1(6) TIE-, KATU- JA ALUETEKNISTEN TÖIDEN SUUNNITTELUN KUMPPANUUSSOPIMUS AJALLE 1.2.2013-31.12.2014 Kokemäen kaupungin yhdyskuntaosasto pyytää tarjoustanne erikseen sopimuskauden aikana hankekohtaisesti sovittavien alla mainittujen suunnittelutoimialojen suunnittelu- ja asiantuntijatehtävistä. Sopimuskausi on 1.2.2013 31.12.2014 sekä mahdollisesti käyttöönotettavat kaksi (1+1) optiovuotta. Optiovuosi voidaan ottaa käyttöön sopimuskauden päättymisestä lukien. Optiovuoden käyttöönottamisesta sovitaan sopimustoimittajien kanssa kaksi kuukautta ennen kunkin sopimuskauden päättymistä. Hankinnan kohde Hankinta koskee niitä alla mainitun toimialan toimeksiantoja, joita ei kilpailuteta erillishankintoina. Suunnittelutyön kokonaiskustannukset voivat olla enintään 30 000 euroa (alv 0 %). Kaupungin suunnittelutöiden lisäksi sopimus kattaa myös kaupungin omistaman Kokemäen Vesihuolto Oy:n tarvitsemat suunnitteluhankkeet. Kaupungin oman palvelutuotannon vähentymisen vuoksi kyseisellä toimialalla tarvitaan ulkopuolista suunnitteluvoimaa. Suunnittelukonsulttien palveluita käytetään vuosittain kaupunginvaltuuston vahvistaman taloussuunnitelman mukaisesti. Saatujen tarjousten pohjalta tehdään puitejärjestely. Puitejärjestelyn pohjalta valitaan suunnittelutoimialalle kolme (3) palveluntuottajaa, jollei kelpoisuusehdot täyttäviä tarjouksia ole vähemmän. Kokemäen kaupunki tulee pyytämään yli 30 000 euron suunnittelutöistä erilliset tarjouspyynnöt julkisten hankintojen lain mukaisesti. Suunnittelutoimiala Tie-, katu- ja aluetekniikka (TKA) Suunnittelutehtävät ovat pääasiassa katujen sekä niihin liittyvien tai erillisten vesihuoltolinjojen yleis-, katu-, viher- ja rakennussuunnittelua sekä asemakaavoitusvaiheessa tehtävän kunnallistekniikan yleissuunnittelua. Suunnittelutehtäviin sisältyy tapauskohtaisesti myös suunnittelukohteen maastomallimittaukset ja geotekninen suunnittelu. Tarjouksen sisältö Tarjouskirje 1, kelpoisuusehdot: Tarjouksessa tulee liittää seuraavat selvitykset:
2(6) - Tarjouksessa tulee esittää kuvaus yrityksen johtamisesta ja organisoinnista, laadunvarmistusjärjestelmästä ja erityisosaamisesta sekä yrityksen referenssit ja tekniset valmiudet. - Tarjouksesta tulee ilmetä projektinvetäjät ja muu tarjouksen piiriin kuuluva henkilöstö ja näiden henkilöryhmät (SKOL) esimerkiksi organisaatiokaaviolla. Tarjouksen piiriin sisältyvien työntekijöiden (myös mahdolliset alikonsultit) osalta tulee esittää tiivistelmä henkilöreferensseistä. Tarjoajan on varauduttava esittämään pätevyystodistukset tilaajan niin erikseen pyytäessä. - Yrityksellä tulee suunnittelutoimialalla (TKA) olla vähintään 10 kpl vastaavanlaisia suunnittelukohteita, joiden suunnittelukustannukset ovat olleet vähintään 15 000 /kohde. Suunnittelutöiden tulee olla tehty kunnille, kuntayhtymille tai valtiolle. Yritysreferenssit eivät saa olla 5 vuotta vanhempia. Toimialaan hyväksyttävien referenssien puuttuessa tilaajalla on oikeus hylätä tarjous. - Projektipäälliköltä tai vastaavalta (vähintään SKOL 03) edellytetään 5 vuoden työkokemusta suunnittelutoimialalla (TKA) katu- ja rakennussuunnittelusta (sis. vesihuolto). - Kahdelta suunnittelijalta tai vastaavalta (vähintään SKOL 04) edellytetään 3 vuoden työkokemusta katu- ja rakennussuunnittelusta (sis. vesihuolto) suunnittelutoimialalla (TKA). - Konsulttitoimiston suunnitteluorganisaation koko tulee olla vähintään 3 henkilöä suunnittelutoimialalla (TKA). - Projektipäälliköltä tai vastaavalta (vähintään SKOL 03) edellytetään hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista osaamista. - Konsultin suunnitteluohjelman lopputuotteiden tulee olla sovitettavissa AutoCad (.dwg) -ohjelman kanssa. - Mikäli kelpoisuusehdoilta hyväksyttävän tarjouksen jättäminen edellyttää alikonsultin käyttöä, tulee ne esittää tarjouksessa. Tarjouksen yhteydessä on lisäksi toimitettava seuraavat asiakirjat: - Verojäämätodistus sekä ilmoitus eläkemaksuvelvoitteiden täyttämisestä tai muu vastaava selvitys verojen, ennakonpidätystilitysten, sosiaaliturvamaksujen ja eläkemaksujen täyttämisestä (esim. ulosottoviranomaisen vastaava todistus). Selvitykset eivät saa olla kolmea kuukautta vanhempia. - Voimassa olevat todistukset ennakkoperintärekisteriin ja arvonlisäverovelvolliseksi rekisteröitymisestä. - Kaupparekisteriote - Yrityksen noudattama työehtosopimus Tarjouskirje 2, hintakuori: Konsulttien valinta tullaan suorittamaan painottamalla tarjouksessa esitetyt tuntiveloitushinnat henkilöryhmittäin.
3(6) Kaikki tarjouspyynnössä ja tarjouksessa esitetyt hinnat ovat arvonlisäverottomia (alv 0 %). Tarjoushintojen tulee sisältää kaikki yleiskustannukset, tarvike- ja ohjelmistokustannukset sekä ATK:n käytöstä aiheutuvat kustannukset. Matkaajasta ja matkakuluista aiheutuvat kustannukset eivät sisälly tuntiveloitushintaan ja niistä sovitaan erikseen. Valmiiden suunnitelmien kopiokuluista vastaa tilaaja. Työnaikaisten tulosteiden ja kopioiden kustannukset tulee sisällyttää tuntiveloitushintoihin. Tarjoushinnat ovat kiinteitä koko sopimuskauden ajan lukuun ottamatta mahdollisia optiovuosia. Optiovuosien osalta palveluntuottaja voi ehdottaa hintojen muuttamista palveluntuottajasta riippumattomia olennaisia muutoksia vastaavasti. Tarjousten käsittely Suunnittelupalveluiden hankinta suoritetaan hankintalain mukaisesti puitejärjestelyin. Kilpailutus tehdään ns. kahden kuoren menetelmällä toimialoittain, jolloin 1. vaiheessa arvioidaan kelpoisuusehdot ja 2. vaiheessa suoritetaan painotettu hintavertailu. Tarjous voidaan hylätä, mikäli kelpoisuusehdot eivät täyty. Tuolloin hintakuori jää avaamatta ja se palautetaan tarjoajalle. Hintavertailuun päässeistä suunnittelutoimistoista/ tarjoajista 3 kokonaistaloudellisesti halvinta valitaan kumppanuussopimuksen piiriin. Valinta tullaan suorittamaan painotettujen henkilöryhmätuntiveloitushintojen mukaan seuraavasti: Tarjousten edullisuusjärjestykseen asettamisessa tullaan käyttämään painoarvojen mukaista pisteytysmenetelmää. Tässä menetelmässä tarjoushinnan maksimipisteet (100 pistettä) on mahdollista saada tarjoajan, joka on kokonaistaloudellisesti edullisin kaikilla tuntiveloitushinnoilla henkilöryhmittäin. Muut korkeammat hinnat saavat pisteitä vähemmän suhteutettuna halvimpaan hintaan seuraavan laskukaavan mukaisesti: Alhaisin tuntiveloitushinta ko. henkilöryhmästä -------------------------------------------------------------- x painotusprosentti = Pisteet Tarjoushinta ko. henkilöryhmästä Lopulliset toimialan vertailupisteet = Henkilöryhmä 1 vertailupiste + Henkilöryhmä 2 vertailupiste + Henkilöryhmä 3 vertailupiste +
4(6) Henkilöryhmä 4 vertailupiste + Henkilöryhmä 5 vertailupiste + Henkilöryhmä 6-7 vertailupiste. Veloitushinnat Konsultin tarjouksessaan antamat tuntiveloitushinnat painotetaan seuraavasti, - Henkilöryhmä 01 7 % - Henkilöryhmä 02 15 % - Henkilöryhmä 03 20 % - Henkilöryhmä 04 30 % - Henkilöryhmä 05 25 % - Henkilöryhmä 06-07 3 % Mikäli konsultin palveluksessa ei tarjouksentekohetkellä ole johonkin henkilöryhmään kuuluvia henkilöitä, tulee suunnittelutarjouspyyntöön merkitä viiva ko. henkilöryhmän tuntihinnan kohdalle. Pistemäärä lasketaan tässä tapauksessa kaikkien tarjousten ko. henkilöryhmän tuntihintojen keskiarvon mukaisesti. Henkilöryhmittäin painotettujen pistemäärien summan perusteella lasketaan kunkin tarjoajan vertailuhinta. Maksimipistemäärä on 100 pistettä. Hankinnassa noudatettavat asiakirjat Hankinnassa noudatettavat asiakirjat noudattamisjärjestyksessä: 1. Puitejärjestelysopimus 2. Tarjouspyyntö liitteineen 3. Konsulttitoiminnan yleiset sopimusehdot KSE 1995 4. Julkisten hankintojen yleiset sopimusehdot JYSE 2009 5. Tarjous liitteineen Menettely puitesopimuksen mukaisissa toimeksiannoissa Kustakin hankekohtaisesta toimeksiannosta on tilaajalla mahdollisuus pyytää vuosikonsultilta tarjous, jossa konsultti esittää: 1. työn laajuuden 2. työohjelman tehtävittäin eritellyin tuntimääräarvioineen 3. enimmäistyöaikataulun 4. tehtävästä maksettavan enimmäispalkkion.
5(6) Mikäli tilaaja hyväksyy konsultin tarjouksen, tehdään työstä kirjallinen tilaus tai siitä laaditaan konsulttisopimus. Mikäli tilaaja ei hyväksy em. tarjousta liian pitkän enimmäisaikataulun, epäpätevän henkilön tai liian suuren enimmäispalkkion johdosta pyydetään muilta valituilta ko. toimialan vuosikonsulteilta uusi tarjous varustettuna edellä esitetyllä erittelyllä 1-4. Valinnan tilaaja suorittaa aikataulutilanteen niin vaatiessa nopeimman enimmäistyöaikataulun mukaan, muuten halvimman tarjouksen mukaan. Työstä tehdään kirjallinen tilaus tai siitä laaditaan konsulttisopimus. Tilaaja voi myös hylätä kaikki edellä esitetyt tarjoukset. Hankekohtaiset tarjoukset ja sopimukset tehdään käyttäen veloitusperusteena KSE 1995:n kohdan 5.2.4 mukaista aikapalkkiota henkilöryhmittäin ja rakennusalan suunnittelussa hyväksyttyä (SKOL-SAFA-RAKLI) henkilöryhmittelyä. Tuntiveloitushintoina käytetään ao. konsultin tähän yleissopimustarjouspyyntöön perustuvan tarjouksensa mukaisia henkilöryhmittäisiä tuntiveloitushintoja. Tarjouksessa ja sopimuksessa esitettyä enimmäispalkkiota ei saa ylittää, ellei työn laajuus ja sisältö oleellisesti muutu. Enimmäispalkkion ylittäminen edellyttää lisäksi aina, että työn laajuuden ja sisällön muuttumisesta ja sen vaikutuksesta enimmäispalkkioon on neuvoteltu ja siitä on sovittu kirjallisesti tilaajan valtuudet omaavan edustajan kanssa hyvissä ajoin ennen ylitykseen johtavien töiden tekemistä. Tarjouksen jättäminen Suljetut tarjoukset on toimitettava Kokemäen kaupungin yhdyskuntaosastolle, osoite PL 27, 32801 Kokemäki viimeistään 18.12.2012 klo 12.00 mennessä. Kuoreen on merkittävä tunnus "Suunnittelutarjous 13/kelpoisuusehdot". Henkilöryhmien veloitushinnat toimitetaan erillisessä kirjekuoressa, johon merkitään tunnus "Suunnittelutarjous 13/veloitushinnat". Annettuja tarjouksia voivat soveltaa myös kaupungin muut yksiköt toimeksiannoissaan. Lisätiedot Lisätietokysymykset on toimitettava viimeistään 10.12.2012 klo. 12.00 mennessä sähköpostitse osoitteeseen kokemaki@kokemaki.fi. Otsikkoon on merkittävä Suunnittelutarjous 13/ kysymykset. Vastaukset kysymyksiin toimitetaan vastaajille ja julkaistaan Kokemäen kaupungin www-sivuilla Tarjouspyynnöt -sivulla 12.12.2012 klo. 12.00 mennessä.
6(6) Tarjouspyyntöön liittyviä lisätietoja antaa tarvittaessa kaupungininsinööri Markus Virtanen puh. 040 4886 6190. Markus Virtanen Kaupungininsinööri LIITTEET 1. Tarjouslomake