ASIAKKAIDEN KOKEMUKSET LASTENSUOJELUN MONIAMMATILLISESTA TYÖPARITYÖSTÄ

ASIAKKAIDEN KOKEMUKSET LASTENSUOJELUN MONIAMMATILLISESTA TYÖPARITYÖSTÄ Anniina Suni Helsingin yliopisto Valtiotieteellinen tiedekunta Sosiaalitieteiden laitos Sosiaalityö Käytäntötutkimusraportti Syksy 2010

2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...1 2 SOSIAALITYÖNTEKIJÄN JA SOSIAALIOHJAAJAN TYÖPARITYÖ...2 2.1 Lastensuojelu... 2 2.2 Moniammatillisuus... 3 2.3 Sosiaaliohjaajat sosiaalialan toimijoiksi sosiaalityöntekijöiden rinnalle... 4 2.4 Aikaisempi tutkimus... 6 2.5 Hyvä yhteistyö... 7 3 TOIMINTAYMPÄRISTÖN ESITTELY...8 4 TUTKIMUSKYSYMYKSET...11 5 AINEISTO JA SEN ANALYSOINTI...12 6 TULOKSET...15 6.1 Työparityö ja sen tekijät... 16 6.2 Sosiaalityöntekijän ja sosiaaliohjaajan työnkuvat... 17 6.3 Ammattiryhmien vahvuudet ja kehittämistarpeet... 18 6.4 Osallistuminen ja työn kehittäminen... 20 6.5 Tulosten hyödyntäminen... 21 7 POHDINTA...22 LÄHTEET...26 LIITE 1 Kyselylomake LIITE 2 Kyselylomake lapsille

1 1 JOHDANTO Tässä käytäntötutkimuksessa käsitellään asiakkaiden mielipiteitä lastensuojelun avohuollon moniammatilllisesta työparityöstä. Suoritin käytäntötutkimuksen teon Helsingin Läntisen perhekeskuksen Kaarelan toimipisteessä keväällä 2010. Idea tutkimusaiheesta on syntynyt työyhteisön tarpeista ja käytäntötutkimuksen aihe liittyy suoraan toimipisteen kehittämistehtävään. Sosiaalityössä on pitkään ollut vallalla yksin tekemisen periaate, vaikka haastavat asiakastapaukset on hoidettu työparityönä ja esimerkiksi huostaanoton valmistelu edellyttää kahta työntekijää. Viime vuosina myös sosiaalityöntekijät ovat enenevissä määrin tehneet työparityötä joko oman ammattikuntansa edustajan tai sosiaaliohjaajan kanssa. Sen sijaan lastensuojelun sosiaaliohjaajilla työparityö etenkin Helsingissä on ollut vahvana työtapana perhetyössä pidempäänkin. Perhetyötä ei ole kehitetty keskitetysti, ja useille toimipisteille on Helsingissä kehittynyt omia perhetyön käytäntöjä ja malleja (Liukonen & Lukman 2007, 107). Työparityön yleisyys perhetyön ulkopuolella vaihtelee kaupungeittain ja myös kaupunkien sisällä erittäin vahvasti, samoin kuin se minkä ammattikunnan edustajan kanssa työparityötä tehdään. Työparityö on moniammatillisessa sosiaalityössä melko uusi ilmiö, mikä puoltaa aiheen tutkimusta. Kaarelassa sosiaalityöntekijän ja sosiaaliohjaajan systemaattisempaan työparityöhön on siirrytty syksyllä 2009. Tutkimuksen ajankohtaisuutta voi perustella sillä, että työn kehittämiseen on vielä mahdollisuus puuttua kun vasta ollaan luomassa uusia rakenteita. Sosiaaliohjaajien käytännön työtä koskevaa tutkimusta on melko vähän. Asiakkaiden mielipiteiden tutkiminen on tärkeää, koska asiakkaat ovat lastensuojelun palveluiden käyttäjiä ja lastensuojelun palveluilla pyritään vaikuttamaan heidän elämäänsä. On myös tärkeää muistaa, kuka on lastensuojelun asiakas. Asiakkaana lastensuojelulainkin määritelmän mukaan on lapsi, mutta usein puheessa aikuiset ja perhe mielletään asiakkaaksi. Uudessa lastensuojelulaissa lapsen osallisuutta on painotettu ja laissa säädetään esimerkiksi, että sosiaalityöntekijällä on oikeus ja velvollisuus tavata lasta henkilökohtaisesti (Taskinen 2007, 8.) Aikuisten lisäksi on siis tärkeää kartoittaa asiakkaina olevien nuorten ja lasten mielipiteitä. Välimäen (2009) mukaan nuoret osaavat

2 antaa positiivista palautetta mutta myös kritiikkiä työskentelystä (Välimäki 2009, 105), minkä takia nuorten voi olettaa antavan rakentavaakin palautetta. Palautteen keräämisessä on kyse myös arvostuksen osoittamisesta asiakkaalle, sillä sen avulla voidaan osoittaa, että asiakas huomioidaan palveluiden suunnittelussa. Usein tutkimuksessa asiakkaiden näkökulmia kysytään tutkijalähtöisesti, jolloin tutkija määrittelee mistä haluaa asiakkaan mielipiteen (Ribner & Knei-Paz 2002, 379). Työni ei niinkään pyri jäsentämään työparityötä vaan pikemminkin tuomaan esiin asiakkaiden näkemyksen työparityöstä. Rajaan tutkimukseni koskemaan lastensuojelun avohuoltoa, jolloin sijaishuolto ja perhehoito jäävät tarkastelun ulkopuolelle. Luvussa 2 käsittelen aihepiiriin liittyvää aiempaa tutkimusta sekä käsitteistöä ja luvussa 3 esittelen käytäntötutkimuksen toimintaympäristön. Toimintaympäristön kuvauksesta siirryn kuvaamaan tutkimuskysymyksiä luvussa 4. Luvussa 5 käsittelen aineistoa ja sen analyysia ja luvussa 6 saamiani tuloksia. Luvussa 7 esittelen johtopäätöksiä ja tarkastelen kriittisesti käytäntötutkimusta ja omaa rooliani siinä. 2 SOSIAALITYÖNTEKIJÄN JA SOSIAALIOHJAAJAN TYÖPARITYÖ 2.1 Lastensuojelu Sana lastensuojelu voidaan käsittää kahdella eri tavalla. Lasten suojelu käsitetään kaikkia lapsia koskevaksi suojeluksi, jolloin ympäristöstä pyritään tekemään lapsiystävällinen ottamalla lapset huomioon esimerkiksi poliittisia päätöksiä tehdessä. Lasten suojelun toteuttamisen vastuu on kaikilla kansalaisilla. Toinen mahdollinen käsitteellistämistapa lastensuojelulle on sen juridis-hallinnollinen tarkoitus, jossa käsitettä yleensä käytetään. Se on myös tarkoitus, jossa käytän käsitettä tässä tutkimuksessa. Lastensuojelulla viitataan tällöin yksilö- ja perhekohtaiseen lastensuojeluun. Yksilö- ja perhekohtaisen lastensuojelun yhtenä osana nähdään lastensuojelun avohuolto. (Taskinen 2007, 10-12.) Lastensuojelun avohuollon tehtävänä on lapsen kasvuolojen kehittäminen sekä vanhemmuuden ja vanhempien kasvatuskyvyn tukeminen (Räty 2007, 201). Lastensuojelun avohuollon, kuten koko lastensuojelun työskentelyn tärkeimpänä juridisena perusteena on lastensuojelulaki. Suomessa on aiemmin ollut voimassa kaksi lastensuojelulakia, jotka ovat tulleet voimaan vuonna 1936 (52/36) ja 1984 (683/83).

3 Vuoden 2008 alusta astui voimaan kolmas lastensuojelulaki (471/2007). Lainsäädännön lisäksi työtä ohjaavat kulloinkin muut lapsiin ja perheisiin liittyvät lait sekä yhteiskunnassa vallitsevat arvot ja käsitykset perheestä, jotka voivat olla julkilausumattomia mutta silti ohjata työskentelyä vahvasti. Asiakas määritellään sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetussa laissa sosiaalihuoltoa hakevaksi tai käyttäväksi ihmiseksi (Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 812/2000). Lastensuojelun asiakkaaksi voi tulla kun lastensuojeluasia tulee vireille lapsen tai huoltajan hakemuksesta. Lastensuojeluasia voi myös tulla vireille, kun sosiaalityöntekijä on vastaanottanut lastensuojelunilmoituksen tai muuten saanut tietää lastensuojelun tarpeessa olevasta lapsesta. Vireille tulon jälkeen on arvioitava lastensuojelun tarve. (Räty 2007, 167.) Lastensuojelulaki määrittää, että lastensuojeluasian vireille tulon jälkeen sosiaalityöntekijän tai muun lastensuojelun työntekijän on arvioita ilmoituksen kiireellisyys. Laissa on erikseen määritelty lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä, joka vastaa lapsen asioista. Hän on myös vastuussa lastensuojelutarpeen selvityksen teosta. (Lastensuojelulaki 471/2007.) Henkilöllä on oltava sosiaalityöntekijän ammatillinen kelpoisuus. Lastensuojelun asiakkuus alkaa, kun ilmoituksen perusteella lapsen asiassa ryhdytään kiireellisesti lastensuojelutoimenpiteisiin tai kun päätetään lastensuojelutarpeen selvityksen aloittamisesta. Asiakkuuden merkitys on suuri, sillä avohuollon palveluita ei muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta voida tarjota mikäli lapsella ei ole lastensuojelun asiakkuutta. (Räty 2007; 167, 202.) 2.2 Moniammatillisuus Moniammatillisuus yhteistyön käsitteenä on Suomessa vakiintunut 1990-luvulla. Moniammatillisuudella tarkoitetaan yhteistyötä, jossa esimerkiksi ihmisillä on yhteinen työ suoritettavanaan. Sosiaali- ja terveyspalveluissa moniammatillisuudella tarkoitetaan eri asiantuntijoiden työskentelyä, jossa yritetään huomioida asiakkaan tilanne kokonaisuutena. Moniammatillisuus on dilemmattista, sillä työntekijän pitää samalla tuoda esiin omaa osaamistaan ja toisaalta rakentaa yhteistä osaamista. (Isoherranen 2005, 13-14; 19.) Asiantuntijan tulee silloin olla tietoinen siitä, mikä on hänen omaa osaamistaan. Perhekeskuksen tarjoaman avun tulisi olla mahdollisimman kokonaisvaltaista (Liukonen & Lukman 2007, 104), mikä tukee hyvin edellä esitettyä Isoherrasen (2005) näkemystä

4 moniammatillisuudesta. Kahden ammattiryhmän moniammatillinen työ tukee kokonaisvaltaisuuden pyrkimystä, sillä tällöin on mahdollistaa yhdistää monen osaajan taitoja. Isoherrasen (2005) mukaan moniammatillisuus tuo työhön mukaan useita tiedon ja osaamisen näkökulmia (mt., 14). Tehty-linjausten tavoitteena onkin, että sosiaaliohjaajien työparityö siirtyy enemmän moniammatilliseksi työksi sosiaalityöntekijän kanssa (Liukonen & Lukman 2007, 108). Tällöin saman ammattikunnan välillä oleva työ jää vähäisemmäksi, mikäli oletetaan että resurssit eivät kasva. Kaarelassa siirtyminen moniammatilliseen työparityöhön kuvastaa tätä kaupungin tekemää linjausta. Myös sosiaalialan ammattilaisten eettisissä ohjeissa otetaan kantaan yhteistyön merkitykselle palvelujen turvaamisessa. Asiakkaan auttamiseksi työn on oltava moniammatillista ja verkostoitunutta. (Talentia 2005, 26.) Sosiaalialalla moniammatillisuutta käytetään esimerkiksi lasten seksuaalisen hyväksikäytön arvioinnissa, jolloin lääkärit ja sosiaalityöntekijät tekevät yhteistyötä. Lastensuojelun sosiaalityöntekijä osallistuu usein moniammatillisiin neuvotteluihin, jossa yhdessä eri ammattikuntien ja usein asiakkaan kanssa pohditaan miten asiakasta voidaan auttaa. Yksittäisiä neuvotteluja ei kuitenkaan voi rinnastaa moniammatilliseen työparityöhön, joka luonteeltaan jatkuvampaa. Käsite moniammatillisuus on tässä tutkimuksessa tärkeä, ja sillä tarkoitetaan sosiaalityöntekijän ja sosiaaliohjaajan välistä ammatillista yhteistyötä. 2.3 Sosiaaliohjaajat sosiaalialan toimijoiksi sosiaalityöntekijöiden rinnalle Vuonna 2005 voimaan tullut laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (2005/272) on pohjana sosiaalialan tehtäväkuvien määrittelylle. Sosiaalityöntekijän kelpoisuusvaatimuksena on suoritettu ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu pääaineopinnot sosiaalityössä. Sosiaaliohjaajan kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ja sosiaalialalle suuntaava ammattikorkeakoulututkinto. Kelpoisuusvaatimuksista voidaan tilapäisesti poiketa silloin, kun tehtävään ei saada pätevyyden täyttävää henkilöä. (Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 2005.) Pätevien sosiaalityöntekijöiden puuttuessa sosiaaliohjaajat usein tekevät töitä sosiaalityöntekijän nimikkeellä, vaikka ammattiryhmien koulutustaustat ovat erilaisia.

5 Sosiaaliohjaajien AMK-koulutus alkoi Suomessa vuonna 1992 (Rantanen & Toikko, 88), kun taas sosiaalityöntekijöitä on Suomessa korkeakoulutettu pidempään. Sosiaaliohjaajaa ja sosiaalityöntekijää käsitellään julkisessa keskustelussa erilisinä ammattiryhminä. Tämä ilmenee esimerkiksi opetusministeriön selvityksestä Sosiaalialan korkeakoulutuksen suunta, jossa ammattiryhmiä käsitellään erilisinä (Sosiaalialan korkeakoulutuksen suunta 2007, 35). Myös Helsingin sosiaaliviraston selvitykset, esimerkiksi Tehty-hankkeen raportti, kuvaavat ammattiryhmiä erillisinä. Sosiaaliohjaajien (AMK) työnkuvaa on määritelty 2000-luvulla julkaistuissa opinnäytetöissä. Lisäksi Helsingin sosiaalivirastossa on vuonna 2007 julkaistu sosiaalialan tehtävärakenteita käsittelevä Tehty-hankkeen (Tehtävärakenteen ja työmallien kehittäminen sosiaalialan työssä hanke) raportti. Hankkeen tarkoituksen on ollut määritellä sosiaalialan eri toimijoiden tehtävänkuvia (http://www.socca.fi/tehty/hanke.htm, 4.5.2010) Raportti on saatu työntekijöiden haastattelujen kautta, eikä siinä ole huomioitu asiakkaiden näkemyksiä asiasta. Tehty-hankkeeseen liittyen on myös tehty opinnäytetyö, joka kuvaa sosiaaliohjaajan osaamista ja tehtäväkuvaa (Portti, Putro & Pyhäjärvi 2007). Tehty-hankkeen tavoitteena olivat lapsiperheiden vastuualueella muun muassa sosiaalityön ammattitaidon turvaaminen ja sosiaaliohjaajien osaamisen monipuolisempi hyödyntäminen. Tätä tavoitetta tukee sosiaaliohjaajien toimiminen työparina lastensuojelutarpeen selvityksissä. Sosiaaliohjaajien toimimista myös muissa tehtävissä ei nähdä osaamisen kannalta poissuljettuna. (Liukonen & Lukman 2007, 95-97.) Sosiaalityöntekijän ja sosiaaliohjaajan tehtäväkuvia määritellään Tehty-hankkeessa. Perhekeskuksessa lastensuojelun sosiaalityöntekijällä on vastuu asiakasprosessista. Sosiaalityöntekijä erikoistuu lastensuojelulain tuntemiseen ja hänen tehtävänään on lapsen edun toteutumisen valvonta. Hän myös vastaa tukitoimien koordinoinnista ja päätösten teosta lakien mukaisesti. Sosiaalityöntekijän työote on psykososiaalinen. Sosiaaliohjauksen tehtävät jaetaan arviointi, perhe- ja kriisityöhön, jolloin perhetyö on vain yksi sosiaaliohjaajan työmuoto. Sosiaaliohjaaja tekee menetelmällistä intensiivistä perhetyötä ja lisäksi arviointityötä yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa, joka voi tarkoittaa työparityötä. Sosiaaliohjaaja tuo arviointiin oman ammatillisen osaamisensa. Tarkoituksena on myös laajentaa sosiaaliohjaajan ammattikuva kattamaan koko asiakasprosessi. (Liukonen & Lukman 2007; 103, 107-109.)

6 Sosiaaliohjaajien työpanos on Helsingissä perinteisesti liitetty lastensuojelun perhetyöhön. Sosiaaliohjaajien ammattitaitoa pääsee hyödyntämään vain 10 % lastensuojelun asiakkaista, vaikka lastensuojelutiimien työntekijöistä yli 30 % on sosiaaliohjaajia (Liukonen & Lukman 2007, 107). Tehty-raportin loppuhankkeen (2007) mukaan sosiaaliohjaajilla on ammattitaitoa, jota voidaan hyödyntää aiemman perhetyön lisäksi entistä monipuolisemmin esimerkiksi työparityössä sosiaalityöntekijän kanssa. Alkuarvioinnin tehtävät voidaan jakaa sosiaalityöntekijä ja sosiaaliohjaajan kesken, vaikka vastuu asiakasprosessista on sosiaalityöntekijällä. (Liukonen & Lukman 2007; 97, 108.) Tämä määrittely on Helsingissä viimeistään avannut sosiaaliohjaajille mahdollisuuden osallistua täysivaltaisena työparina lastensuojelutarpeen selvitysten tekoon, jota ennen uutta lastensuojelulakia kutsuttiin alkuarvioksi. Näin pystytään vähentämään sosiaalityöntekijöiden kuormitusta. Sosiaaliohjaajien koulutustausta ja orientaatio työhön ovat erilaisia kuin sosiaalityöntekijöillä, vaikka he toimivat samojen kysymysten parissa. Niinikosken mukaan sosiaalityöntekijät käyttävät usein hiljaista tietoa ja toimivat tiedostamatta arvojen varassa. Kollegat auttavat Niinikosken mukaan tunnistamaan uusia toimintatapoja ja jakamaan niitä. Vertaistuen avulla sosiaalityöntekijät voivat edistää reflektiivistä ammatillisuutta ja vahvistaa työntekijöiden jaksamista. (Niinikoski 2005; 47, 60.) Kysymykseksi nousee se, miten nämä mahdollistuvat sosiaaliohjaajien kanssa ja saako sosiaalityöntekijä sosiaaliohjaajalta kollegiaalista tukea, jotta työparityö voisi tukea työssä jaksamista. 2.4 Aikaisempi tutkimus Sosiaalialalla tapahtuvasta työparityöstä on muutamia tutkimuksia, kuten Anna Vaihion ylemmän ammattikorkeakoulun lopputyö, joka käsittelee työparityön kehittämistä lastensuojelussa. Vaihion toimintatutkimuksessa työntekijät ovat tutkimuksen informantteina. Vaihion työssä työparityön moniammatillisuutta ei huomioida vaan huomio keskittyy työparityön rakenteisiin (Vaihio 2009, 5), minkä takia tulokset eivät ole suoraan verrannollisia tähän käytäntötutkimukseen. Lisäksi nämä tutkimukset kuvaavat työntekijöiden näkemyksiä.

7 Elina Rahko on vuonna 2010 tehnyt Lapin yliopistossa tutkimuksen, jonka nimi on Samassa veneessä sosiaalialalla: tutkimus sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien kokemuksista työparityöstä. Tutkimus on toteutettu työntekijöiden haastatteluilla. Tutkimuksen mukaan työparityötä on mahdollista hyödyntää sosiaalialalla ja puolestaan sen avulla voidaan hyödyntää työntekijöiden monipuolista korkeakouluosaamista. Sosiaaliohjaajan ja sosiaalityöntekijän työnjaosta helsinkiläisillä sosiaaliasemilla on tehty ammattikorkeakoulun opinnäytetyö (Siren 2010). Tässä työssä on kuitenkin myös työntekijänäkökulma. Sirenin mukaan asiakkaiden saama palvelu on parantunut aikuissosiaalityössä ja työhön on tullut lisää joustavuutta (Siren 2010). Myös toisen opinnäytetyön mukaan sosiaalityöntekijän ja sosiaaliohjaajan työparityö koetaan hyväksi asiaksi niin työntekijöiden kuin asiakkaiden kannalta (Portti, Putro & Pyhäjärvi 2007). Tässä kuten Sirenin työssäkin työntekijät kuitenkin vain ajattelevat työparityön olevan asiakkaille hyväksi ilman asiakkaiden kommenttia. 2.5 Hyvä yhteistyö Viime vuosien aikana asiakkaiden kokemuksia on sosiaalialalla kartoitettu vain muutamassa tutkimuksessa julkaistussa raportissa. Callan & Spratt (2004) ovat tutkineet vanhempien käsityksiä lastensuojelusta. Asiakkaiden mielestä sosiaalityöntekijän on tärkeää ymmärtää heidän ongelmansa, ja tässä ymmärtämisessä auttaa oma elämänkokemus menettelytapoja koskevaa tietoa paremmin. Tutkimuksen mukaan sosiaalityöntekijän persoonallisuus vaikuttaa vahvasti vanhempien kokemukseen lastensuojelusta. Sosiaalityöntekijästä saattaa esimerkiksi huomata, ettei hän ole kiinnostunut perheestä. Jotkut vanhemmat kokivat, että sosiaalityöntekijät lähinnä tarkastavat perhetilanteen ilman aitoa kiinnostusta perheeseen. Hyviä työntekijöitä ovat ne, jotka virallisen työnkuvan lisäksi ovat rehellisiä ja jakavat tietoa. (Callan & Spratt 2004, 217.) Virallinen työnkuva, joka määrittyy sen organisaation mukaan, jossa työntekijä työskentelee, ei siis määritä työntekijää hyväksi. Saman tuloksen tulivat myös Ribner ja Knei-Paz tutkimuksessaan. Heidän mukaan asiakkaiden mielestä tärkeintä on, että työntekijä on ihminen eikä vain osa virallista byrokratiaa (Ribner & Knei-Paz 2002, 28) Vanhempien mukaan olisi tärkeää, että sosiaalityöntekijä saa luotua hyvän suhteen heihin sekä lapsiin hyvien vuorovaikutustaitojen avulla (Callan & Spratt 2004, 217-218). Tärkeäksi tekijäksi ei siis nostettu koulutusta, vaan aito kyky olla perheen kanssa.

8 Asiakkaan osallisuus sosiaalityössä on usein keskustelun kohteena. Thomasin (2002) mukaan osallisuus koostuu mahdollisuudesta valita, saada tietoa, vaikuttaa prosessiin, ilmaista itseään, saada apua ja mahdollisuudesta itsenäisiin päätöksiin (Thomas 2002). Osallisuus ei siis Thomasin mukaan vaadi paljoa, koska osallisuus koostuu tavallisista asioista kuten vaikuttamismahdollisuuksista omiin asioihin. 3 TOIMINTAYMPÄRISTÖN ESITTELY Käytäntötutkimuksen toimintaympäristö sijoittuu Helsingin sosiaaliviraston lastensuojelutyön avohuollon palveluihin. Perhekeskuksia, joihin lapsiperheiden palvelut sijoittuvat, on neljä: itäinen, pohjoinen, eteläinen ja läntinen. Perhekeskuksiin kuuluvat lastensuojelutyö, lapsiperheiden kotipalvelu sekä leikkipuistotoiminta. Lastensuojelutyöhön kuuluvat avohuollon sosiaalityö, jälkihuollon sosiaalityö ja sijaishuollon aikainen sosiaalityö silloin kun sijoituspaikkana on lastensuojelulaitos. (www.hel.fi, 15.6.2010.) Tutkimus sijoittuu Helsingin kaupungin Läntisen perhekeskuksen Kaarelan ja Lassilan toimipisteisiin ja kohdistuu siellä lastensuojelutyöhön. Kaarelan toimipisteessä työskentelee kahdessa tiimissä kaksi johtavaa sosiaalityöntekijää, kymmenen sosiaalityöntekijää, kuusi sosiaaliohjaajaa ja yksi erityissosiaalityöntekijä. Lassilan toimipisteessä työskentelee kolmessa tiimissä kolme johtavaa sosiaalityöntekijää, 14 sosiaalityöntekijää ja 8 sosiaaliohjaajaa. Käytäntötutkimus alkoi pelkästään Kaarelan toimipisteen kanssa ja Lassilan toimipiste tuli mukaan myöhemmin. Tästä syystä raportissa käsitellään asioita Kaarelan toimipisteen kannalta, vaikkakin monet asiat ovat yleistettävissä myös Lassilan toimipisteeseen. Työpariudet jaetaan Kaarelan toimipisteessä viikoittaisissa jakopalavereissa, joissa asiakkaille valitaan vastuutyöntekijä, joka on sosiaalityöntekijä. Tämän jälkeen valitaan työpari, joka voi asiakkaan tilanteesta riippuen olla sosiaalityöntekijä tai sosiaaliohjaaja. Kaarelassa ei ole käytössä kiinteitä työpariuksia, vaan työpariudet vaihtelevat tarpeen mukaan. Lassilassa asiakkaan vastuutyöntekijä jaetaan viikoittaisessa jakopalaverissa, ja asiakkaan tarpeiden mukaan valitaan työpari tiimissä, joka on muutaman päivän

9 jakopalaverin jälkeen. Kaarelan toimipisteessä sosiaaliohjaajat ovat osallistuneet satunnaisesti, lähinnä työntekijätilanteen mukaan, sosiaalityöntekijän työparina lastensuojelutarpeen selvityksiin vuoden 2008 alusta. Tällöin lastensuojelulaki muuttui mahdollistaen sosiaaliohjaajien työnkuvan laajentamisen. Helsingissä sosiaaliohjaajien osallistuminen lastensuojelutarpeen selvityksen tekoon ja sitä edeltäneeseen tilannearvioon on vaihdellut toimipistekohtaisesti ja vaihtelee edelleen, vaikka yleissuunta on kohti työparityötä. Lassilassa sosiaaliohjaajat ovat pidempään toimineet sosiaalityöntekijöiden työpareina. Kaarelan toimipisteen kehittämistehtäväksi on yhteisen pohdinnan jälkeen kehittämispäivässä 2.9.2009 valittu sosiaaliohjaajan ja sosiaalityöntekijän välisen työparityöskentelyn mallinnus. Syksyllä 2009 toimipiste aloitti kokeilun, jossa sosiaaliohjaaja työskenteli systemaattisemmin ja joustavammin sosiaalityöntekijän kanssa työparina lastensuojelutarpeiden selvitysten teossa ja myöhemmin suunnitelmallisen sosiaalityön vaiheessa. Aikaisemmin sosiaaliohjaajan työnkuvana on ollut pääasiassa yksilösosiaaliohjaus ja perhetyö sekä erilaisten ryhmien ja leirien suunnittelu ja toteuttaminen. Kehittämistehtävään liittyen erityissosiaalityöntekijä toteutti syksyllä 2009 toimipisteessä kyselyn työparityöskentelystä asiakkaiden osallisuuden mutta samalla työntekijöiden työhyvinvoinnin lisääjänä. Työntekijät vastasivat kyselyyn ja tulokset käsiteltiin erityissosiaalityöntekijän johdolla kehittämispäivässä tammikuussa 2010. Myös Lassilan toimipisteen työntekijät vastasivat kyselyyn. Kyselystä on valmisteilla ylemmän ammattikorkeakoulun lopputyö. Oma käytäntötutkimusaiheeni on syntynyt osana Kaarelan toimipisteen kehittämishanketta. Kaarelan ja Lassilan toimipisteen työntekijät ovat sitoutuneet kehittämistyöhön arkityön ohessa. Kaarelan toimipiste on Praksis-toimipiste, ja se tekee yhteistyötä Helsingin yliopiston kanssa. Praksis on sosiaalityön opetus- ja tutkimusyksikkö, jossa reflektiivisten tutkimusmenetelmien avulla pyritään yhdistämään teoria ja käytäntö. Praksis on Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitoksen (nykyisin sosiaalitieteiden laitos) ja Helsingin kaupungin sosiaaliviraston yhteistyömuoto. Sosiaalityön opiskelijat suorittavat Praksissa opintoihinsa kuuluvan Asiakastyön taidot- opintojakson. (Hinkka ym 2005, 17-18, 23.) Vuodesta 2007 lähtien opintojakso on ollut mahdollista suorittaa lastensuojelun Praksiksessa aikuisuuden Praksiksen sijaan. Kaarelan toimipisteessä on talvella 2010 käynnistynyt tutkimuksen tukiryhmä osana Praksis-toimintaa. Tukiryhmä kokoontui

10 kevään 2010 ajan ja sen tarkoituksena on koordinoida ja tukea toimipisteessä tapahtuvaa tutkimusta. Ryhmän toiminta jatkuu ainakin kevääseen 2011 saakka. Ryhmän ensimmäinen tapaamiskerta oli tammi-helmikuun vaihteessa ja kevään 2010 aikana niitä on noin kolmen viikon välein. Osa Kaarelan toimipisteen työntekijöistä on osallistunut vuosina 2006-2008 pääkaupunkiseudun lastensuojelun kehittämisyksikköön. Pääkaupunkiseudun kehittämisyksikössä pääkaupunkiseudun kuntien sosiaaliviraston sekä sosiaali- ja terveysvirastojen yhteistyönä kehitettiin pysyviä toimintarakenteita lastensuojelun avohuollossa tapahtuvan kehittämistyön tueksi (http://www.socca.fi/hankkeet, 14.6.2010). Kehittämisyksikössä Kaarelan sosiaaliohjaajat ovat kuvanneet omaa työtään ja erilaisia työtapoja, kun taas sosiaalityöntekijät ovat keskittyneet kuvaamaan sosiaalityöntekijän asiantuntijuutta ja asiakasprosessin johtajuutta. Hankkeen loppuraportin mukaan sosiaaliohjaajien työ on määritelty alkavan lastensuojelutarpeen selvityksen jälkeen, sosiaalityön toteutusvaiheessa (Karjalainen 2009, 118). Tehtävärakenteiden määrittely eroaa edellä olevasta sosiaaliohjaajien työn painopisteen määrittelystä, sillä Karjalaisen (2009) mukaan sosiaaliohjaus alkaa vasta sosiaalityön toteutusvaiheessa kun taas tehtävärakenteiden mukaan sosiaaliohjausta tulisi hyödyntää kaikissa asiakasprosessin vaiheissa. Helsingin sosiaaliviraston tehtäväkuvien määrittely ajoittui suunnilleen samoihin aikoihin kuin pääkaupunkiseudun lastensuojelun kehittämishanke. Lastensuojelun kehittäminen jatkuu tällä hetkellä Kehrässä (Lastensuojelun kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla) (http://www.socca.fi/hankkeet, 14.6.2010) Kehrä on lastensuojelun kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla, ja sen tavoitteena on luoda kehittäminen osaksi perustyötä (http://www.socca.fi/ lastensuojelu, 12.5.2010). Kaarela osallistuu hankkeeseen kehittämistehtävällään työparityö. Olen toiminut Kaarelan toimipisteessä kolmeen otteeseen sosiaalityöntekijän sijaisena ja kesätyöntekijänä. Toimin käytäntötutkimuksen ajan opiskelijan roolissa, sillä käytäntötutkimuksen aikana en ole töissä toimipisteessä. Käytäntötutkimusjakson loppuessa siirryn sosiaalityöntekijän sijaiseksi. Olen pyrkinyt prosessin ajan korostamaan asemaani ulkopuolisena toimijana. Tämä on myös ollut helppoa, koska toimipisteessä ei käytäntötutkimuksen alkaessa ollut vapaita työtiloja, jolloin olen tehnyt tutkimusta pitkälti yliopiston tiloista käsin. Koen että tutkimusta tehdessä minulle on hyötyä siitä, että tunnen

11 toimipisteen käytännöt melko hyvin, koska minulla on ollut käsitys siitä, minkälaisesta tiedosta on toimipisteelle hyötyä. Valmistun itse sosiaalityöntekijäksi, joten sen takia näkökulmani on enemmän sosiaalityössä kuin sosiaaliohjauksessa. 4 TUTKIMUSKYSYMYKSET Tämän käytäntötutkimuksen tarkoituksena on selvittää asiakkaiden näkemyksiä ja kokemuksia lastensuojelun avohuollossa tapahtuvasta sosiaalityöntekijän ja sosiaaliohjaajan työparityöskentelystä. Käytäntötutkimuksessa analysoidaan kerättyä asiakaspalautetta, joka liittyy Kaarelan toimipisteen kehittämistehtävään. Asiakaspalautteen analysoinnilla pyritään selvittämään, miten työparityöskentelyä tulisi jatkossa toteuttaa niin, että se palvelisi asiakasosallisuutta samalla huomioiden työntekijöiden työssä jaksamisen. Tutkimuskysymykseni ovat: 1. Millaisia kokemuksia asiakkailla on työparityöskentelystä? 2. Miten näitä kokemuksia voidaan hyödyntää työparityöskentelyn kehittämisessä? Aiheen tutkiminen on tärkeää, koska systemaattinen työparityöskentely on Kaarelan toimipisteessä uutta eikä työparityöstä ole valtakunnallisella tasolla paljoakaan ainakaan julkista tutkimusta. Työssä jaksamisen näkökulman ja asiakasosallisuuden huomioiminen on myös tärkeää, sillä lastensuojelutyö koetaan usein hyvin kuormittavana. Onkin tärkeää miettiä miten työssä jaksamista voidaan edistää ja miten voidaan kehittää sitä edistäviä työtapoja. Asiakasosallisuus voidaan joskus kokea ristiriitaisena työssä jaksamiseen nähden, mutta koen että hyvistä työkäytännöistä hyötyvät niin työntekijät kuin asiakkaatkin. Rajaan tutkimuksen koskemaan moniammatillista työparityötä, jossa työparina toimivat lastensuojelun sosiaalityöntekijä ja sosiaaliohjaaja. Käsitteitä työparityö ja parityö käytetään tässä työssä synonyymeina, vaikka niillä on omat vivahde-eronsa. Ymmärrän työparityön pitkäjänteiseksi ammatilliseksi työksi jota tehdään yhdessä, kun taas parityö viittaa kepeämpään yhteistyöhön. Tärkeä tutkimuksen kohde olisi myös se, kuinka tämä eroaa saman ammattiryhmän kanssa tehtävästä työparityöstä, mutta rajaan tämän tarkastelun ulkopuolelle. Analyysin kohteena voivat olla niin avohuollon, jälkihuollon kuin sijaishuollon aikainen sosiaalityö, kunhan asiakkuus on Läntisessä perhekeskuksessa.

12 Kuitenkin koska työparityöskentely on otettu käyttöön tässä muodossa Kaarelassa syksyllä 2009, oletan, että ainakin Kaarelassa suurin osa on avohuollon asiakkaita ja että asiakkuudet ovat vasta melko lyhyitä, tai parityö asiakkaan kanssa on kestänyt vasta vähän aikaa. Sen sijaan Lassilassa työparityö on ollut käytössä pidempään. Tämän tutkimuksen orientaatio on käytäntötutkimuksellinen. Satka, Karvinen-Niinikoski & Nylund (2005) määrittelevät käytäntötutkimuksen viiden kriteerin avulla. Ensiksi käytäntötutkimus on sosiaalialan käytäntöihin liittyvää tutkimusta ja toiseksi sillä on yhteys kehittämistyöhön. Kolmantena kriteerinä Satka ym. (2005) nostavat esille toimijoiden intuition ja metodologisen innovatiivisuuden. Neljänneksi käytäntötutkimus pyrkii jaetun tiedon tuottamiseen mukanaolijoiden kesken. Viidentenä kriteerinä käytäntötutkimuksen tuottaman tiedon tulee olla henkilökohtaisesti koskettavaa ja tuoda tiedetyksi marginaaleihin joutuneiden tietoa ja kokemusta tiedetyksi. (Satka ym. 2005, 11-12.) Näiden kriteerien pohjalta voidaan arvioida tutkimukseni soveltuvuutta käytäntötutkimukseksi. Käytäntötutkimukseni tuo hyvin ilmi asiakasnäkökulman koska asiakkaat ovat haastatteluiden informantteina, aihe liittyy vahvasti sosiaalialan käytäntöihin ja aiheella on yhteyksiä kehittämistyöhön, jolloin tutkimukseni täyttää kolme viidestä kriteeristä. Käytäntötutkimuksessa olisi voinut paremmin huomioida kaikkien siihen osallistuvien tahojen tiedontuottaja-aseman, esimerkiksi ryhmämuotoiset tiedonkeruumenetelmät olisivat tukeneet tätä paremmin. Sosiaalityön käytäntötutkimus on soveltavaa tutkimusta, jonka tavoitteena on palvella erilaisia intressitahoja (Satka ym. 2005, 11). Tutkimuksessa tulee myös huomioida tiedon palautus kentälle, jotta työkäytäntöjä voidaan kehittää (www.sosiaaliportti.fi, 15.6.2010). Tutkija itse tai tiedemaailman eivät tällöin ole tiedon ainoita hyödyntäjiä. Käytäntötutkimuksessa keskeistä on myös aito dialogi käytännön ja tutkijan välillä (www.sosiaaliportti.fi, 15.6.2010), mikä toteutuu tutkimuksessa hyvin. 5 AINEISTO JA SEN ANALYSOINTI Käytäntötutkimuksen aineistona on asiakkaiden strukturoidut haastattelut, jotka on toteutettu maalis-huhtikuussa 2010. Alun perin tarkoituksena oli, että haastattelen itse asiakkaita puhelimitse tai kasvotusten. Tällöin haastattelu olisi todennäköisesti ollut puoli-

13 strukturoitu. Kuitenkin päädyin lopulta yhdessä Kaarelan toimipisteen kanssa siihen, että työntekijät haastattelevat asiakkaita osana omaa työtään. Haastattelun etuna postikyselyyn on se, että haastattelun kuluessa haastattelija voi esimerkiksi selventää sanamuotoja. Haastattelun etuna on myös se, että haastattelija kuulee sisällön lisäksi sen miten sanotaan. (Tuomi & Sarajärvi 2002, 73.) Tätä tietoa ei tutkimuksessa hyödynnetä, eikä sitä haastattelijoilta kerätty. Sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat lupasivat suorittaa haastattelut puolestani. Tämä järjestely toteutettiin sen takia, että muuten Helsingin sosiaaliviraston tutkimusluvan käsittely olisi voinut viedä liian kauan aikaa ja käytäntötutkimusjakson suorittaminen olisi viivästynyt. Jokainen työntekijä kävi läpi asiakkaidensa joukosta ne asiakkaat, joiden kanssa on tehty moniammatillista parityötä ja valitsi näistä haastateltavia asiakkaita. Kaarelan toimipisteessä asiakkaissa ei tapahtunut niin suurta valikointia kuin Lassilassa, jossa työparityötä on tehty pidempään. Kaarelassa työntekijät kertovat valinneensa lähes kaikki asiakasperheet, joissa on tehty työparityötä. Haastattelut toteutettiin niin, että vastuutyöntekijä pyysi haastateltavalta haastatteluluvan ja toinen työntekijä suoritti haastattelut puhelimitse luvan saatuaan. Muutama asiakas kieltäytyi haastattelusta. Haastatteluja ei nauhoitettu vaan haastattelija kirjoitti yleensä käsin haastattelulomakkeeseen asiakkaan vastaukset. Tämän jälkeen kyselylomakkeet palautettiin toimipisteiden postilaatikkoihin, joista kävin ne hakemassa. Haastattelut on suoritettu laatimieni kyselylomakkeiden pohjalta. Laadin kaksi lomaketta helmimaaliskuussa 2010. Toinen niistä on tarkoitettu ala-aste ikäiselle lapselle ja toinen aikuisille ja ylä-asteikäisille lapsille. Useimmat kysymykset ovat avo-kysymyksiä. Kyselyeli haastattelulomakkeet ovat liitteenä (Liite 1 & Liite 2). Työntekijät saivat kyselylomakkeen tekovaiheessa kommentoida kyselylomaketta, ja muutin kyselyä työntekijöiden antaman palautteen pohjalta. Kyselylomaketta käsiteltiin myös tutkimuksen tukiryhmässä. Tässä vaiheessa kyselystä tuli yksinkertaisempi ja hieman lyhyempi. Saamani palautteen pohjalta haastattelut olivat kestäneet 10 minuutista 40 minuuttiin. Alun perin aineistoa oli tarkoitus kerätä vain Kaarelan toimipisteen puolelta, mutta laajensin aineistonkeruun myös Lassilan toimipisteeseen. Syy aineistonkeruun laajennukseen oli se, että Kaarelan toimipisteestä en olisi välttämättä saanut riittävän suurta aineistoa. Lisäksi näin koko Läntinen perhekeskus pystyi osallistumaan

14 tutkimukseen. Luovutin kyselylomakkeen Kaarelan toimipisteen työntekijöille 16.3 ja Lassilan työntekijöille kaksi viikkoa myöhemmin. Viimeinen haastattelu palautui 27.4. Haastatteluja suoritettiin yhteensä 20.; Kaarelan toimipisteessä 9 ja Lassilan toimipisteessä 11. Vastaajista aikuisia oli 16 ja heistä äitejä 12. Kahdessa tapauksessa sekä äiti että isä osallistuivat haastatteluun yhdessä. Osallistujista alle 18-vuotiaita on kolme: Kaarelassa kaksi ja Lassilassa yksi. Heistä kaksi oli 17-vuotiaita ja 1 alle 15-vuotias. Lisäksi yksi vastaaja oli yli 18-vuotias jälkihuollossa oleva nuori. Olen analyysissä laskenut hänet lapseksi, vaikka hän ikänsä puolesta olisi aikuinen. Tein näin siksi, että hän on ollut lapsena lastensuojelun varsinainen asiakas, kun taas toiset aikuiset olivat haastattelussa vanhemman roolissa. Kaikki vastaajat vastasivat aikuisille tarkoitettuun haastatteluun ja lisäksi yksi vastaaja vastasi osaan lasten lomakkeen kysymyksistä. Kukaan ei vastannut pelkästään lapselle tarkoitettuun lomakkeeseen. Kaarelassa yksinasuvia lapsia (toinen yli 18-vuotias) vastasi kaksi. Yksilapsisia perheitä oli kaksi kuten myös kaksilapsisia. Kolmilapsisia perheitä oli yksi ja nelilapsisia kaksi. Lassilassa yksilapsisia perheitä oli seitsemän ja kaksilapsisia perheitä yksi. Nelilapsisia perheitä, joissa kaikki lapset eivät välttämättä olleet asiakkaina, oli kolme. Kahdessa näistä perheistä on kolme yli 10-vuotiasta lasta äidin edellisestä suhteesta ja nuorimmat alle 3- vuotiaat ovat äidin uudesta suhteesta. Kaarelassa lapsista alle vuoden ikäisiä on kaksi, 1-5- vuotiaita nolla, 6-11-vuotiaita kaksi, 12-15-vuotiaita neljä, 16-17-vuotiaita neljä ja yksi yli 18-vuotias. Seitsemän lapsen iästä ei ole tietoa. Lassilassa lapsista alle vuoden ikäisiä on yksi, 1-5-vuotiaita kolme, 6-11-vuotiaita kolme, 12-15-vuotiaita seitsemän ja 16-17- vuotiaita neljä. Yhden lapsen iästä ei ole tietoa. Yhteensä kysely käsitteli 38 lasta. Asiakkuuksien kestot olivat vaihtelevia ja ne on esitetty Taulukossa 1. Taulukko 1. Asiakkuuksien kestot Kaarelassa ja Lassilassa. Kaarela Lassila 0-4 kuukautta 2 1 5-kuukautta- 1 vuosi 3 3 1-vuosi - 3vuotta 2 4 3 vuotta - 6 vuotta 0 0 yli 5 vuotta 2 3

15 Työntekijöiden pysyvyys on myös vaihteleva. Lassilassa viiden vastaajan työntekijäpari oli asiakkuuden ajan pysynyt samana ja kuudessa ainakin toinen työntekijä on vaihtunut. Kaikki Lassilan asiakassuhteet, joissa työntekijäpari on pysynyt samana, ovat kestoltaan alle 3 vuotta. Kaarelassa seitsemän vastaajan kohdalla työntekijäpari oli pysynyt samana lukuun ottamatta loma-aikoja. Kaarelassa kaikki asiakassuhteet, joissa työntekijät olivat pysyneet samoina, oli asiakassuhteen kesto 3 vuotta tai alle. Aineiston analysointi on suoritettu laadullisesti. Lomakehaastattelu mielletään usein kvantitatiiviseksi menetelmäksi, mutta sitä on mahdollista käyttää myös laadullisessa tutkimuksessa (Tuomi & Sarajärvi 2002, 74-75). Aineiston analysoinnissa olen käyttänyt sisällönanalyysiä. Sisällönanalyysillä tarkoitetaan kirjoitettujen, nähtyjen tai kuultujen sanojen analyysiä ja sitä voidaan pitää väljänä teoreettisena viitekehyksenä (Tuomi & Sarajärvi 2002, 91). Analysoinnissa olen käyttänyt tekstin teemoittelua. Teemoittelussa aineisto pilkotaan ja ryhmitellään aihepiirien mukaan (Tuomi & Sarajärvi 2002, 93). Jokainen kysymys on teemoiteltu erikseen. Aloitin analyysin teon lukemalla lomakkeita ja muodostamalla itselleni kokonaiskuvaa aineistosta. Järjestin aineiston haastattelijan toimipisteen mukaan, jotta vertailu Kaarelan ja Lassilan välillä olisi mahdollista. Pyrin olemaan mahdollisimman objektiivinen enkä antamaan ennakkokäsitysteni vaikuttaa siihen, millaisiin teemoihin huomioni kiinnittyi. Teemoittelussa kokosin ensin yhden kysymyksen vastaukset yhteen kirjoittamalla ne sanatarkasti Microsoftin excel-tiedostoon. Tämän jälkeen siirsin samaa aihetta käsittelevät asiat vierekkäin samaan kategoriaan, minkä jälkeen pelkistin alkuperäiset vastaukset. Tämän jälkeen loin kategorioille nimet eli teemat. Analyysissa olen myös nostanut esiin aineistosta noussutta kokonaiskuvaa. Teemoittelun analyysiyksikkönä ovat yksittäiset sanat ja lauseet. Lähes kaikki vastaukset ovat olleet yksittäisiä sanoja tai lauseita. Teemoittelua ohjasivat myös tutkimuskysymykset ja kunkin kysymyksen kohdalla kysymyksen sisältö. 6 TULOKSET Kaarelan ja Lassilan toimipisteen tulokset olivat hyvin samansuuntaisia. Tulokset käsitellään jatkossa yhdessä, ellei muuta ole mainittu.

16 6.1 Työparityö ja sen tekijät Lastensuojelussa työparityötä käytetään eri asiakkuuden vaiheessa, vaikka työparityö keskittyy tutkimuksessa tiettyihin asiakasprosessin vaiheisiin. Työparityötä käytettiin pääosin lastensuojelutarpeen selvityksessä ja suunnitelmallisessa lastensuojelun avohuollon sosiaalityössä. Lassilassa pelkkä lastensuojelutarpeen selvitys tehtiin kahdessa perheessä, pelkkää suunnitelmallista avohuollon sosiaalityötä yhdessä perheessä ja lopuissa kahdeksassa perheessä sekä lastensuojelutarpeen selvitystä että suunnitelmallista avohuollon sosiaalityötä. Oletuksenani on, että suunnitelmallinen avohuollon työskentely on näissä tapauksissa alkanut suoraan tehdyn lastensuojelutarpeen selvityksen jälkeen. Kaarelassa työskentelyn vaihe oli yhdessä haastattelussa lastensuojelutarpeen selvitys, kolmessa haastattelussa suunnitelmallinen avohuollon sosiaalityö ja kolmessa haastattelussa sekä lastensuojelutarpeen selvitys että suunnitelmallinen avohuollon sosiaalityö. Kahdessa Kaarelan haastattelussa perheessä oli edellisten lisäksi työskennelty sijoituksen aikana. Työntekijöille oma työnkuva ja ammattinimike on usein selvä asia. Asiakkaista 55 % tiesi, kumpi työntekijöistä on sosiaalityöntekijä ja kumpi on sosiaaliohjaaja. Asiakkaat olivat pääosin saaneet tiedon sosiaalityöntekijästä ja sosiaaliohjaajasta työntekijöiltä itseltään. Osat asiakkaat kertoivat työntekijöiden kertoneen asian mutta asiakkaat olivat tämän jo unohtaneet. Toisaalta joidenkin asiakkaiden mielestä työntekijän ammattinimikkeellä ei ole merkitystä. Nuorista 50 % tiesi, kumpi työntekijä on sosiaalityöntekijä ja kumpi on sosiaaliohjaaja eli nuorten tieto oli samalla tasolla aikuisten tiedon kanssa. Tämän kysymyksen kohdalla haastattelija sai kertoa asiakkaalle kumpi työntekijä on kumpi, sillä muuten haastattelujen suorittaminen loppuun ei olisi ollut mielekästä. Asiakkaat, ketkä eivät erottaneet työntekijöitä eivät osanneet arvella millaisia eroja ammattinimikkeiden taustalla voisi olla. Sen sijaan ne asiakkaat, jotka kertovat tunnistavansa työntekijät arvele ivat hyvin mitä keskeiset erot ammattiryhmien välillä ovat. Asiakkaat arvelivat ammattinimikkeiden ja työntekijöiden erojen liittyvän vastuuseen ja päätösvaltaan sekä käytännön asioihin kuten kotikäyntien tekoon. Asiakkaat kokivat tai osasivat nimetä työparityössä enemmän hyötyjä kuin haasteita. Suurimpana hyötynä esiin nousi kahden työntekijän kautta tuleva laajempi ja kokonaisvaltaisempi näkökulma asiakkaan asioihin. Tämä tapahtuu työntekijöiden

17 erilaisten näkökulmien ja persoonien kautta. Tällöin eri näkökulmat eivät luo asiakkaalle sekavaa kuvaa, vaan päinvastoin auttavat hahmottamaan kokonaisuutta. Asiakkaista se, että lapsi ja aikuinen saavat omat työntekijät, oli työparityön tuoma etu. Asiakkaat siis käsittävät työparin jakautuvan lapselle ja aikuiselle omiksi työntekijöiksi, eikä niinkään toimivan yhdessä. Myös se, että työntekijät olivat tavoitettavissa paremmin ja tiedonkulku oli sujuvampaa, olivat työparityön tuoma etu. Hyvää suhdetta työntekijöiden ja asiakkaiden välillä korostettiin myös vastauksissa. Vain neljäsosa vastaajista nimesi työparityön haasteita. Niitä olivat vaivaantuneisuus, aikataulujen vaikeus sekä työntekijöiden erimielisyys ja ristiriitaiset ohjeet. Kuitenkin haasteiden määrä hyötyihin oli vähäinen. Kukaan nuorista ei vastannut kysymykseen työparityön haasteista. 6.2 Sosiaalityöntekijän ja sosiaaliohjaajan työnkuvat Asiakkaat hahmottivat sosiaalityöntekijän ja sosiaaliohjaajan työnkuvat erilaiseksi. Keskeisiä asioita sosiaaliohjaajan työssä olivat lapsen/nuoren tapaaminen ja kotikäynnit. Sosiaaliohjaaja myös miellettiin lähityöntekijäksi eli työntekijäksi, jota tavataan useammin ja joka on yleisesti ottaen aktiivisempi. Sosiaaliohjaajan työtapa oli ohjauksellinen, ja keskustelut olivat olennainen osa työskentelyä. Sosiaalityöntekijän työkuva määrittyi eri asioiden kautta. Sosiaalityöntekijä liitettiin vahvasti vastuuseen ja päätöksentekoon sekä palveluiden koordinoimiseen. Vastuusta huolimatta sosiaalityöntekijä oli asiakkaille kaukaisempi kuin sosiaaliohjaaja. Sosiaalityöntekijä hoiti aikuisten asioita. Asiakkaat kuvasivat työntekijöiden välillä olleen myös työnjakoa kirjoittamisessa, mutta kirjoitusvuorot jakaantuivat työntekijöiden kesken. Sosiaalityöntekijän työnkuva on määritelty tarkemmin kuin sosiaaliohjaajien. Toisaalta asiakkaat eivät olleet aina huomanneet työntekijöiden välillä ollenkaan työnjakoa. Tarkastelen sosiaaliohjaajan ja sosiaalityöntekijän välistä työnjakoa työparityössä alla olevan taulukon (Taulukko 2) avulla. Toimipisteiden kesken tuloksissa on pieniä eroja. Sekä sosiaaliohjaaja että sosiaalityöntekijä tapaavat lapsia, joskin Lassilassa sosiaaliohjaajat tapaavat lapsia myös yksin. Asiakkaat kokevat pystyvänsä keskustelemaan molempien työntekijöiden kanssa, vaikka sosiaaliohjaajien vuorovaikutustaitoja yleensä julkisessa keskustelussa korostetaan. Enemmistö koki voivansa pitää yhteyttä molempien työntekijöiden kanssa. Sosiaalityöntekijöiden omaksi toiminta-alueeksi profiloitui päätösten tekeminen ja lastensuojelun menettelytavoista kertominen. Kaikki nuoret

18 vastasivat sosiaalityöntekijän tekevän päätökset. Lisäksi kaikki nuoret kertoivat tavanneensa molempia työntekijöitä, pitävänsä mielellään yhteyttä molempien kanssa ja pystyvänsä keskustelemaan molempien kanssa. Nuorten vastaukset ovat samansuuntaisia aikuisten vastausten kanssa, mutta aikuisten vastauksissa on enemmän hajontaa. Taulukko 2. Sosiaaliohjaajan ja sosiaalityöntekijän välinen työnjako (Kaarela/Lassila). Sosiaalityöntekijä Sosiaaliohjaaja Molemmat Ei kukaan Ei tietoa otti teihin yhteyttä 4/5 1/1 2/4 0/0 2/1 sopi tapaamiset 2/4 3/1 3/5 0/0 1/1 johti tapaamisia 5/6 0/3 3/2 0/0 1/0 teki päätökset 5/8 0/0 2/2 1/1 1/0 kertoi lastensuojelusta ja sen 6/6 0/2 3/3 0/0 0/0 menettelytavoista tapasi lapsia 0/0 0/3 8/7 0/0 1/1 olisitte mielummin pitänyt yhteyttä 1/3 2/0 5/6 0/2 1/0 pystyitte keskustelemaan paremmin 1/1 ½ 6/7 0/1 1/0 6.3 Ammattiryhmien vahvuudet ja kehittämistarpeet Lassilan ja Kaarelan välillä on eroja siinä, mitä ja miten työntekijöiden työskentelyä, vahvuuksia ja kehittämistarpeita kuvataan. Lassilassa sosiaaliohjaajien työtä kuvataan hyvänä, asiakkaan huomioon ottavana sekä helppona tilaisuutena keskustella. Kaarelassa työskentelyä kuvataan asiakkaan huomioon ottavana, luottamuksellisena ja positiivisia asioita antavana. Työskentelyn kuvauksessa myös määritellään sosiaaliohjaajan persoonallisuuden piirteitä. Kun huomioidaan molemmat toimipisteet, keskeinen sosiaaliohjaajan työtä määrittelevä tekijä on asiakkaan huomioiminen ja kuunteleminen.

19 Sosiaaliohjaajien hyviä puolia nousi aineistosta esiin hyvin. Näitä olivat Lassilassa työskentely lasten kanssa, asiakkaiden ymmärtäminen ja kuunteleminen sekä asiakkaiden neuvominen. Nämä tekijät olivat melko tasavahvoja. Lisäksi useiden vastaajien mielestä sosiaaliohjaajat olivat hyviä työsään, mutta he eivät eritelleet vastaustaan tarkemmin. Kaarelassa nousi esiin myös vahvuus nuorten kanssa toimimisessa, mutta keskeisimpänä tekijänä olivat työntekijöiden lähestyttävyys ja hyvät vuorovaikutustaidot. Sosiaaliohjaajien persoonalliset ominaisuudet nousivat myös esiin Kaarelan, mutta eivät Lassilan puolella. Asiakkaan tukeminen on keskeinen teema, joka ilmenee molempien toimipisteiden puolella, mutta vahvemmin Kaarelassa. Tämä ilmenee esimerkiksi hyvän palveluohjauksen ja neuvomisen kautta. Asiakkaat vastasivat vaihtelevasti kysymyksiin sosiaaliohjaajien kehitettävistä ominaisuuksista. Lassilassa asiakkaat toivoivat työskentelyn tehokkuutta ja enemmän tapaamisia. Kaarelassa kehitettävät asiat ovat yksittäisiä, eivätkä ne suoraan liity työntekijän kykyyn tai taitoihin tehdä työtään vaan enemmän henkilökohtaisiin taitoihin esimerkiksi urheilussa. Kaarelassa 66 % ja Lassilassa 45 % eivät osanneet nimetä asiaa, jossa sosiaaliohjaajan olisi kehityttävä. Sosiaalityöntekijän työskentely määrittyy eri tavoin kuin sosiaaliohjaajien. Sosiaalityöntekijän työskentelyn kuvauksessa oli myös enemmän vastakkaisia mielipiteitä kun taas sosiaaliohjaajien kohdalla kuvaukset olivat pääosin yhteneväisiä. Kaarelassa työskentelyä kuvattiin toisaalta ahdistavana, mutta toisaalta asiakasta tukevana ja yhteistyökykyisenä. Lassilassa työskentelyä kuvattiin pääosin hyvänä, vaikka erottelua siitä, mikä teki työskentelystä hyvän, ei ollut niin paljoa. Sosiaalityöntekijän työ oli selkeää ja asiallista, sekä etäisempää kuin sosiaaliohjaajan työ. Vuorovaikutustaidot kuten kuunteleminen ja keskusteleminen eivät nousseet vahvasti esiin. Sosiaalityöntekijän hyvät puolet olivat erilaisia kuin sosiaaliohjaajien, sillä sosiaalityöntekijöiden persoonan kuvaukset olivat vähäisiä. Lassilassa keskeisinä hyvinä tekijöinä nousivat sosiaalityöntekijän vuorovaikutustaidot ja selkeys. Lisäksi sosiaalityöntekijä teki työnsä asiallisesti ja ammattitaitoisesti. Kaarelassa ammattitaitoisuus, vuorovaikutustaidot, toiminta ja palvelujärjestelmän tunteminen olivat keskeisiä sosiaalityöntekijän hyviä ominaisuuksia.

20 Sosiaalityöntekijöiden kehittymiskohtiin asiakkaat osasivat vastata paremmin kuin sosiaaliohjaajien kehittymiskohtiin. 33 % Kaarelan asiakkaista ja 54 % Lassilan asiakkaista ei osannut kertoa, missä sosiaalityöntekijöiden olisi kehityttävä. Kaarelassa keskeisimpänä kehitettävänä asiana nousi esiin sosiaalityöntekijöiden asiakkaan huomioon ottaminen. Tämä ilmenee niin suhtautumisessa asiakkaaseen kuin työntekijän tavoitettavuudessa. Lassilassa kehittymiskohteet olivat yksittäisempiä kuin Kaarelassa, mutta asiakkaiden huomioiminen ja tiukempi ote nousivat esiin. 6.4 Osallistuminen ja työn kehittäminen Asiakkaiden osallisuus toteutuu asiakkaiden mukaan lastensuojelun sosiaalityössä melko hyvin. Osallisuudella asiakkaat ymmärtävät oikeuden, luvan ja mahdollisuuden puhua. Tällöin osallisuus määrittyy toiminnan eli puheen ja työskentelyyn osallistumisen kautta. Osallisuus ei aina ollut suurta asiakassuhteen alussa, jolloin asiakkaat kuvasivat että on hyvä että joku muu hoitaa hommat. Asiakkaiden mukaan työskentelyyn sai vaikuttaa myös konkreettisen toiminnan kautta. Asiakkaiden mielestä tällainen tekijä oli tapaamisten aikataulut. Asiakkaiden mukaan osallistumisen lisääminen ei aina ole tarpeellista tai mahdollista. Kuitenkin osallisuuden vahvistamiseksi asiakasta voisi kuunnella enemmän ja tapaamisten tulisi olla tiiviimmällä aikataululla. Se tarkoittaako tiiviimpi aikataulu enemmän tapaamisia vai vain esimerkiksi selvityksen läpiviemistä nopeammin, ei käy ilmi tuloksista. Sosiaalityön ja työparityön kehittäminen olivat kysymyksistä e, joihin asiakkaat vastasivat vähiten. Hyvin monet asiakkaat eivät nähneet työparityössä kehitettävää. Kuitenkin viisi kohtaa nousi melko yhtenäisinä esiin. Asiakkaat toivovat lisää tapauskohtaisuutta ja aitoutta tapaamisiin ja vuorovaikutukseen. Tähän liittyy asiakkaiden toive siitä, että heitä kuunneltaisiin enemmän. Tämän voi liittää myös osallistumisen lisäämiseen, sillä asiakkaat kokivat osallisuuden olevan heidän kuuntelemistaan, jolloin kuuntelemista lisäämällä voidaan parantaa asiakkaiden osallisuutta. Asiakkaat toivoivat työntekijöiden tapaavan enemmän lapsia. Työtä voidaan myös kehittää selittämisen lisäämisellä. Asiakkaiden mukaan asioita ei voida selittää liian hyvin ja liian montaa kertaa. Asiakkaat toivoivat työskentelyyn myös lisää avoimuutta. Avoimuuden määrittely liittyy siihen, että asiakkailla oli pelko siitä että työpari puhuu heidän asioistaan. Sosiaalityön kehittämiseen liittyi myös teema, jonka olen nimennyt konkreettisuudeksi. Asiakkaat toivoivat apua

21 kodin askareisiin ja esimerkiksi koulutaksipalvelua. Sosiaalityön keinoin näihin vastaaminen ei ole mahdollista. 6.5 Tulosten hyödyntäminen Tulosten palauttaminen on tärkeää käytäntötutkimuksessa, sillä jotta työkäytäntöjä voidaan kehittää, on tieto saatava takaisin sinne mistä sitä on kerätty jotta sitä voidaan jatkossa hyödyntää. Tuloksia hyödynnetään toimipisteen ja tutkimuksen tukiryhmän kautta. Alustavista tuloksista on kerrottu Kaarelan toimipisteen kehittämispäivässä 5.5.2010. Työntekijät olivat odottaneet tuloksia ja niistä käytiin kehittämispäivässä keskustelua. Tuloksista nousseiden huomioiden pohjalta Kaarelan työntekijät suuntasivat seuraavaa kehittämistehtäväänsä, joka päätettiin 22.5.2010. Tulosten pohjalta syntyi myös keskustelua asiakkaiden mielipiteiden keräämisestä jatkossa ja siitä, miten asiakkaiden mielipiteiden avulla voidaan suunnata tulevia kehittämistehtäviä. Lisäksi tulokset on esitelty Lassilan kahdelle tiimille heidän kehittämispäivissään. Myös Lassilan tiimit valitsivat miten halusivat jatkaa työskentelyä valitsemansa aiheen ympäriltä. Niin Lassilan kuin Kaarelan tiimit valitsivat jatkotyöskentelykohteeksi työskentelyn avoimuuden. Kaarelan toimipisteen erityissosiaalityöntekijän ja myös omien havaintojeni mukaan työparityö on saatu yhdeksi luonnolliseksi työmuodoksi. Lastensuojelutarpeen selvitysten tekoon valitaan nykyään työpari, tapauksesta riippuen joko sosiaalityöntekijä tai sosiaaliohjaaja. Tulokset voidaan palauttaa työntekijöille ainoastaan toimipistetasolla, vaikkakin joistain vastauksista voidaan otoksen pienen koon perusteella päätelle ketä työntekijää palaute koskee. Yksittäiselle työntekijälle ei voida antaa suoraa palautetta työstään, koska tähän ei asiakkailta ole pyydetty lupaa vaan tulosten on korostettu olevan luottamuksellisia. Tulosten palautusta asiakkaille ei ole mietitty. Toimipisteessä asiasta on käyty keskustelua, mutta en tällä hetkellä tiedä keskustelun lopputulosta. Tuloksia levitetään eteenpäin myös tutkimuksen tukiryhmän kautta. Ryhmässä erityisesti lastensuojelun puolella kehittämishanke ja käytännöt työt tukivat toisiaan ja tuottivat tärkeää tietoa. Tukiryhmän kokouksessa 21.9.2010 on päädytty ehdottamaan ammattilehti Talentiaan juttua aiheesta Tutkimus ja kehittämishankkeen toteutus lastensuojelusta ja jutun teemaksi työparityötä. Juttua työstetään syksyn 2010 aikana.