Laajat yhtenäiset metsäalueet ekologisen verkoston osana Uudellamaalla

Uudenmaan liiton julkaisuja E 87-2007 Uudenmaan liitto Uudenmaan 1. vaihemaakuntakaavan selvityksiä Laajat yhtenäiset metsäalueet ekologisen verkoston osana Uudellamaalla

Uudenmaan liiton julkaisuja E 87-2007 Laajat yhtenäiset metsäalueet ekologisen verkoston osana Uudellamaalla Uudenmaan liitto 2007 Laajat yhtenäiset metsäalueet ekologisen verkoston osana Uudellamaalla : 1

Uudenmaan liiton julkaisuja E 87-2007 ISBN 978-952-448-190-8 ISSN 1236-6811 (sid.) ISBN 978-952-448-191-5 ISSN 1236-6811 (PDF) Ulkoasu: BNL Euro RSCG Kannen kuvat: Seija Väre Kannen piirros: Arja-Leena Berg Taitto: Kauko Kyöstiö/Spatio Oy Dark Oy Helsinki 2007 400 kpl Uudenmaan liitto Nylands förbund Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Alexandersgatan 48 A 00100 Helsingfors puh. tfn +358 (0)9 4767 411 fax +358 (0)9 4767 4300 toimisto@uudenmaanliitto.fi www.uudenmaanliitto.fi 2 : Laajat yhtenäiset metsäalueet ekologisen verkoston osana Uudellamaalla

Esipuhe Ympäristöministeriö vahvisti 8.11.2006 Uudenmaan maakuntakaavan. Vahvistettu maakuntakaava sisältää kaikkien maankäyttömuotojen osalta alueidenkäytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet Uudellamaalla pitkälle tulevaisuuteen. Maakuntakaavan laadintaprosessin aikana nousi esiin asioita, joilla maakuntakaavaa on tarkoituksenmukaista täydentää. Tällaisia asiakokonaisuuksia olivat mm. jätehuollon pitkän aikavälin aluetarpeet, kiviaineshuollon aluevaraukset, moottoriurheilu- ja ampumarata-alueet sekä liikenteen varikot ja terminaalit. Näiden asiakokonaisuuksien osalta tietopohja ei kuitenkaan tuolloin ollut riittävä kaavalliseen käsittelyyn, ja maakuntahallitus päättikin erillisen vaihemaakuntakaavan laadinnasta syyskuussa 2003. Vaihemaakuntakaavatyötä varten on perusselvityksiksi laadittu seuraavat selvitykset: Jätehuollon pitkän aikavälin aluetarpeet Laajat yhtenäiset metsäalueet ekologisen verkoston osana Uudellamaalla Liikenteen varikot ja terminaalit Uudellamaalla Uudenmaan kiviaineshuollon kehityskuvat Uudenmaan ampumaradat Uudenmaan moottoriurheiluradat Hiljaisuus ja hiljaisten alueiden tarkastelua Uudellamaalla Tämä selvitys on Uudenmaan ekologista verkostoa ja maakunnan laajoja yhtenäisiä metsäalueita koskeva perusselvitys. Työ aloitettiin vuonna 2001 osana maakuntakaavaehdotuksen valmistelua. Asian käsittelyn siirryttyä vaihekaavan yhteyteen aloitettiin uusimpaan tietoon pohjautuen sekä ekologisen verkoston että laajojen yhtenäisten metsäalueiden perusteiden ja rajausten ajantasaistaminen. Ensimmäisen selvitystyö tilattiin YS-Yhtiöt Oy:ltä ja toinen SITO OY:ltä, johon em. yhtiö liittyi vuonna 2005. Molemmat selvitykset on laatinut FM Seija Väre. Uudenmaan liitossa on työtä ohjannut ympäristösuunnittelija Lasse Rekola. Koko selvitystyön ajan on konsultti ja liitto kuullut eri tahojen asiantuntijoista koostuvaa työryhmää, jossa ovat olleet edustettuina Uudenmaan ympäristökeskus, Rannikon metsäkeskus, Metsäkeskus Häme-Uusimaa, Etelä-Suomen metsänomistajien liitto, Nylands skogsägarförbund, MTK-Uusimaa ja Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri. Työn tuloksia on esitelty vaihekaavatyötä ohjanneelle ohjaustoimikunnalle sekä maakuntahallitukselle että maakuntavaltuustolle. Mainitut tahot eivät ole ottaneet kantaa itse selvityksen sisältöön eivätkä siten hyväksyneet esimerkiksi siinä esitettyjä aluerajauksia. Kyseessä on konsultin näkemys kaavan virkamiesvalmistelun yhdeksi lähtökohdaksi. Selvityksessä esitetyt tiedot pohjautuvat vuoden 2006 elokuun tilanteeseen. Laajat yhtenäiset metsäalueet ekologisen verkoston osana Uudellamaalla : 3

Uudenmaan liitto Nylands förbund Kuvailulehti Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Alexandersgatan 48 A 00100 Helsingfors puh. tfn +385 (0)9 4767 411 fax +358 (0)9 4767 4300 toimisto@uudenmaanliitto.fi www.uudenmaanliitto.fi Tekijä(t) Uudenmaan liitto Nimeke Laajat yhtenäiset metsäalueet ekologisen verkoston osana Uudellamaalla Sarjan nimeke Uudenmaan liiton julkaisuja E Sarjanumero Sivuja ISBN Kieli, koko teos Julkaisuaika 87 2007 53 2 Liitteitä 978-952-448-190-8 (sid.), 978-952-448-191-5 (PDF) 1236-6811 suomi Tiivistelmä Ekologinen verkosto muodostuu luonnon ydinalueista ja ekologisista yhteyksistä. Se on elinalueiden toiminnallinen verkko, joka tarvitaan luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi, sen luonnonarvojen turvaamiseksi ja elävän luonnon ekologisen toiminnan varmistamiseksi. Laaja, yhtenäinen metsäalue on ekologisen verkoston ydinalue. Se on säilynyt pinta-alaltaan muihin metsäalueisiin verrattuna laaja-alaisena ja kokonaan tai lähes pirstoutumattomana. ISSN Yhteenveto ruotsi Uudenmaan maakunnan ekologinen verkosto selvitettiin ensimmäisen kerran maakuntakaavan laadinnan yhteydessä. Tuolloin rajattiin myös laajat yhtenäiset metsäalueet. Alueita ei esitetty maakuntakaavassa vaan niiden käsittely siirrettiin vaihemaakuntakaavaan. Vaihemaakuntakaavan laatiminen käynnistyi 2005 alussa. Osana kaavan valmistelua käynnistettiin maakunnan ekologisen verkoston ja laajojen yhtenäisten metsäalueiden tarkistustyö. Työn suoritti ensimmäisen selvityksen tehnyt FM Seija Väre Sito Oy:stä. Tilaajan taholta työtä ohjasi ympäristösuunnittelija Lasse Rekola. Tietojen päivitys tehtiin mm. uusimpien eläinten reittitietojen ja hirvieläinten onnettomuustietojen sekä maanpeitetietokannan ja satelliittikuvien avulla. Selvityksessä on rajattu Uudenmaan maakunnan alueelta 13 laajaa yhtenäistä metsäaluetta. Niiden koko vaihtelee 1 000 ja 24 000 hehtaarin välillä. Useat laajat yhtenäiset metsäalueet sijaitsevat maakunnan raja-alueilla ja niiden pääosa sijaitsee toisen maakunnan puolella. Työn eri vaiheissa on kuultu työryhmää, jossa ovat olleet edustettuina Uudenmaan ympäristökeskus, Metsäkeskus Rannikko, Metsäkeskus Häme-Uusimaa, Etelä-Suomen metsänomistajien liitto, Nylands skogsägarförbund, MTK-Uusimaa ja Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri. Liiton luottamusmieselimet eivät ole ottaneet kantaa itse selvityksen sisältöön eivätkä siten hyväksyneet esimerkiksi siinä esitettyjä aluerajauksia. Kyseessä on tekijän näkemys kaavan virkamiesvalmistelun yhdeksi lähtökohdaksi. Selvityksessä esitetyt tiedot pohjautuvat vuoden 2006 elokuun tilanteeseen. Raportin laatija Seija Väre (Sito Oy), Lasse Rekola (Uudenmaan liitto) Avainsanat (asiasanat) vaihemaakuntakaava, laajat yhtenäiset metsäalueet, ekologinen verkosto, maakunnallinen, seudullinen, Uusimaa Huomautuksia Julkaisusta on myös verkkoversio kotisivuillamme www.uudenmaanliitto.fi 4 : Laajat yhtenäiset metsäalueet ekologisen verkoston osana Uudellamaalla

Uudenmaan liitto Nylands förbund Presentationsblad Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Alexandersgatan 48 A 00100 Helsingfors puh. tfn +385 (0)9 4767 411 fax +358 (0)9 4767 4300 toimisto@uudenmaanliitto.fi www.uudenmaanliitto.fi Författare Nylands förbund Publikation Laajat yhtenäiset metsäalueet ekologisen verkoston osana Uudellamaalla (Vidsträckta sammanhängande skogsområden som en del av det ekologiska nätverket i Nyland) Seriens namn Nylands förbunds publikationer E Seriens nummer Sidor ISBN Språk 87 2007 53 2 978-952-448-190-8 (inb.), 978-952-448-191-5 (PDF) 1236-6811 finska Utgivningsdatum svenska Sammanfattning Det ekologiska nätvekret består av kärnområden och ekologiska förbindelser i naturen. Det är ett funktionellt nätverk för utbredningsområden, som behövs för att skydda naturens mångfald, för att säkra dess naturvärden och för att säkra den levande naturens ekologiska verksamhet. Ett vidsträckt och sammanhängande skogsområde är kärnområdet för det ekologiska nätverket. I jämförelse med övriga skogsområden har det till sin yta förblivit omfattande och helt eller nästan osplittrat. Bilagor ISSN Sammandrag Det ekologiska nätverket inom landskapet Nyland utreddes för första gången i samband med att landskapsplanen utarbetades. Då skapade man även gränser för omfattande och sammanhängande skogsområden. Områdena angavs inte i landskapsplanen, utan behandlingen av dem överfördes till etapplandskapsplanen. Utarbetandet av landskapsplanen inleddes i början av 2005. Justeringen av det ekologiska nätverket i landskapet och de vidsträckta och sammanhängande skogsområdena inleddes som en del av planens beredning. Arbetet utfördes av FM Seija Väre från Sito Oy, som även gjorde den första utredningen. Miljöplanerare Lasse Rekola ledde arbetet från uppdragsgivarens sida. Uppdateringen av data gjordes bl.a. med hjälp av den nyaste informationen om djurkorridorer och hjortdjursolyckor samt med vegetationsdatabas och satellitbilder. I utredningen har man inom landskapet Nyland funnit 23 vidsträckta sammanhängande skogsområden. Storleken på dem varierar mellan 1 000 och 24 000 ha. Många vidsträckta sammanhängande skogsområden ligger inom landskapets gränsområden och huvuddelen av dem finns inom ett annat landskap. Inom olika skeden av arbetet har man hört arbetsgruppen, som representerats av Nylands miljöcentral, Skogscentralen Kusten, Skogscentralen Tavastland-Nyland, Södra Finlands skogsägarförbund r.f., Nylands skogsägarförbund, MTK-Nyland och Nylands miljöskyddsdistrikt. Förbundets förtroendemannaorgan har inte tagit ställning till innehållet i själva utredningen och har därmed inte godkänt de områdesbegränsningar som angetts där. Det är frågan om utarbetarens syn som en utgångspunkt för tjänstemannaberedningen av planen. De i utredningen förekommande uppgifterna baserar sig på situationen i augusti 2006. Rapporten är utarbetad av Seija Väre (Sito Oy), Lasse Rekola (Nylands förbund) Nyckelord (ämnesord) etapplan, vidsträckta och sammanhängande skogsområden, ekologiskt nätverk, landskapsnivå, regional, Nyland Övriga uppgifter Publikationen finns även på vår webbplats: www.uudenmaanliitto.fi Laajat yhtenäiset metsäalueet ekologisen verkoston osana Uudellamaalla : 5

Sisältö Esipuhe...3 Tiivistelmä...7 1 Johdanto...8 2 Käsitteet...9 3 Ekologisen verkoston ja laajojen yhtenäisten metsäalueiden taustat...11 3.1 Sopimukset ja lainsäädäntö...11 3.2 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet...12 3.3 Ekologisesti kestävä metsätalous...13 3.4 Metsät lajien elinympäristöinä...13 3.5 Elinympäristöjen pirstoutuminen...15 4 Ekologinen verkosto...17 4.1 Ekologisen verkoston muodostumisen periaatteet...17 4.2 Verkoston tasot...17 4.3 Ekologisen verkoston merkitys...20 5 Laajat yhtenäiset metsäalueet...23 5.1 Maankäytön muutos...23 5.2 Laajojen yhtenäisten metsäalueiden merkitys...24 5.3 Alueiden rajaus...26 5.4 Aluekuvaukset...27 6 Tulevaisuus ja tarvittavia toimenpiteitä...34 6.1 Ekologisen verkoston mitoitus...34 6.2 Laajojen yhtenäisten metsäalueiden ylimaakunnallisuus...35 6.3 Pirstovista toiminnoista...36 6.4 Toteutuminen...37 6.5 Kaavamerkintätarkastelua...38 7 Jatkotoimenpiteet...40 8 Lähteet...41 Liitekartat: Liite 1. Maakunnallinen ekologinen verkosto...43 Liite 2. Laajat yhtenäiset metsäalueet...44 6 : Laajat yhtenäiset metsäalueet ekologisen verkoston osana Uudellamaalla

Tiivistelmä Maankäytön muutos Uudenmaan maakunnassa on voimakasta. Muuttoliikkeen ja rakennemuutoksen vuoksi perinteisen maa- ja metsätalouskäytön lisäksi alueisiin kohdistuu monenlaisia uusia maankäyttöpaineita. Rakentaminen, yhteystarpeet ja teknisen huollon väylästöt pirstovat alueita ja vaikutukset kohdistuvat luonnonympäristöön aiheuttaen luonnon monimuotoisuuden vähenemistä. Kansainväliset sopimukset, valtakunnalliset alueidenkäytöntavoitteet sekä maakuntakaavan toteuttamisen tavoitteet edellyttävät luonnon monimuotoisuuden huomioonottamista maankäytön suunnittelussa. Useissa tutkimuksissa on todettu, että ympäristön kannalta nykyiset luonnonsuojelualueet, luonnonsuojeluohjelmien, metsälain ja luonnonsuojelualain mukaiset kohteet eivät yksin ole riittäviä ylläpitämään monimuotoisuutta. Metsät ovat Suomessa merkittävimpiä alkuperäisen luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjiä ja siksi on tärkeää, että metsäluonto ja metsätalous otetaan huomioon kaavoituksessa ja vältetään muun maankäytön aiheuttamaa pirstovaa vaikutusta. Ekologinen verkosto muodostaa elävän luonnon toiminnallisen perustan. Laajat, yhtenäiset metsäalueet muodostuvat Uudenmaan maakunnallisen ekologisen verkoston laajimmista luonnon ydinalueista. Selvityksessä on rajattu Uudenmaan maakunnan alueelta 13 laajaa yhtenäistä metsäaluetta Niiden koko vaihtelee 1000 ja 24000 hehtaarin välillä. Useat laajat yhtenäiset metsäalueet sijaitsevat maakunnan raja-alueilla ja niiden pääosa sijaitsee toisen maakunnan puolella. Selvityksessä löydettyjen alueiden sisään sijoittuu metsätalouden lisäksi muuta maankäyttöä kuten rakennuspaikkoja, tilakeskuksia, suojelualueita, virkistysalueita, maa-aineksen ottoalueita, tiestöä ja teknisen huollon rakenteita. Pääasiassa ne ovat kuitenkin metsätalousmaata. Ne edustavat jäljelle jääneitä, laajoja yhtenäisiä metsäalueita Uudellamaalla. Muualla ovat metsäalueet rakentamisen ja peltojen muodostamaa, pienikuvioista, saarekemaista mosaiikkia. Laajat yhtenäiset metsäalueet ovat luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita. Uhanalaisten lajien sekä myös tavanomaisten ja yleisten metsälajien elin- ja levittäytymismahdollisuuksien parantamiseksi alueet ovat erityisen tärkeitä. Suuret alueet tarjoavat paremmat mahdollisuudet lajien populaatioiden toiminnalle, suojeltujen lajien levittäytymiselle, lajien perimän geneettiselle vaihtelevuudelle ja monimuotoisuuden ylläpitämiselle. Osa laajoista yhtenäisistä metsäalueista on myös virkistysalueita ja virkistyskäyttö saattaa olla laajaakin kuten Nuuksiossa. Muuttuva maankäyttö ja tulevien yhdyskuntien tarpeet kohdistavat toimintoja myös laajoille yhtenäisille metsäalueille. Lähitulevaisuudessa niille ei ole sijoittumassa pirstovaa toimintaa, mutta tilanne voi muuttua myös luonnon monimuotoisuuden säilymisen kannalta merkittävillä alueilla. Laajojen yhtenäisten metsäalueiden huomioon ottaminen kaavoituksessa on tärkeää. Kaavamerkintä voi olla ominaisuusmerkintä, joka korostaa alueen metsätaloutta ja luonnon erityisominaisuuksia. Laajoilla yhtenäisillä metsäalueilla sijaitsevat metsät muodostavat nyt ja myös tulevaisuudessa metsänhoidon, puuntuotannon ja metsäteknologian kannalta toimivia kokonaisuuksia Uudellamaalla. Laajat yhtenäiset metsäalueet ekologisen verkoston osana Uudellamaalla : 7

1 Johdanto Uudenmaan maakuntakaava hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 14.12.2004. Kaavan laadinnan yhteydessä kartoitettiin ensimmäisen kerran maakunnan laajat yhtenäiset metsäalueet. Alueita ei esitetty maakuntakaavassa, mutta ne on osoitettu kaavan liitekartalla samoin kuin samassa yhteydessä selvitetty maakunnan ekologinen verkosto. Lähes puolet maakuntavaltuuston päätöksestä tehdyistä 30 valituksessa koski laajoja yhtenäisiä metsäalueita ja niiden esittämistä liitekartoilla. Vaihemaakuntakaavan laatiminen käynnistyi 2005 alussa. Kaavassa käsitellään laajoja yhtenäisiä metsäalueita, hiljaisia alueita, jätehuollon ja kiviaineshuollon alueita, moottoriurheilualueita, ampumaratoja sekä liikenteen varikko- ja terminaalialueita. Maakuntahallitus hyväksyi vaihekaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman 14.3.2005. Osana kaavan valmistelua käynnistettiin maakunnan ekologisen verkoston ja laajojen yhtenäisten metsäalueiden tarkistustyö erillisenä konsulttitoimeksiantona. Konsulttina toimi FM Seija Väre Sito Oy:stä. Tietojen päivitys tehtiin mm. uusien eläinten reittitietojen ja hirvieläinten onnettomuustietojen sekä maanpeitetietokannan ja satelliittikuvien avulla. Työn aikana on kuultu työryhmää, jossa ovat olleet edustettuina metsäkeskukset, metsänomistajat, maataloustuottajat, ympäristönsuojelujärjestöt sekä alueellinen ympäristökeskus. 8.12.2005 pidettiin laaja sidosryhmäseminaari, jossa osallisille esiteltiin selvityksen tuloksia ja jossa kuultiin useita sidosryhmien puheenvuoroja. 8 : Laajat yhtenäiset metsäalueet ekologisen verkoston osana Uudellamaalla

2 Käsitteet Käsitteet on tässä selvityksessä määritelty seuraavasti: Biotooppi Eliöiden elinympäristö, jossa tärkeimmät ympäristötekijät ovat samankaltaisia. Kasvillisuuden nojalla määräytyvä elinympäristötyyppi. Ekologinen yhteys Ekologisen verkoston osa. Vaihtelevan levyisiä metsävyöhykkeitä, elinympäristöjä tai metsä-pelto ketjuja, joiden kautta lajit voivat siirtyä alueelta toiselle tai varmistaa elinalueiden saavutettavuuden niille muutoin epäsuotuisien alueiden poikki. Ekologinen verkosto Muodostuu luonnon ydinalueista ja ekologisista yhteyksistä. Verkosto tarjoaa elinalueiden toiminnallisen verkon, joka tarvitaan luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi, sen luonnonarvojen turvaamiseksi ja elävän luonnon ekologisen toiminnan varmistamiseksi. Ekologisen verkoston kapeikko tai pullonkaula Jakso tai alue ekologisessa verkostossa, joka on liikenneväylien tai maankäytön vuoksi muodostunut eläinten liikkumista tai levittäytymistä rajoittavaksi tekijäksi. Ekosysteemi Toiminnallinen kokonaisuus, joka muodostuu luonnonolosuhteiltaan yhtenäisellä alueella elävien ja toisiinsa vuorovaikutussuhteessa elävien eliöiden (kasvien, eläinten ja mikro-organismien) muodostamista yhdyskunnista ja elottomasta ympäristöstä. Elinalue eli habitaatti Tietyn eliölajin tai siihen kuuluvan yksilön tai populaation luonnollinen elinympäristö tai ainutkertainen esiintymispaikka tai elinympäristö. Laaja, yhtenäinen metsäalue Metsäalue, joka on säilynyt pinta-alaltaan muihin metsäalueisiin verrattuna laaja-alaisena ja kokonaan tai lähes pirstoutumattomana. Luonnon monimuotoisuus Elollisen luonnon monimuotoisuus tarkoittaa eliölajien perinnöllistä muuntelua, eliöyhteisön lajiston monimuotoisuutta ja erilaisten eliöyhteisöjen kirjoa. Luonnon ydinalueet Ekologisen verkoston osa. Eläimistölle tärkeitä, rauhallisia, laajoja metsäalueita, joka sisältää tärkeitä elinympäristöjä, ravintolähteitä ja levähdysalueita. Alueet ovat eliölajien levittäytymisen ja populaatiodynamiikan kannalta merkittäviä. Maakunnallinen ekologinen verkosto Elinympäristöjen verkosto, joka korostaa maakunnan luonnon omaleimaisuutta ja edistää lajien metapopulaatioiden säilymistä muodostaen yhteydet luonnonmaantieteellisten kokonaisuuksien välillä ja säilyttäen eläinten pitkät vaellusreitit. Metapopulaatio Lajin suurella alueella esiintyvien toisistaan erillisten paikalliskantojen (paikallispopulaatioiden) muodostama joukko, jossa yksilöt tai perimäaines voivat siirtyä paikalliskantojen välillä. Metapopulaatio-kapasiteetti Metapopulaatiokapasiteetin avulla voidaan verrata eri tavalla pirstoutuneiden elinympäristöjen kykyä säilyttää lajin elinkelpoinen kanta. Paikallinen ekologinen verkosto Ylläpitää luonnon tervettä toimintaa, varmistaa yksittäisten eläinten elinolosuhteet ja eliöstön paikallispopulaatioiden toiminnan. Pirstoutuminen Pirstoutuminen on yhtenäisten elinympäristöjen tai metsäalueiden jakautumista toisistaan eriytyneiksi saarekkeiksi pysyvän laaja-alaisen liikkumisesteen tai pitkäaikaisen ympäristöhaitan vuoksi. Populaatio Populaatio koostuu samaan lajiin kuuluvista kasvija eläinyksilöistä, jotka ovat samalla elinalueella, pystyvät lisääntymään keskenään ja ovat toisiinsa vuorovaikutus-suhteessa. Laajat yhtenäiset metsäalueet ekologisen verkoston osana Uudellamaalla : 9

Reviiri Eläinyksilön tai -ryhmän puolustama elinpiirin osa, kuten pesän lähiympäristö tai muuten erityisen tärkeä alue, joka liittyy jälkeläisten hoitoon, ruokailuun, makean veden saantiin tai muihin yksilön elinehtoihin. Vihersilta Leveä eläinten kulkuun varusteltu silta, joka yhdistää elinalueet toisiinsa tien ja liikenteen tason yläpuolella. Sillan päällinen on peitetty pintamaalla. Valtakunnallinen ekologinen verkosto Varmistaa havumetsävyöhykkeen eliöstön toiminnan ja monimuotoisuuden. 10 : Laajat yhtenäiset metsäalueet ekologisen verkoston osana Uudellamaalla

3 Ekologisen verkoston ja laajojen yhtenäisten metsäalueiden taustat 3.1 Sopimukset ja lainsäädäntö Kansainvälisten biologista monimuotoisuutta käsittelevien sopimusten kautta Biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen (SopS78/1994) tavoitteena on maapallon ekosysteemien, eläin- ja kasvilajien sekä niiden sisältämien perintötekijöiden monimuotoisuuden suojelu ja kestävä käyttö. Ramsar (1975) sopimus kosteikkojen ja linnustonsuojelualueiden suojelusta ja CITES (Convention on international trade in endangered species of wild flora and fauna) on villieläinten ja -kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa säätelevä yleissopimus. Bernin sopimus (1979) Euroopan luonnonsuojelusopimus (Convention on the Conservation of European Wildlife and Natural Habitats) koskee Euroopan luonnonvaraisten eläinten, kasvien ja niiden ympäristöjen suojelua. Sopimus on johtanut Euroopan yhteisön lainsäädäntöön: Natura 2000 verkosto sekä luonto- ja lintudirektiivit. Bonnin sopimus 1979 (Convention on on the Conservation of Migratory Species of Wild Animals Species) käsittää muuttavia luonnonvaraisia eläimiä ja niiden elinympäristöjä. Sopimuksella on useita alasopimuksia, joista Suomi on allekirjoittanut EUROBATS 1991 (The Agreement on the Conservation of Populations of European Bats), joka on Euroopan lepakoita ja niiden elinympäristöjä koskeva alueellinen suojelusopimus ja AEWA 1999 (African-Eurasian Migratory Water Bird Agreement) on muuttavien vesilintujen suojelusopimus. EU luontodirektiivin (92/43/ETY) 1 ja 2 artiklassa todetaan, että lajin suotuisan suojelun tason katsotaan toteutuvan silloin, kun lajin luontainen levinneisyys sekä alueet, joilla sitä esiintyy, ovat vakaita tai laajenemassa. Lajin elinympäristöllä tarkoitetaan erityisten abioottisten ja bioottisten tekijöiden avulla määriteltyä ympäristöä, jossa laji voi elää jossakin elinkaarensa vaiheessa. Saman direktiivin artikla 10 velvoittaa jäsenvaltioita edistämään maankäytön suunnittelua ja kehittämispolitiikkaa, erityisesti Natura 2000 -verkoston luomista. Ekologista yhtenäisyyttä silmällä pitäen, luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston kannalta erityisen merkittävien maisemien piirteet tulee ottaa huomioon. Näihin tekijöihin kuuluvat sellaiset luonnon elementit, jotka ovat jatkuvan rakenteensa vuoksi tai levähdyspaikkoina olennaisia luonnonvaraisten lajien muutolle, maantieteelliselle leviämiselle ja geneettiselle vaihdannalle. Suomi on EU:n jäsenmaana hyväksynyt Euroopan aluesuunnittelun ja aluekehityksen suuntaviivat (European Spatial Development Perspective, ESDP), jonka osa-alueina ovat mm. kaupungin ja maaseudun välisen suhteen uudistaminen ja luonnon ja kulttuuriperinnön järkevä hoito ja suojelu. Kansallinen lainsäädännön asettaa velvoitteita myös metsien käytölle ja luonnonsuojelulle. Metsälaki 1996/1093 korostaa moniarvoista ja kestävää metsänhoitoa, joka pitää sisällään taloudellisen, ekologisen ja sosiaalisen näkökulman. Metsän käsittelyä ohjaa metsälain 6 siten, että metsän monimuotoisuuden säilymisen, maiseman tai metsän monikäytön kannalta tärkeiden alueiden hakkuita voidaan tehdä kohteen erityisluonteen edellyttämällä tavalla ja erityisarvot säilyttäen. Metsälain 10 mukaan metsiä tulee hoitaa ja käyttää siten, että yleiset edellytykset metsien biologiselle monimuotoisuudelle ominaisten elinympäristöjen säilymiselle turvataan. Metsälaki ohjaa metsätalouden toimia, mutta ei estä metsän ottamista muuhun käyttöön (metsälaki 3 ). Metsälaki säätelee talousmetsien käyttöä. Metsälakia ei sovelleta asemakaava-alueilla eikä eräin osin yleiskaava-alueilla. Metsälakia ei myöskään sovelleta maankäyttö- ja rakennuslain mukaisessa kaavassa suojelualueeksi osoitetulla alueella. Säännös koskee siten myös maakuntakaavaa. Luonnonsuojelulain (1996/1096) tavoitteina on mm. luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen ja luonnonvarojen ja luonnonympäristön kestävän käytön tukeminen. Lakia sovelletaan luonnon ja maiseman suojeluun ja hoitoon. Lakia ei kuitenkaan sovelleta metsien hoitamiseen ja käyttämiseen niiltä osin kuin siitä on säädetty metsälaissa. Laajat yhtenäiset metsäalueet ekologisen verkoston osana Uudellamaalla : 11

Maankäyttö- ja rakennuslaki (1999/132) toteaa alueiden käytön suunnittelun tavoitteiksi mm. luonnon monimuotoisuuden ja muiden luonnonarvojen säilyttämisen. Maakuntakaavaa laadittaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota tarkoituksenmukaiseen alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, alueidenkäytön ekologiseen kestävyyteen, maa- ja vesivarojen kestävään käyttöön, maiseman, luonnonarvojen ja kulttuuriperinnön vaalimiseen, virkistykseen soveliaiden alueiden riittävyyteen, elinkeinoelämän toimintaedellytyksiin sekä kestäviin liikenteen ja teknisen huollon järjestelyihin. 3.2 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtioneuvoston päätös (30.11.2000) valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista asettaa tavoitteeksi mm. luonnon monimuotoisuuden vaalimisen ja edistämisen osana alueidenkäytön suunnittelua. Tavoitteet koskevat mm. Olemassa olevien yhdyskuntarakenteiden hyödyntämistä ja eheyttämistä, Arvokkaiden luonnonalueiden ja niiden monimuotoisuuden säilymistä, Ekologisten yhteyksien säilymistä suojelualueiden välillä, Luonnon virkistyskäytön sekä luonto- ja kulttuurimatkailun edistämistä, Viheralueiden yhtenäisyyttä, Ylimaakunnallisten kehittämisvyöhykkeiden toimintaedellytysten tukemista. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet on jaettu yleis- ja erityistavoitteisiin. Yleistavoitteet ovat luonteeltaan alueidenkäyttöä ja alueidenkäytön suunnittelua koskevia periaatteellisia linjauksia. Eritystavoitteet ovat sen sijaan alueidenkäyttöä ja sen suunnittelua sitovia velvoitteita. Maakunnan suunnittelussa ja muussa alueidenkäytön suunnittelussa on huolehdittava tavoitteiden huomioonottamisesta siten, että edistetään niiden toteutumista (MRL 24 ). Yleistavoitteita Taajamia eheytettäessä edistetään elinympäristön laatua sekä taajamissa että luonnossa, ehkäistään yhdyskuntarakenteen hajautumista ja vähennetään liikennetarvetta. Alueidenkäytöllä edistetään elollisen ja elottoman luonnon kannalta arvokkaiden ja herkkien alueiden monimuotoisuuden säilyttämistä. Ekologisten yhteyksien säilymistä suojelualueiden välillä edistetään mahdollisuuksien mukaan. Alueidenkäytöllä edistetään luonnon virkistyskäyttöä sekä luonto- ja kulttuurimatkailua parantamalla moninaiskäytön edellytyksiä. Suojelualueverkoston ja arvokkaiden maisema-alueiden ekologisesti kestävää hyödyntämistä edistetään virkistyskäytössä, matkailun tukialueina sekä niiden lähialueiden matkailun kehittämisessä suojelutavoitteita vaarantamatta. Erityistavoitteita Alueiden käytössä on otettava huomioon kulttuuri ja luonnonperintöä koskevat kansainvälisten sopimusten velvoitteet sekä valtioneuvoston päätökset. Alueidenkäytön suunnittelussa on otettava huomioon ekologisesti tai virkistyskäytön kannalta merkittävät ja yhtenäiset luonnonalueet. Alueidenkäyttöä on ohjattava siten, että näitä aluekokonaisuuksia ei tarpeettomasti pirstota. Maakuntakaavoituksessa on otettava huomioon vesi- ja rantaluonnon suojelun tai virkistyskäytön kannalta erityistä suojelua vaativat vesistöt. Maakuntakaavoituksessa on luotava alueidenkäytölliset edellytykset ylikunnallisesti merkittävien virkistyskäytön reitistöjen ja verkostojen muodostumiselle. Maakuntakaavoituksella ja yleiskaavoituksella on luotava edellytykset seudullisten virkistysalueiden muodostamiselle erityisesti Etelä-Suomessa ja suurilla kaupunkiseuduilla. Ilman erityisiä perusteita hyviä ja yhtenäisiä peltoalueita ei tule ottaa taajamatoimintojen käyttöön eikä hyviä ja laajoja metsätalousalueita pirstoa muulla maankäytöllä. 12 : Laajat yhtenäiset metsäalueet ekologisen verkoston osana Uudellamaalla

3.3 Ekologisesti kestävä metsätalous Metsänhoidossa ovat kansainväliset sitoutumiset luonnon monimuotoisuuteen johtaneet kestävän metsätalouden toimintaehdotuksiin. Metsiä tulee hoitaa ja käyttää kestävästi nykyisten ja tulevien sukupolvien sosiaalisten, taloudellisten, ekologisten, sivistyksellisten ja henkisten tarpeiden tyydyttämiseksi. Metsien kestävä hoito ja käyttö säilyttävät luonnon monimuotoisuuden, tuottavuuden, uusiutumiskyvyn, elinvoimaisuuden ja mahdollisuuden toteuttaa myös tulevaisuudessa merkityksellisiä toimintoja paikallisista tarpeista kansallisiin ja maailmanlaajuisiin tarpeisiin. Metsien monimuotoisuuden säilyttämisen tavoitteena on suojella alueella luontaisesti esiintyviä eliölajeja ja säilyttää alueen alkuperäisistä luontotyypeistä edustava osuus luonnontilaisina. Suojeltujen metsien lisäksi monimuotoisuutta voidaan säilyttää talousmetsissä hyvän metsänhoidon avulla. Metsäluonnon monimuotoisuuden ylläpitämisen tasot on luokiteltu seuraavasti: vahvistetut suojeluohjelmat, talousmetsien metsä- ja luonnonsuojelulakikohteet, muut erityisen arvokkaat elinympäristöt sekä metsänhoitosuositusten mukaisella metsänhoidolla huomioitavat elinympäristöt ja suojavyöhykkeet. Kestävän metsätalouden tulee turvata puuntuotannon rinnalla myös talousmetsien luonnonarvot (Meriluoto ja Soininen 1998). Kansallisen metsäohjelman 2010 tavoitteiden mukaisesti ekologinen kestävyys tarkoittaa metsien eliölajien ja elinympäristöjen suotuisan suojelutason saavuttaminen ja ylläpitäminen riittävällä suojelualueiden ja monimuotoisesti käsiteltävien talousmetsien yhdistelmällä. Toinen päätavoite on se, että metsien käytössä ja suojelussa otetaan huomioon metsien perinteiset käyttömuodot ja edistetään metsistä saatavaa monipuolista aineellista ja henkistä hyvinvointia (Kansallinen metsäohjelma 2001). Tavoitteiden toteuttamisen keinoina on esitetty Metso monimuotoisuusohjelman toimintatapoja sekä olemassa olevien suojeluohjelmien toteuttamista ja tutkimustoimintaa (Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma 2002). Metsien monikäytön kehittämiseksi esitettiin laadittavaksi virkistyskäytön ja luontomatkailun toimenpideohjelma. Kansallisen metsäohjelman tarkistus on käynnistynyt 2005 ja työn keskeisiksi kysymyksiksi ovat nousseet mm. metsien suojelun kehittäminen ja maankäyttöön liittyvien tavoitteiden yhteensovittaminen. Kansallisen metsäohjelman toteutumista on seurattu vuosittain (KMO 2004) ja kokonaisarvio ohjelman toteutumisesta on tehty myös biodiversiteettiohjelman arvioinnin yhteydessä (Ympäristöministeriö. Suomen ympäristö 758 ja Hildén et al 2005). Näissä arvioinneissa todetaan, että toteutuneiden toimenpiteiden avulla ei voida merkittävästi hidastaa tai pysäyttää Suomen luonnon monimuotoisuuden köyhtymiskehitystä vuoteen 2010 mennessä. Suurimmat muutokset tapahtuvat maatalousympäristöissä, muissa ihmisen luomissa ympäristöissä sekä metsissä ja rannoilla. Metsäkeskukset laativat toiminta-alueelleen metsälaissa säädetyt alueelliset metsäohjelmat yhteistyössä metsätalouden organisaatioiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Alueellinen metsäohjelma yhdistää alueen metsiin liittyvät tiedot ja kehittämistarpeet, muun muassa metsien kestävän hoidon ja käytön sekä metsätalouden kehittämisen yleiset tavoitteet. Metsäkeskusten alueellisten metsäohjelmien päivitys on meneillään ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion uudet metsänhoidon suositukset (Tapio 2001) muuttavat metsien käsittelyä ja hoitoa moniarvoisempaan suuntaan. 3.4 Metsät lajien elinympäristöinä Ihminen on vaikuttanut metsien tilaan vuosisatoja. Tervanpoltto ja kaskeaminen ovat muuttaneet metsien puulajisuhteita, mutta vielä 1920 -luvulla puolet Etelä-Suomen metsistä luokiteltiin luonnonmetsiä muistuttaviksi. 1950 -luvulta lähtien teollinen metsätalous on muuttanut metsien rakennetta huomattavasti ja nykyisin vain noin 5% Suomen metsistä voidaan luokitella luonnontilaisiksi ja Etelä-Suomessa luonnontilaisten metsien osuus on alle prosentin. Metsäkuvioiden sisäinen Laajat yhtenäiset metsäalueet ekologisen verkoston osana Uudellamaalla : 13

Kuva 1. Liito-oravan elinaluetta (Kuva: Seija Väre) rakenne on yksipuolistunut, varhaiset, luontaisesti syntyneet sukkessiovaiheet ovat kadonneet, metsämaisema on pirstoutunut ja luontaiset alueelliset erot ovat hävinneet (Mönkkönen 2006). Suomen metsissä elää noin 20 000 lajia, joista uhanalaisia on 564. Tärkeimmät syyt metsälajien uhanalaisuuteen ovat lahopuun niukkuus ja luontaisesti monimuotoisimpien metsätyyppien häviäminen tai köyhtyminen. Lajit ovat sopeutuneet elämään tietynlaisissa elinympäristöissä ja eri lajeilla on erilaisia vaatimuksia elinolosuhteiden osalta. Sopeutumista on tapahtunut myös ihmisen toiminnan suhteen. Ihmisten tavanomainen toiminta ei eläimiä suuremmin häiritse niiden lajien kohdalla, jotka elävät asutuksen lähellä. Yleislajit tulevat toimeen hyvin erilaisissa ympäristöissä. Tähän ryhmään kuuluvat ovat yleensä isokokoisia eläimiä, nisäkkäitä ja lintuja. Niillä on suuri elinpiiri ja ne pystyvät hyödyntämään ravinnokseen, monipuolista ja eri kehitysvaiheessa olevaa kasvillisuutta tai käyttämään ravintonaan useita eliöryhmiä. Yleislajien kantoja piti aikaisemmin alhaisina metsästys. Nykyisin nämä lajit tulevat hyvin toimeen myös talousmetsissä. Spesialistilajit elävät vain tietynlaisissa elinympäristössä, kasvupaikalla, puuston kehitysvaiheessa tai pienilmastossa. Lajit ovat usein pienikokoisia ja heikosti levittäytyviä. Niiden kantaa rajoittavat tietyn sopivan elinympäristön esiintyminen, ravintolajin saatavuus tai kannan tiheys. Luonnon monimuotoisuuden kannalta on kannattavampaa kohdistaa suojelun ja eliöiden elinmahdollisuuksien parantaminen alueille, joilla on ennestään arvokkaita kohteita. Tämä tarkoittaa mm. suojelualueiden ja merkittävien elinympäristökohteiden laajentamista ja monipuolistamista. 14 : Laajat yhtenäiset metsäalueet ekologisen verkoston osana Uudellamaalla

Lajit ovat sopeutuneet havumetsäalueen luontaisesti muuttuvaan metsäympäristöön. Suojeluverkoston metapopulaatiokapasiteettiin voidaan vaikuttaa alueiden laatua ja kokoa parantamalla. Alueen laadun parantaminen viisinkertaiseksi ennallistamalla tai muilla toimenpiteillä parantaa metapopulaatiokapasiteettia noin 14%. Koon kasvattaminen viisinkertaiseksi lisää metapopulaatiokapasiteettia 77% (Hanski 2006). Alueella eliöyhteisön lajimäärä on sitä suurempi mitä suurempi on lajeille soveliaan elinympäristön pinta-ala. Suuri alue tarjoaa erilaisia elinympäristöjen yhdistelmiä, joita pienillä alueilla ei ole. Lajilla, joka elää pienellä alueella on monista syistä johtuen suuri riski hävitä elinalueeltaan, vaikka alue olisikin edelleen elinkelpoinen (Siitonen ja Hanski 2004). Kun sopivan elinympäristön pinta-ala pienenee, osa lajeista häviää nopeasti ja toiset pidemmän ajan kuluessa. Metsälajien esiintymiseen vaikuttavat ilmasto ja elinympäristö. Koko Suomen luonnontilaisten tai luonnontilaisen kaltaisten metsien alkuperäisistä metsälajeista esiintyy 50% vain Etelä-Suomen alueella. Alueelta jo hävinneitä lajeja on suunnilleen saman verran (Hanski 2004). Lajin häviäminen suurelta alueelta voi viedä vuosikymmeniä, jopa satoja vuosia. Pieneltä alueelta lajien häviäminen voi tapahtua hyvin nopeasti viikkojen tai vuosien kuluessa. Mitä suurempia ympäristömuutokset ovat, sitä todennäköisemmin laji häviää. Suurella alueella on mahdollista, että laji säilyy jollakin alueella ja pystyy pitkällä aikavälillä tasoittamaan levinneisyyttään metapopulaatiodynamiikalla paikalliskantojen häviämisen ja uusien syntymisen kautta (Siitonen ja Hanski 2004). 3.5 Elinympäristöjen pirstoutuminen Elinympäristön pirstoutuminen aiheuttaa muutoksia lajistossa ja lajien yksilömäärissä. Pirstoutumiseen liittyy pinta-alan pienenemisen lisäksi myös alueiden eristyminen. Metsälintujen ja nisäkkäiden esiintymisessä on havaittu, että lajien runsaus vähenee erityisen voimakkaasti, kun niille sopivan elinympäristön osuus jää alle 10-20% alkuperäisestä pinta-alasta (Andrén 1994). Yksilöiden siirtyminen sopivasta elinympäristöstä toiseen vaikeutuu. Lajin hävitessä alueelta on sen palautuminen takaisin epävarmaa. Osa sopivista elinympäristöistä jää käyttämättä. Jos elinympäristöjen määrä edelleen vähenee ja niiden pirstoutuminen jatkuu, päädytään tilanteeseen, jossa laji häviää, vaikka sopivia elinympäristöjä on edelleen tarjolla. Kynnysarvon alapuolella elinympäristöä on niin vähän tai se on niin pirstoutunutta, ettei lajilla ole elinvoimaista kantaa (Siitonen ja Hanski 2004). Hyönteiset ovat sopeutuneet elämään pienelinympäristöjen verkostossa. Hyönteisten kannalta onkin ratkaisevaa näiden pienelinympäristöjen tiheys ja yhteydet elinympäristöjen välillä. Laji häviää, kun käytössä olevien pienelinympäristöjen tiheys metsäalueella jää lajikohtaista kynnysarvoa pienemmäksi. Talousmetsänä hoidetuissa metsissä on paljon eri-ikäisten metsikkökuvioiden välisiä reunoja. Reunavyöhykkeessä mikroilmasto ja lajisto ovat erilasta kuin alueiden keskellä ja reunavaikutus saattaa ulottua talousmetsässä lähes kaikkiin metsikkökuvioihin jonkin asteisena. Mikroilmaston, valaistuksen ja tuuliolojen muutokset vaikuttavat lähes kaikkiin lajiryhmiin. Laajat yhtenäiset metsäalueet ekologisen verkoston osana Uudellamaalla : 15

Kuva 2. Pienvedet ovat monipuolisia luonnon arvoalueita (Kuva: Seija Väre) Metsälain määrittelemät pienialaiset arvokkaat elinympäristöt eivät yksin riitä turvaamaan niihin erikoistuneiden lajien säilymistä talousmetsissä. Joillekin lajeille, esim. pienet nisäkkäät ja hyönteiset, riittää elinympäristöksi lehtolaikku, niitty tai vanhan metsän saareke tai jopa yksittäinen ravintokasvi. Toiset lajit kuten petolinnut ja suurnisäkkäät tarvitsevat laajoja elinalueita tai liikkumisympäristöjä eivätkä ole sidoksissa pelkästään pienialaisiin elinympäristöihin. Talousmetsien arvokkaat elinympäristöt ja suojellut kohteet ovat tärkeitä kyseiseen elinympäristöön erikoistuneille lajeille, mutta lajin levittäytyminen saarimaisten, toisistaan kaukana olevien askelkivien kautta on vähäistä. Suurille lajeille taas askelkivien koko ei riitä tarjoamaan pysyvää elinaluetta. Mitä pienempi laji sitä suurempi estevaikutus levittäytymiselle muodostuu käsitellystä välialueesta. Välialueen kehitysvaiheet tai maankäyttö vaikuttavat oleellisesti lajien levittäytymiseen ja säilymiseen luonnossa. 16 : Laajat yhtenäiset metsäalueet ekologisen verkoston osana Uudellamaalla

4 Ekologinen verkosto 4.1 Ekologisen verkoston muodostumisen periaatteet Ekologinen verkosto koostuu luonnon ydinalueista ja ekologisista yhteyksistä. Se edistää luonnon monimuotoisuutta ja muodostaa eläinten merkittävän leviämis- ja levittäytymistien alueelta toiselle ja varmistaa elävän luonnon ekologisen toiminnan. Eritasoisena se luo yhteydet sekä valtakunnallisella, maakunnallisella että paikallisella tasolla. Luonnon ydinalueet ovat rauhallisia, laajoja, eläimistölle tärkeitä, tavanomaisen maa- ja metsätalouden piirissä olevia metsäalueita. Uhanalaisten lajien elinalueiden tai suojelualueiden olemassaolo monipuolistaa ja lisää alueiden arvoa. Ne ovat eläimistölle levittäytymisen ja populaatiodynamiikan kannalta merkittäviä alueita. Niillä on runsas paikallinen eläimistö ja myös liikkuvat eläimet saattavat pysähtyä alueille pidemmäksi aikaa. Luonnon ydinalueet ovat eläinten kannalta tärkeitä elinympäristöjä, merkittäviä ravintolähteitä tai levähdyspaikkoja. Uhanalaisten lajien esiintymisalueet ja suojeluvaraukset erityislajistoineen kuuluvat myös luonnon ydinalueisiin, mutta alueet ovat tärkeitä myös tavanomaisen metsälajiston levittäytymisen ja liikkumisen kannalta Ekologiset yhteydet ovat vaihtelevan levyisiä metsäkäytäviä tai metsä-peltoketjuja, jotka ylläpitävät ydinalueiden toimintaa ja muodostavat leviämisteitä tai johtokäytäviä eläinten liikkuessa alueelta toiselle. Ne muodostavat reittejä eläimistölle välttämättömälle tai vuodenaikaan liittyvälle liikkumistarpeelle. Ne ovat metsäketjujen tai lehtipuukasvillisuuden muodostamia reittejä, jokilaaksoja tai peltoalueen lävitse kulkevia saarimaisia ketjuja. Ne ovat luonnon ydinalueita yhdistäviä ja niiden toiminnan kannalta tärkeitä alueita. Mitä leveämpi yhteys on sitä parempi. Toimivan yhteyden minimileveyteen vaikuttavat alueen kasvillisuuden tai maastonmuotojen antama suojaisuus ja ihmistoimintojen läheisyys. Asutuksen aiheuttama vaikutus eläimiin on suurempi kuin teollisuusalueen vaikutus. Lyhyellä matkalla käytävämäinen alue voi kaventua, mutta tällainen pullonkaula ei saa olla pitkä. Kaupunkialueilla virkistysalueet toimivat myös ekologisina yhteyksinä. Kapean ekologisen yhteyden alueella on tarvetta määritellä erityisen tarkasti alueen luonne ja merkitys ekologisessa verkostossa. Yhteystarve on nykyisin toimiva ja maankäytössä avoinna pidettävä tai tiedossa oleva vanha tai avattava yhteys ekologisessa verkostossa. Toimivien yhteyksien aukipitäminen tulee turvata sekä kaavoituksessa että tierakentamisessa. Kaavoituksessa toimintojen sijoittelulla ja kaavamääräyksillä voidaan varmistaa ekologisen verkoston toiminta ja säilyminen. Tieverkon toimenpiteinä ovat mm. eritasoon rakennettavat kulkuyhteydet kuten levennetyt alikulkukäytävät, vihersillat ja pieneläinputket. 4.2 Verkoston tasot Yleiseurooppalainen ekologinen verkosto Yleiseurooppalaisen ekologisen verkoston (Pan- European Ecological Network) tavoitteena on suojella riittävän suuria alueita eläinpopulaatioiden säilyttämiseksi sekä säilyttää yhteyksiä lajien levittäytymis- ja muuttoteiksi. Olemassa olevien luontoarvojen suojeleminen ja vaaliminen on Euroopan valtioiden yhteisellä vastuulla. Yhtenevä kehys, ekologinen verkosto, varmistaa niiden alueiden säilymisen, jotka turvaavat maanosan ekologisen toiminnan. Ekologinen verkosto on suurimittakaavainen elämää ylläpitävä systeemi, joka turvaa elämänlaadun, ekologisen tasapainon, luonnon kiertokulut ja ekosysteemin tuottavuuden (European Union 1998). Valtakunnallinen ekologinen verkosto Suomen valtakunnallisen ekologisen verkoston merkitys tulee nähdä koko maan ja myös koko Skandinavian havumetsävyöhykkeen mittakaavassa. Suomi on laaja niemimaa, jonka eliömaantieteellisiä yhteyksiä lounaan ja etelän suuntaan rajoittavat Suomenlahti ja Pohjanlahti. Valtakunnallinen ekologinen verkosto ylläpitää eläimistön levittäytymisteitä pohjoisella havumetsävyöhykkeellä aina Ruotsin ja Norjan havumetsäalueita Laajat yhtenäiset metsäalueet ekologisen verkoston osana Uudellamaalla : 17

Kartta 1. Valtakunnallinen ekologinen verkosto eteläisessä Suomessa (Seija Väre, 2006) myöten. Päätavoitteena on keskittyä turvaamaan suurten linjojen säilyminen, skandinaaviset, valtakunnalliset ja ylimaakunnalliset yhteydet sekä lajiston säilyminen ja lajien luontaisen levittäytymisen vaatimat yhteydet. Uudenmaan liiton alueella valtakunnallinen ekologinen verkosto on suuria alueita yhdistävä. Se yhdistää Varsinais-Suomen hemiboreaalisen kasvillisuusvyöhykkeen eliölajistoineen muun Etelä-Suomen nemeroboreaaliseen kasvillisuusvyöhykkeeseen ja sen lajistoon. Elinolosuhteiltaan suotuisa rannikkoalue yhdistyy suojaisaan sisämaahan. Se ylläpitää valtakunnallisesti merkittäviä luontoalueita, joista monet kuuluvat mm. Natura 2000-ohjelmaan. Ominaispiirteidensä vuoksi merkittävät eliömaantieteelliset alueet, kuten esim. saaristo- ja rannikkoalueet, Hankoniemi, Pohjan ylänkö, Lohjanjärven alue, Tammelan ylänkö, Nuuksio, Kytäjä ja Sipoonkorpi yhdistyvät verkostossa toisiinsa ja muuhun ympäröivään luontoon. Valtakunnallista ekologista verkostoa tarkastellaan suurimittakaavaisena. Se on aikanaan tuonut havumetsien lajit (esim. hirvi ja liito-orava) Suomeen idästä ja kaakosta ja edelleen Skandinaviaan maayhteyden kautta. Se ylläpitää edelleen uusien lajien, kuten esim. villisian ja metsäkauriin levittäytymistä alueelle. Etelä-Suomen valtakunnallisen verkoston laajaan kaareen kuuluu laajoja metsäketjuja ja maakuntien rauhallisia raja-alueita, laajoine metsä-, suo- ja järvialueineen. Pienempi kaari pääkaupunkiseudun ympärille muodostuu Nuuksion ja Kytäjän yhteyksistä pohjoiseen ja toisaalta itään. Uudenmaan alueella luonnonoloiltaan ja eliölajeiltaan monipuolinen Länsi-Uusimaa yhdistyy verkoston kautta sisämaahan ja idän suuntaan. Ekologista verkostoa ja sen toimintaa tulee tarkastella pitkällä aikatähtäimellä. Maakunnallinen ekologinen verkosto Uudenmaan maakunnan ekologinen verkosto korostaa maakunnan elävän luonnon omaleimaisuutta ja maakunnan osien ekologista toimintaa. Se turvaa lajien hyvinvoinnin sekä ekologisesti että geneettisesti ja mahdollistaa joidenkin lajien välttämättömät vuotuiset vaellukset. Se turvaa myös eläinten vapaan levittäytymisen luonnonympäristön luoman potentiaalin mukaisesti. Maakunnallinen ekologinen verkosto yhdistää useamman kunnan alueita toisiinsa. Se on tärkeä eläimistön liikkumisen välittäjä rannikon ja sisämaan välillä. Maakuntien rajat sijaitsevat usein harvaan asutuil- 18 : Laajat yhtenäiset metsäalueet ekologisen verkoston osana Uudellamaalla

Kartta 2. Maakunnallista ekologista verkostoa (Seija Väre, 2006) la alueilla kaukana kaupunkikeskuksista. Näiden alueiden biologinen potentiaali on suuri ja ne muodostavat yhteisiä alueita toisiinsa rajautuvien maakuntien välille. Maakunnallinen ekologinen verkosto mahdollistaa myös ylimaakunnallisten ydinalueiden ja yhteyksien kehittämisen. Myös maakunnallinen ekologinen verkosto muodostuu luonnon ydinalueista ja ekologisista yhteyksistä. Merkittävät elinalueet ovat laajahkoja rauhallisia maa- ja metsätalousalueilla olevia monipuolisia elinympäristöjä, lähinnä laajoja metsäalueita. Niillä ihmisen vaikutus on vähäinen. Natura-alueet avainbiotooppeineen kuuluvat maakunnallisiin ydinalueisiin. Ekologinen verkosto luo suojelualueille suojaavan ja täydentävän puskurivyöhykkeen. Ekologiset yhteydet muodostavat lajiston liikkumiselle ja levittäytymiselle toimivan kanavan. Kokonaan katkaistua ekologista verkostoa on vaikea tai lähes mahdoton rakentaa uudelleen. Jos verkosto ei toimi, suuntautuu eläinten vaistoihin perustuva luontainen liikkuminen vuodesta toiseen, esteestä huolimatta, samaan suuntaan ja päämäärään kuin aikaisemminkin. Hirvillä laidunten vaihto kuuluu niiden elämisen edellytyksiin. Ekologinen verkosto muodostaa lajiston liikkumisen ja levittäytymisen mahdollistavia väyliä, joiden kautta liian tiheät eläinkannat voivat tasoittua ja levittäytyä ympäristöön. Sukupolven vaihdoskaan ei näytä muuttavan hirvien liikkumisen viettiä vaan uudetkin sukupolvet vaeltavat vanhoja reittejä päämäärätietoisesti riista-aidoista tai asutuksesta huolimatta. Paikallinen ekologinen verkosto Paikallinen ekologinen verkosto ylläpitää luonnon tervettä toimintaa ja turvaa paikallisen eläimistön päivittäisen liikkumistarpeen sekä pienempien nisäkkäiden pesäjättöisten poikasten levittäytymisen ympäristöön. Se muodostaa eläinyksilöiden kannalta merkittävän verkoston tarjoten ruokailu-, lisääntymis-, piiloutumisalueita sekä pako- ja levittäytymismahdollisuuksia rakennetun alueen ja intensiivisesti hoidetun maatalousalueen poikki. Se mahdollistaa heikosti leviävien lajien kuten hyönteisten, kääpien ja lahottajalajien levittäytymisen. Paikallinen ekologinen verkosto muodostuu tavanomaisen metsätalouden piirissä olevista tavallisista metsäalueista, jotka täyttävät eri eläinlajien elinvaatimukset. Paikallisen verkoston kautta metsäluonnon eläinpopulaatiot voivat Laajat yhtenäiset metsäalueet ekologisen verkoston osana Uudellamaalla : 19

Kuva 3. Kolopuita hyödyntävät linnut ja oravat (Kuva: Seija Väre) levittäytyä luonnon tarjoamien elinolosuhteiden mukaisesti tasaisesti tai optimaalisesti. Taajamien alueella oleva ekologinen verkosto muodostuu joiltakin osiltaan virkistyskäytössä olevasta viheralueverkostosta, puistoista ja liikennealueiden reunoilla olevista suojaviheralueista. Suurten eläinten reiteiksi ne eivät kelpaa, mutta pienempi eläimistö käyttää viheralueverkostoa levittäytymistienään kaupunkialueella. Paikallinen ekologinen verkosto huolehtii ekosysteemin terveestä toiminnasta. Verkoston osilla voi olla erilaisia arvoja. Valtakunnallinen ja maakunnallinen verkosto ovat elävän luonnon kannalta tärkeitä tai korvaamattomia. Asutuksen luonnonalueita pilkkova vaikutus on aiheuttanut eristyneitä alueita pääkaupunkiseudulla sekä noin 30 km pituisen tiiviin asutusvyöhykkeen radanvarteen, jonka läpi eläimet eivät enää juurikaan kykene liikkumaan. Liikenneväylien ja erityisesti riista-aitojen eläinpopulaatioita pilkkova vaikutus on merkittävä. Ekologiseen verkostoon on syntynyt kohtia, joissa ekologisen yhteyden avoinna pitäminen tai tarvittaessa avaaminen vaatii erityistoimenpiteitä sekä kaavoituksessa että tieverkolla. Paikallinen verkosto on sopeutuvampi ja yhteyden katketessa eläimet pystyvät löytämään korvaavan yhteyden lähialueelta. 4.3 Ekologisen verkoston merkitys Suojelun tason intensiteetti kasvaa mentäessä verkoston hierarkiassa ylhäältä valtakunnallisesta verkostosta maakunnalliseen ja edelleen paikalliseen verkostoon. Paikallisen verkoston kuvaus ja sen vaikutukset maankäyttöön ovat tarkempia kuin maakunnallisen verkoston, jonka osana paikallinen verkosto toimii. Toisaalta paikallinen verkosto on joustavampi ja vaihtoehtoisempi kuin tasossa ylempänä olevat verkoston osat. Indikaattorilajisto muuttuu moninaisemmaksi. Uhanalaisten lajien ja suurten nisäkäslajien lisäksi verkostoa määrittäviksi lajeiksi tulevat myös linnut ja muut luonnon 20 : Laajat yhtenäiset metsäalueet ekologisen verkoston osana Uudellamaalla

Kuva 4. Vanhat lehtipuut ovat myös maisemallisesti tärkeitä (Kuva: Seija Väre) eliöt kuten hyönteiset, kovakuoriaiset ja käävät. Valtakunnallisen verkoston indikaattorilajeina ovat eläinlajisto ja lajit, maakunnallisen verkoston lajiryhmät ja populaatiot sekä paikallisen verkoston indikaattorilajeina lajien yksittäiset yksilöt. Verkoston tasoilla on erilainen merkitys eläinyksilöiden elämänvaiheiden kannalta. Valtakunnallisella ja maakunnallisella verkostolla on yksittäisen yksilön elämässä suuri merkitys mahdollisesti vain kerran dispersaalivaelluksen eli levittäytymisliikkumisen aikana. Muutoin pääasiassa päivittäisiä tarpeita palvelee paikallinen verkosto ja vuodenaikaisvaelluksia maakunnallinen verkosto. Pienten elinpiirien eläin käyttää pääasiassa paikallista verkostoa. Eri lajien ominaisuuksista ja elintavoista riippuu, kuinka pitkiä matkoja ne kulkevat tai pystyvät levittäytymään eri tilanteissa. Joillakin lajeilla, kuten linnuilla elinympäristön käyttöön eivät ekologiset yhteydet liity suoranaisesti. Pikkunisäkkäiden ja hyönteisten siirtymiseen alueelta toiselle saattaa kulua vuosikymmeniä. Elinalueiden merkitys eliöstölle verkoston eri tasoilla muuttuu. Maakunnallisesti merkittävät luonnon ydinalueet ovat tärkeitä aina, vuosikymmenten ja vuosisatojen ajan. Ne ovat merkittäviä tuhansille yksilöille. Paikallisella verkostolla luonnon ydinalue saattaa muuttua hakkuiden takia tai korvautua seuraavaksi tärkeimmällä jäljelle jäävällä alueella. Verkosto on tärkeä useille tai kymmenille yksilöille. Verkoston dimensio muuttuu ja ihmisen läheisyys kasvaa tarkasteltaessa verkostoa valtakunnalliselta tasolta paikalliselle tasolle. Laajat yhtenäiset metsäalueet ekologisen verkoston osana Uudellamaalla : 21