Artikkelissa analysoidaan kunta- ja

Tulisiko maatilayritysten monialaistua vai verkostoitua? Analyysi yrittäjien ja kehittäjien verkostoitumispuheesta Aino-Elina Vehmasto Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT Artikkelissa analysoidaan kunta- ja alueorganisaatioissa toimivien kehittäjien, maatilayrittäjien sekä maaseutuyrittäjien verkostoitumista koskevaa puhetta. Tavoitteena on esittää tulkinta siitä, miten monialaistuminen ja verkostoituminen rakentuvat paikallistoimijoiden puheessa. Artikkeli perustuu tutkimushankkeeseen, jossa tarkasteltiin maatilojen monialaistumista kahdessa itäsuomalaisessa kunnassa. 1 Johdanto Suomen maatalouden rakennemuutos jatkuu voimakkaana kolmetoista vuotta Euroopan unioniin liittymisen jälkeen. Vuonna 2007 maatilataloutta harjoitti 66 938 maatilaa (Tike 2008). Aktiivitilojen 2 määrä on suunnilleen puolittunut viidentoista vuoden aikana (Tilastokeskus 2007a). Maatilojen ja maataloudesta toimeentulonsa saavien ihmisten määrän ennakoidaan vähenevän edelleen merkittävästi. Aktiivitilojen määrän arvioidaan olevan 50 000 53 000 vuoteen 2013 mennessä (Lehtonen Pyykkönen 2005). Maatalouden kannattavuuskehitys on ollut negatiivinen ja tulokehitys negatiivinen tai heikko koko 2000-luvun alkupuolen ajan (Niemi Ahlstedt 2007). Voimakkaan elinkeinorakennemuutoksen lisäksi julkisten palvelujen supistuminen on koskettanut monia maatalousvaltaisia maaseutukuntia. Supistuva palvelutarjonta ei ole vetovoimatekijä uusille asukkaille, vaan työntövoimatekijä nykyisillekin. Käynnissä oleva kuntaja palvelurakenneuudistus on osaltaan lisäämässä palvelujen tuottamisen haasteita maaseudulla. (Ks. Kytö ym. 2006.) Samaan aikaan palvelujen tarve lisääntyy väestön ikääntymisestä johtuen (Vaarama Koskinen 2006). Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta korostaa, että maaseudun elinvoimaisuutta tulee kehittää monipuolistamalla maaseudun elinkeinorakennetta muun muassa edistämällä monialaisten tilojen toimintaedellytyksiä (MmVM 7/2006 vp). Uuden yritystoiminnan kehittymistä ovat osaltaan tukeneet yhteiskunnallinen muutos ja taloudellinen nousukausi, jotka ovat luoneet kysyntää uudentyyppisille maaseututuotteille ja -palveluille (Rantamäki- Lahtinen 2004: 12). Maatalouden toimintaympäristön muuttuessa maatiloilla harjoitettava muu yritystoiminta on lisääntynyt entisestään. Vaikka vaihtuvuus monialaisten tilojen yritysjoukon sisällä on suurta, niiden määrä on kasvanut vuodesta 2000 noin 11 prosentilla. Vuonna 2005 monialaisia maatiloja oli 24 300, eli yli kol- Maaseudun uusi aika 3/ 2008 7

mannes (35 %) maatiloista harjoitti maatilatalouden rinnalla myös muuta yritystoimintaa. Lukumääräisesti monialaisia tiloja on eniten alueilla, joilla maatilojakin on eniten. Kuitenkin suhteutettuna alueen tilojen lukumäärään monialaisia tiloja on eniten Lapissa, Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla. (Niemi Ahlstedt 2006, 2007.) Artikkelin analysointikohteena on maatilojen monialaistamiseen liittyvä verkostoitumispuhe. Kehittämistoiminta, kuten suuri osa nyky-yhteiskunnan muustakin toiminnasta, realisoituu puheen kautta (ks. Suoninen 1999a: 103). Kehittämispuhe on toimintaa, joka esittää kuvauksia asiantiloista, sekä rakentaa toimijoiden identiteettejä, positioita ja keskinäisiä suhteita (ks. Fairclough 1997: 14). Puhe kehittämispuhekin tuottaa vaikeasti pääteltäviä symbolisia ja aineellisia seurauksia (Suoninen 1999b: 22). Samaan aikaan, kun verkostoitumisesta on tullut keskeinen kehittämispuheen käsite (ks. Sulkunen Rantala 2006), siitä on tullut eri elämänalueilla, usein normatiivisesti käytettyä, arkipuhetta (Boltanski Chiapello 2005). Yhtälailla sosiaalisesta pääomasta näyttää tulleen maaseudun kehittämistyössä paitsi keskeinen tavoite, myös kehittämisen arkipuheessa käytetty käsite (esim. Shucksmith 2000, Hyyryläinen Rannikko 2000, Ruuskanen 2000, Anderson Miller 2003, Westlund Bolton 2003, Nousiainen 2008). Kun sosiaalisen pääoman soveltaminen empiiriseen tutkimukseenkin on haasteellista, on ilmeistä, että käsitettä käytetään kehittämisen arkipuheessa miettimättä syvemmin sen moniulotteisia teoreettisia sisältöjä. Kun käsitteet verkostoituminen ja sosiaalinen pääoma ovat osa keskeistä maaseudun kehittämispuheen sanastoa, joita monesti käytetään synonyymeinäkin, on mielestäni analyysin kannalta hyödyllistä avata näiden kahden käsitteen välistä suhdetta. Näiden käsitteiden välinen suhde on kuitenkin artikkelin sivujuonne, jonka tarkoituksena on päästä syvemmin analysoimaan verkostoitumispuhetta. Artikkelin tutkimuskysymys on: Miten sosiaalisen pääoman lähteet, mekanismit ja tuotokset näkyvät maaseudun kehittämistä, maatilojen monialaistamista ja toimijoiden verkostoitumista koskevassa puheessa, sekä miten monialaistaminen ja verkostoituminen rakentuvat paikallistoimijoiden puheessa. Artikkeli rakentuu niin, että ensin esittelen empiirisen aineiston ja käytetyt menetelmät. Sitten esittelen keskeiset käyttämäni käsitteet sekä analyysikehikon. Tämän jälkeen esittelen tutkimuksen tulokset. Lopuksi keskustelen tutkimuksen keskeisistä löydöksistä. Aineisto ja menetelmät Artikkelin aineistona on käytetty Maatilojen monialaistuminen kunnan maaseudun kehittämispolitiikkana -hankkeen ryhmähaastatteluaineistoa. Aineisto tuotettiin kahdessa tapauskunnassa vuosina 2004 2005. Tutkimuskunnat edustavat kahta erilaista itäsuomalaista maaseutualuetta, joissa molemmissa on monialaisia maatiloja keskimääräistä enemmän, ja joissa maatalous on kohtalaisen merkittävä elinkeino. Kuntapohjaisen maaseutuseutuluokituksen mukaan toinen tapauskunta kuului ydinmaaseutuun ja toinen harvaan asuttuun maaseutuun (Malinen ym. 2006). Haastatteluaineisto tuotettiin kahdessa vaiheessa. Kesällä 2004 tehtiin tapauskunnissa yhteensä 23 yksilöhaastattelua. Haastateltavista kaksitoista oli maatilayrittäjiä, joista noin puolet oli monialaisia maatilayrittäjiä. Haastatteluihin osallistuneiden monialaisten tilojen muu yritystoiminta oli matkailu- ja majoituspalvelua, koneurakointia, elintarvikkeiden jatkojalostusta sekä hevostaloutta. Haastateltavista neljä oli muita maaseutuyrittäjiä sekä seitsemän kunnallisia maaseudun ja elinkeinoelämän kehittäjiä. Yksilöhaastatteluissa haastateltavia pyydettiin ottamaan kantaa kysymyksiin: mitä maatilayritysten monialaistumiseksi heidän kuntansa alueella tehdään, kuka tekee, mitä pitäisi tehdä ja kenen toimesta. (Vihinen Vesala 2007.) Haastatteluaineiston keruun toisessa vaiheessa, syksyllä 2004 ja keväällä 2005, tehtiin kolme ryhmähaastattelua kummassakin kunnassa. Ryhmähaastattelujen keskustelut viritet- 8 Maaseudun uusi aika 3/ 2008

tiin yhdeksän erilaisen väittämän tai kysymyksen pohjalta. Ne oli muodostettu yksilöhaastattelujen alustavan analyysin tuloksena tehdyistä havainnoista. Haastatteluryhmät koostuivat kolmesta tai neljästä henkilöstä. Ryhmiin osallistui yhteensä 22 haastateltavaa. Kaksi ryhmistä oli muodostettu kokonaan maatalousyrittäjistä. Kahdessa ryhmässä oli sekä maatalousyrittäjiä että kunnallisia ja alueellisia kehittäjien edustajia. Kaksi ryhmistä oli muodostettu kokonaan kehittäjistä. Puolet ryhmähaastateltavista oli maatilatalousyrittäjiä ja puolet kehittäjiä. Maatalousyrittäjistä kahdeksan harjoitti maatilalla myös muuta yritystoimintaa. Haastateltavien harjoittama muu yritystoiminta oli siemenpakkaamotoimintaa, juurespakkaamotoimintaa, elintarvikkeiden jatkojalostusta, maatilamatkailua, mökkivuokrausta, puunjalostusta sekä metallintyöstöä. Sekä yksilöhaastattelut että ryhmähaastattelut tehtiin retorisen sosiaalipsykologian (Billig 1996, Jokinen 1999) lähestymistapaan perustuvan laadullisen asennetutkimusmenetelmän avulla (ks. Vesala Rantanen 1999, 2007). Siinä haastatteluaineisto tuotetaan esittämällä haastateltaville ärsykkeitä tai virikkeitä, kuten väittämiä tai kysymyksiä, jotka sisältävät kannanottamista tiettyyn kiistanalaiseen asiaan. Ärsykkeiden on tarkoitus provosoida haastateltava kommentoimaan niitä (Vesala Rantanen 2007: 33). Haastattelujen muodon vakioimiseksi keskusteluvirikkeiden esitysmuoto ja järjestys olivat kaikissa ryhmissä samat. Niistä keskusteltiin kuitenkin vapaamuotoisesti. Kaikki haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin sanatarkasti. Tutkimuksen aineiston keruun ja analyysin menetelmiksi valittiin kvalitatiiviset menetelmät, koska tutkimuksen tavoitteena oli tutkia puheen kautta rakentuvaa todellisuutta. Laadullisen tutkimuksen tavoitteena ei ole todistaa analyysin tuloksia esiintymistiheydellä aineistossa, vaan mielenkiinto kohdistuu ilmaisujen laatuun. Laadullisen asennetutkimuksen perusteena on, että puheaineisto, jossa vastaaja kommentoi esitettyjä väittämiä omin sanoin, tarjoaa mahdollisuuden arvioida asenteita. Asenteen ei tarvitse kuitenkaan olla näin tuotetun aineiston analyysin keskeinen käsite, eikä tutkimuskysymyksen tarvitse ensisijaisesti koskea asenteita. (Vesala Rantanen 2007: 18.) Tässä artikkelissa asenteiden sijasta tarkastellaan sitä, miten aineiston puheessa tarjotaan toimija-asemia, otetaan niitä vastaan tai kieltäydytään niistä. Artikkelissa pyritään erityisesti tuomaan esiin vastapuhetta, jota kehittämisen kohdehenkilöt esittävät. Siten artikkelissa käytetty haastattelupuheen analyysitapa voidaan määritellä kriittiseksi diskurssianalyysiksi, jonka lähtökohtana on oletus valtasuhteiden olemassa olosta. Kehittäminen on diskursiivinen kehys, joka tarjoaa kehittämisen kohteelle alisteisen toimija-aseman. Vastarinta ja vastapuhe kertovat siitä, että tarjotusta positiosta on mahdollista myös kieltäytyä. ( Jokinen Juhila 1999, Filander 2000.) Artikkelissa analysoin verkostoitumista koskevaa puhetta tutkimuksen ryhmähaastatteluaineistossa. Tätä puhetta herätti erityisesti esitetty keskusteluvirike Maanviljelijöiden verkostoituminen on riittämätöntä monialaisen yritystoiminnan kannalta katsottuna. Lisäksi verkostoitumispuhetta virittivät keskusteluvirikkeet Monialaistumisen edistäminen hoituu tehokkaammin seudullisella kuin kunnallisella tasolla, ja Pitäisikö monialaistumista ylipäätään edistää kunnassanne? Lähes kaikki muutkin keskusteluvirikkeet herättivät jonkin verran verkostoitumiseen liittyvää puhetta. Ainoastaan yrittäjän autonomiaa korostava väite ei sitä tehnyt. 3 Keskeiset käsitteet Tarkastelen tutkimuksessa tuotettua maatilojen monialaistamista koskevaa haastattelupuhetta kahden laajan käsitteen, verkostoitumisen ja sosiaalisen pääoman käsitteiden avulla. Seuraavassa esittelen miten monialainen maatila, verkostoituminen sekä sosiaalinen pääoma ymmärretään tässä artikkelissa. Monialayrityksellä tarkoitetaan yritystä, joka harjoittaa yritystoimintaa useammalla kuin yhdellä toimialalla. Monialaisuuden Maaseudun uusi aika 3/ 2008 9

määrittely voidaan kohdistaa yrityksen sijasta myös yrittäjään. Esimerkiksi portfolio-yrittäjällä on samanaikaisesti monta erillistä yritystä. (Westhead Wright 1998.) Monialaiseksi maatilayritykseksi (diversified farm) kutsutaan yhtälailla maatilaa, jolla harjoitetaan maatilatalouden lisäksi muun toimialan yritystoimintaa. Tällöin yrittäjää kutsutaan monialaiseksi maatilayrittäjäksi. Sara Carter (1998) jakaa monialaiset maatilat tiloihin, joissa muu yritystoiminta on sidoksissa maatilan resursseihin, sekä niihin, jotka eivät liity maatalouteen. Suuri osa maatilojen muusta yritystoiminnasta on liikevaihdolla mitattuna melko pienimuotoista. Esimerkiksi vuonna 2005 muun yritystoiminnan liikevaihto oli alle 10 000 euroa 39 prosentilla monialaisista maatiloista (Niemi Ahlsted 2007). Niinpä maatilojen monialaisuuden määritelmää tarkennetaan usein niin, että eri toimialojen osuus on vähintään kymmenen prosenttia koko yrityksen liikevaihdosta. Lähes kaikilla suomalaisilla maatiloilla harjoitetaan maatalouden lisäksi metsätaloutta. Monialaisuutta määriteltäessä maatilatalouteen sisällytetään sekä maatalouden että metsätalouden harjoittaminen. (Rantamäki- Lahtinen 2004: 13 14.) Monitoimisuudella (pluriactivity) puolestaan tarkoitetaan sitä, että maatilayrittäjän tulot muodostuvat useasta lähteestä maataloustulojen lisäksi, kuten maatilan ulkopuolella tapahtuvasta yritystoiminnasta tai palkkatyöstä (Peltola 2000: 11). Monialaistaminen on siis yritystoiminnan hajauttamista useammalle toimialalle. Sen vastakohtana voidaan pitää erikoistumista (Rantamäki-Lahtinen 2004: 17). Erikoistuminen voi tarkoittaa keskittymistä siihen, mitä yrittäjä osaa parhaiten, eli niin sanottuun ydinosaamiseen (esim. Ollus ym. 1998a, 1998b). Erikoistumisesta voidaan yhtäältä puhua silloin, kun maatilayrittäjä erikoistuu maatalouteen, eli yhden toimialan yrittämiseen. Toisaalta voidaan puhua erikoistumisesta maatalouden sisällä, esimerkiksi silloin kun yrittäjä erikoistuu yhden tietyn raaka-aineen tuotantoon. (Rantamäki-Lahtinen 2004: 17 21.) Keskusteluvirikkeessä ei käytetty sosiaalisen pääoman käsitettä. Tämä johtuu siitä, että aikaisemmassa tutkimuksessamme (Lahtinen Vehmasto 2005) totesimme käsitteen herättävän kuntatason toimijoissa assosiaatioita, jotka eivät siihen kuulu. Virheelliset tulkinnat saattoivat liittyä erikseen sosiaaliseen, pääomaan tai jopa sosialismiin. Käsite ei myöskään ole kaikille haastateltaville entuudestaan tuttu. Verkostoitumisen käsite sen sijaan on vakiintunut arkielämän puheeseen, ja samalla se on myös erilaisten sosiaalisen pääoman käsitteiden keskeinen osa. Taloustieteessä verkostoja pidetään uusina taloudellisen toiminnan organisaatiomuotoina, jotka poikkeavat vapaiden markkinoiden tai yrityshierarkioiden organisoitumisesta (Miettinen ym. 2006). Tästä näkökulmasta katsoen verkostomainen yritystoiminta mahdollistaa eri toimijoiden toisiaan täydentävien resurssien yhdistämisen. Taloudellinen verkostoituminen tarkoittaa strategista kumppanuutta 4 muiden yrittäjien tai yritysten kanssa (Varamäki ym. 2003). Verkostomaisessa yritystoiminnassa kukin yritys keskittyy ydinosaamiseensa, ja hankkii muun osaamisen ja palvelut partnereilta (Ollus ym. 1998a, 1998b). Yritykset siis ottavat paikkansa verkostossa erikoistumalla tiettyihin osaamisalueisiin (TT 2001: 10). Verkostossa yritys voi keskittyä kapeampaan osaamisen alueeseen, mutta kehittyä siinä kilpailukykyiseksi huippuosaajaksi. Verkostoitumalla yritys voi karsia ydintoimintojensa ulkopuoliset rönsyt ja niihin sitoutuneen pääoman. (Niemelä 2002: 95, 98.) Verkostot ovat myös keskeinen osa sosiaalisen pääoman käsitteen sisältöä. Sosiaalisen pääoman käsitteen viime vuosikymmenten kehityksessä voidaan karkeasti ottaen nähdä kaksi kehitysjuonnetta, jotka ovat vieneet käsitettä jossakin määrin eri suuntiin. Ensimmäinen suuntaus korostaa vahvojen, tiiviiden, pitkäaikaisten, yhteisön sisäisten verkostojen ja suhteiden merkitystä. Tätä suuntausta edustaa sosiologi James S. Coleman (1988), jonka mukaan yhteisön etua korostavien normien ylläpito edellyttää sosiaalisen rakenteen sulkeutu- 10 Maaseudun uusi aika 3/ 2008

Kuva 1. Tutkimuksen ryhmähaastattelujen verkostoitumispuheen analyysissä käytettävä tulkintakehys. neisuutta, eli yhteisön sisäisiä tiheitä sosiaalisia verkostoja. Politiikan tutkija Robert D. Putnam (1993) omaksui colemanilaisen sosiaalisen pääoman käsitteen, joten myös hän korosti tiheiden vastavuoroisuuteen perustuvien horisontaalisten suhteiden merkitystä. Toinen sosiaalisen pääoman suuntaus korostaa puolestaan heikkojen, aukkoisten, yhteisöstä ulospäin suuntautuvien, satunnaisten sosiaalisten verkostojen ja suhteiden merkitystä. Tätä suuntausta edustaa taloussosiologi Mark Granovetter (1973) ja hänen hypoteesinsa heikkojen siteiden vahvuudesta. Hypoteesin mukaan yhteisön ulkopuolelle suuntautuvat heikot siteet ovat keskeisiä erityisesti uuden tiedon välittymiselle. Verkostoanalyytikko Ronald Burt (1997) vei tämän ulottuvuuden tarkastelua eteenpäin teoriallaan sosiaalisten suhteiden rakenteellista aukoista. Burtin teorialle on keskeistä toimijan sijoittuminen verkostossa. Toimija voi saada informaatio- ja kontrollihyötyjä keskeisestä verkostoasemastaan. (Ruuskanen 2001.) Heikot siteet välittävät tehokkaasti informaatiota, koska ne yhdistävät yksilöitä muuten erilaisista tai maantieteellisesti etäisistä ryhmistä (Pietiläinen ym. 2005: 18). Ne voivat myös olla yrittäjälle se suunta, johon kasvattaa verkostoaan, ja löytää uusia samanmielisiä yhteistyökumppaneita (Varamäki ym. 2003: 9). Sosiaalisen pääoman käsitteelle on vuosisadan vaihteen tienoilla rakennettu teoreettista kehikkoa, joka yhdistää näiden kahden, vahvojen ja heikkojen, suhdemuotojen tarkastelun (esim. Nahapiet Ghoshal 1998, Lin 1999, Woolcock 2000, Ruuskanen 2001, Adler Kwon 2002). Myös Putnam (2000) havaitsi sosiaalisen pääoman kahtalaisen luonteen ja lavensi käsitettään jakamalla sen yhdistävään ja sitovaan ulottuvuuteen. Putnamin (1993: 174 175) mukaan tiiviys ei toimi yhteistyön ja luottamuksen hyväksi, jos verkoston toimijat eivät ole tasavertaisessa, horisontaalisessa, suhteessa toisiinsa nähden. Suhteen vertikaa- Maaseudun uusi aika 3/ 2008 11

lisuus aiheuttaa epäsymmetrisiä velvoitteita ja riippuvuutta, jotka lisäävät opportunistisen käytöksen kannustimia, mikä voi johtaa epäluottamuksen noidankehään. (Johanson 2000: 145.) Monet yritystoiminnan verkostoja ja sosiaalista pääomaa tarkastelleet tutkijat ovat ottaneet teoreettiseksi lähtöoletukseksi yhdistelmän, jossa katsotaan sosiaalisen pääoman optimitason, taloudellisen toiminnan kannalta katsottuna, sijoittuvan jollekin näiden kahden sosiaalisen suhderakenteen ääripään tiiviin ja aukkoisen välille. (Esim. Johanson Uusikylä 1998, Johanson 2000, Westerlund Bolton 2003.) Yritystalouden verkoston vahvuudeksi katsotaan se, että siihen sisältyy sekä heikkoja että vahvoja siteitä (Paija 1998b: 46). Verkostojen lisäksi sosiaalisen pääoman keskeinen elementti on luottamus. Luottamus on laaja ja monitahoinen käsite, jota tässä yhteydessä on mahdollista sivuta vain lyhyesti. Adam Seligman (2000) erottaa systeemisen luottamuksen ja henkilöihin liittyvän luottamuksen. Systeeminen luottamus ilmenee suhteessa abstrakteihin järjestelmiin ja henkilökohtainen luottamus suhteessa tiettyyn henkilöön. Verkostomainen yrittäjyys vaatii luottamusta sekä verkostomaista organisoitumista kohtaan, että kumppaneita kohtaan (Ruuskanen 1999: 42). Tulkintakehys Tarkastelin tutkimuksessa tuotettua maatilojen monialaistamista koskevaa haastattelupuhetta kahden käsitteen, verkostoitumisen ja sosiaalisen pääoman käsitteiden avulla. Muodostin tulkintakehyksen ryhmähaastattelujen verkostoitumispuheen ja sosiaalisen pääoman välisen yhteyden analyysiä varten. (Ks. kuva 1.) Tulkintakehyksen jaottelu vastaa pääpiirteittäin Petri Ruuskasen (2001) tekemää jaottelua sosiaalisen pääoman elementeistä sen lähteisiin, mekanismeihin ja tuotoksiin. Analyysikehikkoon erittelemäni sosiaalisen pääoman elementtien sisältöjen lyhyet kuvaukset olen koostanut pääosin neljässä eri lähteessä (Nahapiet Ghoshal 1998, Lin 1999, Ruuskanen 2001, Adler Kwon 2002) esitetyistä tulkinnoista, joissa on mielestäni keskenään yhtenevät perusperiaatteet. Aloitin analyysin keräämällä ryhmähaastattelujen kaikki verkostoitumiseen ja yhteistoimintaan liittyvät puheet. Sen jälkeen lajittelin ne teemoittain puheen kirjaimellisen sisällön mukaan. Temaattisesti verkostoitumisväite viritti puhetta maatalousyrittäjien yhteistyön määrästä, yleensä puutteista ja puutteiden syistä, yhteistyön lisääntymisestä ja sen muodoista, yhteistyön eduista ja edellytyksistä sekä sen edistämismahdollisuuksista. Lisäksi syntyi puhetta kehittäjien verkostoitumisesta eri alueellisilla tasoilla, kehitettävien verkostoitumisesta kehittäjien kanssa, sekä puhetta verkostoitumisen ja monialaistumisen suhteesta. (Vehmasto 2008: 23 30.) Jaottelin aineiston verkostoitumispuheesta havaitsemani teemat analyysikysymysten avulla kolmeen pääluokkaan: lähteisiin, mekanismeihin ja tuotoksiin. Ensimmäiseen luokkaan osoitin teemat, jotka vastasivat sisällöllään kysymyksiin ketkä toimivat ja millaisessa verkostossa. Toiseen luokkaan osoitin teemat, jotka luonnehtivat millaista vuorovaikutusta tietynlainen verkostoituminen edellyttää ja tuottaa. Kolmannen luokan teemat kertoivat mitä etuja tai riskejä verkostoituminen tuottaa tai on tuottanut. Tulokset Käsittelen seuraavassa empiiriset verkostoitumispuheen teemat niin, että ensin erittelen miten haastateltavat puhuvat verkostoitumisen ja yhteistyön muodoista, eli sosiaalisen pääoman lähteistä. Sitten käsittelen verkostoitumisen edellytyksiin ja esteisiin liittyvät teemat, eli sosiaalisen pääoman mekanismeihin liittyvän puheen. Tämän jälkeen paneudun puhuttuihin yhteistyön etuihin, eli sosiaalisen pääoman tuotoksiin. Lopuksi analysoin verkostoitumisen ja monialaistamisen sekä yhteisöllisyyden ja yrittäjyyden suhdetta koskevaa puhetta. Kaksi viimeistä teemaa 12 Maaseudun uusi aika 3/ 2008

ovat puhuntaa, joka käsittelee laajasti tutkimusasetelman kokonaissisältöä. Verkostoitumisen ja yhteistoiminnan muodot Puhe monialaistamisen edistämisestä seudullisella tasolla toi selkeästi esiin piirteet sosiaalisen pääoman keskustelun kahdesta pääsuuntauksesta. Yhtäältä puhuttiin kehittäjien heikkojen siteiden merkityksestä informaatiokanavina, ja korostettiin neuvojien verkostoitumisen tärkeyttä laajallekin alueelle paikallistason ulkopuolelle. Toisaalta painotettiin henkilökohtaisten vahvojen neuvoja-yrittäjäsuhteiden tärkeyttä kehittämistoiminnassa. Kun osapuolet tuntevat toisensa, ehkä jo pitkältäkin ajalta, suhteeseen sisältyy vahvat henkilökohtaisen luottamuksen elementit. Tällöin myös niin sanotun hiljaisen tiedon on mahdollista välittyä osapuolten kesken (Toivola 2006: 79). Aineistossa alihankinnan epäsymmetristen joustotarpeen ja sitoutumisen haittojen esitettiin lieventyvän hankkimalla useita asiakkaita tai tekemällä alihankintaa yhdessä. Perinteinen alihankintasuhde on ollut hintakilpailuun perustuva matalan luottamustason vertikaalinen suhde (Ruuskanen 1999). Hintakilpailu on kova tie, joka ei pitkällä aikavälillä ole mielekäs strategia maaseutuyrittäjälle. Yksinkertaisen kapulan tekemisessä on vaikea kilpailla matalan työnhinnan maiden kanssa. Monimutkaiset komponentit puolestaan vaativat viimeisen päälle olevien koneiden hankintaa, mikä yksipuolisen sitoutumisen tilanteessa ei tunnu rationaaliselta strategialta. Suhteen syveneminen laatukilpailun, läheisen yhteistyösuhteen tai strategisen kumppanuuden tasolle sisältää horisontaalista luottamusta, vastavuoroisuutta ja symmetristä sitoutumista. Tällöin edellytykset pitkäaikaiseksi yhteistyösuhteeksi paranevat. (Ks. Paija 1998b, Puupponen Taipale 2008: 31.) Työosuuskuntien avulla uskottiin olevan mahdollista tehdä urakkatarjouksia, joissa yhdellä yrittäjällä olisi liikaa työtä. Samalla mahdollistuisi työnjako vuorottelun avulla, jolloin palvelun tuottaminen varmistuisi. Osakeyhtiömuotoisen, mutta ilmeisen verkostomaisesti toimivan, juurespakkaamon edustaja mainitsi yhteisen pakkaamon tuovan samantyyppisiä etuja kuin osuustoiminnan eduksi on havaittu: tuottajat voivat yhdessä sopia kuka tuottaa mitäkin, jolloin vältetään keskinäinen kilpailu, mutta asiakkaille voidaan varmistaa tuotteiden saatavuus. Samalla voidaan jakaa välttämättömiä toimintoja eri henkilöiden tehtäviksi kunkin kykyjen ja mahdollisuuksien mukaan. (Vrt. Jokinen Puupponen 2006.) Juridisesti organisoituneen verkoston etu on, että sitä koskevat yksityiskohtaiset lait, toisin kuin vapaamuotoisissa verkostoissa, joissa ei ole valmiina sääntöjä reiluuden takaamiseksi (Sayer 2004). Kiinnostus yhtiöittämiseen onkin kasvanut muun yritystoiminnan ja yhteistyön lisääntyessä (Enroth ym. 2007). Jos verkoston kasvu on pelkästään esimerkiksi markkinaehtoisten alihankintasuhteiden määrällistä lisääntymistä, eikä verkoston laadullista kehittymistä tapahdu, ei kysymyksessä ole yhteistyöverkosto vaan markkinat. Verkoston laadullinen kehitys edellyttää luottamuksen, molemminpuolisen sitoutumisen, vastavuoroisuuden, avoimen vuorovaikutuksen, strategisen intensiteetin ja sisäisen työnjaon kehittymistä (esim. Ruuskanen 1999, Varamäki ym. 2003, Pietiläinen ym. 2005). Verkostoitumisen edellytykset Suuri osa haastateltavista mainitsi yhteistyön edellytykseksi henkilökemioiden toimimisen. Maantieteellistä läheisyyttä ei pidetty yhteistyön välttämättömänä edellytyksenä, koska se ei takaa, että ihmisten väliset suhteet toimivat. Samanhenkisiä kumppaneita etsitään laajaltakin alueelta. Kontaktihalukkuus laajemmalle alueelle näyttää aineiston perusteella lisääntyneen ilmeisesti yrittäjäpolven nuorenemisen ja viestinnän helppouden kautta. Tässä näkyy paikallisyhteisön pienevä merkitys ja intressiyhteisöjen kasvava merkitys maaseudullakin (ks. Holmila 2001). Voidaan olettaa, että nuoremman yrittäjäpolven keskuudessa pai- Maaseudun uusi aika 3/ 2008 13

kallisyhteisön merkitys pienenee entisestään ja intressiyhteisön merkitys kasvaa. Myös maatalousneuvonnassa on todettu, että yhteistyökumppaneiden välinen luottamus ja samanhenkisyys, ovat yhteistyön ehdottomia edellytyksiä (Maaseutukeskusten liitto 1999). Termien henkilökemia ja samanhenkisyys arkikäytössä tullaan lähelle identifioitumisen käsitettä. Identifioituminen, eli samaistuminen, onnistuu silloin kun toimijoilla on jokin yhteinen nimittäjä. Burtin (2000: 285) mukaan sosiaalisesti samankaltaiset ihmiset solmivat luontaisesti suhteita keskenään ja ylläpitävät niitä, koska he viettävät aikaansa samoissa paikoissa. Samasta syystä heillä on usein yhteisiä intressejä. Yhteinen intressi, oli se sitten taloudellinen tai sosiaalinen, on keskeinen vuorovaikutusta ja yhteistyösuhteen kehittymistä ohjaava tekijä. Verkostoitumisen edellytyksistä tuotiin esiin, että sille täytyy olla olemassa todellinen tarve. Hyvälle verkostosuhteelle ja verkostomaiselle yritystoiminnalle on ominaista, että se hyödyttää kaikkia osapuolia ja siihen liittyminen on vapaaehtoista. Se on yritysten välistä taloudellista ja sosiaalista yhteistyötä, joka perustuu ennen kaikkea luottamukseen. (TT 2001: 6.) Strateginen kumppanuus vaatii vahvaa kumppaniin kohdistuvaa luottamusta, joka koskee niin hänen rehellisyyttään, avoimuuttaan, oikeudenmukaisuuttaan, kykyjään kuin luotettavuuttaankin (Varamäki ym. 2003). Verkostomainen yritystoiminta vaatii luottamusta sekä kumppaneita että verkostosysteemiä kohtaan (Ruuskanen 2000: 107 ). Läheinen yhteistyösuhde vaatii myös vastavuoroista sitoutumista yhteistyöhön. Vastavuoroisuus voi olla siinä määrin yleistynyttä, että kumppanin eduksi toimimisesta ei edellytetä välitöntä vastiketta. Verkostomaisessa yritystoiminnassa on keskeistä, että yhteistyön hyödyt pitkällä tähtäimellä jakautuvat osapuolien kesken oikeudenmukaisesti. Jos yhteistoiminta on sen muotoista, että pelisääntöjä sen toiminnalle ei ole määritetty, niitä joudutaan jatkuvasti vuorovaikutteisesti rakentamaan (ks. TT 2001). Yhteistoiminnan pelisääntöjen määrittäminen edellyttää avointa ja sujuvaa kommunikaatiota kumppaneiden kesken. Pelisääntöjen puuttuminen tai epäselvyys voi koitua verkostoitumisen ja sen etujen esteeksi. Verkostoitumisen esteet ja riskit Yhdeksi verkostoitumisen esteeksi mainittiin kartellisyytteen pelko. Kilpailevien yritysten välinen yhteistyö on perinteisesti tuomittu kilpailua vääristävänä ja tehottomuutta synnyttävänä markkinahäiriönä (Paija 1998b: 50). Yhtäältä puhuttiin yhteisvastuullisen hinnoittelun puolesta, ja toisaalta epätervettä hintojen polkemista sekä yritysideoiden matkimista vastaan. Runsas puhe itsenäisyyden merkityksestä verkostoitumisen esteenä kääntyy yrittäjän itsenäisyyden menettämisen riskiksi. Keskeiseksi nousee luottamus siihen, että suhteet todella tukevat, eivätkä kavenna, omaa itsellisyyttä. Verkostoitumisen kehittymisen kannalta onkin todettu olevan olennaista, millaisena yrittäjät kokevat yhteistyön autonomiansa kannalta. (Ruuskanen 2000: 107.) Riippumattomuuden tarve oli eniten mainittu syy verkostoitumisen puutteen aiheuttajana. Se tuli esiin kaikkien haastateltavien ryhmien puheessa verkostoitumisen puutteiden tärkeimpänä syynä. Autonomian menettämisen pelon on aikaisemmissa tutkimuksissakin todettu olevan tärkeä syy verkostoitumisesta pitäytymiseen (TT 2001: 14, Puupponen Taipale 2008: 28). Itsenäisyyden korostus liittyy työn ilmaisullisiin arvoihin, jonka korostaminen voi olla osa yrittäjäksi identifioitumista (Katila 2000). Yhdessä monialaisten yrittäjien ryhmässä haastateltavat rakensivat itsestään alkujutustelun aikana kuvaa toisinajattelijoina ja tulta päin menevinä taistelijoina, jotka ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon. Tällaisissa kuvauksissa korostuu yrittämiseen liitetty yksilösuoritus, eikä niinkään yhteistoiminta vaikkakin haastattelun edetessä ryhmän jäsenet osoittautuivat olevan vahvasti verkostoituneita yrittäjiä. Itsenäisyyden ja riippumattomuuden voimakas 14 Maaseudun uusi aika 3/ 2008

painotus kuuluu talonpoikaisiin arvoihin (Katila 2000, Lassila 2006: 92). Myös pienyrittäjyys on traditionaalisesti ymmärretty individualistisena attribuuttina (Ruuskanen 1999), vaikka ajatus taloudellisen ja sosiaalisen yhteydestä ei olekaan uusi (esim. Nousiainen 2008: 15). Verkostomaisessa yritystoiminnassa kyse on siitä, missä määrin yritys on halukas vaihtamaan omaa riippumattomuuttaan verkoston tarjoamiin etuihin ja mahdollisuuksiin (TT 2001: 14, Puupponen Taipale 2008: 28). Verkostoituva pienyrittäjä joutuu muovaamaan omaa yrittäjyysidentiteettiään osittain uudelleen (Puupponen Taipale 2008: 28). Sosiaalisen pääoman näkökulmasta verkostomainen yritystoiminta edellyttää jossakin määrin luopumaan yrittäjän individualismista verkostoyhteisöllisyyden hyväksi. Yrittäjäsukupolven vaihtuessa itsellisyyden korostus verkostoitumisen esteenä on ilmeisesti heikkenemässä, sillä haastateltavat toivat yksimielisesti esiin, että verkostoituminen ja yhteistyö ovat viime vuosina merkittävästi lisääntyneet. Myös verkostoitumisen edut olivat iskostuneet hyvin haastateltavien puheeseen. Verkostoitumisen edut Verkostomaiseen toimintaan liitetyt edut olivat instrumentaalisia, kuten taloudellisia ja tiedollisia, ekspressiivisiä ammatti-identiteetin vahvistumiseen liittyen, sekä affektiivisia jaksamiseen ja sosiaaliseen tukeen liittyen. Keskeisimpinä etuina yhteistyölle ja verkostoitumiselle nähtiin kustannussäästöt. Toisena etukokonaisuutena tuli esiin pienten tuottajien toimitusvarmuuden parantaminen sekä mahdollisuus toimittaa suurempia määriä ja muodostaa monipuolisempia tuote- tai palvelukokonaisuuksia. Samalla voidaan toteuttaa yhteismarkkinointia ja parantaa asiakaspalvelua. Kolmas mainittu verkostoitumisen etu koski erikoistumisen mahdollisuutta: verkostossa voidaan hyödyntää toimijoiden erilaisia taitoja, ja kaikkien ei tarvitse osata kaikkea. Neljäs etu oli työmäärän ja työhuippujen tasaamismahdollisuus, mikä liittyy jaksamisen paranemiseen. Viidentenä yhteistoiminnan mukana tulevana etuna on tiedonvaihtoon ja oppimiseen liittyvät asiat. (Vehmasto 2008: 22 30) Verkostoitumisen edut tulivat haastatteluissa esiin kiistattomina. Ryhmähaastateltavat eivät suoraan nimenneet lainkaan verkostoitumisen riskejä. Esimerkiksi tuotteen laatuun, yrityksen maineeseen tai talouteen kohdistuvia riskejä ei mainittu, vaikka pienyritysten keskinäisen riippuvuuden aiheuttamista riskeistä on raportoitu (Paija 1998b, TT 2001, Jokinen Puupponen 2006, Puupponen Taipale 2008). Verkostoitumisen tärkeyttä arvotettiin aineiston kokonaisuuteen nähden poikkeuksellisen myönteisesti. Ainoastaan yksi kehittäjä toi esiin, että verkostoitumista on mahdollista arvottaa myös kielteisesti: vaikka monelle se on jo, yhtä suuri kirosana kuin projekti. Myös verkostoitumisen edistämistä arvotettiin positiivisesti, vaikka monialaistamisen edistämistä ja kehittämishankkeita kohtaan esitettiin runsaasti varauksia (Pyysiäinen 2007). Verkostoitumisen ja monialaistamisen suhde Aineistossa puhuttiin yhtäältä verkostoitumisen ja toisaalta monialaistamisen edistämisestä. Nämä kaksi edistämispuhetta kietoutuivat lisäksi yhteen niin, että verkostoitumisen edistämistä pidettiin myös keinona edistää maatilojen monialaistamista. Ryhmähaastattelujen puheessa verkostoituminen näyttäytyi joko monialaistamista tukevana asiana tai sen vaihtoehtona. Kehittäjä kommentoi keskusteluvirikettä Pitäisikö monialaistumista ylipäätään edistää kunnassanne? niin, että monialaistamisesta pitää pyrkiä joillakin maatiloilla eteenpäin, jotta uudesta elinkeinosta muodostuisi pääelinkeino. Erikoistumista pidettiin joidenkin yritysten toiminnan kannalta järkevämpänä vaihtoehtona kuin monialaistamista. Tätä perusteltiin sillä, että näin ei hajoteta työvoimaa, osaamista ja taloudellisia resursseja monenlaiseen toimintaan. Tällaiseen puheeseen sisäl- Maaseudun uusi aika 3/ 2008 15

tyvät verkostomaisen yritystoiminnan keskeiset edut: työvoimaresurssin riittävyyden paraneminen, mahdollisuus keskittyä ydinosaamiseen ja kehittymiseen siinä, sekä taloudelliset edut. Toisen kehittäjän mukaan liian isojen tuotantokokonaisuuksien tekeminen pienessä yrityksessä on hyvin työlästä. Ratkaisuna esitettiin verkostoitumista niin, että yritys erikoistuu tiettyyn tekemiseen. Metallialan alihankintaa tekevä monialainen yrittäjä otti esiin ajoitusongelman, kun toimitustilaus ja kylvöaika osuvat päällekkäin. Hän uskoi, että maataloustuotanto keskittyy tulevaisuudessa yhä enemmän joillekin tiloille, ja toisilla tiloilla harjoitetaan muuta yritystoimintaa. Verkostomaista elintarvikkeen jatkojalostusta harjoittava monialainen yrittäjä oli päätynyt ulkoistamaan maanviljelyn sekä sen lisäksi tuotantoketjun alkupäästä lihaeläinten kasvatuksen ja teurastuksen. Verkostoituminen voikin olla organisaation sisällä olevien toimintojen ulkoistamista eli divergoivaa verkostoitumista. Ulkoistetut toiminnot ovat tyypillisesti niitä, jotka eivät kuulu yrityksen ydinosaamiseen. Konvergoivassa verkottumisessa yritys hankkii omien toimintojensa ja osaamisensa ympärille täydentävää osaamista ja resursseja markkinoilta. Yrityksen näkökulmasta verkostoitumisessa on kyse valinnasta tehdäkö itse vai ostaako markkinoilta. (TT 2001: 6 9.) Verkostoitumisen eduista puhuttiin siis myös perusteltaessa monialaisuudesta pidättäytymistä. Monialaistaminen, eli yritystoiminnan harjoittaminen usealla toimialalla, tarkoittaa resurssien, osaamisen, pääomien ja työpanoksen hajottamista. Verkostomaisessa yritystoiminnassa sen sijaan erikoistutaan ja keskitytään ydinosaamiseen, ja hankitaan puuttuvat resurssit kumppaneilta (Ollus ym. 1998a, TT 2001). Tällöin keskusteluvirikkeenä käytetty verkostoitumisväitekin on paradoksaalinen: kun verkostoituminen kehittyy riittävän pitkälle, maatilayrittäjä keskittyy tekemään ydinosaamistaan ja ulkoistaa muut toiminnot, jolloin kyseessä ei enää ole monialainen maatilayritys, vaan verkostomaisesti toimiva maaseutuyritys. Kun yhteisöllisyys on mielletty osaksi maaseudun arkielämää (esim. Lassila 2006), maaseudulla toimiva yritys, oli se sitten maaseutuyritys tai monialainen maatilayritys, joutuu käytännön tilanteissa ratkaisemaan positionsa suhteensa toimintaympäristönsä yhteisöön. Yritystoiminnan ja yhteisöllisyyden suhde Aineistossa esiintynyt paheksunta siitä, että jotkut tekevät ilmaiseksi töitä tai palveluksia esimerkiksi kesäasukkaille, on paradoksaalinen sosiaalisen pääoman näkökulmasta. Epävirallinen naapuriapu kun on vahva merkki yhteisöllisyydestä. Haastateltavat kuvasivat maaseudun yhteisöllisyyden muutosta, kun työssä käydään kylän ulkopuolella tai kun työ muuten vie paljon aikaa ja energiaa. Yksilön ja paikallisyhteisön välinen sidos on heikkenemässä maaseudullakin ja yksityinen ihminen on tullut autonomisemmaksi suhteessa yhteisöön (Holmila 2001). Traditionaalisten yhteisöjen normi keskinäisestä avusta on aikaisemmin vaikuttanut siihen, että sellaisen yhteisön jäsenet ovat mieluummin kaupallisessa suhteessa yhteisön ulkopuolisiin tahoihin. (Granovetter 2000: 259). Kun paheksunta kohdistuu ilmaisen työn tekemiseen yhteisön sisällä, voidaan olettaa, että tämä normi on heikkenemässä maaseutuyhteisössä. Tiiviissä paikallisyhteisössä voi konkretisoitua niin sanottu vapaamatkustajuus-ongelma, jossa yhteisön normeja käytetään yksipuolisesti hyväksi. Alejandro Portesin (1998) mukaan ei ole olemassa näkymätöntä kättä, joka takaa, että sosiaalinen pääoma generoi optimaalisen tuloksen kaikkien kannalta. Tiiviin sosiaalisen suhteen nurjana puolena voi esiintyä normien hyväksikäyttöä oman edun tavoitteluun (Portes Sensenbrenner 1993, Portes Landolt 1996, Adler Kwon 2002). Myös yritysideoiden matkiminen tai hintojen poljenta voivat olla tiiviin paikallisyhteisön nurjia puolia. Ilmaisen työn normi on ollut keskeinen osa talonpoikasta yhteisöllisyyttä (Katila 2000: 216), mutta siihen on perinteisesti sisältynyt 16 Maaseudun uusi aika 3/ 2008

vastavuoroisuuden velvoite. Ilmaisen työn tekeminen maatilalla on erityisesti koskenut potentiaalista jatkajaa. Jatkajan tekemä ilmainen työ on ikään kuin maksettu, tosin pitkällä viiveellä, sukupolven vaihdon yhteydessä, jolloin jatkajalta ei ole vaadittu markkinamääräistä hintaa tilan lunastamiseksi. (Vrt. Silvasti 2004a.) Samoin maanviljelysyhteisöjen perinteistä ilmaisen työn muotoa, talkootyötä, on määritellyt vastavuoroisuuden periaate. Viljelijäperheet ovat auttaneet toisiaan, kun jokin työ on vaatinut lisätyövoimaa. Työhön osallistuneet ovat voineet luottaa siihen, että tarvitessaan he saavat vastapalveluksena takaisin ilmaista työvoimaa. (Katila 2000: 216, 232.) Aineiston puheessa tuotiin esiin, että liian alhainen työn hinnoittelu tai ilmaisen työn tekeminen naapuriapuna voi viedä yrittämismahdollisuuksia lähialueelta. Maaseudulle ominainen perinteinen naapuriapu voi näin toimia yrittämismahdollisuuksia vastaan etenkin silloin, jos työtä ei tehdä edes vastavuoroisuuden periaatteella, vaan kiitospalkalla. Edelleen paradoksaalisena sosiaalisen pääoman näkökulmasta voidaan pitää sitä, että yhteisöllisyyden murtuminen tarjoaa työtilaisuuksia esimerkiksi hoiva- tai kunnossapitoyrityksille. Maaseudun yrittäjyyden edistämisen ja yritystoiminnan kannattavuuden kannalta tämä muutos on kuitenkin myönteinen. Ilmaisen työn normi näyttää Saija Katilan (2000: 218) mukaan murtuvan maanviljelijä-yrittäjäperheissä erityisesti silloin, kun tiloilla siirrytään maatilatalouden piiristä muuhun yritystoimintaan. Myös yhdistelmä, jossa muun yritystoiminnan yhteistyötä määrittelevät yritystalouteen liittyvät normistot ja sopimukset, mutta perinteisiä talonpoikaisia arvoja liittyy maatilatalouden hoitoon, on yleinen. Vaikka moraalijärjestyksen arvot ja normit siirtyvät maatiloilla yhä sukupolvelta toiselle, ne eivät siirry automaattisesti tai muuttumattomina. (Katila 2000: 219, 233.) Yhteiskunnallinen yksilön omaa vastuuta ja yrittäjyyttä hehkuttava puhetapa on todennäköisesti osaltaan vaikuttanut yhteisöllisten arvojen muutokseen. Kuitenkin esimerkiksi itsenäisyyden voimakas korostaminen on elänyt rinnan talkootyöperinteen kanssa talonpoikaisessa kulttuurissa (Katila 2000). Samalla tavoin yhtäältä pienyrittäjyyden autonomian korostus ja toisaalta yhteistoiminnan etujen yhdistäminen voivat muovata vähin erin kokemuksen ja reflektoinnin kautta puhetapoja uusista mahdollisista yrittäjäidentiteeteistä maaseudulla. Identiteetin rakentuminen ja rakentaminen tapahtuu kulttuurisesti vallitsevien puhetapojen kautta. (Silvasti 2001: 54 79, 241.) Kulttuuriset mallit eivät ole reflektoimattomia ja jäykkiä. Vaikka arvomallit eivät taittuisikaan, ne taipuvat. (Silvasti 2004b: 37, 42.) Verkostoituva maatilatalousyrittäjä joutuu punnitsemaan itsenäisyyden ja yhteistyönvälistä tasapainoa. Samoin hänen on haettava itselleen sopiva yrittäjyyden ja yhteisöllisyyden tasapaino toimintaympäristössään. Yrittäjäpolven nuoreneminen näyttää aineiston perusteella lisäävän yhteistyötä ja verkostoitumista, sekä helpottavan suuntautumista paikallisalueelta ulospäin etsimään yhteistyökumppaneita laajaltakin alueelta. Samalla nuoremman polven yrittäjämäinen toimintatapa on lisääntynyt (Lassila 2006: 95). Yhteisöllisyyden ja siihen sisältyneiden velvollisuuksien muutokset helpottavat yrittäjyyden toteuttamista yhteisön sisälläkin. Maaseudun paikallisyhteisöjen yhteisöllisyyden heiketessä ennen naapuriapuna tehdyistä ilmaisista töistä on tullut yleisesti hyväksyttyjä palkallisia työtilaisuuksia yrittäjille. Kun maaseutupolitiikan tavoitteena on yhtä aikaa sekä yhteisöllisyyden että yrittäjyyden edistäminen, tulee kehittämistoiminta niin sanottujen kehitettävienkin ratkaistavana olevan ongelman äärelle: mikä on yrittäjyyden ja yhteisöllisyyden sopiva suhde ja kenen kannalta (ks. myös Nousiainen 2008). Keskustelu Verkostoitumisen tärkeyden sisäistäminen oli haastateltavien keskuudessa tapahtunut ilman vastustusta. Vain yksi haastateltava toi esiin mahdollisuuden vastustaa verkostoitumispu- Maaseudun uusi aika 3/ 2008 17

heen normatiivisuutta pitämällä sitä kirosanana. Yhteistyön edut pienille yrittäjille on tiedostettu, ja verkostoitumisen tärkeys on tehokkaasti tunkeutunut osaksi maatilayrittäjien tietoisuutta ja puhetapaa: verkostoitumisen etuja tai tärkeyttä ei kiistetty aineistossa lainkaan. Kuten Petri Ruuskanen (1999: 55) toteaa, puhe yhteistyön eduista ja välttämättömyydestä on rekisteröity ja ymmärretty. Verkostomainen yrittäjyys vaatii kuitenkin luopumaan osasta itsenäisyyttä. Se vaatii luottamusta verkostomaista toimintaa kohtaan, sekä uskoa siihen, että yhteistyö voi myös tukea itsellisyyttä yritystoiminnan edellytysten parantuessa. Verkostoitumispuhe on keskeinen osa niin sanotun projektiyhteiskunnan puhetapaa (esim. Boltanski Chiapello 2005, Sulkunen Rantala 2006). Verkostoitumisesta on tullut normatiivinen malli, jolla määritetään menestyksekästä yritystoimintaa ja jopa hyvää elämää. Menestyäksemme meidän on jatkuvasti rakennettava uusia verkostoja ja pidettävä yllä vanhoja. Samalla verkostoitumispuhe liittyy osana kulttuuriseen muutokseen, jossa yritystaloudellinen puhetapa on tunkeutunut kaikille elämänalueille (esim. Heiskala Luhtakallio 2006, Sulkunen Rantala 2006). Verkostoitumista on mahdollista tarkastella kriittisesti myös moraalifilosofian lähtökohdista. Andrew Sayerin (2004: 39) mukaan verkostot ovat yleensä perustaltaan välineellisiä. Ne ovat syntyneet, kun osallistujat ovat havainneet toistensa pitkän aikavälin tarpeiden ja päämäärien olevan yhteensopivia. Vaikka jäsenet voivat saada tukea toisiltaan, se tehdään pikemminkin oman pitkän aikavälin edun vuoksi kuin toisten tai yhteiskunnan hyvän vuoksi. Sayer toteaakin, että verkostot eivät välttämättä ole paljon muuta kuin kartelleja. Epämuodolliset verkostot eivät edellytä sääntöjä reiluuden tai tasapuolisuuden takaamiseksi, toisin kuin organisaatiot edellyttävät. Nämä ajatukset ovat lähellä Pierre Bourdieun (1986), ja kaukana Robert Putnamin (1993) sosiaalisen pääoman käsitteestä. Bourdieun kriittisen teorian näkökulmasta sosiaalinen pääoma on pääomaa vain tiettyyn ryhmään kuuluville. Putnamille puolestaan sosiaalinen pääoma on vähemmän välineellistä ja enemmän koko yhteisölle jakautuvaa yhteistä hyvää, joka generoi hyvänkehän kautta lisää hyvää. Maatilayrityksen monialaistamiseen liittyy korkea ylihajaannuttamisen riski (Rantamäki- Lahtinen 2004: 21, 50, 95, 110, 116). Kun yritys toimii verkostomaisesti, pääomia, resursseja, osaamista ja työaikaa ei jouduta hajottamaan monenlaiseen toimintaan. Verkostomaisessa yritystoiminnassa ydinosaamisen ulkopuoliset toiminnot ulkoistetaan, jolloin omalla osaamisalueella on paremmat mahdollisuudet kehittyä. Erikoistunut ja verkostomainen yritystoiminta voidaan ymmärtää vastakohtina (Rantamäki-Lahtinen 2004: 17). Erityisesti muuta yritystoimintaa harjoittavat haastateltavat toivat tämän puheissaan esiin. He käyttivät yritystalouden termistöä tämän seikan esiintuomisessa. Mainittiin, että monialainen maatilayritys on kuin konserni, puhuttiin maanviljelyn ulkoistamisesta ja ydinbisnekseen keskittymisestä perusteltaessa yritystoiminnan keskittämistä yhdelle toimialalle. Jos maaseudun kehittämispolitiikan tavoitteena on yhtä aikaa edistää sekä maatilayritysten monialaistamista että yritystoiminnan verkostomaista toimintatapaa, voivat edistämistoiminnan tavoitteet tuntua ristiriitaisilta yritystoimintaansa yritystaloustermistön kautta hahmottavasta maatilayrittäjästä. Erityisen paljon monialaisuuteen kohdistuvia yritystaloudellisia varauksia esitti monialaisuudesta luopunut maitokarjatilallinen. Hän oli luopunut menestyksellisestä juuston valmistuksesta, kun hänen oppisopimuksella koulutettu työntekijänsä oli yllättäen irtisanoutunut kevättöiden aikaan tilanteessa, jossa yrittäjäkumppanin työpanos oli kiinni pienten lasten hoidossa. Monialaistamisen edistäminen voi särähtää tällaisen modernin maatilayrittäjän korvaan aikana, jolloin muualla yritysmaailmassa kilpailukyvyn parantamiseksi erikoistutaan ydinosaamiseen, ulkoistetaan ydinosaamisen ulkopuolinen osa toimintaa ja haetaan puuttuvat panokset verkostoitumalla. 18 Maaseudun uusi aika 3/ 2008

Kun maatilojen monialaistaminen maaseutupoliittisena kehittämisvälineenä on kohdistunut maanviljelijöihin, mutta on tähdännyt maaseudun kehittämiseen, ovat kamppailevien kehittämisdiskurssien ainekset koossa. Laaja jatkotutkimuksen kenttä on avoinna sellaiselle analyyttiselle maaseudun kehittämisen ja sen perusteiden tutkimukselle, jolla ei ole minkään kehittämisdiskurssin normatiivista painolastia kannettavanaan. VIITTEET 1 Artikkeli on toteutettu osana hanketta Maatilojen monialaistuminen kunnan maaseudun kehittämispolitiikkana, jota on rahoittanut Maa- ja metsätalousministeriö Maaseutupoliittisen yhteistyöryhmän (YTR) suosituksesta. Tutkimushankkeen tavoitteena oli tarkastella, mitä edellytyksiä ja rajoitteita politiikalla on edistää maatilojen monialaistumista (Vihinen Vesala 2007: 6). Toimin tutkimushankkeessa yhtenä kuudesta haastattelijasta ja analysoin tuotetun aineiston verkostoitumispuheita käyttäen sosiaalisen pääoman käsitettä. Artikkelin jatkossa käytän monialaistumisesta aktiivista muotoa, eli monialaistamista. 2 Passiiviset maatilat ovat maatilatalouden verovelvollisia yksiköitä, joille kertyy esimerkiksi peltovuokratuloja. Passiivisia maatiloja, joilla ei harjoiteta omaa maataloutta, on noin 80 000, ja niiden määrä on kasvussa. (Tilastokeskus 2007b.) Maamme peltoalasta jo lähes kolmannes viljellään vuokrattuna. Aktiiviviljelijät edustavat kaikista pellonomistajista vain viidennestä. Peltoalasta he omistavat kuitenkin noin puolet. (Myyrä ym. 2008.) 3 Muut ryhmähaastatteluissa esitetyt väittämät yllämainittujen lisäksi olivat: Kunnassanne elintarvikkeiden jatkojalostus ohjaa maatalouden kehittämistä / Kuntanne haluaa profiloitua kesämökki- ja kulttuurikunnaksi - maatilojen muun yritystoiminnan kehittäminen tuntuu jäävän siksi vähemmälle huomiolle; Hankemuotoinen toiminta on tehokas keino maatiloilla harjoitettavan yritystoiminnan edistämiseksi; Maatilojen monialaistumista edistetään parhaiten koulutuksella, neuvonnalla ja tiedottamisella; Maatilojen monialaistuminen on kiinni viljelijöistä itsestään - sen edistäminen tulisi jättää heidän oman aktiivisuuden varaan; Maatiloilla harjoitettavan yritystoiminnan edellytykset riippuvat valtakunnallisen ja EUtason politiikasta ja markkinoista, eikä niihin siksi voida kunnissa juuri vaikuttaa; Mikä on mielestänne maatalouden ja maaseudun välinen suhde? (Ks. Vihinen Vesala 2007.) 4 Strateginen kumppani kuvaa alihankkijan kasvanutta roolia yrityksen kilpailukyvyn parantajana. Ali- ja osahankintasopimuksissa on alettu korostaa pitkäaikaisuutta kertaluonteisten hankintojen sijaan. Pitkäaikaisella sopimussuhteella pyritään tuotteiden laadun ja strategisen tiedonvaihdon parantamiseen Alihankintasuhde voi kehittyä yhteistyösuhteeksi vähitellen. Kun perinteisestä alihankinnasta on siirrytty strategista kumppanuutta kohti, yhteistyö on syventynyt. Samalla suhteen luonne on muuttunut epäluuloisesta ja etäisestä suhteesta kohti läheistä ja yrityksen kannalta elintärkeää, strategista suhdetta. (Paija ym. 1998a: 32 35.) Lähteet Adler, Paul S. Kwon, Seok-Woo 2002: Social capital: Prospects for a new concept. Academy of Management Review 27: 17 40. Anderson, Alistair R. Miller, Claire. J. 2003: Class matters: Human and social capital in the entrepreneurial process. The Journal of Socio- Economics 32: 17 36. Billig, Michael 1996: Arguing and Thinking: a rethorical approach to social psychology. Cambridge: University Press. 325 s. Boltanski, Luc Chiapello, Eve 2005: The New Spirit of Capitalism. Translated by Elliott, G. New York: Verso. 601 s. Bourdieu, Pierre 1986: The Forms of capital. Teoksessa: Richardson, J. G. (toim.) 1986: Handbook of theory and research for the so- Maaseudun uusi aika 3/ 2008 19

ciology of education. New York: Greenwood Press. s. 241 258. Burt, Ronald S. 1997: A Note on social capital and network content. Social Networks 19: 355 373. Burt, Ronald S. 2000: The Network Entrepreneur. Teoksessa: Swedberg, Richard. (toim.) 2000: Entrepreneurship The social science view. New York: Oxford University Press. s. 281 307. Carter, Sara 1998: Portfolio entrepreneurship in the farm sector: indigenous growth in rural areas? Entrepreneurship and Regional Development 10: 17 32. Coleman, James S. 1988: Social capital in creation of human capital. American Journal of Sociology 94: 95 200. Enroth, Ari Österman, Peter Harmoninen, Taina (toim.) 2007: Maatilayritysten yhtiöittäminen. ProAgria Maaseutukeskuksen Liiton julkaisuja 1040, Tieto tuottamaan 120. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy. 93 s. Fairclough, Norman 1997: Miten media puhuu. Tampere: Vastapaino. 280 s. Filander, Karin 2000: Kehittämistyö murroksessa sitoutuminen, sopeutuminen ja vastarinta julkisella sektorilla 1990-luvulla. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto, kasvatustieteen laitos. 248 s. Viitattu: 15.2.2008. Saatavilla internetistä: http://acta.uta.fi/pdf/951-44-4947-9.pdf Granovetter, Mark 1973: The Strength of weak ties. American Journal of Sociology 78: 1360 1380. Granovetter, Mark 2000: The Economic Sociology of Firms and Entrepreneurs. Teoksessa: Swedberg, R. (toim.) 2000: Entrepreneurship The social science view. New York: Oxford University Press. s. 244 275. Heiskala, Risto Luhtakallio, Eeva (toim.) 2006: Uusi jako Miten Suomesta tuli kilpailukykyyhteiskunta? Helsinki: Gaudeamus. 255 s. Holmila, Marja 2001: Kylä kaupungistuvassa yhteiskunnassa. Yhteisöelämän muutos ja jatkuvuus. Stakes: SKS. 158 s. Hyyryläinen, Torsti Rannikko, Pertti 2000: Eurooppalaistuva maaseutupolitiikka paikalliset toimintaryhmät maaseudun kehittäjinä. Tampere: Vastapaino. 207 s. Johanson, Jan-Erik Uusikylä, Petri 1998: Sosiaalinen pääoma verkostoissa. Sosiologia 1/1998: 17 27. Johanson, Jan-Erik 2000: Sosiaalisen pääoman tasapaino Verkoston tiiviys välineellisten hyötyjen ja yhteistyön edellytysten selittäjänä julkisessa organisaatiossa. Teoksessa: Kajanoja, Jouko Simpura, Jussi (toim.) 2000: Sosiaalinen pääoma: globaaleja ja paikallisia näkökulmia. Stakes ja VATT raportteja 252. Saarijärvi: Gummerus Kirjapaino Oy. s. 139 159. Jokinen, Arja Juhila, Kirsi 1999. Diskurssianalyyttisen tutkimuksen kartta. Teoksessa: Jokinen, Arja Juhila, Kirsi Suoninen, Eero (toim.) 1999. Diskurssianalyysi liikkeessä. Tampere: Vastapaino. s. 54 97. Jokinen, Arja 1999: Vakuuttelevan ja suostuttelevan retoriikan analyysi. Teoksessa: Jokinen, Arja Juhila, Kirsi Suoninen, Eero (toim.) 1999. Diskurssianalyysi liikkeessä. Tampere: Vastapaino. s. 126 159. Jokinen, Pekka Puupponen, Antti 2006: Paikallisuus kestävän ruoantuotannon perustana? Teoksessa: Silvasti, Tiina Mononen, Tuija (toim.) 2006: Ruokakysymys Näkökulmia yhteiskuntatieteelliseen elintarviketutkimukseen. Helsinki: Gaudeamus. s. 113 130. Katila, Saija 2000: Moraalijärjestyksen rajaama tila: Maanviljelijä-yrittäjäperheiden selviytymisstrategiat. Helsingin kauppakorkeakoulu. HeSe print. 257 s. Kytö, Hannu Tuorila, Helena Leskinen, Johanna 2006: Maaseudun vetovoimaisuus ja kuluttajien yksilölliset elämäntavat. Kuluttajatutkimuskeskuksen julkaisuja 2006/5. 35 s. Lahtinen, Eija Vehmasto, Elina 2005: Paikallisen kehittämistyön käsikirja Osallistavuus sosiaalisen pääoman kehittäjänä. 31 s. Saatavilla internetistä: http://www.kylatoiminta.fi/files/download/paikallisenkehittamistyonkasikirja.pdf Lassila, Hilkka 2006: Matkailutilan sukupolvenvaihdos talonpoikaisten arvojen ohjaamana prosessina. Jyväskylän yliopisto, Studies in Business and Economics 40. 207 s. Lehtonen, Heikki Pyykkönen, Perttu 2005: Maatalouden rakennekehitysnäkymät vuoteen 2013. MTT:n selvityksiä 100: 40 s. Lin, Nan 1999: A Network theory of social capital. 20 Maaseudun uusi aika 3/ 2008

Connections 22: 28 51. Maaseutukeskusten liitto 1999: Yhteistyöllä tuloksiin. Maaseutukeskuksen Liiton julkaisuja 935, Tieto tuottamaan 85. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy. 91 s. Malinen, Pentti Kytölä, Liisa Keränen, Heikki Keränen, Reijo 2006: Suomen maaseututyypit 2006. Maa- ja metsätalousministeriö 7/2006. Helsinki: maa- ja metsätalousministeriö. 67 s. Viitattu: 15.2.2008. Saatavilla internetistä: http://www.mmm.fi/ attachments/5enfdape1/5kyqnenof/files/ CurrentFile/MMMjulkaisu2006_7.pdf. Miettinen, Reijo Toikka, Kari Tuunanen, Juha Lehenkari, Janne Freeman, Stephanie 2006: Sosiaalinen pääoma ja luottamus innovaatioverkoissa. Helsingin yliopiston toiminnan teorian ja kehittävän työntutkimuksen yksikkö. Suomen Akatemian Sosiaalinen pääoma ja luottamusverkostot tutkimusohjelman (SoCa) julkaisuja. 125 s. Viitattu: 14.2.2008. Saatavilla internetistä: http://www.jyu.fi./erillis/agoracenter/tutkimus/ soca/julkaisut/miettinen et al 2006.pdf. MmVM 2006: Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan mietintö valtioneuvoston selontekoon maatalouspolitiikasta. MmVM 7/2006 vp - VNS 4/2005 vp. Viitattu: 14.2.2008. Saatavilla internetistä: http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/mmvm_7_2006_p.shtml. Myyrä, Sami Pouta, Eija Hänninen, Harri 2008: Suomalainen pellonomistaja. Maa- ja elintarviketalous 115. 125 s. Nahapiet, Janine Ghoshal, Sumatra 1998: Social capital, intellectual capital and the organizational advantage. Academy of Management Review 23 (2): 242 266. Niemelä, Seppo 2002: Menestyvä yritysverkosto. Verkostonrakentajan ABC. Helsinki: Edita. 136 s. Niemi, Jyrki Ahlstedt, Jaana (toim.) 2006: Suomen maatalous ja maaseutuelinkeinot 2006. Maaja elintarviketalouden tutkimuslaitos. MTT Taloustutkimus. Julkaisuja 106. 96 s. Niemi, Jyrki Ahlstedt, Jaana (toim.) 2007: Suomen maatalous ja maaseutuelinkeinot 2007. Maaja elintarviketalouden tutkimuslaitos. MTT Taloustutkimus. Julkaisuja 107. s. 96 Nousiainen, Marko 2008. Talouden ja yhteisöllisyyden merkitykset toimintaryhmätyössä. Maaseudun Uusiaika 1/2008. s. 5 20. Ollus, Martin Ranta, Jukka Ylä-Anttila, Pekka (toim.) 1998a: Yritysverkostot kilpailua tiedolla, nopeudella ja joustavuudella. Vantaa: Taloustieto Oy. 133 s. Ollus, Martin Ranta, Jukka Ylä-Anttila, Pekka (toim.) 1998b: Verkostojen vallankumous Miten johtaa verkostoyritystä? Vantaa: Taloustieto Oy. 172 s. Paija, Laura 1998a: Verkostoitumisen hyödyt, muodot ja riskit Taloustieteellinen näkökulma. Teoksessa: Ollus, Martin Ranta, Jukka Ylä- Anttila, Pekka (toim.) 1998: Verkostojen vallankumous Miten johtaa verkostoyritystä? Vantaa: Taloustieto Oy. s. 9 62. Paija, Laura 1998b: Yritysverkostot: Miksi, miten ja miksi ei? Teoksessa: Ollus, Martin Ranta, Jukka Ylä-Anttila, Pekka. 1998: Yritysverkostot kilpailua tiedolla, nopeudella ja joustavuudella. Vantaa: Taloustieto Oy. s. 28 60. Peltola, Asko 2000: Viljelijäperheiden monitoimisuus suomalaisilla maatiloilla. MTTL:n julkaisuja 96. 280 s. Pietiläinen, Tarja Lehtimäki, Hanna Keso, Heidi 2005: Liiketoimintaosaamisen lähtökohdat innovatiivinen ja verkostomainen yrittäjyys. Teknologiakatsaus 175. Helsinki: Tekes. 45 s. Viitattu: 15.2.2008. Saatavilla internetistä: http://www.tekes.fi/julkaisut/liiketoimintaosaaminen.pdf. Portes, Alejandro 1998: Social capital: It s origins and applications in modern sociology. Annual Review of Sociology 24: 1 24. Portes, Alejandro Landolt, Patricia 1996: The Downside of social capital. The American Prospect 26: 18 21. Portes, Alejandro Sensenbrenner, Julia 1993: Embeddedness and immigration: Notes on the social determinants of economic action. American Journal of Sociology 98: 1320 1350. Putnam, Robert. D. 1993: Making democracy work: Civic traditions in modern Italy. Princeton (N.J.): Princeton University Press. 258 s. Putnam, Robert. D. 2000: Bowling alone: America s declining social capital. Journal of Maaseudun uusi aika 3/ 2008 21

Democracy 6 (1): 65 78. Puupponen, Antti Taipale, Sakari 2008: Lähiruokatuotannon verkostot: Sosiaalisten siteiden ja etäisyyksien tarkastelua Keski-Suomessa. Maaseudun Uusiaika 1/2008. s. 20 34. Pyysiäinen, Jarkko 2007: Mahdoton tehtäväkö? Varaukselliset kannat maatilojen monialaistumista kohtaan. Teoksessa: Vihinen, Hilkka Vesala, Kari M. (toim.) 2007: Maatilayritysten monialaistuminen maaseudun elinkeinopolitiikassa ja sen rakentuminen kuntatason kehittämiskohteena. Maa- ja elintarviketalous 114. Helsinki: MTT Taloustutkimus. s. 112 136. Rantamäki-Lahtinen, Leena 2004: Maatilojen monialaistaminen Empiirinen analyysi monialaisuuteen vaikuttavista tekijöistä. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, MTT:n julkaisuja 50. Vammala: Vammalan Kirjapaino Oy. 131 s. Ruuskanen, Petri 1999: Verkostot, luottamus ja riskiyhteiskunnan maaseutupolitiikka. Jyväskylä: Chydenius-instituutti. 88 s. Ruuskanen, Petri 2000: Luottamus verkostotalouden laidalla. Teoksessa: Ilmonen, Kaj. (toim.) 2000. Sosiaalinen pääoma ja luottamus. Jyväskylä: SoPhi. s. 93 118. Ruuskanen, Petri 2001: Sosiaalinen pääoma käsitteet, suuntaukset ja mekanismit. VATTtutkimuksia 81. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus. Helsinki. 67 s. Viitattu: 15.2.2003. Saatavilla internetistä: http://www.vatt.fi/file/ vatt_publication_pdf/t81.pdf. Sayer, Andrew 2004: Moraalitalous ja poliittinen talous. Teoksessa: Kauppinen, Ilkka (toim.) 2004: Moraalitalous. Tampere: Vastapaino. s. 23 52. Seligman, Adam 2000: Luottamus ja yleinen vaihto. Teoksessa: Ilmonen, Kaj (toim.) 2000: Sosiaalinen pääoman ja luottamus. Jyväskylä: SoPhi. s. 39 54. Shucksmith, Mark 2000: Endogenous development, social capital and social inclusion perspectives from LEADER in the UK. Sociologia Ruralis 40: 208 218. Silvasti, Tiina 2004a: Sukutila kahle vai paalujuuri? Teoksessa: Nirkko, Juha Vesala, Kari M. (toim.) 2004: Kirjoituksia maan sydämeltä. Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia 931. Helsinki: Tammer-Paino. s.109 132. Silvasti, Tiina 2004b: Talonpoikainen elämäntapa ja kolme kulttuurista skriptiä. Teoksessa: Nirkko, Juha Vesala, Kari. M. (toim.) 2004. Kirjoituksia maan sydämeltä. Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia 931. Helsinki: Tammer-Paino. s. 31 52. Silvasti, Tiina 2001: Talonpojan elämä tutkimus elämäntapaa jäsentävistä kulttuurisista malleista. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden Seura. 341 s. Sulkunen, Pekka Rantala, Kati (toim.) 2006: Projektiyhteiskunnan kääntöpuolia. Helsinki: Gaudeamus. 250 s. Suoninen, Eero 1999a.Vuorovaikutuksen mikromaiseman analysoiminen. Teoksessa: Jokinen, Arja Juhila, Kirsi Suoninen, Eero (toim.) Diskurssianalyysi liikkeessä. Tampere: Vastapaino. s. 101 25. Suoninen, Eero 1999b. Näkökulma sosiaalisen todellisuuden rakentumiseen. Teoksessa: Jokinen, Arja Juhila, Kirsi Suoninen, Eero. (toim.) Diskurssianalyysi liikkeessä. Tampere: Vastapaino. s. 17 36. Tike 2008: Maatilarekisterin sähköinen tietopalvelu, Matilda. Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus. Viitattu 15.2.2008. Saatavilla internetistä: http://www.mmmtike.fi/fi/index/ tiedotteet/2008/080215_maatilarekisteri.htm. Toivola, Tuija 2006: Verkostoituva yrittäjyys: Strategiana kumppanuus. Business Edita. Helsinki: Edita. 126 s. Tilastokeskus. 2007a: Artikkelit: Maaseudulla yritystoimintaa koneurakoinnista energiantuotantoon. Viitattu 15.2.2008. Saatavilla internetistä: http://www.tilastokeskus.fi/artikkelit/2007/ art_2007-08-31_001.html?s=0. Tilastokeskus 2007b: Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto 2005. Viitattu 15.2.2008. Saatavilla internetistä: http://www.stat.fi/til/ mmtal// TT. Teollisuus ja työnantajat 2001: Kohti strategisia yritysverkostoja. 2001. Osaraportti I. Teollisuuden verkottumisen yleiskatsaus. 42 s. Viitattu: 15.2.2008. Saatavana internetistä: http://www.ek.fi/arkisto/ekarchive/20011116-153010-198.pdf. Vaarama, Marja Koskinen, Simo (toim.) 2006: 22 Maaseudun uusi aika 3/ 2008

Kansallinen toinen ikääntymisfoorumi 11.11.2005. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, STAKES. Viitattu: 15.2.2008. Saatavilla internetistä: http:// groups.stakes.fi/nr/rdonlyres/5fcdf0d5- CB31-417A-B0A8-D56471B9BD0E/0/kansallinenikaantymisfoorumi2005.pdf. Varamäki, Elina Pihkala, Timo Vesalainen, Jukka Järvenpää, Marko 2003: PK-yritysverkoston kasvu ja suorituskyvyn mittaus. Esiselvitys. Helsinki: Sitra. 67 s. Viitattu: 15.2.2008. Saatavilla internetistä: http://www.sitra.fi/ Julkaisut/raportti31.pdf. Vehmasto, Elina 2008. Monialaisen maatilayrittäjyyden verkostot paikallistoimijoiden kokemina. s. 23 30. Teoksessa: Voutilainen, Olli Vehmasto, Elina Vihinen, H. 2008: Verkostoituminen maatilojen monialaistumisen edistämisessä Liperin ja Mäntyharjun tapaustutkimus. MTT:n selvityksiä 154: 35 s. Verkkojulkaisu päivitetty 19.2.2008 Saatavilla internetistä: http://www. mtt.fi/mtts/pdf/mtts154.pdf Vesala, Kari M. Rantanen, Teemu. 1999: Pelkkä puhe ei riitä. Maanviljelijän yrittäjäidentiteetin rakentumisen sosiaalipsykologisia ehtoja. Helsinki: Yliopistopaino. 95 s. Vesala, Kari M. Rantanen, Teemu. 2007: Laadullinen asennetutkimus: lähtökohtia, periaatteita ja mahdollisuuksia. Teoksessa: Vesala, Kari M. Rantanen, Teemu. (toim.) 2007: Argumentaatio ja tulkinta: laadullisen asennetutkimuksen lähestymistapa. Helsinki: Gaudeamus. s. 11 61. Vihinen, Hilkka Vesala, Kari M. (toim.) 2007: Maatilayritysten monialaistuminen maaseudun elinkeinopolitiikassa ja sen rakentuminen kuntatason kehittämiskohteena. (Loppuraportti.) Maa- ja elintarviketalous 114. Helsinki: MTT Taloustutkimus. 243 s. Westerlund, Hans Bolton, Roger. 2003: Local Social Capital and Entrepreneurship. Small Business Economics 21: 77 113. Westhead, Paul Wright, Mike. 1998: Novice, portfolio and serial founders: are they different? Journal of Business Venturing 13: 173 204. Woolcock, Michael 2000: Sosiaalinen pääoma: menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Teoksessa: Kajanoja, Jouko Simpura, Jussi (toim.) 2000: Sosiaalinen pääoma: globaaleja ja paikallisia näkökulmia. Stakes ja VATT raportteja 252. Saarijärvi: Gummerus Kirjapaino Oy. s. 25 56. (Artikkelin kirjoittamisen aikaan Aino- Elina Vehmasto toimi tutkijana (maaseutupolitiikka) Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa (MTT) Jokioisilla.) Maaseudun uusi aika 3/ 2008 23