TOHOLAMMIN KUNTA TASEKIRJA 2013. Kunnanhallitus 31.3.2014 92. Tarkastuslautakunta 3.6.2014 12. Kunnanvaltuusto 25.6.2014 22



Samankaltaiset tiedostot
Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

Vakinaiset palvelussuhteet

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TIEDOTE TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA Yleistä

Tilinpäätös Jukka Varonen

TULOSLASKELMA

Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

KUUMA-johtokunta Liite 11a

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007

Tilinpäätös Timo Kenakkala

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014

RAHOITUSOSA

KUUMA-johtokunta Liite 12a

KUUMA-johtokunta / LIITE 5a

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Rahoitusosa

TILINPÄÄTÖS Helena Pitkänen

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

ALAVIESKAN KUNTA TASEKIRJA 2013 KUNNANHALLITUS

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Pelastusjohtaja Jari Sainio

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

TA 2013 Valtuusto

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Uusi liikekeskus City-marketteineen avattiin marraskuussa Torinrannassa. Palvelualan työpaikat lisääntyivät Valkeakoskella merkittävästi.

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

TASEKIRJA 2014 POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI KUNTAYHTYMÄHALLITUS

Työllisyystilanne oli hyvä ja 3,57 prosentin työttömyysaste oli maan alhaisempia.

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080.

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Raamit kaupunki Ohjeistus liikelaitokset

TOHOLAMMIN KUNTA TASEKIRJA Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto xx.x.2014 xx

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Julkaisuvapaa klo kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Lehdistötiedote Julkaisuvapaa klo 9. Maaningan kunta Tilinpäätös 2014

TALOUSARVION SEURANTA

TOHOLAMMIN KUNTA TASEKIRJA Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Seinäjoen kaupunki Seinäjoen kaupunkikonserni Aaro Honkola

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Talousarvion toteuma kk = 50%

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

KONSERNITULOSLASKELMA

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2016

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

RAHOITUSOSA

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Transkriptio:

TOHOLAMMIN KUNTA TASEKIRJA 2013 Kunnanhallitus 31.3.2014 92 Tarkastuslautakunta 3.6.2014 12 Kunnanvaltuusto 25.6.2014 22

JOHDANTO... 4 1 TILINPÄÄTÖSSÄÄNNÖKSET... 4 2 TILINPÄÄTÖSASIAKIRJAT... 5 2.1 Tasekirja... 5 2.2 Tilinpäätöstä varmentavat asiakirjat... 5 3 TOIMINTAKERTOMUS... 5 3.1 Toimintakertomusta koskevat säännökset... 5 3.2 Olennaiset tapahtumat toiminnassa ja taloudessa... 5 3.2.1 Kunnanjohtajan katsaus vuodesta 2013... 5 3.2.2 Kunnan hallinto ja siinä tapahtuneet muutokset... 7 3.2.3 Yleinen ja oman alueen taloudellinen kehitys... 8 3.2.4 Olennaiset muutokset kunnan toiminnassa ja taloudessa... 12 3.2.5 Kunnan henkilöstö... 12 3.2.6 Arvio merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä muista toiminnan kehittymiseen vaikuttavista seikoista... 12 3.3. Selonteko kunnan sisäisen valvonnan järjestämisestä... 15 3.4 Tilikauden tuloksen muodostuminen ja toiminnan rahoitus... 16 3.4.1 Tilikauden tuloksen muodostuminen... 16 3.4.2 Toiminnan rahoitus... 19 3.5 Rahoitusasema ja sen muutokset... 20 3.6 Kokonaistulot ja menot... 22 3.7 Kuntakonsernin toiminta ja talous... 23 3.7.1 Yhdistelmä konsernitilinpäätökseen sisältyvistä yhteisöistä... 23 3.7.2 Konsernin toiminnan ohjaus... 23 3.7.3 Olennaiset konsernia koskevat tapahtumat... 23 3.7.4 Selonteko konsernivalvonnan järjestämisestä... 23 3.7.5 Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut... 24 3.8 Keskeiset liitetiedot... 27 3.9. Tilikauden tuloksen käsittely ja talouden tasapainottamistoimenpiteet... 27 3.9.1 Asiaa koskeva sääntely... 27 3.9.2 Tilikauden tuloksen käsittely... 27 3.9.3 Talouden tasapainottamistoimenpiteet... 27 4 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN... 28 4.1 Seurantaa koskeva sääntely... 28 4.2 Tavoitteiden toteutuminen... 28 4.3 Määrärahojen ja tuloarvioiden toteutuminen... 28 4.3.1 Käyttötalouden toteutuminen... 28 4.3.2 Tuloslaskelmaosan toteutuminen... 40 4.3.3 Investointien toteutuminen... 42 4.3.4 Rahoitusosan toteutuminen... 43 4.3.5 Yhteenveto määrärahojen ja tuloarvioiden toteutumisesta... 44 5 TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 45 2

5.1 Tilinpäätöslaskelmia koskevat säännökset ja ohjeet... 45 5.2 Tuloslaskelma... 45 5.3 Rahoituslaskelma... 46 5.4 Tase... 47 5.5 Konsernilaskelmat... 48 6 TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT... 51 6.1 Tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot... 51 6.1.1 Arvostus- ja jaksotusperiaatteet sekä menetelmät... 51 6.2 Tuloslaskelman liitetiedot... 51 6.2.1 Toimintatuotot... 51 6.2.2 Verotulojen erittely... 51 6.2.3 Valtionosuuksien erittely... 51 6.2.4 Suunnitelman mukaisten poistojen perusteet... 52 6.2.5 Sumu-poistojen ja poistonalaisten investointien vastaavuus... 52 6.2.6 Pakollisten varausten muutokset... 53 6.2.7 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden myyntivoitot ja tappiot... 53 6.2.8 Rahoitustuotot ja kulut... 53 6.3 Tasetta koskevat liitetiedot... 53 6.3.1 Taseen vastaavia koskevat liitetiedot... 53 6.3.2 Omistuksia muissa yhteisöissä koskevat liitetiedot... 54 6.3.3 Taseen vastattavia koskevat liitetiedot... 55 6.3.4 Vakuuksia ja vastuusitoumuksia koskevat liitetiedot... 57 6.4 Henkilöstöä koskevat liitetiedot... 57 6.4.1 Henkilöstön lukumäärä... 57 6.4.2 Henkilöstökulut... 58 6.5 Konsernitilinpäätöksen liitetiedot... 58 6.5.1 Konsernitilinpäätöksen laatimisperiaatteet... 58 6.5.2 Konsernituloslaskelman liitetiedot... 59 6.5.3 Konsernitaseen liitetiedot... 60 6.5.4 Vakuuksia ja vastuusitoumuksia koskevat liitetiedot... 61 7 ERIYTETYT TILINPÄÄTÖKSET... 62 7.1 Liikelaitosten erillistilinpäätökset... 62 7.1.1 Liikelaitoksen toimintakertomus... 62 7.1.2 Liikelaitosten tilinpäätöslaskelmat ja tunnusluvut... 64 7.1.3 Johtokunnan hyväksymä liikelaitoksen talousarvion toteutumisvertailu... 67 7.2 Liikelaitoksen tilinpäätöksen liitetiedot... 69 7.2.1 Tuloslaskelman liitetiedot... 69 7.2.2 Taseen liitetiedot... 71 7.2.3 Allekirjoitukset ja merkinnät... 73 7.3 Tytäryhtiöiden tilinpäätökset... 74 8 ALLEKIRJOITUKSET JA MERKINNÄT... 84 9 TILINPÄÄTÖSTÄ VARMENTAVAT ASIAKIRJAT... 85 3

JOHDANTO Toimintakertomus on osa tilinpäätöstä. Toimintakertomuksen sisällöstä säädetään kuntalaissa. Toimintakertomuksen tulee antaa oikea ja riittävä kuva kunnan toiminnasta ja taloudesta. Näkyvin muutos tilinpäätöksessä ovat uudet tilinpäätöslaskelmat: tuloslaskelma ja tase sekä rahoituslaskelma. Tuloslaskelma on kokonaan uusi laskelma kunnallisessa tilinpäätöksessä. Taseen nimikkeet ja esitysjärjestys on muutettu kokonaisuudessaan. Rahoituslaskelma on rakenteeltaan ja sisällöltään aikaisempaa selkeämmin tilikauden rahan lähteitä ja rahan käyttöä kuvaava laskelma. Tuloslaskelmaa ja tasetta täydentävien liitetietojen antaminen on pakollista. Talousarvion toteutumisvertailu säilyy edelleen itsenäisenä, tilinpäätökseen sisältyvänä laskelmana, jonka tehtävänä on talousarviositovuuden noudattamisen seuranta. Muita olennaisesti tilinpäätösinformaatiota parantavia muutoksia ovat sitovien toiminnallisten tavoitteiden toteutumisen seuranta, suunnitelmien mukaisten poistojen esittäminen, vaatimus vastaisten menojen ja menetysten huomioon ottamisesta pakollisena varauksena sekä konsernitaseen ja sen liitetietojen sisällyttäminen tilinpäätökseen. 1 TILINPÄÄTÖSSÄÄNNÖKSET Kunnan tilinpäätöksen laatimisessa noudatetaan kuntalain sekä soveltuvin osin kirjanpitolain- ja asetuksen säännöksiä (KuntaL 68 ). Kuntalaki on kirjanpitolakiin nähden erityislain asemassa. Siltä osin kuin mainittujen lakien säännökset poikkeavat toisistaan noudatetaan kuntalakia (KPL 8:5 ). Kirjanpitolain säännösten soveltamisesta antaa ohjeet kirjanpitolautakunnan kuntajaosto (KuntaL 67 ). Myös konsernitilinpäätöksen laadinnassa noudatetaan soveltuvin osin kirjanpitolakia (KuntaL 68 a ). Kunnan tilinpäätöksen sisältö määritellään kuntalaissa. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus (KuntaL 68.2 ). Lisäksi kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Kunnan konsernitilinpäätöksen laatimista ohjeistetaan tarkemmin kirjanpitolautakunnan kuntajaoston antamassa yleisohjeessa kunnan ja kuntayhtymän konsernitilinpäätöksen laatimisesta. Tilinpäätöslaskelmat laaditaan kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeiden mukaisiin kaavoihin. Liitetietojen antamisessa noudatetaan kuntajaoston antamaa yleisohjetta. Tilinpäätöstä laadittaessa ja tilinavausta tehtäessä on noudatettava ns. yleisiä tilinpäätösperiaatteita (KPL 3:3 ). Säännös sisältää kuusi eri tilinpäätösperiaatetta ja yhden tilinavausperiaatteen. - Oletus toiminnan jatkuvuudesta - Johdonmukaisuus menettelytavoissa tilikaudesta toiseen - Sisältöpainotteisuus - Varovaisuuden periaate - Tasejatkuvuuden periaate - Suoriteperusteisuus - Erillisarvostusta koskeva periaate 4

Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös siihen liittyvine asiakirjoineen ja allekirjoituksineen tilintarkastajan tarkastettavaksi. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Tilintarkastajan on viimeistään toukokuun loppuun mennessä tarkastettava päättyneen tilikauden hallinto, kirjanpito ja tilinpäätös ja luovutettava tarkastuslautakunnalle valtuustolle osoitettu tilintarkastuskertomus. Kertomukseen sisältyy lausunto siitä, voidaanko tilinpäätös hyväksyä ja tilivelvollisille myöntää vastuuvapaus (KuntaL 73.1, 75.1 ). Jos tilintarkastuskertomus sisältää muistutuksen, tarkastuslautakunta hankkii asianomaisten selitykset sekä kunnanhallituksen lausunnon. Tarkastuslautakunta antaa arvionsa tehdyistä muistutuksista, siihen annetuista selityksistä ja kunnanhallituksen lausunnosta (KuntaL 75.2 ja 3 ). Kunnanhallitus saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi viimeistään tilikautta seuraavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä (KuntaL 68 ). 2 TILINPÄÄTÖSASIAKIRJAT 2.1 Tasekirja Kunnan tasekirja sisältää toimintakertomuksen, tilinpäätöslaskelmat, liitetiedot, luettelot ja selvitykset sekä allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkinnät. Kunnan tilinpäätöslaskelmia ovat tuloslaskelma, rahoituslaskelma, tase sekä konsernitase. Konsernitase laaditaan, jos kunnalla on määräämisvalta toisessa kirjanpitovelvollisessa. 2.2 Tilinpäätöstä varmentavat asiakirjat Tilinpäätöstä varmentavia asiakirjoja ovat tase erittelyt ja liitetietojen erittelyt (KPL 3:13 ). Ne sidotaan tasekirjasta erikseen omaksi asiakirjakseen, mikäli ne laaditaan paperitulosteena. 3 TOIMINTAKERTOMUS 3.1 Toimintakertomusta koskevat säännökset Toimintakertomuksen antamisesta vastaavat kunnanhallitus ja kunnanjohtaja (KuntaL 68 ). Toimintakertomuksessa annetaan tiedot kunnan toiminnan kehittymisestä koskevista tärkeistä seikoista (KPL 3:1 ). Kunnan toimintakertomuksen erityisenä tehtävänä on selvittää valtuuston talousarviossa hyväksymien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista (KuntaL 68 ). Talousarvion toteutumisvertailu on siten olennainen osa toimintakertomusta. Kunnanhallituksen on lisäksi toimintakertomuksessa tai sen antamisen yhteydessä tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelyä sekä talouden tasapainottamista koskeviksi toimenpiteiksi. 3.2 Olennaiset tapahtumat toiminnassa ja taloudessa 3.2.1 Kunnanjohtajan katsaus vuodesta 2013 Uudet luottamusmiehet aloittivat tehtävissään vuoden alussa. Järjestäytymiset sujuivat sutjakkaasti ja toiminta käynnistyi nopeasti. Kuntatalouden ja kuntarakenteen haasteet odottivat uusia päättäjiä. Valtion ennakkoon antamat linjaukset halvaannutti kuntien toimintaa. Uusien kehittämis- ja yhteistyötoimien käynnistyminen pysähtyi epävarman tulevaisuuden kuvan puutteesta. Erityisen harmillisena iskuna Toholammille tuli Kokkolan kaupungin ilmoitus pidättäytyä taloushallintoyhteistyöstä kuntarakenneselvitystyön 5

ajaksi. Moni muukin kunta-alan erikoistuminen vaatisi nopeasti laajaa yhteistyötä mutta asiat eivät etene vaan odottavat valtion linjauksia. Valtion linjaukset energiapolitiikassa vuorastaan ovat saaneet tuulivoimayhtiöt liikenteeseen. WPD Finland on saanut tehtyä lukuisia maanvuokrasopimuksia Toholammin kunnan alueella ja on käynnistänyt mittavan tuulivoimapuistoyleiskaavojen suunnittelun Lestijoen molemmille puolille. Tavoitteena on rakentaa yli sata tuulivoimalaa. Jossain määrin yllätyksenä on tullut, että näinkin syvällä sisämaassa tuulee riittävästi tuulivoimaloiden pyörittämiseen. Suomenselän maaston muodolla lienee vaikutusta ilmavirtauksiin. Tuulivoimaloilla arvioidaan olevan sekä suoria että epäsuoria liike- ja kuntataloudellisia vaikutuksia kunnalle. Kunnan talouden tiukan taloudenhoidon merkeissä tehtiin uusia avauksia. Kunta päätti lähteä yhdessä yksityisten metsäomistajien kanssa perustamaan yhteismetsää. Kunnan kannalta ulkopaikkakuntalaisten omistamien metsistä tulevat verotulot tulevat jatkossa yhteismetsän kotipaikkakunnalle. Samoin kunnan yhteismetsään luovuttamat metsät pääsevät valtion tukitoimenpiteiden piiriin. Kunnan poistaessa avustukset kulttuuri- ja liikuntatoimiin, päätettiin korvaavana toimintana perustaa kulttuuri- ja liikunta rahasto. Rahastoon otetaan vastaan yksityisten ja liike-elämän lahjoituksia. Ensimmäisen vuoden kokemukset rahastosta olivat todella myönteisiä. Toholammin kunnan pääosin omistaman Energia Oy:n lämpölaitoksen käynnistäminen alkoi keväällä muutamia kuukausia myöhässä aikataulustaan. Toimintakuvio laitoksella on hieno mutta innovatiivisesta erikoisuudestaan johtuen laitoksen käynnistäminen vaatii paljon viimeistelyä ja harjoittelua. Säätämistä ja muuttamista näyttää riittävän vielä edelleenkin. Ammattilaiset kertovat uuden laitoksen vaativan aina säätämistä ennen toiminnan vakiintumista. Vuosien 2011 ja 2012 tilinpäätösten alijäämä on keskusteluttanut koko vuoden ajan. Koulutoimen ja sote puolen osalle asetettiin kovia vaatimuksia. Kouluverkon rakenteesta käytiin erityisesti sivistyslautakunnassa paljon keskustelua. Sote puolella vuorostaan keskusteltiin paljon ympärivuorokautisen hoidon ja vuodeosaton paikkojen määristä. Vuodeosaston osalta asetettiin tavoitteeksi asteittainen sulkeminen tulevina vuosina. Henkilökunta kuitenkin reagoi jaloillaan ja Jyta:n peruspalvelulautakunta teki päätöksen sulkea vuodeosasto kesällä hoitohenkilökunnan puutteesta johtuen. Useat kuntalaiset ovat olleet pahoillaan vuodeosastotoiminnan loppumisesta. Sote-palvelujen supistaminen on tuonut säästöjä. Kunnan hallinto-osasto on ollut pitkään erilaisista syistä johtuen ylikuormitettuna. Kuormitusta purettiin palkkaamalla ensin määräaikainen hallintotyöntekijä ja perustamalla sitten talouspäällikön virka kunnanjohtajan siirtyessä osatyökyvyttömyyseläkkeelle. Ratkaisun toivotaan tasaavan toimintaa vuoden 2014 aikana. Koko vuosi elettiin tappiollisen tilinpäätösodotuksen vallassa. Pettymyksiä koettiin kielteisen harkinnanvaraisen valtionapupäätöksen saapuessa. Kuntalaisten lukuisat suulliset ja kirjalliset valitukset kuormittivat niin henkisesti kuin fyysisesti työntekijöitä. Vuoden vaihtuessa yllättävän suuret verotulojen kertymät käänsivät tilinpäätöksen ylijäämäiseksi. Kaiken kaikkiaan vuoden päättyessä alkoi tuntua kuin elämä jatkuisi sittenkin. Jari Kangasvieri kunnanjohtaja 6

3.2.2 Kunnan hallinto ja siinä tapahtuneet muutokset Toholammin kunta on perustettu vuonna 1865 ja se sijaitsee Lestijoen keskijuoksulla, Keski-Pohjanmaalla. Naapurikaupunki lännessä on Kannus ja naapurikuntia ovat idässä Lestijärvi, pohjoisessa Sievi ja etelässä Kokkola. Toholammin kunta kuuluu maakunnallisesti Keski- Pohjanmaahan. Seudullisesti kunta kuuluu vuonna 1993 perustettuun Kaustisen seutukuntaan yhdessä Kaustisen, Vetelin, Perhon, Lestijärven ja Halsuan kuntien kanssa. Toholammin kunta Perustamisvuosi 1865 Pinta-ala 626,36 km ² Vesipinta-ala 6,54 km ² Maapinta-ala 619,82 km² Peltopinta-ala n 7956 ha Metsäpinta-ala n. 11931 ha Kaavoitettu alue 265,66 ha Väestöntiheys 5,9 as./km² KUNNANVALTUUSTO Toholammin kunnanvaltuuston voimasuhteet 2013-2016 KESK 14 SDP 3 KOK 1 VAS - PS 2 KD 1 Yhteensä 21 Kunnan hallinto rakentuu edustuksellisen demokratian pohjalle. Kunnan päätösvaltaa käyttää ensisijaisesti kunnanvaltuusto, jonka kuntalaiset vaaleilla valitsevat neljäksi vuodeksi kerrallaan. Tämä valtuustokausi kestää 2013 2016 vuoden loppuun saakka. Syksyllä 2012 järjestettiin uudet vaalit ja uudet valtuutetut aloittivat työnsä 1.1.2013. Toholammin kunnanvaltuustossa on 21 jäsentä ja valtuuston vuoden 2013 voimasuhteet viereisessä kuvassa. Kunnanvaltuuston varsinaisena puheenjohtajana toimikaudella 2013 2016 toimii Anna-Maija Syri, I varapuheenjohtajana Jouko Isosaari, II varapuheenjohtajana Ulla-Riitta Harju ja III varapuheenjohtajana Jukka Rimpioja. Kunnanvaltuusto kokoontui kertomusvuoden aikana 7 kertaa ja käsitteli yhteensä 84 asiaa. KUNNANHALLITUS Kunnanhallitus johtaa kunnan hallintoa, valmistelee kunnanvaltuustossa käsiteltävät asiat ja huolehtii kunnanvaltuuston päätösten toimeenpanosta. Sen tehtäviin kuuluu myös kunnan etujen valvominen, kunnan edustaminen ja lausuntojen antaminen kunnan puolesta. Sopimusten ja oikeustoimien tekeminen kuuluu kunnanhallitukselle, jollei niitä ole ohje- tai johtosäännöillä siirretty muille sen alaisille hallintokunnille. Kunnanhallituksessa on 7 jäsentä, puheenjohtajana toimi Ilkka Piispanen ja varapuheenjohtajana Marja Hylkilä. Kunnanhallitus kokoontui 18 kertaa ja käsitteli 265 asiaa. Kunnanhallituksen apuna ja sen valvonnan alaisina toimivat lauta- ja johtokunnat sekä eri viranhaltijat. Kunnanhallituksen johtavina viranhaltijoina toimivat kunnanjohtaja ja hallintojohtaja. Kunnanjohtaja esittelee hallituksen käsittelemät asiat ja hänen ollessaan estyneenä ja esteellisenä hallintojohtaja. Asuntoasiat esittelee asuntosihteeri. Kunnanvaltuusto päätti 18.6.1998 20, että tilivelvolliseksi voidaan katsoa seuraavat henkilöt: Kunnassa luottamushenkilöistä tilivelvollisia ovat kunnanhallituksen ja lautakuntien puheenjohtajat ja jäsenet. Viranhaltijoista tilivelvollisia ovat kunnanjohtaja, osastopäälliköt ja tulosalueiden esimiehet sekä lautakuntien esittelijät. Eri projektien projektivastaavat ovat tilivelvollisia kunnan hallinnoimien projektien osalta. 7

3.2.3 Yleinen ja oman alueen taloudellinen kehitys Suomen työttömyysaste 2013 oli keskimäärin 11,3 % (7,7 % 2012). Toholammilla työttömyysasteen vuoden keskiarvo oli 6,5 % (6,8 % 2012) eli varsin alhainen. Keski-Pohjanmaan työttömyysaste alitti koko maan työttömyysasteen ollen 9,0 % (8,4 % 2012). KOROT EKP:n ohjauskorko oli tammi-huhtikuussa 0,75 %. Toukokuussa korko laskettiin 0,50 %:iin. Marraskuussa korko laskettiin edelleen 0,25 %:iin. Euriborkorot 12/2013 01/2013 1 kk 3 kk 12 kk 0,556 0,620 Peruskorko 1.1. 30.6.2013: 0,75 %, 1.7. 31.12.2013: 0,50 % Viivästyskorko 1.1. 30.6.2013: 8,00 %, 1.7. 31.12.2013: 7,50 % KUNTATALOUDEN KEHITYS Alueiden kehityksessä on havaittavissa pitkän ajan muutostrendejä, muutamien vuosien jaksoissa tapahtuvia suhdannevaihteluita ja lyhyen ajan heilahteluita. Peräkkäisten vuosien erot voivat olla suuria ja vastakkaisia. Alueen pieni koko ja yksipuolinen tuotantorakenne lisäävät vaihteluherkkyyttä. Tämän päivän ikääntynyt väestö asuu maaseudulla. Tulevaisuuden suurimpia kysymyksiä on, millaisia asuinpaikkoja, harrastuksia, liikkumista, vapaa-aikaa ja muita valintoja nopeasti kasvava seniorikansalaisten joukko tekee. Peruspalvelut toteutetaan kunnissa, joko järjestämällä ja tuottamalla ne itse, kuntien välisenä yhteistyönä, seudullisesti, kuntayhtymissä tai ostaa ne yksityisiltä palvelujen tuottajilta. Pääosa opetus-, ja kulttuurisekä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista) on tuotettu kunnissa tai kuntayhtymissä. Lähitulevaisuudessa ei ole ennakoitavissa sellaisia merkkejä, joilla näiden palvelujen järjestämiseen tarvittavat voimavarat (raharesurssit) lisääntyisivät oleellisesti. Tämän vuoksi kunta-alan palvelut on tuotettava niin tehokkaasti kuin se on mahdollista. Tehokkuuden lisäksi on huomioitava muut palvelutavoitteet kuten vaikuttavuus, tasapuolisuus palvelujen saatavuudessa tietyllä etäisyydellä ja kuntalaisten todelliset tarpeet. OMAN TALOUSALUEEN KEHITYS Kaustisen seutukunnan palvelutarpeen arviointi 2015 2025 (Toholammin kunta): Toholammin palvelutarpeen kannalta haasteet ovat palvelurakenteen muutostarpeessa ja työikäisen väestön merkittävästä vähenemisestä väestöennusteiden mukaan. Keskeiset johtopäätökset palvelutarpeen muutoksista vuosiin 2015 ja 2025 mennessä 1) Väestön ikääntymisen seurauksena vanhusväestölle suunnattujen palvelujen tarve kasvaa. 8

2) Lasten päivähoidon osalta palvelutarpeen ennakoidaan vähenevän lapsimäärän vähentyessä, ellei kunnallisen päivähoidon piirissä olevien lasten osuus tuntuvasti nouse nykyisestä 3) Perusopetuksen palvelutarve vähenee oppilasmäärien vähenemisen seurauksena 4) Väestömäärän väheneminen vaikuttaa sekä kunnan tulopohjaan että muihinkin kuin edellä mainittujen. Väestö ja elinolot Toholammin kunnan väestökehitys asukasluku 31.12.2012 = 3428 asukasluku 31.12.2013 = 3385 ELINKEINORAKENNE 2011 Toholammin kunnan elinkeinorakenne: Alkutuotanto 24,4 %, Palvelut 53,0 %, Jalostus 21,5 % ja Tuntematon 1,2 %. 9

Työpaikat toimialoittain 31.12.2011 Aluejako 2010 Lähde: Tilastokeskus - Työssäkäyntitilasto Molemman sukupuolet yhteensä Keski- Pohjanmaa Kaustisen sk Toholampi Kokkolan sk Kaikki toimialat yhteensä 28691 5635 1133 23056 A Maatalous, metsätalous ja kalatalous 2574 1434 304 1140 B Kaivostoiminta ja louhinta 37 31 1 6 C Teollisuus 4328 662 155 3666 D Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto, jäähdytysliiketoiminta 231 13 3 218 E Vesihuolto, viemäri- ja jätevesihuolto, jätehuolto ja muu ympäristön puhtaanapito 125 14 3 111 F Rakentaminen 1742 435 50 1307 G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus 3488 455 100 3033 H Kuljetus ja varastointi 1908 445 128 1463 I Majoitus- ja ravitsemistoiminta 715 125 33 590 J Informaatio ja viestintä 560 34 1 526 K Rahoitus- ja vakuutustoiminta 379 77 19 302 L Kiinteistöalan toiminta 150 11 2 139 M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta 1005 210 11 795 N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta 1449 238 63 1211 O Julkinen hallinto ja maanpuolustus; pakollinen sosiaalivakuutus 1035 184 32 851 P Koulutus 2288 450 76 1838 Q Terveys- ja sosiaalipalvelut 5115 456 73 4659 R Taiteet, viihde ja virkistys 391 61 7 330 S Muu palvelutoiminta 838 201 56 637 T Kotitalouksien toiminta työnantajina; kotitalouksien eriyttämätön toiminta tavaroiden 0ja palve 0 0 0 U Kansainvälisten organisaatioiden ja toimielinten toiminta 0 0 0 0 X Toimiala tuntematon 333 99 16 234 2011 2010 2009 2008 Työpaikat 1133 1154 1236 1290 Työpaikkaomavaraisuus % 82,4 83,5 87,4 87,6 Huoltosuhde 66,9 65,6 63,6 62,4 Koko väestö 15-64v 2088 2102 2135 2178 Työllinen työvoima 1361 1368 1396 1463 Työllisyysaste 65,20 % 65,10 % 65,40 % 67,20 % Yritykset 368 369 372 374 Maatilat 197 196 206 206 TYÖTTÖMYYSASTE Toholammin kunnan työttömyysaste vuonna 2013 oli keskimäärin 6,5 %, korkeimmillaan työttömyysaste oli joulukuussa, 7,9 %. Työttömiä kuukausittain keskimäärin 97 henkeä. 10

VEROTUS Tuloveroprosentti 21,00 Kiinteistöveroprosentit 2013 - yleinen veroprosentti 0,80 % - vakituiset asuinrakennukset 0,45 % - muiden asuinrakennusten veroprosentti 0,90 % - rakentamattomien rakennuspaikkojen veroprosentti 2,10% - yleishyödyllisen yhdistyksen kiinteistöveroprosentti 0,00 % 11

Toholammin kunnan lainakanta oli vuoden 2013 lopussa 19,5 milj. euroa, kun se edellisen vuoden lopussa oli 17,6 milj euroa. Kuntakonsernin lainakanta oli vuoden 2013 lopussa 34,0 milj euroa, kun se edellisen vuoden lopussa oli 32,2 milj euroa. Vuonna 2013 lainoja oli kunnalla 5774 / asukas ja suhteellinen velkaantuneisuus 75,9 % Vuonna 2012 lainoja oli kunnalla 5138 / asukas ja suhteellinen velkaantuneisuus 72,0 % Vuonna 2013 lainoja oli koko kuntakonsernilla 10048 / asukas ja suhteellinen velkaantuneisuus 97,17 %. Vuonna 2012 lainoja oli koko kuntakonsernilla 9379 / asukas ja suhteellinen velkaantuneisuus 94,29 %. 3.2.4 Olennaiset muutokset kunnan toiminnassa ja taloudessa Toholammin kunnan maksuvalmiuteen vaikuttaa tilikauden investoinnit. Rahoitus on hoidettu sekä lyhytaikaisilla kuntatodistuksilla että pitkäaikaisille kiinteäkorkoisilla lainoilla. Lainojen korkotaso on ollut poikkeuksellisen matala. 3.2.5 Kunnan henkilöstö 2013 2012 Palkat ja palkkiot yhteensä 9 052 712,21 9 317 126,64 Henkilöstömäärä 313 304 3.2.6 Arvio merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä muista toiminnan kehittymiseen vaikuttavista seikoista Riskienhallinnan järjestäminen Riskien hallintaa on kuvattu Konsernivalvontaohjeessa, Tietoturvapolitiikassa ja Turvallisuussuunnitelmassa. Tapaturmariskien kartoitus on suoritettu työterveyshuollon toimesta vuonna 2007. Kunnan riskien arviointia ja hallintaa suoritetaan johtoryhmän toimesta. Kunnan vakuutukset on kilpailutettu vuonna 2013 Novum Oy:n vakuutusmeklarin toimesta. Vakuuttaminen on toteutettu riittävällä tavalla vahinkoriskien rajaamiseksi. Muutoksenhaut kunnan toimielinten päätöksistä (päättyneet ja vireillä olevat): Korpelan Voima kuntayhtymän perussopimus: - Kokkolan kaupungin valitus Vaasan hallinto-oikeudelle Toholammin kunnanvaltuuston päätöksestä 14.12.2009 87 koskien Korpelan Voima ky:n perussopimuksen muuttamista (Kalajoen omistusosuuden lisääminen Korpelan Voima ky:ssä). - Kunnanhallituksen päätöksellä 10.1.2011 12 valtuutettiin asianajaja käymään Kokkolan kaupungin kanssa neuvotteluja tavasta ratkaista Korpelan Voima ky:ään liittyvä erimielisyys. - Kunnanhallituksen lausunto 14.3.2011 47 Vaasan HAO:lle valituksen johdosta. - Vaasan HAO:n selityspyyntö 25.8.2011 Toholammin kunnalle Kokkolan kaupungin hakemuksen johdosta hallintoriita-asiassa II (hakijana Kokkolan kaupunki ja vastapuolina Halsua, Kannus, Kaustinen, Lestijärvi ja 12

Toholampi). - Kunnanhallituksen lausunto 29.9.2011 178 Vaasan HAO:lle hallintoriita-asiassa / Kokkolan kaupungin jäsenyys Korpelan voima kuntayhtymässä. - Vaasan HAO:n 13.4.2012 tiedoksi lähettämä Kokkolan kaupungin vastaselitys 30.3.2012 hallintoriitaasiassa. - Vaasan HAO:n selvityspyyntö 20.4.2012 korvattavaksi vaadittujen oikeudenkäyntikulujen määristä (sekä valitusasian että hallintoriita-asian osalta) 30.4.2012 mennessä. - Toholammin kunnan selvitys oikeudenkäyntikuluista 3.5.2012 Vaasan HAO:lle. - Vaasan HAO:n lausumapyyntö 9.5.2012 koskien oikeudenkäyntikuluista annettuja selvityksiä 18.5.2012 mennessä (Kokkolan kaupungin lausuma ja selvitys oikeudenkäyntikuluista). - Toholammin kunnan lausuma 22.5.2012 Vaasan HAO:lle Kokkolan kaupungin oikeudenkäyntikuluista. - Korkeimman hallinto-oikeuden vastinepyyntö 28.1.2013 Kokkolan kaupungin Korpelan voima kuntayhtymän jäsenyysasiasta tekemän valituksen johdosta. - Toholammin kunnanhallituksen vastine 25.3.2013 korkeimmalle hallinto-oikeudelle. - Asia on korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyssä. Toholammin kunnan jäsenyys Ylivieskan kaupungin jätelautakunnassa: - Toholammin kunnanvaltuuston päätös 13.2.2012 hyväksyä sopimus yhteisen jätelautakunnan perustamisesta Ylivieskan kaupungin organisaatioon ja Toholammin jäsenyyden alkamisesta lautakunnassa 1.5.2012 alkaen. - Ylivieskan kaupunginhallituksen päätös 23.4.2012, jossa se on päättänyt, ettei Toholammin kunta voi osallistua Ylivieskan jätelautakunnan toimintaan 1.5.2012 lukien, koska Toholammin kunta ei ole hyväksynyt yhtäpitävää sopimusta muiden osakaskuntien kanssa. - Toholammin kunnanhallituksen hakemus 26.4.2012 Oulun hallinto-oikeudelle Toholammin kunnan jäsenyyden vahvistamiseksi Ylivieskan aluejätelautakunnassa. - Toholammin kunnanhallituksen oikaisuvaatimus (kh 25.4.2012) Ylivieskan kaupunginhallitukselle, kaupunginhallituksen 23.4.2012 päätöksestä. - Oulun hallinto-oikeus on pyytänyt vastineet Toholammin kunnanhallitukselta ja Ylivieskan kaupunginhallitukselta. - Oulun hallinto-oikeuden päätös 31.10.2013 (nro 13/0483/1), jolla se hylkää Toholammin kunnan hakemuksen (hallintoriita) jäsenyyden vahvistamiseksi Ylivieskan aluejätelautakunnassa sekä päätös 31.10.2013 (nro 13/0484/1), jolla hallinto-oikeus poistaen Ylivieskan kaupunginhallituksen päätökseen 23.4.2012 97 liitetyn oikaisuvaatimusohjeen hylkää Toholammin kunnan kunnallisvalituksen. - Toholammin kunnanvaltuuston päätös 18.11.2013 hyväksyä sopimus yhteisen jätelautakunnan perustamisesta ja liittyä Ylivieskan kaupungin organisaatioon perustetun yhteisen Jokilaaksojen Jätelautakunnan jäseneksi. - Ylivieskan kaupunginhallitus on merkinnyt em. kunnanvaltuuston päätöksen tiedokseen 4.12.2013. 13

Toholammin kunnan talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2013 2016: - Eero Halmetojan kunnallisvalitus Toholammin kunnanvaltuuston päätöksestä 26.8.2013 52 siltä osin kuin se koskee Keski-Pohjanmaan konservatoriolle maksettavaa kuntaosuutta ja valtuutetun esteellisyyttä asian käsittelyyn. - Juhani Ahosen, Airi Kentalan ja Seppo Kuljun kunnallisvalitus, jolla he vaativat samaisen päätöksen kumoamista siltä osin kuin se koskee etälukioyhteistyön lopettamista. - Vaasan hallinto-oikeuden päätös 30.1.2014, jolla se poistaen kunnanvaltuuston päätökseen liitetyn valitusosoituksen jättää em. henkilöiden valitukset tutkimatta. Toholammin kunnan vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma 2014 2016: - Eero Halmetojan valitus Vaasan hallinto-oikeudelle (vastaanotettu HAO:ssa 19.12.2013) Toholammin kunnanvaltuuston päätöksestä 9.12.2013 82 hyväksyä talousarvio ja taloussuunnitelma sekä sen yhteydessä tehty päätös kansalaisopiston ja konservatorion toiminnan jatkamisesta. - Kunnanhallituksen lausunto 27.1.2014 Vaasan hallinto-oikeudelle valituksen johdosta. - Asia on Vaasan hallinto-oikeuden käsittelyssä. Ympäristövastuiden osalta todetaan seuraavaa: Toholammin kunnalla ei ole tiedossa olevia ympäristövastuita. 14

3.3. Selonteko kunnan sisäisen valvonnan järjestämisestä Selonteon taustaa Arvioinnin ja valvonnan suorittaminen Selvityksen perusteena on Toholammin kunnan sisäisen valvonnan ohjeistus. Riskien hallintaa sekä muihin toiminnan ja toimintaympäristön muutoksiin liittyviä asioita on käsitelty Konsernivalvontaohjeessa, Tietoturvapolitiikassa ja Turvallisuussuunnitelmassa. Osavuosikatsaukset ja tilinpäätöskertomus kuvaavat osaltaan sisäisen valvonnan järjestämistä. Arvioinnin ja valvonnan suorittaminen Talousarvion ja -suunnitelman mukaisten taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumista arvioidaan kuukausittain johtoryhmässä sekä raportoidaan hallitukselle. Raportoinnin yhteydessä selvitetään toimintaympäristön muutoksia, ja niiden vaikutuksia kunnan toimintaan. Kunnassa on edelleen meneillään sopeutuminen taloushallinnon siirtymisestä sairaanhoitopiirin toiminnaksi, siihen liittyvien käytäntöjen ja ohjelmistojen aiheuttamaan muutokseen. Sosiaali- ja terveystoimen siirtyminen alueelliseksi toiminnaksi ja lomatoimen toiminta-alueen laajentuminen ovat tuoneet muutoksia valvontaan. Osastopäälliköt ovat raportoineet osavuosikatsauksessa toiminnan ja talouden kehityksestä ja oleellisista poikkeamisista tavoitteeseen ja edellisen vuoden tilanteeseen nähden. Toiminnan tarkastelu on toteutettu kunnanjohtajan ja osastopäälliköiden välisillä tilannekatsauksilla ja vapaamuotoisilla kehittämiskeskusteluilla. Sisäisen valvonnan ohje ja konserniohje on uusittu vastaamaan muuttunutta tilannetta. Sisäisen tarkastuksen organisointi 2013 Sisäinen tarkastus on osittain ulkoistettu. Valtuustokaudella tilintarkastusyhteisönä on toiminut Oy Audiator Ab. Tarkastuksessa todennetaan voimassa olevat sisäisen valvonnan ohjeet. Sisäisen valvonnan asianmukaisuutta valvotaan jatkuvasti muun tarkastuksen yhteydessä sekä erikseen valituilla painopistealueilla. Tavoitteena on toteuttaa Oy Audiator Ab:n lanseeraama sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan kysymyssapluunan mukainen arviointi. Työpaikkahäirinnän ohjeistus on voimassa myös kunnan tytäryhtiöissä. Viranhaltijat ovat omalta osaltaan suorittaneet sisäisen valvonnan ohjeen mukaisesti tarkastusta ja valvontaa ja raportoineet siitä esimiehilleen. Säännösten, määräysten ja päätösten noudattaminen Lautakuntien alaisten viranhaltijoiden päätökset tuotiin lautakunnille tiedoksi lautakuntien kokouksissa. Lautakuntien ja kunnanhallituksen alaisten viranhaltijoiden päätökset tuotiin kunnanhallitukselle tiedoksi kunnanhallituksen kokouksissa. Päätökset mainittiin esityslistalla ja päätösluettelot toimitettiin esityslistan mukana. 15

Päätösten valmistelussa pyrittiin erityiseen tarkkuuteen lakien ja säännösten noudattamisessa ja tarvittaessa jo valmisteluvaiheessa käytettiin lakimiesten ja tilintarkastajan asiantuntemusta. Hallintosääntö määrittelee aukottomasti päätösvallan ja sitä noudatettiin toiminnassa. Omaisuuden hankinnan, luovutuksen ja hoidon valvonta Omaisuuden hankinnassa, luovutuksessa tai käyttöarvossa ei ole toteutunut menetyksiä eikä niissä ole jouduttu korvaus- tai muihin oikeudellisiin vastuisiin. Irtaimesta omaisuudesta on kalustoluettelot. Sopimustoiminta Voimassaolevilla sopimuksilla ei ole ollut kunnalle negatiivisia seurauksia. Sopimusten noudattaminen ja niiden vanhentumisajan seuraaminen kuuluu kunkin hallintokunnan vastuulliselle viranhaltijalle. Sopimusten järjestelmällisestä seuraamisesta ja vastuuhenkilön nimeämisestä on syytä muistuttaa hallintokuntia vuoden 2013 aikana. Arvio sisäisen tarkastuksen järjestämisestä Sisäiseen tarkastukseen ei ole osoitettu erillisiä omia resursseja eikä palveluja hankita ulkopuolelta. Kunnanhallituksen valitsemat tarkastajat tarkastavat kunnan käteiskassat vuosittain. Edellisessä tarkastuksessa ei havaittu virheitä käteiskassoissa. 3.4 Tilikauden tuloksen muodostuminen ja toiminnan rahoitus 3.4.1 Tilikauden tuloksen muodostuminen Tilikauden tuloksen muodostumista kuvataan tuloslaskelmalla ja siitä laskettavilla tunnusluvuilla. Tunnusluvut on laskettu kunnan ulkoisesta tuloslaskelmasta, josta kunnan sisäiset erät on eliminoitu. TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT Tuloslaskelmassa selvitetään tilikaudelle jaksotettujen tulojen riittävyys tilikaudelle jaksotettuihin menoihin, jotka laskelmassa on esitetty määrätyssä etuoikeusjärjestyksessä. Tulorahoituksen riittävyys arvioidaan toiminta-, käyttö- ja vuosikatteen sekä tilikauden tuloksen avulla. Tuloslaskelman toimintakate ilmoittaa, kuinka paljon toimintamenoista jää katettavaksi verotuloilla ja valtionosuuksilla. Tuloslaskelmassa on mukana viemäriliikelaitos. 16

TULOSLASKELMA 1000 2013 2012 Toimintatuotot 10 172,9 10 444,0 Valmistus omaan käyttöön 7,6 14,3 Toimintakulut -27 971,2-28 844,7 Toimintakate -17 790,7-18 386,4 Verotulot 9 883,0 9 156,8 Valtionosuudet 9 389,2 9 578,8 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot 32,7 36,9 Muut rahoitustuotot 9,9 20,3 Korkokulut -385,1-307,4 Muut rahoituskulut -6,9-5,2 Vuosikate 1 132,1 93,8 Poistot ja arvonalentumiset -908,2-842,7 Tilikauden tulos 223,9-748,9 Tilinpäätössiirrot 17,7 17,7 Tilikauden ylijäämä(alijäämä) 241,6-731,2 TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Toimintatuotot/Toimintakulut,% 36,36 % 36,26 % Vuosikate/Poistot,% 124,65 % 11,13 % Vuosikate, euroa/asukas 334,45 27,36 Asukasmäärä 3 385 3 428 Toholammin kunnan toimintakate tilinpäätöksessä 2013 on -17 790 690,42 euroa. Toimintakate on 3,24 % eli 597.700,00 euroa parempi kuin vuonna 2012. Toimintakate on toimintatuottojen ja -kulujen erotus, joka osoittaa verorahoituksen osuuden toiminnan kuluista. Toimintakate on erilainen eri kunnissa ja siihen vaikuttavat mm. kunnan oman toiminnan määrä (lukio, terveyskeskus). Alkuperäinen talousarvio tilikaudelle 2013 oli budjetoitu 223.232 euroa alijäämäiseksi (kunta -88.216 euroa ja viemäriliikelaitos -135.016 euroa). Tilikauden aikana kunnanhallitus hyväksyi 5.8.2013 134 investointiosaan määrärahamuutoksen 100.000,00 euroa energiansäästöhankkeesta Sykäräisen koulurakennuksen LVI-muutostöihin, mikä saatettiin kunnanvaltuustolle tiedoksi. Kunnanvaltuusto hyväksyi 18.11.2013 59 investointiosaan määrärahamuutoksen 50.000,00 euroa kaavateiden rakentamisesta ja 53.000,00 euroa energiansäästöhankkeesta kiinteistöjen korjausrahaan Sykäräisen koulurakennuksen, Asunto Oy Kerttulanrivin sekä Männistön ja terveyskeskuksen kunnostamiseen. Kunnanvaltuusto myönsi 13.5.2013 38 lainaa Sykäräisen nuorisoseura ry:lle 24.000,00 euroa. 17

Toimintatuottoja kertyi 271.140,96 euroa vähemmän kuin vuonna 2012 ja toimintamenoja oli 873.555,85 euroa vähemmän kuin vuonna 2012. Toimintatuotoista eniten vähenivät myyntitulot 446.943,65 euroa. Vastaavasti toimintakuluista vähenivät eniten palvelujen ostot 328.966,32 euroa. Suurin säästö palvelujen ostoissa tuli erikoissairaanhoidosta. Myös henkilöstökulut vähenivät vuodesta 2012 282.927,75 euroa eli 2,28 %. Henkilöstösäästöt tulivat valtion täysin korvaaman lomitushenkilöstön käytön vähenemisestä. Vuosikate osoittaa tulorahoituksen, joka jää käytettäväksi investointeihin, sijoituksiin ja lainan lyhennyksiin. Vuosikate on keskeinen kateluku, joka arvioi rahoituksen riittävyyttä. Perusolettamus on, että terveessä taloudessa sen on katettava poistot. Vuoden 2013 vuosikate on positiivinen ja kattaa poistot. Toholammin kunnan vuosikate on 1.132.034,19 euroa ja 334,43 euroa/asukas. Tilikauden tulos on tilikaudelle jaksotettujen tulojen ja menojen erotus, joka lisää tai vähentää kunnan omaa pääomaa. Ylijäämäinen tilikauden tulos voidaan siirtää varauksiin, rahastoida tai liittää tilinpäätöksessä seuraavan vuoden tilinpäätöksessä edellisiltä vuosilta kertyneeseen yli- tai alijäämään. Toholammin kunnan tilikauden tulos on ylijäämäinen 241.562,42 euroa Toimintatuottojen %-osuus toimintakuluista on 36,37 %. Tunnusluku osoittaa kuinka paljon toiminnan kuluista saadaan katetuksi palvelusuoritteiden myynti- ja maksutuotoilla sekä muilla varsinaisen toiminnan tuotoilla. Jos tilannetta tarkastellaan toisin päin 63,63 % toiminnasta rahoitetaan verorahoituksella. Vuosikate prosentteina poistoista kuvaa tulorahoituksen riittävyyttä. Kun tunnusluvun arvo on 100 %, oletetaan tulorahoituksen olevan riittävä. Luku on 124,65 %. Vuosikate euroa/asukas tunnusluvulla arvioidaan tulorahoituksen riittävyyttä. Keskimääräistä kaikkia kuntia koskevaa tavoitearvoa ei ole voitu asettaa, koska mm. kunnan koko, taajama-aste, tekniset verkostot ja toimintojen organisointi sekä kuntien erilaiset veroprosentit vaikuttavat vuosikatetavoitteen asettamiseen kunnassa. Toholammin kunnan vuosikate on 334,43 euroa/asukas. 18

3.4.2 Toiminnan rahoitus Toiminnan rahoitusta tarkastellaan rahoituslaskelman ja siitä saatavien tunnuslukujen avulla. Rahoituslaskelma sisältää viemäriliikelaitoksen. RAHOITUSLASKELMA 1000 2013 2012 Toiminnan rahavirta Vuosikate 1 132,0 93,8 Satunnaiset erät Tulorahoituksen korjauserät -5,6-4,5 Investointien rahavirta Investointimenot -1 182,8-4 031,2 Rahoitusosuudet investointimenoihin 188,1 216,3 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 16,4 4,5 Toiminnan ja investointien rahavirta 148,1-3 721,1 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset Antolainasaamisten vähennykset 5,0 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys 5 441,3 Pitkäaikaisten lainojen vähennys -67,4-11,1 Lyhtyaikaisten lainojen muutos 2 000,0-3 100,0 Oman pääoman muutokset Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset 3,6-3,5 Vaihto-omaisuuden muutos 6,7 8,5 Saamisten muutos -1 467,0 166,9 Korottomien velkojen muutos -643,3 54,4 Rahoituksen rahavirta -167,4 2 561,5 Rahavarojen muutos -19,3-1 159,6 Kassavarat 31.12. 891,4 910,6 Kassavarat 1.1. 910,6 2 070,2 RAHOITUSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Toiminnan ja investointien rahavirran kertymä 5 vuodelta -8 034-10 117 Investointien tulorahoitus, % 113,81 2,46 Lainanhoitokate 3,35 1,26 Kassan riittävyys, pv 11,00 10,00 Asukasmäärä 3 385 3 428 19

Investointien tulorahoitus % kertoo kuinka paljon investointien omahankintamenosta on rahoitettu tulorahoituksella. Tunnusluku vähennettynä sadasta kertoo prosenttiosuuden, mikä on jäänyt rahoitettavaksi pääomarahoituksella eli käyttöomaisuuden myynnillä, lainalla tai toimintapääomalla. Toholammin kunnan investointien tulorahoitusprosentti on 113,81 %. Pääomamenojen tulorahoitus % on tunnusluku, joka osoittaa vuosikatteen prosenttiosuuden investointien omahankintamenojen, antolainojen nettolisäyksen ja lainanlyhennysten yhteismäärästä. Pääomamenojen tulorahoitusprosentti on 106,58 %. Lainanhoitokate kertoo kunnan tulorahoituksen riittävyyden vieraan pääoman korkojen ja lyhennysten maksuun. Tunnusluvun laskennassa on käytetty todellisia lyhennyksiä. Kunnan tunnusluku on 3,35. Tulorahoitus riittää lainojen hoitoon, jos tunnusluvun arvon 1 tai suurempi. Lainanhoitokyky on hyvä, kun tunnusluvun arvo on yli 2, tyydyttävä kun tunnusluku on 1 2 ja heikko kun tunnusluvun arvo jää alle yhden. Kassan riittävyys kuvaa kunnan maksuvalmiutta. Tunnusluku 11,00 ilmaisee, monenko päivän kassasta maksut voidaan kattaa kunnan kassavaroilla. Tuloslaskelmaan merkittyjen tulojen tulisi kattaa tuloslaskelmaan merkityt menot. Rahoitusnäkökulmasta arvioiden vuosikatetta suhteutetaan investointeihin ja lainanlyhennyksiin. Tulorahoituksen riittävyydestä voidaan tehdä johtopäätöksiä onko kunnan talous tasapainossa vai ei. Tilikauden vuosikate on positiivinen ja tulos riittää suunnitelman mukaisten poistojen kattamiseen ja valtakunnallisen arviointitavan mukaan kohdistuu luukkuun 2. 1 Ylijäämäinen tai vahva talous Vuosikate riittää sekä korvausinvestointeihin että toteutettujen investointien rahoittamiseen otettujen lainojen takaisinmaksuun. 2 Tasapainossa oleva talous Vuosikate riittää suunnitelman mukaisten poistojen kattamiseen. Sumupoistojen tulisi vastata vuotuisia korvausinvestointeja. 3 Heikko talous Vuosikate on positiivinen, tilikauden tulos negatiivinen. 4 Kriisitalous Vuosikate on negatiivinen. 3.5 Rahoitusasema ja sen muutokset Kunnan taloudellista asemaa ja rahoituksen rakennetta kuvataan taseen ja siitä laskettavien tunnuslukujen avulla. Rahoitusasemassa tilikaudella tapahtuneet muutokset kuten sijoitukset, pääoman lisäykset ja palautukset käyvät ilmi rahoituslaskelmasta. Taseen tunnusluvut ovat ylijäämää lukuun ottamatta heikentyneet edellisestä vuodesta, mikä osoittaa että kunnan talous ei ole pysyvästi tasapainossa. Seuraavalla sivulla on Toholammin kunnan tase tuhansina euroina vuosilta 2012-2013 sekä taseen tunnusluvut. Tase sisältää viemäriliikelaitoksen. 20

TASE 31.12.2013 (1000 ) JA SEN TUNNUSLUVUT VASTAAVAA 2013 2012 VASTATTAVAA 2013 2012 PYSYVÄT VASTAAVAT OMA PÄÄOMA Aineettomat hyödykkeet Peruspääoma 9 335,3 9 335,3 Aineettomat oikeudet 13,9 24,2 Edellisten tilikausien yli-/alijäämä 590,0 1 321,2 Muut pitkävaikutteiset menot 58,4 44,2 Tilikauden yli-/alijäämä 241,6-731,2 Aineettomat hyödykkeet yht. 72,3 68,4 Oma pääoma yhteensä 10 166,9 9 925,3 Aineelliset hyödykkeet POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET Maa- ja vesialueet 1 724,7 1 735,5 Poistoero 474,4 492,1 Rakennukset 18 182,5 17 607,2 Poistoero ja vapaaeht. var.yht. 474,4 492,1 Kiinteät rakenteet ja laitteet 3 117,1 2 977,3 PAKOLLISET VARAUKSET Koneet ja kalusto 537,7 631,0 Muut pakolliset varaukset 235,0 235,0 Muut aineelliset hyödykkeeet 15,4 15,4 Pakolliset varaukset yht. 235,0 235,0 Ennakkomaksut ja kesken- TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT eräiset hankinnat 770,5 1 309,9 Valtion toimeksiannot 5,4 9,1 Aineelliset hyödykkeet yht. 24 347,9 24 276,3 Lahjoitusrahastojen pääomat 20,4 16,7 Sijoitukset Toimeksiantojen pääomat yht. 25,8 25,8 Osakkeet ja osuudet 4 549,2 4 549,0 VIERAS PÄÄOMA Muut lainasaamiset 777,2 777,2 Pitkäaikainen Sijoitukset yht. 5 326,4 5 326,2 Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta 14 009,9 14 132,9 PYSYVÄT VASTAAVAT YHT. 29 746,6 29 670,9 Muut velat/liittymismaksut ja muut velat 124,4 97,2 TOIMEKSIANTOJEN VARAT Pitkäaik.vieras pääoma yht. 14 134,3 14 230,1 Valtion toimeksiannot 5,4 9,1 Lyhytaikainen Lahjoitusrahastojen erityiskatteet 1,0 1,0 Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta 5 534,7 3 479,1 TOIMEKSIANTOJEN VARAT YHT. 6,4 10,1 Saadut ennakot 63,2 111,4 VAIHTUVAT VASTAAVAT Ostovelat 618,4 1 285,9 Vaihto-omaisuus Muut velat/liittymismaksut ja muut velat 266,2 249,7 Aineet ja tarvikkeet 7,6 14,3 Siirtovelat 1 803,8 1 775,1 Vaihto-omaisuus yht. 7,6 14,3 Lyhytaikainen vieras pääoma yht. 8 286,3 6 901,2 Saamiset Vieras pääoma yhteensä 22 420,6 21 131,3 Lyhytaikaiset saamiset VASTATTAVAA YHTEENSÄ 33 322,5 31 809,5 Myyntisaamiset 369,8 381,2 Lainasaamiset 1 385,7 450,0 TASEEN TUNNUSLUVUT: Muut saamiset 905,9 368,0 Omavaraisuusaste, % 31,99 % 32,86 % Siirtosaamsiet 9,1 4,4 Suhteellinen velkaantuneisuus, % 75,93 % 72,00 % Lyhytaikaiset saamiset yht. 2 670,5 1 203,6 Kertynyt yli-/alijäämä. 1000 832 590 Saamiset yht. 2 670,5 1 203,6 Kertynyt yli-/alijäämä /asukas 246 172 Rahat ja pankkisaamiset 891,4 910,6 Lainakanta 31.12. 1000 19 545 17 612 VASTAAVAA YHTEENSÄ 33 322,5 31 809,5 Lainakanta 31.12. /as 5 774 5 138 Lainasaamiset, 1000 777 777 Asukasmäärä 3 385 3 428 21

Taseen tunnusluvut Omavaraisuusaste mittaa kunnan vakavaraisuutta, alijäämän sietokykyä ja kykyä selviytyä sitoumuksista pitkällä tähtäimellä. Omavaraisuuden hyvänä tavoitetasona voidaan pitää kuntatalouden keskimääräistä 70 %:n omavaraisuutta. 50 %:n tai sitä alempi omavaraisuusaste merkitsee kuntataloudessa merkittävän suurta velkarasitetta. Toholammin kunnan omavaraisuusaste on 31,99 %. Suhteellinen velkaantuneisuus kertoo, kuinka paljon käyttötuloista tarvittaisiin vieraan pääoman takaisinmaksuun. Toholammin kunnan käyttötuloista 75,93 % tarvittaisiin velkojen takaisinmaksuun. Tästä voi seurata kuinka hyvin kunta voi maksaa velkansa pelkästään tulorahoituksella. Mitä pienempi velkaantuneisuuden tunnusluvun arvo on, sitä paremmat mahdollisuudet kunnalla on selviytyä velan takaisinmaksusta tulorahoituksella. Kunnan lainakanta on lisääntynyt edellisestä vuodesta 11,0 % eli 571 euroa/asukas. Lainat ovat vuoden 2013 lopussa 5.774 euroa asukasta kohden. Lainasaamisilla tarkoitetaan pysyviin vastaaviin merkittyjä antolainoja kunnan omistamien ja muiden yhteisöjen investointien rahoittamiseen. 3.6 Kokonaistulot ja menot KUNNAN KOKONAISTULOT JA MENOT v. 2013 TULOT euroa % MENOT euroa % Toiminta Toiminta Toimintatuotot 10 172 885,75 32,11 Toimintakulut 27 971 158,19 94,48 Verotulot 9 883 024,96 31,19 - Valmistus omaan käyttöön -7 582,02-0,03 Valtionosuudet 9 389 231,00 29,63 Korkotuotot 32 677,57 0,10 Korkokulut 385 148,23 1,30 Muut rahoitustuotot 9 857,70 0,03 Muut rahoituskulut 6 918,39 0,02 Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Tulorahoituksen korjauserät Tulorahoituksen korjauserät - Pysyvien vastaavien - toteutumaton investointi menoksi hyödykkeiden luovutusvoitot -6 556,49-0,02 Investoinnit - käyttöomaisuuden myyntitappiot -1 003,00 0,00 Rahoitusosuudet investointeihin 188 103,70 0,59 Investoinnit Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 16 400,00 0,05 Käyttöomaisuusinvestoinnit 1 182 794,15 4,00 Rahoitustoiminta Rahoitustoiminta Antolainasaamisten vähennykset 0,00 Antolainasaamisten lisäykset 0,00 Pitkäaikaisten lainojen lisäys 0,00 Pitkäaikaisten lainojen vähennys 67 430,00 0,23 Lyhytaikaisten lainojen lisäys 2 000 000,00 6,31 Lyhytaikaisten lainojen vähennys 0,00 Oman pääoman lisäykset Oman pääoman vähennykset Kokonaistuotot yhteensä 31 685 624,19 100,00 Kokonaismenot yhteensä 29 604 863,94 100,00 22

3.7 Kuntakonsernin toiminta ja talous 3.7.1 Yhdistelmä konsernitilinpäätökseen sisältyvistä yhteisöistä Yhdistelty Ei yhdistelty Tytäryhteisöt Yhtiöt Kiinteistö- ja asuntoyhtiöt 2 KOY Toholammin Vuokratalot As Oy Kerttulanrivi Muut yhtiöt 2 Toholammin Energia Oy Toholammin kehitys Oy Kuntayhtymät 4 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvalu ky, Kiuru Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä Keski-Pohjanmaan Liitto ky Korpelan Voima ky Osakkuusyhteidöt 1 As Oy Kultavieri 8 1 3.7.2 Konsernin toiminnan ohjaus Toholammin kunnan konserniohje on hyväksytty kunnanvaltuustossa 17.12.2012. Konserniohje antaa konsernitason toimintaohjeet ja määrittelee konsernitason toimintaperiaatteet sekä täsmentää kunnan ja kunnanhallituksen asemaa konsernin johtajana. Konserniohje sisältää konsernin johtamiseen, ohjaukseen ja seurantaan liittyviä asioita sekä määrittelee, minkälaista yhteistyötä konsernitasolla tehdään esimerkiksi rahoituksessa, sijoitustoiminnassa, riskien hallinnassa ja henkilöstöasioissa. 3.7.3 Olennaiset konsernia koskevat tapahtumat Kuluneen tilikauden tärkeimpiin päätöksiin kuuluivat kirkonkylän teollisuusalueen kylmän varastohallin rakennuttaminen Pramia Plastic Oy:n käyttöön. ORC-voimalaitos otettiin käyttöön 29.04.2013. Kokonaiskustannukset olivat 9,8 milj., viimeinen TEM:n avustus erä saatiin tammikuussa 2014. Voimalaitoksen kuumaöljypumput rikkoutuivat lokakuun alussa ja laitos seisoi n. 2 kk. Vakuutusyhtiöltä on haettu korvausta tuotannon keskeytyksestä, lähinnä kotimaisen polttoaineen ja polttoöljyn välisestä erosta syntyneisiin kustannuksiin. 3.7.4 Selonteko konsernivalvonnan järjestämisestä Konsernivalvontaa on suoritettu kunnan talouskatsausten yhteydessä. 23

3.7.5 Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut KONSERNITULOSLASKELMA (1000 ) 2013 2012 Toimintatuotot 24 364,0 24 912,8 Toimintakulut -40 360,9-41 652,1 Osuus osakkuusyhteisöjen voitosta 98,6 75,2 Toimintakate -15 898,3-16 664,1 Verotulot 9 843,9 9 131,4 Valtionosuudet 9 389,2 9 578,8 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot 157,9 156,7 Muut rahoitustuotot 42,6 209,6 Korkokulut -609,7-572,2 Muut rahoituskulut -7,3-9,3 Vuosikate 2 918,3 1 830,9 Poistot ja arvonalentumiset -2 229,7-1 906,1 Satunnaiset erät Tilikauden tulos 688,6-75,2 Poistoeron lis(-)/väh(+) 105,9 73,2 Vähemmistöosuudet -0,9 0,0 Tilikauden ylijäämä 793,6-2,0 TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Toimintatuotot/Toimintakulut,% 60,37 59,81 Vuosikate/Poistot,% 130,88 96,05 Vuosikate, euro/asukas 862,12 534,10 Asukasmäärä 3385 3428 24

Konsernin rahoituslaskelma ja sen tunnusluvut KONSERNIRAHOITUSLASKELMA (1000 ) 2013 2012 Toiminnan rahavirta Vuosikate 2 918,3 1 830,9 Satunnaiset erät 0,0 Tulorahoituksen korjauserät -23,7 2 894,6-22,9 1 808,0 Investointien rahavirta Investointimenot -4 803,5-12 155,3 Rahoitusosuudet investointimenoihin 937,9 2 636,9 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 22,1-3 843,5 23,1-9 495,3 Toiminnan ja investointien rahavirta -948,9-7 687,3 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset -16,8 Antolainasaamisten vähennykset -16,8 5,0 5,0 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys 816,0 7 835,2 Pitkäaikaisten lainojen vähennys -950,5-1 988,5 Lyhytaikaisten lainojen muutos 2 027,2 1 892,7-2 772,7 3 074,0 Oman pääoman muutokset 6,8 6,8 970,0 970,0 Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset 18,3-122,1 Vaihto-omaisuuden muutos -34,8-254,8 Saamisten muutos -972,5 231,5 Korottomien velkojen muutos -621,5-1 610,5 232,8 87,4 Rahoituksen rahavirta 272,2 4 136,4 Rahavarojen muutos -676,7-3 550,9 Kassavarat 31.12. 4 945,9 5 622,8 Kassavarat 1.1. 5 622,8-676,9 9 173,7-3 550,9 RAHOITUSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Investointien tulorahoitus, % 75,49 19,24 Pääomamenojen tulorahoitus, % 60,38 15,92 Lainanhoitokate 2,26 0,94 Kassan riittävyys, pv 38,62 36,40 Asukasmäärä 3385 3428 25

Konsernitase ja sen tunnusluvut KONSERNITASE 31.12.2013 (1000 ) VASTAAVAA 2 013 2 012 VASTATTAVAA 2 013 2 012 PYSYVÄT VASTAAVAT OMA PÄÄOMA Aineettomat hyödykkeet Peruspääoma 9 335,3 9 335,3 Aineettomat oikeudet 131,0 129,9 Arvonkorotusrahasto Muut pitkävaikutteiset menot 64,2 51,5 Muut omat rahastot 1 445,4 1 446,5 Ennakkomaksut 63,8 Edellisten tilikausien yli-/alijäämä 5 049,5 5 009,6 259,0 181,4 Tilikauden yli-/alijäämä 793,6-2,4 Aineelliset hyödykkeet 16 623,8 15 789,0 Maa- ja vesialueet 2 354,3 2 357,8 Rakennukset 30 879,2 28 462,7 VÄHEMMISTÖOSUUDET 99,9 105,6 Kiinteät rakenteet ja laitteet 5 312,9 5 996,4 Koneet ja kalusto 7 013,9 1 548,2 POISTOERO JA VAPAAEHTOISET Muut aineelliset hyödykkeet 621,9 213,9 VARAUKSET Ennakkomaksut ja kesken- Poistoero 877,8 863,3 eräiset hankinnat 1 429,7 7 554,2 Vapaaehtoiset varaukset 87,8 208,7 47 611,9 46 133,2 965,6 1 072,0 Sijoitukset PAKOLLISET VARAUKSET Osakkuusyhteisöosuudet 1 877,2 1 798,8 Muut pakolliset varaukset 376,1 347,7 Osakkeet ja osuudet 417,0 388,4 376,1 347,7 Muut lainasaamiset 24,0 24,0 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT Muut saamiset 1 386,3 1 368,5 Valtion toimeksiannot 244,6 249,7 3 704,5 3 579,7 Lahjoitusrahastojen pääomat 20,4 16,7 TOIMEKSIANTOJEN VARAT Muut toimeksiantojen pääomat 27,0 15,4 Valtion toimeksiannot 32,6 18,7 292,0 281,8 Lahjoitusrahastojen erityiskatteet 1,0 1,0 VIERAS PÄÄOMA Muut toimeksiantojen varat 10,7 10,9 Pitkäaikainen 44,3 30,6 Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta 26 454,2 26 960,4 VAIHTUVAT VASTAAVAT Lainat julkisyhteisöiltä 834,9 914,9 Vaihto-omaisuus Muut velat/liittymismaksut ja muut velat 3 168,1 3 100,0 Aineet ja tarvikkeet 170,2 156,6 30 457,2 30 975,3 Keskeneräiset tuotteet 57,2 41,9 Lyhytaikainen Valmiit tuotteet 158,7 121,9 Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta 6 653,4 4 206,2 Muu vaihto-omaisuus 51,7 31,3 Lainat julkisyhteisöiltä 71,5 68,6 Ennakkomaksut 90,8 142,2 Lainat muilta luotonantajilta 528,6 493,9 Saadut ennakot 119,8 138,7 Saamiset Ostovelat 1 496,9 2 382,9 Pitkäaikaiset saamiset Muut velat/liittymismaksut ja muut velat 714,0 682,4 Myyntisaamiset 11,1 11,1 Siirtovelat 2 968,9 2 815,3 Muut saamiset 9,9 12 024,5 10 294,1 21,0 11,1 Vieras pääoma yht. 42 481,7 41 269,4 Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset 1 567,6 1 752,7 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 60 839,1 58 865,5 Lainasaamiset 24,0 0,1 Muut saamiset 1 264,7 752,2 TASEEN TUNNUSLUVUT: Siirtosaamsiet 867,4 307,8 Omavaraisuusaste, % 29,13 28,89 3 723,7 2 812,8 Suhteellinen velkaantuneisuus, % 97,17 94,29 Rahoitusarvopaperit Kertynyt yli-/alijäämä. 1000 5 843 5 007 Sijoitukset rahamarkkinainstrumentteihin 46,8 65,6 Kertynyt yli-/alijäämä /asukas 1 726 1 461 Muut arvopaperit 96,2 299,8 Lainakanta 31.12. 1000 34 014 32 150 143,0 365,4 Lainakanta 31.12. /as 10 048 9 379 Rahat ja pankkisaamiset 4 803,0 5 257,4 Lainasaamiset, 1000 24 24 VASTAAVAA YHTEENSÄ 60 839,1 58 865,5 Asukasmäärä 3 385 3 428 26

Konsernin henkilöstömäärä on seuraava: Toholammin Energia Oy Vt. toimitusjohtaja (osa-aikainen) ja toimistovirkailija (osa-aikainen) ostopalveluna kunnalta. Lisäksi vakituinen laitosmies sekä määräaikainen projektityöntekijä. Päivystykset on hoidettu osittain ostopalveluna. Kiinteistöosakeyhtiö Toholammin Vuokratalot Isännöintipalvelu ja hallinnointi ostetaan ostopalveluna kunnalta, n. 1 henkilötyövuosi. Talonmiespalvelut ostopalveluna. Toholammin Kehitys Oy Toimitusjohtaja oto. ostetaan ostopalveluna kunnalta. Yritysasiamies, jonka palvelua kunta ostaa 3 5 pv/ viikko erillisellä sopimuksella 1.3.2008 alkaen. Sopimus on uusittu 2011. Tilikaudella 2013 yhtiössä on ollut 1 työntekijä. 3.8 Keskeiset liitetiedot 3.9. Tilikauden tuloksen käsittely ja talouden tasapainottamistoimenpiteet 3.9.1 Asiaa koskeva sääntely Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on tehtävä selkoa talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella ja taloussuunnitelmakaudella (KuntaL 69 ). 3.9.2 Tilikauden tuloksen käsittely Tilikauden tuloksella tarkoitetaan tuloslaskelman tulosta ennen varaus- ja rahastosiirtoja. Tilikauden tuloksen käsittely Kunta Liikelaitos Yhteensä Tilikauden tulos ennen varausja rahastosiirtoja 411 351,29-187 509,48 223 841,81 Lisätään poistoeron vähennys 17 720,61 17 720,61 Tilikauden yli-/alijäämä 429 071,90-187 509,48 241 562,42 Edellisten tilikausien ylijäämä taseessa 799 038,69-209 017,62 590 021,07 Tilikauden yli-/alijäämä 429 071,90-187 509,48 241 562,42 Ylijäämä yhteensä 31.12.2013 1 228 110,59-396 527,10 831 583,49 3.9.3 Talouden tasapainottamistoimenpiteet Kunnanvaltuusto on 26.8.2013 hyväksynyt talouden tasapainottamisohjelman. Kuntalain edellyttämää talouden tasapainottamisohjelmaa ei olisi lain mukaan tarvinnut tehdä koska kunnan tase on ylijäämäinen. 27

4 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 4.1 Seurantaa koskeva sääntely Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota (KuntaL65.5 ). Toteutumisvertailussa seurattavia asioita ovat toiminnallisten tavoitteiden, määrärahojen ja tuloarvioiden toteutuminen. 4.2 Tavoitteiden toteutuminen Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelmatalousarvio jakaantuu käyttötalousosaan, tuloslaskelmaosaan sekä investointi- ja rahoitusosaan (KuntaL 65.4 ). Samaa rakennetta noudatetaan toimintakertomukseen otettavassa talousarvion toteutumisvertailussa. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä määrärahojen ja tuloarvioiden sitovuustasoksi tilikaudelle vahvistettiin osasto netto sis. erät mukaan lukien. Toteutumisvertailussa sitovat luvut ovat harmaalla taustalla Hyväksyttäessä talousarviota on valtuusto määritellyt toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet osastojen ja vastuuhenkilöiden sitovasti noudatettavaksi. Talousarvion vastuuhenkilöt on Toholammin kunnassa määritelty 1.1.2009 voimaan tulleessa hallintosäännössä. 4.3 Määrärahojen ja tuloarvioiden toteutuminen 4.3.1 Käyttötalouden toteutuminen HALLINTO-OSASTO Vastuuhenkilö Hallintojohtaja Toiminta-ajatus: Hallinto vastaa kunnanhallituksen asioiden valmistelusta ja täytäntöönpanosta sekä koko konsernin palvelutoiminnan toimivuudesta. Keskitetysti hoidettu hallinto- ja talousosasto vastaa kunnan talous- ja henkilöstöpalvelujen järjestämisestä, asiointi- ja tietohallintopalveluista, hankintapalveluista, kopiointipalveluista sekä muista yleisistä koko organisaatiota koskevista tehtävistä ja näihin palveluihin liittyvien ohjeiden antamisesta. Hallintopalvelut sisältävät asuntotoimen ja kunnan yhteispalvelujen järjestämisen. Yhteispalveluihin kuuluvat Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymältä ostetut talous- ja henkilöstöpalvelut, omana toimintona tuotetut neuvonta-, posti-, puhelin-, toimistotarvike-, tulostus-, kopiointi- ja kahviopalvelut ja yhteistoimintana tuotetut valtionhallinnon palvelut. Kunnanjohtaja vastaa elinkeinopalveluista ja yhteistoiminta-alueelle siirtyneiden sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen omistajaohjauksesta. 28

Tavoite Mittari Mittarin tavoitearvo Toteutunut Yritysten toiminnan kehittäminen ja edellytysten parantuminen Toholammin kehitys Oy:n toiminta ja uusien toimialojen löytyminen Uusien yritysten lisääntyminen Uusia yrityksiä 12 ja uusia työpaikkoja 7 Kunnan talouden seuranta Kunnan talousarvion tasapainottaminen ja kunnan maksuvalmiuden seuranta Tiedotetaan kunnanhallitukselle noin kerran kk:ssa sekä valtuustolle joka kokouksessa Kunnanhallitukselle pidetty varsinaisia talouskatsauksia 6 kpl, lisäksi taloustilannetta käsitelty n. 3 kertaa tasapainottamisohjelman, tilinpäätöksen ja talousarvion yhteydessä. Valtuustolle tiedotettu joka kokouksessa. Taloushallinnon toiminnan tehostaminen Taloushallinnon kustannukset Kustannusten vähentyminen Toiminnallisia muutoksia ei ole syntynyt, jotka alentaisivat kustannuksia HENKILÖSTÖ TP2012 TA2013 TP2013 Vakinaiset viranhaltijat 5 5 5 Määräaikaiset viranhaltijat Vakinaiset työsuhteiset Määräaikaiset työsuhteiset 0,25 Muut tilapäiset Yhteensä 5 5 5,25 29

TALOUSARVION TOTEUTUMINEN TA2013 Muutos TA + muutos TOT2013 Poikkeama ur ur ur ur ur HALLINTO-OSASTO MYYNTITUOTOT 426 390 0 426 390 476 048,95 49 658,95 TUET JA AVUSTUKSET 129 000 0 129 000 58 481,09-70 518,91 MUUT TOIMINTATUOTOT 312 082 0 312 082 22 088,26-289 993,74 Tulot yht. 867 472 0 867 472 556 618,30-310 853,70 PALKAT JA PALKKIOT -259 910 0-259 910-282 460,82-22 550,82 HENKILÖSIVUKULUT -349 149 0-349 149-375 069,30-25 920,30 HENKILÖSTÖKORVAUKSET 0 0 0 20 103,64 20 103,64 ASIAKASPALVELUJEN OSTOT -10 938 700 0-10 938 700-10 794 225,17 144 474,83 MUIDEN PALVELUJEN OSTOT -921 455 0-921 455-800 192,61 121 262,39 OSTOT TILIKAUDEN AIKANA -40 346 0-40 346-22 001,37 18 344,63 AVUSTUKSET YHTEISÖILLE 0 0 0-3 000,00-3 000,00 VUOKRAT -65 070 0-65 070-64 280,94 789,06 MUUT TOIMINTAKULUT -4 850 0-4 850-252,95 4 597,05 Menot yht. -12 579 480 0-12 579 480-12 321 379,52 258 100,48 Netto ennen poistoja -11 712 008 0-11 712 008-11 764 761,22-52 753,22 SUUNNITELMAN MUK.POISTOT -45 755 0-45 755-55 487,64-9 732,64 Poistot yht. -45 755 0-45 755-55 487,64-9 732,64 Netto -11 757 763 0-11 757 763-11 820 248,86-62 485,86 30

LOMATOIMEN OSASTO Vastuuhenkilö: Lomituspalvelujohtaja Toiminta-ajatus: Lomituspalvelujen tarkoituksena on turvata paikallisyksikön alueella olevien maatalousyritysten toiminta yrittäjien vuosilomien ja sijaisapujen aikana sekä turkistilojen toiminta yrittäjien vuosilomien aikana. Tavoite Mittari Mittarin tavoitearvo Toteutunut - vuosilomat järjestetään lomavuoden aikana - sijaisapupyynnöt pystytään toteuttamaan - kannustetaan yrittäjiä käyttämään tuettua maksullista lomittajaapua Toteutuneet lomitukset - siirtyviä vuosilomapäiviä enintään 10 % - tuettua maksullista lomitusta järjestetään keskimäärin enemmän kuin v. 2012 - siirtyviä vuosilomapäiviä 7,5 % myönnetyistä päivistä - Tuettua maksullista käytettiin 22.092 h, joka on 676 h enemmän kuin v. 2012. - palvelusuunnitelmat tehdään suunnitelman mukaan Tilakohtaiset palvelusuunnitelmat - vuodelle 2013 suunnitellut tilakäynnit tehty - palvelusuunnitelmia tehty 152 kpl. Tavoitteesta jäätiin 32 tilaa. - henkilöstön työhyvinvointia ja jaksamista parannetaan - tilakohtainen perehdytys perustuu suunnitelmaan ja sen toteutumista seurataan - asiakkaat tyytyväisiä lomittajien ammattitaitoon vuosiloma- ja sijaisapulomituksissa - asiakkaat ovat tyytyväisiä paikallisyksikön asiakaspalveluun, tavoitettavuuteen, tiedon-saannin riittävyyteen sekä sijais-apujen ja vuosilomien toteutumiseen Asiakastyytyväisyyskysely (arviointiasteikko 1-5) sairauspoissaolo % Lomittajien tilakohtainen perehdyttäminen - lomittajien ammattitaito vuosilomalomituksessa: vähintään 4 sijaisapulomituksessa: vähintään 4 - lomahallinnon asiakaspalvelu: vähintään 4 tavoitettavuus: vähintään 4 tiedonsaannin riittävyys: vähintään 4 - lomittajien ammattitaito vl-lomitus 4,3 sa-lomitus 4,2 - lomahallinnon asiakaspalvelu 4,3 tavoitettavuus 4,0 tiedonsaannin riittävyys 4,0 - alle vuoden 2012 tason - sairauspoissaoloja oli 2.563 pv, joka on 1.255 pv vähemmän kuin v.2012 - suunnitelman mukaiset perehdytykset tehty v. 2013 - perehdytyksiin osallistunut 12 lomittajaa, perehdytyspäiviä 41 pv - tavoite: 20 lomittajaa, 52 pv 31

- lomituspalvelut järjestetään tarkoituksenmukaisesti ja taloudellisesti Lomitusaika min/ky - lomitusaika min/ky poikkeaa valtakunnallisesta keskiarvosta enintään +10% - lomituspäivän nettohinta ilman matkakuluja poikkeaa valtakunnallisesta keskiarvosta enintään +10% - tietoa ei ole vielä saatavilla, koska Melasta ei ole vielä toimitettu v. 2013 tilastotietoja - vertailutietoa ei ole saatavilla ennen kuin vuoden 2013 valtionkorvaustilitykset on käsitelty Melassa - Lomitusnetin hyödyntämistä asiakaspalveluissa lisätään - lomittajien Lomitusnetin käyttöä lisätään - Mobiilijärjestelmän käyttöä lisätään Lomitusnetin käyttö Mobiilijärjestelmän käyttö - vähintään 30 % asiakkaista on tehnyt vuosilomahakemuksen Lomitusnetissä - vähintään 40 % vakinaisista lomittajista on Lomitusnetin käyttäjiä - vähintään 90 % vakinaisista lomittajista Mobiilijärjestelmässä - 16 % asiakkaista on tehnyt vuosilomahakemuksen Lomitusnetissä - 49 % vakinaisista lomittajista on Lomitusnetin käyttäjiä - 98 % vakinaisista lomittajista on Mobiilijärjestelmässä Suoritteet TP 2012 TA 2013 TP2013 Toteutuneet maatalousyrittäjien lomapäivät 32.292 34.000 32.435 Nettopäiväkustannus e/pv 165,10 161,48 155,72 Lomaanoikeutettuja maatalousyrittäjiä 700 670 656 Lomaaoikeutetut turkistilat 23 23 21 Lomaanoikeutetut turkistuottajat 28 28 28 Toteutuneet turkistarhaajien lomapäivät (vl 451 pv, lisävap.1.342 h) yht. 522 pv vuosiloma 350 pv lisävapaa 850 h (vl 389 pv, lisävap.1.138 h) yht. 550 pv Henkilöstö TP 2012 TA 2013 TP 2013 Vakituiset viranhaltijat 1,9 1,9 1,0 Määräaikaiset viranhaltijat 0,9 Vakinaiset työsuhteiset 109 hlöä 115 102 hlöä Määräaikaiset 26 hlöä 25 22 hlöä Tilapäiset 31 n. 250** 53* *Tilapäisiä maatalouslomittajia työsuhteessa 31.12.2013. **Tilapäisiä maatalouslomittajia vuoden aikana n. 250. Luku ilmoitettu henkilöinä ei henkilötyövuosina. 32

TALOUSARVION TOTEUTUMINEN TA2013 Muutos TA + muutos TOT2013 Poikkeama ur ur ur ur ur LOMATOIMEN OSASTO MYYNTITUOTOT 5 990 532 0 5 990 532 5 549 973,48-440 558,52 MAKSUTUOTOT 719 000 0 719 000 822 028,38 103 028,38 TUET JA AVUSTUKSET 40 000 0 40 000 53 527,69 13 527,69 MUUT TOIMINTATUOTOT 0 0 0 360,82 360,82 Tulot yht. 6 749 532 0 6 749 532 6 425 890,37-323 641,63 PALKAT JA PALKKIOT -4 614 600 0-4 614 600-4 243 958,35 370 641,65 HENKILÖSIVUKULUT -1 342 263 0-1 342 263-1 383 310,83-41 047,83 HENKILÖSTÖKORVAUKSET 80 000 0 80 000 81 687,54 1 687,54 ASIAKASPALVELUJEN OSTOT -140 000 0-140 000-138 614,30 1 385,70 MUIDEN PALVELUJEN OSTOT -567 060 0-567 060-532 069,46 34 990,54 OSTOT TILIKAUDEN AIKANA -32 000 0-32 000-28 603,87 3 396,13 AVUSTUKSET KOTITALOUKSILLE -110 000 0-110 000-123 844,95-13 844,95 VUOKRAT -11 620 0-11 620-11 823,15-203,15 MUUT TOIMINTAKULUT -12 000 0-12 000 2 336,46 14 336,46 Menot yht. -6 749 543 0-6 749 543-6 378 200,91 371 342,09 Netto ennen poistoja -11 0-11 47 689,46 47 700,46 Netto -11 0-11 47 689,46 47 700,46 33

TEKNINEN OSASTO Vastuuhenkilö Tekninen johtaja Toiminta-ajatus: Tuottaa taloudellisia ja tarkoituksenmukaisia palveluja eri hallintokunnille sekä osittain kuntalaisille, kuten kunnallistekniikan, tilapalvelun, it-palvelujen, ruokahuollon ja siivous- toimen osalta. Teknisen osaston vastuulla on myös maaseutu- ja ympäristölautakunta. Lautakunnan tulosalue jakaantuu rakennustarkastukseen, ympäristönsuojeluun. Lautakunta päättää myös yksityistielain mukaan tielautakunnalle kuuluvat asiat. Palotoimi, ympäristöterveydenhuolto ja maaseututoimi hoidetaan ostopalveluna. TAVOITTEET 2013 Tavoite Mittari Mittarin tavoitearvo Toteutuma Palveluiden turvaaminen eri hallintokunnille ja kuntalaisille Asiakaspalautteet Asiakastyytyväisyys ei kirjattuja palautteita Palveluiden oikeaaikaisuus Palveluiden kustannusten seurannan kehittäminen Aikataulu Poikkeama +/- 10 % ei palautteita Prosentti Kustannusarviossa pysyminen +/- 10 % kehittämistä jatketaan TUNNUSLUVUT 2013 HENKILÖSTÖ TP2012 TA2013 TP2013 Vakinaiset viranhaltijat 4 3 3 Määräaikaiset viranhaltijat 1 1 1 Vakinaiset työsuhteiset 30 31,5 34 Määräaikaiset työsuhteiset 10,5 8 6 Muut tilapäiset 1 1 1 Yhteensä 46,5 44,5 45 34

TALOUSARVION TOTEUTUMINEN TA2013 Muutos TA + muutos TOT2013 Poikkeama ur ur ur ur ur TEKNINEN OSASTO MYYNTITUOTOT 2 380 788 0 2 380 788 2 393 916,37 13 128,37 MAKSUTUOTOT 21 000 0 21 000 23 501,15 2 501,15 TUET JA AVUSTUKSET 0 0 0 16 370,82 16 370,82 MUUT TOIMINTATUOTOT 2 898 043 0 2 898 043 2 940 515,48 42 472,48 VALMISTEVARASTOJEN MUUTOS 0 0 0 7 582,02 7 582,02 Tulot yht. 5 299 831 0 5 299 831 5 381 885,84 82 054,84 PALKAT JA PALKKIOT -1 320 818 0-1 320 818-1 359 314,94-38 496,94 HENKILÖSIVUKULUT -431 307 0-431 307-426 253,40 5 053,60 HENKILÖSTÖKORVAUKSET 0 0 0 16 789,59 16 789,59 ASIAKASPALVELUJEN OSTOT -560 252 0-560 252-515 677,64 44 574,36 MUIDEN PALVELUJEN OSTOT -1 397 381-8 400-1 405 781-1 403 421,75 2 359,25 OSTOT TILIKAUDEN AIKANA -1 089 954 0-1 089 954-1 173 871,47-83 917,47 VUOKRAT -165 210 0-165 210-171 847,90-6 637,90 MUUT TOIMINTAKULUT -50 0-50 -18 905,01-18 855,01 Menot yht. -4 964 972-8 400-4 973 372-5 052 502,52-79 130,52 Netto ennen poistoja 334 859-8 400 326 459 329 383,32 2 924,32 SUUNNITELMAN MUK.POISTOT -657 165 0-657 165-647 900,31 9 264,69 Poistot yht. -657 165 0-657 165-647 900,31 9 264,69 Netto -322 306-8 400-330 706-318 516,99 12 189,01 35

SIVISTYSOSASTO Vastuuhenkilö Sivistysjohtaja Toiminta-ajatukset: Sivistyslautakunta vastaa kirjasto-, päivähoito- ja opetuspalvelujen toteuttamisesta. Tavoitteena on tarjota laadukasta palvelua käytettävissä olevilla resursseilla. Sivistystoimen tulosalue käsittää päivähoidon, esiopetuksen, perusopetuksen, aamu- ja iltapäivätoiminnan, kirjastopalvelut sekä ostopalveluna Suomenselän kansalaisopistosta aikuis- ja taideopetuksen. Vapaa-aikalautakunta vastaa kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalveluista. Lautakunta luo edellytyksiä ja innostaa kuntalaisia kulttuuri- ja liikuntaharrastuksiin sekä näiden palveluiden käyttämiseen. Vapaaaikalautakunnan tulosalue sisältää kulttuuritoimen, liikunta- ja nuorisotyön sekä liikuntapaikat. TAVOITE 2013 MITTARI MITTARIN TAVOITEAR- VO Toimintaa koululaisille Aamu- ja iltapäivätoimintaa, Aamupäivätoiminta kerhoja päiväkodissa esikoulu- laisten päivähoitoryhmän kanssa, yksi iltapäiväryhmä. Kerhot joka koulussa avustus- Varhaisen tuen edistäminen, poikkihallinnollisen yhteistyön kehittäminen kunnan ja JYTA:n välillä Laadukas perusopetus, aamu- ja iltapäivätoiminta, kerhot Oppilaanohjauksen henkilöstö Lukiossa keskipohjalainen kurssitarjotin käytössä Useampia hankkeita toteutunut Työryhmä asetettu ja toiminta jatkuu. Hankerahoituksen hakeminen ja kehitystyö Opetushenkilöstösuunnitelma vuoteen 2020 Sykäräisen kirjastopalvelun sisällöllinen kehittäminen Erityislastentarhanopet-tajan ennaltaehkäisevä työ ja yhteistyö neuvo-lan kanssa, koulukuraattorin ennaltaehkäisevä työ Perusopetuksen laatukriteerit, aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä kerhotoiminnan laatukriteerit käytössä Laadittu henkilöstösuunnitelma Kurssitarjottimen kurssit Kunnan omat ja kuntien yhteiset hankkeet Työryhmä Uudistunut kokoelma koulun oppilaiden ja asiakkaiden tarpeisiin määrärahalla. Erityislastentarhanopettaja valittu, osa työajasta neuvolassa, koulukuraattori tapaa esikoulun aloittavat Koulu- ja toimintakohtainen arviointi maakunnallisesti valittujen kriteerien mukaan vuosittain Suunnitelma yläkoulun ja lukion oppilaanohjaushenkilöstöstä Verkko-opetus vähintään 2 kurssia ryhmälle, jossa ryhmäkokovaatimus täyttyy. Tavoite 1 2 hanketta Työryhmä (stj, siv.ltk:n jäsenet, kh:n edustus) asetettu ja toiminnassa. Vanhentunut aineisto poistettu, pääkirjaston aineisto kiertää Sykäräiseen Toteutunut Toteutunut Toimi julistettiin avoimeksi, ei yhtään haki-jaa. Ei toteutunut. Toteutunut Laatiminen kesken Toimeenpano kesken Toteutunut 36

Opetussuunnitelmien uudistaminen Ilmaisten tiedotuskanavien tehokas käyttö. Sosiaalisen median hyödyntäminen. Kulttuuritoimen verkkosivujen päivittäminen. Kulttuuripalvelujen saavutettavuus turvataan. Tuetaan kaikkien kuntalaisten mahdollisuuksia osallistua kulttuuritoimintaan, omaehtoiseen taiteen tekemiseen ja harrastamiseen. Liikuntatilojen ja ulkoalueiden tehokas käyttöaste Yhdistysten ja järjestöjen toiminnan tukeminen Liikunta-alueiden kunnossapito Facebook-sivujen luominen. Ilmaiskanaviin syötetty-jen tapahtumatietojen määrä. Verkkosivujen päivitys. Tilaisuuksien määrä. Pääsymaksujen kohtuullisena säilyttäminen. Varatut vuorot + kävijä-tilastot Paikallisten opetussuunnitelmien uudista-minen Opetussuunnitelmatyöryhmät asetettu ja työskentely alkanut Luotu kulttuuripalveluille Facebook-sivut. Tilaisuuksista tiedotettu verkkokalentereissa, facebookissa, Keski- Pohjanmaan menopalstalla ja radion menolistalla. Kulttuuritoimen verkkosivut päivitetty. Yhteistyössä yhdistysten ja seurakuntien kanssa järjestetty n. 100 tilaisuutta. Kulttuuritilaisuuksien pääsymaksut pääsääntöisesti 5 15. VESO-koulutus työn aloittamiseksi toteu-tunut. Päätökset laatimistavasta maakunnas-sa avoinna. Toteutunut. Tapahtumista tiedottaminen ja verkko-sivujen päivitys jatku-vaa. Osallistuttu 97 kulttuuritilaisuuden, 8 muun tilaisuuden ja neljän näyttelyn järjestämi-seen. Kulttuuritilaisuuksien pääsymaksut pääsääntöisesti 5 15. 100 % Urheiluhallin päiväkäyttö koulun osalta ja iltavuorot klo 17 21 varaukset 100 % Kuntosalille myyty 119 kulkulätkää vuonna 2013 Jaetut avustukset 100 % Ei toteutunut. Tuettu ja autettu hakemaan avustusta Ely / KepLi Toimivuus + henkilöstöresurssi 100 % Toteutunut. Oppisopimustyöntekijä ½ hlötyövuotta ollut käytössä. TUNNUSLUVUT Suorite TP2012 TA2013 TP2013 Päivähoitopaikat 85 99 77,5 Esikoulun oppilaat 20.9. 32 59 56 Aamu- ja iltapäivätoiminta 20.9. 19 19 12 1-6 lk oppilaat 20.9. 276 264 267 Pikku Hermanni 20.9. 8 8 8 7-9 lk oppilaat 20.9. 162 151 147 Perusopetus yhteensä 20.9. 446 423 422 Päivälukion oppilaat 20.9. 99 95 87 Etälukion oppilaat 20.9. 2 1 0 Kulttuuritilaisuudet 220 200 278 37

HENKILÖSTÖ TP 2012 TA 2013 TP 2013 Vakinaiset viranhaltijat 51,8 51,8 51,8 Määräaikaiset viranhaltijat 1 2 2 Vakinaiset työsuhteiset 27,8 27,2 25,3 Määräaikaiset työsuhteiset 2 2 2,8 Muut tilapäiset 1 0 0 Yhteensä 83,6 83 81,9 HUOM! Henkilöstö laskettu vuoden 2011 tilinpäätösohjeen mukaan: Henkilökunnan määrä kuvaa kunnan käytössä olevaa työpanosta tilinpäätösvuoden lopussa. Määrään lasketaan kokoaikaiset, osa-aikaiset ja työllistetyt työntekijät, jotka ovat vakinaisessa tai määräaikaisessa palvelussuhteessa kuntaan. Myös osaaikaiset harjoittelijat ja oppisopimustyöntekijät lasketaan mukaan. Henkilöitä, jotka eivät ole työoikeudellisessa palvelussuhteessa kuntaan, ei lasketa mukaan. Osa-aikainen henkilöstö vuoden lopun tilanteessa muutetaan kokoaikaisiksi osa-aikojen suhteellisten osuuksien yhteismäärän perusteella taikka ilmoittamalla erikseen osa-aikaisen henkilöstön määrän. Muut: työllistetyt, harjoittelijat ym. TALOUSARVION TOTEUTUMINEN TA2013 Muutos TA + muutos TOT2013 Poikkeama ur ur ur ur ur SIVISTYSOSASTO MYYNTITUOTOT 452 095 0 452 095 470 439,95 18 344,95 MAKSUTUOTOT 179 100 0 179 100 182 404,10 3 304,10 TUET JA AVUSTUKSET 52 000 0 52 000 154 600,89 102 600,89 MUUT TOIMINTATUOTOT 34 590 0 34 590 54 929,64 20 339,64 Tulot yht. 717 785 0 717 785 862 374,58 144 589,58 PALKAT JA PALKKIOT -3 322 052 0-3 322 052-3 268 944,72 53 107,28 HENKILÖSIVUKULUT -930 199 0-930 199-863 468,91 66 730,09 HENKILÖSTÖKORVAUKSET 0 0 0 39 016,15 39 016,15 ASIAKASPALVELUJEN OSTOT -134 268 0-134 268-140 877,57-6 609,57 MUIDEN PALVELUJEN OSTOT -1 202 004 0-1 202 004-1 196 538,58 5 465,42 OSTOT TILIKAUDEN AIKANA -198 696 0-198 696-195 461,86 3 234,14 AVUSTUKSET KOTITALOUKSILLE -245 500 0-245 500-231 851,38 13 648,62 AVUSTUKSET YHTEISÖILLE -13 000 0-13 000-13 000,00 0,00 VUOKRAT -1 429 772 0-1 429 772-1 426 388,75 3 383,25 MUUT TOIMINTAKULUT -1 500 0-1 500-8 766,22-7 266,22 Menot yht. -7 476 991 0-7 476 991-7 306 281,84 170 709,16 Netto ennen poistoja -6 759 206 0-6 759 206-6 443 907,26 315 298,74 SUUNNITELMAN MUK.POISTOT -49 500 0-49 500-52 561,02-3 061,02 Poistot yht. -49 500 0-49 500-52 561,02-3 061,02 Netto -6 808 706 0-6 808 706-6 496 468,28 312 237,72 38

KÄYTTÖTALOUS YHTEENSÄ TA2013 Muutos TA + muutos TOT2013 Poikkeama ur ur ur ur ur KÄYTTÖTALOUS YHTEENSÄ MYYNTITUOTOT 9 249 805 0 9 249 805 8 890 378,75-359 426,25 MAKSUTUOTOT 919 100 0 919 100 1 027 933,63 108 833,63 TUET JA AVUSTUKSET 221 000 0 221 000 282 980,49 61 980,49 MUUT TOIMINTATUOTOT 3 244 715 0 3 244 715 3 017 894,20-226 820,80 VALMISTEVARASTOJEN MUUTOS 0 0 0 7 582,02 7 582,02 Tulot yht. 13 634 620 0 13 634 620 13 226 769,09-407 850,91 PALKAT JA PALKKIOT -9 517 380 0-9 517 380-9 154 678,83 362 701,17 HENKILÖSIVUKULUT -3 052 918 0-3 052 918-3 048 102,44 4 815,56 HENKILÖSTÖKORVAUKSET 80 000 0 80 000 157 596,92 77 596,92 ASIAKASPALVELUJEN OSTOT -11 773 220 0-11 773 220-11 589 394,68 183 825,32 MUIDEN PALVELUJEN OSTOT -4 087 900-8 400-4 096 300-3 932 222,40 164 077,60 OSTOT TILIKAUDEN AIKANA -1 360 996 0-1 360 996-1 419 938,57-58 942,57 AVUSTUKSET KOTITALOUKSILLE -355 500 0-355 500-355 696,33-196,33 AVUSTUKSET YHTEISÖILLE -13 000 0-13 000-16 000,00-3 000,00 VUOKRAT -1 671 672 0-1 671 672-1 674 340,74-2 668,74 MUUT TOIMINTAKULUT -18 400 0-18 400-25 587,72-7 187,72 Menot yht. -31 770 986-8 400-31 779 386-31 058 364,79 721 021,21 Netto ennen poistoja -18 136 366-8 400-18 144 766-17 831 595,70 313 170,30 SUUNNITELMAN MUK.POISTOT -752 420 0-752 420-755 948,97-3 528,97 Poistot yht. -752 420 0-752 420-755 948,97-3 528,97 Netto -18 888 786-8 400-18 897 186-18 587 544,67 309 641,33 39

4.3.2 Tuloslaskelmaosan toteutuminen (ilman liikelaitosta) TULOSLASKELMA TA2013 ur Muutos ur TA + muutos ur TOT2013 ur Poikkeama ur TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 7 539 572 0 7 539 572 7 105 630,50-433 941,50 Maksutuotot 919 100 0 919 100 1 027 933,63 108 833,63 Tuet ja avustukset 221 000 0 221 000 282 980,49 61 980,49 Muut toimintatuotot 1 579 562 0 1 579 562 1 344 899,87-234 662,13 10 259 234 0 10 259 234 9 761 444,49-497 789,51 Valmistus omaan käyttöön 0 0 0 7 582,02 7 582,02 TOIMINTAKULUT Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot -9 409 580 0-9 409 580-8 963 841,19 445 738,81 Henkilösivukulut Eläkekulut -2 245 200 0-2 245 200-2 324 630,87-79 430,87 Muut henkilösivukulut -807 718 0-807 718-723 471,57 84 246,43 Palvelujen ostot -14 215 880-8 400-14 224 280-13 840 942,20 383 337,80 Aineet, tarvikkeet, tavarat -1 296 003 0-1 296 003-1 315 865,20-19 862,20 Avustukset -368 500 0-368 500-371 696,33-3 196,33 Muut toimintakulut -52 719 0-52 719-60 174,85-7 455,85-28 395 600-8 400-28 404 000-27 600 622,21 803 377,79 TOIMINTAKATE -18 136 366-8 400-18 144 766-17 831 595,70 313 170,30 Verotulot 9 590 000 0 9 590 000 9 883 024,96 293 024,96 Valtionosuudet 9 528 560 0 9 528 560 9 389 231,00-139 329,00 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot 32 000 0 32 000 32 530,92 530,92 Muut rahoitustuotot 21 010 0 21 010 28 827,47 7 817,47 Korkokulut -366 000 0-366 000-327 950,36 38 049,64 Muut rahoituskulut -5 000 0-5 000-6 768,03-1 768,03-317 990 0-317 990-273 360,00 44 630,00 VUOSIKATE 664 204-8 400 655 804 1 167 300,26 511 496,26 Suunn.mukaiset poistot -752 420 0-752 420-755 948,97-3 528,97 TILIKAUDEN TULOS -88 216-8 400-96 616 411 351,29 507 967,29 Poistoeron lis.(-)tai väh.(+) 0 0 0 17 720,61 17 720,61 TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ (ALIJÄÄMÄ) -88 216-8 400-96 616 429 071,90 525 687,90 40

VEROTULOJEN ERITTELY VEROTULOJEN ERITTELY TA2013 TA+mutos TOT2013 Poikkeama Kunnallisvero 8 500 000 8 500 000 8 876 811,68 376 811,68 Osuus yhteisöveron tuotosta 550 000 550 000 437 870,19-112 129,81 Kiinteistövero 540 000 540 000 568 343,09 28 343,09 Verotulot yhteensä 9 590 000 9 590 000 9 883 024,96 293 024,96 Verovuosi Tulovero-% Verotettava tulo Muutos ed. vuoteen 2006 19,75 36 735 616 9,07 % 2007 19,75 38 018 390 3,50 % 2008 19,75 40 078 769 5,41 % 2009 19,75 38 993 386-2,71 % 2010 19,75 41 418 725 6,22 % 2011 20 42 642 102 2,95 % 2012 20,5 44 166 265 3,57 % 2013 21 Luvut perustuvat verohallinnon antamiin verotustietoihin. Verotus 2013 valmistuu syksyllä 2014. VALTIONOSUUKSIEN ERITTELY TA2013 TA+mutos TOT2013 Poikkeama Kunnan peruspalvelujen (ns. yhden putken) valtionosuus, ml. tasaukset 9 649 858 9 649 858 9 537 643-112 215 Opetus- ja kulttuuritoimen muut valtionosuudet -121 298-121 298-148 412-27 114 Valtionosuudet yhteensä 9 528 560 9 528 560 9 389 231-139 329 41

4.3.3 Investointien toteutuminen Toholammin kunta INVESTOINNIT TA2013 Muutos TA + muutos TOT2013 Poikkeama HALLINTO 703 Maa-alueet -50 000 0-50 000 0,00 50 000,00 Myynnit yht 0 0 0 16 300,00 16 300,00 Investoinnit netto -50 000 0-50 000 16 300,00 66 300,00 704 Osakkeet ja osuudet Käyttöomaisuuden osto -300 000 0-300 000-320,00 299 680,00 Myynnit yht 0 0 0 100,00 100,00 Investoinnit netto -300 000 0-300 000-220,00 299 780,00 TEKNINEN 717 Teollisuusalueen tiet Investointihankinnat yht -350 000 50 000-300 000-206 907,96 93 092,04 Rahoitusosuudet yht 0 0 0 148 808,19 148 808,19 Investoinnit netto -350 000 50 000-300 000-58 099,77 241 900,23 737 Pajatie ja kevyen väylä 0 0 0-4 542,50-4 542,50 768 Kunnantalo peruskorjaus 11-13 Investointihankinnat yht -500 000 0-500 000-595 206,44-94 751,60 Rahoitusosuudet yht 0 0 0 27 000,00 27 000,00 Investoinnit netto -500 000 0-500 000-568 206,44-67 751,60 771 ATK-investoinnit tekninen -10 000 0-10 000 0,00 10 000,00 782 Terminaali -50 000 0-50 000-47 082,78 2 917,22 793 Hautakankaan kaatopaikka -5 000 0-5 000-4 698,60 301,40 794 Moottoriruisku, palotoimi -15 000 0-15 000-13 281,00 1 719,00 800 Kiinteistöjen korjaukset MR -70 000 0-70 000 801 Kuusiston kiint korjaus 0 0 0-9 253,21-9 253,21 802 Kleemolan koulukiint korjaus 0 0 0-2 164,03-2 164,03 803 Herman O:n koulun korjaus 0 0 0-27 856,57-27 856,57 805 Päiväkodin kiint korjaus 0 0 0-242,97-242,97 806 Sykäräisen koulukiinteisön korjaus 0-164 000-164 000-122 587,12 41 412,88 811 Paloaseman korjaus 2012 0 0 0-6 088,77-6 088,77 812 Terveyskeskus 2013 0 0 0-23 320,38-23 320,38 813 Kunnantalon asunto 2013 0 0 0-9 931,50-9 931,50 814 Männistö 2013 ensihoito 0-15 000-15 000-26 168,74-11 168,74 815 Kerttulanrivin remontti 2013 0-15 600-15 600-23 461,90-7 861,90 Korjaukset yht -70 000-194 600-264 600-251 075,19 13 524,81 900 Energiansäästöohjelma -400 000 153 000-247 000 0,00 247 000,00 901 EH Herman Ojalan koulu 0 0 0-6 209,43-6 209,43 902 EH Kuusiston koulu 0 0 0-4 522,43-4 522,43 903 EH Toimintakeskus 0 0 0-2 890,42-2 890,42 904 EH Päiväkoti 0 0 0-320,37-320,37 905 EH Terveyskeskus 0 0 0-16 228,68-16 228,68 Energiansäästöohj yht -400 000 153 000-247 000-30 171,33 216 828,67 SIVISTYS 746 Monitoimi-/liikuntahalli -20 000 0-20 000-5 182,39 14 817,61 788 Kerttulan kentän kunnostaminen -5 000 0-5 000-5 338,73-338,73 INVESTOINNIT YHTEENSÄ Investointihankinnat yht -1 775 000 8 400-1 766 600-1 163 806,92 602 793,08 Rahoitusosuudet yht 175 808,19 175 808,19 Myynnit yht 16 400,00 16 400,00 Investoinnit netto -1 775 000 8 400-1 766 600-971 598,73 795 001,27 42

4.3.4 Rahoitusosan toteutuminen (ilman liikelaitosta) RAHOITUSLASKELMA TA2013 ur Muutos ur TA + muutos ur TOT2013 ur Poikkeama ur Toiminnan rahavirta Vuosikate 664 204-8 400 655 804 1 167 300,26 511 496,26 Tulorahoituksen korjauserät -300 000 0-300 000-5 553,49 294 446,51 364 204-8 400 355 804 1 161 746,77 805 942,77 Investointien rahavirta Investointimenot -1 775 000 0-1 775 000-1 163 806,92 611 193,08 Rahoitusosuudet investointimenoihin 0 0 0 175 808,19 175 808,19 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 0 0 0 16 400,00 16 400,00-1 775 000 0-1 775 000-971 598,73 803 401,27 Toiminnan ja investointien rahavirta -1 410 796-8 400-1 419 196 190 148,04 1 609 344,04 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset 0 0,00 0,00 Antolainasaamisten vähennykset 50 000 0 50 000 0,00-50 000,00 50 000-24 000 26 000 0,00-50 000,00 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys 1 100 000 0 1 100 000 0,00-1 100 000,00 Pitkäaikaisten lainojen vähennys -23 545 0-23 545-11 875,00 11 670,00 Lyhytaikaisten lainojen muutos 0 0 0 2 000 000,00 2 000 000,00 1 076 455 0 1 076 455 1 988 125,00 911 670,00 Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiant.var.ja po:n muut. 0 0 0 3 637,82 3 637,82 Vaihto-omaisuuden muutos 0 0 0 6 718,67 6 718,67 Saamisten muutos 0-24 000-24 000-1 472 738,15-1 448 738,15 Korottomien velkojen muutos 0 0 0-665 362,17-665 362,17 0-24 000-24 000-2 127 743,83-2 103 743,83 Rahoituksen rahavirta 1 126 455-24 000 1 102 455-139 618,83-1 242 073,83 RAHAVAROJEN MUUTOS 15 659-32 400-316 741 50 529,21 367 270,21 43

4.3.5 Yhteenveto määrärahojen ja tuloarvioiden toteutumisesta Käyttötalous TA2013 Eur Muutos Eur TA + muutos Eur TOT2013 Eur Poikkeama Eur HALLINTO-OSASTO Tulot yht. 867 472 0 867 472 556 618,30-310 853,70 Menot yht. -12 579 480 0-12 579 480-12 321 379,52 258 100,48 Netto -11 712 008 0-11 712 008-11 764 761,22-52 753,22 LOMATOIMEN OSASTO Tulot yht. 6 749 532 0 6 749 532 6 425 890,37-323 641,63 Menot yht. -6 749 543 0-6 749 543-6 378 200,91 371 342,09 Netto -11 0-11 47 689,46 47 700,46 TEKNINEN OSASTO Tulot yht. 5 299 831 0 5 299 831 5 381 885,84 82 054,84 Menot yht. -4 964 972-8 400-4 973 372-5 052 502,52-79 130,52 Netto 334 859-8 400 326 459 329 383,32 2 924,32 SIVISTYSOSASTO Tulot yht. 717 785 0 717 785 862 374,58 144 589,58 Menot yht. -7 476 991 0-7 476 991-7 306 281,84 170 709,16 Netto -6 759 206 0-6 759 206-6 443 907,26 315 298,74 KÄYTTÖTALOUS YHTEENSÄ Tulot yht. 13 634 620 0 13 634 620 13 226 769-407 851 Menot yht. -31 770 986-8 400-31 779 386-31 058 365 721 021 Netto -18 136 366-8 400-18 144 766-17 831 595,70 313 170,30 TULOSLASKELMAOSA Verotulot 9 590 000 9 590 000 9 883 024,96 293 024,96 Valtionosuudet 9 528 560 9 528 560 9 389 231,00-139 329,00 Korkotuotot 32 000 32 000 32 530,92 530,92 Muut rahoitustuotot 21 010 21 010 28 827,47 7 817,47 Korkokulut -366 000-366 000-327 950,36 38 049,64 Muut rahoitusmenot -5 000-5 000-6 768,03-1 768,03 INVESTOINTIOSA Investointihankinnat -1 775 000 0-1 775 000-1 163 806,92 611 193,08 Rahoitusosuudet inv.menoihin 0 0 175 808,19 175 808,19 Pysyvien vast.hyödykk luovutustulot 0 16 400,00 16 400,00 RAHOITUS Antolainauksen muutokset Antolainsaamisten lisäykset 0,00 Antolainasaamisten vähennyks. 50 000 50 000 0,00-50 000,00 Lainakannan muutokset Pitkäaik.lainojen lisäys 1 100 000 1 100 000 0,00-1 100 000,00 Pitkäaik.lainojen vähennys -23 545-23 545-11 875,00 11 670,00 Lyhytaik.lainojen muutos 0 2 000 000,00 2 000 000,00 Yhteensä 15 659-8 400 7 259 2 183 826,53 2 176 567,53 44

5 TILINPÄÄTÖSLASKELMAT 5.1 Tilinpäätöslaskelmia koskevat säännökset ja ohjeet Tilinpäätöslaskelmia ovat tuloslaskelma, rahoituslaskelma, tase ja konsernitase. Tilinpäätöslaskelmien laatimisessa sovelletaan kirjanpitolakia ja asetusta kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeiden ja laskelmakaavojen mukaisesti. Tuloslaskelmassa on ilmoitettava tuotto- ja kuluerät erikseen niitä toisistaan vähentämättä, jollei tuoton ja kulun yhdistäminen yhdeksi eräksi ole perusteltua oikean ja riittävän kuvan antamiseksi (KPA 1: 10.1 ). Tuloslaskelma ja tase laaditaan sentin tarkkuudella. Rahoituslaskelma ja konsernitase voidaan esittää myös tuhansin euroin. 5.2 Tuloslaskelma TULOSLASKELMA (sis. Viemäriliikelaitos) 01.01.-31.12.2013 01.01.-31.12.2012 Toimintatuotot Myyntitulot 7 517 071,76 7 964 015,41 Maksutulot 1 027 933,63 887 270,99 Tuet ja avustukset 282 980,49 259 144,35 Muut tulot 1 344 899,87 10 172 885,75 1 333 595,96 10 444 026,71 Valmistus omaan käyttöön 7 582,02 14 300,69 Toimintakulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot -9 052 712,21-9 317 126,64 Henkilösivukulut 0,00 Eläkekulut -2 340 612,83-2 333 247,98 Muut henkilösivukulut -728 434,57-754 312,74 Palvelujen ostot -13 936 456,61-14 265 422,93 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -1 455 898,57-1 556 078,71 Avustukset -371 696,33-516 544,21 Muut toimintakulut -85 347,07-27 971 158,19-101 980,83-28 844 714,04 Toimintakate -17 790 690,42-18 386 386,64 Verotulot 9 883 024,96 9 156 819,83 Valtionosuudet 9 389 231,00 9 578 770,00 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot 32 677,57 36 940,25 Muut rahoitustuotot 9 857,70 20 303,97 Korkokulut -385 148,23-307 444,68 Muut rahoituskulut -6 918,39-349 531,35-5 226,97-255 427,43 Vuosikate 1 132 034,19 93 775,76 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot -908 192,38-842 678,14 Tilikauden tulos 223 841,81-748 902,38 Poistoeron lis(-)/väh(+) 17 720,61 17 720,01 Tilikauden ylijäämä(alijäämä) 241 562,42-731 182,37 45

5.3 Rahoituslaskelma TOHOLAMMIN KUNTA RAHOITUSLASKELMA (sis. Viemäriliikelaitos) Toiminnan rahavirta 2013 2012 Vuosikate 1 132 034,19 93 775,76 Satunnaiset erät Tulorahoituksen korjauserät -5 553,49 1 126 480,70-4 500,00 89 275,76 Investointien rahavirta Investointimenot -1 182 794,15-4 031 246,82 Rahoitusosuudet investointimenoihin 188 103,70 216 283,62 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 16 400,00-978 290,45 4 500,00-3 810 463,20 Toiminnan ja investointien rahavirta 148 190,25-3 721 187,44 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset Antolainasaamisten vähennykset 5 000,00 5 000,00 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys 5 441 293,00 Pitkäaikaisten lainojen vähennys -67 430,00-11 109,00 Lyhytaikaisten lainojen muutos 2 000 000,00 1 932 570,00-3 100 000,00 2 330 184,00 Oman pääoman muutokset Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset 3 637,82-3 484,33 Vaihto-omaisuuden muutos 6 718,67 8 547,16 Saamisten muutos -1 467 049,79 166 851,81 Korottomien velkojen muutos -643 252,02-2 099 945,32 54 440,95 226 355,59 Rahoituksen rahavirta -167 375,32 2 561 539,59 Rahavarojen muutos -19 185,07-1 159 647,85 Kassavarat 31.12. 891 404,95 910 590,02 Kassavarat 1.1. 910 590,02-19 185,07 2 070 237,87-1 159 647,85 46

5.4 Tase TASE 31.12.2013 (sis. Viemäriliikelaitos) VASTAAVAA 2013 2012 VASTATTAVAA 2013 2012 PYSYVÄT VASTAAVAT OMA PÄÄOMA Aineettomat hyödykkeet Peruspääoma 9 335 291,72 9 335 291,72 Aineettomat oikeudet 13 883,13 24 246,69 Edellisten tilikausien yli-/alijäämä 590 021,07 1 321 203,44 Muut pitkävaikutteiset menot 58 404,44 44 216,98 Tilikauden yli-/alijäämä 241 562,42-731 182,37 Aineettomat hyödykkeet yht. 72 287,57 68 463,67 Oma pääoma yhteensä 10 166 875,21 9 925 312,79 Aineelliset hyödykkeet POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET Maa- ja vesialueet 1 724 738,11 1 735 501,11 Poistoero 474 394,26 492 114,87 Rakennukset 18 182 479,81 17 607 246,27 Poistoero ja vapaaehtoiset varaukset yht. 474 394,26 492 114,87 Kiinteät rakenteet ja laitteet 3 117 105,88 2 977 302,20 PAKOLLISET VARAUKSET Koneet ja kalusto 537 696,92 631 044,44 Muut pakolliset varaukset 235 000,00 235 000,00 Muut aineelliset hyödykkeet 15 357,21 15 357,21 Pakolliset varaukset yht. 235 000,00 235 000,00 Ennakkomaksut ja keskener. hank. 770 527,18 1 309 862,71 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT Aineelliset hyödykkeet yht. 24 347 905,11 24 276 313,94 Valtion toimeksiannot 5 375,85 9 131,98 Sijoitukset Lahjoitusrahastojen pääomat 20 371,86 16 732,65 Osakkeet ja osuudet 4 549 227,02 4 548 990,53 Toimeksiantojen pääomat yht. 25 747,71 25 864,63 Muut lainasaamiset 777 210,32 777 210,32 VIERAS PÄÄOMA Sijoitukset yht 5 326 437,34 5 326 200,85 Pitkäaikainen TOIMEKSIANTOJEN VARAT Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta 14 009 904,00 14 132 889,00 Valtion toimeksiannot 5 375,85 9 131,98 Muut velat/liittymismaksut 124 395,92 97 197,42 Lahjoitusrahastojen erityiskatteet 985,08 983,69 Pitkäaikainen vieras pääoma yht. 14 134 299,92 14 230 086,42 Toimeksiantojen varat yht. 6 360,93 10 115,67 Lyhytaikainen VAIHTUVAT VASTAAVAT Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta 5 534 655,00 3 479 100,00 Vaihto-omaisuus 7 582,02 14 300,69 Saadut ennakot 63 196,11 111 385,68 Saamiset Ostovelat 618 419,78 1 285 834,48 Lyhytaikaiset saamiset Muut velat/liittymismaksut 266 157,02 249 714,84 Myyntisaamiset 369 820,39 381 230,21 Siirtovelat 1 803 849,94 1 775 138,37 Lainasaamiset 1 385 700,00 450 000,00 Lyhytaikainen vieras pääoma yht. 8 286 277,85 6 901 173,37 Muut saamiset 905 946,65 367 981,08 Vieras pääoma yhteensä 22 420 577,77 21 131 259,79 Siirtosaamsiet 9 149,99 4 355,95 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 33 322 594,95 31 809 552,08 Lyhytaikaiset saamiset yht. 2 670 617,03 1 203 567,24 Rahat ja pankkisaamiset 891 404,95 910 590,02 VASTAAVAA YHTEENSÄ 33 322 594,95 31 809 552,08 47

5.5 Konsernilaskelmat KONSERNITULOSLASKELMA 2013 2012 Toimintatuotot 24 363 960,94 24 912 778,47 Toimintakulut -40 360 876,38-41 652 052,15 Osuus osakkuusyhteisöjen voitosta 98 593,69 75 196,15 Toimintakate -15 898 321,75-16 664 077,53 Verotulot 9 843 927,40 9 131 443,45 Valtionosuudet 9 389 231,00 9 578 770,00 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot 157 923,85 156 675,63 Muut rahoitustuotot 42 593,09 209 644,91 Korkokulut -609 714,96-572 227,37 Muut rahoituskulut -7 345,87-9 329,07 Vuosikate 2 918 292,76 1 830 900,02 Poistot ja arvonalentumiset -2 229 667,05-1 906 114,50 Satunnaiset erät Tilikauden tulos 688 625,71-75 214,48 Poistoeron lis(-)/väh(+) 105 920,31 73 217,67 Vähemmistöosuudet -924,95-410,82 Tilikauden ylijäämä 793 621,07-2 407,63 48

KONSERNIRAHOITUSLASKELMA 2013 2012 Toiminnan rahavirta Vuosikate 2 918 292,76 1 830 900,03 Satunnaiset erät 0,00 Tulorahoituksen korjauserät -23 669,14 2 894 623,62-22 903,54 1 807 996,49 Investointien rahavirta Investointimenot -4 803 469,99-12 155 270,94 Rahoitusosuudet investointimenoihin 937 900,76 2 636 869,22 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 22 136,37-3 843 432,86 23 091,92-9 495 309,80 Toiminnan ja investointien rahavirta -948 809,24-7 687 313,31 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset -16 800,00 0,00 Antolainasaamisten vähennykset -16 800,00 5 000,00 5 000,00 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys 816 008,65 7 835 153,91 Pitkäaikaisten lainojen vähennys -950 548,42-1 988 450,75 Lyhytaikaisten lainojen muutos 2 027 223,16 1 892 683,39-2 772 660,30 3 074 042,86 Oman pääoman muutokset 6 761,95 6 761,95 970 014,35 970 014,35 Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset 18 277,62-122 146,27 Vaihto-omaisuuden muutos -34 838,88-254 819,21 Saamisten muutos -972 547,28 231 460,24 Korottomien velkojen muutos -621 545,90-1 610 654,44 232 828,83 87 323,59 Rahoituksen rahavirta 271 990,90 4 136 380,80 Rahavarojen muutos -676 818,34-3 550 932,51 Kassavarat 31.12. 4 945 940,71 5 622 759,05 Kassavarat 1.1. 5 622 759,05-676 818,34 9 173 691,56-3 550 932,51 KONSERNIN RAHOITUSLASKELMAN TUNNUSLUVUT 2 013 2 012 Investointien tulorahoitus, % 75,49 19,24 Pääomamenojen tulorahoitus, % 60,38 15,92 Lainanhoitokate 2,26 0,94 Kassan riittävyys, pv 38,62 36,40 Asukasmäärä 3 385 3 428 49

KONSERNITASE KONSERNITASE 31.12.2013 VASTAAVAA 2013 2012 VASTATTAVAA 2013 2012 PYSYVÄT VASTAAVAT OMA PÄÄOMA Aineettomat hyödykkeet Peruspääoma 9 335 291,72 9 335 291,72 Aineettomat oikeudet 131 041,27 129 948,51 Arvonkorotusrahasto Muut pitkävaikutteiset menot 64 225,54 51 524,32 Muut omat rahastot 1 445 385,56 1 446 523,96 Ennakkomaksut 63 823,49 Edellisten tilikausien yli-/alijäämä 5 049 545,85 5 009 644,19 259 090,30 181 472,83 Tilikauden yli-/alijäämä 793 621,08-2 407,63 Aineelliset hyödykkeet 16 623 844,21 15 789 052,24 Maa- ja vesialueet 2 354 280,66 2 357 779,38 Rakennukset 30 879 157,50 28 462 653,42 VÄHEMMISTÖOSUUDET 99 932,68 105 561,03 Kiinteät rakenteet ja laitteet 5 312 917,46 5 996 429,16 Koneet ja kalusto 7 013 943,22 1 548 206,74 POISTOERO JA VAPAAEHTOISET Muut aineelliset hyödykkeet 621 936,12 213 924,30 VARAUKSET Ennakkomaksut ja kesken- Poistoero 877 819,80 863 340,23 eräiset hankinnat 1 429 672,97 7 554 185,75 Vapaaehtoiset varaukset 87 808,30 208 683,69 47 611 907,93 46 133 178,75 965 628,10 1 072 023,92 Sijoitukset PAKOLLISET VARAUKSET Osakkuusyhteisöosuudet 1 877 236,31 1 798 808,43 Muut pakolliset varaukset 376 133,17 347 693,67 Osakkeet ja osuudet 417 043,12 388 411,34 376 133,17 347 693,67 Muut lainasaamiset 23 954,73 23 954,73 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT Muut saamiset 1 386 326,78 1 368 497,19 Valtion toimeksiannot 244 610,30 249 687,86 3 704 560,94 3 579 671,69 Lahjoitusrahastojen pääomat 20 371,86 16 732,65 TOIMEKSIANTOJEN VARAT Muut toimeksiantojen pääomat 26 960,28 15 412,96 Valtion toimeksiannot 32 592,16 18 736,06 291 942,44 281 833,47 Lahjoitusrahastojen erityiskatteet 985,08 983,69 VIERAS PÄÄOMA Muut toimeksiantojen varat 10 715,41 10 946,91 Pitkäaikainen 44 292,65 30 666,66 Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta 26 454 170,49 26 960 380,54 VAIHTUVAT VASTAAVAT Lainat julkisyhteisöiltä 834 943,21 914 915,43 Vaihto-omaisuus Muut velat/liittymismaksut ja muut velat 3 168 079,65 3 099 958,98 Aineet ja tarvikkeet 170 165,95 156 633,73 Siirtovelat Keskeneräiset tuotteet 57 243,24 41 909,90 30 457 193,35 30 975 254,95 Valmiit tuotteet 158 749,87 121 871,24 Lyhytaikainen Muu vaihto-omaisuus 51 746,56 31 297,67 Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta 6 653 408,28 4 206 246,09 Ennakkomaksut 90 804,95 142 159,14 Lainat julkisyhteisöiltä 71 463,46 68 578,63 528 710,57 493 871,68 Lainat muilta luotonantajilta Saamiset Saadut ennakot 119 796,56 138 693,51 Pitkäaikaiset saamiset Ostovelat 1 496 943,44 2 382 940,53 Myyntisaamiset 11 069,41 11 069,41 Muut velat/liittymismaksut ja muut velat 713 976,67 682 359,77 Muut saamiset 9 875,25 Siirtovelat 2 968 869,03 2 815 278,01 20 944,66 11 069,41 12 024 457,44 10 294 096,54 Lyhytaikaiset saamiset Vieras pääoma yht. 42 481 650,79 41 269 351,49 Myyntisaamiset 1 567 574,04 1 752 689,04 Lainasaamiset 24 036,11 110,08 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 60 839 131,38 58 865 515,82 Muut saamiset 1 264 652,27 752 221,27 Siirtosaamsiet 867 421,20 307 805,36 3 723 683,62 2 812 825,75 Rahoitusarvopaperit Sijoitukset rahamarkkinainstrumentteihin 46 798,77 65 584,46 Muut arvopaperit 96 159,96 299 778,44 142 958,73 365 362,90 Rahat ja pankkisaamiset 4 802 981,98 5 257 396,15 VASTAAVAA YHTEENSÄ 60 839 131,38 58 865 515,82 50

6 TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT 6.1 Tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot 6.1.1 Arvostus- ja jaksotusperiaatteet sekä menetelmät Käyttöomaisuus on merkitty taseeseen hankintamenon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla. Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu ennalta laaditun poistosuunnitelman mukaisesti. Poistosuunnitelman mukaiset suunnitelmapoistojen laskentaperusteet on esitetty tuloslaskelman liitetiedoissa kohdassa suunnitelman mukaisten poistojen perusteet. Pysyvien vastaavien käyttöomaisuusosakkeet sekä sijoitusluontoiset erät on merkitty taseessa hankintamenon arvoon. Vaihto-omaisuus on merkitty taseeseen hankintahintaan. Saamiset on merkitty taseeseen nimellisarvoon. 6.2 Tuloslaskelman liitetiedot 6.2.1 Toimintatuotot 2013 2012 Hallinto-osasto 185 513,60 210 181,41 Lomatoimen osasto 6 425 890,37 6 577 447,90 Tekninen osasto 2 288 143,05 2 331 018,48 Sivistysosasto 828 463,86 928 357,01 Viemäriliikelaitos 444 874,87 435 529,48 Yhteensä 10 172 885,75 10 482 534,28 6.2.2 Verotulojen erittely Verotulojen erittely 2013 2012 Kunnallisvero 8 876 811,68 8 199 792,51 Osuus yhteisöveron tuotosta 437 870,19 406 261,89 Kiinteistövero 568 343,09 550 765,43 Verotulot yhteensä 9 883 024,96 9 156 819,83 6.2.3 Valtionosuuksien erittely Valtionosuuksien erittely 2013 2012 Kunnan peruspalvelujen valtionosuus (ilman tasauksia) 7 127 616 7 134 318 Verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasaus 2 386 589 2 097 403 Järjestelmämuutoksen tasaus 23 438 23 438 Opetus- ja sivistystoimen valtionosuudet -148 412-126 389 Harkinnanvarainen valtionosuus 450 000 Valtionosuudet yhteensä 9 389 231 9 578 770 51

6.2.4 Suunnitelman mukaisten poistojen perusteet Käyttöomaisuuden poistojen määrittämisessä on käytetty kunnanvaltuuston vahvistamaa poistosuunnitelmaa. Poistomenetelmäksi on vahvistettu tasapoisto ja poistoajat ovat: Ennen vuotta 2013 valmistuneet 2013 ja sen jälkeen valmistuneet Aineettomat hyödykkeet 5 vuotta 5 vuotta Muut pitkävaikutteiset menot 5 vuotta 2 vuotta Rakennukset Asuinrakennukset 50 vuotta 30 uotta Hallinto- ja laitosrakennukset 50 vuotta 20 vuotta Tehdas- ja tuotanto- sekä vapaa-ajanrakennukset 30 vuotta 20 vuotta Talousrakennukset 20 vuotta 10 vuotta Kiinteät rakenteet ja laitteet Viemäriverkko 40 vuotta 30 vuotta Sähköjohdot, muuntoasemat, ulkovalaistuslaitteet 20 vuotta 15 vuotta Kadut, tiet, torit, puistot ym. maa- ja vesirakenteet 15 vuotta 15 vuotta Muut kiinteät koneet, laitteet ja rakenteet 15 vuotta 10 vuotta Koneet ja kalusto Sairaala-, terv.huolto- yms. Laitteet 10 vuotta 5 vuotta Atk-laitteet 10 vuotta 3 vuotta Muut laitteet ja kalusteet 10 vuotta 3 vuotta Kunnanvaltuusto on vahvistanut poistosuunnitelmaan pienhankintarajaksi 8 400 euroa. Pienet käyttökustannushankkeet, joiden hankinta-arvo on alle 8 400 euroa, kirjataan vuosikuluksi. Vuosikulut on koottu omaksi luetteloksi. Mikäli hankinta-arvon alittava hanke on osa suurempaa kokonaisuutta, on se kirjattu käyttöomaisuuteen. 6.2.5 Sumu-poistojen ja poistonalaisten investointien vastaavuus Kunnan keskimääräisten suunnitelman mukaisten poistojen ja keskimääräisten poistonalaisten investointien omahankintamenojen vastaavuudet poikkeavat olennaisesti toisistaan. Olennaisena poikkeamana pidetään 10 % tai sitä suurempaa erotusta. Iso poikkeama -47,37 % johtuu isoista investoinneista. Vuosina 2012-2016: Keskimääräiset suunnitelman mukaiset poistot 951 476,10 Keskimääräinen poistonalaisten investointien omahankintameno 1 807 992,64 Ero euroina -856 516,54 Ero % -47,37 % 52

6.2.6 Pakollisten varausten muutokset Kirkonkylän suljetun kaatopaikan lakisääteistä jälkihoitotyötä varten on taseessa pakollista varausta 235 000 euroa. Varaus on kirjattu täysimääräiseksi tilikaudella 2005 alkuperäisen jälkihoitosuunnitelman kustannusarvion mukaan. Kuluneella tilikaudella ei ole muutoksia. 6.2.7 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden myyntivoitot ja tappiot Muut toimintatuotot Kiinteistöjen myyntivoitto 6 556,49 2013 2012 eur eur Muut myyntivoitot 4 500,00 Muut toimintakulut Kiinteistöjen myyntitappiot 1 003,00 6.2.8 Rahoitustuotot ja kulut 2013 2012 eur eur Osinkotuotot 2 038,50 2 337,90 6.3 Tasetta koskevat liitetiedot 6.3.1 Taseen vastaavia koskevat liitetiedot Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot Aineettomat hyödykkeet yhteensä Maa-alueet Rakennukset Kiinteät rakenteet Muut aineelliset hyödykkeet Keskeneräiset työt Aineelliset hyödykkeet yhteensä Kalusto TOHOLAMMIN KUNTA Poistamaton hankintameno 1.1. 24 246,69 44 216,98 68 463,67 1 735 501,11 16 345 055,86 1 510 807,16 631 044,44 15 357,21 1 003 320,00 21 241 085,78 Lisäykset tilikaudella 23 461,90 23 461,90 634 547,09 216 789,19 13 281,00 275 407,74 1 140 025,02 Rahoitusosuudet tilikaudella -27 000,00-148 808,19-175 808,19 Vähennykset tilikaudella -10 763,00-10 763,00 Siirrot erien välillä 477 679,72 36 072,32-513 752,04 0,00 Luov.kert. sumupoisto Tilikauden poisto -10 363,56-9 274,44-19 638,00-460 372,55-169 309,90-106 628,52-736 310,97 Kirjanpitoarvo 31.12. 13 883,13 58 404,44 72 287,57 1 724 738,11 16 969 910,12 1 445 550,58 537 696,92 15 357,21 764 975,70 21 458 228,64 Osakkeet ja osuudet Jvk-, muut laina- ja muut saamiset Osakkeet tytäryhteisöt Kuntayhtymäosuudet Muut osakket ja osuudet Osakkeet ja osuudet yhteensä Saamiset tytäryhteisöiltä Saamiset muilta Muut lainasaamiset yhteensä TOHOLAMMIN KUNTA Poistamaton hankintameno 1.1. 3 784 259,45 688 907,32 75 823,76 4 548 990,53 764 482,13 12 728,19 777 210,32 Lisäykset tilikaudella 320,00 320,00 Rahoitusosuudet tilikaudella Vähennykset tilikaudella -83,51 0,00 Siirrot erien välillä Luov.kert. sumupoisto Tilikauden poisto Kirjanpitoarvo 31.12. 3 784 259,45 688 907,32 76 060,25 4 549 310,53 764 482,13 12 728,19 777 210,32 53

Kuntayhtymäosuuksien arvon muutokset Tasearvo 01.01.2013 Lisäykset tilikaudella Vähennykset tilikaudella Tasearvo 31.12.2013 Keski-Pohjanmaan Liitto ky 21 427,03 21 427,03 Korpelan Voima ky 4 875,77 4 875,77 K-P:n Erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 243 331,48 243 331,48 K-P:n Koulutuskuntayhtymä 419 273,04 419 273,04 688 907,32 0,00 0,00 688 907,32 6.3.2 Omistuksia muissa yhteisöissä koskevat liitetiedot Tytäryhteisöt, kuntayhtymäosuudet sekä osakkuusyhteisöt Tytäryhteisöt Kotipaikka Kunnan omistusosuus % Konsernin omistuosuus % Toholammin Energia Oy Toholampi 96,66 % 96,66 % KOY Toholammin Vuokratalot Toholampi 100 % 100 % As. Oy Kerttulanrivi Toholampi 59,04 % 59,04 % Toholammin kehitys Oy Toholampi 100,00 % 100 % Kuntayhtymät Keski-Pohjanmaan Erikoissairaanhoito- ja peruspalvalu ky, Kiuru Kokkola 4,08 % 4,08 % Keski-Pohjanmaan koulutuskuntayhtymä Kokkola 4,53 % 4,53 % Keski-Pohjanmaan Liitto ky Kokkola 4,45 % 4,45 % Korpelan Voima ky Kannus 13,18 % 13,18 % Yhdistelemätön osakkuusyhteisö As Oy Kultavieri Toholampi 27 % 54

Saamisiin sisältyvät olennaiset erät 2013 2012 Myyntisaamiset 369 820,39 381 230,21 Lainasaamiset 1 385 700,00 450 000,00 Muissa saamisissa: Arvonlisäverosaatava 73 970,70 98 207,15 KELAn korvaus työterveydenhuollosta 100 291,00 48 981,00 K-P Liitto avustus teollisuusalueen infra 103 464,47 20 000,00 Avustukset käyttötaloushankkeisiin 58 800,00 26 490,21 Kiuru/Erikoissairaanhoidon palautus 2013 49 524,41 JYTA/Perusturvapalvelujen 2013 palautus 267 158,51 Avustukset investointihankkeisiin MELAn lomituskorvaus 64 974,51 32 983,51 Pelastustoimen maksuosuus 2013 56 854,75 43 734,26 Jätesvesisaatavat 10-12/2013 47 499,52 45 176,56 Siirtosaamisissa: Siirtyvät korot 237,43 182,56 Palkkasivukulujen saatavia 8 520,68 1 225,92 Muita saamisia 83 800,66 55 355,85 Saamiset yhteensä 2 670 617,03 1 203 567,23 6.3.3 Taseen vastattavia koskevat liitetiedot Oma pääoma 2013 2012 eur eur Peruspääoma 1.1. 9 335 291,72 9 335 291,72 Muutokset tilikaudella 9 335 291,72 9 335 291,72 Muut omat rahastot Pääoma 1.1. Muutos tilikaudella Muut omat rahastot 31.12. Edellisten tilikausien ylijäämä 1.1. 1 321 203,44 2 407 170,46 Kirjaukset tilikaudella -731 182,37-1 085 967,02 Edellisten tilikausien ylijäämä 31.12. 590 021,07 1 321 203,44 Tilikauden yli-/alijäämä 241 562,42-731 182,37 Oma pääoma yhteensä 10 166 875,21 9 925 312,79 Pakolliset varaukset 2013 2012 Kaatopaikan maisemointi 235 000,00 235 000,00 Eläkevaraukset 55

Pitkäaikainen vieras pääoma Pitkäaikaiset lainat, jotka erääntyvät 01.01.2019 tai sen jälkeen 2013 2012 Kuntarahoitus Oy 7 391 514,00 7 424 794,00 Kuntarahoitus Oy, liikelaitos 1 368 895,00 1 600 005,00 Yhteensä 8 760 409,00 9 024 799,00 Muut velat 2013 2012 Liittymismaksut 124 395,92 97 197,42 Lyhytaikainen vieras pääoma Luotollinen shekkitili Toholammin Osuuspankki limiitti 20.000,00 euroa, ei ole ollut käytössä vuodenvaihteessa 2013 2014. Danske Bank Oyj limiittitili 100.000,00 euroa, ei ole ollut käytössä vuodenvaihteessa 2013 2014. S-Pankki Oy:n yritysluotto 153,38 euroa, käyttötarkoitus tekninen ja liikuntatoimi, polttoaineostot, on ollut käytössä vuodenvaihteessa 2013 2014. 2013 2012 Velat tytäryhteisöille Ostovelat 48 955,53 78 800,41 Velat kuntayhtymille, joissa kunta jäsenenä Ostovelat 129 186,24 761 463,75 Siirtovelat 2013 2012 Palkkojen ja henkilösivukulujen jaksotukset 1 554 260,02 1 570 752,64 Sosiaalikulujen siirtovelat 177 612,42 131 771,95 Korkojaksotukset 71 881,20 72 613,75 Ennakkotulot 63 196,11 111 385,68 56

6.3.4 Vakuuksia ja vastuusitoumuksia koskevat liitetiedot Vastuusitoumukset 2013 2012 Samaan konserniin kuuluvien yhteisöjen puolesta Alkuperäinen pääoma 12 487 000,00 12 187 000,00 Jäljellä oleva pääoma 11 396 118,00 11 650 850,00 Takaukset muiden puolesta Alkuperäinen pääoma 793 921,50 793 921,50 Jäljellä oleva pääoma 511 877,78 605 656,93 Vastuu Kuntien takauskeskuksen takausvastuista 2013 2012 Kunnan osuus takausvastuista 31.12. 14 928 914,24 13 018 741,45 Kunnan osuus kattamattomista takausvastuista 31.12. Kunnan mahdollista vastuuta kattava osuus takauskeskuksen rahastosta 31.12. 10 012,15 9 197,33 Leasingvastuut 2013 2012 Yhteismäärä 31.12. 0,00 4 905,17 6.4 Henkilöstöä koskevat liitetiedot 6.4.1 Henkilöstön lukumäärä Henkilöstön lukumäärä 2013 2012 Hallinto-osasto 5,3 5,0 Lomatoimen osasto 178,9 167,9 Tekninen osasto 45,0 46,5 Sivistysosasto 81,9 83,6 Viemäriliikelaitos 1,5 1,0 Yhteensä 312,6 304,0 57

6.4.2 Henkilöstökulut Henkilöstökulut 2013 2012 Palkat ja palkkiot 9 210 751,13 9 393 217,11 - pv.rahakorvaukset -157 596,92-189 242,34 - jaksotetut palkat -442,00 113 151,87 Eläkekulut 2 332 062,69 2 315 998,34 - jaksotukset 8 550,14 17 249,64 Muut henkilösivukulut 727 291,66 747 771,56 - jaksotukset 1 142,91 6 541,18 Henkilöstökulut tuloslaskelman mukaan 12 121 759,61 12 404 687,36 Henkilöstökuluja aktivoitu aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin 16 785,89 3 660,71 Henkilöstökulut yhteensä 12 138 545,50 12 408 348,07 6.5 Konsernitilinpäätöksen liitetiedot 6.5.1 Konsernitilinpäätöksen laatimisperiaatteet Konsernitilinpäätöksen laajuus Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki tytäryhteisöt sekä kaikki kuntayhtymät, joissa kunta on jäsenenä. Poikkeavat arvostus- ja jaksotusperiaatteet ja menetelmät Yhdistellyissä yhteisöissä ei ole poikkeavia arvostus- ja jaksotusperiaatteita ja menetelmiä. Keskinäisten omistusten eliminointi Kunnan ja sen tytäryhteisöjen keskinäisen omistuksen eliminointi on tehty nimellis- eli pariarvomenetelmällä. Sisäiset liiketapahtumat Konserniyhteisöjen keskinäiset saamiset ja velat on vähennetty sekä konserniyhteisöjen ja kunnan omistaminen kuntayhtymien taseisiin merkityt olennaiset keskinäiset saamiset ja velat on vähennetty vähäisiä liiketapahtumia lukuun ottamatta. Tuloslaskelman tuotoista ja kuluista on eliminoitu keskinäiset erät siinä laajuudessa mitä eri yhteisöiltä on saatu tietoja. Konsernirahoituslaskelma on johdettu konsernituloslaskelmasta ja tietoja on kerätty yhteisöjen lähettämistä materiaaleista. Vähemmistöosuudet Energia Oy:n ja As Oy Kerttulanrivin vähemmistöosuudet on erotettu konsernin omasta pääomasta. Suunnitelmapoistojen oikaisu 58

Kiinteistötytäryhteisöjen käyttöomaisuuden poistot on oikaistu kunnan suunnitelmapoistojen mukaisiksi ja jäännösarvojen ero on kirjattu tytäryhteisöjen oman pääoman erään edellisten tilikausien ylijäämää(alijäämää) vastaan. Edellisen tilikauden tietojen vertailukelpoisuus Tilikaudet ovat keskenään vertailukelpoisia. Tilikausien välillä ei ole merkittäviä eroavaisuuksia. 6.5.2 Konsernituloslaskelman liitetiedot Toimintatuotot 2013 2012 eur eur Toholammin kunta 9 975 753,04 10 251 431,61 Koy Toholammin Vuokratalot 589 875,25 647 127,49 Toholammin kehitys Oy 383 741,10 315 385,93 Toholammin Energia Oy 742 478,55 572 532,33 As Oy Kerttulanrivi 9 154,65 32 673,45 K-P:n Erikoissairaanhoito- ja peruspalvelu ky 6 648 307,86 6 575 737,44 Keski-Pohjanmaan koulutuskuntayhtymä 2 182 540,71 2 216 291,14 Keski-Pohjanmaan Liitto ky 77 789,18 75 070,66 Korpelan Voima ky 3 754 320,60 4 226 528,42 Yhteensä 24 363 960,94 24 912 778,47 Toimintakulut 2013 2012 Toholammin kunta 27 057 614,09 27 956 758,89 Koy Toholammin Vuokratalot 304 929,26 315 037,98 Toholammin kehitys Oy 167 306,94 217 679,78 Toholammin Energia Oy 981 643,36 791 566,29 As Oy Kerttulanrivi 11 291,90 35 731,09 K-P:n Erikoissairaanhoito- ja peruspalvelu ky 6 756 681,59 6 667 012,30 Keski-Pohjanmaan koulutuskuntayhtymä 1 963 509,60 2 033 322,17 Keski-Pohjanmaan Liitto ky 80 001,94 78 801,48 Korpelan Voima ky 3 067 897,70 3 556 144,17 Yhteensä 40 390 876,38 41 652 054,15 59

6.5.3 Konsernitaseen liitetiedot Oma pääoma 2013 2012 Peruspääoma 1.1. 9 335 291,72 9 335 291,72 Muutokset tilikaudella 9 335 291,72 9 335 291,72 Muut omat rahastot Pääoma 1.1. 1 446 523,96 1 478 619,18 Muutos tilikaudella -1 138,40-32 095,22 Muut omat rahastot 31.12. 1 445 385,56 1 446 523,96 Edellisten tilikausien ylijäämä 1.1. 5 009 644,19 5 610 619,09 Kirjaukset tilikaudella 39 901,66-600 974,90 Edellisten tilikausien ylijäämä 31.12. 5 049 545,85 5 009 644,19 Tilikauden yli-/alijäämä 793 621,08-2 407,63 Oma pääoma yhteensä 16 623 844,21 15 789 052,24 Oman pääoman jatkuvuuden selvitys tase-erittelyissä. Pakolliset varaukset 2013 2012 Pakolliset varaukset 376 133,17 340 155,67 Pitkäaikaiset lainat, jotka erääntyvät 01.01.2019 tai sen jälkeen 2013 2012 Yhteensä 11 687 229,00 12 468 960,78 Muut velat 2013 2012 Liittymismaksut 3 168 079,65 3 099 958,88 Siirtovelat 2013 2012 Palkkojen ja henkilösivukulujen jaksotukset 2 505 686,00 2 277 199,57 Korkojaksotukset 108 214,70 107 639,81 Ennakkotulot 69 335,74 138 693,51 60

6.5.4 Vakuuksia ja vastuusitoumuksia koskevat liitetiedot Vastuusitoumukset 2013 2012 Samaan konserniin kuuluvien yhteisöjen puolesta Alkuperäinen pääoma 14 155 954,00 13 611 620,69 Jäljellä oleva pääoma 12 193 013,79 12 385 926,49 Takaukset muiden puolesta Alkuperäinen pääoma 1 974 585,90 1 974 575,90 Jäljellä oleva pääoma 1 260 970,22 1 263 463,46 Vastuu Kuntien takauskeskuksen takausvastuista 2013 2012 Kunnan osuus takausvastuista 31.12. 14 928 914,24 13 018 741,45 Kunnan osuus kattamattomista takausvastuista 31.12. Kunnan mahdollista vastuuta kattava osuus takauskeskuksen rahastosta 31.12. 10 012,15 9 197,33 Leasingvastuut 2013 2012 Yhteismäärä 31.12. 22 079,20 37 945,01 Arvonlisäveron palautusvastuu 2013 2012 875 352,35 241 729,66 61

7 ERIYTETYT TILINPÄÄTÖKSET 7.1 Liikelaitosten erillistilinpäätökset VIEMÄRILIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA Vastuuhenkilö toimitusjohtaja Sisko Kleemola Viemäriliikelaitos huolehtii asiakkaiden viemärivesien poisjohtamisesta ja käsittelystä. Palvelua tuotetaan ympäristön kannalta kestävällä tavalla. Ydintehtävien lisäksi toimintoja kehitetään jatkuvasti. 7.1.1 Liikelaitoksen toimintakertomus Olennaiset tapahtumat toiminnassa ja taloudessa Toimitusjohtajan katsaus vuodesta 2013 Toimintaa on pyöritetty poikkeuksellisesti yhdellä määräaikaisella työntekijällä. Vakituisen puhdistamonhoitajan palvelua on myyty Toholammin Energia Oy:lle. Toimitusjohtajan ja toimistopalvelun kustannukset kohdennetaan Toholammin kunnalta Toholammin Viemäriliikelaitokselle. Päivystys hoidetaan Toholammin Energia Oy:n ja Toholammin Viemäriliikelaitoksen yhteisellä päivystysringillä. Vuoden aikana keskityttiin lähinnä verkoston vuotovesien vähentämiseen sekä saneeratun jätevedenpuhdistamon toiminnan optimointiin. Laitokselle tulevien jätevesien määrä vähentyi noin 100 000 m³. Vuotovedet vähenivät edelliseen vuoteen verrattuna 33,8 %. Vuotoveden vähentymisen vaikutusta kustannuksiin ei vielä nyt voida esittää euroina, mutta kustannusten selvittäminen on kuitenkin meneillään. Liikelaitoksen talous ja toteutuminen Liikelaitoksen suunniteltuun tulokseen ei ole päästy. Kirkonkylän jätevedenpuhdistamon saneerauksesta tulevat poistot ja korot vaikuttavat olennaisesti tulokseen. Pienen kunnallisen liikelaitoksen on vaikea nostaa riittävästi tulotasoa nopeasti. Teollisuuslaitosten jätevesimäärä väheni vuonna 2013 noin 20 000 m³, minkä vaikutus tuloihin oli noin 30 000, lisäksi vuonna 2012 kirjanpidosta poistettuja luottotappiota kirjattiin vuodelle 2013 24 575,82. Liikelaitoksen tuleva kehitys Laitoksen uhkana on teollisuuslaitosten kehitys ja paikkakunnalla pysyminen. VUOSITAVOITTEIDEN TOTEUTUMA Tavoite Mittari Mittarin tavoitearvo Toteutunut Jätevesipuhdistamon toiminta täyttää lupaehdot < 0,4 mg/l > 95 % 1/4a ka Fosforin määrä puhdistetussa jätevedessä BOD 7atu (orgaaninen aine) NH4-N Kok-N < 10 mg/l > 95 % 1/4a ka 62 KK:n puhdistamo saavutti lupaehdot lukuun ottamatta fosforin jäännöspitoisuutta toisella vuosineljänneksellä

COD Cr (kemiallinen hapen kulutus) Kiintoaine < 6 mg/l 1/1a ka > 60 % 1/1a ka < 80 mg/l > 85 % 1/4a ka Korvaus kunnan sijoittamalle peruspääomalle Vuotovesien vähentäminen < 35 mg/l > 90% Vna 888/2006 prosentti 2,5 % maksettu prosentti vähennetään 30 % vuotovesien määrästä vuotovedet vähenivät 33,8 % edelliseen vuoteen verrattuna HENKILÖSTÖ TP 2012 TA2013 TP2013 Vakinaiset työsuhteiset 1 1 0,5 Määräaikaiset työsuhteiset 0 0 1,0 Yhteensä 1 1 1,5 Selonteko sisäisen valvonnan järjestämisestä Viemäriliikelaitoksella ei ole omaa sisäisen valvonnan suunnitelmaa. Sisäisessä valvonnassa noudatetaan Viemäriliikelaitoksen puolella soveltuvin osin, mitä Toholammin kunnassa on voimassaolevaa ohjeistusta ja käytäntöä. Lakeja ja säännöksiä sekä hyviä hallinto- ja johtamistapoja tulee noudattaa. Esitys tilikauden tuloksen käsittelystä Toholammin viemäriliikelaitoksen johtokunta esittää, että tilikauden alijäämä 187.509,48 siirretään taseen omaan pääomaan edellisten tilikausien ylijäämään. Viemäriliikelaitos Tilikauden tuloksen käsittely Tilikauden tulos ennen varausja rahastosiirtoja -187 509,48 Lisätään poistoeron vähennys Tilikauden alijäämä -187 509,48 Edellisten tilikausien ylijäämä taseessa -209 017,62 Tilikauden alijäämä -187 509,48 Alijäämä yhteensä 31.12.2013-396 527,10 63

7.1.2 Liikelaitosten tilinpäätöslaskelmat ja tunnusluvut VIEMÄRILIIKELAITOS 01.01.-31.12.2013 01.01.-31.12.2012 Tuloslaskelma Liikevaihto 444 874,87 435 529,48 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana -140 033,37-147 269,17 Palvelujen ostot -128 948,02-268 981,39-150 784,38-298 053,55 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot -88 871,02-60 545,03 Henkilösivukulut Eläkekulut -15 981,96-12 705,08 Muut henkilösivukulut -4 963,00-109 815,98-3 293,95-76 544,06 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot -152 243,41-92 398,34 Liiketoiminnan muut kulut -25 172,22-477,82 Liikeylijäämä(-alijäämä) -111 338,13-31 944,29 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot 146,65 2 293,57 Muut rahoitustuotot 42,74 12,00 Muille maksetut korkokulut -57 197,87-42 722,70 Korvaus peruspääomasta -19 012,51-19 012,51 Muut rahoituskulut -150,36-76 171,35-98,08-59 527,72 Tilikauden ylijäämä(alijäämä) -187 509,48-91 472,01 TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Sijoitetun pääoman tuotto, % -9,74-5,40 Kunnan sijoittaman pääoman tuotto, % -32,89-12,42 Voitto, % -42,15-21,00 64

VIEMÄRILIIKELAITOS RAHOITUSLASKELMA 2013 2012 Toiminnan rahavirta Liikeylijäämä(-alijäämä) -111 338,13-31 944,29 Poistot ja arvonalentumiset 152 243,41 92 398,34 Rahoitustuotot ja -kulut -76 171,35-35 266,07-59 527,72 926,33 Investointien rahavirta Investointimenot -18 987,23-1 332 249,47 Rahoitusosuudet investointimenoihin 12 295,51 50 000,00 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot -6 691,72-1 282 249,47 Toiminnan ja investointien rahavirta -41 957,79-1 281 323,14 Rahoituksen rahavirta Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen vähennys -55 555,00 0,00 Pitkäaikaisten lainojen lisäys 900 000,00 Pitkäaikaisten lainojen vähennys kunnalle -55 555,00 900 000,00 Oman pääoman muutokset Muut maksuvalmiuden muutokset Saamisten muutos 14 330,82-35 132,70 Korottomien velkojen muutos kunnalta -11 993,17-32 856,93 Korottomien velkojen muutos muilta 13 467,69 15 805,34-41 885,85-109 875,48 Rahoituksen rahavirta -39 749,66 790 124,52 Rahavarojen muutos -81 707,45-491 198,62 Kassavarat 31.12. 179 054,17-81 707,45 260 761,62-491 198,62 Kassavarat 1.1. 260 761,62 751 960,24 RAHOITUSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Investointien tulorahoitus, % 527,01-0,07 Lainanhoitokate 0,19 0,98 Kassan riittävyys, pv 115 53 Quick ratio=maksuvalmiussuhde 0,64 1,04 Current ratio 0,64 1,04 65

VIEMÄRILIIKELAITOS TASE VASTAAVAA 31.12.2013 31.12.2012 Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Rakennukset 1 212 569,69 1 262 190,41 Kiinteät rakenteet ja laitteet 1 671 555,30 1 466 495,04 Keskeneräiset hankinnat 5 551,48 306 542,71 Vaihtuvat vastaavat Saamiset Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset 57 529,21 56 603,13 Muut saamiset 59 795,03 75 051,93 Rahat ja pankkisaamiset 179 054,17 260 761,62 VASTATTAVAA 3 186 054,88 3 427 644,84 Oma pääoma Peruspääoma 760 500,59 760 500,59 Edellisten tilikausien yli-/alijäämä -209 017,62-117 545,61 Tilikauden yli-/alijäämä -187 509,48-91 472,01 Poistoero ja vapaaehtoiset varaukset Vieras pääoma Pitkäaikainen vieras pääoma Lainat rahoituslaitoksilta 2 233 335,00 2 344 445,00 Muut velat 124 395,92 97 197,42 Lyhytaikainen vieras pääoma Lainat rahoituslaitoksilta 111 110,00 55 555,00 Ostovelat 47 377,36 70 606,09 Muut velat 276 367,27 285 060,14 Siirtovelat 29 495,84 23 298,22 3 186 054,88 3 427 644,84 Omavaraisuusaste, % 11,42 16,09 Suhteellinen velkaantuneisuus, % 634,35 660,38 Kertynyt yli-/alijäämä. 1000-396,53-209,02 Lainakanta 31.12. 1000 2 344 2 400 66

VIEMÄRILIIKELAITOS KOKONAISTULOT JA MENOT v. 2013 TULOT euroa % MENOT euroa % Toiminta Toiminta Toimintatuotot 444 874,87 97,27 Toimintakulut 403 969,59 72,80 - Valmistus omaan käyttöön 0,00 Korkokulut 57 197,87 10,31 Korkotuotot 146,65 0,03 Korvaus peruspääomasta 19012,51 3,43 Muut rahoitustuotot 42,74 0,01 Muut rahoituskulut 150,36 0,03 Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Tulorahoituksen korjauserät Tulorahoituksen korjauserät - Pysyvien vastaavien - toteutumaton investointi menoksi hyödykkeiden luovutusvoitot 0,00 Investoinnit - käyttöomaisuuden myyntitappiot 0,00 Rahoitusosuudet investointeihin 12 295,51 2,69 Investoinnit Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 0,00 Käyttöomaisuusinvestoinnit 18 987,23 3,42 Rahoitustoiminta Rahoitustoiminta Antolainasaamisten vähennykset 0,00 Antolainasaamisten lisäykset 0,00 0,00 Pitkäaikaisten lainojen lisäys 0,00 Pitkäaikaisten lainojen vähennys 55 555,00 10,01 Lyhytaikaisten lainojen lisäys 0,00 Lyhytaikaisten lainojen vähennys 0,00 Oman pääoman lisäykset Oman pääoman vähennykset Kokonaistuotot yhteensä 457 359,77 100,00 Kokonaismenot yhteensä 554 872,56 100,00 7.1.3 Johtokunnan hyväksymä liikelaitoksen talousarvion toteutumisvertailu Talousarvion toteutuminen TA2013 Muutos TA + TOT2013 Poikkeama Eur Eur muutos Eur Eur Eur VIEMÄRILIIKELAITOS KÄYTTÖTALOUS 0 TUOTOT 430 000 0 430 000 444 874,87 14 874,87 KULUT -329 941 0-329 941-403 969,59-74 028,59 Netto ennen poistoja 100 059 0 100 059 40 905,28-59 153,72 Poistot yht -157 465-157 465-152 243,41 5 221,59 Netto -57 406 0-57 406-111 338,13-53 932,13 TULOSLASKELMAOSA Rahoitus- ja korkotuotot 189,39 189,39 Rahoitus- ja korkokulut -77 610-77 610-76 360,74 1 249,26 TULOSLASKELMAOSA NETTO -77 610 0-77 610-76 171,35 1 438,65 INVESTOINTIOSA Investointihankinnat -250 000-250 000-18 987,23 231 012,77 Rahoitusosuudet investointeihin 0 12 295,51 12 295,51 Investoinnit netto -250 000 0-250 000-6 691,72 243 308,28 RAHOITUS Lainojen lisäys 0 0,00 Lainojen lyhennys 0-55 555,00-55 555,00 Rahoitus netto 0 0 0-55 555,00-55 555,00 Yhteensä -227 551 0-227 551-97 512,79 130 038,21 67

7.1.4 Liikelaitoksen vaikutus kunnan talouteen LIIKELAITOKSEN VAIKUTUS KUNNAN TULOKSEN MUODOSTUMISEEN TA2013 toteutuminen Eliminoinnit Kunta + Kunta liikelaitos Kunta liikelaitos liikelaitos Toimintatulot Myyntitulot,ulkoiset 7 105 630,50 444 874,87-33 433,61 7 517 071,76 Maksutuotot 1 027 933,63 1 027 933,63 Tuet ja avustukset 282 980,49 282 980,49 Muut tulot 1 344 899,87 1 344 899,87 Valmistus omaan käyttöön 7 582,02 7 582,02 Toimintamenot Henkilöstömenot -12 011 943,63-109 815,98-12 121 759,61 Palvelujen ostot -13 840 942,20-128 948,02 33 433,61-13 936 456,61 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -1 315 865,20-140 033,37-1 455 898,57 Avustukset -371 696,33-371 696,33 Muut toimintakulut -60 174,85-25 172,22-85 347,07 Toimintakate -17 831 595,70 40 905,28-33 433,61 33 433,61-17 790 690,42 Verotulot 9 883 024,96 9 883 024,96 Valtionosuudet 9 389 231,00 9 389 231,00 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotulot, sisäiset Korkotulot, ulkoiset 32 530,92 146,65 32 677,57 Muut rahoitustulot 28 827,47 42,74-19 012,51 9 857,70 Korkomenot, ulkoiset -327 950,36-57 197,87-385 148,23 Korkomenot, sisäiset 0,00 Korvaus peruspääomasta -19 012,51 19 012,51 0,00 Muut rahoituskulut -6 768,03-150,36-6 918,39 Vuosikate 1 167 300,26-35 266,07-52 446,12 52 446,12 1 132 034,19 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot -755 948,97-152 243,41-908 192,38 Poistoeron lis(-)/väh(+) 17 720,61 17 720,61 Tilikauden tulos 429 071,90-187 509,48-52 446,12 52 446,12 241 562,42 68

LIIKELAITOKSEN VAIKUTUS KUNNAN TOIMINNAN RAHOITUKSEEN TA2013 toteutuminen Eliminoinnit Kunta + Kunta liikelaitos Kunta liikelaitos liikelaitos Tulorahoitus Vuosikate 1 167 300,26-35 266,07-52 446,12 52 446,12 1 132 034,19 Satunnaiset erät Tulorahoituksen korjauserät -5 553,49-5 553,49 1 161 746,77-35 266,07-52 446,12 52 446,12 1 126 480,70 Investointien rahavirta Investointimenot -1 163 806,92-18 987,23-1 182 794,15 Rahoitusosuudet investointimenoihin 175 808,19 12 295,51 188 103,70 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustuotot 16 400,00 16 400,00 Toiminnan ja investointien rahavirta 190 148,04-41 957,79-52 446,12 52 446,12 148 190,25 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäys (sis) 0,00 Antolainasaamisten vahennys (sis) 0,00 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys 0,00 Pitkäaikaisten lainojen vähennys -11 875,00-55 555,00-67 430,00 Lyhytaikaisten lainojen muutos 2 000 000,00 2 000 000,00 Oman pääoman muutokset Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset 3 637,82 3 637,82 Vaihto-omaisuuden muutos 6 718,67 6 718,67 Saamisten muutos -1 472 738,15 14 330,82-8 642,46-1 467 049,79 Korottomien velkojen muutos -665 362,17 1 474,52 20 635,63-643 252,02 Yhdystili rahavaroissa kunnalla -11 993,17-11 993,17 Vaikutus maksuvalmiuteen 50 529,21-81 707,45-73 081,75 73 081,75-31 178,24 7.2 Liikelaitoksen tilinpäätöksen liitetiedot 7.2.1 Tuloslaskelman liitetiedot 7.2.1.1 Arvostus- ja jaksotusperiaatteet sekä menetelmät Käyttöomaisuus on merkitty taseeseen hankintamenon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla. Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu ennalta laaditun poistosuunnitelman mukaisesti. Poistosuunnitelman mukaiset suunnitelmapoistojen laskentaperusteet on esitetty tuloslaskelman liitetiedoissa kohdassa suunnitelman mukaisten poistojen perusteet. Pysyvien vastaavien käyttöomaisuusosakkeet sekä sijoitusluontoiset erät on merkitty taseessa hankintamenon arvoon. Saamiset on merkitty taseeseen nimellisarvoon. 69

7.2.1.2 Suunnitelman mukaisten poistojen perusteet Käyttöomaisuuden poistojen määrittämisessä on käytetty kunnanvaltuuston 2.9.2002 48 vahvistamaa poistosuunnitelmaa ja 12.11.2012 40 tarkistettua poistosuunnitelmaa. Tarkistetun poistosuunnitelman mukaan vuonna 2013 ja sen jälkeen valmistuneisiin hyödykkeisiin sovelletaan Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeen 2011 liitteen 1 mukaisia poistoaikojen alarajoja. Poistomenetelmäksi on vahvistettu tasapoisto ja poistoajat ovat: Kunnanvaltuusto on vahvistanut poistosuunnitelmaan pienhankintarajaksi 8 400 euroa. Pienet käyttökustannushankkeet, joiden hankinta-arvo on alle 8 400 euroa, kirjataan vuosikuluksi. Mikäli hankintaarvon alittava hanke on osa suurempaa kokonaisuutta, on se kirjattu käyttöomaisuuteen. 7.2.1.3 Sumu-poistojen ja poistonalaisten investointien vastaavuus Viemäriliikelaitoksen keskimääräisten suunnitelman mukaisten poistojen ja keskimääräisten poistonalaisten investointien omahankintamenojen vastaavuudet poikkeavat olennaisesti toisistaan. Olennaisena poikkeamana pidetään 10 %:a tai sitä suurempaa erotusta. Iso poikkeama -49,78 % johtuu tilikausille 2012-2013 ajoittuvista investoinneista. Vuosina 2012-2016: Keskimääräiset suunnitelman mukaiset poistot 148 768,35 Keskimääräinen poistonalaisten investointien omahankintameno 296 247,34 Ero euroina -147 478,99 Ero % -49,78 % 70