Asukkaiden ääni Siun sotessa. Kuntalaiset keskiöön- seminaari /Heli Aalto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asukkaiden ääni Siun sotessa. Kuntalaiset keskiöön- seminaari 26.2.2015/Heli Aalto"

Transkriptio

1 Asukkaiden ääni Siun sotessa Kuntalaiset keskiöön- seminaari /Heli Aalto 1

2 Asukkaiden osallisuus Siun sotessa Järjestämislaki 30 - tuottamisvastuussa olevan on kerättävä alueensa asukkaiden näkemyksiä väestön hyvinvoinnin ja terveydentilasta sekä sote palveluiden laadusta ja toimivuudesta Siun sotessa 5 valmistelutyöryhmää : hallinto- ja taloustyöryhmä, henkilöstö-, tila-, palvelutuotanto- sekä sotekuntarajapintatyöryhmä Sotekuntarajapintatyöryhmässä mukana myös järjestöedustus, tämän työryhmän yhtenä tehtävänä on miettiä asukasosallisuuteen liittyviä kysymyksiä Alkusyksystä 2014 päätettiin käynnistää erillinen asukasosallisuuskokonaisuus, joka sai nimekseen asukkaiden marraskuu: toteuttajaksi kutsuttiin Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistys 2

3 Asukkaiden marraskuu Asukkaiden marraskuun tavoitteena oli kerätä palautetta useita eri menetelmiä ja kanavia käyttäen sotepalvelujen nykytilasta Palautteen keruun yhtenä pohjana käytettiin sotetyöntekijöiden syksyn 2014 aikana työstämiä palvelujen pullonkauloja Asukkaiden marraskuulla kokeiltiin erilaisia menetelmiä asukkaiden kuulemiseksi 3

4 Menetelmät Otakantaa.fi kyselyt Siun sote kortit Kenttäkierros: keskustelut jalkautumisen yhteydessä ja niiden dokumentointi Asukasillat ( kesto 2 h): kahvit kunnan edustaja toivottaa tervetulleeksi Tapaamisen kulku (Pk-sotu) Sote uudistus lyhyesti ( Siun sote) Galleriakävely palveluista (mikä toimii, mikä ei toimi) Yhteinen keskustelu siitä, miten toimintaa voisi kehittää 4

5 Asukkaiden marraskuu toteutus Suunnitteluvastuu ja toteutusvastuu yhdessä Siun sotella ja Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksellä Toteutuksen päävastuu Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksellä (työtunteja käytetty yli 450), mukana myös Amk- opiskelijoita (26), yliopisto-opiskelija ja Siun sote henkilöstöä Seudulliset asukasillat (5 +1) Järjestöiltä kerätty ja järjestöjen keräämä tieto 5

6 Matalan kynnyksen kohtaamispaikat (perhekahvilat, kansalaistalot jne.) Muu jalkautuminen (terveyskeskukset, kirjasto, uimahalli, kauppakeskus, työpajat jne.) Otakantaa.fi pullonkaulakuvausten pohjalta tehtyjä kyselyjä 15 kpl, vastauksia 376 kpl 6

7 Mitä kerätylle tiedolle tehdään? Palautetta tuli yhteensä noin 1000 (ns. raakadataa satoja sivuja) Ajankohtaista pohtia: Kuka/ketkä vastaavat tiedon jatkojalostuksesta? miten kerättyä tietoa työstetään: tutkimus, opiskelijatyö, muut väylät? Miten tietoa hyödynnetään palvelujen kehittämisessä, miten tieto palautuu asukkaille? -> asukkaiden huhtikuu! Kuntakohtaisen palautteen käsittelystä ja hyödyntämisestä päätetään kussakin kunnassa 7

8 Havaintoja prosessista Toteutuksen laaja-alaisuuden mahdollisti : verkostojen ja osaamisen hyödyntäminen yhdessä sovitut pelisäännöt heittäytyminen ja yhteinen tahtotila hyvä suunnittelu (aikaa varattava) viestintä käytettävissä olevat hankeresurssit joustava yhteistyö 8

9 Havaintoja tuloksista Kerätty tieto on kokemustietoa, joka toimii tutkimuksen aineistona sekä palauteaineistona kunnille ja mahdolliselle sote-alueelle palvelujen kehittämiseksi Tärkeää kerätä näkemyksiä sekä palvelujen käyttäjiltä että asukkailta Pulmien lisäksi myös hyvää palautetta, palautteenantomahdollisuuteen oltu tyytyväisiä Keskeisiä pulmia: palvelujen saavutettavuus erityisesti yhteydensaanti ja palveluihin pääsy kohtaamisen ja vuorovaikutuksen ongelmat luukkujen paljous ja koordinoinnin puute 9

10 Palveluiden saavutettavuus ja luukkujen paljous Olen yrittänyt käyttää palveluja, (ja tarvitsinkin) mutta se on niin vaikeaa, että en jaksa enää edes yrittää Ajanvaraus on usein hankalaa, ensin ei pääse puhelimella varaamaan aikaa. Kun saa puhelun läpi, kaikki ajat ovat jo menneet Kun vain pääsee ajanvarauksen portinvartijoiden läpi, palvelu on ystävällistä Sote-palvelut on hajautettu liian laajalle alueelle. Voi mennä pitkäänkin, että saa selvitettyä oikean paikan. Sosiaalitoimisto lukittu, ei avata kuin ajanvarausasiakkaille 10

11 Kohtaaminen ja vuorovaikutus Minun omaa mielipidettä ei meinata kuunnella soskussa Lääkärit, jotka epäilee asiakkaan kertomaa: onkohan se luulotautia Vaikeuttaa asiointia kun vieraskielisiä lääkäreitä Kohtaaminen epäystävällistä ja usein asiatonta 11

12 Positiivista palautetta! Sairaanhoitajat olivat kivoja ja ystävällisiä. Palvelukin oli hyvää. Sairaalassa oli hyvää ruokaa joka päivä Saa apua,neuvoja, ym. Lääkärillä on riittävästi aikaa potilaalle - ei pelkästään tietokoneelle Lääkärille ja hoitajalle omassa kunnassa päässyt hyvin Kunnan ja järjestöjen suhteet ja yhteistyö toimii kitkattomasti 12

13 Opiskelija oppii kohtaamalla! Mielenkiintoista oli huomata, kuinka ihmiset suhtautuivat palautteen antamiseen. Monelle sote käsitteenä oli vieras Haastateltavat olivat otettuja siitä, että heitä haluttiin kuulla. Haasteellista oli kielimuuri. Yhteistä kieltä oli vaikea löytää, koska käsitteet jo todella hankala kantaväestön ymmärtää Jatkossa huomiota SOTE käsitteen avaamiseen, esim. listata mitä kaikkea siihen kuuluu kuten päihde-, mielenterveys-, lastensuojeluterveyspalvelut 13

14 Tähän se johti: asukkaiden osallisuutta kohti! 14

Asukkaat mukana SiunSotessa Pohjois-Karjalassa. Kantu päivät Helsinki toiminnanjohtaja Elina Pajula

Asukkaat mukana SiunSotessa Pohjois-Karjalassa. Kantu päivät Helsinki toiminnanjohtaja Elina Pajula Asukkaat mukana SiunSotessa Pohjois-Karjalassa Kantu päivät 12.2.2015 Helsinki toiminnanjohtaja Elina Pajula SOTE -tuotantoalue Pohjois-Karjalan kunnat ja Heinävesi, PKSSK SiunSotessa 5 valmistelutyöryhmää

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sote-hanke

Pohjois-Karjalan sote-hanke Pohjois-Karjalan sote-hanke Pohjois-Karjalan sote-hanke tekee kuntien päätöksentekoa varten suunnitelman siitä, miten alueen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut tuotetaan ja organisoidaan 1.1.2017 alkaen.

Lisätiedot

Kuntalaisten kuuleminen ja tiedon hyödyntäminen Siun Sote valmistelussa Hyvinvointifoorumi 2016 2.5.2016 Lahti. Toiminnanjohtaja Elina Pajula

Kuntalaisten kuuleminen ja tiedon hyödyntäminen Siun Sote valmistelussa Hyvinvointifoorumi 2016 2.5.2016 Lahti. Toiminnanjohtaja Elina Pajula Kuntalaisten kuuleminen ja tiedon hyödyntäminen Siun Sote valmistelussa Hyvinvointifoorumi 2016 2.5.2016 Lahti Toiminnanjohtaja Elina Pajula Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry: 1. Osallisuus ihmisten

Lisätiedot

SIUN SOTE psykiatria ja päihdetyö

SIUN SOTE psykiatria ja päihdetyö SIUN SOTE psykiatria ja päihdetyö Oyl Johanna Suvanto PKSSK Aikuispsykiatrian yksikkö; Kehi9äjähoitaja Jaana Kurki Joensuun kaupunki Hyvinvoin=foorumi Liperi 20.3.2015 Pohjois- Karjalan sote- hanke Pohjois-

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1/9 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa. Merja v. Schantz

Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa. Merja v. Schantz Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa Yhteisöllisyyden tasot lapsiryhmä ja sen dynamiikka huoltajat yhdessä yhteistyö kodin kanssa henkilökunnan yhteistyö/ lähialueellisten

Lisätiedot

Lähipalveluiden määrittely ja palveluverkon optimointi, Kunta -Sote yhteistyö ja asukkaiden osallisuus. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija

Lähipalveluiden määrittely ja palveluverkon optimointi, Kunta -Sote yhteistyö ja asukkaiden osallisuus. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija Lähipalveluiden määrittely ja palveluverkon optimointi, Kunta -Sote yhteistyö ja asukkaiden osallisuus Riitta Pylvänen hankesuunnittelija 29.2.2016 Sote toimipisteiden kartoitus ja palvelumalli Hankkeen

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausunto hankehakemukseen

Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausunto hankehakemukseen Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausunto hankehakemukseen Yrittäjyysosaamista kasvualoille SOTE-palvelut kartalla Paikkatiedon hyödyntäminen terveydenhuollossa 27.11.2015 Jarkko Yliruka, erikoissuunnittelija,

Lisätiedot

KOSTEUDENHALLINNAN MENETTELYT

KOSTEUDENHALLINNAN MENETTELYT Sirpa Pylväs projektinjohtaja Hannu Hyypiä projektipäällikkö KOSTEUDENHALLINNAN MENETTELYT Kosteudenhallinta rakennushankkeessa klinikka 4. työpaja 22.11.2013 1 Sirpa Pylväs projektinjohtaja Hannu Hyypiä

Lisätiedot

Havaintoja ja kokemuksia Keski-Uudenmaan kuntien kuntajakoselvityksestä. Johanna Viita 8.12.2015. Hyvinkää*Järvenpää*Mäntsälä*Pornainen*Tuusula

Havaintoja ja kokemuksia Keski-Uudenmaan kuntien kuntajakoselvityksestä. Johanna Viita 8.12.2015. Hyvinkää*Järvenpää*Mäntsälä*Pornainen*Tuusula Havaintoja ja kokemuksia Keski-Uudenmaan kuntien kuntajakoselvityksestä Johanna Viita 8.12.2015 Hyvinkää*Järvenpää*Mäntsälä*Pornainen*Tuusula Valmistelun eteneminen NYKYTILA 8 ERILLISTÄ KUNTAA (syksyllä

Lisätiedot

Sukupuoli. Ikä. Koulutustausta. Asiakaspalaute Eteenpäin messut ja AO-viikko 2009 vastauksia 20. Peruskoulu 5 % Nainen 85 % Mies 15 % 18-25 0 % 26-35

Sukupuoli. Ikä. Koulutustausta. Asiakaspalaute Eteenpäin messut ja AO-viikko 2009 vastauksia 20. Peruskoulu 5 % Nainen 85 % Mies 15 % 18-25 0 % 26-35 Asiakaspalaute Eteenpäin messut ja AO-viikko 2009 vastauksia 20 Sukupuoli Nainen 8 Mies 1 Ikä 18-25 26-35 3 36-45 3 46-55 3 56-65 65- Koulutustausta Peruskoulu kansakoulu lukio oppikoulu ammatillinen peruskoulutus

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Panu Peitsaro 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Osaamistarpeiden ennakointi

Osaamistarpeiden ennakointi Osaamistarpeiden ennakointi PTH-yksikön tehtävänä tuottaa ennakointitietoa henkilöstöstöstä ja osaamistarpeista Koulutusorganisaatioilla koulutuksen kehittämisen intressi Taustalla Kemi-Tornion amk:n hanke

Lisätiedot

Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015

Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä Lapin sairaanhoitopiirin asiakasraadille Lapin keskussairaalassa tapahtuvasta saattohoidosta Tarja Huumonen Diakonissa-sairaanhoitaja AMK Saattohoito Saattohoidolla

Lisätiedot

Koordinaattorin puheenvuoro

Koordinaattorin puheenvuoro Koordinaattorin puheenvuoro Ikääntyneen hyvä arkiavustusohjelman keskustelutilaisuus 9.12.2011 Pirkko Karjalainen toiminnanjohtaja Tästä lähdettiin Hanketta valmisteltiin Ray:n aloitteesta kevään 2011

Lisätiedot

Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO

Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO Kv päivät Levi 21.5. May- 13 Tässä infosessiossa: Mikä on GlobalMindendess-kysely?

Lisätiedot

Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa. Mainio Vire Oy Laura Saarinen

Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa. Mainio Vire Oy Laura Saarinen Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa Mainio Vire Oy Laura Saarinen Yrityksen arvopohja luo jo suunnan kohtaamiselle Yrityksemme arvot on luotu yhdessä henkilökuntamme

Lisätiedot

Asiakkaiden osallisuus mitä. Asta Niskala ja Annikki Paajanen 31.10.12 Oulu

Asiakkaiden osallisuus mitä. Asta Niskala ja Annikki Paajanen 31.10.12 Oulu Asiakkaiden osallisuus mitä se tarkoittaa kehittämistyössä? i t ä? Asta Niskala ja Annikki Paajanen 31.10.12 Oulu Tavoitteena kehittämishankkeissa jo koko 2000 luvun ajan Asiakkaiden osallisuuden kehittäminen

Lisätiedot

SOTE-UUDISTUS: MISSÄ MENNÄÄN JA MITÄ UUDISTUS TARKOITTAA JÄRJESTÖJEN KANNALTA?

SOTE-UUDISTUS: MISSÄ MENNÄÄN JA MITÄ UUDISTUS TARKOITTAA JÄRJESTÖJEN KANNALTA? SOTE-UUDISTUS: MISSÄ MENNÄÄN JA MITÄ UUDISTUS TARKOITTAA JÄRJESTÖJEN KANNALTA? KESKI-SUOMEN JÄRJESTÖAREENA 13.9.2013 Marja Heikkilä, Koske Sisältö 1. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän

Lisätiedot

MAAKUNNALLINEN PALLIATIIVISEN HOIDON TÄYDENNYSKOULUTUSMALLI

MAAKUNNALLINEN PALLIATIIVISEN HOIDON TÄYDENNYSKOULUTUSMALLI TAUSTA: Terveydenhuollon henkilöstön ammattitaidon ylläpitämistä, kehittämistä ja syventämistä korostaa STM:n (2004) täydennyskoulutussuositus. Taustalla myös lakeja: laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalveluiden asiakaskysely 2014

Varhaiskasvatuspalveluiden asiakaskysely 2014 Varhaiskasvatuspalveluiden asiakaskysely 2014 Tuusulan kunnan varhaiskasvatuksen asiakaskysely toteutettiin maaliskuussa 2014. Sähköiseen kyselyyn vastasivat päiväkotien, perhepäivähoidon ja kerhotoiminnan

Lisätiedot

Toimialan ja yritysten uudistuminen

Toimialan ja yritysten uudistuminen Toimialan ja yritysten uudistuminen - mahdollisuuksia ja karikoita Jari Kuusisto MIT Sloan School of Management University of Vaasa 1 Jari Kuusisto University of Vaasa Esityksen rakenne Metsäsektorin lähtötilanne

Lisätiedot

Uusi ajanvarausjärjestelmä

Uusi ajanvarausjärjestelmä Uusi ajanvarausjärjestelmä Koulutus, testaus ja käyttöönotto Maria Nieminen / Etäpalvelun infopäivä 27.10.2015 Uuden ajanvarausjärjestelmän käyttöönotto Uusi ajanvarausjärjestelmä korvaa nykyisen ajanvarauskäytännön

Lisätiedot

Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa. Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa. Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Täydellisesti integroitu järjestelmä Integraation hyödyt mahdollista saavuttaa, jos lähtökohtana asiakas, ei hallinnonala

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta-alalta. Taija Hämäläinen

Ajankohtaista kunta-alalta. Taija Hämäläinen Ajankohtaista kunta-alalta Taija Hämäläinen 2010 Kuntakenttä myllerryksessä 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 1. Kuntarakennelaki 478/2013 Kuntien selvitykset 2. Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen

Lisätiedot

Pois syrjästä hanke osallisuuden äärellä

Pois syrjästä hanke osallisuuden äärellä Pois syrjästä hanke osallisuuden äärellä Satakunnan maakunnallinen varhaisvuosien lapsiperhepalveluiden toimijoiden ajankohtaisfoorumi 21.4.2016, Kankaanpää Pois syrjästä hanke ennaltaehkäisee ja puuttuu

Lisätiedot

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita Joustava perusopetus - taustaa ja perusteita Paasitorni 27.9.2010 Jopo-toiminnan taustaa Ensimmäiset 26 kuntaa käynnistivät toiminnan vuonna 2006. Lukuvuonna 2007-2008 toimintaa oli 72:ssa kunnassa. Lukuvuonna

Lisätiedot

Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015

Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015 Strategia, johtaminen ja KA 29.4.2015 Valtiovarainministeriö Talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VM vastaa vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta valtiontalouden

Lisätiedot

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA)

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) JUHTA 10.5.2016 JulkICT Mistä on kyse? AUTA on kokeiluhanke, jolla etsitään uutta toimimallia asiakkaiden

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015. Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa

Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015. Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015 Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa Kirkolliskokouksen päätös Kirkkojärjestys 23 luku 3 Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen

Lisätiedot

Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt. Työkaluja monialaisen oppimiskokonaisuuden toteutumisen seurantaan ja arviointiin - OPS2016

Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt. Työkaluja monialaisen oppimiskokonaisuuden toteutumisen seurantaan ja arviointiin - OPS2016 Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt Työkaluja monialaisen oppimiskokonaisuuden toteutumisen seurantaan ja arviointiin - OPS2016 Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt Arvioinnin

Lisätiedot

OMAVALVONTA SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ. Riitta Husso, Valvira 25.8.2015

OMAVALVONTA SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ. Riitta Husso, Valvira 25.8.2015 OMAVALVONTA SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Riitta Husso, Valvira 25.8.2015 1 Omavalvonta Palveluntuottaja vastaa siitä, että palvelu täyttää sille asetetut vaatimukset. Omavalvonnalla tarkoitetaan

Lisätiedot

Asukas- ja järjestönäkökulma Siun Sotessa

Asukas- ja järjestönäkökulma Siun Sotessa Asukas- ja järjestönäkökulma Siun Sotessa 12.5.2016 toiminnanjohtaja Elina Pajula Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry: 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen ja välittäminen eri tasoille osallistumisen

Lisätiedot

KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2.

KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2. Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2. @Jari_Parkkonen #PHliitto Lähde: Tilastokeskus Kartta ja analyysi: Timo Aro Lähde:

Lisätiedot

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa!

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Kysely Välkky-projektissa keväällä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Aika ja paikka: 11.3.2011, MTC Oy, Pori Kouluttajat: Timo Martelius

Lisätiedot

Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto. Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi?

Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto. Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi? Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi? Useimmat meistä viettävät koko elämänsä yhdessä tietyssä kulttuuriympäristössä. Siitä syystä

Lisätiedot

Yritysten kehittämispalvelut Uudellamaalla. Uudenmaan ELY-keskus 2015

Yritysten kehittämispalvelut Uudellamaalla. Uudenmaan ELY-keskus 2015 Yritysten kehittämispalvelut Uudellamaalla Uudenmaan ELY-keskus 2015 1 Yritysten kehittämispalvelut ovat ELY-keskuksen tarjoamia konsultointi- ja koulutuspalveluja, joiden avulla tuetaan pk-yrityksiä niiden

Lisätiedot

Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen

Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen Mikä on liikkumissuunnitelma ja miksi se kannattaa tehdä? Liikkumissuunnitelma antaa konkreettisen suunnan Liikkumissuunnitelma

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua?

Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua? Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua? Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden kevätpäivät, Lahti 22.5.2012 Round Table -keskustelu Marjo Piironen ja Liisa Timonen Marjo Piironen ja Liisa

Lisätiedot

Moniammatillinen lääkehoidon arviointi. Maija Pirttijärvi

Moniammatillinen lääkehoidon arviointi. Maija Pirttijärvi Moniammatillinen lääkehoidon arviointi Taustaa Fimea kokosi vuoden 2012 alusta moniammatillista verkostoa ikäihmisten lääkkeiden käytön järkeistämiseksi Verkoston ydin rakentui tiiviistä kehittämisverkostosta,

Lisätiedot

Niinhän ne väittää, että me ollaan normaaleja vuokralaisia. Nimi Ovessa - hankkeen kokemusasiantuntijaryhmän suositukset

Niinhän ne väittää, että me ollaan normaaleja vuokralaisia. Nimi Ovessa - hankkeen kokemusasiantuntijaryhmän suositukset Osallisuus pitkäaikaisasunnottomien asunto ensin mallin asumisessa Ympäristöministeriö 30.3.2012 Paavo 2- starttiseminaari Sanna Lehtonen, Vailla vakinaista asuntoa ry Niinhän ne väittää, että me ollaan

Lisätiedot

Hyvä Potku loppuraportti. Kontiolahden terveysasema

Hyvä Potku loppuraportti. Kontiolahden terveysasema Hyvä Potku loppuraportti Kontiolahden terveysasema Hyvä Potku loppuraportti Kontiolahden terveysasema Apulaisylilääkäri Riitta Myyry Lääkäri Tomi Kiiala Sairaanhoitaja Leena Lukkarinen Sairaanhoitaja Tea

Lisätiedot

Learning cafen yhteenveto. Helsinki 23.1.2014

Learning cafen yhteenveto. Helsinki 23.1.2014 Learning cafen yhteenveto Helsinki 23.1.2014 Miten ohjaamme asiakkaita ammatilliseen kuntoutukseen? Tieto tulleista muutoksista (palveluntuottajat), tiedon jakaminen sidosryhmille/ammattilaisille ja asiakkaille

Lisätiedot

Mihinkään ei voi kuitenkaan vaikuttaa

Mihinkään ei voi kuitenkaan vaikuttaa Mihinkään ei voi kuitenkaan vaikuttaa Vai voiko sittenkin? Kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet palvelujen kehittämisessä Itä-Suomen sosiaali- ja terveyspolitiikan kehittämispäivät Kuopiossa

Lisätiedot

Tulevaisuuden Kaukovainio

Tulevaisuuden Kaukovainio Tulevaisuuden Kaukovainio Ikääntyneiden asuinalueena Ikäystävällinen asuinalue -seminaari 12.5.2014 Mervi Uusimäki KAUKOVAINIO 3 km keskustasta Rakennettu v. 1965-1975 noin 4700 asukasta Aluesuhdelukuja

Lisätiedot

Learning cafen yhteenveto. Tampere

Learning cafen yhteenveto. Tampere Learning cafen yhteenveto Tampere Miten ohjaan asiakkaani (ammatilliseen) kuntoutukseen Työterveyshuollon ei sitoudu yhteistyöhön-ei resurssia/kiinnostusta Kuntoutujan asenne työnantajan osallistumiseen

Lisätiedot

Terveydenhuolto Suomessa

Terveydenhuolto Suomessa Stefan Gofferjé Terveydenhuolto Suomessa Maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistava koulutus 03.08.2012 31-05.2013 Tampereen Aikuiskoulutuskeskus Sisällysluettelo Terveysjärjestelmä...3

Lisätiedot

IIZP2010 Järjestelmäprojekti 5 op

IIZP2010 Järjestelmäprojekti 5 op IIZP2010 Järjestelmäprojekti 5 op Jouni Huotari, Marko Rintamäki, Matti Mieskolainen Kevät 2014 http://homes.jamk.fi/~huojo/opetus/iizp2010/ Tutustumiskierros Keitä me olemme miksi opetamme projektitoimintaa

Lisätiedot

Aika: Torstai 10.3.2016 klo 16.45 18.20

Aika: Torstai 10.3.2016 klo 16.45 18.20 VAMMAISNEUVOSTON KOKOUS Aika: Torstai 10.3.2016 klo 16.45 18.20 Paikka: Terveyskeskus/ Vanha alasairaala, Kokoustila Kapseli, Alasairaalankatu 3, 37100 Nokia Läsnä: Vilho Siltanen puheenjohtaja Pentti

Lisätiedot

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää. Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja

Lisätiedot

Vanhemmuus ja kotoutuminen, verkostojen ja vertaisuuden merkitys

Vanhemmuus ja kotoutuminen, verkostojen ja vertaisuuden merkitys Vanhemmuus ja kotoutuminen, verkostojen ja vertaisuuden merkitys Monikulttuurisuuden asiantuntija Mina Zandkarimi mina.zandkarimi@vaestoliitto.fi Puh: 0503256450 19.5.2014 PERHE JA MAAHANMUUTTO Maahanmuutto

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. KVALT, 30.11.2015 18:00, Pöytäkirja

SISÄLLYSLUETTELO. KVALT, 30.11.2015 18:00, Pöytäkirja SISÄLLYSLUETTELO KVALT, 30.11.2015 18:00, Pöytäkirja 73 LAUSUNTO ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEISTA JA SOTE-UUDISTUKSESTA... 1 Pykälän liite: Liite 3: Lopen kunnan lausunto... 2 73, KVALT 30.11.2015 18:00

Lisätiedot

Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen

Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Mäntykangas 2 Kysely toteutettiin strukturoidulla lomakkeella

Lisätiedot

Kunnanhallituksen työn arviointi valtuustokaudella 2009 2012 Hallitusjäsenen henkilökohtainen arviointi

Kunnanhallituksen työn arviointi valtuustokaudella 2009 2012 Hallitusjäsenen henkilökohtainen arviointi Liite 3 Suomen Kuntaliiton yleiskirjeeseen 9/80/2012 Kunnanhallituksen työn arviointi valtuustokaudella 2009 2012 Hallitusjäsenen henkilökohtainen arviointi Hallitustyön edellytykset, toimintakulttuuri

Lisätiedot

Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala

Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala Lasta ei voida ohjelmoida kokemaan sitä mitä aikuiset toivovat hänen kokevan.

Lisätiedot

Terveyskeskuksen innovaatiorahastosta rahoitettujen hankkeiden loppuraportti

Terveyskeskuksen innovaatiorahastosta rahoitettujen hankkeiden loppuraportti Terveyskeskuksen innovaatiorahastosta rahoitettujen hankkeiden loppuraportti RUISTA RANTEESEEN OTE OMASTA ELÄMÄSTÄ INNOVAATIORAHASTOHANKE (1.1 31.12.2012) Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena on vahvistaa

Lisätiedot

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa Eskarista ekalle eskariope mukana ekaluokan alussa Taustaa: Kemi mukana Kelpo-kehittämistoiminnan 1. aallossa lv. 2008-2009 alkaen Tavoite: Esi- ja perusopetuksen nivelvaiheen kehittäminen ja yhteistyön

Lisätiedot

osallisuushanke Salli

osallisuushanke Salli osallisuushanke Salli Osallisuuden jäljillä 2011-2014 9.6.2014 Kuva: Ninka Reittu-Kuurila Sallin tavoitteena on Hankkeen päämääränä on lisätä heikossa asemassa olevien ihmisten osallisuutta sekä kuntien

Lisätiedot

Yleinen osa - Kuntoutuksessa tukena,

Yleinen osa - Kuntoutuksessa tukena, Yleinen osa - Kuntoutuksessa tukena, muutoksessa mukana Anneli Louhenperä Ma. kehittämispäällikkö 25.11.2015 1 Esityksen sisältö Kertausta: Mikä on standardi ja miksi sitä tarvitaan Diat 3 7 Muutokset:

Lisätiedot

LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUT SISÄINEN ASIAKASKYSELY YHTEISTYÖSTÄ PPK verkosto SYYSKUU 2009 (toimijoiden välinen yhteistyö )

LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUT SISÄINEN ASIAKASKYSELY YHTEISTYÖSTÄ PPK verkosto SYYSKUU 2009 (toimijoiden välinen yhteistyö ) LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUT SISÄINEN ASIAKASKYSELY YHTEISTYÖSTÄ PPK verkosto SYYSKUU 2009 (toimijoiden välinen yhteistyö ) A. TYÖYKSIKKÖ: vastausten määrä yhteensä n=42 eos= 3 vastaajien määrä = n (suluissa

Lisätiedot

Malminkartanon kehittämishetki 7.6.2013 Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Tiina Muukkonen Riikka Pyykönen

Malminkartanon kehittämishetki 7.6.2013 Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Tiina Muukkonen Riikka Pyykönen Malminkartanon kehittämishetki 7.6.2013 Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Tiina Muukkonen Riikka Pyykönen 1 Kehrä II 2011-2013 Asiakasosallisuus monitoimijaisen Tavoitteet : yhteistyössä

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma. 19.10.2015 Student Lifen ohjausryhmä

Viestintäsuunnitelma. 19.10.2015 Student Lifen ohjausryhmä Viestintäsuunnitelma 19.10.2015 Student Lifen ohjausryhmä Sisältö lyhyesti 1. Student Lifen viestinnän lähtökohdat ja nykytilanne 2. Viestinnän tavoitteet ja niiden saavuttaminen 3. Viestinnän kohderyhmät

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus. Hallitusneuvos Päivi Salo Lääkintöneuvos Jukka Mattila

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus. Hallitusneuvos Päivi Salo Lääkintöneuvos Jukka Mattila Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Hallitusneuvos Päivi Salo Lääkintöneuvos Jukka Mattila Palvelurakenneuudistuksen tavoitteet Väestön terveyden, hyvinvoinnin ja sosiaalisen turvallisuuden

Lisätiedot

Antti Ylä-Jarkko. Miten oppijan palveluita rakennetaan

Antti Ylä-Jarkko. Miten oppijan palveluita rakennetaan Antti Ylä-Jarkko Miten oppijan palveluita rakennetaan Vanhat haku- ja valintajärjestelmät rakennettiin yksi kerrallaan eri aikoina Kehittäminen jäykkää ja kallista uudemman järjestelmän hyviä ideoita ei

Lisätiedot

Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi. Sari Muhonen

Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi. Sari Muhonen Elämänkatsomustieto Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä

Lisätiedot

Peruskoulujen tasa-arvo hanke

Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, joka kohdennetaan koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin Hankekokonaisuus,

Lisätiedot

Väli- ja loppuraportointi

Väli- ja loppuraportointi Väli- ja loppuraportointi Hyvän raportin merkitys hankkeen tulosten kuvaamisessa Sari Ahvenainen ESR-koordinaattori 25.5.2011 Uudenmaan ELY-keskus Väliraportti (1/8) Miksi väliraportti tehdään? - Tarkoituksena

Lisätiedot

Rohkeus uudistua ja kasvaa. Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016

Rohkeus uudistua ja kasvaa. Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016 Rohkeus uudistua ja kasvaa Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016 Euroopan erikoisliikeketjut 2015 Olemme tänään Euroopan neljänneksi suurin omalla alallamme 227 112 115

Lisätiedot

SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN

SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN JA RYHMÄPUHELUN SOITTAMINEN Ryhmän perustaminen on helppoa. Tarvitset internet-yhteyden sekä tietokoneen, jossa on mikrofoni ja webbikamera. Useimmissa kannettavissa tietokoneissa

Lisätiedot

SÄHKÖISEN LIIKETOIMINNAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (30 op) 30.9.2010 31.5.2011

SÄHKÖISEN LIIKETOIMINNAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (30 op) 30.9.2010 31.5.2011 1 SÄHKÖISEN LIIKETOIMINNAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (30 op) 30.9.2010 31.5.2011 Sähköinen liiketoiminta on tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä yrityksen liiketoiminnassa ja liiketoimintaprosesseissa.

Lisätiedot

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016 Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016 Päivitys vuosille 2014-2016 LSHP perusterveydenhuollon yksikkö Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Yleiset tavoitteet Vuonna 2017 sosiaalipalvelut,

Lisätiedot

VASU2017 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistaminen

VASU2017 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistaminen VASU2017 KOONTI KYSELYSTÄ HUOLTAJILLE VASU2017 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetushallitus valmistelee parhaillaan varhaiskasvatussuunnitelman perusteita, ja niiden mukaan laadittava

Lisätiedot

Vanhusneuvostojen rooli Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä -avainalue

Vanhusneuvostojen rooli Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä -avainalue Vanhusneuvostojen rooli Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä -avainalue Vanhusneuvosto uusi mahdollisuus ja mahdollistaja Innoittaja: Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn i tukemisesta sekä iäkkäiden

Lisätiedot

Auli Korhonen, neuvotteleva virkamies, TEM Hyvinvointialan toimialatietopäivä, Joensuu 2.2.2011

Auli Korhonen, neuvotteleva virkamies, TEM Hyvinvointialan toimialatietopäivä, Joensuu 2.2.2011 HYVÄ hanke - missä mennään? Auli Korhonen, neuvotteleva virkamies, TEM Hyvinvointialan toimialatietopäivä, Joensuu 2.2.2011 Hyvinvointialan työ- ja elinkeinopoliittinen kehittäminen - HYVÄ 2010 PÄÄTAVOITE

Lisätiedot

KUNTIEN LIIKUNTAVIRANHALTIJOIDEN TYÖKOKOUS JOENSUU 26.11.2015

KUNTIEN LIIKUNTAVIRANHALTIJOIDEN TYÖKOKOUS JOENSUU 26.11.2015 KUNTIEN LIIKUNTAVIRANHALTIJOIDEN TYÖKOKOUS JOENSUU 26.11.2015 Mitkä ovat kuntanne suurimmat haasteet liikuntaan liittyvissä asioissa tulevaisuudessa? Talous - Harrastamisen kustannusten nousu - Liikuntapaikkaverkoston

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja

Lisätiedot

Huhtasuon päiväkodin tarina. Saija Riihinen

Huhtasuon päiväkodin tarina. Saija Riihinen Huhtasuon päiväkodin tarina Saija Riihinen 9.4.2015 Muutoksen lähtökohdat Huhtasuon Päiväkoti Mansikkapuiston Perhepuisto 168 paikkaa 40 työntekijää Varikon Taimiston Huhtarinteen Nevakadun päiväkoti päiväkoti

Lisätiedot

Siun sote tapa ajatella, lupa kehittää Anu Niemi, ylilääkäri, pth yksikkö, PKSSK Heli Aalto, sosiaalityöntekijä, projektipäällikkö, Siun sote KASTE

Siun sote tapa ajatella, lupa kehittää Anu Niemi, ylilääkäri, pth yksikkö, PKSSK Heli Aalto, sosiaalityöntekijä, projektipäällikkö, Siun sote KASTE tapa ajatella, lupa kehittää Anu Niemi, ylilääkäri, pth yksikkö, PKSSK Heli Aalto, sosiaalityöntekijä, projektipäällikkö, KASTE 12.5.2016 1 Sote integraatio käsitteenä Integraatio = eri prosessien, erilaisen

Lisätiedot

Palvelut nyt ja tulevaisuudessa

Palvelut nyt ja tulevaisuudessa Yleiskaavatyö 2013 2016 Yleiskaavaluonnos 2014 Palvelut nyt ja tulevaisuudessa Nettikysely 13.11. 15.12.2014 vastaajia 1 339 Palvelut Lahdessa nyt ja tulevaisuudessa Lahden kaupungin maankäyttö toteutti

Lisätiedot

Hankekahvit Kajaanissa. 18.5.2016 Yritysyhteistyö työpaja

Hankekahvit Kajaanissa. 18.5.2016 Yritysyhteistyö työpaja Hankekahvit Kajaanissa 18.5.2016 Yritysyhteistyö työpaja 1.Millaisia tavoitteita oman hankkeen/organisaation osalta liittyy yritysyhteistyöhön? Kohtaanto haasteiden ratkaiseminen Kohtaanto, millaisia työntekijöitä

Lisätiedot

Toimenpiteet kevään 2013 kuntaneuvotteluissa esille nostetuista asioista

Toimenpiteet kevään 2013 kuntaneuvotteluissa esille nostetuista asioista Kuntaneuvottelut syksy 2013 Toimenpiteet kevään 2013 kuntaneuvotteluissa esille nostetuista asioista hallintoylihoitaja Päivi Nygren / Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelman asiantuntijatyöryhmä

Lisätiedot

Arviointi johtamisen tukena

Arviointi johtamisen tukena Arviointi johtamisen tukena Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus 26.11.2014 27.11.2014 1 Mitä näet tässä kuvassa? 27.11.2014 2 Arviointi on kuin valokuva Se näyttää yhdistyksen tai järjestön tilan

Lisätiedot

Ajankohtaista tukien maksamisesta

Ajankohtaista tukien maksamisesta 772 5785 Ajankohtaista tukien maksamisesta Tuula Seurujärvi Yksikönjohtaja Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto Maksettu sidotusta (%) 30.4.2014 Lähde: HankeDW / TK Sis. toimintalinjojen 1, 3, 4 hanke

Lisätiedot

OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO

OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO TUOTEKEHITYSPAINOTTEISET OPINNOT JA YRITYSYHTEISTYÖN MAHDOLLISUUDET EERO NOUSIAINEN eero.nousiainen@oamk.fi

Lisätiedot

Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen

Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen Tässä materiaalissa kerrotaan tärkeät asiat kotityöpalvelusopimuksesta, kartoituskäynnistä asiakkaan kodissa. Laadukkaat kotityöpalvelut

Lisätiedot

Palvelusetelin uudet. Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799

Palvelusetelin uudet. Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799 Hyrrä hankkeen palveluseteliseminaari, Joensuu 11.2.2010 Palvelusetelin uudet mahdollisuudet d Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799 ismo.partanen@lpy.fi www.lpy.fi Palvelusetelilain tavoitteet

Lisätiedot

Päihde- ja mielenterveystyön kehittäminen

Päihde- ja mielenterveystyön kehittäminen Päihde- ja mielenterveystyön kehittäminen Huomioita ja kommentteja kehittämishankkeen näkökulmasta Minna Laitila 15.11.2010 Mieli 2009 1. Asiakkaan aseman vahvistaminen 2. Edistävä ja ehkäisevä mielenterveys-

Lisätiedot

Hyvinvoinnin tilannekatsaus

Hyvinvoinnin tilannekatsaus Hyvinvoinnin tilannekatsaus Hyvinvointikertomus 2014 Tytti Solankallio-Vahteri Hyvinvointikoordinaattori 16.11.2015 16.11.2015 Hyvinvoinnin edistäminen kunnan tehtävänä Kunnan tehtävänä on (Kuntalaki 410/2015)

Lisätiedot

Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena

Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena Tiivistelmät, väli- ja loppuraportit Auli Vuorela ESR-koordinaattori Uudenmaan ELY-keskus 6.5.2013 Raportteja, raportteja, raportteja Loppuraportti

Lisätiedot

Diakonian tutkimuspäivä 2014

Diakonian tutkimuspäivä 2014 M O N I T I E T E I S I Ä L Ä H E S T Y M I S T A P O J A N U O R T E N T O I M I J U U T E E N J A V O I M A A N T U M I S E E N Diakonian tutkimuspäivä 2014 TM Anna Juntunen TM Johanna Mantere TAUSTALLA

Lisätiedot

PROJEKTIN OHJAUS JA SEURANTA JOUNI HUOTARI, ESA SALMIKANGAS

PROJEKTIN OHJAUS JA SEURANTA JOUNI HUOTARI, ESA SALMIKANGAS PROJEKTIN OHJAUS JA SEURANTA JOUNI HUOTARI, ESA SALMIKANGAS PROJEKTIN JOHTAMINEN ON YKSINKERTAISTA PUUHAA Projektin suunnittelua Projektin toteutusta Listaa tehtävät Tehkää tehtävät Projektin ohjausta

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ProGlobal hankkeen esittely tutkijan kommenttipuheenvuoro Kari Kuulasmaa 14.4.2010 ProGlobal - tutkijan näkökulma / Kari Kuulasmaa 1 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Aloitti toimintansa Kansanterveyslaitoksen

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kansainvälisiä näkymiä Sinikka Törmä

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kansainvälisiä näkymiä Sinikka Törmä Mielenterveyskuntoutujien asumisen kansainvälisiä näkymiä Sinikka Törmä Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke Pilottikuntatyön aloitusseminaari 13.5.13 ja 22.5.2013 Asumista ja arjen tukea.

Lisätiedot

Kaija Blom suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto. 8.9.2014 Mikkeli. Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kaija Blom

Kaija Blom suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto. 8.9.2014 Mikkeli. Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kaija Blom Kuntakyselyn tuloksia Itä-Suomesta nuorisotakuun kannalta Miten kunnat ovat järjestäneet nuorten ohjausja palveluverkostoja ja miten ne tukevat nuorisotakuun onnistumista? Kaija Blom suunnittelija Itä-Suomen

Lisätiedot

ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET

ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET OULUN VARHAISKASVATTAJA MESSUT -2010 Riitta Kaivola / Piia Roos 19.11.2010 KUNNIOITUS Kaskela, M & Kekkonen, M. 2007.

Lisätiedot

Prosessit etyön kehittämisessä

Prosessit etyön kehittämisessä Prosessit etyön kehittämisessä Hanna Alila, Oulun yliopisto 15.4.2011 Hanke lyhyesti eprosessit-hankkeen päätavoitteena on tutkia empiirisesti vuorovaikutus- ja etäteknologoita caseorganisaatioiden johtamisessa

Lisätiedot

Virka-ajan päivystystoiminnan kehittäminen Tornion. Jouni Lohi / Riitta Rautalin

Virka-ajan päivystystoiminnan kehittäminen Tornion. Jouni Lohi / Riitta Rautalin Virka-ajan päivystystoiminnan kehittäminen Tornion terveyskeskuksess- Jouni Lohi / Riitta Rautalin Muutoksia Ruuhkaisesta ja hektisestä toimintatavasta selkeään ja tehokkaasti organisoituun päivystystoimintaan

Lisätiedot

Tilaajien yhteiset tavoitteet ja kehittämisen tiekartta 16.1.2014

Tilaajien yhteiset tavoitteet ja kehittämisen tiekartta 16.1.2014 Tilaajien yhteiset tavoitteet ja kehittämisen tiekartta 16.1.2014 Tilaajien tavoitteet Ryhmätyön tulokset Tilaajien yhteinen tahto muutettavista asioista Riskien jaon periaatteet Tilaajien/tilaajan-tuottajan

Lisätiedot

LAPSEN/NUOREN LÄÄKEHOIDON SUUNNITELMA PÄIVÄHOITOA/KOULUA VARTEN

LAPSEN/NUOREN LÄÄKEHOIDON SUUNNITELMA PÄIVÄHOITOA/KOULUA VARTEN i Hyvinvointipalvelut Päivähoito ja perusopetus 30.8.2013 Huoltaja vastaa siitä, että lapsen/nuoren lääkehoidon tarve ja lääkehoidon kannalta kaikki tarvittava tieto on käytettävissä. Huoltaja vastaa myös

Lisätiedot