Inflaatiokorjaus ja siihen sovellettavat hintaindeksit sähköverkkotoiminnan valvontamallissa

Inflaatiokorjaus ja siihen sovellettavat hintaindeksit sähköverkkotoiminnan valvontamallissa Timo Kuosmanen & Heikki Pursiainen Sigma-Hat Economics Oy 16.6.2011

1. Johdanto Sähkön jakeluverkko on luonnollinen monopoli, jonka hinnoittelun kohtuullisuutta Suomessa valvoo Energiamarkkinavirasto (EMV). EMV:n valvontamalli perustuu neljän vuoden pituisiksi määriteltyihin valvontajaksoihin. Koska rahan arvo muuttuu valvontajakson aikana, tulee rahan arvon muutos eli inflaatio ottaa huomioon kun eri vuosina toteutuneita kustannuksia tai tuottoja lasketaan yhteen. Lisäksi valvontamallissa käytetään myös edellisten valvontajaksojen tietoja mm. tehostamiskannustimen määrittämisessä. Tämän takia inflaatiokorjaus ja siihen sovellettava hintaindeksi tai indeksikori ovat erittäin keskeisiä kysymyksiä valvontamallin toimivuuden ja kannustinvaikutusten näkökulmasta. Toisella valvontajaksolla 2008 2011 EMV soveltaa inflaatio-korjauksessa inflaatioennustetta, joka perustuu kyseistä vuotta edeltävän vuoden rakennuskustannusindeksin huhti-kesäkuun indeksipistelukujen keskiarvon muutokseen. Tämän selvityksen tarkoituksena on arvioida nykyisen inflaatiokorjausmenetelmän mahdollisia ongelmia ja riskejä, sekä arvioida tarkoitukseen paremmin soveltuvia vaihtoehtoja erityisesti kolmannen valvontajakson 2012 2015 valmistelua silmällä pitäen, ottaen huomioon myös pidemmän aikavälin kehittämistarpeet. Lisäksi selvityksen tarkoituksena on selvittää, johtaako nykyisin sovellettava menettely inflaation huomioimiseen useampaan kertaan riskittömän tuottoasteen määrittelyssä, sekä arvioida kuinka tämä ongelma voitaisiin ratkaista. Raportin rakenne on seuraava. Pohdimme luvussa 2 inflaatiokorjauksen yleisiä periaatteita sekä esittelemme kaksi vaihtoehtoista lähestymistapaa. Luvussa 3 tarkastelemme riskittömän reaalisen tuottoasteen määrittelyä sekä siinä sovellettavan inflaatiokorjauksen periaatteita. Luvussa 4 arvioidaan valvontamallin kustannuskomponenttien hintakehitystä parhaiten kuvaavan hintaindeksin valintaa. Luvussa 5 tarkastellaan inflaation ennustamiseen liittyvää problematiikkaa sekä keinoja ennustevirheen eliminoimiseksi tai ainakin sen minimoimiseksi. Selvyyden vuoksi käytämme raportin eri luvuissa esitettäviin konkreettisiin toimenpide-ehdotuksiin juoksevaa numerointia. Raportin viimeisessä luvussa 6 esitetyt toimenpide-ehdotukset kerätään yhteen samalle listalle. 2. Inflaatiokorjauksen periaatteet 2.1 Kaksi ratkaisumallia Inflaatiokorjauksen tarkoituksena on saattaa valvontajakson eri vuosien euromääräiset suureet keskenään vertailukelpoisiksi korjaamalla (ts. deflatoimalla tai reflatoimalla) eri vuosien lukuja sopivilla hintaindekseillä. Käytännössä mielekkäitä ratkaisumalleja on kaksi. Ensimmäinen strategia on pitää kaikki tarkastelut koko valvontajakson ajan reaalisina (ts. kiinteähintaisena) deflatoimalla kunkin vuoden luvut valvontajakson ensimmäisen vuoden euroihin. Kolmannella valvontajaksolla siis kaikki luvut ilmoitettaisiin valitun perusvuoden, esimerkiksi vuoden 2012 euroissa. Toinen strategia on pitää tarkastelut koko ajan nimellisinä (ts. käypähintaisena) reflatoimalla aiempien vuosien luvut kulloinkin käsillä olevan ajanhetken euroiksi. Tässä ratkaisussa siis esimerkiksi vuonna 2014 kaikki vuosien 2012 ja 2013 tiedot muutettaisiin 2014 euroiksi. Kumpikin strategia mahdollistaa kuluvan vuoden lukujen vertailun valvontajakson aikaisempiin vuosiin. Näkemyksemme on, että ensimmäinen strategia, jossa tarkastelut pidetään reaalisina koko valvontajakson ajan, on vaihtoehdoista luontevin. Perustelemme näkemyksemme osaluvussa 2.2. Koska siirtyminen kokonaan reaaliseen järjestelmään saattaa olla liian radikaali muutos huomioiden 2

valvontamallin valmisteluun käytettävissä oleva aikataulu, esitämme osaluvussa 2.3 myös nimellisiin hintoihin perustuvan mallin. 2.2 Paras ratkaisu: reaalisen ali- ja ylijäämän malli Yksinkertaisin ratkaisu inflaation huomioimiseksi valvontamallissa on kokonaan reaalisiin suureisiin perustuva malli. Niin kohtuullinen kuin toteutunut oikaistu tuottokin ilmoitetaan tässä mallissa kiinteähintaisina valvontajakson alun hinnoissa. Kiinteähintaiset yli- tai alijäämät ovat tällöin vertailukelpoisia ja niitä voidaan mielekkäästi laskea yhteen. Laskelmien palauttaminen nimellishintaisiksi tehdään valvontajakson lopussa, jolloin koko valvontajaksolla kertynyt yli- tai alijäämä voidaan muuttaa käypiin hintoihin yleistä inflaatiota mittaavan kuluttajahintaindeksin avulla. Merkittävin etu reaalisessa mallissa on se, että sähköverkon jälleenhankinta-arvon laskeminen on helppoa. Valvontamallin eri osatekijöistä inflaatiokorjauksen tekeminen on selvästi haastavinta juuri sähköverkon jälleenhankinta-arvon kohdalla. Jälleenhankinta-arvo on summa sähköverkon komponenttien valvontajakson alun yksikköhinnoilla painotetuista määristä. Nimellishintaisessa järjestelmässä jälleenhankinta-arvo täytyy aina korjata kuluvan vuoden tasolle. Ihanteellinen jälleenhankinta-arvon inflaatiokorjaus edellyttäisi päivitettyihin komponenttien yksikköhintoihin perustuvan indeksin käyttöä. Koska tällaista indeksiä ei ole tällä hetkellä saatavilla, täytyy reflatointi suorittaa jollakin muulla tavalla (ks. osaluku 4.4). Kokonaan reaalisessa järjestelmässä tätä monimutkaista inflaatiokorjausta ei tarvita lainkaan. Reaalinen jälleenhankinta-arvo saadaan nimittäin yksinkertaisesti päivittämällä komponenttien määrät vuosittain mutta pitämällä hinnat ensimmäisen vuoden tasolla. Näin saadaan jokaiselle vuodelle kiinteähintainen jälleenhankinta-arvo. Menetelmä on täsmälleen sama kuin mitä sovelletaan esimerkiksi kansantalouden tilinpidossa kiinteähintaisen bruttokansantuotteen laskennassa. Toisin sanoen reaalisen ratkaisumallin keskeinen etu on se, että inflaatiokorjauksen näkökulmasta hankalinta komponenttia ei tarvitse korjata lainkaan. Reaalinen ratkaisumalli edellyttää tietenkin, että myös toteutunut tuotto lasketaan kiinteähintaisena. Yksinkertaisimmillaan tämä voidaan toteuttaa niin, että toteutunut oikaistu tuotto lasketaan nimellishintaisena joka vuosi ja deflatoidaan sen jälkeen kuluttajahintaindeksillä. Mikäli tämä ratkaisu tuntuu liian karkealta, voidaan toteutuneen oikaistun tuoton eri osatekijöitä toki deflatoida erikseen tähän tarkoitukseen parhaiten sopivilla hintaindekseillä. Tätä on käsitelty tarkemmin luvussa 4. Kokonaisuutena voidaan siis todeta, että reaalisessa mallissa inflaatiokorjaus pääoman mittaamisessa on huomattavasti yksinkertaisempaa kuin nimellisessä mallissa. Nimellishintoihin perustuvassa mallissa samoja euromääräisiä suureita inflaatiokorjataan useampaan kertaan kun alun perin reaaliset suureet ensin reflatoidaan nimellisiksi ja sen jälkeen palautetaan deflatoimalla takaisin reaalisiksi. Kiinteähintaisen laskennan käyttö yksinkertaistaisi mallin rakennetta koska näitä ylimääräisiä rahan arvon muunnoksia edes takaisin ei tarvita. Toisaalta toteutuneen oikaistun tuoton osalta inflaatiokorjaus on täsmälleen yhtä yksinkertaista kuin nimellisessä mallissa. 3

Ehdotus 1a: Sovelletaan koko valvontajakson ajan systemaattisesti kiinteähintaista reaalisiin euromääräisiin suureisiin perustuvaa laskentamallia. Reflatoidaan valvontajakson aikana kertyvä yhteenlaskettu reaalinen ali- tai ylijäämä seuraavalle valvontajaksolle siirryttäessä käyttäen kuluttajahintaindeksiä. 2.3 Toiseksi paras ratkaisu: Nimellisen ali- ja ylijäämän malli Vaikka reaalisen ali- ja ylijäämän malli on näkemyksemme mukaan paras ratkaisu, voi olla että muutos on liian radikaali toteutettavaksi kolmannen valvontajakson valmisteluun käytettävissä olevalla aikataululla. Tämän vuoksi esitetään myös nimellisiin hintoihin perustuva ratkaisumalli. EMV:n uusin suuntaviivaluonnos (EMV, 2011) perustuu nimelliseen ali- ja ylijäämän malliin. Kunkin vuoden tilinpäätöstiedot lasketaan nimellishinnoin, ja alun perin reaalisina lasketut tiedot kuten esimerkiksi verkkokomponenttien yksikköhinnat reflatoidaan kulloinkin käsillä olevan vuoden euroiksi. Tässä mallissa kunkin vuoden ali- tai ylijäämä lasketaan tarkasteluvuoden käyvin hinnoin, missä ei sinänsä ole mitään ongelmaa. Kuitenkin keskeinen ongelma tässä menettelyssä on se, että eri vuosina kertyvät ali- ja ylijäämät eivät ole keskenään vertailukelpoisia. Esimerkiksi miljoona euroa vuoden 2012 hinnoin on huomattavasti arvokkaampi kuin miljoona euroa vuoden 2015 hinnoin. Tämän takia eri vuosina kertyviä nimellishinnoin laskettuja ali- ja ylijäämiä (ts. vuoden 2012 ylijäämä vuoden 2012 hinnoin, vuoden 2013 ylijäämä vuoden 2013 hinnoin, vuoden 2014 ylijäämä vuoden 2014 hinnoin, ja vuoden 2015 ylijäämä vuoden 2015 hinnoin) ei ole mielekästä laskea suoraan yhteen. Tässä on selkeä epäkohta, jota valvontamallissa ei tietääksemme ole tähän saakka huomioitu. Mikäli ali- ja ylijäämä lasketaan vuosittain nimellishinnoin ja kertyneet ali- ja ylijäämät lasketaan suoraan yhteen ilman inflaatiokorjausta, verkonhaltijoille syntyy vääränlainen kannustin kerätä ylijäämää valvontajakson alussa. Ehdotus 1b: Mikäli sovelletaan nimellisen ali- ja ylijäämän mallia laskemalla verkonhaltijoiden ali- ja ylijäämät uusimman suuntaviivaluonnoksen mukaisesti kunkin vuoden nimellishinnoin, ehdotamme että ennen eri vuosina kertyneiden ali- ja ylijäämien yhteenlaskemista tehdään inflaatiokorjaus, jossa eri vuosina kertyneet ali- ja ylijäämät muunnetaan keskenään vertailukelpoisiksi. Inflaatiokorjauksessa sovellettavaksi hintaindeksiksi suosittelemme kuluttajahintaindeksiä, jota käytetään laajasti yleisenä inflaation mittarina. 3. Riskitön tuottoaste ja inflaatio Tämän luvun tarkoituksena on analysoida, kuinka nimellisestä riskittömästä korosta voidaan laskea reaalinen riskitön korko. EMV:n uusimman suuntaviivaluonnoksen mukaan riskitön tuottoaste määritellään ja lasketaan seuraavasti (EMV, 2011, s. 28): Yleisesti riskittömänä korkokantana käytetään pitkää korkoa, esimerkiksi valtion liikkeelle laskemien joukkolainojen tuottoa, jolloin olennaista on maturiteetin eli lainaajan valinta. Oman pääoman sijoitushorisontin tulisi olla useita vuosia, jolloin pitkän joukkolainan tuoton käyttö riskittömän koron mittarina verkkotoiminnassa on perusteltua. Energiamarkkinavirasto käyttää riskittömänä korkokantana Suomen valtion kymmenen vuoden obligaation korkoa, jonka arvona käytetään valvontajakson kutakin vuotta edeltävän vuoden toukokuun toteutunutta arvoa (toukokuun 4

keskiarvoa). Vuosittain päivitettävä riskittömän korkokannan nimellinen arvo saadaan Suomen Pankin Rahoitusmarkkinat -tilastokatsauksessa julkaistavasta Suomen valtion kymmenen vuoden obligaation noteerauksesta. Nimellinen riskitön korkokanta päivitetään kohtuullisen tuoton laskennassa vuosittain, jolloin se sisältää vuotuisen inflaatio-odotuksen. Reaalisen riskittömän korkokannan laskemiseksi inflaatio-komponentti vähennetään nimellisestä korkokannasta. Ennen kolmannen valvontajakson suuntaviivojen lopullisen version laatimista, Energiamarkkinavirasto selvittää sopivaa indeksiä, jonka avulla nimellisestä riskittömästä korosta saadaan laskettua reaalinen riskitön korko. Suuntaviivaluonnoksessa esitetty menettely ja sen perustelut ovat seuraavat (EMV, 2011, s. 9): Verkonhaltijan kohtuullisen tuoton laskennassa keskeinen inflaatiokorjaus tehdään päivittämällä vuosittain verkkotoimintaan sitoutunutta oikaistua pääomaa. Inflaatiokorjaus tehdään vuosittain päivittämällä rakennuskustannusindeksin avulla (myöhemmin tässä luvussa kuvatulla tavalla) sähköverkon yksikköhinnat, joiden avulla muodostetaan sähköverkon jälleenhankinta-arvo (ks. tämän asiakirjan luku 3.1.1). Muun sitoutuneen oikaistun pääoman arvostuksen osalta Energiamarkkinavirasto käyttää verkonhaltijan kyseisen vuoden eriytetyn taseen mukaisia arvoja ilman rahanarvon korjausta. Koska verkkotoimintaan sitoutunut oikaistu pääoma päivitetään verkonhaltijan kohtuullista tuottoa laskettaessa vuosittain, se sisältää edellä esitetyn inflaatiokorjauksen jälkeen vuotuisen inflaatio-odotuksen. Tällöin verkonhaltijan kohtuullista tuottoa laskettaessa kohtuullisen tuottoasteen osana oleva riskitön korko otetaan huomioon reaalisena eli siitä poistetaan inflaation vaikutus, jotta inflaatiota ei otettaisi valvontamenetelmissä huomioon kahteen kertaan. Energiamarkkinavirasto tekee kohtuulliseen tuottoasteeseen (4.2.1) inflaatiokorjauksen vuosittain päivitettävään, laskennassa yhtenä parametrina olevaan, riskittömään korkokantaan, jona käytetään Suomen valtion kymmenen vuoden obligaation korkoa. Riskitön korkokanta lasketaan reaalisena poistamalla siitä inflaation vaikutus. Näkemyksemme mukaan nimelliseen tuottoasteeseen sisältyvä inflaatio-odotus voidaan rinnastaa inflaatiokorjaukseen, joten kaksinkertaisen inflaatiokorjauksen välttämiseksi on perusteltua soveltaa reaalista riskitöntä tuottoastetta. Reaalisen riskittömän tuottoasteen käyttö on perusteltua riippumatta siitä, sovelletaanko edellisessä luvussa ehdotettua reaalisen ali- ja ylijäämän mallia (Ehdotus 1a) vai nimellisen ali- ja ylijäämän mallia (Ehdotus 1b). Molemmissa tapauksessa riskittömän tuottoasteen (%) tulee olla yhtä suuri, jotta molemmilla laskutavoilla päädytään samaan lopputulokseen. Reaalisen ali- ja ylijäämän mallissa kaikki euromääräiset suureet, mukaan lukien riskitön tuotto (euroina), esitetään johdonmukaisesti valitun perusvuoden kiintein hinnoin. Vaikka pääomakanta reflatoidaan vuosittain vastaamaan tarkasteluvuoden hintatasoa, tulee myös nimellisen ali- ja ylijäämän mallissa soveltaa reaalista riskitöntä tuottoastetta jotta perusvuoden hintatasoon deflatoitu riskitön tuotto olisi täsmälleen yhtä suuri kuin reaalisen ali- ja ylijäämän mallissa. EMV:n suuntaviivaluonnoksessa esitettyyn menettelyyn sisältyy kuitenkin eräitä käytännöllisiä ongelmia, jotka käyvät parhaiten ilmi kun tarkastellaan reaalisen riskittömän koron toteutunutta kehitystä vuosina 2005 2011 (taulukko 1). Kun reaalinen riskitön korko lasketaan edellä esitetyn periaatteen ja EMV:n suuntaviivaluonnoksen mukaisesti käyttäen inflaatiokorjauksessa rakennuskustannusindeksin (RKI) edellisen vuoden huhti-kesäkuun pistelukujen keskiarvoa, havaitaan että reaalinen riskitön korko on näin laskettuna ollut negatiivinen vuosina 2006, 2008 ja 2009. Tämä on käytännössä hyvin hankalaa valvontamallin soveltamisen kannalta: malliin sisältyy riski, että reaalinen riskitön tuottoaste painuu negatiiviseksi myös tulevaisuudessa. 5

Taulukko 1: Nimellisen ja reaalisen riskittömän koron kehitys vuosina 2005 2011 EMV:n suuntaviivaluonnoksen mukaisesti laskettuna Vuosi Nimellinen 10v. obligaatiokorko (%, toukokuun keskiarvo) RKI:n muutos (%, edellisen vuoden huhtikesäkuun keskiarvo) Reaalinen riskitön korko (%) 2005 3,33 1,92 1,41 2006 3,94 4,23 0,29 2007 4,33 2,88 1,45 2008 4,47 6,37 1,90 2009 3,91 4,31 0,40 2010 3,03-1,15 4,19 2011 3,33 0,61 2,73 Negatiivisten arvojen lisäksi toinen ongelma on siinä, että reaalinen riskitön korko vaihtelee melko rajusti vuodesta toiseen. Sekä valtion obligaatiokorkoon että varsinkin hintaindekseihin sisältyy verkonhaltijoiden kannalta huomattavia riskejä. Niiden erotus kuvaa kyllä reaalista korkoa, mutta siihen sisältyvät sekä valtion obligaatiokorkoon että inflaatioon liittyvät riskit. Ensinnäkin valtion obligaatiokorkoon sisältyy riskipreemio, joka riippuu mm. valtion velan suuruudesta suhteessa bruttokansantuotteeseen. Kreikan, Irlannin ja Portugalin lainatakaukset ja vakaussopimuksiin liittyvät sitoumukset voivat nostaa Suomen valtion obligaatiokorkoa seuraavien valvontajaksojen aikana. Jos Euro-alue ajautuu vakaavaan rahoituskriisiin (esim. Espanja, Italia), valtion obligaatiokorko saattaa nousta huomattavasti. Suomen valtion lainanhoitokykyyn sisältyy nykyoloissa riskejä, jotka olisi syytä puhdistaa pois riskittömästä tuottoasteesta. Kuviossa 1 on esitetty valtion 10-vuoden obligaatiokoron kehitys vuosina 1992 2011. Kuviosta havaitaan, että 1990-luvun lamavuosina valtion obligaatiokorkoon sisältyi huomattava riskipreemio, joka nosti obligaatiokoron yli 10 prosentin tasolle. Tämä vastaa Kreikan, Irlannin ja Portugalin valtionobligaatioiden tämänhetkistä korkotasoa. Kuviossa 1 havaittava vaihtelu johtuu ennen kaikkea muutoksista inflaatio-odotuksissa sekä riskipreemiossa. 6

1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 16,00 14,00 12,00 10,00 8,00 6,00 4,00 2,00 0,00 Kuvio 1: Suomen valtion 10 vuoden obligaatiokoron kehitys 1992 2011 Toiseksi, verkkokomponenttien yksikköhintojen inflaatiokorjaus on sinänsä haastava tehtävä, johon ei ole tällä hetkellä tarjolla täysin tyydyttävää ratkaisua. Inflaatioennusteen käyttö (ts. RKI:n edellisen vuoden pistelukujen käyttö seuraavan vuoden inflaation mittaamiseen, jota tarkastellaan tarkemmin luvussa 5) ei pienennä inflaatioriskiä: malliin sisältyy myös ennustevirheiden riski. RKI:n korvaaminen jollakin maltillisemmin kehittyvällä hintaindeksillä (esim. kuluttajahintaindeksi) voisi lieventää ongelmia, mutta inflaatioriski ja negatiivisen reaalikoron mahdollisuus säilyvät hintaindeksin valinnasta riippumatta. Ongelman ratkaisemiseksi ehdotamme seuraavaa menettelyä: Ehdotus 2: Sovelletaan reaalisena riskittömänä tuottoasteena pitkän aikavälin keskimääräistä reaalista Suomen valtion 10 vuoden obligaatiokorkoa, joka määritellään ennen valvontajakson alkua ja pidetään vakiona koko valvontajakson ajan. 7

Jos reaalinen riskitön tuottoaste määritellään etukäteen pitkän aikavälin keskimääräisen reaalikoron suuruiseksi, on riskitön tuottoaste tällöin verkonhaltijan kannalta määritelmän mukaisesti täysin riskitön ja myös etukäteen tiedossa. Siten ehdotus poistaisi obligaatiokoron vaihteluista ja varsinkin inflaatiosta aiheutuvat riskit. Myös negatiivisen tuottoasteen ongelma käytännössä eliminoituu. Ehdotus 2 ei ole tällä toimialalla uusi: esimerkiksi Ison-Britannian sähköverkkotoiminnan valvonnasta vastaava viranomainen (Ofgem) soveltaa vastaavankaltaista menettelyä. Reaalista riskitöntä tuottoastetta on hyvin perusteltua arvioida pitkän aikavälin keskimääräisen reaalisen obligaatiokoron perusteella. Käyttämällä pitkän ajanjakson keskiarvoa, on perusteltua olettaa, että riskitön tuottoaste ei muutu olennaisesti seuraavan neljän vuoden pituisen valvontajakson aikana. Riskittömän tuottoasteen suuruutta on kuitenkin syytä arvioida uudestaan valvontajakson vaihtuessa. Suomen valtion 10-vuoden nimellinen obligaatiokorko oli ajanjaksolla 2.1.2002 31.12.2010 keskimäärin 3,96%. 1 Vastaavana ajankohtana kuluttajahintaindeksin muutos oli keskimäärin 1,64% vuodessa ja vastaavasti rakennuskustannusindeksin muutos oli 2,90% vuodessa. Jos reaalinen obligaatiokorko lasketaan yleisesti käytetyn kuluttajahintaindeksin perusteella, saadaan keskimääräiseksi reaaliseksi obligaatiokoroksi 2,33%. Vastaavasti rakennuskustannusindeksin perustella laskettuna reaalikorko olisi 1,06% vuodessa. Muiden regulaattoreiden soveltaman riskittömän tuottoasteen arvot vaihtelevat yleensä välillä 2% 2,5% (ks. esim. PwC, 2009, taulukko 6, s. 16-18). Ehdotamme valvontamallin kolmannella valvontajaksolla sovellettavaksi kuluttajahintaindeksin avulla korjattua keskimääräistä obligaatiokorkoa 2,33% vuodessa. 4. Hintaindeksin valinta ja soveltaminen 4.1 Inflaatiokorjausta vaativat kustannuskomponentit Valvontamallissa inflaatiokorjaus tehdään seuraaville kustannuskomponenteille (mm. tehostamiskannustinta laskettaessa): Sähköverkon jälleenhankinta-arvosta laskettu tasapoisto (JHATP) Operatiiviset kustannukset (OPEX) Keskeytyksistä aiheutuva haitta (KAH) Toisella valvontajaksolla ja toistaiseksi myös kolmannen valvontajakson suuntaviivaluonnoksessa inflaatiokorjaus tehdään kaikkien kustannuskomponenttien osalta käyttäen rakennuskustannusindeksiä (RKI). Tilastokeskuksen mukaan RKI kuvaa keskeisiltä rakenneominaisuuksiltaan samankaltaisten rakennustöiden ja rakennusten rakennuskustannusten suhteellista muutosta rakentamisessa käytettyjen peruspanosten hintakehityksen avulla. RKI:n kokonaisindeksissä on mukana mm. rakennusmateriaalien hinnat ja rakennusalan palkat. Koska rakennusala on erittäin herkkä suhdanteille, RKI vaihtelee voimakkaammin suhdannetilanteesta riippuen kuin esimerkiksi yleisenä inflaation mittarina käytetty kuluttajahintaindeksi (KHI). 1 Tämä tarkastelujakso alkaa yhteisvaluutta euron käyttöönotosta ja jatkuu viimeisimmän kokonaisen kalenterivuoden loppuun. Markka-aikana obligaatiokorkoon sisältyi kansainvälisten sijoittajien näkökulmasta huomattava valuuttakurssiriski, joten vuotta 2002 aikaisemmat havainnot on perusteltua jättää tämän vuoksi pois tarkastelusta. 8

Inflaatiokorjauksen yleisenä periaatteena ehdotamme, että jokainen kustannuskomponentti deflatoidaan erikseen kyseisen kustannuskomponentin hintakehitystä kaikkein parhaiten kuvaavalla julkisesti saatavilla olevalla indeksillä. Tehostamiskannustimen laskennassa käytettävä reaalinen kokonaiskustannus voidaan laskea siten, että ensin JHATP, OPEX ja KAH deflatoidaan kukin erikseen, ja sitten niiden summasta otetaan keskiarvo yli tarkastelujakson 2005 2010. Tämä ei ole käytännössä tai laskennallisesti sen hankalampaa kuin yhden kokonaisindeksin soveltaminen kaikkiin kustannuskomponentteihin. Tarkastelemme seuraavaksi kutakin kustannuskomponenttia yksityiskohtaisemmin. Tarkastelujärjestys etenee helpoimmasta tapauksesta vaikeimpaan. 4.2 Keskeytyksistä aiheutuva haitta (KAH) KAH kuvaa sähkön käyttäjien keskeytyksistä kokemaa haittaa. KAH:n inflaatiokorjauksessa on siten perusteltua soveltaa yleisenä inflaation mittarina käytettävää kuluttajahintaindeksiä (KHI). Tutkimuksessa Silvast ym. (2005, luku 2.3) on tarkasteltu tarkemmin KAH:n inflaatiokorjaukseen soveltuvia menetelmiä. Myös Silvast ym. toteavat, että lyhyellä tähtäimellä KAH-arvojen päivitys voidaan tehdä kuluttajahintaindeksiin sidottuna Ehdotus 3: Sovelletaan KAH:n inflaatiokorjauksessa kuluttajahintaindeksiä. KHI:n pisteluvun kehitys (huhti-kesäkuun pistelukujen keskiarvo EMV:n soveltamalla menettelyllä laskettuna) on esitetty alla kuviossa 2 (oranssi viiva). 4.3 Kontrolloitavissa olevat operatiiviset kustannukset (OPEX) Toisen valvontajakson suuntaviivaluonnoksessa (EMV, 2007, s. 67) on esitetty yhtenä vaihtoehtona OPEX:n inflaatiokorjauksessa käytettäväksi ansiotasoindeksin ja tuottajahintaindeksiin sisältyvän kotimarkkinoiden perushintaindeksin painotettua keskiarvoa. Toisen valvontajakson suuntaviivaluonnoksessa EMV (2007) toteaa, että kyseisen indeksikorin kehitys vuosina 2000 2006 oli hyvin lähellä RKI:n kehitystä vastaavana ajanjaksona. Tämän perusteella EMV katsoi, että RKI kuvaa riittävällä tarkkuudella sekä OPEX:n että verkkokomponenttien yksikköhintojen kehitystä. Tarkastelemme seuraavaksi uusimpien tilastojen valossa RKI:n ja ansiotasoindeksin ja kotimarkkinoiden perushintaindeksin painotettuna keskiarvona muodostetun indeksikorin kehitystä. Indeksikorin painoina on käytetty 57% ansiotasoindeksille ja 43% kotimarkkinoiden perushintaindeksille, perustuen EMV:n (2007) esittämään selvitykseen. 2 Kuviossa 2 on esitetty RKI:n (punainen viiva) ja ehdotetun indeksikorin (sininen viiva) pistelukujen kehitys ajanjaksolla 2000 2010. Kuviossa esitetyt pisteluvut 2 Eksaktien indeksipainojen määrittämisen ongelmana on ulkopuoliset palvelut, joihin sisältyvien työkustannusten osuus ei ole tiedossa. EMV (2007) on arvioinut ulkopuolisten palveluiden osalta työkustannusten osuudeksi 50%. 9

on laskettu kunkin vuoden huhti-kesäkuun pistelukujen keskiarvoina EMV:n soveltaman menettelyn mukaisesti. 160 150 140 130 120 Ansiotasoindeksi Indeksikori RKI Kotim perushintaind KHI 110 100 90 80 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Kuvio 2: Rakennuskustannusindeksin (RKI), kuluttajahintaindeksin (KHI), ansiotasoindeksin, kotimarkkinoiden perushinta-indeksin sekä kahdesta edellisestä muodostetun painotetun indeksikorin pistelukujen kehitys vuosina 2000 2010. Kuviosta voidaan havaita, että RKI:n ja indeksikorin pisteluvut ovat kehittyneet lähes samaa tahtia. Kuitenkin tarkastelujakson lopussa vuosina 2009 ja varsinkin 2010 havaitaan silmämääräisestikin huomattava poikkeama. Vuonna 2008 RKI:n ja indeksikorin pisteluvut olivat hyvin lähellä toisiaan, mutta kahden edellisen vuoden (2008 2010) välillä RKI:n pisteluku laski 0,6% kun taas indeksikorin pisteluku kasvoi 3,2%. Viimeisten kahden vuoden aikana hintaindeksien ero on 3,8 prosenttiyksikköä eli keskimäärin 1,9 prosenttiyksikköä vuodessa. Tämä on hyvin merkittävä ero. Ansiotasoindeksin perusteella palkat ovat nousseet vuoden 2000 tasosta huomattavasti yleistä inflaatiovauhtia nopeammin (vrt. oranssilla viivalla merkitty KHI:n kehitys). Toisaalta materiaalikustannusten kehitystä kuvaava kotimarkkinoiden perushintaindeksi ei ole kasvanut yhtä voimakkaasti kuin ansiotasoindeksi tai RKI. Kun ansiotasoindeksistä ja kotimarkkinoiden perushintaindeksistä muodostetaan indeksikori, päädytään lähes samaan lopputulokseen kuin RKI:n avulla. Tämä ei ole yllättävää, koska RKI:n laskennassa huomioidaan vastaavalla tavoin työpanokset, tarvikepanokset ja muut panokset. Vaikka RKI on historiallisesti kehittynyt lähes samaa tahtia ehdotetun indeksikorin kanssa, mikään ei tietenkään takaa, että tulevaisuudessa hintaindeksien kehitys olisi samanlainen. Kuten edellä jo todettiin, RKI on hyvin herkkä rakennusalan suhdanteille. Sähköverkkotoiminnassa suhdannevaihteluiden merkitys on huomattavasti vähäisempi. 10

Jos RKI:n käytöstä valvontamallin muiden kustannuskomponenttien osalta luovutaan, ei RKI:n käytölle OPEX:n inflaatiokorjauksessa ole myöskään erityisiä perusteita vaikka sen historiallinen kehitys onkin seurannut varsin hyvin ehdotetun indeksikorin kehitystä. Kuitenkin viime vuosien suhdannekehitys on tuonut esiin RKI:n herkkyyden nimenomaan rakennusalan suhdanteille. Myös kotimarkkinoiden perushintaindeksiin sisältyy samankaltaisia ongelmia. Perushintaindeksi on reagoinut vuosien 2008 2010 suhdannevaihteluihin varsin rajusti. Sovellettavan hintaindeksin vakaa kehitys on valvontamallin inflaatiokorjauksen kannalta hyvin keskeinen ominaisuus. Kuviosta 2 voidaan todeta, että tarkastelussa huomioiduista indekseistä selvästi vakaimmin ovat kehittyneet ansiotasoindeksi ja kuluttajahintaindeksi. Näistä ensimmäinen kuvaa työpanoksen kustannuksen kehitystä. Jälkimmäisen voidaan tulkita kuvaavan muiden operatiivisiin kustannuksiin sisältyvien hyödykkeitten ja palvelujen kehitystä. Koska työpanoksen osuus kokonaiskustannuksesta ei ole kovin tarkasti tiedossa, muodostamme yksinkertaisuuden vuoksi indeksikorin numero kaksi yksinkertaisesti ansiotasoindeksin ja kuluttajahintaindeksin painottamattomana keskiarvona (ts. molempien indeksien painoiksi asetetaan 50%, mikä on varsin lähellä EMV:n arviota työpanoksen kustannusosuudesta). Kuviossa 3 on havainnollistettu indeksikorin 2 kehitystä (vihreä viiva) verrattuna RKI:n ja indeksikorin kahden osakomponentin kehitykseen. 160 150 140 130 120 110 Ansiotasoindeksi RKI KHI Indeksikori 2 100 90 80 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Kuvio 3: Rakennuskustannusindeksin (RKI), kuluttajahintaindeksin (KHI), ansiotasoindeksin sekä kahdesta edellisestä muodostetun painottamattoman indeksikorin 2 pistelukujen kehitys vuosina 2000 2010. Kuviosta 3 havaitaan, että indeksikorin 2 yleinen kehitys on samansuuntainen RKI:n kanssa. Kuitenkin kotimarkkinoiden perushintaindeksin korvaaminen indeksikorissa kuluttajahintaindeksillä johtaa selvästi 11

stabiilimpaan lopputulokseen. Tämän takia indeksikori 2 on arviomme mukaan valvontamallissa OPEX:n inflaatiokorjaukseen sopivampi vaihtoehto. Ehdotus 4: Sovelletaan OPEX:n inflaatiokorjauksessa yksinkertaista indeksikoria, joka muodostetaan ansiotasoindeksin ja kuluttajahintaindeksin pistelukujen keskiarvona. Koska OPEX:n inflaatiokorjaukseen ehdotettuun indeksikoriin ja siinä käytettäviin indeksipainoihin liittyy jossakin määrin epävarmuutta, ja toisaalta indeksikorin pisteluvun kehitys on historiallisesti ollut varsin vakaata, voidaan inflaatiokorjauksessa vaihtoehtoisesti soveltaa yksikertaista vakioprosenttia (vrt. alaluku 4.4), joka määritellään ehdotetun indeksikorin pitkän aikavälin keskimääräisen vuosimuutoksen perusteella. Ajanjaksolla 2000 2010 indeksikorin 2 keskimääräinen vuosimuutos oli 2,74%. 4.4 Jälleenhankinta-arvon perusteella laskettu tasapoisto (JHATP) JHATP on näistä kolmesta kustannuskomponentista selvästi hankalin tapaus. JHATP:n deflatoinnissa käytettävän hintaindeksin tulisi kuvata tärkeimpien sähköverkon komponenttien kuten ilmajohtojen, maakaapeleiden ja muuntamoiden hintojen yleistä kehitystä. Valvontamallissa verkon jälleenhankintaarvon lähtötason määrittelyssä käytettävät verkkokomponenttien yksikköhinnat perustuvat Energiateollisuus ry:n ja Empower Oy:n keräämiin tietoihin, joita ei kuitenkaan ole kerätty systemaattisesti vuosittain. Arvioimme seuraavaksi valvontamallissa käytettävien verkkokomponenttien yksikköhintojen keskimääräistä vuosimuutosta ajanjaksolla 2003 2010. Komponenttien yksikköhinnat perustuvat Energiateollisuus ry:n verkostosuosituksiin (KA 2:03, KA 2:10), Empower Oy:n laatimiin selvityksiin sekä EMV:n käytössä oleviin muihin tietoihin. Yksikköhintojen vertailuun liittyy mm. seuraavia haasteita. Ensinnäkin komponenttijaottelussa on tapahtunut muutoksia. Tämän takia joidenkin komponenttien kustannukset eivät ole vertailukelpoisia. Varsinkin sähköasemiin ja järjestelmiin liittyvien komponentit määritykset ovat muuttuneet niin paljon eri vuosina, että niiden kustannuskehitystä ei voi tutkia saatavissa olevien yksikköhintojen perusteella. Nämä komponentit on jätetty tarkastelusta pois. Toisaalta joidenkin erikoiskomponenttien investointivolyymi on ollut hyvin pieni, jolloin käytännössä yksi yhtiö on voinut määrittää yksikköhinnan. Tämän takia seuraava laskelma perustuu kaikkein yleisimmin käytössä olevien komponenttien hintoihin, joiden osuus kokonaiskustannuksista on myös suurin. Virhetulkintojen välttämiseksi rajoitumme seuraavassa yleisimpiin muuntamoihin, keski- ja pienjänniteverkon ilmajohtoihin sekä keski- ja pienjänniteverkon maakaapeleihin. Näiden komponenttien yhteenlaskettu osuus on noin 87% koko jakeluverkon jälleenhankinta-arvosta. Vertailussa huomioidut verkkokomponentit sekä niiden keskimääräinen hinnan muutos sekä kustannusosuuksiin perustuvat indeksipainot on esitetty taulukossa 2. 12

Taulukko 2: Verkkokomponenttien keskimääräinen hinnan muutos ajanjaksolla 2003 2010 Verkkokomponentti Keskim. hinnan Indeksipaino muutos / vuosi muuntamot 1-pylväsmuuntamo 4,4 % 8,8 % 2-pylväsmuuntamo 0,6 % 6,6 % 4-pylväsmuuntamo -2,4 % 5,8 % Puistomuuntamo, ulkoa hoidettava -2,7 % 1,8 % Puistomuuntamo, sisältä hoidettava -0,7 % 1,3 % Kiinteistömuuntamo 4,8 % 0,8 % 20 kv ilmajohdot Sparrow tai pienempi 1,9 % 7,7 % Raven 3,2 % 6,5 % Pigeon 2,8 % 6,0 % Al 132 tai suurempi 3,1 % 5,3 % 0,4 kv ilmajohdot AMKA 16 25 3,2 % 4,3 % AMKA 35 50 4,3 % 4,0 % AMKA 70 2,6 % 3,5 % AMKA 120 3,8 % 3,0 % Muut 3,2 % 4,3 % 20 kv maakaapelit enintään 70 maakaapeli -3,9 % 3,7 % 95-120 maakaapeli -1,5 % 2,8 % 150-185 maakaapeli -1,7 % 2,4 % 240-300 maakaapeli 0,0 % 2,0 % enintään 70 vesistökaapeli -4,4 % 2,2 % 95-120 vesistökaapeli -1,4 % 2,1 % 0,4 kv maakaapelit enintään 25 maakaapeli 2,5 % 2,7 % 35-50 maakaapeli -0,3 % 2,4 % 70 maakaapeli 1,2 % 1,8 % 95-120 maakaapeli 0,5 % 1,6 % 150-185 maakaapeli -0,4 % 1,1 % 240-300 maakaapeli 0,5 % 0,9 % enintään 35 vesistökaapeli 3,9 % 1,8 % 50-70 vesistökaapeli -2,3 % 1,5 % 95-120 vesistökaapeli 4,2 % 1,0 % Painotettu keskiarvo 1,42 % Taulukossa esitetyt hintojen muutokset on laskettu Energiateollisuus ry:n verkostosuosituksissa (KA 2:03, KA 2:10) esitettyjen yksikköhintojen, Empower Oy:n laatimien selvitysten sekä EMV:n käytössä olevien muiden tietojen perusteella. 13

Taulukosta havaitaan, että yksittäisten verkkokomponenttien hintakehityksissä on suuria eroja. Joidenkin komponenttien kuten 1-pylväsmuuntamoiden ja kiinteistömuuntamoiden hinnat ovat nousseet huomattavasti viime vuosina. Toisaalta maakaapeleiden yksikköhinnat ovat laskeneet niiden volyymin kasvaessa ja kaapelitekniikan kehittyessä. Inflaatiokorjauksessa sovellettavan hintaindeksin tulisi käytännössä huomioida jotenkin eri komponenttien toisistaan poikkeava hintakehitys. Kokonaisindeksin muodostamisessa joudutaan käytännössä painottamaan eri komponenttien hinnan muutoksia komponenttien suhteellisilla kustannusosuuksilla. Komponenttiryhmien (esim. muuntamot, 20 kv ilmajohdot, jne.) painokertoimet on laskettu EMV:n keräämien verkon teknisten tunnuslukujen perusteella käyttäen komponenttiryhmän suhteellista osuutta verkon jälleenhankinta-arvosta vuonna 2008. Nämä suhdeluvut on tämän jälkeen skaalattu siten, että taulukossa 2 esitettyjen komponenttien indeksipainojen summaksi saadaan yksi. Komponenttiryhmien sisällä yksittäisten komponenttien (esim. 1-pylväsmuuntamo, 2-pylväsmuuntamo, jne.) painokerrointen määrittämisessä on sovellettu ns. implisiittisiä kustannusosuuksia (esim. Cherchye & Van Puyenbroeck, 2001). 3 Näin muodostettu indeksi on varsin karkea, mutta antaa kuitenkin tarkempien tietojen puutteessa kohtuullisen yleiskuvan verkkokomponenttien yleisestä hintakehityksestä. Painottamalla verkkokomponenteittain laskettuja hinnan muutoksia kustannusosuuksiin perustuvilla painokertoimilla, saadaan keskimääräiseksi hinnan muutokseksi 1,42% vuodessa. Vastaavalla ajanjaksolla kuluttajahintaindeksin keskimääräinen muutos oli 1,58% vuodessa, joten verkkokomponenttien yksikköhinnat ovat tämän laskelman perusteella nousseet keskimäärin hieman yleistä inflaatiovauhtia hitaammin. Ehdotus 5: Koska verkkokomponenttien yksikköhintojen deflatointiin ei ole valmiina saatavissa komponenttien yksikköhintoihin systemaattisesti perustuvaa hintaindeksiä, ehdotamme valvontamallin inflaatiokorjauksessa sovellettavaksi pitkän aikavälin keskimääräiseen hinnan muutokseen perustuvaa vakioprosenttia. Edellä esitetyn laskelman perusteella paras tiedossamme oleva arvio vakioprosentin suuruudeksi on 1,69% vuodessa. Jos verkkokomponenttien yksikköhinnoista löytyy tarkempaa, kattavampaa tai luotettavampaa tietoa, edellä esitettyä arvioita on mahdollista tarkentaa. Toisaalta indeksin herkkyyttä laskelmassa käytettyjen indeksipainojen ja indeksikaavojen vaikutuksille olisi hyödyllistä selvittää tarkemmin kuin mitä tämän selvityksen puitteissa on mahdollista tehdä. 5. Inflaation ennustaminen Valvontamallin inflaatiokorjauksessa ei sovelleta toteutunutta hintaindeksin pistelukua, vaan EMV soveltaa seuraavanlaista inflaatioennustetta (EMV, 2011, s. 10): Kunkin vuoden indeksilukuna Energiamarkkinavirasto käyttää kyseistä vuotta edeltävän vuoden rakennuskustannusindeksin huhti-kesäkuun 3 Implisiittiset kustannusosuudet lasketaan kokonaiskustannuksen minimoinnin näkökulmasta optimaalisten tuotantopanosten (ts. verkkokomponenttien) suhteellisten osuuksien perusteella, olettaen että toimialan edustavan yrityksen tuotantofunktio on ns. Cobb-Douglas muotoa. Tällöin kunkin komponentin optimaalinen lukumäärä on kääntäen verrannollinen komponentin yksikköhintaan. 14

indeksilukujen keskiarvoa. Esimerkiksi vuoden 2012 rahanarvoa vastaavana indeksinä käytetään rakennuskustannusindeksin vuoden 2011 huhti-kesäkuun indeksilukujen keskiarvoa. Tällöin eri vuosina inflaatiokorjauksessa käytettävät luvut ovat verkonhaltijan tiedossa jo etukäteen. Toteutuneen ja edellisen vuoden tietojen perusteella ennustetun RKI:n kehitys vuosina 1992 2010 on havainnollistettu kuviossa 3. Kuvion perusteella voidaan todeta, että EMV:n soveltama inflaatioennuste osuu varsin usein harhaan ja ennustevirheet ovat varsin merkittäviä. 7 % 6 % 5 % RKI:n muutos (huhti-kesäk ka.) RKI:n viivästetty muutos 4 % 3 % 2 % 1 % 0 % -1 % 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010-2 % -3 % Kuvio 3: Toteutuneen inflaation (sininen viiva) ja inflaatioennusteen (punainen viiva) kehitys vuosina 1992 2010 EMV:n esittämällä tavalla laskettuna Taloustieteen kirjallisuudessa on tunnustettu, että inflaation ennustaminen on erittäin haastava tehtävä (esim. Atkeson & Ohanian, 2001; Stock & Watson, 2003). Perinteisten Phillipsin käyrään perustuvien rakenteellisten makromallien sijasta yksinkertaiset aikasarjamallit kykenevät ennustamaan inflaatiota vähintään yhtä hyvin ja usein jopa paremmin (Stock & Watson, 2009). EMV:n soveltama ennustusmenetelmä on hyvä esimerkki yksinkertaisesta aikasarjamallista. EMV:n soveltama inflaatioennustusmenetelmä on täsmälleen sama kuin Atkesonin & Ohanianin (2001) tarkastelema naivi ennuste (naive forecast), joka voidaan määritellä yksinkertaisen random walk mallin avulla seuraavasti:, t t 1 t 15

missä t Pt / Pt 1 1 on toisen huhti-kesäkuun hintaindeksin pistelukujen P t perusteella laskettu inflaatiovauhti vuonna t, ja t on autokorreloimaton satunnaismuuttuja jonka odotusarvo on nolla, varianssi on äärellinen ajasta riippumaton vakio (ns. valkoista kohinaa). Atkeson & Ohanian (2001) ovat osoittaneet yhdysvaltalaisella aineistolla 15 vuoden aikajänteellä, että tämä yksinkertainen random walkmalli ennustaa inflaatiota paremmin kuin perinteiset NAIRU-mallit (non-accelerating inflation rate of unemployment) tai ekonometriset aikasarjamallit. Atkeson & Ohanian eivät suosittele naivin ennusteen käyttämistä, vaan he tulkitsevat tämän tuloksen osoittavan, että inflaation tarkka ennustaminen on yhtä vaikeaa kuin nopanheiton tuloksen ennustaminen. Vertailemme seuraavassa kolmea yksinkertaista inflaation ennustusmenetelmää suomalaisella aineistolla. Kolme vertailussa huomioitua menetelmää ovat: 1) EMV:n soveltama menetelmä (Atkeson & Ohanian, 2001) 2) Pitkän aikavälin keskimääräiseen inflaatiovauhtiin perustuva vakio 3) Ensimmäisen kertaluvun autoregressiivinen (AR(1)) malli Ensimmäisen kertaluvun autoregressiivinen (AR(1)) malli voidaan esittää seuraavasti, t t 1 t missä parametrit, ovat vakioita, jotka estimoidaan tilastoaineistosta regressioanalyysin avulla. 4 Tarkastelemme EMV:n valvontamallin kannalta kahta kaikkein relevanteinta hintaindeksiä, RKI ja KHI. Koska RKI on saatavissa vuodesta 1990 lähtien, rajaudumme molempien hintaindeksien osalta ajanjaksoon 1990 2011. Käytämme aikaperiodia 1990 2004 menetelmien 2) ja 3) parametrien kalibrointiin, ts. laskemme keskimääräisen inflaatiovauhdin ja estimoimme parametrit., Pienimmän neliösumman menetelmällä lasketut parametriestimaatit on raportoitu taulukossa 4. Taulukko 4: AR(1) mallin parametriestimaatit vuosien 1990 2004 aineistosta laskettuna RKI Selitysaste (R 2 ) 0,0075 Estimaatti Keskivirhe p-arvo Vakio 0,0145 0,0062 0,0381 Kerroin -0,0850 0,2943 0,7780 KHI Selitysaste (R 2 ) 0,5159 Estimaatti Keskivirhe p-arvo Vakio 0,0049 0,0042 0,2716 Kerroin 0,5709 0,1596 0,0038 RKI:n osalta edellisen vuoden inflaatio selittää seuraavan vuoden inflaatiota varsin heikosti. Mallin selitysaste on alhainen eikä malli kokonaisuudessaan ole tilastollisesti merkitsevä 5%:n 4 Inflaatiovauhti voidaan olettaa stationaariseksi. Estimointitulokset tukevat tätä oletusta, eikä stationaarisuusoletusta voida tilastollisten testien perusteella hylätä. 16

merkitsevyystasolla. Autokorrelaatiokertoimen arvo on negatiivinen eikä se ole tilastollisesti merkitsevä. Sen sijaan KHI:n tapauksessa AR(1) malli kykenee selittämään jaksolla 1990 2004 toteutunutta inflaatiota varsin hyvin. Selitysaste on noin 52% ja malli on tilastollisesti merkitsevä 1%:n merkitsevyystasolla. Myös kertoimen arvo on tilastollisesti merkitsevä. Ennusteiden tarkkuutta arvioidaan ajanjaksolla 2005 2011 (ts. nykymuotoisen valvontamallin kaksi ensimmäistä valvontajaksoa) käyttäen keskimääräisen ennustevirheen neliösumman neliöjuurta (root mean squared error RMSD), joka lasketaan kaavalla 1 RMSD 7 2011 2 ( ˆt t), t 2005 missä ˆt on inflaatioennuste vuodelle t. Mitä pienempi RMSD:n arvo, sitä tarkempi ennuste. Kolmen yksinkertaisen ennustemenetelmän vertailun tulokset on esitetty taulukossa 5. Taulukko 5: Ennustusmenetelmien keskimääräisen ennustevirheen neliösumman neliöjuuret (RMSD) Menetelmä RKI KHI 1) EMV:n soveltama menetelmä 3,01 % 1,91 % 2) Vakio (1990 2004 keskiarvo) 2,77 % 1,27 % 3) AR(1) malli 2,92 % 1,62 % Taulukon 5 tulosten perusteella pitkän aikavälin keskiarvo tuottaa sekä RKI:n että KHI:n tapauksessa tarkemman inflaatioennusteen kuin kaksi muuta vertailussa huomioitua yksinkertaista vaihtoehtoa. Tuloksen voi tulkita niin, että Atkesonin & Ohanianin naivia ennustetta vieläkin naiivimpi vakioprosentti toimii käytännössä paremmin. Myös AR(1) malli tuottaa suomalaisella aineistolla hieman tarkempia ennusteita kuin EMV:n soveltama menetelmä. Vaikka AR(1) kykeneekin selittämään KHI:n tapauksessa ajanjaksolla 1990 2004 toteutunutta inflaatiota hyvin, sen avulla lasketut ennusteet vuosille 2005 2011 ovat kuitenkin varsin epätarkkoja. Keskimääräiset ennustevirheet (RKI:n tapauksessa lähes 3 prosenttiyksikköä, KHI:n tapauksessa 1-2 prosenttiyksikköä) ovat suuria ottaen huomioon että keskimääräinen inflaatiovauhti on noin 2% vuodessa (KHI, vuosina 1990 2004). Edellä esitetty analyysi vahvistaa taloustieteen kirjallisuudessa tunnustetun näkemyksen: inflaation ennustaminen tarkasti on erittäin haastava tehtävä. EMV:n valvontamallin näkökulmasta inflaation ennustaminen ei ole mitenkään välttämätöntä, vaan tarve inflaation ennustamiseen syntyy siitä, että sovellettava inflaatiokorjaus tulisi olla verkkoyhtiöille etukäteen tiedossa. Kuitenkin ennustevirheistä väistämättä syntyvä epätarkkuus on myös sinänsä hyvin merkittävä riski. On selvää, että hintakehitys reaalitaloudessa ei noudata viranomaisten tekemiä hallinnollisia määräyksiä. Inflaatioennusteeseen liittyvä ennusteriski voidaan eliminoida yksinkertaisesti käyttämällä valvontamallissa toteutunutta inflaatiota. Tämä olisi arviomme mukaan paras vaihtoehto. 17

Ehdotus 6a: Sovelletaan inflaatiokorjauksessa inflaatioennusteen sijasta valittujen hintaindeksien pistelukujen kyseisen vuoden toteutuneita pistelukujen arvoja. Jos valvontamallissa sovellettavassa inflaatiokorjauksessa halutaan edelleen nojautua ennustettuun inflaatioon ja siten hyväksytään ennustevirheiden aiheuttama epävarmuus, toiseksi paras vaihtoehto on mielestämme seuraava Ehdotus 6b: Mikäli inflaatiokorjauksessa sovelletaan inflaatioennustetta, ehdotamme inflaatioennusteena sovellettavaksi pitkän aikavälin keskimääräiseen inflaatiovauhtiin perustuvaa vakio-prosenttia. Kullekin kustannuskomponentille voidaan soveltaa omaa pitkän aikavälin keskiarvoon perustuvaa vakioprosenttia. Jos lähtökohdaksi otetaan verkkokomponenttien keskimääräisten hintatietojen saatavuuden perusteella ajanjakso 2003 2010, saadaan keskimääräisiksi vuosimuutoksiksi seuraavat arvot: JHATP 1,42%, OPEX 2,84%, KAH 1,58%. OPEX:n ja KAH:n osalta on mahdollista käyttää vieläkin pidemmän aikavälin keskiarvoa: ajanjaksolla 2000 2010 keskimääräiset vuosimuutokset ovat OPEX 2,74%, KAH 1,58%. OPEX:n korkeampi prosenttiluku johtuu siitä, että palkat ovat nousseet yleistä inflaatiovauhtia nopeammin. Kuten edellä esitetty tilastollinen analyysi osoittaa, pitkän ajanjakson keskiarvoon perustuva vakioprosentti tuottaa jopa tarkempia ennusteita kuin nykyisin käytetty ennustusmenetelmä. Lisäksi menetelmän etuna voidaan pitää sitä, että inflaatiokorjaus olisi etukäteen tiedossa koko valvontajakson ajalle jo ennen valvontajakson alkamista. 6. Yhteenveto Yhteenvetona edellisissä luvuissa esitetyt ja perustellut konkreettiset toimenpide-ehdotukset voidaan tiivistää seuraavaan listaan. Ehdotus 1a: Sovelletaan koko valvontajakson ajan systemaattisesti kiinteähintaista reaalisiin euromääräisiin suureisiin perustuvaa laskentamallia. Reflatoidaan valvontajakson aikana kertyvä yhteenlaskettu reaalinen ali- tai ylijäämä seuraavalle valvontajaksolle siirryttäessä käyttäen kuluttajahintaindeksiä. Ehdotus 1b: Mikäli sovelletaan nimellisen ali- ja ylijäämän mallia laskemalla verkonhaltijoiden ali- ja ylijäämät uusimman suuntaviivaluonnoksen mukaisesti kunkin vuoden nimellishinnoin, ehdotamme että ennen eri vuosina kertyneiden ali- ja ylijäämien yhteenlaskemista tehdään inflaatiokorjaus, jossa eri vuosina kertyneet ali- ja ylijäämät muunnetaan keskenään vertailukelpoisiksi. Inflaatiokorjauksessa sovellettavaksi hintaindeksiksi suosittelemme kuluttajahintaindeksiä, jota käytetään laajasti yleisenä inflaation mittarina. 18

Ehdotus 2: Sovelletaan reaalisena riskittömänä tuottoasteena pitkän aikavälin keskimääräistä reaalista valtion 10 vuoden obligaatiokorkoa, joka määritellään ennen valvontajakson alkua ja pidetään vakiona koko valvontajakson ajan. Ehdotus 3: Sovelletaan KAH:n inflaatiokorjauksessa kuluttajahintaindeksiä. Ehdotus 4: Sovelletaan OPEX:n inflaatiokorjauksessa yksinkertaista indeksikoria, joka muodostetaan ansiotasoindeksin ja kuluttajahintaindeksin pistelukujen keskiarvona. Ehdotus 5: Koska verkkokomponenttien yksikköhintojen deflatointiin ei ole valmiina saatavissa komponenttien yksikköhintoihin systemaattisesti perustuvaa hintaindeksiä, ehdotamme valvontamallin inflaatiokorjauksessa sovellettavaksi pitkän aikavälin keskimääräiseen hinnan muutokseen perustuvaa vakioprosenttia. Ehdotus 6a: Sovelletaan inflaatiokorjauksessa inflaatioennusteen sijasta valittujen hintaindeksien pistelukujen kyseisen vuoden toteutuneita pistelukujen arvoja. Ehdotus 6b: Mikäli inflaatiokorjauksessa sovelletaan inflaatioennustetta, ehdotamme inflaatioennusteena sovellettavaksi pitkän aikavälin keskimääräiseen inflaatiovauhtiin perustuvaa vakio-prosenttia. Vaihtoehtoisista ehdotuksista 1 ja 6 versio a) on oman arviomme mukaan parempi, mutta versio b) tarjoaa myös käyttökelpoisen ratkaisun tarkastelun kohteena olevaan ongelmaan. Näkemyksemme mukaan ehdotukset muodostavat johdonmukaisen kokonaisuuden. Ehdotusten toimeenpano on arviomme mukaan kohtalaisen suoraviivaista ja siten teknisesti mahdollista jo kolmannella valvontajaksolla. Ehdotukset 1a ja 6a tuovat mukanaan kuitenkin niin merkittäviä muutoksia valvontamallin toimintaperiaatteisiin, että niiden huolelliseen arviointiin ja suunnitteluun ei välttämättä ole riittävästi aikaa kolmannen valvontajakson valmisteluaikataulun puitteissa. Esitetyt inflaatiokorjauksen yleiset periaatteet säilyvät varmasti ajankohtaisina myös tulevia valvontajaksoja ajatellen. 19

Lähteet Atkeson, A., & L.E. Ohanian (2001): Are Phillips Curves Useful for Forecasting Inflation? Federal Reserve Bank of Minneapolis Quarterly Review 25(1): 2 11. Available at http://www.minneapolisfed.org/research/qr/qr2511.pdf. Cherchye, L., & T. Van Puyenbroeck (2001): Product mixes as objects of choice in non-parametric efficiency measurement, European Journal of Operational Research 132, 287-295. EMV (2007): Sähkön jakeluverkkotoiminnan hinnoittelun kohtuullisuuden arvioinnin suuntaviivat vuosille 2008-2011. Energiamarkkinaviraston julkaisuja 1/2007, 30.6.2007. Saatavana www.energiamarkkinavirasto.fi. EMV (2011): Sähkön jakeluverkkotoiminnan ja suurjännitteisen jakeluverkkotoiminnan hinnoittelun kohtuullisuuden valvontamenetelmien suuntaviivat vuosille 2012 2015, 2. luonnos 6.5.2011. Saatavana www.energiamarkkinavirasto.fi. PwC (2009): Office of Gas and Electricity Markets: Advice on the cost of capital analysis for DPCR5. PricewaterhouseCoopers LLP, loppuraportti 28 July 2009. Saatavana: http://www.ofgem.gov.uk/pages/moreinformation.aspx?docid=371&refer=networks/elecdist/pric ecntrls/dpcr5 Silvast, A., P. Heine, M. Lehtonen, K. Kivikko, A. Mäkinen & P. Järventausta (2005): Sähkönjakelun keskeytyksestä aiheutuva haitta, Teknillinen korkeakoulu & Tampereen teknillinen yliopisto, Joulukuu 2005. Saatavana www.energiamarkkinavirasto.fi. Stock, J.H. & M.W. Watson (2003): Forecasting Output and Inflation: The Role of Asset Prices. Journal of Economic Literature 41(3): 788 829. Stock, J.H. & M.W. Watson (2009): Phillips Curve Inflation Forecasts, Ch. 3 in J. Fuhrer, Y. Kodrzycki, J. Little & G. Olivei (eds): Understanding Inflation and the Implications for Monetary Policy, MIT Press. 20