Ilmajoen kunnan Kaavoituskatsaus 2015 Tässä Ilmajoen kunnan kaavoituskatsauksessa kerrotaan vireillä olevista kaavoitusasioista niin, että kaikki, joita kaavat koskevat, voivat vaikuttaa suunnitteluun mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Kaavoituskatsauksessa esitellään ne kaavat, joiden suunnittelu on aloitettu sekä ne kaavat, jotka on tarkoitus laatia seuraavien kahden vuoden aikana. Käsittelyn kuluessa saattaa aluerajauksiin ja aikatauluihin tulla muutoksia. Kaavoitusmenettelyn kuluessa kunta tiedottaa suunnittelun lähtökohdista, tavoitteista ja mahdollisista vaihtoehdoista niin, että osallisilla on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun ja arvioida kaavoituksen vaikutuksia sekä lausua mielipiteensä asiasta kirjallisesti ja suullisesti. Osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Kaavoituksen alkaessa laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Edelleen kaavaluonnokset ja -ehdotukset tulevat myös nähtäville, jolloin osalliset voivat tehdä suunnitelmasta huomautuksia ja muistutuksia. Nähtävilläoloajoista tiedotetaan Ilmajoki-lehdessä sekä kunnan internet-sivuilla osoitteessa www. ilmajoki.fi. Tekninen lautakunta
Yleiskaavoitus Keskustan yleiskaava Tavoitteet keskustan yleiskaavoitukselle asettaa tekninen lautakunta. Yleiskaavan tavoitteita on mietitty rakennemallityöskentelyssä. Koskenkorvan yleiskaava Kunnanvaltuusto on tehnyt kaavoituspäätöksen 12.11.2002. Kaavaehdotus on ollut nähtävillä 20.3-18.4.2012. Kunnanhallitus on päättänyt 10.9.2012 jatkaa yleiskaavan hallinnollista käsittelyä kahdessa vaiheessa siten, että ensimmäisenä jatketaan työtä kantatien itäpuolisilla alueilla, tämä osa kaavasta on hyväksytty ja se on lainvoimainen. Koskenkorvan keskustan ja jokirantojen alueiden osalta kaavoitus jatkuu. Munakan yleiskaava Kunnanvaltuusto määrittelee alueen rajauksen ja tavoitteet suunnittelulle.
Tuulivoiman vaiheyleiskaava Kunnanvaltuusto on päättänyt 14.5.2012, että Ilmajoen kuntaan laaditaan vaiheittain Ilmajoen yleiskaava. Ensimmäisessä vaiheessa laaditaan tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava, joka laaditaan oikeusvaikutteisena. Kaavaan sisällytetään määräys, jonka mukaan erityisesti määrätään kaavan tai sen osan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena. Yleiskaavan tavoitteena on sovittaa yhteen tuulivoimaloiden alueet ja muu maankäyttö, olemassa oleva rakenne ja kaavoilla suunniteltu rakenne. Tuulivoiman vaiheyleiskaavassa osoitetaan tuulivoimalle mahdolliset alueet, tielinjauksille, sähkölinjoille ja muuntamoille soveltuvat potentiaaliset sijoittumispaikat. Yleispiirteisen suunnittelun lähtökohtana määritellään tuulivoimarakentamiseen soveltumattomat maisemallisesti herkät alueet ja toisaalta alueet, jotka kestävät tuulivoimatuotannon sijoittamisen. Ensisijaisesti vaiheyleiskaavalla osoitetaan alueet 1-5 tuulivoimalan kokonaisuuksille. Talokohtaisia tuulivoimaloita ei osoiteta. Tuulivoimaloiden korkeuksia rajoitetaan vain alueilla, joissa se on ympäristöstä johtuen tarpeen. Tuulivoimaloiden tehoa ei määritellä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on julkaistu. Ympäristöministeriö on myöntänyt työlle avustuksen. Alustava luonnos on ollut nähtävillä 5.2.- 6.3.2015 kuntalaisten ja tuulivoimatoimijoiden kiinnostuksen aktivoimiseksi. Siinä on esitetty 14 uutta tuulivoimaloiden aluetta. Lähtötiedot maaperä- ja kasvillisuus, liito-oravat, lepakot ja viitasammakot, linnustoselvitys, arvokkaat ja huomioitavat ja suojeltavat luontokohteet, maisemarakenne ja -kuva, suojeltavat maisema-alueet ja kulttuurimaisemat, suojeltavat rakennetut ympäristöt on selvitetty 14 alueelta. Vaikutusarviointeja on tehty; mm. näkyvyyskartat, varjostuskartat, melun leviämiskartat, havainnekuvat, etäisyydet luonnonsuojelukohteisiin, muinaisjäännöksiin ja pohjavesialueisiin ovat valmiina.
Asemakaavoitus Keskusta Koulukeskuksen alue Koulukeskuksen alueella on viime vuosina rakennettu nuorisotila ja peruskorjattu koulutiloja. Alueen kokonaisvaltainen maankäytön suunnittelu on tarpeen. Paimenkujan alue Laidunalueen virkistysalueiden, maatalousalueen ja Paimenkujan varrella olevien julkisen rakentamisen alueiden käyttöä tarkastellaan asemakaavan muutoksella. Kortteli 280 ja maatalousalue Asemakaavan tavoitteena on osoittaa alueelle pientalojen korttelialueita. Kaavan muutosta ovat esittäneet maanomistajat. Asemakaavaehdotus on ollut nähtävillä. Nesteen huoltoaseman ympäristön alue Kunnanhallitus on tehnyt kaavoituspäätöksen 3.9.2007. Kaavan muuttamiseen on ryhdytty maanomistajan hakemuksesta. Kunta on ostanut huoltoaseman pohjoispuolelta maa-alueen, jolle kaavaa on tarkoitus myös laajentaa tässä yhteydessä. Kaavoitustyön etenemiseen on vaikuttanut kantatien mahdollinen parantaminen sekä keskikaidesuunnittelu. Kaavaluonnos on ollut nähtävänä keväällä 2008. Vesitornin alue Ilmajoen keskustan omakotitonttitarjonnan lisäämiseksi ja vaihtoehtojen tarjoamiseksi on tarkoitus laajentaa nykyistä Oksimäen asuntoaluetta Pappilantien ja Vesitornintien varsille.
Kortteli 40 Tekninen lautakunta on esittänyt kunnanhallitukselle 15.9.2015 alueen kaavan muuttamista, koska asemakaava on vanhentunut. Nykyinen voimassa oleva kaava on Lääninhallituksen vahvistama vuodelta 1982. Kortteli 7 Ilmajoen seurakunta on esittänyt omistamalleen alueelle kaavanmuutosta. Tarkoituksena on rakentaa alueelle asuinrakennuksia. Ilmajoki Kampusalue Ilmajoen kunnan kehittämistyön tärkeintä kärkeä ovat elintarvike-, bio- ja ympäristötalous. Painopisteellä on myös maakunnallista tukea seudullisten strategialinjausten ja niissä hahmoteltujen kuntaroolitusten kautta. Koulutuskeskus Sedun, Ilmajoki, Ilmajoentien alueilla sekä Etelä-Pohjanmaan Opiston alueilla on lisärakentamisen tarpeita. Alueen kokonaisvaltainen maankäytön suunnittelu on tarpeen. Alueelle laaditaan asemakaava hankkeiden edistymisen mukaisesti joko yhtenä kaavana tai erillisinä asemakaavoina. Vesa Aho-Mantila ja Veikko Vahala ovat esittäneet alueen laajentamista heidän omistamille alueille.
Laskunmäki Etapin alue Lakeuden Etappi Oy on esittänyt asemakaavan muuttamista koko jätehuoltokeskuksen alueella. Kunnanhallitus on tehnyt kaavoituspäätöksen 3.12.2012. Tavoitteiksi Lakeuden Etappi Oy esittää, että osa jätteenkäsittelyalueesta muutetaan vaarallisen jätteen käsittelyalueeksi, alueella sallitaan liikennepolttoaineen jakeluaseman rakentaminen ja sähköntuotanto. Lisäksi tulisi tehdä muutoksia ja tarkennuksia muun muassa loppusijoituspaikan peittämiseen ja kerroslukuun. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on julkaistu ja asemakaavaluonnos on ollut epävirallisesti nähtävänä 17.6.- 30.6.2015. Koskenkorva
Vehkakujan alue Maanomistaja on hakenut kaavanmuutosta. Kortteli 14 Maanomistaja on hakenut kaavanmuutosta. Kunnanhallitus on tehnyt kaavoitus-päätöksen 2.3.2015. Tavoitteena on muuttaa maatalousalue korttelimaaksi ja osoittaa asianmukainen kulku rakennuspaikalle sekä tarkistaa kaavamerkinnät vastaamaan nykyistä ja tulevaa käyttöä. Luonnos on ollut nähtävillä 14. - 27.10.2015. Kortteli 69 Kunnanhallitus on tehnyt kaavoituspäätöksen 24.8.2015. Tavoitteena on osoittaa alue liike- ja varastorakentamiselle sekä asumiselle. Ahonkylä Kortteli 20 Ahonkylän koulun laajennuksen suunnittelu on vireillä. Kunnanhallitus on tehnyt kaavoituspäätöksen 7.9.2015. Kaavan tarkoituksena on osoittaa koulun autopaikoitus kunnan omistamalle osalle palvelurakennusten korttelialueella. Kortteli 281 / 1 ja 2 Ilmajoen seurakunta on esittänyt kaavanmuutosta Ilmajoen kunnalta varaamilleen kahdelle omakotitontille Vihtakallion alueelta rakentaakseen alueelle toimitilaa kokoontumisia varten. Käpälämäki II Alue on ostettu kunnalle ja sinne on rakennettu tietoliikennemasto. Tarkoitus on osoittaa muu alue omakotirakentamiselle.
Muu maankäytön suunnittelu Seinäjoen kaupunkiseudun rakennemalli Rakennemallityötä jatketaan seudullisena yhteistyönä. Laidunalueen puistosuunnitelma Laidunalueelle on laadittu puistosuunnitelma Laidunpolun ja Palontien väliselle alueelle. Puistosuunnitelmassa on osoitettu jalkapalloilulle varattua sekä muuta nurmialuetta. Tapiolanpuisto Tapiolanpuistoon, Koulutien ja aikaisemmin rakennetun kuntoradan yhdistävä polku suunnitellaan toteutettavaksi siten, että sen käyttö monipuolistuu ja on paremmin hyödynnettävissä myös koulun tarpeita ajatellen. Olemassa oleva polku levennetään 3 m leveäksi ja latukoneella ajettavaksi reitiksi Koulutieltä sähkölinjaan asti. Lisätietoja Kaavoitus- ja mittaustoimisto Kaavoitusarkkitehti Ilkantie 17 Kaisa Sippola 60800 ILMAJOKI p 044-4191 334 Liikenne- ja yleiset alueet Tiemestari Kirsi Kalliokoski p 044-4191 304