Johdanto. Aineistojen analysoiminen perustuu paikkatietomenetelmiin.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Johdanto. Aineistojen analysoiminen perustuu paikkatietomenetelmiin."

Transkriptio

1 Johdanto Pirkanmaan 1. maakuntakaava on hyväksytty maakuntavaltuustossa ja se on vahvistettu valtioneuvostossa Maakuntakaavan seuranta perustuu maankäyttö ja rakennuslakiin (MRL). Lain mukaan maakuntakaava tulee vahvistumisensa jälkeen pitää ajan tasalla, ja sitä on kehitettävä edelleen. Tämän työn pohjaksi maakunnan liiton tulee seurata alueiden käytön, yhdyskuntarakenteen sekä kulttuuri ja luonnonympäristön kehitystä alueellaan. Maakuntakaavan seurannan tarkoituksena on tarkastella kaavan ja sen tavoitteiden toteutumista. Tarkastelu kohdistuu myös kuntien kaavoitukseen ja muuhun maankäytön suunnitteluun. Seurannan tulosten avulla voidaan tehdä johtopäätöksiä maakuntakaavan muutostarpeista, ja tämä voi johtaa uuden kaavan laadintaprosessin käynnistämiseen. Pirkanmaan 1. maakuntakaavan toteutumisen seurantaa ei ole tehty aikaisemmin. Tämä raportti on ensimmäinen versio, ja sitä on tarkoitus kehittää edelleen. Raportti koostuu teemakartoista, jotka kuvaavat Pirkanmaalla tapahtunutta yhdyskuntarakenteen muutoskehitystä 2000 luvulla. Muutosta tarkastellaan alueellisesti väestön, ikäluokkien, työpaikkojen ja teollisuusrakennusten lukumäärän vaihtelun avulla. Lisäksi kehitystä kuvataan taajama ja kylärakenteen avulla. Tarkasteltavaan jaksoon kuuluvat vuodet lukuun ottamatta työpaikkojen lukumäärän muutosta, jossa ajankohtana käytetään vuosia Yhdyskuntarakenteessa tapahtunut muutos on laskettu näiden kahden vuoden erotuksesta. Muutos kuvataan 1 km x 1 km kokoisilla ruuduilla. Ruuduissa tarkasteltava ilmiö on joko lisääntynyt, vähentynyt tai pysynyt ennallaan. Punaiset ruudut kuvaavat ilmiön lisääntymistä; siniset puolestaan vähentymistä. Ruudut, joissa ei ole tapahtunut muutosta, ovat valkoisia. Värisävyn voimakkuus kuvaa muutoksen suuruutta; mitä tummempi väri, sitä suurempi on muutos. Aineistolähteenä on Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) ylläpitämä yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmä, joka perustuu Väestörekisterikeskuksen ja Tilastokeskuksen tuottamaan tietoon. Aineistoja on myös poimittu Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämästä Oiva ympäristöja paikkatietopalvelusta. Lisäksi raportissa on käytetty museoviraston aineistoja. Aineistojen analysoiminen perustuu paikkatietomenetelmiin.

2

3 Väestön lukumääräinen muutos vuosina Väestön lukumääräinen muutos kuvaa väestönkehitystä vuosina Pirkanmaalla väestö keskittyy Tampereen kaupunkiseudulle. Keskittyminen on voimakasta Tampereella ja sen naapurikunnissa. Suurin osa Pirkanmaan väestönkasvusta tapahtuu noin 20 km vyöhykkeellä Tampereen keskustasta. Erityisesti väestön lisäys näkyy valtateiden varsilla. Väestönkasvu on merkittävää lähes kaikkien Tampereelta lähtevien suurten pääväylien varsilla. Ylöjärvellä ja Hämeenkyrössä kehitys on kuitenkin hajautuneempaa. Tampereen kaupunkiseudun ulkopuolella väestö on vähentynyt. Alueellisesti tarkasteltuna vähenemistä tapahtuu tasaisesti kautta Pirkanmaan. Suurimmassa osassa ruuduista väestön menetys tai lisäys on lievää; yhdestä viiteen henkilöä. Lukumääräisesti suurimmat väestökadot ovat tapahtuneet Pirkanmaan reunakuntien keskustoissa. Tämä on selvästi nähtävissä esimerkiksi Ylä ja Luoteis Pirkanmaaalla: Virroilla, Mänttä Vilppulassa ja Parkanossa.

4

5 Väestön lukumääräinen muutos vuosina Karsittu luokittelu Väestön lukumäärässä tapahtunutta muutosta kuvaava kartta muodostuu samasta aineistosta kuin edellinenkin kartta. Ilmiön luokittelua on kuitenkin karsittu siten, että alle 10 henkilön muutosta ei ole kuvattu. Tällä tavalla jakauman äärilaidat tulevat paremmin esille. Keskelle Pirkanmaata on itä länsi suunnassa muodostunut kaistale, jossa sijaitsevat voimakkaimmin kasvavat väestöruudut. Suurimmat negatiiviset muutokset ovat tapahtuneet tämän kaistaleen pohjois ja eteläpuolella. Toisaalta väestön määrä vähenee myös tietyissä Tampereen kaupunginosissa, esimerkiksi keskustan itäpuolella.

6

7 Väestön prosentuaalinen muutos vuosina Kartassa kuvataan väestön määrässä tapahtunutta muutosta suhteellisena muutoksena. Tulosten luokittelu on karkea: väestö on joko lisääntynyt, vähentynyt tai muutosta ei ole tapahtunut. Muutoksen kuvaaminen prosenteissa on mahdotonta ruuduissa, joissa vuonna 2000 ei ole ollut asukkaita, mutta vuoteen 2009 mennessä sinne on muuttanut väestöä. Näihin ruutuihin asutus on levittäytynyt. Kartta tuo paremmin esille ne maaseutualueet, jotka ovat saaneet pientä väestönlisäystä, mutta jotka eivät tule niin hyvin esille absoluuttisilla luvuilla kuvattuna. Tämä näkyy etenkin Pirkanmaan reunakunnissa.

8

9 YKR aluejaot ja maakuntakaavan palvelukeskusverkko Kartassa kuvataan yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmän (YKR) mukaiset kylä ja taajamaaluejaot sekä Pirkanmaan 1. maakuntakaavan mukainen palvelukeskusverkko. Aluejaot ovat vuoden 2008 tilanteen mukaisia. Yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmän mukaiset alueet luokitellaan taajamaksi, kyläksi tai pienkyläksi muun muassa niiden asukasmäärän mukaan. Pienkyläksi katsotaan alue, jossa on asukasta. Kylässä on vähintään 40 asukasta ja taajama muodostuu kun asukasmäärä on vähintään 200. YKR aluejaot on muodostettu Suomen ympäristökeskuksessa. Pirkanmaan 1. maakuntakaavan mukainen palvelukeskusverkko muodostuu yhdestä valtakunnanosakeskuksesta, kaupunki ja kuntakeskuksista sekä paikallis ja palvelukyläkeskuksista. Näiden määrittelyn perusteena ovat olleet palvelut ja niiden määrä. Pirkanmaalla kylien ja pienkylien osalta on huomattava, että suuremman asukastiheyden kylät ovat pinta alaltaan paljon pienempiä kuin väljemmin asutut pienkylät. Pienkylämäistä asutusta on paljon taajamien jatkeena erityisesti Tampereen kaupunkiseudun kunnissa. Pohjoisella Pirkanmaalla asutus on tiiviimpää taajamien ympärillä. Yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmän mukaan Pirkanmaalla asutus näyttää eriytyvän joko taajamiin tai pienkyliin, mutta näiden välissä oleva kylärakenne ei ole yhtä selkeästi edustettuna. Kartan mukaan YKR aluejaot ja Pirkanmaan 1. maakuntakaavan palvelukeskusverkko eivät kohtaa. Tämä tarkoittaa sitä, että asuminen ja palvelut ovat erillään toisistaan. Pirkanmaalla on paljon kyliä ja pienkyliä, mutta niissä ei ole palveluita.

10

11 Työpaikkojen määrän muutos vuosina Työpaikkojen määrän muutos vuosina kuvaa työpaikkojen kokonaismäärässä tapahtunutta muutosta 2000 luvulla. Työpaikka aineisto ei ulotu väestötietojen tapaan vuoteen Työpaikkojen määrässä on huomioitu kaikki toimialat. Alle 10 työpaikan muutosta ei ole kuvattu. Kartan mukaan työpaikkojen kokonaismäärä on vaihdellut alueellisesti 2000 luvulla. Suurimmat muutokset ovat tapahtuneet kuntien keskuksissa. Pienellä alueella uusia työpaikkoja on syntynyt lakkautettujen viereen. Tampereen seudulla kehätien varteen ja suurten risteysalueiden tuntumaan on tullut lisää työpaikkoja. Työpaikat siirtyvät keskustasta kehän varteen. Maaseutualueille on syntynyt uusia työpaikkoja. Ympäri Pirkanmaata on hajallaan yksittäisiä ruutuja, joissa työpaikat ovat merkittävästi lisääntyneet.

Katsaus Pohjois-Karjalan yhdyskuntarakenteeseen

Katsaus Pohjois-Karjalan yhdyskuntarakenteeseen 10.11.201 5 Katsaus Pohjois-Karjalan yhdyskuntarakenteeseen Timo Korkalainen JOHDANTO ELY-keskus on laatinut vuoden 2015 aikana kuntakohtaiset yhdyskuntarakennekatsaukset Pohjois-Karjalan kunnista. Katsaukset

Lisätiedot

LAPIN ETELÄISTEN OSIEN TUULIVOIMASELVITYS Liite 9 Paikkatietoanalyysit ja kriteerit. Lapin eteläosien tuulivoimaselvitys 2.2.2012 Pöyry Finland Oy

LAPIN ETELÄISTEN OSIEN TUULIVOIMASELVITYS Liite 9 Paikkatietoanalyysit ja kriteerit. Lapin eteläosien tuulivoimaselvitys 2.2.2012 Pöyry Finland Oy LAPIN ETELÄISTEN OSIEN TUULIVOIMASELVITYS Liite 9 Paikkatietoanalyysit ja kriteerit Lapin eteläosien tuulivoimaselvitys 2.2.2012 Pöyry Finland Oy Paikkatietoanalyysit Analyysit tehty rasterimuodossa 50

Lisätiedot

Väestönmuutokset Etelä-Karjalan taajamissa, kylissä, pienkylissä ja hajaasutusalueilla

Väestönmuutokset Etelä-Karjalan taajamissa, kylissä, pienkylissä ja hajaasutusalueilla Väestönmuutokset Etelä-Karjalan taajamissa, kylissä, pienkylissä ja hajaasutusalueilla ikäryhmittäin v. 2000 2014 YKR-taajamalla tarkoitetaan vähintään 200 asukkaan taajaan rakennettua aluetta. Rajaus

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON MAAKUNTAKAAVAN SELVITYKSIÄ

POHJOIS-SAVON MAAKUNTAKAAVAN SELVITYKSIÄ POHJOIS-SAVON MAAKUNTAKAAVAN SELVITYKSIÄ Pohjois-Savon maakuntakaavan vähittäiskaupan suuryksiköiden ja tilaa vaativan kaupan alueiden sijainti suhteessa väestöön JOHDANTO Tässä selvityksessä on tarkasteltu

Lisätiedot

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Katsaus maakuntakaavoituksen maailmaan Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Iltapäivän sisältö Mikä on Uudenmaan liitto? Entä maakuntakaava? Maakunta-arkkitehti Kristiina Rinkinen Maisema-arkkitehdin

Lisätiedot

Alustavia havaintoja seudun liikkumisvyöhykkeistä

Alustavia havaintoja seudun liikkumisvyöhykkeistä Seutufoorumi 9.6.2011, Pauli Korkiakoski Alustavia havaintoja seudun liikkumisvyöhykkeistä ja yhdyskuntarakenteesta Kaakon suunta -hanke Mistä vyöhyketarkastelussa on kyse? Suomen ympäristökeskuksen (SYKE)

Lisätiedot

Aluerakenne ja keskusverkko

Aluerakenne ja keskusverkko Aluerakenne ja keskusverkko Maakuntakaavan (2011) ja 1. vaihemakuntakaavan (2015) toteutumisen seuranta Kuvissa on esitetty harvan ja tiheän taajaman (2016) sijoittuminen maakuntakaavayhdistelmän taajamatoimintojen

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN TAAJAMIEN MAANKÄYTÖN, PALVELUIDEN JA LIIKENTEEN VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Kaavoituksen ajankohtaispäivä 5.6.2014 Heikki Saarento

VARSINAIS-SUOMEN TAAJAMIEN MAANKÄYTÖN, PALVELUIDEN JA LIIKENTEEN VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Kaavoituksen ajankohtaispäivä 5.6.2014 Heikki Saarento VARSINAIS-SUOMEN TAAJAMIEN MAANKÄYTÖN, PALVELUIDEN JA LIIKENTEEN VAIHEMAAKUNTAKAAVA Kaavoituksen ajankohtaispäivä 5.6.2014 Heikki Saarento Maakuntakaavatilanne Varsinais-Suomessa on voimassa seutukunnittain

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne ja vesihuoltopalvelut case Porvoo

Yhdyskuntarakenne ja vesihuoltopalvelut case Porvoo Yhdyskuntarakenne ja vesihuoltopalvelut case Porvoo Sanna Vienonen Suomen ympäristökeskus, Vesikeskus Vesihuolto 2014 Helsinki 3.6.2014 Yhdyskuntarakenteen nykykehitys Väestönkasvu kohdistuu suurille kaupunkiseuduille

Lisätiedot

6. Paltamo. Voimassa oleva maakuntakaavatilanne 2020, Paltamo

6. Paltamo. Voimassa oleva maakuntakaavatilanne 2020, Paltamo 6. Paltamo Voimassa oleva maakuntakaavatilanne 2020, Paltamo Kainuun maakuntakaavassa 2020 osoitettujen kylien valitsemisen perusteina käytettiin seuraavia kriteereitä (kriteerit eivät ole toisensa poissulkevia):

Lisätiedot

Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma. Maija Stenvall, Uudenmaan liitto

Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma. Maija Stenvall, Uudenmaan liitto Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma Maija Stenvall, Uudenmaan liitto MAL verkosto Oulu 13.11.2012 Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava 2 Suunnittelualueena

Lisätiedot

KANGASALAN KIRKKOJÄRVEN NATURA-ALUE MAANKÄYTÖN MUUTOKSET NATURA-VERKOSTOON LIITTÄMISEN JÄLKEEN LAATIJA: JUSSI MÄKINEN TARKASTAJA: MARKETTA HYVÄRINEN

KANGASALAN KIRKKOJÄRVEN NATURA-ALUE MAANKÄYTÖN MUUTOKSET NATURA-VERKOSTOON LIITTÄMISEN JÄLKEEN LAATIJA: JUSSI MÄKINEN TARKASTAJA: MARKETTA HYVÄRINEN KANGASALAN KIRKKOJÄRVEN NATURA-ALUE MAANKÄYTÖN MUUTOKSET NATURA-VERKOSTOON LIITTÄMISEN JÄLKEEN LAATIJA: JUSSI MÄKINEN TARKASTAJA: MARKETTA HYVÄRINEN 30.1.2017 TARKASTELUN TAUSTA, TAVOITE JA MENETELMÄ Pirkanmaan

Lisätiedot

Keskustat ja kauppa yhdyskuntarakenteessa. Ville Helminen/Antti Rehunen/Arto Viinikka/Hanna Käyhkö SYKE/Rakennetun ympäristön yksikkö

Keskustat ja kauppa yhdyskuntarakenteessa. Ville Helminen/Antti Rehunen/Arto Viinikka/Hanna Käyhkö SYKE/Rakennetun ympäristön yksikkö Keskustat ja kauppa yhdyskuntarakenteessa Ville Helminen/Antti Rehunen/Arto Viinikka/Hanna Käyhkö SYKE/Rakennetun ympäristön yksikkö Näkökulmia kaupan yhdyskuntarakenteelliseen sijaintiin SYKEn hankkeissa

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-

Lisätiedot

Etelä-Savon kuntarakenneuudistuksen tausta-aineistoa

Etelä-Savon kuntarakenneuudistuksen tausta-aineistoa Etelä-Savon kuntarakenneuudistuksen tausta-aineistoa Kuntarakenneuudistuksen perustietoa: Työssäkäynti, asiointi, asuminen, väestö, liikenne 17.11.2011 1 Kuntauudistuksen tarkastelunäkökulmat Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Kehittämisperiaatemerkinnät maakuntakaavoituksessa

Kehittämisperiaatemerkinnät maakuntakaavoituksessa Maakuntakaavan toteuttaminen 1. Kehittämisperiaatemerkinnöistä 2. Kehittämisvyöhykkeistä ja niiden toteuttamisesta 3. Maakunnan alue- ja yhdyskuntarakenteen seurannasta 4. Jatkuvan suunnittelun periaatteesta

Lisätiedot

Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011

Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011 Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011 PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2011 1.2.2011 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

Kokemuksia vyöhykemenetelmästä Uudenmaan maakuntakaavatyössä Maija Stenvall. MAL verkosto Oulu 13.11.2012

Kokemuksia vyöhykemenetelmästä Uudenmaan maakuntakaavatyössä Maija Stenvall. MAL verkosto Oulu 13.11.2012 Kokemuksia vyöhykemenetelmästä Uudenmaan maakuntakaavatyössä Maija Stenvall MAL verkosto Oulu 13.11.2012 Valtakunnallisen alueluokittelun (VALHEA-malli) 2 tarkentaminen raideliikenteen osalta menetelmän

Lisätiedot

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE Sisältö Väestökehitys ja -ennuste Väestön ikärakenteen muutoksia Asutuksen sijoittuminen Asukasmäärän

Lisätiedot

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Siimes) Kuva 1: Sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupunki Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto

Lisätiedot

Keskusta-alueet ja vähittäiskauppa kaupunkiseuduilla sekä näkökulmia asutuksen ja palveluverkon muutoksiin. Antti Rehunen ja Ville Helminen SYKE

Keskusta-alueet ja vähittäiskauppa kaupunkiseuduilla sekä näkökulmia asutuksen ja palveluverkon muutoksiin. Antti Rehunen ja Ville Helminen SYKE Keskusta-alueet ja vähittäiskauppa kaupunkiseuduilla sekä näkökulmia asutuksen ja palveluverkon muutoksiin Antti Rehunen ja Ville Helminen SYKE TÄYDENNYSRAKENTAMISEN SEMINAARI 28.5.2014 Keskusta-alueiden

Lisätiedot

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)

Lisätiedot

Strategiapeli 18.5.2011. Yhteenveto

Strategiapeli 18.5.2011. Yhteenveto Strategiapeli 18.5.2011 Yhteenveto Pelilaudan lähtötiedot Karttapohjassa tulostettuna: pelkistetty yleiskaavojen ja maakuntakaavojen yhdistelmä rata- ja tieverkko ja pääkokoojakadut joukkoliikenteen palvelun

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma NURMEKSEN KAUPUNKI Itäisen 121 kaupunginosan asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (Porokylän Leipomo Oy) Kuva 1: Kaavamuutoksen tarkastelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupunki

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014 12.8.2014 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

12 Pirkanmaa. 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

12 Pirkanmaa. 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 12 Pirkanmaa 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 12.1. PIRKANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 7 kpl Taajaan asutut: 7 kpl Maaseutumaiset: 8 kpl Pirkanmaa

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016 16.11.2015, tark 25.1.2016 Kerhomajankadun kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma NURMEKSEN KAUPUNKI Pitkämäen 134 kaupunginosan asemakaavamuutos ja sitovat tonttijaot (Varustien levennys) Kuva 1: Kaavamuutoksen tarkastelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupunki

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Tetriniemi) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI VALTAKUNNALLISTEN ALUEDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN OHJAAVUUS JOUNI LAITINEN 23.1.2012 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET (VAT) Valtioneuvosto päätti

Lisätiedot

Liikenteellinen arviointi

Liikenteellinen arviointi Uudenmaan kaupan palveluverkko Liikenteellinen arviointi Tiivistelmä 7.5.2012 Strafica Oy/Hannu Pesonen Liikennearvioinnin sisältö ja menetelmä Uudenmaan kaupan liikenteellinen arviointi on laadittu rinnan

Lisätiedot

Urban Zone -kehityshanke ja vyöhykenäkökulman esittely

Urban Zone -kehityshanke ja vyöhykenäkökulman esittely Urban Zone -kehityshanke ja vyöhykenäkökulman esittely Mika Ristimäki erikoistutkija SYKE / rakennettu ympäristö ja alueidenkäyttö 20% 18% 16% 14% 12% 10% 8% 6% 4% 2% 0% Alue- ja yhdyskuntarakenteen tiedot

Lisätiedot

Ongelmanratkaisu. Kaupan suuryksiköt. 3.12.2008 Kestävä yhdyskunta -seminaari

Ongelmanratkaisu. Kaupan suuryksiköt. 3.12.2008 Kestävä yhdyskunta -seminaari Ongelmanratkaisu Kaupan suuryksiköt Ryhmä Oulun luonnonsuojeluyhdistys On koonnut taustamateriaalin On laatinut ongelmanratkaisun kysymykset Ryhmä Oulun seudun kunnallispoliitikkoja On laatinut vastaukset

Lisätiedot

Työttömyysasteen kehitys (12 kk liukuva keskiarvo) suurimmissa maakunnissa ajalla 2007 2013 (heinä)

Työttömyysasteen kehitys (12 kk liukuva keskiarvo) suurimmissa maakunnissa ajalla 2007 2013 (heinä) Maakunnan tila 1 Työttömyysasteen kehitys (12 kk liukuva keskiarvo) suurimmissa maakunnissa ajalla 27 213 (heinä) 14,5 14, 13,5 13, 12,5 12, 11,5 11, 1,5 1, 9,5 9, 8,5 8, 7,5 7, 6,5 6, 5,5 5, Luku alueen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupungin Hyvärilän 123 kaupunginosan asemakaavan- sekä Pielisen-Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos ja -laajennus moottorikelkka- ja ulkoilureitin osalta (Ellun alueen moottorikelkka-

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun työmatkavirtojen analyysi ja visualisointi HSY paikkatietoseminaari 14.3.2013

Pääkaupunkiseudun työmatkavirtojen analyysi ja visualisointi HSY paikkatietoseminaari 14.3.2013 Pääkaupunkiseudun työmatkavirtojen analyysi ja visualisointi HSY paikkatietoseminaari 14.3.2013 Kimmo Nurmio Suomen ympäristökeskus Rakennetun ympäristön yksikkö Työmatka-analyysit Useita käyttötarkoituksia:

Lisätiedot

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus 1 Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ritoniemen 124 kaupunginosan matkailu- sekä katualueita että korttelia 14 koskeva asemakaavan muutos (Bomba - Sotkan ympäristö

Lisätiedot

Miten väestöennuste toteutettiin?

Miten väestöennuste toteutettiin? Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen (syntyvyys ja kuolleisuus, 2) kuntien väliseen nettomuuttoon

Lisätiedot

Kuntien kehittämiskeskustelut 2015 Rautavaara Ajankohtaispuheenvuoro Pohjois-Savon liitto

Kuntien kehittämiskeskustelut 2015 Rautavaara Ajankohtaispuheenvuoro Pohjois-Savon liitto Kuntien kehittämiskeskustelut 2015 Rautavaara 22.4.2015 Ajankohtaispuheenvuoro Pohjois-Savon liitto Maakunnan suunnittelujärjestelmä Maakuntasuunnitelman 2030 ja -ohjelman 2014-2017 toimintalinjat Pohjois-Savon

Lisätiedot

Saimaanharjun asemakaavan muutos

Saimaanharjun asemakaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TAIPALSAAREN KUNTA Saimaanharjun asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P233-P23333 1 (7) Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 1 2 Suunnittelualueen sijainti...

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntakaava 2040. Maakuntakaavaluonnos Alue- ja yhdyskuntarakenne

Pirkanmaan maakuntakaava 2040. Maakuntakaavaluonnos Alue- ja yhdyskuntarakenne Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Maakuntakaavaluonnos Alue- ja yhdyskuntarakenne Maakuntakaavafoorumi Vanha kirjastotalo, Tampere, 19.3.2015 Maankäytön suunnittelujärjestelmä ja maakuntakaavan rooli Pirkanmaan

Lisätiedot

LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Pälkäneen kunta 3.6.2015 LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan

Lisätiedot

Liikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Matkatuotokset Työssäkäyntialueet. Jalankulkuvyöhyke. Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet.

Liikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Matkatuotokset Työssäkäyntialueet. Jalankulkuvyöhyke. Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet. Liikkumistottumukset Toimintojen sijoittuminen Matkatuotokset Alakeskukset Työssäkäyntialueet Joukkoliikennevyöhyke Vyöhykeanalyysi Jalankulkuvyöhyke Keskustan reunavyöhyke Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 382-RAK1814 IKAALISTEN KAUPUNKI KAURARANNAN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.2.2019 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 2.6.2015 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

11 Lappi. 11.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

11 Lappi. 11.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 11 Lappi 11.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Lappi on Suomen pohjoisin maakunta, jonka ainoa naapurimaakunta on Pohjois-Pohjanmaa. Lapin maakunnan muodostavat 21 kuntaa,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Vihtorila ja Koivula) Kuva 1: Sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupunki Lieksan ja Nurmeksen

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) LIPERIN KUNTA PYHÄSELÄN TELMONSELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN

Lisätiedot

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...

Lisätiedot

Ensihoitopalvelun valtakunnallinen palvelutasopäätösdata tammi-kesäkuu 2018

Ensihoitopalvelun valtakunnallinen palvelutasopäätösdata tammi-kesäkuu 2018 Ensihoitopalvelun valtakunnallinen palvelutasopäätösdata tammi-kesäkuu 2018 Johdanto Ensihoitopalvelun palvelutasopäätös perustuu STM asetukseen ensihoitopalvelusta 585/2017. Sairaanhoitopiirit tekevät

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LASTENLINNAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.4.2017 Pälkäneen kunta Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet Suunnittelualue sijaitsee Lahdentien ja Pälkänevedentien risteyksen

Lisätiedot

ALUE- JA VÄESTÖRAKENTEEN ISOT MUUTOSTRENDIT. VTT Timo

ALUE- JA VÄESTÖRAKENTEEN ISOT MUUTOSTRENDIT. VTT Timo ALUE- JA VÄESTÖRAKENTEEN ISOT MUUTOSTRENDIT VTT Timo Aro @timoaro 26.7.2017 Jokaisen alueen menestyminen tai menestymättömyys perustuu vain ja ainoastaan kasvuun! Alue- ja väestörakenteen ISOT muutostrendit

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI

KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI KESKI-SUOMEN LIITON STRATEGIASEMINAARI JA KUNTALIITON MAAKUNTAKIERROS KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI 6.9.2013 Kimmo Vähäjylkkä Aluejohtaja, AIRIX Ympäristö Strategista maankäytön suunnittelua / KEHITTÄMISVYÖHYKKEET

Lisätiedot

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma NURMEKSEN KAUPUNKI Radantauksen 136 kaupunginosan asemakaavamuutos ja sitovat tonttijaot (Osakortteli 152) Kuva 1: Kaavamuutoksen tarkastelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupunki

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (6) TURUNKANKAAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma NURMEKSEN KAUPUNKI Läntisen 111 kaupunginosan asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (Jukolan Osuuskauppa) Kuva 1: Kaavamuutoksen tarkastelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupunki

Lisätiedot

MAL sopimukset ja yhdyskuntarakenteen seuranta

MAL sopimukset ja yhdyskuntarakenteen seuranta MAL sopimukset ja yhdyskuntarakenteen seuranta Mitä seurataan? Tiivistyykö ja eheytyykö yhdyskuntarakenne? Vastaako asuntotuotanto kysyntään? Kehittyykö liikkuminen kestävämpään suuntaan? YKR kaupunkiseutu

Lisätiedot

Ajankohtaista alueluokituksista - avaimet uusiin aluetilastoihin

Ajankohtaista alueluokituksista - avaimet uusiin aluetilastoihin Ajankohtaista alueluokituksista - avaimet uusiin aluetilastoihin Alueet, yritykset ja tuotteet - Tietoa löytyy, kun luokitukset ovat tiedossa -seminaari 11.3.2009 Ulla-Maarit Saarinen Esityksen sisältö

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA LIEKUNEEN-RYÖKÄSVEDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus luonnos

HIRVENSALMEN KUNTA LIEKUNEEN-RYÖKÄSVEDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus luonnos HIRVENSALMEN KUNTA LIEKUNEEN-RYÖKÄSVEDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 17.8.2017 luonnos Tullut vireille: Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : Ehdotusaineisto nähtävillä MRL 65 ja MRA 19 : Hyväksytty

Lisätiedot

Sahantien asemakaavan muutos

Sahantien asemakaavan muutos JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Maankäyttövaihtoehdot MAAKUNTAKAAVA

Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Maankäyttövaihtoehdot MAAKUNTAKAAVA Pirkanmaan maakuntakaava Maankäyttövaihtoehdot Prosessi Pyrkimys avoimeen ja vuorovaikutteiseen prosessiin; keskustelua periaateratkaisuista ja arvovalinnoista Väestösuunnite ja skenaariotyö (kevät 2012

Lisätiedot

KORTTELI 27 UTAJÄRVI

KORTTELI 27 UTAJÄRVI KORTTELI 27 UTAJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 23.5.2013 AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu 17 A 90100 OULU Puhelin 010 241 4600 Telefax 010 241 4601 UTAJÄRVEN KUNTA Laitilantie 5 PL 18 91600 UTAJÄRVI Vireilletulosta

Lisätiedot

viherrakenne ja maatalousalueet Uudellamaalla maakuntakaavan näkökulmasta Kehittämispäällikkö Sirkku Huisko Uudenmaan liitto 13.6.

viherrakenne ja maatalousalueet Uudellamaalla maakuntakaavan näkökulmasta Kehittämispäällikkö Sirkku Huisko Uudenmaan liitto 13.6. viherrakenne ja maatalousalueet Uudellamaalla maakuntakaavan näkökulmasta Kehittämispäällikkö Sirkku Huisko Uudenmaan liitto 13.6.2013 Esityksen sisältö Maakunta Maakuntakaava osana kaavajärjestelmää j

Lisätiedot

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2014 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Asemakaavan pohjakartta 6. Rakennusjärjestys 7. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 8. Kaavoitusohjelma

Lisätiedot

Muuttuva vähittäiskauppa yhdyskuntarakenteessa. Antti Rehunen Urban Zone 2 -loppuseminaari 13.6.2014

Muuttuva vähittäiskauppa yhdyskuntarakenteessa. Antti Rehunen Urban Zone 2 -loppuseminaari 13.6.2014 Muuttuva vähittäiskauppa yhdyskuntarakenteessa Antti Rehunen Urban Zone 2 -loppuseminaari 13.6.2014 Näkökulmia vähittäiskauppaan ja yhdyskuntarakenteen vyöhykkeisiin 1 Vähittäiskaupan toimipaikkojen sijoittuminen

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 23.11.2016 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Maakuntakaavan laatiminen Heikki Pusa. Maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Maakuntakaavan laatiminen Heikki Pusa. Maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus. Oma Häme Maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus Tehtävä: Maakuntakaavan laatiminen Heikki Pusa www.omahäme.fi Kanta-Hämeen maakunta, maakuntakaava-alue : Tehtävien nykytilan kartoitus Lakiperusta:

Lisätiedot

K u o p i o L e p p ä v i r t a M a a n i n k a N i l s i ä S i i l i n j ä r v i S u o n e n j o k i - T u u s n i e m i

K u o p i o L e p p ä v i r t a M a a n i n k a N i l s i ä S i i l i n j ä r v i S u o n e n j o k i - T u u s n i e m i L O I K K A 2 0 3 0 KUOPION TOIMINNALLISEN KAUPUNKISEUDUN RAKENNEMALLI RAKENNEMALLISOPIMUS 28.05.2012 K u o p i o L e p p ä v i r t a M a a n i n k a N i l s i ä S i i l i n j ä r v i S u o n e n j o k

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 07.09.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVA

KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVA KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVA Tiituspohja Ympäristöselvitykset KESKI-SUOMEN LIITTO Sepänkatu, 000 Jyväskylä www.keskisuomi.fi Liikennevarausten ympäristöselvitykset..006 TIITUSPOHJA Sisältö PERUSTEET Selvitystyön

Lisätiedot

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava ja ranta-asemakaavan muutos, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma NURMEKSEN KAUPUNKI Läntisen 111 kaupunginosan asemakaavamuutos (Läntisen puurivikadut) Kuva 1: Kaavamuutoksen tarkastelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupunki Lieksan ja Nurmeksen

Lisätiedot

Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako

Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako Kuva 1: Ilmakuva suunnittelualueesta Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen 30 mukainen

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 22.1.2018 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä Lappeenranta. Taina Ihaksi

Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä Lappeenranta. Taina Ihaksi Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä 21.10.2014 Lappeenranta Taina Ihaksi Yleistä vesienhoidosta VPD (2000/60/EY) ja laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) Suunnittelu tehdään vesienhoitoalueittain

Lisätiedot

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 V I R R A T KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VIEREMÄ OSAYLEISKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VIEREMÄ OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVA-ALUEEN RAJAUS (sininen paksu) ja voimassa olevat asemakaavat. ALLA ILMAKUVA 1 Kohde Osayleiskaavamuutoksen tarkoitus Kaavoitus tilanne Vieremä osayleiskaava:

Lisätiedot

Lempäälän kunta Strateginen yleiskaava 2040 Kehityskuvavaihtoehdot: asumisen sijoittuminen

Lempäälän kunta Strateginen yleiskaava 2040 Kehityskuvavaihtoehdot: asumisen sijoittuminen Lempäälän kunta Strateginen yleiskaava 2040 Kehityskuvavaihtoehdot: asumisen sijoittuminen 12.6.2018 Asutus nykyisin ja eri alueiden tehokkuus asutuksen jakautuminen (%) asutus nykyisin* rivi- ja kerrostalot

Lisätiedot

Kymenlaakson maakuntakaava Maakuntakaavan sisältö ja tavoitteet

Kymenlaakson maakuntakaava Maakuntakaavan sisältö ja tavoitteet Kymenlaakson maakuntakaava 2040 Maakuntakaavan sisältö ja tavoitteet Kokonaismaakuntakaavan lähtökohdat Aiemmin vahvistetut maakuntakaavat Maakuntakaavan toteutumisen seurantaraportti Maakuntakaavan ajantasaisuusarviointi

Lisätiedot

Kaavaneuvottelijan salkku Paikkatiedot hyötykäyttöön

Kaavaneuvottelijan salkku Paikkatiedot hyötykäyttöön Kaavaneuvottelijan salkku Paikkatiedot hyötykäyttöön 10.3.2011 Kaisu Harju Suomen ympäristökeskus SYKE/Tietokeskus/Geoinformatiikka Kaavaneuvottelijan salkku SYKEn, YM:n ja ELY-keskusten yhteishanke vuosina

Lisätiedot

Liite A 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) HÄGNANIN ASEMAKAAVA SULVALLA

Liite A 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) HÄGNANIN ASEMAKAAVA SULVALLA 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) HÄGNANIN ASEMAKAAVA SULVALLA Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän

Lisätiedot

Valtakunnallisesti arvokkaat maisemat miten niistä päätetään? Maisema-alueet maankäytössä

Valtakunnallisesti arvokkaat maisemat miten niistä päätetään? Maisema-alueet maankäytössä Valtakunnallisesti arvokkaat maisemat miten niistä päätetään? Maisema-alueet maankäytössä Anna-Leena Seppälä Varsinais-Suomen ELY/ Anna-Leena Seppälä 29.1.2014 1 Valtakunnallisesti arvokkaat maisemaalueet

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Haapolahti) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa

Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa Etelä-Pohjanmaan vaihemaakuntakaava III Markus Erkkilä 11/2014 Esityksen sisältö Maakuntakaavoitus yleisesti Maakuntakaavatilanne Etelä Pohjanmaalla

Lisätiedot