ASUKKAAT - kehityksen jarru vai voimavara?
|
|
- Jarmo Sipilä
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ASUKKAAT - kehityksen jarru vai voimavara? KIRA-foorumi Toimitusjohtaja Anja Mäkeläinen ASUNTOSÄÄTIÖ
2 ASUKKAAT KESKIÖSSÄ ASUINALUEITA KEHITETTÄESSÄ Hyvä elinympäristö ei synny sattumalta eikä ilman yhteistyötä. Tarvitaan monialaista osaamista ja monen toimijan osaamisen yhteensovittamista. Elinympäristön kehittämisessä ja tuottamisessa ohjenuoraksi asiakas- ja käyttäjälähtöisyys. Asukas ja käyttäjä keskeisessä roolissa tavoitteita asetettaessa. Tarvitaan tahtoa ja resursseja tehdä hyvää. Tarvitaan selkeä tavoite ja idea uudelle alueelle jo kaavoitusvaiheessa. Aktiivisen asukasyhteistyön ja vuorovaikutuksen kautta voidaan saada tuntuvaa lisäarvoa lopputulokseen.
3 HYVÄT JA TOIMIVAT YHDYSKUNNAT EIVÄT SYNNY ILMAN YHTEISTYÖTÄ Asukas etsii puitteita hyvälle elämälleen ja yritykset toiminnalleen. KENELLE TEHDÄÄN? LÄHTÖKOHDAKSI ASUKKAIDEN JA KÄYTTÄJIEN TARPEET SEKÄ TOIVEET. Emme kaavoita, suunnittele ja rakenna itsellemme, vaan asukkaille, yrityksille ja käyttäjille.
4 MITÄ TEHDÄÄN? Kaavojako, vai onko tarkoitus saada aikaan edellytykset toimivan yhdyskunnan tai asuntoalueen toteutumiselle? Tiedostettava, mikä on tuotteemme? MILLÄ TAVOIN TEHDÄÄN? Jätetäänkö lopputulos sattumanvaraiseksi vai organisoidutaanko ja kehitetäänkö toimintamallit yhteisen tavoitteen ja vision mukaisiksi?
5 ASUKAS ON YHTEINEN ASIAKAS SAMANSUUNTAISIA ARVOVALINTOJA Yhteinen päämäärä ja yhteiset arvovalinnat kaavoittajilla, päättäjillä, suunnittelijoilla, rakennuttajilla, toteuttajilla ja asukkailla. Asiakas- ja käyttäjälähtöisyys edellyttää joustavia toiminta- ja kumppanuusmalleja. SUURI YHTEISKUNTAVASTUU Asuin- ja työympäristöt tehdään vuosikymmeniksi, ehkä vuosisadoiksi, asukkaat eivät ole vielä edes syntyneet. Tarvitaan monimuotoisia ja monipuolisia alueita, jotka kestävät aikaa.
6 TUOTTEENA KOKONAISUUS HUOMIO YKSITTÄISESTÄ RAKENNUKSESTA KOKONAISUUTEEN YHDYSKUNTAAN JA SEN IHMISIIN Hyvän elinympäristön ja asumisen haastetta ei ratkaista pelkästään kaavoilla tai erillisillä taloilla. TÄRKEÄMPÄÄ KUIN YKSITTÄISET TALOT JA ASUNNOT ON KOKONAISUUS ASUINYMPÄRISTÖ JA MITÄ SE TARJOAA Hyvä yhdyskunta tai asuinalue vaatii myös asukkailta laajempaa näkemystä kuin jarrumiehenä olemista.
7 MONIPUOLISET JA LAADUKKAAT ALUEET TARJOVAT PARHAITEN ASUKKAIDEN JA KÄYTTÄJIEN ODOTUSTEN MUKAISIA VALINTAMAHDOLLISUUKSIA ASUNTOALUEEN ELÄMÄNKAAREN TULISI VASTATA ASUKKAAN ELÄMÄNKAAREN MUKAISIIN TARPEISIIN Käyttäjän tilatarpeen tai asukkaan asunnontarpeen muuttuessa, voisi uusi vaihtoehto löytyä samalta tutulta alueelta, jonne on jo kotiuduttu. (Erityisesti lapsiperheet, ikäihmiset jne.) Alueen monipuolinen työpaikkarakenne tukee myös yritysten mahdollisuuksia pitää kiinni työntekijöistään. Sosiaalinen viitekehys asukkailla säilyy ja turvallisuus lisääntyy. YHDESSÄ TOIMIEN TUNNISTETAAN PAREMMIN MYÖS ASUKKAIDEN TARPEET.
8 KUMPPANUUS JA YHTEISTYÖ VOIMAVARA JA AINOA MAHDOLLISUUS rakennetun ympäristön tuottamiseen asiakaslähtöisen kysyntää vastaavan asumisen tuottamiseen asuinalueiden palveluiden ja aktiviteettien synnyttämiseen ja ylläpitämiseen
9 KYSYNNÄN PAINEET HAASTAVAT YHTEISTYÖHÖN JA KUMPPANUUTEEN Kukaan toimija ei pärjää eikä pysty yksin vastaamaan tuleviin asumisen haasteisiin (mm. ilmaston muutos). Tarvitaan uudenlaista osaamista, halua etsiä uusia ratkaisuja, jotka vastaavat asukkaiden toiveisiin. Osaamista ja resursseja yhdisteltävä uudella tavalla, uusissa rooleissa ja uusilla asenteilla. Suunnittelun, kehittämisen ja tuotannon prosesseja ja rooleja on ravisteltava ja osallistumisen raja-aitoja madallettava.
10 KUMPPANUUSHANKKEINA UUSIA ELINYMPÄRISTÖJÄ Kunnat ja yritykset yhdessä asukkaiden ja ammattiosaajien kanssa kehittävät ja suunnittelevat kysynnän ja tarpeiden mukaisia yhdyskuntaratkaisuja. Yhdistämällä julkisen, yksityisen ja ns. kolmannen sektorin voimavarat ja osaaminen kumppanuushankkeeksi, lopputulos on enemmän kuin mikään taho saisi yksin aikaan. Asunnot, työpaikat, palvelut ja infra mahdollista tuottaa oikea-aikaisesti ja käyttäjien kannalta paremmin konseptoituna. Uusi yhdyskunta on saatava myös elämään. Uuden asuinalueen sosiaalisen kestävyyden ja toimivuuden rakentamisessa on kansalais- ja harrastustoiminnalla keskeinen rooli.
11 VANHOJEN ASUNTOALUEIDEN UUDISTAMINEN JA KEHITTÄMINEN ON HAASTEELLISTA TARVITAAN UUTTA AJATTELUA JA KUHUNKIN PAIKKAAN SOPIVIA RATKAISUJA Mistä löydetään yhteistä tahtoa ja parhaat ratkaisut, ettei alue ala kadottaa viihtyisyyttään ja vetovoimaansa? Asukkaat ovat keskeisessä roolissa alueensa tulevaisuutta kehitettäessä.
12 ASUKASYHTEISTYÖ LÄHTÖKOHTANA JA OSANA ALUEIDEN KEHITTÄMISTÄ JA IDEOINTIA KAAVOITUSVAIHEESTA ALKAEN ASUKKAAT ON VOIMAVARA, SUURI MÄÄRÄ TIETOA JA OSAAMISTA, JOTA EI OLE SYYTÄ JÄTTÄÄ KÄYTTÄMÄTTÄ. ASUKKAALLE ON TARJOTTAVA MAHDOLLISUUKSIA OSALLISTUMALLA TEHDÄ VALINTOJA.
13 ASUKKAIDEN ENERGIA JA OSAAMINEN PALVELEMAAN UUDEN KEHITTÄMISTÄ, PAREMPAA SUUNNITTELUA JA TOTEUTUSTA ASUKKAITA KANNATTAA KUULLA Asukkaat tuovat paikallistietoutta ja hyödyllistä informaatiota projekteihin. Aktiivisessa asukasyhteistyössä kaikkien osaaminen ja tietomäärä kasvaa: syntyy uusia ideoita ja käytäntöjä. Mahdollisuus tehdä asiakaslähtöisiä ratkaisuja. Yhteisen ymmärryksen kasvaessa kaavoitusprosessit helpottuvat ja nopeutuvat. Edellyttää kaikilta osapuolilta avoimuutta, luottamuksellisuutta, yhteisen tiedon jakamista, pyrkimystä löytää ratkaisu, jonka kanssa voi elää. Jatkuvaan asukasyhteistyöhön kannattaa panostaa ja varata resursseja.
14 ASUKASYHTEISTYÖPROJEKTEJA VAI JATKUVAA VUOROPUHELUA ASUKASYHTEISTYÖN MUODOT, TOIMINTATAVAT JA LAAJUUS ON RÄÄTÄLÖITÄVÄ KULLEKIN HANKKEELLE SOPIVAKSI. säännöllisiä kokoontumisia ja tiedottamista sähköistä mielipiteenvaihtoa, asioiden kommentointia työpajoja, seminaareja, näkemysten kartoittamista PROJEKTEISTA PYSYVÄÄN VUOROVAIKUTUKSEEN Asukasyhteistyön ei pitäisi päättyä tai rajoittua kaavavaiheeseen. Tavoitteena pysyvä keskustelu- ja kehittämisfoorumi alueen asukkaiden, paikallisten yritysten, järjestöjen, päättäjien ja kaupungin välille. Osallistumismahdollisuudesta siirryttävä todelliseen vuorovaikutukseen. Auttaisi mm. kunnallista päätöksentekoa ja lisäisi yhteistä ymmärrystä. TARVITAAN OIKEAA ASENNETTA
15 ASUINYMPÄRISTÖN TEHTÄVÄ ON LISÄTÄ HYVINVOINTIA JA LUODA PUITTEITA HYVÄLLE ELÄMÄLLE. Tehdään se yhteistyössä asukkaiden kanssa. Asukasyhteistyöllä rakennetaan siltaa ihmisten välille.
TAPIOLASTA SUURPELTOON
TEKES-TILAOHJELMA TAPIOLASTA SUURPELTOON ARVOVALINNAT ASUINALUEIDEN SUUNNITTELUSSA Tj. Anja Mäkeläinen ASUNTOSÄÄTIÖ 1.12.2009 HYVÄ ASUINYMPÄRISTÖ LUO MYÖNTEISIÄ EDELLYTYKSIÄ HYVÄLLE ELÄMÄLLE Hyvinvointi
LisätiedotMIKÄ KLIKKAA KAAVOITUSPROSESSISSA. Toimitusjohtaja Anja Mäkeläinen Kauppakeskukset kestävässä yhdyskuntarakenteessa
MIKÄ KLIKKAA KAAVOITUSPROSESSISSA Toimitusjohtaja Anja Mäkeläinen Kauppakeskukset kestävässä yhdyskuntarakenteessa. 9.10.2007 ASIAKASLÄHTÖISESTI TOIMIVIA YHDYSKUNTAKOKONAISUUKSIA 2000-luvun yhdyskuntasuunnittelussa
LisätiedotJulkisen ja yksityisen yhteistyö maankäytössä. Rakennuttajan kokemuksia
Julkisen ja yksityisen yhteistyö maankäytössä Rakennuttajan kokemuksia ASUNTOSÄÄTIÖ - Perustettiin vuonna 1951 rakennuttamaan Tapiola Perustajajärjestöt Väestöliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto SAK
LisätiedotRAKENNUSTEN. Käyttö ja ylläpito
RAKENNUSTEN ENERGIATEHOKKUUS Käyttö ja ylläpito Mikko Peltokorpi Toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Matinkylän Huolto Oy Käyttäjän ja ylläpitäjän näkökulma matalaenergiarakentamiseen Hyvän asumisen perusedellytyksistä
LisätiedotSmart Tampere Avoin Määrittely Petri Nykänen Smart Tampere liiketoimintakehitys Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö TREDEA
Smart Tampere Avoin Määrittely Petri Nykänen Smart Tampere liiketoimintakehitys Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö TREDEA SRV/Studio Libeskind Hanke Hanke Hankeaihio Idea, Tavoite Ideoita
LisätiedotJulkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana
Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Helsingin Yrittäjien seminaari 1.3.2011 Kumppanuus Yritysmyönteistä yhteistyötä mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen
LisätiedotTekes Tila-ohjelma 2008-2012. Asumisen tulevaisuus käyttäjät keskiössä? 1.12.2009
Tekes Tila-ohjelma 2008-2012 Asumisen tulevaisuus käyttäjät keskiössä? 1.12.2009 TILABRUNSSIT, syksy 2009 DM 31655 ja 43677 11-2006 Copyright Tekes Asumisen tulevaisuus-tila-brunssin ohjelma 1.12.2009
LisätiedotMalleja valinnanvapauden lisäämiseksi
Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen
LisätiedotKUMPPANUUDELLA SOTEEN JA KUNTIIN
KUMPPANUUDELLA SOTEEN JA KUNTIIN 2017-2019 Hyvinkää 07.02.2017 @yverkosto @AliciaPerho #yhdistysverkosto KESKI-UUDENMAAN YHDISTYSVERKOSTO RY Sosiaali- ja terveysalan yhdistysten yhteistyöelin Edistää järjestöjen
LisätiedotKUMPPANUUDELLA SOTEEN JA KUNTIIN
KUMPPANUUDELLA SOTEEN JA KUNTIIN 2017-2019 Järvenpää 31.03.2017 @yverkosto #yhdistysverkosto KESKI-UUDENMAAN YHDISTYSVERKOSTO RY Sosiaali- ja terveysalan yhdistysten yhteistyöelin Edistää järjestöjen välistä
LisätiedotYhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset
Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset 28.4.2016 Muutostekijöitä on runsaasti Ilmastonmuutos Niukkeneva julkinen talous Väestön ikääntyminen Elinkeinoelämän
LisätiedotAsuntorakennuttamisen ristiriitoja, asiakas- ja asukasintressejä. VVO Rakennuttaja Oy 1
Asuntorakennuttamisen ristiriitoja, asiakas- ja asukasintressejä VVO Rakennuttaja Oy 1 Conflicts in Housing Development and Building, customers and residents interests Outline for the presentation briefly
LisätiedotMiten kuuluu ihmisen ääni yhteiskunnan muutoksessa?
Miten kuuluu ihmisen ääni yhteiskunnan muutoksessa? Keski Suomen järjestöjen maakuntafoorumi Jyväskylä 26.10.2015 Ritva Pihlaja, erityisasiantuntija Elämme isojen ja hämmentävien muutosten aikaa 1 Monet
LisätiedotSuomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017
Suomalainen kunta Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunnallishallinto on kansainvälinen menestystarina. Kunnat järjestävät kansalaisten hyvinvointipalvelut
LisätiedotKUNTASTRATEGIA
KUNTASTRATEGIA 2018 2021 Arvot IHMISLÄHEINEN VASTUULLINEN AKTIIVINEN Visio KARSTULA ON ELINVOIMAINEN KUNTA, JOSSA IHMISTEN ON HYVÄ ELÄÄ JA YRITYSTEN MENESTYÄ! Palvelut ja hyvinvointi IHMISTÄ LÄHELLÄ Karstunen
LisätiedotTUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI
TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma 2017 - ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI Keskustalla on yhdessä tekemisestä 110 vuotinen perinne. Keskusta rakentaa politiikkansa ihmisen, ei
LisätiedotFinELib-konsortio uudistuu. Arja Tuuliniemi STKS / Tietoaineistoseminaari: RETHINKING
FinELib-konsortio uudistuu Arja Tuuliniemi STKS / Tietoaineistoseminaari: RETHINKING 11.3.2013 Konsortion toiminnan perusteet Yhteiset toimintaperiaatteet, palvelusopimukset, lisensiointiperiaatteet Strategia
LisätiedotToimiva ja tuloksellinen yhteistyö järjestöjen ja julkisen sektorin välillä. Juha Heikkala
Toimiva ja tuloksellinen yhteistyö järjestöjen ja julkisen sektorin välillä Juha Heikkala 3.4.2019 Ajatteletko boksin sisäpuolella? Oletko hukannut jotain? Avaimeni! Ajatteletko boksin sisäpuolella? Tähänkö
LisätiedotAnna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella 5.6.2015. Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin!
Anna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella 5.6.2015 Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin! Hienoa nähdä täällä näin paljon osanottajia. Päivän teemana on Kuohuntaa
LisätiedotKansan valta. Citizen Voice and Action. World Visionin kansalaisvaikuttamisen ja yhteiskuntavastuun lähestymistapa
Kansan valta Citizen Voice and Action World Visionin kansalaisvaikuttamisen ja yhteiskuntavastuun lähestymistapa Demokratiaa kaikille? Seminaari demokratian tukemisesta kehitysyhteistyössä 27.11.2014 Katri
LisätiedotKehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Kuopio
Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä 15.3.2018 Kuopio Ajattelutavan muutos Laitoskeskeinen tapa hoitaa kehitysvammaisten ihmisten asiat on muuttunut osallisuuden tukemiseksi Vammaisten ihmisten eristämistä
LisätiedotPaikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä. Salo
Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä Salo 4.9.2014 Esityksen sisältö 1. Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä 2. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän, YTR:n verkosto,
LisätiedotArvioinnista kehittämiseen
Arvioinnista kehittämiseen Arviointi on museon yhteinen asia Arviointiin mahdollisimman laaja edustus henkilöstöstä. Pienemmissä museoissa mukana voivat olla kaikki, kun taas isommissa on tärkeää kerätä
LisätiedotSaimaan rannalla. Mikkelin valtuustostrategia Luonnos
Saimaan rannalla. n valtuustostrategia 2018-2021 Luonnos 1.11.2017 Arvot n kaupungin strategiassa (1/2) n kaupunki kertoo omista arvoistaan ja strategiastaan arvokirjan avulla. Strategisen ajattelun tulee
LisätiedotKankaanpää Äly, taide ja hyvinvointi asuvat meillä. Kaupunkistrategia
Kankaanpää 2025 Äly, taide ja hyvinvointi asuvat meillä Kaupunkistrategia 8.12.2016 Strategiset, ohjaavat roolivalinnat vuoteen 2025 Kankaanpää tunnettu ja näkyvä kaupunki Kankaanpää - Mahdollisuuksien
LisätiedotTOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ
TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ Sosiaali- ja terveysalan yhdistykset uudessa tilanteessa sote-uudistuksen kaatumisen jälkeen mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Kulttuuri- ja taideyhdistyksille olennaista Pirkanmaan
LisätiedotTehokkaan verkostotyön perusta. Timo Järvensivu, KTT, verkostotyön tutkija Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Tehokkaan verkostotyön perusta Timo Järvensivu, KTT, verkostotyön tutkija Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Verkoston toimivuuden avaintekijät Uudet toimijat innostuvat ja tuovat mukaan uutta tietoa ja
LisätiedotKuntalaisaktivismi pelastaa demokratian?
Kuntalaisaktivismi pelastaa demokratian? Tuusula 5.10.2017 Julia Jousilahti Tutkija, projektipäällikkö Demos Helsinki @juliajousilahti Demos Helsinki Riippumaton yhdistysmuotoinen ajatushautomo, perustettu
LisätiedotMitä uutta yksityiset palveluntuottajat tuovat palvelurakenteeseen?
Mitä uutta yksityiset palveluntuottajat tuovat palvelurakenteeseen? Valtakunnalliset lastensuojelupäivät 2. 4.10.2012 mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen 1 Toimintaympäristön muutos Asiakkaiden
LisätiedotKuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23)
Kuntastrategia 2019-2025 Kh 20.5.2019 Liite 8 ( 105) Kv 10.6.2019 Liite 1 ( 23) Ihmisen kokoinen Marttila 2000 Asukasta 100 Työntekijää 11 Esimiestä 220 Yritystä 530 Työpaikkaa 41 Yhdistystä Kuntastrategia
LisätiedotRAY TUKEE HYVIÄ TEKOJA. Niina Pajari Kuusankoski
RAY TUKEE HYVIÄ TEKOJA Niina Pajari 17.11.16 Kuusankoski RAY, VEIKKAUS JA FINTOTO YHDISTYVÄT UUDEKSI RAHAPELIYHTIÖKSI -> UUSI RAHAPELIYHTIÖ VEIKKAUS VASTAA VAIN RAHAPELITOIMINNASTA, EIKÄ KÄSITTELE AVUSTUKSIA
LisätiedotLARK alkutilannekartoitus
1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti
LisätiedotSmart Tampere Tero Blomqvist
Smart Tampere Tero Blomqvist 26.04.2017 SRV/Studio Libeskind Kestävän kehityksen älykaupunki Älykkään, kestävän kehityksen kaupungin tavoite on parantaa kaupunkilaisten elämänlaatua, kaupungin palveluiden
LisätiedotKulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia
Kulttuurisote Kulttuurisote Pohjanmaa Kokemuksia osallisuudesta Hanna Kleemola 9.11.2018 slidepohjia Taide- ja kulttuurilähtöisten hyvinvointipalvelujen tarjotinmalli Tarjotin toimii ikäihmisten sote-
LisätiedotTurvallinen siirtymä rohkea uudistuminen Strateginen johtaminen Uudellamaalla ja maakuntastrategian tavoitteiden luonnoksia
Turvallinen siirtymä rohkea uudistuminen Strateginen johtaminen Uudellamaalla ja maakuntastrategian tavoitteiden luonnoksia Markus Pauni Strategiajohtaja Uusimaa2019-hanke Maakuntastrategia on: Selkeyttä
LisätiedotKOKO Kainuun hyvinvoinnin työpajat - yhteenveto
KOKO Kainuun hyvinvoinnin työpajat - yhteenveto Sari Salmela, Welliving-hanke Anitta Juntunen, Kajaanin ammattikorkeakoulu 9.6.2010 Työpajojen idea KOKO Kainuun tavoitteina 1) Parantaa hyvinvointialan
LisätiedotTunnistettu ja tunnustettu tapa käynnistää ja käydä rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua
Tunnistettu ja tunnustettu tapa käynnistää ja käydä rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua KÄRJISTYNYT KESKUSTELU DEMOKRATIAN KRIISI KOMPLEKSINEN MAAILMA Tarjoa dialogia 1 Kysyntää on 2 Dialogi opitaan
LisätiedotAmmattilaisten ja kokemustoimijoiden toteuttama yhteiskehittäminen ja sen haasteet
Ammattilaisten ja kokemustoimijoiden toteuttama yhteiskehittäminen ja sen haasteet Kokemusasiantuntijuus-seminaari Kokemusasiantuntijatoiminnan kehittäminen ja juurruttaminen osaksi kuntien ja organisaatioiden
LisätiedotTHL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto
Ikääntyneiden asumiseen varautuminen kunnissa THL 12.3.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2016 lopussa STM ja
LisätiedotSmart Tampere
Smart Tampere 06.04.2017 SRV/Studio Libeskind Kestävän kehityksen älykaupunki Älykkään, kestävän kehityksen kaupungin tavoite on parantaa kaupunkilaisten elämänlaatua, kaupungin palveluiden ja toimintojen
LisätiedotTulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia
Tulevaisuuden Museo-Suomi Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia 24.10.2010 Taiteen ja kulttuurin luova vaikutus säteilee elämän kaikille alueille. Hallitusohjelma Kattavin
LisätiedotKuulemista vai kumppanuutta - miten kuntien työntekijöiden ja johdon toimintatavat muuttuvat?
Kuulemista vai kumppanuutta - miten kuntien työntekijöiden ja johdon toimintatavat muuttuvat? Osa 3. Yhteenvetoa: olemme johtamista ja ammattilaisuutta läpileikkaavan muutoksen äärellä 1. Kansalaiskumppanuus
LisätiedotHyvinvoivaa Pohjois-Karjalaa rakennetaan yhdessä. Maakuntajohtaja Pentti Hyttinen
Hyvinvoivaa Pohjois-Karjalaa rakennetaan yhdessä Maakuntajohtaja Pentti Hyttinen 12.1.2012 Pohjois-Karjalan maakunta 165.865 asukasta 21.600 km 2 7,7 asukasta/km 2 14 kuntaa 300 km EU:n ulkorajaa maakuntakeskus
LisätiedotKohti huomisen sosiaali ja terveydenhuoltoa. LähiTapiolan Veroilla ja varoilla seminaari 27.5.2015 Mikko Kosonen, yliasiamies
Kohti huomisen sosiaali ja terveydenhuoltoa LähiTapiolan Veroilla ja varoilla seminaari 27.5.2015 Mikko Kosonen, yliasiamies Miksi Soteuudistus? Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten kasvu kiihtyy.
LisätiedotAsumispalveluiden visio. Asumispalveluiden johtoryhmä
Asumispalveluiden visio Asumispalveluiden johtoryhmä Vantaan kaupungin strategia 2018-2021 VISIO PAINOPISTEET ROHKEA JA RENTO Vantaa on edelläkävijä ja vastuullinen kasvun keskus. 1 2 3 4 5 6 Turvaamme
LisätiedotTAHTOTILA 2020 LUPA PALVELLA
LEMPÄÄLÄN KUNNAN ELINKEINOSTRATEGIA TAHTOTILA 2020 LUPA PALVELLA Johdanto Lempäälä on vetovoimainen ja tasaisesti kasvava yli 22 000 asukkaan kunta, jolla on erinomainen sijainti Tampereen kaupunkiseudulla.
LisätiedotAsiakkaanääni esille asiakasraadeilla
Asiakkaanääni esille asiakasraadeilla Asiakasraadin lähtökohdat Lait sosiaali- ja terveydenhuollossa korostavat asiakkaan oikeutta laadukkaaseen hoitoon Halu ja tahto parantaa asiakaslähtöisyyttä palvelutuotannossa
LisätiedotInno-Vointi. Johtamisella innovaatioita ja hyvinvointia Vantaan kaupungin varhaiskasvatuksessa. Inno-Vointi 3.10.2012
Johtamisella innovaatioita ja hyvinvointia Vantaan kaupungin varhaiskasvatuksessa 1 -tutkimushanke: Hyviä käytäntöjä innovaatiojohtamiseen julkisella palvelusektorilla Miten palveluja voidaan kehittää
LisätiedotArjen Keskiössä seminaari Laitoshoidon purku asuntoverkostoja kehittämällä
Arjen Keskiössä seminaari 6.3.2014 Laitoshoidon purku asuntoverkostoja kehittämällä Yksilöllisen asumisen kehittäminen ja Arjen Keskiössä-hanke Careassa Laitoshoidon purku ja avohuollon asumisen kehittäminen
LisätiedotKeski-Suomen maaseudun näkymiä
Keski-Suomen maaseudun näkymiä Nurmesta biokaasua, ravinteet viljelykiertoon seminaari 26.3.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Maaseudun näkymät ovat varsin haasteelliset Palvelut etääntyvät, kuntien talousvaikeudet
LisätiedotTERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA
TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET
LisätiedotEktakompus asukasyhdistysten ja Oulun kaupungin yhteinen yritys tuottaa apua kodin askareisiin. Kemi 27.2.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen
Ektakompus asukasyhdistysten ja Oulun kaupungin yhteinen yritys tuottaa apua kodin askareisiin Kemi 27.2.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen Ektakompus Oy Yhteiskunnallisen yrityksen toimikunnan perustelu: Ektakompus
Lisätiedot38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät
38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Osallisuus ja kumppanuus kuntoutuksen sosiaalisina mahdollisuuksina Janne Jalava & Ullamaija Seppälä 18. 19.3.2010 1 Johdanto 18. 19.3.2010 2 Kuntoutus on monitieteellinen
LisätiedotMIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin
Kaupunginhallitus 8.1.2018 Liite 1 7 MIKKELIN STRATEGIA 2018-2021 Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin Strategisesta ajattelusta käytännön tekoihin Miten teemme yhteisestä visiosta totta? Arvokirjan
LisätiedotVaalan kuntastrategia 2030
Vaalan kuntastrategia 2030 Mikä on kuntastrategia? Kuntastrategiassa kunnanvaltuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Strategisen suunnittelun tarkoituksena on etsiä
LisätiedotAIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni
AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:
LisätiedotHyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä
LisätiedotSUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
LisätiedotMatkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen. johtamiskulttuuriin. Arja Heikkinen
Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen ja vuorovaikutteiseen johtamiskulttuuriin Arja Heikkinen 29.09.2014 Hankkeen tavoitteet: Koko hankkeen tavoitteet: Asiakaslähtöisten toimintamallien ja prosessien
LisätiedotAsiakaslähtöisen potilasturvallisen hoidon toteuttamisen haasteet
Asiakaslähtöisen potilasturvallisen hoidon toteuttamisen haasteet Anne Kanerva Kliinisen hoitotyön asiantuntija, TtM Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, psykiatrian toimialue Asiakaslähtöisyys Asiakas ainoa
LisätiedotIkäystävällinen asuinympäristö - ystävällinen kaikille! Päivi Topo, johtaja, VTT, dosentti Helsingin ja Jyväskylän yliopistot
Ikäystävällinen asuinympäristö - ystävällinen kaikille! Päivi Topo, johtaja, VTT, dosentti Helsingin ja Jyväskylän yliopistot Al Ikäinstituutti - tekoja hyvän ikääntymisen puolesta yli 40 vuoden ajan Tutkimme,
LisätiedotLähiapu-kokeilu ja asuinalueyhteistyö
Osallisuus ja kokeilut yhteisöllisyyden rakentajina Jyväskylässä Lähiapu-kokeilu ja asuinalueyhteistyö 13.9.2017 Kuntamarkkinat Pirkko Melville FT, KTM tutkimus- ja kehittämispäällikkö Jyväskylän kaupunki
LisätiedotWifi-tunnus: royalmeeting salasana: rr-crowne
Wifi-tunnus: royalmeeting salasana: rr-crowne Tavoitteena hyvin toimiva ja johdettu korkeakouluyhteisö Ylijohtaja Tapio Kosunen 5.4.2017, Helsinki Yliopisto- ja ammattikorkeakouluuudistusten vaikutusten
LisätiedotSUOMENLINNAN HOITO- JA KÄYTTÖ- SUUNNITELMA. Tule osallistumaan!
SUOMENLINNAN HOITO- JA KÄYTTÖ- SUUNNITELMA Tule osallistumaan! MIKSI TARVITAAN HOITO- JA KÄYTTÖSUUNNITELMA? Suomenlinna on yksi Unescon noin tuhannesta maailmanperintökohteesta. Unesco edellyttää kohteilta
LisätiedotTehyn. avain- sanat. päättäjille
Tehyn avain- sanat päättäjille Sosiaali- ja terveydenhuollon asiat ovat isoja ja monimutkaisia kokonaisuuksia. Myös niitä koskevia muutoksia voi olla vaikea hahmottaa. Siksi Tehy listaa päättäjille viisi
LisätiedotJärjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE
Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa 17.4.2018, Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Esityksen rakenne Sote-järjestöjen toimintaympäristön muutos Järjestöjen
LisätiedotMIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?
MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? 2 maakuntakaavoitus on suunnittelua, jolla päätetään maakunnan tai useamman kunnan suuret maankäytön linjaukset. Kaava on kartta tulevaisuuteen Kaavoituksella ohjataan jokaisen arkeen
LisätiedotAsiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op
1 Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op Opetussuunnitelma Rakenne 1. Asiakas- ja palveluohjauksen lähtökohdat (5 op) 2. Palvelutarpeiden arviointi ja työkäytännöt (5 op) 3. Moniammatillisen
LisätiedotSiinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,
LisätiedotEkotaajama- Asukaslähtöiset energiatehokkaat asuinalueratkaisut. Jukka Vilppola
Ekotaajama- Asukaslähtöiset energiatehokkaat asuinalueratkaisut Jukka Vilppola Ekotaajama-tavoite Mallintaa asukaslähtöisen ja energiatehokkaan Mallintaa asukaslähtöisen ja energiatehokkaan asuinalueen
LisätiedotSähköinen asiointi alueen elinvoimaisuuden
Sähköinen asiointi alueen elinvoimaisuuden tukena ke 20.9.2017 Toholampi sähköisten ja videoavusteisten palveluiden kehittämishanke ekeski-pohjanmaa -hanke Kehitetään Keski-Pohjanmaalle sähköisiä ja etäasiointi-palveluja
LisätiedotMuseoiden arviointi ja vertaiskehittämisfoorumi. Korotettua valtionosuutta saavien museoiden johtajien tapaaminen / Eeva Teräsvirta
Museoiden arviointi ja vertaiskehittämisfoorumi Museoiden arviointimalli www.museoarviointi.fi Avaimet arviointiin -kiertue 29.3. Kuopio 27.4. Helsinki 31.5. Oulu Vertaiskehittämisfoorumin tavoitteet Vertaiskehittämisfoorumissa
LisätiedotKUOPION KAUPUNKISTRATEGIA. hyväksytty päivitetty 2013
KUOPION 2020 KAUPUNKISTRATEGIA hyväksytty 2010 - päivitetty 2013 Arvot/ toimintaperiaatteet toimivat organisaation toiminnan ohjenuorina ROHKEUS Rohkeutta on tehdä asioita toisin kuin muut erottua, olla
LisätiedotItä-Suomen liikennestrategia. Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä
Itä-Suomen liikennestrategia Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä strategian laadintaprosessi, sisältö ja toteutuksen suuntaviivoja Lähtökohtana
LisätiedotHB-kokeilu. Kainuun palvelusetelikokeilu Henkilökohtainen budjetti HB. Pirjo Kyyrönen, projektipäällikkö
HB-kokeilu Kainuun palvelusetelikokeilu Henkilökohtainen budjetti HB Pirjo Kyyrönen, projektipäällikkö Kainuun soten erityislasten omaishoidon HB-kokeilu AVAIN-asiakas Esko Pääskylä 11.4.2018 Kainuun sosiaali-
LisätiedotTytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja
HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi
LisätiedotStrategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere
Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto 2016-2020 Iholiiton Kevätpäivät 19.3.2016 Tampere Ajattelulle annettava aikaa - strategia ei synny sattumalta, vaan riittävän vuorovaikutuksen tuloksena Miten
LisätiedotARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko
TOIMINTA-AJATUS Siilinjärvi luo hyvinvointia asukkaille elämän eri vaiheissa laadukkailla peruspalveluilla ja viihtyisällä elinympäristöllä yhteistyössä yritysten, yhteisöjen ja ympäristökuntien kanssa
LisätiedotLiikenteen ja maankäytön yhteistyömenetelmien kehittäminen Tulkintoja ja ehdotuksia esimerkkikohteiden analyysien pohjalta. Anne Herneoja
Liikenteen ja maankäytön yhteistyömenetelmien kehittäminen Tulkintoja ja ehdotuksia esimerkkikohteiden analyysien pohjalta Mitä ja miten? 2 Työn tavoitteet ja odotetut lopputulokset Hankkeen päätavoitteena
LisätiedotHyvää huomista. - yhteisiä tekoja ja viisaita valintoja
Hyvää huomista - yhteisiä tekoja ja viisaita valintoja 12.11.2009 4V-hanke 1.4.2008-31.3.2011 Etelä-Suomen EAKR-ohjelma, toimintalinja Suurten kaupunkiseutujen kehittäminen Kansallinen rahoittaja Uudenmaan
LisätiedotAsukkaiden osallisuus palveluissa - käsitteistä käytäntöön Anne Pyykkönen
Asukkaiden osallisuus palveluissa - käsitteistä käytäntöön 22.8.2017 Anne Pyykkönen Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry: 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen ja välittäminen eri tasoille osallistumisen
LisätiedotYksissä tuumin nuorten asumista tukemaan. - Toimintamallien ja materiaalien esittelyä
Yksissä tuumin nuorten asumista tukemaan - Toimintamallien ja materiaalien esittelyä Materiaalille tilausta Asumisen asioiden käsittelyyn ei ole ollut välineitä, vaikka nuorten asumisen haasteet nousseet
LisätiedotEsimiestyö muutoksessa - oppimisverkosto
Esimiestyö Kevan Kaari-työpaja & Kunteko2020 14.4.2016 Helsinki, Paasitorni Oppimisverkosto Open space työskentelyn tulokset Kokemuksia verkostoista: olen ollut Hyödyllisissä verkostoissa Hyödyttömissä
LisätiedotOikeat palvelut oikeaan aikaan
Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä
LisätiedotOpas muisti- ja ikäystävällisestä asumisesta ja asuinympäristöstä. Dos. Erja Rappe, , Paasitorni, Helsinki
Opas muisti- ja ikäystävällisestä asumisesta ja asuinympäristöstä Dos. Erja Rappe, 27.9.2018, Paasitorni, Helsinki Al Ympäristöministeriön Ympäristöopas 2018 Erja Rappe, vanhempi tutkija Helinä Kotilainen,
LisätiedotKuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015
Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamustoimien ei-houkuttelevuus Vallankäytön korostuminen
LisätiedotTekes ja ikääntyvään väestöön liittyvä asumisen kehittämistoiminta. Tekes
YM Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman seminaari Tekes ja ikääntyvään väestöön liittyvä asumisen kehittämistoiminta 27.9.2013 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen Huippuostajat ja Rakennettu ympäristö
LisätiedotPalveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa
Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Sara Haimi-Liikkanen /Kehittämiskoordinaattori Tarja Viitikko / Projektikoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson
LisätiedotLAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ
LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ- PROSESSI HYVINVOINTI JA SEN JOHTAMINEN MUODOSTUVAN MAAKUNNAN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET LAPE
LisätiedotMiten kestävää hyvinvointia voidaan edistää hyvinvointitalouden avulla? Timo Hämäläinen, Ph.D., Dos., johtava asiantuntija
Miten kestävää hyvinvointia voidaan edistää hyvinvointitalouden avulla? Timo Hämäläinen, Ph.D., Dos., johtava asiantuntija Sitran lausunto Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle 21.4.2017 Suomalainen hyvinvointikäsitys
LisätiedotS U O M E N H I P P O S Strategia
S U O M E N H I P P O S Strategia 2018 2020 Missio Nykyaikainen ja kehittyvä Kasvavan hevosalan asiakaslähtöinen tuki- ja palveluorganisaatio Visio Hyvinvoiva hevonen keskiössä Suomen Hippos on yhteiskunnallisesti
LisätiedotJulkisista hankinnoista innovatiivisiin hankintoihin STM /
Julkisista hankinnoista innovatiivisiin hankintoihin STM / 7.4.2014 mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen 1 Haasteet samanaikaisia Eläköityminen ja väestön vanheneminen Työvoimapula ja samaan aikaan
LisätiedotSAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry
SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään
LisätiedotOppimiskeskussuunnittelu ja palvelumuotoilu
Oppimiskeskussuunnittelu ja palvelumuotoilu Matti Raatikainen Aalto-yliopiston kirjasto Tuuletetaan palveluajattelua! seminaari 24.10.2014 Sisältö 1. Kirjastosta Oppimiskeskukseksi 2. Palvelumuotoiluhanke
LisätiedotSiinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa
Lisätiedotnzeb Hankeosaaminen - Tausta ja tavoitteet
nzeb Hankeosaaminen - Tausta ja tavoitteet Taustaa Tällä hetkellä pientalot suunnitellaan ja rakennetaan hyvin hajanaisesti organisoituna ja eri järjestelmäratkaisut suunnitellaan ja toteutetaan toisistaan
LisätiedotMaailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015
Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus
LisätiedotLÄHDE MUKAAN! TYÖTÄ, HYVINVOINTIA JA YHTEISÖLLISYYTTÄ PORIN SEUDULLE!
LÄHDE MUKAAN! TYÖTÄ, HYVINVOINTIA JA YHTEISÖLLISYYTTÄ PORIN SEUDULLE! Kehittämispäällikkö Timo Aro, Porin kaupunki Yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen seminaari 24.5.2015, Paasitorni, Helsinki SATUNNAISIA
LisätiedotKansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen
Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Valtakunnallinen vertaistoiminnan koulutus 1 Mona Särkelä-Kukko 18.10.2013 1 Sisältö 1. Osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen
Lisätiedot