HYVÄN HOIDON KRITEEREITÄ -

HYVÄN HOIDON KRITEEREITÄ - Ortopedis - traumatologisten päivystyspotilaiden vastaanottamiseen leikkaus- ja anestesiayksikköön Vera Sipinen Opinnäytetyö, kevät 2004 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Sairaanhoitaja (AMK)

SISÄLLYS TIIVISTELMÄ ABSTRACT 1 JOHDANTO 6 1.1 Ortopedian- ja traumatologian klinikka 7 1.2 Opinnäytetyön toimintaympäristön kuvaus 8 2 HYVÄN HOIDON TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT 9 2.1 Kliininen raportointi vastaanottotilanteessa 9 2.1 Potilaan yksilöllisen hoidon ja kohtaamisen merkitys 11 2.2 Tiedon jakaminen 12 2.3 Potilaan tarpeisiin vastaaminen 13 2.4 Läsnäolon merkitys 15 3 OPINNÄYTETYÖN TAVOITTEET 16 3.1 Päätavoitteet 16 3.2 Omat tavoitteet 16 4 OPINNÄYTETYÖN TOTEUTUS 17 4.1 Menetelmälliset lähtökohdat 17 4.2 Prosessin kuvaus 17 4.2.1 Työharjoittelut leikkaus- ja anestesiayksikössä 18 4.2.2 Havainnointi opinnäytetyön tiedonlähteenä 19 4.2.3 Vertaistuen merkitys: opiskelutoverit 20 ja yhteiset seminaarit 4.3 Aineiston hankinnan toteutus 21 4.5 Aineiston analysointi 22

5 HYVÄN HOIDON KRITEEREITÄ 24 5.1 Potilaan kunnioittaminen 24 5.2 Potilaan tunteiden huomioiminen 25 5.3 Potilaan osallisuus hoitoon 25 5.4 Potilas turvallisessa hoitoympäristössä 25 6 POHDINTA 26 6.1 Eettisyys opinnäytetyössä 26 6.2 Opinnäytetyön arviointia 28 6.3 Leikkaus- ja anestesiayksikön arvio opinnäytetyöstä 30 6.4 Jatkokehitysehdotukset 32 LÄHTEET 33

TIIVISTELMÄ Sipinen, Vera. Hyvän hoidon kriteereitä Ortopedis - traumatologisten päivystyspotilaiden vastaanottamiseen leikkaus- ja anestesiayksikköön, Helsinki 2004, 34 s. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma, terveysala, sairaanhoitaja (AMK). Opinnäytetyön tarkoituksena oli kirjoittaa hyvän hoidon kriteereitä ortopedis - traumatologisten päivystyspotilaiden vastaanottamiseen leikkaus- ja anestesiayksikköön. Vastaanotossa huomioitavat kliiniset kriteerit ovat jo olemassa ja opinnäytetyössä nostettuja hyvän hoidon kriteereitä käytetään siinä niiden tukena. Opinnäytetyö lähti liikkeelle HUS:n ortopedian ja traumatologian klinikan pyynnöstä. Opinnäytetyön prosessissa oli aktiivisesti mukana ortopedian ja traumatologian klinikan työryhmä, Diakonia ammattikorkeakoulun ohjaajat ja opiskelijat. Viisi muuta opiskelijaa Susanne Sieppo, Sami Dufva, Martina Laine, Sirpa Hujanen ja Iris Kuisma tekivät myös oman opinnäytetyönsä ortopedian ja traumatologian klinikalle, liittyen potilaan siirtymiseen. Opinnäytetyö perustui aiempiin tutkimuksiin ja niistä esiin nostettuihin havaintoihin, joita on tehty hoitotyössä. Tutkimuksissa puhuttiin hyvästä hoidosta, potilaan siirtymistilanteista, vastaanottotilanteista ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Näkökulma oli potilaslähtöinen. Hyvän hoidon kriteereiksi opinnäytetyössäni saatiin esille seuraavat asiat: 1) Potilaan kunnioittaminen, 2) Potilaan tunteiden huomioiminen, 3) Potilaan osallisuus hoitoon, 4) Potilas turvallisessa hoitoympäristössä. Asiasanat: hyvä hoito, kriteerit, päivystys, potilas, siirtyminen, vastaanotto,

ABSTRACT Sipinen, Vera. Good Care Criteria: orthopedic and traumatology emergency patients admission to an operation unit. Helsinki. 2004. 34 pages. Diaconal Polytechnic, Helsinki unit, Degree Programme in Diaconal Social Welfare, Health Care and Education, Nurse. The purpose of this thesis is to develop emergency patient admission to a surgical ward. The thesis is done at the request of the Töölö University Hospital (HYS), Department of Orthopedic and Traumatology. Another purpose is to improve transfer from the emergency polyclinic to the surgical ward, making it more fluent and safe. The theoretical foundation is based on earlier research. The thesis process proceeded with active support from a hospital professional group, Diaconal Polytechnic training supervisors and students. Five other theses were done from different perspectives about the orthopedic and traumatology ward. Good care criteria must take into account the emergency patients, good clinical reporting and comprehensive care. Earlier studies suggest that, when all the criteria for good care are met, the admission process is safer and more fluent. The criteria for good care are: 1) Respecting the patient as an individual 2) Considering the patient s feelings 3) The patient s own participation (in his/ her care) 4) The safe nursing environment Keywords: good care, criteria, emergency patient, transfer, admission.

1 JOHDANTO Loppuvuodesta 2002 lähti käyntiin yhteistyö Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Helsingin ja uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS), kirurgian toimialan ortopedian- ja traumatologian klinikan välillä. Ortopedian- ja traumatologian klinikalla haluttiin kehittää potilaan siirtymistä osastolta toiselle sujuvammaksi ja turvallisemmaksi. Kuudelle opiskelijalle tarjottiin mahdollisuutta päästä tekemään opinnäytetyötä liittyen päivystyspotilaan siirtymiseen osastolta toiselle sekä tekemään kaksi kliinistä työharjoittelua klinikalla. Mahdollisuudet kahdeksan viikon työharjoittelujaksoille tarjosivat päiväkirurginen yksikkö, tapaturma-asema ja ortopedinen ja traumatologinen leikkaus- ja anestesia yksikkö. Itse pääsin leikkaus- ja anestesiayksikköön, minne toivoinkin. Ortopedian ja traumatologian klinikan puolelta opinnäytetyön työryhmään kuuluvat ylihoitajan lisäksi osastonhoitajat sekä opiskelijoiden kliinisen työharjoittelun ohjaavat sairaanhoitajat tapaturma-asemalta, päiväkirurgisesta yksiköstä sekä ortopediseltä ja traumatologiselta leikkaus- ja anestesiayksiköstä. Diakonia- ammattikorkeakoulun puolelta työryhmässä ovat opinnäytetyön ohjaavat opettajat sekä opiskelijat Vera Sipinen, Martina Laine, Susanne Sieppo, Sami Dufva, Iris Kuisma ja Sirpa Hujanen. Opinnäytetyötä tehdessäni sain paljon apua ja tukea. Yhteisissä seminaareissa tapasimme säännöllisesti ylihoitajan, osastonhoitajien, opiskelijoiden ohjaajien, opinnäytetyön ohjaavan opettajan ja muiden opiskelijoiden kanssa. Tuki ortopedian ja traumatologian klinikan puolelta oli ensiarvoista. Saimme paljon opiskelijoiden kanssa ohjeita ja neuvoja, miten edetä työssämme. Opiskelijoilta sain myös paljon vertaistukea, koska jokainen meistä kuudesta opiskelijasta kirjoitti oman opinnäytetyönsä saman aiheen ympäriltä. Jokainen keskittyi siis päivystyspotilaiden siirtymiseen joko vastaanottamiseen tai luovuttamiseen osastolta toiselle. Päivystyspotilaan siirtyminen aiheena tuntui mielenkiintoiselta ja haastavalta. Motivaatiota lisää antoi myös työharjoittelun tekeminen. Näin pääsin itse henkilökohtai-

8 sesti tutustumaan yksikön toimintaan. Havainnointia harjoittelujaksoilla olenkin pitänyt suurena apuna opinnäytetyötä tehdessäni. Yhteistyö työryhmän kanssa on yksi asia, joka innoitti minut aiheen pariin. Opinnäytetyön päätavoitteenani oli kuvata tutkimuksistani nostamiani hyvän hoidon kriteerejä päivystysleikkaukseen tulevalle ortopedisille ja traumatologiselle päivystyspotilaalle. Näkökulmani oli potilaslähtöinen. Hyvän hoidon kriteerit tukevat kliinistä raportointia vastaanottotilanteessa. Jatkossa puhuessani HUS:n ortopedian ja traumatologian klinikan anestesia- ja leikkausosastosta käytän nimitystä leikkaus- ja anestesiayksikkö. 1.1 Ortopedian ja traumatologian klinikka HUS:n kirurgian toimialan ortopedian- ja traumatologian klinikka sijaitsee Töölössä. Töölön sairaalaan on keskitetty erikoissairaanhoitoa vaativa tapaturmakirurgia. Tämä toteutetaan ortopedian ja traumatologian erikoislääkärin johdolla yhteistyössä kiinteistössä toimivien muiden erikoisalojen lääkäreiden (plastiikkakirurgi, käsikirurgi, leukakirurgi ja neurokirurgi) kanssa. (Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri 2004.) Tarvittaessa leikkauksissa voidaan myös tehdä yhteistyötä muiden erikoisalojen ammattilaisten kanssa. Esimerkiksi thoraxkirurgin tai gastroenterologin kanssa. jotka tulevat muista sairaaloista osallistumaan potilaan hoitoon. Näin potilaan tilan vaatiessa häntä voidaan hoitaa yhdessä hoitopaikassa kokonaisvaltaisesti. Ortopedian ja traumatologian klinikan tehtävänä on myös tapaturmien jälkitilojen hoito, vaativa selän alueen kirurgia (erityisesti rangan kiinnityslaitteita edellyttävä kirurgia), vaativa lantion alueen kirurgia sekä luukasvainten hoito. Luukasvainten hoito toteutetaan yhteistyössä Syöpätautien osaamiskeskuksen kanssa. (Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri 2004.)

9 1.2 Opinnäytetyön toimintaympäristön kuvaus Potilaan saapuessa leikkaus- ja anestesiayksikköön luovuttavan yksikön hoitajat antavat hänestä suullisen ja kirjallisen raportin anestesiahoitajalle ja muulle leikkaustiimille. Instrumenttihoitaja, valvova sairaanhoitaja ja lääkintävahtimestari ovat myös läsnä vastaanottotilanteessa ja auttavat potilasta siirtymään turvallisesti leikkaustasolle. On tärkeää, että kaikki potilaan hoitoon osallistuvat ovat läsnä raportointitilanteessa. Raportti voidaan antaa leikkaus- ja anestesia yksikön vastaanottotilassa tai suoraan leikkaussalissa, jos potilaan tilan vakavuus sitä vaatii. Esimerkiksi monivammapotilaiden kohdalla toimitaan näin. Tarkoitus on kuitenkin kaikkien potilaiden kohdalla, että mahdollisimman nopeasti potilas siirretään saliin ja päästään aloittamaan leikkaus. Ellei potilas ole tullut suoraan leikkaussaliin, hänet siirretään sinne vastaanottotilasta. Leikkaussaleja leikkaus- ja anestesiayksikössä on useampia. Osa saleista on varattu elektiiviseen käyttöön ja osa päivystysleikkauksia varten. Päivystysleikkaus on kuitenkin mahdollista toteuttaa kaikissa saleissa jos tarve sitä vaatii. Päivystysleikkaus tehdään silloin, kun potilaan toipumismahdollisuudet huonontuisivat tai hän olisi jopa hengenvaarassa, jos leikkaus jätettäisiin myöhemmäksi. Päivystävä kirurgi asettaa toimenpiteet kiireellisyysjärjestykseen. (Ukkola, Ahonen, Alanko, Lehtonen & Suominen 2001, 22.) Leikkaus- ja anestesiayksikössä kaikki päivystyspotilaat eivät välttämättä vaadi välitöntä leikkaushoitoa. Osa potilaista leikataan muutaman päivän sisällä sairaalaan tulon ja kyseessä ovat kuitenkin päivystyspotilaat. Elektiivinen leikkaus on leikkaus, jonka ajankohtaa voidaan valita, koska se ei ole kiireellinen. Se on siis päivystysleikkauksen vastakohta. (Gastrolab maha-suolisanakirja 2004.)

10 Preoperatiivinen hoitovaihe alkaa siitä hetkestä, kun potilas saa tiedon leikkauksestaan ja päättyy, kun potilas on otettu vastaan leikkausosastolla. Intraoperatiivinen hoitovaihe alkaa potilaan siirtymisestä leikkauspöydälle ja jatkuu siihen asti, kunnes hänet viedään heräämöön. (Panelius & Varisto 1995, 10 & 12.) Leikkaussalissa potilaalle asetetaan tarvittavat tarkkailulaitteet, joilla voidaan perusteellisesti tarkkailla potilaan peruselintoimintoja ja mahdollisesti niissä tapahtuvia muutoksia leikkauksen aikana, ennen sitä ja sen jälkeen. Anestesia aloitetaan ja leikkausalue valmistellaan ennen varsinaista leikkausta. 2 HYVÄN HOIDON TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT Vakavasti vammautuminen koskettaa potilaan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista elämää. Potilaan minäkuva muuttuu. Potilas on uuden ja oudon tilanteen edessä. Häntä hoitavat ihmiset ovat uusia ja tuntemattomia. Tämä pakottaa potilaan turvautumaan hoitohenkilökuntaan. Vaikka työskentelyssä korostuu potilaan hengen pelastaminen ja potilaan fyysisten ongelmien hoito, on muistettava, että sairaalaan joutuminen vaikuttaa potilaan koko elämään. (Alaspää, Kuisma, Rekala & Sillanpää 2003, 332-333.) Tutkimuksissa nostettu esiin asioita, joiden tulisi olla esillä päivystyspotilaan vastaanottotilanteissa. Teoreettiset lähtökohdat alkavat kliinisen raportoinnin merkityksen korostamisesta. Tärkeäksi tueksi tulevat muut teoreettisissa lähtökohdissa esitetyt asiat. 2.1 Kliininen raportointi vastaanottotilanteessa Päivystyspotilaan hoidossa korostuu potilaan peruselintoimintojen turvaaminen. Potilaan hengitystä, verenkiertoa, tajuntaa ja mahdollisia verenvuotoja tarkkaillaan jatkuvasti. Näin pystytään puuttumaan mahdollisiin muutoksiin. Raportointitilanteessa

11 näitä asioita tarkkaillaan koko ajan muiden tärkeiden asioiden kanssa samanaikaisesti. Esitiedot sisältävät kaikki potilaan tilan arviointiin tarvittavat tiedot. Potilaskertomuksesta puuttuva tieto aiheuttaa usein jälkikäteen tulkintaongelmia. (Mustajoki, Saha & Sane 2003, 342.) Potilaskertomus on tärkein potilasasiakirja ja siihen kootaan potilasta koskevat sairaustiedot hoitohenkilökunnan käytettäväksi ja hoidonjatkuvuuden edistämiseksi. Selkeä ja hyvin laadittu potilaskertomus on tiedon siirron ja hoitoturvallisuuden kannalta välttämätön. (Mustajoki ym. 2003, 338.) Potilaskertomukseen merkityt tiedot ovat aina luottamuksellisia. Potilaan yksityisyyteen kajoavia ja arkaluontoisia asioita on kirjattava harkiten, sillä potilaskertomuksia käsittelevät hyvin monet ihmiset, ja tietoverkoissa potilastiedot saattavat joutua ulkopuolisten nähtäväksi. Sellaiset potilaan elämään ja elämäntapoihin liittyvät asiat, jotka eivät vaikuta potilaan hoitoon, voidaan jättää merkitsemättä potilaskertomukseen. (Mustajoki ym. 2003, 338.) Potilaan saapuessa vastaanottoon käydään aina läpi hänen kliininen tilanteensa. Potilaan anamneesissa on kiinnitettävä huomiota erityisesti seuraaviin asioihin. Aiemmat anestesiat ja niiden mahdolliset komplikaatiot, kuten esimerkiksi pahoinvointi, hidas herääminen, hereillä olo leikkauksen aikana, päänsärky puudutusten jälkeen jne. (Rosenberg, Kanto & Nuutinen 1995, 111.) Raportoinnissa kiinnitetään huomiota allergioihin ja potilaan käyttämiin lääkkeisiin. On selvitettävä, mihin sairauteen lääkkeet on määrätty, kuinka kauan niitä on käytetty ja mikä on ollut annostus. Usein potilas on voinut ottaa leikkauspäivänä tavanomaiset aamulääkkeensä pienen vesimäärän kera. Potilaan fyysinen suorituskyky, tupakointi ja aiemmin sairaalassa hoidetut taudit tuodaan myös esille. On kiinnitettävä myös huomiota, miten oire, esimerkiksi rintakipu, hengenahdistus tai kipu vaikuttaa potilaaseen. Raportoinnissa tuodaan myös esille, jos potilaalla on verenvuototaipumusta, kuumekouristuksia tai epileptisiä kohtauksia. (Rosenberg ym. 1995, 111.)

12 Leikkaukseen tulevalla potilaalla on aina mukanaan potilaspaperit sekä anestesialomake, joissa tulee olla myös lisäksi mainittuna seuraavat asiat. Potilaan tulee olla leikkauskelpoinen. Hänen on täytynyt olla syömättä ja juomatta vähintään kuusi tuntia ennen leikkausta. Jos potilas on kuitenkin syönyt ja potilaan tila on kriittinen, leikkaus aloitetaan silti. Tällöin on vain tärkeä varautua mahdollisiin komplikaatioihin ja niiden hoitoon. Jos muuten potilaalla on ollut mitä tahansa vointiin liittyvää oireilua, nämä tulee mainita kirjallisen raportoinnin lisäksi. Esimerkiksi jos potilas ei ole kyennyt virtsaamaan. Leikkauspäivänä annetut esilääkkeet tulee mainita ja potilaan tämän hetkinen vointi. (Rosenberg ym. 1995, 111.) Potilaasta pitää olla saatavilla uusimmat laboratoriotulokset, joissa selviää potilaan tämänhetkinen tila. Jos vaikka potilaan vammautumisesta on aiheutunut elektrolyyttitasapainon häiriö, tätä voidaan alkaa hoitaa jo heti leikkauksen alkuvaiheessa. Samoin jos esimerkiksi jos potilaalle on tarvetta antaa punasoluja tai muita verituotteita leikkauksen aikana, veriryhmä täytyy olla tiedossa. Jos jo etukäteen tiedetään, että leikkauksessa tulee paljon vuotoa, mainitaan myös erikseen onko verituotteet tilattu jo valmiiksi leikkausosastolle. (Rosenberg ym. 1995, 111.) Leikkausalueen ihon kunto on aina mainittava. Mahdollinen infektio on aina leikkausriski, samoin kuin infektiot muualla kuin leikkausalueella. Päivystyspotilaan kohdalla hoidon suunnittelussa tehdään kuitenkin aina priorisointia. Punnitaan, mitkä asiat ovat juuri tietyn yksilön kohdalla ensisijaisia. Syy, miksi päivystyspotilaan kohdalla toimitaan kiireellisesti ja näin ollen kaikki esitiedot eivät aina ole heti saatavissa, johtuvat potilaan äkillisestä vammautumisesta ja kriittisestä tilanteesta. Tällöin tietoja pyritään saamaan mahdollisimman nopeasti, mutta potilaan leikkausosastolla tapahtuva hoito aloitetaan välittömästi ja turvataan hänen vitaalielintoiminnot. Potilaan henki menee aina kaiken edelle. (Rosenberg ym. 1995, 111.) 2.2 Potilaan yksilöllisen hoidon ja kohtaamisen merkitys Schmidtin (2003) tutkimuksen mukaan potilaat olettavat, että sairaalaan tullessaan he saavat yksilöllistä kohtelua. Yksilöllinen hoito ja kohtaaminen käsittävät hoitajien tiedot potilaiden taustasta, potilaan kohtaamisen ihmisenä ja kunnioittavasti. Poti-

13 lasta kunnioittavan ja luottamuksellisen hoitosuhteen rakentamisessa ovat potilaslähtöisyys, ripeä aloittaminen ja kokonaisvaltaisen elämäntilanteen selvittäminen (Talkkari 2003, 11). Hallilan (1998) teoksessa kirjoitetaan, kuinka Suomen sairaanhoitajaliitto korostaa myös samoja asioita määritellessään potilaan vastaanottotilannetta. Laatuvaatimuksissa tuodaan esiin, kuinka potilaan tulisi kokea vastaanotto yksilöllisenä, turvallisena ja luottamusta herättävänä. (Hallila 1998, 47.) Mäenpään (1998, 60-61) mukaan myönteisessä tulotilanteessa potilaalle muodostuu kokemus siitä, että hän on tervetullut osastolle. Lovikka (1998, 36-37) mainitsee myös omassa tutkimuksessaan ensikohtaamisen merkityksen. Siinä välitetään kohtaamisen peruselementit ja suunta Hyvä kommunikaatio potilas- hoitajasuhteessa on merkittävää ja hoitosuhteessa tulisikin panostaa alusta alkaen, jotta se olisi toimiva ja molempia osapuolia miellyttävä (Mäenpää 1998, 60-61). Ensikohtaaminen vaikuttaa potilaan kokemukseen myöhemmästä hoidosta (Mäenpää 1998, 60-61). Kohtaamistilanteessa nousee esille vuorovaikutus ja sen merkityksen tärkeys. Vuorovaikutus koostuu sekä sanallisesta että sanattomasta viestinnästä. Se mitä me viestitämme koko olemuksellamme, on yhtä tärkeää kuin se mitä me sanomme. (Mustajoki ym. 2003, 10.) Rummukainen (1996) korostaakin juuri potilaan ja anestesiahoitajan vuorovaikutuksen merkitystä, koska vuorovaikutustilanteet ajallisesti usein lyhyitä leikkausosastolla ja potilaan täytyy jättäytyä anestesiasairaanhoitajan huomaan. Kohtaamistilanteessa potilas otetaan tosissaan huomioon ja ilmapiiri on ensihetkestä lähtien luottamusta herättävä ja kiireetön (Lovikka 1998, 51-52). 2.3 Tiedon jakaminen Tiedon jakaminen sisältää potilaiden tarpeita tyydyttävän tiedonsaannin. Potilaiden tulisi saada tietoa hoidon etenemisestä, sekä syistä ja selityksistä, miksi näin tapahtuu (Schmidt 2003.) Löfmanin (1995, 47-49) mukaan tiedonsaannilla ja asioiden hienotunteisella esittämisellä on suuri merkitys potilaan mielialaan.

14 Siirtotilanteessa potilaan olosuhteet muuttuvat ja ilman riittävää valmistelua levottomuus potilaassa lisääntyy. Levottomuutta voidaan vähentää antamalla potilaalle tietoa tulevasta. (Mc Kinney, Aidin, Melby & Vidar 2002.) Leith (1999, 210-218) tukee tätä mainiten, että riittävä ja relevantti informaatio auttaa vähentämään stressiä ja lisää selviytymisen mahdollisuutta. Tiedonsaanti vaikuttaa henkiseen hyvinvointiin. Mielentila muuttuu aivan toiseksi kuin potilaan ollessa epätietoinen (Löfman 1995, 47-49). Kun hoidon etenemisestä informoidaan riittävästi, kokevat potilaat tämän vaikuttavan olennaisesti myös vuorovaikutussuhteen muodostumiseen (Poutala 1998, 70). Potilasta vastaanotettaessa tiedonvälitys on potilaan ja sairaanhoitajan yhteistyösuhdetta rakentavaa ja potilaan tulisi saada informaatiota ymmärrettävällä tavalla (Hallila 1998, 49-40). Tiedon ymmärtäminen on varmistettava potilaalta (Löfman 1995, 47-49). Potilaat toivovat aktiivista, selkeää ja erilaisin menetelmin havainnollistettua tietoa. Olisi tärkeää kuunnella potilaiden kokemuksia ja tarpeita, jotta tiedonsaanti olisi yksilöllistä. (Toivanen 1997, 96-100.) Itsemääräämisoikeuden mukaan potilailla on oikeus saada tietoa omasta hoidostaan. Tämän vuoksi olisikin tärkeää, että vastaanottotilanteissa tiedonantoa käytäisiin potilaiden kielellä, ei vain käyttämällä lääketieteellisiä termejä (Löfman 1995, 47-49). Potilaiden kokonaisvaltainen hoito käsittää myös mielipiteiden ja päätösten huomioimisen. Näille pitäisi antaa tilaa tiedon jakamisessa, ottamalla potilas mukaan raporttiin. (Löfman 1995, 61.) 2.4 Potilaan tarpeisiin vastaaminen Vakavasti vammautuminen merkitsee potilaalle suurta järkytystä. Psyykkisesti potilasta järkyttää tapaturman äkillisyys, minkä vuoksi potilas voi kokea turvattomuutta, pelkoa ja ahdistusta (Alaspää ym. 2003, 332-333).

15 Reagointi ilmaisemalla tunteita yllätyksellisen sairastumisen tai loukkaantumisen yhteydessä on luonnollista ja jokaiselle yksilöllistä. Potilaat voivat reagoida tilanteeseen hyvin eri tavoin. Tähän vaikuttavat potilaan psyykkiset ominaispiirteet ja tapa käyttäytyä yllättävissä tilanteissa. (Alaspää ym. 2003, 12.) Schmidt (2003) jaottelee potilaiden tarpeisiin vastaamisen seuraavalla tavalla: millä tavalla ja asenteella hoitajat vastaavat potilaiden tarpeisiin, ajoituksen merkitys sekä tarpeiden tosissaan ottaminen. Henkilökunnan perehtyminen potilaan siirtymiseen liittyviin tunteisiin on merkittävää. Tällöin siirtoprosessia voitaisiin muokata niin, että kokemukset siirrosta parantuisivat potilaiden näkökulmasta (Mc Kinney ym. 2002, Odell 2000). Tavoitteena tulisi olla potilaan kaikinpuolisiin tarpeisiin vastaaminen pyytämättä. Todellinen hoitaminen sisältää myös potilaan tukemisen psyykkisesti(löfman 1995, 61.) Pulkkisen (1996, 28) mukaan potilaan yksilöllisten tuntemusten hyväksyminen ja todesta ottaminen koetaan tärkeänä. Hyvä hoitaja ei tee päätöksiä potilaan puolesta, vaan tekee ne yhdessä potilaan kanssa tasavertaisesti. Mc Kinney ym. (2002) kirjoittavat, kuinka siirtotilanteissa aiheutuva stressi saattaa aiheuttaa potilaalle psyykkistä tai fyysistä epätasapainoa. Sairaanhoitajan tulisi olla tarkkana ja puuttua tilanteeseen jos huomaa potilaalla epämiellyttäviä tunteita. Kettunen & Poskiparta (1998, 271-278) mainitsevat, kuinka jo esimerkiksi peloista ja jännityksestä kertominen voi olla vapauttava, myönteinen viestintäkokemus. Kohtaamistilanteessa hoitajan tulisi pyrkiä tietoisesti herkkyyteen tunnistaa ja arvostaa asiakkaan ja hoitajan ainutlaatuista kohtaamista sekä osallisuuttaan siinä. Hoitajalla tulisi olla valmius oppia ja kehittyä kohtaamisessa sekä halu oman ihmisenä kasvun ja itsetuntemuksen lisäämiseen. Kohtaamista luonnehtii hoitajan vastuullinen sitoutuminen tilanteeseen ja tahto puolustaa asiakkaan hyvää. (Lovikka 1998, 52.)

16 2.5 Läsnäolon merkitys Äkillisesti sairastunut potilas joutuu riisutuksi sekä fyysisesti, että psyykkisesti, mikä lisää potilaan turvattomuuden tunnetta (Alaspää ym. 2003, 13.) Currie (2002) mainitsee tutkimuksessaan, kuinka potilaiden turvattomuuden tunnetta edisti se, että hoitajat eivät olleet aidosti läsnä hoitotilanteissa. Potilaan myönteiseen kokemukseen tulotilanteessa vaikuttavia tekijöitä ovat hoitajan keskittyminen, avoimuus ja aitous, läheisyys, turvallisuus, luottamus hoitajaan sekä hyväksytyksi tulemisen tunne (Mäenpää 1998, 60-61). Turvallisuuden tunne merkitsee potilaalle välitöntä läsnäoloa, tunnetta siitä, että hoitaja on käytettävissä ja seurana potilaalle (Schmidt 2003). Myös Pulkkinen (1996, 29) mainitsee, kuinka läsnäolo ja turvallinen ympäristö luovat turvallisuuden tunnetta. Rummukainen (1996) puhuu tässä kohtaa sanattomasta vuorovaikutuksesta, joka käsittää koskettamisen, lähellä olon ja välimatkan lyhentämisen vahvistavina tekijöinä turvallisuuden tunteen muodostumisessa. Anttilan (1997) mukaan hoitajan olemus oli tärkeä suurimmalle osalle potilaista. Arvostettiin sitä, että hoitaja antaa aikaa ja välittää. Ilmapiirin tulisi olla potilasta hoidettaessa sellainen, että se edesauttaa luomaan potilaalle lämpimän ja näin ollen turvallisen olon. Hoidon turvallisuus on tärkeää potilaiden hyvinvoinnille. (Löfman 1995, 60.) Ilman hyvää yhteistyötä yksinkertaisetkaan hoitotoimenpiteet eivät suju, mutta sen avulla vaikeatkin asiat pystytään käsittelemään. Yhteistyö perustuu rehellisyyteen, avoimuuteen ja molemminpuoliseen luottamukseen. (Mustajoki ym. 2003, 8-9.) Hoitajien kannustus ja tuki on ensiarvoisen tärkeää potilaalle (Löfman 1995, 43). Nöyryys kohtaamisen yhtenä osatekijänä on mahdollistamassa asiakkaan ja hoitajan ihmisyyden toteutumista ja asiakkaan todellisuudesta rakentuvaa etenemistä kohtaamistilanteessa. Kohtaamisen piirteenä todentuvat tällöin molempien osapuolten inhimillisyys, johon hoitajalla sisältyy tieto oman ihmisyyden ja asiantuntijuuden rajallisuudesta sekä uskallus suojattomuuteen ja haavoittuvuuteen. (Lovikka 1998, 37.)

17 Kohtaamisessa viestittyy asiakkaalle välittäminen ja hyväksyntä. Ne perimmältään kertovat siitä, että hoitaja kunnioittaa itseään ja asiakasta, välittää itsestään ja on hyväksynyt itsensä ihmisenä ja asiantuntijana. Kohtaamistilanteessa asiakas otetaan tosissaan ja ilmapiiri on ensihetkestä lähtien luottamusta herättävä ja kiireetön. (Lovikka 1998, 51-52) 3 OPINNÄYTETYÖN TAVOITTEET 3.1 Päätavoite Opinnäytetyön päätavoitteena on kuvata tutkimuksistani nostamiani hyvän hoidon kriteerejä päivystysleikkaukseen tulevalle ortopediselle ja traumatologiselle päivystyspotilaalle. Näkökulma on potilaslähtöinen. Hyvän hoidon kriteerit tukevat kliinistä raportointia vastaanottotilanteessa. 3.2 Omat tavoitteet Omina tavoitteina opinnäytetyössäni on oppia kirurgisen potilaan hoitoa, perioperatiivisessa hoitotyössä huomioitavia asioita. Tavoitteenani on oppia tarkastelemaan potilaan hoitoa kokonaisvaltaisesti potilaan moninaiset tarpeet huomioon ottaen. Tavoitteenani on myös, että työni lukijat saavat tästä arvokasta ajateltavaa käytännön työhönsä omaan toimintaansa. Miten itse toimii vastaanottotilanteissa ja siihen, voisiko mahdollisesti ehkä tehdä muutoksia niin, että osattaisiin myös asettua ajoittain vastapuolelle.

18 4 OPINNÄYTETYÖN TOTEUTUS 4.1 Menetelmälliset lähtökohdat Opinnäytetyön tekeminen on suurin ja vaativin haaste koulutuksen aikana. Opiskelija perehtyy valitsemaansa aiheeseen ja tekee tästä kirjallisen raportin jossa tarkastelee valitsemaansa aihetta eri näkökulmista. Omien päätöksien tekeminen ja niihin luottaminen on toisinaan hyvin vaikeata. Opinnäytetyö on kuitenkin pitkälle tekijänsä näköinen ja ongelman ratkaisuista vastaa pääosin opiskelija itse. Oma opinnäytetyöni on käytännönläheinen ja lähtöisin työelämän tarpeista. Yhteisissä seminaareissa tavoitteita on muokattu ja aihetta rajattu tarkemmin. Seminaareissa ja muissa yhteisissä tapaamisissa olen saanut ideoita ja ohjeistuksia avuksi työni etenemisessä. Suurimpana ongelmana ehkä koin sen, etten tehnyt perinteistä tutkimusta koska kirjallisuudessa on niukasti ohjeita opinnäytetyöni tyyppisen työn tekemiseen. Tämän vuoksi olenkin tehnyt paljon omia ratkaisuja soveltamalla ja kokeilemalla muiden ohjeiden sopivuutta omaan työhöni. Työn tekeminen ja kirjoittaminen on opettanut matkan varrella näkemään, mitkä asiat ovat tärkeitä ja merkityksellisiä oman työni kannalta ja minkälaista tietoa on ollut hyvä käyttää ilman selkeää teoreettista lähtökohtaa. Aivan työni loppuvaiheessa tutustuin Vilkan & Airaksisen (2003) teokseen. Toiminnallinen opinnäytetyö. Tätä lukiessani löysin paljon yhtäläisyyksiä oman työni kanssa ja iso osa ratkaisuista, joita jo olin itse miettinyt ja pohtinut itsekseni, saivat kirjasta tukea. Useissa oppilaitoksissa esikuvat puuttuvat ja esikuvista huolimatta joudutaan tekemään hyvin yksilöllisiä ratkaisuja. 4.2 Prosessin kuvaus Opinnäytetyöni tekeminen on ollut etenevä prosessi, joka on edennyt usean vaiheen kautta lopputulokseen. Kuvaan seuraavaksi vaiheita, joita olen käynyt läpi työtäni tehdessä ja miten koko prosessi on edennyt lopputulokseen.

19 4.2.1 Työharjoittelut leikkaus- ja anestesiayksikössä Alkukeväällä 2003 tein kahdeksan viikon työharjoittelun leikkaus- ja anestesiayksikössä. Tutustuessani yksikön toimintaan en keskittynyt ainoastaan potilaan vastaanottamiseen, vaan laajemmin koko hoitoprosessiin. Pyrin harjoittelun aikana jäsentämään ja ymmärtämään, mistä oikein oli kysymys päivystyspotilaan hoitopolussa. Mistä potilas tulee ja minkä takia. Mitä harjoitteluyksikössäni potilaalle tapahtuu ja millä tavalla häntä hoidetaan. Mihin potilas siirretään jatkohoitoon. Näiden kysymyksien kanssa tarkkailin ja tutustuin yksikön toimintaan. Kliinisten taitojen harjoitteleminen nousi opinnäytetyön yläpuolelle. Kliininen harjoittelu näytti, minkälaista arkipäivä yksikössä on ja mistä asioista potilaan hoito koostuu. Työharjoittelun ajan kirjoitin oppimispäiväkirjaa päivittäin tekemistäni havainnoista ja oivalluksista. Kirjoitin muistiin oppimiani asioita ja asioita, joita mielessäni heräsi liittyen työharjoitteluun ja opinnäytetyöhön. Syksyllä 2003 jatkui taas kliininen työharjoittelu samoissa yksiköissä, joissa olimme olleet jo keväällä 2003. Nyt tarkoituksena oli syventää ja laajentaa jo opittuja kliinisiä taitoja, sekä tarkemmin keskittyä myös omaan opinnäytetyön aiheeseen. Jatkoin päiväkirjan pitämistä ja merkitsin siihen myös enenevässä määrin tekemiäni havaintoja opinnäytetyöhön liittyen. Sain arvokasta tietoa kentällä työskenteleviltä sairaanhoitajilta potilaan vastaanottotilanteista ja niihin liittyvistä seikoista. Koin merkittävänä tukena työni tekemisessä harjoitteluni ohjaajan, jonka kanssa usein keskustelimme, mitä minun olisi hyvä huomioida. Sain myös työskennellä muiden sairaanhoitajien kanssa eri työvuoroissa, jolloin pääsin kysymään myös heiltä mielipiteitä ja ehdotuksia työni etenemisessä.

20 4.2.2 Havainnointi opinnäytetyön tiedonlähteenä Opinnäytetyössäni olen käyttänyt apunani tutkimustiedon tukena havainnointia. Havainnointi ei ole selkeästi näkyvissä opinnäytetyössäni vaan se on enemminkin käyttämäni apuväline. Havainnointi on ohjannut minua etsimään tutkimuksia sekä kirjoittaessani kriteereitä, se on auttanut niiden kontekstialisoinnissa. Hirsjärvi, Remes & Sajavaara (2001, 201) puhuvat havainnoinnista menetelmänä, jonka avulla voidaan kerätä mielenkiintoista ja monipuolista aineistoa. Suurimpana etuna on, että sen avulla saadaan välitöntä, suoraa tietoa yksilöiden, ryhmien tai organisaatioiden toiminnasta. Sen avulla päästään luonnollisiin ympäristöihin. Tässä mielessä voidaankin sanoa, että se on todellisen elämän tutkimista: se välttää keinotekoisuuden joka on monien muiden menetelmien rasitteena. Havainnointi on erinomainen menetelmä muun muassa vuorovaikutuksen tutkimuksessa samoin kuin tilanteissa, jotka ovat vaikeasti ennakoitavissa ja nopeasti muuttuvia. (Hirsjärvi ym. 2001, 200.) Havainnointi soveltuu kaikenlaiseen tutkimusaineiston kokoamiseen, sekä kielelliseen että ei- kielelliseen materiaaliin. Havainnot kertovat, mitä ihmiset tekevät, miltä asiat näyttävät ja tuntuvat ja se eroaa siitä mitä ihmiset sanovat niiden olevan. Havaintojen teko ei kohdistu pelkästään verbaaliseen asioiden ilmaisuun, vaan siihen lasketaan mukaan myös body language eli eleet, ilmeet, asennot, liikehdintä yms. (Anttila 1998, 220.) Työharjoittelussani koen tehneeni vastaanottotilanteissa niin sanottua osallistuvaa havainnointia. Tämä tarkoittaa sitä, että havainnoija on itse ryhmän toimintaan osallistuva. (Hirsjärvi ym. 2001, 201.) Pelkästään havainnoijan roolissa en kuitenkaan ole ollut työharjoittelussa vaan pyrkinyt myös kliinisellä tasolla oppimaan tilanteista mahdollisimman paljon. Havaintoja olen jonkin verran kirjoittanut itse tilanteessa, mutta pääosin kuitenkin purkanut tilanteita jälkikäteen.