En tiennyt, miten saisin hänet lähelleni, miten löytäisin... Kyynelten maa on niin arvoituksellinen. Kirjasta Pikku Prinssi.

Samankaltaiset tiedostot
LAPSET JA PÄIHTEITÄ KÄYTTÄVÄT VANHEMMAT

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

Kuraattorityön helmet ja helvetit

HAASTEELLISEN OPPILAAN TAI VANHEMMAN KOHTAAMINEN

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN

Yhteistyöstä voimaaasiakkaan. kumppanuus. Hyvinvointiseminaari OULU. Anne-Maria ja Johanna

SINIKKA VUORELA Kriisi ja perheväkivaltatyön koordinaattori PUH:

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Sopeutuminen muutoksiin

Minäpätevyyden tunnetta kohottamaan!

Väkivaltaa kokenut lapsi sijaisperheessä. Kokemukset näkyviin väkivaltatyön kehittäminen sijaishuollossa hanke

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana

Jukka Oksanen Päihde- ja mielenterveyspäivät 2011 VERTAISUUDEN HYÖDYNTÄMINEN HOITOVAIHTOEHTOJEN ETSIMISESSÄ VOIKO VERTAISUUTTA KEHITTÄÄ?

Tuettava kriisissä Eija Himanen

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman

Asukaslähtöisyys Ryhmä 1. pj. Annukka Kuismin siht. Hanna Hutka-Ojanen

Yksilön kohtaaminen Henkinen valmentaminen

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen

Voikukkia -seminaari Tiina Teivonen

Copyright 2017 by Henri ja Elena Finnilä. All rights reserved.

Ajatuksia sateenkaariperheiden läheiselle

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

Miksi koulu on olemassa?

1 Aikuistumista ja arjen arvoja

T U I J A H E L L S T E N

Terveiset Nuorten väkivaltafoorumista - Väkivallaton perintö. Nokireki Katriina Pesäpuu ry Kotka

TOPSIDE. Opas taustatuelle. Koulutusta kehitysvammaisille vertaistukijoille Euroopassa. Inclusion Europe

Ensiapua. luottamus henkilöiden. jaksamiseen

Käsitteitä omasta työstä omaan työhön

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua

Koulukuraattoripäivät Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen

Toiminnan seuranta ja vaikuttavuuden arviointi

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Yksinhuoltajana monikkoperheessä

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

Ohjauksen hyvät käytännöt - Maahanmuuttajanuoret. Päivi Vatka Aluekoordinaattori, Kotona Suomessa -hanke

Ympäristö- ja maaainesluvasta. Traumaattisen kriisin vaiheet

Mikä on osaamisen ydintä, kun tavoitteena on asiakkaan osallisuuden vahvistaminen lastensuojelussa?

Yhdessä parempi. miksi yksinäisyydestä on niin vaikea päästä irti?

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry

Nainen ja seksuaalisuus

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno

Naisten päihdetyön päivä , Kuopio Vanhemmuus lapsen huostaanoton jälkeen

Kriisit ja Mielenterveys Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi seminaari

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

LAPSEN EROKRIISI (1/2)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

Ylipainoisen lapsen vanhempien kokemuksia. Sydänliitto Terhi Koivumäki

AHDISTUSTA, MASENNUSTA VAI KRIISIREAKTIOITA? Jarmo Supponen psykoterapeutti kriisityöntekijä

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Kokemuksia kerhotoiminnasta

Hei kuka puhuu? lapsen kohtaaminen ja tukeminen

Tunneklinikka. Mika Peltola

Liisa Välilä Kataja Parisuhdekeskus ry

Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen

KUN NUORI KOKEE SEKSUAALISTA VÄKIVALTAA. Opas vanhemmille ja huoltajille

Suunnitteluistunto Koonti Heikki Karjalaisen ja Mika Niemelän esityksistä

päihteidenkäyttöön Maritta Itäpuisto, tutkija Jyväskylän Seudun Päihdepalvelusäätiö

Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke

Luottamuksesta osallisuutta nuorille. Eija Raatikainen, KT Twitter:

SILTA -malli Pirjo Niemi-Järvinen Asiantuntija SILTA-toiminta

Itsemurhasta on turvallista puhua

Kotipuu. Anita Novitsky, Monikulttuurisuuden asiantuntija

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

Oma käyttäytyminen eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa

MIKÄ ON TUNNE? Tunne on spontaani reaktio, jonka synnyttää tietyn asian, henkilön tai paikan ajatteleminen tai kohtaaminen.

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

Pohdittavaa apilaperheille

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio

Toimiva työyhteisö DEMO

Vertaistoiminta korvaushoitopotilaan elämänhallinnan tukena

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma

F R I E N D S - sinut itsensä kanssa

Ihmeelliset vuodet vanhempainryhmä. Raision perheneuvola

raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!

Yhteispelillä kohti hyvinvointia. Lapsiperhetoimijoiden yhteistyön tiivistäminen Päijät-Hämeen Kumppanuusverkostossa

Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA

Trappan-modellen Portaat-malli

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Jyväskylän kaupungin kasvun ja oppimisen toimintaperiaatteet ja kehittämisen tavoitteet vuosille

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen

Varhaiskasvatussuunnitelma

VALMENNUSOHJELMAN / INTERVENTION KUVAUS

Hämeenlinna. Perhetyön päällikkö, perheterapeutti Tarja Sassi

Terve ja turvallinen seksuaalisuus nuoruudessa

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja

...meitä on jopa syyllistetty lapsemme sairaudesta, ja meidät on jätetty tuen ulkopuolelle.

VANHEMPIEN JA LASTEN KANSSA TYÖSKENTELY PERHEVÄKIVALTATILANTEESSA

Mielenterveys voimavarana

No, miten voidaan yrittää varmistaa se, että saadaan aikaiseksi sopimus, joka toimii myös arjessa?

Alkoholin käyttööön puuttuminen

Aidon kohtaamisen. loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo , Saimaa Stadium

Transkriptio:

En tiennyt, miten saisin hänet lähelleni, miten löytäisin... Kyynelten maa on niin arvoituksellinen. Kirjasta Pikku Prinssi.

Kohtaaminen Kontakti on tuntemus, kehollinen kokemus. Usein kontakti on värähdys tai tunne silmissä, rinnassa tai vatsassa. (Heidi Valasti)

Lapsen huostaanotto on trauma Shokkivaihe Kieltäminen Sulkeminen Etäännyttäminen Raivo

Reaktiovaiheeseen saattaa liittyä Pelkoa ja ahdistusta Itsesyytöksiä ja tarvetta etsiä syyllisiä Unettomuutta ja ruokahaluttomuutta Vapinaa, pahoinvointia ja muita fyysisiä oireita Kun joku vain oli paikalla ja järjesti niitä asioita joita en itse jaksanut

Käsittelyvaiheeseen voi liittyä muisti- ja keskittymisvaikeuksia ärtyneisyyttä sosiaalisista suhteista vetäytymistä. Uudelleen suuntautumisen vaihe

Häpeästä Voiko häpeästä päästä eroon? Ei siitä eroon voi päästä, vaikka kieltämisen kautta voikin hämätä itseään. Häpeä on niin vaikea tunne meille ihmisille, että useimmiten haluamme sitä välttää ja rakennamme monenlaisia suojakuoria, ettemme itsekään sitä tunnistaisi. Yksi tavallinen puolustuskeino häpeää vastaan on suuttumus tai hyökkäys toisia ihmisiä kohtaan. Toinen puolestaan se, että hyökätään itseä kohtaan, aletaan moittia omaa itseä ja sillä estetään muiden kritiikki. Tyypillistä on myös piiloutumisen ja vetäytymisen tarve. Se näkyy esimerkiksi niin, että peitämme kasvomme käsillä. Savolaisia viisauksia Naara itelles ennen kun muut kerkiää Naurattele ja suat kaverija, ärvötä nuama rutussa niin suat ryppyjä. Jos häpeän tunne on sietämätön, yksi keino on kieltää häpeä

Miten omaa häpeää voi työstää? Ensimmäinen askel on häpeän tiedostaminen. Toinen askel on se, että hyväksyy häpeän: vaikka se on epämiellyttävä tunne, niin se saa olla ja se on ihan normaalia. Huumorikaan ei ole pahitteeksi ja häpeän kokemuksia kannattaa myös jakaa toisten ihmisten kanssa. Silloin viimeistään huomaa, että kaikki me häpeämme eri asioita. Häpeän kokemukseen vaikuttaa tosi vahvasti itsensä hyväksyminen, ja yleensä iän myötä ihminen hyväksyy itsensä paremmin. Siinä mielessä häpeän tunnekin voi vuosien mittaan vähentyä.

Dialogin tarkoitus sää, kaupankäynti Pahinta on terapiassa kun On hyvä laittaa väliin jotain itsestäänkin, että asiakas tietää olevansa tekemisissä ihmisen kanssa. (Pekka Holm) Kohtaamisen tarve <> suojautumisen tarve esim. sosiaalityö

Luottamus Luottamus ei ole on/off asia Joku joka uskoi minuun Meidän käsityksemme lapsesta muuttuu ajan mittaan lapsen käsitykseksi itsestään. Joku joka ei tuominnut Ei tarvinnut pelätä/hävetä Uskallus puhua luottamusta on myös puhua ikävistä asioista -> miten voisi olla luottamusta ilman puhetta? Kenen on luotettava ensin? Rakennetaan tuettavan vahvuuksille ja valmiuksille ei meidän viisaudelle

Luottamus Pitäisi oppia luottamaan, että myös toinen osapuoli haluaa suhteen toimivan vaikka tuntuisi, että tämä tekee tahallaan asioita, jotka ärsyttävät Luottamusta rakentaa parhaiten anteeksipyyntö. Onko luottamus myös salainen ennakkoluulo? Lupaa olla heikko rakentaa parhaiten toisen heikkous.

Wikipedia - luottamus Luottamus on tunne tai varmuus siitä, että johonkuhun tai johonkin voi luottaa, että joku tai jokin ei petä toiveita tai aiheuta pettymystä. [1] Itseluottamus on luottamusta omaan itseensä. [1] Ihmisten välinen luottamus on tunnetta ja kokemusperäistä tietoa. Luottava ihminen uskoo, että luottamuksen kohde ei halua hänelle pahaa, vaan tarkoittaa hyvää. Jos ihminen epäilee toisen moraalia ja aikeita, luottamusta ei synny. Luottamuksen edellytyksiä ovat hyvien aikeiden lisäksi osaaminen (kompetenssi) ja riski.

Kohtaamisen ja torjunnan tasot Klisetaso Roolitaso Pelot Tunteet - Aggressio - Ilo - Seksuaalisuus - Pelko

Muuta sanottavaa Lapselle olisi hyvä jos hänelle olisi vähintään kolme vanhempaa olisiko vanhemmalle hyvä, jos hänellä olisi vähintään kaksi tukijaa. Toinen joka tuuppii ja toinen joka vetää.

"Sinä horjuit vain sisältä," sanoi Puh, "eikä ole Pienelle Eläimelle rohkeampaa tapaa olla horjumatta. A.A. Milnen kirjasta Nalle Puh rakentaa talon