Pihasuunnittelun ja -rakentamisen vinkkipaketti uudisrakentajalle
Pihasuunnittelun ja -rakentamisen vinkkipaketti uudisrakentajalle SISÄLTÖ Piha on investointi, jonka arvo kasvaa vuosien myötä 3 PIHASUUNNITTELU 1. Mikä se pihasuunnitelma oikeastaan on? 4 2. Mitä pihan suunnittelu maksaa? 5 3. Valmis talopaketti ja pihasuunnittelu? 6 4. Miksi piha pitäisi suunnitella jo ennen kuin taloa aletaan rakentaa? 7 5. Mitä tietoja pihasuunnittelija tarvitsee? 8 6. Miten pihasuunnitelman tekeminen etenee? 9 PIHAN RAKENTAMINEN Suunnittele myös pihan rakentaminen huolella 10 1. Miten piharakentaminen etenee? 11 2. Tontilla oleva kasvillisuus on hyvä hyödyntää ja se tulee ottaa huomioon jo pihaa suunnitellessa 12 3. Mitä piharakentajalta tulee odottaa? 13
PIHA ON INVESTOINTI, JONKA ARVO KASVAA VUOSIEN MYÖTÄ Viheraluerakentajien yhdessä Kiviteollisuusliiton ja Rakennustuoteteollisuus RTT ry:n kesällä 2008 kanssa teettämän tutkimuksen mukaan 98 prosenttia tutkimukseen vastanneiden omakotipihojen asukkaista kertoi, että hyvin rakennettu piha lisää kodin viihtyisyyttä. Samassa tutkimuksessa 99 prosenttia uskoi, ettei investointi mene hukkaan, vaan pihaan sijoitetut rahat tulevat takaisin kiinteistön arvonnousuna. Viheraluerakentajat ry Laadukkaasti ja monipuolisesti suunniteltu, rakennettu ja hoidettu piha on oleellinen osa nykypäivän omakotiasumista. Rakennukseen ja ympäristöön hyvin suunnitellulla pihalla on monia myönteisiä vaikutuksia. Laadukas piha nostaa kiinteistön arvoa ja hyvin hoidettu piha nopeuttaa omalta osaltaan kiinteistön myyntiä tulevaisuudessa. Hyvä suunnitelma auttaa välttämään virheinvestoinnit sekä säästää aikaa ja rahaa. Pihasuunnitelman avulla tiedät, mitä olet tekemässä ja voit jakaa toteutuksen osiin tai teettää pihasi kerralla avaimet käteen -urakkana. Ammattilaisen antamat ohjeet mahdollistavat kustannussäästöjä. Viheralan ammattilaisen käyttö heti tontinluovutuksen yhteydessä ja rakennuksen sekä tontin suunnitteluprosessin aikana on hyvin perusteltua. Pihasuunnittelu olisi hyvä aloittaa jo silloin, kun tontti on hankittu. Tontin kaivuvaiheessa voidaan tällä tavoin meneteltynä hoitaa monta asiaa sujuvasti samalla kertaa. Uudistalon pihan teettäminen maksaa keskimäärin 40 000 60 000. Pihan rakentamisen kustannuksista aina kokonaisuus ratkaisee ja ainoastaan tarjouspyynnöllä saa kohteelleen tarkan hinnan. Piharakentamiseen kannattaa varata budjetissa n. 8-12 % kiinteistön arvosta. Yleisesti kokonaiskustannuksista n. puolet on työn ja puolet materiaalien osuutta. Kun rakentamisen kokonaisbudjetti on tiedossa, pihasuunnitelma on helpompi laatia. Suunnittelun osuus on tästä noin 5 10 %.
PIHASUUNNITTELU 1. MIKÄ SE PIHASUUNNITELMA OIKEASTAAN ON? Yllättävän usein pihasuunnitelma mielletään pelkäksi istutussuunnitelmaksi eli kuin se koskisi vain pelkkää pihalle istutettavaa kasvillisuutta. Istutussuunnitelma on toki osa suunnitelmaa, mutta on vain pieni osa kokonaisuutta. Ammattilaisen tekemä pihasuunnitelma on paljon enemmän. Se on kokonaisuus, jonka asiakas ja suunnittelija ovat yhdessä hyväksyneet. Pihasuunnitelmaan sisältyy varsinaisen rakennussuunnitelman lisäksi mm. määräluettelot pintamateriaaleista, kasveista ja kalusteista, työn tekemistä ohjeistava vihertyöselostus sekä pihan hoito-ohjeet. Tämä suunnitelma-asiakirjakokonaisuus tarvitaan etenkin, jos pihan rakentaa ulkopuolinen viherrakentaja. Pihasuunnitelman avulla hän tekee tarjouksen pihan rakentamisesta ja sen avulla pystyy myös pihan toteuttamaan. Suunnitelma voi sisältää myös asiakkaan tarpeista riippuen leikkaus- ja detaljikuvia sekä 3D-kuvat tulevasta pihasta ja se ohjeistaa myös pihan hulevesien ohjausta ja mahdollista pidättämistä ja imeyttämistä tontilla. Hyvä pihasuunnitelma ottaa huomioon asiakkaan yksilölliset huomiot ja sisältää myös pitkän tähtäimen ajattelua. Esim. miten vaikkapa trampoliinin paikkaa hyödynnetään sitten, kun trampoliinia ei enää tarvita. Suunnitelmassa on mietitty materiaalit ja muodot rakennukseen ja ympäristöön sopivaksi ja kasvivalinnoissa on koko kasvukauden jatkumo niin kukinnasta syysväreihin. Pihasuunnitelman avulla tiedät, mitä olet tekemässä ja voit jakaa toteutuksen osiin tai teettää pihasi kerralla avaimet käteen -urakkana.
2. MITÄ PIHAN SUUNNITTELU MAKSAA? Suunnitelman hinta riippuu siihen käytetystä ajasta, suunnittelijan koulutuksesta ja kokemuksesta. Pihasuunnittelun hinnoittelussa lähtökohtana on kohteen suunnitteluun kuluva aika. Suunnittelutyön verollinen tuntihinta on n. 60-110 /h Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry:n suositusten mukaan. Esimerkkejä suunnitteluhinnoista: luonnossuunnitelma, jossa on esitetty pihan tilat ja toiminnot sekä istutukset alueittain, tontin koosta riippuen alkaen 600 toteutussuunnitelma, jossa on määritelty tarkasti kasvit ja materiaalit, pinnanmuodot ym. pihan koosta ja maastosta riippuen alk. 1200 tarkat rakenne- ja detaljipiirustukset alkaen 300 työselostus alkaen 250 konsultointikäynti voi kestää tunnin ja maksaa esimerkiksi 100-300 Oheiset hinnat ovat suuntaa antavia. Hinnat kattavat suunnittelijan palkan lisäksi kaikki toimiston yleiskulut, kuten hallinto-, tietotekniikka- ja markkinointikulut, toimitilavuokrat, lakisääteiset eläke- ja vakuutusmaksut, verot ym. yritystoiminnan kulut.
3. VALMIS TALOPAKETTI JA PIHASUUNNITTELU? Markkinoilla on tarjolla talopaketteja, joiden toimitussisällössä myydään samaan hintaan pihan nurmetus ja kulkuväylien sorastus. Tontille levitetään kasvualusta (harvoin riittävästi) ja kylvetään mahdollisesti halvin nurmiseos. Totuushan on, että siten kun pihaa jossain vaiheessa oikeasti rakennetaan niin ei siitä nurmikosta kauheasti iloa ole. Todennäköisesti koko nurmikko myllätään sekaisin ja se menee uusiksi - eli rakennusvaiheessa on tehty turhaa työtä ja maksettu ihan turhasta. Huomoi myös, että ns. avaimet käteen -talopaketti ei sisällä pihasuunnitelmaa eikä pihan rakentamista valmiiksi. Huomioi nämä asiat, ennen kuin teet talokaupat: kysy onko talotoimittajalla tarjota pihasuunnittelupalveluja (oma suunnittelija tai yhteistyökumppani)? odota tontin maaperätutkimusten tulokset ennen kuin lyöt kaupat lukkoon (tarjotut maatyöt voivat olla alimitoitetut esim. saviseen, voimakkaasti routivaan maaperään. Uudelleen lasketut maatyöt voivat tuoda jopa kymmenien tuhansien eurojen lisälaskun rakennusprojektiisi) talokauppias ei välttämättä tunne uusimpia pihamateriaaleja eikä pysty tarjoamaan sinulle kilpailukykyisimpiä tuotteita ja materiaaleja (toimitussisältöön myyty pihakivi tai muut pintamateriaalit ei välttämättä ole rakennukseen ja ympäristöön sopivin vaihtoehto ja kivien muuttaminen aiheuttaa lisäkustannuksia) usean talovalmistajan oleskeluterassit ovat auttamattoman pienet. Jos haluat viettää aikaasi kesällä terassilla olisi sen vähimmäiskoko oltava 3x3 m. tarpeeksi sähkövetoja joka ilmansuuntaan eli jos pihasuunnitelmaa ei tehdä rintarinnan talon suunnittelun kanssa, voi unohtua, että myös pihalla tarvitaan valaisimet. Syksy on meillä pitkä ja pimeä.
4. MIKSI PIHA PITÄISI SUUNNITELLA JO ENNEN KUIN TALOA ALETAAN RAKENTAA? Viheralan ammattilaiseen kannattaa ottaa yhteyttä heti, kun olet saanut tontin tai viimeistään siinä vaiheessa, kun aloitat rakennusten suunnittelun. Saatat ajatella, että ei pihalla ole vielä tässä vaiheessa niin väliä, mutta rinnakkain suunnittelu mahdollistaa mm. sen, että: pihasuunnittelija voi yhdessä arkkitehdin kanssa miettiä rakennuksille parhaan sijainnin suunnittelija näkee säilyttämisen arvoiset alueet ja puut ja ohjeistaa siirrettävän kasvillisuuden suojaamisen eli hyvin suunniteltu piha huomioi tontin luontaiset vahvuudet ja rajoitteet. suunnittelija määrittelee, mihin kohtaan tonttia kaivumassoja voidaan kasata rakennustyön ajaksi ja kuinka niitä myöhemmin voidaan hyödyntää pihan rakentamisessa suunnittelija ohjeistaa mihin rakennetaan työmaan aikainen suoja-aita, jos tontilla on luonnonmaastoa, joka halutaan säilyttää. pihavalaistus ja sähköjen tarve on tiedossa jo rakentamisen alkuvaiheessa valmiiksi perustetut terassit ja piharakennukset on helpompi toteuttaa myöhemmin ammattilainen pystyy antamaan hyviä ohjeita työn edetessä sekä kertomaan erilaisista vaihtoehdoista suunnitelma määrittelee pihan rakentamiskustannukset ja hoitotöiden määrän yksityiskohtaisen pihasuunnitelman pohjalta saadut rakentamistarjoukset ovat vertailukelpoisia niin hinnaltaan kuin sisällöltään rakentajana saat selvää rahallista säästöä, kun karkeat pinnanmuotoilut tehdään jo talon pohjien kaivun yhteydessä ja suunnitellut kulkureitit ja istutusalueet voidaan kaivattaa valmiiksi Maatöiden siirtäminen talon valmistumisen jälkeiseen aikaan voi nostaa niiden kustannukset jopa kuusinkertaiseksi. Tämä johtuu siitä, että pihalla ei voida enää siinä vaiheessa kaivaa isoilla koneilla ja työ on hidasta, kun pihalla pitää varoa kaapelointeja, rakennuksia, routaeristyksiä jne.
5. MITÄ TIETOJA PIHASUUNNITTELIJA TARVITSEE? Suunnittelutyölle varataan aina riittävästi aikaa. Se on prosessi, jonka lopputuloksena on kaunis ja toimiva kokonaisuus. Mitä tarkemmat taustatiedot suunnittelija saa, sen helpompi on laatia tarkka ja toteuttamiskelpoinen suunnitelma. Mitä siis tarvitaan? pihaprojektin budjetti (kannattaa varata budjetissa n. 8-12 % kiinteistön arvosta) asemapiirustus sekä rakennusten pohja- ja julkisivupiirustukset tontin maaperätiedot kartoitustiedot eli tontin korkomaailma, vesijohto ja viemärilinjat, sähkökaapeleiden linjat, tieto säilytettävistä kasveista ja rakenteista valokuvia kohteesta (jos kyseessä ns. etäkohde) luettelo asioista, joita tilaaja pihaltaan haluaa (tyyli, toiminnalliset tarpeet, värimaailma, toivekasvit jne.) erityishuomioitavat asiat (lemmikkieläimet, esteettömyys, allergiat, maalämpö, lumi, säilytettävä kasvillisuus ja rakenteet) rakentamisaikataulu ja rakentamisen toteutus Listaa paperille asioita, joita toivot pihallesi. Näin ne on helppo antaa suunnittelijalle, kun pidätte aloituspalaverin. Toinen hyvä keino omien ideoiden ja unelmien aukaisemiseen on Pinterest -palvelu (https://fi.pinterest.com). Voit lähettää ideakansiosi suoraan suunnittelijalle
6. MITEN PIHASUUNNITELMAN TEKEMINEN ETENEE? asiakas ottaa yhteyttä suunnittelijaan ja sopivat tarpeen mukaan tapaamisesta suunnittelija laatii tarjouksen suunnittelutyöstään asiakas hyväksyy tarjouksen suunnittelija laatii pihasuunnitelmaluonnoksen sillä tarkkuudella, jonka lähtötiedot sallivat luonnos esitellään asiakkaalle ja tehdään tarvittavat muutokset ja lisäykset suunnitelma-asiakirjat eli valmis pihasuunnitelma, työselitys ja määräluettelot Suunnittelija voi toimia myös rakennuttajana ja valvojana. Tällöin hän laatii urakkalaskenta-asiakirjat ja kilpailuttaa viherurakan sekä valvoo viherurakan toteuttamisen.
PIHANRAKENTAMINEN SUUNNITTELE MYÖS PIHAN RAKENTAMINEN HUOLELLA Omakotitalon pihankin rakentaminen vaatii huolellista suunnittelua. Paras tulos saavutetaan kun piharakentaminen aloitetaan jo heti tontin perustusvaiheessa. Valitettavan usein käy kuitenkin niin, että pihan rakentaminen jätetään vasta omakotitalon valmistumisen jälkeiseksi huoleksi, jolloin pitkästä urakasta väsynyt ja budjettinsa loppuun kuluttanut rakentaja ei välttämättä jaksa enää panostaa siihen tarpeeksi. Pihanrakentaminen maksaa - tekivätpä työt ammattilainen tai pihanomistaja itse. Oman hintamenekkinsä muodostavat maansiirtokalusto ja pihaan tarvittavat materiaalit. Myös työ maksaa omakin. Pihan perustamistyöt kannattaa tehdä valmiiksi, vaikka pihan lopullinen toteuttaminen olisikin jaettu tuleville vuosille. Huonosti rakennettu piha vaatii jälkikäteen kalliin ja aikaa vievän uudelleenkunnostamisen, joten kannattaa ehdottomasti tehdä työ kerralla kunnolla. Maarakennustyöt eli hinta maatöiden osalta voi huonoimmassa tapauksessa olla kuusinkertainen, kun pohjarakenteiden yms. kaivuu tehdään vasta talon rakentamisen jälkeen.
1. MITEN PIHARAKENTAMINEN ETENEE? Pihan varsinainen rakentaminen aloitetaan aina kovista pintamateriaaleista ja rakenteista; kiveyksistä, muureista, terasseista ym. Kovien rakenteiden rakentamisen aikana tulee varmistaa, että suunnitelluille kasvillisuusalueille jää riittävä kasvualustatilavuus. On tärkeää, että pihan kovat rakenteet rakennetaan oikeassa työjärjestyksessä. Valmiit rakenteet saattavat estää pääsyn rakennuskohteeseen. Pihan valaistuskaapelointi on hyvä tehdä kovien rakenteiden yhteydessä, jotta pihassa tehtävät kasvualustatyöt eivät vaurioita johtoja. Kovat rakenteet vievät yleensä pihan rakentamisesta suurimman ajan. Nurmikonteko ja istutustyöt ovat yleensä viimeisiä työvaiheita. Tämä työjärjestys on perusteltua myös siksi, että kasvillisuusalueiden valmistuttua niiden hoito alkaa heti. Eli ei ole järkeä rakentaa ja hoitaa nurmikkoa, joka mahdollisesti muutaman kuukauden jälkeen myllätään auki kivitöiden ja istutusalueiden kaivuun vuoksi. Hoidosta kannattaa pyytää piharakentajalta ohjeet, miten pihassa olevia kasveja, nurmikkoa ja kovia materiaaleja hoidetaan. Kaikessa rakentamisessa on muistettava myös se, ettei pihan pintavesiä saa ohjata naapureiden puolelle.
2. TONTILLA OLEVA KASVILLISUUS ON HYVÄ HYÖDYNTÄÄ JA SE TULEE OTTAA HUOMIOON JO PIHAA SUUNNITELLESSA Jos tontille jää puustoa, on hyvä tietää, että monet kasvit, esimerkiksi koivut, vaahterat, pihlajat ja kuuset kestävät erittäin huonosti juuristotäyttöä. Kannattaa tarkkaan arvioida, onko jäljelle jäävä puusto todella säästämisen arvoista. Jos puusto on kasvanut tiheässä, harventaessa puusto voi menettää maisemalliset arvonsa. Yksittäiset puut saattavat olla arvokkaita säästää, koska isokokoisen puun ikä on kymmeniä vuosia uutta vastaavaa ei rahallakaan saa. Toisaalta jos puuston joutuu uusimaan, sen hankintakustannus on kokonaiskurakassa vain pieni osa. Säästettävä kasvillisuus ja mahdollinen maa-alue, esimerkiksi pintamaa tai kosteikko, on suojattava huolellisesti ennen rakennustöiden käynnistymistä. Kasveja ei kannata aina hakea sieltä, mistä ne saa halvimmalla. Alan erikoisliikkeissä kasveja hoidetaan päivittäin - päinvastoin kuin halpamarkettien pihalla, jossa kasvit saattavat lojua viikkotolkulla kuljetushäkeissä ilman minkäänlaista hoitoa. Kannattaa aina suosia paikallisten taimistojen taimia, jotka ovat selvinneet mahdollisesti jo useammankin talven taimiston hoivissa päinvastoin kuin ulkomaiset taimet, jotka tulevat rekan kyydissä suoraan esim. Hollannista saman kesän myyntiin. Nurmialue ei ole helppohoitoinen, vaikka näin se usein mielletään. Se vaatii jatkuvaa hoitoa viikoittaisen leikkaamisen, lannoitukset jne. Suosi nurmikon sijasta maanpeitekasveja, pensasryhmiä sekä perennaistutuksia. Muista, että vaikka siirtonurmi on heti näyttävän näköinen, se ei ole valmis. Se vaatii ensimmäisen kasvukauden ajan ihan yhtä paljon kastelua kuin kylvönurmikko, jotta se juurtuu paikoilleen.
3. MITÄ PIHARAKENTAJALTA TULEE ODOTTAA? Viheraluerakentajat ry suosittelee, että piharakentamisesta pyydetään tarjous tai kustannusarvio laskutusperusteineen viherrakennusyritykseltä. Viherrakennusyrityksen kanssa tehdään urakkasopimus, esimerkiksi RT- Pientalon piharakentamisen urakkasopimus. Viherrakennusyrityksen tulee esittää työstä aikataulu. Viherrakennusyrityksen tulee aina esittää todistus yhteiskunnallisten velvollisuuksien hoitamisesta.