Osallistuminen YVA-menettelyssä koulutus palvelumuotoiluhankkeen tulosten pohjalta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osallistuminen YVA-menettelyssä koulutus palvelumuotoiluhankkeen tulosten pohjalta"

Transkriptio

1 Osallistuminen YVA-menettelyssä koulutus palvelumuotoiluhankkeen tulosten pohjalta

2 Hankkeen esittely

3 Taustaa Projektin tavoitteina: Osallistumisen kehittäminen. YVA-menettelyn osallistumisen asiakaslähtöistä kehittämistä kartoittamalla osallistuvien asiakkaiden ja sidosryhmien kokemuksia ja tarpeita. Tasapuolisen ja laajan osallistumisen mahdollistaminen. Palvelun laadun parantamista sekä tasapuolisen palvelun tuottamisen mahdollistamista esimerkiksi eri ikäryhmille selvittämällä tarpeita mm. nykyaikaisten menetelmien tehokkaampaan hyödyntämiseen.

4 Taustaa Projektin toteutus: 01. Tutkiminen. Asiakastarpeiden kartoittaminen (kartoitus, haastattelut, kyselyt) 02. Analyysi. Asiakastarpeiden tulkinta ja analysointi sekä palvelupolut 03. Ideointi. Ratkaisumallien visiointi sekä määrittäminen 04. Toimitus. Ratkaisun esittäminen Toteutus aikavälillä Työmäärä-arvio: 35 htp

5 Tutkimuksen yhteenveto

6 Kartoitus

7 Kartoitus

8 Kartoitus

9 Tutkimuksissa esille nousseita asioita Tiedottaminen ja resurssit Tiedottamisen tärkeys nousi sekä haastatteluissa että kyselyissä vahvasti. Mahdollisimman monella tavalla tiedottaminen. Lisäksi sidosryhmäkartoitukseen täytyy panostaa.

10 Tutkimuksissa esille nousseita asioita Kyse on käytettävissä olevista resursseista. Useampia (osallistumistapoja) yhdistelemällä saa paremman lopputuloksen. Koskaan ei voi tehdä liikaa osallistamista ja tiedottamista. Tiedotus tapahtuu toistaiseksi hyvin perinteisillä kanavilla, joita täytyy osata ja muistaa erikseen seurata, jotta tietoon törmää ajoissa. Hyvä informointi tulevista tilaisuuksista on tärkeää että ihmiset löytävät paikalle.

11 Tutkimuksissa esille nousseita asioita Tietoisuus YVA-menettelyn tunnettuus Ymmärrettävyys YVA:n tunnettuus nousi esille etenkin nuorille suunnatussa kyselyssä. Opiskelijoita ja nuoria on hankala saada mukaan, jos he eivät tiedä YVA-menettelystä. YVA-raporttien ymmärrettävyys: YVA-raportit koetaan raskaiksi ja kansalaisen kannalta hankalaksi tarttua.

12 Tutkimuksissa esille nousseita asioita Ja tärkeää olisi todellakin tiedottaa nuorille/nuorille aikuisille mikä YVAmenettely ylipäänsä on, ja edes luoda mielikuva että asioihin voi vaikuttaa. Varhaisessa vaiheessa tuoda ilmi esim. yläkoulussa, lukiossa jne. se, että jokaisella kansalaisella on mahdollisuus osallistua YVA-hankkeeseen. Kansalaisten epätietoisuus YVA-menettelystä. Kiinnittää huomiota hankkeen selkokieleen, eli mahdollisimman selvästi tuoda esille mistä on kysymys. Niiden tulee olla helposti ymmärrettäviä ja vaikutukset on esitettävä selkokielellä. Kertomalla ensin nuorille mikä YVAmenettely edes on! YVA-raportit ovat usein liian raskaita tavalliselle osallistujalle.

13 Tutkimuksissa esille nousseita asioita Monipuolisuus Tavoitettavuus Laajuus Osallistumisen vaikuttavuus: vaikuttavuuden tunnetta voidaan lisätä esimerkiksi laittamalla aiheeseen liittyvät kysymykset ja vastaukset avoimesti näkyviin. Mahdollisuus sähköiseen osallistumiseen ja näiden osallistumistapojen kehittäminen koetaan tärkeäksi.

14 Tutkimuksissa esille nousseita asioita Hyvää palautetta, kun olemme Twitterin kautta välittäneet osan yleisötilaisuudesta kaikkien saataville. Monenlaista (osallistumistapoja) on oltava tarjolla, koska erilaisia osallisia mukana. Mahdollisimman monipuolisesti erilaisissa medioissa. Eri tiedonvälityskanavia samaan aikaan. Somenäkyvyyttä voi lisätä rahalla. Some entistä vahvemmin + perinteiset menetelmät (posti). Nuoremmat sosiaalisesta mediasta, vanhemmat paikallislehdestä. Kaikki tavoitetaan postilla. Ilmoituksien pitäisi jotenkin olla paremmin nähtävillä ja esillä, koska nyt ne hukkuvat muun tiedontulvan sekaan.

15 Milloin osallistutaan?

16 Edellytykset osallistumiselle Osuvuus Kun jokin asia koskettaa / tulee tarpeeksi lähelle omaa elinpiiriä, kotia, asuinaluetta, lasten päiväkotia tai koulua, lähimmäisten asuinaluetta, tai omaa omaisuutta. Jos hanke koskettaisi minua, joko vaikuttamalla arkeeni, tai jos minulla on hankkeesta selvä mielipide. HUOMIOITAVAA & IDEAT Kaikki ei osallistu kuitenkaan.

17 Edellytykset osallistumiselle Saavutettavuus Henkilö osallistuu, jos saa tiedon mahdollisuudesta osallistua, ja tieto tavoittaa hänet ajoissa Sithän se linkki on siellä jossain internetin syövereissä, miten sen osaa mennä etsimään sieltä...kun se oli niin huomaamaton se virallinen kuulutus. HUOMIOITAVAA & IDEAT Huolellinen sidosryhmäkartoitus Laaja tiedottaminen kaikissa kanavissa Henkilökohtainen kirje lähivaikutusalueen asukkaille

18 Edellytykset osallistumiselle Ymmärrettävyys Henkilö osallistuu, jos ymmärtää asian tai hänellä on vahva mielipide asiasta. Kiinnittää huomiota hankkeen selkokieleen, eli mahdollisimman selvästi tuoda esille mistä on kysymys. HUOMIOITAVAA & IDEAT Informaatio Selkeys Havainnollistaminen Avoimuus

19 Edellytykset osallistumiselle Monipuoliset osallistumismenettelyt Henkilö osallistuu, jos löytää itselleen sopivan tavan osallistua. Mielestäni olisi järkevää kehittää erilaisia sähköisiä osallistumismenetelmiä, jotka toimivat myös mobiililaitteilla. HUOMIOITAVAA & IDEAT Sähköisten osallistumismenettelyjen kehittäminen Vaihtoehtoiset tavat, yleisötilaisuuden suoratoisto

20 Edellytykset osallistumiselle Ajankäyttö Henkilö osallistuu, jos löytää aikaa arjen keskeltä. Ihmiset ovat kiireisiä eikä heitä ole helppoa saada kokoontumaan tiettyyn paikkaan tiettyyn aikaan. Kuin kiireistä itse kunkin arki on, et kuin ehtii ja näkee tärkeäksi osallistua. HUOMIOITAVAA & IDEAT Yhdistetyt tilaisuudet esim. vanhempainillat Jalkautuminen kunnan tapahtumiin esim. markkinat

21 Hankkeesta vastaava taho Luonnonvarat Rakennettu ympäristö Yhteysviranomainen Osallistumismenettelyjen YVA-konsultti Asukkaat Maisema Ihmiset mallintaminen Paikalliset toimijat Muut viranomaiset Luonto

22 Esimerkki YVA-prosessin palvelupolusta

23

24 YVA-prosessin kosketuspisteitä

25 Ideoita

26 Ideoita

Osallistuminen YVA-menettelyssä koulutus palvelumuotoiluhankkeen tulosten pohjalta

Osallistuminen YVA-menettelyssä koulutus palvelumuotoiluhankkeen tulosten pohjalta Osallistuminen YVA-menettelyssä koulutus palvelumuotoiluhankkeen tulosten pohjalta 24.01.2019 YVA-prosessin osallistumismenettelyt 17 Arviointiohjelmasta kuuleminen Yhteysviranomaisen on huolehdittava

Lisätiedot

Osallisuuskysely 2015 Alle 25-vuotiaat vastaajat. Elina Antikainen (Esitetty: Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto )

Osallisuuskysely 2015 Alle 25-vuotiaat vastaajat. Elina Antikainen (Esitetty: Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto ) Osallisuuskysely 2015 Alle 25-vuotiaat vastaajat Elina Antikainen (Esitetty: Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto 27.10.2015) 1. Ikäsi Yhteensä 31 vastaajaa, koko kyselyssä 332 2. Sukupuoli 3. Asuinalue

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden ohjelma

Yleisötilaisuuden ohjelma Yleisötilaisuuden ohjelma 1) Tilaisuuden avaus 2) YVA-menettely ja YVA-selostuksen sisältö - Yhteysviranomaisen edustaja 3) Kemijärven biojalostamohankkeen tilannekatsaus - Boreal Bioref Oy 4) Hankkeeseen

Lisätiedot

Anne Vehmas Ramboll Finland Oy

Anne Vehmas Ramboll Finland Oy Miten voin osallistua oman liikenneympäristöni suunnitteluun? Anne Vehmas Ramboll Finland Oy Osallistuminen liikenneympäristön suunnittelussa Liikenneympäristön i suunnittelusta t vastaavat t kunnat, Tiehallinto,

Lisätiedot

Henkilö 7 Osallistuminen ja vuorovaikutus; Satakunta

Henkilö 7 Osallistuminen ja vuorovaikutus; Satakunta 9. Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 valmisteluvaiheen aineisto oli nähtävillä MRL:n 62 mukaan 1.2.-3.3.2017. OSALLISTUMINEN JA VUOROVAIKUTUS / annetut lausunnot ja mielipiteet sekä niihin laaditut vastineet

Lisätiedot

Tarkastustoimen viestintäsuunnitelma

Tarkastustoimen viestintäsuunnitelma Tarkastustoimen viestintäsuunnitelma Helsingin kaupungin tarkastuslautakunnan ja -viraston sisäisen ja ulkoisen viestinnän linjaukset. Suunnitelma on otettu käyttöön tarkastusjohtajan päätöksellä 28.12.2015

Lisätiedot

KouluSUMP koulujen kestävän liikkumisen edistämisen työkalu

KouluSUMP koulujen kestävän liikkumisen edistämisen työkalu KouluSUMP koulujen kestävän liikkumisen edistämisen työkalu Hankkeen tausta ja tavoitteet Tampereen kaupunkiseudulla on tavoitteena lisätä kestäviä liikkumistapoja arjen liikkumisessa Viime vuosikymmenten

Lisätiedot

Perheraati - toimintaohjeet

Perheraati - toimintaohjeet Perheraati - toimintaohjeet SISÄLLYS 1 Mitä perheraati tarkoittaa 2 Ohjeita perheraadin järjestämiseen 3 Mauri Mäyräkoiran perheraati- mainos ja sanomat 2 1 Mitä perheraati tarkoittaa Perheraati on vuorovaikutuksellinen

Lisätiedot

MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA

MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA Tuija Kautto Kohtaamo Lahti 23.9.2015 MITEN SELVITETTY Ohjaamokierros 2015 Projektisuunnittelijat kiertäneet Suomea Kaikkia Ohjaamoja ei ole vielä tavattu Tapahtumat, esimerkiksi

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.

Lisätiedot

Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat Elina Antikainen

Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat Elina Antikainen Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat 30.10.2015 Elina Antikainen 1. Ikäsi Yhteensä 34 vastaajaa, koko kyselyssä 332 2. Sukupuoli 3. Asuinalue (äänestysalueittain) Muut asuinalueet: Linnankoski

Lisätiedot

Kuntalaiskyselyn tulokset. Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Kaupunginkanslia / Suunnittelu ja rahoitusryhmä

Kuntalaiskyselyn tulokset. Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Kaupunginkanslia / Suunnittelu ja rahoitusryhmä Kuntalaiskyselyn tulokset Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Taustatiedot: ammatti 3 % 8 % 8 % 3 % 1 % 16 % 25 % 36 % Koululainen Kunnan tai valtion työntekijä Yrittäjä Työtön Opiskelija Töissä yksityisellä

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 1 (5) VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Viestintästrategian tarkoitus on tukea Konsulttinuorten toimintastrategiaa. Viestintästrategia laaditaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. Viestintästrategiassa määritellään

Lisätiedot

VINSANVUOREN JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSEN YVA MENETTELY. YLEISÖTILAISUUS Ylitarkastaja Leena Ivalo Pirkanmaan ympäristökeskus

VINSANVUOREN JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSEN YVA MENETTELY. YLEISÖTILAISUUS Ylitarkastaja Leena Ivalo Pirkanmaan ympäristökeskus VINSANVUOREN JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSEN YVA MENETTELY YLEISÖTILAISUUS 3.2.2005 Ylitarkastaja Leena Ivalo Pirkanmaan ympäristökeskus YVA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY Pakollinen YVA lain ja YVA

Lisätiedot

Elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskusten sidosryhmätutkimus Keski-Suomen tulokset

Elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskusten sidosryhmätutkimus Keski-Suomen tulokset Elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskusten sidosryhmätutkimus 2011 Keski-Suomen tulokset MYR tulevaisuusfoorumi 10.05.2011 Ylijohtaja Tutkimuksen toteutus Toteutus Internet-kyselynä helmi-maaliskuussa

Lisätiedot

Tutkimus ajokorttiseuraamusjärjestelm. rjestelmästä. Kesäkuu TNS Gallup Oy 2007 / AKE ajokorttiseuraamusjärjestelmä (proj.

Tutkimus ajokorttiseuraamusjärjestelm. rjestelmästä. Kesäkuu TNS Gallup Oy 2007 / AKE ajokorttiseuraamusjärjestelmä (proj. Tutkimus ajokorttiseuraamusjärjestelm rjestelmästä Kesäkuu 2007 1 Tutkimuksen tausta ja toteutus Tutkimuksessa selvitettiin ajokorttiseuraamusjärjestelmän tunnettuutta ajokortin haltijoiden keskuudessa

Lisätiedot

Avoimesti ja yhdessä. Oma Hämeen viestintäsuunnitelma päivitetty, hyväksytty / VATE

Avoimesti ja yhdessä. Oma Hämeen viestintäsuunnitelma päivitetty, hyväksytty / VATE Avoimesti ja yhdessä Oma Hämeen viestintäsuunnitelma 2016 2019 päivitetty, hyväksytty 24.11.2017 / VATE Sisältö 1. Viestintä maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelun tukena... 2 2. Viestinnän tavoitteet

Lisätiedot

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY YVA-ohjelman yleisötilaisuus Anna-Katri Räihä, Pöyry Finland Oy YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY Tavoitteena

Lisätiedot

Kunnat ja yhdistykset yhdessä kuntalaisen asialla

Kunnat ja yhdistykset yhdessä kuntalaisen asialla Kunnat ja yhdistykset yhdessä kuntalaisen asialla Yhdistystoiminnan tulevaisuus uudessa Päijät-Hämeessä 24.4.2018 Merja Olenius, kunnanjohtaja 24.4.2018 Kunnan toiminta ja yhteistyö yhdistysten kanssa

Lisätiedot

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012 Se on vähän niin kuin pallo, johon jokaisella on oma kosketuspinta, vaikka se on se sama pallo Sosiaalityön, varhaiskasvatuksen ja perheen kokemuksia päiväkodissa tapahtuvasta moniammatillisesta yhteistyöstä

Lisätiedot

SoteNavi. Alkuun digimarkkinoinnissa Heli Leskinen. - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke

SoteNavi. Alkuun digimarkkinoinnissa Heli Leskinen. - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke Alkuun digimarkkinoinnissa 11.10.2018 Heli Leskinen Mitä on digimarkkinointi? Markkinointi, jota toteutetaan sähköisesti => laaja

Lisätiedot

Mitä on markkinointiviestintä?

Mitä on markkinointiviestintä? Mitä on markkinointiviestintä? Tiina Karppinen 17.3.2011 Markkinointiviestintä on yrityksen ulkoisiin sidosryhmiin kohdistuvaa viestintää, jonka tarkoituksena on välillisesti tai suoraan saada aikaan kysyntää

Lisätiedot

2.12.2015 KOKO TOTUUS. Sisäilmahankkeen tiedottaminen. 2.12.2015 Toimitusjohtaja Miika Natunen

2.12.2015 KOKO TOTUUS. Sisäilmahankkeen tiedottaminen. 2.12.2015 Toimitusjohtaja Miika Natunen KOKO TOTUUS Sisäilmahankkeen tiedottaminen Toimitusjohtaja 1 Viestintä Mitä? Oikean tiedon välittäminen, oikea-aikaisesti, oikeaan paikkaan. Tärkeät kysymykset: 1. MITÄ? ( oleellinen tieto, aikataulut

Lisätiedot

KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA

KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA TEHTÄVÄ MITÄ IDEOITA, TOIMINTAMALLEJA MAAKUNNASSA VOIDAAN TOTEUTTAA/HYÖDYNTÄÄ? KIRJOITA 1 IDEA/AJATUS/PAPERI IDEAN EI TARVITSE

Lisätiedot

Henkilöstökysely maakunta- ja sote-uudistuksen viestinnästä Lapissa Tulosten yhteenveto ja analyysi

Henkilöstökysely maakunta- ja sote-uudistuksen viestinnästä Lapissa Tulosten yhteenveto ja analyysi Henkilöstökysely maakunta- ja sote-uudistuksen viestinnästä Lapissa Tulosten yhteenveto ja analyysi Ella Tikkala 7.11.2018 Lapin maakuntavalmistelun viestintä Sisältö 1. Uudistuksen näkyvyys ja tiedonhankinta

Lisätiedot

Näkökulmia energiayhtiöiden sosiaalisen median strategiatyöhön

Näkökulmia energiayhtiöiden sosiaalisen median strategiatyöhön Näkökulmia energiayhtiöiden sosiaalisen median strategiatyöhön 1 Saatteeksi Sosiaalinen media on tullut jäädäkseen. Monissa yrityksissä parhaillaan pohditaankin, miten suhtautua ja osallistua tähän uuteen

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Uusi vaikuttamispalvelu: Nuortenideat.fi Demokraattinen vaikuttamiskanava Nuorten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tukeva Matalan kynnyksen palvelu, näkyvä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus toiminta-aika Tavoite Perheiden kokonaisvaltaisen auttamismallien kehittäminen ja verkostomaisen

Lisätiedot

Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta

Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta Panu Artemjeff & Mia Luhtasaari 6.3.2017 2/10 Väestöryhmät ovat ryhmiä, joihin ihmiset tuntevat kuuluvansa: Perhe & suku Ammattiryhmät Mitä

Lisätiedot

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2015. 12.6.2015 Hagerlund Tony verkkoviestintäpäällikkö

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2015. 12.6.2015 Hagerlund Tony verkkoviestintäpäällikkö Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 15 Taustaa Kysely toteutettiin huhtikuussa 15 (1.-17.4.) Kysely lähetettiin kirjaamojen kautta kuntien verkkoviestinnästä vastaaville Vastaajia

Lisätiedot

Kansainvälisen henkilöstön aktiivinen rekrytointi : yliopistojen strategiset ja operatiiviset toimenpiteet nyt ja jatkossa

Kansainvälisen henkilöstön aktiivinen rekrytointi : yliopistojen strategiset ja operatiiviset toimenpiteet nyt ja jatkossa Kansainvälisen henkilöstön aktiivinen rekrytointi : yliopistojen strategiset ja operatiiviset toimenpiteet nyt ja jatkossa Aalto-yliopisto, Sähkötekniikan korkeakoulu 21.5.2013 Levi Anne Kanto Sisältö

Lisätiedot

Monitavoitearvioinnin käytännöt ja työkalut ympäristövaikutusten arvioinnin laadun ja vaikuttavuuden parantamisessa VUOSIRAPORTTI

Monitavoitearvioinnin käytännöt ja työkalut ympäristövaikutusten arvioinnin laadun ja vaikuttavuuden parantamisessa VUOSIRAPORTTI Monitavoitearvioinnin käytännöt ja työkalut ympäristövaikutusten arvioinnin laadun ja vaikuttavuuden parantamisessa VUOSIRAPORTTI 1.8.2013-31.7.2014 IMPERIA PYRKII PARANTAMAAN YVA-HANKKEIDEN LAATUA JA

Lisätiedot

PoPSTer Viestintäsuunnitelma

PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer POHJOIS-POHJANMAAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO OSANA TULEVAISUUDEN MAAKUNTAA Viestintäsuunnitelma 1. Viestinnän lähtökohdat ja periaatteet Sosiaali ja terveydenhuollon

Lisätiedot

OSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013

OSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013 OSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013 1 KUOPION OSALLISUUSKYSELY ASUKKAILLE 2013 Kaikille Kuopion asukkaille suunnattu Kuopion osallisuuskysely toteutettiin

Lisätiedot

Asiantuntijaverkostot ja toimialaryhmät osana yhtenäisiä toimintatapoja

Asiantuntijaverkostot ja toimialaryhmät osana yhtenäisiä toimintatapoja Asiantuntijaverkostot ja toimialaryhmät osana yhtenäisiä toimintatapoja Tehokkuus, järjestäytyminen, vaikuttavuuden parantaminen, jne. 1 Webropol-kysely asiantuntijaryhmien jäsenille Lähetettiin AVIen

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lape-hankkeessa

Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lape-hankkeessa Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lape-hankkeessa Hanna Harju-Virtanen, projektipäällikkö, Pirkanmaan Lape-hanke hanna.harju-virtanen@tampere.fi 040 8064730 1 Osallisuus on osallistumisen

Lisätiedot

Toiminnan arviointi Tikkurilan Taitoluisteluklubissa. Yhteenveto seurakyselyiden tuloksista vuosina 2012 ja 2014

Toiminnan arviointi Tikkurilan Taitoluisteluklubissa. Yhteenveto seurakyselyiden tuloksista vuosina 2012 ja 2014 Toiminnan arviointi Tikkurilan Taitoluisteluklubissa Yhteenveto seurakyselyiden tuloksista vuosina 2012 ja 2014 Lukujen tulkinnasta Yritysmaailmassa noudatetaan yleisesti vastaavaa 1-5 arviointiasteikkoa

Lisätiedot

Otteita kyselystä. Harjoitusolosuhteet. Hallinto ja tiedotus. Kisatoiminta

Otteita kyselystä. Harjoitusolosuhteet. Hallinto ja tiedotus. Kisatoiminta Seurakysely 2017 Yleistä Seurakysely toteutettiin maaliskuun 2017 aikana. Tuloksia verrataan vuoden 2015 samansisältöiseen kyselyyn. Kyselyn tuloksista tiedotetaan jäsenistölle toukokuussa 2017. Kyselystä

Lisätiedot

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Aluehallintovirastot arvioivat säännöllisesti kuntien peruspalveluja. Nuorisotoimen vuoden 2017 arviointikohteena

Lisätiedot

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää.

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Tiedottamisessa noudatetaan hyvän kunnallisen tiedottamisen periaatteita. Kuntalain

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI, MAANALAINEN PYSÄKÖINTILAITOS, KUNKUN PARKKI-HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE

TAMPEREEN KAUPUNKI, MAANALAINEN PYSÄKÖINTILAITOS, KUNKUN PARKKI-HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE Pirkanmaan ELY-keskus / Leena Ivalo TAMPEREEN KAUPUNKI, MAANALAINEN PYSÄKÖINTILAITOS, KUNKUN PARKKI-HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE Pantin talo, 3.10.2013 klo 17.30-20 Leena

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen. 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta

Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen. 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta Lapsen oikeudet LOS:ssa Lapsella on oikeus: Suojeluun Osallistumiseen ja vaikuttamiseen Osuuteen yhteiskunnan voimavaroista

Lisätiedot

Asiakasvalikointi. Tiedotuskanavien vahvistaminen

Asiakasvalikointi. Tiedotuskanavien vahvistaminen Tavoiteltu tulos: Lasten ja nuorten palveluneuvonta ja ohjausyksikkö on löytänyt sellaiset työmuodot, jotka vaikuttavat asiakkaiden elämään myönteisesti. Asiakasvalikointi Asiakasvalikoitumisesta seurantatietoa

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi

Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioidaan hankkeen aiheuttamia välittömiä ja välillisiä vaikutuksia jotka kohdistuvat (laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä

Lisätiedot

OSALLISTAVA 3D-KAUPUNKIMALLI KESKUSTAN KEHITTÄMISEEN

OSALLISTAVA 3D-KAUPUNKIMALLI KESKUSTAN KEHITTÄMISEEN OSALLISTAVA 3D-KAUPUNKIMALLI KESKUSTAN KEHITTÄMISEEN Päivi Tiihonen / Hyvinkään kaupunki https://hyvinkaa3d.appspot.com https://www.facebook.com/hyvinkaankeskustankehittaminen TAUSTAA SUOMESSA 3D-KAUPUNKIMALLEJA

Lisätiedot

Yleisötapahtuman markkinointi ja viestintä. Johdatus kulttuurituotannon suunnitteluun 2009 Petri Katajarinne

Yleisötapahtuman markkinointi ja viestintä. Johdatus kulttuurituotannon suunnitteluun 2009 Petri Katajarinne Yleisötapahtuman markkinointi ja viestintä Johdatus kulttuurituotannon suunnitteluun 2009 Petri Katajarinne 1 Tapahtuman markkinointi Kohderyhmä Tapahtuman imago ja sisältö Myyntikanava Pääsylipun hinta

Lisätiedot

TALOUDELLISTEN ULKOSUHTEIDEN OSASTON VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

TALOUDELLISTEN ULKOSUHTEIDEN OSASTON VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 VIE/TUO TALOUDELLISTEN ULKOSUHTEIDEN OSASTON VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Avoimuus ja selkeys Taloudellisten ulkosuhteiden viestinnässä, kuten kaikessa viestinnässä, noudatetaan ulkoministeriön yleisiä viestintäkäytäntöjä.

Lisätiedot

KYSELY PINSKUTOIMINNASTA KIINNOSTUNEILLE, TOIMINTAAN OSALLISTUNEILLE JA AKTIIVISESTI TOIMINNASSA MUKANA OLEVILLE. Hei!

KYSELY PINSKUTOIMINNASTA KIINNOSTUNEILLE, TOIMINTAAN OSALLISTUNEILLE JA AKTIIVISESTI TOIMINNASSA MUKANA OLEVILLE. Hei! 1 KYSELY PINSKUTOIMINNASTA KIINNOSTUNEILLE, TOIMINTAAN OSALLISTUNEILLE JA AKTIIVISESTI TOIMINNASSA MUKANA OLEVILLE Hei! Teen Humanistisen ammattikorkeakoulun Yhteisöpedagogi (YAMK)-opinnäytetyönä pinskutoiminnan

Lisätiedot

Avoin hallinto ajankohtaista

Avoin hallinto ajankohtaista Avoin hallinto ajankohtaista 18.5.2017 Katju Holkeri VM/HO/H Toimintaohjelma 2017-2019 Toimintaohjelma 2017-2019 Avoimen hallinnon edistämisen tulee olla osa kaikkea hallinnon toimintaa ja uudistustyötä.

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVA YVA-työpaja TERVETULOA!

PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVA YVA-työpaja TERVETULOA! PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVA YVA-työpaja 13.5.2003 TERVETULOA! YVA-TYÖPAJAN OHJELMA Klo 13.00 Tervetuloa! Alustukset: Suunnittelupää äällikkö Riitta Laitinen Varamaakuntajohtaja Leo Barman Klo 14.00 Kahvittelua

Lisätiedot

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki 15.9.2016 Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Miksi tiedottaa? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

KANSALAISMIELIPIDE Turvapaikkapolitiikka ja turvapaikanhakijat. Tiedotustilaisuus Alisa Puustinen, Harri Raisio, Esa Kokki & Joona Luhta

KANSALAISMIELIPIDE Turvapaikkapolitiikka ja turvapaikanhakijat. Tiedotustilaisuus Alisa Puustinen, Harri Raisio, Esa Kokki & Joona Luhta KANSALAISMIELIPIDE Turvapaikkapolitiikka ja turvapaikanhakijat Tiedotustilaisuus 21.3.2017 Alisa Puustinen, Harri Raisio, Esa Kokki & Joona Luhta TUTKIMUKSEN TAUSTA JA TAVOITE Kytkeytyy osaksi sisäisen

Lisätiedot

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin viestintäohjelma

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin viestintäohjelma Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin viestintäohjelma 2014-2018 Valtorin mielikuva Innovatiivisuus on toiminnan jatkuvaa kehittämistä sekä ideoiden ja innovaatioiden synnyn mahdollistamista.

Lisätiedot

Essi Gustafsson. Työhyvinvoinnin parantaminen osallistavan Metal Age menetelmän avulla

Essi Gustafsson. Työhyvinvoinnin parantaminen osallistavan Metal Age menetelmän avulla Essi Gustafsson Työhyvinvoinnin parantaminen osallistavan Metal Age menetelmän avulla Dispositio WASI hanke taustaa & hankkeen kuvaus Metal Age menetelmä osallistujien mielipiteitä Johtopäätöksiä - mitä

Lisätiedot

Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely

Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely LOPPURAPORTTI 18.12.2015 Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely Tausta Liikenneviraston Kansallinen kävelyn ja pyöräilyn tietopankki, Kulkulaari on perustettu vuonna 2013. Sivusto perustettiin

Lisätiedot

Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media Yrityskysely Viestintätoimisto Manifesto Hanna Pätilä 6.9.2011

Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media Yrityskysely Viestintätoimisto Manifesto Hanna Pätilä 6.9.2011 Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media Yrityskysely Viestintätoimisto Manifesto Hanna Pätilä 6.9.2011 Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media -kyselyn tausta Kyselyssä selvitettiin, miten suomalaiset

Lisätiedot

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY YVA-ohjelman yleisötilaisuus Anna-Katri Räihä, Pöyry Finland Oy YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY Tavoitteena

Lisätiedot

Lausunto. Ympäristöministeriö.

Lausunto. Ympäristöministeriö. Lausunto KEHA/918/2018 Etelä-Savo 20.3.2018 Ympäristöministeriö Kirjaamo@ym.fi Viite Lausuntopyyntö 6.2.2018 luonnoksesta hallituksen esityksestä laiksi eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta,

Lisätiedot

Ekokumppanuus ja pk-yritysten ympäristöosaaminen

Ekokumppanuus ja pk-yritysten ympäristöosaaminen Ekokumppanuus ja pk-yritysten ympäristöosaaminen Ympäristötieto, -kasvatus ja -toiminta Ympäristöasioiden hallinta sekä materiaali- ja energiatehokkuus TOIMINTA-AJATUS Vanamo-hanke edistää ja tukee Päijät-

Lisätiedot

Digi arkeen -neuvottelukunnan kokous: saavutettavuusdirektiivi ja siihen liittyvä kansallinen lainsäädäntö Kommenttipuheenvuoro, Sami Älli

Digi arkeen -neuvottelukunnan kokous: saavutettavuusdirektiivi ja siihen liittyvä kansallinen lainsäädäntö Kommenttipuheenvuoro, Sami Älli Digi arkeen -neuvottelukunnan kokous: saavutettavuusdirektiivi ja siihen liittyvä kansallinen lainsäädäntö Kommenttipuheenvuoro, Sami Älli Keskiviikko 7.2.2018 Sami Älli Kehitysvammaliitto ry Huolena palveluiden

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan liiton viestintä. viestintäpäällikkö Arja Hankivaara

Pohjois-Pohjanmaan liiton viestintä. viestintäpäällikkö Arja Hankivaara Pohjois-Pohjanmaan liiton viestintä viestintäpäällikkö Arja Hankivaara 12.10.2017 Hallintosääntö (hyväksytty mkv:ssa 5.6.2017) maakuntahallitus johtaa viestintää ja tiedottamista toimielimet luovat edellytyksiä

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliitto kommenttipuheenvuoro

Suomen luonnonsuojeluliitto kommenttipuheenvuoro Suomen luonnonsuojeluliitto kommenttipuheenvuoro Kuulemistilaisuus yhden luukun lakihankkeen linjauksista 8.5. Ympäristöministeriö, Helsinki Ympäristölakimies Pasi Kallio pasi.kallio@sll.fi Lähtökohdista

Lisätiedot

Punaisen Ristin viikko AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA

Punaisen Ristin viikko AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA Punaisen Ristin viikko 6.-12.5.2019 Valokuvat: Joonas Brandt / SPR Punaisen Ristin viikko 6.-12.5.2019 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Mitä? Parannamme lapsiperheiden arjen turvallisuutta kotona.

Lisätiedot

Sosiaalinen media suunnittelijan apuna. Tuuli Lehtonen Helsingin yliopisto

Sosiaalinen media suunnittelijan apuna. Tuuli Lehtonen Helsingin yliopisto Sosiaalinen media suunnittelijan apuna Tuuli Lehtonen Helsingin yliopisto 14.6.2016 Kyllä musta tuntuu, että se on niin, ettei me ehkä sitä somea enää päästä karkuun. Sitten jos ei me itse mennä sinne,

Lisätiedot

Osa alue Ydinkohdat Tavoitearvot Mittarit Seuranta. oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintaan.

Osa alue Ydinkohdat Tavoitearvot Mittarit Seuranta. oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintaan. Terveydenhoito Oppilashuoltoon osallistuminen terveydenhoitaja osallistuu oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintaan. Terveystarkastus kaikille vuosiluokille Toteutuu vuosittain Laaja terveystarkastus

Lisätiedot

KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ JA KOULUTYYTYVÄISYYS kevät 2017 Seinäjoen perusopetuksen arviointikysely

KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ JA KOULUTYYTYVÄISYYS kevät 2017 Seinäjoen perusopetuksen arviointikysely KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ JA KOULUTYYTYVÄISYYS kevät 2017 Seinäjoen perusopetuksen arviointikysely 1. Tietoja kyselystä Kysely toteutettiin talviloman 2017 jälkeen. Erityistä tässä kouluvuodessa on ollut

Lisätiedot

Miksi tiedottaa (median kautta)?

Miksi tiedottaa (median kautta)? Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Amaze Me Leader! Nuorten ajatusten hautomo

Amaze Me Leader! Nuorten ajatusten hautomo Amaze Me Leader! Nuorten ajatusten hautomo Ohjelma 10.30 kahvitarjoilu 11.00 tilaisuuden avaus, aml-nuori meeri larinen avainpuheenvuorot pentti mäkinen, maakuntajohtaja, etelä-savo jussi ronkainen, tutkimusjohtaja,

Lisätiedot

Rakenteellinen sosiaalityön kehittäminen. Päijät-Hämeessä

Rakenteellinen sosiaalityön kehittäminen. Päijät-Hämeessä Rakenteellinen sosiaalityön kehittäminen Päijät-Hämeessä SOS II hankkeen tavoitteet Asiakkaan osallisuutta edistävien käytäntöjen kehittäminen Aikuissosiaalityön raportoinnin ja arvioinnin mallien kehittäminen

Lisätiedot

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS Kyselyn tulokset Tampereen ammattikorkeakoulu Raportti Lokakuu 215 Sosionomikoulutus 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTONHANKINTA... 4 3 TULOKSET... 5 3.1 Tulokset graafisesti...

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Hyväksytty kaupunginhallituksessa 18.12.2006 Helinä Mäenpää viestintäpäällikkö Jyväskylän kaupungin viestinnän tavoite Viestintä tukee tasapuolista tiedonsaantia,

Lisätiedot

Miksi oppijoiden osallistamista Aikuisoppijan viikon toteuttamisessa tarvitaan? MALLI: OPPIJOIDEN OSALLISTAMINEN AIKUISOPPIJAN VIIKON TOTEUTTAMISESSA

Miksi oppijoiden osallistamista Aikuisoppijan viikon toteuttamisessa tarvitaan? MALLI: OPPIJOIDEN OSALLISTAMINEN AIKUISOPPIJAN VIIKON TOTEUTTAMISESSA Oppijan osallistamisen malli Aikuisoppijan viikon toteuttamisessa Miksi oppijoiden osallistamista Aikuisoppijan viikon toteuttamisessa tarvitaan? Aikuisoppijoiden osallistuminen Aikuisoppijan viikon (AOV)

Lisätiedot

Työryhmistä tehoa tulosten hyödyntämiseen

Työryhmistä tehoa tulosten hyödyntämiseen Työryhmistä tehoa tulosten hyödyntämiseen Esimerkkinä Sipoon kouluterveyskyselytyöryhmän toiminta 20.9.2011 Visio Lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaamisella Suomen halutuin Taustaa Kyselyn tuloksia hyödynnetty

Lisätiedot

Kansalaiset: Yle, STT ja MTV3 luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio)

Kansalaiset: Yle, STT ja MTV3 luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio) TIEDOTE Sivu Kansalaiset: Yle, STT ja MTV luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio) Valtaosa suomalaisista luottaa erittäin tai melko paljon Ylen TV- ja radiouutisiin ( %),

Lisätiedot

Sovari vaikuttavuustiedon hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä. Riitta Kinnunen Etsivän nuorisotyön päivät, Tampere

Sovari vaikuttavuustiedon hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä. Riitta Kinnunen Etsivän nuorisotyön päivät, Tampere Sovari vaikuttavuustiedon hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä Riitta Kinnunen Etsivän nuorisotyön päivät, Tampere 6.-7.2.2019 Sovari sosiaalisen vahvistumisen mittari Työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön

Lisätiedot

Yhteinen tulevaisuus maaseudulla -hanke

Yhteinen tulevaisuus maaseudulla -hanke Yhteinen tulevaisuus maaseudulla -hanke 1.1.2012-31.12.2014 Rahoittajina Keski-Suomen ja Pirkanmaan ELY -keskukset Hankkeen taustaa: Toimintarahan riittävyyteen piti reagoida ajoissa, ennen kuin rahat

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA 2012-2015

LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA 2012-2015 LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA 2012-2015 Lasten ja nuorten osallisuus koulun ja nuorisotyön yhteistyönä seminaari 12.9.2011 Tanja Räty koordinaattori / osallisuuskasvatus Jyväskylän

Lisätiedot

1.TOIMINTASUUNNITELMA... 2

1.TOIMINTASUUNNITELMA... 2 TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 1.1 31.12.2016 Sisällysluettelo 1.TOIMINTASUUNNITELMA... 2 1.1 Yhdistyksen oma toiminta... 2 1.2. LEADER hanketoiminta... 3 1.3. LEADER hallinto ja viestintä... 3 1.4.

Lisätiedot

Hyvien käytäntöjen juurtuminen

Hyvien käytäntöjen juurtuminen Hyvinvointia työstä Hyvien käytäntöjen juurtuminen Mikko Nykänen 11.12.2015 Työterveyslaitos Esittäjän Nimi www.ttl.fi 2 Hyvän käytännön määritelmä Hankkeen aikana kehitetyt uudet tuotteet, palvelut, mallit,

Lisätiedot

Väsyttääkö viestintä? 7.4.2016 Yhteismetsäpäivät Sibelius-talo, Lahti

Väsyttääkö viestintä? 7.4.2016 Yhteismetsäpäivät Sibelius-talo, Lahti Väsyttääkö viestintä? 7.4.2016 Yhteismetsäpäivät Sibelius-talo, Lahti Ehkä et näe kaikkia MAHDOLLISUUKSIA! Herätysvinkit tarjoaa @Someleontti Saa kuvata & somettaa! Viestintätyyli: Lulu Manhattan HENKILÖ

Lisätiedot

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää!

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Median matkassa Media on tuotettua todellisuutta. Media tarjoaa informaatiota ja tapoja ymmärtää maailmaa. Suomalaiseksi sanaksi media on päätynyt englannin

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi

Ympäristövaikutusten arviointi Kaupunginhallitus 166 24.04.2012 LAUSUNTO TALVIVAARAN KAIVOKSEN LAAJENNUKSEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMASTA 67/1/112/2012 KHALL 166 Ympäristönsuojelusihteeri 18.4.2012 Kainuun elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Itä-Suomen liikennestrategia. Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä

Itä-Suomen liikennestrategia. Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä Itä-Suomen liikennestrategia Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä strategian laadintaprosessi, sisältö ja toteutuksen suuntaviivoja Lähtökohtana

Lisätiedot

Viestinnän kohdentaminen ja viestintä häiriötilanteissa. 29.10.2015 Anna-Maria Maunu

Viestinnän kohdentaminen ja viestintä häiriötilanteissa. 29.10.2015 Anna-Maria Maunu Viestinnän kohdentaminen ja viestintä häiriötilanteissa 29.10.2015 Anna-Maria Maunu Viranomaisviestintä? 28.1.2015 Anna-Maria Maunu Viestintä kohdentuu kun on: kiinnostava viesti selkeä kieli osattu käyttää

Lisätiedot

Verkkoviestintäkartoitus

Verkkoviestintäkartoitus Verkkoviestintäkartoitus 9.2.2015 Minna Helynen minna.helynen@tampere.fi http://www.tyollisyysportti.fi/seutunuotta https://www.facebook.com/seutunuotta @seutunuotta http://takuullatekemista.blogspot.fi/

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus/lakeuden sote. Viestintästrategia- ja suunnitelma

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus/lakeuden sote. Viestintästrategia- ja suunnitelma Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus/lakeuden sote Viestintästrategia- ja suunnitelma Viestinnän lähtökohdat Tilanne: epätietoisuus sote-uudistuksen etenemisestä, päätöksenteon

Lisätiedot

Hämeenlinna Kielitivoli. Vieraiden kielten opetuksen tukiverkko

Hämeenlinna Kielitivoli. Vieraiden kielten opetuksen tukiverkko Hämeenlinna Kielitivoli Vieraiden kielten opetuksen tukiverkko Taustalla Kuntaliitos 2009: viiden ympäröivän pienen kunnan liittyminen Hämeenlinnan kaupunkiin Liittyneillä kunnilla omat ops:t, toimintakulttuurit,

Lisätiedot

Tilaisuuden avaus ja YVA-menettelyn esittely. Hankkeen ja hankkeesta vastaavan esittely

Tilaisuuden avaus ja YVA-menettelyn esittely. Hankkeen ja hankkeesta vastaavan esittely Balticconnector maakaasuputki Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) yleisötilaisuus Inkoossa 27.5.2015 Tilaisuuden avaus ja YVA-menettelyn esittely Leena Eerola, Uudenmaan ELY-keskus Hankkeen ja hankkeesta

Lisätiedot

Yleiskaava Andrei Panschin & Matilda Laukkanen /

Yleiskaava Andrei Panschin & Matilda Laukkanen / Yleiskaava 2029 Andrei Panschin & Matilda Laukkanen / 9.12.2016 Esityksen sisältö Yleiskaavan 2029 tavoitteisto ja eteneminen Asukasnäkökulma suunnittelussa Turun kaupungin visio 2029 Suomen Turku on kiinnostava

Lisätiedot

Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä. Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012

Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä. Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012 Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012 Cocomms lyhyesti Vahvuuksiamme ovat yritys-, talous-, terveys- ja lääke-

Lisätiedot

VALTATIEN 12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ ALASJÄRVI HUUTIJÄRVI -HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE

VALTATIEN 12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ ALASJÄRVI HUUTIJÄRVI -HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE VALTATIEN 12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ ALASJÄRVI HUUTIJÄRVI -HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE Pitkäjärvenkoulu, 16.6.2015 klo 18-20 Leena Ivalo YVA-yhteysviranomainen Pirkanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Ryhmäkohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman (ryhmävasun) laatiminen ja käyttöönottaminen Porin kaupungin päiväkodeissa. Marja Saine

Ryhmäkohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman (ryhmävasun) laatiminen ja käyttöönottaminen Porin kaupungin päiväkodeissa. Marja Saine Ryhmäkohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman (ryhmävasun) laatiminen ja käyttöönottaminen Porin kaupungin päiväkodeissa. Marja Saine Valtakunnalliset linjaukset Kuntatason linjaukset Yksikkötason suunnitelmat

Lisätiedot

Johtoryhmäanalyysi Johtoryhmille, jotka haluat varmistaa vahvuuksiensa täysmittaisen hyödyntämisen ja löytää yhteiset kehittämisen tavoitteet.

Johtoryhmäanalyysi Johtoryhmille, jotka haluat varmistaa vahvuuksiensa täysmittaisen hyödyntämisen ja löytää yhteiset kehittämisen tavoitteet. Johtoryhmäanalyysi Johtoryhmille, jotka haluat varmistaa vahvuuksiensa täysmittaisen hyödyntämisen ja löytää yhteiset kehittämisen tavoitteet. 22.9.2011 Promenade Research 1 Promenade Research Oy Asiantuntevin

Lisätiedot

Tulevaisuuden asuntotuotanto Asuinympäristön digitaalisuushanke

Tulevaisuuden asuntotuotanto Asuinympäristön digitaalisuushanke Tulevaisuuden asuntotuotanto Asuinympäristön digitaalisuushanke Heli Suuronen 7.2.2018 MAL-verkosto ALLPPT.com _ Free PowerPoint Templates, Diagrams and Charts Asuinympäristön digitaalisuus Hankkeen tavoitteena

Lisätiedot

Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1.10.2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö. Paikallismuseo matkailun kehittäjänä?

Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1.10.2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö. Paikallismuseo matkailun kehittäjänä? Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1..2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö Paikallismuseo matkailun kehittäjänä? Matkailu ja kotiseututyö & museot alueen kulttuuri kiinnostaa aina matkailijoita

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA Hyvä ja turvallinen oppimisympäristö on sekä perusopetuslain että lastensuojelulain kautta tuleva velvoite huolehtia oppilaiden sosiaalisesta,

Lisätiedot

Asiakaskokemuksen mittaamisen kehittäminen

Asiakaskokemuksen mittaamisen kehittäminen Asiakaskokemuksen mittaamisen kehittäminen Avo- ja asumispalveluissa 2017 2018 29.11.2017 1 Asiakkaan osallistumisen ympäristöt 1. Asiakaslähtöiset arvot 2. Asiakkuuksien johtaminen 3. Asiakkuudenhallinta

Lisätiedot

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta SUUNNITELMATYÖN TILANNEKATSAUS 03.05.07/ Mari Mikkola Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalveluiden

Lisätiedot

JIK ky:n viestinnän strategia 2015 2018

JIK ky:n viestinnän strategia 2015 2018 JIK ky:n viestinnän strategia 2015 2018 johtoryhmä 12.5.2015 YT-ryhmä 5.6.2015 johtokunta 18.6.2015 yhtymäkokous 2.12.2015 Sisältö 1. Tausta 2 2. Terveydenhuollon kuntayhtymän viestintää ohjaavat säädökset

Lisätiedot