Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma
|
|
- Ari-Pekka Mikkonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma
2
3 Toimintakulttuuri Meille on tärkeää perheen, lapsen ja työkaverin kohtaaminen aidosti, lämpimästi ja välittäen. Ylläpidämme toiminnassamme ME HENKEÄ yhdessä tekemistä ja kokemista. Arvostamme jokaista perhettä ja lasta tasaveroisia. Kannustamme, rohkaisemme ja haluamme huomata hyvän.
4 Laaja-alainen osaaminen Mietipä ite ja mietitään yhdessä - ohjaamme ja haastamme lasta ajattelemaan ja ratkaisemaan asioita itse ja yhdessä toisten kanssa. Lapset ovat aktiivisia osallistujia oppimisympäristön ja toiminnan suunnittelussa. Jokainen on meille yhtä tärkeä ja tasaveroinen! Harjoittelemme vuorovaikutus- ja tunnetaitoja mm. askeleittain ohjelmalla. Käytämme kuvia toiminnan ohjaamisen ja tunteiden ilmaisemisen tukena. Annamme lapsen osallistua, kokeilla ja tehdä asioita itse turvallisissa rajoissa.
5 Oppimisen ilo Aikuinen mahdollistaa lasten ideoiden ja toiveiden toteutumisen. Annamme lapselle sopivasti vastuuta ja mahdollisuuksia vaikuttaa. Tutkimme yhdessä asioita ja ohjaamme lasta itse oivaltamaan ja oppimaan. Kannustamme, kehumme ja kiitämme!
6 Osallisuus Lapsilla on mahdollisuus valita ja vaikuttaa asioihin. Kuuntelemme herkällä korvalla perheiden ja lasten toiveita; dokumentoimme, toteutamme ja arvioimme toiveiden toteutumista. Kannustamme lapsia toisen auttamiseen ja yhdessä tekemiseen. Kunnioitamme jokaista omana itsenä.
7 Leikki Arvostamme leikkiä -aikuinen tuo oppimisen alueet leikin sisälle. Aikuisen rooli leikissä on aktiivinen leikin tukija. Lapset ovat mukana leikkiympäristön suunnittelussa ja rakentamisessa. Hyödynnämme koko päiväkodin tilat sekä lähialueet leikkiympäristöinä. Tarjoamme vaihtelevia leikkimahdollisuuksia lapsille heidän omien ideoittensa lisäksi sekä rikastutamme leikkiä ikätasoon sopivalla tavalla.
8 Liikkuminen Myötäintoilemme - aikuinen näyttää esimerkkiä ja kannustaa kaikkia lapsia liikkumaan. Huomioimme lasten omat ideat ja leikkiteemat liikuntahetkissä. Käymme säännöllisesti retkillä lähiympäristössä; puistoissa, metsissä jne. Keksimme erilaisia tapoja liikkua jotta jokaiselle lapselle löytyy mielekästä liikuntaa päivän aikana. Vältämme turhia sääntöjä jotka estävät lasten luontaista liikkumisen riemua.
9 Oululaisuus Hyödynnämme Oulunsalon luonnon ja päiväkodin lähiympäristön toiminnassamme. Teemme retkiä ja vierailuja puistoihin, metsiin, museoihin, kirjastoihin ja erilaisiin Oululaisiin kulttuuripaikkoihin. Osallistumme Alaköökin tarjoamiin tapahtumiin, koulutuksiin ja hyödynnämme toiminnassamme Alaköökin tarjoamat valmiit materiaalit mm. kulttuuriviruslaukku. Välillä Polokupyöräilemme mini- ja muksubusseilla pitkin Oulunsalon raittia. Päiväkodissamme toimii kestävän kehityksen tiimi ja toteutamme toiminnassamme kestävän kehityksen suunnitelmaa.
10 Lasten toiveita Lasten ideoilla ja toiveilla on suuri merkitys päiväkodin toiminnan suunnittelussa. Saamme selville lasten toiveita havainnoimalla; kuunnellen ja katsellen. Kirjaamme toiveita ylös ja seuraamme niiden toteutumista säännöllisesti tiimipalavereissa. Lasten toiveita huomioidaan ja toteutetaan päivittäin. Lasten toiveita mm.; Mennään retkelle metsään Haluan leipoa Tykkään lelupäivistä Se on mukavaa, kun leikit saa jatkua eikä niitä tarvitse siivota Kaikki liikkuminen on kivaa
11 Huoltajien odotuksia varhaiskasvatukselle Päivittäiset kohtaamiset perheiden kanssa ovat meille tärkein tapa saada tietoa vanhempien toiveista ja odotuksista. Keräämme toiveita, palautetta ja odotuksia vanhemmilta myös lapsen aloitus- ja vasukeskusteluissa sekä erilaisilla kyselyillä. Vanhempien odotuksia mm; Lapsellani on kavereita ja kivaa tekemistä päiväkodissa Aikuisen lämmin suhtautuminen lapseen Lapsi on hyväntuulinen haettaessa Metsäretket
12 Arviointi Lapset ovat itse mukana arvioimassa päivän kulkua erilaisilla mittareilla mm. tunnepuntarilla ja tunnekorteilla. Käytämme kuvaamista ja kuvia sekä lasten töitä havainnoinnin ja dokumentoinnin välineenä. Päivittäisissä arjen kohtaamisissa lasten, vanhempien ja työkavereiden kanssa arvioimme toimintaamme ja kirjaamme huomioita varhaiskasvatuksen asiakirjoihin. Käytämme myös arviointiympyrää arvioinnin välineenä.
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.
LisätiedotMeri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien
LisätiedotPyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma
Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,
LisätiedotMartinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.
LisätiedotOulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma
Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja
LisätiedotSaarelan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida
LisätiedotMartinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.
LisätiedotKiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma
Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Yhteiset tilat koulun kanssa mahdollistavat sen, että tilat ja henkilöstö tulevat tutuiksi lapsille jo päiväkotiaikana. Tämä helpottaa
LisätiedotVoit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme
LisätiedotMäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.
LisätiedotMustikan päiväkodin toimintasuunnitelma
Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Kohtaamme jokaisen lapsen omana yksilönä. Arvostamme rehellisyyttä, toisten kunnioittamista ja hyviä käytöstapoja niin lasten kuin aikuistenkin
LisätiedotKaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma
Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu kokopäiväpedagogiikkaan; jokainen hetki tukee lapsen kehitystä ja oppimista. Kasvattajat mahdollistavat lasten
LisätiedotHonkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme sitä jatkuvasti. Näin toimien mahdollistamme
LisätiedotVaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma
Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä
LisätiedotKuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma
Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.
LisätiedotAhvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet
LisätiedotKiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma
Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme sijaitsee keskeisellä paikalla kuntakeskuksessa. Tämä mahdollistaa yhteistyön yläkoulun, lukion, kirjaston,
LisätiedotMerikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma
Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä päivittäin esim. leikin, toiminnan ja ruokailun aikaan. Pienryhmät muotoutuvat lasten kehitystason, mielenkiinnon
LisätiedotSimppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma
Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina
LisätiedotRiekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma
Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme toiminnassa korostuu se, että olemme aidosti läsnä ja lapsia varten. Havainnoimme ja kuuntelemme heitä ja vastaamme
LisätiedotVekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma
Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Touhuamme paljon erilaisissa pienryhmissä. Teemme koko talon yhteisiä, laajempia projekteja ja tapahtumia. Näitä ovat esimerkiksi
LisätiedotVoit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille
LisätiedotVoit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Muistamme kaikissa päivän hetkissä, että aikuinen on vuorovaikutuksen mallina. Toimimme sallivasti
LisätiedotSaarelan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida
LisätiedotPikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma
Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri - Toimintamme päiväkodissa on tavoitteellista, pedagogisesti perusteltua. - Luomme lapselle innostavan ja turvallisen ympäristön,
Lisätiedotpäiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.
LisätiedotVoit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme keskeinen tekijä on toistemme arvostaminen. Annamme lapsille leikkitilaa
LisätiedotHerukan päiväkodin toimintasuunnitelma
Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme tunnustetaan leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille ja uusien asioiden oppimiselle. Pienryhmässä on turvallinen ilmapiiri,
LisätiedotVoit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pyrimme avoimeen ja lämpimään yhteistyöhön Muokkaamme leikki- ja oppimistiloja yhdessä
LisätiedotHuonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019
Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019 Toimintakulttuuri Luomme myönteisyyden ilmapiiriä lapsen aidolla kohtaamisella: tervehtimällä, laskeutumalla lapsen korkeudelle ja kuuntelemalla lasta. Harjoittelemme
LisätiedotVesalan päiväkodin toimintasuunnitelma
Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu pienryhmätoimintaan jota hyödynnämme myös ulkoilu- ja siirtymätilanteissa. Uusia, opittavia asioita lähestymme toiminnan
LisätiedotMyllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.
LisätiedotRajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma
Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Työyhteisöllämme on yhteiset tavoitteet. Asettamamme tavoitteet pyrimme saavuttamaan yhteisillä toimintamalleilla ja käytännöillä.
LisätiedotMerikosken päiväkodin toimintasuunnitelma
Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintamme keskiössä on hyvinvoiva lapsi. Meille on tärkeää, että kaikki kokevat tulevansa arvostetuiksi omana itsenään. Aikuisten
LisätiedotVoit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Tavoitteet Tärkeimpiä arvoja meillä ovat välittäminen, turvallisuus ja itsensä toteuttaminen. Toimintaamme
LisätiedotMäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.
LisätiedotMaikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma
Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Mitä toimintakulttuuri tarkoittaa meillä? Hyväksymme erilaisuuden ja kohtaamme toisemme tasa-arvoisesti. Arjessa ja toiminnassa korostuu
LisätiedotHintan päiväkodin toimintasuunnitelma
Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,
LisätiedotPitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meillä lasta kannustetaan leikkiin. Tiedostamme leikin tärkeän merkityksen lapsen hyvinvoinnille ja oppimiselle. Aikuiset ja lapset
LisätiedotKaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Meille tärkeitä asioita ovat turvallisen, kannustavan ja luotettavan kasvatusilmapiirin luominen. Lapselle opetetaan vastuullisuutta;
LisätiedotPäiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma
Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme
LisätiedotVoit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet
Lisätiedotpäiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.
LisätiedotKoskelan päiväkodin toimintasuunnitelma
Koskelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Yhdessä keskustellen luomme avoimen ja vuorovaikutuksellisen ilmapiirin lasten, vanhempien ja työntekijöiden välille. Toimintakulttuurimme
LisätiedotPikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma
Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme jatkettu aukiolo joustaa perheiden erilaisten hoidontarpeiden mukaan. Tällöin myös sisarukset saavat toimia samassa
LisätiedotPöllökankaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Pöllökankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Olemme lapsille läsnä, lähellä ja saatavilla. Olemme fyysisesti lapsen tasolla, jolloin lapsen on helppo tulla syliin kertomaan
LisätiedotHönttämäen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018
Hönttämäen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018 Toimintakulttuuri Toimintaamme ohjaa yhteisöllisyys, kulttuuri ja perinteet mm. koko talon yhteiset juhlat (aurinko-, sadonkorjuu-, isovanhempien juhla)
LisätiedotTeknologiakylän päiväkodin toimintasuunnitelma
Teknologiakylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Teknologiakylän päiväkodissa toimimme leikkiin kannustavassa ja lapset osallistavassa ilmapiirissä. Lapsi ja lapsen etu ovat
LisätiedotVoit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme on vuoroyksikkö, joka tarjoaa hoitoa hoitovarausten mukaan maanantaista sunnuntaihin
LisätiedotVy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma
Vy Liinakko-Loimi-Varhela Toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Liinakko-Loimi-Varhela pedagogisesti käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma
LisätiedotVoit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet
LisätiedotVälikylän päiväkodin toimintasuunnitelma
Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kasvattajat sanoittavat lapsille päivittäin huomaamiaan positiivisia asioita lapsissa ja heidän toiminnassaan, näin opetamme lapsia
LisätiedotLaululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen lapsen ja aikuisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan
LisätiedotTaskilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Taskilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Yhdessä keskustellen luomme avoimen ja vuorovaikutuksellisen ilmapiirin lasten, vanhempien ja työntekijöiden välille. Toimintakulttuurimme
LisätiedotRitaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma
Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Ritaharjun päiväkoti on osa Ritaharjun monitoimitalon toimintakokonaisuutta. Toimimme yhteistyössä koulun, kirjaston ja nuorisopalveluiden
LisätiedotYksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaisla-Kaleva
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaisla-Kaleva Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön vuorovaikutuksessa.
LisätiedotYksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.
LisätiedotToimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki
Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen
LisätiedotYksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Laajasuo-Tonttula Yksikkömme toimintasuunnitelma perustuu Valtakunnallisiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin (2016), Helsingin varhaiskasvatussuunnitelmaan
LisätiedotKuivasjärven päiväkodin toimintasuunnitelma
Kuivasjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Kuivasjärven päiväkodissa painotamme hyviä vuorovaikutustaitoja ja yhteistyötä sekä käyttäydymme hyvin kaikkia kohtaan (puhutaan
LisätiedotLintulan päiväkoti toimintasuunnitelma
Lintulan päiväkoti toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Suunnittelemme arjen kiireettömäksi. Ennakoimme tilanteita, kokeilemme uusia toimintatapoja, vanhoja hyviä unohtamatta. Osallistavan
LisätiedotKisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma
Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme ovat tärkeitä hyvät tavat ja positiivinen ilmapiiri. Päiväkotimme jokaisessa ryhmässä on avoin oppimisympäristö, joka
LisätiedotYksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö
LisätiedotSampolan päiväkodin ja Lastun toimintasuunnitelma
Sampolassa, Sampolassa tutkitaan ja opitaan. Ihmetellen yhdessä, meidän lähiluonnossa. Leikkien ja iloiten. (säv. Jaakko kulta, san. Liisa Talus) Sampolan päiväkodin ja Lastun toimintasuunnitelma 2017-2018
LisätiedotVoi. Ainolan päiväkodin toimintasuunnitelma
Voi Ainolan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme keskiössä on hyvinvoiva lapsi ja lapsen etu. Läsnäolo on tärkeää: missä lapsi, siellä aikuinen. Lasta kunnioitetaan
LisätiedotAllinpuiston päiväkodin toimintasuunnitelma
Allinpuiston päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Koko kylä kasvattaa Kaikilla päiväkodin aikuisilla on vastuu lapsen turvallisuudesta ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Yhteistyö
LisätiedotYksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Apila-Lemmikin toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma perustuu Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja Helsingin
LisätiedotVoit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Aseman päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Aseman päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme aikuisten keskinäinen vuorovaikutus toimii mallina lapsille. Arvostamme kohtaamista
LisätiedotYksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Louhikko - Pyynikki
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Louhikko - Pyynikki Toimintakulttuuri ja Laaja-alainen osaaminen Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka
LisätiedotYksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Haikara-Ruuti
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Haikara-Ruuti 2017-18 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Haikara- Ruudissa pedagogisesti käytännössä toteutetaan.
LisätiedotYksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaskisavu-Pentinkulma 30.10.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen
LisätiedotYksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen
LisätiedotTelkkä-Lunnin toimintasuunnitelma
Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma 2017-2018 Telkkä-Lunnin toimintakulttuuri Jokainen lapsi on ainutlaatuinen. Lasten toiveet ja mielenkiinnon kohteet selvitetään havainnoimalla ja kuuntelemalla. Telkkä-Lunnissa
LisätiedotYksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Muksulaakso-Ruskeasuo
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Muksulaakso-Ruskeasuo Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme ytimenä on arvostava, sensitiivinen kohtaaminen. Toimintamme lähtökohtana on lasten vahvuuksien
LisätiedotYksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kannelmäki-Vanhainen
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kannelmäki-Vanhainen Toimintakulttuuri Lapsuus on arvo omana elämänvaiheenaan. Henkilökuntana olemme vastuuntuntoisia ja motivoituneita. Meille on tärkeää,
LisätiedotYksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman
LisätiedotYksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli 2017-2018 TERVETULOA VY KOLKKA-TANELIIN! Päiväkodit Kolkka ja Taneli ovat toimineet yhdessä varhaiskasvatusyksikkönä 1.8.2017 alkaen. Kolkassa
LisätiedotVarhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus
Varhaiskasvatussuunnitelma 1.8.2017 Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatus tukee lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista ja edistää lapsen ja hänen perheensä hyvinvointia Pyhäjärven
LisätiedotYksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Yksikön toimintakulttuurin kuvaus,
LisätiedotVarhaiskasvatusyksikkö Katajanokka-Masto-Suomenlinna. Toimintasuunnitelma
Varhaiskasvatusyksikkö Katajanokka-Masto-Suomenlinna Toimintasuunnitelma 2017-2018 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu juhlitaan kalenterivuoden mukaisia juhlia, jotka tutustuttavat varsinkin
LisätiedotYksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Munkkivuori- Muusa
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Munkkivuori- Muusa Varhaiskasvatusyksikössämme on leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö, jossa osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo toteutuvat
LisätiedotYksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Pph Itäkeskus-Marjaniemi-Myllypuro Toimintakausi syksy 2017-kevät 2018 https://www.instagram.com/perhepaivahoito_myllikka_itis/ Perhepäivähoito osallisuutta
LisätiedotYksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko - Kotinummi
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko - Kotinummi Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön vuorovaikutuksessa.
LisätiedotVarhaiskasvatusyksikkö Laajasuo-Tonttula
Varhaiskasvatusyksikkö Laajasuo-Tonttula 2018-2019 Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin
LisätiedotKaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS LEIKKI LUOVUUS YSTÄVYYS TUNTEET TURVALLISUUS LAPSI EI LEIKI OPPIAKSEEN, MUTTA OPPII LEIKKIESSÄÄN Leikissä lapsi oppii toimimaan yhdessä
LisätiedotYksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaunokki-Metsätähti
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaunokki-Metsätähti 2017 2018 Toimintakulttuuri Lapsen on koettava olonsa turvalliseksi. Hän voi luottaa aikuisiin ja tietää saavansa oikeudenmukaista
LisätiedotIlo ja oppiminen näkyviksi
Ilo ja oppiminen näkyviksi -pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Nyt on pedagogiikan aika! Miten määrittelemme pedagogiikkaa? Mitä se tarkoittaa varhaiskasvatuksen
LisätiedotVUOSISUUNNITELMA
VUOSISUUNNITELMA 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Metsätähti RYHMIEN NIMET: Kissankellot (1-3v.) ja Päivänkakkarat (3-5v.) LASTEN MÄÄRÄ: 33 paikkaa (kuluvana toimintavuotena 38 lasta) Päiväkodin aukioloaika
LisätiedotYksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Pihlaja
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Pihlaja 2018-2019 Työtämme ohjaavat yhteiset arvot Helsinkiläinen varhaiskasvatus perustuu Vasu-perusteissa määritellyille arvoille sekä Helsingin kaupungin
LisätiedotVARHAISKASVATUS SUUNNITELMA
PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:
LisätiedotPäiväkoti Puron toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Myllytonttu-Puro
Päiväkoti Puron toimintasuunnitelma 2017-2018 Varhaiskasvatusyksikkö Myllytonttu-Puro Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön
LisätiedotKYÖSTIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA
KYÖSTIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Kyöstin päiväkoti Kyöstin päiväkoti on 105-paikkainen yksikkö, joka on kahdessa eri rakennuksessa toimiva kokonaisuus. Idyllisessä Kartano-rakennuksessa
LisätiedotToimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Lappi
Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Lappi TOIMINTAKULTTUURI YKSIKÖSSÄMME Tarjoamme lapsille hoivaa ja huolenpitoa maanantaista sunnuntaihin 24/7 Varhaiskasvatusta toteutetaan huomioiden lapsen hoitovuorot
LisätiedotHyvinvointi ja liikkuminen
Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä
LisätiedotKämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma
Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Lasten osallisuus Vanhempien osallisuus Varhaiskasvatuksen suunnittelu Leikki Liikunta Luonto Ilmaisu Mediakasvatus Kieli ja kulttuuri
LisätiedotYksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Alku - Käpylinna
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Alku - Käpylinna 2017-2018 Sisältö Toimintakausi 2017-2018 3 Toimintakulttuuri 4 Oppiva yhteisö toimintakulttuurin ytimenä 5 Leikkiin ja vuorovaikutukseen
LisätiedotIlo ja oppiminen näkyviksi! Pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä
Ilo ja oppiminen näkyviksi! Pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä LTO, KT Piia Roos (KT Liisa Ahonen) Mitä uusi Vasu tuo tullessaan? 1 Jokainen lapsi on ainutlaatuinen ja arvokas juuri sellaisena kuin
Lisätiedot