Sanomalehti vuorovaikutteisen kaupunkisuunnittelun osallisena ja osallistajana tapaustutkimus Kaisaniemen puiston suunnittelusta Tampereen yliopisto Yhdyskuntatieteiden laitos Aluetieteen pro gradu -tutkielma Ella Tanskanen Helmikuu 2010
Tampereen yliopisto Yhdyskuntatieteiden laitos TANSKANEN, ELLA: Sanomalehti vuorovaikutteisen kaupunkisuunnittelun osallisena ja osallistajana tapaustutkimus Kaisaniemen puiston suunnittelusta Aluetieteen pro gradu-tutkielma, 71 sivua, 3 liitesivua Helmikuu 2010 Tutkimus käsittelee sanomalehden toimijuutta vuorovaikutteisessa kaupunkisuunnittelussa Kaisaniemen puiston tapauksen kautta. Tutkimuksen lähtökohta on kahdella suunnalla tapahtunut yhteiskunnallinen muutos. Ensinnäkin median rooli nyky-yhteiskunnassa on kasvanut merkittävästi. Toisaalta kaupunkisuunnittelu on saanut uusia merkityksiä asiantuntijavetoisen suunnittelun antaessa tilaa vuorovaikutteisuudelle. Näin ollen media ja kaupunkisuunnittelu ovat yhteydessä toisiinsa entistä selvemmin. Aineistona toimivat Helsingin Sanomissa syksyllä 2007 julkaistuja Kaisaniemen puiston suunnittelua käsitteleviä kirjoitukset. Oma kaupunki Kaisaniemi-teemaviikon aikana Helsingin Sanomat pyrki saamaan kaupunkilaisia mukaan ydinkeskustassa sijaitsevan puiston suunnitteluun samanaikaisesti, kun kaupunkisuunnitteluvirastossa laadittiin alueelle uutta puistosuunnitelmaa. Media-aineistoa täydentävät puistosuunnitelmaa laatimassa olleiden suunnittelijoiden haastattelut. Tekstianalyysin avulla selvitetään, miten sanomalehti rakentaa kaupunkitilaa ja suunnitteluongelmaa ja erityisesti, miten lehdessä käsitellään osallisuutta. Keskeinen kysymys on, millä tavoin sanomalehti pyrkii osallistamaan kansalaisia kaupunkisuunnitteluun. Suunnittelijoiden haastatteluiden avulla tarkastellaan sitä, millaisena suunnittelun ammattilaiset näkevät lehden roolin kaupunkisuunnittelun osallisena ja vuorovaikutteisuuden lisääjänä. Sanomalehtiaineistosta on löydettävissä useita käytäntöjä, joiden voidaan katsoa edesauttavan lukijoiden halukkuutta osallistua suunnitteluun. Lehdessä osallistumisesta on tehty helppoa ja asioiden arkikielisen käsittelyn johdosta mahdollista entistä suuremmalle osallisten joukolle. Tutkimuksessa selvisi kuitenkin, että lehden määrittelemä osallistuminen poikkeaa selvästi suunnittelijoiden määritelmistä. Suunnittelijat toivovat kansalaisilta mielipiteitä tarkoin kohdennettuihin kysymyksiin, kun taas lehdessä korostetaan vapaata ideointia, keskustelua ja suoraa toimintaa. Sanomalehdessä suunnitteluongelma näyttäytyy avoimena, mutta suunnittelijoiden puheessa nousevat esiin suunnittelulle asetetut tiukat raamit. Avainsanat: osallisuus, osallistaminen, vuorovaikutteinen kaupunkisuunnittelu, media
Sisällys 1 Johdanto...1 2 Tutkimuksen lähtökohdat...3 2.1 Tutkimuksen tavoitteet ja kulku...3 2.2 Kaisaniemen puisto suunnittelutapauksena...7 2.3 Keskeiset toimijat...9 3. Aineisto ja sen analyysi...11 3.1 Sanomalehtiaineisto...12 3.2 Suunnittelijoiden haastattelut...14 4. Kaupunkisuunnittelua mediayhteiskunnassa...15 4.1 Suunnitteluajattelun kehitys kohti vuorovaikutteisuuden ihannetta...17 Kommunikatiivisen suunnittelun teorioita...19 4.2 Joukkotiedotusvälineet kaupunkitilan muokkaajina...20 Keskustelun areena ja julkisuuden sääntelijä...23 Viestinnän yhteisönäkökulma ja osallisuus...26 5 Sanomalehti toimijana Kaisaniemen puiston suunnittelutapauksessa...28 5.1 Lehdistön tehtävät suunnittelijan näkökulmasta...28 Lehdistö tiedon välittäjänä...29 Lehdistö aktiivisena toimijana...31 Suunnitteluvirasto ja proaktiivinen strategia...34 5.2 Tekstit rakentavat kaupunkia...35 Kaupunkilaisten ääni vai suunnittelun palvelija?...36 Sanomalehti puiston diskursiivisena rakentajana...39 Sanomalehti puhujien määrittelijänä...40 6. Osallisuus Kaisaniemen puistossa...42 6.1 Suunnittelijoiden ajatuksia osallisuudesta...43 Vuorovaikutteisuuden ihanne ja suunnittelun todellisuus...43 Osallisuuden määritelmiä...46 6.2 Sanomalehti kaupunkisuunnittelun osallistajana...49 Tiedonvälitys ja ongelman määrittely...49 Vaikuttamisuskon vahvistaminen...51 Yhteisyyden luominen ja osallisten määrittely...54 Kevytosallistumista...58 7. Päätelmät...62 Lähteet...68 Liite 1. Sanomalehtiaineisto...72 Liite 2. Haastattelurunko...74
1 Johdanto Pro gradu -tutkielmani lähtee liikkeelle siitä muutoksesta, joka on tapahtunut yhtäältä kaupunkisuunnittelun ja toisaalta joukkotiedotusvälineiden yhteiskunnallisessa asemassa. Suunnittelussa vuorovaikutteisuus on ainakin ideana korvannut asiantuntijuuteen ja objektiivisuuteen nojaavan perinteen. Joukkotiedotuksen tehtävä on puolestaan laajentunut pelkästä tiedonvälittäjästä merkittäväksi yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Nämä muutokset ovat aikaansaaneet sen, ettei kaupunkisuunnittelua ja mediaa voi enää pitää toisistaan sen paremmin kuin muustakaan yhteiskunnasta riippumattomina toimijoina. Vaikka kaupunkisuunnittelussa on viime vuosina puhuttu paljon vuorovaikutteisesta suunnittelusta, osallistamisesta ja valtaistamisesta, näyttää kuitenkin siltä, ettei ainakaan perinteisistä asukastilaisuuksista ole muodostunut näkyviä, koko kansan osallistumisfoorumeita, vaan ne pysyvät edelleen harvojen, aktiivisten kansalaisten harrastuksena. Osallistuin 27.11.2007 Kruununhaan yläasteella järjestettyyn asukastilaisuuteen, joka käsitteli Kaisaniemen puiston puistosuunnitelmaa ja tekeillä olevaa asemakaavaa. Kaikille avoimessa osallistumistilaisuudessa olin silmämääräisesti arvioituna ainoa alle 30-vuotias. Paikalla oli muutamia lapsiperheiden vanhempia, mutta valtaosa noin kuudestakymmenestä osanottajasta oli keski-ikäisiä ja eläkeläisiä. Lapset ja nuoret, skeittarit ja gootit, liikuntarajoitteiset ja etniset vähemmistöt ne ihmisryhmät, joita Kaisaniemen puistossa niin usein näkee puuttuivat. Nopea silmäys osallistujajoukon homogeenisuuteen sai miettimään, kuinka kaupunkilaisten erilaiset äänet saataisiin paremmin kuuluviin kaupunkisuunnittelussa. Kun puistoa suunnitellaan kaikille kaupunkilaisille, olisi tärkeää, että mahdollisimman monet ryhmät pääsisivät esittämään mielipiteitään ja näkemyksiään suunnitelmasta. Vuorovaikutteinen kaupunkisuunnittelu tarvitsee onnistuakseen osallistujia, eikä pieni aktiivisten kansalaisten osallistuminen toteuta parhaalla mahdollisella tavalla demokraattisen ja moniäänisen, kaikkia kaupunkilaisia kuulevan suunnittelun ihanteita. Tässä tutkielmassa pohdin Helsingin Sanomien Kaisaniemen puistoa koskevan kirjoittelun avulla sitä, millainen toimija sanomalehti on julkista kaupunkitilaa 1
koskevassa vuorovaikutteisessa suunnittelussa. Kaupunkisuunnittelutapauksen ja siihen liittyvän osallistumisen nostaminen esille valtakunnallisen sanomalehden sivuilla voisi nähdä yhtenä mahdollisena keinona tehdä osallistumisesta tunnettua, helpompaa ja houkuttelevampaa entistä suuremmalle joukolle ihmisiä. Toisaalta joukkotiedotusvälineet muokkaavat esitystensä kautta kaupunkitilaa ja vaikuttavat siihen, millaisena kaupunki ja suunnitteluongelmat nähdään. Näin ollen sanomalehteä ei voida tarkastella vain suunnittelun vuorovaikutteisuuden mahdollistajana vaan diskursiivista valtaa käyttävänä, aktiivisena kaupunkisuunnittelun toimijana. Median roolia kaupunkisuunnittelun toimijana ja kaupungin rakentajana on Suomessa tutkittu aikaisemmin jonkin verran. Esimerkiksi Jaana Nevalaisen yhteiskuntamaantieteen väitöskirja Tilapelin tiedonpolitiikat kamppailu kaupunkikeskustan muutoksesta (2004) tarkastelee kaupunkikeskustan kehittämiseen liittyvää kaupunkipuhetta joensuulaisten paikallislehtien sivuilla. Tutkimuksessa kävi ilmi, että paikallislehdet ovat kaupunkisuunnittelussa aktiivisia toimijoita hallinnoidessaan suunnittelusta käytävää keskustelua ja rajatessaan puhujien joukkoa valitsemaansa suuntaan (Nevalainen 2004). Mediatutkija Seija Ridell (2001) on puolestaan tarkastellut paikallisesta kaupunkisuunnittelukiistasta käytävää keskustelua Aamulehdessä julkaistujen kirjoitusten kautta. Valtakunnallisen sanomalehden rooli julkista kaupunkitilaa koskevassa suunnittelussa on tutkimusaiheena kuitenkin uusi. Tämän pro gradu - tutkielman tarkoituksena on täydentää aikaisempaa tutkimusta sanomalehdestä kaupungin diskursiivisena rakentajana ja ennen kaikkea luoda kokonaisvaltainen kuva siitä, millaisena toimijana sanomalehti näyttäytyy vuorovaikutteisuuteen pyrkivän kaupunkisuunnittelun kentällä. 2
2 Tutkimuksen lähtökohdat 2.1 Tutkimuksen tavoitteet ja kulku Tämän tutkimuksen tehtävänä on selvittää, millainen merkitys lehdistöllä on julkista kaupunkitilaa koskevassa suunnittelussa. Analysoin median kaupunkipuhetta sanomalehtitekstien kautta ja peilaan sitä suunnittelijoiden näkemyksiin median roolista vuorovaikutteisessa kaupunkisuunnittelussa. Tutkimuskysymyksiäni ovat: 1) Millainen toimija sanomalehti on julkiseen kaupunkitilaan liittyvässä suunnittelutapauksessa? Miten suunnittelijat määrittelevät sanomalehden toimijuutta? Millaisena sanomalehden toimijuus näyttäytyy Helsingin Sanomien teksteissä? Miten sanomalehden tekstit rakentavat julkista kaupunkitilaa ja sitä koskevaa suunnitteluongelmaa? 2) Miten sanomalehti osallistaa ihmisiä julkisen kaupunkitilan suunnitteluun? Miten suunnittelijat määrittelevät osallisuutta ja osallistumista Kaisaniemen puiston suunnittelutapauksessa ja miten osallistuminen määritellään Helsingin Sanomien teksteissä? Millaisin keinoin Helsingin Sanomat osallistaa kaupunkilaisia mukaan suunnitteluun? Tutkimustapauksena toimii Kaisaniemen puiston uudistamiseen liittyvä suunnitteluprosessi ja sen uutisointi Helsingin Sanomissa. Helsingin Sanomat julkaisi aiheesta syksyllä 2007 juttusarjan, jonka tavoitteena oli houkutella kaupunkilaisia mukaan puiston ideointiin. Kandidaatintyössäni Sanomalehti kaupunkilaisten osallistajana vuorovaikutteisessa kaupunkisuunnittelussa (2008) tutkin Kaisaniemen puiston tapausta kaupunkilaisten osallistumisen näkökulmasta 3
pohdin, mikä on sanomalehden merkitys kaupunkilaisten osallistajana kaupunkisuunnittelussa ja millaisia keinoja sanomalehti käyttää osallistaessaan ihmisiä suunnitteluun. Pro gradu-tutkielmassani tutkin yleisemmin sitä, millaisena sanomalehden asema näyttäytyy paikallisessa suunnittelutapauksessa. Kokonaisvaltaista tutkimusotetta lisää suunnittelijoiden näkökulman tuominen media-analyysin rinnalle. Medialle kaupunkisuunnittelussa annetut merkitykset liittyvät yhtäältä siihen, millaisena median asema nähdään nyt, ja toisaalta siihen, millainen toiminta nähdään jatkossa kaupunkisuunnittelun kannalta toivottavana. Jatkan toisaalta myös osallistumisteeman tarkastelua kysyen edelleen, miten sanomalehti osallistaa kaupunkilaisia suunnitteluun ja toisaalta millaisia merkityksiä medialle annetaan kaupunkisuunnittelun vuorovaikutteisuuden lisääjänä ja osallistujien mobilisoijana. Valitsin käsiteltäväkseni juuri Kaisaniemen puiston suunnittelua koskevan Helsingin Sanomien juttusarjan, koska kyseinen tapaus on varsin selkeärajainen ja konkreettinen esimerkki median, kaupunkisuunnittelun ja osallisten kohtaamisesta. Lisäksi osallistaminen ja pyrkimys vaikuttamiseen oli tässä tapauksessa näkyvää ja korostettua. Analysoin sanomalehtitekstejä osallistuvaa kaupunkisuunnittelua ja osallisuutta tutkivaa kirjallisuutta hyödyntäen ja tarkastelen sitä, millaisia keinoja osallistujien houkuttelemiseksi on käytetty ja millaisen osallistumiskanavan teemaviikko tarjoaa. SUUNNITTELIJAT MEDIA Kansalainen/ asukas/ osallinen KAISANIEMEN PUISTO Kuvio 1. Tutkimuksen toimintakenttä. 4
Kuvaan 1 olen hahmotellut tämän tutkimuksen toimintakenttää ja niitä eri toimijoiden välisiä vaikutussuhteita, joita tutkimuksessa tarkastellaan. Julkinen kaupunkitila, suunnittelijat ja media muodostavat työn kehyksen. Tarkastelussa on keskeistä se, miten suunnittelijat ja media muokkaavat julkista kaupunkitilaa ja määrittelevät suunnitteluongelmaa. Media ja suunnittelijat eivät kuitenkaan toimi toisistaan erillisinä, vaan myös niiden välinen vuorovaikutussuhde on mukana tarkastelussa. Kuvion keskelle olen asettanut kansalaisen toisin sanoen asukkaan tai osallisen. Vuorovaikutteisen kaupunkisuunnittelun ideaalihan on se, että suunnittelu lähtee liikkeelle asukkaiden toiveista ja tarpeista ja kansalainen on koko suunnitteluprosessin keskiössä. Kuten kuvan nuolet osoittavat, osallisen vuorovaikutussuhteet niin suunnittelijoihin, mediaan kuin suunniteltavaan kaupunkitilaan ovat kaksisuuntaisia. Helsingin Sanomat on viime vuosina näyttäytynyt varsin aktiivisena keskustelijana Helsingin kaupunkisuunnittelussa. Kaisaniemen puiston suunnittelussa lehti kampanjoi poikkeuksellisen näkyvästi kaupunkilaisten osallistumisen puolesta. Näyttää siltä, että Helsingin Sanomat haluaa tietoisesti olla kaupungin rakentaja pelkän raportoijan sijaan. Samanlaista suuntausta on nähtävissä muissakin sanomalehdissä. Lehden puoluepoliittisen tehtävän väistyessä taka-alalle sen alueellinen ja paikallinen tehtävä näyttää vahvistuneen. Suuntauksen ollessa näin näkyvä, on selvää, että se vaikuttaa kaupunkisuunnitteluun ja suunnittelijoiden työhön. Siksi on kiinnostavaa selvittää, miten suunnittelijat suhtautuvat mediaan kaupunkisuunnittelun osallisena näkevätkö he kasvavan julkisuuden uhkana suunnittelun ammattimaisuudelle? Vai ollaanko asiantuntijasuunnittelusta pyrkimässä kohti vuorovaikutteisen suunnittelun ihanteita myös käytännön tasolla? Tässä tapauksessahan median aktiivisuuden voitaisiin ajatella olevan tarpeellinen osa kaupunkisuunnittelua. Esimerkiksi osallistumisen näkökulmasta laajasta mediajulkisuudesta voisi olla hyötyä kaupunkisuunnittelulle. Suunnittelijat saattavat pitää median aktiivista osallistumista suunnittelukeskusteluun tunkeutumisena asiantuntijoiden reviirille. Kun 5
keskusteluun tulee mukaan aina vain enemmän erilaisia ääniä, on "yhden totuuden" löytäminen entistä vaikeampaa. Tämä asettaa haasteita suunnittelijoiden työlle. Toisaalta suunnittelijat voivat nähdä median tuoman julkisuuden myös hyvänä asiana kaupunkisuunnittelulle suunnitteluprosessien näkyvyys mediassa saattaa kasvattaa osallistujien joukkoa ja tuoda mukaan muitakin kuin pienen aktiiviosallistujien joukon. Suurempi julkisuus ja avoimuus puolestaan legitimoi suunnittelua ja takaa päätöksille laajemman tuen. Yksinkertaistaen voidaan ajatella, että mikäli suunnittelijat ovat omaksuneet vuorovaikutteisuusajattelun suunnittelun kantavaksi periaatteeksi, he todennäköisesti suhtautuvat positiivisesti myös median kasvaneeseen rooliin kaupunkisuunnittelun keskusteluareenana. Tässä luvussa on esitelty tutkimusongelma ja ne kysymykset, joihin tutkielma pyrkii vastaamaan. Lisäksi luvussa 2 käydään läpi tutkielman kannalta keskeiset, tarkastelua rajaavat lähtökohdat. Kappaleessa 2.2 esitetään tutkimustapauksena toimivan Kaisaniemen puiston taustoja ja pohditaan sitä, millainen tutkimustapaus kyseinen kaupunkipuisto on vuorovaikutteisen kaupunkisuunnittelun näkökulmasta. Kappale 2.3 esittelee tutkielman kannalta keskeiset toimijat. Kolmannessa luvussa esitellään tutkimusmenetelmät ja tutkielmassa käytetty aineisto. Luvussa 4 hahmotellaan tutkimuksen teoreettinen viitekehys aiheeseen liittyvän taustakirjallisuuden avulla. Tutkielman varsinainen analyysiosuus alkaa viidennestä luvusta, jossa pohditaan sanomalehden toimijuutta kaupunkisuunnittelutapauksessa. Sanomalehden toimintaa vuorovaikutteisessa kaupunkisuunnittelussa analysoidaan ensin suunnittelijoiden näkökulmasta ja tämän jälkeen sanomalehtiartikkelien avulla. Kappaleessa 5.2 etsitään vastausta muun muassa kysymykseen siitä, millaista kaupunkia tekstit rakentavat. Luvussa 6 keskitytään osallistumisteemaan. Kappaleessa 6.1 analysoidaan suunnittelijoiden haastatteluja osallisuuden ja vuorovaikutteisuuden näkökulmasta ja pohditaan suunnittelijoiden osallistumiselle asettamia reunaehtoja Kaisaniemen puiston tapauksen valossa. Kappaleessa 6.2 osallisuuden määritelmiä etsitään sanomalehtiteksteistä. Tässä kappaleessa vastataan myös yhteen tutkielman keskeisistä kysymyksistä: miten sanomalehti voi osallistaa kaupunkilaisia mukaan suunnitteluun? Viimeinen luku 6
on päätelmäosuus, jossa kootaan yhteen analyysissa esiin nousseita vastauksia tutkimuskysymyksiini ja hahmotellaan aiheita jatkotutkimukselle. 2.2 Kaisaniemen puisto suunnittelutapauksena Osallistuvan suunnittelun näkökulmasta Kaisaniemen puisto on kiinnostava tutkimuskohde. Puisto on julkista kaupunkitilaa Helsingin ydinkeskustassa, jolloin sen käyttäjiksi lukeutuu varsin laaja joukko ihmisiä lähialueiden asukkaista kaupungissa vieraileviin turisteihin. Toisaalta puistoa ovat sen historian aikana vaivanneet monenlaiset ongelmat kuten epäsiisteys, pimeys, huono maine ja rikollisuus. Nykyisten käyttäjäryhmien lisäksi on olemassa potentiaalisia käyttäjiä, jotka saattaisivat löytää puiston siinä tapauksessa, että siitä kohennuksen myötä tulisi nykyistä viihtyisämpi ja houkuttelevampi. Tarkastelen Kaisaniemen puistoa osallistuvan suunnittelun kohteena sellaisena, kuin se suunnittelijoiden puheessa ja Helsingin Sanomien teemaviikon teksteissä esitetään. En paneudu yksityiskohtaisesti suunnitteluperiaatteisiin tai alueen suunnittelun historiaan, vaan sivuan näitä aiheita vain siltä osin, kun ne palvelevat tutkimusaineistoni analyysiä. Tarkoituksena ei ole purkaa auki Kaisaniemen puiston suunnitteluprosessin teknisiä yksityiskohtia vaan tutkia ja havainnollistaa julkista kaupunkitilaa koskevan esimerkkitapauksen avulla median kaupunkipuhetta ja roolia vuorovaikutteisessa suunnittelussa. Tässä kappaleessa esittelen kuitenkin lyhyesti tutkimustapauksen, Kaisaniemen puiston suunnitteluprosessin, taustat. Kaisaniemen puisto sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa, Rautatieaseman läheisyydessä. Se piirrettiin Helsingin asemakaavaan ensimmäisen kerran vuonna 1812 ja on näin ollen Helsingin vanhin alun perin julkiseen käyttöön perustettu puisto (Kaisaniemen puiston maisema-arkkitehtuurikilpailu 2001, 5). Kasvitieteellinen puutarha perustettiin Kaisaniemeen vuonna 1829 (mts. 5). Edelleen puisto koostuu kahdesta erilaisesta, toisestaan erillään olevasta toiminnallisesta kokonaisuudesta, aidalla rajatusta kasvitieteellisestä puutarhasta ja muusta puistosta. Puistolla on lähes koko kaksisataavuotisen historiansa ajan 7
ollut heikko maine sitä on arvosteltu niin huonosti hoidetusta ulkoasusta kuin pimeydestä ja vaarallisuudestakin. Kaisaniemen puisto on monien kyselyiden perusteella listattu yhdeksi Helsingin pelätyimmistä paikoista, vaikka se ei rikostilastoiden perusteella eroa muista kantakaupungin puistoista (HS: 1). Asian korjaamiseksi Helsingin kaupunki ja Suomen Maisema-arkkitehtiliitto järjestivät vuonna 2000 kansainvälisen maisema-arkkitehtuurikilpailun Kaisaniemen puiston suunnittelussa (Kaisaniemen puiston maisemaarkkitehtuurikilpailu 2001, 4). Tarkoituksena oli löytää puiston kunnostamisen lähtökohdaksi korkeatasoinen, puiston historiallisen arvon huomioiva yleissuunnitelma. Kaisaniemen puiston maisema-arkkitehtuurikilpailun tehtävän kuvauksessa (2001, 5) todetaan, että puisto on myös maisema-arkkitehtonisen jäsentelynsä ja yleisilmeensä kannalta kohennusta kaipaavassa tilassa. Helsingin Sanomien 100-vuotissäätiö lahjoitti kilpailua varten Helsingin kaupungille miljoona markkaa. Kilpailun tulokset julkistettiin 11.1.2001, mutta lopulta yhtäkään ehdotuksista ei toteutettu. Syksyllä 2007 Helsingin Kaupunkisuunnitteluvirasto laati puistoon asemakaavan ja puistosuunnitelman Helsingin kaupungin suunnitelmissa on peruskorjata Kaisaniemen puisto lähivuosien aikana. Alustavasti suunnitelmista esitettiin Helsingin Sanomissa muun muassa rumana pidetyn vesialtaan uudistaminen, puiston ja kasvitieteellisen puutarhan yhdistäminen portilla, sillan rakentaminen Töölönlahden puistoon, uuden pukusuojan rakentaminen urheilukentän laidalle ja uuden puukujanteen rakentaminen (HS: 2). Kaisaniemen puistoa on tarkasteltava julkisena, kaikille yhteisenä kaupunkitilana, jonka kehittämiseen ja käyttöön vaikuttavat erilaiset intressiryhmät, ja jota jatkuvasti tuotetaan ja uusinnetaan erilaisissa toiminnoissa. Kaupunkitila ei ole kaikille sama, vaan tilan käyttäjät määrittelevät ja tulkitsevat sitä kukin omista lähtökohdistaan (Jauhiainen 2002, 127 132). Toisaalta julkisen kaupunkitilan suunnittelusta puuttuu ainakin osittain se piirre, joka asuinalueiden muutoksia suunniteltaessa on ennemmin sääntö kuin poikkeus: muutosten vastustaminen, niin kutsuttu nimby (not in my backyard) -ilmiö. Kun kyseessä on huonomaineinen keskustan puistoalue, jolla ei ole asukkaita (lukuun ottamatta 8
kasvitieteellisen puutarhan työntekijöitä, jotka asuvat alueella), voisi suunnitteluun osallistumisenkin olettaa painottuvan enemmän positiiviseen toimintaan (Lapintie 2002, 162) kuin yksinomaan muutosten vastustamiseen. 2.3 Keskeiset toimijat Tämän tutkimuksen kannalta kaksi keskeistä toimijaa ovat suunnittelijat ja media, tässä tapauksessa siis Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto ja Helsingin Sanomat. Toisaalta tarkastelun lähtökohtana on suunnittelun vuorovaikutteisuus, jolloin kolmanneksi keskeiseksi toimijaksi nousee osallisten joukko, eli puistoa käyttävät kaupunkilaiset. Eri toimijoilla on luonnollisestikin erilaiset lähtökohdat, roolit ja intressit osallistumisprosessissa. Nämä tehtävät eivät kuitenkaan suinkaan ole selvärajaisia, tarkasti määriteltyjä tai pysyviä, vaan muuttuvia, osittain päällekkäisiä ja usein myös tavalla tai toisella kiistanalaisia. Voisivatko joukkotiedotusvälineet ottaa osallistajan roolin kaupunkisuunnitteluprosessissa, ja näin toimia niin suunnittelijoiden kuin kaupunkilaistenkin apuna etsittäessä ratkaisuja vuorovaikutteisen suunnittelun ongelmiin? Vähäisen osallistumisaktiivisuuden aiheuttama enemmistön edun ongelma ratkaistaisiin luonnollisesti parhaiten houkuttelemalla entistä suurempi osallisten joukko aktiivisiksi osallistujiksi. Asioista tiedottaminen kaupunkilaisille on osallistamisen ensimmäinen askel. Kaupunkisuunnitteluvirastolla on maankäyttöja rakennuslakiin perustuva velvoite tarjota osallisille mahdollisuus osallistua kaavoitusprosessiin tämä näkyy myös viraston viestinnässä. Osallistumisen teema on näkyvästi esillä Kaupunkisuunnitteluviraston internetsivuilla. Sivut tarjoavat tietoa maankäytön suunnittelusta, kaavoitusprosessista ja kaupunkilaisten osallistumismahdollisuuksista sekä mm. kaikille avoimen keskustelukanavan sähköisen palautelomakkeen. Lisäksi kaupunkisuunnitteluvirasto toimittaa "Kaupunkisuunnittelu" -nimistä lehteä, joka jaetaan kaupunginosittain aina sille alueelle, joka viraston suunnitelmissa milloinkin on ajankohtainen. (Kaupunkisuunnitteluvirasto 2009). 9
Kuitenkin jo kaupunkisuunnitteluviraston internetsivustolle päätyminen edellyttää osallistujilta jonkinasteista erityiskiinnostusta ja vähintäänkin tiedon siitä, missä kaupunkia suunnitellaan. Tämän vuoksi kaupunkisuunnitteluviraston sinänsä varsin kattavalta vaikuttava tiedotus saattaa hyvinkin kaivata rinnalleen valtakunnallisen median tukea tekemään osallistumismahdollisuuksista ja meneillään olevista suunnitteluprosesseista tunnettuja laajan yleisön keskuudessa Sitä, miksi valtakunnallinen sanomalehti ottaa kantaa yksittäisen puiston suunnitteluun, pohditaan tässä tutkielmassa tekstien tulkinnan kautta. Toimittajien asettumista kaupunkilaisten puolelle ja pyrkimystä toimia yhteisen puiston puolesta voisi tietenkin pitää pelkkänä helsinkiläisten lukijoiden kosiskeluna. Toisaalta voi olla kyse aidosta halusta herättää keskustelua siitä, kuka kaupunkia suunnittelee ja miten sekä pyrkimyksestä tarjota foorumi kaupunkilaisten omaa elinympäristöään koskevalle keskustelulle ja ideoinnille. Habermasin (1989) ja Williamsin (1982) mukaan joukkoviestimillä on tärkeä tehtävä demokratian toimivuuden kannalta (Nieminen 1998). Ihanteelliseen demokraattiseen julkisuuteen katsotaan kuuluvan tiedon levittäminen päätettävistä asioista, avoimen keskustelun turvaaminen, päättäjien informointi julkisesta mielipiteestä, tehtyjen päätösten julkistaminen sekä päätösten toimeenpanon seuraaminen ja seurauksista tiedottaminen (Nieminen 1998). Kaisaniemi-juttusarjassa täyttyy joukkotiedotuksen ilmeisin funktio, tiedon välittäminen. Sarjaan on sisällytetty informaatiota paitsi Kaisaniemen puiston tilanteesta, myös kaavoitusprosessista yleisemmin. Tämän voisi ajatella palvelevan myös suunnittelijoiden etua, onhan kaavoituksesta ja osallistumismahdollisuuksista tiedotettava osallisille. Toisaalta on mahdollista, että suunnittelijoiden työ vaikeutuu toimijoiden joukon kasvaessa, ja yhä uusien intressiryhmien ottaessa osaa suunnitteluun. Tämän kaltaisia kantaaottavia tempauksia saatetaan pitää turhana suunnittelijoiden reviirille astumisena. Kuitenkin, jos todella halutaan yhä moninaisemman kaupunkilaisten joukon kiinnostuvan osallistumisesta, on siitä tehtävä houkuttelevaa, helppoa ja tunnettua. Tämän tehtävän täyttämiseen Helsingin Sanomien kaltaisella tiedotusvälineellä, jota lukee lähes miljoona suomalaista (HS.fi, 2009), on ainakin teoriassa hyvät mahdollisuudet. 10
Kolmannen toimijaryhmän, kaupunkilaisten, näkökulmasta osallistumisen voidaan katsoa olevan vapaaehtoisuuteen perustuva oikeus olla mukana oman elinympäristönsä suunnittelussa. Kenenkään ei ole pakko osallistua, ja käytännössä alusta asti omaa aktiivista otetta vaativa prosessi jää helposti pienen joukon harrastukseksi. Toisaalta, vaikka tietoyhteiskunnan tarjoamat mahdollisuudet saattavat tuoda ainakin jonkinasteisen osallistumisen yhä helpommin saavutettavaksi, asettaa nyky-yhteiskunta myös suuria haasteita osallistumiselle yksilön näkökulmasta. Tiedonrakennus perustuu suunnitteluprosessissa asiantuntijuuteen, minkä vuoksi kuilu suunnittelijoiden ja "tavallisen kansan" välillä on usein suuri. Osallistuva kansalainen pystyy vaikuttamaan suunnittelun vain, jos hän kykenee argumentoimaan oikealla kielellä ja asettumaan ikään kuin samalle viivalle suunnittelijoiden kanssa (Staffans 2002, 186). 3. Aineisto ja sen analyysi Tutkimus perustuu kahteen erilliseen aineistoon, Helsingin Sanomien Kaisaniemen puistoa käsittelevistä artikkeleista koostuvaan sanomalehtiaineistoon sekä Kaisaniemi-projektissa mukana olleiden suunnittelijoiden haastatteluihin. Kahta erityyppistä aineistoa käyttäen pyrin ymmärtämään kokonaisvaltaisesti tutkimustapaustani ja tuottamaan perusteellisen analyysin avulla uutta tietoa median ja kaupunkisuunnittelun suhteista julkisen kaupunkitilan tuottajina. Tutkielmani on luonteeltaan laadullinen tutkimus. Laadullisessa tutkimuksessa ei pyritä tilastollisiin yleistyksiin, vaan tavoitteena on kuvailla ja ymmärtää tutkittavaa ilmiötä (ks. laadullisen tutkimuksen määritelmä, Sarajärvi & Tuomi 2004, 87). Tämän vuoksi määrällisesti suppeakin aineisto mahdollistaa ilmiön laadukkaan ja tarkoituksenmukaisen analyysin. Aineiston rajaaminen oli tässä tapauksessa suhteellisen helppoa, sillä tutkielma nojaa yhteen esimerkkitapaukseen. Näin ollen sanomalehtiaineisto koostuu ainoastaan Kaisaniemen puistoa käsittelevistä lehtiartikkeleista ja 11
haastatteluaineisto niiden suunnittelijoiden haastatteluista, jotka ovat työskennelleet Kaisaniemen puiston asemakaavauudistuksen ja puistosuunnitelman laatimisen parissa. Häkli (2002, 120) kehottaa välttämään yleispätevään suunnitteluteoriaan nojaamista ja tarkastelemaan suunnittelussa vallitsevia valtasuhteita tilannekohtaisesti, joka kerta uudelleen. Tästä näkökulmasta katsottuna keskittyminen yhteen suunnittelutapaukseen on tutkimusotteena perusteltu. Tapaustutkimuksen tavoitteena on kuvata tutkittava kohde mahdollisimman perusteellisesti ja kokonaisvaltaisesti (Laine, Bamberg & Jokinen 2007, 10). 3.1 Sanomalehtiaineisto Tutkin sanomalehden asemaa vuorovaikutteisen kaupunkisuunnittelun toimijana tarkastelemalla Helsingin Sanomien Kaisaniemen puistoa käsitteleviä artikkeleita, jotka on julkaistu lehdessä 3. 10.9.2007. Helsingin Sanomat kertoi Oma kaupunki Kaisaniemi -teemaviikon aikana (3. 10.9.) Kaisaniemen puiston historiasta, nykytilasta ja tulevaisuudesta ja pyrki innostamaan lukijoitaan esittämään omia ideoitaan puiston kohentamiseksi. Teemaviikon päätteeksi lehden toimitus luovutti lukijoiden ideat kaupunkisuunnitteluvirastolle, jossa oli samanaikaisesti valmisteilla suunnitelma Kaisaniemen puiston uudistamiseksi. Sanomalehtiaineistonani ovat siis Helsingin Sanomissa julkaistut Kaisaniemiaiheiset artikkelit teemaviikon ajalta ja kahdelta teemaviikkoa seuranneelta päivältä, jolloin aiheen käsittely lehdessä jatkui (ks. LIITE, sanomalehtiaineisto). Yhteensä olen analysoinut tutkimusta varten 32 Helsingin Sanomissa julkaistua tekstiä, jotka kaikki liittyvät Oma kaupunki Kaisaniemi-teemaviikkoon. Suurin osa kirjoituksista on julkaistu Helsingin Sanomien kaupunkisivuilla, mutta joukossa on myös etusivun artikkeleita ja yksi pääkirjoitus. Kiinnitän analyysissani huomiota myös juttujen yhteydessä julkaistuihin valokuviin, karttoihin ja piirrettyihin kuviin, joita on yhteensä noin 60 kappaletta. Tekstissä viittaan artikkeleihin niille antamillani järjestysnumerolla, jotka etenevät aikajärjestyksestä vanhimmasta uusimpaan (ks. LIITE). Käytän aineistonani sanomalehtikirjoituksia, minkä vuoksi haen menetelmällistä 12
tukea joukkotiedotustutkimuksesta. Joukkotiedotusanalyysi tai lyhyemmin media-analyysi sisältää useita erilaisia suuntauksia määrällisestä sisällönerittelystä laadulliseen tekstintutkimukseen, diskurssianalyysiin ja lingvistiikan eri suuntauksiin (Väliverronen 1998, 13 40). Tämän tutkimuksen tarkoitusta palvelee parhaiten erilaisten sisällönerittely- ja tulkintamenetelmien yhdistely. Tulkinta ja päättely etenevät yksittäisestä yleiseen, Kaisaniemi-teemaviikon teksteistä laajempaan pohdintaan median kaupunkipuheesta, tilamäärittelyistä ja osallisuudesta kaupunkisuunnittelussa. Analyysin ote on näin ollen induktiivinen, aineistolähtöinen pikemminkin kuin deduktiivinen eli valmista teoriaa havainnollistava. (Moring 1998, 233). Puhdas aineistolähtöisyys on kuitenkin mahdotonta, eikä sitä ole tässä tutkimuksessa edes tavoiteltu. Teoriat ja käsitteet ovat hyödyllisiä, sillä ne tarjoavat mahdollisuuden aineiston tulkintaan laajemmassa kontekstissa (Väliverronen 1998, 33). Osallisuuden ja vuorovaikutteisuuden käsitteet kaupunkisuunnittelu- ja joukkotiedotusteorioissa rajaavat viitekehyksenä aineistoni tulkintaa. Erikoislaatuisuudestaan huolimatta uskon tapauksen avulla voitavan selvittää myös jotakin yleistä median, kaupunkisuunnittelun ja osallistumisen välisistä suhteista. Suomalaisessa maantieteellisessä ja aluetieteellisessä tutkimuksessa sanomalehdet ovat olleet aineistona ja tutkimuskohteena melko marginaalisessa asemassa (Nevalainen 2004a, 38), vaikka sanomalehden rooli tiedonvälittäjänä on Suomessa edelleen hyvin merkittävä (Nevalainen 2004a, 37). Aikaisemmin maantieteellisessä tutkimuksessa on käytetty media-aineistoja runsaammin korkeakulttuuria, kuten kirjallisuutta ja kuvataiteita, joita on arvostettu populaarija mediakulttuuria enemmän (Tani 1996, 106). Toisaalta mediatuotteita on saatettu pitää liian arkipäiväisinä (Harvey 1985, 7) tai epäluotettavina (Waitt 1995, 299) tutkimuksen lähtökohdiksi. Kaupunkisuunnittelukysymyksistä ja paikallisesta päätöksenteosta kirjoittaessaan lehdistö on kuitenkin keskeinen julkisen puhunnan areena (Nevalainen 2004a, 38). Tästä johtuen sanomalehden ja muiden tiedotusvälineiden aseman tutkimusaineistona voidaan olettaa kasvattavan suosiotaan. 13
3.2 Suunnittelijoiden haastattelut Toisen osan aineistosta muodostavat Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastossa työskentelevien suunnittelijoiden haastattelut. Valitsin haastateltavaksi ne suunnittelijat, jotka ovat olleet mukana Kaisaniemen puiston puistouudistusprojektissa. Kyseisessä projektissa työskennelleistä suunnittelijoista haastateltaviksi suostui kolme. Heistä yksi on liikennesuunnittelija, yksi projektia johtanut arkkitehti ja yksi vuorovaikutussuunnittelija. Vaikka haastatteluja on lukumääräisesti vähän, ne tarjoavat tapaustutkimuksen kannalta riittävän aineiston, sillä haastateltavat ovat tapauksen avaintoimijoita. Haastateltavat edustavat tutkimuksessa kaupunkisuunnittelijoiden ammattikuntaa, mutta tuovat toisaalta kukin oman näkemyksensä tutkimuskysymykseen. Haastattelumenetelmänä käytän strukturoidun ja avoimen haastattelun välimuotoa, puolistrukturoitua haastattelua eli teemahaastattelua. Teemahaastattelulle on tyypillistä, että se kohdennetaan tiettyihin teemoihin, joista keskustellaan. Yksityiskohtaisten kysymysten sijaan teemahaastattelut etenevät tiettyjen keskeisten aihepiirien varassa. (Hirsjärvi & Hurme 2001, 47 48). Teemahaastattelu on tämän tutkimuksen kohdalla tarkoituksenmukaisin tiedonkeruumuoto, sillä sen puitteissa haastateltavat voivat puhua tutkimuksen teemoista vapaasti, ilman liiallista johdattelua tai kontrollointia. Ohjaan haastateltavia kertomaan sellaisia asioita, jotka auttavat minua vastaamaan tutkimuskysymykseeni, mutta annan myös tilaa haastateltavan omille painotuksille mahdollistaen näin uuden, yllättävänkin tiedon esiintulon. Haastatteluilla selvitän suunnittelijoiden näkemyksiä osallisuudesta Kaisaniemen puiston suunnittelussa sekä suunnittelun ja julkisuuden kohtaamisesta. Haastattelut toimivat sekä uutta informaatiota antavina tietolähteinä, että analysoitavana aineistona. Näistä kahdesta tehtävästä korostuu kuitenkin selvästi jälkimmäinen. Vaikka haastattelut antoivat runsaasti konkreettista lisätietoa tutkittavasta aiheesta, on niiden tarkoitus myös tuoda esiin avaintoimijoiden subjektiivisia tulkintoja tapauksesta. 14
Haastattelut tai niiden tulkinnat eivät rakenna objektiivista totuutta tapauksesta tai anna yhtä oikeaa vastausta tutkimuskysymyksiin. Tutkimus toimii yhtenä näkemyksenä ja tulkintana aiheesta. Haastatteluaineiston perusteella tehdyn tutkimuksen objektiivisuutta rajaavat paitsi haastatteluiden tilanne- ja paikkasidonnaisuus (Niemenmaa 2005, 79) ja vuorovaikutus haastattelutilanteissa, myös haastatteluaineistosta tehdyt subjektiiviset tulkinnat (Niemenmaa 2005, 80). 4. Kaupunkisuunnittelua mediayhteiskunnassa Kaupunkisuunnittelu on monimutkainen ja monitahoinen prosessi, jossa useat eri intressiryhmät pyrkivät omasta näkökulmastaan määrittelemään kaupunkitilaa ja sen käyttöä. Suunnittelulla osoitetaan suunnat sille, millainen kehitys kaupungissa on toivottavaa. Tällainen toiminta sisältää väistämättä vallankäyttöä. Kaupunkisuunnitteluun sisältyy taloudellista, poliittista, hallinnollista ja tiedonvälitykseen liittyvää vallankäyttöä (Nevalainen 2004a, 59 60). Tässä tutkimuksessa keskityn tarkastelemaan kahden ryhmän asemaa kaupunkisuunnittelun toimijoina. Kummankin ryhmän suunnittelijoiden ja toimittajien valta-asema kaupunkitilan määrittelijänä on ilmeinen, vaikka niiden hallussa olevat vallankäytön keinot poikkeavatkin toisistaan selvästi. Kuten Nevalainen (2004a, 58) toteaa, se taho, jolla on mahdollisuus sosiaalisessa yhteisössä määritellä, miten ja millä ehdoilla kaupunkitilaa muokataan, käyttää väistämättä valtaa. Kaupunkisuunnittelussa vallankäyttö näyttäytyy ennen kaikkea mahdollisuutena määrittää suunnittelukysymyksiä ja toteuttaa niitä sekä määritellä tilan tuottamisen ehtoja (Nevalainen 2004b, 15, 56). Puhutaan määrittelyvallasta, eli siitä, millainen tieto katsotaan kaupunkisuunnittelun kontekstissa merkittäväksi ja mitä kaupungista ja sen suunnittelusta on mahdollista sanoa (Häkli 2002, 115). Kaupunkisuunnittelun vallankäyttö liittyy näin ollen erottamattomasti myös suunnittelun tiedonpolitiikkaan. Se, miten suunnitteluongelmat määritellään ja millaista tietoa suunnitelmien pohjana käytetään, vaikuttaa keskeisellä tavalla siihen, millaiseksi konkreettinen kaupunkitila lopulta muotoutuu. Häkli (2002, 116) korostaa, että tiedon rakenteet muodostuvat yhteiskunnallisessa toiminnassa 15
ja käsitykset siitä, mitä kaupungista ja sen ongelmista on mahdollista sanoa, muuttuvat aikakauden ja tilanteen mukaan. Vaikka yhtäaikaisesti on olemassa useita erilaisia tapoja nähdä kaupunki ja sen ongelmat, usein vain yksi määrittely pääsee ohjaamaan toimintaa (Häkli 2002, 116). Suunnittelun tiedonpolitiikassa on kyse toisaalta pätevän tiedon määrittymisestä (Häkli 2002, 115) ja toisaalta siitä, ketkä saavat osallistua kaupunkisuunnitteluun ja siitä käytävään keskusteluun (Nevalainen 2004a, 16). Suunnittelijat, poliittiset toimijat, elinkeinoelämä ja tiedotusvälineet ovat keskeisiä tilallisten esitysten muotoilijoita. Näiden instituutioiden toimijat määrittelevät tilaa ja sen tuottamisen ehtoja ja kontrolloivat sitä, mistä tulee näkyvää ja mikä jää näkymättömiin (Nevalainen 2004a, 49). Julkinen kaupunkitila Osallisuus KOMMUNIKATIIVISEN SUUNNITTELUN TEORIAT - kommunikaatio - määrittelyvalta - tieto JOUKKOVIESTINNÄN TEORIAT Kuvio 2. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys. Kuten kuva 2 osoittaa, tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu yhtäältä kommunikatiivisen suunnittelun ja toisaalta joukkoviestinnän teorioista. Tutkimustapaus liittyy julkiseen kaupunkitilan suunnitteluun ja sen vuorovaikutteisuuteen, joten osallisuutta määrittävät käsitteet ovat teoreettisen viitekehyksen keskiössä. Kommunikaatio, määrittelyvalta ja tiedonpolitiikka liittyvät kaikki paitsi vuorovaikutteiseen suunnitteluun sinällään, myös median asemaan kaupunkisuunnittelun osallisena ja kansalaisten osallistajana. Tässä kappaleessa taustoitan ensin suunnitteluajattelun muutosta ja esittelen lyhyesti 16
erilaisia tapoja lähestyä kommunikatiivista suunnittelua ja tähän liittyen tiedon, vallan ja kommunikaation suhteita kaupunkisuunnittelussa. Tämän jälkeen tarkastelen joukkotiedotusvälineiden asemaa kaupunkisuunnittelun tiedonpolitiikan ja vallankäytön kentällä. 4.1 Suunnitteluajattelun kehitys kohti vuorovaikutteisuuden ihannetta Tässä tutkielmassa käytän osallistuvan suunnittelun ja vuorovaikutteisen suunnittelun käsitteitä viittaamaan siihen suunnitteluperinteeseen, joka on viimeisten vuosikymmenien aikana Suomessa syrjäyttänyt perinteisen auktoriteettivetoisen suunnittelukäytännön. Vuorovaikutteisuuden ihanne on kirjattu myös nykyiseen Maankäyttö- ja rakennuslakiin, jonka myötä osallistumismahdollisuuksien tarjoamisesta on tullut suunnittelun arkipäivää. (Häkli 2002; Pakarinen 2002). Osallistumismahdollisuuksien tarjoaminen on nykyisin suhteellisen laajalti hyväksytty kaupunkisuunnittelun perusperiaate. Aina näin ei ole ollut. Yhdyskuntasuunnittelun varhaisissa ajattelumalleissa 1900-luvun alkupuolella suunnittelu nähtiin objektiivisena ja epäpoliittisena toimintana, jonka toteuttivat tehtävään parhaiten soveltuvat tekniset asiantuntijat. Suunnittelijat olivat arkkitehteja, joiden ei ollut sopivaa ottaa kantaa kaupunkikehitykseen tai kaupunkien sosiaalisiin ongelmiin. (Pakarinen 2002, 84) 1960 70-luvuilla yhteiskuntatieteilijöiden astuessa suunnittelun piiriin, arkkitehtien "sosiaalinen sokeus" nousi kritiikin kohteeksi ja rationaalinen suunnitteluperinne asetettiin kyseenalaiseksi. Osallistuva suunnittelu sai alkunsa, kun tunnustettiin, että suunnitteluongelmissa oli sittenkin usein kyse erilaisten arvojen ja intressien punnitsemisesta eikä tieteellisen objektiivisesta parhaiden vaihtoehtojen valinnasta. (Pakarinen 2002, 84). Sittemmin osallistuva vuorovaikutteinen suunnittelu on saanut tuekseen uusia, osallistumismahdollisuuksien turvaamiseksi laadittuja säädöksiä. Kunnallislain 17