Villingin vesiosuuskunnan perustamisasiakirja on allekirjoitettu Villingin vesiosuuskunta on rekisteröity kaupparekisteriin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Villingin vesiosuuskunnan perustamisasiakirja on allekirjoitettu 3.9.2007. Villingin vesiosuuskunta on rekisteröity kaupparekisteriin 2.11.2007."

Transkriptio

1 Villingin vesiosuuskunnan perustamisasiakirja on allekirjoitettu Villingin vesiosuuskunta on rekisteröity kaupparekisteriin Toimintakertomus 2011 Vesiosuuskunnan viidennen toimintakauden pääpaino oli 1- vaiheen rakentamisessa. Kun kaikkien maan/vesialueenomistajien kanssa oli allekirjoitettu maankäyttöoikeussopimus ja rakentamislupa saatu, allekirjoitettiin 5.8 K Jousmaa Oy:n kanssa urakkasopimus. Ensimmäisessä rakennusvaiheessa vesihuolto rakennettiin Kylälahden rantaan sekä Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry:n kiinteistöjen läheisyyteen. Suunnittelusta on vastannut AIRIX Ympäristö ja projektin johdosta Rakennuttajatoimisto HTJ Oy:n konsulttisopimuksella Matti Heino. Ostamme puhtaan veden ja jäteveden käsittelyn Helsingin seudun ympäristöpalvelut kuntayhtymältä (HSY), jonka kanssa olemme tehneet sopimuksen Rakentamista varten otettiin Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry:ltä sekä Helsingin OP Pankki Oyj:ltä. Osuuskunnan neljännen tilikauden menot ovat olleet enimmäkseen investointeja 1- vaiheen rakentamiseen ja siihen liittyviä suunnittelu- ja valvontakuluja. Tilikauden tulos on 945,84 euroa. Hallitus esittää, että osuuskunnan tulos siirretään voitto/tappio tilille. Isännöintiverkko Oy:n kanssa allekirjoitettiin sopimus taloushallintopalvelujen tuottamisesta osuuskunnalle. Yhteistyö alkaa tilikaudesta Osuuskunnalla oli tilikauden lopussa 10 jäsentä sekä 3 tehtyä liittymis- ja käyttösopimusta. Vesiosuuskunnalla ei ole vakuutuksia. Toimintakertomus 2012 Ensimmäisen rakennusvaiheen vesihuoltoverkko Jollaksesta Villingin saareen voitiin ottaa käyttöön , kun vedenmyyntisopimus Helsingin seudun ympäristöpalvelut kuntayhtymän (HSY) kanssa oli tehty. Ensimmäinen liittymä valmistui , jolloin Villingin saari oli liitetty vesihuoltoverkostoihin. Vesihuoltoverkon 2- vaiheen rakentamisesta pyydettiin keväällä tarjoukset neljältä urakoitsijalta. Tarjouksia saatiin kolmelta urakoitsijalta ja halvimman tarjouksen antanut K Jousmaa Oy valittiin 1 / 5

2 työn suorittajaksi. Tarjoushinta oli Tarjous käsitti kaikkien suunniteltujen linjojen rakentamisen, mutta ei Laukolahden alitusta. Ennen töiden käynnistymistä tuli vielä esiin useita vaihtoehtoisia linjaratkaisuja, mm saaren läpi itäpäähän menevä linjaus muuttui. Rakentaminen tehtiin kahdessa vaiheessa keväällä ja syksyllä. Pohjoisrannan linja (linja 5) jätettiin toistaiseksi rakentamatta. Rakentamisen aikana tehtiin eri syistä linjamuutoksia ja osa jouduttiin asentamaan matalaan kaivantoon. Laukolahden alituksen sijasta linja rakennettiin kiinteistöjen 1-305, ja (Moustgaard) alueella kaivutyönä ja jatkettiin suunniteltua pidemmälle. Linjamuutokset ja kaivu- ja täyttötyöt nostivat jonkin verran urakkahintaa. Tilikauden aikana tapahtunut rakentaminen saatiin päätökseen perjantaina Tällä hetkellä vesiosuuskunnalla on rakennettua vesihuoltoverkkoa (vesijohto ja jätevesiviemäri) Villingin saaressa noin 3,9 km ja vesistön alitus ja osuus Jollaksessa 930 metriä. Suunnittelusta on vastannut AIRIX Ympäristö Oy ja projektin rakennuttamisesta Rakennuttaja-t oimisto HTJ Oy:n konsulttisopimuksella Matti Heino. Kevään ja syksyn rakennuskausien aikana on kiinteistön omistajien toimesta rakennettu myös tonttikohtaisia järjestelmiä. Valmiita liittymiä on yhteensä 11 kpl.kesävesi suljettiin maanantaina Toimintakertomus 2013 Vesihuoltoverkoston rakentamista ei jatkettu vuoden 2013 aikana. Rakennetun verkoston kokonaispituus on tällä hetkellä (vesijohto ja viemäri) Villingin saaressa noin 3.9 kilometriä sekä vesistön alitus ja osuus Jollaksessa 930 metriä. Vesihuoltoverkko kattaa nyt lähes koko saaren alueen. Rakentamatta on saaren luoteisosan linja (noin 600 m). Vuoden 2013 aikana on kiinteistön omistajien toimesta rakennettu myös tonttikohtaisia järjestelmiä. Villingin vesihuollon piiriin oli vuoden 2013 lopussa kytketty 14 kiinteistöä.vesihuoll on kesäkausi alkoi perjantaina 26.4 ja laitettiin talviasentoon maanantaina Verkoston keväisen käyttöönoton ja syksyisen tyhjentämisen on tehnyt K Jousmaa Oy. Toimintakertomus 2014 Vesihuoltoverkoston rakentamista jatkettiin vuonna Kokonaissuunnitelmasta puuttuva Pohjoisrannan linja ( linja 5) valmistui syksyllä 2014 ja samalla saatiin päätökseen Villingin vesiosuuskunnan koko suunniteltu vesihuoltoverkosto. Rakennetun verkoston kokonaispituus on tällä hetkellä (vesijohto ja viemäri) Villingin saaressa noin 4,5 kilometriä sekä vesistön alitus ja osuus Jollaksessa 930 metriä. Vesihuoltoverkko kattaa nyt koko saaren alueen. Verkoston kokonaiskustannukset ovat yhteensä ,79 rakennuskustannukset, suunnittelu ja valvonta mukaan lukien. Vuoden 2014 aikana on kiinteistön omistajien toimesta rakennettu myös tonttikohtaisia 2 / 5

3 järjestelmiä. Villingin vesihuollon piiriin oli vuoden 2014 lopussa kytketty 14 kiinteistöä. Vesihuollon kesäkausi alkoi maanantaina ja verkostot suljettiin ja tyhjennettiin talviasentoon maanantaina Verkoston keväisen käyttöönoton ja syksyisen tyhjentämisen on tehnyt K Jousmaa Oy. Infratec Oy on toiminut edelleen rakennuttamiskonsulttina. Villingin vesiosuuskunnan toiminta-alue Helsingin kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 05/ hyväksyä Villingin vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Villingin saaren vesiosuuskunnan hakemuksen mukaisesti siten, että tavoitteellinen aikataulu toiminta-alueen eri osien saattamiselle vesiosuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkoston piiriin on ottaen kuitenkin kiinteistöjen liittymisvelvollisuuden osalta huomioon niiden vesihuoltotarve. Vedenjakelun ja jätevesiviemäröinnin toiminta-alueet ovat samat. Tilikauden 2014 aikana saatiin päätökseen Villingin vesiosuuskunnan koko suunniteltu vesihuoltoverkosto (vesijohto ja viemäri). Rakennetun verkoston kokonaispituus on Villingin saaressa noin 4,5 kilometriä sekä vesistön alitus ja osuus Jollaksessa 930 metriä. Vesihuoltoverkko kattaa nyt koko saaren alueen. Verkoston kokonaiskustannukset olivat yhteensä ,79 rakennuskustannukset, suunnittelu ja valvonta mukaan lukien. Villingin vesiosuuskunnan toimialana on rakentaa, ylläpitää ja hoitaa vesi- ja viemärilaitosta ja tarjota vesihuoltopalveluja pääasiassa jäsenilleen. Osuuskunta voi tarjota vesihuoltopalveluja myös muille vesihuoltolaitoksille. Osuusmaksdu on 500 euroa. Osuuskunnalla on tällä hetkellä 27 jäsentä. 3 / 5

4 4 / 5

5 5 / 5

Valmistelija / lisätietojen antaja: yhdyskuntatekniikan päällikkö Esko Vuolukka, puh. 09 4258 3757 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Valmistelija / lisätietojen antaja: yhdyskuntatekniikan päällikkö Esko Vuolukka, puh. 09 4258 3757 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Tekninen lautakunta 101 30.10.2013 Kaupunginhallitus 340 04.11.2013 Järvenpäänkylän vesiosuuskunnan toiminta-alueen hyväksyminen 258/11.04.00/2013 Tekninen lautakunta 27.10.2011 92 Esittelijä: tekninen

Lisätiedot

SKÅLDÖN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Raasepori. Työ: E25781. Turku 10.09.2013

SKÅLDÖN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Raasepori. Työ: E25781. Turku 10.09.2013 SKÅLDÖN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Raasepori Työ: E25781 Turku 10.09.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 www.airix.fi Toimistot: Tampere,

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE E27744 LOIMAAN VEDEN TOIMINTA-ALUE LOIMAAN VESI -LIIKELAITOS Muutoslista ARY ARY MHAN LUONNOS 18.06.2015 ARY ARY MHAN LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (2/7)

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (2/7) AIRIX Ympäristö Oy vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Taalintehtaan pintavedenottamon järjestelyt Varaottamo ja valmiuden

Lisätiedot

POHJOIS-KUOREVEDEN VESIOSUUSKUNTA 8.3.2006 TOIMINTAKERTOMUS 2005. 1. Yleistä

POHJOIS-KUOREVEDEN VESIOSUUSKUNTA 8.3.2006 TOIMINTAKERTOMUS 2005. 1. Yleistä POHJOIS-KUOREVEDEN VESIOSUUSKUNTA 8.3.2006 TOIMINTAKERTOMUS 2005 1. Yleistä Pohjois-Kuoreveden vesiosuuskunnalle vuosi 2005 oli vilkkaan rakentamisen aikaa. Toisaaalta osuuskunnan jo valmistuneilla alueilla

Lisätiedot

NUMMIMÄEN VESIOSUUSKUNTA

NUMMIMÄEN VESIOSUUSKUNTA NUMMIMÄEN VESIOSUUSKUNTA ESITYSLISTA 15.1.2015 Nummimäen vesiosuuskunnan ylimääräinen osuuskuntakokous 26.1.2015 klo 18.00 Metsäkylän koulu Osuuskuntakokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1) Avataan

Lisätiedot

Pekka Makkonen Versokuja 4 D Kuopio

Pekka Makkonen Versokuja 4 D Kuopio SKVY Oy LAUSUNTO Pekka Makkonen Versokuja 4 D 70150 Kuopio 24.11.2015 Juuan kunta Ympäristölautakunta Poikolantie 1 83900 JUUKA Yleistä Juuan rengasvesiosuuskunta teki vuonna 2011 päätöksen vesihuoltosuunnitelman

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) AIRIX Ympäristö Oy vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Taalintehtaan pintavedenottamon järjestelyt Varaottamo ja valmiuden

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Säkylän kunta / Vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/5)

AIRIX Ympäristö Oy Säkylän kunta / Vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/5) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/5) SÄKYLÄN KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito Seurataan vesijohtoverkoston kuntoa ja saneerataan saneerausohjelman

Lisätiedot

TYÖNUMERO: PORIN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

TYÖNUMERO: PORIN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: 20600971 PORIN VESI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIANRY FIANRY FIMKIT VALMIS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 LAINSÄÄDÄNTÖ... 1 3 MÄÄRITTELYPERUSTEET...

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE E25781 RAASEPORIN VEDEN TOIMINTA-ALUE RAASEPORIN KAUPUNKI Muutoslista ARY ARY MHAN VALMIS 10.09.2013 ARY ARY MHAN LUONNOS 20.06.2013 ARY ARY MHAN LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma Luhangan kunta Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma 07.01.2013 Sisällysluettelo 1 Johdanto...5 2 Vesihuoltolaki (119/2001)...5 3 Vesihuoltolaitosten

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) 22 Asianro 4291/14.05.00.01/2017 Karttulan vesiosuuskunnan vesi- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

NÄKÖKULMIA VESIOSUUSKUNTIEN TOIMINTAEDELLYTYKSIIN

NÄKÖKULMIA VESIOSUUSKUNTIEN TOIMINTAEDELLYTYKSIIN NÄKÖKULMIA VESIOSUUSKUNTIEN TOIMINTAEDELLYTYKSIIN ANNI VOUTILAINEN RAMBOLL FINLAND OY, VESIHUOLTO VESIHUOLTOPÄIVÄT 2015, TURKU VESIOSUUSKUNTIEN HAASTEET Suomalaisessa yhteiskunnassa on havaittu selkeitä

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Euran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Euran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/7) AIRIX Ympäristö Oy n kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito

Lisätiedot

Liittyminen ja vapautuminen vesihuoltoyhtymästä ja vesihuolto-osuuskunnan perustaminen

Liittyminen ja vapautuminen vesihuoltoyhtymästä ja vesihuolto-osuuskunnan perustaminen Liittyminen ja vapautuminen vesihuoltoyhtymästä ja vesihuolto-osuuskunnan perustaminen Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus, 22.5.2015 Aiheita Vesihuoltolaki Viemäristä vapautukset,

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2.5.2016, Kolarin kunnanhallitus Ins. (AMK) Teemu Heikkinen, Projektipäällikkö SUUNNITELMAN TAUSTA Perustuu vesihuoltolakiin Kunnan tulee kehittää vesihuoltoaan

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNTA. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet. Työ: 21984YV. Turku 29.01.2010

MYNÄMÄEN KUNTA. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet. Työ: 21984YV. Turku 29.01.2010 MYNÄMÄEN KUNTA Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Vedenjakelun ja viemäröinnin verkostoalueet Työ: 21984YV Turku 29.01.2010 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 Telefax 010 241 4401

Lisätiedot

Lapinkylän vesiosuuskunta Lappböle vattenandelslag

Lapinkylän vesiosuuskunta Lappböle vattenandelslag Lapinkylän vesiosuuskunta Lappböle vattenandelslag Vuosikokous 8.5.2014 8.5.2014 Lapinkylän vesiosuuskunta vuosikokous 1 Neljäs toimintavuosi, 2013 Jäsenistö ja kerätyt maksut Vuoden lopussa oli Lapvokin

Lisätiedot

Lapinkylän vesiosuuskunta

Lapinkylän vesiosuuskunta Lapinkylän vesiosuuskunta Lappbölevattenandelslag Vuosikokous 10.5.2012 1 Toinen toimintavuosi, 2011 Ilmoitus Kirkkonummen kunnalle aiesopimuksen ehtojen täyttymisestä 2.2011 Rakennussuunnitelman edellyttämät

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA JÄTEVEDEN KÄSITTELYYN

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA JÄTEVEDEN KÄSITTELYYN VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA JÄTEVEDEN KÄSITTELYYN Minttu Peuraniemi, 19.9.2012 YHTEINEN JÄTEVESIRATKAISU KANNATTAA Hoidon/huollon helppouden takia Vesiensuojelullisesti Taloudellisesti, kun 5 liittyjää 1

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI. Vedenjakelu. Jätevesiviemäröinti. Työ: E23455.20. Turku 27.05.2013

RAUMAN KAUPUNKI. Vedenjakelu. Jätevesiviemäröinti. Työ: E23455.20. Turku 27.05.2013 RAUMAN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu Jätevesiviemäröinti Työ: E23455.20 Turku 27.05.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 www.airix.fi Toimistot: Tampere,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 79 18.05.2016. 79 Asianro 3472/02.05.01.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 79 18.05.2016. 79 Asianro 3472/02.05.01.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (1) 79 Asianro 3472/02.05.01.00/2016 Vesiosuuskuntien avustaminen vuonna 2016 Va. suunnittelujohtaja Martti Lätti Asemakaavoitus Tiivistelmä Kuopion kaupunki on varannut

Lisätiedot

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA FCG Finnish Consulting Group Oy Pieksämäen kaupunki VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue 0143-P12743 14.2.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue

Lisätiedot

1. VILLINGIN VESIOSUUSKUNTA Osuuskunta

1. VILLINGIN VESIOSUUSKUNTA Osuuskunta 1. VILLINGIN VESIOSUUSKUNTA Osuuskunta Villingin Vesiosuuskunnan tehtävänä on huolehtia Villingin saaren vesihuollosta. Vesiosuuskunta on (Y-tunnus 2147354-4) on perustettu 03.09.2007 ja merkitty kaupparekisteriin

Lisätiedot

Vatulan alueen jätevesiosuuskunta

Vatulan alueen jätevesiosuuskunta Vatulan alueen jätevesiosuuskunta Projektin päättäjäiset 25.9.2010 Vatulan Nykäyksellä Hankkeen käynnistäminen 24.5.2005 pidettiin ensimmäinen yleinen viemäröintihankkeen keskustelutilaisuus Vatulan Nykäyksellä.

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013 Tekninen lautakunta 04.12.2013

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 116 Asianro 4291/14.05.00.01/2017 Karttulan vesiosuuskunnan vesi- ja jätevesiverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE 20601324 SÄKYLÄN KUNTA SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIANRY FIANRY FIERON VALMIS 20.06.2017 FIANRY FIANRY FIERON LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

Maskun kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma Kehittämistoimenpiteet. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos

Maskun kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma Kehittämistoimenpiteet. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos 1 (6) Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Kustannusarvio Varautumissuunnitelma Vesijohtoverkosto Vedenhankinnan poikkeustilanteet Vuotojen ehkäiseminen Laaditaan

Lisätiedot

HIRVIHAARAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

HIRVIHAARAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti 2(5) 1. LÄHTÖKOHDAT Hirvihaaran kylässä todettiin kiinteistökohtaiset vedenhankintaratkaisut ongelmaisiksi huonojen pohjavesivarojen johdosta.

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Auran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25339.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Auran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25339.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) VESIHUOLLON KEHITTÄMISTOIMENPITEET VUOSILLE 2012-2035 Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito

Lisätiedot

PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti. Työ: E Turku

PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti. Työ: E Turku PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti Työ: E23868.10 Turku 28.01.2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 Telefax

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8304/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8304/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (1) 30 Asianro 8304/14.05.00.01/2017 Pieksänkosken vesiosuuskunnan vesijohto- ja jätevesiverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

MYYNTIESITE. Lohkion kiinteistö 143-419-5-3

MYYNTIESITE. Lohkion kiinteistö 143-419-5-3 MYYNTIESITE Lohkion kiinteistö 143-419-5-3 IKAALISTEN KAUPUNKI Tekniset palvelut Kolmen airon katu 3 39500 IKAALINEN Puhelin (03) 45 011 Telefax (03) 4501 373 Myyntiesite Myyjä ja omistaja: Myyntikohde:

Lisätiedot

JÄPPILÄN SEUDUN VESIOSUUSKUNTA VESIHUOLLON TIEDOTUSTILAISUUS 25.4.2008 Tilaisuuden avaus Vesihuollon yleiset periaatteet Osuuskunnan yleiset

JÄPPILÄN SEUDUN VESIOSUUSKUNTA VESIHUOLLON TIEDOTUSTILAISUUS 25.4.2008 Tilaisuuden avaus Vesihuollon yleiset periaatteet Osuuskunnan yleiset JÄPPILÄN SEUDUN VESIOSUUSKUNTA VESIHUOLLON TIEDOTUSTILAISUUS 25.4.2008 Tilaisuuden avaus Vesihuollon yleiset periaatteet Osuuskunnan yleiset periaatteet Hanke-esittely Keskustelua Tilaisuuden päättäminen

Lisätiedot

Lapinkylän vesiosuuskunta

Lapinkylän vesiosuuskunta Lapinkylän vesiosuuskunta Lappbölevattenandelslag Vuosikokous 10.5.2011 1 Ensimmäinen toimintavuosi, 2010 Perustaminen 12.1.2010 Aiesopimus Kirkkonummen kunnan kanssa 5.2010 Toiminta-alueen rakennussuunnitelma

Lisätiedot

Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät

Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät Vesiosuuskuntien rakentaminen ja kehittäminen vesihuoltolain näkökulmasta Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät Siilinjärvi Kunnonpaikka 24 25.10.2014 Jarmo Siekkinen

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Laitilan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23162 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/5)

AIRIX Ympäristö Oy Laitilan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23162 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/5) Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/5) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan vedenhankinta Veden sisäänotto aiheuttaa ongelmia keskustan verkostossa Rakennetaan Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalle

Lisätiedot

SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu. Viemäröinti

SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu. Viemäröinti SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu Viemäröinti Salo 16.12.2014 VESIHUOLTOLAITOKSIA KOSKEVA YHTEINEN OSA Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen

Lisätiedot

Rautjärven kunnan vesihuollon kehittämisstrategia 2009 2013

Rautjärven kunnan vesihuollon kehittämisstrategia 2009 2013 1(12) RAUTJÄRVEN KUNTA Tekninen keskus 26.1.2009 Rautjärven kunnan vesihuollon kehittämisstrategia 2009 2013 ja Vesihuoltohankkeiden avustamisperiaatteet 2(12) SISÄLLYSLUETTELO 1. Vesihuollon nykytila

Lisätiedot

Henkilöstö norm. työaika Iltaisin ja viikonloppuna Miestyö 38,00 /h 76,00 /h Työnjohto I 60,00 /h 120,00 /h Työnjohto II 75,00 /h 150,00 /h

Henkilöstö norm. työaika Iltaisin ja viikonloppuna Miestyö 38,00 /h 76,00 /h Työnjohto I 60,00 /h 120,00 /h Työnjohto II 75,00 /h 150,00 /h VESIHUOLTOLAITOS VESI-JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSAT 1.2.2013 ALKAEN Kuluttaja-asiakkaat (hinnat sis. alv:n 24 %) Vesimaksut /m³ 2,11 Jätevesimaksut /m³ 3,15 Perusmaksu vedestä /vuosi - mittari 15 20 mm -

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Tarvasjoen kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25458.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Tarvasjoen kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25458.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) VESIHUOLLON KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Vastuutaho Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston ikääntyminen Seurataan vesijohtoverkoston

Lisätiedot

Espoon hulevesien hallinta

Espoon hulevesien hallinta Espoon hulevesien hallinta Kuntaliitto 4.9.2007 Rakennusjärjestys 17 Hulevesien ja perustusten kuivatusvesien johtaminen Vesihuoltolaitosten toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä rakennettuun

Lisätiedot

Nurmin Vesihuolto-osuuskunta 2013

Nurmin Vesihuolto-osuuskunta 2013 Nurmin Vesihuolto-osuuskunta 2013 PERUSTETTU 1999 JÄSENIÄ 1.12.2012 191 KPL LIITTYMIÄ 104 KPL TOIMINTA VAPAAEHTOISPOHJAISTA OSK OSUUSMAKSU 84,09 VEDEN MYYNTI 2011 18 000 M 3 LIIKEVAIHTO 2011 63 000 LAINAT

Lisätiedot

Yhtiölle on laadittu valvontatutkimusohjelma, joka on voimassa asti.

Yhtiölle on laadittu valvontatutkimusohjelma, joka on voimassa asti. 1 HIMOS-INFRA OY Himos-Infra Oy kuuluu Jämsä-konserniin kaupungin omistamana tytäryhteisönä. Yhtiö perustettiin 19.5.1999 ja se merkittiin kaupparekisteriin 1.7.1999 (Y-tunnus 1543389-6). Himos-Infra Oy

Lisätiedot

Toimisto avoinna ma-to klo 8.00 15.45, pe klo 8.00 15.30

Toimisto avoinna ma-to klo 8.00 15.45, pe klo 8.00 15.30 Liittämis- ja maksuperusteet sekä maksut 1.1.2016 Toimisto avoinna ma-to klo 8.00 15.45, pe klo 8.00 15.30 Kurikkatie 14, 90440 Kempele Puhelin: (08) 8828 300, telefax (08) 8828 310 Päivystys: 0400 586

Lisätiedot

Lapinkylän vesiosuuskunta Lappböle vattenandelslag

Lapinkylän vesiosuuskunta Lappböle vattenandelslag Lapinkylän vesiosuuskunta Lappböle vattenandelslag Vuosikokous 24.4.2018 24.4.2018 Lapinkylän vesiosuuskunta vuosikokous 1 Kahdeksas toimintavuosi, 2017 Jäsenistö ja liittymismaksu Vuoden lopussa oli Lapvokin

Lisätiedot

HUITTISTEN PUHDISTAMO OY. Haja-asutusalueiden vesihuolto. Työ: E24623. Tampere 31.8.2011

HUITTISTEN PUHDISTAMO OY. Haja-asutusalueiden vesihuolto. Työ: E24623. Tampere 31.8.2011 HUITTISTEN PUHDISTAMO OY Punkalaidun-Huittinen vesihuoltolinja Haja-asutusalueiden vesihuolto Työ: E24623 Tampere 31.8.2011 PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 www.airix.fi Toimistot:

Lisätiedot

Hämeenkyrön vesiosuuskunta Kiinteistöjen liittäminen jätevesiviemäriin. Kyläillat ja

Hämeenkyrön vesiosuuskunta Kiinteistöjen liittäminen jätevesiviemäriin. Kyläillat ja Hämeenkyrön vesiosuuskunta Kiinteistöjen liittäminen jätevesiviemäriin Kyläillat 2.5.2016 ja 3.5.2016 Suomen Vesi-isännöinti Vesi-isännöitsijä Laura Laine ja vedenkäsittelyn asiantuntija ins. Viivi Virta

Lisätiedot

SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu. Viemäröinti

SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu. Viemäröinti SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu Viemäröinti Salo 16.03.2015 VESIHUOLTOLAITOKSIA KOSKEVA YHTEINEN OSA Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen

Lisätiedot

MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET

MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET E27555.10 MASKUN KUNTA VEDENJAKELU JA JÄTEVESIVIEMÄRÖINTI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VER. PÄIVÄYS MUUTOS KOSKEE TARKASTETTU HYVÄKSYTTY /ARY /ARY

Lisätiedot

Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Minna Isokallio

Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Minna Isokallio Rakennus- ja ympäristölautakunta 25 16.04.2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 40 25.06.2015 LAUSUNTO HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE DNRO 03208/15/5212 / ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN

Lisätiedot

HSY:n vesihuollon toiminta-alueen sanallinen määrittely

HSY:n vesihuollon toiminta-alueen sanallinen määrittely HSY:n vesihuollon toiminta-alueen sanallinen määrittely 12.3.2018 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Tekninen lautakunta 93 14.12.2016 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013

Lisätiedot

Pudasjärven kaupunki. Vesihuollon kehittämissuunnitelma

Pudasjärven kaupunki. Vesihuollon kehittämissuunnitelma Pudasjärven kaupunki Vesihuollon kehittämissuunnitelma 12.10.2015 Vesihuollon termejä Vesihuolto; vesihuollolla tarkoitetaan veden johtamista, käsittelyä ja toimittamista talousvetenä käytettäväksi sekä

Lisätiedot

Puhelin: 040 335 4220

Puhelin: 040 335 4220 URAKKATARJOUSPYYNTÖ URJALAN KUNTA / TEKNINEN PALVELUKESKUS YHDYSVESIJOHTO KYLMÄKOSKI - URJALA RAKENNUTTAJA TAI TILAAJA Nimi: Osoite: Pyydämme urakkatarjoustanne alla mainitusta urakasta liitteenä olevien

Lisätiedot

Sotkamon kunnassa sijaitsevien eräiden vesiosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksymismenettely

Sotkamon kunnassa sijaitsevien eräiden vesiosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksymismenettely Ympäristö- ja tekninen lautakunta 53 31.03.2010 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 98 30.06.2010 Kunnanhallitus 168 03.08.2010 Sotkamon kunnassa sijaitsevien eräiden vesiosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksymismenettely

Lisätiedot

VIRKAMIEHENKADUN SANEERAUS VÄLILTÄ KOSKELANKATU - VIRTASALMENTIE

VIRKAMIEHENKADUN SANEERAUS VÄLILTÄ KOSKELANKATU - VIRTASALMENTIE 1/5 MÄNTTÄ - VILPPULAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS Seppälän puistotie 15 35800 Mänttä TARJOUSPYYNTÖ VIRKAMIEHENKADUN SANEERAUS VÄLILTÄ KOSKELANKATU - VIRTASALMENTIE 1 Tarjouspyynnön kohde Mänttä -

Lisätiedot

YLITORNION KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26364. Oulu, 9.1.2014

YLITORNION KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26364. Oulu, 9.1.2014 YLITORNION KUNTA VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E26364 Oulu, 9.1.2014 AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu 17 A 90100 Oulu Puhelin 010 2414 600 Telefax 010 2414

Lisätiedot

Tervolan Vesi Oy Vesihuoltomaksut

Tervolan Vesi Oy Vesihuoltomaksut Vesihuoltomaksut 1 VESIHUOLTOMAKSUT 1.10.2016 ALKAEN Hyväksytty Tervolan Vesi Oy:n hallituksessa 17.5.2016 Vesihuoltolaitos perii liittymisestä ja käytöstä tässä taksassa lueteltuja maksuja yleiset toimitusehdot

Lisätiedot

Kuntien mahdollinen tuki vesiosuuskunnille. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Kuntien mahdollinen tuki vesiosuuskunnille. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Kuntien mahdollinen tuki vesiosuuskunnille Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Sisältö Lainsäädäntöä ja taustaa Tukimuodot Investointituet Lainatakaukset Neuvonta ja asiantuntija-apu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1585/ /2019

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1585/ /2019 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 (1) 62 Asianro 1585/14.05.00.01/2019 Kuopion Vesi Liikelaitoksen vesijohto- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen laajentaminen Pajuniemen (Nilsiä) alueelle 1.

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Vesihuollon toiminta-alueiden muutokset/vihannin Vesi Oy 513/11/1104/110400/2013 TELA 111 Vesihuoltolain 8 :n mukaan "Kunta hyväksyy alueellaan toimivalle vesihuoltolaitokselle

Lisätiedot

Kevään tonttihaun yleisötilaisuus Anders Öström /

Kevään tonttihaun yleisötilaisuus Anders Öström / Kevään tonttihaun yleisötilaisuus 8.3.2017 Anders Öström / anders.ostrom@turunvesihuolto.fi Turun Vesihuolto Oy Vesiliikelaitos yhtiöitettiin 1.1.2017 Turun Vesihuolto vastaa vesihuollosta Turussa. Turun

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN VIEMÄRÖINTIIN

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN VIEMÄRÖINTIIN Vesiosuuskuntaseminaari 27.9.2008 VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN Hanna Yli-Tolppa Mäntsälän Vesi VESIHUOLLON JÄRJESTÄMINEN: - Vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden laajentaminen haja-asutusalueille

Lisätiedot

Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuoltolain velvoitteet Vesihuollon kehittäminen Vesihuollon järjestäminen Toiminta-alueen

Lisätiedot

HUITTISTEN PUHDISTAMO OY. Sastamala-Huittinen vesihuoltolinja. Haja-asutusalueiden vesihuolto. Työ: E24623.20. Tampere 18.3.2013

HUITTISTEN PUHDISTAMO OY. Sastamala-Huittinen vesihuoltolinja. Haja-asutusalueiden vesihuolto. Työ: E24623.20. Tampere 18.3.2013 HUITTISTEN PUHDISTAMO OY Sastamala-Huittinen vesihuoltolinja Haja-asutusalueiden vesihuolto Työ: E24623.20 Tampere 18.3.2013 PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 www.airix.fi

Lisätiedot

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma Vesihuoltolaitoksen johtokunta 4 19.01.2011 Vesihuoltolaitoksen johtokunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2011 2/02.02.02/2010 VESI 4 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio on kunnan kaikkia

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy KÖYLIÖN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6)

AIRIX Ympäristö Oy KÖYLIÖN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito Seurataan vesijohtoverkoston kuntoa ja saneerataan saneerausohjelman

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2015 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden

Lisätiedot

Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta

Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta Kaupunginhallitus 115 27.04.2015 Ympäristölautakunta 37 13.05.2015 Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston

Lisätiedot

LUTAKON SATAMAN SAANEERAUS, RANTALAITURIRAKENTEIDEN JA KEVYENLIIKENTEEN VÄYLIEN URAKKATARJOUSPYYNTÖ

LUTAKON SATAMAN SAANEERAUS, RANTALAITURIRAKENTEIDEN JA KEVYENLIIKENTEEN VÄYLIEN URAKKATARJOUSPYYNTÖ JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 1/6 Kaupunkirakennepalvelut Yhdyskuntatekniikka Seuranen 9.4.2010 rantalaituri_tarjouspyynto.doc LUTAKON SATAMAN SAANEERAUS, RANTALAITURIRAKENTEIDEN JA KEVYENLIIKENTEEN

Lisätiedot

Suunnitteluinsinööri 10.11.2010 Velkuanmaan osayleiskaava 9.11.2010 Velkuanmaan osayleiskaavassa on osoitettu mm. uusia asuinaluevarauksia rantavyöhykkeelle 37 omakotitontin verran sekä matkailua palvelevia

Lisätiedot

Päivämäärä Vesi- ja viemäriosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksyminen

Päivämäärä Vesi- ja viemäriosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksyminen Oulun kaupunki Kaupunginhallitus 111 Dno Päivämäärä 29.03.2016 Vesi- ja viemäriosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksyminen OUKA/1987/00.01.02/2016 Ote pöytäkirjasta 8/2016 Sivu 1 Päätöshistoria - Tiivistelmä

Lisätiedot

Miksi Älykästä Vettä. Resurssiviisas Pääkaupunkiseutu Toimialajohtaja Jukka Piekkari

Miksi Älykästä Vettä. Resurssiviisas Pääkaupunkiseutu Toimialajohtaja Jukka Piekkari Miksi Älykästä Vettä Resurssiviisas Pääkaupunkiseutu 12.5.2015 Toimialajohtaja Jukka Piekkari HSY:n vesihuolto pähkinänkuoressa HSY: Vesihuolto, jätehuolto, seutu- ja ympäristötieto Vesihuolto: veden puhdistus

Lisätiedot

Kun kaikki ei mene putkeen, yllätyksiä vesiosuuskuntahankkeessa. Osa 2

Kun kaikki ei mene putkeen, yllätyksiä vesiosuuskuntahankkeessa. Osa 2 Kun kaikki ei mene putkeen, yllätyksiä vesiosuuskuntahankkeessa. Osa 2 Valtakunnalliset Vesiosuuskuntapäivät 30.1.2016 Vesa Arvonen Aikaisemmassa jaksossa kerrottua Ylöjärven uutiset 1.10.2014 Taustaa

Lisätiedot

AURAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

AURAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti AURAN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E25339.10 Turku 07.05.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 Telefax 010 2414 401 www.airix.fi

Lisätiedot

VESIHUOLTOVERKKOJEN SUUNNITTELUTEHTÄVIEN MÄÄRITTELY- JA HANKINTAOHJE 2012. Valmiin työn julkistaminen Vesihuoltojaoston syysseminaarissa 7.11.

VESIHUOLTOVERKKOJEN SUUNNITTELUTEHTÄVIEN MÄÄRITTELY- JA HANKINTAOHJE 2012. Valmiin työn julkistaminen Vesihuoltojaoston syysseminaarissa 7.11. VESIHUOLTOVERKKOJEN SUUNNITTELUTEHTÄVIEN Valmiin työn julkistaminen n syysseminaarissa 7.11.2012 Työryhmän puh.joht. Matti Ojala Rahoittajat: - Suomen Vesilaitosyhdistys ry - Maa- ja Vesitekniikan Tuki

Lisätiedot

LIITTYMISMAKSUN MÄÄRÄYTYMISPERUSTE Liittymismaksu määräytyy liitetyn rakennuksen lämpimän kerrosalan mukaan.

LIITTYMISMAKSUN MÄÄRÄYTYMISPERUSTE Liittymismaksu määräytyy liitetyn rakennuksen lämpimän kerrosalan mukaan. PUDASJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA Liite 5 Vesihuoltolaitoksen taksa Hyväksytty Pudasjärven Vesiosuuskunnan hallituksen kokouksessa 25.11.2016 Voimaantulopäivä 1.1.2016 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä

Lisätiedot

Ehdotus Sääksjärven vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella

Ehdotus Sääksjärven vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella Tekninen lautakunta 196 02.12.2014 Maankäyttölautakunta 11 21.01.2015 Tekninen lautakunta 20 24.02.2015 Tekninen lautakunta 47 21.04.2015 Ehdotus Sääksjärven vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän

Lisätiedot

Vesiosuuskunta Kimmo Leveelahti, Linnarauniontien VOK. www.linnanrauniontie.fi

Vesiosuuskunta Kimmo Leveelahti, Linnarauniontien VOK. www.linnanrauniontie.fi Vesiosuuskunta Kimmo Leveelahti, Linnarauniontien VOK www.linnanrauniontie.fi Vesiosuuskunta Osakkaidensa omistama vesihuoltoyhtiö Rakentaa vesi- ja viemäriverkoston sekä mahdollisesti valokuituverkon

Lisätiedot

YKSIKKÖHINTALUETTELO 26.1.2015

YKSIKKÖHINTALUETTELO 26.1.2015 YKSIKKÖHINTALUETTELO 26.1.2015 POLVIJÄRVEN KUNTA PITKÄSENLAHDENTIEN VESIHUOLTO 1. YLEISTÄ Rakennusaikana mahdollisesti tehtävät muutostyöt hinnoitellaan noudattaen jäljempänä mainittuja yksikköhintoja.

Lisätiedot

Vesihuolto-osuuskunnan rakentaminen ja arkipäivä ja mitä tapahtuu kun kaikki ei mene ihan putkeen

Vesihuolto-osuuskunnan rakentaminen ja arkipäivä ja mitä tapahtuu kun kaikki ei mene ihan putkeen Vesihuolto-osuuskunnan rakentaminen ja arkipäivä ja mitä tapahtuu kun kaikki ei mene ihan putkeen Länsi-Uudenmaan Vesi- ja ympäristö ry:n jätevesiseminaari 23.3.2015 Vesa Arvonen Rakentaminen 1/4 Alustava

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 5.6.2014

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 5.6.2014 Kokousaika Torstai 5. kesäkuuta 2014 kello 18.00 21.10 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT -KUNTAYHTYMÄ Talousarvion 2012 muutosesitys

HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT -KUNTAYHTYMÄ Talousarvion 2012 muutosesitys HSY Yhteensä x 1 000 euroa (ilman sisäisiä eriä) Tukip.aih. Muut TOIMINTATULOT 310 476 321 895 0 0 321 895 Myyntituotot 302 555 314 286 7 1 004 315 297 Kuntaosuudet 3 571 3 370 0 0 3 370 Muut tuotot 4

Lisätiedot

MENETTELYTAPAOHJE RAKENNUTTAMINEN HSY JA ESPOON KAUPUNKI 17.6.2015 Liite 3

MENETTELYTAPAOHJE RAKENNUTTAMINEN HSY JA ESPOON KAUPUNKI 17.6.2015 Liite 3 VESIHUOLLON RAKENNUTTAMISEN ERITYISPIIRTEET Sisällysluettelo 1 Menettelytapaohje ja sen käyttö... 2 2 Hankinta... 2 3 Valvonta... 3 4 Vastaanotto... 4 5 Suoriteseuranta... 4 6 Laskutus ja kokouskäytännöt...

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Aika Keskiviikko 4.5.2016 klo 17:27-18:20 Seurakuntakeskus Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja. Itämetsä Risto Järvinen Kaija

PÖYTÄKIRJA Aika Keskiviikko 4.5.2016 klo 17:27-18:20 Seurakuntakeskus Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja. Itämetsä Risto Järvinen Kaija KIRKKONEUVOSTO 3/2016 1 (6) Aika Keskiviikko 4.5.2016 klo 17:27-18:20 Paikka Seurakuntakeskus Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja Alanen Nina varapuheenjohtaja Itämetsä Risto Järvinen Kaija

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/ Pöytäkirja 2/2019 14 Tekninen lautakunta Aika Paikka 02.05.2019 klo 18:00-19:30 Kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Lapinkylän vesihuollon yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus 30.9.2008

Kirkkonummen kunta Lapinkylän vesihuollon yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus 30.9.2008 Kirkkonummen kunta 30.9.2008 Kirkkonummen kunta 30.9.2008 1 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ 2 2 SUUNNITTELUN TAVOITE 2 3 MITOITUS 2 3.1 Mitoitusperusteet 2 3.2 Mitoitusvesimäärät 3 4 VESIJOHTOVERKOSTO 4 4.1 Lapinkylän

Lisätiedot

Päiväpolun leikkipuiston rakentaminen

Päiväpolun leikkipuiston rakentaminen 1 (5) LIITE 1 TARJOAJAA KOSKEVAT SOVELTUVUUSVAATIMUKSET Tarjouslomake, palautetaan täytettynä tarjouksen liitteenä Päiväpolun leikkipuiston rakentaminen Tarjoajan nimi: OHJEET Tämä on tarjouslomake, joka

Lisätiedot

Diaarinro: 1379/11.04.00/2014

Diaarinro: 1379/11.04.00/2014 ASIA Päätös vesihuoltolain (119/2001) 11 :n mukaisesta, jolla haetaan vapautusta Ruotasjärven vesihuolto-osuuskunnan vesihuoltoverkostoon liittämisvelvollisuudesta. Hakija Esa Hiltunen, Sarvantie 20, 37560

Lisätiedot

Vesihuoltolain uudet säännökset

Vesihuoltolain uudet säännökset Vesihuoltolain uudet säännökset Uudenmaan vesihuollon kehittämispäivä 17.3.2015 Eriika Melkas Lainsäädäntöneuvos, OTT Maa- ja metsätalousministeriö Vesihuoltolain muutokset 2014 voimaan 1.9.2014 muutosten

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Rauman kaupunki Vesihuollon kehittämissuunnitelma Liite 1 (s.1/5) Kehittämistoimenpiteet

AIRIX Ympäristö Oy Rauman kaupunki Vesihuollon kehittämissuunnitelma Liite 1 (s.1/5) Kehittämistoimenpiteet AIRIX Ympäristö Oy Rauman kaupunki Vesihuollon kehittämissuunnitelma Liite 1 (s.1/5) KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Vedenhankinta- ja vesijohtoverkosto

Lisätiedot

Jokivarren vesihuollon järjestäminen

Jokivarren vesihuollon järjestäminen Jokivarren vesihuollon järjestäminen Vesihuolto Tapio Helenius www.kerava.fi 1 Rakennuskanta Jokitien ja Lahdentien välisellä alueella rakennuspaikkoja 39 + 1 + (1) rakennuspaikan rakennusoikeus 200 +

Lisätiedot

HAKEVE-hanke ja Porvoo oliko käytännön apua? Risto Saarinen

HAKEVE-hanke ja Porvoo oliko käytännön apua? Risto Saarinen HAKEVE-hanke ja Porvoo oliko käytännön apua? Risto Saarinen Vesihuollon jako alueittain: - Porvoon veden toimintaalueet - Porvoon veden palvelualueet - Osuuskuntien toimintaalueet - Osuuskuntien palvelualueet

Lisätiedot

Muukko - Ilottulan vesihuoltohanke 27.3.2014

Muukko - Ilottulan vesihuoltohanke 27.3.2014 Muukko - Ilottulan vesihuoltohanke 27.3.2014 Taustaa Pohjaveden puolesta kansalaisaloite (2007) LrV esitys Lpr KH:lle toiminta-alueista 30.3.2010 Lpr Seudun Ympäristötoimen selvitys alueen vesihuollosta

Lisätiedot

HSY:n vesihuollon toiminta-alueen sanallinen määrittely

HSY:n vesihuollon toiminta-alueen sanallinen määrittely Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Opastinsilta 6 A 00520 Helsinki puhelin 09 156 11 faksi 09 1561 2011 www.hsy.fi HSY:n vesihuollon toiminta-alueen sanallinen määrittely HSY:n vesihuollon

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Naantalin kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E23614 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/8)

AIRIX Ympäristö Oy Naantalin kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E23614 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/8) KEHTTÄMSTOMENPTEET Liite (1/8) KEHTTÄMSTOMENPTEET 2010-2020 Vedenhankinta ja -jakelu Vesijohtoverkoston saneeraus Kustannusarvio n vesijohtoverkoston automatiikka ja kaukovalvonta Särkänsalmi-Taattinen-

Lisätiedot

Osuustoiminnan perusarvoja:

Osuustoiminnan perusarvoja: Osuustoiminnan perusarvoja: omatoimisuus, omavastuisuus, demokratia, tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus sekä eettiset arvot, kuten rehellisyys, avoimuus, yhteiskunnallinen vastuu ja muista ihmisistä

Lisätiedot