TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN OHJEET VUOSILLE

Samankaltaiset tiedostot
TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN OHJEET VUOSILLE

TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN OHJEET VUOSILLE

TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN OHJEET VUOSILLE

TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN OHJEET VUOSILLE

KIRJE TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN OHJEET VUOSILLE

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

LAPIN LIITTO Hallitus

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu

Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille laadinnan lähtökohdat

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.

KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKEHYKSET JA LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAAN

Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila

Suunnittelukehysten perusteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

LAPIN LIITTO Hallitus Liite

LAPIN LIITTO Hallitus

IIN KUNTA PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2008 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Yleistä

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4336/ /2014

Nivalan kaupunki. 212 :n oheismateriaali paperiversiona on lähetetty teille postitse. Kaupunginhallitus Esityslista 22/2013

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOTEEN 2017 ULOTTUVAN TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

ESITYSTEN TEKEMINEN VUODEN 2018 TALOUSARVIOON JA TALOUSSUUNNITEL- MAAN VUOSILLE

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa ) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

SONKAJÄRVEN KUNTA Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA

Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvion 2009 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Lappeenrannan kaupunki VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Jämijärven kunnanviraston kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 6862/ /2015

Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018

Vuoden 2019 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE

Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

Talousarvion valmistelusta vastaa kaupunginhallitus sekä kukin toimielin omalla tehtäväalueellaan.

IIN KUNTA TALOUSARVIO/PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2014 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Kh liite KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2017 laadintaohje

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien taloussuunnitelmaesitysten

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi

VUODEN 2013 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU JA LAADINTAOHJEET

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

HYTE -toimijat. Sakari Kela,

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Vuoden 2017 talousarvion laadintatilanne

Tiistai kello Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2019

Perusturvakuntayhtymä Akselin vuoden 2019 talousarvion laadintaohje

Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Talousarvio vuodelle 2018 ja taloussuunnitelma vuosille /04.

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )

TALOUSARVIORAAMI VUOSILLE SEKÄ TALOUSARVION 2016 LAADINTAOHJEET

Yleinen talouden tilanne:

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta Laki kuntalain muuttamisesta

VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Ohjausryhmään lisätään kunnanhallituksen lisäksi kunnanjohtaja ja palvelualuejohtajat.

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Hailuodon kunta. Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman laadintaohje. Käsittely Kunnanhallitus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Talousarvion 2017 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille

Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016

Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli


Kaupunginhallitus Talousarvio vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille /04/041/2015 KH 403

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Transkriptio:

SUONENJOEN KAUPUNKI Hallinnon ja talouden palvelualue KIRJE 21.08.2019 Toimialat TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN OHJEET VUOSILLE 2020-2022 Talousarvion ja suunnitelman rakenne Kuntalain 110 pykälän mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnittelukausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja taloussuunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan. Talousarvioon otetaan toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Tilinpäätös 2018 Taloudellisesti vuosi 2018 oli Suonenjoella onnistunut. Kaupungin vuosikate on pysynyt jo viisi peräkkäistä vuotta noin +3,0 milj. eurossa tai sen yli. Tämä on mahdollistanut maltillisten investointien toteuttamisen tulorahoituksen turvin. Kaupungin velkaantuminen taittui jo vuoden 2015 aikana ja maltillinen investointitaso ja kulutason hillintä taittoivat kaupungin velkaantumista entisestään. Vuosien 2015-2018 aikana ei ole nostettu lainkaan pitkäaikaista lainaa. Velkoja on pystytty lyhentämään kolmessa vuodessa yhteensä yli 10,0 milj. eurolla. Toimintakate (nettomenot) kasvoi vuoden 2018 osalta noin +2,4 milj. eurolla (+5,6%). Talousarviossa pysymistä tuki edellisvuosien erinomaiset tulokset, 1

mitkä mahdollistivat toimintakatteen keskimääräistä kovemman kasvun vuoden 2018 osalta. Kulujen kasvu oli kunta-alan keskiarvo kovempaa ja ylijäämäiseen tulokseen erityisesti vaikuttivat aikaisempien vuosien erinomaisten tulosten lisäksi, perusterveydenhuollon maltillinen kulurakenteen kasvu ja poistotason pieneneminen. On kuitenkin nähtävissä, että sosiaali- ja terveyspalvelujen kehityksessä on kokonaisuudessaan tapahtunut pitkäjänteisempää ja rakenteellista uudistumista, mikä ohjaa myös hallitusti sote-palvelujen kulukehitystä. Veroperusteinen rahoitus (verot ja valtionosuudet) leikkaantui vuonna 2018 yli - 0,5 milj. eurolla ja vuodelle 2019 veroperusteisen rahoituksen odotetaan kasvavan liki +1,0 milj. eurolla. Alkuvuoden verotilitykset eivät kuitenkaan tue tätä arviota. Näin ollen kulurakenteen kehitys määrittää pitkälti talouden terveenä pitämisen mahdollisuudet tulevaisuudessa. Suonenjoen kaupungin vuoden 2018 tulos on ylijäämäinen +0,6 milj. euroa, mikä tarkoittaa kumulatiivisen ylijäämän nousemista noin 7,5 milj. euroon. Suonenjoen kaupungin talous on alijäämien osalta tasapainossa. Suonenjoen kaupungin ylijäämäinen talous antaa liikkumavaraa kaupungin kehittämistoimenpiteiden toteuttamiseen. Tulevien vuosien suurin yksittäinen investointikohde tulee olemaa uuden uimahallin ja liikuntasalin urakka. Hankkeen toteuttaminen edellyttää pidättäytymistä muista isoista investoinneista ja tulopohjan vakautta rahoituskuluista selviytyäkseen. Kaupunkikonsernin näkökulmasta myös konsernin talous koheni kokonaisuudessaan edellisvuodesta. Talouden tasapainottaminen Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan 14.12.2015 57 Suonenjoen kaupungin talouden tasapainottamisohjelman vuosille 2016-2020. Tasapainottamisohjelman laadintaan osallistui kaupunginhallituksen nimeämä työryhmä, jossa oli edustus jokaisesta valtuustoryhmästä. Lisäksi työryhmässä oli mukana henkilöstöjärjestöjen valitsema edustaja. Työryhmän sihteerinä toimi kaupunginjohtaja. Toimenpide-ehdotusten joukosta toimikunta kokosi konkreettiset toimenpiteet, joiden toimenpanoon voitiin ryhtyä mahdollisimmin etupainotteisesti ja joiden vaikuttavuus on arvioitu talouden tasapainottamisen näkökulmasta tarpeelliseksi. Tasapainottamis toimenpiteiden keskiössä ovat mm. vanhuspalvelujen rakenteelliset uudistukset ja tehostetun palveluasumisen ostopalvelupaikkojen vähentäminen kohti valtakunnan suositusten mukaista tasoa, kaupungin perimien taksojen ja maksujen korottamiset, kaupungin myöntämien vapaaehtoisten avustusten karsinta, investointien kriittinen tarkastelu ja tietoinen rajaaminen alle vuosikatteen. Lisäksi tasapainottamisohjelmassa korostetaan kiinteistöjen tehokkaampaa käyttöä ja tarpeettomista kiinteistöistä luopumista jo tehtyjen linjausten mukaisesti sekä rakenteellisten uudistusten jatkamista ja niihin vaadittavien lisäselvitysten aloittamista. 2

Taloutta on myös tasapainotettu kiinteistöveron korotuksin, joiden myötä kaupungin kiinteistöverojen tuotto kasvoin noin +150.000 euroa. Tasapainotettu talous mahdollisti kunnallisveroprosentin maltillisen alentamisen vuodelle 2017. Tasapainottamisohjelman toimenpiteillä arvioitiin olevan noin 0,4 milj. euron (ml. kiinteistöverojen korotukset) taloutta tasapainottava vaikutus jo vuodesta 2016 alkaen. Sopeuttamistoimenpiteiden vaikutuksen arvioidaan olevan vieläkin suurempia tulevina vuosina, jos kiinteistöihin kohdistuvissa toimenpiteissä löydetään oikeat ja kustannustasoa alentavat ratkaisut ja hallintorakenteita pystytään tiivistämään mahdollisen maakuntauudistuksen myötä. Hyväksytyn tasapainottamisohjelman toteuttaminen luo hyvät edellytykset kaupungin talouden pitämiseksi tasapainossa myös tulevaisuudessa. Maltillinen investointitaso ja vuoden 2015 lisäpoistot hillitsivät poistotason kasvua jo vuodelle 2016. Näin luotiin mahdollisuus ylijäämäisten tilinpäätösten tekemiseen myös lähivuosina. Kaupungin vuosikate on pysynyt jo viisi peräkkäistä vuotta noin +3,0 milj. eurossa tai sen yli. Tämä on mahdollistanut maltillisten investointien toteuttamisen tulorahoituksen turvin. Kaupungin velkaantuminen taittui jo vuoden 2015 aikana ja maltillinen investointitaso ja kulutason hillintä taittoivat kaupungin velkaantumista entisestään. Vuosien 2015-2018 aikana ei ole nostettu lainkaan pitkäaikaista lainaa. Velkoja on pystytty lyhentämään kolmessa vuodessa yhteensä yli 10,0 milj. eurolla. Tulevien vuosien suurin yksittäinen investointikohde tullee olemaan monitoimihallin rakentaminen. Hankkeen toteuttaminen edellyttää pidättäytymistä muista isoista investoinneista ja tulopohjan vakautta lainanhoitokuluista selviytyäkseen. Toimintakate kasvoi vuoden 2018 osalta noin +2,4 milj. eurolla (+5,6%). Talousarviossa pysymistä tuki edellisvuosien erinomaiset tulokset, mitkä mahdollistivat 3

toimintakatteen keskimääräistä kovemman kasvun vuoden 2018 osalta. Erityisesti erikoissairaanhoidon kustannustason arvioitu kehitys ja oman palvelutuotannon kustannustason ennakoitua suurempi kasvu luovat paineen vuoden 2019 talousarviossa pysymiselle. Arvio tulevasta kehityksestä Jatkossakin kaupungin toimintoja tulee sopeuttaa tulopohjan kasvuun nähden. On tiedostettava, että veroperusteinen rahoitus (verot ja valtionosuudet) leikkaantui vuonna 2018 yli -0,5 milj. eurolla ja vuodelle 2019 veroperusteisen rahoituksen odotetaan kasvavan liki 1,0 milj. eurolla. Alkuvuoden verotilitykset eivät kuitenkaan tue tätä arviota. Näin ollen kulurakenteen kehitys määrittää pitkälti talouden terveenä pitämisen mahdollisuudet. Rakenteellisissa ja toiminnallisissa uudistuksissa on edettävä hyväksytyn tasapainottamisohjelman mukaisesti suunnitelmakauden loppuun saakka. Myös kuntatalous on suurten muutosten edessä. Arviointi on edelleen hankalaa kaatuneen maakunta- ja sote-uudistus myötä. Paineet sote-palvelujen kehittämisen kasvavat ja erikoissairaanhoidon kustannuskehitys on kovempaa kuin kuntien tulopohjan kasvun arvioidaan olevan. Väestö ikääntyy ja vähenee ennakoitua nopeammin. Kuntien verotulopohja, valtionosuusjärjestelmä, rahoitusriskit sekä kokonaisuuden toimivuus ja hallinta tulevat olemaan lähitulevaisuudessa linjattavia kokonaisuuksia valtakunnan päätöksenteossa. On varauduttava siihen, että ylimenokausi uuteen järjestelmään tulee olemaan haasteellinen. Kasvavista menopaineista ja epävarmuudesta johtuen uusien ja pysyväisluonteisten kustannuksia lisäävien toimenpiteiden aloittamista tulee välttää. Kaupungin veroperusteisen rahoituksen kasvu arvioidaan maltilliseksi tulevan kahden vuoden aikana. Noin kahden (2) prosentin vuosittainen kasvu. Tähän tulopohjan kasvuun tulee sopeuttaa myös mahdollinen kulujen kasvu. Vuoden 4

2020 osalta tulevaisuus on vielä osittain hämärän peitossa. Talouden epävarmuus ja ennustamattomuus leimaavat kuntataloutta lähivuosina. Väestö ikääntyy, palvelujen tarve kasvaa, palvelut sähköistyvät, kuntien väliset erot tulevat entisestään kasvamaan, kiinteistöt ovat merkittävässä roolissa myös jatkossa kuntien talouden näkökulmasta. Myös rohkeutta tarvitaan positiivisen kuntakuvan luomiseen, elinvoiman kehittämiseen ja palvelurakenteen tarkoituksenmukaiseen panostamiseen. Suonenjoen kaupungin ylijäämäinen talous antaa hivenen liikkumavaraa kaupungin kehittämistoimenpiteiden toteuttamiseen. Liitteenä 1 on Suonenjoen kaupungin talousstrategia kaudelle 2019 2024. Toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet Talousarviossa ja suunnitelmassa on esitettävä selkeät toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet sekä niiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot. Toiminnallisten tavoitteiden asettelussa tulee keskittyä tehtäväalueiltaan tärkeimpiin ja merkittävimpiin. Toimialojen tavoitteiden asentaa ohjaa kaupunginvaltuuston 11.6.2018 hyväksymä Suonenjoen kaupungin uusi kuntastrategia vuosille 2018-2025 (Liite 2). Jokaisen toimialan, palvelualueen ja palveluyksikön määrärahojen osalta on pyrittävä selkeästi esittämään ao. kohdan yleisperustelu ja palvelualueittain määrärahojen perustelut. Yleisissä perusteluissa on lyhyesti esitettävä toimialan toiminta-ajatus, toiminnan kehittämistavoitteet talousarviovuodelle ja suunnitelmakaudelle sekä yksityiskohtaisessa määrärahojen perustelussa on perusteltava vain olennaiset muutokset, jotka kohdentuvat määrärahoihin aiemmista vuosista poiketen. Talousarviossa ja suunnitelmassa hyväksytään toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Toimialan on myös arvioitava keskeiset suunnitelmakauden (2021 2022) muutokset toiminnassa ja toimintaympäristössä. Talousarvio ja suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarvion laadinnassa on kiinnitettävä erityistä huomiota tavoitteiden asettamiseen. Tavoitteiden asettamisessa ja niiden seurannassa on löydyttävä yhteys kaupungin strategian, talousarvion ja tilinpäätöksen välillä. Eli asetettujen tavoitteiden toteutumista on seurattava sisäisenvalvonnan osavuosiraporteissa ja niiden lopullinen toteutuminen arvioidaan tilinpäätöksen yhteydessä. Tavoitteiden ja mittareiden valinta toteutetaan siten, että taulukkomuotona käytetään talousarvion 2019 toiminnallisten tavoitteiden toteuttamistaulukoita, joissa näkyy tilinpäätöksen 2018 luvut ja vuoden 2019 talousarvioluvut sekä 2020 suunnitellut luvut. Taulukkoon varataan erikseen tilat määrällisille tavoitteille (kysyntä- ja laajuustiedot) ja laadullisille (arviointokriteerit) tavoitteille. Tavoitetta asetettaessa on tärkeä muistaa, että tavoitteen sisältö, merkitys ja seuraamistapa täytyy ilmetä talousarviosta. Tavoitteiden todentamiseen tarvitaan sopivia mittareita, mutta toteutumista voidaan arvioida myös sanallisesti. Tavoitteiden pitää olla myös ymmärrettäviä siten, että päätöksenteossa kaikki 5

osapuolet ymmärtävät tavoitteet samalla tavalla. Toimialoilla täytyy olla mahdollisuus vaikuttaa tavoitteen saavuttamiseen eli tavoitteen tulee olla realistinen. Taloudellisuus ja tuottavuustavoitteiden osalta tärkeää on suoritteiden ja tuotteiden yksikkökustannusten sekä suoritemäärien/tuotannontekijämäärien selvittäminen. Myös vertailutiedot tulee olla selvästi esitettynä. Toimialojen tulee lisätä yksikkökustannustietoja talousarvioon ja jatkossa myös toimintakertomukseen. Vuoden 2020 talousarvio ja raami Budjetin vastuuhenkilöt tekevät vuoden 2020 talousarvion LTK- sarakkeeseen ProEconomica Web-budjetointiliittymällä. Budjetointiin liittyvä ohjelmistokoulutus järjestetään 26.8.2019, jonka jälkeen talouspalvelut antavat tarkemmat ohjeet ohjelmiston käytöstä. Sisäiset kustannuserät siirretään vuoden 2018 tilinpäätöslukujen perusteella valmiiksi kustannuspaikoille. Sisäisiin eriin ei saa tehdä muutoksia, tarvittavat muutokset tehdään talouspalvelujen / kirjanpidon toimesta keskitetysti. Määrärahat esitetään talousarviovuonna 100 euron tarkkuudella. Palkkaliitteen palkat ja niiden sivukulut pyöristetään myös pyydettyyn 100 euron tarkkuuteen. Talouspalveluista tullaan lähettämään sähköpostitse Excel - taloussuunnittelulomake, joka jokaisen toimialan tulee täyttää kaikista toimialan alaisista tehtävistä talousarvioesityksen tekemisen yhteydessä. Saman toimialan alaisuudessa voi olla useita tehtäväkokonaisuuksia. Kaupunginhallitus on 19.8.2019 hyväksynyt vuoden 2020 nettomääräiset talousarvioraamit. Liite 3 KH:n päätös ja liite 4 toimialojen nettoraami. Toimialojen nettoraamissa ilmenee toimielimittäin talousarvion raamit sijoitettuna tuloslaskelmakaavaan. Raamit sitovat toimialoja talousarvioesityksiä laadittaessa. Esitykset tulee laatia niin, että kaupungin lakisääteiset palvelut pystytään turvaamaan. Lautakuntien esitykset tulee viranhaltijoiden toimesta esittää enintään annetun raamin suuruisia ja esittää tarvittaessa tehtävät ja toimenpiteet joko raamiin pääsemiseksi tai raamin ulkopuolelle jäävistä tehtäväkokonaisuksista. Henkilöstömenot Henkilöstömenojen budjetoinnin pohjana on nykyinen henkilöstö ja henkilöstöjaoksen vahvistamat toimialakohtaiset henkilöstösuunnitelmat ja myönnetyt määräaikaiset täyttöluvat. Neuvottelutuloksen mukaan kunta-alan sopimuskausi on 1.2.2018 31.3.2020. Vuoden 2020 osalta ei ole tietoa kunta-alan palkkaratkaisusta ja mahdollisista palkkojen tarkistamisista. Palkkausmäärärahojen tarkistamista varten palkanlaskennassa tulostetaan vuoden 2019 palkkatietojen pohjalta vuosipalkat lomarahoineen. Palkkahallinnon toimesta tehdään leikattujen lomarahojen palauttamisen lisäksi keskitetty 6

+1,2 prosentin korotus vuoden 2020 palkkojen budjetointia varten. Keskitetty palkkasummien ns. tekninen syöttö vuoden 2019 palkkatietojen perusteella tehdään talouspalvelujen toimesta. Toimialojen keskeinen tehtävä on palkkatietojen tarkistaminen ja muutosten tekeminen. Mahdolliset rakenteellisesta muutoksesta johtuvat henkilöstön lisäykset ja/tai vähennykset tulee ottaa huomioon toimialojen talousarvio esityksissä. Palkkaliite valmistuu toimialojen käyttöön syyskuun alussa. Julkisen hallinnon lomarahojen leikkaus päättyy vuoteen 2019. Toimialojen tulee kiinnittää erityistä huomiota sijaismäärärahojen todenmukaiseen budjetoimiseen. Sosiaalivakuutusmaksuja budjetoitaessa voidaan käyttää seuraavia lukuja: - Sairasvakuutus maksu 1,320 % - Työttömyysvakuutus maksu 2,050 % - Tapaturmavakuutus maksu 0,800 % - Muut sosiaalivakuutus maksut 0,040 % - Palkkaperusteinen KuEl-maksu 16,85 % - VaEL- maksu 16,50 % Mahdollinen eläkemenoperusteinen maksu budjetoidaan talouspalvelujen toimesta keskitetysti. Eläkemenoperusteisen maksun suuruuteen ei vaikuta vuoden 2020 palkkamenot ja niinpä ne tullaan budjetoimaan asianomaisille tehtäväalueille Kuntien eläkevakuutuksen antamien tietojen pohjalta. Vuoden 2020 eläkemenoperusteisen maksun euromäärän ennakoidaan pysyvän vuoden 2019 tasolla. Varhe-maksun on poistunut vuoden 2019 ja sen korvaa uusi jäsenyhteisökohtaisesti vaihteleva työeläkevakuutusmaksu, joka peritään osana palkkaperusteista maksua. Tilipuitteet Tilipuitteet ovat 1.6.2017 voimaan astuneen toimialarakenteen mukaiset. Jos toiminnassa tapahtuu oleellisia muutoksia, uudet kustannuspaikat pitää avata talousarvion laadinnan yhteydessä. Talousarvion laadinnassa kiinnitetään huomiota ulkoisten erien budjetointiin. Sisäisten erien budjetoinnista vastaa kirjanpito. Investoinnit Toimialojen tulee esittää erikseen investointiosan hankkeet sekä talousarviovuodelle että suunnitelmavuosille. Useamman vuoden aikana toteutettava investointihanke jaetaan eri vuosille. Investointiosassa esitetään investointihankkeen kokonaiskustannusarvio. Alle 10.000 euron käyttöomaisuushankinnat budjetoidaan käyttötalouspuolelle ja yli 10.000 euron hankinnat tulevat budjetoiduksi investointiosaan. Yli 10.000 euron hankkeista tehdään vuosittain poistosuunnitelman mukaiset poistot ohjeiden mukaisesti. Investointiosassa käsitellään ainoastaan aktivoitavat hankintamenot. Teknisen lautakunnan investointimenojen nettoraamiksi vuodelle 2020 esitetään taloussuunnitelman mukaista 2,0 milj. euron nettoraamia, ilman uuden liikunta- ja uimahallin investointimenoa. 7

Suunnitelma vuosien investointiohjelmassa tulee pyrkiä enintään vuosikatetta vastaavaan investointitasoon. Tämä tarkoittaa enintään 2,5 milj. euron investointitasoa vuosittain. Ict-hankintojen etukäteissuunnittelu toimialoilla on edellytys hankintojen toteuttamiselle, joka tehdään yhteistyössä ict-keskuksen kanssa. Alle 10.000 euron ict-hankinnat tullaan suorittamaan keskitetysti ict-keskuksen toimesta. Toimialojen tulee budjetin yhteydessä tehdä esityksensä mahdollisista ict-hankintojen tarpeista toimialajohtajien kautta ict-keskukseen. Ohjeet taloussuunnitteluohjelmiston käyttöön löytyy intranetistä, kohdasta taloushallinnolliset ohjeet => Web-budjetointi käyttäjille. Talouspalvelut opastavat budjetin valmistelussa. Lautakuntien tulee toimittaa pöytäkirjanote hyväksymästään talousarvioehdotuksesta sekä talousarvion Excel - taloussuunnittelulomake sähköisesti talouspalveluihin viimeistään 21.10.2019. Alustava aikataulu 19.08.2019 Kaupunginhallitus antaa raamin 21.08.2019 Talouspalvelujen tarkennettu laadintaohje 21.10.2019 Toimialojen käsittelyt ja palautus talouspalveluihin 11.11.2019 Veropäätökset valtuustossa 13.11.2019 Talousarvio esitys hallitukselle valmis 20.11.2019 Kaupunginhallituksen 1.käsittely 21.11.2019 Kaupunginhallituksen 1.käsittely 09.12.2019 Kaupunginhallituksen 2.käsittely 16.12.2019 Kaupunginvaltuuston käsittely Suonenjoella 21.08.2019 Juha Piiroinen Juha Piiroinen kaupunginjohtaja LIITTEET Liite 1: Talousstrategia suunnitelmakaudelle 2019 2024 Liite 2: Suonenjoen kaupungin strategia vuosille 2018-2025 Liite 3: KH:n päätös vuoden 2020 talousarvion raamien hyväksymisestä Liite 4: Toimialojen nettoraami 8