TALOUSARVIO 2013 JA TALOUSSUUNNITELMA 2013-2015 Kaupunginvaltuuston 11.12.2012 hyväksymä
Sisällysluettelo Johdanto... 3 Konsernitavoitteet 2013... 14 Käyttötalous... 15 Konsernipalvelut... 16 Sivistysosasto... 43 Sosiaali- ja terveysosasto... 55 Ympäristöosasto... 68 Nettomenot vastuualueittain ja osastoittain... 85 Tuloslaskelma... 88 Investointiosa... 92 Rahoituslaskelma ja lainasuunnitelma... 103 2
Yleiset perustelut Yleiset perustelut 2013 Maailmantalouden kehityksen suhteen vallitsee nyt suuri epävarmuus, ja voimakkaasti vientiriippuvaisena maana Suomi on erityisen herkkä maailmantalouden heilahteluille. Vuoden 2009 finanssikriisiä seuranneen lyhyen elpymisen jälkeen talouskasvu on jälleen pysähtynyt. Euroopan maissa on nyt meneillään hyvin matalan kasvun tai taantuman vaihe, ja taantuman riski on ilmeinen myös Suomen osalta. Euroopan pitkittynyt finanssikriisi saa siten yhä selvempiä reaalitaloudellisia seurauksia. Riippumatta siitä, miten maailman ja Euroopan talouden käy, vuoden 2009 taantumaa edeltänyttä kasvua ei arvioiden mukaan kuitenkaan saavuteta, koska talouden kasvupotentiaalia heikentävät väestön ikääntymisestä johtuvat tarjonnan rajoitteet. Talousarviovuoden 2013 makrotalousluvut osoittavat seuraavaa: Prognosinstitut Ennusteen laatija Tidpunkt Ajankohta BNP/BKT 2012 BNP/BKT 2013 Arbetslösh. Arbetslösh. Työttöm. 2012 Työttöm. 2013 Inflation/ Inflation/ Inflaato 2012 Inflaato 2013 Aktia 2.10.2012 0,20 % 0,70 % 7,80 % 8,20 % 2,90 % 2,80 % ETLA 26.9.2012 0,50 % 1,00 % 7,70 % 8,00 % 2,90 % 2,90 % PTT 25.9.2012-0,40 % 0,80 % 7,50 % 7,90 % 2,80 % 2,10 % VM 17.9.2012 1,00 % 1,00 % 7,60 % 8,10 % 2,60 % 2,40 % Danske Bank 11.9.2012 0,00 % 1,00 % 7,70 % 7,90 % 2,90 % 2,60 % Handelsbanken 6.9.2012 1,00 % 2,00 % 7,60 % 7,60 % 2,80 % 2,60 % Nordea 4.9.2012 0,80 % 1,20 % 7,70 % 8,00 % 3,00 % 2,50 % PT 4.9.2012 1,40 % 2,00 % 7,60 % 7,60 % 3,00 % 2,80 % OP-Pohjola 27.8.2012 0,70 % 1,40 % 7,60 % 7,50 % 2,90 % 2,70 % Finlands bank 14.6.2012 1,50 % 1,20 % 7,70 % 7,60 % 2,90 % 2,10 % Tapiola 13.6.2012-0,50 % 0,50 % 8,50 % 9,00 % 2,70 % 1,50 % Medeltal / Keskiarvo 0,56 % 1,16 % 7,73 % 7,95 % 2,85 % 2,45 % Eri ennustuslaitokset arvioivat BKT:n nousevan keskimäärin vain 0,56 % vuonna 2012, mitä odotetaan seuraavan hyvin maltillinen keskimäärin 1,16 %:n kasvu vuonna 2013. Kaupunki noudattaa verojen kehitystä koskevissa arvioissaan Kuntaliiton ennusteita, joista viimeisin on laadittu 25. lokakuuta 2012. Kuntien talous Suomessa (lähde mm. peruspalveluohjelma) Kuntatalouden näkymät kiristyvät vuonna 2012 ja kehyskaudella 2013 2016 tulojen kasvun hidastuessa. Samaan aikaan väestön ikääntymisen kuntatalouteen kohdistamat menopaineet kasvavat edelleen. Tulokehityksen heikentyessä kuntien ja kuntayhtymien käyttötalouden pitäminen vakaana edellyttää tiukkaa menokuria. Keskeistä on palkkamenojen kasvun hillitseminen ja tuottavuutta parantavien toimien toteuttaminen. Kuntatalouden kiristyessä uhkana on kuntatalouden velkaantumisen jatkuminen voimakkaana. Kuntien ja kuntayhtymien toimintamenojen arvioidaan edelleen kasvavan kehyskauden aikana keskimäärin noin 4,1 % vuodessa. Toimintatuottojen arvioidaan kehyskaudella kasvavan toimintamenojen kasvua vastaavasti. Toimintamenojen kasvu jää valtiovarainministeriön laskelman mukaan kuitenkin selvästi viime vuosien toteutunutta kasvua pienemmäksi. Menokasvun hidastuminen edellyttää kunnilta aktiivisia toimia palkkamenojen kasvun hillitsemiseksi. Investointipaineet ovat maamme kunnissa suuret johtuen niin peruskorjauksista, kasvukeskusten uudisinvestoinneista kuin meneillään olevasta kuntarakenneuudistuksesta. Arvioitu investointitaso johtaa ennakoidulla tulo- ja toimintamenokehityksellä kuntien velkaantumisen jatkumiseen voimakkaana. 3
Yleiset perustelut Edellä kuvatulla kehityksellä kuntatalous kiristyy selvästi lähivuosina. Kuntatalouden vuosikate ei riitä kattamaan poistoja yhtenäkään tarkastelujakson vuotena. Kuntatalous ei olisi enää tasapainossa tällä mittarilla arvioituna. Kuntien menopaineet ovat suuret ja investointien on arvioitu pysyvän korkealla tasolla. Näin ollen vuosikate jäisi kehyskaudella selvästi nettoinvestointeja alhaisemmaksi. Kuntatalouden velkaantuminen jatkuisi ja paine kunnallisveroprosenttien tuntuviin korotuksiin kasvaisi. Kuntatalouden vakauden turvaaminen ja tarvittavien investointien toteuttaminen ilman velan jatkuvaa kasvua edellyttäisi sitä, että toimintamenojen kasvu pysyy tulokehityksen asettamissa rajoissa. Valtio näkee hyvinvointipalvelujen tuottavuuden nostamisen yhtenä avaintekijänä koko julkisen talouden kestävyysongelman ratkaisemisessa. Kuntatalouden rahoituksen ja riittävän henkilöstön saatavuuden kannalta on olennaista, että työvoiman niukkuuden oloissa kuntauudistuksen osana kehitetään palvelurakenteita ja -prosesseja mm. tietotekniikkaa hyväksikäyttäen niin, että jatkossa suhteellinen henkilöstötarve olisi nykyistä vähäisempi. Valtio ennakoi näin ollen kuntien tilanteen kiristyvän johtuen sekä valtion heikentyneestä kyvystä tukea kuntia että kuntien oman verojen kehityksen heikkenemisestä. Samaan aikaan menopaine kasvaa väestörakenteesta johtuvan sosiaali- ja terveyspalvelujen kysynnän kasvun seurauksena. Menopainetta on sekä käyttötalouden että investointien puolella, ja valtio arvioikin, että investoinnit tulevat pysymään korkealla tasolla niin, että kuntien vuosikatteet eivät kata investointeja. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kuntatalouden velkaantuminen jatkuu ja paine kunnallisveroprosenttien korotuksiin kasvaa. Valtio esittää ratkaisuksi kuntien dilemmaan ensisijaisesti tuottavuuden lisäämistä ja peruspalvelujen tuottavuutta lisääviä uudistuksia. Tuottavuuden lisäystarve puolestaan on sekä hallituksen esittämien rakenteellisten toimenpiteiden motiivi että niiden tavoite: Hallitus aikoo kaudella 2013 2015 toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen, jonka tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva elinvoimainen kuntarakenne sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistuksen osana kunta- ja palvelurakenneuudistusta kuntalain kokonaisuudistuksen valtionosuusjärjestelmän uudistamisen ja yksinkertaistamisen. Kaupungin rahoitus Kaupungin kriisiherkkyys on moniin muihin kuntiin verrattuna alhaisemmalla tasolla osin sen ansiosta, että kaupunki ei ole kovin voimakkaasti riippuvainen yhteisöverosta, osin sen ansiosta, että kaupungissa on melko monipuolinen elinkeinorakenne, ja osin siksi, että yritysten riippuvuus viennistä on rajallinen. Jos Euroopan tai maailman kriisi pitkittyy, se vaikuttaa luonnollisesti myös voimakkaasti kaupungin verorahoitukseen ja jatkossa myös valtionosuusrahoitukseen. Yhteisövero näytti edellisessä kriisissä reagoivan nopeammin ja siihen liittyy siitäkin syystä suurempi riski: markkinoiden häiriintyminen näyttää vaikuttavan yhteisöveroon ensin. Valtionosuuksien toteuma on ennustettu peruspalveluohjelmassa ilmoitettujen indeksikorotusten mukaan. Vuoden 2015 osalta valtionosuuksiin tulee kuitenkin vaikuttamaan valtionosuusuudistus, jonka lopputulemaa emme vielä tiedä. Ansiotulot muodostavat kaupungille kertyvän tuloveron perustan; ansiotulojen kehitys riippuu osin palkkaratkaisuista ja osin työllisyystilanteesta. Työllisyystilanteen muutokset vaikuttavat kuitenkin kaupungin verotuottoihin tietyllä viiveellä. Kaupungin työllisyys ei nykyisellä elinkeinorakenteella ole ollut kovin herkkä heilahteluille. Kaupungin työllisyystilanne on nyt hyvä; 30.10.2012 työttömyysaste oli 4,9 %, kun se koko maassa oli 9,5 % ja Varsinais-Suomessa 8,7 %. 4
Yleiset perustelut Kaupungin tulot 2013 2015 Kaupungin vuoden 2013 arvioidut tulot muodostavat kehyksen toiminnalle, jonka kaupunki itse pystyy rahoittamaan. Kaupungin vuoden 2013 tuloista 50 % tulee verotuloista, 26 % valtionosuuksista, 23 % toimintatuotoista ja 1 % rahoitustuotoista. Statsandelar Valtionosuudet 26% Finaniseringsintäkter Rahoitustuotot 1% Verksamhetsintäkter Toimintatuotot 23% Skatteinkomster Verotulot 50% Inkomststruktur 2013 - Tulorakenne 2012 Verksamhetsintäkter Toimintatuotot 26 103 409 Skatteinkomster Verotulot 61 094 085 Statsandelar Valtionosuudet 31 198 482 Finaniseringsintäkter Rahoitustuotot 795 000 Totalt / Yhteensä 119 190 976 Kaupungin vuoden 2013 arvioidut tulot ovat 119 190 976 euroa. 5
Yleiset perustelut Verot Koko maan verotulojen arvioidaan kasvavan kehyskaudella keskimäärin 3,7 % vuodessa. Kunnallisverotuottojen arvioidaan kasvavan keskimäärin 4,2 % vuodessa. Kuntien 5 prosenttiyksiköllä korotettu osuus yhteisöveron tuotosta jatkuu vuosina 2014 2015. Verot vastaavat 50 %:a kaupungin tuotoista ja ovat kaupungin tärkein rahoituslähde. Talouden tasapainottamispyrkimyksen mukaisesti valtuusto päätti korottaa tuloveroprosenttia 0,5 prosenttiyksiköllä, tuloveroprosentti on 19,75 vuonna 2013. Vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosenttia korotettiin 0,1 prosenttiyksiköllä 0,4 %:iin ja yleistä kiinteistöveroprosenttia korotettiin 1,3 %:sta 1,35 %:iin. Vuoden 2013 verotulojen arvioidaan siten olevan 61,1 miljoonaa euroa, mikä on 3,8 miljoonaa euroa eli 6,7 % enemmän kuin vuoden 2012 talousarviossa. Tästä kasvusta 1,9 miljoonaa euroa tulee veroprosentin korotuksesta. Suunnitelmavuosina 2014 ja 2015 verotulojen arvioidaan kasvavan 3,1 % ja 4,8 %. Ennusteen lähtökohtana on, että veroprosentit säilyvät samoina suunnittelukaudella 2014 2015. Verotulojen kehitys on ollut positiivista vuodesta 2006 vuoteen 2011, lukuun ottamatta vuotta 2009, jolloin maassa oli reaalitalouden kriisi samaan aikaan kun uusi kaupunki laski veroprosentin 19,45 %:sta 19,25 %:iin. Positiiviseen kehitykseen ovat myötävaikuttaneet myös kiinteistöveroprosenttien korotus vuonna 2010 ja valtion toteuttama kuntien yhteisöveroosuuden korotus vuosina 2010 ja 2011. Viimeksi mainitun arvioidaan saavan jatkoa myös vuosina 2012 ja 2013. Vuoden 2013 veroprosenttikorotuksen arvioidaan parantavan rahoitusta 1,9 2,4 miljoonalla eurolla vuodessa. 6
Yleiset perustelut Kaikkien vuosien 2012 2015 ennusteiden lähtökohtana ovat Kuntaliiton kuntakohtaiset tulo-, yhteisö- ja kiinteistöveroennusteet sekä se, että veroprosentit säilyvät ennallaan. Kunnallinen tulovero Kaupungin kunnallisen tuloveron kehitys on Suomen vuonna 2009 läpikäymän reaalitalouden kriisin jäljiltä pysähtynyt. Vuoden 2009 pienen, -0,2 %:n laskun jälkeen kasvu oli vain 1,6 % vuonna 2010 ja 2,7 % vuonna 2011. Tätä voidaan suurelta osin selittää sillä, että verotuksen vähennykset ovat lisääntyneet ja lisääntyvät edelleen. Ansiotulojen kasvutaso on samana ajanjaksona vaihdellut 2,3 %:n ja 4,0 %:n välillä. Kaupungin ansiotulojen kehityksen ennustetaan jatkuvan suotuisana vuosina 2013 2015: 2013 (2,6 %), 2014 (3,8 %) ja 2015 (2,9 %). Lisääntyvät vähennykset vuonna 2012 syövät yhä suuremman osan kaupungin saamista veroista. Efektiivinen veroprosentti on näin ollen pienentynyt huomattavasti vuosina 2008 2011 ja olisi jatkanut pienenemistään vuosina 2013 2015, ellei kaupunki olisi korottanut veroprosenttia. 7
Yleiset perustelut Veroprosentti ja efektiivinen veroprosentti 2008-2015 Veroprosentti Efektiivinen veroprosentti 19,45 19,25 19,25 19,25 19,25 19,75 19,75 19,75 15,02 14,67 14,43 14,13 13,65 14,42 14,33 14,54 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 3 Veroprosenttikorotuksen seurauksena efektiivinen veroprosentti nousee 14,42 %:iin, mikä kuitenkin on edelleen vähemmän kuin vuosina 2009 ja 2010, vaikka veroprosentti oli pienempi (19,25 %). Tuloverotuksen vähennysten lisääntymisen seurauksena vähentyneitä kaupungin tuloja ovat suurelta osin kompensoineet valtionosuudet, ja valtio on vuosien 2013 2015 peruspalveluohjelmassa ilmoittanut pyrkivänsä kompensoimaan lisääntyneitä vähennyksiä myös jatkossa. Yhteisövero Yhteisövero kasvoi voimakkaasti vuonna 2010 suurelta osin kuntien yhteisövero-osuuden kasvun seurauksena. Kasvu jatkui vuonna 2011, jolloin ennusteen toteuma oli kokonaiset 3,7 miljoonaa euroa. Vuoden 2012 ennuste osoittaa kuitenkin nopeaa paluuta matalammalle tasolle, ja talousarvion huomattava alittuminen on todennäköinen. Kuntien 5 prosenttiyksiköllä korotettu osuus yhteisöveron tuotosta jatkuu vuosina 2014 2015. 8
Yleiset perustelut Kiinteistövero Kiinteistöverotulot kasvoivat tuntuvasti vuonna 2010 kiinteistöveroprosenttien muuttamisen seurauksena; muutokset ovat lisänneet tuloja pysyvästi noin 1,4 miljoonaa euroa. Vuoden 2013 veroprosenttimuutokset lisäävät tuloja vielä noin 0,4 miljoonalla eurolla. Muutoin kehityksen odotetaan olevan tasaista niin, että verotulot lisääntyvät kiinteistömassan kasvaessa. Valtionosuudet Valtionosuuksien kehitys on ollut erittäin hyvä pidemmän aikaa ja sen odotetaan olevan hyvä myös taloussuunnitelmavuosina. Valtionosuudet nousivat vuosina 2008 2010 vuosittain kokonaiset 10 14 % ja vuonna 2011 ne nousivat 3,9 %. Vuonna 2012 valtionosuuksien arvioidaan nousevan 6,6 %. Talousarviossa valtionosuuksien arvioidaan nousevan 3,2 %, ja sen jälkeen 2,7 % vuonna 2014 ja 3,0 % vuonna 2015. 9
Yleiset perustelut Vero- ja valtionosuusrahoituksen odotetaan tänä vuonna kokonaisuudessaan lisääntyvän 2,7 %, kun niiden vuonna 2013 odotetaan lisääntyvän 5,5 %. Toimintatulot Toimintatulojen arvioidaan kasvavan 2,9 % eli 0,7 miljoonaa euroa 26,1 miljoonaan euroon. Arvioidut tulot eivät yltäneet kehykseen, vaan ovat noin 1 miljoonaa euroa alle annetun kehyksen. Vuosina 2014 ja 2015 tulojen arvioidaan kasvavan vuosittain 3,5 %. Toimintamenot Käyttömenoiksi arvioidaan 115,3 miljoonaa euroa, mikä on noin 5,3 miljoonaa euroa eli 4,8 % enemmän kuin vuodelle 2012 budjetoidut määrärahat. Kehys ylittyy siten 1,9 miljoonalla eurolla. Käyttötalouden nettomäärärahat kasvavat siten 4,6 miljoonaa euroa suhteessa vuoden 2012 talousarvioon, mikä ylittää kehyksen 2,9 miljoonalla eurolla. 10
Yleiset perustelut Käyttötalouden arvioitu kustannuskehitys taloussuunnitelmavuosina on seuraavanlainen: Toiminnan arvioidut kustannukset 2014 2015 Henkilöstömenot 3,0 % 3,33 % Palvelujen ostot 3,5 % 3,5 % Aineet, tarvikkeet ja tavarat 2,1 % 2,0 % Avustukset 1,0 % 1,0 % Muut menot * -5,1 % 3,0 % Yhteensä 2,6 % 3,2 % Nettona toimintakustannusten arvioidaan kasvavan 2,3 % vuonna 2014 ja 3,1 % vuonna 2015. Taloussuunnitelmavuosien laskelmien lähtökohtana ovat näin ollen peruspalveluohjelman arviot kustannuskehityksestä, korjattuna alaspäin muiden menojen osalta vuonna 2014 vuoden 2013 tasosta, johon sisältyy huomattavia myyntitappioita (540 000 euroa). Vuoden 2013 talousarvio pitää kokonaisuutena sisällään seuraavaa: Tulos on -1 012 052 euroa ja syntyy -968 873 euron alijäämää. Käyttötalous ei ole tasapainossa vuonna 2013 veroprosenttien korotuksesta huolimatta. Käyttökustannukset kasvavat 5,4 %, mikä on enemmän kuin palkkataso (2,3 %) tai inflaatio (2,7 %). Investointien nettosumma on 6,8 miljoonaa euroa. Talousarvion toteutuminen vaatii yhteensä 3,2 miljoonan euron lainanottoa vuonna 2013. Taloussuunnitelma 2013 2015 ei tasapainota käyttötaloutta: kertyneen ylijäämän, joka vuoden 2012 tilinpäätösennusteen mukaan tulee vähenemään 3,8 miljoonaan euroon, arvioidaan vuosina 2013 2015 vähenevän vielä 1,4 miljoonaa euroa. Taloussuunnitelmakauden päättyessä kaupungilla arvioidaan olevan kertynyttä ylijäämää vielä 2,4 miljoonaa euroa. 11
Yleiset perustelut Kaupunki ei saavuta vuoden 2013 talousarviossa tasapainoa ja yli- ja alijäämät eivät tasapainotu suunnittelukaudella. Kaupunki ei saavuta tasapainoa myöskään investointien suhteen, vaan investoinneista syntyy rahoitusalijäämää ja huomattava lainarahoituksen lisäämistarve. Tällainen kehitys ei ole kaupungin strategian mukaista. Lautakuntien talousarvioehdotusten nettomenoja - vähennettiin talousarvioneuvotteluissa 963 000 eurolla - korjattiin talousarvioneuvotteluiden jälkeen erikoissairaanhoidon kustannusten ja parakin vuokran osalta - kaupunginjohtajan ehdotus on 582 710 euroa lautakuntien ehdotusta pienempi - pysyi muuttumattomana kaupunginhallituksen ehdotuksessa - vähennettiin valtuustossa X eurolla. Ehdotus investointitalousarvioksi Vuoden 2013 talousarviossa kokonaisinvestointikustannukset ovat 6,8 miljoonaa euroa netto. Vuosikate ei riitä investointien omarahoitukseen, vaan syntyy 3,0 miljoonan euron rahoitustarve. Vuosikate kattaa investoinneista 43,2 %. Vuosikate kuvastaa karkeasti ottaen kaupungin investointirahoituksen kantokykyä. Jos vuosikate ei riitä investointien rahoittamiseen, syntyy rahoitusalijäämä. Kaupungilla on ollut vuosittain rahoitusalijäämää vuodesta 2005 asti ja se on näin ollen elänyt yli varojensa sillä seurauksella, että kaupunki on ensin tyhjentänyt kassavaransa ja sitten jatkuvasti lisännyt lainataakkansa. Jos talous on tilikaudella tasapainossa, rahoitusalijäämää ei synny tai sitä syntyy hyvin vähän; veroihin perustuva rahoitus riittää sekä käyttötalouden että investointien rahoittamiseen. Kertynyt rahoitusalijäämä vuodesta 2005 vuoteen 2013 on 47 miljoonaa euroa. Kaupunki onnistui ensimmäisinä toimintavuosinaan taittamaan tämän kehityksen ja onnistui vuonna 2010 jopa hieman vähentämään velkataakkaa. Vuosi 2011 merkitsi kuitenkin jälleen huomattavaa rahoitusalijäämää ja velkataakan kasvua, ja vuoden 2012 ennusteet ennakoivat jopa 6 miljoonan euron rahoitusalijäämää, jonka seurauksena nettolainanotto kasvaa vastaavasti. Tämä kehitys on ristiriidassa sen valtuuston tavoitteen kanssa, että lainataakkaa ei lisätä tai että sitä jopa pienennetään. Vuoden 2013 talousarviossa suunnitellut investoinnit ja taloussuunnitelmavuosien 2013 2014 investointitaulukossa arvioidut investoinnit ovat kuitenkin sitä suuruusluokkaa, että ne, mikäli ne toteutettaisiin, merkitsisivät suurta vuosittaista rahoitusalijäämää ja niin muodoin lainataakan nopeaa ja kestämätöntä kasvua. Kaupunginhallitus on tästä syystä päättänyt huomioida vuosien 2013 2014 rahoituslaskelmassaan 6 miljoonan euron investoinnit vuositasolla. 12
Yleiset perustelut Myös tämä vuosien 2014 ja 2015 korjattu investointitaso kasvattaisi yhdessä suunnitellun käyttötalouden kanssa lainataakkaa 3,0 miljoonalla eurolla vuonna 2013, 2,5 miljoonalla eurolla vuonna 2014 ja 1,7 miljoonalla eurolla vuonna 2015, eli siis 7,3 miljoonalla eurolla. Kaupungin on jatkossa pystyttävä vähentämään investointinsa omarahoitusta vastaavalle tasolle. Talousarvion sitovuustaso Taulukon Nettomäärärahat vastuualueittain ja osastoittain mukaisesti käyttötalouden vastuualueisiin/yksiköihin kohdistuvat määrärahat ovat sitovia nettomäärältään. Kaupunginhallitus on vahvistanut sisäiset vuokrat ja siivous- ja ruokapalvelukustannusten sisäisen jaon. Investointeihin myönnettävät määrärahat sidotaan investointiosassa erikseen kullekin investointihankkeelle merkittyyn nettomäärään. 13
Konsernitavoitteet 2013 KONSERNITAVOITTEET 2013 Yleiset konsernitavoitteet 1. Tytäryhteisöjen toiminnan on tuettava kaupungin strategian toteutumista. 2. Kaupungin konserniohjeet otetaan kaikilta osin huomioon tytäryhteisöjen toiminnassa ja kaupungin toteuttamassa yhtiöiden ohjauksessa. 3. Konserniyhteisöt ja kuntayhtymät toimivat taloudellisesti itsensä kannattavasti ja niiden tulee Paraisten kaupungin tavoin tehostaa toimintaansa jatkuvasti. 4. Paraisten kaupunki tavoittelee ammattimaisuutta ja alan osaamista nimittäessään edustajiaan tytäryhtiöihin. Erityiset tavoitteet Asunto-osakeyhtiöiden käyttöaste on vuoden aikana vähintään 90 %. Turunmaan seutu ry lopettaa toimintansa ja yhdistys puretaan hallitusti vuoden 2013 aikana niin, että kaupunki välttää kaikentyyppiset tappiot. 14
K Ä Y T T Ö T A L O U S 15
Liikenne- ja viestintäpalvelut VALTIOLLISET VAALIT / KUNNALLISET VAALIT Keskusvaalilautakunta Konsernipalvelut Christjan Brander / Petra Öhman STATLIGA/KOMMUNALA VAL VALTIOLLISET/KUNNALLISET VAALIT 2011 2012 2013 2013 2013 2013 2014 2015 Jfr skillnad Centralvalnämnden Bokslut Budget Nämnd / Stadsdir./ Styrelse / Fmge / Plan / Plan / Budget2013/ 2012 Keskusvaalilautakunta Tilinpäätös Talousarvio Lautakunta Kaup.joht. Hallitus Valtuusto Suunn. Suunn. % Försäljningsintäkter / Myyntituotot 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Avgiftsintäkter / Maksutuotot 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Underst. & bidr. / Avustuks.& tuet 22 823 45 000 0 0 0 0 0 0-100,0 % Övriga verks.intäkter/muut toimintatuotot 83 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Verksamh.intäkter /Toimintatuotot 22 906 45 000 0 0 0 0 0 0-100,0 % Personalkostnader / Henkilöstökulut -31 400-53 404 0 0 0 0 0 0-100,0 % Köp av tjänster / Palvelujen ostot -25 778-17 700 0 0 0 0 0 0-100,0 % Material och varor/materiaali ja tarvikkeet -345-1 100 0 0 0 0 0 0-100,0 % Understöd / Avustukset 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Övriga verksamh.kostn./muut toimintakulut -1 765 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Verksamh.kostn./Toimintakulut -59 288-72 204 0 0 0 0 0 0-100,0 % Verksamhetsbidrag/Toimintakate -36 382-27 204 0 0 0 0 0 0-100,0 % Toiminta Vuonna 2013 ei pidettäne lainkaan vaaleja; vuonna 2014 on europarlamenttivaalit ja vuonna 2015 eduskuntavaalit. 16
Hallintopalvelut TILINTARKASTUS Tarkastuslautakunta Konsernipalvelut Monica Avellan / Martina Sjöstrand REVISION/ TILINTARKASTUS 2011 2012 2013 2013 2013 2013 2014 2015 Jfr skillnad Revisionsnämnden Bokslut Budget Nämnd / Stadsdir./ Styrelse / Fmge / Plan / Plan / Budget2013/ 2012 Tarkastuslautakunta Tilinpäätös Talousarvio Lautakunta Kaup.joht. Hallitus Valtuusto Suunn. Suunn. % Försäljningsintäkter / Myyntituotot 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Avgiftsintäkter / Maksutuotot 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Underst. & bidr. / Avustuks.& tuet 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Övriga verks.intäkter/muut toimintatuotot 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Verksamh.intäkter /Toimintatuotot 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Personalkostnader / Henkilöstökulut -9 609-14 000-14 000-14 000-14 000-14 000-14 476-14 954 0,0 % Köp av tjänster / Palvelujen ostot -36 661-43 750-43 750-41 750-41 750-41 750-43 211-44 724-4,6 % Material och varor/materiaali ja tarvikkeet -24-250 -250-250 -250-250 -257-264 0,0 % Understöd / Avustukset 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Övriga verksamh.kostn./muut toimintakulut 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Verksamh.kostn./Toimintakulut -46 294-58 000-58 000-56 000-56 000-56 000-57 944-59 941-3,4 % Verksamhetsbidrag/Toimintakate -46 294-58 000-58 000-56 000-56 000-56 000-57 944-59 941-3,4 % Toiminta Kaupungin hallinnon ja talouden tarkastaminen ammattitilintarkastajien suorittamana. Kaupunginvaltuuston asettamien sitovien tavoitteiden toteutumisen arviointi tarkastuslautakunnan jäsenten suorittamana. Kaupungin hallinnon ja talouden tarkastamista koskevien asioiden valmistelu kaupunginvaltuustolle. Ammattitilintarkastus kilpailutetaan toimintavuoden aikana. Tavoitteet 2013 Kaupungin hallinto ja talous tarkastetaan kuntalain, kaupungin tarkastussäännön ja hyväksytyn tarkastusohjelman mukaisesti. Tarkastuspäivien lukumäärä on 50. Lisäksi tulevat tarkastuslautakunnan sihteeri- ja muut tehtävät. Arviointi: Tarkastusohjelman ja arviointiohjelman toteutuminen. Tavoitetaso: Tarkastusohjelma ja arviointiohjelma toteutuvat. Tilintarkastuskertomus. Arviointikertomus. Tarkastuslautakunta kokoontuu ainakin kahdeksaan kokoukseen (uusi ja vanha lautakunta yhteensä). Arviointi: Kokousten lukumäärä. Tavoitetaso: Budjetoitu määrä kokouksia. Tarkastuslautakunnan työ valtuuston apuelimenä kytkeytyy osaksi kunnan johtamis- ja arviointijärjestelmää ja tarkastuslautakunnan arviointityön tuloksista hyödytään organisaatiossa. Arviointi: Raportointi (arviointikertomus) ja siitä seuraavat toimenpiteet. Tavoitetaso: Raportointi tuo lisäarvoa hallinnolle. Valtakunnallisen arviointisuosituksen soveltaminen tarkastuslautakunnan arviointityössä. Arviointi: Suosituksen soveltamisaste. Tavoitetaso: Suositusta käytetään arvioinnin apuvälineenä. Tavoitteet 2014 2015 Kaupungin hallinto ja talous tarkastetaan kuntalain, kaupungin tarkastussäännön ja hyväksytyn tarkastusohjelman mukaisesti. Tilintarkastajien työn tuloksena syntyy vuosittain tilintarkastuskertomus kaupunginvaltuustolle. Tarkastuslautakunnan työn tuloksena syntyy vuosittain arviointikertomus kaupunginvaltuustolle. 17
Hallintopalvelut KESKUSHALLINTO Kaupunginhallitus Hallintopalvelut Monica Avellan CENTRALFÖRVALTNING KESKUSHALLINTO 2011 2012 2013 2013 2013 2013 2014 2015 Jfr skillnad Stadsstyrelsen Bokslut Budget Nämnd / Stadsdir./ Styrelse / Fmge / Plan / Plan / Budget2013/ 2012 Kaupunginhallitus Tilinpäätös Talousarvio Lautakunta Kaup.joht. Hallitus Valtuusto Suunn. Suunn. % Försäljningsintäkter / Myyntituotot 40 864 38 000 28 200 29 000 29 000 29 000 30 027 31 309-23,7 % Avgiftsintäkter / Maksutuotot 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Underst. & bidr. / Avustuks.& tuet 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Övriga verks.intäkter/muut toimintatuotot 5 674 5 000 4 500 4 500 4 500 4 500 4 659 4 858-10,0 % Verksamh.intäkter /Toimintatuotot 46 538 43 000 32 700 33 500 33 500 33 500 34 686 36 167-22,1 % Personalkostnader / Henkilöstökulut -653 738-690 633-707 544-711 144-711 144-711 144-735 323-759 589 3,0 % Köp av tjänster / Palvelujen ostot -295 452-329 919-335 122-327 322-327 322-327 322-338 778-350 636-0,8 % Material och varor/materiaali ja tarvikkeet -16 155-19 200-12 200-12 200-19 200-19 200-19 718-20 251 0,0 % Understöd / Avustukset -31 923-21 000-21 000-21 000-21 000-21 000-21 210-21 422 0,0 % Övriga verksamh.kostn./muut toimintakulut -33 476-29 047-34 731-34 731-34 731-34 731-35 078-35 429 19,6 % Verksamh.kostn./Toimintakulut -1 030 744-1 089 799-1 110 597-1 106 397-1 113 397-1 113 397-1 150 108-1 187 326 2,2 % Verksamhetsbidrag/Toimintakate -984 206-1 046 799-1 077 897-1 072 897-1 079 897-1 079 897-1 115 422-1 151 159 3,2 % Toiminta Keskushallinto valmistelee itse kaupunginhallituksessa ja kaupunginvaltuustossa käsiteltäviä asioita ja koordinoi muiden hallintoyksiköiden asioiden valmistelua kyseisiin toimielimiin. Keskushallinto hoitaa vastaavasti myös kaupunginhallituksessa ja kaupunginvaltuustossa käsiteltävien asioiden täytäntöönpanon. Visio Keskushallinnon visiona on, että kaupungilla on hyvät toimintamahdollisuudet luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden väliseen vuorovaikutukseen kaupungilla on toimivat, kaksikieliset hallintorutiinit. Tavoitteet 2013 Monijäsenisten toimielinten pöytäkirjanpidon yhteensovittaminen. Arviointi: Hallintopalvelut toteuttaa prosessin, jossa valmistelijat, lautakuntasihteeri/tekstinkäsittelijä ja kielenkääntäjät yhdessä laativat standardin, jota kaikki myöhemmin soveltavat. Tavoitetaso: Yhteensovitus toteutettu vuoden 2013 ensimmäisen puoliskon aikana. Kaupungin strategian päivittäminen ja strategian noudattaminen asioiden valmistelussa. Arviointi: Päivitys toteutetaan johtoryhmän ja lautakuntien, kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston välisenä vuoropuheluna. Tavoitetaso: Päivitys toteutettu vuoden 2013 aikana. Tavoitteet 2014-2015 Tiedonohjaussuunnitelman laadinnan loppuun saattaminen. Hallintorutiinien yksinkertaistaminen. 18
Hallintopalvelut CENTRALFÖRVALTNING/KESKUSHALLINTO ÅRSVERKEN / TYÖVUODET 31.12 2010 2011 2012 2013 2014 2015 TYÖVUODET 31.12 Årsverken tills vidare / Työvuodet toist. Stadsdirektör/Kaupunginjohtaja 1 1 1 1 1 1 Stadsjurist/Kaupunginlakimies 1 1 1 1 1 1 Arkivsekreterare/Arkistosihteeri 1 1 1 1 1 1 Ledningens sekreterare/johdon sihteeri 1 1 1 1 1 1 Projektkoordinator/Hankekoordinaattori 0 0,5 0,5 0,5 0,5 0,5 Translator/Kielenkääntäjä 2 2 2 2 2 2 Textbehandlare/Tekstinkäsittelijä 1 1 1 1 1 1 Vaktmästare/Vahtimestari 0,6 0,6 0,6 0,6 0,6 0,6 Sammanlagt /Yhteensä 7,6 8,1 8,1 8,1 8,1 8,1 Årsverken tidsbund. / Työvuodet määräaik. Sammanlagt /Yhteensä 0 0 0 0 0 0 Årsverken totalt / Työvuodet yhteensä 7,6 8,1 8,1 8,1 8,1 8,1 CENTRALFÖRVALTNING/KESKUSHALLINTO PRESTATIONER / SUORITUKSIA 31.12. 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Fullmäktigesammanträden/Valtuustokokouksia 8 10 9 10 10 10 Styrelsesammanträden/Hallituksen kokouksia 20 17 17 17 17 17 Sektionen/Jaosto 0 0 0 5 5 5 CENTRALFÖRVALTNING/KESKUSHALLINTO MÄTETAL / MITTARI 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Nettokostnad/invånare 69 66 67 69 71 74 19
Henkilöstöpalvelut HENKILÖSTÖ Kaupunginhallitus Konsernipalvelut Peter Lindroos PERSONAL/ HENKILÖSTÖ 2011 2012 2013 2013 2013 2013 2014 2015 Jfr skillnad Stadsstyrelsen Bokslut Budget Nämnd / Stadsdir./ Styrelse / Fmge / Plan / Plan / Budget2013/ 2012 Kaupunginhallitus Tilinpäätös Talousarvio Lautakunta Kaup.joht. Hallitus Valtuusto Suunn. Suunn. % Försäljningsintäkter / Myyntituotot 79 947 76 000 76 000 76 000 76 000 76 000 78 690 82 050 0,0 % Avgiftsintäkter / Maksutuotot 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Underst. & bidr. / Avustuks.& tuet 93 742 86 500 103 500 83 940 83 940 83 940 86 911 90 623-3,0 % Övriga verks.intäkter/muut toimintatuotot 11 280 12 000 12 000 12 000 12 000 12 000 12 425 12 955 0,0 % Verksamh.intäkter /Toimintatuotot 184 969 174 500 191 500 171 940 171 940 171 940 178 027 185 628-1,5 % Personalkostnader / Henkilöstökulut -630 915-553 249-621 013-574 645-574 645-574 645-594 183-613 791 3,9 % Köp av tjänster / Palvelujen ostot -325 808-369 176-373 634-373 634-373 634-373 634-386 711-400 246 1,2 % Material och varor/materiaali ja tarvikkeet -11 555-22 800-22 800-22 800-22 800-22 800-23 416-24 048 0,0 % Understöd / Avustukset -7 565-16 500-21 200-21 200-21 200-21 200-21 412-21 626 28,5 % Övriga verksamh.kostn./muut toimintakulut -17 958-12 927-14 443-14 443-14 443-14 443-14 587-14 733 11,7 % Verksamh.kostn./Toimintakulut -993 801-974 652-1 053 090-1 006 722-1 006 722-1 006 722-1 040 309-1 074 444 3,3 % Verksamhetsbidrag/Toimintakate -808 832-800 152-861 590-834 782-834 782-834 782-862 282-888 816 4,3 % Toiminta Henkilöstöstrategian kehittäminen ja ylläpitäminen; henkilöstöstrategia selkeyttää ja kehittää kaupungin henkilöstöpolitiikkaa ja viestittää koko organisaatiolle, millä keinoin henkilöstöasioita hoidetaan. Palkanlaskenta, henkilöstökoulutus, työllistämistoimet, työsuojelu, sopimustulkinnat, henkilöstöhuolto, virkistystoiminta, fyysisen ja psyykkisen työkyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen. Visio Kaupungilla on osaava ja motivoitunut, hyvinvoiva henkilöstö. Kaupunki noudattaa johdonmukaista henkilöstöpolitiikkaa koko organisaatiossa. Tavoitteet on ankkuroitu henkilöstöstrategiaan: 1. Kaupungilla on osaava ja ammattitaitoinen henkilöstö. 2. Kaupunki tukee henkilöstöä fyysisen ja psyykkisen työhyvinvoinnin ylläpitämisessä ja kehittämisessä. 3. Kaupunki kohtelee henkilöstöään tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti. 4. Kaupunkia johdetaan ammattimaisesti. Tavoitteet 2013 Yleiseen osaamiseen (asiakaspalvelu, lainsäädäntö, talous, prosessinkehitys ym.) liittyvän koulutustarpeen kartoittaminen Arviointi: Kartoituksen tulokset esitellään johtoryhmässä. Tavoitetaso: Konkreettiset toimenpiteet suunniteltu syksyllä 2013. Sairauspoissaolojen seurantamallin kehittäminen Arviointi: Yksikkökohtaiset raportit neljä kertaa vuodessa. Tavoitetaso: Yksiköt, joissa on paljon sairauspoissaoloja, ryhtyvät toimenpiteisiin. Työsuojelupäällikön toimenkuvan kehittäminen, konkreettiset toimenpiteet työhyvinvoinnin parantamiseksi Arviointi: Sairauspoissaolojen vähentämiseen tähtäävä toimenpideohjelma. Tavoitetaso: Maaliskuu 2014: vuoden 2013 henkilöstöraportti osoittaa poissaolojen vähentyneen. Työsuojelupäällikön palkkaaminen tapahtuu ensisijaisesti sisäisesti. Työympäristökartoituksen tulosten analysointi Arviointi: Tulosten levittäminen kaikkiin yksiköihin. Tavoitetaso: Konkreettiset toimenpiteet aloitettu keväällä 2013. Esimiesten täydennyskoulutus työhyvinvointiin ja työsuojeluun liittyvissä asioissa Arviointi: Esimiesten koulutuspäivien lukumäärä. Tavoitetaso: Kaksi koulutuspäivää aiheesta työhyvinvointi ja työsuojelu. 20
Henkilöstöpalvelut Tavoitteet 2014-2015 Henkilöstöpoliittisen toimintaohjelman toteuttamisen jatkaminen. Sairauspoissaolojen vähentäminen. HENKILÖTYÖVUODET 31.12. 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Henkilötyövuodet, toist. 0 3 5 Henkilöstöpäällikkö 1 1 1 1 1 1 Henkilöstösihteeri 1 1 1 1 1 1 Palkanlaskija 5 5 5 5 5 5 Työsuojelupäällikk 0,5 0,5 0,25 1 1 1 Yhteensä 7,5 7,5 7,25 8 8 8 Henkilötyövuodet, määräaik. Yhteensä 0 0 0 0 0 0 Henkilötyövuodet yhteensä 7,5 7,5 7,25 8 8 8 21
Liikenne- ja viestintäpalvelut TIEDOTUS Kaupunginhallitus Konsernipalvelut Christjan Brander / Anne-Maarit Itänen INFORMATION/ TIEDOTUS 2011 2012 2013 2013 2013 2013 2014 2015 Jfr skillnad Stadsstyrelsen Bokslut Budget Nämnd / Stadsdir./ Styrelse / Fmge / Plan / Plan / Budget2013/ 2012 Kaupunginhallitus Tilinpäätös Talousarvio Lautakunta Kaup.joht. Hallitus Valtuusto Suunn. Suunn. % Försäljningsintäkter / Myyntituotot 14 740 17 600 14 900 14 900 14 900 14 900 15 427 16 086-15,3 % Avgiftsintäkter / Maksutuotot 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Underst. & bidr. / Avustuks.& tuet 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Övriga verks.intäkter/muut toimintatuotot 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Verksamh.intäkter /Toimintatuotot 14 740 17 600 14 900 14 900 14 900 14 900 15 427 16 086-15,3 % Personalkostnader / Henkilöstökulut -314 035-315 906-320 111-320 111-320 111-320 111-330 995-341 918 1,3 % Köp av tjänster / Palvelujen ostot -121 978-130 516-155 359-154 359-154 359-154 359-159 762-165 353 18,3 % Material och varor/materiaali ja tarvikkeet -19 139-13 500-16 050-16 050-16 050-16 050-16 483-16 928 18,9 % Understöd / Avustukset 0-1 000-1 000-1 000-1 000-1 000-1 010-1 020 0,0 % Övriga verksamh.kostn./muut toimintakulut -26 565-37 773-34 513-34 513-34 513-34 513-34 858-35 207-8,6 % Verksamh.kostn./Toimintakulut -481 717-498 695-527 033-526 033-526 033-526 033-543 108-560 426 5,5 % Verksamhetsbidrag/Toimintakate -466 977-481 095-512 133-511 133-511 133-511 133-527 680-544 340 6,2 % Toiminta Tiedotustiimin tehtävänä on osin ulkoinen tiedottaminen, osin sisäinen tiedottaminen kaupungista joukkotiedotusvälineiden kautta sekä kaupungin markkinointi mahdollisille muuttajille, vapaa-ajanasukkaille sekä kuntalaisille. Tiedotustiimi vastaa myös kaupungin pr-toiminnasta. Visio Tiedotustiimin visiona on Paraisten kaupungin ulkoisen ja sisäisen tiedotuksen sekä markkinoinnin hoitaminen aktiivisesti, avoimesti, luovasti ja kustannustehokkaasti. Tavoitteet 2013 Tehokas tiedottaminen ja markkinointi eri medioita käyttämällä; kaupungin ja sen toimintojen ja palvelujen tunnetuksi tekeminen mahdollisten muuttajien, kuntalaisten, vapaaajanasukkaiden ja henkilöstön keskuudessa Arviointi: Lukijoiden, asiakkaiden ja mökkiläistoimikunnan antama palaute. Asukasluku 31.12.2013. Tavoitetaso: Arviot voittopuolisesti tyytyväisiä. Asukasluvun kasvu verrattuna edelliseen vuoteen. Kotisivujen ja intranetin luettavuuden ja interaktiivisuuden kehittäminen Arviointi: Intranetissä ja internetsivuilla toteutettavat tyytyväisyyskyselyt. Kävijämäärä kaupungin kotisivuilla/vuosi. Tavoitetaso: Arviot voittopuolisesti tyytyväisiä. Kotisivuilla 160 000 kävijää/vuosi. Hyvä näkyvyys joukkotiedotusvälineissä Arviointi: Artikkeleiden, uutisten ja ohjelmakatkelmien lukumäärä Tavoitetaso: 500 kpl/vuosi Tavoitteet 2014 2015 Sekä sisäisen että ulkoisen tiedonkulun tehostaminen ja sähköisten palvelujen käytön kehittäminen. Kaupungin säilyminen muuttovoittokuntana. 22
Liikenne- ja viestintäpalvelut INFORMATION / TIEDOTUS ÅRSVERKEN / TYÖVUODET 31.12 2010 2011 2012 2013 2014 2015 TYÖVUODET 31.12 Årsverken tills vidare / Työvuodet toist. Informationschef / Tiedotuspäällikkö 1 1 1 1 1 1 Informationssekreterare / Tiedotussihteeri 5 5 5 5 5 5 Telefonist / Puhelunvälittäjä 2 2 2 2 2 2 Sammanlag t /Yhtensä 8 8 8 8 8 8 Årsverken totalt / Työvuodet yhteensä 8 8 8 8 8 8 INFORMATION / TIEDOTUS PRESTATIONER / SUORITUKSIA 31.12. 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Infoblad Nytt / Tiedotuslehti Nytt 9 9 10 10 10 10 Imagebroschyr / Esite 1 1 1 1 1 1 INFORMATION / TIEDOTUS MÄTETAL / MITTARI 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Antal besökare på hemsidan / Kävijämäärä kotisvuilla 145 000 155 000 160 000 165 000 170 000 175 000 Antal artiklar / Artikkeleiden lukumäärä 100 400 400 500 600 600 23
Liikenne- ja viestintäpalvelut LÄHIPALVELUT Kaupunginhallitus Konsernipalvelut Christjan Brander NÄRSERVICE/ LÄHIPALVELUT 2011 2012 2013 2013 2013 2013 2014 2015 Jfr skillnad Stadsstyrelsen Bokslut Budget Nämnd / Stadsdir./ Styrelse / Fmge / Plan / Plan / Budget2013/ 2012 Kaupunginhallitus Tilinpäätös Talousarvio Lautakunta Kaup.joht. Hallitus Valtuusto Suunn. Suunn. % Försäljningsintäkter / Myyntituotot 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Avgiftsintäkter / Maksutuotot 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Underst. & bidr. / Avustuks.& tuet 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Övriga verks.intäkter/muut toimintatuotot 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Verksamh.intäkter /Toimintatuotot 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Personalkostnader / Henkilöstökulut -12 340-13 380-12 980-12 980-12 980-12 980-13 421-13 864-3,0 % Köp av tjänster / Palvelujen ostot -3 889-5 200-4 640-4 040-4 040-4 040-4 181-4 328-22,3 % Material och varor/materiaali ja tarvikkeet -1 455-1 000-1 000-650 -650-650 -668-686 -35,0 % Understöd / Avustukset 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Övriga verksamh.kostn./muut toimintakulut -102 0-50 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Verksamh.kostn./Toimintakulut -17 786-19 580-18 670-17 670-17 670-17 670-18 270-18 878-9,8 % Verksamhetsbidrag/Toimintakate -17 786-19 580-18 670-17 670-17 670-17 670-18 270-18 878-9,8 % Toiminta Aluelautakunnat ovat kunta-alueidensa asiantuntijaelimiä paikallisissa asioissa. Lautakunnat valvovat lähipalveluiden kehittämistä ja tekevät aloitteita paikallisia palveluita koskevissa asioissa. Lautakunnat edistävät myös tiedottamista ja yhteydenpitoa asukkaiden suuntaan kullakin kunta-alueella. Tiedotussihteerit hoitavat aluelautakuntien kansliatoiminnot. Tiedotussihteerit avustavat myös lautakunnissa käsiteltävien asioiden valmistelussa. Visio Toimiva vuorovaikutus lautakuntien ja kunta-alueiden asukkaiden sekä aluelautakuntien ja kaupungin muiden monijäsenisten toimielinten välillä. Tavoitteet 2013 Aluelautakunnat tekevät aloitteita ja antavat lausuntoja kunta-alueen lähipalveluiden kannalta merkityksellisissä asioissa. Arviointi: Lautakunnan käsittelemien paikallisesti merkityksellisten asioiden määrä. Tavoitetaso: 5 10 asiaa lautakuntaa kohden. Aluelautakunnat edistävät asukkaiden ja kaupungin sekä aluelautakuntien ja kaupungin muiden monijäsenisten toimielinten välistä tiedonkulkua järjestämällä yhteisiä keskustelutilaisuuksia. Arviointi: Keskustelutilaisuuksien määrä. Tavoitetaso: 1 2 tilaisuutta. Aluelautakunnat osallistuvat pieniin paikallisiin tapahtumiin tiedon levittämiseksi ja yhteisöllisyyden edistämiseksi järjestämällä yksin tai yhteistyössä muiden kanssa tämänkaltaista toimintaa. Arviointi: Tapahtumien ja osallistujien määrä. Tavoitetaso: 1 2 tapahtumaa vuodessa kunnanosaa kohden. Tavoitteet 2014-2015 Aluekonttoreiden ja aluelautakuntien roolin tehostaminen entisestään tiedotuskanavana kuntaalueiden asukkaiden ja kaupungin muun organisaation suuntaan. 24
Liikenne- ja viestintäpalvelut IKT-palvelut Kaupunginhallitus Konsernipalvelut Christjan Brander / Kai Kalliolevo IKT-TJÄNSTER/ IKT-PALVELUT 2011 2012 2013 2013 2013 2013 2014 2015 Jfr skillnad Stadsstyrelsen Bokslut Budget Nämnd / Stadsdir./ Styrelse / Fmge / Plan / Plan / Budget2013/ 2012 Kaupunginhallitus Tilinpäätös Talousarvio Lautakunta Kaup.joht. Hallitus Valtuusto Suunn. Suunn. % Försäljningsintäkter / Myyntituotot 975 662 1 131 756 1 306 058 1 306 058 1 306 058 1 306 058 1 352 292 1 410 035 15,4 % Avgiftsintäkter / Maksutuotot 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Underst. & bidr. / Avustuks.& tuet 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Övriga verks.intäkter/muut toimintatuotot 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Verksamh.intäkter /Toimintatuotot 975 662 1 131 756 1 306 058 1 306 058 1 306 058 1 306 058 1 352 292 1 410 035 15,4 % Personalkostnader / Henkilöstökulut -252 168-272 283-243 311-243 311-243 311-243 311-251 584-259 886-10,6 % Köp av tjänster / Palvelujen ostot -555 347-624 668-807 993-807 993-807 993-807 993-836 273-865 542 29,3 % Material och varor/materiaali ja tarvikkeet -228 810-273 787-282 257-282 257-282 257-282 257-289 878-297 705 3,1 % Understöd / Avustukset 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Övriga verksamh.kostn./muut toimintakulut -33 643-11 307-21 096-20 096-20 096-20 096-20 297-20 500 77,7 % Verksamh.kostn./Toimintakulut -1 069 968-1 182 045-1 354 657-1 353 657-1 353 657-1 353 657-1 398 031-1 443 633 14,5 % Verksamhetsbidrag/Toimintakate -94 306-50 289-48 599-47 599-47 599-47 599-45 739-33 597-5,3 % Toiminta IT-yksikkö tarjoaa kaupungin osastoille tietoteknisiä asiantuntijapalveluita. Keskeisiä IT-yksikön tehtäviä ovat mm. - tietoverkon suunnittelu, ylläpitäminen ja kehittäminen - tietojärjestelmien yhteensopivuuden koordinointi - tietoturvasta huolehtiminen - viestinnän kehittäminen tietoverkossa - käyttöoikeuksien hallinta - tietoteknisten laitteiden ja ohjelmistojen hankinta ja ylläpito - käyttäjätuki - IT-projektien asiantuntijatehtävät. Visio Toimivan IT-ympäristön tuottaminen ja ylläpitäminen ja työtehtävien tehokkaan hoitamisen mahdollistavien välineiden tarjoaminen työntekijöille. Tavoitteet 2013 Uusien sähköisten palveluiden käyttöönotto. Arviointi: Otetaan käyttöön päivähoidon sähköinen hakemus ja muita sähköisiä palveluita. Tavoitetaso: Syksy 2012 Kaupungin kokonaisarkkitehtuurin suunnittelu ja kuvaaminen tietohallintolain mukaisesti. Arviointi: Kokonaisarkkitehtuuri on suunniteltu ja dokumentoitu kuntaliiton ohjeistuksen mukaisesti Tavoitetaso: Vuoden 2013 loppuun mennessä Tietohallinnon palvelutuotannon prosessien tehostaminen Arviointi: Nykytilanne on kartoitettu ja mahdolliset parannukset suunniteltu Tavoitetaso: Syksy 2012 25
Liikenne- ja viestintäpalvelut Tavoitteet 2014 2015 - Jatkaa palvelutuotannon prosessien tehostamista - Kaupungin verkkoinfrastruktuurin varmistaminen - Terveydenhuollon integroinnin jatkaminen kansallisiin hankkeisiin - Käyttäjien ohjaukseen ja koulutukseen panostaminen - Osastojen auttaminen ja kannustaminen sähköisten palveluiden tuottamisessa kuntalaisille IKT HENKILÖTYÖVUODET 31.12. 2011 2012 2013 2014 2015 Henkilötyövuodet, toist. IT-käyttöpäällikkö 1 1 1 1 1 ATK-suunnittelija 0,5 0,5 1 1 1 IT-tukihenkilö 4,5 4,5 4 4 4 6 6 6 6 6 Henkilötyövuodet, määräaik. Yhteensä 0 0 0 0 0 Henkilötyövuodet yhteensä 6 6 6 6 6 IKT SUORITTEET 31.12. 2011 2012 2013 2014 2015 Käyttäjätunnukset 780 780 780 780 780 26
Liikenne- ja viestintäpalvelut LIIKENNE JA SAARISTO Kaupunginhallitus Konsernipalvelut Christjan Brander TRAFIK OCH SKÄRGÅRD / LIIKENNE JA SAARISTO 2011 2012 2013 2013 2013 2013 2014 2015 Jfr skillnad Stadsstyrelsen Bokslut Budget Nämnd / Stadsdir./ Styrelse / Fmge / Plan / Plan / Budget2013/ 2012 Kaupunginhallitus Tilinpäätös Talousarvio Lautakunta Kaup.joht. Hallitus Valtuusto Suunn. Suunn. % Försäljningsintäkter / Myyntituotot 220 000 220 000 0 0 7 000 7 000 7 248 7 557-96,8 % Avgiftsintäkter / Maksutuotot 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Underst. & bidr. / Avustuks.& tuet 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Övriga verks.intäkter/muut toimintatuotot 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Verksamh.intäkter /Toimintatuotot 220 000 220 000 0 0 7 000 7 000 7 248 7 557-96,8 % Personalkostnader / Henkilöstökulut -220 106-254 238-89 310-89 310-89 310-89 310-92 347-95 394-64,9 % Köp av tjänster / Palvelujen ostot -28 532-24 100-13 651-11 951-11 951-11 951-12 369-12 802-50,4 % Material och varor/materiaali ja tarvikkeet -5 155-7 250-1 100-800 -800-800 -822-844 -89,0 % Understöd / Avustukset 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Övriga verksamh.kostn./muut toimintakulut -7 625-8 060-6 980-6 980-6 980-6 980-7 050-7 120-13,4 % Verksamh.kostn./Toimintakulut -261 418-293 648-111 041-109 041-109 041-109 041-112 587-116 160-62,9 % Verksamhetsbidrag/Toimintakate -41 418-73 648-111 041-109 041-102 041-102 041-105 339-108 603 38,6 % Toiminta Edunvalvonta liikenne- ja saaristoasioissa. Visio Elinvoimainen saaristo, jonka liikenneyhteydet toimivat. Tavoitteet 2013 Kaupungin etujen ajaminen tehokkaasti ja pitkäjänteisesti saaristoa koskevissa asioissa, saaristoliikenteen kehittämiseen vaikuttaminen sekä osallistuminen maitse ja meritse järjestettäviä liikenneyhteyksiä koskeviin suunnittelu- ja päätösprosesseihin. Arviointi: Osallistuminen, näkyvyys ja konkreettiset tulokset. Tavoitetaso: Aktiivinen vaikuttaminen ja osallistuminen. Tavoitteet 2014-2015 Pitkäjänteinen ja tuloksekas edunvalvonta. LIIKENNE JA SAARISTO HENKILÖTYÖVUODET 31.12. 2011 2012 2013 2014 2015 Henkilötyövuodet, toist. Liikennepäällikkö Lossinkuljettaja 1 3 1 3 1 0 1 0 0 0 Yhteensä 4 4 0 1 0 Henkilötyövuodet, määräaik. Lossinkuljettaja Yhteensä 0,6 4,6 0,6 4,6 0 1 0 1 0 0 Henkilötyövuodet yhteensä 4,6 4,6 1 1 0 27
Talous TALOUS Kaupunginhallitus Konsernipalvelut Patrik Nygrén EKONOMI / TALOUSPALVELU 2011 2012 2013 2013 2013 2013 2014 2015 Jfr skillnad Stadsstyrelsen Bokslut Budget Nämnd / Stadsdir./ Styrelse / Fmge / Plan / Plan / Budget2013/ 2012 Kaupunginhallitus Tilinpäätös Talousarvio Lautakunta Kaup.joht. Hallitus Valtuusto Suunn. Suunn. % Försäljningsintäkter / Myyntituotot 34 274 38 680 49 100 49 100 49 100 49 100 50 838 53 009 26,9 % Avgiftsintäkter / Maksutuotot 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Underst. & bidr. / Avustuks.& tuet 2 214 000 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Övriga verks.intäkter/muut toimintatuotot 832 740 636 877 829 900 829 900 829 900 829 900 859 278 895 970 30,3 % Verksamh.intäkter /Toimintatuotot 3 081 014 675 557 879 000 879 000 879 000 879 000 910 117 948 979 30,1 % Personalkostnader / Henkilöstökulut -455 941-474 727-484 700-484 700-484 700-484 700-501 180-517 719 2,1 % Köp av tjänster / Palvelujen ostot -486 402-493 805-569 330-565 330-565 330-565 330-585 117-605 596 14,5 % Material och varor/materiaali ja tarvikkeet -8 145-8 300-7 000-7 000-7 000-7 000-7 189-7 383-15,7 % Understöd / Avustukset 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Övriga verksamh.kostn./muut toimintakulut -116 507-442 770-558 890-557 890-557 890-557 890-563 469-569 104 26,0 % Verksamh.kostn./Toimintakulut -1 066 995-1 419 602-1 619 920-1 614 920-1 614 920-1 614 920-1 656 954-1 699 801 13,8 % Verksamhetsbidrag/Toimintakate 2 014 019-744 045-740 920-735 920-735 920-735 920-746 838-750 822-1,1 % Toiminta Budjetointi, taloussuunnitelma ja tilinpäätös, maksuliikenne, keskuskirjanpito, talousraportointi, laskutus ja perintätoiminto, omaisuudenhoito, hankinnat ja hankintojen koordinointi, varainhallinta, toimintaympäristön tarkkailu, vesilaskutus sekä näiden toimintojen kehittäminen. Visio Talousosasto hoitaa ja koordinoi kustannustehokkaasti ja järjestelmällisesti kaupungin taloustoimintoja tavalla, joka tukee hyvää toiminnanohjausta ja hyvää taloudenpitoa julkisin resurssein. Tavoitteet 2013 Taloushallintojärjestelmän Raindance (Kuntamalli), Budnetti ja Rondo 8 uuden version käyttöön ottaminen. Työprosessien, turvallisuuden ja sisäisen tarkkailun parantaminen prosesseissa, joihin ohjelmistojen päivitys vaikuttaa. Arviointi: Käyttöönotto. Tavoitetaso: Päivitetyt järjestelmät käytössä 1.1.2014 alkaen. Raportoinnin parantaminen Tane-raportointijärjestelmän uusimisen yhteydessä. Arviointi: Uudet raportointimahdollisuudet. Tavoitetaso: Tarkoituksenmukainen, riittävän nopea ja luotettava raportointi, joka rakentuu ensisijaisesti kaupungin periaatteissa hyväksytyistä kuukausi-, kolmannesvuosija puolivuotisraporteista sekä tilinpäätöksestä. Kaupungin hankintaprosessien parantaminen. Arviointi: Kaupungin hankintayhteistyön ja hankintojen koordinoinnin käyntiin saaminen. Tavoitetaso: Kevät 2013. Ostoprosessien tehostaminen ja parantaminen. Arviointi: Prosessikuvaus. Tavoitetaso: Vuoden 2013 aikana. Osastoittaisen koulutuksen järjestäminen ostorutiineista, organisoinnista ja tililuettelosta, arvonlisäverosta ja ostolaskujen käsittelystä Rondossa. Osastoittain talousosastolla. Arviointi: Tavoitetaso: Vuoden 2013 aikana. 28
Talous Tavoitteet 2014-2015 Kaikkien taloushallinnon prosessien ja toiminnanohjauksen jatkuva kehittäminen. TALOUSPALVELUT HENKILÖTYÖVUODET 31.12. 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Henkilötyövuodet, toist. 0 5 Talousjohtaja 1 1 1 1 1 1 Talouspäällikkö 1 1 1 1 1 1 Kaupunginsihteeri 0,5 0 0 0 0 0 Pääkirjanpitäjä 1 1 1 1 1 1 Kirjanpitäjä 3 3 3 3 3 3 Hankintasuunnittelija 0 0 0 0 0 0 Taloussihteeri 2 2 2 2 2 2 Yhteensä 8,5 8 8 8 8 8 Henkilötyövuodet, määräaik. Taloussihteeri 1 1 1 1 Yhteensä 0 0 1 1 1 1 Henkilötyövuodet yhteensä 8,5 8 9 9 9 9 29
Elinkeinopalvelut ELINKEINOELÄMÄ Kaupunginhallitus Konsernipalvelut Tomas Eklund NÄRINGSLIV ELINKEINO 2011 2012 2013 2013 2013 2013 2014 2015 Jfr skillnad Stadsstyrelsen Bokslut Budget Nämnd / Stadsdir./ Styrelse / Fmge / Plan / Plan / Budget2013/ 2012 Kaupunginhallitus Tilinpäätös Talousarvio Lautakunta Kaup.joht. Hallitus Valtuusto Suunn. Suunn. % Försäljningsintäkter / Myyntituotot 3 850 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Avgiftsintäkter / Maksutuotot 0 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Underst. & bidr. / Avustuks.& tuet 302 0 0 0 0 0 0 0 #JAKO/0! Övriga verks.intäkter/muut toimintatuotot 123 691 130 000 130 000 132 000 132 000 132 000 136 673 142 509 1,5 % Verksamh.intäkter /Toimintatuotot 127 843 130 000 130 000 132 000 132 000 132 000 136 673 142 509 1,5 % Personalkostnader / Henkilöstökulut -164 716-169 664-185 626-185 626-185 626-185 626-191 937-198 271 9,4 % Köp av tjänster / Palvelujen ostot -90 087-78 000-71 600-71 600-71 600-71 600-74 106-76 700-8,2 % Material och varor/materiaali ja tarvikkeet -7 411-7 800-5 800-5 800-5 800-5 800-5 957-6 117-25,6 % Understöd / Avustukset 0 0-1 000-1 000-1 000-1 000-1 010-1 020 #JAKO/0! Övriga verksamh.kostn./muut toimintakulut -225 400-223 600-220 100-233 200-233 200-233 200-235 532-237 887 4,3 % Verksamh.kostn./Toimintakulut -487 614-479 064-484 126-497 226-497 226-497 226-508 542-519 996 3,8 % Verksamhetsbidrag/Toimintakate -359 771-349 064-354 126-365 226-365 226-365 226-371 869-377 487 4,6 % Missio Paraisten kaupungin elinkeinopalvelut toimii yrittäjien ja julkisen sektorin välisenä lenkkinä. Perusajatuksena on, että kaupungin kautta voi saada tietoa, kenen puoleen yrittäjyyttä koskevissa asioissa voi kääntyä ja miten saada apua. Toimimme koko Paraisten parhaaksi ja vastaamme elinkeinoelämän ja matkailun kehittämisestä koko kunnassa. Visio Parainen on yrittäjyyden ansiosta kasvukunta. Toiminta Tuetaan uusien yritysideoiden luomista Tuetaan uusien yritysten sijoittumista Tuetaan ja parannetaan jo toimivien yritysten toimintaedellytyksiä Tuetaan muita osastoja hankehakemuksissa ja hankkeiden toteutuksessa Edunvalvonta Elinkeinopalvelut vuokraa satamakiinteistöt palvelutoiminnoilta ja vuokraa ne edelleen yrityksille satamastrategian mukaisesti. Tavoitteet 2013 (katso tarkemmin elinkeinopoliittisesta ohjelmasta) 1. Monipuolinen palvelutarjonta hankintojen myötä 2. Olennainen informaatio aina yrittäjien saatavilla 3. Kaupungin hallinto suhtautuu myönteisesti elinkeinoelämään 4. Elinkeinoelämää edistävä laaja yhteistyö ja verkosto 5. Yritysten tarpeet otetaan huomioon kaavoituksessa ja infrastruktuurissa 6. Yrittäjyyttä korostetaan opetuksessa 7. Elinkeinoelämän vaikutusten arviointia käytetään yrityksille tärkeissä asioissa 8. Kaupungin kotisivujen uusiminen (elinkeino-osio) Tavoitteet 2014-2015 Samat kuin edellä. Elinkeinopoliittisen ohjelman päivittäminen. 30