Menu 1.10.2019 26.2.2020 190906H
Anna syyskauden à la carte -menun houkutella makuhermojasi Syyskauden herkulliset maut innostavat kokeilemaan sekä uusia ruokia että tuttuja klassikoita. Sanonta kuuluu, että jälkiruoka kruunaa aterian. Jälkiruokalistallamme onkin tällä kertaa aivan ihania houkutuksia! Laivastomme à la carte -ravintoloiden jälkiruokalistojen suunnittelusta vastaava Pastry Chef Ilkka Laasio on tänä syksynä luonut meille upean kattauksen suussa sulavia jälkiruokia. Ilkan työkokemuksiin kuuluu niin Michelin-tähditetyissä ravintoloissa kuin isojen volyymien henkilöstöravintoloissa ja hotelleissa työskentely. Kondiittorin työ on kuitenkin kaikkein lähinnä Ilkan sydäntä. Ravintolakokiksi hän valmistui vuonna 1995 ja kondiittoriksi vuonna 2003. Ilkan päätehtävä M/S Gabriellalla on tuotannollinen työ jälkiruokien ja konditoriatuotteiden parissa. Inspiraatiota ihaniin jälkiruokiinsa Ilkka löytää usein Instagramista. Myös oma, vuosien varrella karttunut reseptikansio toimii oivana pohjana suunnittelulle. Vanilja ja sitruuna ovat Ilkan lempimausteita. Myös suklaiset jälkiruoat kuuluvat suosikkeihin. Suklaan työstäminen vaatii aina hieman enemmän huomiota. Vaikka Ilkka seuraa trendejä, hän tekee usein valintansa uusiin jälkiruokiin spontaanisti hatusta heittäen. Tervetuloa kulinaarisiin herkutteluhetkiin kanssamme! Hyvää ruokahalua! Ilkka Laasio Pastry Chef
Oscar menu Oscar Menu 42 Viinipaketti 27 Konfitoitua turskaa, omenaa, kruunutilliä ja paahdettua purjoa 16 cl Markus Molitor Zeltinger Himmelreich Riesling Kabinett, Mosel, Saksa Hiillostettua nieriää, hollandaisekastiketta ja tilliperunoita 24 cl Obladie 2015/2016 Clos des Nines, Languedoc, Ranska tai Kevyesti savustettua häränfileetä, herkkutattia ja röstiä 24 cl Le Roc de Château Puybarbe, Bordeaux, Ranska Crème brûlée, paahdettuja hasselpähkinöitä ja vadelmajäädykettä 8 cl Le Pupille Sol Alto 2007, Toscana, Italia
Grace menu Grace Menu 58 Viinipaketti 33 Ankkaterriiniä, punajuurta, viinimarjoja ja briossia 12 cl Pinot Gris Heimbourg 2016, Alsace, Ranska Kurpitsakeittoa ja tryffelimaustettu kroketti 12 cl Pfaff Gewürztraminer Zinnkoepfle Grand Cru, Alsace, Ranska Norjalaista Sterling ruijanpallasta, juureksia, piparjuurta, Västerbottensost-juustoa ja perunapyreetä 16 cl Chablis 1er Cru Fourneaux 2017/2018 Samuel Billaud, Frankrike tai Hirvenfileetä ja hirvenpihvi Wallenberg, maa-artisokkaa ja timjamikastiketta 16 cl Generacion 20 Garnacha Organic 2016, Bajo Aragón, Espanja Valikoituja laivan juustoja lisukkeineen 8 cl Porto Cruz 2001/2004 Late Bottled Vintage, Portugal Karamellisoitua omenaa ja rommi-rusinajäätelöä 8 cl Chateau Dudon, Sauternes, Ranska
Kasvismenu (vegan) Kasvismenu 39 Viinipaketti 24 Kurpitsakeittoa ja tryffelimaustettu kroketti 16 cl Pfaff Gewürztraminer Zinnkoepfle Grand Cru, Alsace, Ranska Porkkanatartar, porkkana-sienikroketti, puylinssejä ja villiriisiä 24 cl Meinklang Blaufränkisch 2015/2017, Burgenland, Itävalta Suklaamoussea, mustaherukkaa ja herukanlehtijäätelöä 8 cl Yarden Heightswine 2016/17, Golan Heights Winery, Israel
Alkuruoat Konfitoitua turskaa, omenaa, kruunutilliä ja paahdettua purjoa 11 16 cl Markus Molitor Zeltinger Himmelreich Riesling Kabinett, Mosel, Saksa 8,20 Savustettua porsaankylkeä, suppilovahveroita, paahdettua sipulia ja maa-artisokkaa 10 16 cl Domaine Fouassier Sancerre Rouge, Loire, Ranska 9 Ankkaterriiniä, punajuurta, viinimarjoja ja briossia 9,50 16 cl Pinot Gris Heimbourg 2016, Alsace, Ranska 10,30 Kurpitsakeittoa ja tryffelimaustettu kroketti 9 16 cl Pfaff Gewürztraminer Zinnkoepfle Grand Cru, Alsace, Ranska 7,30 Äyriäiset Äyriäisvati: puolikas hummeri, viinissä keitettyjä simpukoita, chilisimpukoita, tuoreita katkarapuja, merirapuja, savustettuja katkarapuja, ravunsaksia ja ostereita 50 Puolikas hummeri lisukkeineen 21 Tuoreita katkarapuja lisukkeineen 12 Savustettuja katkarapuja lisukkeineen 12 Viinissä keitettyjä simpukoita lisukkeineen 8 Osterit / kpl 3,20
Pääruoat Norjalaista Sterling ruijanpallasta, juureksia, piparjuurta, Västerbottensost-juustoa ja perunapyreetä 32 24 cl Chablis 1er Cru Fourneaux 2017/2018 Samuel Billaud, Ranska 15,60 Hiillostettua nieriää, hollandaisekastiketta ja patatas bravas pohjoismaisittain 24 24 cl Obladie 2015/2016 Clos des Nines, Languedoc, Ranska 11,80 Hirvenfileetä ja hirvenpihvi Wallenberg, maa-artisokkaa ja timjamikastiketta 28,50 24cl Generacion 20 Garnacha Organic 2016, Bajo Aragón, Espanja 13 Kevyesti savustettua häränfileetä, herkkutattia ja röstiä 28,50 24 cl Le Roc de Château Puybarbe, Bordeaux, Ranska 13,60 Porkkanatartar, porkkana-sienikroketti, puylinssejä ja villiriisiä 22 24 cl Meinklang Blaufränkisch 2015/2017, Burgenland, Itävalta 10,40 Jälkiruoat Karamellisoitua omenaa ja rommi-rusinajäätelöä 9,50 8 cl Chateau Dudon, Sauternes, Ranska 6,50 Suklaamoussea, mustaherukkaa ja herukanlehtijäätelöä 10,50 8 cl Yarden Heightswine 2016/17, Golan Heights Winery, Israel 6,50 Crème brûlée, paahdettuja hasselpähkinöitä ja vadelmajäädykettä 10 8 cl Le Pupille Sol Alto 2007, Toscana, Italia 7,50 Kondiittorin pieniä herkkupaloja 8,50 8 cl Porto Cruz 2001/2004 Late Bottled Vintage, Portugali 5,50 Valikoituja laivan juustoja lisukkeineen 11 8 cl Porto Cruz 2001/2004 Late Bottled Vintage, Portugal 5,50 Member price 10% Plus price 15%