Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio"

Transkriptio

1 Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio Järki päätti ottaa selvää, keitä koulussamme hiihtelevät ja opoiksi itseään kutsuvat ihmisolennot todellisuudessa oikein ovat ja mistä he tulevat. Opinto-ohjaajat eli lyhyemmin opot ovat koulumme salaiset voimavarat ja opiskelijoiden tukipilarit, jotka osaavat Wilman kurssitarjottimen käytön vaikka unissaan ja takaperinkin vielä. Monet meistä saattavat tietää heidan nimensä ja tunnistaa käytävillä, mutta keitä he todella ovat, mistä he tulevat ja mikä loppupeleissä on heidän tehtävänsä tässä maailmankaikkeudessa? Sanna-opon hymy toivottaa opiskelijat tervetulleiksi juttelemaan. Kuva: Hanna Kuusisto Keitä te siis oikein olette?

2 Olen Opo-Sanna. Minuun voi törmätä koulun käytävien ja oman työhuoneen lisäksi ympäri kotikaupunkiani Järvenpäätä. Olen Katariina Talvensaari. Perheeseeni kuuluu neljä lasta, aviomies ja koira. Nimeni on Maija Kärävä ja työskentelen tämän lukuvuoden Järvenpään lukiossa. Olen 35-vuotias, asun Helsingissä ja minulla on kaksi lasta. Mitä opinto-ohjaaja oikeastaan tekee? Sanna: Mitä opo EI tee? Opo auttaa, tukee, neuvoo ja kannustaa lukio-opinnoissa, jatko-opintopohdinnoissa ja tarvittaessa monessa muussa asiassa. Katariina: Opinto-ohjaajien työnkuva vaihtelee paljon riippuen siitä, missä työskentelet. Järvenpään lukiossa, johtuen laajasta kurssivalikoimasta, suuri osa työajasta kuluu opiskelijoiden auttamiseen kurssivalinnoissa ja ylioppilastutkintosuunnitelmissa. Sitten on tietysti jatkoopintosuunnitelmat ja siihen liittyvät infot, urapäivät ja oppitunnit. Ohjaan myös yhdistelmäopiskelijoita eli kaksoistutkinnon suorittajia, jotka tulevat ammattioppilaitoksista tänne lukiojaksoille. Maija: Opo ohjaa ja auttaa opiskelijoita kurssivalintojen ja ylioppilaskirjoitusten suunnittelussa, sekä ohjaa jatkoopintoihin. Lisäksi opo on muutenkin nuoren tukena erilaisissa elämäntilanteissa.

3 Katariina toivottaa tsemppiä opiskelijoille. Kuva: Hanna Kuusisto Mitkä ovat olleet teidän tienne opinto-ohjaajiksi? Sanna: Olen ollut aikaisemmin opettajana alakoulussa. Muutaman onnellisen sattuman kautta päädyin tänne Järvenpään lukiolle harjoittelemaan ja sille tielle jäin. Paras juttu ajautumisessa ja tänne päätymisessä on se, että omat alakoulun oppilaani ovat nyt jo lukiolaisia täällä meidän koulussa! Katariina: Olen suorittanut lukion jälkeen liiketalouden perustutkinnon eli olen merkonomi. Työllisyystilanteesta johtuen päätin kuitenkin hakea yliopistoon opiskelemaan. Olen aina ollut kiinnostunut kielistä, joten päädyin opiskelemaan venäjää ja ruotsia. Toimin kielten opettajana ja ohjaajana Keski-Uudenmaan aikuislukiossa 10 vuotta ja suoritin Opintoohjaajan pätevyyden Jyväskylän yliopistossa. Sen jälkeen työskentelin kaksi vuotta Keudalla ja nyt täällä Järvenpään lukiossa lähtikin jo neljäs lukuvuosi käyntiin. En juurikaan itse valinnut tätä työtä, vaan se pikemminkin valitsi minut. Maija: Tulin opon ammattiin kiertoteitse. Opiskelin lukion jälkeen ensin diplomi-insinööriksi ja työskentelin pari vuotta markkinointi- ja viestintätehtävissä. Päätös lähteä

4 opiskelemaan opoksi kypsyi pikkuhiljaa. Mikä teistä on parasta tässä työssä? Opo-Maijalla on insinööritausta. Kuva: Hanna Kuusisto Sanna: Opiskelijat ja työkaverit. Helppo! Katariina: Opiskelijat! Maija: Nuoret itse ja se, kun huomaa opiskelijan päässeen vaikeuksien yli ja selviytyneen erilaisista tilanteista. Esimerkiksi sellaiset tilanteet, kun joku saa opinnot päätökseen, vaikka matkalla olisikin ollut haasteita. Miltä teistä tuntuu olla mukana suunnittelemassa nuorten tulevaisuutta? Sanna: Rinnalla kulkeminen on mielenkiintoista ja palkitsevaa. Mielestäni nuori tekee kuitekin itse suunnitelman ja minä yritän vain mahdollisimman hyvin auttaa ja tukea tällä matkalla. Katariina: Hienolta. Korostan kuitenkin opiskelijan omaa vastuuta, sillä näen opon roolin lähinnä rinnalla kulkijana. Maija: Todella hienolta. Innostun usein itsekin, kun nuorten

5 kanssa keskustelemme tulevaisuudesta ja pohdimme, mikä olisi opiskelijan oma polku. Entä minkälaisia terveisiä haluatte lähettää opiskelijoille? Sanna: Muistakaa pitää huolta omasta jaksamisesta ja toisistanne! Kenenkään ei ole hyvä olla yksin, joten verkostoitukaa ja tutustukaa. Sitä ei koskaan tiedä milloin siihen vanhaan lukiotuttuun sitten vanhemmalla iällä törmää! Katariina: Tsemppiä! Maija: Uskokaa itseenne ja unelmiinne ja olkaa valmiita tekemään myös töitä unelmienne eteen.

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

Empatiaosamäärä. Nimi: ********************************************************************************

Empatiaosamäärä. Nimi: ******************************************************************************** Empatiaosamäärä EQ Nimi: ******************************************************************************** Luen jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai eri sen kanssa. 1. Huomaan

Lisätiedot

Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012

Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012 Nyt ne kuule miettii, että keitä me Ellun Kanat oikein ollaan ja miten työelämä liittyy viestintätoimistoon Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012 KIRSI

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31 Kukaan

Lisätiedot

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä

Lisätiedot

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää. Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja

Lisätiedot

Rohkeus uudistua ja kasvaa. Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016

Rohkeus uudistua ja kasvaa. Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016 Rohkeus uudistua ja kasvaa Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016 Euroopan erikoisliikeketjut 2015 Olemme tänään Euroopan neljänneksi suurin omalla alallamme 227 112 115

Lisätiedot

Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma

Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma Täytetään yhdessä lapsen/nuoren ja hänen edustajansa kanssa Lapsen nimi ja kutsumanimi Henkilötunnus Maahanmuuttopäivä ja ikä Äidinkieli (-kielet) Kansalaisuus Uskonto Edustajan nimi ja yhteystiedot Missä

Lisätiedot

Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio

Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio Järki päätti ottaa selvää, keitä koulussamme hiihtelevät ja opoiksi itseään kutsuvat ihmisolennot todellisuudessa oikein ovat ja mistä he tulevat. Opinto-ohjaajat

Lisätiedot

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus Lyhyesti Luovista Luovissa saat olla oma itsesi Luovi on valtakunnallisesti toimiva ammatillinen erityisoppilaitos. Luovin henkilöstö huomioi jokaisen opiskelijan yksilönä. Luovilaiset ymmärtävät, että

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijan tarina. Kasvamista kokemusasiantuntijaksi

Kokemusasiantuntijan tarina. Kasvamista kokemusasiantuntijaksi Kokemusasiantuntijan tarina Kasvamista kokemusasiantuntijaksi Tie päihdekuntoutujasta kokemusasiantuntijaksi on ollut kivinen ja pitkä. En olisi joskus toipumiseni alussa voinut ikinä kuvitellakaan toimivani

Lisätiedot

Kuka välittää nuoristamme? 9.10.2012 Kuopio

Kuka välittää nuoristamme? 9.10.2012 Kuopio Kuka välittää nuoristamme? 9.10.2012 Kuopio Kehittämiskumppanuuksin & Verkostotyöllä tavoitellaan - alueen nuorten parempaa elämänhallintaa - varhaista puuttumista tilanteisiin - nuorille asiakaslähtöisempiä

Lisätiedot

Tytöt LVI-alalla - Perusraportti

Tytöt LVI-alalla - Perusraportti Tytöt LVI-alalla - Perusraportti 1. Ikäni on Tämä kysymys antoi harhaanjohtavan tuloksen, sillä kaksi tytöistä täyttää 16 vuotta tänä vuonna mutta kaksi 17, vielä loppuvuoden aikana. 2. Aiempi koulutukseni

Lisätiedot

Kahden tutkinnon suorittaminen Joensuussa

Kahden tutkinnon suorittaminen Joensuussa Kahden tutkinnon suorittaminen Joensuussa info-tilaisuus TI 14.8.2018 Tervetuloa! Ammatillinen tutkinto + yo-tutkinto > Ammatillista perustutkintoa opiskeleva voi suorittaa osan perustutkintoon kuuluvista

Lisätiedot

Diakonian tutkimuspäivä 2014

Diakonian tutkimuspäivä 2014 M O N I T I E T E I S I Ä L Ä H E S T Y M I S T A P O J A N U O R T E N T O I M I J U U T E E N J A V O I M A A N T U M I S E E N Diakonian tutkimuspäivä 2014 TM Anna Juntunen TM Johanna Mantere TAUSTALLA

Lisätiedot

2.2 Täydellinen yhtälö. Ratkaisukaava

2.2 Täydellinen yhtälö. Ratkaisukaava . Täydellinen yhtälö. Ratkaisukaava Tulon nollasäännöstä näkee silloin tällöin omituisia sovellutuksia. Jotkut näet ajattelevat, että on olemassa myöskin tulon -sääntö tai tulon "mikä-tahansa"- sääntö.

Lisätiedot

Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto

Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto Aloitus Valitse ensin vahinkotyyppi ja paina Jatka-nappia. Jos avautuu lisäkysymyksiä vakuutukseen liittyen,

Lisätiedot

lähteitä, mitä kirjoittaja on käyttänyt. Ja meille on helpompi nähdä ne, kun me jatkossa tutkimme evankeliumeja.

lähteitä, mitä kirjoittaja on käyttänyt. Ja meille on helpompi nähdä ne, kun me jatkossa tutkimme evankeliumeja. 1 Talmud tutuksi Aloittelemme opetusten sarjaa jossa käsittelemme juutalaisia lähteitä. Siihen sisältyy sekä Talmudin että Midrashin lähteitä. Joskus kun uskovainen kristitty kuulee sanan Talmud, niin

Lisätiedot

Kotiseutuihminen. - maailmankansalainen. Tapio Koski. Aulis Aarnion haastattelu

Kotiseutuihminen. - maailmankansalainen. Tapio Koski. Aulis Aarnion haastattelu Tapio Koski Kotiseutuihminen - maailmankansalainen Aulis Aarnion haastattelu Tänään on 23. päivä huhtikuuta 2007. Istun nokitusten emeritusprofessori Aulis Aarnion kanssa Tampereen Siilinkarin kahvilassa

Lisätiedot

Asiantunteva ja asiakaslähtöinen avoin yliopisto. Osaamishaasteet

Asiantunteva ja asiakaslähtöinen avoin yliopisto. Osaamishaasteet Asiantunteva ja asiakaslähtöinen avoin yliopisto Dosentti Pirjo Vuokko ÅA, Arken 5.10.2007 Osaamishaasteet Asiantuntijaosaaminen & Organisaatio-osaaminen Asiantuntijaorganisaation suuri haaste on estää

Lisätiedot

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa!

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Kysely Välkky-projektissa keväällä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Aika ja paikka: 11.3.2011, MTC Oy, Pori Kouluttajat: Timo Martelius

Lisätiedot

MolpeborgsPosten. Terveisiä leirin johtajalta. ruokailu, teltat,

MolpeborgsPosten. Terveisiä leirin johtajalta. ruokailu, teltat, Leirilehti numero 5 9.7.2011 Terveisiä leirin johtajalta - Harri Sorri Leiri on mennyt hienosti ja yhteistyö FSB:n kanssa on sujunut hyvin. Kelit ovat olleet suotuisat ja aurinko on paistanut koko viikon.

Lisätiedot

Mun perhe. - Ei, mä en oo naimisissa. - Joo, mulla on kaksi lasta. - Ei, mulla ei oo lapsia. Mulla on Mulla ei oo. Mulla on kaksi lasta

Mun perhe. - Ei, mä en oo naimisissa. - Joo, mulla on kaksi lasta. - Ei, mulla ei oo lapsia. Mulla on Mulla ei oo. Mulla on kaksi lasta 1 Mun perhe Sanasto suomi äidinkieli Kirjoita sanat kuvaan. perhe vaimo mies lapsi tyttö poika vauva äiti isä vanhemmat sisko veli vaimo Ootko sä naimisissa? - Joo, mä oon naimisissa. - Ei, mä en oo naimisissa.

Lisätiedot

AMK verkosto- opetuksen kehittämist. mistä parhaimmillaan. Annika Michelson ja Ari Vesikko

AMK verkosto- opetuksen kehittämist. mistä parhaimmillaan. Annika Michelson ja Ari Vesikko AMK verkosto- opetuksen kehittämist mistä parhaimmillaan Annika Michelson ja Ari Vesikko Kansankynttiläst stä ohjaajaksi... Rohkeat opettajat ottivat haasteen vastaan ja tulivat mukaan kehittämään opetusta...

Lisätiedot

YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU

YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU Mertanen / Martikainen 1 Esimerkkinä yksilölliset aamutoimet Mertanen / Martikainen 2 Kyse on ajattelu- ja toimintatavasta Henkilö saa osallistua oman elämän suunnitteluun

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN. Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2

ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN. Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2 ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2 TULEVAN SEISKALUOKKALAISEN MUISTILISTA Minun on annettava itselleni aikaa tutustua uuteen koulurakennukseen, koulukavereihin ja opettajiin.

Lisätiedot

Selvitys kotihoidon yöpäivystyksen aloittamisesta uudelleen

Selvitys kotihoidon yöpäivystyksen aloittamisesta uudelleen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 28 18.2.2015 Asianro 269/05.05.01/2015 71 Selvitys kotihoidon yöpäivystyksen aloittamisesta uudelleen Päätöshistoria Sosiaali-

Lisätiedot

Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta?

Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta? Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta? Asiakaslähtöinen kehittäminen Valtion ja kansalaisyhteiskunnan tavoitteiden yhteen sovittamista Viranomaisammattilaisten ja kansalaisasiakkaiden jaettua asiantuntijuutta

Lisätiedot

Peruskoulujen tasa-arvo hanke

Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, joka kohdennetaan koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin Hankekokonaisuus,

Lisätiedot

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015 Esiopetuksen arvot Arvokysely tammikuu 2015 Yleistä kyselystä - Toteutettu Savonlinnan esiopetusyksiköissä - Aikuisille kysely netissä - Lapset keskustelivat ryhmissään aikuisen johdolla (valitsivat 12:sta

Lisätiedot

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle 2019-2020 Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Valitse ja vaikuta! Esivalinnat lukuvuodelle 2019-2020 Lukion opiskelijoilta kerätään esivalinnat kurssivalinnoista

Lisätiedot

Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake

Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake NOSACQ-50- Finnish Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake Kyselylomakkeen tarkoitus on kartoittaa sinun käsityksesi työturvallisuudesta tällä työpaikalla. Vastauksiasi käsitellään tietokoneella

Lisätiedot

Tiistain uusintaan ilmoittautuminen Uusintaan ilmoittaudutaan Wilman kautta.

Tiistain uusintaan ilmoittautuminen Uusintaan ilmoittaudutaan Wilman kautta. ROT 21.4.2015 1. UUSINTA 28.4. Tiistain 28.4. uusintaan ilmoittautuminen 17.4. - 26.4. Uusintaan ilmoittaudutaan Wilman kautta. 2. Eurooppa-päivä Lyseon Harjun toimipisteellä 11.5. Vietämme koko Lyseon

Lisätiedot

Lakisääteinen tapaturmavakuutus Tapaturman sattuessa - vakuutustodistuksen täyttöohje esimiehille

Lakisääteinen tapaturmavakuutus Tapaturman sattuessa - vakuutustodistuksen täyttöohje esimiehille 1(6) Lappeenrannan kaupunki Lakisääteinen tapaturmavakuutus Tapaturman sattuessa - vakuutustodistuksen täyttöohje esimiehille Tulosta tämä ohje itsellesi. Täytä vakuutustodistus tämän ohjeen avulla. Internet-osoite:

Lisätiedot

Kehityskeskustelulomake

Kehityskeskustelulomake Kehityskeskustelulomake Luottamuksellinen Täytetty: OHJEISTUS Lomaketta käytetään ryhmänohjaajan ja opiskelijan välisissä kehityskeskusteluissa koko opiskeluajan. Lomake on apuväline ryhmänohjaajalle opiskelijan

Lisätiedot

pyörähtelemään reaktanssin, resistanssin ja konduktanssin tahtiin.

pyörähtelemään reaktanssin, resistanssin ja konduktanssin tahtiin. Janin joulusoossi Muinaisessa, modernissa akatemiassa oli annettu käsky, että koko uljas henkilökunta olisi laitettava lomautusuhan alle. Tämä vaade toteutettiin vaikeina aikoina Kukkosslovakian vallitessa

Lisätiedot

Neljä vuotta kiikarointia koulukirjojen viidakossa

Neljä vuotta kiikarointia koulukirjojen viidakossa Neljä vuotta kiikarointia koulukirjojen viidakossa Suomen lukioissa on varmasti opiskelijoita, jotka menevät opinnoissaan sieltä, missä aita on matalin. Sitten on heitä, jotka ottavat ilon irti kouluvuosistaan

Lisätiedot

Joustavasti verkossa ERIVERIA.FI

Joustavasti verkossa ERIVERIA.FI Joustavasti verkossa Opiskelijan info verkko-opiskelusta 1. eriveria, mikä se on? 2. Mitä on verkko-opiskelu? 3. Miksi verkko-opiskelua? 4. Mistä opinnot löytyvät? 5. Mitä opintoja? 6. Miten verkossa opiskellaan?

Lisätiedot

Sukupuoli. Ikä. Koulutustausta. Asiakaspalaute Eteenpäin messut ja AO-viikko 2009 vastauksia 20. Peruskoulu 5 % Nainen 85 % Mies 15 % 18-25 0 % 26-35

Sukupuoli. Ikä. Koulutustausta. Asiakaspalaute Eteenpäin messut ja AO-viikko 2009 vastauksia 20. Peruskoulu 5 % Nainen 85 % Mies 15 % 18-25 0 % 26-35 Asiakaspalaute Eteenpäin messut ja AO-viikko 2009 vastauksia 20 Sukupuoli Nainen 8 Mies 1 Ikä 18-25 26-35 3 36-45 3 46-55 3 56-65 65- Koulutustausta Peruskoulu kansakoulu lukio oppikoulu ammatillinen peruskoulutus

Lisätiedot

Kylät kaupungin kumppanina lähipalvelun synnyttämisessä. Pieksämäen kylät ry 12.5.2015

Kylät kaupungin kumppanina lähipalvelun synnyttämisessä. Pieksämäen kylät ry 12.5.2015 Kylät kaupungin kumppanina lähipalvelun synnyttämisessä Pieksämäen kylät ry 12.5.2015 Palveluja ajetaan alas sattumanvaraisesti Oikea käsi ei tiedä mitä vasen tekee Jopa hallintokuntien välillä on tiedonkulun

Lisätiedot

Ohje hakulomakkeen täyttämiseen yliopistohaku.fi -palvelussa

Ohje hakulomakkeen täyttämiseen yliopistohaku.fi -palvelussa Hakijan ohje Opetushallitus kevät 2013 Ohje hakulomakkeen täyttämiseen yliopistohaku.fi -palvelussa Tässä ohjeessa on kuvattu miten hakulomake täytetään ja lähetetään yliopistohaku.fi-palvelussa. Näytön

Lisätiedot

Laajennetun työssäoppimisen työkalu opinto-ohjaajille. Luotsi2, SeTREENI5 hanketapaaminen Seinäjoki 19.3.2013

Laajennetun työssäoppimisen työkalu opinto-ohjaajille. Luotsi2, SeTREENI5 hanketapaaminen Seinäjoki 19.3.2013 Laajennetun työssäoppimisen työkalu opinto-ohjaajille Luotsi2, SeTREENI5 hanketapaaminen Seinäjoki 19.3.2013 1 Esimerkkejä laajennetun työssäoppimisen malleista Opiskelijan opintopolkujen laajentaminen

Lisätiedot

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Universität Paderborn Syksy 2014 MATKARAPORTTI. Simo Myrttinen

Universität Paderborn Syksy 2014 MATKARAPORTTI. Simo Myrttinen Universität Paderborn Syksy 2014 MATKARAPORTTI Simo Myrttinen 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 MATKAAN LÄHTEMINEN... 3 2 HOIDETTAVIA ASIOITA... 3 2.1 Asunnon hakeminen... 3 2.2 Tarvittavat asiakirjat ym.... 4 2.3

Lisätiedot

Hei, mitä täällä tapahtuu? Äiti? Eipäs kun opettaja. Kuka näistä asioista päättää? Ei, vaan kansanedustajat! Eduskuntatiedotus 2012

Hei, mitä täällä tapahtuu? Äiti? Eipäs kun opettaja. Kuka näistä asioista päättää? Ei, vaan kansanedustajat! Eduskuntatiedotus 2012 S U O M E K S I Hei, mitä täällä tapahtuu? Äiti? Eipäs kun opettaja. Kuka näistä asioista päättää? JULKAISIJA Eduskuntatiedotus 2012 Ei, vaan kansanedustajat! Taitto ja kuvitukset Hanna Lahti / Huomen

Lisätiedot

Tietoa uudelle kotitalousopetuksen opiskelijalle. Koulutuskeskus Sedu, Seinäjoki, Upankatu

Tietoa uudelle kotitalousopetuksen opiskelijalle. Koulutuskeskus Sedu, Seinäjoki, Upankatu Tietoa uudelle kotitalousopetuksen opiskelijalle Koulutuskeskus Sedu, Seinäjoki, Upankatu Tervetuloa opiskelemaan Koulutuskeskus Seduun! Opintosi alkavat Koulutuskeskus Sedu, Seinäjoki, Upankadun opetuspisteessä

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06

Lisätiedot

kotitehtävät 2/12 3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla. Vääriä vastauksia ei ole.

kotitehtävät 2/12 3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Oma tarina Ohjeet kotitehtävien tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ja ota mukaasi nämä tehtävät. Varaa keskeytymätöntä aikaa 2-4 tuntia. 2. Kun

Lisätiedot

IV-kuntotutkimushanke_tutkijat

IV-kuntotutkimushanke_tutkijat IV-kuntotutkimushanke_tutkijat 1. 1. Kuinka käyttökelpoisena pidät SuLVIn IV-kuntotutkimusohjeistusta yleisesti? 1 2 3 4 5 Yhteensä Keskiarvo Asteikko 0 0 0 3 0 3 4 2. 2. Kuinka hyvänä pidät IV-kuntotutkimuksen

Lisätiedot

Case 1. Saara. 1A. Näkökulmat: Saara itse ja opiskelijayhteisö

Case 1. Saara. 1A. Näkökulmat: Saara itse ja opiskelijayhteisö Case 1. Saara Saara on aina ollut hyvä koulussa ja yliopistoonkin hän pääsi ensimmäi-sellä yrittämällä opiskelemaan äidinkielen opettajaksi. Neljäs vuosi on lähtenyt käyntiin ja hän on edennyt opinnoissaan

Lisätiedot

Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto. Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi?

Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto. Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi? Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi? Useimmat meistä viettävät koko elämänsä yhdessä tietyssä kulttuuriympäristössä. Siitä syystä

Lisätiedot

Palvelut nyt ja tulevaisuudessa

Palvelut nyt ja tulevaisuudessa Yleiskaavatyö 2013 2016 Yleiskaavaluonnos 2014 Palvelut nyt ja tulevaisuudessa Nettikysely 13.11. 15.12.2014 vastaajia 1 339 Palvelut Lahdessa nyt ja tulevaisuudessa Lahden kaupungin maankäyttö toteutti

Lisätiedot

Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO

Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO Kv päivät Levi 21.5. May- 13 Tässä infosessiossa: Mikä on GlobalMindendess-kysely?

Lisätiedot

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle 2019-2020 Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Valitse ja vaikuta! Esivalinnat lukuvuodelle 2019-2020 Lukion opiskelijoilta kerätään esivalinnat kurssivalinnoista

Lisätiedot

Rohkean brändääjän ABC

Rohkean brändääjän ABC Rohkean brändääjän ABC Tässä omiin kokemuksiini perustuva ohjeistus kohta kohdalta, jota olen seurannut omissa brändäys-projekteissani. Mielestäni brändi, riippumatta sen koosta, on aina kasvutarina. Brändi

Lisätiedot

Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt. Työkaluja monialaisen oppimiskokonaisuuden toteutumisen seurantaan ja arviointiin - OPS2016

Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt. Työkaluja monialaisen oppimiskokonaisuuden toteutumisen seurantaan ja arviointiin - OPS2016 Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt Työkaluja monialaisen oppimiskokonaisuuden toteutumisen seurantaan ja arviointiin - OPS2016 Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt Arvioinnin

Lisätiedot

Avioliittoon vihkiminenopas

Avioliittoon vihkiminenopas Avioliittoon vihkiminenopas Suurin on rakkaus Olette kohdanneet ihmisen, jonka kanssa haluatte viettää loppuelämänne. Se on ihmeellisen hienoa. Kirkossa voitte solmia avioliiton, pyytää sille Jumalan

Lisätiedot

1. Eläydy, voit halutessasi myös pukeutua, lukemasi kirjan henkilöksi. Anna luokkatovereiden haastatella sinua.

1. Eläydy, voit halutessasi myös pukeutua, lukemasi kirjan henkilöksi. Anna luokkatovereiden haastatella sinua. 1. Eläydy, voit halutessasi myös pukeutua, lukemasi kirjan henkilöksi. Anna luokkatovereiden haastatella sinua. Valitsin henkilöksi. Valitsin juuri hänet, koska 2. Tee kuvin ja sanoin ajatuskartta lukemasi

Lisätiedot

VIESTI 2/2012 SISÄLLYS. TERVEYDENHUOLLON HENKILÖKUNNALLE Teemana Ainutkertainen ihminen SISÄLLYS. 3 Pääkirjoitus Kaija Toivanen

VIESTI 2/2012 SISÄLLYS. TERVEYDENHUOLLON HENKILÖKUNNALLE Teemana Ainutkertainen ihminen SISÄLLYS. 3 Pääkirjoitus Kaija Toivanen VIESTI 2/2012 TERVEYDENHUOLLON HENKILÖKUNNALLE Teemana Ainutkertainen ihminen SISÄLLYS SISÄLLYS 3 Pääkirjoitus Kaija Toivanen 4 Minäkuvia ja minuuden tarinoita Marjaana Tuovinen 8 Näkökulma Hengellisyys

Lisätiedot

Tekninen työ. Aihepiirityöskentely: PUUSALKKU. Helsingin Yliopisto Opettajankoulutuslaitos kevät 1991 Jukka-Pekka Kajander

Tekninen työ. Aihepiirityöskentely: PUUSALKKU. Helsingin Yliopisto Opettajankoulutuslaitos kevät 1991 Jukka-Pekka Kajander Tekninen työ Aihepiirityöskentely: PUUSALKKU Helsingin Yliopisto Opettajankoulutuslaitos kevät 1991 Jukka-Pekka Kajander 1. Motivointi Välineet: Kuvia erilaisista salkuista (myös muista kuin puusalkuista)

Lisätiedot

Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala

Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala Lasta ei voida ohjelmoida kokemaan sitä mitä aikuiset toivovat hänen kokevan.

Lisätiedot

Ohjaus vuosiluokittain 1. vuosikurssi

Ohjaus vuosiluokittain 1. vuosikurssi Ohjaus vuosiluokittain 1. vuosikurssi Mitä? Kuka vastaa? Mitä tapahtuu? Milloin? n tuokiot Koulun säännöt ja toimintatavat Lukio-opintoihin perehdyttäminen Ryhmäytymisen tukeminen Lukio-opintojen kannalta

Lisätiedot

Tani Savolainen ja Eveliina Kantola LAPIN AMK 2015

Tani Savolainen ja Eveliina Kantola LAPIN AMK 2015 Kehittämistyö Tani Savolainen ja Eveliina Kantola LAPIN AMK 2015 Aina Aina ajatellaan, ajatellaan että se on joku muu muu, joka juo. juo Itse asiassa alkoholin suurkuluttajat ovat meillä mukana työelämässä,

Lisätiedot

ARA-PAJA 19.3.2014 Laitoshoidon purku ja asumisen kehittäminen

ARA-PAJA 19.3.2014 Laitoshoidon purku ja asumisen kehittäminen ARA-PAJA 19.3.2014 Laitoshoidon purku ja asumisen kehittäminen Asumisen ja asuntoverkostojen kehittäminen Mitä teemme tällä hetkellä: - Olemme Kymenlaaksossa sitoutuneet kehittämään laitoshoidon tilalle

Lisätiedot

Mun juttu 1.10.2009. SYYSKOKOUS Aika 30.9.2009 klo 14.15 16 Lyseon lukio kabinetti. Läsnä Veli Ville Varneslahti puheenjohtaja

Mun juttu 1.10.2009. SYYSKOKOUS Aika 30.9.2009 klo 14.15 16 Lyseon lukio kabinetti. Läsnä Veli Ville Varneslahti puheenjohtaja 1 Uusi Paradigma Mun juttu MUISTIO 1.10.2009 SYYSKOKOUS Aika 30.9.2009 klo 14.15 16 Paikka Lyseon lukio kabinetti Läsnä Veli Ville Varneslahti puheenjohtaja Päivi Tyrväinen sihteeri Heikki Hirvonen Pirjo

Lisätiedot

Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Ja a k. 5 : 1 6

Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Ja a k. 5 : 1 6 Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Ja a k. 5 : 1 6 Tunnustakaa siis syntinne toisillenne Tunnustakaa siis syntinne toisillenne Mitä tämä tarkoittaa?

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. KVALT, 30.11.2015 18:00, Pöytäkirja

SISÄLLYSLUETTELO. KVALT, 30.11.2015 18:00, Pöytäkirja SISÄLLYSLUETTELO KVALT, 30.11.2015 18:00, Pöytäkirja 73 LAUSUNTO ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEISTA JA SOTE-UUDISTUKSESTA... 1 Pykälän liite: Liite 3: Lopen kunnan lausunto... 2 73, KVALT 30.11.2015 18:00

Lisätiedot

Puheenjohtaja Teppo Säkkinen Suomen Lukiolaisten Liitto. Elinikäisen ohjauksen työseminaari, OKM 12.11.

Puheenjohtaja Teppo Säkkinen Suomen Lukiolaisten Liitto. Elinikäisen ohjauksen työseminaari, OKM 12.11. Puheenjohtaja Teppo Säkkinen Suomen Lukiolaisten Liitto Elinikäisen ohjauksen työseminaari, OKM 12.11. Taustaa: lukiolaisten siirtyminen jatkoopintoihin Tutkimustietoa opintojen ohjauksesta Opinto-ohjauksen

Lisätiedot

VIESTINNÄN TYÖKALUPAKKI AUKI

VIESTINNÄN TYÖKALUPAKKI AUKI VIESTINNÄN TYÖKALUPAKKI AUKI Drum Communications 2014! We re sorry but no part of this publication, whether in hardcopy, electronic or verbal form, may be quoted used or reproduced in any form without

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ASIAKASRAATI

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ASIAKASRAATI Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ASIAKASRAATI Asiakasraatitoiminta tiiviisti Yhtymähallituksen jaosto päätti asiakasraati toiminnan aloittamisesta 27.11.2013 Asiakasraatia vetää kehittämispäällikkö, jonka vastuualueena

Lisätiedot

Lapsen osallisuus prosessissa Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa

Lapsen osallisuus prosessissa Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa Lapsen osallisuus prosessissa Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa Milja Laakso Asiantuntija, Lastensuojelun edunvalvojatoiminta Pelastakaa Lapset ry Maakunnallinen

Lisätiedot

- Kommentoi koodisi. Koodin kommentointiin kuuluu kuvata metodien toiminta ja pääohjelmassa tapahtuvat tärkeimmät toiminnat. Esim.

- Kommentoi koodisi. Koodin kommentointiin kuuluu kuvata metodien toiminta ja pääohjelmassa tapahtuvat tärkeimmät toiminnat. Esim. Projektityö olioista. Projektityön ohjeistus: - Jokainen valitsee vain yhden aiheen projektityökseen. Projektityön tarkoitus on opetella tekemään hieman isompi, toimiva ohjelma olioita käyttäen. Ohjelmakoodi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Taivas, Jumalan kaunis koti

Nettiraamattu lapsille. Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015 (osa 2)

Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015 (osa 2) Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015 (osa 2) Aamiaishuoneessa lamput olivat erityisasemassa. Noin 8 km päässä etelään oli pieni kaunis kylä Laem Mae Phim, jota Kerosen Gizmo kehui meille paikaksi, jossa tulisi

Lisätiedot

Tutkimus järjestäytymisestä

Tutkimus järjestäytymisestä Tutkimus järjestäytymisestä Tutkimuksen taustaa Tutkimuksen taustaa: Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen ammatilliseen järjestäytymiseen liittyen Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

1. OHJAUSSUUNNITELMA Ohjauksen työnjako ja sisällöt. Liite 4: Ohjaussuunnitelma Rehtori Opinto-ohjaaja. Ensimmäinen vuositaso

1. OHJAUSSUUNNITELMA Ohjauksen työnjako ja sisällöt. Liite 4: Ohjaussuunnitelma Rehtori Opinto-ohjaaja. Ensimmäinen vuositaso Liite 4: Ohjaussuunnitelma 1. OHJAUSSUUNNITELMA Lukion ohjaustoiminnan tavoitteena on auttaa opiskelijaa suunnittelemaan ja toteuttamaan omaa opinto-ohjelmaansa, tukea häntä oppimisen taitojen kehittämisessä

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016 Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016 Mikä on opetussuunnitelma? Opetussuunnitelma on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Siinä kerrotaan,

Lisätiedot

Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 7, 28.10.2015

Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 7, 28.10.2015 Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 7, 28.10.2015 1. Onko olemassa yhtenäistä verkkoa, jossa (a) jokaisen kärjen aste on 6, (b) jokaisen kärjen aste on 5, ja paperille piirrettynä sivut eivät

Lisätiedot

Olen täysin samaa mieltä (Arvo: 4)

Olen täysin samaa mieltä (Arvo: 4) Opinto-ohjauksen arviointi 2012 - Opiskelijakysely Yhteenvetoraportti, N=29, Julkaistu: 15.11.2012 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Oppilaitos ja yksikkö 1. Sataedu, Kokemäki 14 50,00% 2. Sataedu, Harjavalta

Lisätiedot

Ohjaus uudessa lukion OPSissa ja Wilma Jaana Puranen, opo Sammon keskuslukio, Tampere

Ohjaus uudessa lukion OPSissa ja Wilma Jaana Puranen, opo Sammon keskuslukio, Tampere Ohjaus uudessa lukion OPSissa ja Wilma 17.11.2015 Jaana Puranen, opo Sammon keskuslukio, Tampere Ohjaus korostuu uudessa OPSissa Koko koulu ohjaa- periaate, ohjaus on kaikkien vastuulla Opinto-ohjaajalla

Lisätiedot

Sisällys. 1 Menomatka... 1 2. Saapuminen Tanskaan... 1 3. Työssäoppiminen... 2

Sisällys. 1 Menomatka... 1 2. Saapuminen Tanskaan... 1 3. Työssäoppiminen... 2 MATKARAPORTTI Työssäoppiminen Tanskassa 14.4.2016-23.5.2016 LHk15ak30 Joentakanen Sirkka Oulaisten ammattiopisto, sosiaali- ja terveysalan yksikkö Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Sisällys 1 Menomatka...

Lisätiedot

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle 2019-2020 Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Valitse ja vaikuta! Esivalinnat lukuvuodelle 2019-2020 Lukion opiskelijoilta kerätään esivalinnat kurssivalinnoista

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nehemia rakentaa muurin

Nettiraamattu lapsille. Nehemia rakentaa muurin Nettiraamattu lapsille Nehemia rakentaa muurin Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Valmennusryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli vanhemmille

Lisätiedot

TimeEdit henkilökunnan ohje

TimeEdit henkilökunnan ohje TIMEEDIT-OHJE 1 (13) TimeEdit henkilökunnan ohje TIMEEDIT WEB... 2 TYÖJÄRJESTYKSET... 2 TYÖJÄRJESTYKSET NÄKYMÄT JA HAKUEHDOT... 4 VARAA TILA... 5 VARAA AUTO... 6 NÄYTÄ OMAT VARAUKSET... 6 TEE POISSAOLOILMOITUS...

Lisätiedot

Jatko-opintosuunnitelman ohjaaminen

Jatko-opintosuunnitelman ohjaaminen Jatko-opintosuunnitelman ohjaaminen 19.4.2013 Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät Anu Turunen Lyseonpuiston lukio Taustaa Syksyllä 2010 OKM myönsi rahoituksen lukioiden opintoohjauksen

Lisätiedot

MYÖNTEINEN ELÄMÄNMUUTOS lähtee käyntiin 10.5.2016!

MYÖNTEINEN ELÄMÄNMUUTOS lähtee käyntiin 10.5.2016! Tiedäthän sellaisen ikävän tunteen, kun ei jaksaisi tehdä mitään ja haluaisi vetää vain peiton korville? Uusi, miellyttävä tapa keventää mieltä ja taakkaa ekurssin avulla. Liity pilottiryhmään ja tule

Lisätiedot

Tarkka kohdentaminen potentiaalisiin asiakkaisiin oli avain menestykseen CASE Fresh Fitness

Tarkka kohdentaminen potentiaalisiin asiakkaisiin oli avain menestykseen CASE Fresh Fitness Tarkka kohdentaminen potentiaalisiin asiakkaisiin oli avain menestykseen CASE Fresh Fitness Toimiala: Liikuntapalvelut / kuntokeskukset + Yritys: FRESH FITNESS OY "Nyt markkinointi pohjautuu kovaan dataan

Lisätiedot

MAA10 HARJOITUSTEHTÄVIÄ

MAA10 HARJOITUSTEHTÄVIÄ MAA0 Määritä se funktion f: f() = + integraalifunktio, jolle F() = Määritä se funktion f : f() = integraalifunktio, jonka kuvaaja sivuaa suoraa y = d Integroi: a) d b) c) d d) Määritä ( + + 8 + a) d 5

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua?

Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua? Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua? Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden kevätpäivät, Lahti 22.5.2012 Round Table -keskustelu Marjo Piironen ja Liisa Timonen Marjo Piironen ja Liisa

Lisätiedot

JYLLAN VANHEMPAINILLAT 2015-16

JYLLAN VANHEMPAINILLAT 2015-16 JYLLAN VANHEMPAINILLAT 2015-16 1. VUOSIKURSSI 2. VUOSIKURSSI 3. VUOSIKURSSI Kaikkien vuosikurssien vanhempainillat löytyvät siis tästä järjestyksessä. 1. VUOSIKURSSIN VANHEMPAINILTA www.jylla.fi Opinto-ohjaus

Lisätiedot

Ajatuksia nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukemisesta ja syrjäytymisen ehkäisemisestä

Ajatuksia nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukemisesta ja syrjäytymisen ehkäisemisestä Ajatuksia nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukemisesta ja syrjäytymisen ehkäisemisestä Monikulttuuriasiain neuvottelukunta 19.9.2012 Aino-Marja Kairamo Tekijöitä, jotka pahentavat syrjäytymisriskiä

Lisätiedot

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kieli A2-kieli alkaa 5. luokalta ja sitä opiskellaan kaksi tuntia viikossa viidennellä ja kuudennella luokalla. Opiskelu jatkuu 9. luokan loppuun saakka. Metsokankaan

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tikkakosken varhaiskasvatuspalvelut 41160 Tikkakoski SISÄLLYS 1. TIKKAKOSKEN VARHAISKASVATUSPALVELUT 2 2. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMIVA ARKI......3 3. HYVINVOIVA

Lisätiedot

Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> If Login ja vahinkolomake

Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> If Login ja vahinkolomake Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> If Login ja vahinkolomake Työtapaturman ilmoittaminen If Login Sisältö Työtapaturmalomake If Loginissa s. 3-5 Vahinkolomakkeen täyttäminen Esimies s. 6-14 Henkilöstöhallinto

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot yhteishaku 2015 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Opiskelijan polku 2 Mitä hyötyä? Opiskelemalla lukioaineita parannat mahdollisuuksiasi menestyä jatko-opintojen

Lisätiedot

Tässä nipussa ohjeita sekä kaksi paperia, jotka palautat opolle: Tet-muistiinpanolomake: oma työskentely ja ammatin esittely (kaksipuolinen paperi)

Tässä nipussa ohjeita sekä kaksi paperia, jotka palautat opolle: Tet-muistiinpanolomake: oma työskentely ja ammatin esittely (kaksipuolinen paperi) Oppilaan nimi Luokka: Ohjeet tet-jaksolle Tässä nipussa ohjeita sekä kaksi paperia, jotka palautat opolle: Tiedote sinulle ja huoltajalle: ei tarvitse palauttaa kenellekään. Tet-muistiinpanolomake: oma

Lisätiedot

Matematiikan tukikurssi

Matematiikan tukikurssi Matematiikan tukikurssi Kurssikerta 8 1 Derivaatta Tarkastellaan funktion f keskimääräistä muutosta tietyllä välillä ( 0, ). Funktio f muuttuu tällä välillä määrän. Kun tämä määrä jaetaan välin pituudella,

Lisätiedot

Opopäivät 7.2.2013 Kouvola. Liisa Lamminsivu-Risku Kerttu Pylvänäinen

Opopäivät 7.2.2013 Kouvola. Liisa Lamminsivu-Risku Kerttu Pylvänäinen Opopäivät 7.2.2013 Kouvola Liisa Lamminsivu-Risku Kerttu Pylvänäinen Keski-Suomen lukiohanke Tulevaisuuden lukio ja opinto-ohjaus 1. Opiskelija vastaanottajasta toimijaksi Kysyy, tutkii, selvittää, kokeilee,

Lisätiedot