Terveiset Ylä-Kainuun lastensuojelun sosiaalityöstä lukioille ja ammattikouluille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Terveiset Ylä-Kainuun lastensuojelun sosiaalityöstä lukioille ja ammattikouluille"

Transkriptio

1 Terveiset Ylä-Kainuun lastensuojelun sosiaalityöstä lukioille ja ammattikouluille

2 2 Hyvä yhteistyökumppani! PÄRE- projekti on laatinut yhteistyössä Kainuun ammattiopiston, lukion ja Ylä-Kainuun lastensuojelun sosiaalityön kanssa tiedotteen toisen asteen oppilaitoksille liittyen yhteistyöhön oppilaitosten ja lastensuojelun sosiaalityön välillä alle 18vuotiaan nuoren asioissa. Ohjeistuksen tavoitteena on: toimia yhteistyön herättäjänä ja ylläpitäjänä luoda sujuva tiedonkulku oppilaitoksen ja sosiaalitoimen välillä madaltaa koulujen ja oppilaitosten henkilökunnan kynnystä ottaa yhteyttä lastensuojeluun lasta/ nuorta koskevissa asioissa selkeyttää ja yhdenmukaistaa ohjeita koulun ja sosiaalitoimen yhteistyöstä Etusijalla kaikessa toiminnassa ovat lapset ja nuoret. Meidän kaikkien yhteinen tehtävä on varmistaa, että heillä olisi mahdollisuudet turvalliseen kasvuun. Mahdollisiin ongelmiin on tärkeää puuttua varhaisessa vaiheessa. Tällöin mahdollisuudet lapsen tai nuoren auttamiseksi ovat hyvät, eikä asioiden järjestäminen välttämättä vaadi raskaita toimenpiteitä.

3 3 MIKSI YHTEISTYÖ ERI TOIMIJOIDEN VÄLILLÄ ON TÄRKEÄÄ? Peruskoulun jälkeen nuori kokee elämässään paljon muutoksia ja eteen tulee monia uusia asioita. Ensiaskeleet kohti itsenäistä elämää eivät suju aina ongelmitta. Nuori tarvitsee tukea itsenäisen elämän aloittamisessa. Oppilaitoksilla on erilaisia toimintamalleja, joilla opiskelijaa voi tukea niin opiskelussa kuin vapaa-ajallakin. Lastensuojelun sosiaalityö toimii oppilaitosten yhteistyökumppanina nuoren asioissa. Nuoren oman paikkakunnan lastensuojelun sosiaalityöntekijä on tärkeä linkki silloin, jos nuoren opiskelussa tai elämänhallinnassa ilmenee ongelmia. Mitä varhaisemmin asioihin puututaan, sitä paremmat mahdollisuudet niihin on vaikuttaa. Moniammatillisella yhteistyöllä pystytään nuorelle takaamaan kattava tuki. Yhteistyötä tehdään myös ennaltaehkäisevästi, ei pelkästään ongelmien yhteydessä. Yhteistyö oppilaitosten kanssa toimii jo nykyiselläänkin hyvin. Tämän tiedotteen tarkoituksena on lähinnä muistuttaa yhteistyömahdollisuuksista oppilaitoksen ja sosiaalityön välillä.

4 4 Konsultointi Lastensuojelun sosiaalityöntekijöihin voi ottaa yhteyttä myös tapauksissa, jolloin huoli nuoresta on herännyt, mutta ollaan epävarmoja siitä, kuuluisiko asiasta tehdä lastensuojeluilmoitusta Soitto sosiaalitoimeen kerrotaan tilanne tapaus -tasolla pyydetään sosiaalityöntekijän kommenttia siihen, onko lastensuojeluilmoituksen tekeminen aiheellista Pääsääntönä yhteistyössä voi pitää sitä, että aina voi ottaa yhteyttä. Vaikka yhteydenotto ei käynnistäisikään toimenpiteitä sosiaalitoimen puolelta, on asia kuitenkin sosiaalityön tiedossa, mikäli vastaisuudessa ongelmia ilmenee uudestaan tai ongelmat lisääntyvät. Lastensuojelun sosiaalityöntekijät ottavat yhteyttä oppilaitokseen, kun oppilaitoksessa opiskelevasta nuoresta on syntynyt huoli opiskelijan kotipaikkakunnalla. Kyseessä voi tällöin olla esim. asia, jonka ajatellaan vaikuttavan nuoren opiskeluun tai muuhun elämänhallintaan opiskelupaikkakunnalla. Yhteistyö oppilaitoksen ja sosiaalityön välille voi siis syntyä puolin ja toisin. Tärkeintä on, että toimitaan yhteistyössä nuoren hyväksi.

5 5 MILLOIN VOI OTTAA YHTEYTTÄ LAPSEN/NUOREN OMAN PAIKKAKUNNAN LASTENSUOJELUN SOSIAALITYÖNTEKIJÄÄN? SILLOIN kun oppilaitoksen työntekijä arvioi yhteistyön sosiaalitoimen kanssa tukevan nuorta. Esimerkiksi OPISKELU Nuorella on jossakin kouluaineessa niin huomattavia vaikeuksia, että opinnot eivät etene ja opiskelu on mahdollisesti vaarassa keskeytyä Poissaolot haittaavat opintojen etenemistä. Koulun toimet tilanteen korjaamiseksi eivät ole tehonneet Määräaikaisista erottamisista (myös asuntolasta erottaminen), koulun keskeytymisestä/ keskeyttämisestä tulisi aina toimittaa tieto nuoren kotipaikkakunnan sosiaalitoimeen ASUMINEN ja VAPAA-AIKA Nuorella on vaikeuksia asumisessa/ vapaa-ajalla Nuori on toistuvasti viikonlopun jälkeen väsynyt Nuori alkaa viikonloppua kohti oirehtia (levottomuus, masentuneisuus jne.) Nuori ei halua mennä kotiin Häiriökäyttäytyminen, vaikeat käytöshäiriöt Päihteiden käyttö Eristäytyminen Selkeät elämänhallinnan ongelmat (vaikeuksia herätä aamulla, vuorokausirytmi hukassa, henkilökohtaisesti hygieniasta huolehtiminen heikkoa) Nuorella on ongelmia (masennus, syömishäiriö, päihteet tms.) ja koulun henkilökunnalla on huoli nuoren hyvinvoinnista, mutta nuori ei anna lupaa ilmoittaa asiasta vanhemmille Lastensuojelun sosiaalityöhön voi ja tulee ottaa yhteyttä vaitiolovelvollisuuden estämättä kun huoli nuoresta on herännyt!

6 6 Yhteistyöterveisin Puolanka Arja Rajala Sosiaalityöntekijä Maarit Heikkinen Sosiaaliohjaaja Suomussalmi Tuula Halonen Sosiaalityöntekijä Suvi-Tuulia Seitsojoki Sosiaalityöntekijä Hyrynsalmi Sosiaalipäivystys Eila Tolonen Sosiaalityöntekijä Virka-ajan ulkopuolella kiireelliset yhteydenotot hätänumeroon 112

7 7 Lastensuojelulaki 7 Lasten ja nuorten hyvinvoinnin seuraaminen ja edistäminen Kunnan sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen ja kunnan muiden viranomaisten on yhteistyössä seurattava ja edistettävä lasten ja nuorten hyvinvointia sekä poistettava kasvuolojen epäkohtia ja ehkäistävä niiden syntymistä. Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen on välitettävä tietoa lasten ja nuorten kasvuoloista ja sosiaalisista ongelmista sekä annettava asiantuntija-apua muille viranomaisille samoin kuin kunnan asukkaille ja kunnassa toimiville yhteisöille. 25 Ilmoitusvelvollisuus Sosiaali- ja terveydenhuollon, opetustoimen, nuorisotoimen, poliisitoimen ja seurakunnan tai muun uskonnollisen yhdyskunnan palveluksessa tai luottamustoimessa olevat henkilöt sekä muun sosiaalipalvelujen tai terveydenhuollon palvelujen tuottajan, opetuksen tai koulutuksen järjestäjän tai turvapaikan hakijoiden vastaanottotoimintaa tai hätäkeskustoimintaa taikka koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa harjoittavan yksikön palveluksessa olevat henkilöt ja terveydenhuollon ammattihenkilöt ovat velvollisia viipymättä ilmoittamaan salassapitosäännösten estämättä kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, jos he tehtävässään ovat saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä. Lastensuojeluilmoituslomake Kainuun maakunta-kuntayhtymälle internetissä:

8 Yhteistyössä nuoren terveellisen kasvun ja hyvinvoinnin tukemiseksi Kainuun maakunta-kuntayhtymä PL 40, Kainuu Projektipäällikkö Johanna Kurtti PÄRE - päihdehoitopalvelua nuorille -hanke Puh: Sähköposti: johanna.kurtti@kainuu.fi

KESKIÖSSÄ LAPSI Mitä ja miten voimme tehdä yhdessä? Koonnut: Projektikoordinaattori Sirpa Tuomela-Jaskari, LasSe

KESKIÖSSÄ LAPSI Mitä ja miten voimme tehdä yhdessä? Koonnut: Projektikoordinaattori Sirpa Tuomela-Jaskari, LasSe KESKIÖSSÄ LAPSI Mitä ja miten voimme tehdä yhdessä? Koonnut: Projektikoordinaattori Sirpa Tuomela-Jaskari, LasSe KOTI Kehitysympäristö KOULU HARRASTUKSET VARHAISKASVATUS VAPAA-AIKA Lastensuojelun taustalla

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 2/ (11) Sosiaali- ja terveystoimi

Kainuun maakunta -kuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 2/ (11) Sosiaali- ja terveystoimi Kainuun maakunta -kuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 2/2009 1 (11) PÄRE PÄIHDEHOITOPALVELUA NUORILLE -HANKE OHJAUSRYHMÄ Aika: Perjantai klo 12.30 14.15 Paikka: Suomussalmen kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone,

Lisätiedot

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää. Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja

Lisätiedot

Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa

Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa Koulutusmateriaali vapaaehtoisille SPR/ Päihdetyö / Kati Laitila Koulutuksen tavoite Edistää lasten ja nuorten turvallisuuden, terveyden, oikeuksien ja

Lisätiedot

Koulu haastavuuden kesyttäjänä Marja-Liisa Autio Auroran koulu

Koulu haastavuuden kesyttäjänä Marja-Liisa Autio Auroran koulu Koulu haastavuuden kesyttäjänä 29.4.2010 Marja-Liisa Autio Auroran koulu 1 Haastavuus ja hyvän yhteistyön ennakointi Oma ammatillisuus ja aikuisuus / haastavuus Oman asenteen tunnistaminen Työhön sitoutuminen

Lisätiedot

Valomerkki toimintamalli

Valomerkki toimintamalli Valomerkki toimintamalli Stop nuorten päihteiden käytölle Kaarinan kaupunki Kaarinan kihlakunnan poliisi 2008 Valomerkki -toimintamalli Aloitettiin huhtikuussa 2004 Kihlakunnan poliisin ja kaupungin nuoriso-

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013

Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava sekä ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu OPPILASHUOLTO Oppilashuolto on toimintaa, jolla edistetään ja ylläpidetään oppilaan hyvinvointia, hyvää oppimista, tervettä kasvua ja kehitystä. Tavoite on edistää myös koulun yhteisöllisyyttä, myönteistä

Lisätiedot

PÄIVÄN PÄIHDETILANNE 2016 SEMINAARI TURUSSA

PÄIVÄN PÄIHDETILANNE 2016 SEMINAARI TURUSSA PÄIVÄN PÄIHDETILANNE 2016 SEMINAARI TURUSSA 25.04.2016 Päihdeongelmien torjunta - kaikkien yhteinen asia Tilannekatsaus poliisin näkökulmasta 2016 Janne Aro-Heinilä Ylikonstaapeli Lounais-Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Miten lasta ja perhettä tuetaan sosiaalihuollossa ja lastensuojelussa kun olen ilmaissut huoleni?

Miten lasta ja perhettä tuetaan sosiaalihuollossa ja lastensuojelussa kun olen ilmaissut huoleni? Miten lasta ja perhettä tuetaan sosiaalihuollossa ja lastensuojelussa kun olen ilmaissut huoleni? Helsingin sosiaali- ja kriisipäivystys Pia Mäkeläinen 7.3.2019 Lastensuojelu mediassa Mielenterveyspalvelut

Lisätiedot

Sosiaalityö päivystyksessä pilotti Yhteenveto webropol-seurannasta (keskeisimpiä osioita)

Sosiaalityö päivystyksessä pilotti Yhteenveto webropol-seurannasta (keskeisimpiä osioita) Sosiaalityö päivystyksessä pilotti Yhteenveto webropol-seurannasta (keskeisimpiä osioita) Integraatio - työryhmä 27.1.2016 Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 - hanke Tavoitteet:

Lisätiedot

Kiusaaminen koulun arjessa 10.11.2015. Merja Rasinkangas Oulun poliisilaitos ylikonstaapeli, koulupoliisi merja.rasinkangas@poliisi.

Kiusaaminen koulun arjessa 10.11.2015. Merja Rasinkangas Oulun poliisilaitos ylikonstaapeli, koulupoliisi merja.rasinkangas@poliisi. Kiusaaminen koulun arjessa 10.11.2015 Merja Rasinkangas Oulun poliisilaitos ylikonstaapeli, koulupoliisi merja.rasinkangas@poliisi.fi Oulun poliisilaitos 750 työntekijää 16 poliisiasemaa pääpoliisiasema

Lisätiedot

Valomerkki toimintamalli

Valomerkki toimintamalli Valomerkki toimintamalli Stop nuorten päihteiden käytölle Kaarinan kaupunki Varsinais- Suomen poliisilaitos 2013 Valomerkki -toimintamalli Aloitettiin huhtikuussa 2004 V- S poliisin ja kaupungin nuoriso-

Lisätiedot

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke 2(7) Sisällys Lastensuojeluasian vireilletulo...3 Arvio toimenpiteiden tarpeesta...4 Kiireelliset lastensuojelutoimenpiteet...4 Lastensuojelutarpeen selvitys...5 Avohuollon tukitoimet...5 Huostaanotto

Lisätiedot

LASTENSUOJELULAKI ja ILMOITUSVELVOLLISUUS Lastensuojelun yhteistyötahojen näkökulmasta. 8.3.2013 Lakimies Kati Saastamoinen 1

LASTENSUOJELULAKI ja ILMOITUSVELVOLLISUUS Lastensuojelun yhteistyötahojen näkökulmasta. 8.3.2013 Lakimies Kati Saastamoinen 1 LASTENSUOJELULAKI ja ILMOITUSVELVOLLISUUS Lastensuojelun yhteistyötahojen näkökulmasta 8.3.2013 Lakimies Kati Saastamoinen 1 LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN Viranomaisten välinen yhteistyö 8.3.2013

Lisätiedot

Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon?

Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon? Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon? Työttömän henkilön hoito ja palveluprosessi -koulutus 8.12.2015 Katariina Korkeila Turun hyvinvointitoimiala, terveyspalvelut

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolaki (1301/2014) uudistuu ja uudistaa Perusterveydenhuollon hoitotyön johtajien kokous Helsinki 10.4.2015

Sosiaalihuoltolaki (1301/2014) uudistuu ja uudistaa Perusterveydenhuollon hoitotyön johtajien kokous Helsinki 10.4.2015 Sosiaalihuoltolaki (1301/2014) uudistuu ja uudistaa Perusterveydenhuollon hoitotyön johtajien kokous Helsinki 10.4.2015 7.4.2015 Virva Juurikkala Sosiaalihuolto on kokonaisvaltaista hyvinvointipolitiikkaa

Lisätiedot

Erityistä tukea tarvitsevat asiakkaat sosiaali- ja terveydenhuollossa

Erityistä tukea tarvitsevat asiakkaat sosiaali- ja terveydenhuollossa Erityistä tukea tarvitsevat asiakkaat sosiaali- ja terveydenhuollossa SHL 3 erityistä tukea tarvitsevalla henkilöllä ja asiakkaalla tarkoitetaan henkilöä, jolla on erityisiä vaikeuksia hakea ja saada tarvitsemiaan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta 25.2.2016 2 SIILINJÄRVEN KUNTA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA OHJEET 1.3.

Sosiaali- ja terveyslautakunta 25.2.2016 2 SIILINJÄRVEN KUNTA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA OHJEET 1.3. Sosiaali- ja terveyslautakunta 25.2.2016 2 SIILINJÄRVEN KUNTA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA OHJEET 1.3.2016 ALKAEN 1(4) 1 Lapsiperheiden kotipalvelun ja kriteerien tarkoitus Lapsiperheiden

Lisätiedot

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus Lyhyesti Luovista Luovissa saat olla oma itsesi Luovi on valtakunnallisesti toimiva ammatillinen erityisoppilaitos. Luovin henkilöstö huomioi jokaisen opiskelijan yksilönä. Luovilaiset ymmärtävät, että

Lisätiedot

Vanhemmuus ja kotoutuminen, verkostojen ja vertaisuuden merkitys

Vanhemmuus ja kotoutuminen, verkostojen ja vertaisuuden merkitys Vanhemmuus ja kotoutuminen, verkostojen ja vertaisuuden merkitys Monikulttuurisuuden asiantuntija Mina Zandkarimi mina.zandkarimi@vaestoliitto.fi Puh: 0503256450 19.5.2014 PERHE JA MAAHANMUUTTO Maahanmuutto

Lisätiedot

SUOJELE LASTA. Lastensuojelulain 25 :n mukaisen ilmoitusvelvollisuuden noudattaminen

SUOJELE LASTA. Lastensuojelulain 25 :n mukaisen ilmoitusvelvollisuuden noudattaminen SUOJELE LASTA Lastensuojelulain 25 :n mukaisen ilmoitusvelvollisuuden noudattaminen Mikä on ilmoitusvelvollisuus ja keitä se koskee? Sosiaali- ja terveydenhuollon, opetustoimen, nuorisotoimen, poliisitoimen

Lisätiedot

Koulutuspäivä lastensuojelulain soveltamisesta Lappeenranta 17.9.2008 Kotka 18.9.2008 Päivi Sinko, Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus

Koulutuspäivä lastensuojelulain soveltamisesta Lappeenranta 17.9.2008 Kotka 18.9.2008 Päivi Sinko, Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus Koulutuspäivä lastensuojelulain soveltamisesta Lappeenranta 17.9.2008 Kotka 18.9.2008 Päivi Sinko, Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia paivi.sinko@helsinki.fi Voimaan 1.1.2008 2

Lisätiedot

Ammattiopiston näkökulma. Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015

Ammattiopiston näkökulma. Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015 Ammattiopiston näkökulma Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015 Mitä tukea nuoret haluavat vanhemmilta ja koululta? En oo tajunnu koskaan peruskoulussa matikkaa. Opettajan

Lisätiedot

KUINKA AUTTAA PÄIHTEITÄ KÄYTTÄVÄÄ ÄITIÄ?

KUINKA AUTTAA PÄIHTEITÄ KÄYTTÄVÄÄ ÄITIÄ? KUINKA AUTTAA PÄIHTEITÄ KÄYTTÄVÄÄ ÄITIÄ? 14.3.16 Th Hanne Immonen ja Aija Kauppinen, JYTE Päihdeongelmaisen äidin kiintymistä lapseensa voidaan vahvistaa hoitamalla suhdetta jo raskausaikana. HAL-HOITOKETJU.

Lisätiedot

Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen

Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Mäntykangas 2 Kysely toteutettiin strukturoidulla lomakkeella

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PRAKSIS

LASTENSUOJELUN PRAKSIS LASTENSUOJELUN PRAKSIS vastaa lastensuojelun haasteisiin Kehrä Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät Kehittävä sosiaalityöntekijä 30.9.2011 Tiina Muukkonen Lastensuojelun haasteet niistä on runsaudenpula

Lisätiedot

LAPSEN SUOJELU VIRANOMAISTEN VÄLISENÄ YHTEISTYÖNÄ

LAPSEN SUOJELU VIRANOMAISTEN VÄLISENÄ YHTEISTYÖNÄ LAPSEN SUOJELU VIRANOMAISTEN VÄLISENÄ YHTEISTYÖNÄ Erityisesti lastensuojeluilmoituksen näkökulmasta Lakimies Kati Saastamoinen Lakimies Kati Saastamoinen 1 LAPSEN ETU JA SEN HUOMIOIMINEN Kaikkien lasten

Lisätiedot

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita Joustava perusopetus - taustaa ja perusteita Paasitorni 27.9.2010 Jopo-toiminnan taustaa Ensimmäiset 26 kuntaa käynnistivät toiminnan vuonna 2006. Lukuvuonna 2007-2008 toimintaa oli 72:ssa kunnassa. Lukuvuonna

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06

Lisätiedot

Lastensuojelun edunvalvonnan tarpeen arvioiminen lastensuojeluprosessissa. 18.9.2013 Marjukka Heikkilä

Lastensuojelun edunvalvonnan tarpeen arvioiminen lastensuojeluprosessissa. 18.9.2013 Marjukka Heikkilä Lastensuojelun edunvalvonnan tarpeen arvioiminen lastensuojeluprosessissa 18.9.2013 Marjukka Heikkilä LSL 22 Lapselle tulee lastensuojeluasiassa määrätä edunvalvoja käyttämään huoltajan sijasta lapsen

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1/9 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

Liite 6 YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION KRIISISUUNNITELMA

Liite 6 YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION KRIISISUUNNITELMA Liite 6 YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION KRIISISUUNNITELMA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä kriisisuunnitelmasta... 3 2. Vastuullisuus kriisitilanteessa... 3 3. Kriisitilanteet ja toiminta niiden aikana...

Lisätiedot

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 29.4.2014 EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN KÄSITE Käsite

Lisätiedot

Moniammatillisen asiantuntijaryhmän perustelut. 1.1.2008 voimaan tulleen Lastensuojelulain (417/2007) 14 :n mukaan

Moniammatillisen asiantuntijaryhmän perustelut. 1.1.2008 voimaan tulleen Lastensuojelulain (417/2007) 14 :n mukaan Lastensuojelun moniammatillinen asiantuntijaryhmä Keski-Suomessa 2016 Moniammatillisen asiantuntijaryhmän perustelut 1.1.2008 voimaan tulleen Lastensuojelulain (417/2007) 14 :n mukaan "Kunnan tai useamman

Lisätiedot

Päihtyneen henkilön akuuttihoito - sosiaali- ja terveysministeriön ohjeet

Päihtyneen henkilön akuuttihoito - sosiaali- ja terveysministeriön ohjeet Päihtyneen henkilön akuuttihoito - sosiaali- ja terveysministeriön ohjeet Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2006:65 SOSIAALI- JA N OHJEET Apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkan mukaan[1] potilaan

Lisätiedot

LÄHEISET MUKAAN KUTSUVA DOKUMENTOINTI ROVANIEMEN KAUPUNGISSA

LÄHEISET MUKAAN KUTSUVA DOKUMENTOINTI ROVANIEMEN KAUPUNGISSA Rovaniemen kaupunki Lastensuojelun alkuarviointitiimi Ennaltaehkäisevä lastensuojelu LÄHEISET MUKAAN KUTSUVA DOKUMENTOINTI ROVANIEMEN KAUPUNGISSA ESIMERKKEJÄ EFFICAN ASIAKIRJARAKENTEISTA Lähemmäs 2013-2016

Lisätiedot

FORSSAN OHJAAMO. Satakunnan toimijoiden vierailu 14.4.2016. Jukka Lidman Projektipäällikkö Ohjaamo Forssa jukka.lidman@forssa.

FORSSAN OHJAAMO. Satakunnan toimijoiden vierailu 14.4.2016. Jukka Lidman Projektipäällikkö Ohjaamo Forssa jukka.lidman@forssa. FORSSAN OHJAAMO Satakunnan toimijoiden vierailu 14.4.2016 Jukka Lidman Projektipäällikkö Ohjaamo Forssa jukka.lidman@forssa.fi 040 6685 157 Ohjaamotoiminta Ohjaamo on valtakunnallisesti koordinoitu nuorten

Lisätiedot

sosiaalipalvelupäällikkö Arja Tolttila Heikinkuja 4 04600 MÄNTSÄLÄ

sosiaalipalvelupäällikkö Arja Tolttila Heikinkuja 4 04600 MÄNTSÄLÄ TIETOSUOJASELOSTE - yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja - Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1. Rekisterinpitäjä Mäntsälän kunta, Heikinkuja 4 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö

Lisätiedot

Ajatuksia nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukemisesta ja syrjäytymisen ehkäisemisestä

Ajatuksia nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukemisesta ja syrjäytymisen ehkäisemisestä Ajatuksia nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukemisesta ja syrjäytymisen ehkäisemisestä Monikulttuuriasiain neuvottelukunta 19.9.2012 Aino-Marja Kairamo Tekijöitä, jotka pahentavat syrjäytymisriskiä

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja

Lisätiedot

Lastensuojelun edunvalvonnan kuntakartoitus 2016. Pilvikki Harju Sosiaalityön opiskelija 11.5.2016

Lastensuojelun edunvalvonnan kuntakartoitus 2016. Pilvikki Harju Sosiaalityön opiskelija 11.5.2016 Lastensuojelun edunvalvonnan kuntakartoitus 2016 Pilvikki Harju Sosiaalityön opiskelija 11.5.2016 Kysely viranhaltijoille Tarkoituksena kartoittaa lastensuojelun edunvalvonnan tilannetta Lapin ja Länsi-Pohjan

Lisätiedot

Lastensuojelu ja sen tarpeen ilmeneminen palokuntatoiminnassa. 16.2.2015 V. Hurula / Yli Hyvä Juttu -toimintamalli

Lastensuojelu ja sen tarpeen ilmeneminen palokuntatoiminnassa. 16.2.2015 V. Hurula / Yli Hyvä Juttu -toimintamalli Lastensuojelu ja sen tarpeen ilmeneminen palokuntatoiminnassa Suurin osa suomalaisista lapsista voi paremmin kuin koskaan Samaan aikaa merkittävä osa lapsista on vailla riittävää huolenpitoa Monissa tapauksissa

Lisätiedot

Työpaikka/työ- tai päivätoimintapaikka:

Työpaikka/työ- tai päivätoimintapaikka: KUNTAYHTYMÄ KAKSINEUVOINEN Palvelusuunnitelma 1 (5) Palvelusuunnitelma Palvelusuunnitelma on asiakkaan tai asiakkaan ja hänen edustajansa kanssa yhteistyössä tehty yhteenveto hänen elämänsä tämänhetkisestä

Lisätiedot

Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja

Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja 1 Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja 1 Uusi lastensuojelulaki 417/2007 tuo lastensuojelun koko palvelujärjestelmän yhteiseksi tehtäväksi

Lisätiedot

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi Lastensuojelusta Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi Lastensuojelulain kokonaisuudistus tuli voimaan 1.1.2008 Kaikkien lasten kehityksen turvaaminen Ongelmien ehkäiseminen

Lisätiedot

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016 Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016 Päivitys vuosille 2014-2016 LSHP perusterveydenhuollon yksikkö Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Yleiset tavoitteet Vuonna 2017 sosiaalipalvelut,

Lisätiedot

Tietoa uudelle kotitalousopetuksen opiskelijalle. Koulutuskeskus Sedu, Seinäjoki, Upankatu

Tietoa uudelle kotitalousopetuksen opiskelijalle. Koulutuskeskus Sedu, Seinäjoki, Upankatu Tietoa uudelle kotitalousopetuksen opiskelijalle Koulutuskeskus Sedu, Seinäjoki, Upankatu Tervetuloa opiskelemaan Koulutuskeskus Seduun! Opintosi alkavat Koulutuskeskus Sedu, Seinäjoki, Upankadun opetuspisteessä

Lisätiedot

Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta?

Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta? Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta? Asiakaslähtöinen kehittäminen Valtion ja kansalaisyhteiskunnan tavoitteiden yhteen sovittamista Viranomaisammattilaisten ja kansalaisasiakkaiden jaettua asiantuntijuutta

Lisätiedot

perusopetuslain muuttamisesta

perusopetuslain muuttamisesta Rinnakkaisteksti Laki perusopetuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 21 päivänä elokuuta 1998 annetun perusopetuslain (628/1998) 16 ja 17, 30 :n 1 momentti, 31 a :n 2 momentti,

Lisätiedot

Oppilashuolto ja opetustoimen prosessit. Osaava, Lempäälä 15.4.2014

Oppilashuolto ja opetustoimen prosessit. Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Oppilashuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Oppilashuollon prosessit ja toimijat

Lisätiedot

OIKEUS TUKEEN HETI KUN TARVE ILMENEE: SAAKO RIITTÄVÄT VALMIUDET JATKOA AJATELLEN? ONKO TULEVAISUUDESTA REALISTINEN VISIO?

OIKEUS TUKEEN HETI KUN TARVE ILMENEE: SAAKO RIITTÄVÄT VALMIUDET JATKOA AJATELLEN? ONKO TULEVAISUUDESTA REALISTINEN VISIO? OAJ NYT ESITYKSIÄ Työryhmän kuultavana 27.1.2012 Pääpaino oltava varhaisessa puuttumisessa ja järjestelmässä, joka estää ettei lapsesi koe seuraavaa: ei suorita peruskoulua ei jatka peruskoulun jälkeen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2014 1 liikelaitoskuntayhtymä

Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2014 1 liikelaitoskuntayhtymä Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2014 1 Työsuojelutoimikunta 13.01.2014 Aika 13.01.2014 klo10:30-12:00 Paikka NordLabin yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis 5B, Kiviharjuntie 11,

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Kummiyritystoiminta on pitkäjänteistä yhteistyötä yritysten ja oppilaitosten välillä, peruskoulusta ammatilliseen koulutukseen ja. Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

Lisätiedot

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI 4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI Sosiaalinen kuntoutus pähkinänkuoressa Sosiaaliseen kuntoutukseen kuuluu: 1) sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen selvittäminen; 2)

Lisätiedot

Lastensuojeluilmoitusten rekisteri

Lastensuojeluilmoitusten rekisteri Tietosuojaseloste 1/6 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelujen johtaja Anna Cantell-Forsbom

Lisätiedot

Kuurojen työllisyyden ja yrittäjyyden edunvalvonta ja tukeminen

Kuurojen työllisyyden ja yrittäjyyden edunvalvonta ja tukeminen Kuurojen työllisyyden ja yrittäjyyden edunvalvonta ja tukeminen Ulla Sivunen, projektikoordinaattori, Invalidiliitto / Kuurojen liitto Teuvo Kaartti, työvalmentaja, Kuurojen palvelusäätiö sr TYÖLLISYYSKOORDINAATTOORIN

Lisätiedot

SOSIAALIASIAMIES- TOIMINTA. Huhtikuu 2014 / ms

SOSIAALIASIAMIES- TOIMINTA. Huhtikuu 2014 / ms SOSIAALIASIAMIES- TOIMINTA Huhtikuu 2014 / ms 1. Palvelun asiakkaat Palvelun ostaja: Sopimuskunnat: Hyvinkää, Lohja, Siuntio sekä perusturvakuntayhtymä Karviainen (Vihti ja Karkkila) ja Mustijoen (Mäntsälä

Lisätiedot

Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset. Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen

Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset. Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen Vammaisten palveluista hallitusohjelmassa Jatketaan vammaispoliittisen ohjelman (VAMPO) toimeenpanoa. Erityisenä

Lisätiedot

Yhteistyö sekä yhtymäkohdat Ammattistartin ja Kotitalousopetuksen koulutukseen, opetukseen ja ohjaukseen. 3.12.2009 Opetusneuvos Merja Lahdenkauppi

Yhteistyö sekä yhtymäkohdat Ammattistartin ja Kotitalousopetuksen koulutukseen, opetukseen ja ohjaukseen. 3.12.2009 Opetusneuvos Merja Lahdenkauppi Yhteistyö sekä yhtymäkohdat Ammattistartin ja Kotitalousopetuksen koulutukseen, opetukseen ja ohjaukseen 3.12.2009 Opetusneuvos Merja Lahdenkauppi L 630/98 3 Vammaisille opiskelijoille voidaan järjestää

Lisätiedot

Palvelut kunnille. Lapsiperheiden kotipalvelu Lasten ja nuorten ammatillinen tukihenkilötyö Perhetyö. Kotineuvola Oy

Palvelut kunnille. Lapsiperheiden kotipalvelu Lasten ja nuorten ammatillinen tukihenkilötyö Perhetyö. Kotineuvola Oy Palvelut kunnille Lapsiperheiden kotipalvelu Lasten ja nuorten ammatillinen tukihenkilötyö Perhetyö Kotineuvola Oy MLL:n Hämeen piirin Kotineuvola Oy:n työntekijät ovat: Sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan

Lisätiedot

Lastensuojelu. Monikulttuuriasiain neuvottelukunnan kokous. 10.10.2012 klo 17.30 Valtuustotalo, Vihreiden ryhmähuone

Lastensuojelu. Monikulttuuriasiain neuvottelukunnan kokous. 10.10.2012 klo 17.30 Valtuustotalo, Vihreiden ryhmähuone Lastensuojelu Monikulttuuriasiain neuvottelukunnan kokous 10.10.2012 klo 17.30 Valtuustotalo, Vihreiden ryhmähuone Raija Pesola, johtava sosiaalityöntekijä Matinkylä-Olarin ja Tapiolan lastensuojelu Käytetty

Lisätiedot

Lapsen sijoitus. Reunaehtoja työlle. 23.11.2015 Pinja Salmi/Lapsiperheiden sosiaalityö

Lapsen sijoitus. Reunaehtoja työlle. 23.11.2015 Pinja Salmi/Lapsiperheiden sosiaalityö Lapsen sijoitus Reunaehtoja työlle Sijoitukseen vaikuttavia lakeja Perustuslaki (mm. 21 asian laillinen käsittely) Lapsen oikeuksien sopimus (mm. Lapsen etu) Kuntalaki (mm. 44 julkisen vallan käyttö virkasuhteessa)

Lisätiedot

KiVa Koulu -ohjelma. Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella

KiVa Koulu -ohjelma. Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella KiVa Koulu -ohjelma Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella KiVa Koulu -ohjelma Koulumme on yksi 2260:sta suomalaiskoulusta,

Lisätiedot

LASTENSUOJELULAKI JA ARJEN KOHTAAMINEN

LASTENSUOJELULAKI JA ARJEN KOHTAAMINEN LASTENSUOJELULAKI JA ARJEN KOHTAAMINEN Seinäjoen lastensuojelupäivät 16.2.2017 OTK Kati Saastamoinen LAPSEN SUOJELU: OSA VIRANOMAISEN JULKISTA HALLINTOTEHTÄVÄÄ Lapsen suojelu kuuluu julkiselle vallalle

Lisätiedot

13.10.2011 T U K E A T A R V I T S E V A O P I S K E L I J A L U K I O S S A. www.erityisopetus.com

13.10.2011 T U K E A T A R V I T S E V A O P I S K E L I J A L U K I O S S A. www.erityisopetus.com T U K E A T A R V I T S E V A O P I S K E L I J A L U K I O S S A Lukio OPS:n perusteet vuodelta 2003, kohta 4.4 sanoo lukion erityisestä tuesta seuraavaa: Erityisen tuen tarkoituksena on auttaa ja tukea

Lisätiedot

Tietojen luovuttaminen nuorten kanssa tehtävässä yhteistyössä

Tietojen luovuttaminen nuorten kanssa tehtävässä yhteistyössä Tietojen luovuttaminen nuorten kanssa tehtävässä yhteistyössä ylitarkastaja Krista Vallila Etelä-Suomen aluehallintovirasto, POL-vastuualue, Terveydenhuoltoyksikkö krista.vallila@avi.fi 1 Esityksen sisältö

Lisätiedot

HANKETAPAAMINEN. Suomussalmi 24.4.2012 KAIRA-hanke Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen/s10179

HANKETAPAAMINEN. Suomussalmi 24.4.2012 KAIRA-hanke Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen/s10179 HANKETAPAAMINEN Suomussalmi 24.4.2012 KAIRA-hanke Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen/s10179 2 Näytön aika Virta-Kainuu Na-He ry Kotvanen Kuhmon työsilta Suomut ry Kaito Kaira Osallisuus

Lisätiedot

Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena

Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena Tiivistelmät, väli- ja loppuraportit Auli Vuorela ESR-koordinaattori Uudenmaan ELY-keskus 6.5.2013 Raportteja, raportteja, raportteja Loppuraportti

Lisätiedot

Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma

Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma Täytetään yhdessä lapsen/nuoren ja hänen edustajansa kanssa Lapsen nimi ja kutsumanimi Henkilötunnus Maahanmuuttopäivä ja ikä Äidinkieli (-kielet) Kansalaisuus Uskonto Edustajan nimi ja yhteystiedot Missä

Lisätiedot

Tukioppilaat hyvinvoinnin rakentajina koulussa tukioppilastoimintaa 40 vuotta

Tukioppilaat hyvinvoinnin rakentajina koulussa tukioppilastoimintaa 40 vuotta Tukioppilaat hyvinvoinnin rakentajina koulussa tukioppilastoimintaa 40 vuotta Tukioppilastoiminnan uusi esittelyvideo (linkki) Tukioppilastoiminnan toimijat ja yhteistyökumppanit Toimijat koulun tukioppilastoiminnassa

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINTI OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN

OSAAMISEN ARVIOINTI OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) Liikunta, liikkuminen ja motoriset taidot n osaamista verrataan laadittuihin opiskelijan keskusteluissa, oppimistehtävillä, portfolioilla tai projekteilla. vertais n itsearviointi

Lisätiedot

TPS JUNIORIJALKAPALLON EETTISET PELISÄÄNNÖT

TPS JUNIORIJALKAPALLON EETTISET PELISÄÄNNÖT TPS JUNIORIJALKAPALLON EETTISET PELISÄÄNNÖT TPS JUNIORIJALKAPALLON EETTISET PELISÄÄNNÖT Tällä ohjeelle määritetään TPS Juniorijalkapallo ry:n eettiset periaatteet. Ohjeisto noudattelee Valo ry:n eettisiä

Lisätiedot

NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI

NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI EK:n puheenvuoro NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI 11.2.2014 Mirja Hannula mirja.hannula@ek.fi Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset (18.10.2012) koulutuksen

Lisätiedot

Empatiaosamäärä. Nimi: ********************************************************************************

Empatiaosamäärä. Nimi: ******************************************************************************** Empatiaosamäärä EQ Nimi: ******************************************************************************** Luen jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai eri sen kanssa. 1. Huomaan

Lisätiedot

Diakonian tutkimuspäivä 2014

Diakonian tutkimuspäivä 2014 M O N I T I E T E I S I Ä L Ä H E S T Y M I S T A P O J A N U O R T E N T O I M I J U U T E E N J A V O I M A A N T U M I S E E N Diakonian tutkimuspäivä 2014 TM Anna Juntunen TM Johanna Mantere TAUSTALLA

Lisätiedot

Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö

Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö 18.1.2017 / Timo Mutalahti 1 Kuvat: Pixabay.com Ilmoitus viranomaisille Missä asukkaan asumiseen tai elämiseen liittyvissä ongelmissa vuokranantajalla tai asumisen

Lisätiedot

KIRKKO JA LASTENSUOJELUTYÖ

KIRKKO JA LASTENSUOJELUTYÖ KIRKKO JA LASTENSUOJELUTYÖ Tausta-aineistoa varhaisesta tukemisesta ja lastensuojelusta seurakunnan työntekijöille Kirkkohallitus 2007 (Päivitetty 1.4.2008) SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO...3 LASTENSUOJELUN

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017. 1. Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017. 1. Johdanto AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Nuoret Sähköinen hyvinvointikertomus Versio.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Hyvinvoinnin ulottuvuudet (teemat) Elämänkaariajattelu A. Osallisuus & vaikuttaminen B. Elämänlaatu &

Lisätiedot

IV-kuntotutkimushanke_tutkijat

IV-kuntotutkimushanke_tutkijat IV-kuntotutkimushanke_tutkijat 1. 1. Kuinka käyttökelpoisena pidät SuLVIn IV-kuntotutkimusohjeistusta yleisesti? 1 2 3 4 5 Yhteensä Keskiarvo Asteikko 0 0 0 3 0 3 4 2. 2. Kuinka hyvänä pidät IV-kuntotutkimuksen

Lisätiedot

Väli- ja loppuraportointi

Väli- ja loppuraportointi Väli- ja loppuraportointi Hyvän raportin merkitys hankkeen tulosten kuvaamisessa Sari Ahvenainen ESR-koordinaattori 25.5.2011 Uudenmaan ELY-keskus Väliraportti (1/8) Miksi väliraportti tehdään? - Tarkoituksena

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAKI UUDISTUI Olli-Pekka Alapiessa

SOSIAALIHUOLTOLAKI UUDISTUI Olli-Pekka Alapiessa SOSIAALIHUOLTOLAKI UUDISTUI Olli-Pekka Alapiessa UUDISTUKSEN TAVOITE JA LÄHTÖKOHTA Sosiaalihuolto on kokonaisvaltaista hyvinvointipolitiikkaa Lainsäädäntöuudistuksen tavoitteena on vahvistaa sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016 sivla 15.9.2015 ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016 Kunnan velvollisuus on järjestää esiopetusta oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna. 1.1.2015 voimaan tulleen lakimuutoksen

Lisätiedot

Lastensuojelun alueellinen koulutuspäivä Paviljonki

Lastensuojelun alueellinen koulutuspäivä Paviljonki Lastensuojelun alueellinen koulutuspäivä 13.10.16 Paviljonki Lastensuojelulaki 25 (12.2.2010/88) WWW.FINLEX.FI } 1) Sosiaali- ja terveydenhuollon ja lasten päivähoidon; } 2) opetustoimen; } 3) nuorisotoimen;

Lisätiedot

LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUT SISÄINEN ASIAKASKYSELY YHTEISTYÖSTÄ PPK verkosto SYYSKUU 2009 (toimijoiden välinen yhteistyö )

LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUT SISÄINEN ASIAKASKYSELY YHTEISTYÖSTÄ PPK verkosto SYYSKUU 2009 (toimijoiden välinen yhteistyö ) LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUT SISÄINEN ASIAKASKYSELY YHTEISTYÖSTÄ PPK verkosto SYYSKUU 2009 (toimijoiden välinen yhteistyö ) A. TYÖYKSIKKÖ: vastausten määrä yhteensä n=42 eos= 3 vastaajien määrä = n (suluissa

Lisätiedot

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013. Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013. Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013 Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry Päiväys Moniammatillinen yhteistyö Lasten ja perheiden

Lisätiedot

OMAVALVONTA SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ. Riitta Husso, Valvira 25.8.2015

OMAVALVONTA SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ. Riitta Husso, Valvira 25.8.2015 OMAVALVONTA SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Riitta Husso, Valvira 25.8.2015 1 Omavalvonta Palveluntuottaja vastaa siitä, että palvelu täyttää sille asetetut vaatimukset. Omavalvonnalla tarkoitetaan

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Jyväskylä 7.5.2014

LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Jyväskylä 7.5.2014 LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Jyväskylä 7.5.2014 Jokainen lapsi tarvitsee tuekseen yhden turvallisen aikuisen. Äidin, isän, sijaisäidin, sijaisisän, valmentajan, kerhonohjaajan, kummin, naapurin

Lisätiedot

Lastensuojeluilmoitusten rekisteri

Lastensuojeluilmoitusten rekisteri Tietosuojaseloste 1/6 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelujen johtaja Maritta Pesonen

Lisätiedot

Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015

Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä Lapin sairaanhoitopiirin asiakasraadille Lapin keskussairaalassa tapahtuvasta saattohoidosta Tarja Huumonen Diakonissa-sairaanhoitaja AMK Saattohoito Saattohoidolla

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Lasten terveyskäräjät 1.12.2015 Anni Matikka THL Kouluterveyskysely Tuottaa kattavasti seurantatietoa 14-20 vuotiaiden terveydestä ja hyvinvoinnista Paikallisen päätöksenteon

Lisätiedot

Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Lääkitys (mihin tarkoitukseen/lääkityksestä vastaava taho)

Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Lääkitys (mihin tarkoitukseen/lääkityksestä vastaava taho) PALVELUSUUNNITELMA Päiväys: Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Lähiomainen Sukunimi ja etunimi Suhde asiakkaaseen Puhelinnumero Muut perheen jäsenet ja lähiverkosto Edunvalvoja Sukunimi

Lisätiedot

Ajankohtaista tukien maksamisesta

Ajankohtaista tukien maksamisesta 772 5785 Ajankohtaista tukien maksamisesta Tuula Seurujärvi Yksikönjohtaja Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto Maksettu sidotusta (%) 30.4.2014 Lähde: HankeDW / TK Sis. toimintalinjojen 1, 3, 4 hanke

Lisätiedot

Isän vanhemmuus eron jälkeen

Isän vanhemmuus eron jälkeen Isän vanhemmuus eron jälkeen Miestyön foorumi Työpajaesitys 31.5.-1.6.2011 Riitta Mykkänen-Hänninen Koulutuspäällikkö Lastensuojelun Keskusliitto / Neuvokeskus-projekti Neuvokeskus-projekti 2010-2012 Yhden

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta 23.4.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten lasten ja nuorten palvelut Kainuussa Kainuun

Lisätiedot

Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa. (Laki 693/2010) (HE 1/2010 vp) Tuula Lybeck

Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa. (Laki 693/2010) (HE 1/2010 vp) Tuula Lybeck Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa (Laki 693/2010) (HE 1/2010 vp) Tuula Lybeck Tavoitteet Siirrytään nuorten julkisen sektorin palvelujärjestelmässä varhaisemman tuen toteuttamiseen

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Aulanko 2.4.2014

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Aulanko 2.4.2014 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Aulanko 2.4.2014 1 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (voimaan 1.8.2014) Yhteisöllinen opiskeluhuolto ja yksilökohtaisen opiskeluhuolto Ennaltaehkäisevyys ja suunnitelmallisuus

Lisätiedot

Tietosuoja etsivässä nuorisotyössä ja ilmoitusten hyvät käytännöt

Tietosuoja etsivässä nuorisotyössä ja ilmoitusten hyvät käytännöt Tietosuoja etsivässä nuorisotyössä ja ilmoitusten hyvät käytännöt Toimintaa ohjaa ohje henkilötietojen käsittelystä etsivässä nuorisotyössä Miten asiat sujuvat käytännössä? Miten tietoja luovutetaan etsivään

Lisätiedot

LAPSEN/NUOREN LÄÄKEHOIDON SUUNNITELMA PÄIVÄHOITOA/KOULUA VARTEN

LAPSEN/NUOREN LÄÄKEHOIDON SUUNNITELMA PÄIVÄHOITOA/KOULUA VARTEN i Hyvinvointipalvelut Päivähoito ja perusopetus 30.8.2013 Huoltaja vastaa siitä, että lapsen/nuoren lääkehoidon tarve ja lääkehoidon kannalta kaikki tarvittava tieto on käytettävissä. Huoltaja vastaa myös

Lisätiedot