat järjestys, symmetria ja määräytyneisyys.
KESKIAJAN ESTETIIKKA Keskiajalla tärkeintä ei ollut taiteen esittävyys vaan sen hengellinen ylentävyys. Fransiskaaniteologi Bonaventuran (1221-1274) De reductione artium ad theologiam käsittelee käsityöläisen taitoja Jumalan antamina lahjoina, joiden tarkoituksena on tuoda Jumala esille ihmiskunnalle neljän valon kautta: mekaanisten taitojen valo, joka tuo esille ihmisen tekemien esineiden maailman; tätä ohjaava aistihavainnon valo, joka tuo esille luonnollisten muotojen maailman; tätä ohjaava filosofian valo, joka tuo esille älyllisten totuuksien maailman; tätä ohjaava jumalallisen viisauden valo, joka tuo esille pelastavan totuuden maailman.
MODERNI ESTETIIKKA Baumgartenille estetiikka oli tiedettä aistein koetusta ja logiikan nuorempi sisar. Näin kauneus oli täydellisempää tietoa kuin aistittu. Immanuel Kantille esteettinen kokemus kauneudesta oli arvostelma subjektiivisesta mutta universaalista totuudesta, koska kaikkien ihmisten tulisi olla samaa mieltä väittämästä tämä ruusu on kaunis, jos se oli sitä. Kauneutta ei kuitenkaan voitu palauttaa mihinkään perustavanlaatuisempaan ominaisuusjoukkoon. Friedrich Schillerille esteettinen arvostelma oli osoitus ihmisluonnon aistivan ja järjellisen osan täydellisimmästä yhteensovittamisesta.
HENKI, TAHTO JA VAPAUS G. W. F. Hegelille kaikki kulttuuri oli absoluuttisen hengen ilmentymää, taso tasolta. Taide oli ensimmäinen taso, jolla absoluuttinen henki ilmentyi välittömästi aistihavainnolle, ja siksi kyse oli enemmänkin objektiivisesta kuin subjektiivisesta kauneuden julkitulosta. Arthur Schopenhauerille esteettinen kokemus kauneudesta oli suurinta vapautta, jonka puhdas äly saattoi kokea tahdon määräysten alla. Siinä ihminen kokee muodon täydellisyyttä ilman mitään sanallista toimintaa, ja siten ilman, että hyöty tai politiikka tunkeutuisi pilaamaan kauneutta.
INTUITIONISTINEN ESTETIIKKA Brittiläinen filosofia jakautuu estetiikassa intuitionistiseen ja analyyttiseen leiriin. Intuitionistit katsoivat, että esteettisen kokemuksen toi esille jokin tietty mielen kyky. Lordi Shaftesburylle kyseessä oli sama kuin moraaliaisti, kauneus oli vain moraalisen hyvyyden aistein koettava muoto. Francis Hutcheson katsoi, että kauneuden toi esille sisäinen mielen aisti. Hänelle kauneudessa oli kuitenkin kyseessä ennemmin subjektiivisesta kuin objektiivisesta faktasta.
ANALYYTTINEN ESTETIIKKA Analyyttiset teoreetikot, kuten Lordi Kames, William Hogarth ja Edmund Burke, toivoivat voivansa palauttaa kauneus johonkin joukkoon määriteltäviä ominaisuuksia. Myöhemmät analyyttiset esteetikot pyrkivät yhdistämään kauneuden johonkin tieteelliseen psykologiseen teoriaan (kuten James Mill) tai biologiaan (kuten Herbert Spencer).
KAUNEUS WILLIAM HOGARTHIN MUKAAN Hogarth hyökkäsi ihanteellisen kauneuden käsitettä vastaan teoksessaan The Analysis of Beauty (1753). Hän katsoi, että kauneus koostuu: (1) osien sopivuudesta johonkin suunnitelmaan; (2) vaihtelevuudesta niin monella tavalla kuin mahdollista; (3) samankaltaisuudesta, säännöllisyydestä tai symmetriasta; (4) yksinkertaisuudesta tai erityisyydestä, mikä ei ole miellyttävää itsessään, vaan siksi, että se antaa silmälle mahdollisuuden nauttia vaihtelevuudesta helposti; (5) monimutkaisuudesta, joka antaa työtä aktiivisille energioillemme ja johtaa silmän sattumanvaraiseen takaa-ajoon ; (6) määrästä tai suuruudesta, joka kiinnittää huomiomme ja tuottaa ihailua ja kunnioitusta.
KAUNEUS Kauneus on abstrakti käsite, joka voidaan määritellä ihmisen tekemänä havaintona jonkin asian myönteisestä ja merkityksellisestä ominaisuudesta - tavallisimmin elinvoimasta, hedelmällisyydestä, terveydestä, onnellisuudesta, hyvyydestä, rakkaudesta, tehokkuudesta tai yleisesti laadusta. Kauneuden tuntemukseen liittyy kohteen tulkinta niin, että se vaikuttaa olevan tasapainossa ja harmoniassa luonnon kanssa, josta syntyy viehtymyksen, kiintymyksen ja mielihyvän tunne.
ONKO KAUNEUS KATSOJAN SILMÄSSÄ? Immanuel Kant: Kauneus eroaa miellyttävyydestä, koska jos hän sanoo jotain kauniiksi, silloin hän vaatii samaa mielipidettä myös muilta; hän ei esitä arviota ainoastaan omasta vaan myös muiden puolesta, ja puhuu kauneudesta ikään kuin se olisi asioiden ominaisuus (sosiaalinen ja normatiivinen ulottuvuus). Kauneutta koskevat arvostelmat koskevat samanaikaisesti sekä aisteja, tunteita että älyä. On, mutta.
ESTEETTISTEN ARVOSTELMIEN KOKOONPANO Esteettiset arvostelmat näyttävät perustuvan: aistien, tunteiden ja älyn lisäksi myös muun muassa haluihin, kulttuuriin, mieltymyksiin, arvoihin, alitajuiseen käyttäytymiseen, tietoisiin päätöksiin, koulutukseen, vaistoihin ja sosiologisiin instituutioihin. Kyseessä monimutkainen yksilöllisten ja yhteisöllisten mieltymysten ja subjektiivisten ja objektiivisuutta tavoittelevien arvostelmien matriisi.
FYYSISET REAKTIOT JA TUNTEET Esteettiset arvostelmat saattavat liittyä tunteisiin tai, kuten tunteet, olla kiinteästi yhteydessä fyysisiin reaktioihin. Esim. inhon ilmaukset osoittavat, että aistikokemukset linkittyvät vaistomaisesti kasvonilmeisiin ja jopa oksennusrefleksiin. Ylevän maiseman näkeminen voi saada aikaan kunnioituksen tunteen, mikä voi näkyä fyysisesti kohonneena sydämensykkeenä tai laajentuneina silminä. Nämä alitajuiset reaktiot saattavat olla jopa osatekijöinä siinä, miksi arvostelemme maiseman yleväksi.
YLEVÄ ELI SUBLIIMI Subliimi (lat. sublimis, katsoa ylöspäin jostakin) eli ylevä on esteettinen kategoria ja tunnetila. Subliimilla viitataan eri asiayhteyksissä johonkin valtavaan, mihin ei voi muita verrata, ja jota ei voi mitata, laskea tai jäljitellä. Laajasti käsitettynä tämä valtavuus voi olla fyysistä, moraalista, älyllistä, metafyysistä tai taiteellista. Subliimiin on yleensä viitattu kun on puhuttu luonnonilmiöistä, kuten jylhästä vuoristosta tai raivoavasta merestä. Subliimi voidaan liittää myös ihmisiin, kuten suuriin persoonallisuuksiin, sotasankareihin, keksijöihin ja marttyyreihin. Näin laajasti käsitettynä subliimilla tarkoitetaan ylipäätään jotain valtavaa ilmiöitä tai asiaa ylipäätään.
SUBLIIMI ESTEETTISENÄ KATEGORIANA Subliimi voi olla myös tunnetta kuvaava sana. Tällöin se on yksi esteettisistä kategorioista. Subliimin kokemusta on esteettisissä tutkimuksissa kuvailtu kohonneena itsetuntona. Siihen liittyy myös muita tunteita kuten hämmästystä, kunnioitusta ja ihmettelyä. Subliimi on nautinnollinen tunne, vaikkakin sen alkuperäisenä syynä jotkut tutkijat pitävät mielipahan tunteita, kuten pelkoa tai pienuuden tunnetta. Yksinkertaisesti sanottuna subliimin kokemuksen lähde voi olla mikä tahansa ihmisen itsesuojeluun liittyvä asia.
SUBLIIMI JA PYHÄ Jotkut estetiikan tutkijat lukevat myös uskonnollisen kokemuksen subliimin joukkoon, koska siinä on mukana ylevälle tyypillistä kunnioituksen sekaista hämmästystä. Teologi Rudolf Otton mielestä subliimi ei ole sama kuin pyhyyden kokemus, koska pyhässä on suurempi voimalataus. Hänen mukaansa, samalla kun se luo levottomuutta, se myös antaa ihmiselle onnen. Ottolle uskonnollisen kokemuksen syy on transsendenttinen. Onko ero laadullinen vai määrällinen?
BURKE JA SUBLIIMI Irlantilainen Edmund Burke yhtenäisti teorian subliimista erottaen sen omaksi kategoriasta kauneudesta. Burken mukaan subliimi on nautinnollinen tunne, mielihyvää, joka syntyy kun pystymme tarkkailemaan kauhistuttavaa asiaa, ilman että se on suoraan vaaraksi itsellemme. Subliimi syntyy kun voimme tarkkailla pelottavaa ilmiötä turvallisen välimatkan päästä. Myös muut tekijät voivat saada aikaan subliimin kokemuksen, kuten valtavat ja äärettömät asiat, mutta näissä kaikissa Burke näkee olevan pelon tunne jollain muotoa mukana => pelkoteoria.
SUBLIIMIN SYNTY: PELKOTEORIA Burken mukaan subliimin pohjalla aina jonkinlainen pelko. Toisten tutkijoiden mielestä pelko tai mielipaha on ollut ensin kokijalla, mutta ne voitettuaan tunteet ovat korvautuneet mielihyvällä ja ylevän kokeminen on mahdollistunut. Tämän pelon häviäminen tarkoittaisi kantilaista pyyteetöntä mielentilaa, mikä mahdollistaa esteettisen tarkastelun, mitä mieltä on Yrjö Hirn. Eino Krohnin mukaan mielipaha tai turvallinen välimatka ei tee kokemasta ylevää, vaan tarvitaan lisäksi myös esteettinen asenne.
TUNNESTAUTUMISTEORIA Subliimia on pyritty selittämään myös ns. tunnestautumisteorian (saks. Einfühlung) avulla. Friedrich Vischer (1807-1887) selitti, että luonnonilmiöiden tuntuessa sisältävän tiettyjä tunnelaatuja, johtuu se siitä, että ihminen projisoi omia tunteitaan niihin ja siten vastaanottaa ne ikään kuin ilmiöön kuuluvina. Subliimin kohdalla tuntuu, että ihmisessä itsessä on jotain samaa ylevän kanssa ja siitä seuraa, että ahdistavaa mielipahan elämystä seuraa "kohonnut itsetunto". Tunnestautumista on myös kritisoitu muun muassa siten, että havainnoijan oma tunnelaatu voi olla erilainen tai ristiriidassa havaitsemaansa, esimerkiksi maiseman tunnelmaan.
KANT JA SUBLIIMI Kant kehitti Burken esittämää subliimin teoriaa. Kantin mukaan ylevä on kohottava tunne, kun pystymme järkemme avulla pääsemään valtavuuden ahdistavuudesta eroon. Järjellämme olemme yhteydessä tuonpuoleiseen maailmaan ja pystymme muodostamaan mielikuvia vielä mahtavammista ilmiöistä. Sen takia suurin ja vahvinkin subliimin syy on mitätön, eikä voi ihmistä lannistaa. Kauniin kohdalla Kant nojautuu makuun ja tunteeseen, mutta ylevän kohdalla siis järkeen.
SUBLIIMIN LAJIT KANTIN MUKAAN Kant jakoi subliimin matemaattiseen ja dynaamiseen. Matemaattinen ylevä on kokoon liittyvä. Se syntyy kun ilmiö ylittää mielikuvituksemme edellytykset, esimerkiksi tähtitaivaan valtavuus. Dynaaminen subliimi perustuu voimaan. Jokin mielletään pelottavaksi - voimakkaaksi tai uhkaavaksi - kuitenkin niin ettei sitä pelätä, vaan ainoastaan ajatellaan, että meidän vastarintamme on turhaa.
HALUTTAVUUS JA MERKITYKSET Esteettiset arvostelmat voivat liittyä myös haluttavuuteen, jopa seksuaaliseen haluun. Lisäksi esteettiset arvostelmat voivat liittyä myös taloudellisiin, poliittisiin ja moraalisiin arvoihin. Saatamme pitää urheiluautoa kauniina siksi, että se on haluttava statussymbolina, tai vastenmielisenä siksi, että se edustaa meille liiallista kulutusta tai loukkaa poliittisia tai moraalisia arvojamme. Arvostelemme usein sitä, mitä asia merkitsee tai edustaa meille.
ESTEETTISET UNIVERSAALIT? Filosofi Denis Dutton on tunnistanut inhimillisessä estetiikassa seitsemän universaalia piirrettä: Asiantuntemus tai mestarillisuus. Teknisiä taiteellisia kykyjä kehitetään, tunnistetaan ja ihaillaan. Epäutilitaristinen mielihyvä. Ihmiset nauttivat taiteesta taiteen itsensä vuoksi, eivätkä vaadi siltä käytännöllistä hyötyä. Tyyli. Taide-esineet ja taiteelliset esitykset ilmentävät tiettyjä piirteitä, mikä mahdollistaa niiden sijoittamisen tiettyyn tunnistettavaan tyylilajiin tai -suuntaan.
LISÄÄ ESTEETTISIÄ UNIVERSAALEJA Kritiikki. Ihmiset arvostelevat, arvostavat ja tulkitsevat taideteoksia. Imitaatio. Taideteokset jäljittelevät maailmassa koettuja kokemuksia, lukuun ottamatta joitakin tärkeitä poikkeuksia, kuten musiikki tai abstrakti maalaustaide. Erityinen alue. Taide on tavallisen elämän ulkopuolella, ja sijoittuu dramaattisen kokemuksen alueelle. Mielikuvitus. Taiteilijat ja heidän yleisönsä muodostavat hypoteettisen maailman mielikuvituksen teatterissa.
TAIDE Taide on yksi kulttuurin peruselementeistä. Se koostuu ihmisen luomista teoksista, jotka saavat hänessä aikaan esteettisen kokemuksen. Taide on ilmaisun, viestinnän, kannanoton ja mielihyvän tuottamisen väline. Taiteessa pyritään yleensä kauneuteen; silti taidetta voi olla myös sellainen, joka aiheuttaa kokijassaan muitakin kuin esteettisyyden tunteita. Se, onko jokin teos taidetta, riippuu tarkastelijan omaksumasta taidekäsityksestä.
TAITEEN MÄÄRITELMIÄ Kantin mukaan ihminen ei voi saada tietoa ympäristön todellisesta olemuksesta, vaan ympäröivä maailma ilmentyy havainnoissamme sellaisena, kuin aistimme ne hahmottavat. Estetiikka ei siis myöskään kerro mitään tarkasteltavasta esineestä itsestään, vaan tarkastelijan tunnepohjaisesta suhtautumisesta esineen mielikuvaan. Kantin toisen määritelmän mukaan taideteoksia voidaan verrata luonnon tuotoksiin: luonnossa kaikki on välttämätöntä seurausta luonnonlaeista, ja vaikka taideteokset syntyvätkin ikään kuin vapaudessa, noudattaa taiteilija niissäkin luonnon määräämiä sääntöjä, ja taide jäljittelee siten luontoa.
TAITEEN MÄÄRITELMIÄ Platonin mukaan taide vain jäljittelee jo olemassa olevia esineitä. Esimerkiksi tehdessään tuolia puuseppä jäljittelee tuolin ideaa, kun taas tuolia maalaava taidemaalari jäljittelee jäljitelmää, missä Platonin mukaan ei ole järkeä. Mimeettinen taideteoria, vrt. Richard Dawkinsin, Daniel Dennettin ja Susan Blackmoren meemiteoria. Mimesis => Mimeemi => Meemi.
MIMESIS Mimesis (muinaiskreikaksi μίμησις, jäljittely) on keskeinen taiteen teorian käsite. Sillä tarkoitetaan luonnon tai todellisuuden jäljittelyä ja esittämistä taiteen keinoin. Platon ja Aristoteles kutsuivat mimesistä luonnon jäljittelyksi. Platonin mukaan kaikki taideteokset olivat imitointia, teokset heijastivat niiden taustalla olevia todellisia ideoita. Kaikki minkä ihmiset näkevät, on vain etäistä heijastumaa ihanteellisista muodoista ja ajatuksista. Tällä perusteella taiteilijat olivat Platonin mielestä vain jäljitelmien jäljittelijöitä. Aristoteles puolestaan painotti tragedian analyysissään sitä, että taide jäljittelee ihmisten toimintaa.
EVOLUTIIVISTA ESTETIIKKAA Estetiikan lähtökohta fyysisissä aisteissa. Aistihavainnoilla evolutiivinen merkitys; vaarallisia asioita on hyvä välttää, hyödyllisiä hyvä haluta, seksuaalipartneriksi on hyvä löytää oikean lajin, sukupuolen ja sopivan geneettisen kokoonpanon omaava yksilö (vrt. viime kerran luento). Pitempään vakiona vaikuttavat aistihavainnot muokkaavat viettejä ja tunteita, jotka ylläpitävät hyödyllistä käyttäytymistä; pelkoa ja inhoa vaarallisia (lue rumia) aineita, eläimiä, paikkoja ja tilanteita kohtaan, mutta halua ja himoa turvallisia ja hyödyllisiä (lue kauniita) asioita kohtaan.
SEMIOOTTINEN NÄKÖKULMA Vältettävien, haluttavien ym. asioiden tunnistus => merkit, tulkinnat ja merkitykset. Viettireaktioiden ja tunteiden kohteiden nimeäminen ja käsitteellistäminen mahdollistaa ylisukupolvisen tiedon siirron => yhteisölliset moraaliset ja esteettiset käsitykset ja normit => objektiiviset esteettiset arvostelmat. Esteettisissä arvostelmissa aina subjektiivisen ja objektiivisen; yksilön ja yhteisön sekä dynaamisen ja staattisen välinen jännite.
ESTETIIKAN SUHTEELLISUUS Esteettiset arvostelmat voivat kohdistua periaatteessa mihin tahansa, mutta koska elämässä toiset asiat ovat merkittävämpiä kuin toiset, myös esteettiset arvostelmat eri tavoilla painottuneita. Tärkeitä erityisesti parinvalintaan (eroottinen estetiikka), jälkeläisen hoitoon (pienten, pyöreiden ja pehmeiden olentojen söpöys ), syömiseen ja juomiseen (kulinarismi), sairauksiin (tabut ja saastaisuus ) sekä kuolemaan (uskonnollinen estetiikka) liittyvät kysymykset. Entä Mika Waltarin kaunis turhuus eli taide?
YLEVÄ JA KUOLEMAN ESTETIIKKA Keskeinen pelon muoto on kuoleman pelko, joten siihen liittyvät tunteet erityisen voimakkaita ja merkityksellisesti ladattuja. Ylevä keskeinen ja voimakas esteettinen kokemus => pyhyys ja uskonnolliset elämykset. Uskonto keskeisiltä osin merkityksillä ladattua, haltuun otettua ja sittemmin institutionalisoitua pelon ja ylevän hallintaa.